Virastojen taloushallintotehtävien siirtäminen Palkeisiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Virastojen taloushallintotehtävien siirtäminen Palkeisiin"

Transkriptio

1 Virastojen taloushallintotehtävien siirtäminen Palkeisiin Aika: Tilaisuus: Kiti-hanke henkilöstöinfo Esittäjä: Niko Ijäs, valtiovarainministeriö

2 1. Johdanto (1/2) Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman mukaan kirjanpitoyksiköiden kirjanpidon ja tilinpäätöksen laatiminen keskitetään Palkeiden lakisääteiseksi tehtäväksi. Uudistuksen säästöpotentiaaliksi on arvioitu hallituskaudella 4 milj. euroa. Säästöt on kohdistettu virastojen ja laitosten toimintamenomomenteille (menotositemäärien perusteella). Valtiovarainministeriön käynnistämä valmisteluhanke on toteutettu laajapohjaisesti: Ohjausryhmä, jossa mm. Valtiokonttorin, Palkeiden ja ministeriöiden edustus. Valtiokonttorin johdolla sisältötyöryhmä, jossa laaja virastoedustus. Lausuntokierrokset: maalis-huhtikuu (vastuunjaon luonnostelu), heinäelokuu (HE-luonnos) sekä lokakuu (Valtiokonttorin määräysluonnokset). Palkeet on käynnistänyt oman hankkeen siirtyvien tehtävien ja henkilöiden vastaanottamiseksi. 2

3 1. Johdanto (2/2) Valtiovarainministeriö on käynnistänyt poikkihallinnollisen yhteistoimintamenettelyn käsittelemään henkilöstöä olennaisesti koskevia asioita. Alueellistamisen koordinaatioryhmä on käsitellyt hanketta elokuussa Talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsittely syyskuussa 2016 (toimipaikkakysymys). HE 165/2016 vp talousarviolain muuttamiseksi annettu eduskunnalle Valtiovarainvaliokunnan mietintö (VaVM 19/2016 vp)

4 2. Lakiesityksen keskeinen sisältö Valtiokonttorin määräyksenantovaltuudet (1/3) - Tehtävien siirron kannalta lakiesityksen keskeisin säännös on ehdotettu lain uusi 12 b. Maksuliike, kirjanpito ja tilinpäätös - Lakiehdotuksen 12 b :n 1 momentti: Kirjanpitoyksiköt vastaavat maksuliikkeestään, kirjanpidostaan ja tilinpäätöksestään sekä laativat 21 :ssä tarkoitetun viraston tai laitoksen toimintakertomuksen. Valtiokonttori määrää kuitenkin ne maksuliikettä, kirjanpitoa ja sen yhteydessä järjestettävää 16 :ssä tarkoitettua muuta seurantaa ja tilinpäätöksen laatimista koskevat tehtävät, jotka hoidetaan keskitetysti ja joista vastaa keskitettyjä taloushallintotehtäviä hoitava virasto tai laitos. Kirjanpitoyksikön vastuu oikeudellinen lähtökohta (1. virke). Palkeet vastaisi kuitenkin aina VK:n määräämistä tehtävistä (2. virke). 4

5 2. Lakiesityksen keskeinen sisältö Valtiokonttorin määräyksenantovaltuudet (2/3) Palkanlaskenta Lakiehdotuksen 12 b :n 2 momentin 1. virke: Valtiokonttori määrää ne viraston tai laitoksen palkanlaskentaa koskevat tehtävät, jotka hoidetaan keskitetysti ja joista vastaa keskitettyjä taloushallintotehtäviä hoitava virasto tai laitos. Palkanlaskenta liittyy palkanmaksuun. Palkanmaksusta vastaa virkamies- ja työlainsäädännön mukaan aina työnantaja. Palkanmaksun edellyttämästä teknisestä palkanlaskennasta virastojen toimittamien työaika- ym. tietojen perusteella vastaisi esityksen mukaan Palkeet siltä osin kuin VK määrää. Palkanlaskennan määrääminen Palkeiden lakiperustaiseksi tehtäväksi ei vaikuttaisi virkamiehen ja työnantajan väliseen oikeussuhteeseen. Palkeiden korvausvelvollisuus kpy:lle Palkeiden mahdollisen virheen johdosta. 5

