A-Volley ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "A-Volley ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008"

Transkriptio

1 A-Volley ry 1 YLEISTÄ Vuosi 2008 sujui hyvin, vaikka laadukkaan toiminnan kustannukset ovatkin jatkuvassa nousussa ja talous näin joutunut kovalle koetukselle. Harrastaminen ja kilpaileminen on ollut vilkasta ja tuloksiakin on saavutettu. Seuran toiminnassa on mukana yli 140 jäsenmaksunsa maksanutta jäsentä ja lisäksi junioritoiminnassa on mukana aktiivinen joukko lasten vanhempia. Seuran jäsenmäärä on vakaa ja juniorijäsenten osuus on 70 %. Tämä on hyvä suhde ajatellen tulevaisuuden toimintaa. Seuran nettisivut ( ovat vuoden 2008 aikana kehittyneet tärkeäksi tiedotus- ja uutiskanavaksi. Syksyllä hankittu kävijätilastointipalvelu paljasti sivuilla käyvän n kävijää päivittäin ja mukaan mahtui myös kansainvälistä lukijakuntaa: ulkosuomalaisia mm. Ranskasta, Ruotsista ja Yhdysvalloista. HALLINTO Johtokuntaan ovat vuonna 2008 kuuluneet Esa Sirén (pj), Jouni Järvinen (vpj), Aila Aalto (siht.), Erkki Väisänen (tal. hoit.) sekä jäseninä Mia Lumpiola, Teija Sonninen, Susanna Multanen, Markku Ojala ja Hasse Mattila. Kauden päättäjäistilaisuus järjestettiin kesäkuussa Arajärven majalla. Paikalla oli n. 50 seuran jäsentä. Tilaisuudessa palkittiin menestyneitä pelaajia ja luovutettiin Vuoden Palloilija pysti Esa Sirénille, jonka pyyteetön työ C-tyttöjoukkueen Esa s Angels parissa sai näin ansaitsemansa huomion. Syyskuussa joukkueiden ja ryhmien edustajille järjestettiin kauden aloituspalaveri, jossa linjattiin tulevan kauden käytäntöjä ja esiteltiin uusien yhteistyökumppaneiden panosta. AIKUISET Naisten edustusjoukkue Keväällä 2008 naisten edustusjoukkue sijoittui 2-sarjan lohkossaan kuudenneksi ja jäi ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ulos 1-sarjakarsinnoista. Siitä huolimatta tapahtui paljon myös kehitystä, sillä seuran A-tytöt rynnivät joukolla aloituskuusikkoon ja hoitivat tonttinsa mallikkaasti. Joukkue osallistui kesän alussa perinteisesti myös Toijala-Lentikseen, josta tuli kovassa naisten A-sarjassa kolmas sija. Turnauksen jälkeen naiset siirtyivät harjoittelemaan täysin omatoimisesti kuka punttisalille, kuka beach volley kentille ja kuka lenkkipoluille. Lokakuun alussa naiset olivat tilanteessa, jossa minkään hyvän joukkueen ei tulisi olla: 2-sarjakausi alkoi ilman valmentajaa. Samalla oli tapahtunut lopullinen nuorennusleikkaus, sillä A-tytöistä tuli joukkueen runko. Vanhimmat pelaajat hoitivat treenien vetämisen ja otteluvalmentajaksi uhrattiin aina yksi pelaajista. Vuoden

2 A-Volley ry 2 loppupuolella takaisin lentopallon pariin 10 vuoden tauon jälkeen palannut entinen aluevalmentaja Kari Lehtimäki pelasti tilanteen ja otti joukkueen haltuunsa. Joulutauolla kaikki näyttikin jälleen valoisalta niin sarjasijoituksen kuin tulevaisuudenkin suhteen. N35 ja N40 Veteraaniurheilua A-Volleyssa edustaa naisten yli 35- ja 40-vuotiaiden joukkueet. Joukkueilla ei ole omia harjoitusvuoroja, vaan pelaajat harjoittelevat omien sarjajoukkueidensa kanssa. Vuosi 2008 oli menestys, sillä molemmat joukkueet voittivat SM-hopeaa pelaten tiukkoja ja hyvätasoisia pelejä Imatralla ja Jyväskylässä. Miesten edustus- ja kakkosjoukkue Keväällä miesten joukkueen toiminta keskittyi ykkössarjan nousukarsintaan ja tulevan kauden menestyksen varmistamiseen kovalla harjoittelulla ja vahvistamalla taustoja. Seurahistorian ensimmäinen kausi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla antoi haastetta koko seuran organisaatiolle. Taloudellisia ja organisatorisia taustoja vahvistettiin Erkki Tuomen johdolla tavoitteena pyörittää vaativa ykkössarjakausi läpi onnistuneesti. Akaan kaupungin kanssa solmittiin markkinointiyhteistyösopimus, joka oli merkittävä päänavaus menestystä hakevan nuoren urheilujoukkueen tukemisen ja kaupungin markkinoinnin yhdistämisessä. Miesten joukkue jatkoi myös farmiseurasopimusta Tampereen Isku-Volleyn kanssa. Sopimus poiki harjoittelumahdollisuuksia ja näytönpaikkoja SM-liigajoukkueen riveissä muutamalle nuorelle pelaajalle. Vastavuoroisesti Isku-Volleyn riveistä saatiin ajoittain A-Volleyn peleihin Sauli Sinkkonen, Sauli Silpo ja Ossi Vesanen. Päävalmentaja Risto Lahden johdolla tehty kesäharjoittelu oli aktiivista ja nousujohteista. Syksyn pelit sujuivat hyvin, parhaana esityksenä parin vuoden takaisilla maajoukkuemiehillä vahvistuneen ViLePan kaato kotisalissa. Joukkue selvitti tiensä myös Suomen Cupin toiselle kierrokselle, mutta Viialassa pelatussa ottelussa vastustaja SM-liigajoukkue Raision Loimu oli vielä selkeästi parempi. Joulutauolla sijoitus oli hyvä viides kovassa ykkössarjan etelälohkossa. Juuri ennen vuoden vaihdetta joukkue kävi vielä hakemassa lisävirtaa Latvian kansainvälisestä turnauksesta, jossa joukkue hioi kuviot kuntoon kevätkautta ajatellen. Miesten kakkosjoukkue pelasi kakkossarjassa nuorisojoukkue-statuksella. Menestys on ollut hyvä, joulutauolle siirryttiin neljäntenä. Joukkueessa pelasi 14 nuorta pelaajaa Risto Lahden toimiessa vastuuvalmentajana. NUORET Lasten ja nuorten toiminta on ollut hyvin vilkasta, sillä kymmenisen joukkuetta F- junnuista M22-nuoriin on osallistunut Lentopalloliiton ja Lounais-Suomen alueen eri

3 A-Volley ry 3 sarjoihin. A-Volleyllä on hyvä maine turnausjärjestäjänä, joten lähes kaikissa ikäluokissa on saatu pelata myös kotiyleisön edessä. Poikkeuksetta joukkueet ovat saaneet turnausjärjestelyistä positiivista palautetta ja suurempiakin turnauksia voitaisiin järjestää. Näitä tosin hankaloittaa kaupungin vaikea salitilanne, josta kärsivät kaikki alueen urheiluseurat. Maailman suurimpaan junnujen lentopalloturnaukseen Power Cupiin A-Volley osallistui kahden linja-autollisen verran pelaajia, valmentajia ja huoltajia. Tällä kertaa Savonlinnassa pelattu kesäinen neljä päivää kestävä Power Cup turnaus on junnujen kauden päätösturnaus ja kohokohta, jossa lentopallon pelaamisen lisäksi tapaa ja saa kavereita ympäri maailmaa. Syksyllä Viialassa järjestettiin Nuorisotuomari-koulutus, josta nuorisotuomarin oikeudet sai kaikkiaan 13 tyttöä ja poikaa. Tästä seura saa olla ylpeä, sillä osaavilla nuorisotuomareilla on kysyntää myös vierasturnauksissa. A-pojat Syyskauden Viialan kotisalissa avasi A-poikien järjestämä nuorten kansainvälinen LEOMUOVI-kutsuturnaus, johon A-Volleyn lisäksi osallistui Suomen ja Viron maajoukkueet sekä seurajoukkueet Latviasta ja Puolasta. Järjestelyt onnistuivat jälleen kerran hyvin ja pelit olivat juuri sitä, mitä tältä turnaukselta odotettiin eli kovia. Osa peleistä järjestettiin tällä kertaa myös Toijalan monitoimihallilla. Maaliskuussa Risto Lahden valmentamat A-pojat vierailivat Tallinnassa hakien nuorille kovaa kansainvälistä pelikokemusta. Kotimaisessa SM-sarjassa sijoitus oli lievä pettymys: kahdeksas. Syyskaudella joukkue raivasi jälleen tiensä SM-sarjaan, jossa pelit ovat sujuneet hyvin. Harjoituskauden aikana pelattiin myös kaksi ottelua Ruotsin -89 maajoukkuetta vastaan voittaen toisen ja häviten toisen pelin. A-tytöt Seuran vanhimmat tyttöjunnut A-tytöt siirtyivät vuoden 2008 aikana pikku hiljaa kokonaan naisten edustusjoukkueen riveihin. Aiemmin jo osittain naisten kanssa yhdessä harjoitellut joukkue sai näin myös niukan sijaan kohtuullisesti saliaikaa. Keväällä Tarja Humalojan valmentamat A-tytöt selvittivät itsensä SM-sarjan välieriin, jossa tie kuitenkin nousi pystyyn kovien SM-liigapelureita vilisevien joukkueiden myötä. Syksyllä joukkue pääsi taas SM-sarjaan ja on pelannut siellä melko hyvin. Odotettavissa on jälleen välieräpaikka. Muut joukkueet ja ryhmät Seuran M22 joukkue osallistui keväällä avoimeen SM-turnaukseen ja tuloksena oli seuran viides junioreiden SM-kulta. Tyttöjunioritilanne on seurassa koko ajan

4 A-Volley ry 4 BEACH VOLLEY parantunut ja vuoden 2008 lopussa kaikissa ikäluokissa on sarjaan osallistuva joukkue, D-tytöissä jopa kaksi. C- ja B-tytöt yhdistivät voimansa ja harjoittelevat yhdessä Kari Lehtimäen johdolla. Kari johdatti lahjakkaat tytöt syksyn päätteeksi aluemestaruussarjan lopputurnaukseen. Poikajunioripuolella tilanne näyttää myös hyvältä. Nuoremmissa ikäluokissa riittää harrastajia ja miesten edustusjoukkue toimii hyvänä kannustimena jatkaa lentopallon parissa. A-Volleyn alajaostona toimii myös Löydä Liikunta kerho, joka on kahdeksan viialalaisen urheiluseuran yhteishanke. Se on menestyksekkäästi liikuttanut paikkakunnan 5-8 vuotiaita lapsia, jotka ovat päässeet tutustumaan moniin urheilulajeihin eri seurojen ohjaajien opastuksella. Lentopallo, hiihto, suunnistus, tanssi, paini, yleisurheilu, jalkapallo ym. lajit ovat tulleet tutuksi usealle kymmenelle lapselle. Tuttiklubi liikuttaa vieläkin pienempiä lapsia ja myös isiä ja äitejä. Omien vanhempien kanssa jo vauvaikäisenä aloitettu hauska liikuntaharrastus toimii hyvänä ponnahduslautana liikunnalliseen elämäntapaan, joka toivottavasti poikii myöhemmin taitavia lentopalloilijan alkuja. Tuttiklubi pyörii pääasiassa aktiivisten vanhempien avulla ja kerää sunnuntaiaamupäivisin jopa 50 liikkujaa Viialan palloiluhallille. Beach-jaosto järjesti heti tammikuussa 2008 harrastelentisturnauskiertueen Viking Line Cupin Viialan osakilpailun. Viialan palloilusalilla ja Hirvialhon koululla oli säpinää, kun satakunta eri-ikäistä puulaakipalloilijaa nautti liikkumisen riemusta. Turnausjärjestelyt olivat huippuluokkaa, joten jaosto sai maaliskuussa järjestettäväkseen myös kiertueen finaaliturnauksen. Edellisenä vuonna Luttusissa aloitettu AkaaBeach Viikkokisa sai jatkoa kesällä Tieto mukavasta viikottaisesta toiminnasta oli kiirinyt entistä kauemmaksi, sillä nyt mukana oli osanottajia Tampereelta, Lempäälästä ja Valkeakoskelta asti. Uutuutena aloitettiin junnuille oma viikkokisa Junnubiitsi, jossa kävi lukuisa joukko 9-12 vuotiaita nuoria pelailemassa ja pitämässä hauskaa mukavan liikuntaharrastuksen parissa. Keväällä ennen lumien sulamista muutamia biitsin harrastajia kävi harjoittelemassa Vantaalla sijaitsevassa Suomen ainoassa beach volleyn sisähallissa. Tasokkaiden valmentajien Juha Tähjänjoen ja Eddy Quinonesin johdolla oppia saatiin mm. hyökkäystekniikoihin ja puolustustaktiikkaan. Heinäkuussa beach-jaosto järjesti jälleen perinteiset turnaukset Luttus-Beachin ja Viikkari Biitsin osakilpailun. Tällä kertaa Viikkari Biitsiä pelattin yhtäaikaa Luttusissa ja Toijalan Urheilukentällä, jotta kaikki 12 joukkuetta saivat selvitettyä välinsä yhden

5 A-Volley ry 5 päivän aikana. Erityisesti miesten sarja tarjosi katsojille kovatasoisia pelejä, sillä mukana oli mm. kaksi lentopallon SM-liigapeluria. Luttus-Beach säilyttää suosionsa vuodesta toiseen. Beach volleyn puulaakiturnaus sai houkuteltua Luttusiin yli kymmenen joukkuetta Akaasta ja Kylmäkoskelta. Päivän aikana hiekka pöllysi 40 yksieräisen ottelun verran. Seuran pelaajat osallistuivat myös muualla pelattuihin kilpailuihin, joista jälleen kerran hyvän mielen lisäksi tarttui matkaan myös hyviä sijoituksia. Viikkari Biitsin Viialan osakilpailun voittivat jo toisen kerran peräkkäin Tommi Paasivirta ja Harri Iinattiniemi. Naisten sarjassa toiseksi tulivat Tarja Humaloja ja entinen A-Volley- ja viialalainen Outi Tamminen. Veteraanisarjojen SM-mitaliputki kasvaa myös vuosi vuodelta. Tällä kertaa kultaa huuhdottiin kolmihenkisten N45-sarjassa ja pronssia tuli kaksihenkisten N45-sarjassa. Syksyllä beach-jaosto järjesti lentopallon III-luokan erotuomarikoulutuksen, jolla seuraan saatiin pitkän tauon jälkeen myös hyvä joukko aikuiserotuomareita. Uunituoreet tuomarit olivatkin suureksi avuksi erityisesti miesten joukkueen ykkössarjan otteluissa, joissa rajatuomareiltakin vaaditaan vähintään III-luokan erotuomarikortti.

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT Vammalan Lentopallo Tampereen, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 12.3. 18:30 Sastamala 2. ottelu: 14.3. 17:00 Sastamala 3. ottelu: 18.3.

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

A-Volley ry T O I M I N T A L I N J A

A-Volley ry T O I M I N T A L I N J A T O I M I N T A L I N J A Päivitetty 30.9.2010 SISÄLLYS 1 A-VOLLEYN ESITTELY... 1 2 A-VOLLEYN TOIMINTA-AJATUS ELI VISIO... 1 3 A-VOLLEYN LINJAUKSET... 1 4 TAVOITTEET... 1 4.1 Kasvatukselliset tavoitteet...

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 18.12.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

A-Volley ry T O I M I N T A L I N J A

A-Volley ry T O I M I N T A L I N J A A-Volley ry T O I M I N T A L I N J A Päivitetty 13.1.2011 SISÄLLYS 1 A-VOLLEYN ESITTELY... 1 2 A-VOLLEYN TOIMINTA-AJATUS ELI VISIO... 1 3 A-VOLLEYN LINJAUKSET... 1 4 TAVOITTEET... 1 4.1 Kasvatukselliset

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT Pielaveden Tampereen, välierien ottelut 1. ottelu: SU 28.3. 17:00 Pielavesi 2. ottelu: MA 29.3. 18:30 Pielavesi 3. ottelu: KE 31.3. 18:30 Tampere

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

LENTOPALLOJAOSTO www.euranraiku.fi Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

LENTOPALLOJAOSTO www.euranraiku.fi Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Euran Raiku ry:n Lentopallojaoston toimintakausi 2014 painottuu edelleen vankasti nuorten kilpaurheiluun. Myös harrasteryhmiä on tarkoitus ylläpitää tiikerisarjoissa. Aikuisten kilpailutoimintaa

Lisätiedot

Valittiin sihteeriksi Suvi Blechschmidt ja puheenjohtajaksi Lasse Pakarinen.

Valittiin sihteeriksi Suvi Blechschmidt ja puheenjohtajaksi Lasse Pakarinen. PÖYTÄKIRJA ISTUMALENTOPALLON YLEISKOKOUS 2012 Aika: Lauantai 18.8.2012 klo 12.45-14.58 Paikka: Läsnä: Pajulahden Urheiluopisto, Nastola Timo Herranen (KSI), Pekka Kiiski (KSI), Anne Korhola (ESI), Satu

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry/lentopallojaosto ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n lentopallojaosto järjestää

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Urheilua ja elämyksiä Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Huippu-urheilu Beach volley ja lentopallo ovat suomalaisia menestyslajeja. Fanit ja media seuraavat edustusjoukkueitamme kotimaassa ja ulkomailla.

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Sata lasissa. Keskeiset teemat: 1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu

Lisätiedot

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986.

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986. www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010 24. kausi, miehet 4-sarja Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986 LAPUAN OSUUSPANKKI Ruhan pankki Ruhan lentopalloilun päätukija

Lisätiedot

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 SB-PRO NURMIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA... 1 KAUDELLE 2012-2013... 1 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 20.-21.7.2013 Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993 21. MARJOLA TURNAUS 2013 Tervetuloa

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016

TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016 Vuosikokouksessa 16.12.2015 1993-2015 2015 - SISÄLLYSLUETTELO 2 Organisaatiokaavio 2015-2016... 3 Painopistealueet 2015-2016... 3 Strategia 2015-2016 (pohjautuu

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 1 ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 2017 2018 Istumalentopallossa pelataan kaudella 2017-18 miesten SM-sarja, naisten SM-turnaus, ykkössarja, Suomen Cup-turnaus ja veteraanien miesten M50 sekä naisten N40 sarjojen

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - B-tytöt, speed - Replay - B-tytöt - f-juniorit - Puma Volley - D-pojat - Hobby - A 2 tytöt - E-pojat

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi 1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2012-2013 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Wartin kausi jatkuu Keuruun turnauksella 3.3. Panoksena siellä on pistejahti, joka toisi paikan sarjan lopputurnaukseen Saarijärvelle 17.3.

Wartin kausi jatkuu Keuruun turnauksella 3.3. Panoksena siellä on pistejahti, joka toisi paikan sarjan lopputurnaukseen Saarijärvelle 17.3. 3.3. Sarjakauden päätösturnaus Keuruulla Wartti kohtasi kevään runkosarjan viimeisessä turnauksessaan isäntäjoukkue Keuruun Toverit sekä HuKi:n Black yhdistelmän. Tavoitteena oli kaunistella sijoitusta

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE

MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE EM-KARSINNAT 2012 TRIKALA, KREIKKA Lehdistötilaisuus 3.9.2012 / Kisakallio, Lohja EM-karsinnat 2012 Kaksi karsintaturnausta: Trikalassa 6.-8.9. (Kreikka) ja Vantaalla 14.-16.9.

Lisätiedot

Sedan 2005 toi menestystä

Sedan 2005 toi menestystä Sedan 2005 toi menestystä Sedan on tullut meille tutuksi, sillä ensimmäistä kertaa kävimme kuuden juniorin kanssa siellä vuonna 2001. Tuolloin kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa ja saimme kokea

Lisätiedot

Organisaatio 2014 16.1.2014 2. Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto.

Organisaatio 2014 16.1.2014 2. Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto. 16.1.2014 1 Organisaatio 2014 GBK johtokunta Toimisto Arkisto Supporterit Nimityskomitea Edustusjalkapallo jaosto Juniorijaosto Talousjaosto Kokkola Cup jaosto PR-jaosto Miehet GBK I, II, Tigers, III,

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

Lounalentiksen seurakysely

Lounalentiksen seurakysely Lounalentiksen seurakysely Koonti 13.5.2019 Sarjaparlamentissa Loimaalla 16 vastausta (13.5.2019): Vastauksista 14 eri seurasta eri puolilta aluetta (kaikista maakunnista tullut vastauksia) Todella erilaisia

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2014-2015

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2014-2015 1 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2014-2015 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton (SLel)

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Nurmon Jymy lentopallon suuntaviivat

Nurmon Jymy lentopallon suuntaviivat Nurmon Jymy lentopallon suuntaviivat 2015-2019 Lentopallo on seurassamme aktiivinen laji ja strategisesti tärkeimmät toiminta-alueet ovat laadukas nuorisotoiminta, valmentajien koulutus ja huipulle tähtäävä

Lisätiedot

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 HYUNDAI TURNAUS 2014 1 HYUNDAI TURNAUS 2014 Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 2 HYUNDAI TURNAUS 2014 TURNAUSJÄRJESTÄJIEN TERVEISET Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtissa

Lisätiedot

Istumalentopallon yleiskokous 2015

Istumalentopallon yleiskokous 2015 Istumalentopallon yleiskokous 2015 Aika 23.5.2015, Pajulahden urheiluopisto, Pajulahdentie 167, Nastola Aloitus klo 12:00 Lopetus klo 15:10 Osallistujat Petri Räbinä Sampsa Söderholm Lasse Pakarinen Paula

Lisätiedot

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella.

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella. Hyvinkää Ringette ry Toimintakertomus kaudelta 2013-2014 1. SEURAN TARKOITUS Tarkoituksena on kehittää ja järjestää ringettetoimintaa tytöille Etelä-Suomen alueella sekä naisille valtakunnallisella tasolla.

Lisätiedot

277. Pelisääntökysely 26.3.2013

277. Pelisääntökysely 26.3.2013 277. Pelisääntökysely 26.3.2013 Kysely urheilevan lapsen vanhemmalle 1. Laji? Aikido Ammunta Autourheilu Hiihto ITF taekwondo Jääpallo Jousiammunta Karate Kaukalopallo Koripallo Lentopallo Lumilautailu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015. Tampereen Harrasteurheilijat ry

Toimintasuunnitelma 2015. Tampereen Harrasteurheilijat ry Toimintasuunnitelma 2015 Tampereen Harrasteurheilijat ry 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...3 1.1 Yleiset tavoitteet 1.2 Järjestäytyminen 2. VARSINAINEN TOIMINTA...4 2.1 Harrastejalkapallo 2.2 Futsal 2.3

Lisätiedot