Filosofian maisterin tutkinto (FM)
|
|
- Kimmo Nieminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Filosofian maisterin tutkinto (FM) Laajuus: 120 opintopistettä Pääaine: Lääkekehitystiede Filosofian maisterin tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Tämän jälkeen on mahdollisuus suuntautua jatko-opintoihin, jotka johtavat filosofian lisensiaatin tutkintoon, joka on valinnainen välitutkinto, ja edelleen filosofian tohtorin (FT) tutkintoon. Lääkekehitystieteen maisterivaiheen opinnoissa perehdytään monipuolisesti lääkekehitykseen liittyviin prosesseihin ja tutustutaan niissä tarvittaviin menetelmiin. Lääkekehitystieteen koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ihmisen solubiologisen ja tautiopillisen tiedon perustalle pohjautuvat käytännön valmiudet tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin lääkeaineiden kehitysprosessin eri vaiheissa, jotka ulottuvat biolääketieteellisestä perustutkimuksesta kliinisten lääketutkimusten suorittamiseen ja lopulta uusien lääkkeiden rekisteröintiprosessiin asti. Opetussuunnitelma koskee niitä koulutusohjelmaan hyväksyttyjä terveyden biotieteiden LuK tutkintovaiheensuorittaneita opiskelijoita, joiden FM-tutkintovaiheen opinnot alkavat lukuvuonna sekä niitä uusia, erillisvalinnan kautta lääketieteelliseen tiedekuntaan hyväksyttäviä opiskelijoita, jotka suorittavat koulutusohjelmassa vain ylemmän korkeakoulututkinnon (FM, pääaine. Erillisvalinnan kautta hyväksytyillä opiskelijoilla on suoritettuna jo jokin muu, soveltuva, vähintään alempi korkeakoulututkinto. LÄÄKEKEHITYSTIETEEN MAISTERIVAIHEEN PAKOLLISET OPINNOT 120 op FALL4063 Ammatillinen kasvu ja työelämävalmiudet 2 op FALL4064 Lääkekehitystieteen perusteet 4 op FAL4066 Lääkevalvonta 4 op FALL4067 Lääkekohteen identifiointi 5 op FALL1012 Biofarmasia, farmakokinetiikka ja -genetiikka 4 op FALL4017 Kardiovaskulaari- ja sileälihasfarmakologia 3 op FALL1011 Reseptorifarmakologia ja solumenetelmät 5 op ÅA_ Computer-aided drug design 4 op FALL3039 Drug development learning project 10 op FALL4068 Lääkesuunnittelu ja medikinaalinen kemia 4 op FALL4069 Kliininen lääketutkimus I 5 op FALL4070 Kliininen lääketutkimus II 1 op FALL4071 Koe-eläintutkimukset ja eläinmallit lääkekehityksessä 6 op FALL4073 Terapia-alueet: Keskushermosto 2 op FALL4074 Terapia-alueet II Endokrinologia ja metabolia 2 op FALL4075 Terapia-alueet III 2 op FALL4076 Seminars in molecular medicine 2op FALL4077 Tutkimusprojekti ja pro gradu -seminaari 35 op FALL4078 Lääkekehitystieteen pro gradu -tutkielma 20 op
2 Opintokokonaisuuden nimi: Lääkekehitystieteen perusteet FALL4064 Vastuuhenkilö Opintokokonaisuuden tavoitteet Opintokokonaisuuden sisältö Opetusmenetelmät Edellytys opintojaksolle Opintokokonaisuuteen sisältyvä Taso: syventävät opinnot, T7 Laajuus op: 4 op Professori Markku Koulu (mkoulu@utu.fi), Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos Terveyden biotieteiden FM -tutkinto-opiskelijat (pääaine: Opintokokonaisuuden tavoitteena on perehdyttää opiskelijat lääkekehitysprosessin eri vaiheisiin, kotimaiseen ja kansainväliseen lääketeollisuuteen, lääkkeiden keksimiseen liittyviin immateriaalioikeuksiin ja patentointiin sekä tutustuttaa opiskelijat erityyppisten lääkemolekyylien ominaisuuksiin ja valmistusprosesseihin keskittyen erityisesti biologisten lääkkeiden kehittämiseen, valmistamiseen ja käyttöön liittyviin asioihin. Lisäksi opintokokonaisuuden aikana perehdytään lääkkeiden keksimisen historiaan ja eettisiin kysymyksiin sekä reflektoidaan lääkekehitysopintojen työelämävastaavuutta alumnien kanssa. Opintokokonaisuus jakautuu seuraaviin aihepiireihin: a) lääkekehitystieteen perusteet, b) klassiset lääkemolekyylit, biologiset lääkkeet ja muut uudet lääkemolekyylityypit, c) työelämävastaavuus (alumnikokemuksia) ja d) lääkekehityksen historiaan liittyvät seminaarit. Luennot, seminaarit, oppimispäiväkirja, reflektointi. Opintokokonaisuuden jälkeen osata lääkekehitysprosessin eri vaiheet erityispiirteineen. Opiskelijan tulee tietää lääkkeiden kehittämiseen liittyviä kaupallisia näkökohtia ja patenttilainsäädäntöä sekä tuntea lääkemolekyylien rakenneominaisuuksia ja biologisten lääkemolekyylien kehittämiseen liittyviä erityispiirteitä. Opiskelijan pitää ymmärtää lääkekehitykseen liittyviä eettisiä näkökulmia. Luentomateriaali ja seminaarien aihepiiristä erikseen haettava/jaettava materiaali. Kansainväliset tietopankit lääkekehitystieteeseen liittyvistä ohjeista ja säännöksistä (FIMEA, EMA ja FDA) ja patenttitietokannat. Kirjallinen kuulustelu ja oppimispäiväkirjan palaute. T7-lukukausi Terveyden biotieteiden LuK -tutkinto tai vastaavat tiedot. Opiskelija perehtyy kansainväliseen lääketeollisuuteen. Lisäksi opiskelija tutustuu lääkkeiden keksimiseen ja kehittämiseen sekä immateriaalioikeuksiin liittyviin kansainvälisiin säädöksiin ja patenttitietokantoihin.
3 Name of the study module: Ammatillinen kasvu ja työelämävalmiudet / New venture creation FALL4063 Prinicipal teachers: Target group Level: core studies, T7 and T8 Volume ECTS: 2 ECTS Professor Pasi Malinen (pasi.malinen@utu.fi), Business and Innovation Development BID, University of Turku; Professor Markku Koulu (mkoulu@utu.fi), Department of Pharmacology, Drug Development and Therapeutics, Institute of Biomedicine, University of Turku M.Sc. - degree students of the Health Biosciences Content of the study module This course is part of the Ammatillinen kasvu ja työelämävalmiudet course block and constitutes together 2 ECTS credits in this context. Entrepreneurship is the essence of free enterprise, because the birth of new business gives a market economy its vitality. New and emerging businesses create a very large proportion of innovative products and services that transform the way we work and live. This course challenges the students to examine their own entrepreneurial potential and examines key issues of debate within the field of entrepreneurial activity. Teaching methods The students should - learn - know - understand Educational material Evaluation methods The course is taught through the use of case studies and the teaching language is English. The overall aim of the course is to engender in the student a spirit of entrepreneurial behavior. It will do this by challenging a student s own perception of self-fit with entrepreneurial activity by placing them within the role of an entrepreneur. Lectures, workshops/ seminars; presentations and practical case work in teams During this course the student gets both a strong theoretical and practical insight into bioentrepreneurship, develops a general understanding of the problems involved with starting and managing a business, develops strong presentation skills and learns to establish entrepreneurial behavior in the field of bio sciences. Literature is to be specified in the beginning of the course by the responsible teacher Practical case work and presentations in project teams. Timing The course will take place in T7 (1 ECTS) and in T8 (1 ECTS) Prerequisites on entrepreneurship No prerequisites on entrepreneurship required; the student is expected to have fluency in English.
4 Opintojakson nimi: Biofarmasia, farmakokinetiikka ja -genetiikka FALL1012 Vastuuhenkilöt Opintojakson tavoitteet Opintojakson sisältö Opetusmenetelmät osata tietää ymmärtää Edellytys opintojaksolle Opintojaksoon sisältyvä Taso: syventävät opinnot, T7 Laajuus op: 4 op Professori Risto Huupponen (rihuuppo@utu.fi) ja yliopisto-opettaja Sanna Soini (ssoini@utu.fi), Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos Terveyden biotieteiden FM -tutkinto-opiskelijat (pääaine: Perehdyttää opiskelijat farmakokinetiikan sekä farmakokineettisen mallinnuksen perusteisiin ja tulosten tulkintaan, lääkemetabolian yksilöllisen vaihtelun syihin ja seurauksiin, lääkeinteraktioiden huomioon ottoon ja farmasian teknologian mahdollisuuksiin lääkekehityksessä sekä farmakogenetiikan perusteisiin Farmakokinetiikan perustietojen syventäminen, farmakokineettisen tutkimuksen ja -mallintamisen toteutus, lasten ja iäkkäiden farmakokinetiikan erityispiirteet, lääkeinteraktioiden huomioiminen lääkekehityksessä, lääkkeiden antoreitit sekä eri farmaseuttisten valmistemuotojen ominaisuudet Luennot (34 t), seminaari (pakollinen, 2 t), oppikirjaan pohjautuvaa itseopiskelua (40 t) Opintojakson suoritettuaan osata soveltaa kurssilla käsiteltyjä asioita lääkkeitä koskevien tutkimusten suunnittelussa, toteuttamisessa ja raportoinnissa tietää farmakokinetiikan keskeiset vaiheet ja lääkkeiden kulkuun elimistössä vaikuttavat fysikokemialliset tekijät ymmärtää farmakokineettisen mallinnuksen ja populaatiofarmakokinetiikan perusteet Marvola M, Urtti A, Mönkkönen J. Biofarmasia ja farmakokinetiikka. Fortis ry Opintojaksolla esitetty materiaali. Kuulustelu luennoista, seminaarista sekä oppikirjasta. T7-lukukausi Lääkekehitystieteen perusteet opintokokonaisuuden suoritus tai vastaavat tiedot
5 Opintojakson nimi: Kardiovaskulaari - ja sileälihasfarmakologia FALL4065 Vastuuhenkilö Taso: syventävät opinnot, T7 Laajuus op: 3 op Yliopisto-opettaja Sanna Soini, (ssoini@utu.fi), Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos Terveyden biotieteiden FM -tutkinto-opiskelijat (pääaine: Opintojakson tavoitteet Opintokokonaisuuden tavoitteena on perehdyttää opiskelijat sydän- ja verenkiertoelimistön sekä sileälihaksen farmakologiaan, niihin vaikuttavien lääkeaineisiin ja niiden vaikutuskohteisiin ja - mekanismeihin sekä sydän- ja verisuonisairauksien lääkehoidon toteutukseen. Lisäksi tutustutaan lääkeaineiden vaikutuskohteiden ja ominaisuuksien in vitro -karakterisointiin ja saadaan valmiuksia käyttää erilaisia elinpreparaatteja lääketutkimuksessa. Opintojakson sisältö Verisuonen ja muiden sileälihasten tonukseen vaikuttavat fysiologiset säätelytekijät ja lääkeaineet. Sileälihaspreparaatit (verisuoni, ohutsuoli, keuhkoputki, virtsatiehyt) ja niihin vaikuttavat lääkeaineet. Verenpainetaudin, sepelvaltimotaudin ja sydämen vajaatoiminnan lääkehoito. Inotrooppisen ja kronotrooppisen vaikutuksen tutkiminen in vitro- malleilla ja eristetyssä sydämessä. Opetusmenetelmät Luennot, harjoitustyöt ja työselostukset. Edellytys opintojaksolle Opintojaksoon sisältyvä Opiskelijalla on hyvät tiedot kardiovaskulaarisairauksien patofysiologiasta ja lääkehoidosta. Hän hallitsee alan keskeisen tieteellisen käsitteistön ja käytettävät tutkimusmallit. Hän ymmärtää lääkeaineiden ominaisuuksien karakterisoinnissa käytettyjen elinpreparaattien käsitteistöä ja tekniikoita sekä oppii suunnittelemaan ja toteuttamaan niissä käytettyjä tutkimusasetelmia ja osoittaa osaamisensa preparaattien valmistamisessa, lääketutkimuksien tekemisessä, tulosten laskemisessa ja tulkinnassa. Luennoilla ja harjoitustöissä jaettu materiaali sekä lääkeaineita käsittelevät kohdat kirjojen Koulu-Mervaala-Tuomisto (toim): Farmakologia ja toksikologia, 8. Painos, 2012 tai Pelkonen-Ruskoaho: Lääketieteellinen farmakologia ja toksikologia, uusin painos. Kirjallinen kuulustelu ja työselostusten hyväksytty suoritus. T7-lukukausi Terveyden biotieteiden LuK -tutkinto tai vastaavat tiedot Erilaisiin tutkimuksiin ja uusiin tutkimuslinjoihin perehtyminen englanninkielisten kansainvälisten julkaisujen avulla. Opiskelija perehtyy aiheisiin liittyviin kansainvälisiin julkaisuihin sekä tieteellisten grafiikkaohjelmistojen käyttöön laboratoriotöiden tulosten kuvaajien laadinnassa.
6 Opintojakson nimi: Lääkevalvonta FALL4066 Vastuuhenkilö Opintojakson tavoitteet Opintojakson sisältö Opetusmenetelmät Edellytys opintojaksolle Opintojaksoon sisältyvä Taso: syventävät opinnot, T7 Laajuus op: 4 op Professori Markku Koulu (mkoulu@utu.fi), Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos Terveyden biotieteiden FM -tutkinto-opiskelijat (pääaine: Opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelijat lääkkeiden ennakko- ja jälkivalvontaan, viranomaisorganisaatioihin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla (FIMEA, EMA ja FDA)) lääkevalvontaa sääteleviin määräyksiin ja kansainvälisiin ohjeistuksiin, myyntilupahakemusten rakenteisiin, lääkkeen laatua, tehoa ja turvallisuutta selvittäviin tutkimuksiin ml. lääkeaineiden toksikologian tutkiminen koe-eläimillä ja turvallisuusfarmakologiset lääketutkimukset (safety pharmacology). Opintojakso jakautuu seuraaviin aihepiireihin: a) lääkkeiden ennakkovalvonta, b) lääkkeiden toksisuuden tutkiminen ja turvallisuusfarmakologia, c) myyntilupahakemusmenettelyt ja formaatit, ja d) lääkkeiden jälkivalvonta (farmakovigilanssi). Lisäksi opiskelijat tutustuvat lääkkeiden hyväksymiseen liittyviin erityiskysymyksiin seminaareissa. Luennot, seminaarit, oppimispäiväkirja. Opintojakson jälkeen osata lääkkeiden kehittämistä ja myyntilupahakemuksen sisältöä säätelevät kansalliset ja kansainväliset säädökset ja ohjeistukset, myyntilupahakemusmenettelyt EU-alueella (EMA) ja Yhdysvalloissa (FDA). Opiskelijan tulee tietää lääkkeiden ennakko- ja jälkivalvonnan eri ulottuvuudet sekä ymmärtää lääkekehitykseen liittyviä tutkimuksellisia ja kaupallisia rajoitteita sekä eettisiä näkökulmia. Luentomateriaali ja seminaarien aihepiiristä erikseen haettava/jaettava materiaali. Kansainväliset tietopankit lääkekehitykseen liittyvistä ohjeista (EMA ja FDA) ja patenttitietokannat. Kirjallinen kuulustelu ja oppimispäiväkirjan palaute. T7-lukukausi Terveyden biotieteiden LuK -tutkinto tai vastaavat tiedot Opiskelija perehtyy kansainvälisiin määräyksiin, jotka koskevat lääkkeiden ennakko -ja jälkivalvontaa. Lisäksi perehdytään Euroopan lääkeviraston ja Yhdysvaltojen FDA -lääkeviraston toimintaan.
7 Opintojakson nimi: Lääkekohteen identifiointi FALL4067 Vastuuhenkilöt Taso: Syventävät opinnot, T7 Laajuus op: 5 op Professori Matti Poutanen (matpou@utu.fi), yliopistonlehtori Pirjo Pakarinen (pirpak@utu.fi) ja yliopisto-opettaja Sanna Soini (ssoini@utu.fi), Fysiologia ja Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos. Terveyden biotieteiden FM -tutkinto-opiskelijat (pääaine: Opintojakson tavoitteet Opintojakson tarkoituksena on perehdyttää opiskelijoita hallitsemaan lääkekohteen identifiointiin ja validointiin liittyvää terminologiaa, etsimään ja käyttämään erilaisia biotietokantoja, hahmottamaan siihen liittyviä vaiheita, menetelmiä ja toteutustapoja. Opintojakson sisältö Biotietokannat ja informaation haku. Keskeiset bioinformatiikan työkalut lääkekehityksessä. Evoluutioteoria. Mikrosirut ja niiden datan analysointi. In vivo- -tautimallit. Hiirimallien bioinformatiikka, knockoutja transgeenitekniikat. Ksenograftit ja kemiallisen karsinogeneesin mallit. Mikroskopianäytteiden valmistus. PET -sovellukset. Opetusmenetelmät Luennot, itseopiskelu ja tietokoneharjoitukset Edellytys opintojaksolle Opintojaksoon sisältyvä Opintojakson suoritettuaan opiskelija kykenee nimeämään keskeisiä bioinformatiikan osa-alueita, osaa hakea erilaisia biotietokantoja ja osaa hyödyntää niitä tutkimuksessa. Lisäksi opiskelija hallitsee periaatteita erilaisten in vivo -tautimallien käytöstä lääkekohteen validoinnissa ja niihin soveltuvasta metodiikasta sekä kykenee antamaan niistä esimerkkejä. Luennot sekä itseopiskelussa ja tietokoneharjoituksissa käytetty materiaali Aktiivinen osallistuminen luentoihin ja demonstraatioihin. Oppimispäiväkirjan palaute. T7 -lukukausi Terveyden biotieteiden LuK -tutkinto tai vastaavat tiedot Opiskelija perehtyy kansainvälisiin aineistoihin, bioinformatiikan työkaluihin ja biotietokantoihin.
8 Opintojakson nimi: Reseptorifarmakologia ja solumenetelmät lääkekehityksessä FALL1011 Taso: Syventävät opinnot, T7 Laajuus: 5 op Vastuuhenkilö Lääkekehityksen yliopisto-opettaja Sanna Soini (ssoini@utu.fi), Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos Terveyden biotieteiden FM -tutkinto-opiskelijat (pääaine: Opintojakson tavoitteet Kurssilla perehdytään erityyppisten reseptorien rakenneominaisuuksiin ja toimintaan sekä lääkemolekyylien vaikutusmekanismeihin reseptoritasolla. Kurssi käsittää reseptorisitoutumiskokeita ja niiden tulosten analysointia. Lisäksi tutustutaan autoradiografisiin menetelmiin ja tulosten analysointiin sekä reseptorimutaatioiden ja toisiolähettimekanismien tutkimisessa käytettyihin menetelmiin. Opintojakson sisältö Erilaiset reseptorityypit, niiden rakenne ja toiminta. Reseptorisitoutumiskokeet. Autoradiografia. Toisiolähettimekanismit. Resept ori-mutaatioiden tutkiminen ja in silicosekvenssianalyysi. Immunosytokemiallinen leimaus ja fluoresenssimikroskopia Opetusmenetelmät Kurssi koostuu luennoista, laboratoriotyöskentelystä ja demonstraatioista. Laboratoriotöistä vaaditaan hyväksytyt työselostukset. Kurssin hyväksytysti suorittaneen ymmärtää erilaisten reseptorityyppien rakenteita ja toimintaa sekä reseptoritutkimuksen menetelmien perusteita. Tavoitteena on, että kurssin käytyään opiskelijalla on valmiudet erilaisten reseptoritutkimuksessa käytettävien kokeiden suunnitteluun, siinä tarvittavien menetelmien pystyttämiseen ja validointiin. Luennot ja kurssimoniste sekä laboratoriotöissä esille tulleet asiat. Kirjallinen kuulustelu sekä työselostusten laadinta kustakin laboratorioharjoitustyöstä. Edellytys opintojaksolle Opintojaksoon sisältyvä T7-lukukausi, tarkempi ohjelma html Lääkekehitystieteen perusteet -opintokokonaisuuden suorittaminen tai vastaavat tiedot Tarvittaessa opetuskielenä voidaan käyttää myös englantia.
9 Opintokokonaisuuden nimi: Terapia-alueet, lääkekehitys ja lääkehoito Opintojakson nimi: FALL4073 Terapia-alueet, lääkekehitys ja lääkehoito I: keskushermosto (2 op) T7 FALL4074 Terapia-alueet, lääkekehitys ja lääkehoito II: endokrinologia ja metabolia (2 op) T7 FALL4075 Terapia-alueet, lääkekehitys ja lääkehoito III: immunologia, mikrobit ja syöpä. (2 op) T9 Vastuuhenkilö Opintokokonaisuuden tavoitteet Opintokokonaisuuden sisältö Opetusmenetelmät Edellytys Taso: syventävät opinnot, T7 ja Laajuus op: 6 op T9 Professori Markku Koulu (mkoulu@utu.fi), Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos Terveyden biotieteiden koulutusohjelman FM -tutkinto-opiskelijat (pääaine: Opintokokonaisuuden tavoitteena on perehdyttää opiskelijat lääkekehityksen kannalta keskeisiin terapia-alueisiin, sairauksien patofysiologisiin mekanismeihin ja kliinisiin taudinkuviin sekä nykyisen lääkehoidon mahdollisuuksiin. Lisäksi tutustutaan uusiin lääkekehityksen kohteina olevien mekanismien molekyylilääketieteelliseen taustaan ja kehitysvaiheessa olevien uusien lääkemolekyylien ominaisuuksiin. Opintokokonaisuus jakaantuu kolmeen opintojaksoon, joista opintojakso I käsittelee keskushermoston sairauksia ja lääkehoitomahdollisuuksia, opintojakso II endokrinologisia ja metabolisia sairauksia ja opintojakso III elimistön puolustusmekanismeja, immunologiaa, mikrobilääkkeitä sekä syöpäsairauksien hoidon uusia mahdollisuuksia. Luennot (yhteensä 43 x 2 t= 86 t), seminaarit (yhteensä 2 x 10 t=20 t), opintojakso III:ssa lisäksi posterin tekeminen ja esittäminen Opintojakson I jälkeen osata keskeisten neurologisten ja psykiatristen sairauksien patofysiologiset mekanismit, sairauksien kliininen kulku ja nykyisen lääkehoidon perusteet. Opiskelijan tulee tietää keskushermostosairauksien syntyyn vaikuttavia molekyylibiologisia mekanismeja ja ymmärtää kehitteillä olevien uusien lääkemolekyylien vaikutusmekanismeja Opintojakso II jälkeen osata elimistön endokrinologisten ja metabolisten säätelyjärjestelmien toiminta ja tärkeimpien endokriinisten ja metabolisten sairauksien patofysiologia ja tautien kliiniset ilmenemismuodot sekä nykyiset hoitomuodot. Opiskelijan tulee tietää endokrinologisten ja metabolisten sairauksien molekyylilääketieteellinen tausta ja ymmärtää uusien lääkemolekyylien vaikutusmekanismeja. Opintojakson III jälkeen osata yleisimpien mikrobisairauksien aiheuttajat ja nykyiset hoitomahdollisuudet, immunologian perusteet ja mahdollisuudet vaikuttavat lääkkeellisesti immunologisiin mekanismeihin. Opiskelijan tulee tietää syöpäsairauksien lääkehoidon perusteet. Opiskelijan tulee ymmärtää molekyylilääketieteen uusimmat löydökset syöpäsairauksien hoitomahdollisuuksien kannalta ja uusien kehitteillä olevien syöpälääkemolekyylien vaikutusmekanismeja. Luennoilla jaettava materiaali. Lääkkeiden osalta soveltuvin osin farmakologian oppikirjojen vastaavat luvut. Jokaiseen opintojaksoon kuuluva kirjallinen kuulustelu Terapia-alueet I: 4. vuoden syyslukukausi Terapia-alueet II: 4. vuoden syyslukukausi Terapia-alueet III: 5. vuoden syyslukukausi Terveyden biotieteiden LuK -tutkinto tai vastaavat tiedot.
10 opintojaksolle Opintokokonaisuuteen sisältyvä Opintokokonaisuuden kolmessa opintojaksossa tutustutaan kansainvälisen lääketeollisuuden eri kehitysvaiheessa olevien uusien lääkemolekyylien ominaisuuksiin, kansainvälisiin lääketietokantoihin ja patenttitietokantoihin.
11 Course/module title: Seminars in molecular medicine Level: Core studies, T8-T11 Volume ECTS: 2 ECTS FALL4076 Principal teacher Senior lecturer Sanna Soini (ssoini@utu.fi), Pharmacology, drug development and therapeutics Institute of Biomedicine Target group M.Sc. Degree students of the Health Biosciences Goals of the study module Content of the study module Teaching methods The students should - learn - know - understand Educational material The intention of the course is to encourage the students to participate in the scientific seminars by keynote speakers and to provide skills for evaluating and reporting the essential content of the seminar topics. The research trends and various topics and the methodology used in the selected seminars. Attendance at the seminars (10 hours/lectures) Summaries of two self-selected seminars Analysis of presentation and presentation skills in one self-selected seminar After the seminars the student will be able to produce summaries out of seminars he/she has listened. The student will get an in-depth understanding of selected seminars by writing summaries of these topics. This may include review of a literature and description of used methodology. Seminars and the literature related to the produced reports. Evaluation methods Timing International aspects contained in the study module Attendance at 10 seminars. Approved summaries. T8-T11 The language of the seminars and required summaries is English.
12 Name of the study module: Computer aided drug design ÅA Principal teacher Target group Goals of the study module Content of study module Teaching methods Educational material Evaluation methods Level: Syventävät opinnot, T8 Volume ECTS:4 ECTS Akademi lektor Tiina Salminen Åbo Akademi Students of Health Biosciences, Master s level students. Gives an understanding of how drugs interact with macromolecules and strategies for how this information can be used in designing novel therapeutics using computational methods. Drug-protein interactions, protein surface properties, small molecule database browsing programs, surface display programs and docking programs. Lectures (12h), computer exercises (8h), project All notes and materials provided. Hans-Dieter Höltje, Wolfgang Sippl, Didier Rognan, and Gerd Folkers (2003) Molecular modeling: basic principles and applications. Examination, Project Timing Kevätlukukaudella 2013, Entry requirements Entry requirements: Sign-up in advance electronically Basic knowledge in biochemistry. Terveyden biotieteiden LuK tutkinto tai vastaavat tiedot. Opiskelijan tulee täyttää myös joo-hakemus International aspects Opetuskieli on englanti.
13 Name of the study module: Drug development learning project FALL3039 Principal teachers Target group Goals of the study module Content of the study module Teaching methods The students should - learn - know - understand Educational material Evaluation methods Timing Level: core studies, T8 Volume ECTS: 10 ECTS Professor Markku Koulu (mkoulu@utu.fi), Professor Ullamari Pesonen (upeso@utu.fi) and Senior Lecturer Sanna Soini (ssoini@utu.fi) Department of Pharmacology, Drug Development and Therapeutics Institute of Biomedicine M.Sc. - degree students of the Health Biosciences The main goal of the study module is, by applying a virtual drug discovery and development project, to practise all aspects of drug development processes from: a) evaluation of biological significance of the target protein and its possible role in pathophysiology of diseases to b) virtual development of a selected drug molecule that modulates function of the target. The main goal is to learn how to make written project plans for the non-clinical and clinical drug development programs for the selected drug molecule. In addition, project work and management skills will be practised. The study module will vertically integrate topics covered in other study modules included in the Master s Programme in the Drug Development Science. Students form project teams (5-6 students in each), whereafter each team is given a potential drug development target. Teams will evaluate the developmental potential of the target (including the IPR status), select an appropriate type of drug molecule (e.g. traditional small molecular weight drug molecule, antibody, SiRNA) and make a general assessment and evaluation report of the project. Thereafter, students will write specific project plans for a) the non-clinical development program and b) for the clinical development program. The main part of the study module consists of team work in the project team. The general principles of project work and management will be covered in advance (lectures). In addition, presentation skills will be practised together with an expert teacher of presentation skills (video recordings and lectures). Students will prepare three extensive project reports and present them as a team to audience that mimics critical members of R&D department of a drug company. Students should learn basic methods and phases in project and team work and use such skills in a virtual drug development program. In addition, they should know the principal steps in drug discovery and development processes and know how to make appropriate plans for different phases of a new drug development program. Students should understand challenges that are common in drug development programs. Given material on the project and team work. Students are encouraged to seek information of relevant guidelines for drug discovery and development (EMA, FDA, ICH), IPR data bases, PubMed and other information sources. Evaluation is based on the quality of the written project plans and reports, project management documents as well as oral presentations of the teams. Master s studies, 8th semester.
14 International aspects contained in the study module The course will be in English. The project reports and presentations will be made in English and the language is revised by an expert. International guidelines used in drug discovery and development processes are followed.
15 Opintojakson nimi: Lääkesuunnittelu ja medikinaalinen kemia FALL4068 Vastuuhenkilö Taso: syventävät opinnot, T8 Laajuus op: 4 op Professori Liisa Kanerva (lkanerva@utu.fi) Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos Terveyden biotieteiden FM -tutkinto-opiskelijat (pääaine:. Opintojakson tavoitteet Ymmärtää lääkeaineiden vaikutusmekanismeja, metaboliaa ja niiden aiheuttamia rakennetekijöitä molekyylin kemiassa. Ymmärtää lääkeaineiden synteesikehitystä johtoyhdisteestä lääkeaineeksi ja lääkeaineiden ominaisuuksien ja rakenteen välisiä yhteyksiä. Opintojakson sisältö Opetusmenetelmät Tarkastellaan lääkeaineen rakenteen merkitystä lääkekehityksessä ja sen biologisessa kohteessa. Avainasemassa ovat mm. käsitteet bioisosteeri, aihiolääke, metabolia ja rakenne-aktiivisuusriippuvuus. Luennot 30 h ja laaja kotitehtävä. Opetukseen osallistuminen on osin pakollista (75 %) Opiskelija osaa ratkaista lääkeainemolekyylin rakenteeseen liittyviä lääkekehitystarpeita kohteen rakenteen mukaan huomioimalla mm. vaikutusmekanismeja ja metaboliaa. Hän ymmärtää aihiolääkekonseptin ja tietää perusteet, joilla lääkeaine on muokattavissa ominaisuuksiltaan sopivaksi. Opiskelija ymmärtää lääkemolekyylin kemialliseen kehitykseen liityvän monimuotoisuuden. Luentomoniste, luennot ja joukko julkaisuja Kotitehtävä ja kirjallinen loppukuulustelu. T8 -lukukausi. Edellytys opintojaksolle Opintojaksoon sisältyvä Orgaanisen kemian aineopinnot
16 Opintojakson nimi: Kliininen lääketutkimus I FALL4069 Vastuuhenkilöt Taso: syventävät opinnot, T8- Laajuus op: 5 op lukukausi Professori Risto Huupponen (rihuuppo@utu.fi) ja yliopisto-opettaja Sanna Soini (ssoini@utu.fi), Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos Terveyden biotieteiden FM -tutkinto-opiskelijat (pääaine: Opintojakson tavoitteet Perehdyttää opiskelijat kliinisten lääketutkimusten menetelmiin, säännöksiin ja käytännön toteuttamiseen Opintojakson sisältö Kliinisen lääketutkimuksen vaiheet ja tyypit, tutkimuksen eettinen ja viranomaisarviointi, GCP -ohjeisto ja kliinisiä lääketutkimuksia koskeva lainsäädäntö, tiedonkeruu ja -hallinta kliinisessä lääketutkimuksessa, tutkimussuunnitelman laadinta, tutkimuksen monitorointi ja auditointi, tutkimuksen statistinen suunnittelu, tuloksien raportointi ja tulkinta, uuden lääkeaineen kliininen tutkiminen, farmakoepidemiologiset tutkimukset Opetusmenetelmät Luennot (24 t), biostatistiset harjoitukset ja journal club-työskentely (8 t), harjoitustyö: GCP -tasoisen kliinisen tutkimussuunnitelman laatiminen, omatoiminen opiskelu Opintokokonaisuuden suoritettuaan laatia tutkimussuunnitelma kliinisen lääketutkimuksen toteuttamista varten kliinisen lääketutkimuksen optimirakenne ja tutkimusasetelmiin liittyvät keskeiset rajoitukset ja virhelähteet sekä tietää GCP:n perusperiaatteet ja keskeinen kliinisiä lääketutkimuksia ohjaava lainsäädäntö ja viranomaisohjeet eri ammattiryhmien tehtävät kliinisen lääketutkimuksen tehokkaassa ja turvallisessa toteuttamisessa Neuvonen PJ, Backman JT, Himberg J-J, Huupponen R, Keränen T, Kivistö KT (toim): Kliininen farmakologia ja lääkehoito, Kandidaattikustannus Oy 2011, ss , keskeiset viranomaisohjeet ja lainsäädäntö (L 488/1999, L 523/1999, A 986/1999, A 841/2010, Lääkelaitoksen määräys 1/2007, EU:n direktiivi 2001/20/EY, ICH:n ohjeet Structure and Content of Clinical Study Reports ja Guideline for Good Clinical Practice, saatavissa kurssilla esitelty materiaali Edellytys kurssille Loppukuulustelu kurssin sisällöstä sekä kirjallisuudesta, viranomaisohjeista ja lainsäädännöstä sekä muusta materiaalista. Hyväksyttävän tutkimussuunnitelman laatiminen. T8-lukukausi Lääkekehitystieteen perusteet -opintokokonaisuuden hyväksytty suoritus tai vastaavat tiedot Opintojaksoon sisältyvä Opintojaksolla perehdytään kansainväliseen kliinistä lääketutkimusta ohjaavaan säädöstöön.
17 Opintojakson nimi: Koe-eläintutkimukset ja eläinmallit lääkekehityksessä FALL4071 Vastuuhenkilö Opintojakson tavoitteet Opintojakson sisältö Opetusmenetelmät Edellytys Opintojaksoon sisältyvä Taso: Syventävät opinnot, T8 Laajuus op: 6 op Professori Markku Koulu (mkoulu@utu.fi), Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos Terveyden biotieteiden FM- tutkinto-opiskelijat (pääaine: Opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelijat lääketutkimuksessa tarvittavien koe-eläintutkimuksien suunnitteluun ja toteuttamiseen, koeeläimiä koskevaan kansalliseen ja kansainväliseen lainsäädäntöön ja eettisiin ohjeisiin sekä esitellä yleisimpien sairauksien patofysiologisten mekanismien tutkimisessa käytettävien tautimallien taustaa ja sovellutuksia lääkekehityksen kannalta. Opintojakson kuluessa käsitellään koe-eläintutkimuksia koskeva lainsäädäntö ja eettinen ohjeisto, koe-eläintutkimuksien suunnittelua ja toteuttamista yleisellä tasolla (esimerkiksi koe-eläinten hyvinvointi, kontrollit, eläinten käsittely, lääkkeiden annostelu, lääkevaikutuksien toteaminen) sekä perehdytään tavallisimpiin lääketutkimuksessa ja - kehityksessä käytettäviin tautimalleihin ja niiden sovellutuksiin lääketutkimuksessa. Luennot, eläinkokeen tutkimussuunnitelman laadinta, harjoitustyöt ja niihin liittyvät työselostukset Opintojakson jälkeen osata koe-eläinten käyttämistä koskeva lainsäädäntö, lupamenettelyt ja eettiset periaatteet. Opiskelijan tulee osata suunnitella tieteellisesti pätevällä tavalla pienimuotoinen koe-eläintutkimus, toteuttaa se ja raportoida saadut tulokset. Opiskelijan tulee ymmärtää koe-eläinten käyttöön liittyviä rajoituksia ja osata soveltaa koe-eläintuloksia oikeassa suhteessa kliinisiin tilanteisiin. Opiskelijan tulee tietää yleisimmin käytetyt eläinkokeelliset tautimallit ja ymmärtää niiden patofysiologisia mekanismeja ja tietää kuinka lääkemolekyylien vaikutuksia voidaan tutkia niissä. Luentomateriaali Kirjallinen kuulustelu ja työselostukset. T8-lukukausi Terveyden biotieteiden LuK -tutkinto tai vastaavat tiedot Koe-eläintutkimuksiin liittyvä kansainvälinen lainsäädäntö ja eettinen normisto. Tautimalleihin liittyvät kansainväliset tietokannat.
18 Opintojakson nimi: Kliininen lääketutkimus II (rotaatiot) FALL4070 Taso: syventävät opinnot, T9 Laajuus op: 1 op Vastuuhenkilöt Professori Risto Huupponen (rihuuppo@utu.fi) ja yliopisto-opettaja Sanna Soini (ssoini@utu.fi), Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos Terveyden biotieteiden FM -tutkinto-opiskelijat (pääaine: Opintojakson tavoitteet Perehdyttää opiskelijat kliinisten lääketutkimusten toteuttamiseen, lääketutkimusten tulosten arviointiin sekä lääkehoidon ongelmatapauksiin Opintojakson sisältö Kliinisten lääketutkimusten valmistelu, toteuttaminen sekä raportointi käytännössä. Lääkkeitä koskevien Health Technology Assessmentraporttien laatimisen periaatteet. Potilaskohtaisten lääkehoitoon liittyvien ongelmatilanteiden ratkaisu. Opetusmenetelmät Ohjattu tutustuminen ylläkuvattuihin tehtäviin kliinisiä lääketutkimuksia sekä lääkearviointeja suorittavissa yksiköissä Opintojakson suoritettuaan arvioida kliinisen lääketutkimuksen asianmukaisen ja turvallisen suorittamisen edellytysten olemassaoloa tietää eri ammattiryhmien tehtävät kliinisen lääketutkimuksen toteuttamisessa ymmärtää lääkkeiden hoidollisen arvon arvioinnin perusteet Opintojaksolla esitelty materiaali. Oppimispäiväkirja. Ei erillistä loppukuulustelua. T9-lukukausi tai T10 -lukukausi Edellytys Opintojaksoon sisältyvä Kliininen lääketutkimus I-opintojakson hyväksytty suorittaminen.
19 Opintokokonaisuuden nimi: TUTKIMUSPROJEKTI JA PRO GRADU -TUTKIELMA Opintojakso: Lääkekehitystieteen tutkimusprojekti ja seminaarit 35 op FALL4077 Opintojakso: Lääkekehitystieteen pro gradu -tutkielma 20 op FALL4078 Opintojakso: Kypsyysnäyte (kielitaidon näyttökoe) 0 op tai Kypsyysnäyte (perehtyneisyys opinnäytetyön alaan) 0 op Taso: syventävät opinnot, T9- Laajuus op: 55 op T10 Vastuuhenkilö Professori Markku Koulu (mkoulu@utu.fi), Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito, Biolääketieteen laitos. Terveyden biotieteiden FM-tutkinto-opiskelijat (pääaine: Opintokokonaisuuden tavoitteet Opintokokonaisuuden sisältö Opetusmenetelmät Edellytys opetukseen Opintokokonaisuuteen sisältyvä Tutkimusprojekti: Tarkoituksena on perehdyttää opiskelija tieteellisen tutkimuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja kriittiseen tarkasteluun. Pro gradu -tutkielma: Perehtyminen tutkielman aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen, kokeellisen työn ja sen tulosten tiivistäminen julkaisutyyppiseksi kokonaisuudeksi ja tutkielman kirjoittaminen. Tutkimusprojekti on ohjaajan valvonnassa tehty noin viiden kuukauden mittainen intensiivinen tutkimustyö. Tutkimusprojektin aiheesta sovitaan tutkimuksen ohjaajan, opiskelijan ja lääkekehitystieteen linjaprofessorin kanssa tutkimusprojektin alussa. Tutkimusprojektista opiskelijaa tekee lyhyen suunnitelman, jonka hän ja hänen ohjaajansa hyväksyvät. Tutkimusprojektinsa tulokset opiskelija esittää julkisesti terveyden biotieteiden opinnäyteseminaarissa posterina ja suullisena esityksenä. Pro gradu: Tutkielma, johon kuuluu sekä kirjallisuusosa että kokeellinen osa, laaditaan tutkimusprojektin ja siihen liittyvän kirjallisuuden perusteella. Tutkielman aiheen hyväksyy pääaineen professori. Tutkimusprojekti: Tutkimusprojektisuunnitelman laatiminen. Osallistuminen tutkimuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä käytettyjen menetelmien, tulosten ja johtopäätösten kirjaaminen. Tutkimusprojektiselostus laaditaan tarvittaessa. Tieteellisen julisteen eli posterin laadinta, tiiviin, 20 min pituisen esitelmän pitäminen, lyhennelmän eli abstraktin laatiminen työstä sekä läsnäolo opinnäyteseminaarissa. Opiskelija perehtyy tieteellisen tutkimuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja kriittiseen tarkasteluun. Tutkimusprojekti: hyväksytty/hylätty, pro gradu -tutkielma: approbaturlaudatur, kypsyysnäyte: hyväksytty/hylätty T9 - T10 -lukukaudet FM-tutkinnon pakolliset syventävät opinnot.
Filosofian maisterin tutkinto (FM)
Filosofian maisterin tutkinto (FM) Pääaine: Synteettinen lääkekemia Filosofian maisterin tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Tämän jälkeen on mahdollisuus suuntautua jatko-opintoihin, jotka johtavat
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
Windows Phone. Module Descriptions. Opiframe Oy puh. +358 44 7220800 eero.huusko@opiframe.com. 02600 Espoo
Windows Phone Module Descriptions Mikä on RekryKoulutus? Harvassa ovat ne työnantajat, jotka löytävät juuri heidän alansa hallitsevat ammatti-ihmiset valmiina. Fiksuinta on tunnustaa tosiasiat ja hankkia
Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)
Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
General studies: Art and theory studies and language studies
General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered
www.arcada.fi Camilla Wikström-Grotell, prefekt, prorektor DIAK to be Arcada s new neighbour A new sports hall is being planned
OPINTOJEN TEHOKKUUS, LAATU JA PEDAGOGISET RATKAISUT työelämä- ja opiskelijalähtöiset pedagogiset ratkaisut amk-koulutuksessa 16.9. Työpaja I: Opintojen tehokkuus ja laatu www.arcada.fi DIAK to be Arcada
Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools
Siirtymä maisteriohjelmiin tekniikan korkeakoulujen välillä Transfer to MSc programmes between engineering schools Akateemisten asioiden komitea Academic Affairs Committee 11 October 2016 Eija Zitting
UUSIA TAPOJA OPPIMISEN ARVIOINTIIN
VOPE-seminaari 31.1.2014 UUSIA TAPOJA OPPIMISEN ARVIOINTIIN Mitä workshopissa tapahtuu? Osallistujat esittäytyvät Lämmittelykeskustelu: Mitä arviointi on? Erilaisia tapoja arvioida verkossa tapahtuvaa
Työelämäkysymykset osaksi tohtoriopintojen opetussuunnitelmia kehitteillä valtakunnallinen digitaalinen koulutuspaketti
Peda-forum päivät 16. 17.8.2017 Teemaryhmä 2F: Työelämän ja opintojen vuorovaikutus Työelämäkysymykset osaksi tohtoriopintojen opetussuunnitelmia kehitteillä valtakunnallinen digitaalinen koulutuspaketti
Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.
Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.2017 Life Science Technologies Where Life Sciences meet with Technology
Information on preparing Presentation
Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen
Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat 18.8.2016 Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen Miksi ja miten studiot? Todellinen tarve: uudet maisteriohjelmat alkamassa
ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana
ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä
Oppiaineessa sivuaineopinto-oikeuden saaneet opiskelijat voivat osallistua kansainvälisen biokuvantamisen maisteriohjelman opintoihin seuraavasti:
LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPINNOT JA SIVUAINEOPINNOT v. 2013-2014 Lääketieteellisessä tiedekunnassa on mahdollisuus hakea sivuaineopinto-oikeutta ja erillisten opintojen oikeutta alla mainittuihin
Tuotantotalouden aineopinnot. Ville Tuomi
Tuotantotalouden aineopinnot Ville Tuomi 16.4.2018 Opintojakso / Course ECTS Basic Course in Logistics /Logistiikka, peruskurssi (TUTA2160) 5 Global Sourcing and Procurement /Kansainvälinen hankinta- ja
Faculty of Agriculture and Forestry. Forestry
Faculty of Agriculture and Forestry Promoting the sustainable use of bioresources by high level teaching based on scientific research Maatalous-metsä tieteellinen tiedekunta Faculty of Agriculture and
Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi
Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi
Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila
Lyhyesti uusista DI-ohjelmista 2015 Isohenkilökoulutus to 28.8.2014 Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Master s Programmes at SCI Starting 2015 (in English) Master s Programme in Engineering Physics *
KOMPETENSSIT. Koulutus Opiskelija Tuuttori. Business Information Technologies. NQF, Taso 6 - edellyttävä osaaminen
Koulutus Opiskelija Tuuttori Business Information Technologies NQF, Taso 6 - edellyttävä osaaminen Ammattikorkeakoulututkinto ja alempi korkeakoulututkinto Hallitsee laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa
Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO
Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Puutekniikan koulutusohjelma Toukokuu 2009 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Aika Ylivieska
OP1. PreDP StudyPlan
OP1 PreDP StudyPlan PreDP The preparatory year classes are in accordance with the Finnish national curriculum, with the distinction that most of the compulsory courses are taught in English to familiarize
Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene
Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Kestävä kehitys, vastuullisuus. Työryhmän kokous 26.10
Kestävä kehitys, vastuullisuus Työryhmän kokous 26.10 Agenda Kooste haastattelukierrokselta (toimitetaan myöhemmin) Toimintasuunnitelma 2016, alustava ehdotus Raportti 2016 muoto ja sisältö, alustava ehdotus
TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015
1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti
Sisällysluettelo Table of contents
Sisällysluettelo Table of contents OTC:n Moodlen käyttöohje suomeksi... 1 Kirjautuminen Moodleen... 2 Ensimmäinen kirjautuminen Moodleen... 2 Salasanan vaihto... 2 Oma käyttäjäprofiili... 3 Työskentely
Lääketieteellisen tiedekunnan uudistuneet biolääketieteen koulutusvaihtoehdot
Lääketieteellisen tiedekunnan uudistuneet biolääketieteen koulutusvaihtoehdot ABI-tapahtuma 15.1.2015 Eeva Rainio Kansainvälisen koulutuksen koordinaattori Sisältö Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelumahdollisuudet
Information on Finnish Language Courses Autumn Semester 2019 Sanni Aava, Karoliina Salo & Hanna Jokela
Information on Finnish Language Courses Autumn Semester 2019 Sanni Aava, Karoliina Salo & Hanna Jokela ORIENTATION FOR EXCHANGE STUDENTS AND ORIENTATION FOR NEW INTERNATIONAL DEGREE STUDENTS 29.8.2019
Alkuorientaation tavoitteet
Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen
GLP myyntilupa-arvioijan näkökulmasta
GLP myyntilupa-arvioijan näkökulmasta Fimean GLP-keskustelupäivä 2.9. 2015 Kuopio Pauliina Lehtolainen-Dalkilic FIMEA GLPn periaatteiden tarkoitus on edistää korkealaatuisia testaustuloksia Periaatteita,
Roolipeliharjoitus. - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit
Peda-forum 2017, Vaasa Kokemuksia digitaalisen opettamisen kehittämisestä Roolipeliharjoitus - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit Anne-Maria Holma, Yliopistonlehtori,
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Curriculum Vitae 2016
Curriculum Vitae 2016 Enni Annika Kiiski (os. Sjöblom) Proviisori, yliopisto-opettaja, jatko-opiskelija Farmasian tiedekunta, HY Farmakologian ja lääkehoidon osasto Kliinisen farmasian ryhmä / Sosiaalifarmasia
Konetekniikan koulutusohjelman opintojaksomuutokset
Konetekniikan koulutusohjelman opintojaksomuutokset 2016-2017 UUDET OPINTOJAKSOT: BK10A3800 Principles of Industrial Manufacturing Processes BK10A3900 Reliability Based Machine Element Design BK10A4000
toukokuu 2011: Lukion kokeiden kehittämistyöryhmien suunnittelukokous
Tuula Sutela toukokuu 2011: Lukion kokeiden kehittämistyöryhmien suunnittelukokous äidinkieli ja kirjallisuus, modersmål och litteratur, kemia, maantiede, matematiikka, englanti käsikirjoitukset vuoden
HUMAN RESOURCE DEVELOPMENT PROJECT AT THE UNIVERSITY OF NAMIBIA LIBRARY
HUMAN RESOURCE DEVELOPMENT PROJECT AT THE UNIVERSITY OF NAMIBIA LIBRARY Kaisa Sinikara, University Librarian, Professor and Elise Pirttiniemi, Project Manager, Helsinki University Library Ellen Namhila,
A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks
A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia
Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa
Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa Seminaari 17.11.2010 Fulbright Center Anu Virkkunen-Fullenwider Helsingin yliopiston kielikeskus anu.virkkunen@helsinki.fi Esityksen sisältö - Ensin
SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA
SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA 2013 2014 KOULUTUSOHJELMAN OPINTOJEN laajuus on 84 opintopistettä, josta syventävien opintojen laajuus on vähintään 66 opintopistettä,
Master s Thesis opinnäytetyön tuki Industrial Management Master s -ohjelmassa. TkT Marjatta Huhta, Metropolia
Master s Thesis opinnäytetyön tuki Industrial Management Master s -ohjelmassa TkT Marjatta Huhta, Metropolia 1 Esityksen sisältö Master s in Industrial Management ohjelman kokonaisuus, tavoitteet ja rakenne
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(7) TU-91 STRATEGINEN JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava TU-91.100C Avoin koodi strategian ja kansainvälisen
TU-C2030 Operations Management Project. Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä
TU-C2030 Operations Management Project Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä Welcome to the course! Today s agenda Introduction to cases and schedule/ Timo Seppälä
Peliosaamisen koulutuskokonaisuus
Peliosaamisen koulutuskokonaisuus University of Tampere / SIS / TRIM Game Research Lab Frans Mäyrä, frans.mayra@uta.fi PhD, Professor of Hypermedia, esp. Digital Culture and Game Studies GameLab history
Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle. Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9.
Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle Tapaus kirjoittajan ABC-kortti Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9.2005 Kirjoittajan ABC-kortti
MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA
Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina
2 Opintojen kesto ja laajuus
Wienin yliopisto Fennistiikan BA- opintojen tutkintovaatimukset (epävirallinen, lyhennetty suomennos) Alkuperäiset saksankieliset tutkintovaatimukset on julkaistu Wienin yliopiston ilmoituslehdessä (Mitteilungsblatt
Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena
Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Case Saudi Arabia EduCluster Finland Ltd. Anna Korpi, Manager, Client Relations AIPA-päivät Kouvolassa 11.6.2013 11.6.2013 EduCluster Finland Ltd Contents
Network Management Systems, 3 ECTS, daytime course
Network Management Systems, 3 ECTS, daytime course Positioning, preliminary knowledge The course is part of the professional studies of Computer Networks I for B. E. of Information Technology, and scheduled
Perustietoa hankkeesta
Perustietoa hankkeesta Kiina-verkosto on perustettu 1990 luvulla. Kam oon China verkoston nimellä toiminta on jatkunut vuodesta 2007 alkaen. Hankkeen hallinnoija: Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä 1.8.2012
Research in Chemistry Education
Research in Chemistry Education The Unit of Chemistry Teacher Education, Department of Chemistry, University of Helsinki Chemistry Education Centre Kemma, National LUMA Centre, University of Helsinki Prof.
PÄÄAINEENA TUOTANTOTALOUS
PÄÄAINEENA TUOTANTOTALOUS University Teacher Katariina Pukkila-Palmunen Industrial Management Department of Production Faculty of Technology University of Vaasa Tuotantotalouden yksikkö 1/2 Ammattilaisia
Uusi Opetussuunnitelma 2017 New Curriculum from 2017
Uusi Opetussuunnitelma 2017 New Curriculum from 2017 Department of Biological and Environmental Science Bio- ja ympäristötieteiden laitos Jari Ylänne 10.11.2015 Miksi halutaan uudistaa opetussuunnitelmaa
OPINTO-OPAS 2009 2010. Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalous. Key Account Manager avainasiakkuuksien hallinta -erikoistumisopinnot 30 op
OPINTO-OPAS 2009 2010 Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalous Key Account Manager avainasiakkuuksien hallinta -erikoistumisopinnot 30 op 2 (5) Key Account Manager avainasiakkuuksien hallinta - erikoistumisopinnot
Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland
Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland www.helsinki.fi/yliopisto This presentation - Background
BIOENV Laitoskokous Departmental Meeting
BIOENV Laitoskokous Departmental Meeting 4.4.2014 Asialista/Agenda Uudet tohtoriohjelman ohjeet Laitoksen pelastussuunnitelma Tiloihin liittyviä asioita Kehityskeskustelut keväällä 2014 koko henkilökunnan
Osaamistavoitteet yritysyhteistyönä tehtävään diplomityöhön Kyösti Ruuttunen Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu 16.2.
Osaamistavoitteet yritysyhteistyönä tehtävään diplomityöhön Kyösti Ruuttunen Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu 1 Bolognan prosessi (1998-) Osaamistavoitteet Osaamisperustainen opetussuunnittelu
KEVÄT lv. Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella!
++ KEVÄT 2018 Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 21.11.2017/12.12.2017 HOIT0103 HOITOTIETEEN TUTKIMUSMETODIIKKA (Täydentävät
TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo
TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,
7. Product-line architectures
7. Product-line architectures 7.1 Introduction 7.2 Product-line basics 7.3 Layered style for product-lines 7.4 Variability management 7.5 Benefits and problems with product-lines 1 Short history of software
Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa
Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa Annamaija Id-Korhonen Lahti University of Applied Sciences Lahden tiedepäivä 12.11.2013 tulevaisuuden palvelut 2020 Sosiaali-
Erasmus Charter for Higher Education Hakukierros kevät 2013 Anne Siltala, CIMO
Erasmus Charter for Higher Education 2014-2020 Hakukierros kevät 2013 Anne Siltala, CIMO 2/2009 Mikä on Erasmus-peruskirja? Erasmus-peruskirja (Erasmus Charter for Higher Education, ECHE) säilyy korkeakoulun
Indoor Environment 2011-2015
Indoor Environment 2011-2015 18.4.2013 Risto Kosonen Ohjelma on investointinäkökulmasta edennyt pääosin suunnitelman mukaisesti Työpaketti Kumulatiiviset kustannukset 1.5.2011 31.8.2012 Kumulatiiviset
ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto
ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:
Other approaches to restrict multipliers
Other approaches to restrict multipliers Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 10.10.2007 Contents Short revision (6.2) Another Assurance Region Model (6.3) Cone-Ratio Method (6.4) An Application of
Jatko-opintovaihtoehdot/ Further studies
Jatko-opintovaihtoehdot/ Further studies Lukion jälkeen.. Ammatillinen toinen aste 2v. Ammattikorkeakoulut 3,5-4v. Yliopistot 5,5-6 v. Opinnot ulkomailla After Upper Secondary Vocational school, 2 years
KEVÄT lv. Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella!
++ KEVÄT 2018 Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 21.11.2017 HOIT0103 HOITOTIETEEN TUTKIMUSMETODIIKKA (Täydentävät opinnot)
Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa
Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille
VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto
VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical
Vaihtoehtoiset opintojen suoritustavat ja vertaisarviointi opetuksen laadun takeina. Jarkko Toikkanen Tampereen yliopisto
Vaihtoehtoiset opintojen suoritustavat ja vertaisarviointi opetuksen laadun takeina Jarkko Toikkanen Tampereen yliopisto Vaihtoehtoiset opintojen suoritustavat muu kuin luento- tai pienryhmämuotoiseen,
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella
TIETOJENKÄSITTELYTIEDE
TIETOJENKÄSITTELYTIEDE Tietojenkäsittelytieteen laitos Exactum (Kumpulan kampus) PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Puhelinnumero 02941 911 (vaihde), ohivalinta 02941... http://www.cs.helsinki.fi/
KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio
1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden
Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY
Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Master in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE) Erasmus Mundus
Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 Jukka Kääriäinen 18.11.2015 VTT, Kaitoväylä 1, Oulu Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 - seminaari Teollinen
Metropolia Master's ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot
Metropolia Master's ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Opinto-ohjaajat Metropoliassa 14.11.2014 KTL, kehityspäällikkö Finnish Educational System Source: www.hamk.fi 14.11.2014 Ylemmät amk-tutkinnot pähkinänkuoressa
KEVÄT lv. Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella!
KEVÄT 2017 Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella! HOIT0103 HOITOTIETEEN TUTKIMUSMETODIIKKA (Täydentävät opinnot) 5 op Tenttimateriaali: Burns
TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology
TSSH-HEnet 9.2.2006: Kansainvälistyvä opetussuunnitelma CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology Elina Orava Kv-asiain suunnittelija Tietotekniikan osasto Lähtökohtia Kansainvälistymisen
Master s Programme in Building Technology Rakennustekniikka Byggteknik
Master s Programme in Building Technology Rakennustekniikka Byggteknik Maisteriohjelma Building Technology, Rakennustekniikka, Byggteknik Yhteiset Syventävät Vapaasti valittavat Diplomityö 30 op Pääaine
Entrepreneurship Society Social Innovation. *ship -project Antti Viitanen, project manager KyUAS
Entrepreneurship Society Social Innovation *ship -project Antti Viitanen, project manager KyUAS Context Entrepreneurship Societies in Finland Patteri Entrepreneurship Society of Kymenlaakso region *ship
Lähellä kaupungissa. Web-based learning environment relating to urban and geography studies
Lähellä kaupungissa Web-based learning environment relating to urban and geography studies Virpi Hirvensalo, Department of Geography and Geology, University of Turku GI Norden 9.6.2011 Project in a nutshell
KEVÄT lv. Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella!
KEVÄT 2017 Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 05012017 HOIT0103 HOITOTIETEEN TUTKIMUSMETODIIKKA (Täydentävät opinnot) 5
Study course code ects contents term other campus Community work methods
Turku University of Applied Sciences, Degree Program of Social Services Courses in English International Semester 2014 Contact person Tiina Laakso Study code ects contents term other campus Community work
Bioinformatics in Laboratory of Computer and Information Science
HELSINKI UNIVERSITY OF TECHNOLOGY LABORATORY OF COMPUTER AND INFORMATION SCIENCE Bioinformatics in Laboratory of Computer and Information Science Samuel Kaski Research Two centers of excellence of the
Curriculum. Gym card
A new school year Curriculum Fast Track Final Grading Gym card TET A new school year Work Ethic Detention Own work Organisation and independence Wilma TMU Support Services Well-Being CURRICULUM FAST TRACK
Efficiency change over time
Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel
Savonia: ECB4000 Karelia: XYZ UEF:
1 / 6 OPINTOJAKSOKUVAUS - FIN * Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia Uusista opintojaksoista täytetään koodia lukuunottamatta kaikki taulukoiden kohdat, olemassa olevista opintojaksoista ainoastaan
AYYE 9/ HOUSING POLICY
AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we
Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project. Koulutuksen järjestäjät oppilaitoksineen. Oppilaitokset Suomessa: Partners in Finland:
Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project Kam oon China- verkostoon kuuluu kaksitoista (12) koulutuksen järjestäjää eri puolilta Suomea. Verkosto on perustettu 1998 alkaen. Hankkeen hallinnoijana
Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelma. Tietojenkäsittelytieteiden laitos Department of Information Processing Science
Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelma Tietojenkäsittelytieteet Laskennallinen data-analyysi Ohjelmistotekniikka, käyttöjärjestelmät, ihminen-kone -vuorovaikutus Teoreettinen tietojenkäsittelytiede
LÄÄKETIETEEN TUTKIJALINJAN OPETUSSUUNNITELMA LUKUVUONNA
1 LÄÄKETIETEEN TUTKIJALINJAN OPETUSSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2013-2014 Sisältää Lääketieteen tutkijalinjan järjestämät opintojaksot. Näiden lisäksi suositellaan mm. seuraavia kursseja/opintojaksoja: - Tutkimuksen
Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi
Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson
Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi
Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta
Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit
Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Ø Rotarypiiri myöntää stipendejä sille osoitettujen hakemusten perusteella ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin tarkoituksiin. Ø Stipendejä myönnetään