Uudistunut energiatehokkuusasetus D3
|
|
- Heidi Halonen
- 3 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallitusohjelma Uudistunut energiatehokkuusasetus D3 TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy Pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman mukaan hallituskauden tavoitteena biotalouden ja puhtaiden ratkaisujen alalla on muun muassa, että Suomi on saavuttanut vuoden ilmastotavoitteet jo vaalikauden aikana. Tavoitteena on myös korvata fossiilista tuontienergiaa puhtaalla ja uusiutuvalla kotimaisella energialla. Hallituskauden kärkihankkeena on siirtyä hiilettömään, puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Hallitusohjelman mukaan päästöttömän uusiutuvan energian käyttöä lisätään kestävästi niin, että sen osuus 2020-luvulla nousee yli 50 prosenttiin, ja omavaraisuus yli 55 prosenttiin sisältäen muun muassa turpeen. Tämä perustuu erityisesti bioenergian ja muun päästöttömän uusiutuvan energian tarjonnan lisäämiseen. Keinoina tähän mainitaan muun muassa kannustaminen tuontiöljyn korvaamiseen lämmityksessä päästöttömillä uusiutuvilla vaihtoehdoilla ja alan teollisuuden ja viennin sekä innovaatio- että viennin rahoituksen tukeminen. Kärkihankkeen Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä alla yhtenä toimenpiteenä hallitusohjelmassa mainitaan puun käyttöä estävien rakentamismääräysten purkaminen. 1 Ilmasto- ja energiatavoitteet vuosille 2020 ja 2030 Rakennusten energiatehokkuus direktiivi Euroopan unionin joulukuussa 2008 hyväksymässä ilmasto- ja energiapaketissa asetettiin seuraavat vuoteen 2020 ulottuvat ilmasto- ja energiatavoitteet: kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen vähintään 20 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna, uusiutuvien energialähteiden osuuden nostaminen keskimäärin 20 prosenttiin EU:n energian loppukulutuksesta ja energiatehokkuuden parantaminen 20 prosentilla verrattuna ilman uusia toimenpiteitä toteutuvaan kehitykseen. Suomelle asetettiin sitova tavoite nostaa uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus energian kokonaisloppukulutuksesta 38 prosenttiin. Eurooppa-neuvosto vahvisti lokakuussa 2014 vuoteen 2030 ulottuvaksi kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteeksi vähintään 40 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Lisäksi uusiutuvan energian osuutta lisätään EU-tasolla vähintään 27 prosenttia ja energiatehokkuutta parannetaan ohjeellisesti 27 prosenttia. Onnistunut viestintä? E-lukujen taso < 15 % 1
2 Rakennuskustannusindeksi Vertailu ostovoiman kehitykseen Rakennuskustannusindeksi kokonaisindeksi (2000=100). Lähde: Tilastokeskus Lähde: VTT/Airaksinen, Tuominen Yhdistetty kuva indekseistä Asuntojen hinnat (koko maa, as.osake) Rakennuskustannukset Ostovoima* Lähde: VTT/Airaksinen, Tuominen * Danske Bank, Veronmaksajat Muoto muuttuu Asetustekstiä Ohjeet ja selostukset poistuvat Erilaisten oppaiden painoarvo kasvaa Hajanaista Vähemmän kapulakieltä Esimerkkejä Nopeampi päivityssykli Muuttuvat osat Valtioneuvoston asetus rakennuksissa käytettävien energiamuotojen kertoimien lukuarvoista Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta ( D3 ) Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta ( D2 ) Energiatodistusasetus ja sen liitteet Ohje Rakennuksen energiankulutuksen ja lämmitystehontarpeen laskenta ( D5 ) Ympäristöministeriön toimeksiannosta valmisteilla opasmateriaalia Uuden rakennuksen sisäilmastoa ja ilmanvaihtoa koskevan asetuksen kokoava opas Asuinrakennusten ilmanvaihdon mitoitus ja tilakohtaiset ohjearvot Muiden kuin asuinrakennusten tilakohtaiset ohjearvot Opas tilan ilmavirran mitoittamiseksi hiilidioksidikuormituksen perusteella Moottoriajoneuvosuojan ilmanvaihdon mitoitusopas Painovoimaisen ilmanvaihdon mitoitusopas First morning after Sweden changed from driving on the left side to driving on the right,
3 Energiamuotojen kertoimet Energiamuotojen kertoimet Rakennuksissa käytettävät energiamuotojen kertoimien lukuarvot ovat: => => sähkö 1,7 1,20 kaukolämpö 0,7 0,50 kaukojäähdytys 0,4 0,28 fossiiliset polttoaineet 1,0 1,00 rakennuksessa käytettävät uusiutuvat polttoaineet 0,5 0,50 Taserajat Energiatehokkuuden määritelmät kokonaisenergiatarkastelua varten Ostoenergian (järjestelmien) energiankulutuksen taseraja TILOJEN ENERGIANTARVE Lämmitys Jäähdytys Ilmanvaihto Käyttövesi Valaistus Kuluttajalaitteet 10 nettotarve Auringon säteily ikkunoiden läpi Lämpökuorma ihmisistä Lämpöhäviöt NETTOTARPEET lämmitysenergia jäähdytysenergia sähkö Lattialämmitys 85%: 11,8 kulutus Uusiutuva omavaraisenergia TEKNISET JÄRJESTELMÄT Järjestelmähäviöt ja -muunnokset Lämpöpumppu 3,5: 3,4 ostoen. OSTOENERGIA sähkö kaukolämpö kaukojäähdytys polttoaineet uusituvat ja uusiutumattomat Nettotarve (huonelämpötilan ylläpito) Kulutus (järjestelmät) Kiinteistökohtainen tuotanto Ostoenergia (järjestelmien kulutus katetaan ostoenergialla) Energiamuotojen kertoimet Energialuku Energiamuodon kerroin 1,2 Energialuku 4,08 Vakioitu käyttö Sähköauto vertaus Mitsubishin mukaan Well to tank -hyötysuhde sähköautolle keskimäärin on 42,9 %, bensa-autolle 82 % ja dieselille 88,6 %. Tank to wheel -hyötysuhde on sähköautolle noin %, bensabyhridille 30,2 %, dieselautolle 17,8 % ja bensaautolle 15,1 %. Sähköauton kokonais-well to wheel -hyötysuhde on siten %, bensahybridille 24,8 %, dieselautolle 15,8 % ja bensa-autolle 12,4 %. Sähköauton energiatehokkuus on siis parhaimmillaan kolminkertainen. Huomionarvoista on myös, että biodieselin valmistuksen Forest to Tank hyötysuhde on noin 60 %, jolloin biodieseliä käyttävän dieselauton kokonaishyötysuhde jää alle11 prosentin. Etunimi Sukunimi 17 3
4 Asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta ( D3 ) Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla suunnitellaan ja rakennetaan siten, että energiaa ja luonnonvaroja kuluu säästeliäästi. Energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten täyttyminen on osoitettava laskelmilla. Energiatehokkuutta määritettäessä eri energiamäärät on muunnettava yhteenlaskettavaan muotoon energiamuotojen kertoimien avulla. Kunkin energiamuodon kerroin on annettava arvioimalla jalostamattoman luonnonenergian kulutusta, uusiutuvan energian käytön edistämistä sekä lämmitystapaa energiantuotannon yleisen tehokkuuden kannalta. Rakennuksessa käytettävien rakennustuotteiden ja taloteknisten järjestelmien sekä niiden säätö- ja mittausjärjestelmien on oltava sellaisia, että energiankulutus ja tehontarve rakennusta ja sen järjestelmiä käyttötarkoituksensa mukaisesti käytettäessä jää vähäiseksi ja että energiankulutusta voidaan seurata. Uusi rakennus, joka koostuu katetusta seinällisestä rakenteesta ja jossa käytetään energiaa tilojen tarkoituksenmukaisten sisäilmasto-olosuhteiden ylläpitämiseksi, on suunniteltava ja rakennettava lähes nollaenergiarakennukseksi. Energiatehokkuutta on parannettava rakennuksen rakennus- tai toimenpideluvanvaraisen korjaus- ja muutostyön tai rakennuksen käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä, jos se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutettavissa. Edellä mainittuja vaatimuksia ei kuitenkaan sovelleta: 1.rakennukseen, jonka kerrosala on alle 50 neliömetriä; 2.loma-asumiseen tarkoitettuun asuinrakennukseen, joka on tarkoitettu käytettäväksi vähemmän kuin neljän kuukauden ajan vuodessa; 3.määräajan paikallaan pysytettävään tai tilapäiseen rakennukseen, jonka käyttöaika on enintään kaksi vuotta; 4.teollisuus- ja korjaamorakennukseen; 5.muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitettuun maatilarakennukseen, jossa energiantarve on vähäinen tai jota käytetään alalla, jota koskee kansallinen alakohtainen energiatehokkuussopimus; Edellä mainittuja vaatimuksia ei kuitenkaan sovelleta: 6.rakennukseen, jota käytetään hartauden harjoittamiseen ja uskonnolliseen toimintaan; 7.rakennukseen, jota suojellaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010), kaavassa annetun suojelumääräyksen tai maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/1987) mukaiseen maailmanperintöluetteloon hyväksymisen nojalla osana määrättyä ympäristöä tai sen erityisten arkkitehtonisten tai historiallisten ansioiden vuoksi siltä osin, kuin sen luonne tai ulkonäkö muuttuisi energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten noudattamisen vuoksi tavalla, jota ei voida hyväksyä. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä energiamuotojen kertoimien lukuarvoista. 4
5 Ympäristöministeriön asetuksella voidaan antaa uuden rakennuksen rakentamista, rakennuksen korjaus- ja muutostyötä sekä rakennuksen käyttötarkoituksen muutosta varten tarvittavia tarkempia säännöksiä: 1. rakennuksen, rakennusosien ja teknisten järjestelmien energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksista sekä näiden laskentatavasta rakennuksessa; 2. energialaskennan lähtötiedoista ja selvityksistä; 3. energian kulutuksen ja siihen vaikuttavien tekijöiden mittaamisesta; 4. rakennuksen käyttötarkoituksen perusteella tapahtuvasta energiatehokkuuden vaatimustasojen asettamisesta ja luonnonvarojen säästeliään kulumisen ottamisesta huomioon niissä; 5. rakennustuotteista; 6. teknisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti toteutettavissa olevasta energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- tai muutostyön taikka käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä. Soveltamisala Sisäilmaston ylläpitämiseen energiaa käyttävän, katetusta seinällisestä rakenteesta koostuvan uuden rakennuksen suunnittelua ja rakentamista. Asetus koskee myös rakennuksen laajennusta ja kerrosalaan laskettavan tilan lisäämistä. Asetus koskee kerrosalaltaan alle 50 neliömetrin kokoisen rakennuksen laajennusta vain siltä osin kuin rakennus laajennuksineen ylittää 50 neliömetriä. E-luvulle asetettua raja-arvo ei sovelleta: 1. asunnon rakentamiseen asuinkerrostalon ullakolle; 2. käyttötarkoitusluokan 1 mukaisen rakennuksen laajennukseen eikä kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen; 3. sellaiseen muun käyttötarkoitusluokan mukaisen rakennuksen laajennukseen tai kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen, missä ilmanvaihdon tai lämmityksen järjestämisessä voi käyttää olemassa olevaa ilmanvaihtotai lämmitysjärjestelmää; 4. loma-asumiseen suunniteltavaan pientaloon. Rakennuksen energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset Pääsuunnittelijan, erityissuunnittelijan ja rakennussuunnittelijan on suunniteltava uusi rakennus siten, että vähimmäisvaatimukset täyttyvät : 1.Laskennallinen energiatehokkuuden vertailuluku (E-luku) tai rakenteellinen energiatehokkuus 2.Rakennuksen lämpöhäviö (vaippa, vuotoilma, ilmanvaihto) 3.Laskennallinen kesäajan huonelämpötila, ilmanvaihdon ominaissähköteho, energiankäytön mittaus, lämmön ja sähkön tehontarve Laskennallisen energiatehokkuuden vertailuluvun vaatimustasot käyttötarkoitusluokittain Käyttötarkoitusluokka E-luvun raja-arvo E /(m 2 a) Luokka 1) Pienet asuinrakennukset: a) Erillinen pientalo ja ketjutalon osana oleva rakennus, joiden lämmitetty nettoala (A netto) on m2 b) Erillinen pientalo ja ketjutalon osana oleva rakennus, joiden lämmitetty nettoala (A netto) on enemmän kuin 150 m 2 kuitenkin enintään 600 m 2 c) Erillinen pientalo ja ketjutalon osana oleva rakennus, joiden lämmitetty nettoala (A netto) on enemmän kuin 600 m 2 d) Rivitalo ja asuinkerrostalo, jossa on asuinkerroksia enintään kahdessa kerroksessa 200 0,6 A netto 116 0,04 A netto Laskennallisen energiatehokkuuden vertailuluvun vaatimustasot käyttötarkoitusluokittain Käyttötarkoitusluokka E-luvun raja-arvo E /(m 2 a) Laskennallisen energiatehokkuuden vertailuluvun vaatimustasot käyttötarkoitusluokittain Käyttötarkoitusluokka E-luvun raja-arvo E /(m 2 a) Luokka 2) Asuinkerrostalo, jossa on asuinkerroksia vähintään kolmessa kerroksessa 90 Luokka 5) Majoitusliikerakennus, hotelli, asuntola, palvelutalo, vanhainkoti, hoitolaitos 160 Luokka 3) Toimistorakennus, terveyskeskus 100 Luokka 4) Liikerakennus, tavaratalo, kauppakeskus, myymälärakennus lukuun ottamatta päivittäistavarakaupan alle 2000 m 2 yksikköä, myymälähalli, teatteri, ooppera-, konsertti- ja kongressitalo, elokuvateatteri, kirjasto, arkisto, museo, taidegalleria, näyttelyhalli 135 Luokka 6) Opetusrakennus ja päiväkoti 100 Luokka 7) Liikuntahalli lukuun ottamatta uimahallia 100 ja jäähallia Luokka 8) Sairaala 320 Luokka 9) Muu rakennus, varastorakennus, liikenteen rakennus, Ei raja-arvoa uimahalli, jäähalli, päivittäistavarakaupan alle 2000 m 2 yksikkö, siirtokelpoinen rakennus 5
6 14 2,7 Raja-arvojen lisäykset Käyttötarkoitusluokan 6 rakennuksessa, jonka lämmitetty nettoala on enintään m 2, voidaan edellä 1 momentissa esitetty E-luvun rajaarvo ylittää 5 E /(m 2 a) Massiivipuurakennuksessa voidaan edellä 1 ja 2 momentissa esitetyt E- luvun raja-arvot ylittää käyttötarkoitusluokan 1a rakennuksessa 20 prosentilla, 1b c rakennuksessa 15 prosentilla ja muussa käyttötarkoitusluokan 1d 8 rakennuksessa 10 prosentilla. Käyttötarkoitusluokan 1d rakennuksessa voidaan 1 ja 3 momentissa esitetty E-luvun raja-arvo ylittää 5 E /(m 2 a), kun rakennus on kytketty lämmitysjärjestelmään, jossa lämpö johdetaan rakennuksen ulkopuolisilla lämpöputkilla yhteisestä lämmönsiirtimestä tai lämmöntuottolaitteesta kolmeen tai useampaan rakennukseen. Tulisija ja Ilma-ilmalämpöpumppu Varaavan tulisijan asuinhuoneistoon tuottamaksi lämmitysenergiaksi voidaan laskea enintään vuodessa tulisijaa kohden. Ilma-ilmalämpöpumpun asuinhuoneistoon tuottamaksi lämmitysenergiaksi voidaan laskea enintään vuodessa laitetta kohden, ellei laitteen toimintaa rakennuksessa lasketa tarkemmin dynaamisella laskentamenetelmällä huomioon ottaen tilojen väliset ilmavirtaukset ja lämpötilaerot. Tasauslaskenta Vertailulämpöhäviön laskennassa on käytettävä rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmän ilmanvaihdonpoistoilman lämmöntalteenoton vuosihyötysuhteena arvoa 55 prosenttia. Rakennuksen vertailulämpöhäviön laskennassa yksittäisen tilan poistoilman lämmöntalteenoton vuosihyötysuhteen arvo on nollaprosenttia, jos poistoilman likaisuus estää lämmöntalteenoton toiminnan, tilan lämpötila lämmityskaudella on alle +10 Celsius-astetta eikä poistoilmasta ole saatavissa lämpöä talteen kustannustehokkaasti tai jos ilmanvaihtojärjestelmän toiminta perustuu pääasiassa korkeus- ja lämpötilaerojen sekä tuulen aiheuttamiin paine-eroihin. Lämpöhäviöistä kokonaisenergiatarkasteluun Lämpöhäviöt Kokonaisenergia Lämmöneristyksen paksuuden vaikutus seinän lämpöhäviöön Etelä-Suomessa Lämpöhäviö, /m Eristepaksuus, cm Lisäeristyksen synnyttämät säästöt pienenevät oleellisesti eristyksen paksuuden mukana: Lisäys 10->15 cm säästää 14 /seinä m 2 Lisäys 25->30 cm säästää vain 2,7 /seinä m 2 Rakennusosakohtaiset lämmönläpäisykertoimet U-arvo C3/1985 C3/2003 ~C3/2007 C3/2010 D3/ /2017 TTY* VTT** Ulkoseinä 0,28 0,25 0,17 0,17 Yläpohja, ulkoilmaan rajoittuva alapohja Ryömintätilaan rajoittuva alapohja Maata vasten oleva rakennusosa 0,22 0,16 0,09-0,22 0,20 0,17 0,17 0,36 0,25 0,16 0,16 Ikkuna tai ovi 2,1 (0,7) 1,4 1,0 1,0 Kattoikkuna 1,5 1,0 - *MATALAENERGIARAKE NTEIDEN TOIMIVUUS - Tutkimustuloksia ja suosituksia uusiin lämmöneristys- ja energiankulutusmääräyks iin ja -ohjeisiin, loppuraportti TRT/1706/2008 **Lausunto rakenteiden energiatehokkuuden parantamisen vaikutuksista rakenteiden kosteustekniseen toimivuuteen VTT-S Yleisesti % 2007 tasosta 6
7 Muutokset tasauslaskennassa U-arvo (W/m 2 K) D "lähes nollaenergia" US 0,17 0,17 YP 0,09 0,09 AP 0,16/0,17/0,09 0,16/0,17/0,09 ikkuna, ovi 1 1 IV LTO % q 50 2,0 2,0 Lähde: Kimmo Lylykankaan esitys RAKENTEIDEN LÄMMÖNERISTYSTASOT EIVÄT MUUTU LIEVENNYKSET: PAINOVOIMAINEN ILMANVAIHTO EI LÄMMÖN TALTEENOTTOVAATIMUSTA MASSIIVIPUUSEINÄ 180mm U 0,40 W/(m²K) Ruotsin U-arvot Ominaissähköteho Jos rakennuksessa on koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä, voi koneellisen tulo- ja poistoilmajärjestelmän ominaissähköteho olla enintään 1,8 kw/(m 3 /s) ja koneellisen poistoilmajärjestelmän ominaissähköteho enintään 0,9 kw/(m 3 /s). Rakenteellinen energiatehokkuus Käyttötarkoitusluokkiin 1 ja 2 kuuluva rakennus täyttää energiatehokkuudelle asetetut vaatimukset, jos: 1.Rakennusosien lämmönläpäisykertoimien, ilmanvuotoluvun ja poistoilman lämmöntalteenoton vuosihyötysuhteen vertailuarvot ovat mm. seinä, käyttötarkoitusluokka 1) 0,12 W/(m 2 K); tai seinä, käyttötarkoitusluokka 2) 0,14 W/(m 2 K); rakennuksen ilmanvuotoluku (q 50 ) 0,60 m 3 /(h m 2 ); poistoilman lämmöntalteenoton vuosihyötysuhde 65 %; 2.Rakennus on varustettu koneellisella tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmällä, jonka ominaissähköteho on enintään 1,5 kw/(m 3 /s); 3.Rakennuksen lämmitysjärjestelmänä on käytettävä kaukolämpöä, maalämpöpumppua tai ilma-vesilämpöpumppua. Energiaselvitys E-luvun laskennan keskeiset lähtötiedot ja tulokset, rakennuksen lämpöhäviön määräystenmukaisuus ja koneellisen ilmanvaihtojärjestelmän ominaissähköteho tai rakenteellisen energiatehokkuuden määräystenmukaisuus. Lisäksi energiaselvitys sisältää tarkastelut laskennallinen kesäaikainen huonelämpötila 29 :n mukaan; rakennuksen energiatodistus, jos rakennuksen energiatodistusta koskeva lainsäädäntö sitä edellyttää. Energiaselvitys on päivitettävä ennen rakennuksen käyttöönottoa, jos lupavaiheen energiaselvityksen perusteena oleviin suunnitelmiin on tullut muutoksia. Rakennusvaiheen vastuuhenkilön on tehtävä merkintä rakennustyön tarkastusasiakirjaan siitä, että rakennustyö vastaa energiaselvityksessä esitettyä. 7
8 Omakotitalo 126 m 2 Kerrostalo Maalämpöpumppu Ilmavesilämpöpumppu Kumotut määräykset 146 (Raja-arvo 195) 179 (Raja-arvo 195) Voimaan tulleet 102 (Raja-arvo 125) 126 (Raja-arvo 125) U-arvot vertailuarvot Ilmanvuotoluku 2,0 LTOn vuosihyötysuhde 70 % SFP-luku 2,0 ja 1,8 Sähköinen jälkilämmityspatteri Ei varaavaa tulisijaa tai ilmalämpöpumppu Vesikiertoinen lattialämmitys Maalämpöpumpun ja ilma-vesilämpöpumpun SPF-luvut D5:n taulukkoarvoilla Vertailu E-luku 129 E /m 2 (Raja 130 E /m 2 ) U-arvot vertailuarvojen mukaiset q 50 = 2 m 3 /h m 2 LTO 45 % SFP = 2,0 kw/m 3 /s E-luku 82 E /m 2 (Raja 90 E /m 2 ) U-arvot vertailuarvojen mukaiset q 50 = 1 m 3 /h m 2 LTO 55 % SFP = 1,8 kw/m 3 /s -15 % LKV:stä Energiatehokuus = tuotos panos Tuotos vs panos A minor 1 % (5 min/day) increase in office work can off-set the annual cost of ventilating the building. Doubling the outdoor air supply rate can reduce sick leave prevalence by 10 %, and increase office work by 1,5%. Source: Wargocki, Seppänen: Indoor Climate and productivity in Offices, Rehva guidebook n:o 6, Todellinen energiatehokkuus voidaan saavuttaa Energialaskennan pitää olla hanketta ohjaavaa, ei toteavaa. Energialaskenta mukaan jo hankkeen alkuvaiheista lähtien. Hanketta tulee ohjata tavoite-energiatarkastelujen avulla. Tarkastelut suunnittelulla käytöllä, tila- tai laitekohtaisista lähtötiedoista, suunnitteluarvoilla ja mitoitustiedoilla. E-luku lasketaan rakennustason lähtötiedoilla 8
9 Hanketta tulee ohjata tavoite-energiatarkastelujen avulla Lämmöntalteenotto päiväkoti Lämpötilasuhde 65 % T jäte =3 C Helsinki käyttö ma-pe % (E-lukulaskenta) Helsinki käyttö ma-pe % Sodankylä käyttö ma-pe % Sodankylä käyttö ma-pe % Ikkunavalinta U-arvo W/m 2 K g-arvo % Lämmitysenergiantarve Jäähdytysenergiatarve E-luku E /m 2 Ikkuna 1 1, Ikkuna 2 0, Ikkunavalinta, kun valaistuksen ohjaus T vis % Lämmitysenergiantarve Jäähdytysenergiatarve Valaistus E-luku E /m 2 Ikkuna Ikkuna Todellinen energiatehokkuus voidaan saavuttaa Energialaskennalla voidaan varmentaa päätöksenteon perusteet Säädön ja ohjauksen merkitys tulee korostumaan, tarpeenmukaisuus Kokonaisuuksien hallinta ja laskenta Toiminnan varmistaminen energialaskenta antaa mittatikun E-lukulaskenta on E-lukusuunnittelua, tavoite-energialaskenta energiasuunnittelua 9
Lähes nollaenergialainsäädännön muutokset. TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy
Lähes nollaenergialainsäädännön muutokset TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy Onnistunut viestintä? Muoto muuttuu Asetustekstiä Ohjeet ja selostukset poistuvat Erilaisten oppaiden painoarvo kasvaa
Ajankohtaista ympäristöministeriöstä. Ympäristöneuvos Maarit Haakana Energiatodistusten laatijoiden keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus 9.11.
Ajankohtaista ympäristöministeriöstä Ympäristöneuvos Maarit Haakana Energiatodistusten laatijoiden keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus 9.11.2016 Viimeisimmät muutokset energiatodistuksiin Uimahallit,
Energiatehokkuuden vaatimukset. Oma Koti 17 Kevätmessut Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos Ympäristöministeriö
Energiatehokkuuden vaatimukset Oma Koti 17 Kevätmessut 6.4.2017 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain muutos Rakentamismääräyskokoelman uudistus johtuu maankäyttö- ja rakennuslain
HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos
HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos MRL 115 a Lähes nollaenergiarakennuksen määritelmä Lähes
Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta (1010/2017) Pekka Kalliomäki , Tampere-talo
Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta (1010/2017) 19.4.2018, Tampere-talo Suomen rakentamismääräyskokoelman uusimisen tarve Tarve johtuu MRL:n muutoksesta 21.12.2012/958, jonka
Uuden rakennuksen sisäilmasto ja ilmanvaihto (D2) Uuden rakennuksen energiatehokkuus (D3)
Uuden rakennuksen sisäilmasto ja ilmanvaihto (D2) Uuden rakennuksen energiatehokkuus (D3) Lausuntoluonnosten 7.10.2016 mukaan Hirsitaloteollisuus ry:n syysseminaari 8.11.2016 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos
Asetusluonnos uuden rakennuksen sisäilmasto ja ilmanvaihto (D2) Asetusluonnos uuden rakennuksen energiatehokkuus (D3)
Asetusluonnos uuden rakennuksen sisäilmasto ja ilmanvaihto (D2) Asetusluonnos uuden rakennuksen energiatehokkuus (D3) Lausuntoluonnosten 7.10.2016 mukaan Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 2016 Pekka
HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset. Ympäristövaliokunta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos
HE 220/2016 vp MRL:n muuttamisesta Lähes nollaenergiarakennukset Ympäristövaliokunta 8.11.2016 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta
Mikä muuttuu energia- ja sisäilmasäädöksissä. Rakennusneuvos Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö Rakennusten energiaseminaari 20.9.
Mikä muuttuu energia- ja sisäilmasäädöksissä Rakennusneuvos Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö Rakennusten energiaseminaari 20.9.2016 YMa luonnos uuden rakennuksen sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta Soveltamisala
Energiatehokkuus ja lähes nollaenergiarakentaminen Olli Teriö
Energiatehokkuus ja lähes nollaenergiarakentaminen Olli Teriö Agenda Taustaa 1010/2017 Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta 2/17 Ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatehokkuuden
Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta
Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta 19.10.2016 Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain
5/13 Ympäristöministeriön asetus
5/13 Ympäristöministeriön asetus rakennusten energiatehokkuudesta annetun ympäristöministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti
Asuinkerrostalojen energiakorjaukset Olli Teriö
Asuinkerrostalojen energiakorjaukset Olli Teriö 10.1.2018 Agenda Poimintoja laeista ja asetuksista (Herättämään keskustelua) Esimerkkejä energiatehokkuuden parantamisesta Esimerkki korjauksen taloudellisuuden
Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 ASTA 2010 30.9.2010. Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto 1.10.
Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 1 ASTA 2010 30.9.2010 Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto Huomautukset 2 Esityksen valmisteluun on ollut lyhyt aika Joissain kohdissa voi
Energiaeksperttikoulutus Mistä tietoa saa? Energiatodistus, -selvitys,
Energiaeksperttikoulutus 27.2.2018 Mistä tietoa saa? Energiatodistus, -selvitys, Energialuokitus perustuu rakennuksen E-lukuun, joka koostuu rakennuksen laskennallisesta vuotuisesta energiankulutuksesta
Rakentamisen uudet säädökset. Hirsitaloteollisuus ry:n syysseminaari 2017 Helsinki Pekka Kalliomäki
Rakentamisen uudet säädökset Hirsitaloteollisuus ry:n syysseminaari 2017 Helsinki 28.11.2017 Suomen rakentamismääräyskokoelman uusimisen tarve Tarve johtuu MRL:n muutoksesta 21.12.2012/958, jonka viiden
Rakentamismääräykset 2012
Rakentamismääräykset 2012 TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy if everyone does a little, we ll achieve only a little ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017 WWW.ERA17.FI 2020 asetetut
Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta
Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta 19.10.2016 Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain
Lähes nollaenergiarakentaminen - lainsäädäntöpaketin valmistelun tilanne
Lähes nollaenergiarakentaminen - lainsäädäntöpaketin valmistelun tilanne Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö 41. Ilmansuojelupäivät 23.8.2016 Alaspäin parempi Ylöspäin huonompi Rakennusten
Vesikiertoinen lattialämmitys / maalämpöpumppu Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, lämmöntalteenotto. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala, m² 8.0 Lämmitysjärjestelmän kuvaus Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus Vesikiertoinen
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 9 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö, vesikiertoinen lattialämmitys Ilmanvaihtojärjestelmän
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 564 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesikiertoiset radiaattorit 60/0 C Ilmanvaihtojärjestelmän
Ajankohtaista rakentamismääräysten uudistamisesta. Toimiva talo seminaari VTT, Espoo Pekka Kalliomäki
Ajankohtaista rakentamismääräysten uudistamisesta Toimiva talo seminaari 15.11.2017 VTT, Espoo Suomen rakentamismääräyskokoelman uusimisen tarve Tarve johtuu MRL:n muutoksesta 21.12.2012/958, jonka viiden
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 958. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö.Vesikiertoiset lämmityspatterit. Ilmanvaihtojärjestelmän
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 690 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Öljykattila/vesiradiaattori Ilmanvaihtojärjestelmän
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 58 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämö ja vesikiertoinen lattialämmitys. Ilmanvaihtojärjestelmän
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 58 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesiradiaattorit (eristetyt jakojohdot) Ilmanvaihtojärjestelmän
Lämmitysverkoston lämmönsiirrin (KL) Asuntokohtainen tulo- ja poistoilmajärjestelmä. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö Kaukolämpö
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala, m² 50 Lämmitysjärjestelmän kuvaus Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus Lämmitysverkoston
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (E-luku) Lämmitetty nettoala 8,8 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Poistoilmalämpöpumppu,
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala.7 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus vesikiertoinen patterilämmitys, kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän
Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku
Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 8 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesikiertoinen radiaattorilämmitys, kaukolämpö /
ENERGIATODISTUS. As Oy Maakirjantie 2 E-D Maakirjantie Espoo. Asuinrakennus (Asuinkerrostalot) Uudisrakennusten.
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: As Oy Maakirjantie ED Maakirjantie 000 Espoo Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 044/ 0 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuinrakennus (Asuinkerrostalot)
ENERGIATODISTUS. Pentintie 3 62200 Kauhava. 2312-123-12-123-T 1987 Kahden asunnon talot. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Pentintie 600 Kauhava Rakennustunnus: Valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: T 987 Kahden asunnon talot Rakennuksen laskennallinen
ENERGIATODISTUS. LUONNOSVERSIO - virallinen todistus ARA:n valvontajärjestelmästä. Uudisrakennusten. määräystaso 2012
ENERGIATODISTUS LUONNOSVERSIO virallinen todistus ARA:n valvontajärjestelmästä Rakennuksen nimi ja osoite: Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus:
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (E-luku) Lämmitetty nettoala 7,9 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Poistoilmalämpöpumppu,
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 89. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Maalämpöpumppu NIBE F454 / Maalämpöpumppu NIBE
ENERGIATODISTUS. Mika Waltarinkatu 14, Talo A Mika Waltarinkatu Porvoo. Pientalo (Asuinkerrostalot) Uudisrakennusten.
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Mika Waltarinkatu 4, Talo A Mika Waltarinkatu 4 0600 Porvoo Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi Rakennuksen käyttötarkoitusluokka. 0 Pientalo (Asuinkerrostalot)
ENERGIATODISTUS. Suurpellon Apilapelto Talo E Piilipuuntie 3 C-E Espoo Uudisrakennusten.
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Suurpellon Apilapelto Talo E Piilipuuntie CE 000 Espoo Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 04900048000 0 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuinrakennus
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 590 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / kaukolämpö
ENERGIATODISTUS. KOy Tampereen keskustorni Tampellan esplanadi Uudisrakennusten. määräystaso 2012
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: KOy Tampereen keskustorni Tampellan esplanadi 00 Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 05 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuntolat Todistustunnus:
ENERGIATODISTUS. Kalevankatu 26 b 80100, JOENSUU. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Joensuun Elli Kalevankatu 6 b 8000, JOENSUU Rakennustunnus: 67--6- Rakennuksen valmistumisvuosi: 0 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot Todistustunnus:
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 08 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän
Energiansäästö pientalojen korjauksissa
Energiansäästö pientalojen korjauksissa Arttu Niemikorpi Korjausrakentamisen asiantuntija 2.2.2017 Sisältö Energiansäästöpotentiaali pientaloissa Asetus energiatehokkuuden parantamisesta Energia-asioiden
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 600 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / kaukolämpö
ENERGIATODISTUS. Kahilanniementie 9-11 TALO 1 Kahilanniementie Lappeenranta Uudisrakennusten.
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Kahilanniementie 9 TALO Kahilanniementie 9 5 Lappeenranta Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 457574 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuinkerrostalo
LUONNOS ENERGIATODISTUS. kwh E /(m 2 vuosi) energiatehokkuuden vertailuluku eli E-luku
LUONNOS 6.9.07 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: Energiatehokkuusluokka A B C D E F G Rakennuksen
Energiatodistusopas 2018
Energiatodistusopas 2018 Oppaan ja laadintaesimerkkien päivittäminen Mika Vuolle, Equa Simulation Finland Oy 14.11.2018 Energiatodistusoppaan 2018 päivitys Energiatodistusopas 2018 ja siihen liittyvät
LÄHES NOLLAENERGIARAKENTAMINEN
LÄHES NOLLAENERGIARAKENTAMINEN Kimmo Lylykangas Arkkitehti SAFA Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy RAKENNUSOSAKOHTAISIIN VAATIMUKSIIN PERUSTUVA ENERGIATEHOKKUUSOHJAUS KOKONAISENERGIAMALLI E-luku
ENERGIATODISTUS. Taubenkuja , HELSINKI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asokodit Taubenkuja 4 A Taubenkuja 4 00870, HELSINKI Rakennustunnus: 9-49-75-0 Rakennuksen valmistumisvuosi: 06 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot
Rakenteellinen energiatehokkuus - kevennetty menettely asuinrakennuksille
Rakenteellinen energiatehokkuus - kevennetty menettely asuinrakennuksille Rakenteellinen energiatehokkuus on ekologista seminaari 19.4.2018 Tampere-talo Mikko Saari Uuden rakennuksen energiatehokkuus 1.
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 947 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö
ENERGIATODISTUS. Pasteurinkatu , HELSINKI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: 68 Pasteurinkatu A Pasteurinkatu 00790, HELSINKI Rakennustunnus: 09-06-09-000-- Rakennuksen valmistumisvuosi: 00 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 06 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Puukattila / Varaaja Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus
LAUSUNTO LUONNOKSISTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUKSIKSI JA LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI
Lausunto 1 (11) Ympäristöministeriö kirjaamo@ym.fi Lausuntopyyntö YM036:00/2014 LAUSUNTO LUONNOKSISTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUKSIKSI JA LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI Suomen Kiinteistöliitosta
Paritalo Kytömaa/Pursiainen Suojärvenkatu 11 a-b 80200 Joensuu 167-5-562-21 1996. Erilliset pientalot
Paritalo Kytömaa/Pursiainen Suojärvenkatu 11 a-b 8000 Joensuu 167-5-56-1 1996 Erilliset pientalot 5 Arto Ketolainen Uittopäälliköntie 7 80170 Joensuu 0400-67588 Rakennuspalvelu Ketolainen Oy Uittopäälliköntie
ENERGIATODISTUS. ASUNTO OY LIPPALAHTI, GHIJ-TALO Tuohistanhua Espoo. Uudisrakennusten. määräystaso 2012
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: ASUNTO OY LIPPALAHTI, GHIJTALO Tuohistanhua 4 7 Espoo Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 4968 97 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Kerrostalo Todistustunnus:
ENERGIATODISTUS 00550, HELSINKI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: 8 Berliininkatu 5 Berliininkatu 5 00550, HELSINKI Rakennustunnus: 09-0-000-0075-- Rakennuksen valmistumisvuosi: 00 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot
LUONNOS Liite 2 (2018)
1 LUONNOS 3.10.2017 Liite 2 (2018) RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDEN LUOKITTELUASTEIKOT Energiatodistuksessa rakennuksen tai rakennuksen osan energiatehokkuuden luokitteluasteikkona käytetään tässä liitteessä
ENERGIATODISTUS. Leineläntie , VANTAA. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: ASOKODIT Leineläntie, Talo KT Leineläntie 060, VANTAA Rakennustunnus: - Rakennuksen valmistumisvuosi: 06 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot
RAKENTAMISEN ENERGIAMÄÄRÄYKSET 2012
RAKENTAMISEN ENERGIAMÄÄRÄYKSET 2012 MIKSI UUDISTUS? Ilmastotavoitteet Rakennuskannan pitkäaikaiset vaikutukset Taloudellisuus ja kustannustehokkuus Osa jatkumoa Energian loppukäyttö 2007 - yhteensä 307
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 89 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän
RAKENTAMINEN JA ENERGIATEHOKKUUS
RAKENTAMINEN JA ENERGIATEHOKKUUS primäärienergia kokonaisenergia ostoenergia omavaraisenergia energiamuotokerroin E-luku nettoala bruttoala vertailulämpöhäviö Mikkelin tiedepäivä 7.4.2011 Mikkelin ammattikorkeakoulu
ENERGIATODISTUS. Asunto Oy Saton Kahdeksikko talo F Vaakunatie Kaarina Uudisrakennusten.
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asunto Oy Saton Kahdeksikko talo F Vaakunatie 9 78 Kaarina Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 4865 967 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuinkerrostalo
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 90 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän
Uudet energiamääräykset - lainsäädäntöpaketin valmistelun tilanne. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö LVI treffit
Uudet energiamääräykset - lainsäädäntöpaketin valmistelun tilanne Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö LVI treffit 14.10.2016 Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 79 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän
ENERGIATODISTUS. Asunto Oy Helsingin Arabianrinne A-talo Kokkosaarenkatu 6, Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten.
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asunto Oy Helsingin Arabianrinne Atalo Kokkosaarenkatu 6, 56 Helsinki Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 45967 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka:
ENERGIATODISTUS. Rotisentie , VALKO. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Okt Rotisentie Loviisa Rotisentie 0790, VALKO Rakennustunnus: -56- Rakennuksen valmistumisvuosi: 005 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Yhden asunnon talot Todistustunnus:
ENERGIATODISTUS. Korkeakoulunkatu 10 33720, TAMPERE. Uudisrakennusten määräystaso 2012. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Kampusareena, toimistorakennusosa Korkeakoulunkatu 0 70, TAMPERE Rakennustunnus: - Rakennuksen valmistumisvuosi: 05 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Toimistorakennukset
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 06 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö, vesikiertoinen
ENERGIATODISTUS. Matinniitynkuja , ESPOO. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 74 Matinniitynkuja 4 C-D Matinniitynkuja 4 00, ESPOO Rakennustunnus: 049-0-00-000-- Rakennuksen valmistumisvuosi: 00 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka:
ENERGIATODISTUS. Kissanmaankatu , TAMPERE. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: KOY Kissanmaankatu 0, Talo Kissanmaankatu 0 50, TAMPERE Rakennustunnus: 87--850-8 Rakennuksen valmistumisvuosi: 06 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 18 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kevytöljykattila / Käyttövesivaraaja Ilmanvaihtojärjestelmän
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 86 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän
Ympäristöministeriön kuulumiset ja viimeisimmät tapahtumat
Ympäristöministeriön kuulumiset ja viimeisimmät tapahtumat COMBI yleisöseminaari, TTY, Tampere Yli-insinööri Jyrki Kauppinen, ympäristöministeriö Suomen rakentamismääräyskokoelman uusimisen tarve Tarve
ENERGIATODISTUS. Talonpojantie 10, rakennus A 00790, HELSINKI. Uudisrakennusten määräystaso 2012
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Hoas Talonpojantie Talonpojantie 0, rakennus A 00790, HELSINKI Rakennustunnus: 606 Rakennuksen valmistumisvuosi: 06 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot
ENERGIATODISTUS. Asuinrakennus Xxxxxxxxxx Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka XX-XXXX-XX XXXX. Yhden asunnon talot (tms) XXXX
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asuinrakennus Xxxxxxxxxx Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus:
AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1
Korjausrakentamisen energiaselvityslomake, toimenpide- tai rakennuslupaa varten koskevat asiakirjat, perustuu asetukseen YM 4/13 (TIEDOT TÄYTETÄÄN TYHÄÄN KENTTÄÄN) RAKENNUTTAJA RAKENNUSPAIKAN OSOITE KIINTEISTÖTUNNUS
ENERGIATODISTUS. Leinelänkaari 11 A 01360, VANTAA. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy / Leinelän Paletti A Leinelänkaari A 060, VANTAA Rakennustunnus: 066945Y Rakennuksen valmistumisvuosi: 06 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka:
ENERGIATODISTUS. Harju, Rakennus A-D Harju 1 02460 Kirkkonummi. 257-492-25-0 1965 Muut asuinkerrostalot
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Harju, Rakennus AD Harju 0460 Kirkkonummi Rakennustunnus: Valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: 574950 965 Muut asuinkerrostalot
HE maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi lähes nollaenergiarakentaminen Lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari
HE maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi lähes nollaenergiarakentaminen 14.3.2016 Lainsäädäntöneuvos Riitta Kimari Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen
Energiankulutuksen laskenta ja sen uudet lähtöarvot
Energiankulutuksen laskenta ja sen uudet lähtöarvot TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy Esitys perustuu Energiankäyttö Miten vähentää energiakäyttöä? 1. by reducing our population 2. by changing
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 08 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö, vesikiertoinen
KORJAUSRAKENTAMISEN ENERGIAMÄÄRÄYKSET TULEVAT - MITÄ JOKAISEN PITÄÄ TIETÄÄ? Jani Kemppainen Rakennusteollisuus RT
KORJAUSRAKENTAMISEN ENERGIAMÄÄRÄYKSET TULEVAT - MITÄ JOKAISEN PITÄÄ TIETÄÄ? Jani Kemppainen Rakennusteollisuus RT 1 Lainsäädäntömuutokset Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain
Energiamääräykset 2012, soveltaminen ja jatko. Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen
Energiamääräykset 2012, soveltaminen ja jatko Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen 22/11/2011 2 2012 uudet energiamääräykset Koskee vain uudisrakennuksia 22/11/2011 3 Miksi uudistus? Rakennusten energiatehokkuuden
ENERGIATODISTUS. Karkkilan Linja-autoasema Oy Talo B Huhdintie Karkkila. Uudisrakennusten. määräystaso 2012
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Karkkilan Linjaautoasema Oy Talo B Huhdintie 6 Karkkila Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 4546 989 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Liikerakennus
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 46,5 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Öljylämmitys, varalla sähkökattila,
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA
YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 95 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän
ENERGIATODISTUS. As Oy Hollituvantie 2 talo 1 Hollituvantie Porvoo / Muut asuinkerrostalot
ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Rakennustunnus: Valmlstumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoltusluokka: Todistustunnus: As Oy Hollituvantie talo 1 Hollituvantie 645 Porvoo 68-414-1-195/1 1984