(3 päivitetty 2012, videointisuositus lisätty 2013) SUOMEN TUKKILAISMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT
|
|
- Sami Tuominen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 (3 päivitetty 2012, videointisuositus lisätty 2013) SUOMEN TUKKILAISMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tukkilaiskisoissa kilpaillaan uittotyön keskeisimmissä työlajeissa. Kilpailutoiminnan tavoitteita ovat: aikaisemmin metsätyöhön oleellisesti liittyneen uittotyöperinteen säilyttäminen, uittotyössä tarvittavien taitojen esittely yleisölle kilpailun muodossa ja harrastajien fyysisen kunnon ylläpitäminen. Tukkilaismestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Metsäurheiluliitto ry:n (SMUL) hallituksen vahvistamia sääntöjä. Näitä sääntöjä noudatetaan myös kaikissa muissa Suomen Metsäurheiluliiton jäsenjärjestöjen tai muun SMUL:n hallituksen hyväksymän järjestäjän toimeenpanemissa tukkilaiskisoissa. Kilpailusuoritusten videointia suositellaan. 1 Suomen mestaruuskilpailujen järjestämisoikeus ja valvonta Suomen Metsäurheiluliiton hallitus myöntää anomuksesta SM-kilpailujen järjestämisoikeuden tukkilaislajien tai metsäalan ammattilaisten muodostamalle järjestelytoimikunnalle tai yhdistykselle ja hyväksyy kilpailuajankohdan. Hallitus nimeää järjestäjien ehdotuksesta kilpailun valvojan. Valvoja toimii kilpailun aikana ylituomarina. Järjestäjän on vähintään kuusi viikkoa ennen kilpailupäivää alistettava valvojan hyväksyttäväksi kilpailun yleissuunnitelma ja kilpailutehtävien yksityiskohtainen suunnitelma. Valvojan valtuuksien ja vastuun osalta noudatetaan SMUL:n hallituksen vahvistamia tukkilaismestaruuskilpailujen valvontaohjeita. 2 Osanotto-oikeus Suomen mestaruuskilpailuihin Suomen mestaruuskilpailuihin saavat osallistua kaikki SMUL:n jäsenyhdistysten jäsenet sekä valtakunnalliset ja paikalliset tukkilaisurheilua ylläpitävin jäsenyhdistysten jäsenet. Osanottorajoitusta ei ole. 3 Kilpailulajit Suomenmestarin arvosta kilpaillaan neljässä eri lajissa: 1. koskenlasku, 2. tukkilaismaraton, 3. joukkuesoutu kolmihenkisin joukkuein ja 4. sauvonta. Kaikki kilpailulajit pyritään suorittamaan mikäli mahdollista samanaikaisesti samalla paikkakunnalla. Rullaus ja vala ovat näytöslajeja. 4 Kilpailusarjat 1 (12)
2 Suomenmestarin arvosta kilpaillaan neljässä eri sarjassa: miesten yleinen sarja (kilpailuvuonna vuotta täyttävät), ikämiehet (50 vuotta kilpailuvuonna täyttävät ja vanhemmat), naisten sarja (ei ikärajoitusta) ja nuorten miesten sarja alle 18-vuotiaat (ei täytä kilpailuvuonna 18 vuotta). Suomenmestaruudesta voidaan kilpailla, mikäli sarjassa on vähintään neljä osanottajaa. Tämä koskee kaikkia sarjoja ja kaikkia kilpailulajeja. 5 Kilpailuvälineet Kilpailun järjestäjät hankkivat kaikki tarvittavat kilpailuvälineet. Kilpailijat saavat käyttää omia sestoja, sauvoimia tai vastaavia välineitä, jotka valvoja hyväksyy. Joukkuesoudussa voivat joukkueet käyttää myös omia veneitä kunhan ne on ennen kilpailua järjestäjän ja kilpailun valvojan toimesta hyväksytty. 6 Kilpailupuku Kilpailupuvuksi hyväksytään perinteinen tukkilaisen työasuste tai kevyt urheiluasuste (housunlahkeiden tulee ulottua polven alapuolelle) sekä jalkineet. Piikki- ja nastapohjaisia jalkineita ei saa käyttää. Kaikissa lajeissa kelluntaliivit ovat pakolliset. 7 Suorituspaikat Suomen mestaruuskilpailujen suorituspaikoiksi hyväksytään vesistöt, jotka ovat olleet perinteisiä uittoreittejä ja joissa on aikaisemmin järjestetty tukkilaislajien kilpailuja. Lisäksi valintaan vaikuttaa kilpailupaikan yleisöystävällisyys. Tavoitteena on myös mestaruuskilpailujen kierrätys mahdollisuuksien mukaan koko maan alueella. Järjestäjien on annettava mahdollisuus kilpailijoille tutustustumiseen kilpailupaikkoihin ja -välineisiin. Lisäksi on annettava mahdollisuus harjoitteluun. Tästä ei saa kuitenkaan aiheutua järjestäjille kohtuutonta vaivaa. 8 Kilpailuohjeet Koskenlasku Koskenlasku suoritetaan pääsääntöisesti yhtäjaksoisella koskiosuudella. Yhtäjaksoisen koskiosuuden tulisi olla noin 90 % koko matkasta. Jos kilpailupaikkakunnalla ei ole tähän mahdollisuuksia, voidaan koskenlaskuosuuteen hyväksyä osa sestomismatkaa. Kaikissa kisoissa tulisi sijoittaa lyhyt sestomisosuus lähtö- ja maaliintulopäähän. Koskenlaskun kestoaika on mitoitettava niin, että kunkin kilpailijan suoritusaika saadaan otettua myös käsinajanotolla hyväksyttävällä tarkkuudella. 2 (12)
3 Suoritusaika tulisi olla aikarajoissa 2 4 minuuttia. Alle yhden minuutin koskenlaskusuorituksiin hyväksytään vain sähköinen ajanotto. Kilpailijalle arvotaan kilpailijan läsnäollessa laskutukki samanpituisista ja uimiskyvyltään sekä kantavuudeltaan samanarvoisista puista. Painavimmat kilpailijat huomioidaan niin, että laskutukin kantavuus on tasapuolinen. Sopivin laskutukki on kuusipuu, jota ei saa millään vakauttaa. Laskutukit numeroidaan. Laskiessa saa käyttää apuna sestointa, sauvointa tai uittohakaa. Sestoimen ja muiden apuvälineiden suurin leveys saa olla enintään 70 millimetriä. Melominen molempia päitä käyttäen on kielletty. Kilpailijan on seisottava tukilla lähtiessään ja maaliin tullessa. Tukilta saa pudota, mutta takaisin on noustava omin avuin. Lähtöjärjestys on arvottava. Yleisessä sarjassa suositellaan arpomaan kuuma ryhmä erilleen. Järjestäjät määräävät tarkemmin ryhmien lähtöjärjestyksen. Lähetys tapahtuu yksi kerrallaan väliaikalähtönä. Aika ratkaisee sijoituksen. Tasatuloksen sattuessa voittaa ensiksi laskenut kilpailija. Alle 18-vuotiaat nuoret miehet voivat kilpailla koskenlaskussa holhoojansa luvalla, mikäli järjestäjät ja valvoja hyväksyvät kilpailupaikan olosuhteet riittävän turvallisiksi. Alle 18 vuotiaat naiset eivät saa kilpailla koskenlaskussa. Tukkilaismaraton Kilpailumatka on noin metriä. Suorituksen kestoaika tulisi olla aikarajoissa 7 14 minuuttia, jolloin voittajan aika olisi noin 7-8 minuuttia ja viimeiset sijoitukset enintään 14 minuuttia. Tukkilaismaratonin lajit ovat: soutu, veneenveto, puomillajuoksu, sumajuoksu, sestominen ja maastojuoksu. Järjestäjien ja kilpailun valvojan harkinnalla voidaan sumajuoksu jättää pois, mikäli sen tekeminen kilpailua varten aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia. Kilpilukutsussa on mainittava mitkä osalajit ovat mukana tukkilaismaratonissa. Koko tukkilaismaratonissa kilpailevat yleinen sarja ja ikämiehet. Naiset ja nuoret kilpailevat minimaratonissa, joka koostuu soudusta, suma-, puomilla- ja maastojuoksusta. Järjestäjät voivat ottaa minimaratoniin mukaan kaikki neljä lajia tai valinnaisesti kolme lajia. Silloin on vain kolme lajia kun suma on jätetty pois. Tukkilaismaraton suoritetaan väliaikalähdöllä, jonka järjestäjät pyrkivät arvioimaan niin, että kilpailu sujuu joustavasti ilman ruuhkaantumista ja sivuuttamisvaikeuksia. Kaikkien kilpailijoiden suoritusjärjestys arvotaan. Yleisessä sarjassa suositellaan arpomaan kuuma ryhmä erilleen. Järjestäjät määräävät tarkemmin ryhmien lähtöjärjestyksen. Kilpailijalla on sesta tai uittohaka mukana koko suorituksen ajan. 3 (12)
4 Soutu Matka on noin 200 metriä. Nuorten ja naisten sarjassa soutumatka on noin 100 metriä. Veneessä on oltava kolme airoa, uittohaka ja äyskäri. Soutu tapahtuu järjestäjien valitsemilla veneillä. Kilpailijat saavat tutustua ennen kilpailua veneisiin. Veneiden on oltava kilpailijoille tasapuoliset. Veneenveto Matka on noin 100 metriä. Veto suoritetaan veneestä käsin uittohaalla puomin sivua pitkin. Matkan päätyttyä kiinnitetään vene järjestäjien määräämällä tavalla. Puomillajuoksu Matka on noin metriä. Kilpailija saa pudota, mutta hänen on noustava omin avuin puomille putoamispaikalla. Kilpailijalla saa olla apuna sesta tai uittohaka. Edellä juoksevan on annettava takaa tulevalle tietä hänen sitä pyytäessä. Tietä on annettava tarvittaessa vaikka veteen menemällä. Ohituspaikkoina käytettäviä siipipuomeja on oltava vähintään kolme. Puomit on kasteltava ennen ensimmäisen kilpailijan lähtöä. Puomeissa ei saa olla teräviä oksia eikä nauloja ja niiden on oltava kaikki kilpailijat huomioiden tasapuolisesti kantavat. Sumajuoksu Sumajuoksu suoritetaan metriä pitkän suman yli. Tarvittaessa sumajuoksu voidaan suorittaa edestakaisena matkana, jolloin säästytään pienemmällä sumantekotyöllä. Suma tulee rakentaa niin tiiviiksi, että se pysyy koko kilpailun ajan kaikille kilpailijoille tasapuolisena. Suma voi olla ladottu tai sekasuma. Sekasumassa tulee olla välillä kantavia tukkeja 4 5 kappaletta, jotta kilpailijalla on mahdollisuus suman vajotessa selviytyä eteenpäin. Sestominen Matka on metriä. Samanpituiset, samanvahvuiset ja uimiskyvyltään samanarvoiset sestomistukit, joista kilpailija saa valita omansa, on kiinnitetty samalla tavalla puomiin tai vastaavaan laitteeseen. Tukin irrottaa kilpailija. Sestominen suoritetaan seisten. Välineenä on sestoin tai uittohaka, jonka leveys saa olla enintään 70 millimetriä. estomisvälineen molempia päitä ei saa käyttää. 4 (12)
5 Sestomisen suorituspaikaksi pyritään valitsemaan niin syvä vesi, että sestominen tapahtuu pääsääntöisesti sestalla meloen, eikä pohjasta työntäen. Maastojuoksu Juoksumatka on metriä. Juoksijalla on oltava mukana sesta tai uittohaka. Maastojuoksu suoritetaan yleensä viimeisenä lajina, mutta voidaan sijoittaa tukkilaismaratonissa myös muuhun parhaiten sopivaan kohtaan. Tukkilaismaratonissa suoritukseen käytetty aika ratkaisee sijoituksen. Tasatuloksen sattuessa voittaa ensiksi lähtenyt kilpailija. Joukkuesoutu Kilpailu suoritetaan kolmihenkisin joukkuein käyttäen järjestäjien valitsemia veneitä. Joukkueeiden omien veneiden käyttölle pitää olla kilpailun järjestäjän ja valvojan hyväksyminen. Veneet on oltava samanpituiset ja uimiskyvyltään ja kantavuudeltaan samanlaiset. Airot ja melat on oltava samanlaiset. Matka on 1,0 1,5 kilometriä. Soutumatkan aikana voidaan ylittää puomiesteitä ja kiertää esimerkiksi ponttooneita, tynnyreitä tai pollareita. Aika ratkaisee sijoituksen. Tasatuloksen sattuessa voittaa ensiksi lähtenyt joukkue. Veneessä on oltava varusteena myös äyskäri. Joukkueet saavat tutustua ennen kilpailua veneisiin. Joukkuesoudussa kilpaillaan yhdessä sarjassa. Joukkueet muodostetaan kylä-, kunta-, jäsenyhdistyksen tai -liiton nimissä. Joukkueet saavat olla myös sekajoukkueita, koostuen naisista ja miehistä ilman ikärajoitusta. Sauvonta Sauvonta suoritetaan koskiosuudella tai virtaavassa vedessä edestakaisena matkana. Kääntöpaikka merkitään selvästi näkyvällä poijulla. Sauvonnan suoritusaika tulee olla vähintään 2 15 minuuttia. Sauvonta suoritetaan veneestä käsin koko matka sauvomalla tai osa matkasta sauvoen ja osa soutaen, minkä järjestäjät määrittelevät tarkemmin kilpailuohjeissa. Järjestäjät hankkivat kilpailuveneet ja airot. Kilpailuveneet arvotaan. Veneet ja airot on oltava kilpailijoille tasapuoliset. Järjestäjät ja valvojat huolehtivat siitä, että tasapuolisuus toteutuu. Veneessä on oltava varusteena myös äyskäri. Kilpailijat saavat käyttää omia sauvoimia, jotka valvoja on hyväksynyt. Sauvonnassa voidaan käyttää tarvittaessa samoja veneitä ja airoja, joita käytetään tukkilaismaratonin soudussa. Sauvonnan mestaruudesta kilpaillaan yleisessä sarjassa ja ikämiessarjassa. 5 (12)
6 Tukkilaisvala Tukkilaisvala käsittää kaksi osasuoritusta, pakollinen osuus ja vapaaohjelma. Tukkilaisvala on arvostelulaji. Suorituksen arvostelee kolmihenkinen tuomaristo. Pakollinen osuus Tukkilaisvala suoritetaan vapaassa vedessä olevalla vakauttamattomalla tukilla. Uittohaka lyödään pystyyn keskelle tukkia (keskikohta on merkitty). Kilpailija kiertää uittohaan varren ympäri uittohakaa irrottamatta ja hakavarren latvaa kastelematta. Seuraavaksi hän käy juomassa vettä tukin toisessa päässä, palaa uittohaan taakse ja irrottaa uittohaan vasta sitten, kun molemmat jalat ovat sen takana. Suoritus on tehtävä putoamatta tukilta veteen ja kastelematta hakavarren latvaa. Kilpailijalla on aikaa tähän suoritukseen enintään yksi minuutti. Aika alkaa siitä, kun uittohaka lyödään tukkiin ja loppuu siihen, kun uittohaka irrotetaan tukista. Kilpailulajin arvostelutuomaristo valvoo ja hyväksyy tai hylkää suorituksen. Arvostelutuomarit antavat jokainen erikseen pisteet ( 1 10 ) pistettä. Pisteet laketaan yhteen ja jaetaan kolmella. Arvostelussa huomioidaan suorituksen nopeus ja suoritustaito. Hyväksytyn suorituksen jälkeen pääsee suorittamaan vapaaohjelman. Vapaaohjelma ( tukkilaisakrobatia ) Vapaaohjelman suoritusaika on 1 2 minuuttia. Vapaaohjelmassa käytetään samoja pakollisen osuuden tukkeja. Vapaaohjelman arvostelusssa otetaan huomioon erityisesti ohjelman vaikeusaste ja suorituspuhtaus. Arvostelutuomarit antavat jokainen erikseen pisteet ( 1 10 ) pistettä. Kolmen tuomarin antamat pisteet laketaan yhteen ja jaetaan kolmella. Näin saatu pistemäärä lisätään pakollisen osan suoritukseen ja korkeimman pistemäärän saanut on tukkilaisvalan voittaja. Maksimipistemäärä on 20 pistettä. Tasatuloksen sattuessa parhaimmassa pistetuloksessa ratkaistaan kulta ja hopea uusimalla vapaaohjelma. Tässä lajissa kilpailevat kaikki samassa sarjassa. Rullaus Rullaus suoritetaan parikilpailuna. Kilpailuparit arvotaan. Parittomaksi jäänyt kilpailija tulee mukaan toisella kierroksella. Kilpailijalla saa olla apuvälineenä sesta (sestan leveys enintään 70 mm). Kilpailu alkaa kilpailutumarin käskystä liikkeelle. Rullaustukkia ei saa koskettaaa muulla kuin jalkapohjalla. Kilpailijan on pysyttävä omalla puolella tukkia. Tukin keskikohta on selvästi merkittävä. Oman tukkiosuuden ylityksestä tai toisen kilpailijan kosketuksesta tulee hylkäys. Mikäli ratkaisua ei tule yhden minuutin aikana, niin kilpailun tuomari käskee sestat pois ja kilpailua jatketaan, kunnes toinen kilpailija putoaa. Voittajat jatkavat pareittain järjestäjien antamien ohjeiden mukaisesti seuraaville kierroksille, kunnes voittaja ja mahdolliset muut palkintosijat saadaan selville. Voittaja on se, joka viimeisenä putoaa tai jää seisomaan tukille. Kilpailulajin arvostelutuomari valvoo ja hyväksyy suoritukset. Tässä lajissa kilpailevat kaikki samassa sarjassa. 6 (12)
7 Muut lajit Tukkilaismestaruuskilpailuihin voidaan liittää oheislajeina (eivät ole SM-arvoisia) mm. näreenvääntö ja mottimestaruuskilpailut. Näreenvääntö suoritetaan Suomen Tukkilaiset ry:n määrittelemin säännöin ja mottimestaruuskilpailuissa sovelletaan EM-mottimestaruuskilpailujen sääntöjä. 9 Turvamääräykset Kilpailuissa on noudatettava työsuojelulakien mukaisia, uittotöitä koskevia ja Suomen Metsäurheiluliiton määrittelemiä turvallisuusmääräyksiä. Harjoittelussa ja kilpailuissa on ennalta huomioiava ja varottava kaikki onnettomuusriskit. Nuorilta jotka osallistuvat koskenlaskuun vaaditaan todistettavasti hyvä uimataito. 10 Protestit Kilpailua koskeva protesti on jätettävä kirjallisena kilpailun johtajalle viimeistään puolen tunnin kuluessa kunkin kilpailulajin päättymisestä. Protestit käsittelee tuomarineuvosto, joka koostuu kilpailun johtajasta, ylituomarista ( ylituomarina toimii kilpailun valvoja) ja yhdestä kilpailijoiden edustajasta. Tuomarineuvoston kokoaa SM-kisoissa ylituomari ja muissa kilpailuissa kilpailun johtaja. Tuomarineuvosto on nimettävä aina ennen kilpailua. Mikäli asia koskee nimettyä kilpailijaa, ylituomari nimeää kilpailijoiden joukosta uuden jäsenen. Tuomarineuvosto käsittelee määräajassa tehdyt protestit ennen palkintojen jakoa ja tekee ratkaisut urheilullisin perustein. Tuomarineuvoston päätös on lopullinen. Tuomarineuvosto voi kuulla kutsumiaan asiantuntijoita ennen päätöstä. Tulosluetteloa koskeva muistutus on tehtävä kilpailujen järjestäjälle viikon kuluessa tulosluettelon julkistamisesta. 11 Muita ohjeita Järjestäjien on toimitettava Suomen Metsäurheiluliitolle kilpailujen täydellinen tulosluettelo viimeistään kahden viikon kuluessa kilpailun päättymisestä. Suomen Metsäurheiluliiton hallitus on hyväksynyt nämä säännöt ja ne ovat voimassa alkaen ja niitä voidaan muuttaa ainoastaan Suomen Metsäurheiluliiton hallituksen päätöksellä. Näihin sääntöihin liityvät tukkilaismestaruuskilpailun valvontaohjeet, jotka ovat tulleet voimaan alkaen. Muita ohjeita järjestäjille on määritelty näiden sääntöjen liitteessä 1. Suomen Metsäurheiluliitto ry:n hallitus (12)
8 Muita ohjeita ( Liite 1, Suomen tukkilaismestaruuskilpailujen sääntöjen 12 ) Suositus kilpailijoiden matkakulujen korvaukseksi Perinteistä käytäntöä jatkaen ja metsätyökultturin kannalta tärkeän perinnelajin harrastajajoukon osanoton turvaamiseksi esitetään, että järjestäjät korvaavat Suomen tukkilaismestaruuskilpailujen osanottajille tasapuolisesti kohtuullisessa määrin todellisista matkakuluista osan. Ohjeellisena suosituksena matkakulujen korvaamiseen käytettävä summa olisi kilpailujen pääsylipputuloista noin puolet. Matkakulujen korvausvastuuta ei ole järjestäjillä siinä tapauksessa, että kilpailujen kokonaistuotto kattaa pääosin vain kilpailujen järjestämisen varsinaiset kulut. Metsäurheiluliitto ei ole matkakulujen osalta korvausvastuussa. Matkakulujen minimoimiseksi varaavat järjestäjät kilpailijoille tarvittavan majoituksen edullisesti. Palkintokulut Suomen mestaruuskilpailujen järjestäjät vastaavat mestaruusmitalien ja palkintojen kuluista. Kilpailumaksu Suomen Metsäurheiluliitto ei peri mestaruuskilpailujen järjestäjiltä kilpailumaksua. SM kilpailujen järjestämisoikeus Kirjallinen anomus SM kilpailujen järjestämisestä on jätettävä Suomen Metsäurheiluliiton hallitukselle. Anomus suositellaan jätettäväksi hyvissä ajoin ja viimeistään vuotta ennen suunniteltua kilpailuajankohtaa. Tämä siitä syystä, että tukkilaislajien kilpailukalenteri tulevalle kaudelle voidaan suunnitella niin ettei tule päällekkäisyyksiä. SM kilpailujen järjestämisen osalta suositellaan jättämään anomuksia ennakoidusti tuleville vuosille. Metsäurheiluliiton hallitus käsittelee hakemukset saapumisjärjestyksessä ja myöntää järjestämisoikeuden jos edellytykset SM kilpailujen läpiviemiselle ovat olemassa sääntöjen edellyttämällä tavalla. 8 (12)
9 Tukkilaismestaruuskilpailun valvontaohje 1. Valvonnan tarkoitus 11. Sääntöjen ja oikean kilpailuhengen mukaisten kilpailujen aikaansaaminen 12. Pyrkiä suojaamaan kilpailijat ja toimitsijat kilpailun aikana vahingoilta ja tapaturmilta 13.Poistamaan virheet seuraavien kilpailujen järjestelyistä kilpailun jälkeen suoritettavan kritiikin avulla 14.Järjestäjien vastuu kilpailusta on jakamaton. Valvonta ei sitä lisää eikä vähennä Valvonta ja ohjaus suoritetaan täysin luottamuksellisellisesti kilpailun järjestäjiä auttavassa, neuvovassa ja kouluttavassa hengessä 2. Valvojan nimeäminen Valvojan, joka toimii samalla kilpailun aikana ylituomarina, nimeää järjestäjien esityksestä liiton hallitus. Valvoja on toiminnassaan vastuussa liiton hallitukselle. Nimeäminen pyritään suorittamaan siinä kokouksessa, jossa kilpailujen järjestämisoikeus vahvistetaan 3. Valvojan kelpoisuusvaatimukset 31. Valvojan on omattava käytännön kokemusta tukkilaiskisoista sekä kilpailijana, että järjestäjänä 32. Annettava suostumuksensa tehtävään 33. Varattava aikaa tehtäväänsä ennen kilpailua, sen aikana ja jälkeen kilpailun 34.Tunnettava etukäteen riittävästi järjestäjiä ja kilpailupaikan olosuhteita. On hyväksi, jos valvoja on lyhyehkön matkan päässä kilpailupaikalta 35. Oltava yleistä ja ammattikunnan arvostusta nauttiva henkilö 4. Valvojan oikeudet 41. Muuttaa ja hyväksyä kilpailun alustava suunnitelma suorituspaikkoihin, kilpailumaastoon, huoltoon, kuljetuksiin, ajanottoon, tuloslaskentaan ja yhteyksiin nähden 9 (12)
10 42. Tarkastuksen perusteella tehdä muutoksia ja antaa erikoisohjeita edellä mainituissa kohdissa 43. Puuttua kilpailun kulkuun, jos on aihetta epäillä, että se ei tapahdu sääntöjen mukaisesti ja ajanotossa on virheitä 44. Oikeus ottaa epäselvissä tapauksissa ennakkoon yhteys Suomen Metsäurheiluliiton hallitukseen 45. Valvoja kuuluu jäsenenä kilpailun tuomarineuvostoon ylituomarin ominaisuudessa yhdessä kilpailun johtajan kanssa ja se täydentää itseään yhdellä kokeneella kilpailijalla 46. Veloittaa kuluistaan vahvistettujen perusteiden mukaisesti 5. Valvojan tehtävät 51. Järjestelyorganisaation ja resurssien mitoituksen tarkastus 52. Alustava suunnittelu, suorituspaikkojen ja välineiden tarkastus ja hyväksyminen 53. Kilpailijoiden omien välineiden tarkastus ja hyvksyminen. Tarkkailu kilpailun aikana 54. Loppuarvostelun antaminen liiton hallitukselle 6. Alustava suunnitelma Järjestelytoimikunnan on vähintään kuusi viikkoa ennen kilpailupäivää toimitettava valvojalle alustava kilpailusuunnitelma. Siinä on oltava ainakin: 61. Kilpailun johtajan ja sihteerin nimet, osoitteet ja puhelinnumerot 62. Kaavamainen esitys kilpailun kulusta ja turvallisuustoimista 63. Luonnos kilpailuohjeista 64. Kuljetukset, majoitukset, huolto ja ilmoittautumiset 65. Kilpailun aikataulu Valvojan on annettava hyväksymisensä kymmenen päivän kuluessa ilmoituksen saamisesta mahdollisine huomautuksineen ja muutosvaatimuksineen. 10 (12)
11 7. Ennakkotarkastus Vähintään kaksi viikkoa ennen kilpailua on valvojan suoritettava ennakkotarkastus kilpailupaikalla ja se käsittää ainakin seuraavat kohdat: 71. Kilpailijoiden saapuminen ja vastaanotto 72. Majoitus ja muonitus 73. Kuljetukset 74. Yhteydet ja varusteiden kuljetus 75. Järjestäjien huomioimat turvallisuustoimet eri kilpailulajeissa 76. Palkintojen taso ja niiden jakamisen aikataulu 77. Ajanoton ja tuloslaskennan järjestely ( paikka, henkilöstö, ajaottotapa, ajanoton tarkistus, työskentelyjärjestys jne.) 78. Osalajien johtajien selostus lajiensa suorittamisesta ja sääntöjen tuntemuksesta 79. Osalajien niveltyvyys toisiinsa 80. Tiedotustoiminta, kuulutus ja kilpailuohjeet käsiohjelmassa Erityisesti on kiinnitettävä huomiota: 1. Osalajien samanarvoisuuteen 2. Turvallisuusnäkökohtiin kaikissa sarjoissa ja eri kilpailulajeissa 3. Tulosten nopeaan laskentaan, kuulutukseen ja tulosten toimittamiseen jakeluun 4. Yhteistoiminnan estämiseen ( arvonnat ja lähtöjärjestys) 8. Vastuun jako Valvojan varsinaiset tehtävät päättyvät kilpailuna alkaessa, kun taas ylituomarin tehtävät alkavat. Johto ja vastuu kuuluu tämän jälkeen kilpailun johtajalle. Kilpailun aikana valvojan on tarkkailtava kilpailun kulkua ja tehtävä mahdolliset huomautukset kilpailun johtajalle. Kilpailua koskevat erimielisyydet alistetaan tuomarineuvostolle, jonka muodostavat kilpailun johtaja, valvoja ylituomarin ominaisuudessa ja yksi kilpailijoiden edustaja. Kolmihenkisen neuvoston puheenjohtajana toimii ylituomari. 11 (12)
12 9. Jälkitoimenpiteet Kahden viikon kuluessa kilpailusta on valvojan annettava liiton hallitukselle lyhyt arvostelu kilpailun kuluessa sattuneista tapahtumista. Erityisesti on mainittava ne kohdat, jotka seuraavissa kilpailuissa on korjattava ja joista on syntynyt epäselvyyttä. Suomen Metsäurheiluliitto ry:n hallitus on hyväksynyt tämän valvontaohjeen Tätä valvontaohjetta voidaan muuttaa Suomen Metsäurheiluliiton hallituksen päätöksellä. 12 (12)
iinurheilijat.sporttisaitti.com
KIITOS KAIKILLE! Kuningasjätkä 2015 järjestelytoimikunnan puheenjohtaja kiittää kaikkia tukkilaistapahtuman järjestelyissä mukana olleita! Tukkilaisuus on suuri osa Iin historiaa. Iin Tukkilaiskisojen
SUOMEN TUKKILAISMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT
SUOMEN TUKKILAISMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tukkilaiskisoissa kilpaillaan uittotyön keskeisimmissä työlajeissa. Kilpailutoiminnan tavoitteita ovat: aikaisemmin metsätyöhön oleellisesti liittyneen uittotyöperinteen
Iin Tukkilaiskisojen käsiohjelma 2017 Ilmoitusmyynti: Iin Urheilijat ry Taitto, paino ja nidonta: Ii-instituutti liikelaitos Kiitos kaikille
Iin Tukkilaiskisojen käsiohjelma 2017 Ilmoitusmyynti: Iin Urheilijat ry Taitto, paino ja nidonta: Ii-instituutti liikelaitos Kiitos kaikille sponsoreille tapahtuman tukemisesta! KIITOS KAIKILLE! Kuningasjätkä
KÄSIOHJELMA. la 5.7.2014 Raasakkakoski. La 5.7.2014 Rantakestilä
Iin Tukkilaiskisat 4.-5.7.2014 KÄSIOHJELMA la 5.7.2014 Raasakkakoski klo 14.00 Kisojen avaus klo 14.10 Kirkkovenesoutu. Pipelife vastaan Urheilijat/kunnan yhteisjoukkue klo 14.30 Halavatun papat essiintyy
iinurheilijat.sporttisaitti.com
KIITOS KAIKILLE! Kuningasjätkä 2016 järjestelytoimikunnan puheenjohtaja kiittää Tukkilaisuus on suuri osa Iin historiaa. Iin Tukkilaiskisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana minulla on ilo ja kunnia
TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT
1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,
Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.
TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS Vahvistettu 24.2.2016 2 Sisältö 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 2 KILPAILUSARJAT... 3 3 KILPAILUNAIKAINEN
ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015
ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN
Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä.
TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty voimistelu- ja tanssijaoston kesäkokouksessa
PALOKUNTIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT
SÄÄNNÖT 1(6) PALOKUNTIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 1 Tarkoitus ja järjestäminen 2 Kilpailulautakunta ja järjestelytoimikunta Palokuntien Suomenmestaruuskilpailujen tarkoituksena on kohottaa ja edistää palokuntien
CTIF 100 metrin estejuoksu
CTIF 100 metrin estejuoksu Säännöt (6. painos 2004, keskeisimmät kohdat Suomessa järjestettävää kilpailua varten) Kilpailusarjat (1.2) Kilpailussa on erikseen sarjat vapaaehtoisille palokunnille ja ammattipalokunnille.
Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.
Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka
KANSALLISET NUORTEN TAITAJAKILPAILUT Taitaja SM-kilpailujen ja semifinaalikilpailujen säännöt
KANSALLISET NUORTEN TAITAJAKILPAILUT Taitaja SM-kilpailujen ja semifinaalikilpailujen säännöt Hyväksytty Skills Finland ry:n hallituksessa 25.3.2002 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAITAJA -KILPAILUJEN TARKOITUS...3
TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT
TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...
Reserviläisurheiluliiton talvikilpailujen säännöt
Reserviläisurheiluliiton talvikilpailujen säännöt 1.Johdanto Nämä Reserviläisurheiluliiton talvikilpailujen säännöt on hyväksytty Reserviläisurheiluliiton hallituksen kokouksessa 15.01.2015 Säännöt on
Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa.
TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2017 Näillä säännöillä määritellään
TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT
TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...
SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT
SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT Kilpailuiden säännöt All Europe Taekwon-Do Federation Suomen ITF Taekwon-Do ry Kilpa- ja huippu-urheiluvaliokunta Suomen Antidopingtoimikunta Kilpailuiden järjestäjä Suomen ITF
RESUL:n pistooliampumajuoksu- ja viestimestaruuskilpailut 5.9.2015 Espoossa
RESUL:n pistooliampumajuoksu- ja viestimestaruuskilpailut 5.9.2015 Espoossa KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan RESUL:n 15.1.2015 voimaan tulleita pistooliampumajuoksu- ja pistooliampumajuoksuviesti
KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016
KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 1/2016. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat
2014 Luokkajärjestelmäohje
2014 Luokkajärjestelmäohje Tyttöjen telinevoimistelun luokkajärjestelmän kaaviokuva, merkkiliikkeet, sarjat ja muut valmiit materiaalit ovat NTV:n internetsivuilla http://www.voimistelu.fi/voimistelutoiminta/lajit/naisten_telinevoimistelu/kilpailujarjestelma/luokkakilpail
SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010
SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.
TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!
TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää Taekwon-Do kilpailut la 23.3.2013 Oulussa! Sarjoja on tarjolla juniori-, väri- ja mustille vöille!!! Aika: Lauantaina 23. maaliskuuta 2013
Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.
1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET
ORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN
Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry Annanakatu 16 b 35-36 00120 Helsinki puh (09) 68 777 40 office@ornamo.fi www.ornamo.fi ORNAMON KILPAILUSÄÄNNÖT KILPAILUSÄÄNNÖT YLEISEN KILPAILUN JA KUTSUKILPAILUN OHJELMAKAAVIO
LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010
LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010 2 (13 ) LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT (LUOKAT I - M, YKSILÖT JA JOUK- KUEET, IKÄSARJAT 8-V. NAISTEN SARJA) Alla esitetään luokittain ja ikäkausittain
RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT
RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2013 Voimassa 1.5.2014 lähtien 1 RALLY-TOKON KILPAILUSÄÄNTÖ A. RALLY-TOKOKILPAILUN SÄÄNNÖT... 2 1. RALLY-TOKOKILPAILUJEN TARKOITUS...
26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU
26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,
Reserviläisurheiluliiton maastokilpailujen säännöt
Reserviläisurheiluliiton maastokilpailujen säännöt 1. Johdanto Nämä Reserviläisurheiluliiton maastokilpailujen säännöt on hyväksytty Reserviläisurheiluliiton hallituksen kokouksessa 15.01.2015. Säännöt
AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU
AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU Perjantaina 9.5.2014 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Klo 16.00 17.00 Kohdistus Klo 17.00-17.10
Näitä boccian sääntöjä suositellaan noudatettavaksi kaikissa bocciakisoissa.
BOCCIAN SÄÄNNÖT Eläkeliiton liittohallitus on keväällä 2010 päättänyt, että Eläkeliiton bocciakisoissa noudatetaan Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n sääntöjä poislukien hyvityspisteet. Näistä
Avoimet vesipelastuksen SM-kilpailut 7.3.2009 Riihimäki, uimala. Lajikohtaiset säännöt. www.suh.fi
Avoimet vesipelastuksen SM-kilpailut 7.3.2009 Riihimäki, uimala Lajikohtaiset säännöt www.suh.fi Sisällysluettelo 2 Kilpailun kulku ja toteutus 3 Kilpailuun osallistuminen 3 Joukkueen muodostus 3 Tuomarineuvosto
122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE
122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE YHTEYSTIETOJA KILPAILUN JOHTO Järjestelytoimikunnan pj. Veikko Anttonen 050 517 0884 Kilpailun johtaja Sauli Ylitalo 0400 683 266 Kilpailusihteeri Ville Kukkonen
LEAD-KIIPEILYN KILPAILUSÄÄNNÖT
LEAD-KIIPEILYN KILPAILUSÄÄNNÖT Sisältö 1. KIIPEILYAIKA... 3 2. SUORITUS JA TULOS... 3 3. KARSINNAT JA FINAALI... 4 Näissä säännöissä on kerrottu lead-kiipeilykilpailun erityispiirteet ja näitä tulee noudattaa
Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.
