Kymenlaakson urheilugaalassa palkitut Haminan vuoden 2015 liikuttaja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kymenlaakson urheilugaalassa palkitut 29.1.2016. Haminan vuoden 2015 liikuttaja."

Transkriptio

1 Kymenlaakson urheilugaalassa palkitut Haminan vuoden 2015 liikuttaja. Santtu Pärssinen Santtu on ollut Haminan uimaseuran johtohenkilö, valmentaja ja moottori jo vuosia. Hän on erinomainen lasten ja aikuisten uintiharrastuksen innoittajana Iitin vuoden liikuttaja Sauli Pelkonen Sauli on osoittanut, että liikunnalle ei ole esteitä ja toimii erittäin hyvänä esikuvana ja liikunnan lähettiläänä niin iittiläisille kuin myös muillekin. Kotkan vuoden liikuttaja Raimo Karjalainen Raimo on omalla henkilökohtaisella panoksellaan voimakkaasti edesauttanut kotkalaisten kuntoliikuntamahdollisuuksien kehittämistä. Kotkan Ladun toimintakeskuksen, Petäjäpirtin, lähimaastoon on rakennettu frisbeegolfrata, jonka laajennukseen on myös saatu lisä maa-alueita. Läheinen vanha peltoalue on muokattu lasten hiihdonopetukseen toimivaksi alueeksi. Näissä hankkeissa Raimo Karjalainen on toiminut ns. veturina. Kouvolan vuoden liikuttaja Ikäihmisten liikunnan vertaisohjaajaverkosto Kouvolassa on viimevuosien aikana luotu laaja ikäihmisten liikunnan vertaisohjaajaverkosto. Vertaisohjaajat ovat vapaaehtoisia, pääosin eläkeläisiä ja (Ikäinstituutin) VoiTas- koulutusohjelman käyneitä, jotka ohjaavat liikuntaryhmiä ja toimivat terveyttä edistävän liikunnan innostajina. Vertaisohjaajien panos liikkumaan aktivoijana on merkittävä. Jumpparyhmiä on heidän toimestaan perustettu lukuisiin sivukyliin, joissa ikäihmisille ei ole muuta järjestettyä liikuntaa tarjolla ja matkat keskusta- alueiden liikuntaryhmiin kohtuuttoman pitkiä. vapaaehtoiset saavat viikoittain säännöllisesti lähes 700 ikäihmistä liikkumaan. Palkinnon vastaanottivat ohjaajat Marianne Yrjölä ja Kari Siren. Miehikkälän vuoden liikuttaja Eläkeliiton Miehikkälän yhdistys Yhdistys on merkittävästi lisännyt erilaisia liikuntamuotoja toimintaansa ja saanut sitä kautta uusia liikkujia osallistumaan liikuntaryhmätoimintaan. Jo perinteisten yhdistyksen Ukko- ja Mimmi-kerhojen toiminnassa on liikunta ollut mukana eri muodoissaan jo useamman vuoden ajan. Näistä esimerkkinä ovat allasjumpat ja kuntosaliharjoittelu. Muina toimintamuotoina yhdistyksellä on ollut mm. sisäcurlingia, seniorijoogaa, senioritanssia, iltapäivätansseja sekä erilaisia ulkoilutapahtumia. Lisäksi yhdistys on ollut aktiivisesti mukana eri toimijoiden yhdessä järjestämissä ikäihmisten tapahtumissa. Palkinnon vastaanottivat puheenjohtaja Armi Kuokka sekä sihteeri Riitta Kurko.

2 Pyhtään vuoden liikuttaja Pyhtään Naisvoimistelijat / Liiku, äiti, liiku ryhmä Liiku, äiti, liiku-ryhmä/liiku, ÄITI, LIIKU! on Pyhtään Naisvoimistelijoiden toteuttama ja) organisoima hanke, jossa kotona olevia, pienten lasten äitejä tuetaan ja kannustetaan aloittamaan säännöllinen liikunta ainutlaatuisella tavalla. LIIKU, ÄITI, LIIKU! -ryhmän jäsenet pääsevät liikkumaan elämäntilanteeseensa sopivalla tavalla joko lastensa kanssa tai mikäli se ei ole mahdollista tunnin toteutuksen kannalta, järjestetään lapsille omaa touhua äitien harjoituksen ajaksi. Ryhmä vaikuttaa positiivisella tavalla perheiden arkeen. Vaikutus ei ulotu vain osallistujiin vaan tuottaa välillisesti hyvinvointia laajemmalle piirille. Liikunnallinen elämäntapa ja positiivinen asenne liikuntaan opitaan jo pienenä ja ryhmän äitien lapset saavat varmasti liikuntamyönteisiä kokemuksia. Pyhtään Naisvoimistelijat ovat huomioineet kohderyhmän, joiden on hankala järjestää itselleen aikaa ja mahdollisuuksia liikkua. Liikunnan lisäksi osallisuuden ja ryhmään kuulumisen tunteet ovat tärkeitä, samoin vertaisryhmän kokemukset arjen asioissa. Liikunta on parasta ennaltaehkäisevää toimintaa kaikissa ryhmissä. Palkinnon vastaanottivat puheenjohtaja Henna Maaranen sekä tiedottaja Jenna Savolainen. Virolahden vuoden liikuttaja Virolahden Naisvoimistelijat ry Naisvoimistelijat ovat jo pitkään tarjonneet innostavaa "kaiken kansan" ryhmäliikuntaa kaakonkulmalaisille. Viikoittaiset ryhmätunnit liikuttavat suuren määrän eri-ikäisiä naisia ja tyttöjä. Ryhmäkäyntejä jumppailtaa kohden on ollut säännöllisesti henkilön verran ja kävijöitä on kerääntynyt paikalle useamman kunnan alueelta. Mennyt kausi onkin ollut Naisvoimistelijoiden historiassa ennätysmäisen vilkas. Perinteisten jumpparyhmien lisäksi tyttöjen cheerleader- ryhmän toiminta antaa mahdollisuuden kehittää sekä liikunnallisia taitoja että kartuttaa esiintymiskokemusta erilaisissa tapahtumissa. Naisvoimistelijat ovat rohkeasti lähteneet hakemaan toimintaansa uusia muotoja ajan hengessä ja tuoneet paikkakunnalle trendin mukaiset ryhmätunnit, kuten aiemmin Zumban ja viimeisimpänä Lavis - lavatanssijumpan. Palkinnon vastaanottivat puheenjohtaja Eeva Värri sekä sihteeri Marjaana Hellä. Vuoden kuntoliikkuja Meeri Mäki, Virolahti. Meerin päivittäiseen arkiliikuntaan kuuluu suuntaansa hieman yli 10 km:n työ-matka Virojoelta Miehikkälän terveyskeskukseen. Matkan hän taittaa jalan tai pyöräillen vuodenajasta ja säätilasta riippumatta. Varsin vilkkaasti liikennöidyllä ja kapealla tieosuudella katuvaloja ja kevyenliikenteenväyliä on vain noin kilometrin osuudella, mutta tämä ei heijastinliivistä kulkijaa haittaa. Meeri onkin hyvin tuttu näky aamun työmatkaajille. Meerin harrastuksiin kuuluu myös hiihto ja uinti. Meeri hiihtää mielellään pitkiä matkoja ja kävipä hän aiempina vuosina vielä ennen töihin lähtöä hiihtämässä parin-kymmenen kilometrin aamulenkinkin.

3 Vuoden terveysliikuttaja Koski-Golf ry. Monipuolinen laajan kansanjoukon liikuttaja. Pääosin seuran jäsenet ovat kiertäneet Eerolan golfkeskusta yli kierrosta kesän 2015 aikana huonosta alkukesän säästä huolimatta. Se tekee lähes käveltyä kilometriä jäsenille yhteensä kesän aikana. Uutuutena mukaan toimintaan tuli futis-golf, joka toi taas uusia liikkujia mukaan. Palkinnon vastaanottivat puheenjohtaja Vesa Halme, toiminnanjohtaja Katja Tähti sekä Golfkeskuksen toimitusjohtaja Jari Simola. Vuoden seura-aktiivi Raimo Hänninen Lähes 50 vuotta talkootyötä, pääosin Vehkalahden Veikoissa. Vuosikymmeniä toiminut mm. rahastonhoitajana. Aina valmis vapaaehtoistyöhön niin raivaus-urakkaan kuin seurahallinnon töihin Vuoden urheilusaavutus yleisöäänestys KymLin, Kymen Sanomien ja Kouvolan Sanomien sivuilla sekä lehdissä järjestettiin yleisöäänestys. Äänestykseen tuli ääniä yhteensä 1947 kappaletta. Äänestyksen voittaja on Roope Tonteri. Vuoden nuorisourheiluseura E.S.Riding Club ry Seura tekee erittäin suunnitelmallista ja tarkkaa toimintaa jäseniään kuunnellen. Seura kannustaa liikunnalliseen ja monipuoliseen / monilajiseen elämään. Seura on syrjintävapaata ja mukana mm. vähävaraisten lasten hyvän mielen hyväntekeväisyys projektissa tarjoten ratsastusta kaikille. Hevoskerhot ja koko toiminta kelpaa malliksi kaikille seuroille mm. kasvatuksellisuutenaan. Palkinnon vastaanottivat puheenjohtaja Hannu Pajulahti sekä nuorisovastaava Sanna Liljeqvist. Vuoden lasten liikuttaja Liikuntakerho Urkkari Liikuntakerhot Otsolan koulussa, Hakalan koulussa, Huutjärven koulussa sekä Haukkavuoren koulussa. Kahdeksan eri seuraa pitää liikuntakerho Urkkari Haukkavuoren koulussa. Karhulan Katajaiset, FC KTP, PeKa, Uimaseura-Aquila, Kotkan Kiri, Titaani-Juniorit, Smash-tennis Kotka, Thaiboxin Club Kotka. Esimerkillistä monen lajin yhteistyötä tarjoamassa lapsille monipuolista liikuntaa Palkinnon vastaanottivat Hannu Vuorinen, Jenni Sillanpää ja Sanna Weckman. KymLin vuoden liikuttava kumppani Liikkuva koulu -ohjelma. Monipuolista, laajaa ja konkreettista toimintaa koko maakunnan toiminnan avuksi. Tiivistä ja rakentavaa yhteistyötä paitsi KymLin, mutta myös Kymenlaaksolaisten kuntien, koulujen ja sitä kautta tuhansien lasten hyväksi. Palkinnon vastaanotti ohjelmajohtaja Antti Blom

4 Vuoden liikuntateko Valkealan Kajo frisbeegolf rata Talkootyöllä rakennettu monipuolinen ja maastoon sopiva rata sai erittäin suuren suosion Valkealan urheilukeskuksessa. Parhaimmillaan radalla oli kesällä 2015 kävijöitä yli 400 päivässä. Palkinnon vastaanottivat puheenjohtaja Satu Päivärinta ja radan puuhamies Veli Koski. Vuoden urheiluteko Roope Tonteri. Kunniamaininta Tapio Pulkkanen Jokeri palkinto Veikkaus, Valo ja KymLi haluavat yhteistyössä lisätä kiittämisen ja kannustamisen kulttuuria liikunnan ja urheilun toimialalla. Maakunnallinen Jokeri-palkinto 500 euroa jaetaan taustavoimalle, tekijälle tai kumppanille, joka arjen sankaritekoja tekemällä on ansainnut urheiluväen respectin. Positiivinen asenne tekemiseen, luotettavuus sekä arkiset sankariteot ovat olleet kriteereinä. Palkinnon saajat ovat saaneet päättää mihin hyväntekeväisyys kohteeseen palkinnon luovuttavat Palkinnon saivat Kaj Sundholm ja Marja Toikkanen. He ovat saaneet Peli-Karhujen seuran harrasteliikunnalle erittäin suurta imua ja vähentänyt minimiin paljon puhutun drop outin. He lahjoittavat saamansa tuen vähävaraisten lasten liikuntamahdollisuuksiin seurassa. Vuoden nuorisourheilun vetäjä Jani Lähde, Kotkan Nappulat ry Jani on tehnyt pitkäjänteistä työtä seuran ja sen taitokulttuurin eteen. Kotkan Nappuloiden eli Lähteen Janin valmentamien taitokilpailutuloksia tältä vuodelta. - Kultainen taitomerkki = 21 kpl - Hopeinen taitomerkki = 32 kpl - Pronssinen taitomerkki = 37 kpl -Eli yhteensä 90 kpl, joka on viidenneksi korkein yhden seuran merkkien määrä koko Suomessa! Piirin taitokilpailufinaaleissa KoNa voitti 4 mestaruutta. Vuoden seuratoimihenkilö Merja Larikka, Sudet ry. Toiminut vuosikymmeniä seuran hallinnossa ja joukkueissa pyyteetöntä vapaaehtoistoimintaa. Mukana niin kilpatoiminnassa kuin harrastetoiminnassakin. Koko ison seuran "äitihahmo". Sydän lyö pelkkää vapaaehtoistoimintaa.

5 Elämänurapalkinto Reijo Nimander Reijo on toiminut 70-luvulta lähtien yleisurheiluvalmentajana, ja valmentaa edelleen aktiivisesti (useita harjoituksia viikossa), vaikka täytti helmikuussa 80 vuotta. Reijon valmennettaviin ovat kuuluneet mm. Saara Pietilä, Katri Räsänen ja Tiia Renlund. Reijo on valmentanut heittäjiä yli seurarajojen. Reijo on ollut mukana myös Pyhtään Yrityksen ja Pyhtään Kisan johtokunnassa. Reijo toimii edelleen aktiivisena talkoomiehenä ja toimitsijana. Vuoden nuori urheilija Niklas Heikkilä. Kouvolan Suunnistajat & Kuusankosken Urheiluseura. Suunnistus: H15 SM-erikoispitkä krt hopeaa Hiihtosuunnistus: H16 SM-pitkä 1. & H16 SM-erikoispitkä 1. & H16 SM-viesti 1. SM-maastojuoksu: H15 1. Yleisurheilu: P & P Vuoden joukkue Kouvolan Pallonlyöjät (KPL) B-pojat Pesäpallon Suomen mestaruuden voitto maakuntaan vuosikymmenten tauon ja jännittävien finaalien jälkeen. Palkinnon vastaanottivat joukkueen kapteenisto Joona Mäkelä ja Iiro Nokkala. Vuoden vammaisurheilija Joonas Elo. Kuusankosken Kisa ry. AADS:n MM-kilpailuissa Bloemfonteinissa Etelä-Afrikassa keihään hopea. Vuoden valmentaja Jukka Vihtonen, Karhulan Katajaiset Hänen valmennettavinaan on nuoria etelä-kymenlaaksolaisia heittäjiä yli seura- ja kuntarajojen (Krista Tervo, Anni Vihtonen, Mette Snellman ja Meri Rautamies) Lisäksi hän vastaa korkeushyppääjä Ilona Äyräväisen voimaharjoittelusta. Krista on mm parantanut moukarin SE kahdesti Vuoden urheilija Roope Tonteri Lumilautailun Big Air MM 1 & slope style MM 2. GAALAN PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANEINA:

KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Haminan Ampumaseura. Kotkan Painimiehet

KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Haminan Ampumaseura. Kotkan Painimiehet KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Seurat Lajit Anttilan Erämiehet Alppihiihto Haminan Ampumaseura Ammunta Karhulan Katajaiset Ampumahiihto/-juoksu

Lisätiedot

PALKINTO SAAJA ANSIOT KENEN PÄÄTÖS LAHJOITTAJA Haminan vuoden liikuttaja 2014

PALKINTO SAAJA ANSIOT KENEN PÄÄTÖS LAHJOITTAJA Haminan vuoden liikuttaja 2014 KOUVOLASSA 13.2.2015 PALKITUT MAAKUNNALLISESSA LIIKUNNAN JA URHEILUN PALKITSEMISJUHLASSA PALKINTO SAAJA ANSIOT KENEN PÄÄTÖS LAHJOITTAJA Haminan vuoden liikuttaja Timo Silvo Timo on Haminan Sulkapalloijoiden

Lisätiedot

Tanja Sorsa / Kymen Jousi. Peli-Karhut / Naisten koripallo. Antti Immonen / Kouvot. Pia Outinen / Karhulan Katajaiset. Petri Posio

Tanja Sorsa / Kymen Jousi. Peli-Karhut / Naisten koripallo. Antti Immonen / Kouvot. Pia Outinen / Karhulan Katajaiset. Petri Posio Kooste palkituista 2006-2012(palkinnon jako vuosi eli ansiot edellinen vuosi) NIMIKE 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 urheilija Visa Hongisto Visa Hongisto Visa Hongisto Juha Hirvi Ville Nousiainen Ville

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

KYMENLAAKSON URHEILUGAALASSA PALKITUT PALKINNOT VUODEN 2017 ANSIOISTA. Haminan vuoden liikuttaja.

KYMENLAAKSON URHEILUGAALASSA PALKITUT PALKINNOT VUODEN 2017 ANSIOISTA. Haminan vuoden liikuttaja. KYMENLAAKSON URHEILUGAALASSA 26.1.2018 PALKITUT PALKINNOT VUODEN 2017 ANSIOISTA Haminan vuoden liikuttaja. Raimo Juutilainen on pitkäaikainen nyrkkeilyvalmentaja ja kuntonyrkkeilyohjaaja. Raimo on tehnyt

Lisätiedot

PALKINTO SAAJA ANSIOT KRITEERIT KENEN PÄÄTÖS LAHJOITTAJA Haminan liikuttaja 2012

PALKINTO SAAJA ANSIOT KRITEERIT KENEN PÄÄTÖS LAHJOITTAJA Haminan liikuttaja 2012 PALKINTO SAAJA ANSIOT KRITEERIT KENEN PÄÄTÖS LAHJOITTAJA Haminan vuoden Mari Naukkarinen Haminan liikuntalautakunta Mari on liikuttanut Haminan Teinisirkuksessa haminalaisia nuoria jo vuosikausia ja saanut

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1 KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014 Liikuntalautakunta 1 KOKOUSAIKA Torstai 22.5.2014 klo 17.00, ryhmät klo 16.30 ryhmäkokousten tiloiksi on varattu kokoushuoneet 1 ja 5/5.krs sekä 4/6. krs KOKOUSPAIKKA

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013 LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua

Lisätiedot

Urheiluseurat 17.06.2016. Kaarinassa toimii useita urheiluseuroja.

Urheiluseurat 17.06.2016. Kaarinassa toimii useita urheiluseuroja. Urheiluseurat Kaarinassa toimii useita urheiluseuroja. BFB Piikkiö ry Pj. Jani Nieminen, 0440 432 116 Henrikinkatu 2 A 1 21100 Naantali. info[at]digitalisointi.com Siht. Johan Ekman, 041 535 2069 FC Kaarina

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN URHEILUPALKINTOTOIMIKUNNAN ASETTAMAN TYÖRYHMÄN ESITYS 8.9.2011 A. HELSINKI-PÄIVÄN PALKITSEMISET VUODEN HELSINKILÄISURHEILIJA - palkitaan aina paras

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry 17.10.2006 Johtokunta Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus

Lisätiedot

KYMENLAAKSON URHEILUGAALASSA PALKITUT PALKINNOT VUODEN 2016 ANSIOISTA. Haminan vuoden liikuttaja.

KYMENLAAKSON URHEILUGAALASSA PALKITUT PALKINNOT VUODEN 2016 ANSIOISTA. Haminan vuoden liikuttaja. KYMENLAAKSON URHEILUGAALASSA 27.1.2017 PALKITUT PALKINNOT VUODEN 2016 ANSIOISTA Haminan vuoden liikuttaja. Veli-Matti Saharinen Veli-Matti Saharinen on PPP -97 -pyöräilyseuran perustajajäsen. Hän on toiminut

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta. Lisätietoa

KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta. Lisätietoa KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta Lisätietoa http://www.kkiohjelma.fi/hanketuki KKI-hanketuki Taloudellinen tuki paikallisille toimijoille työikäisten liikuttamiseksi Tahoille, jotka järjestävät aloittelijoille

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen

Lisätiedot

11.4. kaupungin tavoitteet liikunnan ja terveyden osalta taksa- ja avustuspolitiikka kaupungissa, ryhmätyöt

11.4. kaupungin tavoitteet liikunnan ja terveyden osalta taksa- ja avustuspolitiikka kaupungissa, ryhmätyöt Rauman seuraparlamentin vuosi 2016 17.2. Puheenjohtajaksi valittiin Daniela Tanhua. Kokouskäytännöt koululiikuntayhteistyön tilannekatsaus liikunnan rooli kaupungin hyvinvoinnissa tulevat tapahtumat, koulutukset

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2014 Kymenlaakson Yleisurheilu ry keskittyy uudistetun yleisurheilustrategian painopisteiden mukaisesti alueen ja piirin kilpailujen

Lisätiedot

3.5.2016, Seuratalo Sampo

3.5.2016, Seuratalo Sampo 3.5.2016, Seuratalo Sampo Seuran perustaminen 1893 Otto Wilhelm Snellman (Sirkka) "Nuoret miehet, tänä iltana pidetään Karhulan kansakoululla klo ½ 8 i.p. puhe voimistelun tarpeellisuudesta ja sen jälkeen

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Jöns Budde sali 1.8.2012

Jöns Budde sali 1.8.2012 Jöns Budde sali 1.8.2012 1-vaihe 1.8.2012 klo 18 VG:läisyys seura, resurssit, visiot ( Lasse Sihvo) Nuori Suomi ( Eeva Sunnari) Valmennuksellinen yhteistyö ja laatutekijät (Aki Mykkänen ja Jouni Nurkkala)

Lisätiedot

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2009

MIESTEN FINAALIT 2009 MIESTEN FINAALIT 2009 Kolmella voitolla mestariksi Finaalien historiaa Finaaleja on pelattu vuosina 1922-1930, 1932-1939, ja 1986-2008. Sen lisäksi sarjamuotoisessa järjestelmässä mestaruudesta on tasapisteissä

Lisätiedot

1. Yhdistyksen Arja Lehto avasi kokouksen klo: 18.00 toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen.

1. Yhdistyksen Arja Lehto avasi kokouksen klo: 18.00 toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen. Itä Suomen jousiammuntapiiri ry. PÖYTÄKIRJA Vaalikokous Aika: 28.11.2015 klo:18.00 Paikka: Iitin Ravilinna Läsnä: Iitin Jousiampujat (2), Kymen Jousi ( 1 ), Piili ( 2 ), Lahden Vasama ( 2 ) Eritelty, osallistujaluettelo

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Suomen Hiihtoliitto. Nuorisolatu Sirpa Korkatti, Sipilisti

Suomen Hiihtoliitto. Nuorisolatu Sirpa Korkatti, Sipilisti Nuorisolatu Työpaja @SipiKoo 27.10.2017 Suomen Hiihtoliitto Sirpa Korkatti, Sipilisti Sipilisti on toiminnan kehittäjä, innostaja ja muutoksen asiantuntija. Uusiutuminen ei ole itsessään tavoite. Se on

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen päivitetty 1.2.2019 HARJAVALLAN KOULUJEN SISÄHARJOITUSVUOROT 2018-2019 YLÄKOULUN LIIKUNTASALI Vastaava valvoja 16.00 17.00 Harjavallan Naisvoimistelijat Terhi Männistö Fitness Pilates 3.9.-2.6. 050-091

Lisätiedot

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen päivitetty 30.11.2018 HARJAVALLAN KOULUJEN SISÄHARJOITUSVUOROT 2018-2019 YLÄKOULUN LIIKUNTASALI Vastaava valvoja 16.00 17.00 Harjavallan Naisvoimistelijat Terhi Männistö Fitness Pilates 3.9.-2.6. 050-091

Lisätiedot

Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson. museoita. Aukioloajat Yhteystiedot

Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson. museoita. Aukioloajat Yhteystiedot Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson museoita Aukioloajat Yhteystiedot 2016 1 Kesällä on aikaa tarinoille. Monipuolinen Kymenlaakso toivottaa sinut tervetulleeksi museoelämysten pariin. Sisällys Hamina...4

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (1) 30.12.2010. Kymenlaakson virkistysalueyhdistys ry 204.685. Perusilmoitus yhdistysrekisteriin 30.12.2010 HALLITUS

PÄÄTÖS 1 (1) 30.12.2010. Kymenlaakson virkistysalueyhdistys ry 204.685. Perusilmoitus yhdistysrekisteriin 30.12.2010 HALLITUS ~~ Patentti- ja rekisterihallitus PÄÄTÖS 1 (1) Dnro 201 0/002694Y...,..-...-...~..._._...-...~..~...-..._-.-.~...,.,.,..."...-...-...-...,...-...-...-...-...-...-,...,.,...,...,...,... Hannonen Markku

Lisätiedot

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA!

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Harjoitteleminen Leirit Valmennuksen kehittämisryhmä Kilpailut ja tapahtumat Vanhempaintoiminta Ajankohtaiset asiat Monipuolisuus ja perusliikkumistaidot harjoittelun

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Suomen Latu ry ulkoilun ja retkeilyn asiantuntija Perustettu 1938 Toimii valtakunnallisesti ja paikallisesti 215 yhdistystä, joissa 80 000 jäsentä Kaikki löytävät mielekkään

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA?

KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA? LIIKUNNAN MÄÄRÄ (h/vko) KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA? 20 KOTI JA VAPAA-AIKA Perheen arkirutiinit, liikunnallinen elämäntapa, omaehtoinen liikunta URHEILUVALMENNUS AKATEMIAT 10 KERHOT KOULU Liikuntatunnit,

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen. CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen. CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa Kaupungin sisäinen työ käynnistyy Vaihe 1 Miksi Tavoitteena löytää keinoja lisätä

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA. Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04. Vapaa-aikasihteeri/ Pöytäkirjanpitäjä

Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA. Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04. Vapaa-aikasihteeri/ Pöytäkirjanpitäjä 1 Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04 Kokouspaikka: Liikuntahallin kokoustila 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 ntarkastajien

Lisätiedot

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu Porvoon Akilles Akilles yleisurheilu Vihreä kirja Toimintamme, tavoitteemme, arvomme Yleisurheilu Vihreä kirja Kädessäsi on Vihreä kirja, Akilleen yleisurheilun Vihreä kirja. Tai kenties luet kirjaa näytöltä.

Lisätiedot

Rahoituksen tukikeinot miten mukaan?

Rahoituksen tukikeinot miten mukaan? Liikkuva koulu kiertue 2012 Rahoituksen tukikeinot miten mukaan? Ilpo Piri Uudenmaan ELY-keskus 13.12.2012 Valtio käyttää liikunnan edistämiseen veikkausvoittovaroja - Kaudelle 2012-2013 määrärahaa lasten

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net

Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net Kukkulapolku 1 C 23 48350 Kotka www.kotkanlatu.net PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ! Taas on takana yksi toimintavuosi Kotkan Ladun historiassa. Yhdistyksemme on jo 57 vuotta tarjonnut liikuntapalveluja kuntalaisille.

Lisätiedot

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 1 Maija Keränen 01:13,0 10 01:13,0 2 Laura Iltanen 01:20,0 10 01:20,0 3 Anita Patala 01:32,0 10 01:32,0 4 Säilä Marjo 02:09,0 10 02:09,0 5 Marina Lindqvist 02:14,0 10 02:14,0

Lisätiedot

Kainuun liikuntakysely

Kainuun liikuntakysely Kainuun liikuntakysely Kainuun liikuntakysely Liikuntakysely Kainuun koululaisille. Liikuntakyselyllä kartoitetaan lasten ja nuorten liikunnan harrastamista ja toiveita harrastamisen suhteen. Vastaajat

Lisätiedot

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) LOPPUTULOKSET MIEHET 2017 Sijoitus nimi Yhdistys Pisteet 1Lithovius Jukka Oulun seudun metsätilanomistajat 141 2 Airola Tapio Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry 140 3

Lisätiedot

Ohjaajien startti-ilta 2013

Ohjaajien startti-ilta 2013 Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio

Lisätiedot

Liikunta ja osallisuus -hanke, Seinäjoen työpaja I, 4.12.2015

Liikunta ja osallisuus -hanke, Seinäjoen työpaja I, 4.12.2015 1 Liikunta ja osallisuus -hanke, Seinäjoen työpaja I, 4.12.2015 Tehtävä 1: Miten Seinäjoen liikunta- ja vapaa-ajan toimijoiden verkostoitumista ja yhteistyötä voitaisiin edistää? Mitä haluaisitte tehdä

Lisätiedot

NIMI SARJA LAJI SAAVUTUS esitys/ päätös. Tino Eriksson nuoret pienoisautoilu/tp-10 SM-kulta 170,00. Teuvo Färlin M55 maantiepyöräily SM-kulta 85,00

NIMI SARJA LAJI SAAVUTUS esitys/ päätös. Tino Eriksson nuoret pienoisautoilu/tp-10 SM-kulta 170,00. Teuvo Färlin M55 maantiepyöräily SM-kulta 85,00 Sivistyslautakunta 26.1.2016 VUONNA 2015 MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN STIPENDIT NIMI SARJA LAJI SAAVUTUS esitys/ päätös Tino Eriksson nuoret pienoisautoilu/tp-10 SM-kulta 170,00 Mäntsälän Moottorikerho

Lisätiedot

Kultaperinne ry. sarja: Aloittelijat Saariselkä erä: Kultaperinne ry. sarja: Cup Saariselkä erä: Loppukilpailu

Kultaperinne ry. sarja: Aloittelijat Saariselkä erä: Kultaperinne ry. sarja: Cup Saariselkä erä: Loppukilpailu Kultaperinne ry. sarja: Aloittelijat hippuja 7 1 Carita Koski 2,09 7-21 -18,91 2 Saija Leppäsalko 3,22 7-21 -17,78 3 Tomi Koskinen 3,45 7-21 -17,55 4 Pirkko Pylkki 5,57 7-21 -15,43 5 Mikael Luukkanen 3,59

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

Cooperjuoksu: M50: Matti Skutnabb Helsingin Kisa-Veikot M55: Tage Lemström IP

Cooperjuoksu: M50: Matti Skutnabb Helsingin Kisa-Veikot M55: Tage Lemström IP Konkarien Tiistaikisa-sarja 2013 Hakunilan urheilupuisto, Luotikuja, 01200 VANTAA.Järj. Korson Kaiku. 16.04.2013 Kuula: M55 (6 kg): 1) Jarmo Vuolanen Korson Kaiku 10.27. 2) Kari Nuikka KorsKa 8.28. M65

Lisätiedot

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat)

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) NAISET 100 m 12,55-1,5 Kotka 29.8. 12,42 +2,9 Espoo 2.6. 100m aj 13,50 +0,3 Jyväskylä 28,5, 13,64-1,8 Regensburg, GER 8.6.

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi ,0 km - 11.0.00,0 km 1 m 000 m 119 120 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 2149841 Ristomatti Hakola 11:29:0 27505122 Esa Mursu 11:0:00 0979240 Elmeri Toivanen 11:0:0 28958422 Jani Sarkkinen 11:1:00

Lisätiedot

Vattenfall-seuracup 1. osakilpailu. Kotka, Karhulan keskuskenttä TULOKSET. P m. Tuuli: NWND. 1. Juho Arvio Karhulan Katajaiset 24,21

Vattenfall-seuracup 1. osakilpailu. Kotka, Karhulan keskuskenttä TULOKSET. P m. Tuuli: NWND. 1. Juho Arvio Karhulan Katajaiset 24,21 Vattenfall-seuracup 1. osakilpailu Kotka, Karhulan keskuskenttä 13.6.2011 TULOKSET P11 150 m 1. Juho Arvio Karhulan Katajaiset 24,21 2. Vihtori Vihervaara Haminan Ponteva 24,28 3. Elmeri Kruuse Karhulan

Lisätiedot

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku 2015 ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omaehtoinen liikunta

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4. Metropolialueen alueellisen palvelukeskuksen pilottihanke Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.2015 Päivän

Lisätiedot

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013 Liikkuva-koulu Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013 KOULUN LIIKUNTAPAIKAT Koulun sali, sorakenttä, tenniskenttä, yleisurheilukenttä, monitoimiareena ja jäähalli. Pienen kävelymatkan päässä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Uudistetussa koulutuksessa

Lisätiedot

Lasten urheilun tärkeät asiat

Lasten urheilun tärkeät asiat Lasten urheilun tärkeät asiat 1) Pohdi itsenäisesti, mitkä arvot *) ohjaavat sinun toimintaasi työskennellessäsi lasten ohjaajana ja valmentajana. 2) Kirjoita yksi asia per tarralappu *) Meille jokaiselle

Lisätiedot

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS Lasten liikunnan ohjaajakoulutus (ent. liikuntakerho-ohjaajan koulutus) Osat: 1. Tervetuloa lasten liikunnan ohjaajaksi 2. Monipuolinen lasten liikunta 3. Fyysinen toimintakyky

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

Kaikille avoin liikunta - ohjelma

Kaikille avoin liikunta - ohjelma Kaikille avoin liikunta - ohjelma Suomessa on jo kauan tehty nk. erityisryhmien, vammaisurheilun ja lajiliittojen välistä yhteistyötä: A. Perinteinen tiettyä vammaryhmää/ vammaisurheilulajia koskeva yhteistyö.

Lisätiedot

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija Sisältö Esittely SoveLin kansanterveys- ja vammaisjäsenjärjestöt ja järjestöjenliikunnasta

Lisätiedot

4 x 600 m. 4 x 60 m aj

4 x 600 m. 4 x 60 m aj P11 12 Esbo IF 1 25 Esbo IF 2 39 Espoon Tapiot 1 82 Helsingin Kisa-Veikot 1 96 Helsingin Kisa-Veikot 2 145 Karhulan Katajaiset 1 179 Lahden Ahkera 1 195 Lahden Ahkera 2 219 Liperin Taimi 1 226 Naantalin

Lisätiedot

Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja. Poissa Jaana Niemenmaa kunnanhallituksen jäsen. Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla 20.10.2014

Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja. Poissa Jaana Niemenmaa kunnanhallituksen jäsen. Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla 20.10.2014 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2014 Aika Keskiviikko 15.10.2014 klo 18.00 19.35 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja Esa Pukkila varapj. Rauni Virtanen Johanna Välimäki

Lisätiedot

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Suomalainen tapa on organisoitua ja perustaa yhdistyksiä eri toimintoja ja tavoitteita varten Yhdistystoiminta on hyvin kirjavaa ja pääosin toiminta perustuu

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Harrasteliikunta. Jukka Läärä kehittämispäällikkö LiikU

Harrasteliikunta. Jukka Läärä kehittämispäällikkö LiikU Harrasteliikunta Jukka Läärä kehittämispäällikkö LiikU Miten tähän on tultu? Liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa Liikkumattomuussairauksien lääkekustannukset 2,63 MRD Kemiönsaaressa n. 3,1 miljoonaa Välilliset

Lisätiedot

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen

Lisätiedot

Lohko 1. Lohko 2. 11.10.2008 Joensuun Urheilutalo Joukkue - SM 2008. SUOMEN JUDOLIITTO ry.

Lohko 1. Lohko 2. 11.10.2008 Joensuun Urheilutalo Joukkue - SM 2008. SUOMEN JUDOLIITTO ry. SUOMEN JUDOLIITTO ry. Lohko 1 Jouk Seura 1 2 3 OV KV SP SIJ 1 Chikara 2 1 0 3 30 III 2 Itä-Suomi 3 1 4 30 II 3 Lounais-Suomi 4 2 7 62 I Ottelu Seura Jou Jou Seura Loppu- Suoritus no Sininen puku no no

Lisätiedot

HAKUOHJEET YLÄKOULUVALMENNUKSEEN LUKUVUODEKSI 2016-2017

HAKUOHJEET YLÄKOULUVALMENNUKSEEN LUKUVUODEKSI 2016-2017 HAKUOHJEET YLÄKOULUVALMENNUKSEEN LUKUVUODEKSI 2016-2017 Toiminnan tavoitteet: Lisätä harjoitusmääriä päiväaikaan. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen. Koulujen ja seurojen kasvattamisyhteistyö. Nuorisovalmennuksen

Lisätiedot

Seuran yhteystiedot Lyhyt kuvaus seurasta Palvelut / Tarjonta Muuta Aamupäivisin ohjaamme

Seuran yhteystiedot Lyhyt kuvaus seurasta Palvelut / Tarjonta Muuta Aamupäivisin ohjaamme Seuran yhteystiedot Lyhyt kuvaus seurasta Palvelut / Tarjonta Muuta Aamupäivisin ohjaamme välituntiliikuntaa Vaajakosken yhtenäiskoululla sekä Jyskän ja Tammirinteen kouluilla, iltapäivällä liikutaan ja

Lisätiedot

OVOn arvot. Slogan: Sykettä ja sykähdyksiä! OVO on hyvä olo!

OVOn arvot. Slogan: Sykettä ja sykähdyksiä! OVO on hyvä olo! OVOn visio 2025 OVOn arvot Iloa ja elämyksiä hyvässä seurassa Liikunnallisuus elämäntapana Unelmista totta yksilö huomioiden Luovuus, rohkeus ja edelläkävijyys Positiivisuus ja yhteisöllisyys Vastuullisuus

Lisätiedot

Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi

Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi Pudasjärven Urheilijat ry Yhdessä PuU:n parhaaksi Toimintaedellytykset - yleisseura (8 jaostoa) - kasvattajaseura - yhteisiä tapahtumia (mm. Umpihanki, Kesäpilikki) - jaostojen juttuja Syöte-Suunnistus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Monialainen työelämäpalvelu

Monialainen työelämäpalvelu KYMSOTE Palvelupäällikkö Holm-Richardson Niina puh. 0400 728 404 Mäkelä Elina puh. 040 669 3559 Vastaava johtava sosiaalityöntekijä Niemi-Aho Mia puh. 0400 987 022 Haminan toimipaikka Pikkuympyräkatu 3

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2011

MIESTEN FINAALIT 2011 MIESTEN FINAALIT 2011 Otteluohjelma la 03.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 04.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 10.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 11.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla

Lisätiedot

Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu

Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Suomen Latu ry Suomen Latu on ulkoilun edistäjä, retkeilyn asiantuntija ja kaikille avoin kansalaisjärjestö. Edunvalvomme suomalaisia

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot