Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2014"

Transkriptio

1 Lääkärit

2 Lääkärimäärä kasvaa Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli yhteensä Heistä työikäisiä (alle 65 v.) ja Suomessa asuvia oli Yhä useammat muiden EU-maiden lääkärit hankkivat laillistuksen Suomesta. Kaikki eivät kuitenkaan hakeudu tänne töihin, joten Suomessa oleva lääkärityövoima on pienempi kuin laillistettujen lääkärien määrä. Lääkärimäärän kehitys vuosina Laillistettuja Naisia Erikoistuneita Työikäisiä Vuosi lääkäreitä % % Opiskelijoita Suomessa

3 Joka vuosi 600 uutta lääkäriä Uusia lääkäreitä valmistuu Suomessa vuosittain noin 600. Maamme lääkäritiheys on 271 asukasta yhtä työikäistä lääkäriä kohden. Suomessa asuvista lääkäreistä 95 % kuuluu Lääkäriliittoon liitossa oli jäsentä, joista oli opiskelijoita. Suomessa asuvat lääkärit Lääkäreitä iän Ikä ja sukupuolen mukaan Määrä % Naisia Määrä % Alle Lääkäreitä Naisia Ikä 4 Määrä % 3 Määrä 070 % Alle Työikäisiä yhteensä Työikäisiä yhteensä Yhteensä Yhteensä Suomessa asuvien erikoislääkärien osuudet iän ja sukupuolen mukaan Miehiä Naisia Yhteensä Ikä % % % Alle 35 Miehiä 7 Naisia 6 Yhteensä Ikä 67 % 59 % 62 % Alle Työikäisiä yhteensä Työikäisiä yhteensä Yhteensä Yhteensä

4 Lääkärikoulutus Erikoislääkärinoikeuksia oli yhteensä , joista työikäisillä lääkäreillä Suomessa asuvista lääkäreistä 65 % eli on erikoistunut. Heistä työikäisiä on , joista naisia Erikoislääkärikoulutus uudistui vuonna 1999, jolloin aiemmat 92 erikoisalaa korvattiin 49 erikoisalalla. Erikoislääkärinoikeudet Suomessa asuvilla lääkäreillä Työikäisillä Erikoisala Kaikki Yhteensä Naisilla Akuuttilääketiede Anestesiologia ja tehohoito Endokrinologia Foniatria Fysiatria Gastroenterologia Gastroenterologinen kirurgia Geriatria Ihotaudit ja allergologia Infektiosairaudet Kardiologia Keuhkosairaudet ja allergologia Kl. farmakologia ja lääkehoito Kl. fysiologia ja isotooppilääketiede Kl. hematologia Kl. kemia Kl. mikrobiologia Kl. neurofysiologia Korva-, nenä- ja kurkkutaudit Käsikirurgia Lastenkirurgia Lastenneurologia Lastenpsykiatria Lastentaudit Liikuntalääketiede

5 Vuonna 2013 perustettiin 50. erikoisala, akuuttilääketiede. Lääkärit voivat hankkia myös erityispätevyyksiä, jotka myöntää Suomen Lääkäriliitto. Vuodenvaihteessa erityispätevyysalueita oli yhteensä 37 ja työikäisille myönnettyjä erityispätevyyksiä oli kaikkiaan Työikäisillä Erikoisala Kaikki Yhteensä Naisilla Naistentaudit ja synnytykset Nefrologia Neurokirurgia Neurologia Nuorisopsykiatria Oikeuslääketiede Oikeuspsykiatria Ortopedia ja traumatologia Patologia Perinnöllisyyslääketiede Plastiikkakirurgia Psykiatria Radiologia Reumatologia Silmätaudit Sisätaudit Suu- ja leukakirurgia Sydän- ja rintaelinkirurgia Syöpätaudit Terveydenhuolto Työterveyshuolto Urologia Verisuonikirurgia Yleiskirurgia Yleislääketiede Yhteensä

6 Erityispätevyydet Suomessa asuvilla työikäisillä lääkäreillä Erityispätevyys Yhteensä Naisilla Andrologia 16 5 Diabeteksen hoito Ensihoito Hematologiset laboratoriotutkimukset 13 9 Kansainvälinen terveydenhuolto Kehitysvammalääketiede 12 9 Kivunhoito Kuntoutus Lastenanestesiologia Lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyö Lastenortopedia ja -traumatologia 16 4 Lastenpsykoterapia Lastenpsykoterapian kouluttaja Lastenreumatologia 11 6 Liikennelääketiede Lääkeala Lääkärikouluttaja Musiikkilääketiede 14 4 Neuroanestesiologia Obstetrinen anestesiologia 20 8 Palliatiivinen lääketiede Psykoterapia Psykoterapian kouluttaja Päihdelääketiede Päivystyslääketiede Reumaortopedia 22 3 Sairaalahygienia 27 9 Seulontamammografia Silmäkirurgia Sotilaslääketiede 43 3 Sukelluslääketiede ja ylipainehappihoito 13 2 Sydänanestesia Tehohoitolääketiede Terveydenhuollon tietotekniikka 15 3 Unilääketiede Vakuutuslääketiede Yleissairaalapsykiatria Yhteensä

7 Suomessa asuvat työikäiset lääkärit äidinkielen ja kansalaisuuden mukaan Kansalaisuus Äidinkieli Suomi Muu Yhteensä Suomi Ruotsi Venäjä Viro Saksa Arabia Unkari Puola Romania Englanti Muut / Ei tietoa Yhteensä Työikäiset lääkärit erityisvastuualueittain Työikäisiä Asukkaita/ Lääkäreitä/ Erityisvastuualue lääkäreitä lääkäri asukasta HYKS erva ,0 TYKS erva ,7 TAYS erva ,5 KYS erva ,4 OYS erva ,5 Koko maa* ,7 * Sisältää Ahvenanmaan tiedot 7

8 Työikäiset lääkärit sairaanhoitopiireittäin Työikäisiä Asukkaita/ Lääkäreitä/ Sairaanhoitopiiri lääkäreitä lääkäri asukasta Helsinki ja Uusimaa ,4 Varsinais-Suomi ,7 Satakunta ,3 Kanta-Häme ,6 Pirkanmaa ,6 Päijät-Häme ,5 Kymenlaakso ,0 Etelä-Karjala ,3 Etelä-Savo ,4 Itä-Savo ,2 Pohjois-Karjala ,5 Pohjois-Savo ,3 Keski-Suomi ,9 Etelä-Pohjanmaa ,4 Vaasa ,6 Keski-Pohjanmaa ,4 Pohjois-Pohjanmaa ,5 Kainuu ,3 Länsi-Pohja ,7 Lappi ,7 Ahvenanmaa ,2 Koko maa ,7 Suomen Lääkäriliitto Mäkelänkatu 2 PL 49, Helsinki Puh. (09) Faksi (09) Lisätietoja lääkäreistä: 8

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2015

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2015 Lääkärit 2015 Lääkärimäärä kasvaa Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2015 yhteensä 27 433. Heistä työikäisiä (alle 65 v.) ja Suomessa asuvia oli 20 403. Yhä useammat muiden EU-maiden lääkärit hankkivat

Lisätiedot

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2016

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2016 Lääkärit 2016 Lääkärimäärä kasvaa Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2016 yhteensä 28 565. Heistä työikäisiä (alle 65 v.) ja Suomessa asuvia oli 20 970. Maassamme on 262 asukasta yhtä työikäistä

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 4.10.2017 Kyselyyn vastasi 19 sairaanhoitopiiriä - Yhden vastauksen osalta on käytetty tietoja vuodelta 2016 Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 4.10.2017

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 3.10.2018 Kyselyyn vastasi 19 sairaanhoitopiiriä - Yhden vastauksen osalta on käytetty tietoja vuodelta 2016 Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 3.10.2018

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 7.10.2009 Kyselyyn vastasivat 18 sairaanhoitopiiriä sekä Kainuun maakunta - Puuttuu Kymenlaakson sairaanhoitopiiri Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 7.10.2009

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 5.10.2016 Kyselyyn vastasivat kaikki 20 sairaanhoitopiiriä - Yhdestä vastauksesta puuttuu erikoistuvien lääkärien osalta tiedot Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 7.10.2015 Kyselyyn vastasivat kaikki 20 sairaanhoitopiiriä - Yhdestä vastauksesta puuttuu erikoistuvien lääkärien osalta tiedot Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne

Lisätiedot

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008 Evidence Based Marketing 4/2008 Success Clinic on yritys, joka tukee ja tehostaa lääkeyritysten myyntiä ja markkinointia. Success Clinicin toteutti elokuussa kyselyn, jossa tutkittiin lääkealan muutoksia

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS

TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS 2007 2008 2008 2009 2 Oppaan toimitus: Pirkko Hervonen Hanna Saressalo ISSN 0786-8782 Tampere 2007 3 SISÄLLYS I ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUSTA

Lisätiedot

Erikoislääkäriennuste 2030. Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset

Erikoislääkäriennuste 2030. Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset Erikoislääkäriennuste 2030 Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset Kasvatettujen sisäänottojen myötä lääkäreitä valmistuu enemmän 2 Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta 2014 Statistics

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2011 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Sähköiset exam-kuulustelut erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksessa

Sähköiset exam-kuulustelut erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksessa Sähköiset exam-kuulustelut erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksessa Koulutussuunnittelija Kirsi Puomila Koulutusuudistusten infotilaisuus, ke 12.12.2018 Mikä? Konsortiotyönä kehitetty sähköisen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Tampereen TK 90532 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009 Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009 Sairaanhoitopiirin nimi: HUS SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 892 792 98 2 0,2 28 10 Sisätaudit 34 33 1 0 0 8 10A Allergologia

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2010 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015. 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015. 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta sekä yleislääketieteen erityiskoulutuksesta

Lisätiedot

1 (5) Lääketieteellisen tiedekunnan oppiaineet ja yksiköt Tutkimusohjelmat Tohtoriohjelmat

1 (5) Lääketieteellisen tiedekunnan oppiaineet ja yksiköt Tutkimusohjelmat Tohtoriohjelmat 1 (5) Lääketieteellisen tiedekunnan oppiaineet ja yksiköt Tutkimusohjelmat Tohtoriohjelmat jatkokoulutusyksikkö / tiedekunnan jatkokoulutustapahtumien koonti ja kurssien hakeminen syyslukukaudeksi 2017

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i Taulukko. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i Poikkileikkauspäivä : 3 2 24 Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien ' ) - 9 vrk 9-8 vrk yli 8 vrk yli 8 vrk odotusaika vrk Ikm Ikm

Lisätiedot

VSSHP TALOUSPALVELUT KUNTARAPORTOINTI

VSSHP TALOUSPALVELUT KUNTARAPORTOINTI Jäsenkunnat yhteensä, kustannukset: TYKS ja alueellinen erikoissairaanhoito V_erikoisala_ja_selite AVOHOIDON KUSTANNUKSET VUODEOSASTOHOIDON KUSTANNUKSET KUSTANNUKSET YHTEENSÄ 0-EI ERIKOISALAA 0 19 111

Lisätiedot

Erikoisalaraportti TYKS. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt. 019 Aura

Erikoisalaraportti TYKS. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt. 019 Aura 019 Aura raportti Kustannukset: Avohoidon kustannukset (euroa) Vuodeosastohoidon kustannukset (euroa) Yhteensä (euroa) 2012 2012 2012 KH KALLIIN HOIDON HYV. 0,00 0,00 0,00 10 SISÄTAUDIT 7 383,55 1 190,62-100,00

Lisätiedot

ASETUS ERIKOISLÄÄKÄRIN TUTKINNOSTA (678/1998)

ASETUS ERIKOISLÄÄKÄRIN TUTKINNOSTA (678/1998) 166 IV ASETUKSET ASETUS ERIKOISLÄÄKÄRIN TUTKINNOSTA (678/1998) Annettu 4 päivänä syyskuuta 1998 Helsingin yliopiston konsistorin annettua Helsingin yliopiston osalta lausuntonsa opetusministerin esittelystä