6 2. Lakiesityksen keskeinen sisältö Valtiokonttorin määräyksenantovaltuudet (3/3) Matkustaminen - Lakiehdotuksen 12 b :n 2 momentin 2. virke: Valtiokonttori voi määrätä keskitetyistä taloushallintotehtävistä vastaavan viraston tai laitoksen vastuulle [1] valtioon palvelussuhteessa olevalle tai [2] muulle henkilölle matkustamisen johdosta virka- tai työehtosopimuksen mukaisesti maksettavan korvauksen hyväksymiseen liittyviä tarkastustoimenpiteitä, joihin ei sisälly työnantajalle kuuluvan harkintavallan käyttöä. Palkeet vastaa VK:n määräämistä matkustusperusteisten korvausten teknisistä tarkastustoimenpiteistä, joihin ei asiallisesti enää liity työnantajan harkintavallan käyttöä. Keskeistä matkamääräyksen riittävä tarkkuus. VK:n määräys voi koskea paitsi valtioon palvelussuhteessa olevia myös valtion ulkopuolisia, jos korvausperuste on kytketty VES:een tai TES:een. VK:n määräys voi koskea esim. vain tiettyjä matkoja (esim. kotimaa tai ulkomaat), matkatyyppejä (esim. pl. tietyt EU-matkat) tai henkilöstöryhmiä. 6

7 3. Lakiesityksen keskeinen sisältö Poikkeuslupasääntely Lakiehdotuksen 12 b :n 3 momentti: Edellä 1 ja 2 momentin mukaan määrätystä vastuunjaosta voidaan tehtävän tarkoituksenmukaisen hoitamisen niin vaatiessa poiketa kirjanpitoyksikön hakemuksesta kirjanpitoyksikön toimintaan liittyvän erityisen syyn vuoksi Valtiokonttorin luvalla enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Luvassa yksilöidyistä tehtävistä vastaa asianomainen kirjanpitoyksikkö. Valtiokonttorin on ennen päätöksen tekemistä kuultava keskitettyjen taloushallintotehtävien hoitamisesta vastaavaa virastoa tai laitosta sekä tarvittaessa kirjanpitoyksikköä ohjaavaa ministeriötä ja valtiovarainministeriötä. Poikkeuslupasääntely on tarpeen mahdollisten erityistapausten hallitsemiseksi. VK:n poikkeusluvassa mainituista tehtävistä vastaa kpy. Lupa voidaan myöntää enintään 5 vuodeksi kerrallaan. VK:lla on kuulemisvelvoite ennen luvan myöntämistä (Palkeet aina, tarvittaessa ao. ministeriö ja VM). Mahdolliset lupaehdot. 7

8 4. Mitä uudistus ei koske? Uudistus ei koske: 1) Asioita, joista ylipäätään säädetään muualla. - esim. ministeriön ja ao. viranomaisen maksuja koskeva hinnoittelutoimivalta (ks. valtion maksuperustelain (150/1992) 8 ja 9 ) 2) Asioita, joista säädetään tai määrätään muualla toisin kuin talousarviolaissa säädetään tai talousarviolain nojalla säädetään tai määrätään (erityissäädös tai -määräys). - esim. Maaseutuviraston EU- ja kotimaiseen lainsäädäntöön perustuvat ns. maksajavirastotehtävät. Näiden säännösten mukaan ko. tehtävistä vastaa suoraan lain nojalla Maaseutuvirasto. 3) Talousarvioon tai talousarviolainsäädäntöön perustuvia asioita, joita Valtiokonttorin määräystoimivalta ei koske, esim.: - talousarvion soveltamiseen liittyvät asiat (esim. menopäätökset, menon asiatarkastus ja hyväksyminen sekä tileistäpoistopäätökset) - toiminta- ja taloussuunnittelu (talousarviolain 12 ) - valtuusseuranta (talousarviolain 15 ) - tuloksellisuuden ja johdon laskentatoimi (talousarviolain 16 ) pl. talousarviolain 12 b :n 1 momentissa tarkoitettu kirjanpidon yhteydessä järjestettävää muuta seurantaa - toimintakertomuksen laatiminen (talousarviolain 21 ) 8

9 5. Virkamiehen fyysinen työskentelypaikka Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi ratkaisua, jonka mukaan: Hallitusohjelman kirjausta fyysisen työskentelypaikan pysyvyydestä sovelletaan siten, että työskentelypaikka voi lain voimaantullessa siirtyä työttömyysturvalain mukaisen työssäkäyntialueen sisällä. Virkamiehiin, joiden työssäkäyntialueella ei ole Palkeiden pysyvää toimipaikkaa, sovelletaan lain voimaantulosta alkavaa ja päättyvää siirtymävaihetta, jonka aikana virkamiehen fyysistä työskentelypaikkaa ei sijoiteta työssäkäyntialueen ulkopuolelle ilman virkamiehen suostumusta. Painavista henkilökohtaisista syistä siirtymävaiheen kestosta voidaan sopia myös pidemmäksi ajaksi Palkeiden noudattamien henkilöstöpoliittisten periaatteiden mukaisesti. 9

10 6. Lakiehdotuksen siirtymäsäännökset Laki tulisi voimaan Puolustusvoimiin sovellettaisiin nykyisiä säännöksiä saakka. VK:n määräysten mukaisia tehtäviä tekevät virkamiehet siirtyisivät Palkeisiin virkasuhteisiin suoraan valtion virkamieslain (750/1994) 2 luvun nojalla. Mahdollinen työsopimussuhteinen henkilöstö siirtyisi Palkeisiin virkasuhteeseen, määräaikainen vastaavaksi määräajaksi. Sekä virka- että työsopimussuhteessa oleva henkilö voitaisiin siirtää ilman suostumustaan, jos hänet siirretään työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 9 :ssä tarkoitetulla työssäkäyntialueellaan tai työssäkäyntialueelleen. Siirtyvän henkilöstön palvelussuhteen katsotaan palvelussuhdeetuuksien määräytymisen kannalta jatkuneen valtiolla yhdenjaksoisena. 10

11 7. Kokonaisaikataululuonnos (ei sisällä VK:n määräysluonnoksiin sisältyviä siirtymäaikoja) HE 165/2016 vp eduskunnalle VK:n määräysluonnosten lausuntokierros Tiedotustilaisuus virastojen työnantajien edustajille Valtiokonttorin määräysluonnosten julkaisu Virastokohtaiset yhteistoimintaneuvottelut noin marraskuun puolivälistä tammikuun 2017 puoliväliin. Avoin tiedotustilaisuus henkilöstölle Laki hyväksytty ja vahvistettu, arviolta joulukuu Valtiokonttori voi antaa määräykset, kun laki on hyväksytty ja vahvistettu. Valtiokonttori voi aloittaa mahdollisten poikkeuslupahakemusten käsittelyn sekä antaa poikkeuslupia, kun laki on hyväksytty ja vahvistettu sekä VK:n määräykset annettu. Siirtyvät henkilöt tiedossa ja ilmoitettu Palkeille, noin Palkeiden ja virastojen väliset siirtovalmistelut, noin Palkeiden ja siirtyvien henkilöiden kesken sovittavat asiat, noin Laki ja Valtiokonttorin määräykset sekä mahdolliset poikkeusluvat tulevat voimaan Siirtyvä henkilöstö aloittaa Palkeiden virkamiehinä Lakia sovelletaan Puolustusvoimiin Työskentelypaikkaa koskeva siirtymävaihe päättyy

12 Kiitos! 12

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Taloushallinnon ja palkanlaskennan tehtävien ja vastuiden jako palvelukeskuksen sekä kirjanpitoyksiköiden ja rahastojen välillä

Taloushallinnon ja palkanlaskennan tehtävien ja vastuiden jako palvelukeskuksen sekä kirjanpitoyksiköiden ja rahastojen välillä Valtiokonttori Saate 1 (6) Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Taloushallinnon ja palkanlaskennan tehtävien ja vastuiden jako palvelukeskuksen sekä kirjanpitoyksiköiden

Lisätiedot

Virastojen taloushallintotehtävien siirtäminen Palkeisiin

Virastojen taloushallintotehtävien siirtäminen Palkeisiin Virastojen taloushallintotehtävien siirtäminen Palkeisiin Aika: 17.5.2016 Tilaisuus: Valtio Expo, Marina Congress Center Esittäjä: Niko Ijäs, valtiovarainministeriö 1. Hankkeen tausta Pääministeri Juha

Lisätiedot

HE 165/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta

HE 165/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion talousarviosta annettua lakia siten,

Lisätiedot

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös 23.8.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän päätös 23.8.2016 Säädetään erikseen siitä,

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Uusi Valtion lupa ja valvontavirasto Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja PohjoisPohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 30.3.2017 Margit Päätalo Johtaja, PohjoisSuomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi

Lisätiedot

1993 vp - HE 225 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 225 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 225 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ortodoksisesta

Lisätiedot

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 17/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16. Oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö

TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16. Oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16 n ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö OIKEUSMINISTERIÖN TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16 n ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö OIKEUSMINISTERIÖ HELSINKI 2006 ISSN 1458-6436

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 107/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 30/2011 8.4.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus Virasto on määrättävä maksamaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista annetun lain

Lisätiedot

HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää

Lisätiedot

Kirjanpitoaineiston säilytysajat

Kirjanpitoaineiston säilytysajat Valtiokonttori Määräys 1 (5) 18.9.2014 Dnro VK/329/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpitoaineiston säilytysajat Valtion talousarviosta annetun asetuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 69/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi huoltovarmuuden turvaamisesta

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kuntalain ja eräiden siihen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp. laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta. Valiokuntakäsittely. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp. laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta. Valiokuntakäsittely. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen

Lisätiedot

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1987 Nro 52 Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista Säädöskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (627/87): A Laki valtion liikelaitoksista Annettu Naantalissa

Lisätiedot

Merkittävä merkillinen kysymys. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV

Merkittävä merkillinen kysymys. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV Merkittävä merkillinen kysymys Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV 6.5.2015 Valtion taloudenhoidossa aina kyse myös valtion taloudenhoidon laillisuudesta ja talousarvion noudattamisesta oikeiden ja riittävien

Lisätiedot

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia

Lisätiedot

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä? Ulkoasiainministeriö Lausunto 01.09.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Kyllä,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola 27.4.2016 VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS HALLINNON TIETOTEKNIIKKAKESKUKSEN (HAL- TIK) TEHTÄVIEN JA TOIMINTOJEN SIIRTÄMISESTÄ VALTION TIETO- JA VIES-

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista

Lisätiedot

taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä

taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä EDUSKUNNAN VASTAUS 192/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin 1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Dnro 344/03/2004

Dnro 344/03/2004 VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 1(3) 23.11.2004 Dnro 344/03/2004 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (11.12.1992

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1601 VM/2931/00.00.00/2015 Valtiovarainministeriön määräys valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö on

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,

Lisätiedot

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos, HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2010 vp. Hallituksen esitys valtion liikelaitoksia koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2010 vp. Hallituksen esitys valtion liikelaitoksia koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2010 vp Hallituksen esitys valtion liikelaitoksia koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä valtion liikelaitoksia koskevaksi lainsäädännöksi (HE

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

Lisätiedot

HE 126/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta

HE 126/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan tehtäväksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 29/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lastensuojelulain 5 c :n, lastensuojelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 108/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristöhallinnosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristöhallinnosta annettua lakia. Suomen ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston asetuksiksi (Palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevat erityistoimenpiteet Euroopan yhteisöjen komissiossa, Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun

1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun 1991 vp - HE 168 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) 19.10.2017 Lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro Valtioneuvoston kanslia / Istuntoyksikkö Muutos

