MÄNTYLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

Transkriptio

1 MAAPERÄKARTTA 1 : SELITYS LEHTI MÄNTYLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen NERKOO KIUKONMÄKI PÄLLIKÄS Lapinlahti Varpaisjärvi LAPINLAHTI MÄNTYLAHTI VARPAISJÄRVI KÄÄNNINNIEMI ALA-PITKÄ HANNONMÄKI Kuopio 2005

2 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi vuotta sitten ja päättyi noin vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

3 MÄNTYLAHDRN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Aimo Kejonen) 3 Yleistä 3 KIVENNÄISMAAT (Aimo Kejonen) 5 Kallioalueet 5 Moreenikerrostumat 5 Karkearakeiset kerrostumat 6 Hienorakeiset kerrostumat 7 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Aimo Kejonen) 7 Turvekerrostumat 7 Liejukerrostumat 8 POHJAVESI (Aimo Kejonen) 8 Pohjaveden esiintyminen 8 Pohjaveden laatu 9 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 9 KIRJALLISUUTTA 10 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) ESPOO Puh Fax

4 3 ALUEEN YLEISKUVAUS (Aimo Kejonen) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 732 7,6 Mr Hiekkamoreeni 329 3,4 HMr Hienoainesmoreeni ,7 Ht/HMr 4 0,0 HHt/HMr 5 0,1 Hs/HMr 12 0,1 Sa/HMr 1 0,0 Ct/HMr 17 0,2 HMrM Moreenimuodostuma (drumliini), hienoainesmoreenia 14 0,1 KHMrM Moreenikumpuja, hienoainesmoreenia 480 5,0 Hk Hiekka 40 0,4 Ct/Hk 5 0,1 Ht Karkea hieta 340 3,5 Ct/Ht 41 0,4 SrM Jäätikköjokimuodostuma, (harju,delta) soravaltainen 11 0,1 HkM Jäätikköjokimuodostuma, (harju,delta) hiekkavaltainen 196 2,0 HtM Jäätikköjokimuodostuma, (harju,delta) hietavaltainen 112 1,2 HHt Hieno hieta 434 4,5 Ct/HHt 46 0,5 Hs Hiesu 551 5,7 HHt/Hs 50 0,5 Ct/Hs 13 0,1 Sa Savi 380 4,0 HHt/Sa 2 0,0 Hs/Sa 21 0,2 Lj/Sa 16 0,2 Ct/Sa 35 0,4 Lj Lieju 108 1,1 Ct/Lj 6 0,1 Ct Saraturve 692 7,2 St Rahkaturve 25 0,3 Tä Täytemaa 12 0,1 Maa-aluetta ,0 Vettä 405 Kartta-alueen pinta-ala Yleistä Kartta-alue on Järvialueen pohjoisosassa, Pohjois-Savon maakunnassa. Lapinlahden kirkonkylä on osittain kartta-alueen luoteiskulmassa ja alue kuuluu kokonaisuudessaan Lapinlahden kuntaan. Kartta-alueen ylin kohta on Romonmäellä oleva nimetön kukkula (noin 206

5 4 m mpy.) ja alin Onkivesi (84,7 m mpy.), johon kuuluvat Sihvonlahti, Pajulahti ja Hujalanlahti ovat alueen länsirajalla. Suurin suhteellinen korkeuserot ovat Romonmäen eri huippujen ( m mpy.) ja Kolmisopen (160,3 m mpy.) ja Puolivälin ja Rautapuron laakson peltoja suoalueiden ( m mpy.) väliset m m:n suhteellisia korkeuseroja on myös Vasamamäen (173 m mpy.), Ryynälänmäen (171 m mpy.), Ollinmäen (166 m mpy.), Tiilikanmäen (168 m mpy.), Haapamäen (180 m mpy.), Pärnänmäen (178 m mpy.), Haminamäen (148 m mpy.), Raatteenmäen (146 m mpy.) ja Soukanvuoren (140 m mpy.) rinteillä. Haminamäki on harjuselänne. Muut mäet ovat kalliomäkiä. Suhteelliset korkeuserot ovat tavallisesti m. Mannerjäätikön kallioon kuluttamien uurteiden ja sen kasaamien virtaviivaisten moreenimäkien eli drumliinien suuntien perusteella on jäätikkö virrannut alueelle suunnasta 320 o -340 o. Tämän virtauksen aikana kerrostuivat mannerjäätikön reunan eteen Salpausselät, jotka sijaitsevat kartta-alueesta etelään ja itään. Mannerjäätikkö suli noin vuotta sitten. Jäätikön sulaessa suuri osa alueesta jäi nykyistä paljon laajemman Itämeren peittoon. Itämeren muinaisvaihe Yoldiameri oli tuolloin muuttumassa Ancylusjärveksi. Maankohoaminen on nostanut silloisen rannan noin 160 m:n korkeudelle mpy. Alue oli tuolloin saaristoa, jonka syvänteisiin kerrostuivat lustorakenteiset hienorakeiset kerrostumat. Maa kohosi kuitenkin nopeasti. Meri väistyi lopullisesti vuotta sitten, jolloin järvet kuroutuivat. Koska muinaisen Saimaan vesistöalueen ensimmäinen laskujoki oli pohjoisessa Pielavedellä, jossa maankohoaminen oli suurinta, alkoi maankuori järvineen kallistua. Se aiheutti järvissä tulvimista eli transgressiota. Se saavutti huippunsa vuotta sitten, jolloin Saimaan vesistöalueelle muodostui Kiuruvedeltä Mikkeliin, Joensuuhun ja Lappeenrantaan ulottuva suurjärvi, Suur-Saimaa. Sen muinaisia rantamerkkejä on paikoin nähtävissä m:n tasolla mpy. Kun Saimaa noin 5700 vuotta sitten puhkaisi uuden laskujoen, Vuoksen, läpi Salpausselän, laski Suur-Saimaan pinta äkillisesti muutamia metrejä. Vedenpinnan hidas lasku on siitä pitäen jatkunut nykyaikaan asti. Onkiveden pinnan lasku ja soistuminen ovat eniten vaikuttaneet maalajien jakautumaan Vuoksen puhkeamisen jälkeisenä aikana. Peltoviljelys vakiintui 1600-luvulla. Varsinaiseksi geologiseksi tekijäksi ihminen tuli 1800-luvulla, jolloin Kuva 1. Mäntylahden kartta-alueen korkokuva. Valkoinen katkoviiva kuvaa Muinais Suur-Saimaan tasoa, musta viiva Ancylusjärvivaihetta ja valkoinen viiva Muinaisen Yoldiameren ylintä rantavaihetta. pellonraivaus ja ojitukset vilkastuivat ja useiden pikkulampien (esim. Kujavanlampi ja Paavalinlampi) pintoja laskettiin. Viime vuosisadalla kaikki alueen suot ojitettiin, Mäntylahdessa ollut saha täytti vieressään olleen lahden jätepuulla ja rakennettiin nykyisin käytössä oleva tieverkosto ja rautatie.

