HAMINALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

Transkriptio

1 MAAPERÄKARTTA 1 : SELITYS LEHTI HAMINALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Kuopio 2005

2 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi vuotta sitten ja päättyi noin vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

3 HAMINALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Aimo Kejonen) 3 Yleistä 4 KIVENNÄISMAAT (Aimo Kejonen) 5 Kallioalueet 5 Moreenikerrostumat 5 Karkearakeiset kerrostumat 7 Hienorakeiset kerrostumat 7 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Aimo Kejonen) 8 Turvekerrostumat 8 Liejukerrostumat 9 POHJAVESI (Aimo Kejonen) 9 Pohjaveden esiintyminen 9 Pohjaveden laatu 10 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 10 KIRJALLISUUTTA 10 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) ESPOO Puh Fax

4 3 ALUEEN YLEISKUVAUS (Aimo Kejonen) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio ,6 Sa/Ka 6 0,1 Mr Hiekkamoreeni ,5 Hk/Mr 3 0,0 Sa/Mr 6 0,1 Ct/Mr 7 0,1 HMr Hienoainesmoreeni 600 8,4 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 1 0,0 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 28 0,4 Lo Lohkareet 2 0,0 Sr Sora 2 0,0 Hk Hiekka 22 0,3 Ct/Hk 1 0,0 Ht Karkea hieta 53 0,7 Ct/Ht 14 0,2 HHt Hieno hieta 13 0,2 Ct/HHt 4 0,1 Hs Hiesu 20 0,3 Lj/Hs 4 0,1 LjSa/Hs 3 0,0 Sa Savi 136 1,9 Ht/Sa 1 0,0 Hs/Sa 1 0,0 LjHHt Liejuinen hieno hieta 1 0,0 LjHs Liejuhiesu 25 0,3 Ct/LjHs 2 0,0 LjSa Liejusavi 24 0,3 Ct/LjSa 9 0,1 Lj Lieju 18 0,3 Ct/Lj 3 0,0 Ct Saraturve 332 4,6 St Rahkaturve 70 1,0 Tä Täytemaa 3 0,0 O Kartoittamaton 16 0,2 Maa-aluetta ,0 Vettä Kartta-alueen pinta-ala

5 4 Yleistä Kartta-alue sijaitsee Järvialueen pohjoisosassa, Pohjois-Savon maakunnassa, noin 10 km Kuopiosta länteen Kallaveden itärannalla. Se kuuluu kokonaisuudessaan Kuopion kaupunkiin. Kartta-alueen ylin kohta on Takamäki (231 m.) ja alin Kallavesi (81,9 m). Ylimmän ja alimman kohdan välinen korkeusero on 149,1 m. Suurin paikallinen korkeusero on Joutenmäen (193 m) ja Joutenlammen (83 m) välinen 110 m. Alue on mäkimaata, jossa paikalliset korkeuserot ovat keskimäärin m. Mannerjäätikön kallioon kuluttamien uurteiden ja sen kasaamien virtaviivaisten moreenimuodostumien eli drumliinien suuntien mukaan mannerjäätikkö virtasi jääkauden eri vaiheissa kartta-alueelle eri suunnista. Vanhin tunnettu mannerjäätikön virtaus tuli pohjoisesta eli suunnasta astetta. Tämä virtausvaihe on vanhempi kuin viime jääkausi. Se vallitsi noin vuotta sitten olleen Saale-jääkauden aikana. Viime jääkauden aikana mannerjäätikkö virtasi alueelle ensin suunnasta astetta ja lopuksi suunnasta astetta. Ensin mainitun virtauksen vallitessa mannerjäätikön reuna oli Suomen alueen ulkopuolella. Nuorimpien uurteiden syntyessä jäätikkö kasasi etelässä reunalleen Salpausselkiä. Mannerjäätikkö painoi kallioperään muutamia satoja metrejä syvän lommon. Mannerjäätikön sulaessa kartta-alueelta noin vuotta