1. KIVENISKU/HELMAPELTISUOJAUS 2. SAUMAUSAINEET 3. FILLERIT (PAKKELIT) 4. 1K - 2K POHJAMAALIT 5. KIRKASLAKAT 6. PINTAMAALIT 7. KOVETTAJAT - TINNERIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. KIVENISKU/HELMAPELTISUOJAUS 2. SAUMAUSAINEET 3. FILLERIT (PAKKELIT) 4. 1K - 2K POHJAMAALIT 5. KIRKASLAKAT 6. PINTAMAALIT 7. KOVETTAJAT - TINNERIT"

Transkriptio

1

2

3 Yritys BODY S.A. perustettiin vuonna 1982 tavoitteenaan valmistaa ja levittää korkealaatuisia tuotteita autojen pintakäsittelyalalle HB BODYn Kreikan Thessalonikissa itse omistamissaan laitoksissa. 85% HB BODYn tuotteista toimitetaan 55 maahan ympäri maailmaa ja samalla HB BODY pitää johtoasemaa Kreikan markkinoilla. HB BODY S.A.:lla on kolme tytäryritystä Isossa-Britanniassa, Bulgariassa ja Serbiassa. HB BODY omistaa myös Kreikan sisäisen jakelukeskuksen Ateenassa, joka kattaa eteläisen Kreikan ja saaret. Henkilöstö HB BODY työllistää tällä hetkellä 250 ihmistä Kreikassa ja luku kasvaa vuosi vuodelta. Viittä työntekijää kohden on yksi yliopistotutkinnon suorittanut henkilö. Heidän joukossaan on kemistejä, koneinsinöörejä, ekonomeja ja tietokone-experttejä. Laitokset sijoitukset HB BODYn alue Thessalonikissa ja Ateenassa ovat suuruudeltaan yhteensä neliömetriä. Varastot ja tuotantolinjat peittävät neliömetriä. Tuotteiden tutkimustyötä, suunnittelua ja kehitystä varten olevat rakennukset, hallintotoimistot, koulutuskeskus ja kokoussali peittävät vielä neliömetriä lisää. Kokoussaliin mahtuu 120 henkilöä ja salin erikoisominaisuus mahdollistaa kolmelle kielelle kääntämisen samanaikaisesti. Yhtiö on sijoittanut yli 21 miljoonaa euroa yli kolmen vuoden aikana ( ). Tämän lisäksi 10 miljoonaa euroa on suunniteltu käytettäväksi seuraavan kolmen vuoden aikana mm neliön tontille rakennettavaan uuteen 500 neliön tehtaaseen kirkaslakkojen, kovettajien ja ohentajien tuottamiseksi. Yhtiö on todella ylpeä teknologisesti kehittyneestä tyhjien purkkien varastologistiikastaan. Varastoon mahtuu tietokonejärjestelmän ansiosta 7000 lavaa. Tämä on ainut järjestelmä Kreikassa ja yksi muutamista Europassa. 1.5 miljoonan euron sijoitus on jo matkalla Bulgariaan 5000 neliön tontille tulevaa jakeluvarastoa varten. Vuonna 2007 HB BODY S.A. sijoitti 2 miljoonaa euroa jakelukeskukseen Ison Britannian Bristoliin. ISO 9001 Vuonna 1998 HB BODY S.A. Sai IS sertifikaatin TUV:ltä (saksalainen laadunvalvontaliitto). Tämä on virallinen takuu laadun varmuudesta suunnittelun kehityksessä, tuotannossa, laitteissa ja palveluissa. HB BODY S.A. On valmis jokaiseen haasteeseen. Äärimmäinen haaste HB BODY:lle on vallata sydämesi ja ansaita luottamuksesi tuotteilleen. HB BODY S.A. THESSALONIKI GREECE

4 1. KIVENISKU/HELMAPELTISUOJAUS 2. SAUMAUSAINEET. FILLERIT (PAKKELIT) 4. 1K - 2K POHJAMAALIT 5. KIRKASLAKAT. PINTAMAALIT 7. KOVETTAJAT - TINNERIT (OHENTAJAT) 8. MUUT TUOTTEET

5 1. KIVENISKU/HELMAPELTISUOJAUS Vesipohjainen hartsia sisältävä kiveniskusuoja ääneneristysominaisuuksin. Erinomainen tartunta ja joustavuus. Soveltuu auton sisä-ja ulkopuolisille osille. Heti käyttövalmis, levitetään BODY UBS massaruiskulla 5- baria. Hienon pinnan saa, jos otetaan suutin irti massaruiskusta. Appelsiinimaisen pinnan saa suutinta säätelemällä. Kuivuttuaan voidaan päällemaalata kaikilla maaleilla. Nopea kuivumaan (2- tuntia). Ruiskupistoolin voi pestä vedellä. Kumipohjanen kiveniskusuoja ääntäeristävillä ja tiivistävillä ominaisuuksilla sekä erimomaisella riittoisuudella. Soveltuu auton sisä-ja ulkopuolisille osille hyvällä tartuntakyvyllä. Heti käyttövalmis, levitetään BODY UBS massaruiskulla 5- baria. Hienon pinnan saa, jos otetaan suutin irti massaruiskusta. Appelsiinimaisen pinnan saa suutinta säätelemällä. Nopeasti kuivuva, pysyy elastisena. Voidaan maalata heti kuivuttuaan. Muovintartuntaprimeriä Plastofixia täytyy käyttää ennen pintamaalin lisäystä. Kumipohjainen kiveniskusuoja ääntäeristävillä ja tiivistävillä ominaisuuksilla sekä erinomaisella riittoisuudella. Soveltuu auton sisä-ja ulkopuolisille osille hyvällä tartuntakyvyllä. Heti käyttövalmis, levitetään BODY UBS massaruiskulla 5- baria. Hienon pinnan saa, jos otetaan suutin irti massaruiskusta. Appelsiinimaisen pinnan saa suutinta säätelemällä. Nopeasti kuivuva, pysyy elastisena. Voidaan maalata heti kuivuttuaan. Muovitartuntaprimeriä Plastofixia täytyy käyttää ennen pintamaalin lisäystä. Kumipohjainen kiveniskusuoja ääntäeristävillä ja tiivistävillä ominaisuuksilla. Soveltuu auton sisä- ja ulkopuolisille osille ja on käytössä pitkäikäinen. Heti käyttövalmis, levitetään BODY UBS massaruiskulla 5- baria. Hienon pinnan saa, jos otetaan suutin irti massaruiskusta. Appelsiinimaisen pinnan saa suutinta säätelemällä. Pysyvästi elastinen, nopeasti kuivuva, hyvä liimauskyky ja voidaan päällemaalata märkää märälle synteettisilla maaleilla tai pintamaaleilla.

6 1. KIVENISKU/HELMAPELTISUOJAUS Vahaa, kumia, synteettistä hartsia ja bitumia sisältävä helmapeltisuoja. Kehitetty erityisesti kosteutta vastaan. Levitetään vain auton alapuolisille osille. Lopputulos ilman huokosia, nopealla kuivumisella ja pysyvällä elastisuudella -20 C C lämpötiloissa. Hyvä tartuntakyky puhtailla pinnoilla sekä vanhojen pinnoitteiden päällä. Heti käyttövalmis, levitetään BODY UBS massaruiskulla 5- baria (jos halutaan hienompi rakenne, lisätään nitro ohennetta 5-10%). Koska tuote sisältää bitumia ja vahaa, sitä EI voida päällemaalata. Erityinen vahapohjainen kotelosuoja-aine ääntä eristävin ominaisuuksin. Käytetään auton sisäpuolisten osien ruosteensuojaukseen (ovet, kotelot, konepelti jne.) sekä auton pohjaan. Imeytyy helposti ja kestää korkeita lämpötiloja. Soveltuu käytettäväksi maalausprosessin jälkeen. Kuivuu nopeasti ja levitetään BODY UBS massaruiskulla 5- baria. Erityinen kumista, keinohartsista, bitumista ja vahasta tehty pinnoite. Täydellinen suoja kosteutta ja ruostetta vastaan täydellisellä elastisuudella asteen lämpötilojen välillä. Erittäin hyvä tartunta puhtaisiin pintoihin kuin myös aikaisempien bitumipinnoitteiden päälle. Voidaan ohentaa 20-20% tinnerillä. Levitys siveltimellä tai ruiskulla 5- barin paineella. Koska tuote sisältää vahaa, ei voida päällemaalata. Tiksotrooppinen bitumi/kumipinnoite, joka tarjoaa erinomaisen ruosteenesto ja kiveniskusuojan. Täydellinen tarttuvuus pysyvällä elastisuudella. Käytetään vain auton alapuolisiin osiin. Voidaan ohentaa 10-20% tinnerillä. Levitys siveltimellä tai Body UBS ruiskupistoolilla 5- barin paineella Black 1 L

7 1. KIVENISKU/HELMAPELTISUOJAUS 1 Tiksotrooppinen bitumipohjainen pinnoite erinomaisella ruosteenesto-ja kiveniskusuojalla. Soveltuu käytettäväksi alustaan, renkaan pidikkeisiin ja alapuolisiin osiin. Täydellinen tartunta, kuivuu nopeasti ja voidaan päällemaalata kaikilla maaleilla. Levitys pensselillä tai ruiskulla 5- barin paineella. Voidaan ohentaa nitro ohenteella 10-20%. 2. SAUMAUSAINEET Musta liima, ihanteellinen kumin liittämiseen metalliin, myös soveltuva ikkuna- ja oviliitoksiin ja ajovalojen ja tuulilasien tiivistykseen. Sopii myös mattojen liimaamiseen auton lattiaan. 12 Kumipohjainen saumausmassa, ihanteellinen metallipintojen liimaukseen sekä korisaumoihin. Soveltuu myös sisäpuolisille osille, jotka eivät ole alttiina UV-säteilylle. Levitys helposti käsikäyttöisellä tai paineilmapistoolilla. Kuivuu nopeasti riippuen paksuudesta, pysyy elastisena ja vakaana. Kuivuttuaan voidaan päällemaalata kaikentyyppisillä maaleilla. 12 Hieno kumipohjainen saumausmassa erityisesti metallipintoihin ja korisaumoihin. Soveltuu auton sisäosien tiivistykseen, jotka eivät ole alttiina UV-säteilylle. Levitys helposti käsikäyttöisellä tai paineilmapistoolilla. Kuivuu nopeasti riippuen paksuudesta, pysyy elastisena eikä muuta muotoaan. Voidaan päällemaalata kaikentyyppisillä maaleilla.

8 2. SAUMAUSAINEET Vesipohjainen saumausmassa korkean luokan liimaukseen ja saumaukseen auton rungon sisä-ja ulkopuolisissa osissa. Soveltuu myös puuhun ja veneenkorjaukseen. Kuivuu nopeasti ja pysyy täysin elastisena. Soveltuu myös ulkopuolisille osille, jotka suoraan kosketuksissa UV-säteilyn kanssa. Pitää muotonsa ja on päällemaalattavissa kaikentyyppisillä maaleilla. 12 Tuulilasiliima säätyyppien ääripäitä vastaan. Tehokas myös hitsaussaumojen tiivistäämiseen paneeleihin. ja metallin ja sementin liimaukseen. Ei kuivu ja ei voida päällemaalata. Levitetään käsikäyttöisellä tai paineilmapuristimella. HUOM! EI SAA KÄYTTÄÄ TIIVISTYSMASSANA Erinomainen betonin, metallin, keramiikan, lasin ja muovien liimaamiseen, täyttämiseen ja tiivistämiseen. Erinomainen liimauskyky, pysyvästi elastinen ja säänkestävä. Varmista että pinnat on puhdistettu ennen käyttöä

9 . FILLERIT (PAKKELIT) Kaksikomponenttinen täyttävä polyesteripakkeli soveltuu metallisille, puisille ja polyesteripinnoille. Hienojakoinen, mutta hyvät täyttöominaisuudet. Kuivuu nopeasti ja hiominen onnistuu helposti P vahvuisella hiomapaperilla ilman, että huokosia ilmenee. Ns. Tee-se itse-pakkeli g SOFTPLUS Kaksikomponenttinen täyttävä polyesteripakkeli soveltuu metallisille, puisille ja polyesteripinnoille. Hienojakoinen, mutta hyvät täyttöominaisuudet. Kuivuu nopeasti ja hiominen onnistuu helposti P80-P120 vahvuisella hiomapaperilla ilman, että huokosia ilmenee. Elastisempi ja helpommin hiottava versio Bodysoftista. 12 Kaksikomponenttinen polyesteripakkeli metallisille, puisille ja polyesteripinnoille. Hienojakoinen, mutta hyvät täyttöominaisuudet. Helppo hioa jopa päivien jälkeen levityksestä. Nopeasti kuivuva ja voidaan hioa P vahvuisella hiomapaperilla ilman, että huokosia ilmenee. 12 Kaksikomponenttinen täyttävä polyesteripakkeli, soveltuu metallisille, puisille sekä polyesteripinnoille. Hienojakoinen, mutta hyvät täyttöominaisuudet. Kuivuu nopeasti ja ja hiominen käy helposti P vahvuisella hiomapaperilla, ilman että huokosia ilmenee. Sama tuote kuin Softplus, mutta harmaa väri White L BODY PLATINUM 280 LIGHTWEIGHT POLYESTER FILLER (PUTTY) Kaksikomponenttinen ultrakevyt polyesterikitti metallille, puulle ja polyesteripinnoille. Hienojakoinen koostumus hyvillä täyttöominaisuuksilla. Kuivuu nopeasti ja voidaan hioa P vahvuisella hiomapaperilla tukkimatta hiomapaperia ja tarjoten huokosreiättömän lopputuloksen.

10 . FILLERIT (PAKKELIT) Kaksikomponenttinen kevyt polyesteripakkeli metalli-, puu- ja polyesteripinnoille. Hienojakoinen kitti erinomaisin täyttöominaisuuksin. Nopeasti kuivuva ja voidaan hioa P80-P180 vahvuisella hiomapaperilla tukkimatta hiomapaperia. Tarjoaa hyvän lopputuloksen ilman huokosia White 1L Kaksikomponenttinen polyesteripakkeli kaikille metalleille (alumiini, ruostumaton teräs, galvanisoitu teräs, paljas teräs). Soveltuu myös puu- ja polyesteripinnoille. Nopeasti kuivuva (20-0 min) ja voidaan hioa P80-P120 vahvuisella hiomapaperilla Tarjoaa hyvän lopputuloksen ilman huokosia. Elastisempi ja helpommin hiottava versio Unisoftista Kaksikomponenttinen polyesteripakkeli kaikille metalleille (alumiini, ruostumaton teräs, galvanisoitu teräs, paljas teräs). Soveltuu myös puu- ja polyesteripinnoille. Nopeasti kuivuva (20-0 min) ja voidaan hioa P80- P120 vahvuisella hiomapaperilla Tarjoaa hyvän lopputuloksen ilman huokosia. Kaksikomponenttinen kevyt polyesteripakkeli. Ainoa pakkeli, jota tarvitset autokorikorjaamossa. Soveltuu korjaukseen kaikille metalleille (alumiini, ruostumaton teräs, galvanisoitu teräs, kromi ja paljas teräs). Soveltuu myös puu- ja polyesteripinnoille. Voidaan hioa P100-P180 vahvuisella hiomapaperilla Tarjoaa hyvän lopputuloksen ilman huokosia White 500 ml White 1L White 1,5L White 12 12

11 . FILLERIT (PAKKELIT) 24 Kaksikomponenttinen hieno polyesterikitti, soveltuu levitettäväksi kaikille metallipinnoille (galvanisoitu, ruostumaton, paljas, kromi). Soveltuu myös myös muovipuskureille (paitsi PE), polyesteripinnoille ja vanhoille maalipinnoille. Helposti levitettävä ja helposti hiottava P150- P450 hiomapaperilla. Tarjoaa huokosreiättömän lopputuloksen ilman hiomapaperin/laikan tukkimista. Kuivuu ilmanlämmössä tai infrapunakuivauksena (lyhyt/keskiaalto infrapuna-lamput). Kaksikomponenttinen polyesterifilleri erinomaisella tartunnalla muovipuskureihin, paitsi PE (polyetyleeni). Puhdista pinnat Body Antisil-puhdistusaineella ja hankaa kuitupitoisella liinalla ennen käyttöä. Erittäin helppo hioa P vahvuisella hiomapaperilla tarjoten täydellisen huokosreiättömän lopputuloksen. Ei tuki hiomapaperia. Erinomainen kestävyys suuren elastisuuden takia. Kaksikomponenttinen polyesteripakkeli erinomaisella täydennettynä alumiinihiutaleilla lisäämään paksuutta ja tärinänkestävyyttä. Soveltuu sekä metalli- että puupinnoille. Kuivuu nopeasti 20-0 min. Helppo hioa P hiomapaperilla antaen huokosreiättömän viimeistelyn Erittäin hieno täyttökitti pienille epätasaisuuksille metallipinnoilla. Tuloksena sileä pinta. Helppo hioa P vahvuisella hiomapaperilla antaen laadun, jossa ei ilmene huokosia. Soveltuu myös muovipuskureille.

12 . FILLERIT (PAKKELIT) Kaksikomponenttinen lasikuitukitti täyttämään koloja ja lahoja alueita auton rungossa. Soveltuu myös syöpyneiden pintojen päälle. Helppo levittää, nopeasti kuivuva ja helppo hioa P80-P120 hiomapaperilla. Tuloksena korkea kestävyys ja elastinen pinta Green 80g FIBERLIGHT F217 2K POLYESTER FIBERGLASS Kaksikomponenttinen lasikuidulla vahvistettu kevyt polyesterikitti täyttämään koloja ja lahoja alueita auton rungossa. Soveltuu myös syöpyneiden pintojen päälle. Helppo levittää, nopeasti kuivuva ja helppo hioa P80-P120 vahvuisella hiomapaperilla Tuloksena korkea kestävyys ja elastinen pinta Light green 500 ml 12 Kaksikomponenttinen polyesteripohjainen ruiskukitti. Levitetään massaruiskulla (suutin 2,50 -,00 mm). Sen korkean tiksotrooppisen koostumuksen ansiosta kovettaja täytyy sekoittaa sekaan kunnolla. Helppo kuivahioa. Anna kuivua huonelämmössä 2- tuntia. Voidaan ohentaa Body Polyester ohenteella BODY POLY 780:lla. 1 Kaksikomponettinen polyesteripohjainen ruiskukitti. Levitetään massaruiskulla (suutin 2,50 -,00mm). Helppo kuivahioa. Ei vaadi ohentajaa. Anna kuivua huonelämmössä 2- tuntia. 1 Kaksikomponettinen polyesteripohjainen ruiskukitti lisättynä alumiinilla. Levitetään massaruiskulla (suutin 2,50 -,00mm). Kuivuu nopeasti huonelämmössä 2- tuntia. Helppo kuivahioa ja antaa erinomaisen huokosreiättömän lopputuloksen. Voidaan ohentaa polyesteriohenteella BODY POLY 780:lla. Anna kuivua huonelämmössä 2- tuntia. 1

13 . FILLERIT (PAKKELIT) Yksikomponenttinen nitrokitti, ihanteellinen pienten epätasaisuuksien korjaamiseen. Voidaan käyttää polyesteripakkelien ja nitroselluloosa/ paksukalvopohjamaalien päälle ja voidaan maalata kaikilla maaleilla. Lisää -4 kerrosta ja anna kuivua 15 min kerrosten välillä ja hio kuiva/märkähiontana. Yksikomponenttinen hieno täytekitti, ihanteellinen pienten epätasaisuuksien korjaamiseen. Lisää 2- kerrosta ja anna kuivua 0 min ja sitten hio P00-P1000 vahvuisella hienolla hiomapaperilla. Voidaan päällemaalata kaikentyyppisillä pohja-tai pintamaaleilla. 4. 1K - 2K POHJAMAALIT Koostuu viidestä eri värisävystä (keltainen, punainen, vihreä ja sininen). Muodostaa pohjamaalisekoitusjärjestelmän yhdessä BODYFILL 0:n (2:1) tai BODYFILL 07:n (4:1) kanssa. Käyttäen tietokonekaavaa voidaan saavuttaa 48 eri sävyä. Kovettuu isosyanaattipohjaisella BODY 720 NORMAL tai BODY 725 kovettajalla. Ohennetta ei vaadita jos käytetään pelkästään tavallisena kaksikomponenttisena pohjamaalina. Mikäli käytetään märkää märälle käyttötarkoituksena, voidaan lisätä 20% BODY 740 Akryyliohennetta. Erinomainen tartunta hiomattomille (sähköpinnoitetuille) paneeleille. Kaksikomponettinen paksukalvoakryylipohjamaali. Soveltuu kaikille maaleille. Kovetetaan BODY 720 NORMAL/BODY 725 kovettajalla suhteessa 4:1. Käy kaikille maaleille. Käyttämällä BODY TURBO AXkiihdytintä, kovettumisaika vähenee entisestään.

14 4. 1K - 2K POHJAMAALIT Erinomainen kiinnittyminen käsittelemättömiin pintoihin. Korkealuokkainen akryylipohjamaali osa- ja täyskoriviimeistelyihin. Sen monikäyttöisyys mahdollistaa, että sit voi laittaa normaalin, keskikokoisen tai paksun kalvon välihionnan kera tai märkää märälle menetelmänä. Hyvä valumisenesto ja erinomainen asettuminen takaa mahtavat tulokset. Se kovetetaan isosyanaattipohjaisella BODY 720 NORMAL tai BODY 725 kovettajalla suhteessa 2:1. Käyttämällä BODY 715 Turbo AX - kiihdytintä kuivumisaika vähenee entisestään. Korkealaatuinen täyttävä/tiivistävä pohjamaali osa- ja täyskoriviimeistelyihin. Soveltuu vanhan maalin ja käsittelemättömien (E-COAT) pintojen päälle. Voidaan levittää normaalina, keskikokoisena tai paksuna kalvona keskihionnan kera ja märkää märälle käyttötarkoituksena. Korka täyttökyky mahdollistaa paksumman kalvon aikaansaamisen. Nopea kuivuminen ja tarttuminen takaavat tehokkaan käytön ja nopean hionnan. Se kovetetaan BODY 725- pohjamaalikovettajalla. Yksi sen suurimpia etuja on, että se on valmis hiottavaksi kahden päivän jälkeen +2 C lämpötilassa. Käyttämällä Body 715 Turbo Ax-kiihdytintä kuivumisaika lyhenee entisestään White 1L White L Black 1L Black L Korkealaatuinen täyttävä/tiivistävä pohjamaali osa- ja täyskoriviimeistelyihin. Soveltuu vanhan maalin ja käsittelemättömien (E-COAT) pintojen päälle. Voidaan levittää normaalina, keskikokoisena tai paksuna kalvona keskihionnan kera ja märkää märälle käyttötarkoituksena. Korka täyttökyky mahdollistaa paksumman kalvon aikaansaamisen. Nopea kuivuminen ja tarttuminen takaavat tehokkaan käytön ja nopean hionnan. Se kovetetaan BODY 725- pohjamaalikovettajalla. Yksi sen suurimpia etuja on, että se on valmis hiottavaksi kahden päivän jälkeen +2 C lämpötilassa. Käyttämällä Body 715 Turbo Ax-kiihdytintä kuivumisaika lyhenee entisestään.

15 4. 1K - 2K POHJAMAALIT Korkealaatuinen täyttävä/tiivistävä pohjamaali osa- ja täyskoriviimeistelyihin. Soveltuu vanhan maalin ja käsittelemättömien (E-COAT) pintojen päälle. Voidaan levittää normaalina, keskikokoisena tai paksuna kalvona keskihionnan kera ja märkää märälle käyttötarkoituksena. Korka täyttökyky mahdollistaa paksumman kalvon aikaansaamisen. Nopea kuivuminen ja tarttuminen takaavat tehokkaan käytön ja nopean hionnan. Se kovetetaan BODY 725- pohjamaalikovettajalla. Yksi sen suurimpia etuja on, että se on valmis hiottavaksi kahden päivän jälkeen +2 C lämpötilassa. Käyttämällä Body 715 Turbo Ax-kiihdytintä kuivumisaika lyhenee entisestään. Kaksikomponenttinen paksukalvopohjamaali kaikille maalityypeille. Voidaan käyttää täytetyille ja hyvin käsitellyille vanhoille maalipinnoille. Soveltuu käytettäväksi ABC - ja koville PVCmuovipinnoille. Se kovetetaan isosyanaattipohjaisella BODY 720 NORMAL, BODY 722 NOPEA tai BODY 725 POHJAMAALI-kovettajalla suhteessa :1. Voidaan ohentaa BODY 740 NORMAL - akryyliohenteella. Ruiskutus 1,5-1,8 mm (suuttimen halkaisija) ruiskupistoolilla. Anna kuivua 20-0 min +0 C (pinnan lämpötila) tai huonelämmössä +2 C kolme päivää. Käyttämällä Body 715 Turbo Ax-kiihdytintä kuivumisaika vähenee entisestään. Erinomainen kaksikomponenttinen paksukalvopohjamaali kaikille maalityypeille. Se kovetetaan isosyanaattipohjaisella BODY 720 NORMAL, BODY 722 NOPEA tai BODY 725 POHJAMAA- LI-kovettajalla suhteessa 4:1. Voidaan ohentaa BODY 740 NORMAL - akryyliohenteella %. Nopea kuivumaan, helppo hioa. Käyttämällä Body 715 Turbo Ax-kiihdytintä kuivumisaika vähenee entisestään. Kaksikomponenttinen paksukalvopohjamaali erinomaisilla täyttöominaisuuksilla kaikille maalityypeille. Se kovetetaan isosyanaattipohjaisella BODY 720 NORMAL, BODY 722 NOPEA tai BODY 725 POHJAMAALI-kovettajalla suhteessa 5:1. Voidaan käyttää täyttävänä primerinä ja pelkkänä primerinä. Voidaan ohentaa BODY 740 NORMAL - akryyliohenteella % ja levittää maaliruiskulla (1,5-1,8mm) suutin. Nopea kuivumaan, helppo hioa. Käyttämällä Body 715 Turbo Ax - kiihdytintä kuivumisaika lyhenee entisestään

16 4. 1K - 2K POHJAMAALIT Kaksikomponenttinen, täyttävä paksukalvopohjamaali kaikille maaleille. Voidaan käyttää kitattujen ja hyvin käsiteltyjen vanhojen maalipintojen päälle. Soveltuu myös ABC ja PVC muovipinnoille. Kovettuu isosyanaattipohjaisella BODY 720 NORMAL, BODY 722 NOPEA tai BODY kovettajilla suhteessa :1. Voidaan ohentaa % BODY 740 ACRYL - ohenteella. Levitys ruiskupistoolilla (suutin 1,5-1,8 mm). Anna kuivua C (pinnan lämpötila) tai päivää +2 C ilmanlämmössä. Käyttämällä BODY 715 Turbo Ax-kiihdytintä kuivumisaika lyhenee entisestään. 2K tartuntaa edistävä, ruosteenestopohjamaali. Erityinen koostumus. Soveltuu kaikille metallityypeille (alumiini, galvanoitu, ruostumaton teräs, tavallinen metalli). Kuivuu nopeasti ja voidaan maalata 0-0 min kuluttua - ei tarvitse hiontaa. Voidaan päällemaalata kaikilla maaleilla. Voidaan hioa halutessa P1000-hiomapaperilla. Erinomainen kirkas 2K akryylipohjamaali. Soveltuu seuraaviin tarkoituksiin: Kirkkaana tartunnanparantajana hiomattomille alueille. Fillerinä käsitellyille alueille. Päällyskerroksena maaleille, joilla huonot täyttöominaisuudet. Ei vaadi hiontaa, jos jälkikäsittely tehdään 12 tunnin sisällä. Jos jälkikäsittely tehdään tämän ajan jälkeen on se hiottava ennen maalausta. Yksikomponenttinen happopohjamaali. Voidaan käyttää kaikille metallipinnoille (galvanoitu, alumiini, ruostumaton teräs, paljas teräs, kromi). Ohennetaan BODY ACRYL akryyliohenteella suhteessa 2:1. Kuivuu nopeasti: 45 minuuttia +2 asteen ilmanlämmössä tai 20 minuuttia +0 asteen kuivauksessa. Soveltuu märkää märälle pinnoille, joissa filleriä ei ole käytetty. Mikäli käytetään vanhojen maalien päälle, voidaan 91:tä käyttää täyttävänä pohjamaalina, kunhan hiotaan sitä ennen. Tarttuu erittäin hyvi hiomattomiin pintoihin ja voidaan päällemaalata kaikilla maaleilla.

17 4. 1K - 2K POHJAMAALIT Erinomainen keltainen 2K pohjamaali erityisesti alumiini-, ruostumaton teräs- ja sinkkipäällysteisille pinnoille. Sekoita happipohjaisella BODY 90 aktivaattorilla. Levitys yhtenä 10 mikronin kerroksena. Kuivuu noin 10 minuutin kuluessa ja ei vaadi hiomista ja voidaan päällemaalata kaikilla maaleilla (paitsi ei polyesteripohjaisille, koska polyesteripohjaisia pintoja ei voida kovettaa). Korkeat ominaisuudet omaava 2K epoksipohjamaali ruosteenesto-ominaisuuksin. Hyvät täyttö, tartunta ja suojausominaisuudet. Kestää äärimmäisiä lämpötiloja. Soveltuu käytettäväksi vanhojen maalien päälle, hiomattomalle paljaalle metallille, alumiinille, ruostumattomalle teräkselle ja sinkkipinnoille. Kovetetaan BODY epoksikovettajan kanssa suhteessa 4:1. Voidaan ohentaa BODY Epoksiohenteen kanssa 20-0 % ja levitetään ruiskupistoolilla (suutin 1,5 mm-1,8mm) Beige 1L Beige 4L Grey 1L Grey 4L Nopeasti kuivuva, täyttävä 1K pohjamaali kaikille maaleille. Levitettävä ohuina kerroksina (1, - 1,8mm) hiotuille alueille ainoastaan. Voidaan hioa 10-0 minuutin sisällä. Ohennettava % BODY 740-akryyliohenteen kanssa. Nopeasti kuivuva, määräykset noudattava 1K pohjamaali kaikille maaleille. Levitettävä ohuina kerroksina (1, - 1,8mm) hiotuille alueille ainoastaan. Voidaan hioa 10-0 minuutin sisällä. Ohennettava BODY akryyliohenteella suhteessa 4: Beige 1Kg Beige 5Kg Grey 1Kg Nopeasti kuivuva nitroselluloosapohjamaali käytettäväksi nitro-, synteettisten- ja akryylimaaleille. Levitetään ohuina kerroksina hiotuille alueille. Kuivuu nopeasti (10-20 min) ja voidaan märkähioa P vahvuisella hiomapaperilla Grey 5Kg

18 4. 1K - 2K POHJAMAALIT Nopeasti kuivuva ruosteenestopohjamaali puu- ja metallipinnoille. Hyvä kestävyys kosteutta, suolaa ja muita ankaria olosuhteita vastaan. Levitys pensselillä, telalla ja tai ruiskulla (1,8mm suutin) ja voidaan ohentaa 10.0% BODY ECO THIN-nitrotinnerillä. Korkealuokkainen, nopeasti kuivuva 1K ruosteenestopohjamaali metalli- ja puupinnoille. Hyvä kestävyys kosteutta, suolaa ja muita ankaria sääolosuhteita vastaan. Levitys pensselillä, telalla tai ruiskulla (suutin 1,8 mm). Voidaan ohentaa BODY ECO THIN-nitrotinnerillä. Ei sisällä sinkki- ja lyijykromaatteja. Korkealuokkainen, nopeasti kuivuva 1K ruosteenestopohjamaali metalli- ja puupinnoille. Hyvä kestävyys kosteutta, suolaa ja muita ankaria sääolosuhteita vastaan. Levitys pensselillä, telalla tai ruiskulla (suutin 1,8 mm). Voidaan ohentaa BODY ECO THIN-nitrotinnerillä. Ei sisällä sinkki. ja lyijykromaatteja. Erityinen tartunnanparantaja kaikille muoviosille auton rungossa (paitsi polyetyleeni PE). Heti käyttövalmis, se ruiskutetetaan ruiskupistoolilla 1,5 mm suuttimen halkaisijana. Soveltuu muovipuskureille, spoilereille ja muille pinnoille, jotka on käsitelty BODY 950 tai BODY AUTOFLEX SPECIALILLA. Kuivuu 10 minuutin sisällä ja voidaan päällemaalata kaikilla maaleilla ml Sinkkiä sisältävä ruosteenestopohjamaali. Soveltuu pistehitsaukseen ja MIG-hitsaukseen. Voidaan levittää pensselillä, telalla tai ruiskulla (suutin 1,4-1,8 mm). Levitetään maksimissaan mikronin (0,4 mm - 0,8 mm) paksuinen kerros. Voidaan ohentaa 25-0 % BODY ECO THIN-nitrotinnerillä.

19 5. KIRKASLAKAT 4 4 2K, akryylipohjainen paksukalvokirkaslakka. Sekoita BODY 70 HS STANDARD-kovettajan kanssa suhteessa 2:1. Voidaan ohentaa BODY ACRYL 741 SLOW tai BODY ACRYL 742 EXTRA SLOW-akryyliohenteilla. Maalauskopin lämpötilaa vaaditaan aina työtä tehdessä Tämä erittäin tunnettu Autoclear 492 HS :1 kirkaslakka on saatavilla naarmunkestävillä ominaisuuksilla, jotta se läpäisisi EU:n vak-päästömääräykset. Sekoita BODY 724 HS STANDARD tai 72 FAST-kovettajien kanssa. Uusi :1 koostumus. Sen korkean rakenteen, erinomaisen levittämisen, nopeam kovettumisen ja hyvän kiillon ansiosta tämä tuote soveltuu kaikkiin korkean luokan osa-ja kokonaistöihin. Käyttämällä BODY 72 FAST-kovettajaa kuivumisaika lyhenee 20 minuuttiin (+0 C). Valmis käsiteltäväksi 20 minuutin uunituksen jälkeen. AUTOCLEAR 492 HS on kristallinkirkas, hyvän kiillon omaava kirkaslakka. Sekoita BODY 724 HS STANDARD tai BODY 72 HS FAST-kovettajan kanssa suhteessa.1. Sen korkean rakenteenm erinomaisen levittämisen, nopean kovettumisen ja hyvän kiillon ansiosta tämä tuote soveltuu kaikkiin korkean luokan osa- ja kokonaistöihin. Käyttämällä BODY 72 HS FASTkovettajaa kuivumisaika lyhenee 20 minuuttiin (+0 C). Valmis käsiteltäväksi 20 minuutin uunituksen jälkeen.

20 5. KIRKASLAKAT PRO C494 ULTRA HS on kristallinkirkas, hyvän kiillon omaava kirkaslakka. Sen korkean rakenteen, erinomaisen levittämisen, nopean kovettumisen ja hyvän kiillon ansiosta tämä tuote soveltuu kaikkiin korkean luokan osa- ja kokonaistöihin. C494 on ympäristöystävällinen ja riittoisampi kuin tavanomaiset lakat. Käyttämällä H75 FAST-kovettajaa kuivumisaika lyhenee 20 minuuttiin (+0 C). Erittäin nopeasti kuivuva naarmunkestävä kirkaslakka soveltuu korkean volyymin automaalaamoihin. Kestävä kiilto ja ja vastustuskykyinen äärimmäisiä sääolosuhteita vastaan. Sekoitetaan BODY 720 NORMAL-kovettajan kanssa suhteessa 4:1. Kuivuu nopeasti, -4 tuntia +2 C ilman lämpötilassa ja 15 minuuttia +0 C asteessa. Nopean kuivumisen takia suositellaan vain osakorjauksiin. Saatavana myös haaleampana versiona. Erittäin nopeasti kuivuva kirkaslakka soveltuu korkean volyymin automaalaamoihin. Kestävä kiilto ja ja vastustuskykyinen äärimmäisiä sääolosuhteita vastaan. Sekoitetaan BODY 720 NORMAL-kovettajan kanssa suhteessa 4:1. Kuivuu nopeasti, -4 tuntia +2 C ilman lämpötilassa ja 15 minuuttia +0 C asteessa.nopean kuivumisen takia suositellaan vain osakorjauksiin. Saatavana myös haaleampana versiona. Tunnettu AUTOCLEAR 49 HS on saatavilla nyt naarmunkestävillä ominaisuuksilla, jotka pätevät EU:n vak-päästömääräysten kanssa. Sekoita suhteessa 2:1 BODY 720 NORMALIN, BODY 722 NOPEAN tai BODY 727 POLARIN kanssa. Käyttämällä BODY 722 NOPEAA tai BODY 727 POLARIA kuivumisaika lyhenee 20 minuuttiin +0 C lämpötilassa. Valmis käsiteltäväksi vain 10 minuutin uunituksen jälkeen.

21 5. KIRKASLAKAT 49 HS kirkaslakka on kristallinkirkas, korkean kiillon omaava lakka. Sen korkean rakenteen, erinomaisen levittämisen, nopean kovettumisen ja hyvän kiillon ansiosta tämä tuote soveltuu kaikkiin korkean luokan osa- ja kokonaistöihin. Sekoita suhteessa 2:1 BODY 720 NORMALIN, BODY 722 NOPEAN tai BODY 727 POLARIN kanssa. Käyttämällä BODY 722 NOPEAA tai BODY 727 POLARIA kuivumisaika lyhenee 20 minuuttiin +0 C lämpötilassa. Valmis käsiteltäväksi vain 10 minuutin uunituksen jälkeen. 4 Part Number Colour Size 497 HS kirkaslakka on kristallinkirkas, korkean kiillon omaava lakka. Sen korkean rakenteen, erinomaisen levittämisen, nopean kovettumisen ja hyvän kiillon ansiosta tämä tuote soveltuu kaikkiin korkean luokan osa- ja kokonaistöihin. Sekoita suhteessa 2:1 BODY 720 NORMALIN, BODY 722 NOPEAN tai BODY 727 POLARIN kanssa. Käyttämällä BODY 722 NOPEAA tai BODY 727 POLARIA kuivumisaika lyhenee 20 minuuttiin +0 C lämpötilassa. Valmis käsiteltäväksi vain 10 minuutin uunituksen jälkeen. 4 Part Number Colour Size AUTOCLEAR 498 SR (4:1) SCRATCH RESISTANT CLEAR COAT SR HS on kristallinkirkas, korkean kiillon omaava lakka. Sen korkean rakenteen, erinomaisen levittämisen ja korkean kiillon ansiosta tämä tuote soveltuu kaikkiin korkean luokan osa- ja kokonaistöihin. Sekoita suhteessa 4:1 BODY 720 NORMAALIN tai BODY 722 NOPEAN kanssa. Kuivumisaika on 0 C. Ei vaadi ohennetta HS kirkaslakka on kristallinkirkas, korkean kiillon omaava lakka. Sen korkean rakenteen, erinomaisen levittämisen, nopean kovettumisen ja hyvän kiillon ansiosta tämä tuote soveltuu kaikkiin korkean luokan osa- ja kokonaistöihin. Sekoita suhteessa 2:1 BODY 720 NORMALIN, BODY 722 NOPEAN tai BODY 727 POLARIN kanssa ja lisää max 20% akryyliohennetta BODY 740 NORMAL tai BODY 741 SLOW.

22 . PINTAMAALIT Alkydipohjainen synteettinen automaali. Pysyvästi kirkas pinta. Peittää hyvin ja kuivuu nopeasti. Kestää hyvin kaikka sääolosuhteita. Soveltuu erityisesti korkealuokkaiseksi korjausmaaliksi ajoneuvojen korjauksessa. Saatavana useita eri standardivärisävyjä. Tarvittaessa voidaan sekoittaa minkä väriseksi tahansa. Voidaan ohentaa BODY SYNT tai BODY 20:80 ohenteella. Voidaan ruiskuttaa hiotuille (P00-800) vanhoille maalipinnoille tai pohjamaalatuille pinnoille. Kaksikomponenttinen nopeasti kuivuva akryylipohjainen maali, jolla saadaan erittäin hyvä ja kestävä kiilto. Kestää myös kemiallista ja mekaanista kulutusta sekä säänvaihteluita. Saatavana useita eri standardivärisävyjä. Kovetetaan BODY 720 NORMAL-kovettajalla suhteessa 2:1. Nopeasti kuivuva metalliväri, joka ohennetaan BODY 740 ACRYL NORMAL-ohenteella suhteessa 2:1. Ruiskutetaan kerrosta, jotta saadaan sileä pinta. Voidaan käyttää pohjamaalatuille pinnoille tai hiotuille (P ) vanhoille maalipinnoille minuutin kuluttua voidaan levittää päälle kirkaslakka.

23 . PINTAMAALIT Nopeasti kuivuva 1K maali palauttamaan alkuperäispinta muovipuskureihin. Helppo levittää ja tarjoaa erinomaisen mekaanisen kestävyyden korkean elastisuuden ansiosta. Saatavilla myös Texture-koostumuksena. 7. KOVETTAJAT - TINNERIT (OHENTAJAT) Isosyanaattipohjaiset kovettajat 2K pohjamaaleille, akryylipintamaaleille ja 2K-kirkaslakoille. Saatavilla 720 NORMAL, 721 SLOW JA 722 FAST. NOPEA isosyanaattipohjainen kovettaja AINOASTAAN 2Kpohjamaaleille. Väri kirkkaankeltainen

24 7. KOVETTAJAT - TINNERIT (OHENTAJAT) ERITTÄIN NOPEA isosyanaattipohjainen kovettaja 2K-pohjamaaleille ja akryylipohjaisille kirkaslakoille. Erinomainen kiihdytin, joka soveltuu 2K PU-tuotteille, esim. alhaiset vak-päästöt omaavat kirkaslakat. Parantaa kuivumisaikaa tuottaen erinomaisia tuloksia. Käytä 4 korkillista 1litraan valmista tuotetta. Erityinen tinneri (ohentaja), joka soveltuu polyesteripohjaisten ruiskukittien (BODY 20 ja BODY 275) ohennukseen. Voidaan käyttää myös työkalujen puhdistukseen, joita oon käytetty polyesteripohjaisten materiaalien käytössä. Tinneri (ohentaja) nitroselluloosamaaleille - lakoille, kuten myös nitroselluloosa pohjaisille pintamaaleille ja 1K-pohjamaaleille. Suositellaan ruiskupistoolien ja maalitarvikkeiden puhdistuksessa. Ei sisällä kierrätettäviä liuottimia. 4 1

25 7. KOVETTAJAT - TINNERIT (OHENTAJAT) 4 1 Erityinen ohenne PU-tuotteille, esim. akryylipohjaiset hiontavärit, pohjamaalit ja 2K akryylipintamaalit. Ohentaa täydellisesti ja ei vaikuta kuivumisaikaan. Soveltuu myös akryylipohjaisilla tuotteilla käytettyjen työkalujen puhdistukseen. Ei sisällä kierrätettäviä liuottimia. 4 1 Erityinen ohenne PU-tuotteille, esim. akryylipohjaiset hiontavärit, pohjamaalit ja 2K akryylipintamaalit. Ohentaa täydellisesti ja ei vaikuta kuivumisaikaan. Soveltuu myös akryylipohjaisilla tuotteilla käytettyjen työkalujen puhdistukseen. Ei sisällä kierrätettäviä liuottimia. Erityinen ohenne PU-tuotteille, esim. akryylipohjaiset hiontavärit, pohjamaalit ja 2K akryylipintamaalit. Ohentaa täydellisesti ja ei vaikuta kuivumisaikaan. Soveltuu myös akryylipohjaisilla tuotteilla käytettyjen työkalujen puhdistukseen. Ei sisällä kierrätettäviä liuottimia. Erityinen ohenne päällyskerrosten häivytykseen. (Tunnetaan paremmin nimellä feidaus -ohenne.)

26 8. MUUT TUOTTEET Kirkas maalinpoistoaine poistamaan jäänteet maaleista, lakoista ja lateksimateriaaleista kaikilta metallipinnoilta. Soveltuu myös työkalujen puhdistukseen (maaliruiskut, lastat ym.). Levitetään pensselillä tai lastalla. Pysyy aktiivisena 0-0 minuuttia. Ei vaikuta metallipintoihin poistettavan maalin alla. AEROSOL Erityinen puhdistusaine kaiken lian puhdistukseen ennen maalausta. 4 4 Erityinen vesipohjainen puhdistusaine kaiken lian puhdistukseen ennen maalausta. Erikoislisäaine, joka on kehitetty poistamaan kiiltoa 1K ja 2K maaleilta. Lisää 20-50% riippuen halutusta lopputuloksesta. Mattausaineen lisäyksen jälkeen, vähemmän ohennetta tulee lisätä varsinaiseen maaliin.

27 8. MUUT TUOTTEET Vesipohjainen tahna vanhan maalipinnan kevyeen hiontaan ennen maalausta, antaen tarttumiskyvyn uudelle maalipinnalle. Ei sisällä silikonia ja ammoniakkia. Voidaan käyttää tavallisen märän tai kuivan hiomapaperin sijasta. Levitetään märällä sienellä tai liinalla. Erikoisaine parantamaan 2K-tuotteiden kuten 2K-pohjamaalien, 2K-maalien tai 2K-kirkaslakkojen joustavuutta. Oheisten materiaalien joustattaminen on tärkeää auton elastisten osien maalauksessa (puskurit, spoilerit ym). BODY 80 FLEX AGENTIA lisätään 5% valmiiseen 2K pohjamaaliin ja 10-15% 2K maaliin ja kirkaslakkaan. Erikoisaine ehkäisemään ja vastustamaan silikonitäplien muodostumista. Yksi korkillinen (10ml) lisätään 500ml sekoitettua maalia. Seos ruiskutetaan sitten kevyinä kerroksina täplien päälle, kunnes ne katoavat. Lisäämällä Anti Silicone 804:ää, ole huolellinen sekoituksessa.

28 Maahantuoja Part No: AUG 2010 H FIN HB BODY S.A. GR SINDOS INDUSTRIAL AREA THESSALONIKI GREECE Tel.: , Fax: exsales@hbbody.com

Tuotteet Tuotteet autokorikorjaukseen autokorikorjaukseen www.fi nnsco.fi

Tuotteet Tuotteet autokorikorjaukseen autokorikorjaukseen www.fi nnsco.fi Tuotteet autokorikorjaukseen www.finnsco.fi Liimat ja liimaustarvikkeet Metalliliima EPOX-90 musta, 220 ml Vahva epoksipohjainen autokoriliima Korin teräs ja peltiosien liimauksiin Sisältää lasikuulia,

Lisätiedot

Katso Deltron Cleaners (RLD63V) TDS (tekniset tuotetiedot) sopivien puhdistusaineiden valintaan.

Katso Deltron Cleaners (RLD63V) TDS (tekniset tuotetiedot) sopivien puhdistusaineiden valintaan. GLOBAL REFINISH SYSTEM Syyskuu 2014 Tuotetiedote 2K GREYMATIC UHS PRIMA (UHS KOVETE - D8302) D8018 Valkoinen D8019 Tummanharmaa D8024 Keskiharmaa TUOTEKUVAUS 2K GreyMatic UHS Prima on 2K pohjamaalien sarja,

Lisätiedot

Lokakuu 2008 TUOTEKUVAUS MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS. Vesiohenteinen epoksipohjamaali

Lokakuu 2008 TUOTEKUVAUS MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS. Vesiohenteinen epoksipohjamaali GLOBAL REFINISH SYSTEM Lokakuu 2008 Vesiohenteinen epoksipohjamaali Kovete TUOTEKUVAUS vesiohenteinen pohjamaali tarjoaa erinomaiset eristysominaisuudet maalikalvoille jotka ovat herkkiä liuotinpohjaisille

Lisätiedot

Huhtikuu 2015 Tuotetiedote 2K AEROSOLIT D8470 2K Tartuntapohjamaali (kromaattivapaa) D8410 2K Epoksipohjamaali D8163 2K Kirkaslakka

Huhtikuu 2015 Tuotetiedote 2K AEROSOLIT D8470 2K Tartuntapohjamaali (kromaattivapaa) D8410 2K Epoksipohjamaali D8163 2K Kirkaslakka GLOBAL REFINISH SYSTEM Huhtikuu 2015 Tuotetiedote 2K AEROSOLIT D8470 2K Tartuntapohjamaali (kromaattivapaa) D8410 2K Epoksipohjamaali D8163 2K Kirkaslakka Tuotekuvaus 2K Tartuntapohjamaali (kromaattivapaa)

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika

Lisätiedot

Tekninen tuotetiedote Marraskuu 2006

Tekninen tuotetiedote Marraskuu 2006 Tekninen tuotetiedote Marraskuu 2006 TUOTTEET ON TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H5620V HS+ Täytepohjamaali P565-5301, P565-5305 & P565-5307 Tuote Kuvaus P565-5301 HS+ Täytepohjamaali valkoinen -Spectral

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,

Lisätiedot

Tuotetiedote Lokakuu 2014

Tuotetiedote Lokakuu 2014 Premium Surfacer P565-5701, P565-5705 & P565-5707 H5620V Tuotetiedote Lokakuu 2014 TUOTTEET VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H5672V Premium Pohjamaali P565-5701, P565-5705 & P565-5707 (P210-8815 HS+ Kovetteella) Tuote

Lisätiedot

Premium Surfacer P , P & P Pikapohjamaali P , P & P

Premium Surfacer P , P & P Pikapohjamaali P , P & P Premium Surfacer P565-5701, P565-5705 & P565-5707 Tuotetiedote Kesäkuu 2016 TUOTTEET VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN Tuote Pikapohjamaali P565-5801, P565-5805 & P565-5807 Kuvaus P565-5801 Pikapohjamaali - Valkoinen

Lisätiedot

DP3000 on suoraan päällemaalattavissa Deltron UHS Progress tai Envirobase High Performance tuotteilla.

DP3000 on suoraan päällemaalattavissa Deltron UHS Progress tai Envirobase High Performance tuotteilla. GLOBAL REFINISH SYSTEM Marraskuu 2011 TUOTEKUVAUS D8511 vaalean harmaa G1 D8515 harmaa G5 D8517 tumman harmaa G7 D8225 kovete D8718/19/20 ohenteet DP3000 on 2K hiomapohjamaalien sarja, joka sopii laajalti

Lisätiedot

Tuotetiedote DP6000 2K Pikapohjamaali

Tuotetiedote DP6000 2K Pikapohjamaali GLOBAL REFINISH SYSTEM Lokakuu 2015 Tuotetiedote DP6000 2K Pikapohjamaali D8531 Vaaleanharmaa D8535 Harmaa D8537 Tummanharmaa D8302 UHS kovete D8716 Pikaohenne D8719 IR-kuivaukseen TUOTEKUVAUS DP6000 2K

Lisätiedot

7-538, 7-539 SELEMIX DIRECT TO METAL - KIILTÄVÄT PINTAMAALIT

7-538, 7-539 SELEMIX DIRECT TO METAL - KIILTÄVÄT PINTAMAALIT TUOTETIEDOTE 592 TUOTEKUVAUS 7-538, 7-539 SELEMIX DIRECT TO METAL - KIILTÄVÄT PINTAMAALIT Selemix Direct Gloss on 2-komponenttinen polyuretaani maali, joka maalataan suoraan maalattavan kohteen päälle.

Lisätiedot

Ennen ja jälkeen hionnan, pinta on puhdistettava huolellisesti rasvanpoistoaineella.

Ennen ja jälkeen hionnan, pinta on puhdistettava huolellisesti rasvanpoistoaineella. GLOBAL REFINISH SYSTEM WB Epoksi Pohjamaali Valkoinen WB Epoksi Pohjamaali Tumman Harmaa Kovete D8067 D8069 D8267 TUOTEKUVAUS Vesiohenteinen Epoksi Pohjamaali on low-voc 2K epoksi täytepohjamaali. Helppokäyttöinen,

Lisätiedot

DELFLEET PU MATTA DELFLEET PU MATTA -JÄRJESTELMÄN TUOTTEET. Ohenne, Nopea F373 TUOTEKUVAUS

DELFLEET PU MATTA DELFLEET PU MATTA -JÄRJESTELMÄN TUOTTEET. Ohenne, Nopea F373 TUOTEKUVAUS DELFLEET PU MATTA DELFLEET PU MATTA -JÄRJESTELMÄN TUOTTEET PU Matta Väri Ohenne, Hidas F371 Ohenne F372 Ohenne, Nopea F373 TUOTEKUVAUS Kovete F363 MS Kovete, Nopea F362 Kiihdytin F381 Delfleet PU Matt

Lisätiedot

Toukokuu 2008 TUOTEKUVAUS MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS. Epoksi täytepohjamaali

Toukokuu 2008 TUOTEKUVAUS MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA MAALATTAVAN PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS. Epoksi täytepohjamaali GLOBAL REFINISH SYSTEM Toukokuu 2008 Epoksi täytepohjamaali Kovete TUOTEKUVAUS on VOC yhteensopiva, hiottava, 2K epoksi täytepohjamaali. Helppokäyttöinen, hyvin hiottavissa ja erinomaiset tartuntaominaisuudet

Lisätiedot

Varmista että maalattava pinta on kauttaaltaan puhdistettu ja kuiva ennen ja jälkeen esikäsittelyn.

Varmista että maalattava pinta on kauttaaltaan puhdistettu ja kuiva ennen ja jälkeen esikäsittelyn. GLOBAL REFINISH SYSTEM 2006 D8077 Valkoinen 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8078 Harmaa 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8237 HS Express Kovete D8238 HS Nopea Kovete D8239 HS Hidas Kovete D8427 HS Sekoitussävy

Lisätiedot

RUBBER. Elastinen pinnoite Helppo irrottaa!

RUBBER. Elastinen pinnoite Helppo irrottaa! RUBBER comp Elastinen pinnoite Helppo irrottaa! RUBBERcomp KUMIMAALISPRAY RUBBERcomp kumimaalispray on helposti levitettävä, monikäyttöinen, ilmakuivuva erikoiskumipinnoite. Se suojaa käsiteltävän pinnan

Lisätiedot

DELFLEET 2K Märkää-märälle pohjamaali F491X

DELFLEET 2K Märkää-märälle pohjamaali F491X Kesäkuu 2017 TDS: V DELFLEET 2K Märkää-märälle pohjamaali F491X TUOTE Delfleet 2K Märkää-märälle pohjamaali Valkoinen G1 F4911 Delfleet 2K Märkää-märälle pohjamaali Harmaa G5 F4915 Delfleet 2K Märkää-märälle

Lisätiedot

Varmista että maalattava pinta on kauttaaltaan puhdistettu ja kuiva ennen ja jälkeen esikäsittelyn.

Varmista että maalattava pinta on kauttaaltaan puhdistettu ja kuiva ennen ja jälkeen esikäsittelyn. GLOBAL REFINISH SYSTEM Joulukuu 2007 D8718 / D8719 ohenteella D8077 Valkoinen 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8078 Harmaa 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8237 HS Express Kovete D8238 HS Nopea Kovete

Lisätiedot

METALLIMAALIEN AMMATTILAINEN. Opas täydelliseen metallinsuojaukseen!

METALLIMAALIEN AMMATTILAINEN. Opas täydelliseen metallinsuojaukseen! METALLIMAALIEN AMMATTILAINEN ULOS&SISÄLLE ULOS&SISÄLLE Opas täydelliseen metallinsuojaukseen! Aina oikea maali metallille! Hammerite Hammerite metallimaaleilla voidaan käsitellä kaiken tyyppisiä metallipintoja

Lisätiedot

Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys

Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Puulattiat Sisältö: Yleistä Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja 13.2.2014 2 Yleistä Alan nykytila Käsiteltäviä puuvalmiita pintoja entistä

Lisätiedot

Tiivistysaineet Ilmastointi

Tiivistysaineet Ilmastointi Tiivistysaineet Ilmastointi Tiivistysaineet Ilmastointi Tuotantolaitoksella Getingessä valmistetaan ABRAn tiivistysaineita muun muassa ilmastointialalle. Sunchem kykenee vastaamaan useimpiin tarpeisiin

Lisätiedot

Aquabase TM Plus Vesiohenteinen Basecoat

Aquabase TM Plus Vesiohenteinen Basecoat Aquabase Plus Waterborne Basecoat System I0600 Tekninen tuotetiedote 2011 TUOTTEET TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN Product Aquabase TM Plus Vesiohenteinen Basecoat Description P989-sarja Basecoat Sekoitussävyt

Lisätiedot

COOLDRY REFLECTIVE. Tuotetiedot Päivämäärä: 15.10.2014 SUOJA LÄMPÖÄ JA KOSTEUTTA VASTAAN

COOLDRY REFLECTIVE. Tuotetiedot Päivämäärä: 15.10.2014 SUOJA LÄMPÖÄ JA KOSTEUTTA VASTAAN COOLDRY REFLECTIVE Tuotetiedot Päivämäärä: 15.10.2014 SUOJA LÄMPÖÄ JA KOSTEUTTA VASTAAN 71640 Ludwigsburg GERMANY E info@sistec-coatings.de I www.sistec-coatings.de TUOTEKATSAUS 1 COOLDRY / FLEXDRY KATTOMAALIT

Lisätiedot

N:o 837 4123 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUVOJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET

N:o 837 4123 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUVOJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET N:o 837 4123 Liite 1 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET 1. Maalien ja lakkojen alaluokat a) Sisäseinien ja -kattojen himmeillä maaleilla ja pinnoitteilla tarkoitetaan

Lisätiedot

DE IJSSEL COATINGS MAALISYSTEEMIT

DE IJSSEL COATINGS MAALISYSTEEMIT DE IJSSEL COATINGS MAALISYSTEEMIT ALUMIINIVENEET Alumiini - vesilinjan alapuoliset osat Alumiini - vesilinjan yläpuoliset osat Alumiini - kansi Alumiini - pintarakenteet Alumiini - verhoilujen takana olevat

Lisätiedot

Tuotetiedote Maaliskuu 2013

Tuotetiedote Maaliskuu 2013 Tuotetiedote Maaliskuu 2013 VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H4700V Tuote Eco+ hiomapohjamaali P565-4471, P565-4475 & P565-4477 Kuvaus P565-4471 Eco+ hiomapohjamaali vaalean harmaa SG01 P565-4475 Eco+ hiomapohjamaali

Lisätiedot

Tuotetiedote DP5000. Tuote voidaan päällemaalata suoraan käyttäen seuraavia tuotteita: DELTRON UHS Progress tai ENVIROBASE High Performance basecoat.

Tuotetiedote DP5000. Tuote voidaan päällemaalata suoraan käyttäen seuraavia tuotteita: DELTRON UHS Progress tai ENVIROBASE High Performance basecoat. GLOBAL REFINISH SYSTEM Huhtikuu 2014 Tuotetiedote DP5000 (D8302 UHS Kovete) TUOTEKUVAUS D8521 Vaaleanharmaa D8525 Harmaa D8527 Tummanharmaa D8302 UHS Kovete D8717/18/19 Ohenteet DP5000 on 2K pohjamaalien

Lisätiedot

Järjestelmätiedote. Muovisosien maalausjärjestelmä

Järjestelmätiedote. Muovisosien maalausjärjestelmä Järjestelmätiedote. Muovisosien maalausjärjestelmä Tällä yleiskäyttöisellä maalausjärjestelmällä voidaan pinnoittaa kaikki ajoneuvojen ulkopinnoissa yleisesti esiintyvät muoviosat helposti ja luotettavasti

Lisätiedot

Kuva1. Tyypillinen katevaurio.

Kuva1. Tyypillinen katevaurio. Tässä artikkelissa käsitellään suurien muovikatehalkeamien korjaamista kotikonstein ja ilman muovihitsaamista. Menetelmä sopii hyvin pitkien katehalkeamien korjaamiseen. Mikäli esimerkiksi kiinnikekannakkeita

Lisätiedot

Tuotetiedote DELFLEET BC F3140 DELFLEET CLEAR F390

Tuotetiedote DELFLEET BC F3140 DELFLEET CLEAR F390 Tuotetiedote DELFLEET BC F3140 DELFLEET CLEAR F390 DELFLEET BC TUOTTEET Delfleet BC (F3140 sideaine) Delfleet Kirkaslakka F390 Delfleet ohenne hidas F371 Delfleet MS kovete F361 Delfleet ohenne F372 Delfleet

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM KUIVAN TILAN SEINÄT.

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM KUIVAN TILAN SEINÄT. Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS 1. Cement primer- laimenna 1:1

Lisätiedot

Elokuu D8501, D8505, D8507 2K pohjamaali DP4000 (UHS Kovettaja D8302) TUOTEKUVAUS PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS

Elokuu D8501, D8505, D8507 2K pohjamaali DP4000 (UHS Kovettaja D8302) TUOTEKUVAUS PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS GLOBAL REFINISH SYSTEM Elokuu 2012 D8501, D8505, D8507 2K pohjamaali DP4000 (UHS Kovettaja D8302) D8501 vaalean harmaa G1 D8505 harmaa G5 D8507 tumman harmaa G7 TUOTEKUVAUS Uusinta pohjamaaliteknologiaa

Lisätiedot

Tuotetiedote NOPEA GREYMATIC 2K hiomapohjamaali

Tuotetiedote NOPEA GREYMATIC 2K hiomapohjamaali Tuotetiedote NOPEA GREYMATIC 2K hiomapohjamaali D800 Vaalean harmaa D807 Tumman harmaa TUOTEKUVAUS 2K NOPEA GreyMatic on monenlaiseen korjauskäyttöön soveltuva 2K pohjamaali. Tuote on nopeasti kuivuva

Lisätiedot

Tekninen tuotetiedote Elokuu 2012

Tekninen tuotetiedote Elokuu 2012 Tekninen tuotetiedote Elokuu 2012 TUOTTEET TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H5872V Tuote Täytepohjamaali P565-4501, P565-4505 & P565-4507 (P210-8815 HS+ Kovete) Kuvaus P565-4501 Täytepohjamaali Valkoinen

Lisätiedot

Lokakuu 2011 TUOTEKUVAUS PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS

Lokakuu 2011 TUOTEKUVAUS PINNAN ESIKÄSITTELY - HIONTA PINNAN ESIKÄSITTELY PUHDISTUS GLOBAL REFINISH SYSTEM Lokakuu 2011 TUOTEKUVAUS D8501 vaalean harmaa G1 D8505 harmaa G5 D8507 tumman harmaa G7 D8238 HS nopea kovete D8239 HS hidas kovete D8715 produktiivinen ohenne Uusinta pohjamaaliteknologiaa

Lisätiedot

Tuotetiedote D8501, D8505, D8507 2K pohjamaali DP4000

Tuotetiedote D8501, D8505, D8507 2K pohjamaali DP4000 GLOBAL REFINISH SYSTEM Tammikuu 2016 Tuotetiedote D8501, D8505, D8507 2K pohjamaali DP4000 TUOTEKUVAUS Uusinta pohjamaaliteknologiaa hyödyntävä DP4000 on suunniteltu nopeuttamaan ja helpottamaan pohjamaalausta

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM VESIERISTETYLLE POHJALLE MÄRKÄTILAN SEINÄT.

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM VESIERISTETYLLE POHJALLE MÄRKÄTILAN SEINÄT. Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS 1. Cement primer- voidaan ohentaa

Lisätiedot

Läpihiotut kohdat tulisi pohjustaa D8421 spray pohjamaalilla.

Läpihiotut kohdat tulisi pohjustaa D8421 spray pohjamaalilla. GLOBAL REFINISH SYSTEM Huhtikuu 2008 TUOTEKUVAUS T510 WB Engine Bay Converter D8260 Aktivaattori T494 Ohenne T495 Hidas Ohenne Envirobase High Performance moottoritilan maalausjärjestelmä on suunniteltu

Lisätiedot

TEOLLISUUSMAALIEN NETTOHINNASTO 2015

TEOLLISUUSMAALIEN NETTOHINNASTO 2015 TEOLLISUUSMAALIEN NETTOHINNASTO 2015 Sivu 1 TUOTE SÄVY L.hinta 20 10 3/4/5 OHENNE ALKYDIMAALIT PRAIMEX metallin pohjamaali punainen, harmaa 5,33 106,60 20 L 7 PRAIMEX metallin pohjamaali valk, kelt. Vihreä

Lisätiedot

Tekninen Tuoteseloste S1.03.01 Pintamaalit

Tekninen Tuoteseloste S1.03.01 Pintamaalit Kuvaus Sikkens on matalakiiltoinen musta pintamaali munakuorimaisella kiillolla. in matalampi kiiloasteinen pintamaali on sopiva kun tarvitaan mattapintaista pinnan viimeistelyä. 3 1 Autocryl Plus LV Hardener

Lisätiedot

MAALILINJA NEUVOO 07. KATOT ja metallipinnat ulkona

MAALILINJA NEUVOO 07. KATOT ja metallipinnat ulkona MAALILINJA NEUVOO 07 KATOT ja metallipinnat ulkona Sisällysluettelo Niksit...3 Uudet maalattavat pinnat... 4 Vanhat maalattavat pinnat... 6 2 NIKSIT 1.1 Ennen käsittelyä NIKSIT Hyvä käsittelylämpötila

Lisätiedot

TV-TASON MAALAUS. Copyright Isto Jokinen

TV-TASON MAALAUS. Copyright Isto Jokinen TV-TASON MAALAUS LÄHTÖTILANNE TV-taso on laadukas, hyväkuntoinen ja aidolla tammiviilulla pinnoitettu. TV-taso ei kuitenkaan sovi väriltään omistajan sisustukseen, joten se halutaan maalata kiiltävän valkoiseksi

Lisätiedot

Monipuoliseen puuliimaukseen

Monipuoliseen puuliimaukseen Monipuoliseen puuliimaukseen A14 BISON PU-TimberMax Express Polyuretaani Puuliima D4 5min 310ml Erittäin npea ja vahva polyuretaanipuuliima sisä- ja ulkokäyttöön. Hyytelömäinen, läpinäkyvä, (meri)veden

Lisätiedot

SATAMAT, TELAKAT JA MERENKULKUKALUSTO ZINGA GALVANOINTI YHTÄ HELPPOA KUIN MAALAUS

SATAMAT, TELAKAT JA MERENKULKUKALUSTO ZINGA GALVANOINTI YHTÄ HELPPOA KUIN MAALAUS SATAMAT, TELAKAT JA MERENKULKUKALUSTO ZINGA GALVANOINTI YHTÄ HELPPOA KUIN MAALAUS ZINGA-GALVANOINTI YHTÄ HELPPOA KUIN MAALAUS - Suojauksen kesto vastaa kuumasinkityksen kestoa. - Kuivakalvosta 96 % puhdasta

Lisätiedot

Deltron Progress UHS DG on erittäin hyvän peittokyvyn omaava UHS-suorakiiltopintamaali kaikentyyppiseen korjausmaalaukseen

Deltron Progress UHS DG on erittäin hyvän peittokyvyn omaava UHS-suorakiiltopintamaali kaikentyyppiseen korjausmaalaukseen GLOBAL REFINISH SYSTEM Elokuu 2013 Tuotetiedote Tuotteet Deltron Progress UHS DG Sävyt Deltron UHS Kovete Deltron ohenteet Kiihdytetty ohenne D60xx D8302 D8718/D8719 D8714 Ultra-High Solids Direct Gloss

Lisätiedot

sidosaineet ja liimat

sidosaineet ja liimat sidosaineet ja liimat AIR-ONE Ultra kevyt, korkean hyötysuhteen ja -polymeroitumisasteen omaava yksi komponenttinen kiinnityslaasti keraamisille laatoille. Ominaisuudet o korkea tehokkuus o yksikomponenttinen

Lisätiedot

Valmistasoitteet. Kiillon valmistasoitteet tarjoavat laajan valikoiman tuotteita erilaisiin kodin tasoitustarpeisiin.

Valmistasoitteet. Kiillon valmistasoitteet tarjoavat laajan valikoiman tuotteita erilaisiin kodin tasoitustarpeisiin. Valmistasoitteet Kiillon valmistasoitteet tarjoavat laajan valikoiman tuotteita erilaisiin kodin tasoitustarpeisiin. VIIMEISTELYSILOTE Kiilto Fine HIENO, KEVYTTÄYTTEINEN VALKOINEN VIIMEISTELYTASOITE KUIVIIN

Lisätiedot

Express Plus Kirkaslakka P

Express Plus Kirkaslakka P express Express Plus Kirkaslakka P190-8000 J3070V Tuotetiedote Kesäkuu 2016 TUOTEET TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN J3070V HS Plus Kirkaslakka P190-8000 Tuote Kuvaus P190-8000 HS Plus kirkaslakka P210-8817

Lisätiedot

D8740 muovilisäaineen käyttö DP4000 pohjamaaliseoksessa mahdollistaa uusien Bare TPO, PP/EPDM pintojen maalaamisen DP4000:lla.

D8740 muovilisäaineen käyttö DP4000 pohjamaaliseoksessa mahdollistaa uusien Bare TPO, PP/EPDM pintojen maalaamisen DP4000:lla. GLOBAL REFINISH SYSTEM Lokakuu 2015 Tuotetiedote D8501, D8505, D8507 2K Pohjamaali DP4000 (UHS Kovete D8302) D8501 2K Pohjamaali Valkoinen G1 D8505 2K Pohjamaali Harmaa G5 D8507 2K Pohjamaali Tummanharmaa

Lisätiedot

P on 2K akryylikirkaslakka, joka soveltuu AQUABASE ja AQUABASE Plus basecoat pinnoille.

P on 2K akryylikirkaslakka, joka soveltuu AQUABASE ja AQUABASE Plus basecoat pinnoille. Tekninen Tuotetiedote Elokuu 2013 TUOTTEET TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN 2K HS Plus Kirkaslakka P190-7020 Tuote Kuvaus P190-7020 HS Plus Kirkaslakka P210-8815 HS Plus Kovete P850-1692/1693/1694 2K Low

Lisätiedot

UV Speedprime - UV Kuivattava Pohjamaali P P UV Speedprime - UV Kuivattava Pohjamaali P UV Speedprimerin Aktivaattori

UV Speedprime - UV Kuivattava Pohjamaali P P UV Speedprime - UV Kuivattava Pohjamaali P UV Speedprimerin Aktivaattori Tuotetiedote Kesäkuu 2014 VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H5110V UV Speedprime - UV Kuivattava Pohjamaali P110-5001 Tuote Kuvaus P110-5001 UV Speedprime - UV Kuivattava Pohjamaali P275-5002 UV Speedprimerin Aktivaattori

Lisätiedot

Kitit S Kovettajat Ohentimet Glasurit RATIO-kitti valkoinen /20K max. 4 % , -50

Kitit S Kovettajat Ohentimet Glasurit RATIO-kitti valkoinen /20K max. 4 % , -50 Kitit S Kovettajat Ohentimet Glasurit RATIO-kitti valkoinen 839-20/20K 948-36 948-52 Glasurit Hienokitti vaaleanharmaa 839-25 948-36 Glasurit Soft-Body Filler 839-55 948-36 948-52 Glasurit Yleiskitti vaaleanharmaa

Lisätiedot

D8186 ruiskutetaan puhtaalle ja pölyttömälle Envirobase HP basecoat pinnalle. Pölypyyhkeen käyttöä suositellaan.

D8186 ruiskutetaan puhtaalle ja pölyttömälle Envirobase HP basecoat pinnalle. Pölypyyhkeen käyttöä suositellaan. GLOBAL REFINISH SYSTEM Syyskuu 2011 TUOTTEET Vesiohenteinen kirkaslakka D8186 Vesiohenteisen kirkaslakan kovete D8224 Ohenne T494 Vesiohenteisen kirkaslakan häivytysohenne D8449 TUOTEKUVAUS D8186 perustuu

Lisätiedot

SYNTEETTINEN KUMIMAALI

SYNTEETTINEN KUMIMAALI RUBBER comp SYNTEETTINEN KUMIMAALI AUTON MAALAUSOHJEET Alkuperäinen RUBBERcomp kumimaali on synteettistä erikoiskumipolymeeriseosta, joka muodostaa säätä- ja kulutusta kestävän kerroksen. Kerros on sen

Lisätiedot

Tapetointi. Parkettituotteet. Kiillon tuotteista löytyy kattavasti kaikki parketti- ja

Tapetointi. Parkettituotteet. Kiillon tuotteista löytyy kattavasti kaikki parketti- ja Tapetointi Parkettituotteet Kiillon tuotteista löytyy kattavasti kaikki parketti- ja TYÖOHJEET puulattioiden kiinnittämiseen ja pintakäsittelyyn tarvittavat tuotteet. Tapetointijärjestelmä paperitapetin,

Lisätiedot

Ohjaamon jälkimaalaus. Ohjaamon peltiosat. Esikäsittely PGRT TÄRKEÄÄ!

Ohjaamon jälkimaalaus. Ohjaamon peltiosat. Esikäsittely PGRT TÄRKEÄÄ! Esikäsittely TÄRKEÄÄ! Korin metalli on suojattu korroosiolta mm. sinkkikerroksella. Täydellisen korroosiosuojauksen varmistamiseksi tämä sinkkikerros on korjattava päällemaalaamalla, jos se on vahingoittunut

Lisätiedot

2 : % VOC-sovellettu 2 : % Sekoitussuhde 100% til. % HVLP-ruisku: 1.3 mm bar / 0.

2 : % VOC-sovellettu 2 : % Sekoitussuhde 100% til. % HVLP-ruisku: 1.3 mm bar / 0. Työmenetelmä: Kuivumista nopeuttava lisäaine Glasurit-vakiokirkalakoille (VOC-yhteensopivat ja ei-voc-yhteensopivat), -linjalle, -linja VOC:lle sekä 85 HS-praimerfyllerille/-fyllerille Ominaisuudet: Lyhentää

Lisätiedot

TEOLLISUUSMAALIEN NETTOHINNASTO 2014

TEOLLISUUSMAALIEN NETTOHINNASTO 2014 TEOLLISUUSMAALIEN NETTOHINNASTO 2014 Sivu 1 TUOTE SÄVY L.hinta 20 10 3/4/5 OHENNE ALKYDIMAALIT PRAIMEX metallin pohjamaali punainen, harmaa 5,33 106,60 20 L 7 PRAIMEX metallin pohjamaali valk, kelt. Vihreä

Lisätiedot

SYNTEETTINEN KUMIMAALI

SYNTEETTINEN KUMIMAALI RUBBER comp SYNTEETTINEN KUMIMAALI AUTON MAALAUSOHJEET Alkuperäinen RUBBERcomp kumimaali on synteettistä erikoiskumipolymeeriseosta, joka muodostaa säätä- ja kulutusta kestävän kerroksen. Kerros on sen

Lisätiedot

Käyttötekninen tiedote.

Käyttötekninen tiedote. Käyttötekninen tiedote. Priomat tartuntapohjamaali 4075 uusi Priomat tartuntapohjamaali 4075 uusi on sinkkikromaattivapaa, fenolivapaa, happokovetteinen, kaksikomponenttinen tartuntapohjamaali "PVBjärjestelmässämme".

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM KUIVANTILAN LATTIAT.

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM KUIVANTILAN LATTIAT. Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS 1. Cement primer- voidaan ohentaa

Lisätiedot

Tiivistysaineet Rakennus ja pelti

Tiivistysaineet Rakennus ja pelti Tiivistysaineet Rakennus ja pelti Tiivistysaineet Rakennus ja pelti Ruotsissa kehitetyt ABRA-tuotteet on suunniteltu hankaliin olosuhteisiin riippumatta siitä, missä päin maailmaa ammattimaista peltityötä

Lisätiedot

LIIMAMASSOJEN UUDISTUNUT ILME JA VALIKOIMA

LIIMAMASSOJEN UUDISTUNUT ILME JA VALIKOIMA LIIMAMASSOJEN UUDISTUNUT ILME JA VALIKOIMA KIILTO MASA MONIKÄYTTÖINEN LIIMA- JA TIIVISTEMASSA Silyylipolymeeriteknologiaan perustuva elastinen liima kiinnittämiseen sekä tiivistämiseen ulko- ja sisätiloissa,

Lisätiedot

2 : % VOC-sovellettu 2 : % Sekoitussuhde 100% til. % HVLP-ruisku: 1.3 mm bar / 0.

2 : % VOC-sovellettu 2 : % Sekoitussuhde 100% til. % HVLP-ruisku: 1.3 mm bar / 0. Työmenetelmä: Kuivumista nopeuttava lisäaine Glasurit-vakiokirkalakoille (VOC-yhteensopivat ja ei-voc-yhteensopivat), -linjalle, -linja VOC:lle, VOC MC600 sekä 85 HS-praimerfyllerille/-fyllerille Ominaisuudet:

Lisätiedot

METALLITUOTTEIDEN MAALAUS

METALLITUOTTEIDEN MAALAUS METALLITUOTTEIDEN MAALAUS PINNALLA 2. 27.3.2014 Isto Jokinen 1 MAALAUKSEN TAVOITE Kaikkia tuotteita maalataan haluttaessa muuttaa niiden pinnan sävyä ja kiiltoa ja parannettaessa pinnan pitämistä puhtaana.

Lisätiedot

Laatua tuulilasin liimaukseen

Laatua tuulilasin liimaukseen Laatua tuulilasin liimaukseen Nopea, tehokas ja turvallinen 8289.indd 2 05.06.12 14:15 Kattava Teroson-tuulilasiliimavalikoima Tuulilasi on erittäin tärkeä osa auton runkoa. Se vastaanottaa osan kolarin

Lisätiedot

LV 350 Filler Beige/Light Gray/Dark Gray /005

LV 350 Filler Beige/Light Gray/Dark Gray /005 Kuvaus Korkealuokkainen, nopeasti kuivuva kaksikomponenttinen märkää märälle tai hiottava pohjamaali. Käytetään hyötyajoneuvojen uudisrakentamisessa ja korjausmaalauksessa, kuten linja-auto- ja perävaunu

Lisätiedot

Peltikattomaalit ja oheistuotteet

Peltikattomaalit ja oheistuotteet Peltikattomaalit ja oheistuotteet Peltikattomaalit ja oheistuotteet Sunchem on johtava kattomaalien valmistaja. Asiakkaiden tarpeisiin voidaan vastata pikaisesti Getingessä sijaitsevan tuotantoyksikön

Lisätiedot

Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine kaikille vanteille (ml. kevytmetallivanteet).

Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine kaikille vanteille (ml. kevytmetallivanteet). KEMIKAALIT AUTONHOITO AUTONHOITOAINEET Ajoneuvojen pesuun, vahaukseen, kiillotukseen ja pintojen hoitoon Kaikentyyppisten ajoneuvojen pesuun ja pintojen hoitoon. Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine

Lisätiedot

90 mm HALK. G-42002-O 93,00 100 mm LEV. 90 mm HALK. G-42001-O 58,00 50 mm LEV. 90 mm HALK. 100 mm LEV.

90 mm HALK. G-42002-O 93,00 100 mm LEV. 90 mm HALK. G-42001-O 58,00 50 mm LEV. 90 mm HALK. 100 mm LEV. POLY-PTX HIOMA-, KIILLOTUS- JA HARJAUSKONE TASOILLE JA PUTKILLE TUOTE nro /kpl 240 V, 50-60 Hz, 1750 W NOPEUDEN SÄÄDÖLLÄ 1000-3500 RPM PAINO: 3,3 kg PYÖRÖJEN HALKAISIJA 90-115mm VALMISTUSMAA: SAKSA HIOMA-

Lisätiedot

Enke Multi Protect asennusohje

Enke Multi Protect asennusohje Työvaiheet 1. Puhdista ja kuivaa alusta 2. Levitä alustalle pohjustusainetta 3. Maalaa Enke Multi Protect:illa 4. Anna kuivua Esikäsittely Ennen Enke Multi Protect:illa maalausta, on pinta käsiteltävä

Lisätiedot

LIIMA + TIIVISTEMASSA TUOTESELOSTE 05.12.07 25.11.2004

LIIMA + TIIVISTEMASSA TUOTESELOSTE 05.12.07 25.11.2004 LIIMA + TIIVISTEMASSA TUOTESELOSTE 05.12.07 25.11.2004 Kuvaus Yksikomponenttinen, pysyvästi elastinen ja kutistumaton polyuretaanipohjainen massa liimaamiseen ja tiivistämiseen. Ei valu pystysuorillakaan

Lisätiedot

BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS

BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS Tuotekehityksen kuulumisia 17.9.2015, Tikkurila Oyj, Vantaa Jenni Järvinen & Juha Nikkola Sisältö Yleistä vesiohenteisista epokseista Tikkurilan Fontefloor EP tuotteet

Lisätiedot

AMERICOL KÄSIENPESUAINE, PUNAINEN

AMERICOL KÄSIENPESUAINE, PUNAINEN AMERICOL KÄSIENPESUAINE, PUNAINEN Käsienpesuhyytelö keskiraskaalle lialle kuten öljy, rasva, bitumi, kumi jne. Sopii erinomaisesti korjaamoille, metalliteollisuudelle, tietyömaille yms. Käsienpesutahna,

Lisätiedot

REAKTIO ILMAN PAINEESSA TWO 2K. MASTON TWO tekee 2-komponentti maalauksesta yhtä helppoa ja käyttäjäystävällistä

REAKTIO ILMAN PAINEESSA TWO 2K. MASTON TWO tekee 2-komponentti maalauksesta yhtä helppoa ja käyttäjäystävällistä PAINTS GENERAL PURPOSE MOLEKYYLIEN VERKOTTUMINEN PONNEAINE 2K SIDOSAINE VÄRIAINE KOVETIN LISÄAINEET REAKTIO ILMAN PAINEESSA 2-KOMPONENTTI SPRAY MAALI TWO COMPONENT REAGOIMATTOMIA YHDISTEITÄ PATENTTI HAETTU

Lisätiedot

Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista.

Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista. Sivu 1 / 5 Korroosionestomaalit Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista. Sideaineet Sideaine muodostaa alustaan kiinnittyvän

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM MÄRKÄTILAN SEINÄT.

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM MÄRKÄTILAN SEINÄT. Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS 1. Cement primer- voidaan ohentaa

Lisätiedot

OLET ODOTTANUT JO TARPEEKSI

OLET ODOTTANUT JO TARPEEKSI OLET ODOTTANUT JO TARPEEKSI AN AXALTA COATING SYSTEMS BRAND UUTTA NOPEUSENNÄTYSTÄ UUSI NOPEASTI KUIVUVA HIONTAVÄRI JA ESIKÄSITTELYPYYHKEET CROMAXILTA PS1081, PS1084, PS1087 Ultra Performance Energy Surfacer

Lisätiedot

Skidplate, takapuskuri

Skidplate, takapuskuri Installation instructions, accessories Ohje nro 31265633 Versio 1.3 Osa nro 31265630, 30756290, 31316484, 31316485, 31316074, 31316075 Skidplate, takapuskuri IMG-340000 Volvo Car Corporation Skidplate,

Lisätiedot

MAALILINJA NEUVOO 06. KALUSTEET Sisällä

MAALILINJA NEUVOO 06. KALUSTEET Sisällä MAALILINJA NEUVOO 06 KALUSTEET Sisällä Sisällysluettelo Niksit...3 Uudet maalattavat pinnat... 4 Vanhat maalattavat pinnat... 6 Uudet lakattavat pinnat... 8 Vanhat lakattavat pinnat...10 Öljyttävät ja

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM VESIERISTETYLLE POHJALLE MÄRKÄTILAN LATTIAT.

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM VESIERISTETYLLE POHJALLE MÄRKÄTILAN LATTIAT. Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS 1. Cement primer- voidaan ohentaa

Lisätiedot

AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ

AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ 1. Ruiskun pesu ennen käyttöönottoa 2. Maalin lisäys ja maalaus 3. Ruiskunpesu maalauksen jälkeen RUISKUN KÄYTTÖ MAALAUKSISSA Air-Mix-ruiskua käytetään lähinnä kalusteovien

Lisätiedot

10/2011 Vinkkejä värivastaavuuden määritykseen

10/2011 Vinkkejä värivastaavuuden määritykseen Sävyvastaavaisuus Hyvä korjaustyö edellyttää joskus että sävyvastaavuus saavutetaan sävyttämällä tai häivytyksen avulla, tai kiillottamalla vanha maali. On siis tärkeää että vertaus alkuperäisen maalin

Lisätiedot

Katso Deltron Cleaners (RLD63V) TDS (tekniset tuotetiedot) sopivien puhdistusaineiden valintaan.

Katso Deltron Cleaners (RLD63V) TDS (tekniset tuotetiedot) sopivien puhdistusaineiden valintaan. GLOBAL REFINISH SYSTEM Toukokuu 2014 Tuotetiedote 2K GREYMATIC UHS PRIMA (UHS KOVETE - D8302) D8018 Valkoinen D8019 Tummanharmaa D8024 Keskiharmaa TUOTEKUVAUS 2K GreyMatic UHS Prima on 2K pohjamaalien

Lisätiedot

MAALILINJA NEUVOO 04. IKKUNAT JA OVET Sisällä

MAALILINJA NEUVOO 04. IKKUNAT JA OVET Sisällä MAALILINJA NEUVOO 04 IKKUNAT JA OVET Sisällä Sisällysluettelo Niksit...3 Uudet maalattavat ikkunat ja ovet... 4 Vanhat maalattavat ikkunat ja ovet... 6 Uudet lakattavat ikkunat ja ovet... 8 Vanhat lakattavat

Lisätiedot

Pikakuivaus UV-lamppua käyttäen nopeuttaa korjaustyötä perinteisiin kuivausmenetelmiin verrattuna.

Pikakuivaus UV-lamppua käyttäen nopeuttaa korjaustyötä perinteisiin kuivausmenetelmiin verrattuna. GLOBAL REFINISH SYSTEM Kesäkuu 2014 Tuotetiedote D8082 D8082 UV-kuivattava pohjamaali D8783 Aktivaattori UV-kuivattavalle pohjamaalille TUOTEKUVAUS D8082 UV-kuivattava pohjamaali on erittäin nopea ruiskuttaa

Lisätiedot

MAALILINJA NEUVOO 06. KALUSTEET Sisällä

MAALILINJA NEUVOO 06. KALUSTEET Sisällä MAALILINJA NEUVOO 06 KALUSTEET Sisällä Sisällysluettelo Niksit...3 Uudet maalattavat pinnat... 4 Vanhat maalattavat pinnat... 6 Uudet lakattavat pinnat... 8 Vanhat lakattavat pinnat...10 Öljyttävät ja

Lisätiedot

Uusi Standox VOC Xtreme Filler -hiontaväri U7600.

Uusi Standox VOC Xtreme Filler -hiontaväri U7600. Uusi Standox VOC Xtreme Filler -hiontaväri U7600. An Axalta Coating Systems Brand XTREME- VALLANKUMOUS Vallankumouksellista! Todella nopeasti kuivuva hiontaväri. Esittelemme uuden Standox VOC Xtreme Filler

Lisätiedot

Huippuluokan sisämaalit ammattilaisille

Huippuluokan sisämaalit ammattilaisille ammattilaistuotteet Teknoksen uusi TeknosPro-tuotesarja sisältää laadukkaita ja teknisesti edistyksellisiä pintakäsittelyratkaisuja ammattirakentamiseen. TeknosPro kohottaa rakentamisen laatua. Sarjan

Lisätiedot

REAKTIO ILMAN PAINEESSA MASTON 2K TWO. MASTON 2K TWO tekee 2-komponentti maalauksesta yhtä helppoa ja käyttäjäystävällistä

REAKTIO ILMAN PAINEESSA MASTON 2K TWO. MASTON 2K TWO tekee 2-komponentti maalauksesta yhtä helppoa ja käyttäjäystävällistä PAINTS GENERAL PURPOSE CROSSLINKING MOLEKYYLIEN OF THE VERKOTTUMINEN MOLECULES PONNEAINE 2K SIDOSAINE VÄRIAINE KOVETIN LISÄAINEET REAKTIO ILMAN PAINEESSA 2-KOMPONENTTI SPRAY MAALI TWO COMPONENT REAGOIMATTOMIA

Lisätiedot

COLOR HORIZONS CANDY TIIVISTEET

COLOR HORIZONS CANDY TIIVISTEET COLOR HORIZONS CANDY TIIVISTEET LUE UE OHJEET ENNENKUIN KÄYT YTÄT T TUOTTEIT TTEITA! A! Ei ole suositeltavaa maalata alle 21 C asteen lämpötilassa. COLOR OR HORIZONS CANDY Y TIIVISTEET ovat universaaleja

Lisätiedot

ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle

ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle Säilytä puun ainutlaatuinen lämpö ja aito kosketus sisustuksesi puupinnoissa ja kodin käyttöesineissä. Puumateriaalissa yhdistyvät kauniisti luonnonläheinen ajattomuus

Lisätiedot

Käyttötekninen tiedote.

Käyttötekninen tiedote. Käyttötekninen tiedote. Pohjat - ennen pinnoitusta Hyötyajoneuvoilta tänä päivänä vaadittavat toiminnot ylittävät alkuperäisen tarkoituksen ja sisältävät nykyään yhä enenevässä määrin mainontaan liittyviä

Lisätiedot

Ratkaisut muovinkorjaukseen

Ratkaisut muovinkorjaukseen Ratkaisut muovinkorjaukseen Täydellinen ratkaisu muovinkorjaukseen Muovinkorjauksessa tarvittavat tuotteet Tuote Määrä IDH No. Patruunat Terokal 9225 3 211513 Terokal 150 aerosoli 1 211589 Puhdistusaine

Lisätiedot

RUOSTEENESTOPOHJAMAALI / HIMMEÄ

RUOSTEENESTOPOHJAMAALI / HIMMEÄ TIKKURILA RUOSTEENESTOPOHJAMAALI / HIMMEÄ TYYPPI Vesiohenteinen, nopeasti kuivuva erikoissideainetta sisältävä ruosteenestopohjamaali vesiohenteisille pintamaaleille. KÄYTTÖKOHTEET SOVELTUVUUS Peltikatot,

Lisätiedot

ALKYDIMAALI METALLIPINNOILLE / PUOLIKIILTÄVÄ

ALKYDIMAALI METALLIPINNOILLE / PUOLIKIILTÄVÄ TIKKURILA ALKYDIMAALI METALLIPINNOILLE / PUOLIKIILTÄVÄ TYYPPI KÄYTTÖKOHTEET SOVELTUVUUS Aktiivista ruosteenestopigmenttiä sisältävä alkydimaali. Peltikatot, vesikourut, syöksytorvet, suojapellit, kaiteet

Lisätiedot

3M Scotch-Weld Vesiohenteiset liimat

3M Scotch-Weld Vesiohenteiset liimat 3M Scotch-Weld Vesiohenteiset liimat täydellinen vaihtoehto liuotinohenteisille liimoille Monien mielestä vesiohenteisten liimojen kuivumisajat ovat pitkät. 3M Fast Tack 1000NF ja 3M Scotch-Weld 49 Eristeliima

Lisätiedot

D8131 UHS Kirkaslakka on kehitetty viimeisimmällä PPG:n kirkaslakka tekniikalla täydentämään PPG maalijärjestelmää.

D8131 UHS Kirkaslakka on kehitetty viimeisimmällä PPG:n kirkaslakka tekniikalla täydentämään PPG maalijärjestelmää. Marraskuu 2017 Käyttöohje (TDS) D8131 UHS Kirkaslakka TUOTTEET UHS Kirkaslakka UHS Kovete D8131 Pintakuviointiaineet ja joustavien pintojen maalaus: DELTRON Joustoaine Deltron Matta joustoaine Deltron

Lisätiedot

HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali

HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali OMINAISUUDET JA KÄYTTÖ: HENSOTHERM 4KS on paisuva, vesiohenteinen palosuojamaali. Maalin korkean viskositeetin ja hienojakoisuuden ansiosta palosuojamaalattu pinta on tasainen.

Lisätiedot