Lisätiedot

ERIKOISLÄÄKÄRIEN KOULUTUSTARVE VUOTEEN 2035 JA EHDOTUS HAKUPAIKKOJEN MÄÄRÄSTÄ VALINTAMENETTELYÄ VARTEN

ERIKOISLÄÄKÄRIEN KOULUTUSTARVE VUOTEEN 2035 JA EHDOTUS HAKUPAIKKOJEN MÄÄRÄSTÄ VALINTAMENETTELYÄ VARTEN ERIKOISLÄÄKÄRIEN KOULUTUSTARVE VUOTEEN 2035 JA EHDOTUS HAKUPAIKKOJEN MÄÄRÄSTÄ VALINTAMENETTELYÄ VARTEN Arvio v. 2016 koulutustarveselvityksen ja v. 2019 lääkäritarveraportin perusteella Johanna Rellman

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Poikkileikkauspäivä: 31.8.2017 KOUVOLAN PSYKIATRIAN POLIKLINIKKA JA POHJOIS-KYMEN SAIRAALA Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

HY LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA DOSENTUURIT

HY LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA DOSENTUURIT HY LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA DOSENTUURIT 1.4.2011 A B D E F G H alkoholisairaudet allmänmedicin ammatti-ihotaudit andrologia anestesiologia anestesiologia ja tehohoito anestesiologia ja tehohoitolääketiede

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 1) Hoitoa odottavien poimintaan otetaan mukaan poikkileikkauspäivänä (30.4, 31.8. ja 31.12.) vuodeosastohoitoa, päiväkirurgiaa ja 2) Hoidon

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. odottavien lukumäärä ja odotusajat Erikoisalat 1-90 % 10 Sisätaudit 120 117 3 0 0 27 10E Sisätautien endokrinologia 129 126 3 0 0 30 10G Sisätautien gastroenterologia 441 372 62 7 1,59 43 10H

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 487 468 17 2 0,4 30 10 Sisätaudit 13 9 3 1 7,7 10 10A Sisätautien

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen

Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä 3 Biomedicum, Helsinki 14.5.2013 Hannu Halila LKT, naistentautien erikoislääkäri varatoiminnanjohtaja, Suomen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: 31.12.2018 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 961 726 210 25 2,6 52 10 Sisätaudit

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Poikkileikkauspäivä: 1.12.2018 Sairaanhoitopiirin nimi: PHSHP Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Heinolan tk 90615

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Poikkileikkauspäivä: 30.4.2017 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Kouvolan psykiatrian poliklinikka ja Pohjois-Kymen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Tutkimus ja opetus sotessa

Tutkimus ja opetus sotessa Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

TY Amm. Jatkokoul. Tilannekatsaus JIM Yhteistyö (valtak./alueel.) eri erikoisaloilla Koulutussopimukset Erikoistuvien määrät Auditointi

TY Amm. Jatkokoul. Tilannekatsaus JIM Yhteistyö (valtak./alueel.) eri erikoisaloilla Koulutussopimukset Erikoistuvien määrät Auditointi TY Amm. Jatkokoul. Tilannekatsaus JIM 13.4.2015 Yhteistyö (valtak./alueel.) eri erikoisaloilla Koulutussopimukset Erikoistuvien määrät Auditointi Webropol -kysely Hyvät koulutusohjelmien vastuuhenkilöt,

Lisätiedot

Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen

Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen Työvoima, koulutus ja jatkuva ammatillinen kehittyminen Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä 3 Biomedicum, Helsinki 13.5.2014 Hannu Halila LKT, naistentautien erikoislääkäri varatoiminnanjohtaja, Suomen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

VSSHP, saapuneet lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-08 2013 ja 2014

VSSHP, saapuneet lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-08 2013 ja 2014 AURA 5 7... 1 1 1 6 9 10 SISÄTAUDIT 34 58 2 5 1 1 6 6 43 70 10C Sydänkeskus 3 3 1 3.. 3. 7 6 10E Endokrinologia 5 6.... 2. 7 6 10G Gastroenterologia 3 8 1... 1 3 5 11 10H Hematologia.. 1 1... 2 1 3 10I

Lisätiedot

Erikoislääkärikoulutuksen uudistus missä mennään?

Erikoislääkärikoulutuksen uudistus missä mennään? Erikoislääkärikoulutuksen uudistus missä mennään? Satakunnan Lääkäripäivä, Pori 20.7.2018 Hannu Halila Varatoiminnanjohtaja, Suomen Lääkäriliitto LKT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, Terveydenhuollon

Lisätiedot

07.01.2014/Merja Kronström AURA LÄHETTEET YHT*** Terv.kesk. Muut Työterv. Yksityinen

07.01.2014/Merja Kronström AURA LÄHETTEET YHT*** Terv.kesk. Muut Työterv. Yksityinen AURA 6.. 1 7 10 SISÄTAUDIT 54 3 2 9 68 10C Sydänkeskus 4 3. 3 10 10E Endokrinologia 5.. 2 7 10G Gastroenterologia 5 1. 2 8 10H Hematologia 1 1.. 2 10I Infektiosairaudet. 1. 1 2 10K Kardiologia 15.. 4 19

Lisätiedot

Erikoislääkärimäärien ennusteet vaihtelevat erikoisaloittain

Erikoislääkärimäärien ennusteet vaihtelevat erikoisaloittain ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS JUHO RUSKOAHO VTM, tutkija HANNU HALILA LKT, dosentti, koulutusjohtaja JUKKA VÄNSKÄ VTM, tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Erikoislääkärimäärien ennusteet vaihtelevat erikoisaloittain

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: 09.03.2015. Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: 09.03.2015. Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. odottavien lukumäärä ja odotusajat Erikoisalat 1-90 % 10 Sisätaudit 155 141 12 2 1,29 19 10E Sisätautien endokrinologia 119 109 8 2 1,68 25 10G Sisätautien gastroenterologia 274 244 30 0 0

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

ATK sote-integraatiossa Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirin kannalta

ATK sote-integraatiossa Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirin kannalta ATK sote-integraatiossa Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirin kannalta O-P Lehtonen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriä VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin perustehtävä

Lisätiedot

VSSHP, sisäiset lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-12 2013, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana

VSSHP, sisäiset lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-12 2013, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana 01-12, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana AURA 2 10 SISÄTAUDIT 10 10C Sydänkeskus 6 10E Endokrinologia 5 10G Gastroenterologia 3 10H Hematologia 4 10P Päivystyssisätaudit 1 10R Reumatologia

Lisätiedot

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote)

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote) 1 lukumäärä 1) ja odotusajat 2) SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 507 456 45 6 1,2 23 10 SISÄTAUDIT 108 103 2 3 2,8 12 10E Endokrinologia 21 21 0 0 0,0 16 10G Gastroterologia 137 133 4 0 0,0 27 10H Hematologia 14 13

Lisätiedot

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote)

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote) 1 lukumäärä 1) ja odotusajat 2) SISÄTAUDIT 410 396 13 1 0,2 19 10 SISÄTAUDIT 61 56 4 1 1,6 20 10E Endokrinologia 23 23 0 0 0,0 6 10G Gastroterologia 102 100 2 0 0,0 26 10H Hematologia 11 11 0 0 0,0 15

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 30.4.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 30.4.2010 tilanne 1 Yleistä 30.4.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Update on the residency training

Update on the residency training Update on the residency training Liisa Lehtonen, Professor in Pediatrics Chairperson for the Committee of Residency Training programs University of Turku Information seminar for the leaders of the residency

Lisätiedot

LÄÄKETIETEEN ALAN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN JA PROFILOINTI

LÄÄKETIETEEN ALAN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN JA PROFILOINTI LÄÄKETIETEEN ALAN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN JA PROFILOINTI Työryhmän vastattavaksi on toimeksiannossa on annettu seuraavat kysymykset: millainen oppiainevalikoima alalla tarvitaan

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2009

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2009 Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2009 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk

Lisätiedot

neurokirurgia keskussairaala 1 1 0,23 134 neurokirurgia yo-sairaala 166 176 83,19 53 068 neurokirurgia yhteensä 166 177 83,42 53 202

neurokirurgia keskussairaala 1 1 0,23 134 neurokirurgia yo-sairaala 166 176 83,19 53 068 neurokirurgia yhteensä 166 177 83,42 53 202 Erikoissairaanhoidon avo- ja päikikäyttö Erikoisala Sairaalatyyppi Potilaat Käynnit avodrgt Kustannus sisätaudit keskussairaala 2 176 7 703 4 034,75 2 376 421 sisätaudit aluesairaala 10 213 16 547 7 064,99

Lisätiedot

101P Arvioidaan tutkimustietoa ja sen luotettavuutta kriittisesti Erikoistuminen myönnetty 8 tuntia, hallinnollinen koulutus kaikille erikoisaloille

101P Arvioidaan tutkimustietoa ja sen luotettavuutta kriittisesti Erikoistuminen myönnetty 8 tuntia, hallinnollinen koulutus kaikille erikoisaloille LÄÄKÄRIPÄIVÄT 2014 08. - 10.01.2014 Erikoistumispisteiden myöntö kursseittain: 100P Elvytyksen pienryhmäopetus Erikoistuminen myönnetty 6 tuntia, alat akuuttilääketiede, anestesiologia ja tehohoito, keuhkosairaudet,

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy - 31.8.2009 tilanne 1 Yleistä 31.8.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet. Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä

Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet. Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä Lääkärien ansiokäsitteet Peruspalkka = tehtäväkohtainen palkka Säännöllisen työajan ansio

Lisätiedot

ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO. Koulutuspaikka Hyväksyttävä koulutusaika Sopimuksen voimassaoloaika Forssan seudun terveydenhuollon ky (Forssan sairaala)

ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO. Koulutuspaikka Hyväksyttävä koulutusaika Sopimuksen voimassaoloaika Forssan seudun terveydenhuollon ky (Forssan sairaala) TAMPEREEN YLIOPISTO Lääketieteen ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN KOULUTUSSOPIMUKSET ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO Forssan seudun terveydenhuollon ky (Forssan sairaala) 1 v Hatanpään sairaala, anestesia Jokilaakson

Lisätiedot

AKUUTTILÄÄKETIEDE ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO

AKUUTTILÄÄKETIEDE ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO TAMPEREEN YLIOPISTO Lääketieteen ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN KOULUTUSSOPIMUKSET AKUUTTILÄÄKETIEDE Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Päivystyspoliklinikka Päivystysklinikka Pohjois-Karjalan keskussairaala,

Lisätiedot

Hoidon saatavuuden seuranta erikoissairaanhoidossa 31.10.2007 tilanne

Hoidon saatavuuden seuranta erikoissairaanhoidossa 31.10.2007 tilanne Tiedosta hyvinvointia 1 Hoidon saatavuuden seuranta erikoissairaanhoidossa 31.10.2007 tilanne Tiedosta hyvinvointia 2 Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.10.2007

Lisätiedot

KUNTANEUVOTTELUT JA ESITYSTEN TEKEMINEN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ VUONNA 2018

KUNTANEUVOTTELUT JA ESITYSTEN TEKEMINEN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ VUONNA 2018 VSSHP:n jäsenkunnille KUTSU Turun yliopistolle 7.4.2017 KUNTANEUVOTTELUT JA ESITYSTEN TEKEMINEN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ VUONNA 2018 Sairaanhoitopiirin kuntaneuvottelut järjestetään

Lisätiedot

Kuntarakenneleiri 14.4.2015

Kuntarakenneleiri 14.4.2015 Kuntarakenneleiri 14.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Maire Ahopelto kuntayhtymän johtaja sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun soten v. 2013 ylijäämän palautus jäsenkunnille 7.4.2015

Lisätiedot

Hoitojaksot ja päiväkirurgia - Vårdperioder och dagkirurgi. Hoitojaksot Muutos-% Päivystyksen osuus % Vårdperioder Ändring % Jourens andel %

Hoitojaksot ja päiväkirurgia - Vårdperioder och dagkirurgi. Hoitojaksot Muutos-% Päivystyksen osuus % Vårdperioder Ändring % Jourens andel % Liitetaulukko 1. Somaattisen erikoissairaanhoidon potilaat, hoitojaksot, hoitopäivät sekä avohoitokäynnit sairaanhoitopiirin, sairaalatyypin sekä iän mukaan 2015 Bilagetabell 1. Specialiserad somatisk

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

Leena Setälä Leena Setälä sairaanhoitopiirin johtaja

Leena Setälä Leena Setälä sairaanhoitopiirin johtaja VSSHP:n jäsenkunnille KUTSU Turun yliopistolle 9.4.2018 KUNTANEUVOTTELUT JA ESITYSTEN TEKEMINEN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ VUONNA 2019 Sairaanhoitopiirin kuntaneuvottelut järjestetään

Lisätiedot

Olen ollut aikaisemmin Helsingin yliopiston kirjoilla, vaikka lisensiaatin tutkinto on suoritettu muualla

Olen ollut aikaisemmin Helsingin yliopiston kirjoilla, vaikka lisensiaatin tutkinto on suoritettu muualla Tiedekunta täyttää Saapunut Opinto-oikeus Todistus HAKEMUS OPINTO-OIKEUDEN SAAMISEKSI ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEEN (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta

Lisätiedot

Ammattipätevyys. 02 Pysyvää sijoittautumista koskevat kysymykset

Ammattipätevyys. 02 Pysyvää sijoittautumista koskevat kysymykset Ammattipätevyys 02 Pysyvää sijoittautumista koskevat kysymykset Ammattia koskevat kysymykset Ammatin määrittäminen 1. 1. 1 Onko seuraava ammatti: [${Profession}] säännelty maassanne? 1. 1. 2 Mikä on seuraavaan

Lisätiedot

Käyttötalousosa 2016 Määräraha Muutettu Toteutunut tot.% Tuloarvio Muutettu Toteutunut tot.%

Käyttötalousosa 2016 Määräraha Muutettu Toteutunut tot.% Tuloarvio Muutettu Toteutunut tot.% Dialyysi,ostopalv Hammas-ja suurair.- Ihotaudit-ostopalvelu Keuhkosairaudet- Kirurgia-ostopalvelu Korva-,Nenä-,kurkkus- Kuntoutus-ostopalvelut Lastenpsykiatria- Lastentaudit-ostopalvelu Naistentautien-ostopalvelu

Lisätiedot

KUNTANEUVOTTELUT JA ESITYSTEN TEKEMINEN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ VUONNA 2016

KUNTANEUVOTTELUT JA ESITYSTEN TEKEMINEN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ VUONNA 2016 VSSHP:n jäsenkunnille KUTSU Turun yliopistolle 16.3.2015 KUNTANEUVOTTELUT JA ESITYSTEN TEKEMINEN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ VUONNA 2016 Sairaanhoitopiirin kuntaneuvottelut järjestetään

Lisätiedot

erikoistuvien Anestesiologia ja tehohoito Rauman aluesairaala v 9 kk Alho, Marja-Leena toistaiseksi

erikoistuvien Anestesiologia ja tehohoito Rauman aluesairaala v 9 kk Alho, Marja-Leena toistaiseksi KOULUTUSSOPIMUKSET KOULUTUSALOITTAIN 8.7.2016 aluesairaala/ muu erikoistuvien sopimukset KOULUTUSAIKA keskussairaala voimassaoloaika virat Tyks/Ty kouluttaja kouluttajan sähköposti Akuuttilääketiede TYKS,

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuus 2014. Pirjo Häkkinen

Sairaaloiden tuottavuus 2014. Pirjo Häkkinen Sairaaloiden tuottavuus 2014 Pirjo Häkkinen 4.3.2016 Sairaaloiden tuottavuus 2014 Tilastoraportti 3/2016 1 Sairaanhoitopiirien sairaaloiden tuottavuus 2014; sairaanhoitopiirien keskimääräinen tuottavuusluku

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon tulevaisuus ja yhteistyömahdollisuudet talousalueella

Erikoissairaanhoidon tulevaisuus ja yhteistyömahdollisuudet talousalueella Talousalueparlamentti 18.8.2010 Erikoissairaanhoidon tulevaisuus ja yhteistyömahdollisuudet talousalueella Asko Saari sairaanhoitoalueen johtaja, johtava lääkäri Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Kyselyssä pääsee etenemään ilman, että vastaa kaikkiin kysymyksiin (poikkeuksena tähdellä merkityt taustatietokysymykset).

Kyselyssä pääsee etenemään ilman, että vastaa kaikkiin kysymyksiin (poikkeuksena tähdellä merkityt taustatietokysymykset). Tietojärjestelmät lääkärin työvälineenä VASTAUSOHJE Tervetuloa vastaamaan potilastietojärjetelmien käytettävyyttä koskevaan tutkimukseen. Arvioi lomakkeella olevia kysymyksiä ja väittämiä tämänhetkisen

Lisätiedot

Kirurgian tulevaisuus julkisessa erikoissairaanhoidossa

Kirurgian tulevaisuus julkisessa erikoissairaanhoidossa Kirurgian tulevaisuus julkisessa erikoissairaanhoidossa Professori Martti Talja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Tulevaisuuden megatrendejä (1) Sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kansantuotetta

Lisätiedot

KOULUTUSSOPIMUKSET KOULUTUSALOITTAIN KOULUTUSAIKA aluesairaala / keskussairaala virat. erikoistuvien

KOULUTUSSOPIMUKSET KOULUTUSALOITTAIN KOULUTUSAIKA aluesairaala / keskussairaala virat. erikoistuvien KOULUTUSSOPIMUKSET KOULUTUSALOITTAIN 01.04.2019 KOULUTUSAIKA aluesairaala / muu erikoistuvien sopimukset keskussairaala voimassaoloaika virat Tyks/Ty kouluttaja kouluttajan sähköposti Akuuttilääketiede

Lisätiedot

Oy Apotti Ab Asiakas- ja potilastietojärjestelmän ulkoinen päätöksenteon tuki. Markkinakartoitus ja tietopyyntö

Oy Apotti Ab Asiakas- ja potilastietojärjestelmän ulkoinen päätöksenteon tuki. Markkinakartoitus ja tietopyyntö Oy Apotti Ab Asiakas- ja potilastietojärjestelmän ulkoinen päätöksenteon tuki Markkinakartoitus ja tietopyyntö 1.2.2017 1(9) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Yleistä Apotti-hankkeesta... 2 3 Tietopyynnön

Lisätiedot

erikoistuvien sopimukset kouluttaja

erikoistuvien sopimukset kouluttaja KOULUTUSSOPIMUKSET KOULUTUSALOITTAIN 10.05.2019 KOULUTUSAIKA aluesairaala / muu erikoistuvien sopimukset kouluttaja keskussairaala voimassaoloaika virat Tyks/Ty kouluttajan sähköposti Akuuttilääketiede

Lisätiedot

KOULUTUSSOPIMUKSET KOULUTUSALOITTAIN KOULUTUSAIKA aluesairaala / erikoistuvien. keskussairaala virat

KOULUTUSSOPIMUKSET KOULUTUSALOITTAIN KOULUTUSAIKA aluesairaala / erikoistuvien. keskussairaala virat KOULUTUSSOPIMUKSET KOULUTUSALOITTAIN 5.5.2017 KOULUTUSAIKA aluesairaala / muu erikoistuvien sopimukset keskussairaala voimassaoloaika virat Tyks/Ty kouluttaja kouluttajan sähköposti Akuuttilääketiede TYKS,

Lisätiedot