Lisätiedot

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Denis Galkin, valtiovarainministeriö Kuntatieto-ohjelman koulutusohjelma Ehdotetaan muutettavaksi kuntalakia ja maakuntalakia, valtiokonttorista annettua lakia sekä

Lisätiedot

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus

Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto 5.11.2015 Silja Hiironniemi Kuntien tehtävien ja velvoitteiden kehitys

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

1994 vp - HE 121 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 121 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 121 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maakaaren 1 luvun 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maakaarta siten, että luettelo julkisista

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SISÄLLYS N:o Sivu 597 Laki Kreikan kanssa lahjana saadun kiinteän omaisuuden vapauttamisesta lahjaverosta eräissä tapauksissa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 191/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 191/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 191/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä, julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Budjettiosasto Neuvotteleva virkamies Luonnos Juha Halonen

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Budjettiosasto Neuvotteleva virkamies Luonnos Juha Halonen VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Budjettiosasto Neuvotteleva virkamies Luonnos 20.12.2017 Juha Halonen 1 / 7 VALTIONEUVOSTON ASETUS VALTION TALOUSARVIOSTA ANNETUN VALTIONEU- VOSTON ASETUKSEN (1243/1992)

Lisätiedot

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12 Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.3.2018 klo 12 Tommi Nieppola, LVM, erityisasiantuntija 1 Nykytilan arviointi Arvoisa puheenjohtaja,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion elokuvatarkastamosta annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion elokuvatarkastamosta annettua lakia niin, että viraston johtokunta

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Henri Helo

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Henri Helo SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 14.12.2015 Henri Helo VALTIONEUVOSTON ASETUS HALLINNON TIETOTEKNIIKKAKESKUKSEN ERÄI- DEN TEHTÄVIEN SIIRTÄMISESTÄ SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALAN MUIHIN VIRASTOIHIN

Lisätiedot

Laki. henkilöstörahastolain muuttamisesta

Laki. henkilöstörahastolain muuttamisesta EV 271/1998 vp - HE 262/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi henkilöstörahastolain ja valtion liikelaitoksista annetun lain 13 :n muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

HE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 71/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi puolustusvoimista annetun lain

Lisätiedot

HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta

HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia siten,

Lisätiedot

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 1 luku Toimivalta 1 Markkinaoikeuden toimivalta ja toimipaikka Markkinaoikeus käsittelee ne asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi: 1. kilpailunrajoituksista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

HE 50/2000 vp ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. Lääkelaitos

HE 50/2000 vp ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. Lääkelaitos HE 50/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan virastojen ja laitosten johtokuntien lakkauttamista koskevaksi Iainsäädännöksi ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2)

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 14. päivänä lokakuuta 2008 opetusministeriön

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 72/2009 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 72/2009 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 72/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi Valtakunnanvoudinvirastosta, ulosottokaaren eräiden säännösten voimaantulosta ja ulosottokaaren muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

HE 99/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 99/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 99/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijäin eläkelakia siten, että siihen

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 29.11.2002 TARKVES MUUTTOSOP (VM 4.3.2003) Päivitetty 1.3.2009 LIITE 4 1 ( 4 ) RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1 Soveltamisala 2 Yleistä Tämän sopimuksen määräyksiä

Lisätiedot

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 1999 N:o 930 937 SISÄLLYS N:o Sivu 930 Laki tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta... 2341 931 Laki

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua

Lisätiedot

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta

Lisätiedot

Henkilökierto valtionhallinnossa

Henkilökierto valtionhallinnossa Palkeet Henkilökierto valtionhallinnossa Huomioitavaa käytännön järjestelyistä henkilökierrosta sovittaessa Huom. myös Valtionhallinnon henkilökierto-oppaassa annetut ohjeet ja Valtiolle.fi-sivustolla

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/03 10.5.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 Valtiontalouden

Lisätiedot

HE 58/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä yksityistettäessä opetusministeriön

HE 58/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä yksityistettäessä opetusministeriön HE 58/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä hallinnonalaan kuuluvia ammatillisia oppilaitoksia ja muodostettaessa yksityisiä ammattikorkeakouluja

Lisätiedot

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot