Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut syksy 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut syksy 2011"

Transkriptio

1 Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut syksy 2011 Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin kulttuuritoimessa palveluja järjestetään niin yksiköittäin kuin koko hallintokuntanakin. Seniorityöryhmä on kulttuuritoimen organisoima työryhmä, jossa on kulttuurilaitosten lisäksi edustajia myös perusturvan hallintokunnasta, Porin evankelisluterilaisesta seurakuntayhtymästä sekä kolmannelta sektorilta. Seniorityöryhmän tehtävänä on kehittää ja edistää senioriväestölle suunnattujen kulttuuripalvelujen saatavuutta. Myös yhteistyö erilaisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa sekä maakunnallinen verkottuminen ovat osa seniorityöryhmän toimintastrategiaa. Seniorityöryhmän toimenkuvaan kuuluvat: - Porin kaupungin kulttuuripalvelujen esitteleminen esimerkiksi messuilla - Seniorien kulttuuriviikon järjestäminen maaliskuussa kaupungin kulttuurilaitoksissa - Virikeohjelman, kuten Kulttuuriboksin ja muun ohjelman, tuottaminen esimerkiksi vanhainkoteihin ja päiväkeskuksiin PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN YKSIKÖITTEN SENIORIOHJELMA SYKSYLLÄ 2011 Porin taidemuseon järjestämä Seniorien suunnistus nykytaiteeseen on seniori-ikäisille avoin näyttelyesittely, joka järjestetään kerran jokaista taidemuseon näyttelyä kohden. Yleisöä rohkaistaan katsomaan taidetta, keskustelemaan taiteesta ja löytämään siihen kätkeytyviä merkityksiä. Mukaan voi tulla yksin tai ryhmänä. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Syyskaudella 2011 SENIORIEN SUUNNISTUS NYKYTAITEESEEN näyttelyesittelyt järjestetään klo keskiviikkona ja KALLIGRAFIA-TYÖPAJA SENIOREILLE KELLO 14. Työpajassa tutustutaan kalligrafian eli korutekstauksen työskentelymenetelmiin. Osallistuminen ei vaadi ennakkotaitoja. Ryhmän koko max 15 henkeä. Ohjaajana kalligrafi Ulla Lampinen. Ilmoittautuminen museolehtori Mirja Ramstedt-Saloselle mennessä: mirja.ramstedt-salonen@pori.fi / p MUISTA MYÖS! Taidemuseon syksyn luentosarjassa: Maire ja museo. Maire Gullichsenin taidesäätiön ja Porin taidemuseon perustaminen. / Valtiotieteen tohtori Heikki Koski. jani.kivi@pori.fi Jan-Kristian Kivi puh faksi Postiosoite: Antinkatu Pori Porin kaupunki kulttuuriasiainkeskus