sitten suuri osa alueesta jäi tästä syystä Itämeren muinaisvaiheen, Yoldiameren, peittoon. Maa kuitenkin kohosi nopeasti. Maankohoaminen on nostanut silloisen rannan runsaan 145 m:n tasolle mpy. (Kuva 1). Alueen eteläosassa oli tuolloin suuria saaria ja sen pohjoisosa oli osa laajaa merenselkää. Maankohoaminen oli nykyistä paljon nopeampaa. Järvet kuroutuivat Yoldiamerestä tai sitä seuranneesta Itämeren muinaisvaiheesta, Ancylusjärvestä, viimeistään vuotta sitten. Saimaan vesistöalueen ensimmäinen laskujoki oli kartta-alueen pohjoispuolella Pielavedellä, joten vedet virtasivat Kallaveden kautta pohjoiseen. Koska maankohoaminen on Pielavedellä suurempaa kuin etelässä, maankuori järvineen alkoi kallistua etelään. Kallistuminen aiheutti järvien vedenpinnan nousun eli transgression. Sen surauksena syntyi vuotta sitten Suur-Saimaaksi kutsuttu suurjärvi, Kuva 1. Haminalahden kartta-alueen korkokuva. Valkoinen katkoviiva kuvaa Muinaisen Suur- Saimaan tasoa ja valkoinen viiva Muinaisen Yoldiameren ylintä rantavaihetta joka ulottui Lappeenrannasta Mikkeliin, Joensuuhun ja Kiuruvedelle. Kartta-alueella Suur- Saimaan muinaisia rantoja on m:n korkeudella mpy. (Kuva 1) Suur-Saimaa puhkaisi uuden laskujoen, Vuoksen, läpi Salpausselän noin vuotta sitten. Tapahtuma oli katastrofimainen. Vedenpinta laski äkillisesti muutamia metrejä. Pohjoiset lasku-uomat kuivuivat. Kallaveden virtaus kääntyi etelään. Kallaveden pinnan hidas lasku ja soistuminen ovat Vuoksen synnyn jälkeisenä aikana vaikuttaneet eniten maalajien jakautumaan. Ihmisestä tuli huomattava geologinen tekijä luvuilta lähtien, jolloin peltoviljelys vakiintui. Toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta on peräisin alueen etelärajalla oleva Silmäsuon kaatopaikka laajoine rakennelmineen. Kartalla ne näkyvät kartoittamattomana alueena ja täytemaa-alueina.

6 5 KIVENNÄISMAAT (Aimo Kejonen) Kallioalueet Avokallioita ja alle metrin paksuisen moreenikerroksen peittämiä kalliomaita on alueella suhteellisen runsaasti (taulukko 1). Laajimmat paljaan kallion alueet ovat Neulaniemessä, Salonsaaressa, Hukanniemessä, Kaislastenlahdessa ja sen eteläpuolisella mäkialueella. Kallioperä koostuu kahdesta hyvin eri-ikäisestä osasta. Suuri osa alueesta kuuluu yli 2500 miljoonaa vuotta vanhaan pohjagneissialueeseen, jonka kivilajeja ovat suonigneissi ja graniittigneissi. Tätä vanhaa pohjaa leikkaavat nuoremmat, miljoonaa vuotta vanhat liuskejaksot ja syväkivialueet. Laajimmat liuskealueet ovat Haminalahden rannoilla ja siinä olevissa saarissa. Liuskejakso koostuu monista kivilajeista kuten kvartsiitista, amfiboliitista, kiilleliuskeesta, kalkkikivestä ja mustaliuskeesta. Liuskeet ovat paikoin ruhjoutuneet ja kiteytyneet uudelleen, jolloin on syntynyt myloniittia ja breksioita. Syväkivet ovat pääasiassa tasarakeista tai porfyyrista graniittia ja granodioriittia, joiden laajimmat alueet ovat Kaislastenlahdella ja siitä etelään olevalla mäkialueella, Rytkyn