05:00 05:30 06:00 06:30 07:00 07:30 MALMÖ 08:00 08:30 09:00 10:00 11:00 11:30 12:00 13:30 14:00 14:30. Vuosikertomus
|
|
- Annika Saarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 05:00 05:30 06:00 06:30 07:00 07:30 MALMÖ 08:00 08:30 09:00 10:00 11:00 11:30 12:00 13:30 14:00 14:30 Vuosikertomus
2 Atria kasvaa ja kansainvälistyy Atria Yhtymä Oyj on voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä, suomalainen elintarvikealan yritys. Konserni on suurin lihanjalostaja Suomessa ja yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa, Venäjällä ja Baltian alueella. Atrian 1) liikevaihto vuonna 2007 oli miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin henkilöä. Konserni jakaantuu neljään liiketoimintaalueeseen. Ne ovat Atria Suomi, Atria Skandinavia, Atria Venäjä ja Atria Baltia. Atrian asiakasryhmiä ovat päivittäistavarakauppa, HoReCa-sektori ja alan teollisuus. Lisäksi sillä on omiin tuotemerkkeihin perustuvaa Fast Food -konseptiliiketoimintaa. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903, jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Yhtymä Oyj:n osakkeet noteerataan Helsingin Arvopaperipörssissä. SISÄLTÖ Atria-konsernin vuosi 2007 Taloudellinen yhteenveto Liiketoiminta-alueet ja tuotemerkit... 1 Keskeiset tapahtumat... 2 Toimitusjohtajan katsaus... 4 Atrian strategia... 6 Strategiset toimenpiteet... 8 Toimintakatsaukset Atrian liiketoimintaympäristö Atria Suomi Atria Skandinavia Atria Venäjä Atria Baltia Tuotekehitys ja markkinointi Yritysvastuu Hallinnointi ja ohjaus Hallinnointiperiaatteet Atria Yhtymä Oyj:n hallinto Hallitus - Hallintoneuvosto Atria-konsernin organisaatio ja johtoryhmä Sijoittajasuhteet ja analyytikkoja Yhteystiedot ) Atria -ilmaisulla tarkoitetaan tässä vuosikertomuksessa koko Atriakonsernia. Konsernin emoyhtiö on Atria Yhtymä Oyj. Tilinpäätös ja toimintakertomus Sisällysluettelo Yhtiökokouskutsu Hallituksen toimintakertomus Osakkeet ja osakkeenomistajat Konsernin tunnusluvut Konsernin IFRS-tilinpäätös Konsernitilinpäätöksen liitetiedot Emoyhtiön tase ja tuloslaskelma (FAS) Allekirjoitukset ja tilintarkastuskertomus Ympäristönsuojelu... 90
3 TA L OUDELLINEN YHT EENVET O Liikevaihto 1 272,2 MEUR +15,3% Liikevoitto (EBIT) 94,5 MEUR +127,7% Operatiivinen liikevoitto *) 61,4 MEUR +83,3% Osakekohtainen tulos 2,56 EUR/osake +122,6% *) Operatiivinen liikevoitto = liiketoiminnasta muodostuva liikevoitto ilman merkittäviä kertaluonteisia eriä. Atria-konsernin avainluvut Muutos, % Liikevaihto, milj. euroa 1 272, ,3 15,3 Liikevoitto, milj. euroa 94,5 41,5 127,7 Operatiivinen liikevoitto, milj. euroa 61,4 33,5 83,3 Operatiivinen liikevoitto, % 4,8 3,0 Voitto ennen veroja, milj. euroa 80,6 34,6 132,9 Osakekohtainen tulos, euroa 2,56 1,15 122,6 Omavaraisuusaste, % 47,6 42,8 Bruttoinvestoinnit, milj. euroa 284,1 89,0 219,2 Bruttoinvestoinnit liikevaihdosta, % 22,3 8,1 Henkilöstö keskimäärin ,6 Varsinainen yhtiökokous Atria Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään Helsingissä, Finlandia-talossa. Varsinainen yhtiökokouskutsu on sivulla 39. Taloudelliset raportit vuonna 2008 Atria Yhtymä Oyj julkaisee tulostietoja vuonna 2008 seuraavasti: Tilinpäätöstiedote vuodelta Vuosikertomus vuodelta viikolla 15 Osavuosikatsaus Q1 (3 kk) Osavuosikatsaus Q2 (6 kk) Osavuosikatsaus Q3 (9 kk) Atrian taloudellinen informaatio julkaistaan ajantasaisesti yhtiön internetsivuilla osoitteessa
4 Liikevaihto Liikevaihto Liikevaihto liiketoiminta-alueittain Liikevaihto liiketoiminta-alueittain Yhteensä 1 272,2 MEUR Yhteensä 1 272,2 MEUR MEUR MEUR Atria Suomi...58 Atria Suomi %...58 % Atria Ruotsi...35 Atria Ruotsi %...35 % Atria Venäjä...5 Atria Venäjä %...5 % Atria Baltia...2 Atria Baltia %...2 % Liikevoitto Liikevoitto Operatiivinen Operatiivinen liikevoitto liikevoitto 100 MEUR 100 MEUR 100 MEUR 100 MEUR Bruttoinvestoinnit Bruttoinvestoinnit Henkilöstö keskimäärin Henkilöstö keskimäärin 300 MEUR 300 MEUR
5 atrian liiketoiminta-alueet ja tuotemerkit Ruotsi: 9,0 milj. asukasta Suomi: 5,3 milj. asukasta Atrian liiketoiminta-alueet ja tuotantolaitokset Atria Suomi Nurmo (1), Forssa (2), Kuopio (3), Kauhajoki (4), Karkkila (5) Pietarin alue: 6,0 milj. asukasta Länsi-Venäjän muut alueet: n. 10 milj. asukasta Moskovan alue: 17,0 milj. asukasta Atria Skandinavia Sköllersta (6), Malmö (7), Tukholma (8), Tranås (9), Halmstad (10), Kinna (11), Moheda (12), Saltsjö-Boo (13), Nässjö (14), Borås (15), Norrköping (16), Horsens (17) ja (18) Atria Venäjä Sinyavino (19), Gorelovo (20) Gorelovon tehdas valmistuu vuonna Atria Baltia Valga (21) Tanska: 5,4 milj. asukasta Liettua: 3,6 milj. asukasta Latvia: 2,3 milj. asukasta Viro: 1,3 milj. asukasta Atrian kotimarkkina-alueella Itämeren alueella ja Venäjällä asuu yhteensä noin 60 miljoonaa kuluttajaa. Atrian tuotemerkit 2007 Atria Suomi Atria Skandinavia Atria Venäjä Atria Baltia 1
6 Vuosi 2007, keskeiset tapahtumat Q1 tammikuu maaliskuu Atria ostaa enemmistön ruotsalaisesta elintarvikeyhtiö AB Sardusista ja tekee ostotarjouksen lopuista osakkeista. >> s. 8 Pit-Product päättää sulkea Pietarin keskustassa sijainneen vanhan tehtaansa ja keskittää tuotantonsa Sinyavinon tehtaalle. >> s. 23 Viron liiketoimintoja päätetään kehittää noin 8 miljoonan euron investointiohjelmalla. >> s. 26 Nurmossa aloitetaan logistiikkakeskuksen II-vaiheen käyttöönotto. Liikevaihto Meur Meur Operatiivinen liikevoitto 5 0 4,5 11, Q2 huhtikuu kesäkuu AB Sardus konsolidoidaan Atriakonserniin, ja Sardusin yhdistäminen Atria Skandinavian toimintoihin aloitetaan välittömästi. Christer Åberg nimitetään AB Sardusin uudeksi toimitusjohtajaksi. Atria toteuttaa 115 miljoonan euron osakeannin. >> s. 9 Atria myy osuutensa Svensk Snabbmat för Storkök AB -HoReCa-lähitukkuliikkeestä. >> s. 8 Uutta strategiaa esitellään analyytikoille ja median edustajille Capital Markets Day -tilaisuudessa Nurmossa. Tomas Back nimitetään Atria Yhtymä Oyj:n talousjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Liikevaihto MEUR Meur Operatiivinen liikevoitto 5 0 6,5 16,
