Taideteos sisältä ja ulkoa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taideteos sisältä ja ulkoa"

Transkriptio

1 ESPOO LEPPÄVAARA MAESTRO Taideteos sisältä ja ulkoa Asuntoja, joissa viihdytään

2 2

3 MAESTRO MESTARIN TARINA JATKUU! Leppävaaran Mestarinkadulle rakentuva Asunto Oy Espoon Maestro on taideteos monella tapaa: Upeasti aaltoilevaa muotoa jäljittelevät parvekkeet, tiilitalon muuranneen mestarin kädenjälki, sijainti korkealla, ihanasti arjen yläpuolella Sisartalo Mestarin rakentaminen on jo pitkällä, yhdessä talot muodostavat näyttävän arkkitehtonisen kokonaisuuden. Asukas tekee asunnosta kodin Haluamme yhdessä kanssasi rakentaa sinulle kodin, jossa viihdyt. Maestrossa asut valoisasti ja ilmavasti keskellä elämää, kuitenkin oman kodin rauhassa. Pääset hetkessä kaupungin sykkeeseen tai luonnon rauhaan, aivan kuten haluat. Maestro on aivan alusta asti suunniteltu taidolla ja huolella. Vastavalmistuneessa asunnossa kaikki on sinua varten valmiina, eikä sinun tarvitse huolehtia remontoinnista tai asunnon kunnostamisesta. Ei tarvitse kuin muuttaa sisään ja asunto muuttuu kodiksi! Pääset halutessasi rakennusvaiheessa vaikuttamaan asunnon sisustusvalintoihin. Rakennus- ja sisustustyöt tehdään nykypäivän tekniikoilla ja materiaaleilla taataksemme sinulle huoliteltua ja huoletonta asumista pitkäksi aikaa. 3

4 Sot läntie HELMIPÖLLÖNMÄKI LINTUVAARA Ala-aste Lintumetsäntie Luistelu-/ pelikenttä KONALA Päiväkoti Lähikauppa Päiväkoti ja ala-aste Lintulaaksontie Pohjoinen Lintuvaarantie 101 KEHÄ 1 VALLIKALLIO Uimahalli Sello URHEILU- PUISTO jäähalli skeittiparkki urheilukentät ladut ja pururata MAESTRO Mestarintie Turuntie PUUSTELLINMÄKI Turuntie LEPPÄVAARA Vermo Palvelut Kauppakeskus Sello lähialueineen tarjoaa kaiken, mitä arkeen ja juhlaan voi tarvita. Terveyskeskus ja lääkärikeskukset palvelevat vain kivenheiton päässä. Alueella on myös useita kouluja ja päiväkoteja. Harrastukset Harrastit sitten liikuntaa, kulttuuria, kädentaitoja tai mitä tahansa, löytyvät mahdollisuudet harrastuksen ylläpitoon Leppävaarasta. Urheilupuisto lenkki- ja hiihtomaastoineen, pääkaupunkiseudun vilkkain kirjasto, monipuolisesti musiikki- ja teatterielämyksiä tarjoavat Sellosali ja Sellon elokuvateatteri sekä musiikkiopisto Juvenalia odottavat kävijäänsä. Myös aktiivisesti toimiva Espoon työväenopisto tarjoaa monipuolisia kursseja Leppävaaran alueella. Liikenneyhteydet Leppävaarasta pääset hetkessä mihin vain. Julkinen liikenne tarjoaa monipuolisesti yhteyksiä niin lähelle kuin kauemmas, joka ilmansuuntaan. Lähin metroasema sijaitsee Otaniemessä muutaman kilometrin päässä. Autolla liityt hetkessä omasta autotallista kaikille pääteille. JM pidättää oikeuden muutoksiin. Kuvat ja mallinnokset eivät välttämättä vastaa todellisuutta.

5 LEPPÄVAARA KAUPUNKIA JA LUONTOA Maestro rakentuu Leppävaaraan Espoon korkeimmalle kohdalle. Täällä asut kirjaimellisesti keskellä elämää mutta arjen yläpuolella: urbaanissa ympäristössä, kuitenkin lähellä luontoa ja rauhassa kehätien ja liikenteen meteliltä. Kivenheiton päässä sijaitseva kauppakeskus Sello on yksi Pohjoismaiden suurimpia. Monipuolinen tarjonta arjen palveluista upeisiin vaateliikkeisiin ja erilaisista ravintoloista kirjastoon ja laadukkaaseen elokuvateatteriin takaa, ettei täältä tarvitse halutessaan lähteä mihinkään. Läheltä löytyvät myös kaikki, mitä liikkuva ihminen voi tarvita: Urheilupuiston uimahalli uusine maauimaloineen, jäähalli, urheilukentät, stadion sekä suosittu seikkailupuisto Huippu. Monipuoliset lenkki- ja latumaastot lähtevät myös urheilupuistosta. Muutaman kilometrin päässä sijaitsee upea lähin luonnonsuojelualue: pyöräile tai lenkkeile pitkin Laajalahden rantalehtoja, jotka kevätiltaisin täyttää satakielten huumaava konsertti. Matala Laajalahti onkin pääkaupunkiseudun parhaita lintuvesiä. Pidä ihana evästauko Akseli Gallén-Kallelan Tarvaspäässä tai Villa Elfvikissä, jonka luontotalossa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Bussilla tai omalla autolla pääset kätevästi Nuuksioon, jossa vaellat, uit, sienestät ja marjastat tai vietät vaikka telttalomaa! Nuuksion pienet järvet ovat espoolaisten varjelemia salaisuuksia: mistä tulee sinun oma suosikkiuimapaikkasi? Toisaalta Leppävaara on liikenteen risteyskohta: pääset vartissa junalla Helsingin keskustan sykkeeseen, museoihin, ravintoloihin ja ihaniin kivijalkakauppoihin. Toimiva julkinen liikenne kuljettaa muutenkin ympäri pääkaupunkiseutua, ja omalla autolla liityt hetkessä kaikille pääteille. Leppävaarassa pysähtyvät myös pitkän matkan junat: hurautat Turkuun ihailemaan jokimaisemaa reippaasti alle kahdessa tunnissa.

6 PERSOONALLINEN, VALOISA KOLMIO ESPOON KATTOJEN YLLÄ Esimerkkiasunto B39 (8. krs), 3-4 huonetta, keittiö, oma sauna ja parveke 98,5 m² Asunto muuntuu tarvittaessa kolmiosta neliöksi lisäseinän avulla. Myös ylimääräiseen huoneeseen jää ikkuna. Lempeät löylyt omassa saunassa. Nauti ilta-auringosta valtavalla lounaaseen avautuvalla lasitetulla parvekkeella. Aaltoilevine muotoineen parveke itsessään on kuin taideteos. Asunnossa on erillinen kylpyhuone (saunan yhteydessä) ja wc. Molemmissa myös suihku, joten arkiaamuinakin päivään valmistautuminen sujuu rauhallisissa merkeissä. Vieraat ovat aina tervetulleita! Avariin oleskelu- ja ruokailutiloihin mahtuu kylään isompikin joukko. Valoisa avokeittiö, joka avautuu olohuoneen ja parvekkeen suuntaan. Päämakuuhuoneen lumoava erkkeriikkuna avautuu kohti aamuaurinkoa. Herää pirteänä uuteen päivään! UPEAT YKSITYISKOHDAT TEKEVÄT KODISTA AINUTLAATUISEN JM:n sisustustiimi on tehnyt sinua helpottaaksemme valmiin suunnitelman, joka pohjautuu klassisiin, aikaa kestäviin trendeihin. Kutsumme tätä JM-valinnaksi. Lähes kaikista kalusteista ja pintamateriaaleista olemme kuitenkin koonneet myös kokonaisuuteen sopivia vaihtoehtoja, jotta kodistasi tulisi juuri sinun näköisesi. Valmista pohjaa on helppo täydentää lisävalinnoilla. Toimiva pohjaratkaisu Asuntojen suunnittelussa arjen toimivuus ja käytännöllisyys ovat kaiken A ja O. Olohuone on kodin sydän, josta on helppo käydä muihin huoneisiin. Kaipasitpa sitten gourmet-illallisia, rentoa oleilua ystävien kanssa tai tunnelmointia kodin rauhassa, Maestrossa kaikki on mahdollista. Keittiö ei ole enää vain ruoanlaittajan yksinäinen työsoppi, vaan osa kodin oleilutilaa. Tänne mahtuu myös useampi kokki. Keittiön tyylikäs sisustus on osa koko kodin ilmettä. Makuuhuoneessa tärkeintä on rauhallinen tunnelma, hyvä sänky ja nerokkaat säilytystilat. Haluamme taata sinulle rauhalliset yöunet, jotta heräisit levänneenä uuteen päivään. Kylpylätunnelmaa kotona Kylpyhuoneen tunnelmallinen sisustus luo puitteet rentoutumiselle ja hyvälle ololle. Hillitty värimaailma tuo modernia kylpylätunnelmaa, jota lisäät sisustamalla makusi mukaisesti. Sytytä lempituoksukynttiläsi ja nauti, kauneudenhoito ei ole koskaan ollut näin ihanaa! Kaikki materiaalit ja tuotteet ovat käytännöllisiä ja kosteudenkestäviä. Osassa asuntoja on myös tyylikäs sauna. Maisema osaksi kokonaisuutta Asuntojen valoisuus sekä isot lasitetut parvekkeet lisäävät tilan tuntua entisestään. Osassa asuntoja on myös makuuhuoneessa ihastuttava, valoa tuova erkkeri-ikkuna. Parvekkeesta tulee ylimääräinen huone, jossa juot aamukahvit, nautit välipalaa tai lekottelet iltapäivän auringossa. Lueskele tai touhua yrttien ja oman vihannespenkin parissa. Parveke tuo ympäröivän maisemankin osaksi kotisi kokonaisuutta. 6

7 Raikkaan vaalea kylpyhuone Oman käden jälki Sisustuskoordinaattorimme on tehnyt sinua helpottaaksemme valmiin suunnitelman, joka pohjautuu tämän hetken aikaa kestäviin trendeihin. Kutsumme tätä JM-valinnaksi. Puhtaat uudet pinnat sekä ripaus kromia ja terästä

8 UUSI, RAIKAS ASUNTO ON POHJA SINUN SISUSTUS- RATKAISUSI VIIMEISTELEVÄT TAIDETEOKSEN Uusi, oma koti, jonka suunnitteluun olet saanut itse osallistua ilman rakennus- ja remonttihuolia voiko paremmasta unelmoida? Maestron asunnoissa olemme panostaneet viihtyisyyteen ja toiminnallisuuteen, sekä aikaa kestäviin sisustusratkaisuihin. Haluamme tehdä tämän sinulle helpoksi. Tutustu rauhassa erilaisiin asuntopohjiimme ja valitse mieleisesi JM-koti. Asuntoihin on valittu tyylikkäät ja ajanmukaiset pintamateriaalit ja kiinteät kalusteet, joihin pääset halutessasi vaikuttamaan. Olet kuitenkin vapaa remonttihuolista, sillä teemme kaiken puolestasi. Tyylikäs ja ylellinen parkettilattia odottaa ensiaskeleitasi uudessa kodissasi. Raikkaat, vaaleat seinäpinnat ovat valmiina sinun sisustusratkaisujasi varten. Tervetuloa Maestroon, uuteen, upeaan kotiisi! JM pidättää oikeuden muutoksiin. Kuvat ja mallinnokset eivät välttämättä vastaa todellisuutta.

9 JM VALINTA TÄMÄ KAIKKI SISÄLTYY JM VALINTAAN KEITTIÖ Helppohoitoiset pintamateriaalit, kuten laminaattitaso ja allas ruostumatonta terästä. Ajattomat kalusteovet ja tyyliin sopiva vedin. Helposti pyyhittävä kiiltävä pintainen välitilan laatoitus. Kalusteeseen sijoitettu monitoimiuuni, sekä tasoon upotettu keraaminen liesitaso ja jääkaappi-pakastin -yhdistelmä. Tyylikäs kalusteisiin integroitu mikroaaltouuni. PESUHUONE Täysin laatoitetut pesutilat. Käytännöllistä säilytystilaa allaslaatikostossa, sekä peilikaappi. Pyykkikaappi ja tilavaraus pesukoneelle ja kuivausrummulle. SAUNA Tyylikkäät haapalauteet, sähkökiuas ja kokolasinen ovi. MUUTA Seinäpinnat on maalattu, katot ruiskutasoitettu. Alaslasketut katot ovat tasoitettuja ja maalattuja. Makuuhuoneissa on helposti muunneltavissa olevat liukuovelliset vaatekaapit. Lattiapinnat kaunista parkettia. Kaikissa huoneissa on ikkunalaudat ja sälekaihtimet. Lasitettu parveke toimii lisätilana arjessa ja juhlassa. Taloyhtiön saunaosasto on kaikkien käytössä. Autohalliin pääset kuivin jaloin omalta porrastasanteelta.

10 NÄIN HELPPOA ON OSTAA ASUNTO JM:LTÄ 1. Esittely Löydät asuntokohteemme osoitteesta tai välittäjämme lehti-ilmoituksista. Asuntoesittelyssä voit tutustua piirustuksiin ja valittuun sisustustyyliin. 2. Varaus Kun olet löytänyt sinulle soivan asunnon, teet varauksen ja maksat euron varausmaksun. 3. Kauppakirjan allekirjoittaminen Tässä yhteydessä maksetaan kauppa- eli myyntihinnan ensimmäinen erä, jossa huomioidaan jo maksamasi varausmaksu. 4. Sisustusvalinnat Varauksen tehtyäsi saat Sisustusvalinnat -esitteen, jossa esitellään maksuttomat valintavaihtoehdot sekä lisähintaiset valinnat. Saat tarkat ohjeet ja hintatiedot kaikista valinnoistamme. Sisustuskoordinaattorimme käy kanssasi läpi valintasi ja antaa halutessasi vinkkejä väreistä ja materiaaleista. 5. Kokoukset Pidämme rakennusaikana osakkeenostajien alkukokouksen, kun vähintään 25 prosenttia asunnoista on myyty. Rakentamisen aikana kutsumme sinut tutustumaan tulevan asuntoosi. 6. Vakuudet Asunnon ostaminen meiltä on turvallista. Kaikki rakentamamme asunnot kuuluvat Asuntokauppalain mukaisen RS-järjestelmän piiriin. Niille otetaan vakuudet sekä rakennusajaksi että sen jälkeiselle ajalle sekä vakuutus, joka korvaa mahdolliset piilevät rakennusvirheet. Vuositarkastuksessa korjataan mahdolliset rakennusvalvontaviranomaisten tarkastuksen jälkeen ilmenneet puutteet. 7. Muutto Kun muuttoajankohta alkaa lähestyä, tarkastamme valmiin asunnon kanssasi ja käymme läpi käyttö- ja hoito-ohjeita. Muuttopäivä vahvistuu viimeistään kuukautta ennen muuttoa. Maksat kauppahinnan loppuosan ja mahdolliset lisävalinnat, ja tapaamme sinut avainten luovutuksen merkeissä. 8. Rahoitus Asuntolainapankkisi tilaa lainan vakuudeksi osakekirjan RS-pankista. Maksat osakkeistasi varainsiirtoveron eli 2,0 prosenttia kauppahinnasta viimeistään kahden kuukauden kuluttua valmistumispäivästä. Kun toimitat verotoimistossa leimatun ilmoitusosan sekä kopiot kauppaja osakekirjasta isännöitsijälle, sinut kirjataan osakasrekisteriin ja saat äänioikeuden yhtiökokouksissa.

11 7 HYVÄÄ SYYTÄ OSTAA UUSI JM KOTI: Joustavat maksuaikataulut Tarjoamme apua myös rahoitus- ja vakuusasioissa Huoletonta asumista vuosiksi eteenpäin (10 vuoden rakentajan vastuu) Enemmän aikaa myydä vanha koti Ei remonttihuolia pitkiin aikoihin Tämän päivän tekniikalla ja materiaaleilla tehty Uudet raikkaat pinnat ja kodinkoneet

12 Kotiinpäin Uuden asunnon ostaminen on todennäköisesti elämäsi suurin kauppa, mutta myös satsaus tulevaisuuteen. Haluamme olla mukanasi koko prosessin ajan, ensimmäisestä näytöstä viimeiseen muuttolaatikkoon. Kun valitset JM:n, suurimmasta kaupasta tulee samalla kaikkein paras - ja viihtyisin. Tehdään yhdessä sinulle unelmiesi koti. Design ja tuotanto: Mainostoimisto BrandX Oy Visuaalikuvat: Tietoa Kuvat: Toni Sainio ja JM kuvapankki Tekstit: Eeva Kortekangas-Kalmari Paino: Lohjan Painotuote Painatus: 11/2016 JM pidättää oikeuden muutoksiin. Kuvat ja mallinnokset eivät välttämättä vastaa todellisuutta. JM SUOMI OY Osoite: Sinimäentie 8b, Espoo Puhelin: Faksi: Sähköposti: asuntomyynti@jmoy.fi Kotisivut:

Ammattitaidolla, varmalla kädellä

Ammattitaidolla, varmalla kädellä ESPOO LEPPÄVAARA MESTARI Ammattitaidolla, varmalla kädellä Asuntoja, joissa Elämänlaadun rakentaja viihdytään 2 MESTARI MESTARIN JALANJÄLJISSÄ Uusi kotisi odottaa Leppävaaran Mestarinkadulla. Nimen kaiku

Lisätiedot

HELSINKI MELLUNKYLÄ KESÄNIITTY. Sinun kotisi odottaa. viihdytään

HELSINKI MELLUNKYLÄ KESÄNIITTY. Sinun kotisi odottaa. viihdytään HELSINKI MELLUNKYLÄ KESÄNIITTY Sinun kotisi odottaa Elämänlaadun Asuntoja, joissa rakentaja viihdytään TERVETULOA UNELMIEN KOTIIN! Mistä unelmiesi koti on tehty? Haaveiletko rentouttavasta tunnelmasta,

Lisätiedot

ESPOO LINTUVAARA HUHUILIJA. Kaunis ja funktionaalinen koti ilman turhia neliöitä. Asuntoja, joissa viihdytään. Elämänlaadun rakentaja

ESPOO LINTUVAARA HUHUILIJA. Kaunis ja funktionaalinen koti ilman turhia neliöitä. Asuntoja, joissa viihdytään. Elämänlaadun rakentaja ESPOO LINTUVAARA HUHUILIJA Kaunis ja funktionaalinen koti ilman turhia neliöitä Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään JM pidättää oikeuden muutoksiin. Kuvat ja mallinnokset eivät välttämättä

Lisätiedot

HELSINKI VUOSAARI AURINGONSILTA. Koti keskellä elämää. viihdytään

HELSINKI VUOSAARI AURINGONSILTA. Koti keskellä elämää. viihdytään HELSINKI VUOSAARI AURINGONSILTA Koti keskellä elämää Elämänlaadun Asuntoja, joissa rakentaja viihdytään 2 JM Suomi Oy rakentaa terassitalon sekä piha-alueet. Terassitalo valmistuu arviolta loppuvuodesta

Lisätiedot

ESPOO LINTUVAARA/UUSMÄKI HUUHKAJA. Skandinaavisia koteja vehreään ympäristöön. Asuntoja, joissa viihdytään. Elämänlaadun rakentaja

ESPOO LINTUVAARA/UUSMÄKI HUUHKAJA. Skandinaavisia koteja vehreään ympäristöön. Asuntoja, joissa viihdytään. Elämänlaadun rakentaja ESPOO LINTUVAARA/UUSMÄKI HUUHKAJA Skandinaavisia koteja vehreään ympäristöön Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään Helmipöllönmäellä luontoa rakastavat saavat iloa ja piristystä arkensa keskelle.

Lisätiedot

ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE. Tilaa ja valoa. Raikkautta sisällä ja ulkona. Asuntoja, joissa viihdytään

ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE. Tilaa ja valoa. Raikkautta sisällä ja ulkona. Asuntoja, joissa viihdytään ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE Tilaa ja valoa. Raikkautta sisällä ja ulkona. Asuntoja, joissa viihdytään TERVETULOA SAUNALAHTEEN Raikasta ilmaa ja metsän tuoksua, mahtavat ulkoilureitit ja uimarantakin ihan

Lisätiedot

HELSINKI KUNINKAANTAMMI MARIE. Rakastu uuteen. Asuntoja, joissa viihdytään. Elämänlaadun rakentaja

HELSINKI KUNINKAANTAMMI MARIE. Rakastu uuteen. Asuntoja, joissa viihdytään. Elämänlaadun rakentaja HELSINKI KUNINKAANTAMMI MARIE Rakastu uuteen Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään RAKASTU UUTEEN - IHANASTI IDEAA, KOTI TÄYNNÄ TUNNETTA Miltä tuntuu, kun astut ulko-ovesta sisälle? Fiilistele

Lisätiedot

HELSINKI - LINTUVAARA/UUSMÄKI ASUNTOINFO ASUNTO OY ESPOON HUUHKAJA. Elämänlaadun rakentaja. Asuntoja, joissa viihdytään

HELSINKI - LINTUVAARA/UUSMÄKI ASUNTOINFO ASUNTO OY ESPOON HUUHKAJA. Elämänlaadun rakentaja. Asuntoja, joissa viihdytään HELSINKI - LINTUVAARA/UUSMÄKI ASUNTOINFO ASUNTO OY ESPOON HUUHKAJA Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään Sisällysluettelo Asemapiirros sivu 3 Asuntopohjat sivu 6 Asunnon pintamateriaalit sivu

Lisätiedot

ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE Hyvän tuulen kerrostalokoteja Saunalahdenporttiin. Elämänlaadun rakentaja. Asuntoja, joissa viihdytään

ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE Hyvän tuulen kerrostalokoteja Saunalahdenporttiin. Elämänlaadun rakentaja. Asuntoja, joissa viihdytään ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE Hyvän tuulen kerrostalokoteja Saunalahdenporttiin Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään JM Kotipolku suorin tie omaan kotiin Älä kulje onnesi ohi, kulje JM:n Kotipolkua

Lisätiedot

AS OY VANTAAN LEIVONSIIPI

AS OY VANTAAN LEIVONSIIPI VANTAA KIVISTÖ AS OY VANTAAN LEIVONSIIPI Ympäristöään kunnioittava moderni asuinalue luonnon helmassa. Asuntoja, joissa Elämänlaadun rakentaja viihdytään Jos haaveidesi koti sijaitsee luonnon helmassa

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

83,5 m², 3-4h, avok., s,

83,5 m², 3-4h, avok., s, Kohteen ilmoittaja Sp-Koti l Turku, Välitysliike Turku Oy LKV Humalistonkatu 2b 20100 Turku Puh: 010 288 9888 Vain yksi jäljellä!! Ennakkomarkkinointi tuotti kovan kysynnän ja nyt jäljellä on enää yksi

Lisätiedot

HELSINKI - LINTUVAARA/UUSMÄKI ASUNTOINFO ASUNTO OY ESPOON HUUHKAJA. Asuntoja, joissa viihdytään

HELSINKI - LINTUVAARA/UUSMÄKI ASUNTOINFO ASUNTO OY ESPOON HUUHKAJA. Asuntoja, joissa viihdytään HELSINKI - LINTUVAARA/UUSMÄKI ASUNTOINFO ASUNTO OY ESPOON HUUHKAJA Asuntoja, joissa viihdytään Sisällysluettelo Asemapiirros sivu 3 Asuntopohjat sivu 6 Asunnon pintamateriaalit sivu 24 Taloyhtiön tekniset

Lisätiedot

SATO VuokraKoti. Espoo, Soukka Soukankaari 5, Espoo. koti kuten haluat

SATO VuokraKoti. Espoo, Soukka Soukankaari 5, Espoo. koti kuten haluat SATO VuokraKoti Espoo, Soukka 5, 02360 Espoo koti kuten haluat Kauniiksi kunnostetut kodit erinomaisella paikalla Haluatko asua merellisessä ympäristössä ulkoilu- ja virkistysalueiden tuntumassa? Remontoidut

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

153,0 m², 6H+K+S,

153,0 m², 6H+K+S, Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Mäkelä Puh: 040 5444399 Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Espoo Keilaranta 19 D 02150 Espoo Puh: 0207802270 (8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min) Valoisa ja hyväkuntoinen omakotitalo

Lisätiedot

Ennen peruskorjausta otettu kuva, parvekelasitukset puuttuvat. SATO VuokraKoti. Vantaa, Myyrmäki Vaahtokuja 8, Vantaa.

Ennen peruskorjausta otettu kuva, parvekelasitukset puuttuvat. SATO VuokraKoti. Vantaa, Myyrmäki Vaahtokuja 8, Vantaa. Ennen peruskorjausta otettu kuva, parvekelasitukset puuttuvat. SATO VuokraKoti Vantaa, Myyrmäki Vaahtokuja 8, 01600 Vantaa koti kuten haluat Kauniiksi kunnostetut kodit vehreällä paikalla Haluatko asua

Lisätiedot

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on

Lisätiedot

LEIVONLAULU Ympäristöään kunnioittava moderni asuinalue luonnon helmassa.

LEIVONLAULU Ympäristöään kunnioittava moderni asuinalue luonnon helmassa. VANTAA KIVISTÖ LEIVONLAULU Ympäristöään kunnioittava moderni asuinalue luonnon helmassa. Elämänlaadun Asuntoja, joissa rakentaja viihdytään Jos haaveidesi koti sijaitsee luonnon helmassa ja arvostat hyviä

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

21,0 m², 1h+kt,

21,0 m², 1h+kt, Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa

Lisätiedot

88,0 m², 4h,k,kph,s,vh...,

88,0 m², 4h,k,kph,s,vh..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sari Solkio Puh: 040 191 6161 OP Koti Päijät-Häme Oy LKV Lahti Aleksanterinkatu 20 15140 Lahti Puh: 010 256 7700 Tätä kaunista, yhdessä tasossa olevaa, v.2006 valmistunutta kotia

Lisätiedot

ESPOO YMMERSTA ASUNTOINFO ASUNTO OY ESPOON VICTORIA. Elämänlaadun rakentaja. Asuntoja, joissa viihdytään

ESPOO YMMERSTA ASUNTOINFO ASUNTO OY ESPOON VICTORIA. Elämänlaadun rakentaja. Asuntoja, joissa viihdytään ESOO YMMERSTA ASUNTOINFO ASUNTO OY ESOON VICTORIA Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään Sisällysluettelo Asemapiirros sivu 3 Asuntopohjat sivu 4 Sisustusvalinnat sivu 16 JM-Valinta sivu 17

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.

Lisätiedot

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis

Lisätiedot

Imatra, Ukonniemi Kohdenumero h,kt,s, 90,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Imatra, Ukonniemi Kohdenumero h,kt,s, 90,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Luhtitalo Imatra, Ukonniemi Kohdenumero 639587 3h,kt,s, 90,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 207 000,00 Vh. 207 000,00 Saalinkikuja 5. Tyylikäs ja tasokas lomahuoneisto Saimaa-näkymin Imatran

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 597422 3-4 h, k, s, 107,0 m² Kov. 1997 Energialuokka G Mh. 226 000,00 Vh. 226 000,00 Saarikatu 3. Näitä on harvoin tarjolla! Kauniilta paikalta Pororannan vierestä,

Lisätiedot

OPTIMI. Kokoa unelmasi.

OPTIMI. Kokoa unelmasi. OPTIMI Kokoa unelmasi. 2 Tervetuloa Omatalon valmiskotiin! Sisällysluettelo TERVETULOA OMATALON MUUTTOVALMIS -MAAILMAAN OMATALO OPTIMIN EDUT OPTIMI 99 OPTIMI 116 A OPTIMI 116 B OPTIMI 117 OPTIMI 133...................

Lisätiedot

93,0 m², 3h+kt+s,

93,0 m², 3h+kt+s, Kohteen ilmoittaja Nimi: JM Asuntomyynti Puh: 020 751 4730 JM Suomi Oy Hevosenkenkä 3, 15. krs 02600 Espoo Puh: 020 743 0777 Valoisa kolmio Tapiolan sydämessä! Koti Tapiolan kattojen yllä, monipuolisten

Lisätiedot

PUPUTTAJA & HELMIPÖLLÖ

PUPUTTAJA & HELMIPÖLLÖ ESOO LNTUVAARA/UUSMÄK UUTTAJA & HELMÖLLÖ Luonnon kynnyksellä Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään yörät, sukset ja pulkat säilytät kätevästi omassa pihavarasdtossasi. JM pidättää oikeuden

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

77,5 m², 3h+k+sauna,

77,5 m², 3h+k+sauna, Kohteen ilmoittaja Nimi: Marjo Ahponen Puh: 0449752504 Loistavalla paikalla peruskorjattu läpitalon valoisa kolmio. Suojaisa aidattu piha, voit suunnitella mieleiseksi, teranssi, laatta tai nurmikkopihan.

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

Helsinki, Kannelmäki Kohdenumero h,k,khh,s, 99,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00

Helsinki, Kannelmäki Kohdenumero h,k,khh,s, 99,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Helsinki, Kannelmäki Kohdenumero 596386 4h,k,khh,s, 99,5 m² Kov. 2008 Energialuokka E Mh. 329 000,00 Vh. 329 000,00 Pasuunakuja 3. Valoisa ja tyylikäs perheasunto Kannelmäessä. Koti, jonne voit

Lisätiedot

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 26,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 26,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 658781 1h,kt, 26,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 30 210,00 Vh. 100 700,00 Matkusniemenkatu 13. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Kuopion Kippari. Rakentaja

Lisätiedot

50,5 m², 2h, k, s, psh...,

50,5 m², 2h, k, s, psh..., Kohteen ilmoittaja Nimi: NINA KANTELE Puh: 0408383002 Ninan Neliöt Oy LKV 02100 Espoo Puh: 040 838 3002 Hyvien palveluiden läheisyydessä läpitalon kaksio luhtitalon toisessa kerroksessa! Koko huoneiston

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

136,0 m², 6h,k,s, at,...,

136,0 m², 6h,k,s, at,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Tarja Pitkänen Puh: +358 50 555 5418 Helsingin KOTI LKV Oy Kauppakeskus Iso Omena, Piispansilta 9A (5. krs) 02320 Espoo Puh: 0207 351 222 Rauhallisella luonnonläheisellä paikalla

Lisätiedot

Nello Oy. Rakenteilla oleva paritalo Hämevaarassa. Vesuritie 5, Vantaa, asunto A2 63 m2/72 m2 huoneistoala/kerrosala

Nello Oy. Rakenteilla oleva paritalo Hämevaarassa. Vesuritie 5, Vantaa, asunto A2 63 m2/72 m2 huoneistoala/kerrosala Nello Oy Rakenteilla oleva paritalo Hämevaarassa Vesuritie 5, Vantaa, asunto A2 63 m2/72 m2 huoneistoala/kerrosala 268.380 Nello Oy, Linnaistentie 24 86600 HAAPAVESI. Y-tunnus 2872100-2 PARITALO Tilat

Lisätiedot

Tampere, Härmälänranta Kohdenumero h,avokeittiö,kph,s,las.p, 46,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh.

Tampere, Härmälänranta Kohdenumero h,avokeittiö,kph,s,las.p, 46,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh. Kerrostalo Tampere, Härmälänranta Kohdenumero 626274 2h,avokeittiö,kph,s,las.p, 46,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 77 000,00 Vh. 219 178,27 Vihurinkatu 9. Tyylikäs ja uudenveroinen huoneisto viihtyisältä

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto

Lisätiedot

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 Asunnossa tehdään kokonaisvaltainen remontti huhti-toukokuussa 2015. Remontissa uusitaan kaikki asunnon pinnat sekä keittiö ja kylpyhuone. Asunnon

Lisätiedot

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, OMAKOTITALO 7h, k, ruokasali, 3 kph, wc, spa-/saunaosasto, kodinhoitohuone, walk-in-closet, autotalli, 2 462 m, 4 600 000 Vastaava välittäjä Linda Fagerström Kiinteistönvälittäjä,

Lisätiedot

ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE

ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE 1 AUNTAMAANRAITTI 1 3387 TAMERE As Oy Vuoreksen Apollo koostuu arkkitehtonisesti tyylikäistä 1- ja 2-kerroksisista puuverhoilluista rivija luhtitaloasunnoista. Asuntoyhtiön tontti rajautuu kauniiseen Vuoreksen

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero h, k, s, 73,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00

Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero h, k, s, 73,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero 627959 3h, k, s, 73,5 m² Kov. 2019 Energialuokka B 2018 Mh. 85 319,00 Vh. 213 297,00 Uus-Aittaluodontie 3. RAKENTEILLA. Valmiille, vehreälle asuinalueelle tulossa

Lisätiedot

Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero Linnankatu 34.

Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero Linnankatu 34. Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero 632528 Oh, 3mh, k, ruokailutila, khh, s, p, 153,0 m² Kov. 1957 Energialuokka D 2013 Mh. 350 000,00 Vh. 350 000,00 Linnankatu 34. Erinomaisella ja halutulla

Lisätiedot

65,0 m², 3h+kt+s+lasit...,

65,0 m², 3h+kt+s+lasit..., Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Tapiola, Amuletti Asunnot Oy Lkv Tapiontori 1 02100 Espoo Puh: (09) 525 9600 Olarinhuipun Galileo rakentuu arvostetun rakentajan toimesta kauniille, luonnonmukaiselle

Lisätiedot

Kangasala, Lentola Kohdenumero h, k, kph, s, khh, wc, 73,0 m² Kov Energialuokka B 2007 Mh ,94 Vh ,00

Kangasala, Lentola Kohdenumero h, k, kph, s, khh, wc, 73,0 m² Kov Energialuokka B 2007 Mh ,94 Vh ,00 Paritalo Kangasala, Lentola Kohdenumero 607951 3h, k, kph, s, khh, wc, 73,0 m² Kov. 2016 Energialuokka B 2007 Mh. 49 196,94 Vh. 207 000,00 Kangasalantie 700. Laadukkaasti toteutettu uusi paritalokoti loistavalla

Lisätiedot

Jyväskylä, Halssila Kohdenumero h+k+s, 77,5 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Jyväskylä, Halssila Kohdenumero h+k+s, 77,5 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Halssila Kohdenumero 597007 3h+k+s, 77,5 m² Kov. 2013 Energialuokka C 2007 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Tiirantie 16. Uudenkarhea valoisa koti, jossa yhdistyy rivi- ja kerrostaloasumisen

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 565603 3h, kt, s, 72,0 m² Kov. 2016 Energialuokka C Mh. 67 691,12 Vh. 226 000,00 Lapinmäenkatu 3 A 8. Asunto Oy Sastamalan Tähtirannan asunto A8 etsii ensimmäisiä

Lisätiedot

Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla.

Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla. Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla. Kaiken keellä Pielisjoen rannalle, Penttilänrantaan, rakennetaan As Oy Joensuun Poiju, johon valmistuu 25 korkealaatuista asuntoa. Veden läheisyys ja upeat näkymät

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526262 3h, k, kph/s, 80,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 183 811,51 Vh. 379 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Rakentaminen

Lisätiedot

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero 616558 3h,tk,s, 121,0 m² Kov. 1900 Energialuokka C 2018 Mh. 185 000,00 Vh. 449 990,00 Raatihuoneenkatu 3. Asunto Oy Hämeenlinnan Kultakino peruskorjataan kunnioittaen

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

Tuusula, Riihikallio Kohdenumero h,k,s, 80,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,93 Vh ,00

Tuusula, Riihikallio Kohdenumero h,k,s, 80,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,93 Vh ,00 Rivitalo Tuusula, Riihikallio Kohdenumero 597983 3h,k,s, 80,0 m² Kov. 1983 Energialuokka D Mh. 207 117,93 Vh. 209 000,00 Marsuntie 10. Viehättävä yhden tason rivitalohuoneisto Tuusulan Riihikalliosta toimivalla

Lisätiedot

THE DESIGN OF GOOD LIVING

THE DESIGN OF GOOD LIVING VILLA PELICAN 2019 THE DESIGN OF GOOD LIVING Villa Pelican 3 VILLA PELICAN Tämä moderni ja uudenveroinen asunto huippusijainnilla puhuttelee arkkitehtuurillaan ja toiminnallisuudellaan ja sopii niin sijoittajille

Lisätiedot

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Asunto Oy Kauniaisten Jalavapiha Asematie 2 Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Palvelut ja luonto lähellä Kauniaisten Jalavapiha mahdollistaa asumisen

Lisätiedot

RADANSIVUNKATU 10, LAHTI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

RADANSIVUNKATU 10, LAHTI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. RADANSIVUNKATU 10, LAHTI MYYNTIESITE LAHTI, ASEMANTAUSTA 2 3h+k+kph/s+p, 71 m 189 000 Asuntoa myy Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi Tervetuloa tutustumaan

Lisätiedot

150,0 m², 4h, avok, kp...,

150,0 m², 4h, avok, kp..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden

Lisätiedot

pvm Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava.

pvm Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. AS OY ESPOON PUJOPARRANPOLKU 5 pvm 13.9.2017 Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. Asunto Oy Espoon Pujoparranpolku 5 Huoneistotyypit Valoa, modernin tilan

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h, kt, 32,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h, kt, 32,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 595791 2h, kt, 32,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 38 370,00 Vh. 127 900,00 Keilanrinteenkatu 5. Asunto Oy Kuopion Keilantori. Rakentaja Pohjola

Lisätiedot

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS 3h+k+s+lasitettu terassi, 105 htm 2 Pesutilat, sauna ja erillinen WC: lattialämmitys, sekä seinät että lattiat laatoitettu Ikkunoiden suunta, näkymät: merelle, Hakaniemeen, sisäpihalle Takka A 134 2h+k+s

Lisätiedot

Kerava, Kaleva Kohdenumero h,k,s, 72,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,00 Vh ,00

Kerava, Kaleva Kohdenumero h,k,s, 72,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kerava, Kaleva Kohdenumero 631137 3h,k,s, 72,5 m² Kov. 2006 Energialuokka E 2007 Mh. 218 000,00 Vh. 218 000,00 Kisapolku 1. Heti vapaa kolmio joka on lähes uudenveroisessa kunnossa! Yhden alkuperäisasukkaan

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Kajaani, Keskusta Kohdenumero h+k+s, 70,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00

Kajaani, Keskusta Kohdenumero h+k+s, 70,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kajaani, Keskusta Kohdenumero 607673 3h+k+s, 70,0 m² Kov. 1998 Energialuokka D Mh. 140 000,00 Vh. 140 000,00 Niskantie 13. Uuden kodin etsijöille olisi nyt tarjolla heti vapaana oleva kerrostalokolmio!

Lisätiedot

Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä

Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa luhtitalohuoneistot aitiopaikalta! As Oy Jyväskylän Kenttäkadun Kruunu rakennetaan omalle tontille Harjun kupeeseen. Yhtiö

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh.

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh. Rivitalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 648745 3h,k,s (yht.jär. 4h,k,s), 100,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 188 769,47 Vh. 289 000,00 Niilontie 13. Uudenveroinen, moderni perheasunto rauhallisella

Lisätiedot

ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA. Hienostunutta tunnelmaa ja roimasti raikkautta. viihdytään

ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA. Hienostunutta tunnelmaa ja roimasti raikkautta. viihdytään ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA Hienostunutta tunnelmaa ja roimasti raikkautta Elämänlaadun Asuntoja, joissa rakentaja viihdytään HIENOSTUNUTTA TUNNELMAA JA ROIMASTI RAIKKAUTTA Luonnonläheinen ja rauhallinen

Lisätiedot

ASUNTOINFO ASUNTO OY VANTAAN LEIVONLAULU

ASUNTOINFO ASUNTO OY VANTAAN LEIVONLAULU VANTAA KIVISTÖ ASUNTOINFO ASUNTO OY VANTAAN LEIVONLAULU Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään Sisällysluettelo Asemapiirros sivu 3 Asuntopohjat sivu 6 Piha-alueet sivu 14 JM-Valinta sivu 16

Lisätiedot

ASUNTOINFO AS OY ESPOON VICTORIA

ASUNTOINFO AS OY ESPOON VICTORIA ESPOO YMMERSTA ASUNTOINFO AS OY ESPOON VICTORIA Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään Sisällysluettelo Asemapiirros sivu 3 Asuntopohjat sivu 4 Sisustusvalinnat sivu 16 JM-Valinta sivu 17 Asunnon

Lisätiedot

Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kerava, Alikerava Kohdenumero 627016 2h,kt,s, 55,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 68 300,00 Vh. 216 500,00 Santaniitynkatu 19. Makua asumiseen! Uudessa As Oy Keravan Korianterissa huolella

Lisätiedot

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja

Lisätiedot

Espoo, Leppävaara Kohdenumero h,avok,kph,vh,lasitettu parveke, 55,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh.

Espoo, Leppävaara Kohdenumero h,avok,kph,vh,lasitettu parveke, 55,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh. Kerrostalo Espoo, Leppävaara Kohdenumero 647356 2h,avok,kph,vh,lasitettu parveke, 55,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 309 000,00 Vh. 309 000,00 Mestarinkatu 8. Huoletonta asumista vuonna 2017 valmistuneessa

Lisätiedot

Kerava, Savio Kohdenumero h,k,s, 86,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kerava, Savio Kohdenumero h,k,s, 86,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Paritalo Kerava, Savio Kohdenumero 604539 3h,k,s, 86,0 m² Kov. 2008 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 257 000,00 Vh. 257 000,00 Virpitie 11. Upeilla näkymillä ja korkealla paikalla hyväkuntoinen sekä viihtyisä

Lisätiedot

Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.

Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh. Rivitalo Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero 606839 3h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 209 000,00 Vh. 209 000,00 Arvinkuja 5 E. Rivitalon päätyhuoneisto halutulla alueella

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526364 Liiketila, 58,5 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 105 048,49 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄTINTIE 5, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO h+k+s, 7 m, 96 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tämä Vätintien kaunis ja tilava kaksio

Lisätiedot

28,0 m², 1h+avok+kph+p,

28,0 m², 1h+avok+kph+p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Rene Messia de Prado Puh: 0405186949 RE/MAX Casa Alto Laivurinrinne 1 00120 Helsinki Puh: 0500 322 232 Ihastuttava yksiö nyt myynnissä edulliseen hintaan, suositussa Alppikylän

Lisätiedot

Järvenpää, Keskusta Kohdenumero h,k,s,p, 54,5 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00

Järvenpää, Keskusta Kohdenumero h,k,s,p, 54,5 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Järvenpää, Keskusta Kohdenumero 607471 2h,k,s,p, 54,5 m² Kov. 2003 Energialuokka D Mh. 184 000,00 Vh. 184 000,00 Mannilantie 55. Loistopaikalta hyväkuntoinen 3. kerroksen kaupunkikoti hissitalossa.

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

Suuntaa antava 3D-mallinnos. SATO VuokraKoti. Turku, Kupittaanpuisto Tahkonkuja 1 G, Turku. koti kuten haluat

Suuntaa antava 3D-mallinnos. SATO VuokraKoti. Turku, Kupittaanpuisto Tahkonkuja 1 G, Turku. koti kuten haluat Suuntaa antava 3D-mallinnos SATO VuokraKoti Turku, Kupittaanpuisto Tahkonkuja 1 G, 20520 Turku koti kuten haluat Uusi kaupunkikoti lähellä kaikkea Uutuuttaan hohtavat neljän tähden SATO VuokraKodit Kupittaanpuiston

Lisätiedot

Kaarina, Raadelma Kohdenumero h,k,ph,s,khh,erill.wc, 121,5 m²/121,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00

Kaarina, Raadelma Kohdenumero h,k,ph,s,khh,erill.wc, 121,5 m²/121,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Omakotitalo Kaarina, Raadelma Kohdenumero 626557 5h,k,ph,s,khh,erill.wc, 121,5 m²/121,5 m² Kov. 2019 Energialuokka B 2018 Mh. 286 000,00 Rettigintie 11. NYT HELPOSTI JA VAIVATTOMASTI UUTEEN OMAKOTITALOON

Lisätiedot

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 4h+k+vh+kh+kph+s+erill.wc+las.p., 182 m, 719 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

182,0 m², 5-6h + k + sa,

182,0 m², 5-6h + k + sa, Kohteen ilmoittaja Nimi: Tarmo Lotvonen Puh: 050 438 8132 Lotvonen Brothers LKV Oy Uusikatu 35 LH 104 B 90100 Oulu Puh: 0504388132 Oulun ydinkesustasta ainutlaatuinen ylimmän 6/6 krs:n kattoterassihuoneisto,

Lisätiedot

Taivassalo Kohdenumero h,k,s, 67,2 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00

Taivassalo Kohdenumero h,k,s, 67,2 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Taivassalo Kohdenumero 597912 3h,k,s, 67,2 m² Kov. 2015 Energialuokka C Mh. 128 243,00 Vh. 200 416,00 Keskustie 3. Uudet korkeatasoiset kodit esteettömässä hissitalossa, aivan keskustassa. Asunnot

Lisätiedot

Lappeenranta, Ylämaa Kohdenumero h,kk,s, 71,0 m²/82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Lappeenranta, Ylämaa Kohdenumero h,kk,s, 71,0 m²/82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Lappeenranta, Ylämaa Kohdenumero 599190 3h,kk,s, 71,0 m²/82,0 m² Kov. 1982 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 154 000,00 Pentintie 27. Pieni, persoonallinen ja ihastuttava omakotitalo omaa rauhaa

Lisätiedot

Ennakkomarkkinointiesite

Ennakkomarkkinointiesite Ennakkomarkkinointiesite 29.12.2016 KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ YLI NELJÄNNESVUOSISADAN MODERNI KOTI LUONNON ÄÄRELLÄ Perusmäen perinteikkäässä kylämiljöössä alkaa pian modernien puutalojen aika. Nämä uudet puutalokodit

Lisätiedot

4h,k,kph,s,khh/wc, vh, lasitettu parveke, 103,0 m², Kerrostalo, Oulu, Värttö, Kurkelantie 1

4h,k,kph,s,khh/wc, vh, lasitettu parveke, 103,0 m², Kerrostalo, Oulu, Värttö, Kurkelantie 1 4h,k,kph,s,khh/wc, vh, lasitettu parveke, 103,0 m², 448 000 Kerrostalo, Oulu, Värttö, Kurkelantie 1 Kohdetta myy Keinänen Anne alku LKV:n omistaja, LKV Puh: p. 044 543 1983 Anne Gsm: p. 044 296 1896 Anne

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526227 2h, k, kph/s, 57,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 109 502,73 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot

Jyväskylä, Taulumäki Kohdenumero h+kk+s, 48,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Jyväskylä, Taulumäki Kohdenumero h+kk+s, 48,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Taulumäki Kohdenumero 616280 2h+kk+s, 48,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 75 701,00 Vh. 169 000,00 Taulumäentie 61. Asunto Oy Jyväskylän Tuomiojärven Aalto tarjoaa helppoa

Lisätiedot

239,0 m², 6h+k+2kph+s+...,

239,0 m², 6h+k+2kph+s+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sven Schlegel Puh: 045 885 4900 RE/MAX Star Star Oy LKV Suolakivenkatu 15 00810 Helsinki Puh: 045 885 4900 KUNTOTARKASTETTU SUURI OMAKOTITALO LAPSIPERHEIDEN SUOSIMASTA YLÄSTÖSTÄ

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,khh,s, 95,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,khh,s, 95,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 639864 4h,k,khh,s, 95,0 m² Kov. 2010 Energialuokka D 2013 Mh. 224 000,00 Vh. 224 000,00 Jynkänmäenkatu 2. Kaunis hyvin pidetty huoneisto suositulta asuinaleelta

Lisätiedot

Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Luhtitalo Seinäjoki, Kärki Kohdenumero 635684 2h,k,s, 53,0 m² Kov. 2007 Energialuokka C 2007 Mh. 105 000,00 Vh. 105 000,00 Koulutaival 1. Toisen kerroksen hyväkuntoinen kaksio etsii uusia asukkaita. Asuinhuoneiden

Lisätiedot