2 Älkää ymmärtäkö minua liian nopeasti - Torger Enckell / Taidemaalari Carolus Enckell Vapaus ja valinta. / Taidemaalari Matti Kujasalon kanssa keskustelijana taidemaalari ja kriitikko Petr Rehor. - Keskiviikkoillan ilmaiset yleisöopastukset kello 18 ja vapaa sisäänpääsy kello Porin taidemuseo / senioripalvelut Tiedustelut: Museolehtori Mirja Ramstedt-Salonen p , mirja.ramstedt-salonen(at)pori.fi Museosta virtaa varttuneille Satakunnan Museossa, Luontotalo Arkissa, Rosenlew-museossa sekä Rakennuskulttuuritalo Toivossa ja Korsmanin talossa järjestetään monipuolista ohjelmaa senioreille ja muille päiväsaikaan mukaan ehtiville! Tapahtumia on kerran kuukaudessa pääasiassa tiistaiiltapäivisin. Tilaisuudet ovat maksuttomia, ellei toisin mainita. Ohjelman lomassa myös kahvitellaan aiheeseen sopivalla teemalla. Satakunta on UNICEF-maakunta vuonna 2011 ja museo on mukana keräämässä rahaa afrikkalaisten lasten koulutukseen. Vapaaehtoisen kahvimaksun voi siis sujauttaa aina paikalla olevaan UNICEFin keräyslippaaseen. Satakunnan Museo / syksy 2011 METSO Metsien monimuotoisuus -ohjelma ti klo 14 16, Luontotalo Arkki, Pohjoispuisto 7 METSO on metsien monimuotoisuutta turvaava ohjelma, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat suojella metsäänsä. Tavoitteena on, että Suomessa kasvaa jatkossakin metsiä, joissa myös uhanalaiset ja taantuneet eliölajit voivat elää. Tule kuuntelemaan, Porin metsäkeskuksen asiantuntija kertoo METSOsta lisää! SAMPOLA MIELESSÄIN! ti klo 14 16, Satakunnan Museo, Hallituskatu 11 Satakunnan Museo dokumentoi Sampolan lähiön asukkaiden koteja ja elämää vuonna Nyt museo ja Turun yliopiston maisemantutkimuksen koulutus-ohjelman opiskelijat ovat palanneet Sampolaan ja jatkaneet tutkimusta haastattelemalla samoja asukkaita ja valokuvaamalla heidän asuinympäristöään. Tule kuuntelemaan ja muistelemaan miten kodit ja elämä Sampolassa on vuosikymmenien aikana muuttunut. Vai onko mikään muuttunut? RUOKARESEPTEJÄ SATURNUKSESTA ti klo 14 16, Rosenlew-museo, Kuninkaanlahdenkatu 14 Rosenlew-museon Liedeltä pöytään -näyttelyssä esitellään Suomen lukujen talousvalutuotantoa. Astioita suunnittelivat aikansa kuuluisat muotoilijat kuten Sarpaneva, Nurmesniemi, Still ja monet muut. Iltapäivän aikana tutustutaan myös astioiden mukana jaettuihin valurautaisiin ruokaohjeisiin. Mutta muista, tilaisuus voi saada veden kielelle!

3 3 JOULUTUNNELMAA KORSMANILLA JA ASKARTELUA PIHARIVISSÄ la ja su klo 11 15, Korsmanin talo, Varvinkatu 19 Korsmanin talossa vietetään jälleen ihania joulunaluspäiviä. Martat valmistavat joulumaistiaisia ja nojatuolissa voi levähtää ja kuunnella Taata Sillanpään joulusaarnaa. Piharivissä ja verstaalla voi pistäytyä vaikka lastenlasten kanssa askartelemassa muutaman uuden joulukoristeen tai puulelun pukinkonttiin. Korsmanin tunnelmasta saa nauttia maksutta, työpajassa kerätään 3 euron materiaalimaksu MUISTIPAKKI tarjoaa virikettä ryhmien muistelutapahtumiin. Pakki on vanha, puinen, kahden kannettava työkalupakki, jossa on mm. erilaisia työkaluja, keittiövälineitä ja vaatteita. Muistipakkia voi lainata Rakennuskulttuuritalo Toivosta (Varvinkatu 19). Lisätiedot: museoemäntä Marita Wahlroos p MUISTA MYÖS! SENIORISEMINAARI "LÄÄKÄRIN MÄÄRÄYKSESTÄ: KULTTUURIA!" to klo Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 11 A (auditorio 125) Senioriseminaarissa käsitellään kulttuurin hyvinvointivaikutuksia, esitellään Porin museoiden senioreille suunnattua tarjontaa sekä tehdään opastettu tutustuminen Porin kaupungintaloon. Seminaarin järjestävät yhteistyössä Länsi-Suomen kesäyliopisto, Satakunnan Museo, Keski-Porin seurakunta sekä Porin Yliopistokeskus. Vapaa pääsy. SOITINTYÖPAJA SENIOREILLE ke 5.10 klo Satakunnan Museo, Hallituskatu 11 Työpajassa tutustutaan Suomen ja lähinaapuriemme muinaisiin soittimiin julmusta jouhikkoon sekä esitellään muinaista musiikkia niin laulettujen loitsujen, karjankutsujen kuin kertovien laulujen kautta. Tule rohkeasti mukaan! Soitintyöpajasta vastaa Kulttuuriosuuskunta Uulu. Vapaa pääsy. SYKSYN KESKIVIIKKOLUENNOT AIHEENA ARKEOLOGIA Yhteistyössä Länsi-Suomen kesäyliopiston kanssa järjestettävät luennot pidetään Satakunnan Museon koululaistilassa, Hallituskatu 11. Luennoille on vapaa pääsy. Ke klo Yhteistä ja erilaista rantautumisia Satakunnan ja Länsi-Norlannin muinaisuuteen / FT, tutkija Peter Holmblad Ke klo Pronssikauden kotieläimet Suomessa: karjanhoitoa Nakkilan löytöjen valossa / FT, tutkija Auli Tourunen Ke klo Pyyntikansojen pyhät kuvat: Suomen ja Ruotsin kivikautinen kalliotaide / FT, tutkijatohtori Antti Lahelma Satakunnan Museo ja Länsi-Suomen kesäyliopisto järjestävät syksyllä myös arkeologian kurssin (Johdatus arkeologiaan 7op, TY), joka alkaa lokakuussa Tule rohkeasti mukaan ja aloita uusi harrastus! -Satakunnan Museo / senioripalvelut Tiedustelut: Museolehtori Carita Tulkki, p , carita.tulkki(at)pori.fi - > Satakunnan Museo > Tapahtumat ja harrastustoiminta > Seniorit