7 Q3 heinäkuu syyskuu Atria Suomi Oy ostaa Liha-Pouttu Oy:n lihanhankinta-, teurastus- ja lihanleikkuutoiminnot. >> s. 8 Vilnan tuotantolaitos Liettuassa suljetaan ja Baltian toiminnot keskitetään Valgan tehtaalle Viroon. >> s. 9 Atria Skandinavian liiketoimintayksiköt organisoidaan uudelleen. Liikevaihto MEUR MEUR Operatiivinen liikevoitto 5 12,7 19, Q4 lokakuu joulukuu Atria Skandinavia aloittaa kannattavuuden parantamisohjelman Lätta Måltider -liiketoimintayksikössä. >> s. 19 Atria Skandinavia tekee pitkäaikaisen sopimuksen tuoreen valmisruoan toimittamisesta ICA:lle Ruotsissa. >> s. 20 Pit-Productin uuden tuotantolaitoksen ja logistiikkakeskuksen rakennustyöt Pietarissa Gorelovon alueella etenevät harjannostajaisvaiheeseen. >> s.24 Viron maajohtajaksi sekä AS Valga Lihatööstusin ja UAB Vilniaus Mesan toimitusjohtajaksi nimitetään Kari Körkkö. Jarmo Lindholm nimitetään Atrian tuotekehityksestä ja tuoteryhmähallinnasta vastaavaksi johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. MEUR Liikevaihto MEUR Operatiivinen liikevoitto 5 0 9,8 13, Atria allekirjoittaa 175 miljoonan euron arvosta pitkäaikaisia luottolimiittejä, joilla konvertoidaan muun muassa AB Sardusin ulkoisia lainoja. 3
8 toimitusjohtajan katsaus 2008 Atria on toteuttanut merkittäviä investointeja ja yritysjärjestelyjä, joiden ansiosta meillä on hyvät edellytykset saavuttaa asettamamme kasvu- ja kannattavuustavoitteet Suomen, Skandinavian ja Venäjän liiketoiminta-alueilla. Uudistetun strategian mukaisesti pyrimme kannattavaan kasvuun panostamalla entistä vahvemmin strategisiin tuotemerkkeihin sekä täysin uusiin, mahdollisimman korkean jalostusarvon omaaviin tuoteryhmiin. Matti Tikkakoski Atria Yhtymä Oyj:n toimitusjohtaja 4
9 Vahvan tuloskehityksen, kasvun ja strategisten muutosten vuosi Vuosi 2007 oli Atrialle taloudellisesti menestyksellinen. Toteutimme myös merkittäviä strategisia toimenpiteitä, joilla turvaamme kannattavaa kasvuamme kaikilla liiketoiminta-alueillamme. Kasvustrategiamme kannalta merkittävimmät toimenpiteet toteutimme Ruotsissa, jossa ostimme AB Sardus -elintarvikeyrityksen ja myimme ydinliiketoimintoihimme kuulumattoman Svensk Snabbmat för Storkök AB -lähitukkuliikkeen. Sardusin osto on osoittautunut hyvin onnistuneeksi toimenpiteeksi. Asemamme Ruotsissa on vahvistunut tuntuvasti ja olemme saaneet sillanpääaseman myös Tanskan markkinoilla. Ruotsin elintarviketeollisuudessa on käynnissä rakennemuutos, johon Atria voi nyt osallistua entistä vahvempana ja aktiivisempana toimijana. Venäjällä tavoittelemme huomattavaa kasvua, ja tätä turvaava uuden tehtaan ja logistiikkakeskuksen investointiohjelma eteni suunnitelmien mukaisesti. Venäjän toimintojemme kannattavuus parani ratkaisevasti hinnankorotusten, matalamman kustannusrakenteen ja tehostuneen toiminnan ansiosta. Jo useamman vuoden ajan tappiollisten Baltian toimintojemme kannattavuutta ja kasvuedellytyksiä paransimme keskittämällä alueen toiminnot Viroon. Liettuan tehtaamme toiminnan lopetimme kesällä. Suurimmalla liiketoiminta-alueellamme Suomessa kasvumme oli hyvin sujuneen myynnin vauhdittamaa orgaanista kasvua. Aivan loppuvuodesta kasvua lisäksi vauhditti Liha-Pouttu Oy:n hankinta. Atria Suomi paransi edelleen myös kannattavuuttaan. Tätä edes auttoi ratkaisevasti viime vuonna valmistuneet tuotannon ja erityisesti logistiikan investoinnit, joiden strategisena tavoitteena on tehdä Atriasta toimialansa tehokkain ja virtaviivaisin yritys. Tulos lähes kaksinkertaistui Atria pystyi toteuttamaan varsin hyvin kannattavan kasvun strategiaansa. Liikevaihtomme kasvoi yli 15 prosenttia ja kannattavuuttamme kuvaava pitkän aikavälin liikevoittotavoite ylittyi sekä Suomen että Venäjän liiketoiminta-alueilla. Atria Skandinavian tulosparannus oli merkittävä, joskin liikevoiton taso jäi vielä konsernin tavoitetasosta. Atria Baltian kannattavuus oli edelleen heikko ja tulos tappiollinen. Vuoden 2007 toisella vuosipuoliskolla alkoi poikkeuksellisen voimakas rehuviljan kansainvälinen hinnannousu, joka nosti nopeasti liharaaka-aineen tuotantokustannuksia. Näiden siirtäminen tuotteiden hintoihin kyettiin toteuttamaan vain osittain, mikä heikensi tuloksentekokykyä erityisesti Suomen ja Baltian liiketoiminta-alueilla. Loppuvuoden kustannuspaineet huomioon ottaen Atrian tulosparannus oli merkittävä. Operatiivinen liikevoittomme lähes kaksinkertaistui 61,4 miljoonaan euroon. Vuosi 2007 oli Atrialle historiallisen suurten investointien vuosi. Yritysostot mukaan laskien investointien kokonaismäärä oli noin 285 miljoonaa euroa. Tästä huolimatta rahoitusasemamme ja taserakenteemme säilyi vakaana: omavaraisuusasteemme oli 48 prosenttia. Strategia uudistui Atria toteutti huomattavan kehittämistyön uudistamalla liiketoimintastrategiansa. Kannattavaan kansainväliseen kasvuun painottuva strategia korostaa kuluttaja- ja asiakaslähtöisen toiminnan merkitystä kaikilla liiketoimintaalueillamme. Tämän mukaisesti panostuksemme kohdentuvat kasvavasti kuluttajatiedon lisäämiseen, asiakasyhteistyön kehittämiseen ja markkinointiin. Toimialaamme olemme laventaneet aiemmasta liha-alasta koko tuoreruokaalaa koskevaksi. Tämä suuntaa tuotekehitystämme ja markkinointiamme aiempaa korkeamman jalostusarvon tuotteisiin. Uudessa strategiassamme korostuu aiempaa enemmän myös henkilöstön ja osaamisen rooli tulevaisuuden kilpailu- ja menestystekijänä. Hyvät kasvuedellytykset Kansantalouksien hidastuva kasvu EUmaissa laskee ennusteiden mukaan hieman yksityistä kulutusta vuonna Tämä vaikuttaa myös ruokailutuotteiden kokonaiskysyntään. Alkutuotantoon liittyvät kustannuspaineet luovat puolestaan merkittäviä