4 Yleiskuvaus toiminnasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4 Yleiskuvaus toiminnasta"

Transkriptio

1 4 Yleiskuvaus toiminnasta Borealis Polymers Oy:n tuotantolaitokset sijaitsevat Porvoon kaupungin Kilpilahden alueella. Petrokemian tuotantolaitokset muodostuvat Olefiinituotannosta sekä Fenoli ja aromaatit - tuotannosta. Tuotantolaitokset on hyvin vahvasti integroitu sekä keskenään että viereiseen jalostamoon ja voimalaitokseen. Petrokemian tuotantolaitosten tuotevirrat on esitetty liitteessä 22.3a. 4.1 Olefiinituotanto Borealis Polymers Oy:n Olefiinituotanto sijaitsee Porvoon kaupungin Kilpilahden teollisuusalueella. Tuotanto jakautuu eteenilaitokseen, propeenilaitokseen ja butadieenilaitokseen. Olefiinituotannon henkilökunnan määrä on noin 99 henkeä. Olefiinituotanto on jatkuvatoimista eli tuotanto toimii keskeytymättömästi. Tuotannon henkilökunta työskentelee viidessä vuorossa. Eteenilaitos on käynnistetty vuonna 1971, butadieenilaitos 1973 ja propeenilaitos Eteenilaitoksen nykyinen nimelliskapasiteetti on t/a, propeenilaitoksen t/a ja butadieenilaitoksen t/a. Kapasiteetin nosto eteenilaitoksessa arvoon t/a ja propeenilaitoksessa arvoon t/a tapahtuu toteutuspäätöksestä riippuen aikaisintaan vuonna Hankkeeseen sisältyy kaksi uutta krakkausuunia (BA-15 ja BA-16) sekä syöttöaineille uusi maanalainen kalliosäiliö. Kalliosäiliön louhinta on aloitettu Butadieenilaitoksen kapasiteetin nosto arvoon t/a tapahtuu toteutuspäätöksestä riippuen aikaisintaan vuonna Olefiinituotannossa valmistetaan petrokemian tuotteita, jotka käytetään raaka-aineina polyolefiinien ja paperiteollisuuden kemikaalien valmistuksessa. Olefiinituotannon päätuotteet ovat eteeni, propeeni ja butadieeni. Sivutuotteina Olefiinituotannossa valmistuu pyrolyysipolttoöljyä, pyrolyysibensiiniä, vetyä, metaania ja butaani/buteenijakeita. Eteenilaitos Eteenilaitos käsittää eteeni- ja propeenilaitokset. Laitoksen ovat keskenään varsin pitkälle integroituja. Propeenilaitos saa pääosan syötöstään suoraan eteenilaitoksesta ja eteenilaitoksessa syntyvää energiaa käytetään hyväksi laitosten tislauskolonnien energiana. Eteenilaitos jaettaan ISBL- ja OSBL - alueisiin. Eteenilaitoksen ISBL-alue käsittää eteeni- ja propeenilaitosten prosessilaitteet ja OSBL-alue syöttö-, väli- ja tuotesäiliöalueet. Olefiinituotannon raaka-aineet saadaan Neste Oil Oyj:n jalostamolta, raaka-ainetuonteina sekä petrokemian ja muovitehtaiden sisäisinä palautuksina. Eteenilaitos on syöttöaineiden suhteen joustava ja voi käyttää raaka-aineenaan teollisuusbensiiniä, n-pentaania, n- heksaania, butaania, propaania, etaania sekä muita jalostamokaasuja ja jakeita. Raaka-aineet syötetään laimennushöyryn kanssa eteenilaitoksen krakkausuuneihin, joissa syötön hiilivedyt pilkkoutuvat kevyemmiksi, tyydyttymättömiksi hiilivety-yhdisteiksi. Prosessin loppuosa on syntyneiden hiilivetyjen tai hiilivetyryhmien erotusta kuuma- ja kylmätislauksella sekä eteeni- ja propeenituotteiden puhdistusta. SKR\Liite4_Petrokemia2015.docx 1(7)

2 Eteenilaitoksen sivutuotteet kierrätetään käyttöön Jalostamolle, Fenoli ja aromaatit - tuotantoon tai muovitehtaille. Olefiinituotannon virtauskaavio on esitetty liitteessä 22.3b. Eteenilaitoksen kapasiteetin kehitys Kapasiteetin nosto eteenilaitoksessa arvoon t/a ja propeenilaitoksessa arvoon t/a tapahtuu toteutuspäätöksestä riippuen aikaisintaan vuonna Hankkeeseen sisältyy kaksi uutta krakkausuunia (BA-15 ja BA-16). Samalla suljetaan kaksi tai kolme vanhaa krakkausuunia, joiden energiatehokkuus sekä saannot ovat huonoja. Syöttöaineille louhitaan uusi maanalainen kalliosäiliö. Louhintatyöt on aloitettu kesällä Butadieenilaitoksen kapasiteetin nosto arvoon t/a tapahtuu toteutuspäätöksestä riippuen aikaisintaan vuonna Kapasiteetinnostohankkeeseen liittyy myös useampia laitteistomuutoksia. Prosessikaasukompressorin etupuolelle lisätään noin 6 MW:n apukompressori pumppaustehon lisäämiseksi. Propeenijäähdytyskompressorin rinnalle lisätään toinen pienempi rinnakkaiskompressori. Kylmäjäähdytyksen ja kylmälaatikon rinnalle lisätään toinen lämmönvaihdinjuna. Viisi nykyistä tislauskolonnia vaihdetaan isommiksi halkaisijaltaan. Kartta kapasiteetinnostoon liittyvistä muutoksista on esitetty liitteessä Butadieenilaitos Butadieenilaitoksen ISBL-alue, joka sijaitsee eteenilaitoksen välittömässä läheisyydessä, käsittää laitoksen prosessilaitteet. OSBL-alueella sijaitsee laitoksen syöttösäiliö. Butadieenilaitos on integroitu eteenilaitokseen raaka-aineen ja energian saanniltaan. Butadieenilaitoksessa erotetaan eteenilaitoksen butaaninpoiston ylimenotuotteena saatavasta butaani/buteeni/butadieeni-virrasta 1,3-butadieeni. Butadieenin erotus tehdään uuttotislauksella ja liuottimena käytetään asetonitriiliä, joka vaikuttaa butadieenin haihtuvuuteen. Butadieeni tislataan erilleen liuottimesta kahdessa vaiheessa (matala- ja korkeapainetislaus), minkä jälkeen tuote puhdistetaan ja kuivataan. Butadieenilaitoksen virtauskaavio on esitetty liitteessä 22.3c. 4.2 Olefiinituotannon päästöt ja niiden vaikutus Olefiinituotannon haihtuvien orgaanisten hiilivetyjen hajapäästöt (VOC-päästöt) ovat tasolla 650 tonnia vuodessa. Olefiinituotannon VOC-päästöt vuonna 2012 olivat 645 t, joka on noin 77 % Petrokemian tuotantolaitosten kokonaispäästöistä ja noin 57 % Porvoon Borealiksen kokonaispäästöistä. Teollisuusprosessien VOC-päästöt olivat Suomessa kokonaisuudessaan tonnia vuonna Olefiinituotannon osuus niistä oli noin 7,2 %. SKR\Liite4_Petrokemia2015.docx 2(7)

3 Savukaasupäästöt (NO X, SO 2, CO 2 ja hiukkaset) syntyvät krakkausuunien, regenerointiuunien, soihdun ja varavoimageneraattoreiden savukaasuista. Olefiinituotannon päästöjen osuus Borealiksen teollisuusprosessien kokonaispäästöistä oli vuonna 2012 seuraava: Päästö v Borealis NO X 263 t 81 % CO kt 80 % SO 2 0,01 kg Olematon Hiukkaset 3,5 t 58 % Päästöt on arvioitu laskennallisesti käyttämällä apuna kolmen vuoden välein toistettavia päästömittauksia ja niistä saatuja päästökertoimia, mitattuja polttoaineiden määriä ja niiden lämpöarvoja sekä laskettuja soihdutusmääriä. Olefiinituotannon jätevedet johdetaan Neste Oil Oyj:n öljynjalostamon jätevesilaitoksen kautta puhdistettuna mereen. Olefiinituotannolla on sekundäärijäähdytysvesikierto (makeavesikierto). Tämän jäähdytysvesikierron lämpöteho meriveteen on maksimissaan noin 200 MW. Olefiinituotannon osuus petrokemian lämpökuormituksesta mereen on noin 67 %, mutta koko Kilpilahden alueen jäähdytysvesien lämpökuormituksesta noin 20 %. Jätteiden käsittelyssä on tapahtunut merkittävä muutos keväästä 2013 alkaen. Ennen kaatopaikalle toimitettu sekajäte kerätään nyt energiajakeena ja se toimitetaan energiahyötykäyttöön jätteenpolttolaitokselle. Laitoksen melu ei yleensä ylitä yöajan ohjearvoa (50 db) lähimpien asuntojen kohdalla. Häiriötilanteissa kokonaismelu soihtu mukaan lukien saattaa kuitenkin ylittää yöajan ohjearvon lähimpien asuntojen kohdalla. Myös päiväajan ohjearvo (55 db) saattaa ylittyä muutamien asuntojen kohdalla. 4.3 Fenoli ja aromaatit -tuotanto Fenoli ja aromaatit -tuotanto sijaitsee Porvoon kaupungissa Kilpilahden teollisuusalueella, petrokemian alueella. Tuotanto jakautuu bentseeni-, kumeeni- ja fenolilaitoksiin. Tuotantolaitosten henkilökunnan määrä on noin 85 henkilöä. Tuotannon prosessit ovat jatkuvatoimisia eli tuotanto toimii keskeytymättömästi. Tuotannon henkilökunta työskentelee viidessä vuorossa. Bentseenilaitos on käynnistetty vuonna 1978 ja kumeeni- ja fenolilaitokset vuonna Laitokset muodostavat integroidun tuotantoketjun. Nykyinen bentseenin nimelliskapasiteetti on t/a, kumeenin t/a, fenolin t/a ja asetonin t/a. Fenoli ja aromaatit -tuotanto valmistaa lopputuotteinaan fenolia ja asetonia. Bentseenilaitoksessa valmistettu bentseeni käytetään kumeenin valmistukseen ja kumeeni taas käytetään fenolin ja asetonin valmistukseen. SKR\Liite4_Petrokemia2015.docx 3(7)

4 Bentseenilaitos Bentseenilaitoksessa bentseeni erotetaan uuttotislauksella Olefiinituotannosta tulevasta pyrolyysibensiinistä sekä Neste Oil Oyj:n jalostamolta tulevasta bentseenirikkaasta reformaatista. Bentseenilaitoksen bentseeniä käytetään raaka-aineena kumeenin valmistuksessa. Bentseenilaitos jaetaan kahteen alueeseen: prosessi- eli ISBL-alue käsittää bentseenilaitoksen prosessilaitteet, kuten esitislauksen, DPG2-reaktorin, uuttotislauksen ja vetykompressoreiden hallin. Varasto- eli OSBL-alue käsittää välisäiliö- ja tuotesäiliöalueet laitteineen. Bentseeniprosessin alussa on esitislaus. Esitislauksessa erotetaan kevyet ja raskaat komponentit C 6 -virrasta. DPG-2 reaktorissa vedytetään olefiinit ja rikkiyhdisteet. Kevyet ja raskaat jakeet palautetaan putkilinjaa pitkin Neste Oil Oyj:n jalostamolle ja vedytetty C 6 -jae jatkaa uuttotislaukseen. Bentseenin uuttotislauksessa erotetaan bentseeni vedyttystä C 6 -jakeesta ja Neste Oil Oyj:n jalostamolta tulevasta bentseenirikkaasta reformaatista. Uuttotislauksessa (uuttoliuottimena N-formyylimorfoliini) erotettu bentseenijae tislataan edelleen tuotebentseeniksi. Muita tuotteita uuttotislauksesta ovat aromaatiton C 6 -raffinaatti ja tolueenijae, jotka yhdistetään ja palautetaan joko Neste Oil Oyj:n jalostamolle bensiinikomponenteiksi tai eteenille krakkauksen syöttöön. Bentseenituotannon virtauskaavio on esitetty liitteessä 22.3d. Kumeenilaitos Kumeenilaitoksen tuotantokapasiteetti on tonnia kumeenia vuodessa. Kumeenin valmistuksen raaka-aineet ovat bentseeni ja Neste Oil Oyj:n jalostamolta tuleva FCCpropeeni tai Borealis Polymers Oy:n eteenilaitoksen tuotepropeeni. Kumeeniylaitos jaetaan kahteen alueeseen: Prosessi- eli ISBL-alue käsittää alkylointireaktorin, tislauskolonnit ja transalkylointireaktorin sekä kuumaöljyuunin. Varasto- eli OSBL-alue käsittää välisäiliö- ja tuotesäiliöalueet laitteineen. Alkylointireaktorissa bentseeni ja propeeni reagoivat kumeeniksi ja di-isopropyylibentseeniksi (DIPB). Jonkin verran muodostuu myös raskaampia polyisopropyylibentseenejä. Transalkyloinnissa polyisopropyylibentseenit (lähinnä DIPB) reagoivat edelleen bentseenin kanssa muodostaen lisää kumeenia. Molemmissa reaktoreissa on kuiva, kiinteä zeoliittikatalyytti. Reaktiotuotteesta puhdistetaan tuotekumeeni kolmivaiheisella tislauksella. Ensimmäisessä tislauskolonnissa reaktiotuotteesta erotetaan propaani ja sitä kevyemmät hiilivedyt. Propaani toimitetaan putkilinjaa pitkin muovitehtaille tai palautetaan eteenilaitoksen krakkausuuneille. Propaaninpoiston jälkeen erotetaan edelleen bentseeni ja kumeenia kevyemmät jakeet. Nämä jakeet palautetaan bentseenilaitokseen. Bentseeni kierrätetään takaisin alkylointi- ja SKR\Liite4_Petrokemia2015.docx 4(7)

5 transalkylointireaktorille. Kumeenikolonnissa tuotekumeeni saadaan kolonnin huipulta raskaiden komponenttien jäädessä pohjavirtaan. Prosessin hyötysuhteen parantamiseksi kumeenikolonnin pohjavirrasta erotetaan DIPBkolonnissa di-isopropyylibentseeni (DIPB) ja tri-isopropyylibentseeni (TIPB), jotka kierrätetään takaisin transalkylointiin. Muut raskaat komponentit johdetaan yhdessä fenolilaitoksen raskaiden hiilivetyjakeiden kanssa kuumaöljyuunilla poltettavaksi. Kuumaöljyuuni uusittiin keväällä Investoinnin tarkoituksena oli korvata vanha uuni, parantaa energiatehokkuutta ja pienentää lämpöhäviöitä. Investoinnin myötä fenolilaitoksen raaka-asetonikolonnin ja raskaiden hiilivetyjen poistokolonnin kiehutukset siirretään korkeapainehöyrystä kuumaöljylle. Kuumaöljyuunin polttokaasun kulutus kasvaa noin MWh/a ja CO 2 -päästöt suurenevat noin t/a. Nesteen voimalaitoksen korkeapainehöyryn käytön vähentäminen kuitenkin vähentää CO 2 -päästöjä noin t/a. Uuden kuumaöljyuunin NOx-päästöt nousevat tasolta 51 tonnia vuodessa arviolta tasolle 65 tonnia vuodessa. Uuden kuumaöljyuunin polttoteho on 69 MW ja lämpöteho on 56 MW. Polttokaasun laatu on 92 tilavuus-% metaania, 4 tilavuus-% vetyä ja 4 tilavuus-% typpeä. Kumeenilaitoksen virtauskavio on esitetty liitteessä 22.3e. Fenolilaitos Fenolilaitoksen nimelliskapasiteetti on tonnia fenolia vuodessa ja tonnia asetonia vuodessa. Fenolin valmistuksen raaka-aineena on kumeeni, joka hapetetaan ilman hapella kumeenihydroperoksidiksi. Fenolilaitos jaetaan kahteen alueeseen: Prosessi eli ISBL-alue käsittää prosessilaitteet sekä ilmakompressoreiden hallin. Varasto- eli OSBL-alue käsittää väli- ja tuotesäiliöalueet laitteineen. Fenolilaitos voidaan jakaa seuraaviin prosessivaiheisiin: kumeenin hapetus, kumeenihydroperoksidin väkevöinti, kumeenihydroperoksidin hajotus fenoliksi ja asetoniksi, hajotustuotteen neutralointi ja pesu, tuotteiden tislaus ja puhdistus fenoliksi ja asetoniksi, hiilivetyjen talteenotto, fenolitervan krakkaus sekä poistovesien käsittely. Kumeeni hapetetaan ilman hapella nestefaasissa kumeenihydroperoksidiksi (CHP) sarjaan kytketyissä hapetusreaktoreissa. Reaktioseoksen CHP-pitoisuus nostetaan reaktorisarjoissa noin %:iin, jonka jälkeen liuos väkevöidään kolmivaiheisessa alipainetislauksessa. Reagoimaton kumeeni palautetaan hapetukseen ja noin 82 %:iin väkevöity kumeenihydroperoksidi hajotetaan rikkihappokatalyytin avulla fenoliksi ja asetoniksi. Tämän jälkeen seos neutraloidaan ja jaetaan tislausosassa asetoni-, fenoli-, hiilivety- ja tervajakeisiin. Asetonijakeesta puhdistetaan tislauksella tuoteasetoni ja fenolijakeesta tislauksella tuotefenoli. Hiilivetyjen talteenotossa hiilivetyjakeesta erotetaan kumeeni ja alfa-metyylistyreeni (AMS). Vedytyksessä kumeenivirrassa oleva AMS vedytetään kumeeniksi ja se palaa hapetuksen SKR\Liite4_Petrokemia2015.docx 5(7)

6 raaka-aineeksi. Kevyet hiilivedyt palautetaan Neste Oil Oyj:n jalostamolle bensiinin valmistukseen. Fenolilaitoksen hyötysuhdetta parannetaan krakkaamalla termisesti fenolin tislauksessa erotettuja raskaita hiilivetyjä kumeeniksi, alfametyylistyreeniksi ja fenoliksi, jotka palautetaan tuotteiden tislaukseen. Fenolipitoisia poistovesiä syntyy prosessin neutralointi- ja pesuvaiheessa. Fenolilaitoksen vedet esikäsitellään strippauskolonnissa, jossa fenoli otetaan talteen. Vedet jatkokäsitellään Neste Oil Oyj:n biologisessa jätevedenpuhdistuksessa. Fenolilaitoksen virtauskavio on esitetty liitteessä 22.3f. 4.4 Fenoli ja aromaatit -tuotannon päästöt ja niiden vaikutus Fenoli ja aromaatit -tuotannon VOC-päästöt ovat noin 200 tonnia vuodessa. VOC-päästöjen haitallisin komponentti on bentseeni. Bentseeni on syöpäsairauden vaaraa aiheuttava aine. Bentseenin työhygieeninen raja-arvo on 1 ppm, jota bentseeni- ja kumeenilaitoksilla valvotaan jatkuvatoimisella henkilösuoja-analysaattorilla. Muilta osin päästöjen hiilivedyt eivät ole erityisen haitallisia esim. alailmakehän otsonin muodostuksen kannalta, joten vaikutus ympäristöön on vähäinen. Laitoksen päästöt ovat kuitenkin osa Kilpilahden alueen kokonaispäästöjä. NO X -, CO 2 -, SO 2 - ja hiukkaspäästöt syntyvät vedynkuumennusuunin, kuumaöljyuunin, hönkienpolttouunien ja soihdun savukaasuista. Vuoden 2012 päästöt on arvioitu laskennallisesti käyttämällä apuna 2010 suoritettuja savukaasumittauksia ja niistä saatuja päästökertoimia, mitattuja polttoaineiden määriä ja niiden lämpöarvoja. Savukaasupäästöjen osuus Borealiksen kokonaispäästöistä vuonna 2012 oli seuraava: Päästö Osuus Borealiksen v kokonaispäästöstä NO X 49 t 15 % CO 2 70 kt 17 % SO 2 3,4 t 100 % Hiukkaset 2,5 t 42 % Esikäsitellyt jätevedet johdetaan Neste Oil Oyj:n öljynjalostamon jätevesilaitoksen kautta puhdistettuna mereen. Fenoli ja aromaatit -tuotannolla on oma sekundäärijäähdytysvesikierto (makeavesikierto). Tämän jäähdytysvesikierron lämpöteho meriveteen on noin 100 MW. Fenoli ja aromaatit - tuotannon osuus petrokemian lämpökuormituksesta mereen on noin 33 %, mutta koko Kilpilahden alueen jäähdytysvesien lämpökuormituksesta noin 9 %. SKR\Liite4_Petrokemia2015.docx 6(7)

7 Jätteiden käsittelyssä on tapahtunut merkittävä muutos keväästä 2013 alkaen. Ennen kaatopaikalle toimitettu sekajäte kerätään nyt energiajakeena ja se toimitetaan energiahyötykäyttöön jätteenpolttolaitokselle. Alueen melu ei yleensä ylitä yöajan ohjearvoa (50 db) lähimpien asuntojen kohdalla. Uusi ilmakompressori, joka käynnistyi 2007, on edellistä suurempi, mutta uuden tekniikan myötä sen melutaso on pienempi kuin aiemmin käytössä olleen laitteen. SKR\Liite4_Petrokemia2015.docx 7(7)

Uusi ejektoripohjainen hiilidioksidin talteenotto-menetelmä. BioCO 2 -projektin loppuseminaari elokuuta 2018, Jyväskylä.

Uusi ejektoripohjainen hiilidioksidin talteenotto-menetelmä. BioCO 2 -projektin loppuseminaari elokuuta 2018, Jyväskylä. Uusi ejektoripohjainen hiilidioksidin talteenotto-menetelmä BioCO 2 -projektin loppuseminaari - 30. elokuuta 2018, Jyväskylä Kristian Melin Esityksen sisältö Haasteet CO 2 erotuksessa Mitä uutta ejektorimenetelmässä

Lisätiedot

Säteilylähteiden elinkaarenhallinta Borealiksen Porvoon Kilpilahden tuotantolaitoksilla

Säteilylähteiden elinkaarenhallinta Borealiksen Porvoon Kilpilahden tuotantolaitoksilla Säteilylähteiden elinkaarenhallinta Borealiksen Porvoon Kilpilahden tuotantolaitoksilla Teollisuuden ja tutkimuksen 12. säteilyturvallisuuspäivät 5.-7.4.2017 Marko Orpana Borealis-konserni Yli 50 vuoden

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos

Porvoon jalostamon ympäristötulos Porvoon jalostamon ympäristötulos 2015 Sisältö Syötöt ja tuotanto Käytetyt polttoaineet Päästöt ilmaan Päästöt veteen Jäähdytysvesi Jätteet Energiatehokkuus Ympäristöinvestoinnit Vaikutukset ympäristöön

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS. Dnro. Helsinki Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS. Dnro. Helsinki Annettu julkipanon jälkeen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Korjattu hallintolain 51 :n perusteella Uudenmaan ympäristökeskuksessa3.1.2007 Helsinki 21.12.2007 21.12.2006 Annettu julkipanon jälkeen No YS 1969 Dnro UUS 2003 Y 328 111 ASIA Päätös

Lisätiedot

Neste Oil energiatehokkuus - käytäntöjä ja kokemuksia. Energiatehokkuus kemianteollisuudessa seminaari

Neste Oil energiatehokkuus - käytäntöjä ja kokemuksia. Energiatehokkuus kemianteollisuudessa seminaari Neste Oil energiatehokkuus - käytäntöjä ja kokemuksia Energiatehokkuus kemianteollisuudessa seminaari 22.8.2013 Agenda 1. Neste Oil Oyj ja Porvoon jalostamo 2. Neste Oilin energian käyttö ja energian käyttö

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN SELLUTEHTAAN BIOJALOSTAMOVAIHTOEHDOT

KEMIJÄRVEN SELLUTEHTAAN BIOJALOSTAMOVAIHTOEHDOT KEMIJÄRVEN SELLUTEHTAAN BIOJALOSTAMOVAIHTOEHDOT Julkisuudessa on ollut esillä Kemijärven sellutehtaan muuttamiseksi biojalostamoksi. Tarkasteluissa täytyy muistaa, että tunnettujenkin tekniikkojen soveltaminen

Lisätiedot

Kiertotalous. Esimerkkejä kiertotaloudesta Suomen kemianteollisuudessa

Kiertotalous. Esimerkkejä kiertotaloudesta Suomen kemianteollisuudessa Kiertotalous Esimerkkejä kiertotaloudesta Suomen kemianteollisuudessa Borealis toimii osana teollista symbioosia: hyödyntää sivuvirtoja prosesseissaan Kilpilahdessa on yhtenäinen tuotantoketju raakaöljystä

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS.

TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS. TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS. VALMISTAJILLE Suomen ympäristökeskus ylläpitää ympäristöhallinnon ilmapäästötietojärjestelmää,

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Ruskeasuon huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot

Neste Oilin Biopolttoaineet

Neste Oilin Biopolttoaineet Neste Oilin Biopolttoaineet Ari Juva Neste Oil Oyj ari.juva@nesteoil.com 1 Miksi biopolttoaineita liikenteeseen? Tuontiriippuvuuden vähentäminen Kasvihuonekaasujen vähentäminen Energiasektoreista vain

Lisätiedot

20 Petrokemian tehtaiden tarkkailusuunnitelma

20 Petrokemian tehtaiden tarkkailusuunnitelma 20 Petrokemian tehtaiden tarkkailusuunnitelma 20.1 Käyttötarkkailu 20.1.1 Raaka-aineiden syötön sekä muiden ainevirtojen seuranta Raaka-aineiden syötöt mitataan suoraan massavirtamittareilla ja mittaustiedot

Lisätiedot

Liikenteen ympäristövaikutuksia

Liikenteen ympäristövaikutuksia Liikenteen ympäristövaikutuksia pakokaasupäästöt (CO, HC, NO x, N 2 O, hiukkaset, SO x, CO 2 ) terveys ja hyvinvointi, biodiversiteetti, ilmasto pöly terveys ja hyvinvointi, biodiversiteetti melu, tärinä

Lisätiedot

Liikenteen ympäristövaikutuksia

Liikenteen ympäristövaikutuksia Liikenteen ympäristövaikutuksia pakokaasupäästöt (CO, HC, NO x, N 2 O, hiukkaset, SO x, CO 2 ) terveys ja hyvinvointi, biodiversiteetti, ilmasto pöly terveys ja hyvinvointi, biodiversiteetti melu, tärinä

Lisätiedot

PienCHP-laitosten. tuotantokustannukset ja kannattavuus. TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy. www.ekogen.fi

PienCHP-laitosten. tuotantokustannukset ja kannattavuus. TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy. www.ekogen.fi PienCHP-laitosten tuotantokustannukset ja kannattavuus TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy www.ekogen.fi Teemafoorumi: Pien-CHP laitokset Joensuu 28.11.2012 PienCHPn kannattavuuden edellytykset

Lisätiedot

Tuotantoprosessien uudistamisia öljynjalostamolla 22.4.2010 Eeva-Liisa Lindeman

Tuotantoprosessien uudistamisia öljynjalostamolla 22.4.2010 Eeva-Liisa Lindeman Tuotantoprosessien uudistamisia öljynjalostamolla 22.4.2010 Eeva-Liisa Lindeman Neste Oilin historiaa 1948 Neste perustetaan Suomen öljynsaannin turvaamiseksi 1957 Naantalin jalostamo aloittaa toimintansa

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Lassilan huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1 4278/11.01.00/2014 116 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Kivenlahden lämpökeskuksen toiminnan muutosta ja ympäristöluvan

Lisätiedot

Haminan Energia Biokaasulaitos Virolahti 21.10.2015

Haminan Energia Biokaasulaitos Virolahti 21.10.2015 Haminan Energia Biokaasulaitos Virolahti 21.10.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100% omistama energiayhtiö

Lisätiedot

Biodiesel Tuotantomenetelmien kemiaa

Biodiesel Tuotantomenetelmien kemiaa Biodiesel Tuotantomenetelmien kemiaa Tuotantomenetelmät Kasviöljyjen vaihtoesteröinti Kasviöljyjen hydrogenointi Fischer-Tropsch-synteesi Kasviöljyt Rasvan kemiallinen rakenne Lähde: Malkki, Rypsiöljyn

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 58

Ympäristönsuojelulain 58 Etelä-Suomi Päätös Nro 2/2012/1 Dnro ESAVI/274/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 58 :n mukainen hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Porvoon jalostamon

Lisätiedot

Biokaasun jakelu Suomessa

Biokaasun jakelu Suomessa JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Turussa 10.6.2010 12.00-16.00 Biokaasun jakelu Suomessa 2 GASUMIN TUNNUSLUVUT 2009 Maakaasun myynti 40,6 TWh Henkilökunta 220 Siirtoputkiston pituus 1186 km Liikevaihto

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Biopolttoaineet, niiden ominaisuudet ja käyttäytyminen maaperässä

Biopolttoaineet, niiden ominaisuudet ja käyttäytyminen maaperässä Biopolttoaineet, niiden ominaisuudet ja käyttäytyminen maaperässä Henrik Westerholm Neste Oil Ouj Tutkimus ja Teknologia Mutku päivät 30.-31.3.2011 Sisältö Uusiotuvat energialähteet Lainsäädäntö Biopolttoaineet

Lisätiedot

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100%

Lisätiedot

Biojalostamot Suomeen, pohjoismaihin ja EU:hun

Biojalostamot Suomeen, pohjoismaihin ja EU:hun Biojalostamot Suomeen, pohjoismaihin ja EU:hun Suomi tarvitsee uutta liiketoimintaa, työpaikkoja, vientiä ja energian huoltovarmuutta Sievi Biofuels Oy Markku Koski 20.05.2014 Sievi Biofuels Oy SBF Oy:n

Lisätiedot

Nestepienmoottoribensiini

Nestepienmoottoribensiini Nestepienmoottoribensiini Lehdistömateriaali 4.7.2012 Viestintäpäällikkö Silja Metsola, puh. 050 458 5104 Sisältö 1. Neste-pienmoottoribensiini korkealaatuinen erikoistuote 2. Parempi ja turvallisempi

Lisätiedot

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Öljyä puusta Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi Janne Hämäläinen 30.9.2016 Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Sisältö 1) Joensuun tuotantolaitos 2) Puusta bioöljyksi 3) Fortum Otso kestävyysjärjestelmä

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 210/2012/1 Dnro ESAVI/231/04.08/2010

Päätös. Etelä-Suomi Nro 210/2012/1 Dnro ESAVI/231/04.08/2010 Päätös Etelä-Suomi Nro 210/2012/1 Dnro ESAVI/231/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Päätös Borealis Polymers Oy:n PE2-tuotannon toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen No YS 505, 19.5.2003

Lisätiedot

Jätteistä ja tähteistä kohti uusia raakaaineita

Jätteistä ja tähteistä kohti uusia raakaaineita Jätteistä ja tähteistä kohti uusia raakaaineita Tulevaisuuden liikennepolttoaineet teemapäivä 18.9.2014 Pekka Tuovinen Helsingin keskusta inversiotilanteessa Kuvattu 10.2.1999 Keilaniemestä itään 18.9.2014

Lisätiedot

AVA:n Kuivamädätyslaitos, Augsburg

AVA:n Kuivamädätyslaitos, Augsburg AVA:n Kuivamädätyslaitos, Augsburg 8.5.2014 Kolmen kunnan omistama biokaasulaitos, joka käsittelee 600 000 asukkaan biojätteet. Teknologia: Kuivamädätys, tulppavirtaus (Thöni). Käyttöönotto: lokakuussa

Lisätiedot

Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus

Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus KEMIALLISIIN REAKTIOIHIN PERUSTUVA POLTTOAINEEN PALAMINEN Voimalaitoksessa käytetään polttoaineena

Lisätiedot

Naapurit. Borstar -polyeteenilaitoksen uuden teknologian koeajot sivut 6-7. Kalliosäiliön rakentaminen etenee. Terveys, turvallisuus ja ympäristö

Naapurit. Borstar -polyeteenilaitoksen uuden teknologian koeajot sivut 6-7. Kalliosäiliön rakentaminen etenee. Terveys, turvallisuus ja ympäristö Naapurit 2016 Borstar -polyeteenilaitoksen uuden teknologian koeajot sivut 6-7 Valmistaudumme syksyn 2017 suurseisokkiin sivu 3 Terveys, turvallisuus ja ympäristö sivut 4-5 Kalliosäiliön rakentaminen etenee

Lisätiedot

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE LÄMMÖNTALTEENOTTO Lämmöntalteenotto kuumista usein likaisista ja pölyisistä kaasuista tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden energiansäästöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen

Lisätiedot

Helsinki No YS 1968

Helsinki No YS 1968 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Helsinki 21.12.2006 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2004 Y 287 111 No YS 1968 ASIA Päätös Borealis Polymers Oy:n ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta,

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Soihdutusmäärä laski hieman vuodesta 2016 Normaalivuodeksi suuri soihdutusmäärä johtui huolloista ja käyntihäiriöistä jalostamolla. Soihdutuksiin liittyen saatiin

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6) Anna Häyrinen 14.04.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Myllypuron huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot

Neste-bensiinin muutokset

Neste-bensiinin muutokset Neste-bensiinin muutokset g/l,8 Lyijypitoisuuden kehitys paino-%,12 Rikkipitoisuuden kehitys,6,1,8,4 Korkeaoktaaninen,6,2 Matalaoktaaninen,4,2 vuosi 8 85 9 95 vuosi 8 85 9 95 Reformuloitu bensiini Citybensiini

Lisätiedot

Biokaasun jakelu Suomessa

Biokaasun jakelu Suomessa JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Salossa 7.9.2010 Biokaasun jakelu Suomessa 2 GASUMIN TUNNUSLUVUT 2009 Maakaasun myynti 40,6 TWh Henkilökunta 220 Siirtoputkiston pituus 1186 km Liikevaihto 1 064,7

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa Matkalle puhtaampaan maailmaan Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa 30.1.2017 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset resurssit Globaalin talouden

Lisätiedot

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Fortum Otso -bioöljy Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Kasperi Karhapää Head of Pyrolysis and Business Development Fortum Power and Heat Oy 1 Esitys 1. Fortum yrityksenä 2. Fortum Otso

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 6/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/496/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011

PÄÄTÖS. Nro 6/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/496/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 PÄÄTÖS Nro 6/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/496/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA HAKIJA JA LAITOS TOIMINNAN SIJAINTI Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee KemFine

Lisätiedot

Jätteen rinnakkaispolton vuosiraportti

Jätteen rinnakkaispolton vuosiraportti Jätteen rinnakkaispolton vuosiraportti 2016 1 Johdanto Tämä raportti on jätteenpolttoasetuksen 151/2013 26 :n mukainen vuosittain laadittava selvitys Pankakoski Mill Oy:n kartonkitehtaan yhteydessä toimivan

Lisätiedot

Lääkeainejäämät biokaasulaitosten lopputuotteissa. Marja Lehto, MTT

Lääkeainejäämät biokaasulaitosten lopputuotteissa. Marja Lehto, MTT Kestävästi Kiertoon - seminaari Lääkeainejäämät biokaasulaitosten lopputuotteissa Marja Lehto, MTT Orgaaniset haitta-aineet aineet Termillä tarkoitetaan erityyppisiä orgaanisia aineita, joilla on jokin

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016

Lisätiedot

Olki energian raaka-aineena

Olki energian raaka-aineena Olki energian raaka-aineena Olki Isokyrö Vilja- ala 6744 ha Koruu ala 70% Energia 50324 MW Korjuu kustannus 210 /ha Tuotto brutto ilman kustannuksia 3,4 mijl. Vehnä ala 1100 ha Vähäkyrö Vilja- ala 5200

Lisätiedot

Tornion tehtaiden hiukkaspäästökohteet ja puhdistinlaitteet osastoittain

Tornion tehtaiden hiukkaspäästökohteet ja puhdistinlaitteet osastoittain LIITE 2 1 (13) Tornion tehtaiden hiukkaspäästökohteet ja puhdistinlaitteet osastoittain Ferrokromitehtaan hiukkaspäästökohteet puhdistinlaitteineen. Päästökohde Puhdistinlaite tai 1 Koksiasema, koksinkuivaus

Lisätiedot

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke Oulu 7.6.2011 Tilaisuuden ohjelma 10.00 Esitykset ja haastattelut/paneeli 11.00 Lounas Jari Suominen Antti Heikkinen Antti Kettunen Veli-Matti Puutio Esko Tavia

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Biokaasu maatiloilla tilaisuus

Biokaasu maatiloilla tilaisuus Biokaasu maatiloilla tilaisuus Kankaanpää 22.01.2019 Markku Riihimäki Riihimäki Yhtiöt Oy 0400 323 730 markku@riihimaki-yhtiot.fi Valintaan vaikuttavat tekijät Valitse tilanteesi mukainen vaihtoehto Biokaasulaitoksia

Lisätiedot

Lahti Energia. Kokemuksia termisestä kaasutuksesta Matti Kivelä Puh

Lahti Energia. Kokemuksia termisestä kaasutuksesta Matti Kivelä Puh Lahti Energia Kokemuksia termisestä kaasutuksesta 22.04.2010 Matti Kivelä Puh 050 5981240 matti.kivela@lahtienergia.fi LE:n energiatuotannon polttoaineet 2008 Öljy 0,3 % Muut 0,8 % Energiajäte 3 % Puu

Lisätiedot

Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010. Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa

Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010. Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa 1 Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010 Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa 2 Gasumin perustehtävä Hallitsemme energiakaasuihin perustuvat ratkaisut ja toimimme alan edelläkävijänä.

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

joutsenmerkityt takat

joutsenmerkityt takat joutsenmerkityt takat tulevaisuus luodaan nyt Pohjoismaisen Joutsen-ympäristömerkin tavoitteena on auttaa kuluttajaa valitsemaan vähiten ympäristöä kuormittava tuote. Palvelulle tai tuotteelle myönnettävän

Lisätiedot

Maatalouden kuivamädätyslaitos. 5.11.2014 Juha Luostarinen Metener Oy

Maatalouden kuivamädätyslaitos. 5.11.2014 Juha Luostarinen Metener Oy Maatalouden kuivamädätyslaitos 5.11.2014 Juha Luostarinen Metener Oy Kalmarin tilalta saatuihin kokemuksiin pohjaten perustettiin 2002 Metener Oy tarjoamaan biokaasuteknologiaa: - Biokaasulaitostoimitukset

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/2007/2 Dnro LSY 2004 Y 362 Annettu julkipanon jälkeen 20.11.2007 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/2007/2 Dnro LSY 2004 Y 362 Annettu julkipanon jälkeen 20.11.2007 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/2007/2 Dnro LSY 2004 Y 362 Annettu julkipanon jälkeen 20.11.2007 ASIA Neste Oil Oyj:n Naantalin öljynjalostamon ympäristölupahakemus LUVAN HAKIJA Neste Oil Oyj (Fortum Oil Oy 1.4.2005

Lisätiedot

GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA.

GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA. GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA. Uudet tuulet puhaltavat Itämeren meriliikenteessä. Luonnonkaasu on nopeasti vallannut uusia käyttöalueita ympäristönormien kiristyessä ja perinteisten polttoaineiden

Lisätiedot

KALKKIA SAVUKAASUJEN PUHDISTUKSEEN

KALKKIA SAVUKAASUJEN PUHDISTUKSEEN KALKKIA SAVUKAASUJEN PUHDISTUKSEEN Puhtaat savukaasut puhdas ilma SMA Mineral on Pohjoismaiden suurimpia kalkkituotteiden valmistajia. Meillä on pitkä kokemus kalkista ja kalkin käsittelystä. Luonnontuotteena

Lisätiedot

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Miksi voimalaitos on rakennettu? Lahti Energialla on hyvät kokemukset yli 12 vuotta hiilivoimalan yhteydessä

Lisätiedot

BOREALIS POLYMERS OY AROMAATTITUOTANNON PÄÄSTÖMITTAUKSET 2013

BOREALIS POLYMERS OY AROMAATTITUOTANNON PÄÄSTÖMITTAUKSET 2013 Vastaanottaja Borealis Polymers Oy Asiakirjatyyppi Mittausraportti Päivämäärä 28.8.2013 Viite 82137404-03A BOREALIS POLYMERS OY AROMAATTITUOTANNON PÄÄSTÖMITTAUKSET 2013 Päivämäärä 28.8.2013 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

ILMOITUKSEN VIREILLETULO, ILMOITUKSEN TEKEMISEN PERUSTE JA TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN

ILMOITUKSEN VIREILLETULO, ILMOITUKSEN TEKEMISEN PERUSTE JA TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 23/2011/1 Dnro ISAVI/278/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus, joka koskee yhdyskunnista kerätystä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015

Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015 Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015 Bioenergian tulevaisuus Itä-Suomessa Joensuu 12.12.2006 Timo Tahvanainen - Metsäntutkimuslaitos (Metla) Eteneminen: - laajapohjainen valmistelutyö 2006 -

Lisätiedot

LoCap projektin tuloksia hiilidioksidin hyötykäytöstä

LoCap projektin tuloksia hiilidioksidin hyötykäytöstä LoCap projektin tuloksia hiilidioksidin hyötykäytöstä BioCO 2 -projektin workshop Hiilidioksidin hyötykäytön mahdollisuudet 7.9.2017 Tapio Tirri LoCap - Paikallisesti talteen otetun hiilidioksidin hyödyntäminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus moottoribensiinin, dieselöljyn ja eräiden muiden nestemäisten polttoaineiden laatuvaatimuksista Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2010 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

Turvallisuustiedote Kilpilahden teollisuusalueen ympäristön asukkaille ja yhteisöille 2010

Turvallisuustiedote Kilpilahden teollisuusalueen ympäristön asukkaille ja yhteisöille 2010 Turvallisuustiedote Kilpilahden teollisuusalueen ympäristön asukkaille ja yhteisöille 2010 Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin JAKELUALUEET: 01190 BOX, 06750 TOLKKINEN, 06830 KULLOONKYLÄ, 06850

Lisätiedot

Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote

Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote JOENSUUN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Joensuun voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen. 3.4.2014 Yhtiökokous 1

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen. 3.4.2014 Yhtiökokous 1 Toimitusjohtajan katsaus Matti Lievonen 1 Neste Oilin johtoryhmä Toimitusjohtaja: Matti Lievonen Yhteiset toiminnot Liiketoiminta-alueet Tuotanto ja logistiikka Ilkka Poranen Henkilöstö Hannele Jakosuo-Jansson

Lisätiedot

TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011

TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011 TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011 Päivän ohjelma 19.10.2011 Jari Suominen,Toimitusjohtaja, TuuliWatti Oy Antti Heikkinen, Toimitusjohtaja, S-Voima Oy Antti Kettunen, Tuulivoimapäällikkö,

Lisätiedot

Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa. Pekka Tynjälä Ulla Lassi

Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa. Pekka Tynjälä Ulla Lassi Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa Pekka Tynjälä Ulla Lassi Pohjois-Suomen suuralueseminaari 9.6.2009 Johdanto Mahdollisuuksia *Uusiutuvan energian tuotanto (erityisesti metsäbiomassan

Lisätiedot

Lämmitysenergia Sisältö. 1. Uusiutuvat tuotteet, miksi? 2. Nesteen cleantech-liiketoiminta 3. Uusiutuva polttoöljy? 22.5.

Lämmitysenergia Sisältö. 1. Uusiutuvat tuotteet, miksi? 2. Nesteen cleantech-liiketoiminta 3. Uusiutuva polttoöljy? 22.5. Lämmitysenergia 2017 Uusiutuvista raaka-aineista valmistettu Polttoöljy tero.salovaara@neste.com Sisältö 1. Uusiutuvat tuotteet, miksi? 2. Nesteen cleantech-liiketoiminta 3. Uusiutuva polttoöljy? 1 Ihmisten

Lisätiedot

HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA. Erikoistutkija Tuula Pellikka

HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA. Erikoistutkija Tuula Pellikka HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA Erikoistutkija Tuula Pellikka TUTKIMUKSEN TAUSTA Tavoitteena oli tutkia käytännön kenttäkokeiden avulla hevosenlannan ja kuivikkeen seoksen polton ilmaan vapautuvia

Lisätiedot

Ydinvoima ja ydinaseet Markku Anttila Erikoistutkija, VTT

Ydinvoima ja ydinaseet Markku Anttila Erikoistutkija, VTT Ydinvoima ja ydinaseet Markku Anttila Erikoistutkija, VTT Energia - turvallisuus - terveys -seminaari Helsinki 18.11.2006 Järjestäjät: Lääkärin sosiaalinen vastuu ry ja Greenpeace 2 Sisältö Ydinvoima -

Lisätiedot

Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT

Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT Mitä uutta vuoteen 2020? 1. Uusia polttoaineita ja uusia polttoaineen

Lisätiedot

Neste Oil strategia ja liiketoiminta

Neste Oil strategia ja liiketoiminta Neste Oil strategia ja liiketoiminta Matti Lehmus, Liiketoiminta-alueen johtaja 26.11.2012 Neste Oil lyhyesti Korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö

Lisätiedot

Valaistuksen saneeraus muovitehtaassa. Valaistusmittausten tulokset ennen ja jälkeen valaistussaneerauksen

Valaistuksen saneeraus muovitehtaassa. Valaistusmittausten tulokset ennen ja jälkeen valaistussaneerauksen Valaistuksen saneeraus muovitehtaassa Valaistusmittausten tulokset ennen ja jälkeen valaistussaneerauksen YRITYSTIETOJA Parlok Oy, autoteollisuudelle muoviosia valmistava tehdas 25 henkilöä tuotannossa

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUN TUOTANTO JA HYÖDYNTÄMINEN Biokaasu on hapettoman mätänemisprosessin tulos, jonka lopputuotteena syntyy myös kiinteää mädätysjäännöstä Biokaasu on koostumukseltaan

Lisätiedot

Aine-, energia- ja rahataseet prof. Olli Dahl

Aine-, energia- ja rahataseet prof. Olli Dahl Aine-, energia- ja rahataseet prof. Olli Dahl Puhtaat teknologiat tutkimusryhmä Sisältö Johdanto Aine- ja energiatase Reaaliset rahavirrat, yritystaso rahatase Esimerkkejä: Kemiallisen massan eli sellun

Lisätiedot

Turvallisuustiedote Kilpilahden teollisuusalueen ympäristön asukkaille ja yhteisöille 2015

Turvallisuustiedote Kilpilahden teollisuusalueen ympäristön asukkaille ja yhteisöille 2015 Turvallisuustiedote Kilpilahden teollisuusalueen ympäristön asukkaille ja yhteisöille 2015 Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin JAKELUALUEET: 01190 BOX, 06750 TOLKKINEN, 06830 KULLOONKYLÄ, 06850

Lisätiedot

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus : Case Isover Lyhyt yritysesittely Energiatehokkuustyön taustat Energiatehokas toiminta käytännössä

Lisätiedot

INFRA ry Eija Ehrukainen johtaja, ympäristö ja yhteiskuntavastuu

INFRA ry Eija Ehrukainen johtaja, ympäristö ja yhteiskuntavastuu VALTIONEUVOSTON ASETUS ASFALTTIASEMIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVAATIMUKSISTA Eija Ehrukainen johtaja, ympäristö ja yhteiskuntavastuu VALTIONEUVOSTON ASETUS ASFALTTIASEMIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVAATIMUKSISTA Meluntorjuntaa

Lisätiedot

Uudet energiatekniikat

Uudet energiatekniikat Uudet energiatekniikat Professori Esa Vakkilainen 1 Energian käytön tulevaisuus? Lisää ihmisiä -> lisää energiaa Parempi elintaso -> lisää energiaa Uusia tarpeita -> lisää energiaa Ilmaston muutoksen hillintä

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6) Anna Häyrinen 05.05.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus n Hanasaaren huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1. Hakijan yhteystiedot

Lisätiedot

!"## "$! % & $ $ " #$ " '( $&

!## $! % & $ $  #$  '( $& !"## $ "$! % & $ " #$ " ' $& !"##"$! %&$$"#$" '$& * && ) * *!"" #$$$% & #$$$% ''') ! ",-*..-" / 0.!/12.*" $ %, )-. -. 1 3 4 - $ % 5 / - 0 0. /.-.* $ 5 4 $ 3 4 $ * 4 $4 5 4 $4 65 4 $4 0-4 $4 0 $ $44 0 $

Lisätiedot

Liite 1. 3. Ajoneuvojen korjausmaalaus ja ajoneuvojen maalaus ( 15 t/a)

Liite 1. 3. Ajoneuvojen korjausmaalaus ja ajoneuvojen maalaus ( 15 t/a) 5222 Liite 1 3. Ajoneuvojen korjausmaalaus ja ajoneuvojen maalaus ( 15 t/a) Korjausmaalauksella tarkoitetaan teollista tai kaupallista maalaustoimintoa tai siihen liittyviä rasvanpoistotoimintoja, joilla

Lisätiedot

Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia

Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia Prof. Ulla Lassi, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kokkola 24.2.2011 24.2.2011 1 HighBio-hanke Päärahoittaja: EU

Lisätiedot

SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI 30.1.2014 Kirsi Koivunen, Pöyry

SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI 30.1.2014 Kirsi Koivunen, Pöyry SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI Kirsi Koivunen, Pöyry JOHDANTO Suurten polttolaitosten uuden BREF:n luonnos julkaistiin

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

Ydinvoimalaitoksen polttoaine

Ydinvoimalaitoksen polttoaine Ydinvoimalaitoksen polttoaine Teemailta, Pyhäjoen toimisto 23.4.2014 Hanna Virlander/Minttu Hietamäki Polttoainekierto Louhinta ja rikastus Jälleenkäsittely Loppusijoitus Konversio Välivarastointi Väkevöinti

Lisätiedot

Mitä on kiertotalous? Esimerkkejä Kemianteollisuus ry Kesäkuu 2017

Mitä on kiertotalous? Esimerkkejä Kemianteollisuus ry Kesäkuu 2017 Mitä on kiertotalous? Esimerkkejä kemianteollisuudesta @MaijaPohjakalli Kemianteollisuus ry Kesäkuu 2017 Kemianteollisuus ry yli 400 jäsenyritystä Kemianteollisuus 20 % Suomen tavaraviennistä 100 % Muut

Lisätiedot

Case: läheltä piti. Viisaat kypärät yhteen - seminaari 7.5.2014 HSEQ-päällikkö Simo Kolehmainen Neste Oil Oyj, Porvoon jalostamo

Case: läheltä piti. Viisaat kypärät yhteen - seminaari 7.5.2014 HSEQ-päällikkö Simo Kolehmainen Neste Oil Oyj, Porvoon jalostamo Case: läheltä piti Viisaat kypärät yhteen - seminaari 7.5.2014 HSEQ-päällikkö Simo Kolehmainen Neste Oil Oyj, Porvoon jalostamo Kilpilahden teollisuusalue Pohjoismaiden suurin kemian alan keskittymä. Pinta-ala

Lisätiedot

Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille

Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille 22.1.2015 Kemian tehtävät Kirjoita nimesi, luokkasi ja lukiosi tähän tehtäväpaperiin. Kirjoita vastauksesi selkeällä käsialalla tehtäväpaperiin vastauksille

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen

Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen Sisältö Mitä mädätys on? Kuinka paljon kustantaa? Kuka tukee ja kuinka paljon? Mitä rakennusprojektiin kuuluu ja kuka toimittaa? Mikä on biokaasun

Lisätiedot

SAVON SELLU OY:N TEKNIS-TALOUDELLINEN SELVITYS HAJUPÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISMAHDOLLISUUKSISTA JOHDANTO

SAVON SELLU OY:N TEKNIS-TALOUDELLINEN SELVITYS HAJUPÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISMAHDOLLISUUKSISTA JOHDANTO SELVITYS Kari Koistinen 1(5) Savon Sellu Oy PL 57 70101 Kuopio Puh 010 660 6999 Fax 010 660 6212 SAVON SELLU OY:N TEKNIS-TALOUDELLINEN SELVITYS HAJUPÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISMAHDOLLISUUKSISTA JOHDANTO Savon

Lisätiedot