4 4 Pori Sinfonietta tarjoaa senioreille vapaan sisäänpääsyyn konserttien kenraaliharjoituksiin. Pääsääntöisesti kenraaliharjoitukset järjestetään konserttiviikon torstaiaamupäivänä Promenadisalissa (Yrjönkatu 17). Yhteydenotot: intendentti Leena Harmaala p Porin kaupunginkirjasto -Kirjasto toimittaa siirtokokoelmia vanhainkoteihin ja kaupunginsairaalaan. -Kirjastokotipalvelu on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät itse pääse kirjastoon. Tiedustelut: Heli Perkola p Kirjaston henkilökunta esittelee pyydettäessä kirjoja ryhmille. Tiedustelut: Merja Kalliomäki p Syksy 2011 Monologinäytelmä Aikalisä, kertomus erään kokemattoman miehen onnen etsimisestä, Juhani Ahon lastujen pohjalta. Pihlavan kirjastossa ma klo 18 ja pääkirjastossa ti klo 18. Juhani Ahon syntymästä tulee vuonna 2011 kuluneeksi 150 vuotta. Vanhustenviikolla kirjailijavieras Pirkko Arstila luennoi aiheesta Elämäniloa etsimässä ke klo 17 pääkirjaston kokoustilassa. Vanhustenviikolla järjestetään taidekävelyjä ja varastovaelluksia pääkirjastossa to klo 10 ja 14. Lyhyellä kierroksella pääsee tutustumaan kirjaston taideteoksiin ja varaston salaisuuksiin. Kansainvälistä nallepäivää vietetään pääkirjastossa to klo ja Porin seudun kansalaisopiston suunnittelijaopettaja Teija Ruuhikorpi-Mäki tunnistaa nalleja kirjaston lasten ja nuorten osastolla. Lisäksi hän antaa vanhan lelun korjaus-, säilytys- ja huoltovinkkejä. Tapahtumassa on nalleja näytteillä. Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus - Kinokellarin elokuvaesitykset. - Kulttuuriboksin lainauspalvelu; boksista on erikseen talvi-, kevät-, kesä- ja syysversiot sisältäen mm. valokuvia, taidetta, runoja, laulunsanoja, musiikkia ja dvd-lyhytelokuvia. - Ohjelmaa ostopalveluna. - Lisätiedot: kulttuurikoordinaattori Jan-Kristian Kivi p , jani.kivi(at)pori.fi

5 5 Kulttuuriboksista virikettä arkeen Kulttuuriboksi on Porin kaupungin kulttuuritoimen ja perusturvan seniorityöryhmän kehittämä ja tuottama palvelu, joka on suunnattu senioreille ja ikäihmisille. Kulttuuriboksista on neljä versiota; kevät-, kesä-, syys- sekä talviteemalla toteutettuna. Boksit sisältävät muun muassa valokuvia, taidetta, perinneesineitä, kirjoja, runoja, laulunsanoja, musiikkia ja dvd-lyhytelo-kuvia. Aineistot on kerätty Satakunnan Museon, Porin taidemuseon, Porin kaupunginkirjaston sekä kulttuuriasiainkeskuksen kokoelmista. Kulttuuriboksit on tarkoitettu pääasiassa senioreiden ja ikäihmisten viriketoiminnasta vastaaville ohjaajille ja ryhmänvetäjille. Kulttuuriboksit tarjoavat sisältönsä puolesta yhdessäolon ja tekemisen virikkeitä esimerkiksi vanhainkodeissa, päiväkeskuksissa, sairaaloissa ja kerhotaloissa kokoontuville toimintaryhmille. Kulttuuribokseja voi lainata Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksesta (Antinkatu 5). Boksit ovat kevyehköjä ja helposti liikuteltavia trolley-mallin matkalaukkuja. Lisätiedot ja varaukset: Jan-Kristian Kivi puh tai

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2014

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin

Lisätiedot

Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut kevät 2012

Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut kevät 2012 Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut kevät 2012 Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin kulttuuritoimessa palveluja järjestetään niin

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT SYKSY 2015

SENIORIPALVELUT SYKSY 2015 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2015 Kuva: Senioriopastus Porin taidemuseossa näyttelyyn Daniel & Geo Fuchs: Forces & Explosions PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2016

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2016 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2016 Joogalauantai Porin taidemuseossa syksyllä 2015 (Kuva: Milla Grönman) PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2015

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2015 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2015 Kuva: Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja

Lisätiedot

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa Aikuistoiminta Satakunnan Museossa 15.12.2009 Museolehtori Carita Tulkki Satakunnan Museo www.pori.fi/smu 15.12.2009 1 Satakunnan Museon toimipisteet Satakunnan Museo v. 1888 Perusnäyttely Vesien sylistä

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT SYKSY 2016

SENIORIPALVELUT SYKSY 2016 SENIORIPALVELUT SYKSY 2016 Porin kaupungin kulttuuritoimi Porin perusturvakeskus Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä Säpin majakkasaari. Kuva: Metsähallitus PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT

Lisätiedot

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo Taidenäyttely osallistumisen areenana Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo PORIN TAIDEMUSEON PEDAGOGINEN YKSIKKÖ FM Mirja Ramstedt-Salonen on toiminut Porin taidemuseon museolehtorina

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2017

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2017 SENIORIPALVELUT KEVÄT 2017 Porin kaupungin kulttuuritoimi Porin perusturvakeskus Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä Porin taidemuseon senioripäivä 2016 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT SYKSY Kulttuurielämyksiä senioreille

SENIORIPALVELUT SYKSY Kulttuurielämyksiä senioreille SENIORIPALVELUT SYKSY 2017 Kulttuurielämyksiä senioreille Pepper-robotti Kuva: Pauli Valo SAMK 2017 PORIN KAUPUNGIN SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti kulttuuripalveluja senioriväestölle. Seniorityöryhmä

