AVUSTUKSET HALLITUKSEN LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMAN TOIMEENPANOON
|
|
- Yrjö Koskinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AVUSTUKSET HALLITUKSEN LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMAN TOIMEENPANOON TARKOITUS Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut aluehallintovirastojen käyttöön määrärahan jaettavaksi edelleen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman alueelliseen ja paikalliseen toimeenpanoon vuodelle Tällä hakukierroksella priorisoidaan useamman vuoden kestäneiden hankkeiden loppuun saattamista sekä uusien hankkeiden osalta yksivuotisia hankkeita, koska nykyisen ohjelmakauden viimeinen toimintavuosi käynnistyy. Määrärahalla tuetaan nuorisotyön kehittämishankkeita, jotka edistävät lasten ja nuorten osallisuutta, yhdenvertaisuutta tai arjenhallintaa. Avustettavien hankkeiden tulee toteuttaa hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa , joka on saatavissa opetus- ja kulttuuriministeriön internetsivuilta kohdasta > Nuoriso > Nuorisopolitiikka > Kehittämisohjelma Nuorisotoimen valtionavustus myönnetään ensisijaisesti ohjelman nuorisotyöhankkeisiin. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, jotka toteuttavat lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman seuraavia strategisia tavoitteita tai niiden alakohtia: a) strateginen tavoite 1 kokonaan, b) strateginen tavoite 2 kokonaan, c) strategisesta tavoitteesta 3 alakohtia 3.1 ja 3.3., d) strateginen tavoite 4 kokonaan, e) strategisesta tavoitteesta 5 alakohta 5.1, f) strategisesta tavoitteesta 6 alakohta 6.2, g) strategisesta tavoitteesta 7 alakohtia 7.1 ja 7.2, h) strategisesta tavoitteesta 8 alakohtia 8.1, 8.2, 8.3, ja 8.5, i) strateginen tavoite 9 kokonaan. Valtionavustuksen myöntämisen lähtökohtana on myös se, että opetus- ja kulttuuriministeriö on merkitty lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa toimenpiteen yhdeksi vastuutahoksi. Kehittämisavustuksilla tuetaan hankkeita, joiden tavoitteena on vakiinnuttaa toiminta osaksi kunnan, järjestön tai yhteisön normaalia palvelujärjestelmää. Suunnitelma vakiinnuttamisesta tulee esittää hankesuunnitelman yhteydessä. Avustuksia myönnettäessä kiinnitetään huomiota hankkeen yleiseen realistisuuteen ja erityisesti sen rahoituspohjaan. Hakijalla tulee olla varattuna omarahoitusosuus toiminnan järjestämiseen. 1
2 Avustuksen saaja ei voi jakaa avustusta eteenpäin. Avustuksia voidaan myöntää myös aikaisemmin käynnistettyjen kehittämishankkeiden jatkorahoitukseen. Määrärahaa ei myönnetä tarkoituksiin, joihin valtion talousarviossa on varattu erillinen muu määräraha, kuten nuorten työpajatoimintaan, etsivän työn ammattilaisten palkkaukseen, lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan, tai kuntien nuorisotilojen rakentamiseen tarkoitettu määräraha tai valtakunnallisten nuorisojärjestöjen, niiden piirijärjestöjen tai paikallisyhdistysten yleisavustus. Kehittämisrahaa ei myöskään myönnetä yksittäisten tapahtumien järjestämiseen. Muuta valtionavustusta haettaessa huomioon otettavaa: Nuorisotyön avustuksilla tuetaan sellaista toimintaa, jotka nuorisolain ja hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman mukaisesti edistää osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tukee arjen rakentumista ja/tai myötävaikuttaa nuorisotoimialan yleiseen kehittämiseen. Avustettavan toiminnan on pääsääntöisesti oltava nuorisolähtöistä. Nuorisolähtöisyyttä arvioitaessa kiinnitetään huomiota muun muassa seuraaviin seikkoihin: - millä tavoin ja missä määrin nuoret itse ovat osallisina toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa? - onko toiminta avointa kaikille nuorille, sukupuolesta ja/tai taustasta riippumatta? Jos ei, niin miksi ei? Nuorisotyön määrärahoista voidaan myös avustaa tietylle ryhmälle kohdennettua toimintaa, sikäli kun toiminnan katsotaan edistävän muita heikommassa asemassa olevien nuorten asemaa. - millä tavoin toiminta edistää nuorten hyvinvointia, kasvua ja kehitystä? - millä tavoin mahdollisimman monet nuoret eri puolella maata voivat hyötyä toiminnasta? Avustusten hakijoiden kannattaa tutustua opetus- ja kulttuuriministeriön oppaaseen Harkinnanvaraisten valtionavustusten hakeminen, käyttö ja käytön valvonta: KENELLE AVUSTUS ON TARKOITETTU Avustusta myönnetään kehittämishankkeen toteuttajille, joita voivat olla kunnat, kuntayhtymät, järjestöt ja yhteisöt. Avustusta ei myönnetä rekisteröitymättömille yhteisöille, yksityisille henkilöille eikä voittoa tavoitteleville yhteisöille. HAKUAIKA JA HAKEMUKSEN JÄTTÄMINEN Hakuaika päättyy klo 16.15, jolloin hakemusten tulee olla viranomaisen käsittelyssä. Hakemus on toimitettava aluehallintovirastoon, jonka toiminta-alueella hanke toteutetaan. Aluehallintovirastojen osoitteet mainitaan hakulomakkeessa sekä hakuohjeen liitteenä. Hakemuksen allekirjoittajalla tulee olla nimenkirjoitusoikeus ja yhdistysten allekirjoitusten tulee vastata yhdistysrekisteriotteessa mainittua allekirjoitustapaa. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsittelyyn. Hakijan tulee liittää hakemukseen: - hankkeen toimintasuunnitelma, josta ilmenee tavoite, sisältö, aikataulu, suunnitelma hankkeen vakinaistamisesta sekä kehittämisohjelman kohta / kohdat, joita hanke toteuttaa 2
3 - hankkeen yksityiskohtainen talousarvio - mahdollisten hankekumppaneiden sitoumukset (sähköpostiviesti on riittävä dokumentti) - yhteisön tilinpäätösasiakirjat (tuloslaskelma, tase ja tilintarkastajien lausunto) edelliseltä tilikaudelta sekä yhdistysrekisteriote - muut samaa tarkoitusta varten saadut ja haetut avustukset - kustannusselvitys ja vapaamuotoinen väliraportti jatkorahoitusta hakevien hankkeiden osalta - muut liitteet, joihin hakija haluaa vedota. HUOM! Lomakkeessa kohdassa "Avustuksen käyttötarkoitus" pyydetään tiivis kuvaus hankkeesta (vajaa puoli sivua). Tämän kuvauksen perusteella tehty tiivistelmä rahoitusta saaneista hankkeista julkaistaan opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivuilla. PÄÄTÖKSET Avustuspäätökset pyritään tekemään mennessä. Hakemukset arvioidaan seuraavien kriteereiden mukaisesti: - hankkeen yhteiskunnallinen relevanssi ja sen vaikuttavuus projektin päättyessä - hanke on kehittämisprojekti, - hanketoiminta ei ole hakijan perustoimintaa - hakijan hankeyhteistyöverkostot - hakemuksen laatu ja toteuttamiskelpoisuus - rahoituspohjan realistisuus - hankkeen nuorisolähtöisyys HANKKEIDEN KÄYNNISTÄMINEN Avustuksen saajan tulee ilmoittaa toiminnan käynnistymisestä tai peruuntumisesta aluehallintoviranomaiselle maanantaihin mennessä. LISÄTIETOJA HAKEMUSPROSESSISTA ANTAVAT (etunimi.sukunimi@avi.fi): Etelä-Suomen aluehallintovirasto: (Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan maakunnat) Mari Puhakka, p Lounais-Suomen aluehallintovirasto: (Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakunnat) Erik Häggman, p Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto: (Keski-Suomi, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa) (Keski-Suomi, Pirkanmaa) Päivi Pienmäki-Jylhä, p