6 5 KIVENNÄISMAAT (Aimo Kejonen) Kallioalueet Kallioalueita on kohtalaisen runsaasti (taulukko 1). Avokallioita on eniten kartta-alueen länsiosassa. Itäosan maapeite on paksumpi ja vähemmän rantavoimien huuhtoma. Kallioperän vanhimmat kivilajit ovat amfiboliittiraitainen graniittigneissi ja amfiboliitti, joiden ikä on miljoonaa vuotta. Niitä lävistävät erilaiset svekokarjalaiset syväkivet (gabro ja anortosiitti) ja juonikivet (graniitti ja diabaasi), joiden ikä on miljoonaa vuotta. Laajin gabron ja anortosiitin alue on Lapinlahden kirkolla. Kallioperän rikkonaiset murroslinjat vaikuttavat kivilajia enemmän korkokuvaan. Ne näkyvät maastossa suorina tai kulmikkaasti polveilevina laaksoina, joissa vesistöt, suot ja hienorakeisten sedimenttien alueet ovat. Murroslinjojen synnyttämä laaksosto on muodoltaan verkkomainen, mistä hyvänä esimerkkinä on Mäntylahden ympäristö. Kallioalueet ovat kohtalaisen hyvää rakennusmaata. Ne ovat erittäin kantavia ja routimattomia, mutta vaikeasti kaivettavia. Maanalaisten rakenteiden ja kunnallistekniikan rakentaminen tulevat kallioalueilla tarpeellisten louhintatöiden takia kalliiksi. Jyrkät kalliorinteet haittaavat rakentamista etenkin Pajulahden ja Sihvonlahden rannoilla. Moreenikerrostumat Moreeni on alueen yleisin maalaji. Sitä on runsaasti ja tasaisesti kaikkialla. Suurin osa moreenista on kerrostunut jäätikön alla pohjamoreenina. Pohjamoreenikerros on yleensä 1-5 m paksu. Moreenin paksuus kasvaa alueen itäosiin siirryttäessä. Ohuinta moreeni on kalliomäkien lakiosissa ja paksuinta mäkien kaakkoisrinteillä. Raekoostumukseltaan moreeni on pääasiassa hienoainesmoreenia, jonka savespitoisuus on 5-15 %. Erittäin vähäkivistä hienoainesmoreenia on Mäntylässä, Savonjärvellä ja Kylmämäen ympäristössä, joissa sitä on raivattu pelloksi. Lohkareista hienoainesmoreenia on Romonmäellä, jossa roudan lajittelu on synnyttänyt lohkarepainanteita. Vaihtelevan kivistä ja lohkareista hiekkamoreenia (savespitoisuus 1-5 %) on Kivistönniemellä ja Soidinsuon ympäristössä kartta-alueen lounaiskulmassa. Pohjamoreenista muodostuneita, jäätikön liikesuunnan suuntaisia, virtaviivaisia moreenimuodostumia eli drumliineja on Tyräsuon ympäristössä pienenä parvena. Drumliinit ovat 7-10 m korkeita, m leveitä ja 0,5-1 km pitkiä. Luotauksen mukaan on suurin drumliini noin 9 m paksu. Laaja, jäätikön sisällä kulkeutuneesta pintamoreenista koostuva Haapamäen kumpumoreenialue on kartta-alueen itäosassa. Moreenikummut ovat hiesu- ja hietalinssejä sisältävää hienoainesmoreenia (savespitoisuus 9-12 %). Se on monin paikoin lähes kivetöntä ja lohkareetonta. Useat kummut on raivattu pelloksi. Hienoainesmoreenikumpujen joukossa on yksittäisiä kumpareita, joiden aines on hiekkamoreenia (vrt. näytepisteet) tai harjuainesta. Osaa harjuaineskumpareista ei ole merkitty karttaan, sillä ne on kaivettu loppuun. Kummut ovat 2-20 m korkeita. Luotausten ja kaivohavaintojen mukaan maapaksuus on kumpualueella hyvin vaihteleva, 6- yli 20 m. Kumpujen pituusakselien suunnat kuvastavat jäätikön liikesuunnan mukaisten ja sitä vastaan likimain kohtisuorien railojen verkostoa, joka oli siinä kuolleen jään alueessa, jonka sulaessa kumpumoreenialueet syntyivät. Alueen moreenimaat ovat kohtalaisen hyvää rakennusmaata. Ne ovat kantavia, mutta märkinä häiriintymisherkkiä ja routivat usein voimakkaasti. Moreenimaat ovat monin paikoin täysin kivettömiä ja sellaisina melko helposti kaivettavia.

7 6 Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla sulamisvesi-tunneleissa aines peseytyi ja lajittui soraa ja hiekkaa oleviksi harjuiksi. Jäätikköjokikerrostumat kuuluvat kahteen harjujaksoon. Suomen pisin, Raahesta Iisalmen ja Siilinjärven kautta Outokumpuun ulottuva harjujakso, jonka kartta-alueella olevaa osaa kutsutaan Lapinlahdenharjuksi, kulkee läpi alueen keskiosan. Harjussa on Mäntylahden kylän kohdalla viiden kilometrin katkos. Toinen, edellistä pienempi ja katkonaisempi harju kulkee poikki alueen itäosan. Kumpumoreenialueella on lisäksi muutamia yksittäisiä harjukumpuja. Lapinlahdenharju ylittää kartta-alueen länsirajan Lapinlahden kirkonkylässä. Harjuun kuuluu m korkea keskusselänne, jonka aines on soraista hiekkaa tai soraa. Keskusselännettä reunustaa rantavoimien tasaama hietamuodostuma, josta lähtevä haara kiertää Valkeislammen. Harju päättyy Pääkkösuon tienoilla muodostaen deltan ja kaksi deltan distaalipuolelle kerrostunutta, matalaa harjumäkeä käsittävän kompleksin. Mäntylahdessa olevan katkoksen jälkeen harju jatkuu Jokiharjun talon eteläpuolella matalana selänteenä, joka ylittää kartta-alueen etelärajan. Kartta-alueen itäosassa kulkeva harju alkaa Saariseen pistävällä niemellä olevasta harjukummusta. Sieltä se jatkuu katkeilevana, muutamia metrejä korkeiden kumpujen ja lyhyiden selänteiden ketjuna Haapamäen etelärinteen, Kaislasen, Huhmarmäen, Konttimäen ja Luukkolan kautta Luukkolan eteläpuolelle. Sillä on jatkeita kartta-alueen eteläpuolella. Harjun aines on hiekkaa. Saarismäen kumpumoreenialueella on harvakseltaan yksittäisiä,usein sokeritoppamaisia harjukumpuja, joiden korkeus on 2-10 m. Niiden aines vaihtelee hiedasta huonosti lajittuneeseen soraan. Niiden pinnalla on usein ohut moreenikerros. Laajimmat ja paksuimmat rantakerrostumat ovat Lapinlahdenharjun, Konttimäen ja Huhmarmäen kautta kulkevan harjun vierustoilla, joissa ne ulottuvat m:n päähän harjuista. Ne ovat raekoostumukseltaan hietaa. Kerrostumien paksuus on lähellä harjua 5-10 m. Harjusta etäännyttäessä ohenee kerrospaksuus nopeasti. Moreenista huuhtoutuneita rantakerrostumia on yleisesti mäkien rinteillä. Niiden raekoostumus vaihtelee huonosti lajittuneesta sorasta hietaan. Useimmat niistä ovat niin ohuita ja vaikeasti rajattavia, ettei niitä ole merkitty karttaan tai ne on kuvattu ns. laatikkokuvauksella. Suurimmat moreenista huuhtoutuneet rantakerrostumat, kuten Puolivälin alueella ja Murtomäellä olevat, ovat hietaa tai hienoa hiekkaa. Niiden paksuus on 1-3 m. Muinaisrantoja on runsaasti. Lapinlahdenharjun rinteillä ja päällä sekä Hyttimäellä on Suur-Saimaan transgression synnyttämiä rantatörmiä ja rantavalleja m:n korkeudella mpy. Konttimäen länsipuolella ja Huhmarmäen pohjoispuolella on Ancylusjärven rantavalleja m:n korkeudella. Jokikerrostumia on vähän, ja ne ovat ainekseltaan pääosin hietaa. Pajulahden pohjukkaan laskeva puro on kasannut kuljettamastaan aineksesta suulleen noin kahden aarin kokoisen deltan, jota ei ole kuvattu maaperäkartalla. Sihvonlahden länsirannalla on muutamia raviineja. Geologian tutkimuskeskuksen maa-ainesarkiston mukaan on harjuissa soraa ja hiekkaa 26,1 miljoonaa kuutiometriä. Suurin ja käyttökelpoisin osa tästä on Lapinlahdenharjussa. Muut harjut ovat pieniä. Lapinlahdenharjulla aineksen ottoa rajoittavat asutus, tiestö, hautausmaa, pohjavedenotto ja maisemalliset seikat. Karkearakeiset kerrostumat ovat parasta mahdollista rakennusmaata. Ne ovat kantavia, routimattomia ja helposti kaivettavia. Ranta-, joki- ja tuulikerrostumien alla voi kuitenkin olla painumiselle alttiita kerrostumia kuten savea tai eloperäisiä kerrostumia.