Lisätiedot

Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu

Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu Näyttely- kokonaisuus Osarahoitus: Euroopan aluekehitysrahasto Länsi-Suomi Toimintalinja 3: Alueiden saavutettavuuden ja toimintaympäristön

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT SYKSY Kulttuurielämyksiä senioreille

SENIORIPALVELUT SYKSY Kulttuurielämyksiä senioreille SENIORIPALVELUT SYKSY 2018 Kulttuurielämyksiä senioreille PORIN KAUPUNGIN SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti kulttuuripalveluja senioriväestölle. Sivistystoimialan kulttuuriyksikön organisoimassa

Lisätiedot

Satakunnan Museo Saavutettava Satakunta -hanke v

Satakunnan Museo Saavutettava Satakunta -hanke v Satakunnan Museo Saavutettava Satakunta -hanke v. 2008 2009 Museolehtori Carita Tulkki www.pori.fi/smu carita.tulkki@pori.fi, p. 044 701 1054 9.11.2011 1 Lyhyesti Satakunnan Museon historiaa Satakunnan

Lisätiedot

Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa - hanke moottorina uudistuksille?

Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa - hanke moottorina uudistuksille? Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa - hanke moottorina uudistuksille? Emma Susi, kulttuurituottaja Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa hankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT KEVÄT Kulttuurielämyksiä senioreille

SENIORIPALVELUT KEVÄT Kulttuurielämyksiä senioreille SENIORIPALVELUT KEVÄT 2018 Kulttuurielämyksiä senioreille PORIN KAUPUNGIN SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti kulttuuripalveluja senioriväestölle. Sivistystoimialan kulttuuriyksikön organisoimassa

Lisätiedot

Elämänlaatua ikäihmisille

Elämänlaatua ikäihmisille Elämänlaatua ikäihmisille kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tukevat ikäihmisten elämänlaatua Kulttuuri on hyvin moninaista. Se kuuluu jokaisen arkeen. Tampereen kaupungin

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Liite hankkeen maksatushakemukseen Projektikoodi: A32454 Projektin nimi: Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos!

Liite hankkeen maksatushakemukseen Projektikoodi: A32454 Projektin nimi: Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos! Liite hankkeen maksatushakemukseen Projektikoodi: A32454 Projektin nimi: Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos! I Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos! -näyttely Satakunnan Museon Luontotalo Arkissa 4.5.-29.9.2013

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Porin kaupungin. kulttuuritoimi

Porin kaupungin. kulttuuritoimi Porin kaupungin kulttuuritoimi Porin kaupungin kulttuuritoimi kulttuuri@pori.fi www.pori.fi/kulttuuri Toimitus Porin kaupungin kulttuuritoimen viestintätyöryhmä KUVAT Jan Virtanen Taitto Kallo Works \

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

SATAKUNNAN MUSEOT 2015

SATAKUNNAN MUSEOT 2015 SATAKUNNAN MUSEOT 2015 EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 7.6. 30.8. su klo 13 15 Lisäksi 16.6 14.8. ti pe klo 10 16 sekä sopimuksen mukaan. Puh. 050-365 0341 Heikkilä, 0400-125971

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa

Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa Porin kulttuuritoimi veturina Emma Susi, kulttuurituottaja Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Ideasta hankkeeksi koulutuspäivä Porin kaupunginkirjasto 3.10.2011

Lisätiedot

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Pauliina Kinanen Suomen museoliitto AKTIIVI Plus -loppuseminaari 19.11.2014 Vuonna 2010 - Avara museo -hanke alkaa Meillä

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Jatkuvat tapahtumat. saan. Paja on auki 24.9. -25.9.2011 kello 11-15. Tervetuloa! Grafi ikan Paja & Galleria, Valtakatu 22, Pori.