haasteita toimintamme kannattavuudelle. Toteuttamiemme yritysjärjestelyjen ja investointien sekä uusien strategisten linjauksien ansiosta meillä on kuitenkin hyvät edellytykset saavuttaa strategiassamme määritellyt taloudelliset tavoitteet suurimmilla markkinaalueillamme. Suomessa kustannustehokkuutemme on parantunut toimintamme kaikilla tasoilla. Skandinavian liiketoiminta-alueella hyödynnämme nyt Sardus-kaupan synergioita täysimääräisesti. Venäjällä uuden tehtaan valmistuminen parantaa toimintavarmuuttamme, lisää toimituskykyämme ja luo edellytyksiä kokonaan uudentyyppisten tuoteryhmien lanseeramiseen Venäjän voimakkaasti kasvaville markkinoille. Haluan kiittää kaikkia atrialaisia ja kumppaneitamme menestyksekkäästä vuodesta sekä hyvästä yhteistyöstä asiakkaidemme, omistajiemme ja yhtiömme hyväksi. Nurmossa helmikuussa 2008 Matti Tikkakoski Atria Yhtymä Oyj:n toimitusjohtaja 5
10 atrian strategia Kannattavasti ykköseksi Atrian strateginen tavoite on olla kuluttajien ja asiakkaiden ykkösvalinta ruoka-alalla Itämeren alueella ja Venäjällä. Visiotaan Atria toteuttaa kannattavan kasvun strategiallaan. Vuonna 2007 täsmennetyn strategian mukaisesti Atria hakee kasvua perinteisten lihanjalostusmarkkinoiden lisäksi myös laajemmin koko ruoka-alalla, erityisesti tuoretuotteiden segmenteissä. Atria pyrkii kasvamaan ensisijassa orgaanisesti, mutta myös täydentävät yritysostot ovat mahdollisia. kasvua tukevat Ydinvahvuudet Atrian kasvua kansainvälisillä elintarvikemarkkinoilla tukevat erityisesti seuraavat ydinvahvuudet, joita se hyödyntää ja kehittää aktiivisesti. Vahva markkina-asema Atria on markkinajohtaja Suomessa yli 30 prosentin toimittajaosuudellaan. Ruotsissa yhtiö on markkinoiden toiseksi suurin toimija, jonka asema vahvistui tuntuvasti Sardusin oston ansiosta. Kaupan myötä Atriasta tuli myös Tanskassa toiseksi suurin leivänpäällistuotteiden toimittaja. Venäjällä Atria on markkinajohtaja nopeasti kasvavassa, modernissa päivittäistavarakaupassa Pietarin alueella. Vahvat tuotemerkit Atrialla on vahvat ja tunnetut tuotemerkit, joiden kehittämiseen se investoi johdonmukaisesti. Vahvojen brändien ansiosta Atrialla on hyvät edellytykset tuoda jatkuvasti markkinoille korkeamman jalostusasteen ja korkeamman kannattavuuden tuotteita. Hyvä kuluttajatuntemus ja asiakkuuksien hallinta Kuluttajien osto- ja ruokailutottumusten tunteminen on elintarviketeollisuuden keskeisin haaste, jonka Atria hallitsee hyvin. Atria toimii yhteistyössä päivittäistavarakaupan johtavien toimijoiden kanssa kaikilla liiketoiminta-alueillaan. Konserni lujittaa strategisia asiakaskumppanuuksiaan kehittämällä uusia ja tuloksellisia yhteistyömalleja kunkin päivittäistavarakauppaketjun kanssa erikseen. Tehokas tuotantorakenne sekä muutosprosessien ja toimitusketjun hyvä hallinta Atria on vastannut päivittäistavarakaupan ja koko toimintaympäristön muutoshaasteisiin mittavilla investoinneilla, jotka tehostavat sen tuotantorakenteita. Kokemus tuotannon tehostamisesta sekä muutosprosessien ja toimitusketjun hyvä hallinta ovat Atrian keskeinen vahvuus sen kaikilla liiketoiminta-alueilla. KASVUA TUKEVAT TUOTERYHMÄT Atria on priorisoinut tuoteryhmänsä niiden kasvupotentiaalin mukaan seuraavasti. Konsernitason ydintuoteryhmät Leivänpäälliset Konsernitason potentiaaliset ydintuoteryhmät Valmisruoka Pikaruokakonseptit Aluetason tuoteryhmät Muut kasvavat tuoteryhmät, joita kehitetään liiketoiminta-alueen sisäisenä toimintona Taloudelliset tavoitteet Atria on määritellyt toiminnalleen seuraavat viisi taloudellista tavoitetta. Kansainvälisen toiminnan osuus Atria pyrkii kasvamaan yritykseksi, jossa kansainvälisen toiminnan osuus on vähintään 50 prosenttia liikevaihdosta. Kannattavuus Atria pyrkii tasaiseen tuloskehitykseen; operatiivinen liikevoittotavoite on vähintään 5 prosenttia liikevaihdosta. Oman pääoman tuotto Atrian tavoite oman pääoman tuotoksi on 12 prosenttia. Omavaraisuus Atria pyrkii vähintään 40 prosentin omavaraisuusasteeseen. Osingonjako Atria pyrkii maksamaan osinkoina noin 50 prosenttia tilikauden voitosta. 6
11 Visio 2010 Atria on kuluttajien ja asiakkaiden ykkösvalinta tuoreruoka-alalla Itämeren alueella ja Venäjällä. Olemme markkinajohtaja tai markkinakakkonen kaikilla liiketoiminta-alueillamme. Näin meillä on parhaat mahdollisuudet tuottaa kestävää omistaja-arvoa. Tuotemerkkimme ovat kahden tunnetuimman merkin joukossa kehittyneillä tuoreruokamarkkinoilla ja kehittyvillä liha-alan markkinoilla. Olemme asiakkaidemme halutuin yhteistyökumppani kehittyneillä tuoreruokamarkkinoilla ja kehittyvillä liha-alan markkinoilla. Olemme toimialan tehokkain ja virtaviivaisin yritys. Olemme paras työpaikka; välineinämme ovat hyvä johtaminen ja järjestelmällinen, strategiaan pohjautuva osaamisen kehittäminen. Arvot Missio Tuloksellisuus ja edelläkävijyys Kuluttajalähtöisyys ja asiakasyhteistyö Yksilö- ja yhteistyöosaaminen Verkostoituminen Kustannustehokkuus Hyvä ruoka parempi mieli. muuttuva Toimintaympäristö Atrian täsmennetty kasvustrategia on mukautettu toimintaympäristön voimakkaisiin muutoksiin. Kansainvälistä toimintaympäristöä ohjaavat erityisesti seuraavat muutosvoimat: Rajat ylittävä raaka-ainekauppa Elintarviketeollisuuden ja teollisten prosessien kansainvälistyminen Päivittäistavarakaupan ja ruoka-alan kansainvälistyminen Kuluttajakäyttäytymisen pirstaloituminen Kuluttajien kasvaneet vaatimukset erityisesti tuoreruoka-alalla Verkostoitumiseen ja kumppanuuksiin perustuvat toimintamallit 7