tienoilla ja Neulaniemellä. Lisäksi tavataan pieninä alueina gabroa ja dioriittia, joista viimeksi mainittua louhitaan Kaislastenlahdelle vievän maantien varrelta. Kallioperä vaikuttaa jossain määrin korkokuvaan. Kvartsiittijaksojen suojaamat vanhan pohjagneissin alueet kuten Iso- ja Pieni-Neulamäki muodostavat kookkaita mäkiä. Graniittija granodioriittialueiden ehjät lohkot ovat liuskeita kestävämpinä kivilajeina jääneet mäkinä koholle. Lintumäki, Ylämäki ja Levätmäki ovat tällaisia graniittimäkiä. Kallioperän murroslinjat ovat kuitenkin vaikuttaneet kivilajia enemmän korkokuvaan. Maankuoren liikunnot ovat rikkoneet kallioperän mosaiikiksi. Murroslinjoissa kallioperä on maanjäristysten rikkomaa ja usein rapautunutta. Aikojen kuluessa eroosio kulutti murroslinjojen kohdille laaksoja, kun ehjät kalliolohkot jäivät mäkinä koholle. Murroslinjat näkyvät kartalla ja maastossa suoraviivaisina tai kulmikkaasti polveilevina laaksoina, joissa on soita, lampia, puroja ja hienorakeisia kerrostumia. Järvissä murroslinjojen paikkoja osoittavat salmet, syvänteet ja syvälle maa-alueen sisään pistävät lahdet. Esimerkkeinä murroslinjoista mainittakoon Loukkupuron laakso, Rytkyn - Paasipuron laakso ja kartta-alueen poikki Korpisen ja mantereen välisen salmen, Löytölammen laakson, Salonsaaren ja Salonpään välisen salmen kautta kartta-alueen itäpuolella olevalle Neulalammelle ulottuva murros. Alueen kallioperä on rakennuspohjana kohtalaisen hyvää. Se on erittäin kantavaa ja routimatonta, mutta vaikeasti kaivettavaa. Maanalaisia rakenteita ja kunnallistekniikkaa rakennettaessa joudutaan suorittamaan kalliita louhintatöitä. Jyrkät kalliorinteet vaikeuttavat perustamista ja rakennusten vapaata sijoittamista useiden mäkien, kuten Joutenmäen, Lintumäen ja Ylämäen rinteillä ja myös paikoin Rytkynjärven ja Haminalahden rannoilla. Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni (taulukko 1). Se on jäätikön irrottamaa ja sekoittamaa maa-ainesta, jota jäätikkö kuljetti mukanaan. Allaan ja pohjaosassaan kuljettamansa moreenin jäätikkö kerrosti tiukkana pohjamoreenina ja sisällään ja pinnallaan kuljettamansa moreenin löyhänä pinta- eli ablaatiomoreenina. Laajimmat moreenialueet ovat kartta-alueen vedenkoskemattomissa länsi-ja eteläosissa. Suurin osa moreenista kerrostui mannerjäätikön pohjalla kulkeutuneena pohjamoreenina. Se peittää kallioperää 1-5 m paksuna kerroksena. Suurimmillaan moreenin paksuus on kalliomäkien välisissä ruhjelaaksoissa. Esimerkiksi Rytkyn leirikeskuksen alueella tavattiin porakaivoa tehtäessä yli 15 m:n paksuinen moreenikerros. Raekoostumukseltaan moreenin pintaosa on vaihtelevan kivistä ja lohkareista hiekkamoreenia, jonka savespitoisuus on 1-5 %. (Kuva 2) Syvemmältä on tavattu moreenikerroksia, joiden aines on vaihtelevan kivistä ja lohkareista

7 6 hienoainesmoreenia, jonka savispitoisuus on 5-12 %.(Kuva 2). Kallaveden saarilla ja niemillä on moreenin pinnan huuhtoutuessa on syntynyt louhikkoja. Hiilelän eteläpuolella on roudan synnyttämiä lohkarepainanteita. Hienoainesmoreenia on kahdella erillisellä alueella. Näistä laajempi on lounaassa Rytkyn länsi- ja eteläpuolella. Se on osa laajempaa hienoainesmoreenivyöhykettä. Pienempi hienoainesmoreenin alue on Haminalahden ja Löytölammen välissä. Näiden alueiden hienoainesmoreeni on raekoostumukseltaan samanlaista kuin hiekkamoreenin peittämät hienoainesmoreenipatjat. Haminalahdessa, Lähdelahden länsirannalla olevasta breksiakalliosta peräisin olevia lohkareita on levinnyt Haminalahden eteläosan pintamoreeniin niin, että uloimmat kuljetussuunnat ovat 280 o ja 360 o. Haminalahden syvä laakso näyttää ohjanneen mannerjäätikön virtausta sen sulamisvaiheessa. Moreenimuodostumia on vähän. Hiilelän ympäristössä ja Salonsaaren itärannalla Sahissa on pienet kumpumoreenialueet. Hiilelän kumpualue koostuu 2-5 m korkeista kumpuilevista selänteistä. Sahissa kumpujen korkeus on 5-10 m. Kummut ovat runsaasti hiekkalinssejä sisältävää pintamoreenia. Raekoostumukseltaan aines on hiekkamoreenia, jonka savespitoisuus on 2-3 %. Kartta-alueen moreenimaat ovat kohtalaisen hyvää rakennusmaata. Ne ovat kantavia, mutta routivia, ja niiden kaivettavuus vaihtelee riippuen aineksen pakkautuneisuudesta, kivisyydestä ja lohkareisuudesta. Kuva 2. Esimerkkejä kartta-alueen maalajien raekoostumuksista.

8 7 Karkearakeiset kerrostumat Varsinaisia harjuja ei kartta-alueella ole. Osa rantakerrostumiksi kartoitetuista hiekoista on alkuaan syntynyt jäätikön reunan eteen niin sanottuina ekstramarginaalisina muodostumina. Hiekkakerrostumien pintaosassa on 2-4 m syvyyteen asti tyypillinen rantakerrostuman rakenne, mutta syvemmällä tavataan virtakerroksellista rakennetta. Ekstramarginaalisia hiekkoja on Loukkupuron ja Myllyjoen laaksoissa. Niiden paksuus voi parhaimmillaan olla 5-6 m. Niiden aines on huonosti lajittunutta hiekkaa ja hietaa. Jääkauden jälkeen karkearakeisia kerrostumia syntyi aallokon, virtaavan veden ja tuulen toiminnan tuloksina. Rantakerrostumat ovat yleisin karkearakeisten kerrostumien tyyppi. Jokikerrostumia on myös paikoin verraten runsaasti. Tuulikerrostumat puuttuvat sen sijaan melkein kokonaan muutamia rantakerrostumien pinnalla olevia, vain parinkymmenen sentin paksuisia peittohiekkakerrostumia lukuun ottamatta. Rantakerrostumat ovat yleensä huuhtoutuneet moreenista tai mannerjäätikön sulamisvesien jäätikön reunan ulkopuolelle kasaamista ekstramarginaalimuodostumista. Rantakerrostumat ovat yleensä alle 2 m paksuja. Niiden aines on hiekkaa tai hietaa ja vain harvoin soraa. Laajimmat kerrostumat ovat ylimmän rannan (noin 145 m mpy.) tai Suur-Saimaan ( m mpy.) rannan yhteydessä. Laajimmat rantakerrostumat ovat Loukkupuron, Makkarapuron ja Myllyjoen laaksoissa. Monet ohuet ja vaikeasti rajattavat rantakerrostumat on merkitty kartalle ns. laatikkokuvauksella. Muutamissa paikoissa on tavattu muinaisrantoja. Salonsaaren korkeinta kohtaa verhoaa moreenikalotti, jonka alarajalla olevan huuhtoutumisrajan korkeus on m mpy. Joutenmäen ja Joutsenmäen rinteillä on huuhtoutumisrajoja, m:n korkeudella mpy. Suur- Saimaan rantatörmä ja pallekivikko on Rasinmäen rinteessä 102 m:n korkeudella mpy. Jokikerrostumia on Loukkupuron, Makkarapuron ja Myllyjoen varsilla. Nämä pikkujoet ovat kuluttaneet uomansa läpi rantakerrostumien ja kasanneet kuluttamansa aineksen suilleen deltoiksi, joista huomattavimmat ovat hieman Suur-Saimaan rannan tason alapuolella. Karkearakeiset kerrostumat ovat rakennuspohjana parhaita mahdollisia. Ne ovat kantavia, routimattomia ja helposti kaivettavia. Mikäli kuitenkin rakennetaan ranta-, joki- tai tuulikerrostumille, on pohjatutkimuksin selvitettävä, ettei kantavalta näyttävän pinnan alla ole heikosti kantavia maalajeja kuten savea, hiesua, turvetta tai liejua. Hienorakeiset kerrostumat Jäätikköjokien sulamisvesien kuljettama hienoin aines kerrostui mannerjäätikön edessä syvään veteen savi- ja hiesukerrostumiksi. Keväällä ja kesällä kerrostunut aines oli hiesuista ja talvella kerrostunut savista. Näin syntyi vuosikerrallinen eli lustorakenne. Mitä kauemmaksi mannerjäätikkö perääntyi, sitä ohutlustoisemmaksi ja lopulta tasalaatuiseksi savi muuttui. Maankohoamisen myötä veden syvyys pieneni. Savi- ja hiesukerrostumat alkoivat kulua aaltoliikkeen vaikutuksesta. Veteen liittynyt aines kerrostui uudelleen syvemmille vesialueille täyttäen ja tasoittaen syvänteitä. Hienorakeiset kerrostumat sijaitsevat Kallaveden rannoilla ja Kallaveteen laskevien purojen varsilla yleensä alle 100 metrin tasolla mpy. Laajin yhtenäinen hienorakeisten kerrostumien alue on Kaislasen ympäristössä. Kerrostumien paksuus on tavallisesti alle 4 m, mutta on enimmillään Kaislasen tienoilla noin kymmenen metriä. Suuri osa hienorakeisista kerrostumista on mannerjäätikön sulamisvaiheessa kerrostunutta kerrallista eli lustorakenteista savea ja hiesua. Hienorakeisten kerrostumien pohjaosa on lustorakenteista hiesua (savispitoisuus %), joka pian muuttuu lustosaveksi (savispitoisuus %). Lustosaven yläosassa on usein 5-10 cm paksu punaruskean saven kerros, jonka savispitoisuus on %. Se on syntynyt Yoldia-vaiheen loppupuolella, jolloin mannerjäätikön sulamisvedet kuljettivat etelään ainesta, joka oli peräisin Oulun tienoon savikiviker-

9 8 rostumista. Myöhemmin Suur-Saimaan ja Kallaveden pohjaan kerrostui usein melko humuspitoista rakenteetonta järvisavea (savispitoisuus %), liejusavea tai liejua. Kylänkeskusjoen laakson länsirinteellä olevat hienorakeiset kerrostumat ja niitä peittävät rantakerrostumat ovat jossain vaiheessa vyöryneet. Alueen metsäojien seinämissä näkyy, että lustorakenteiset kerrostumat ovat poimuttuneet, liukuneet ja sekoittuneet niitä peittäviin kerrostumiin. Vyöryn tarkkaa ikää ei tunneta. Sen oletetaan olevan Vuoksen synnyn aiheuttamaan äkilliseen vedenpinnan laskuun liittyvä tapahtuma. Hienorakeiset kerrostumat eivät rakennuspohjana ole kaikkein parhaita. Ne ovat helposti kaivettavia, mutta voimakkaasti routivia, heikosti kantavia, kokoonpuristuvia ja häiriintymisherkkiä. Pitkään kuivaa maata olleiden hienorakeisten kerrostumien pinnalle muodostuu kerroksen kuivuessa kantavampi kerros, jota kutsutaan kuivakuoreksi. Sen varaan on mahdollista rakentaa keveitä taloja. Ennen hienorakeisille kerrostumille rakentamista on pohjatutkimuksin selvitettävä kuivakuoren paksuus ja niiden alla olevan kovan pohjan syvyys. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Aimo Kejonen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasviryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeessa eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90 % ja tuhkapitoisuus pieni. Runsasravinteista saraturvetta (Ct) on 333 ha eli hieman yli 4,4 % maa-alasta ja se on turvelajeista yleisin. Vähäravinteista rahkaturvetta (St) on 71ha eli prosentti maa-alasta (taulukko 1). Saraturve peittää lisäksi usein muita maalajeja alle metrin paksuisena pintakerroksena. Suot ovat laaksoissa, alavilla alueilla ja vesistöjen varsilla eli paikoissa, jotka ovat kosteudeltaan sopivia suokasvillisuudelle. Soiden koko ja muoto vaihtelevat kallioperän ja maapeitteen pinnanmuotojen mukaisesti. Kartta-alue on Pohjanmaan aapasoihin kuuluvien Järvi- Suomen aapasoiden ja Sisä-Suomen keidassoiden alaryhmittymän Järvi-Suomen keidassoiden vaihettumisvyöhykkeellä. Tämän vuoksi soissa on sekä aapa- että keidassoiden suoyhdistelmätyypeille ominaisia piirteitä. Vallitsevia suotyyppejä ovat eri korpi- ja rämetyyppien muuttumat. Suuremmilla soilla tavataan myös eri nevatyyppien muuttumia. Lähes kaikki suot on ojitettu ja lannoitettu, minkä takia suot ovat muuttumia. Muuttumilla puuston kasvu on voimakkaampaa kuin luonnontilaisilla soilla ja niiden muu kasvillisuus on vaihtelevassa määrin muuttunut. Osa rehevimmistä soista on raivattu pelloksi. Osa suopelloista on viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana istutettu uudelleen metsäksi. Soistuminen alkoi heti maan kohottua vedenpinnan yläpuolelle noin vuotta sitten. Ylimmän rannan (145 m mpy.) yläpuolisilla alueilla soistuminen alkoi jo tätä aiemmin heti mannerjäätikön sulamisen jälkeen. Saimaan vedenpinnan nousu hukutti suot Suur- Saimaan rannan ( m mpy.) alapuolisilla alueilla. Niillä soistuminen alkoi uudelleen noin vuotta sitten, jolloin vedenpinta laski Vuoksen synnyttyä. Soiden kehittyminen alkoi veden alta paljastuvan maan soistumisena tai järvien ja lampien umpeenkasvuna ja jatkui soistumisen edistyessä metsämaan soistumisena. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut kolme suota: Suurisuon, Pehkulamminsuon ja Suosaarensuon. Näistä soista Pehkulamminsuo ja Suosaarensuo ovat osittain kartta-alueen eteläpuolella. Tutkittu suoala on kaikkiaan 91 ha. Soiden keskisyvyys on alle 2 m, mutta paksuturpeisimmat paikat voivat olla yli 6 m syviä. Tarkempia tietoja soista on saatavissa alueen turveraportista.

10 9 Kartta-alueen soilla ei ole suuren luokan polttoturveteollista merkitystä. Suot soveltuvat parhaiten metsänkasvatukseen, maatalouskäyttöön peltoina ja paikalliseen polttoturpeen pientuotantoon. Eloperäiset kerrostumat ovat rakennuspohjana äärimmäisen huonoja. Ne ovat huonosti kantavia ja voimakkaasti kokoonpuristuvia, mutta helposti kaivettavia. Mineraalilieju saattaa routia voimakkaasti. Jos eloperäisille kerrostumille joudutaan rakentamaan, pohjatutkimusten on oltava poikkeuksellisen perusteelliset. Silti on varustauduttava kalliisiin perustamisratkaisuihin. Liejukerrostumat Lieju on meren tai järvien sekä usein soiden pohjalla tavattava maalaji, joka on syntynyt pohjalle kerrostuneista pieneliöiden ja kasvien jäänteistä sekä humussaostumista. Useimmiten lieju on väriltään ruskean vihreää. Aluksi se tummenee ilman vaikutuksesta, mutta vaalenee kuivuessaan. Liejusta saattaa löytyä vesikasvien siemeniä ja pähkylöitä, mutta muuten se on tasalaatuista ja rakenteetonta. Veden pohjaan kerrostuvaa liejua (Lj) 21 on ha eli 0,3 % maa-alasta. Tärkeimmät liejualueet ovat Kallaveden lahtien pohjukoissa ja muutamien umpeen kasvamassa olevien pikkujärvien kuten Kaislasen rannoilla. Liejua tavataan myös soiden pohjilla turvekerroksen peittämänä. Nämä liejukerrokset osoittavat soiden syntyneen vesistöjen kasvaessa umpeen. POHJAVESI (Aimo Kejonen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne, missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan syntyy lähde. Kartta-alue ei ole pohjaveden hankintaa ajatellen kovin suotuisa. Alueella ei ole suuria jäätikköjokikerrostumia, joihin Suomen oloissa keskittyvät antoisuudeltaan suurimmat ja laadultaan parhaat pohjavesivarat. Muutamat pienet ekstramarginaaliset muodostumat, joita muinaisen Itämeren ja Suur-Saimaan aallot ja jäät ovat voimakkaasti muokanneet, ovat pohjaveden hankintaan liian pieniä. Kalliossa pohjavesi muodostuu, liikkuu ja varastoituu runsaasti rakoilleisiin kallioperän osiin, joita kutsutaan murroslinjoiksi. Aikojen kuluessa murroslinjat ovat kuluneet ympäristöään enemmän. Ne näkyvät nykyään kartalla ja maastossa kalliomäkien välisinä suoraviivaisina tai kulmikkaasti polveilevina laaksoina, joissa on järviä, soita ja savikkoja, ja järvialueilla syvänteinä, salmina ja syvälle mantereen sisään pistävinä lahtina. Esimerkkeinä murroslinjoista mainittakoon Loukkupuron, Rytkyn ja Löytölammenpuron laaksot. Kalliopohjaveden etsintä on kallista ja vaatii runsaasti asiantuntemusta. Kalliopohjaveden kemiallinen laatu tulisi lisäksi tarkistuttaa arseeni- ja radonhaittojen välttämiseksi. Moreenista saatavat vesimäärät riittävät vain yksittäistalouksien tarpeisiin. Mäkialueilla moreeni on suhteellisen ohutta, eikä sen takia kykene varastoimaan suuria määriä pohjavettä. Mäkien alarinteillä on usein lähteitä, mutta niiden antoisuus vaihtelee voimakkaasti vuodenajan ja sateisuuden mukaan. Monet lähteet kuivuvat täysin pidempien kuivien kausien aikana. Kalliomäkien välisissä laaksoissa moreenikerrokset ovat paksumpia. Laaksoissa hiekkamoreenin alla tavattavassa hienoainesmoreenissa pohjavettä muodostuu vähän ja muodostuvan veden laatu on usein heikko. Ranta- ja jokikerrostumat ovat hiekkaa ja hietaa, joissa pohjavettä muodostuu melko hyvin. Kerrostumat ovat kuitenkin ohuita ja melko pienialaisia, jolloin muodostuva vesimäärä

11 10 on pieni. Esiintymien vedenantoisuus vaihtelee suuresti vuodenaikojen ja sateisuuden mukaan. Hienorakeisissa kerrostumissa pohjavettä ei muodostu käytännössä lainkaan. Näillä alueilla vettä on saatavissa vain niiden alla olevista vettä läpäisevistä kerrostumista. Sieltä saatava vesi on usein laadultaan huonoa, koska se on hapetonta, hapanta ja sisältää suuria määriä rautaa ja mangaania. Eloperäisistä kerrostumista saatava vesi on laadultaan huonoa. Pohjaveden laatu Geologian tutkimuskeskuksen ottamien näytteiden mukaan alueen pohjavesi on yleensä laadultaan talousvedeksi sopivaa ja täyttää Lääkintöhallituksen antamat laatuarvot. Vedet ovat yleensä melko happamia. Maakaivonäytteiden happipitoisuus on kohtalainen, mutta porakaivojen vähäinen. Kuitenkin pohjaveden rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat alhaisia. Muutamien maakaivonäytteiden kohonneet natrium-, kloridi- ja nitraattipitoisuudet osoittavat ihmistoiminnan vaikuttaneen paikoitellen pohjaveden laatuun. Tietoja Geologian tutkimuskeskuksen kartta-alueelta ottamien pohjavesinäytteiden kemiallisesta koostumuksesta on saatavissa Geologian tutkimuskeskuksen pohjavesiarkistosta. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Rasinmäen kupeessa, Kaislastenkylästä Rytkylle vievän metsäautotien varrella on Suur- Saimaan ranta noin 102 metrin tasolla mpy. Ranta näkyy hyvin jopa autolla ohi ajettaessa. Se on suunnilleen kahden metrin korkuinen, kivisen rantapalteen terästämä törmä. Muutama sata metriä Karttulan tienhaarasta etelään olevassa Aittakalliossa on pieni rakoluola. Se on merkitty karttaan erikoismuodostumana. Haminalahden talojen arvoesineet kätkettiin luolaan Suomen sodan ( ) aikana. Salonsaaren itärannalla oleva Huuhkainvuoren jyrkänne on yli 20 m korkea porrasjyrkänne, jossa yksittäiset pystyjyrkät ja toisinaan ylikaltevat osat ovat 5-10 m korkeita. Jyrkänne on ruhjevyöhykkeen reuna, jonka mannerjäätikön kulutus on paljastanut. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) Suomen kartasto, Vihko , Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Haavisto, Maija (toim.) Maaperäkartan käyttöopas 1 : , 1 : Geologinen tutkimuslaitos. Opas s. Koivisto, Marjatta (päätoim.) Jääkaudet. WSOY. 233 s. ISBN Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) Suomen kallioperäkartta 1: Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Leino, J. (1985). Kuopiossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus. Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/ s + 6 liitettä. Salonen, Veli-Pekka; Eronen, Matti; Saarnisto, Matti Käytännön maaperägeologia. Kirja-Aurora. Turku, 237 s. Wilkman, W. W. (1935). Suomen geologinen yleiskartta 1: Kivilajikartta. Lehti C 3 Kuopio. Suomen geologinen toimikunta. Wilkman, W. W. (1938). Suomen geologinen yleiskartta 1: Kivilajikartan selitys. Lehti C 3 Kuopio. Suomen geologinen toimikunta. 171 s

12 11

13 MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : , painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon , Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : , painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : Maaperäkartta. Vuoteen 2005 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : ja 1 : Vuoteen 2005 mennessä on maastamme kartoitettu 38 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 500 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : : ) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) ESPOO Puh Fax Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) KUOPIO Puh Fax Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) ROVANIEMI Puh Fax