Jatkuvat tapahtumat. saan. Paja on auki 24.9. -25.9.2011 kello 11-15. Tervetuloa! Grafi ikan Paja & Galleria, Valtakatu 22, Pori. Jatkuvat tapahtumat PORIN SEURAKUNTA La 24.9. kirkkovaellus Onnenkallion leirikeskuksesta Noormarkun kirkolle, matka 15 km. Lähtö Onnenkalliolta klo 10, Noormarkun kirkolle saavutaan n. klo 17. Bussikuljetus

Lisätiedot

Opastukset KEVÄT 2016. helmet.fi

Opastukset KEVÄT 2016. helmet.fi Opastukset KEVÄT 2016 Helsingin kaupunginkirjasto tarjoaa eri toimipisteissä erilaisia opastuksia tietokoneen, internetin, palvelujen, ohjelmien ja laitteiden käytössä. Opastukset ovat maksuttomia. Tutustu

Lisätiedot

Kulttuurielämyksiä senioreille

Kulttuurielämyksiä senioreille Kulttuurielämyksiä senioreille PORIN KAUPUNGIN SENIORIPALVELUT Senioreille suunnattujen kulttuuripalvelujen saatavuutta edistävässä työryhmässä ovat edustettuina Porin kaupungin kulttuurilaitokset, kansalaisopisto

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Syksy 2011 Seinäjoki Yleisluentosarja syyslukukaudella 2011 Syyslukukausi 2011 tiistait 27.9., 25.10. ja 15.11. klo 14-16; 29.11. klo 15-17 keskiviikko 12.10. klo 14-16 Kampustalo,

Lisätiedot

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa!

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa! Kulttuuritoimi Kulttuurista vetovoimaa! ORGANISAATIO Kurikan kaupunginvaltuusto pj. Lasse Mukkala jäseniä 78 Kaupungin hallitus pj. Juhani Mäki jäseniä 12 Vapaa-aikalautakunta aikalautakunta pj. Minna

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska SATAKUNNAN MUSEOT EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 5.6 3.8 ti pe klo 10 16 3.6 26.8 su klo 13 15 sekä sopimuksen mukaan. Puh. (050) 365 0341 Heikkilä, (0500) 592 226 Nummela

Lisätiedot

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Vuonna 2012 on tullut

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 22.02.2019 kello 10:15-11:40 PAIKKA Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaaminen 3 35 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Aikuisten museo. Aikuisten museo

Aikuisten museo. Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Johdatus päivän teemaan 15.12.2009 Kalle Kallio museonjohtaja Työväenmuseo Werstas Päivän ohjelma ennen lounasta 11.00-12.15 Miten kapitalismi ruostuttaa

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Kulttuurit kuuluviin! Monikulttuurinen kirjastotyö Turun kaupunginkirjastossa

Kulttuurit kuuluviin! Monikulttuurinen kirjastotyö Turun kaupunginkirjastossa Kulttuurit kuuluviin! Monikulttuurinen kirjastotyö Turun kaupunginkirjastossa Kirjaston monikulttuurinen palvelukonsepti Open Zone -hankkeen aikana 2008-2011 syntyneet hyvät käytännöt, joista on tullut

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 14.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä:

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä: 9.1.2019 ANTOISAA VUODENALKUA Vuoden alun terveiset ARXista heti alkuvuoteen on muutama tärkeä ilmoittautuminen. Työpajailemaan ja opastuksille ARXiin ja Taidemuseolle sekä viikolla 12 järjestettävään

Lisätiedot

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017 Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT

Lisätiedot

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien.

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Tarja Kyllijoki (Helander) Välitie 10 27500 Kauttua 0505896605 tarjakyllijoki@gmail.com Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Taidegrafiikka on haastava, moniulotteinen sekä

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 18.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA - Esimerkkinä Activity morning for mothers and children Mikä ihmeen perhekeskus? 13.9.2018 Kuopion kaupungin museot, Museolehtori Sanna Reinikainen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Avara museo osana Porin taidemuseon kehittämistyötä

Avara museo osana Porin taidemuseon kehittämistyötä AVARA MUSEO Päätösseminaari 04.10.-05.10.2012 PORI Avara museo osana Porin taidemuseon kehittämistyötä Museonjohtaja Esko Nummelin Porin taidemuseo AVARA MUSEO Valtakunnallinen osio. Toimintalinja: Työmarkkinoiden

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

DYSLEKSIAVIIKKO

DYSLEKSIAVIIKKO DYSLEKSIAVIIKKO 2.-6.10.2017 Dysleksiaviikko välittää tietoa oppimisvaikeuksista, apukeinoista ja ennen kaikkea juhlistaa monenlaista oppijuutta Luvassa luentoja, kirjallisuusnäyttelyitä kaupungin ja korkeakoulujen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA

VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN 28.4. AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA Kulttuuritalo Laikuksi muuntautuva Vanha kirjastotalo puistoineen palvelee kulttuuritapahtumien järjestäjiä ja paikallisia

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs. 2.10.2018 r LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Seniorihanke Lpr:n liikuntatoimessa Kärkikuntana 1.8.2017 lähtien. Liikuntatoimeen palkattiin liikunnanohjaaja

Lisätiedot

Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella

Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella Museolehtori Katri Leppisaari Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE Tampereen kaupunki Tampereen luotsitoiminta Toiminta

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 54. Porin Päivän tapahtumia 25.-28.9.2014 "Ystävät tehdään" Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 10-19.00 Kirjatreffit - Tapaa samanmielinen Porin kaupunginkirjasto Porin pääkirjasto

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ

EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Tiedote 13.8.2008 Risto Lindstedt LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mikä on Lepakkoyö? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädännön kautta,

Lisätiedot

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 54. Porin Päivän tapahtumia 25.-28.9.2014 "Ystävät tehdään" Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 10-19.00 Kirjatreffit - Tapaa samanmielinen Porin kaupunginkirjasto Porin pääkirjasto

Lisätiedot

KULTTUURIASIAINKESKUKSEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2016

KULTTUURIASIAINKESKUKSEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2016 KULTTUURIASIAINKESKUKSEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2016 1. TOIMINTA-AJATUS, ARVOT JA STRATEGISET PAINOPISTEET Kulttuuriasiainkeskus vastaa kulttuuritoimen hallintopalveluihin kuuluvista tehtävistä ja se toimii

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 44 14.12.2017 44 Salon museopalvelujen hinnasto 1.1.2018 alkaen 2711/02.05.00.01/2017 Vapaa-ajan lautakunta Valmistelijat: museopalveluiden esimies, Laura Luostarinen, laura.luostarinen@salo.fi,

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki MIKÄ ON IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO? Kaikille avoin tapahtumakalenteri. Tiedot kalenteriin voi välittää hankekoordinaattorille. Kalenteriin voi jokainen suunnitella toimintaa! Kalenteri kuuluu osana

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

Asiakaslähtöiset, yhdenvertaiset ja ajantasaiset palvelut kaikille

Asiakaslähtöiset, yhdenvertaiset ja ajantasaiset palvelut kaikille Asiakaslähtöiset, yhdenvertaiset ja ajantasaiset palvelut kaikille Asiakaslähtöinen palvelumuotoilu -koulutus Tampere 26.11.2015 Erityispalvelujen tiimi Tiimin tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa palveluja,

Lisätiedot

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2017

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2017 Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2017 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 5 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 6 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa seitsemästoista

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA

ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA Valmiina olevat koulutusohjelmat ilmoittautumisohjeineen löytyvät www.satshp.fi Ammattilaisille/Täydennyskoulutus/Koulutuskalenteri Koulutuksiin ilmoittautuminen: Satakunnan

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 Ohjelma ja tapahtumat KOKO VIIKON AJAN KÄYNNISSÄ OLEVAT TAPAHTUMAT: Erikieliset aamunavaukset keskusradion kautta päivittäin Aulassa maailmankartta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika. https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari

Lisätiedot