8 7 Hienorakeiset kerrostumat Jäätikköjokien sulamisvesien kuljettama hienoin aines kerrostui mannerjäätikön edessä syvään veteen savi- ja hiesukerrostumiksi. Keväällä ja kesällä kerrostunut aines oli hiesuista ja talvella kerrostunut savista. Näin syntyi vuosikerrallinen eli lustorakenne. Mitä kauemmaksi mannerjäätikkö peräytyi sitä ohutlustoisemmaksi ja lopulta tasalaatuiseksi savi muuttui. Maankohoamisen myötä veden syvyys pieneni. Savi- ja hiesukerrostumat alkoivat kulua aaltoliikkeen vaikutuksesta. Veteen liettynyt aines kerrostui uudelleen syvemmille vesialueille täyttäen ja tasoittaen syvänteitä. Hienorakeisia kerrostumia on kohtalaisesti (taulukko 1). Suurin osa niistä on alueen länsiosissa. Erityisen runsaasti hienorakeisia kerrostumia on Lapinlahden kirkonkylän tienoilla. Hieno hieta on yleisintä Lapinlahdenharjun ympäristössä. Lustorakenteinen, jääkauden lopulla syntynyt savi ja hiesu ovat hienorakeisten kerrostumien yleisin tyyppi. Lustojen paksuuden perusteella voi jokseenkin luotettavasti määrittää kerrallisen kerrostuman maalajin. Paksulustoiset kerrostuman osat ovat hiesua tai jopa hienoa hietaa. Ohutlustoiset kerrostuman osat ovat savea. Lustorakenteisen hiesun savespitoisuus on tavallisesti %. Lustosavet ovat yleensä laihoja, savespitoisuus %. Poikkeuksena on kerrallisen kerrostuman yläosassa oleva, cm paksu, punertava, erittäin ohutlustoinen kerros, jonka savespitoisuus on %. Sen aines on peräisin Oulun tienoon savikivestä. Lustorakenteisten kerrostumien päällä on paikoitellen jääkauden jälkeen kerrostuneita, rakenteettomia, usein melko humuspitoisia järvisavia ja -hiesuja. Näistä kerrostumista laajimmat ovat Savonjärven, Mäntylahden ja Hujalanlahden rannoilla. Savea esiintyy noin 105 m:n, hiesua noin 130 m:n ja hienoa hietaa 140 m:n korkeudelle mpy. Hienorakeisten kerrostumien paksuus on suurin harjun lähialueilla, enimmillään m. Yleensä hienorakeisten kerrosten paksuus on 1-5 m. Hienorakeiset kerrostumat eivät ole parasta mahdollista rakennusmaata. Ne ovat huonosti kantavia, häiriintymisherkkiä ja usein voimakkaasti routivia, mutta helposti kaivettavia. Pitkään kuivana olleiden hienorakeisten kerrostumien pinnalle syntyy kantavampi kerros, jota kutsutaan kuivakuoreksi. Sen varaan voidaan rakentaa kevyitä rakenteita. Kuivakuoren paksuus vaihtelee. Esimerkiksi karttalehden etelärajalla Jokiharjun talon luona se on yli 2 m paksu, mutta puuttuu toisaalta kokonaan esim. Pajulahden, Sihvonlahden ja Savonjärven rannoilta. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Aimo Kejonen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90 % ja tuhkapitoisuus pieni. Runsasravinteista saraturvetta (Ct) on 7,2 % (693 ha) ja vähäravinteista rahkaturvetta (St) 0,3 % (25 ha) maa-alasta. Turve peittää lisäksi usein muita maalajeja alle metrin paksuisena kerroksena (taulukko 1). Suot ovat laaksoissa, alavilla alueilla ja vesistöjen varsilla, jotka ovat kosteudeltaan sopivia soiden kehitykselle. Soiden koko ja muoto vaihtelevat kallioperän ja maapeitteen pinnanmuotojen mukaisesti. Suurimpien soiden kuten Soidinsuon, Tyräsuon ja Torakorven koko on ha. Kumpumoreenialueella suot ovat muodoltaan erittäin sokkeloisia ja kokoonsa verrattuna syviä. Alueen suot ovat Pohjanmaan aapasoihin kuuluvien Järvi-Suomen aapasoiden ja Sisä- Suomen keidassoiden alaryhmittymän Järvi-Suomen keidassoiden vaihettumisvyöhykkeellä.

9 8 Tämän vuoksi soissa on sekä aapa- että keidassoiden suoyhdistelmätyypeille ominaisia piirteitä. Vallitsevia suotyyppejä ovat eri korpi- ja rämetyyppien muuttumat. Suuremmilla soilla tavataan myös eri nevatyyppien muuttumia. Lähes kaikki suot on ojitettu ja lannoitettu, minkä takia suot ovat muuttumia. Muuttumilla puuston kasvu on voimakkaampaa kuin luonnontilaisilla soilla ja niiden muu kasvillisuus on vaihtelevassa määrin muuttunut. Osa rehevimmistä soista on lisäksi raivattu pelloksi. Soistuminen alkoi pian alueen vapauduttua mannerjäätikön alta ja levisi yhä uusille alueille maan kohotessa merestä. Suur-Saimaan transgressio hukutti suot Suur-Saimaan rannan ( m mpy.) alapuolisilla alueilla. Niillä soistuminen alkoi uudelleen noin vuotta sitten, jolloin vedenpinta laski Vuoksen synnyttyä. Soiden kehittyminen alkoi veden alta paljastuvan maan soistumisena tai järvien ja lampien umpeenkasvuna ja jatkui soistumisen edistyessä metsämaan soistumisena. Soiden keskisyvyys on alle 2 m ja paksuturpeisimmat paikat voivat olla yli 6 m syviä. Kartta-alueen soilla ei ole suuren luokan polttoturveteollista merkitystä. Suot soveltuvat parhaiten metsänkasvatukseen, maatalouskäyttöön peltoina ja paikalliseen poltto- ja kasvuturpeen tuotantoon. Turvemaat ovat huonointa mahdollista rakennusmaata. Ne ovat huonosti kantavia, voimakkaasti kokoonpuristuvia ja häiriintymisherkkiä, mutta yleensä helposti kaivettavia. Turvealueille rakennettaessa pitää jo etukäteen varautua kalliisiin perustamisratkaisuihin. Liejukerrostumat Lieju on meren ja järvien sekä usein soiden pohjalla tavattava maalaji, joka on syntynyt pohjalle kerrostuneista pieneliöiden ja kasvien jäänteistä sekä humussaostumista. Useimmiten lieju on väriltään ruskean vihreää. Aluksi se tummenee ilman vaikutuksesta. mutta vaalenee kuivuessaan. Liejusta saattaa löytyä vesikasvien siemeniä ja pähkylöitä, mutta muuten se on tasalaatuista ja rakenteetonta. Vesistöjen pohjille kerrostuvaa liejua (Lj) on yli metrin paksuisena kerroksena 1,2 % (114 ha) maa-alasta. Lisäksi lieju toisinaan peittää muita maalajeja alle metrin paksuisena kerroksena (taulukko 1). Liejua on pieninä alueina Onkiveden lahtien pohjukoissa ja melko laajoina alueina eräiden laskettujen tai kokonaan kuivattujen lampien kuten Paavalinlammen, Leväsen ja Salmisen rannoilla ja entisillä pohjilla. Liejua on lisäksi usein soissa turvekerroksen alla. Siellä esiintyessään se osoittaa suon syntyneen pikkujärven kasvaessa umpeen. Liejumaat ovat turpeen tapaan erittäin huonoja rakennusmaita. Runsaasti mineraaliainesta sisältävät liejut saattavat muiden huonojen ominaisuuksiensa lisäksi vielä routia voimakkaasti. POHJAVESI (Aimo Kejonen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne, missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde. Suomessa taloudellisesti merkittävimmät ja teknisesti helpoimmin käytettävissä olevat pohjavesivarat ovat harjukerrostumissa. Mäntylahden kartta-alueen halki kulkee kaksi harjua. Läntisempi ja suurempi harju on osa Lapinlahdenharjua. Siinä olevan Haminamäen vedenottamon antoisuus on kuutiometriä pohjavettä vuorokaudessa. Kartta-alueen itäosan harju on pieni, joten sillä ei ole suurta merkitystä pohjaveden hankinnalle. Eräät harjun osat saavat lisävesiä niitä reunustavilta kallio-moreenialueilta.

10 9 Pohjamoreenialueilta on saatavissa pohjavettä vain yksittäistalouksien tarpeisiin. Moreeni on raekoostumukseltaan hienoainesmoreenia, jossa pohjavettä muodostuu ja varastoituu vähän ja jossa muodostuva vesi virtaa hitaasti. Mäkien alarinteillä on paikoin lähteitä. Niiden vedenantokyky on kuitenkin pieni. Useat lähteet saattavat kokonaan kuivua pitkien kuivien jaksojen aikana. Moreenimuodostumissa maakerros on paksu, jolloin ne kykenevät varastoimaan suurempia vesimääriä. Moreenimuodostumien, drumliinien ja kumpumoreenialueiden, aineksessa on lisäksi usein paremmin vettä johtavia hiekka- tai hietakerroksia, joiden takia pohjavettä muodostuu ja virtaa niissä enemmän kuin pohjamoreenissa. Moreenimuodostumat ovat kuitenkin hienoainesmoreenia. Niistä saatavat vesimäärät riittävät vain yksittäistalouksien tarpeisiin. Rantakerrostumat ovat hiekkaa ja hietaa, joissa muodostuu ja virtaa runsaasti pohjavettä. Rantakerrostumat ovat kuitenkin ohuita, jolloin niiden sisältämät vesimäärät ovat vähäisiä, lähinnä yksittäistalouksien käyttöön riittäviä. Kallioperässä pohjavesi muodostuu, liikkuu ja varastoituu kallion runsaasti rakoillessa osissa, murroslinjoissa. Koska murroslinjojen kiviaines kuluu helpommin kuin ehyt kivi, murroslinjat näkyvät kartalla ja maastossa suorina tai kulmikkaasti polveilevina laaksoina, joissa on lampia, puroja, soita ja hienorakeisia kerrostumia, ja vesialueilla salmina, syvänteinä ja pitkälle mantereen sisään pistävinä lahtina. Laajemman pohjavesimäärän otto kallioperästä vaatii kalliita ja ammattitaitoa vaativia tutkimuksia, joilla varmistetaan veden riittävyys ja laatu. Pohjaveden laatu Geologian tutkimuskeskuksen kartta-alueelta ottamat pohjavesinäytteet ovat pääpiirteittäin hyvää talousvettä, joka täyttää Lääkintähallituksen hyvältä talousvedeltä edellyttämän laadun. Yhden moreenikaivon veden kohonnut nitraattimäärä osoittaa ihmistoiminnan vaikuttaneen sen veden laatuun. Yhden porakaivon vedessä mangaanin määrä on liian suuri ja hapen määrä varsin alhainen. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Haapamäen kumpumoreenialue on edustava ja helposti autolla saavutettava luonto- ja ekskursiokohde. Se on hyvä esimerkki Pohjois-Savossa tavattavista, lähes kivettömistä ja lohkareettomista, hienoainesmoreenista koostuvasta kumpumoreenialueista, joista Runnin ja Heinäperän kumpumoreenialueet ovat jo geologien keskuudessa tunnettuja esimerkkejä. Haapamäen kumpumoreenialueesta saa hyvän käsityksen ajamalla Kylmämäestä Haapamäen kautta Pärnänmäkeen vievää paikallistietä. Tien varrella kumpujen ainesta voi tarkastella muutamissa maaleikkauksissa. Kumpualue on suurelta osin raivattu pelloksi, jolla kummut näkyvät hyvin. Konttimäen talon länsipuolella on Ancylusjärven kasaamia rantavalleja. Niiden korkeus on 1-2 m ja pituus 0,3-0,5 km. Ne ovat Pohjanmaan alueella tunnettujen kaarroiksi kutsuttujen rantavallien kaltaisia ja sellaisina Savossa varsin harvinaisia. Soukanvuoren rinteellä on joukko Sihvonlahteen laskevia raviineja, uomia, jotka virtaava vesi on jääkauden jälkeisellä ajalla kuluttanut. Raviinit ovat kuivia suuren osan vuotta. Virtaavaa vettä niissä on useimmiten vain keväisin.

11 10 KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) Suomen kartasto, Vihko , Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Haavisto, Maija (toim.) Maaperäkartan käyttöopas 1 : , 1 : Geologinen tutkimuslaitos. Opas s. Koivisto, Marjatta (päätoim.) Jääkaudet. WSOY. 233 s. ISBN Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) Suomen kallioperäkartta 1: Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Paavola, J. (1987). Suomen geologinen kartta 1: Kallioperäkartta. Lehti 3332 Lapinlahti. Geologian tutkimuskaskus. Paavola, J. (1988). Lapinlahden kartta-alueen kallioperä. Summary: Pre-quaternary rocks of the Lapinlahti mapsheet area. Suomen geologinen kartta 1: Kallioperäkarttojen selitykset. Lehti 3332 Lapinlahti. Geologian tutkimuskeskus. 60 s. Salonen, Veli-Pekka; Eronen, Matti; Saarnisto, Matti Käytännön maaperägeologia. Kirja-Aurora. Turku, 237 s. Taipale, K. ja Saarnisto, M. (1991). Tulivuorista jääkausiin. Suomen maankamaran kehitys. WSOY. Porvoo - Helsinki - Juva. 416 s. Urvas, L. ja Hyvärinen, S. (1992). Maaperäkarttaselitys Lapinlahti. Maatalouden tutkimuskeskus, Tiedote 13/ s liites.

12 MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : , painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon , Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : , painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : Maaperäkartta. Vuoteen 2005 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : ja 1 : Vuoteen 2005 mennessä on maastamme kartoitettu 38 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 500 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : : ) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) ESPOO Puh Fax Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) KUOPIO Puh Fax Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) ROVANIEMI Puh Fax