12 vuosi 2007, strategiset toimenpiteet Yritysostot vauhdittivat kasvua Atria toteutti vuonna 2007 kannattavan kasvun strategiaansa, joka perustuu ensi sijassa orgaaniseen kasvuun, mutta myös täydentäviin yritysostoihin. Atria investoi yritysostoihin yhteensä 129 miljoonaa euroa, joista suurin osa noin 124 miljoonaa euroa suuntautui AB Sardusin ostoon. Sardusin osto vahvistaa Atria Skandinavian kasvua Atria osti helmikuussa 2007 enemmistön ruotsalaisesta, leivänpäällisiä ja valmisruokia valmistavasta AB Sardusista. Kauppa vahvisti tuntuvasti Atrian asemaa erityisesti Ruotsissa ja tukee näin yhtiön strategista tavoitetta tulla yhdeksi Itämeren alueen johtavista elintarvikealan yrityksistä. Samalla kun Atria ilmoitti hankkineensa osake-enemmistön, se teki Sardusin osakkeenomistajille julkisen käteisostotarjouksen 155 Ruotsin kruunun osakekohtaisesta hinnasta. Tarjoushinta vastasi noin 22,5 prosentin preemiota verrattuna edeltäneeseen 30 päivän keskimääräiseen kurssiin. Hankinnan kokonaisarvo oli noin miljoonaa Ruotsin kruunua. Osakkeen viimeinen kaupankäyntipäivä oli , jonka jälkeen osake poistettiin Tukholman pörssistä. Sardus on Atrian tytäryhtiö, ja se raportoidaan Atria Skandinavia -segmentissä. Oston taustalla on selkeä teollinen logiikka. Ruotsin yhdentyvillä markkinoilla yhtiöt muodostavat yhdessä vahvemman ja toisiaan täydentävän toimijan, jolla on laaja valikoima vahvoja tuotemerkkejä. Yhdistymisen odotetaan tuovan merkittäviä synergiaetuja esimerkiksi tuotekehityksessä, hankinnassa, logistiikassa, tuotannossa ja markkinoinnissa. Vuositasolla synergiahyötyjen arvon arvioidaan olevan noin 10 miljoonaa euroa. Atrian ja Sardusin tuotevalikoimat täydentävät toisiaan. Sardus on yksi Ruotsin johtavista leivänpäällisten ja valmisruokien valmistajista sekä suurkeittiöille tarkoitettujen pakasteiden toimittajista. Reilu kolmannes yrityksen myynnistä tulee Chark & Deli -liiketoiminnosta, joka valmistaa muun muassa maksapasteijoita, veripalttua, lihahyytelöitä ja leivänpäällisiä. Atrian ostaessa Sardusin sen liikevaihto (vuonna 2006) oli noin 230 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin Yhtiöllä oli yhteensä 10 tuotantolaitosta, joista 8 sijaitsi Ruotsissa ja kaksi Tanskassa. Svensk Snabbmatin myynti tukee ydintoimintojen kasvua Atria myi huhtikuussa 2007 omistusosuutensa ruotsalaisesta tytäryhtiöstään Svensk Snabbmat för Storkök AB:stä. Ostaja oli Pohjoismaiden johtava ravintoloiden ruokapalveluyritys Euro Cater A/S. Svensk Snabbmat för Storkök AB on HoReCa-lähitukkuliike, jolla myyntihetkellä oli 18 toimipistettä kattaen koko Ruotsin. Atria omisti 57,2 prosenttia Svensk Snabbmatin osakkeista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2006 oli 147 miljoonaa euroa. Svensk Snabbmat tuli osaksi Atriaa vuonna 1997 Lithells AB:n yritysoston yhteydessä. Yhtiö on ollut erittäin menestyvä, ja se on kasvanut voimakkaasti ja parantanut kannattavuuttaan jo kahdeksana peräkkäisenä vuotena. Svensk Snabbmat ei kuulunut Atrian ydinliiketoimintoihin ja myynnistä saadut varat on kohdennettu tukemaan uuden strategian mukaista kasvua. Atria kirjasi kaupasta 34,7 miljoonan euron voiton. Liha-Poutun osto lisää Atria Suomen kustannustehokkuutta Atria Suomi Oy osti elokuussa 2007 Pouttu Oy:ltä Liha-Pouttu Oy:n lihanhankinta-, teurastus- ja lihanleikkuutoiminnot. Kaupan ulkopuolelle jäi kuluttajapakatun lihan pakkaaminen. Emoyhtiö Pouttu Oy ja lihanjalostukseen keskittynyt tytäryhtiö Jaloste- Pouttu Oy jatkavat entiseen tapaan. Kaupan yhteydessä Atria ja Pouttu tekivät kattavan yhteistyösopimuksen lihan toimituksista Atrialta Poutulle. Liha-Poutun osto lisää Atria Suomen lihanhankinnan ja leikkuutoimintojen kustannustehokkuutta, kun hankintavolyymit kasvavat 140 miljoonasta kilosta noin 155 miljoonaan kiloon. Volyymien kasvun arvioidaan lisäävän Atria Suomen liikevaihtoa noin 25 miljoonaa euroa vuodessa. Liha-Poutun 130 työntekijää siirtyivät vanhoina työntekijöinä Atrialle, ja toiminta jatkuu Kannuksessa Pouttu Oy:n omistamissa tiloissa. 8
13 Keskittäminen parantaa kannattavuutta Baltiassa Atria päätti kesäkuussa 2007 sulkea Liettuan tehtaansa Vilnassa ja keskittää Baltian alueen tuotantonsa Viroon Valgan tehtaalle. Keskittäminen parantaa Baltian toimintojen kannattavuutta, jota on heikentänyt Liettuan toimintojen pitkään jatkunut tappiollisuus. Atria etabloitui Liettuaan vuonna 2003, jolloin se osti UAB Vilniaus Mesa -nimisen lihanjalostusyrityksen. Kasvua tukeva osakeanti Atria järjesti toukokuussa 2007 osakeannin, jolla se keräsi omaa pääomaa noin 115 miljoonaa euroa. Vahvemmalla pääoma- ja rahoitusrakenteellaan Atria on kyennyt vähentämään lyhytaikaista korollista velkaa ja rahoittamaan kasvua tukevia investointeja. Valtaosin instituutioantina toteutettu osakeanti suunnattiin 75-prosentti- sesti suomalaisille ja 25-prosenttisesti kansainvälisille sijoittajille. Varsinaisessa osakeannissa sekä lisäosakeoptiona merkityt uudet A-osakkeet edustavat 18,3 prosenttia Atrian kaikista osakkeista ja 4,7 prosenttia kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Osakeanti toteutettiin tarjousmenettelynä, ja uusien osakkeiden merkintähinnaksi hyväksyttiin 23 euroa osakkeelta. Suurinvestointi lisää kasvua Venäjällä Atria aloitti vuoden 2007 alussa uuden lihavalmistetehtaan ja logistiikkakeskuksen rakentamisen Pietarin keskustan tuntumaan Gorelovoon. Tuotantolaitoksen on määrä valmistua vuoden 2008 aikana. Noin 70 miljoonan euron investointi kaksinkertaistaa Atrian venäläisen tytäryhtiön Pit-Productin tuotanto- ja toimituskapasiteetin. Atrian yksi strateginen tavoite on olla toimialansa tehokkain ja virtaviivaisin yritys. Tavoitetta tuetaan johdonmukaisilla uusinvestoinneilla, joista merkittävimpänä vuonna 2007 valmistui noin 40 miljoonaa euroa maksanut logistiikkakeskuksen II-vaihe Nurmossa. Keskuksen suurin kapasiteetti on noin miljoona kiloa ruokaa päivässä. 9
14
15 07:30 Aamiainen Malmössa Suurin osa ruotsalaisista pitää aamiaista päivän tärkeimpänä ruokahetkenä. Aamiaisessa arvostetaan terveellisyyttä ja vaivattomuutta. Tavallisimmin aamiaispöydässä nautitaan voileipää, leikkeleitä ja juustoa, maitoa, aamiaishiutaleita sekä puuroa.
16 atrian liiketoimintaympäristö Keskittymistä Pohjoismaissa, kasvua Venäjällä Elintarviketeollisuus on EU:n suurin teollisuudenala ja lihanjalostus sen suurin alasektori. Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa lihankulutuksen määrällinen kasvu on vähäistä, päivittäistavarakauppa on keskittynyttä ja kaupan omien merkkien osuus on merkittävä. Venäjällä lihan kulutus kasvaa selvästi Atrian muita markkinoita enemmän. Venäjällä ja myös Baltian maissa päivittäistavarakaupan keskittyminen on vähäisempää ja kulutuskysyntä siirtyy yhä enemmän korkeamman jalostusasteen ja laadun tuotteisiin. Atria Suomi Lihanjalostusmarkkinat Suomessa lihan kokonaistuotanto ja -kulutus on pysynyt viime vuosina lähes ennallaan. Kulutuksen vuositason vaihtelu on ollut prosenttia vuosina Koska kulutusmäärät jäävät alle tuotantomäärien, Suomi on lihan nettoviejä. Suurimmat määrät viedään sianlihaa. Arvolla mitattuna Suomen lihanjalostusmarkkinat kasvoivat vuonna 2007 noin 5,4 prosenttia 1). Suomessa toimii lähes 300 lihanjalostamoa ja teurastamoa, joista 20 suurinta tuottaa yli 90 prosenttia tuotannon bruttoarvosta 2). Suomen lihanjalostusmarkkinoiden suurimmat toimijat ovat Atria ja HKScan Oyj. Muita merkittäviä toimijoita ovat yksityisomistuksessa olevat Saarioinen Oy, Oy Snellman Ab ja Pouttu Oy sekä osuuskunta Järvi-Suomen Portti. Pienet ja keskisuuret toimijat menestyvät usein vain tietyillä tuotealueilla tai paikallisesti. Keskisuurista kilpailijoista Saarioinen kilpailee Atrian kanssa ennen muuta valmisruoka- ja leivänpäälliset-tuoteryhmissä. Myös Snellman on näissä tuoteryhmissä merkittävä kilpailija. Toimintaympäristö Suomen päivittäistavarakauppaa hallitsee kaksi toimijaa, S-ryhmä ja Kesko. Jos mukaan lasketaan näitä tuntuvasti pienempi Tradeka, niiden yhteinen markkinaosuus on noin 85 prosenttia. 1) Kaupan voimakas keskittyminen luo haasteita erityisesti lihanjalostusalan pienemmille toimijoille, joiden neuvotteluvoima suurten päivittäistavarakauppaketjujen kanssa on tuntuvasti heikompi kuin suurilla toimijoilla. Lihanjalostusteollisuuden kilpailukyvyn keskeisiksi tekijöiksi nähdään riittävä koko, tuotannon ja logistiikan tehokkuus sekä markkinointi. Kaupan omien merkkien kasvu on Suomessa hidastunut; näiden osuus Atrian edustamissa tuoteryhmissä on 5 17 prosenttia 1). Atria Skandinavia Lihanjalostusmarkkinat Ruotsissa markkinoiden koko on Suomen tapaan pysynyt viime vuosina lähes vakiona. Ruotsi on Suomea merkittävämpi lihantuoja: 46 prosenttia Ruotsissa myydystä naudanlihasta, 27 prosenttia sianlihasta ja 41 prosenttia siipikarjanlihasta oli tuontitavaraa vuonna ). Arvolla mitattuna Ruotsin lihanjalostusmarkkinat kasvoivat vuonna 2007 noin kolme prosenttia. Ruotsissa markkinoiden kaksi suurinta toimijaa ovat Atria Skandinavia ja HKScanin omistama Scan (entinen Swedish Meats). Näiden kahden markkinaosuus on kuitenkin tuntuvasti pienempi kuin Atrian ja HKScanin yhteenlaskettu markkinaosuus Suomessa. Ruotsin markkinoista yli puolet on pienten, vuosiliikevaihdoltaan alle 50 miljoonan euron yritysten hallussa. Ruotsissa ei ole toteutettu samankaltaista rakennemuutosta kuin Suomessa ja luvuilla. HKScanin vuonna 2006 tekemä Swedish Meats- ja Atrian vuonna 2007 tekemä Sardus-kauppa ovat toimialan merkittävimmät yritysjärjestelyt. Pienempiä, konsolidoitumiskehitystä edistäviä yritysjärjestelyjä on toteutettu tämän jälkeen. Tanskassa lihanjalostumarkkinoiden ylivoimaisesti merkittävin toimija on Danish Crown, Euroopan suurin ja maailman toiseksi suurin alan yritys. Toimintaympäristö Ruotsin päivittäistavarakauppaa hallitsee ylivoimaisella, noin 45 prosentin, markkinaosuudella ICA. Kun mukaan lasketaan Coopin ja Axfoodin noin 20 prosentin markkinaosuudet, näiden kolmen yhteenlaskettu markkinaosuus on lähes 90 prosenttia. Tanskassa päivittäistavarakaupan suurimmat toimijat ovat Danske Supermarked (sisältää Føtex/Bilkan ja Neton) ja Coop (sisältää Coopin ja Faktan) lähes 70 prosentin markkinaosuudella. Kolmanneksi suurimman SuperGrosin osuus on noin 20 prosenttia. 4) Kaupan omien tuotemerkkien osuus kokonaismyynnissä on 1) Lähde: Nielsen ) Lähde: ETL, ) Lähde: Jordbruksverket, ) Lähde: Supermarkedshåndboken, 2007
17 Ruotsissa ja Tanskassa suurempi kuin Suomessa. Ruotsissa kaupan omien merkkien osuus on noin 16 prosenttia ja Tanskassa noin 17 prosenttia. Näiden kasvu on kuitenkin pysähtynyt molemmissa maissa. Atria Venäjä Lihanjalostusmarkkinat Atria toimii Venäjällä ensisijassa Pietarin talousalueella, ja sillä on myyntikonttori myös Moskovassa. Yhdessä nämä kaupungit muodostavat yli neljä kertaa Suomen kokoisen markkinaalueen. Näiden kaupunkien alueille keskittyvä Venäjän taloudellinen kasvu on lisännyt merkittävästi laajenevan keskiluokan ostovoimaa ja muuttanut väestön osto- ja ruokailutottumuksia. Kysyntä keskittyy yhä enemmän korkeamman jalostusasteen tuotteisiin. Yksityisen kulutuksen kasvu Venäjällä oli vuonna 2007 noin 15 prosenttia 5). Liha-alan kokonaismarkkinat Atrian päämarkkina-alueella Pietarissa kasvoivat vastaavasti noin 15 prosenttia. Lihajalostusteollisuuden keskittyminen on Venäjällä vielä alkuvaiheessa. Viiden suurimman lihajalostusyrityksen yhteenlaskettu osuus on vain noin 20 prosenttia kokonaismarkkinoista. Venäjän oma lihantuotanto ei pysty tyydyttämään nopeasti kasvavaa kysyntää; maa on maailman merkittävin lihan nettotuoja. Toimintaympäristö Liha-alan hallitseva jakelutie Venäjällä on yhä perinteinen tori- ja hallimyynti. Päivittäistavarakaupan osuus kasvaa kuitenkin hyvin nopeasti, ja vuoden 2008 loppuun mennessä sen arvioidaan nousevan noin 50 prosenttiin Pietarin alueen elintarvikekaupasta. Atria (Pit- Product) myy tuotteensa pelkästään modernissa päivittäistavarakaupassa. Venäjän päivittäistavarakauppa on hyvin hajanainen. Päivittäistavarakaupan kolmen suurimman toimijan markkinaosuuden arvioidaan olevan yhteensä alle 10 prosenttia koko Venäjällä. Pääasiassa Moskovan ja Pietarin alueilla toimivat venäläiset ketjut, kuten X5, Magnit ja Lenta, sekä kansainväliset, kuten Metro ja Auchan, ovat aloittaneet laajentumisen myös muihin Venäjän miljoonakaupunkeihin. Atria Baltia Lihanjalostusmarkkinat Baltian maiden lihanjalostusmarkkinat poikkeavat toisistaan, joten markkinoiden käsitteleminen yhtenä kokonaisuutena ei ole mahdollista. Baltian maissa ostetaan Atrian arvion mukaan lihavalmisteita vuodessa miljoonalla eurolla. Markkinoiden keskimääräiseksi kasvunopeudeksi arvioidaan noin 15 prosenttia. Toimialan yritysten lukumäärä on viime vuosina vähentynyt, ja yritykset investoivat pikemmin toimintansa tehostamiseen kuin laajentamiseen. Yritysten toimintaedellytykset ovat parantuneet maiden EU-jäsenyyden myötä. Toimintaympäristö Baltian lihanjalostusmarkkinoilla on meneillään rakennemuutos, ja päivittäistavarakauppa keskittyy. Alueen merkittävimmät päivittäistavarakauppaketjut ovat ruotsalaisen ICA:n omistuksessa oleva Rimi Baltic ja liettualainen VP Markets. 5) Lähde: Nordean taloustutkimus, 2007 kg/hlö milj. kg milj. kg Lihan kulutus Atrian liiketoiminta-alueilla Lihan kokonaistuotanto ja -kulutus Suomessa Lihan kokonaistuotanto ja -kulutus Ruotsissa Suomi Ruotsi Tanska Liettua Latvia Viro Venäjä Tuotanto Kulutus Tuotanto Kulutus Lähteet: TNS Gallup, 2007, Danmarks Statistiks, 2007, Baltic Facts, 2006 Lähde: TNS Gallup, 2008 Lähde: TNS Gallup,
05:00 05:30 06:00 06:30 07:00 07:30 MALMÖ 08:00 08:30 09:00 10:00 11:00 11:30 12:00 13:30 14:00 14:30. Vuosikertomus
05:00 05:30 06:00 06:30 07:00 07:30 MALMÖ 08:00 08:30 09:00 10:00 11:00 11:30 12:00 13:30 14:00 14:30 Vuosikertomus Atria kasvaa ja kansainvälistyy Atria Yhtymä Oyj on voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä,
Atria Yhtymä Oyj:n tilinpäätös 2007. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 27.2.2008
Atria Yhtymä Oyj:n tilinpäätös 2007 Toimitusjohtaja 27.2.2008 Konsernin rakenne 2007 Atria Yhtymä Oyj Liikevaihto 1.272 milj. Henkilöstö 5.947 (keskimäärin) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto
Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008
Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3
Atria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski
Atria Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 Toimitusjohtaja 6.5.2008 Konsernin rakenne Atria Oyj Liikevaihto 1.272 milj. (2007) Henkilöstö 5.947 (keskimäärin 2007) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto
Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6
Atria Oyj Tilinpäätös 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8
Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%
Atria Oyj Tilinpäätös Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski
Atria Oyj Tilinpäätös 2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 25.2.2009 Konsernin rakenne 2008 Atria Oyj Liikevaihto 1.357 milj. Henkilöstö 6.135 (keskimäärin) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto
Atria Oyj 1.1. 31.3.2010
Atria Oyj 1.1. 31.3. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4. Atria-konserni Katsaus Milj. Liikevaihto 305,9 310,7 1.316,0 Liikevoitto 1,0-0,4 27,5 Liikevoitto-% 0,3-0,1 2,1 Voitto ennen veroja -1,8-5,5
Atria Oyj 1.1. 31.3.2009. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009
Atria Oyj 1.1. 31.3.2009 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009 Atria-konserni Katsaus Milj. 2009 2008 2008 Liikevaihto 310,7 303,4 1.356,9 Liikevoitto -0,4 6,8 38,4 Liikevoitto-% -0,1 2,2 2,8 Voitto
Atria Oyj 1.1. 30.6.2009
Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8
Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia
Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Toimitusjohtaja 9.12.2011 Atria Skandinavia Katsaus 1.1. 30.9.2011 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. 2011 2010 2011 2010 2010 Liikevaihto 93,5 98,9 277,1 293,6 391,6 Liikevoitto
Osavuosikatsaus
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012 Toimitusjohtaja j Juha Gröhn 3.5.2012 Atria-konserni Katsaus /2012 Liikevaihto 308,6 304,0 1 301,9 Liikevoitto 0,1-4,2 8,0 Liikevoitto % 0,0-1,4 0,6 Voitto ennen
Atria Capital Markets Day Atria Oyj
Atria Capital Markets Day Atria Oyj Toimitusjohtaja Juha Gröhn, 30.11.2016 Atria Capital Markets Day 30.11.2016 ohjelma 10.00 10.20 Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Atrian Terveen Kasvun
Atria Oyj 1.1. 30.6.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 1.8.2008
Atria Oyj 1.1. 30.6.2008 Toimitusjohtaja 1.8.2008 Konsernin rakenne Atria Oyj Liikevaihto 1.272 milj. (2007) Henkilöstö 5.947 (keskimäärin 2007) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto 750 milj. Henkilöstö
http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/atria/rss/newsentry.aspx?id=1000717206&culture=fi-fi
Tulosta sivu Atria Yhtymä Oyj PÖRSSITIEDOTE 26.7.2005 KLO 10.00 ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Atria-konsernin liikevoitto katsauskaudelta oli 15,9 miljoonaa euroa (20,1 milj. euroa).
TULOSLASKELMA (MILJ.EUR) 1-9/2002 1-9/2001 muutos-% 1-12/2001
Tulosta sivu ATRIA OYJ PÖRSSITIEDOTE 06.11.2002, klo 10.00 1(4) ATRIA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 Atria-konsernin liikevoitto katsauskaudelta oli 21,2 milj.eur (21,1 milj.eur). Konsernin tulos
Q1-Q4 2015 Q4 2015 Q4 2014
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni 1.1. 31.12. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 351,0 363,4 1 340,2
Atria Capital Markets Day Atria Baltia
Atria Capital Markets Day Atria Baltia Toimitusjohtaja Rauno Väisänen 9.11.2012 9.12.2011 Rauno Väisänen Atria Oyj Konsernin rakenne 2010 Liikevaihto 1.301 milj. Henkilöstö 5 812 (keskimäärin) Suomi Skandinavia
Atria Capital Markets Day ohjelma
Atria Capital Markets Day 2018 Atria Oyj Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Capital Markets Day ohjelma 10.00 10.30 Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Atrian Terveen Kasvun Strategia 2020
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 28.4.2016 Atria-konserni 1.1. 31.3.2016 Q1 Q1 Milj. EUR 2016 2015 2015 Liikevaihto 314,5 314,5 1 340,1 Liikevoitto 1,6 0,7 28,9 Liikevoitto-% 0,5
Atria Capital Markets Day Atria Oyj
Atria Capital Markets Day Atria Oyj Toimitusjohtaja Juha Gröhn, 29.11.2017 Atria Capital Markets Day 29.11.2017 ohjelma 10.00 10.30 Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Atrian Terveen Kasvun
Atria Oyj Osavuosikatsaus
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni Katsaus 1.1.-30.9.2012 Milj. Q3 2012 Q3 2011 Q1-Q3 2012 Q1-Q3 2011 2011 Liikevaihto 341,1 325,5 982,9 963,1 1301,9 Liikevoitto
Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016
Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015
Atria Oyj 1.1. 31.3.2011
Atria Oyj 1.1. 31.3. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 29.4. Atria Oyj:n johtoryhmä Juha Gröhn, toimitusjohtaja, yhtiön palvelukseen vuonna 1990 Juha Ruohola, konsernin varatoimitusjohtaja ja toimitusjohtajan
ATRIA PÖRSSI- JA LEHDISTÖTIEDOTE / OSAVUOSIKATSAUS Q3 1 (9) 25.10.2006 ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2006
1 (9) 25.10.2006 ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2006 Konsernin liikevaihto oli 805,0 Me (717,0 Me), kasvua 12,3 % Liikevoitto oli 23,7 Me (29,8 Me) ja tulos ennen veroja 19,6 Me (28,9 Me)
Ruotsissa Q1-kauden liikevaihto oli 92,3 miljoonaa euroa (70,5 Me). Vertailukelpoinen operatiivinen liikevoitto oli 1,8 miljoonaa euroa (0,3 Me).
ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2007 ATRIA-KONSERNIN TULOS KASVOI MERKITTÄVÄSTI * SUOMESSA ALKUVUOSI KÄYNNISTYI VAHVASSA KASVUSSA * RUOTSISSA MERKITTÄVÄ TULOSPARANNUS * VENÄJÄLLÄ TULOS SELKEÄSTI
Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1.11.2013 Atria-konserni Katsaus 1.1.-30.9.2013 Milj. EUR Q3 2013 Q3 2012 2013 2012 2012 Liikevaihto 358,4 341,1 1 050,4 982,9 1 343,6
Atria-konserni
Atria-konserni 1.1. 30.9.2018 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Liikevaihto 357,1 360,8 1 061,6 1 061,7 1 436,2 Liikevoitto 12,7 16,2 21,5 27,5 40,9 Liikevoitto-% 3,5 % 4,5 % 2,0 % 2,6 % 2,8 % Oikaistu liikevoitto 12,7
Osavuosikatsaus Q1-2/2015 Katsaus konsernin toimintaan
Osavuosikatsaus Q1-2/2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtaja Hannu Kottonen 1 Vertailukelpoinen liikevoitto ja rahavirta paranivat Tanska tappiollinen 2 HKScan-konserni Q1-2/2015 Positiivinen
Atria Oyj
Atria Oyj 1.1. 30.6. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 29.7. Milj. Atria-konserni Katsaus H2 Liikevaihto 317,0 337,4 622,9 648,1 1.316,0 Liikevoitto 4,7 7,1 5,7 6,8 27,5 Liikevoitto-% 1,5 2,1 0,9 1,0 2,1
Atria-konserni Katsaus Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni Katsaus 1.1. - 31.3.2014 Milj. 2014 *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon 2013 2013 Liikevaihto
Atria-konserni Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni 1.1. 31.3.2015 2015 *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon 2014 2014 Liikevaihto 314,5 327,0
H Q Q2 2013
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni 1.1. 30.6. 2013 2013 2013 Liikevaihto 371,4 363,6 698,4 692,0 1411,0 Liikevoitto 8,4 7,7 5,8 10,9 19,7 Liikevoitto-% 2,3
Atria Oyj Tilinpäätös 2010
Atria Oyj Tilinpäätös 2010 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 17.2.2011 2011 Atria-konserni Katsaus 2010 Milj. 2010 2009 2010 2009 Liikevaihto 346,7 340,44 1 300,9 1 316,0 Liikevoitto 4,4 3,9 9,8 27,5 Liikevoitto-%
Atria-konserni. Nasdaq Helsingin Avoimet Ovet CFO Tomas Back
Atria-konserni Nasdaq Helsingin Avoimet Ovet 29.8.2019 CFO Tomas Back Atria-konsernin rakenne Atria Oyj Atria Suomi Atria Ruotsi Atria Tanska & Viro Atria Venäjä 2 Atria-konsernin liiketoiminnot Lihaliiketoiminta
Atria kasvaa ja kansainvälistyy
Vuosikertomus 2008 Atria kasvaa ja kansainvälistyy Atria Oyj on voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä, suomalainen elintarvikealan yritys. Liikevaihdoltaan Atria-konserni on suurin lihanjalostaja Suomessa
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2017 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 27.4.2017 Atria-konserni 1.1. 31.3.2017 2 Q1 Q1 Liikevaihto 332,5 314,5 1 351,8 Liikevoitto 1,2 1,6 31,8 Liikevoitto-% 0,4 % 0,5 % 2,3 % Tulos
Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,
Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander
Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa
Q3 osavuosikatsaus. Talousjohtaja Tuomo Valkonen
Q3 osavuosikatsaus Talousjohtaja Tuomo Valkonen Heikko tulos tehostamistoimet käynnissä 2 HKScan-konserni Q3/2017 Positiivista Negatiivista Tuotemyynnin liikevaihto ja markkinaosuus kääntyivät kasvuun
Atria Oyj
Atria Oyj 1.1. 30.9. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 27.10. Milj. Atria-konserni Katsaus Liikevaihto 331,3 327,5 954,2 975,6 1.316,0 Liikevoitto -0,4 16,9 5,3 23,6 27,5 Liikevoitto-% -0,1 5,2 0,6 2,4
Atria Oyj Tilinpäätös 2009
Atria Oyj Tilinpäätös 2009 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 18.2.2010 2010 Konsernin rakenne 2009 Atria Oyj Liikevaihto 1.316 milj. Henkilöstö 6.214 (keskimäärin) Suomi Liikevaihto 782 milj. Henkilöstö
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset
Atria Oyj Osavuosikatsaus
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 30.10.2014 30.10.2014 1 Atria-konserni 1.1. 30.9.2014 Milj. EUR Q3 2014 Q3 2013 2014 2013 2013 Liikevaihto 364,4 358,4 1 062,7 1 050,4
Atria-konserni Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni 1.1. 30.9. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon 2013 2013 2013 Liikevaihto 364,4 358,4 1 062,7
Atria Oyj
Atria Oyj 1.1. 30.6. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 28.7. Atria-konserni Katsaus 1.1. 30.6. 2010 Liikevaihto 333,6 317,0 637,6 622,9 1 300,9 Liikevoitto -0,9 09 47 4,7-5,2 52 57 5,7 98 9,8 Liikevoitto-% -0,3
Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015
Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
Atria-konserni
Atria-konserni 1.1. 31.3.2019 Q1 Q1 Liikevaihto 336,4 345,4 1 438,5 Liikevoitto -2,8 3,5 28,2 Liikevoitto-% -0,8 % 1,0 % 2,0 % Atrian liikevaihto ja tulos laskivat, tulosparannusta haetaan tehostamis-
HK Ruokatalo Groupin osavuosikatsaus Sijoittajainfo Toimitusjohtaja Kai Seikku, HK Ruokatalo Group Oyj
HK Ruokatalo Groupin osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Sijoittajainfo 28.4.2006 Toimitusjohtaja Kai Seikku, HK Ruokatalo Group Oyj 1 Katsauskauden keskeisiä tapahtumia 1-3/2006 Liikevaihto 213,5 Meur (197,1
Atria-konserni
1 Atria-konserni 1.1. 30.9.2019 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. EUR 2019 2018 2019 2018 2018 Liikevaihto 366,0 357,1 1 071,3 1 061,6 1 438,5 Liikevoitto 16,7 12,7 19,1 21,5 28,2 Liikevoitto-% 4,6 % 3,5 % 1,8 %
Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014
Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan
Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018
Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen
Puolivuotiskatsaus
Puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 20.7.2017 Atria-konserni 1.1. 30.6.2017 Q2 Q2 H1 H1 Milj. EUR 2017 2016 2017 2016 2016 Liikevaihto 368,4 341,3 701,0 655,8 1 351,8 Liikevoitto
15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR
362,6 (338,7) milj. EUR, kasvua 7,0 % tai 10,1 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvoi 40,9 % ja oli 48,4 (34,4) milj. EUR tai 13,4 % (10,2 %) liikevaihdosta 15,7 % (8,4 %) 15,9 % (11,4 %); 110,7
KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER
KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER 3.2.2016 1 KESKEISET ASIAT VUONNA 2015 Päivittäistavarakaupassa vakaa markkina-asema ja hyvä kannattavuus Rauta- ja sisustuskaupan kannattavuus parani selvästi Keskon uusi
ATRIA PÖRSSI- JA LEHDISTÖTIEDOTE / OSAVUOSIKATSAUS Q2 1 (9) ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
1 (9) ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 Konsernin liikevaihto oli 523,3 Me (468,8 Me), kasvua 11,6 % Liikevoitto oli 11,0 Me (15,9 Me) ja tulos ennen veroja 8,9 Me (15,2 Me) Osakekohtainen
Oriola-KD The Channel for Health
Oriola-KD The Channel for Health Sijoitus Invest 14 12.-13.11.2014 Oriola-KD tänään Liikevaihto 2013 2,6 miljardia euroa Ruotsi 50 % Venäjä 33 % Suomi ja Baltia 17 % Henkilöstö 4700 työntekijää Venäjä
Keskon osavuosikatsaus Q3/2018. Pääjohtaja Mikko Helander
Keskon osavuosikatsaus Q3/218 Pääjohtaja Mikko Helander 1 Keskeiset asiat Q3/218 Liikevaihdon kasvu +3,5 % Kaikkien aikojen paras kvartaalitulos, liikevoitto 113 M Päivittäistavarakaupan vahva markkinaosuus-
Atria Oyj Osavuosikatsaus
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.12.2017 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 15.2.2018 Atria-konserni 1.1. 31.12.2017 Q4 Q4 Liikevaihto 374,4 356,8 1 436,2 1 351,8 Liikevoitto 13,4 10,8 40,9 31,8 Liikevoitto-%
Atria-konserni Katsaus Q2/2013. Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn
1 Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus / *Kertaluonteiset erät sisältyvät raportoituihin lukuihin 2012 1.1. 30.6. Konsernin liikevoitto oli 10,9 miljoonaa
HKScan hakee 30 miljoonan euron kehittämishyötyjä Ruotsista. Toimitusjohtaja Matti Perkonoja Tiedotustilaisuus Helsingissä 15.9. 2009, klo 11.
HKScan hakee 30 miljoonan euron kehittämishyötyjä sta Toimitusjohtaja Matti Perkonoja Tiedotustilaisuus Helsingissä 15.9. 2009, klo 11.00 Konsernin rakenne HKScan Oyj Liikevaihto 2008: 2 294,6 Meur, toimitusjohtaja
Kamux tilinpäätöstiedote 2018
Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset
Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen
Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 219 1.5.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Sisältö Osavuosikatsaus Q1/219 Q1/219 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät
Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj
Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos
Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011
Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia
Atria Capital Markets Day 9.12.2011
Atria Capital Markets Day 9.12.2011 Aloitus ja aamukahvit klo 10.00 1. Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn, Atria Oyj - Katsaus Atrian strategiaan - Ruokatrendit ja lihamarkkinakatsaus 2. Atria Suomi
Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä
Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex
20 S TO R E IK OS U V
VUOSIKERTOMUS 2009 Sisältö Atria-konsernin vuosi 2009 Taloudellinen yhteenveto Toimitusjohtajan katsaus 2 Atrian tuotemerkit 4 Atrian strategia 6 Atria Oyj Atria Oyj on voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä,
Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014
Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.7.2014 Oriola-KD tammi-kesäkuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,3 (6,0) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan
Yhtiökokous 19.4.2011
Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon
KESKON YRITYSESITTELY POHJOIS-SAVON OSAKESÄÄSTÄJILLE RIIKKA TOIVONEN
KESKON YRITYSESITTELY POHJOIS-SAVON OSAKESÄÄSTÄJILLE RIIKKA TOIVONEN 1 KESKO Q2/2016 RULLAAVA 12 KK Liikevaihto 8 993 milj. Liikevoitto* 253 milj. Sidotun pääoman tuotto* 12,6 % Henkilöstö 30 000 Osakkeenomistajia
Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset
Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa
Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015
Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia
Atria Yhtymä Oyj PÖRSSITIEDOTE KLO 9.55 ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
Tulosta sivu Atria Yhtymä Oyj PÖRSSITIEDOTE 18.8.2004 KLO 9.55 ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2004 Atria-konsernin liikevoitto katsauskaudelta oli 16,0 milj. EUR (11,6 milj. EUR). Konsernin
Atria-konserni 1.1. 30.6.2015. Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 30.7.2015 1. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 30.7.2015
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni 1.1. 30.6. 2014 *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon 2014 2014 Liikevaihto 337,5 371,4 652,1
Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015
Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 22.10.2015 Oriola-KD tammi-syyskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi vertailukaudesta.
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.7.2016 Atria-konserni 1.1. 30.6.2016 Q2 Q2 H1 H1 Milj. EUR 2016 2015 2016 2015 2015 Liikevaihto 341,3 337,5 655,8 652,1 1 340,1 Liikevoitto
Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2013. Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 25.7.2013
Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2013 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 25.7.2013 Oriola-KD tammi-kesäkuu 2013 Liikevaihto kasvoi 7,1 % 1264,5 milj. euroon. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä laski 9,2 milj.
VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja
VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous 16.3.2010
Fiskars Oyj Abp Varsinainen yhtiökokous 16.3.2010 Fiskarsin yritysarvo (EV) MEUR 1600 1400 1200 1000 800 600 Fiskarsin operations liiketoiminta Wärtsilän shares osakkeet 400 200 0 Fiskarsin liiketoimintojen
20 S TO R E IK OS U V
VUOSIKERTOMUS 2009 Sisältö Atria-konsernin vuosi 2009 Taloudellinen yhteenveto Toimitusjohtajan katsaus 2 Atrian tuotemerkit 4 Atrian strategia 6 Atria Oyj Atria Oyj on voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä,
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.
Osavuosikatsaus. Atria Oyj. Pörssi- ja lehdistötiedote 6.5.2008
Q1 Osavuosikatsaus Atria Oyj 1.1. 31.3.2008 Pörssi- ja lehdistötiedote 1 (10) ATRIA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2008 KANSAINVÄLINEN LIHAMARKKINATILANNE VAIKEUTTI ATRIAN TULOSKEHITYSTÄ - Konsernin
Keskon puolivuosikatsaus Q2/2018. Pääjohtaja Mikko Helander
Keskon puolivuosikatsaus Q2/218 Pääjohtaja Mikko Helander 1 Keskeiset asiat Q2/218 Liikevaihto +4, %, liikevoitto 89 M, kasvu operatiivisesti ilman divestointeja +11 M Liikevaihto kasvoi ja kannattavuus
Tilinpäätöstiedote 2007
Q4 Tilinpäätöstiedote 2007 Atria Yhtymä Oyj 1.1. - 31.12.2007 Pörssi- ja lehdistötiedote PÖRSSI- JA LEHDISTÖTIEDOTE 1 (19) ATRIA YHTYMÄ OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2007 ATRIA-KONSERNIN TULOSKEHITYS
Toimitusjohtajan katsaus
Liite 4 Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja 12.3.2013 Lähes 1000 huippuosaajaa Kansainvälistyvä pörssiyhtiö 14 toimipistettä, seitsemässä eri maassa TUKHOLMA SUOMI (5) OSLO MOSKOVA
HKScan Oyj Q2 Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Kai Seikku Tiedotustilaisuus
HKScan Oyj Q2 Osavuosikatsaus 8.8.2008 Toimitusjohtaja Kai Seikku Tiedotustilaisuus 8.8.2008 HKScan Oyj Q2/ Q2/ Q1-Q2/ Q1-Q2/ 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, Meur 591,9 524,3 1 102,0 1 022,9 2 107,3
Osavuosikatsaus 1-6/2007
SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden
Pakettivolyymit säilyivät ennätyksellisellä tasolla merkittävä tulosparannus viime vuoteen verrattuna
Posti Group Oyj Osavuosikatsaus Q3/2018 Pakettivolyymit säilyivät ennätyksellisellä tasolla merkittävä tulosparannus viime vuoteen verrattuna 1 Postin heinä-syyskuun kohokohdat Pakettimäärät jatkoivat
Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani
Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision huhti-kesäkuu 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi talousjohtaja Toni Rannikko Raisio Oyj 7.8.2019 Raision Q2/2019: liikevaihto kasvoi ja liiketulos
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 ESITYS 24.7.2006 Liikevaihdon jakauma 1-6/2006 97,0 milj. euroa Joustopakkaukset 37,1 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 35 % Kuitukankaat 27 % Pyyhkeet
Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
HKScan-konserni Osavuosikatsaus Q1-Q3/2013 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtaja Hannu Kottonen Tiedotustilaisuus 6.11.
HKScan-konserni Osavuosikatsaus Q1-Q3/2013 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtaja Hannu Kottonen Tiedotustilaisuus 6.11.2013 HKScan-konserni *) *) Myönteinen kehitys Ruotsissa, Puolassa ja Baltiassa