1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
FAM 20 vuotta - kauden avaus
FAM 20 vuotta - kauden avaus FinnishAlpine MastersCup 2014 o Kalpalinna 18.-19.1.2014 P (FIS) + P (FIS) o Påminne 25.1.2014 P + P o Himos 1.-2.2.2014 SP + SP (SM) o Riihivuori 8.-9.2.2014 SP + SP o Tahko
Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.
Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi
Suomen Agilityliitto. Seuratoimija seminaari 2015. Kisatoimisto ajan tasalle
Suomen Agilityliitto Seuratoimija seminaari 2015 Kisatoimisto ajan tasalle Petteri Kerminen Muutoksia ja huomioita Ennen kisoja - Kisa-anomukset - Kisapaikan varmistus - Tuomari(t), varmista ja vahvista:
Eläkeliiton valtakunnallisten suunnistusmestaruuskilpailujen säännöt
Eläkeliiton valtakunnallisten suunnistusmestaruuskilpailujen säännöt Eläkeliiton suunnistusmestaruuskilpailuissa noudatetaan pääosin Suomen Suunnistusliiton julkaisemia, kulloinkin voimassaolevia Suunnistuksen
3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.
LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus
KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE
KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE Päivitetty 02.06.2015 No:31 KAUHAJOKI TEMPO 13.6.2015 klo 12.00 Mastercupin osakilpailu Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki No:32 HYYPÄNLAAKSO
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja
Kilpailukutsu 1/8. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi
Kilpailukutsu 1/8 SM-kilpailut 2016 Aika: Lauantai 6.2.2016, klo 9.00 19.00 Paikka: Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Alustava aikataulu: 9.00 Ilmoittautuminen ja
YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT
YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä
034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT
034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT 034.1 MÄÄRITELMÄ 034.2 MOOTTORIPYÖRÄT, KILPAILULUOKAT JA NUMEROKILVET 034.2.1 Moottoripyörät ja kilpailuluokat 034.3 AJAJAT 034.3.1 Ajajan ikä 034.3.2 Kilpailuun
SM-liiga Nurmijärvi 2012
ITF Taekwon-Do Liitto ry Kauden pääkilpailu SM-liiga Nurmijärvi 2012 1. joulukuuta 2012 Paikka: Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, 01900 Nurmijärvi Aika: Lauantaina 1.12.2012 klo 9.00 18.00 Kenelle: Värivyöt
POHJOISMAISET (NCR) CARAMBA SÄÄNNÖT, alkaen 1. 1. 2006
POHJOISMAISET (NCR) CARAMBA SÄÄNNÖT, alkaen 1. 1. 2006 A. YLEISTÄ 1 Kilpailija on oltava sen treffin osanottaja, jonka aikana kilpailu suoritetaan. Järjestävän maan kilpailutoimikunta voi myöntää poikkeuksia
1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje
1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään
Kilpailukutsu 1! / 6!
Kilpailukutsu 1! / 6! Joukkuekilpailut Aika: Lauantai 23.4.2016, klo 9.00 18.00 Paikka: Karamzinin koulu, Kulloonmäki, Espoo Alustava aikataulu: 8.30 Tuomaripalaveri 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus 9.45
Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (6) Kutsu Liiton SM metsätaitokilpailuihin Evolla
Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (6) Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulu, Evon toimipiste. Hämeenlinnan kaupunki, Lammi. Katuosoite: Saarelantie 1 Osanottajat: Etämetsänomistajien Liiton jäsenyhdistysten
Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi
Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)
TEKNINEN OPAS. SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt. 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille. 3.
TEKNINEN OPAS SM Cyclocross 2016 18.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille 3. Aikataulu 4. Kartat 15.10.2015 Kilpailun järjestäjä: Kilpailukeskus:
Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016
Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Sisältö 1 Seurakisa lyhyesti... 3 2 Seurakisan periaatteet... 3 3 Vinkkejä toteutukseen... 3 4 Valtakunnallinen Seurakisat - ketju... 5 5 Tukimateriaali...
Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.
Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.2012 OHJELMA pe 27.1. 1600-1800 Harjoittelu la 28.1. 0830 Joukkueenjohtajien
6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus
6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 2. Sisäsoudun kilpailuluokat ja sarjat 2.1. Suomen mestaruus eli SM- kilpailuluokan sarjat 2.2. Finnish Open-
TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019
TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen
Vuoden 2011 parhaat haussa!
Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan
2.1 joka rikkoo liiton voimassa olevia sääntöjä, määräyksiä tai päätöksiä, joita liiton sääntöjen nojalla on annettu ja annetaan;
Esitys liittokokoukselle 9.4.2016 Suomen Sulkapalloliiton kurinpitosäännöt 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Suomen Sulkapalloliiton (jatkossa liiton) kurinpitosääntöjen alaisia ovat: 1.1
KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla
KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu
3.1 Oikeudet. 3.2 Rajoitukset
DREEVERIEN AJOKOKEEN JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( DRAJ / DKAJ ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.0000 alkaen 1. Kokeiden tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on dreeverin,
Grand Prix kilpailuma a ra ykset
Grand Prix kilpailuma a ra ykset 11.9.2014 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...
XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)
Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY
DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.
DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.0000 alkaen 1. Kokeen tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on saada
Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu
-juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com
HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste
SELOSTE Sivu 1 / 12 HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste SELOSTE Sivu 2 / 12 Sisällys HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste... 1 HelTri-cup säännöt... 3 Kilpaileminen...
2. Tiedotukset kilpailijoille Tiedotukset kilpailijoille pannaan viralliselle ilmoitustaululle, joka sijaitsee kerhotalon ulkoseinällä.
Optimisti ranking, Optimisti kadetti kilpailu 20-21.09.2014 Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki Purjehdusohjeet 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä
Grand Prix kilpailuma a ra ykset
Grand Prix kilpailuma a ra ykset 12.9.2013 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...
ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry/lentopallojaosto ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n lentopallojaosto järjestää
Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.
KILPAILUVAHVISTUS Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kiittää ilmoittautumisestanne ja vahvistaa osallistumisenne 18. 20.12.2009 Jyväskylän Synergia-areenalla pidettäviin yksinluistelun ja jäätanssin SM-junioreiden
Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013
Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää
MERI-LAPIN MALJAN SÄÄNNÖT
2014 MERI-LAPIN MALJAN SÄÄNNÖT LAADITTU 18.3.2014 PÄIVITETTY 29.3.2015 Sääntöihin tehdyt muutokset 27.2.2015 Lisätty 42mm letkukoko, koska 39mm letkut ovat alueelta poistumassa käytöstä. 8.3.2015 Korjattu
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf
1 Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON SOUDUN OLYMPIALUOKAN MESTARUUS- KILPAILUJEN TEKNISET KILPAILUSÄÄNNÖT Vahvistettu Suomen melonta-
Vahvinmies-kilpailun säännöt
Vahvinmies-kilpailun säännöt 1. Lajit ja niiden toteutus 1.1. Tukkipunnerrus - tukin paino on 65 kiloa - toteutusmuotona toistot/minuutti - tuomaristo laskee suoritukset ja täten myös hylkää vajaat punnerrukset
HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:
SÄÄNNÖT YLEISTÄ JunnuGym on luokkien 1-5 pojille tarkoitettu telinevoimistelun henkilökohtainen- ja seurakilpailu. JunnuGym muodostuu kevään ja syksyn luokkakilpailuista, joille Suomen Voimisteluliitto
Anne Fagerström SÄÄNTÖMUUTOKSIA JA OHJEITA/ARVIOIJAT
Tähän ohjeeseen on kerätty muutamia arvioita koskevia tärkeitä asioita Tuomareiden ja teknisten sääntömuutokset, kesältä 2016 Tuomareiden ja teknisten harjoittelut missä, milloin ja kenelle 1. Tuomareiden
Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (7)
Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (7) KUTSU ETÄMETSÄNOMISTAJIEN LIITON SM-METSÄTAITOILUT Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulu, Evon toimipiste os. Saarelantie 1, LAMMI Osanottajat: Etämetsänomistajien Liiton
VEIKON MALJA PALOKUNTANUORTEN SUOMENMESTARUUSKILPAILU
SÄÄNNÖT 1(7) VEIKON MALJA PALOKUNTANUORTEN SUOMENMESTARUUSKILPAILU Kilpailu VEIKKO NUMMELAN lahjoittamasta VEIKON MALJASTA 1 KILPAILUN TARKOITUS Kilpailun tarkoituksena on kehittää palokuntanuorten henkilökohtaisia
Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.
1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä
61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.
61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto
Trail Triathlon SÄÄNNÖT KILPAILUOHJE
Versio 1.1, (julkaistu 17.4.2016) Säännöt ja kilpailuohje päivittyy kevään aikana, lopullinen versio julkaistaan viimeistään viikkoa ennen kilpailupäivää. Trail Triathlon SÄÄNNÖT JA KILPAILUOHJE TRAIL
Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.
1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä
Espoon Kevätcup 2013
Espoon ITF Taekwon-Do ry Espoon Kevätcup 2013 6. huhtikuuta 2013 Paikka: Viherlaakson koulu, Lukionahde 1, 02710 Espoo Aika: Lauantaina 6.4.2013 klo 9.00 18.00 Kenelle: Värivyöt 9.gup 1.gup ja mustat vyöt
Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.
PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka
Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto
Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto 1. JOHDANTO 1.1. Nämä säännöt sisältävät kilpailumääräykset Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen järjestämiseksi.
JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta
SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä
SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI
SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI 10.8.2005 VALTAKUNNALLINEN SEURA-CUP 2005-2006 Valtakunnallinen seura-cup on kilpailu, joka keilataan Suomen Keilailuliiton alaisena sekä miesten että
Kilpailukutsu 1/6. Kilpailijalla on oltava liiton lisenssi, sekä lisenssivakuutus tai oma vakuutus.
Kilpailukutsu 1/6 SM-kilpailut 2015 Aika: Lauantai 7.2.2015, klo 9.00 18.00 Paikka: Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, Nurmijärvi Alustava aikataulu: 8.30 Tuomaripalaveri 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus
Talviuinnin Maailmanmestaruuskilpailut 20. 23.3.2014, Rovaniemi, Suomi KISASÄÄNNÖT. A. Ohjeita kaikkiin uinteihin
1 Talviuinnin Maailmanmestaruuskilpailut 20. 23.3.2014, Rovaniemi, Suomi KISASÄÄNNÖT A. Ohjeita kaikkiin uinteihin 1. Kilpailijan on henkilökohtaisesti rekisteröidyttävä Hotelli Pohjanhovissa sijaitsevassa
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
AKK-Motorsport ry, Seuraamusasteikko (13.11.2015)
AKK-Motorsport ry, Seuraamusasteikko (13.11.2015) Seuraamusasteikko on tarkoitettu sääntörikkomuksista johtuvien sanktioiden määrittämiseen työkaluksi tuomaristoille, lajiryhmille ja hallitukselle yhtenäisen
Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010
Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010 Yleistä Suomen Sotaveteraaniliiton kilpailutoimintaa johtaa liiton hallitus. Kilpailujen vastuullisina järjestäjinä toimivat sotaveteraanipiirit. Liiton
Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.
Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen
Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015
Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon
TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!
TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää juniori-, väri- ja mustien vöiden Taekwon-Do kilpailut 18. lokakuuta Oulussa. Aika: Lauantaina 18. lokakuuta 2014 Kilpailupaikka: Kenelle:
KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI
KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.
SUOMEN KANOOTTILIITTO ry TEKNISET KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS
SUOMEN KANOOTTILIITTO ry TEKNISET KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.3.2009 2 SISÄLTÖ SISÄLTÖ... 2 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 2 KILPAILUTEKNISET MÄÄRÄYKSET... 3 3 KILPAILUFORMAATTI...
2013 Luokkajärjestelmäohje
Suomen Voimisteluliitto/ NTV TIEDOTE 10.4.2013 2013 Luokkajärjestelmäohje Tyttöjen telinevoimistelun luokkajärjestelmän kaaviokuva, merkkiliikkeet, sarjat ja muut valmiit materiaalit ovat NTV:n internetsivuilla