4 (Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, ruotsinkieliset hankkeet) Simo Luukkainen, p Itä-Suomen aluehallintovirasto: (Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnat) Kirsi Kohonen, p Pohjois-Suomen aluehallintovirasto: (Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnat) Kirsi-Marja Stewart, p Lapin aluehallintovirasto: (Lapin maakunta) Anitta Jaakola, p LIITTEET - valtionavustuslaki Aluehallintovirastojen yhteystiedot ( ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, HÄMEENLINNA Puh Faksi kirjaamo.etela@avi.fi ITÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO Mikkelin päätoimipaikka Maaherrankatu 16 PL 50, MIKKELI Puh Faksi kirjaamo.ita@avi.fi Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, HELSINKI Puh Faksi kirjaamo.etela@avi.fi Kouvolan toimipaikka Kauppamiehenkatu 4 PL 301, KOUVOLA Puh Faksi kirjaamo.etela@avi.fi LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO Valtakatu 2 PL 8002, ROVANIEMI Puh Faksi kirjaamo.lappi@avi.fi LÄNSI- JA SISÄ SUOMENALUEHALLINTOVIRASTO Vaasan päätoimipaikka Jyväskylän toimipaikka Wolffintie 35 Cygnaeuksenkatu 1 PL 200, VAASA PL 41, JYVÄSKYLÄ Puh Puh Faksi Faksi kirjaamo.lansi@avi.fi kirjaamo.lansi@avi.fi LOUNAIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO Itsenäisyydenaukio 2 PL 22, TURKU Puh Faksi kirjaamo.lounais@avi.fi Tampereen toimipaikka Uimalankatu 1 PL 272, TAMPERE Puh Faksi kirjaamo.lansi@avi.fi POHJOIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO Linnankatu 1 3 PL 293, OULU Puh Faksi kirjaamo.pohjois@avi.fi 4
5 LIITE N:o 688/ 2001 Annettu Naantalissa 27 päivänä heinäkuuta 2001 Valtionavustuslaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä, joita noudatetaan myönnettäessä valtionavustuksia. Valtionavustuksella tarkoitetaan tässä laissa tuenluonteista rahoitusta tietyn toiminnan tai hankkeen avustamiseksi. Tätä lakia sovelletaan valtion talousarvioon otetusta määrärahasta tai talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston varoista myönnettävään valtionavustukseen. Tätä lakia sovelletaan myös, kun valtion talousarviossa myönnetään valtuus tehdä sopimuksia tai antaa sitoumuksia valtionavustuksesta. Jollei muussa laissa toisin säädetä, tätä lakia sovelletaan myös valtionavustukseen, joka myönnetään käytettäväksi Suomen ulkopuolella. Jos kuitenkin 2 momentissa tarkoitetun valtionavustuksen saajana on vieras valtio tai sen toimielin taikka valtioiden välinen kansainvälinen järjestö, valtionavustukseen sovelletaan ainoastaan 5 8 :ää sekä 11 :n 5 momenttia. Tätä lakia ei sovelleta Suomea sitovan kansainvälisen velvoitteen perusteella myönnettävään rahoitukseen. 2 Soveltaminen Euroopan yhteisön tai muista Euroopan unionin varoista myönnettäviin tukiin Jollei muusta laista tai Euroopan yhteisön lainsäädännöstä muuta johdu, mitä 8 37 :ssä säädetään koskee soveltuvin osin Euroopan yhteisön tai muista Euroopan unionin varoista myönnettävää tukea. Tässä laissa tarkoitetaan Euroopan yhteisön tai muista Euroopan unionin varoista myönnettävällä tuella Euroopan yhteisöjen talousarvioista tai muista Euroopan unionin hallinnassa olevista varoista myönnettävää avustusta, lainaa ja muuta rahoitusta, takausta, maksuhelpotusta ja muita taloudellisia etuuksia. 3 Suhde muuhun lainsäädäntöön Jos muussa laissa on tästä laista poikkeavia säännöksiä, niitä noudatetaan tämän lain sijasta. Tätä lakia ei sovelleta kuntien valtionosuuslaissa (1147/1996), opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (635/1998), vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa (632/1998), sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa (733/1992) eikä kunnille palo- ja pelastustoimen kustannuksiin suoritettavista valtionosuuksista ja -avustuksista annetussa laissa (560/1975) säädettyyn valtionosuuteen tai -avustukseen. Tätä lakia ei sovelleta myöskään raha-automaattien, kasinopelien eikä pelikasino- tai totopelitoiminnan tuotoista myönnettäviin avustuksiin. Ellei muussa laissa toisin säädetä, tässä laissa tarkoitettuna valtionavustuksena ei pidetä: 1) tukea, korvausta tai muuta etuutta, jos oikeus sen saamiseen perustuu lakiin ja myönnettävän määrän määräytymisperuste säädetään yksityiskohtaisesti laissa; 2) lainanantoa valtion varoista eikä siihen liittyvää korko- tai muuta etuutta; 3) valtiontakausta tai -takuuta; 4) korkotukea luottolaitoksen taikka valtion erityisrahoituslaitoksen tai -yhtiön varoista myönnetylle luotolle; 5
6 5) valtion verojen tai muiden saamisten maksuhelpotusta tai -vapautusta; 6) yksityiselle henkilölle annettavaa sosiaaliavustusta, sosiaalivakuutukseen perustuvaa etuutta tai muuhun lakisääteiseen sosiaaliturvaan liittyvää tukea. Tässä laissa tarkoitetaan: 4 Määritelmät 1) valtionapuviranomaisella sitä viranomaista, jonka tehtäviin kyseistä valtionavustusta koskevat asiat lainsäädännön nojalla kuuluvat; sekä 2) julkisella tuella valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön taikka julkisoikeudellisen laitoksen tai säätiön antamaa tai sen varoista maksettavaa avustusta, lainaa ja muuta rahoitusta, korkotukea, takausta, maksuhelpotusta ja muuta näihin rinnastettavaa taloudellista etuutta sekä Euroopan yhteisön tai muista Euroopan unionin varoista myönnettävää tukea verojärjestelmän kautta annettavaa tukea lukuun ottamatta. 2 luku Valtionavustuksen myöntämisen perusteet 5 Valtionavustuslajit Valtionavustus voidaan myöntää yleisavustuksena tai erityisavustuksena. Yleisavustus voidaan myöntää valtionavustuksen saajan toimintaan yleisesti tai tiettyyn osaan sen toiminnasta. Erityisavustus voidaan myöntää: 1) investointiavustuksena aineellisen tai aineettoman hyödykkeen hankintaan; 2) hankeavustuksena kokeilu-, käynnistämis-, tutkimus- tai kehittämishankkeeseen taikka muuhun tarkoitukseltaan rajattuun hankkeeseen; 3) apurahana, stipendinä tai avustuksena hakijan henkilökohtaiseen käyttöön tai hankkeeseen; 4) muuna 1 3 kohdassa tarkoitettuun verrattavana erityisavustuksena. 6 Valtionavustuksen määrä Muu kuin 5 :n 3 momentin 3 kohdassa tarkoitettu valtion talousarviosta tai talousarvion ulkopuolella olevasta valtion rahastosta myönnettävä valtionavustus ei saa kattaa valtionavustuksen kohteena olevasta toiminnasta tai hankkeesta aiheutuvien kokonaiskustannusten täyttä määrää, jollei valtionavustuksen myöntämisen tavoitteiden saavuttamiseksi välttämättömistä ja perustelluista syistä muuta johdu. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, toiminnan tai hankkeen toteutuneet kustannukset voivat jäädä pienemmiksi kuin valtionapuviranomaisen vahvistaman laskennallisen perusteen mukaan myönnetty valtionavustus. Valtionavustus ei saa yhdessä muiden julkisten tukien kanssa ylittää Euroopan yhteisön tai Suomen lainsäädännössä säädettyä valtionavustuksen tai muun julkisen tuen enimmäismäärää. 7 Valtionavustuksen myöntämisen yleiset edellytykset Valtionavustusta voidaan myöntää valtion talousarvion tai talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston varojen puitteissa, jos: 1) tarkoitus, johon valtionavustusta haetaan, on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä; 2) valtionavustuksen myöntäminen on perusteltua valtionavustuksen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta; 6
7 3) valtionavustuksen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena valtionavustuksen hakijan saama muu julkinen tuki sekä valtionavustuksen kohteena olevan hankkeen tai toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen; sekä 4) valtionavustuksen myöntämisen ei arvioida aiheuttavan muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Valtionavustus voidaan myöntää saajalle sen omaan toimintaan tai hankkeeseen taikka käytettäväksi valtionavustuspäätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavan muun kuin saajan toiminnan tai hankkeen avustamiseen. Jos valtionavustus myönnetään käytettäväksi valtionavustuspäätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavan muun kuin saajan toiminnan tai hankkeen avustamiseen, valtionavustuksen saajan on tehtävä sopimus valtionavustuksen käytöstä, käytön valvonnasta ja niiden ehdoista toimintaa tai hanketta toteuttavan kanssa. 8 Tarkemmat säännökset valtionavustuksesta Tarkempia säännöksiä tämän lain soveltamisalaan kuuluvan valtionavustuksen talousarvion mukaisesta myöntämisestä, maksamisesta ja käytöstä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Valtionavustusta haetaan kirjallisesti. 3 luku Valtionavustuksen myöntäminen ja maksaminen 9 Valtionavustuksen hakeminen Valtionapuviranomaisen tulee tiedottaa sopivalla tavalla mahdollisuudesta hakea valtionavustusta ja hakemismenettelystä sekä antaa tietoja valtionavustuksen myöntämisen yleisistä edellytyksistä ja valtionavustuksen ehdoista, jollei tämä ole ilmeisen tarpeetonta. 10 Valtionavustuksen hakijan selvittämis- velvollisuus Valtionavustuksen hakijan tulee hakemuksen yhteydessä antaa valtionapuviranomaiselle oikeat ja riittävät tiedot valtionavustuksen käyttötarkoituksesta sekä niistä muista seikoista, joita valtionapuviranomainen tarvitsee hakemuksen ratkaisemiseksi. 11 Valtionavustuspäätös Valtionapuviranomainen tekee valtionavustusta koskevassa asiassa kirjallisen päätöksen (valtionavustuspäätös). Valtionavustuspäätöksestä, jolla valtionavustus myönnetään, tulee käydä ilmi ainakin valtionavustuksen: 1) saaja; 2) käyttötarkoitus; 3) määrä tai laskentaperuste. Valtionavustuspäätökseen voidaan ottaa 7 :n 1 momentissa säädettyjen seikkojen toteutumisen varmistamiseksi välttämättömiä valtionavustuksen käyttämistä koskevia ehtoja ja rajoituksia. Valtionavustuspäätöksestä, jolla valtionavustus myönnetään, tulee lisäksi käydä ilmi valtionavustuksen asianmukaisen käyttämisen sekä valtionavustuksen saajan oikeuksien ja velvollisuuksien selkeyden edellyttämällä tavalla: 1) valtionavustuksen kohteena olevan toiminnan tai hankkeen hyväksyttävät kustannukset; 2) valtionavustuksen enimmäismäärä valtionavustuksen kohteena olevasta toiminnasta tai hankkeesta aiheutuvista kokonaiskustannuksista; 7
8 3) saajan valtionavustuksen kohteena olevasta toiminnasta tai hankkeesta saamien tulojen sekä saajan muiden tulojen vaikutus valtionavustuksen määrään ja käyttöön; 4) valtionavustuksen käyttöaika sekä 13 :n 2 4 momentissa tarkoitetut ehdot ja rajoitukset; 5) saajan velvollisuus antaa selvitys valtionavustuksen käyttämisestä ja selvityksen ajankohta; 6) muut valtionavustuksen myöntämisen ja maksamisen sekä käytön valvonnan perusteet. Jos valtionavustus myönnetään ulkomaiselle valtionavustuksen saajalle käytettäväksi Suomen ulkopuolella, valtionapuviranomainen voi lisäksi tehdä valtionavustuksen käytöstä ja sen ehdoista sopimuksen valtionavustuksen saajan kanssa. Sopimukseen on otettava valtionavustuksen valtion talousarvion mukaisen käyttämisen sekä käytön valvonnan kannalta tarpeelliset ehdot. 12 Valtionavustuksen maksaminen Valtionavustus maksetaan valtionavustuksen saajalle yhtenä tai useampana eränä kustannusten ajoittumisen perusteella. Valtionapuviranomainen voi päättää, että valtionavustus maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella sen jälkeen, kun avustuksen käytöstä on esitetty valtionapuviranomaiselle hyväksyttävä selvitys. Valtionavustuksesta voidaan maksaa ennakkoa, jos se on valtionavustuksen käytön kannalta perusteltua sekä sen käytön valvonnan kannalta tarkoituksenmukaista. Määrältään vähäinen ja 5 :n 3 momentin 3 kohdassa tarkoitettu valtionavustus voidaan 1 momentin estämättä maksaa myös kertasuorituksena, jos se on valtionavustuksen käytön kannalta perusteltua. Valtionavustuksen saajan tulee antaa valtionapuviranomaiselle valtionavustuksen maksamiseksi oikeat ja riittävät tiedot. 4 luku Valtionavustuksen käyttö ja sen valvonta 13 Valtionavustuksen käyttö Valtionavustus saadaan käyttää ainoastaan valtionavustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen. Sen lisäksi, mitä tässä laissa tai 8 :n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetään, valtionavustuksen saajan on noudatettava avustettavassa hankkeessa tai toiminnassa valtionavustuspäätökseen otettuja ehtoja ja rajoituksia. Jos valtionavustus on myönnetty tiettyä valtionavustuspäätöksessä määriteltyä käyttötarkoitusta varten käytettävän omaisuuden hankintaan tai perusparannukseen, omaisuutta ei saa käyttää pysyvästi muuhun kuin valtionavustuspäätöksessä määriteltyyn käyttötarkoitukseen eikä omaisuuden omistus- tai hallintaoikeutta luovuttaa toiselle valtionavustuspäätöksessä määrättynä valtionavustuksen kohteena olevan omaisuuden käyttöaikana. Valtionavustuspäätöksessä valtionavustuksen kohteena olevan omaisuuden käyttöajaksi saadaan määrätä enintään kymmenen vuotta valtionavustuksen tai sen viimeisen erän maksamisesta. Edellä 3 momentissa tarkoitettu valtionavustuksen kohteena olevan omaisuuden käyttöaika on kuitenkin 30 vuotta valtionavustuksen myöntämisestä, jos valtionavustus on myönnetty muussa kuin elinkeinotoiminnan tukemisen tarkoituksessa kiinteän omaisuuden, rakennuksen tai rakennuksessa olevan huoneiston hankintaan tai perusparannukseen. Tämän lain 8 :n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tai valtionavustuspäätöksessä voidaan kuitenkin asettaa lyhyempikin käyttöaika, jos se on perusteltua valtionavustuksen käyttötarkoituksen kannalta. 14 Valtionavustuksen saajan tiedonanto- velvollisuus Valtionavustuksen saajan tulee antaa valtionapuviranomaiselle valtionavustuspäätöksen ehtojen noudattamisen valvomiseksi oikeat ja riittävät tiedot. Valtionavustuksen saajan tulee ilmoittaa viipymättä valtionapuviranomaiselle valtionavustuksen käyttötarkoituksen toteutumiseen vaikuttavasta muutoksesta tai muusta valtionavustuksen käyttöön vaikuttavasta muutoksesta. 15 Valtionapuviranomaisen valvontatehtävä 8
9 Valtionapuviranomaisen on huolehdittava valtionavustuksen asianmukaisesta ja riittävästä valvonnasta hankkimalla valtionavustuksen käyttö- ja seurantatietoja sekä muita tietoja samoin kuin tekemällä tarvittaessa tarkastuksia. 16 Tarkastusoikeus Valtionapuviranomaisella on oikeus suorittaa valtionavustuksen maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia valtionavustuksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Jos valtionavustus on myönnetty 7 :n 2 momentissa säädetyllä tavalla käytettäväksi valtionavustuspäätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavan muun kuin saajan hankkeeseen tai toimintaan, valtionapuviranomaisella on oikeus tarvittaessa tarkastaa valtionavustuspäätöksen mukaista toimintaa tai hanketta toteuttavan taloutta ja toimintaa. Valtionapuviranomainen voi päätöksellään valtuuttaa toisen viranomaisen tai ulkopuolisen tilintarkastajan suorittamaan 1 momentissa tarkoitettuja tarkastuksia. Tilintarkastajan tulee olla tilintarkastuslaissa (936/1994) tai julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa (467/1999) tarkoitettu hyväksytty tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastusyhteisön on nimettävä tarkastuksesta vastuullinen tilintarkastaja. Ulkopuolinen asiantuntija voi valtionapuviranomaisen pyynnöstä avustaa tarkastuksessa. Tilintarkastajaan ja ulkopuoliseen asiantuntijaan sovelletaan hallintomenettelylakia (598/1982), kielilakia (148/1922), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999) sekä valtion virkamieslain (750/1994) 14 ja 15 :ää. Tilintarkastajaan ja ulkopuoliseen asiantuntijaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. 17 Tarkastuksen suorittaminen Valtionavustuksen saajan on korvauksetta annettava tarkastusta suorittavalle virkamiehelle ja 16 :n 2 momentissa tarkoitetulle tilintarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta tarpeelliset tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa. Tarkastusta suorittavalla virkamiehellä ja 16 :n 2 momentissa tarkoitetulla tilintarkastajalla on oikeus ottaa tarkastuksen kohteena oleva aineisto haltuunsa, jos tarkastaminen sitä edellyttää. Aineiston haltuunotosta on tarkastuksen yhteydessä laadittava pöytäkirja. Siinä on mainittava haltuunoton tarkoitus ja haltuun otettu aineisto. Aineisto on palautettava viipymättä, kun sitä ei enää tarvita tarkastuksen suorittamiseksi. Tarkastusta suorittavalla virkamiehellä ja 16 :n 2 momentissa tarkoitetulla tilintarkastajalla on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa valtionavustuksen saajan hallinnassa tai käytössä oleviin liike-, varasto- tai muihin vastaaviin ammatin tai elinkeinon harjoittamiseen käytettäviin tiloihin ja muille alueille, joiden oloilla on merkitystä valtionavustuksen myöntämiselle ja käytön valvonnalle. Tarkastusta ei saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. 18 Virka-apu Valtionapuviranomaisella on oikeus saada poliisi-, tulli-, vero- ja ulosottoviranomaisilta tarpeellista virka-apua tässä laissa tarkoitettujen valvonta- ja tarkastustehtävien suorittamisessa. 19 Maksatuksen keskeytys Valtionapuviranomainen voi päätöksellään määrätä valtionavustuksen maksamisen keskeytettäväksi, jos: 1) on perusteltua aihetta epäillä, että valtionavustuksen saaja ei menettele 12 :n 4 momentissa taikka 13 tai 14 :ssä tarkoitetulla tavalla; 2) ne perusteet, joilla valtionavustus on myönnetty, ovat olennaisesti muuttuneet; taikka 3) Euroopan yhteisön lainsäädännössä edellytetään maksamisen keskeyttämistä. 5 luku Valtionavustuksen palauttaminen ja takaisinperintä 20 9
10 Valtionavustuksen palauttaminen Valtionavustuksen saajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa valtionavustus tai sen osa. Valtionavustuksen saajan tulee palauttaa valtionavustus tai sen osa myös, jos sitä ei voida käyttää valtionavustuspäätöksessä edellytetyllä tavalla. Jos palautettava määrä on enintään 10 euroa, se saadaan jättää palauttamatta. Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske laskennallisen perusteen mukaan myönnetyn valtionavustuksen ja toteutuneiden kustannusten välistä erotusta. 21 Velvollisuus valtionavustuksen takaisin- perintään Valtionapuviranomaisen on päätöksellään määrättävä valtionavustuksen maksaminen lopetettavaksi sekä jo maksettu valtionavustus takaisin perittäväksi, jos valtionavustuksen saaja on: 1) jättänyt palauttamatta sellaisen valtionavustuksen tai sen osan, joka 20 :n mukaan on palautettava; 2) käyttänyt valtionavustuksen olennaisesti muuhun tarkoitukseen kuin se on myönnetty; 3) antanut valtionapuviranomaiselle väärän tai harhaanjohtavan tiedon seikasta, joka on ollut omiaan olennaisesti vaikuttamaan valtionavustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin, taikka salannut sellaisen seikan; taikka 4) muutoin 1 3 kohtaan verrattavalla tavalla olennaisesti rikkonut valtionavustuksen käyttämistä koskevia säännöksiä tai valtionavustuspäätökseen otettuja ehtoja. 22 Valtionavustuksen harkinnanvarainen takaisinperintä Valtionapuviranomainen voi päätöksellään määrätä valtionavustuksen maksamisen lopetettavaksi sekä jo maksetun valtionavustuksen tai sen osan takaisin perittäväksi, jos: 1) valtionavustuksen saaja on menetellyt 12 :n 4 momentin taikka 13 tai 14 :n vastaisesti; 2) valtionavustuksen saaja on kieltäytynyt antamasta 17 :n 1 momentissa tarkoitettua aineistoa tai avustamasta mainitussa momentissa tarkoitetulla tavalla tarkastuksessa; 3) valtionavustuksen saaja on lopettanut valtionavustuksen kohteena olleen toiminnan, supistanut sitä olennaisesti tai luovuttanut sen toiselle; 4) valtionavustuksen saaja on 13 :n vastaisesti luovuttanut toiselle omistus- tai hallintaoikeuden omaisuuteen, joka on hankittu valtionavustuksella; 5) valtionavustuksen saaja on 13 :n vastaisesti pysyvästi muuttanut valtionavustuksen kohteena olleen omaisuuden käyttötarkoitusta; 6) valtionavustuksen saaja on joutunut ulosottotoimenpiteen kohteeksi, selvitystilaan, konkurssiin taikka yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (47/1993) tarkoitetun saneerausmenettelyn tai yksityishenkilön velkajärjestelyistä annetussa laissa (57/1993) tarkoitetun velkajärjestelyn kohteeksi, jollei valtionavustuksen käyttötarkoituksesta muuta johdu; taikka 7) valtionavustuksen saaja menettelee tosiasiallisesti tässä momentissa säädettyihin seikkoihin rinnastettavalla tavalla antamalla valtionavustuksen myöntämiseen, maksamiseen tai käyttämiseen liittyvälle seikalle muun kuin asian todellista luonnetta tai tarkoitusta vastaavan oikeudellisen muodon. Jos valtionavustuksen kohteena ollut omaisuus on tuhoutunut tai vahingoittunut 13 :ssä säädettynä käyttöaikana eikä tuhoutuneen tai vahingoittuneen omaisuuden tilalle hankita uutta vastaavaa omaisuutta, valtionapuviranomainen voi päätöksellään määrätä valtionavustuksen maksamisen lopetettavaksi ja määrätä mahdollisesta vakuutuskorvauksesta tai muusta korvauksesta takaisin perittäväksi määrän, joka vastaa valtionavustuksen osuutta omaisuuden alkuperäisestä hankintamenosta. Valtionapuviranomainen voi päätöksellään myös määrätä valtionavustuksen maksamisen lopetettavaksi sekä jo maksetun valtionavustuksen takaisin perittäväksi, jos Euroopan yhteisön lainsäädännössä sitä edellytetään. 23 Palautettava ja takaisin perittävä määrä investointiavustuksissa 10
11 Edellä :n mukaan palautettava tai takaisin perittävä investointiavustuksen määrä on sen suuruinen osa investointiavustuksen kohteena olevan omaisuuden käyvästä arvosta, joka vastaa avustuksen osuutta avustuksen kohteena olevan omaisuuden alkuperäisistä hankintamenoista investointihankkeen toteuttamisen jälkeen. Jos investointiavustus on myönnetty elinkeinotoiminnan tukemiseen, valtionavustuksen palautettava tai takaisin perittävä määrä on 1 momentista poiketen investointiavustuksen maksettu määrä. 24 Korko Valtionavustuksen saajan on maksettava palautettavalle tai takaisin perittävälle määrälle valtionavustuksen maksupäivästä korkolain (633/1982) 3 :n 2 momentin mukaista vuotuista korkoa lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä. 25 Viivästyskorko Jos takaisin perittävää määrää ei makseta viimeistään valtionapuviranomaisen asettamana eräpäivänä, sille on maksettava vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 :n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. 26 Kohtuullistaminen Valtionapuviranomainen voi :ssä tarkoitetuissa tapauksissa päättää, että osa palautettavasta tai takaisin perittävästä määrästä, sille laskettavasta korosta tai viivästyskorosta jätetään perimättä, jos täysimääräinen palauttaminen tai takaisinperintä on kohtuuton valtionavustuksen saajan taloudelliseen asemaan ja olosuhteisiin tai valtionavustuksella hankitun omaisuuden laatuun nähden taikka palauttamisen tai takaisinperinnän perusteena olevaan menettelyyn tai olosuhteiden muutokseen nähden. Erityisen painavasta syystä valtionapuviranomainen voi päättää, että palautettava tai takaisin perittävä määrä, sille laskettava korko tai viivästyskorko jätetään kokonaan perimättä. 27 Yhteisvastuullisuus Jos valtionavustus on myönnetty yhteisesti useammalle valtionavustuksen saajalle, kaikki saajat vastaavat yhteisvastuullisesti valtionavustuksen takaisin maksamisesta valtionapuviranomaiselle. 28 Takaisinperinnän määräaika Valtionapuviranomaisen on tehtävä 19, 21 ja 22 :ssä tarkoitettu päätös viipymättä ja erityisestä syystä kahden kalenterivuoden kuluessa sen jälkeen, kun valtionapuviranomaisen tietoon on tullut sellainen seikka, jonka nojalla valtionavustuksen maksamisen keskeyttämiseen tai lopettamiseen taikka valtionavustuksen takaisinperintään voidaan ryhtyä. Valtionavustuksen, sille maksettavan koron tai viivästyskoron takaisinperintään ei saa enää ryhtyä, kun kymmenen vuotta on kulunut valtionavustuksen tai sen viimeisen erän maksamisesta. Jos 8 :n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tai valtionavustuspäätöksessä asetetaan määräaika valtionavustuksen tai sillä tuetun omaisuuden käyttämiselle 13 :ssä säädetyllä tavalla, kymmenen vuoden määräaika lasketaan tämän ajan päättymisestä. 29 Vanheneminen Oikeus saada maksatus myönnetystä valtionavustuksesta raukeaa, jos valtionavustuksen saaja ei ole esittänyt valtionavustuksen maksamista varten tarvittavaa hyväksyttävää selvitystä 8 :n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tai valtionavustuspäätöksessä asetetussa määräajassa. Jos määräaikaa ei ole asetettu, oikeus maksatukseen raukeaa kahden vuoden kuluttua sen varainhoitovuoden päättymisestä, jona valtionavustus on myönnetty. Edellä 20 :ssä säädetty velvollisuus palauttaa valtionavustus tai sen osa raukeaa, kun kymmenen vuotta on kulunut valtionavustuksen tai sen viimeisen erän maksamisesta. Jos 8 :n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tai valtionavustuspäätöksessä 11
12 asetetaan määräaika valtionavustuksen tai sillä tuetun omaisuuden käyttämiselle 13 :ssä säädetyllä tavalla, palautusvelvollisuus raukeaa, kun kymmenen vuotta on kulunut asetetun määräajan päättymisestä. 30 Kuittaus Palautettava tai takaisin perittävä määrä korkoineen voidaan periä siten, että se vähennetään samalle valtionavustuksen saajalle maksettavasta muusta saman valtionapuviranomaisen myöntämästä valtionavustuksesta. 6 luku Tietojensaanti ja tietojen luovuttaminen 31 Tietojensaanti viranomaiselta Valtionapuviranomaisen oikeuteen saada tietoja toiselta viranomaiselta sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään. Valtionapuviranomaisella on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada muilta viranomaisilta tehtäviensä hoitamiseksi välttämättömiä tietoja: 1) valtionavustuksen hakijan ja saajan taloudellisesta asemasta; 2) valtionavustuksen hakijan ja saajan julkisista tuista; 3) valtionavustuksen hakijaa ja saajaa koskevista muista seikoista, joilla on olennaista merkitystä tämän lain noudattamisen varmistamiseksi valtionavustuksen myöntämisessä, maksamisessa ja käytön valvonnassa. 32 Tietojen luovuttaminen Tämän lain nojalla saatujen tietojen luovuttamiseen sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään. Sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta, valtionapuviranomaisella on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus luovuttaa tietoja: 1) poliisi- ja muulle esitutkintaviranomaiselle rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi taikka syyttäjäviranomaiselle syyteharkintaa varten; 2) tämän lain soveltamista koskevan viranomaisen selvityksen tai viranomaisen toimeksiannosta laadittavan tieteellisen tutkimuksen tekemiseksi, jos tietojen luovuttaminen on välttämätöntä selvityksen tai tutkimuksen tekemiseksi; 3) toimivaltaiselle Euroopan unionin toimielimelle tai unionin muulle elimelle sekä toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jos Euroopan yhteisön lainsäädännössä tai muussa Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa liittyvässä velvoitteessa sitä edellytetään; 4) jos Suomea sitovassa kansainvälisessä velvoitteessa sitä edellytetään. Edellä 2 momentissa tarkoitettuja tietoja ei saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen, johon tiedot on luovutettu. 7 luku Erinäiset säännökset 33 Tiedoksianto Valtionapuviranomaisen muu kuin 19, 21, 22 ja 30 :ssä tarkoitetussa asiassa tekemä päätös voidaan lähettää asianosaiselle tiedoksi postitse. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä siitä, kun päätös on annettu postin välitettäväksi. Tiedoksiannossa noudatetaan muuten, mitä tiedoksiannosta hallintoasioissa säädetään. 34 Muutoksenhaku 12
13 Valtionapuviranomaisen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Valtionapuviranomaisen päätökseen saa siihen tyytymätön asianosainen hakea oikaisua 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus tehdään päätöksen tehneelle viranomaiselle. Oikaisuvaatimuksesta annettuun päätökseen saa valittamalla hakea muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. 35 Täytäntöönpano Valtionapuviranomaisen päätös voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Edellä 21 ja 22 :ssä tarkoitetussa asiassa oikaisuvaatimuksesta annettu päätös voidaan panna täytäntöön verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa (367/1961) säädetyssä järjestyksessä. 36 Vaikutusten arviointi Valtionapuviranomaisen on sopivalla tavalla seurattava myöntämiensä valtionavustusten käytön tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valtionavustusten vaikutuksia kilpailuun, eri väestöryhmien asemaan samoin kuin niiden ympäristö- ja muita vaikutuksia. Valtionapuviranomaisen on määräajoin arvioitava valtionavustusten tarpeellisuutta ja kehittämistarpeita. Tässä tarkoituksessa valtionapuviranomaiset antavat toisilleen tarvittavaa apua. 37 Valtionapuviranomaisen tarkemmat ohjeet Valtionapuviranomainen voi antaa tarkempia ohjeita teknisluonteisista yksityiskohdista, jotka koskevat valtionavustuksen hakemista, valtionavustuksen hakijan selvittämisvelvollisuutta, valtionavustuksen saajan kirjanpitovelvollisuutta, valtionavustuksen maksamista sekä valtionavustuksen käyttöä ja valvonnan toteuttamista. 38 Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta Tällä lailla kumotaan valtionavustuksia koskeviksi yleismääräyksiksi annettu valtioneuvoston päätös (490/1965) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Ennen tämän lain voimaantuloa myönnetyn valtionavustuksen käytössä ja käytön valvonnassa, palauttamisessa ja takaisinperinnässä sekä sitä koskevassa muutoksenhaussa noudatetaan valtionavustuksen myöntämisajankohtana voimassa olleita säännöksiä sekä valtionavustuspäätöksessä asetettuja ehtoja. Jollei valtionavustuspäätöksessä, joka on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, ole maksamisesta toisin määrätty, noudatetaan kuitenkin tämän lain 12 :ää. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. HE 63/2001 VaVM 9/2001 EV 84/2001 Naantalissa 27 päivänä heinäkuuta 2001 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Valtiovarainministeri Sauli Niinistö 13
N:o 688/ 2001. Annettu Naantalissa 27 päivänä heinäkuuta 2001. Valtionavustuslaki. 1 luku Yleiset säännökset. Soveltamisala
LIITE 1 N:o 688/ 2001 Annettu Naantalissa 27 päivänä heinäkuuta 2001 Valtionavustuslaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään niistä
Valtionavustuslaki 27.7.2001/688
Valtionavustuslaki 27.7.2001/688 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä, joita noudatetaan myönnettäessä
HAKEMUS Pomarkun kunta hakee euron valtionavustusta hintavelvoitteiden korvaamiseen vuodelle 2018.
VALTIONAVUSTUSPÄÄTÖS 14.3.2018 VARELY/554/2018 Pomarkun kunta Vanhatie 14 29630 Pomarkku HAKEMUS Pomarkun kunta hakee 4 170 euron valtionavustusta hintavelvoitteiden korvaamiseen vuodelle 2018. PÄÄTÖS
Nuorten tieto- ja neuvontatyön sekä verkkonuorisotyön avustukset. Emma Kuusi 19.5.2016
Nuorten tieto- ja neuvontatyön sekä verkkonuorisotyön avustukset Emma Kuusi 19.5.2016 Perusta Nuorisolaki Valtionavustuslaki Valtion talousarviossa kuvatut toimialan vaikuttavuus- ja tuloksellisuustavoitteet
Hallintovaliokunta on antanut asiasta mietinnön (HaVM 11/2001 vp). Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä arpajaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 197/1999 vp) täydentämisestä (HE 65/2001 vp). Hallintovaliokunta on antanut
NUORTEN TYÖPAJATOIMINNAN AVUSTAMINEN VUONNA 2016
1.10.2015 Dnro 15/691/2015 NUORTEN TYÖPAJATOIMINNAN AVUSTAMINEN VUONNA 2016 Opetus-ja kulttuuriministeriä julistaa haettavaksi valtionavustukset nuorten työpajatoimintaan edellyttäen, että eduskunta osoittaa
HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uusjakojen tukemisesta annettua lakia siten,
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2013. 366/2013 Laki. raha-automaattiavustuksista annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2013 366/2013 Laki raha-automaattiavustuksista annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2013 Eduskunnan päätöksen
Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus
Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä
NUORTEN TYÖPAJATOIMINNAN TUKEMINEN VUONNA 2014. Tarkemmat avustusten hakuohjeet ovat liitteenä.
24.10.2013 NUORTEN TYÖPAJATOIMINNAN TUKEMINEN VUONNA 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtionavustukset nuorten työpajatoimintaan edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuoden 2014
Valtionavustuksen asianmukainen käyttö
Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki
Hallintovaliokunta on antanut asiasta mietinnön (HaVM 12/2001 vp). Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä arpajaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 197/1999 vp) täydentämisestä (HE 75/2001 vp). Hallintovaliokunta on antanut
2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;
Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,
Päätös 19.12.2013 ... Maksetaan pankkitilille F16180001001261602 DABAFIHH ._...
Päätös OKM/359/522/2013 19.12.2013 Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Sibeliuksenväylä 55 A 04400 Järvenpää Viite Hakemuksenne 28.11.2013 Asia Erityisavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö
Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja
Hyvä hakemus -erityisavustukset OKM 6.11.2017 Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Erityisavustusten säädöspohja Valtionavustuslaki 688/2001, 5 Erityisavustus voidaan myöntää: 1) investointiavustuksena aineellisen
1. Soveltamisala ja määritelmät
PALOSUOJELURAHASTO OHJE AVUSTUKSEN HAKEMISESTA PALOSUOJELURAHASTOSTA Voimassaoloaika 15.10.2014 - Säädökset: Palosuojelurahastolaki (306/2003) Valtionavustuslaki (688/2001) Hallintolaki (434/2003) Laki
Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
Ohjeet valtionapukelpoisuushakemuksesta sekä valtionavustuksen hakemisesta vuonna 2013
Liikuntajärjestöt 6.9.2012 257/625/2012 Viite: Liikuntalaki (1054/1998), muut. (662/2002) Liikunta-asetus (1055/1998), muut. (728/2002) Valtionavustuslaki (688/2001) Voimassa toistaiseksi Kumoaa: 11.7.2011;
Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen
Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen 15.5.2017 Eeva-Kaisa Linna Opetushallitus valtionapuviranomaisena Prosessivastuu Päätöksenteko Valvontavastuu
Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro
Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro Tampere, 15.3.2013 Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kirjasto-, liikunta- ja nuorisoyksikkö
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä elokuuta 2001 N:o 688 697 SISÄLLYS N:o Sivu 688 Valtionavustuslaki... 2133 689 Laki valtion talousarviosta annetun lain 7 c :n muuttamisesta...
Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus
Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä
HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto 13.04.2015 Apulaisosastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Asukasvalintaperusteista poikkeaminen; Hoas, Pohjoinen Rautatiekatu 29 HEL 2015-004257 T 10 07 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti antaa Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle
Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013
Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset Emma Kuusi 23.5.2013 Perusteet Nuorisolaki Valtionavustuslaki Hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Kehyskauden
OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille
OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 17.1.2012 2 Sisällysluettelo 1. Valtionavustuksen hakeminen.3 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita. 3 3.
19.4.2016. Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa.
HAKUTIEDOTE 23/2016 1 19.4.2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa Taustaa Säädösperusta: Valtionavustuslaki
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain
Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia ohjeita:
SAAMELAISESTA KULTTUURIMÄÄRÄRAHASTA MYÖNNETTÄVIEN KULTTUURIAVUSTUSTEN TEKNISET OHJEET Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle kunnille palo- pelastustoimen lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi valtionosuuksista avustuksista annettuun kunnille
Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka
NUORTEN TYÖPAJATOIMINNAN AVUSTAMINEN VUONNA 2015. Päätökset tehdään aluehallintovirastossa 30.4.2015 mennessä.
8.10.2014 Dnro 20/691/2014 NUORTEN TYÖPAJATOIMINNAN AVUSTAMINEN VUONNA 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtionavustukset nuorten työpajatoimintaan edellyttäen, että eduskunta osoittaa
Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus
Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista
ETSIVÄN NUORISOTYÖN TUKEMINEN VUONNA 2014
24.9.2013 dnro 9/691/2013 ETSIVÄN NUORISOTYÖN TUKEMINEN VUONNA 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtionavustukset etsivään nuorisotyöhön edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuoden
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen
ETSIVÄN NUOMSOTYÖN TUKEMINEN VUONNA 2016
30.9.2015 dnro 16/691/2015 ETSIVÄN NUOMSOTYÖN TUKEMINEN VUONNA 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtionavustuksen etsivään nuorisotyöhön edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuoden
,QÖ/ 1-1-0066/7 9)2. 65 6)
Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR Saapunut/Inkommit Helsingin kaupunki PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Asiakirjan
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn
YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE
2/500/2016/OPH YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE Opetushallituksen yleisohje harkinnanvaraisten valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta Sisällysluettelo 1.Yleistä...
b/don 03" DI Do o0 au11
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Kunnanhallitukselle Päätös 28.12.2012 1 (3) V M/2199/02.02.06.00/2012 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI kaupunginhallitus 0 Z. 01. 2013 b/don 03" DI Do o0 au11
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Metron vaihteiden ja vaihteiden osien hankinta HEL 2016-003445 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Salomar Oy:ltä metron vaihteet ja vaihteiden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
27.1.2006/72. Nuorisolaki 27.1.2006/72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 of 7 21/03/2011 13:10 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2006» 27.1.2006/72 27.1.2006/72 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Nuorisolaki 27.1.2006/72
VALTIONAVUSTUKSET ETSIVÄN NUORISOTYÖN TUKEMISEEN VUONNA 2013
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Nuorisoyksikkö 25.9.2012 VALTIONAVUSTUKSET ETSIVÄN NUORISOTYÖN TUKEMISEEN VUONNA 2013 1. YLEISTÄ Nuorisolain 13 mukaan määräraha etsivään nuorisotyöhön varataan valtion budjettiin
Valtionavustushankkeiden talouden hallinta
Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 98/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain sekä ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä
Aluehallintovirasto. Nurmijärven kunta Keskustie 2B Nurmijärvi. Hakemuksenne delle
Aluehallintovirasto Etelä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue P Ø T Ö S ESAVI/3363/07.03.02/2016 1 /2 8.6.2016 Annettu postin kuljetettavaksi 9.6.2016 Nurmijärven kunta Keskustie 2B 01900 Nurmijärvi
Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna
Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä,
Yliopistolaki. 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus. 45 Tavoitteiden asettaminen. 46 Valtion rahoituksen määräytymisperusteet
Yliopistolaki 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus 45 Tavoitteiden asettaminen Opetusministeriö ja yliopistot sopivat määrävuosiksi kerrallaan yliopiston toiminnalle asetettavista koulutus- ja tiedepolitiikan
Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 3 Nuorten toimintaryhmän FGJ-Group projektiavustuksen 2013 käyttämättä jääneen osuuden takaisinperintä HEL 2013-000228 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö
Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot
Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion
OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.
1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin
Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen
Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Annettu Helsingissä x päivänä joulukuuta 2016 Valtioneuvoston
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 17/2014/2 Dnro PSAVI/82/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 9.5.2014
1 PÄÄTÖS Nro 17/2014/2 Dnro PSAVI/82/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 9.5.2014 ASIA HAKIJA Kalajoen Käännän ojitusyhteisöjen sääntöjen vahvistaminen, Kalajoki Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska
Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.
MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 38, 39, 41, 42, 43, 44, 45, 48, 49, 50 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.
Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät
HAKUTIEDOTE 1 (3) 30.11.2010 87/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuksen määräraha Hakukelpoisuus Säädösperusta: Valtionavustuslaki
Joensuun seudun hankintatoimi
HANKINTAOIKAISU- JA OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätöksen tekijä JOENSUUN KAUPUNKI Joensuun seudun hankintatoimi Päätöspäivä ja Hankintaoikaisu- ja oikaisuvaatimusoikeus Hankintayksikön päätökseen tai muuhun
Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41
Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten
LA 142/1998 vp. Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
LA 142/1998 vp Lakialoite 142 Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle YLEISPERUSTELUT Vuoden 1993 valtionosuusuudistuksen
Kirje 06.09.2016. Valtionavustukset keskuskirjasto- ja maakuntakirjastotehtäviin, yleisten kirjastojen erityistehtäviin ja toiminnan kehittämiseen
Kirje OKM/11/691/2016 06.09.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset keskuskirjasto- ja maakuntakirjastotehtäviin, yleisten kirjastojen erityistehtäviin ja toiminnan kehittämiseen Valtionavustuksilla
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain. liittyviksi laeiksi. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015
Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 3 luvun otsikko,
Elatusturvalaki. jolle sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietintönsä n:o 811998 vp, on hyväksynyt seuraavan lain:
EV 49/1998 vp - HE 73/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen lapsen elatusturvaa koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä annettu hallituksen esitys n:o 73/1996
YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY
PÄÄTÖS 19.3.2009 YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY OHJEET YLEISAVUSTUKSEN HAKEMISESTA, KÄYTTÄMISESTÄ JA
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa
Maaseutuviraston määräyskokoelma 20/11
MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 28.3.2011 Dnro 562/22/2011 Maaseutuviraston määräyskokoelma 20/11 Valtuutussäännökset: Laki maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä
Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018
Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Hakuaika: 29.9.2017-2.11.2017 klo 16:15 http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/valtakunnallisten-taide-ja-kulttuurifestivaalientoiminta
Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014
Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Opetushallituksen vastuut valtionapuviranomaisena Päätöksenteko Prosessivastuu Valvontavastuu Vaikuttavuuden
Laki. Liikennevakuutuskeskuksesta. Liikennevakuutuskeskus
Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Liikennevakuutuskeskuksesta 1 Liikennevakuutuskeskus Liikennevakuutuskeskus on liikennevakuutuksen toimeenpanon ja kehittämisen yhteiselin. Sen tehtävistä
Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille
Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset
Laki. kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta
Laki kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) 14, muutetaan 3 :n 3 momentti,
ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA. osakeyhtiö. Helsinki. Helsinki. 1. Ilmoitus. 2. Palvelujen tuottaja
V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Ilmoitus Kunta, jolle ilmoitus osoitetaan Toimipaikkamme on. Mutta koska kyseessä on asennusta, koulutusta
4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7
0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.
Kuulutus 1 (1) kokonaan raukeavat valtausalueet: 9202/8-12 ja 9446/1-5 sekä osittain raukeavat valtausalueet: 9202/1-7
Kuulutus 1 (1) KaivNro 12.5.2015 9202, 9446 KUULUTUS (Tukes) on kaivoslain (621/2011) 180.1 :n ja 67 :n mukaisesti päättänyt 12.5.2015 valtausoikeuksien raukeamisesta. Hakija: Kaivosrekisterinumero: Sijainti:
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä
Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin
Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1.1.2010 (1705/2009) ja Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1766/2009) Yleiset kirjastot:
KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille
KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille sisällysluettelo Milloin korvausta voidaan suorittaa valtion varoista? 2 Mitä korvataan? > Henkilövahinko 3 > Esinevahinko ja muu omaisuusvahinko
KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE
0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA
PÄÄTÖS. Nro 288/2013/2 Dnro ESAVI/152/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 288/2013/2 Dnro ESAVI/152/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston 19.5.2009 antaman päätöksen nro 38/2009/2 lupamääräyksessä
Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö 02.03.2016 Kumppanuuspäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Marla lyhytelokuvan työryhmän projektiavustushakemus HEL 2016-002182 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää Marla lyhytelokuvan työryhmälle 1 700
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 7/2015 Oikeuspalvelut 27.01.2015 Kaupunginlakimies
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 11 Viivästyskorko- ja perintäkulusaatavasta luopuminen HEL 2015-000828 T 02 06 07 Oike PK 20141618 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että kaupunki luopuu viivästyskorko-
Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset
Ampumaradat rakennemuutoksessa seminaari 8.3.2013 Helsinki Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Ilpo Piri Uudenmaan ELY keskus 1 Liikuntapaikoista: - Koko maassa n. 29.000 rakennettua liikuntapaikkaa
PÄÄTÖS 4.10, 2016 STM/3238/2016 VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN - MUUTOSAGENTTI. Porvoon kaupunki Raatihuoneenkatu 5 b Porvoo
le SOSIAAl4- JA TERVEYSMINISTERIÖ PÄÄTÖS 4.10, 2016 STM/3238/2016 VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN - MUUTOSAGENTTI HAKIJA Porvoon kaupunki Raatihuoneenkatu 5 b 06100 Porvoo HAKEMUS Porvoon kaupunki on hakenut
Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen
Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:
Ajankohtaista tukien maksamisesta
772 5785 Ajankohtaista tukien maksamisesta Tuula Seurujärvi Yksikönjohtaja Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto Maksettu sidotusta (%) 30.4.2014 Lähde: HankeDW / TK Sis. toimintalinjojen 1, 3, 4 hanke
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa
Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne
Erityisavustushankkeet Erityisasiantuntija Artsi Alanne 1 Myönnetään: Erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin oppimateriaalin tuotantoon ja hankintaan tietojenkäsittelyn kehittämiseen ja laitteiden
Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä.
PALVELUSETELI Tuen myöntämisen kriteerit Tavoite Kenelle Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä. Entisen Rovaniemen maalaiskunnan
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä
Tuen myöntämisen, maksamisen, käytön ja valvonnan muut perusteet
1 (6) Tuen myöntämisen, maksamisen, muut perusteet Toteutusilmoituksen sisältö Työn toteuttamisen jälkeen Metsäkeskukselle toimitettavassa toteutusilmoituksessa on ilmoitettava: hanketta koskevan rahoituspäätöksen
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien
EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain
NUORTEN TYÖPAJATOIMINNAN TUKEMINEN VUONNA 2013. Tarkemmat avustusten hakuohjeet ovat liitteenä.
2.11.2012 17/691/2012 NUORTEN TYÖPAJATOIMINNAN TUKEMINEN VUONNA 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtionavustukset nuorten työpajatoimintaan edellyttäen, että eduskunta osoittaa
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 21.5.2014 Avustuksen tausta: lainsäädäntö Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen tähtääviä hankkeita
Asia T-237/00. Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti
Asia T-237/00 Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti Henkilöstö Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti Henkilöstösääntöjen 38 artikla Poliittinen ryhmä Siirron ennenaikainen
Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina
1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain