Saman katon alle. Kirkkotilatyöryhmän mietintö kirkkotilojen kehittämisestä yhteisöjen keskuksiksi

Transkriptio

1 Saman katon alle Kirkkotilatyöryhmän mietintö kirkkotilojen kehittämisestä yhteisöjen keskuksiksi Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 78 Kirkko ja toiminta

2

3 Saman katon alle Kirkkotilatyöryhmän mietintö kirkkotilojen kehittämisestä yhteisöjen keskuksiksi Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 78 Kirkko ja toiminta Kirkkohallitus Helsinki 2019

4 Saman katon alle. Kirkkotilatyöryhmän mietintö kirkkotilojen kehittämisestä yhteisöjen keskuksiksi Kirkkohallitus Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 78 Kirkko ja toiminta Selvitykset ja mietinnöt Asianumero: DKIR/172/06.02/2019 Taitto: Grano Oy Kansi: Sari Dhima ISBN (nid.) ISBN (saavutettava PDF) ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Grano Oy Vaasa 2019

5 SISÄLLYS Kirkkohallitukselle Jumalan huone ja seurakunnan koti kirkkotilan teologinen merkitys... 9 Kirkkorakennus Jumalan läsnäolon paikka... 9 Kirkko pyhitetään käyttöön vihkimisellä Alttaritila ja sen käyttötavat luterilaisissa kirkoissa Neljän toimituspisteen malli Muutokset kirkkotilassa Yhteenveto Lähteet ja kirjallisuus Kirkkotila yhteisön keskuksena Yhteisöllisyys, mitä se on? Kirkkorakennus kristillisen yhteisön keskuksena Kirkkotilan muutokset heijastavat kunkin aikakauden kokemusta yhteisöllisyydestä Sosiologiset muutokset haastavat kirkkotilaa Muunneltava kirkkosali yhteisön kotina Alttari määrittää kirkkoon sopivan toiminnan Alttaripöytä keskelle kirkkosalia? Kirkkokahvit suomalaisen yhteisöllisyyden vahvistajana Lapset ja nuoret yhteisön rakentajina Esteettömyys osana yhteisöllisyyttä Avaimet osallisuuden ja luottamuksen symbolina Lukitut vai avoimet ovet? Automaattihälytyksistä nykyaikaiseen kulunvalvontaan Vuorovaikutus yhteisöllisyyden edellytyksenä Kirkollinen kulttuuriperintö on arvokkainta kulttuuriperintöämme Kirkkotilojen monet arvot Mikä tekee kirkkotilasta erityisen? Kirkollisten rakennusten suojelu sisällöstä ja vaikutuksista Naapurista mallia? Elävä ja muuttuva kirkkotila kulttuuriperintönä Tieto edellytyksenä arvojen ja merkitysten selvittämiselle Askelmerkkejä tulevaisuuteen Yhteenveto... 48

6 4 Kirkkojen rakentamiseen ja muutoksiin liittyvät oikeudelliset kysymykset Seurakunnan tehtävä ja kirkkorakennus Lausuntopyynnöt ennen päätöksentekoa Päätösvallan käyttäminen, määräenemmistöpäätös ja päätöksen alistaminen Kirkollisen rakennuksen suojelu, rakennussuojelun kustannukset ja suojelun päättyminen Uuden kirkon rakentaminen tai hankkiminen taikka muun rakennuksen muuttaminen kirkoksi Kirkollisen rakennuksen olennainen muuttaminen ja käyttötarkoituksen muuttaminen Kirkkojen määrän vähentäminen Päätöksen nähtävillä pitäminen ja valitusoikeudet Mistä tulisi olla tarkemmat säännökset tai määräykset? Yhteenveto Lähteet ja kirjallisuus Kirkkotilojen ylläpito ja talous Yleiskatsaus Seurakuntien tulorahoitus koostuu pääosin kirkollisverosta ja valtionrahoituksesta Kiinteistövarallisuuden hallinta ja erilaisten rahoitusmallien käyttäminen Kiinteistöjohtaminen ja kiinteistöstrategia: ennakoitavuutta ja säästöä Yhteenveto Lähteet ja kirjallisuus Kirkkotilan AV-tekniset haasteet ja mahdollisuudet Audiotekniikka ja äänentoisto Videotekniikka Esitystekniikka Lisätyn ja virtuaalisen todellisuuden hyödyntäminen kirkkotilassa Valotekniikka Yhteenveto Kirkkotilan monitoimisuuden kehittäminen suojelluissa kirkoissa Milloin uusissa kirkoissa alkoi näkyä monitoimiajattelua? Millaisen vanhan kirkon voi muokata monitoimisemmaksi? Suuren kirkon tiloihin mahtuu paremmin? Kalustemuutoksin uusia toiminta-ajatuksia Milloin kirkkosalia ei voi jakaa? Yleisimmät muutokset Kirkkolain suojelusäädösten kehittäminen Kuvalähteet Eriävä mielipide

7 KIRKKOHALLITUKSELLE Kirkkohallituksen täysistunto asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella suunnitelma kirkkotilojen kehittämisestä yhteisöjen keskuksiksi yhteistyössä Museoviraston kanssa. Toimikaudeksi määrättiin Sitä jatkettiin työryhmän pyynnöstä saakka. Kirkkohallitus nimesi työryhmän puheenjohtajaksi piispa Jari Jolkkosen Kuopion hiippakunnasta. Jäseniksi nimettiin aakkosjärjestyksessä mainiten diakoni Ulla Anttila, Alajärven seurakunta, Lehtimäen kappeliseurakunta; dosentti, TT, TaM Sari Dhima, Aalto-yliopisto; kaplan Camilla Ekholm, Sibbo svenska församling; toimittaja, kirkolliskokousedustaja, kirkkohallituksen täysistunnon jäsen Pekka Heikkilä, Turun arkkihiippakunta; kouluttaja, TT Juhani Holma, Kirkon koulutuskeskus; yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen, Museovirasto; yliarkkitehti, TkT Antti Pihkala, Kirkkohallitus; lakimiesasessori, TT, OTM Riikka Ryökäs, Kuopion hiippakunta; talousjohtaja Anneli Salo, Kempeleen seurakunta sekä kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto, Kirkkohallitus. Sihteeriksi nimitettiin TT, post-doc tutkija Arto Kuorikoski, Avoin yliopisto Helsinki. Järjestäytymiskokouksessaan työryhmä otti nimekseen Kirkkotilatyöryhmä. Varapuheenjohtajaksi valittiin kaplan Camilla Ekholm. Työryhmä kokoontui 11 kertaa. Kokoontumisiin kutsuttiin kuultavaksi toimeksiannon kannalta ajankohtaisia rakennushankkeiden edustajia. Näissä käytiin läpi vireillä olevia muutoshankkeita, joissa suojeltua kirkkotilaa on pyritty muuttamaan siten, että se tukisi jumalanpalveluselämän lisäksi myös muun seurakunnan toiminnan keskittämistä kirkkotilaan. Osa työryhmän jäsenistä osallistui myös yliarkkitehti Pihkalan johdolla suoritettuihin työkäynteihin, joissa tutustuttiin useissa seurakunnissa paikan päällä muutosvaiheessa oleviin kirkkotiloihin. Näin saatiin konkreettisia esimerkkejä kirkkotilan käytön kehittämistä koskevista haasteista ja ratkaisuista. Kirkkotilatyöryhmä teki opintomatkan Ruotsiin ja tutustui kolmen tiiviin päivän aikana yhteensä viiteentoista toimeksiannon kannalta keskeiseen kirkkoon Tukholman, Strängnäsin ja Uppsalan hiippakuntien alueilla. Työryhmän sihteeri tutustui lisäksi mietinnön kannalta keskeisiin kirkkoihin Göteborgin ja Skaran hiippakunnissa. Näissä tutustumissa kävi ilmi, että vanhoja kirkkotiloja on pyritty uudistamaan rakennuksen luonnetta, käyttöä, historiaa tai arkkitehtonisia ratkaisuja kunnioittaen. Useimpien kirkkojen takaosaan on lisätty esimerkiksi lasten paikka sekä tila kirkkokahveja ja pienimuotoisia kokouksia varten. Eräissä kirkoissa sivuristeihin tai muuhun sopivaan paikkaa oli sijoitettu rukousalttareita henkilökohtaista hiljentymistä, raamattu- ja rukouspiirejä ja viikkomessuja varten. Yksittäisiä penkkirivejä oli korvattu irtotuoleilla joustavuuden lisäämiseksi joko kirkkosalin etu- tai takaosasta. Pienehköjä kerho- 5

8 ja toimistotiloja oli sijoitettu kirkkoon tai rakennettu kirkkoon liittyvä laajennus. Näistä ja muista ratkaisuista kerrotaan lähemmin mietinnössä. Kirkkotilatyöryhmä piti tehtävän erityisen luonteen vuoksi välttämättömänä, että lopullisessa mietinnössä olisi erilaisia muutostarpeita ja -ratkaisuja koskevia kuvia. Kuvat tuovat konkretiaa ja toivon mukaan auttavat lukijaa hahmottamaan erilaisia ratkaisumalleja. Lisäksi työryhmä päätti jakaa mietinnön alalukujen kirjoittamisen työryhmän jäsenille siten, että kunkin alaluvun pohjatekstistä vastaa kirjoittaja, kirjoittajapari tai -ryhmä seuraavasti: 1. luku: Sari Dhima ja Jari Jolkkonen 2. luku: Ulla Anttila, Camilla Ekholm, Juhani Holma ja Pekka Heikkilä 3. luku: Sirkkaliisa Jetsonen ja Saana Tammisto 4. luku: Riikka Ryökäs 5. luku: Anneli Salo 6. luku: Pekka Heikkilä 7. luku: Antti Pihkala Jokaisesta artikkelista käytiin laajaa keskustelua ja tekstejä kehitettiin yhdessä. Kyse ei siis ole vain pohjatekstien kirjoittajien omista näkemyksistä, vaan mietinnön painotuksia voidaan pitää työryhmän yhteisinä. Työryhmä on arvioinut myös nykyisen lainsäädännön toimivuutta luvulla lainsäädännössä tapahtui muutos, joka toi kirkkotilojen muutoksia koskevat säännökset aikaisempaa vahvemmin kirkon oman päätöksenteon piiriin. Työryhmä pitää tätä olennaisena ja tärkeänä, eikä esitä muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön. Kirkolliskokouksen alkuperäisessä tehtävänannossa kirkkohallitukselle puhutaan suunnitelmasta kirkkotilojen kehittämiseksi yhteisöjen keskukseksi. Kirkkomme järjestysmuoto korostaa seurakunnan itsehallintoa. Seurakunnan auto nomia periaatteesta seuraa, että työryhmällä tai kirkkohallituksella ei ole kirkkolainsäädäntöön perustuvaa toimivaltaa antaa seurakunnille sitovia määräyk siä tai velvoittavia suunnitelmia kirkkotilojen kehittämiseksi. Yksityiskohtaisten ohjeiden antaminen olisi ongelmallista myös siksi, että jokainen kirkkotila on ainutlaatuinen yksilö. Ottaen huomioon nämä näkökulmat kirkkotilatyöryhmä luovuttaa mietintönsä kunnioittavasti kirkkohallitukselle ja toivoo, että mietintö voisi palvella tehtävänannossa mainittua tavoitetta: kehittää kirkkotiloja entistä vahvemmin yhteisön keskuksiksi. Helsingissä 11. päivänä helmikuuta 2019 Kirkkotilatyöryhmä TT Arto Kuorikoski on liittänyt mietintöön eriävän mielipiteen. 6

9 Jari Jolkkonen Ulla Anttila Sari Dhima Camilla Ekholm Pekka Heikkilä Juhani Holma Sirkkaliisa Jetsonen Antti Pihkala Riikka Ryökäs Anneli Salo Saana Tammisto 7

10 8

11 1 JUMALAN HUONE JA SEURAKUNNAN KOTI KIRKKOTILAN TEOLOGINEN MERKITYS Kun pappi astuu alttarille toimittamaan jumalanpalvelusta, hän kumartaa ensin alttariin päin ja polvistuu hiljaiseen rukoukseen. Vasta sitten hän avaa käsikirjan ja aloittaa jumalanpalveluksen. Ikivanhan tavan mukaan kirkkoon astuva kulkija tekee kirkkoon astuessaan ensimmäisenä ristinmerkin ja lausuu mielessään: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Idän kirkoissa monet tekevät ristinmerkin kolmesti. Lännen kirkoissa on tapana myös notkistaa toista polvea maahan kunnioituksen merkiksi tai koskettaa sormella oven vieressä olevaa vesimaljaa oman kasteen muistamiseksi. Erilaiset tavat kertovat samasta asiasta. Kirkkojärjestyksen mukaan uusi kirkko on vihittävä Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi. Kun kirkko on vihitty, sitä saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin. Kirkkotila eroaa siis esimerkiksi pankista, teatterista tai urheiluhallista siten, että se on Jumalalle pyhitetty huone (domus Dei). Pyhyys merkitsee ennen kaikkea sitä, että kirkko on Jumalan läsnäolon ja kohtaamisen paikka. Kristillisen uskon mukaan Jumala ei eristäydy omaan todellisuuteensa vaan etsii ihmistä ja tahtoo olla vuoropuhelussa tämän kanssa. Siksi kirkko on myös seurakunnan koti (domus ecclesiae), jossa kolmiyhteinen Jumala puhuttelee, armahtaa, lohduttaa, ohjaa ja vahvistaa seurakuntaansa. Kirkko on siis yhtä aikaa Jumalan asuinsija ja seurakunnan koti. Tämä kaksoisnäkökulma auttaa ymmärtämään, mikä kirkkotila on ja mitä kirkkojärjestyksessä tarkoitetaan sen pyhyyteen soveltuvilla tarkoituksilla. 1 Se auttaa myös sovittamaan yhteen kirkkotilan käyttöön liittyviä erilaisia, joskus vastakkaisiakin odotuksia. Ymmärtääksemme kirkkotilan arkkitehtuuria ja hengellistä merkitystä on luotava lyhyt katsaus Vanhan ja Uuden testamentin käsityksiin Jumalan läsnäolosta ja toiminnasta. Kirkkorakennus Jumalan läsnäolon paikka Vaikka ensimmäiset kirkkorakennukset rakennettiin noin kolme sataa vuotta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen, seurakunnan yhteisen kirkkotilan juuret ovat jo Vanhassa testamentissa, erityisesti Jerusalemin temppelissä (1. Kun. 6:1 38 vrt. 2. Moos. 25:8). 2 Vanhan testamentin mukaan kuningas Salomo rakensi temppelin Herralle erityisesti sovituksen ja rukouksen paikaksi. Kertomus Salomon rukouksesta temppelin vihkimisessä kertoo vakaumuksesta, että Jumala on kaikkivaltias, eikä hän ole sidottu ajan ja paikan rajoihin. 3 Toisaalta Salomo 9

12 luottaa siihen, että Jumala on armollinen ja tahtoo siksi kuulla rukouksemme ja tulla meitä lähelle: Mutta asuisiko Jumala maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat - miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut! Herra, minun Jumalani! Käänny kuitenkin palvelijasi puoleen ja kuule nöyrä pyyntöni, kun nyt hartaasti rukoilen sinun edessäsi. Pidä päivin ja öin silmissäsi tämä temppeli, paikka, jossa olet sanonut nimesi asuvan. Kuule, mitä palvelijasi tähän paikkaan päin kääntyneenä rukoilee. Kuule palvelijasi ja kansasi Israelin pyynnöt, kun me käännymme tätä paikkaa kohti ja rukoilemme sinua. Kuule ne asuinsijaasi taivaaseen, kuule ja anna anteeksi! (1. Kun. 8:27 30) Uuden testamentin ydinsanoma on evankeliumi Kristuksesta: Jumala tulee meitä lähelle Jeesuksen Kristuksen sanoissa ja teoissa. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ei poistu luotamme vaan jatkaa kirkastettuna läsnäoloaan seurakuntansa keskellä. Hän on läsnä siellä, missä seurakunta kokoontuu hänen nimeensä julistamaan evankeliumia (Matt. 18:20), kastamaan hänen seuraajakseen (Matt. 28:20) ja viettämään pyhää ehtoollista hänen muistokseen (Luuk. 22:20; vrt. 24:30). Jumala on läsnä seurakunnassaan kuten Jerusalemin temppelissä: Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen (Ef. 2:20 22). 4 Ei ole sattuma, että nämä kohdat ovat vahvasti esillä myös kirkon vihkimisen jumalanpalveluksessa. Kirkko pyhitetään käyttöön vihkimisellä Uusi kirkko pyhitetään toimittamalla kirkon vihkiminen ja viettämällä ehtoollista yhteisessä jumalanpalveluksessa. Vihkiminen on ennen kaikkea kiitosjumalanpalvelus, jossa kirkko erotetaan seurakunnan jumalanpalveluspaikaksi Jumalan sanalla ja rukouksella. Kirkon vihkiminen kertoo paljon siitä, mikä kirkkotilassa on olennaista, nimittäin kaste, evankeliumin julistus ja ehtoollisen vietto. Vihkimisen alussa luetaan edellä mainittu Efesolaiskirjeen kohta, jonka mukaan seurakunta on elävistä kivistä rakentuva Jumalan temppeli. Tämän jälkeen piispa asettuu kastemaljan luo ja lausuu: Olkoon tämä kastemaljan vesi pelastuksen lähde, kun pyhän kasteen sakramentti toimitetaan Kristuksen käskyn mukaan. Tämän jälkeen luetaan kasteeseen liittyvä Uuden testamentin lukukappale, kaadetaan vettä kastemaljaan ja sytytetään kastekynttilä. Seuraavaksi piispa asettuu saarnantuolin luo ja lausuu: Kaikukoon tästä saarnatuolista armon ja totuuden sana kirkkaana niin, että se herättäisi kuulijat synnin unesta, vapauttaisi syyllisyydestä ja auttaisi meitä vaeltamaan kohti taivaan kotia. 10

13 Lukukappaleiden lukemisen ja kynttilän sytyttämisen jälkeen vihkijä menee alttarin luo ja lausuu: Olkoon tämä alttari Jumalan perheen yhteinen pöytä, jonka äärellä seurakunta ottaa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren. Tämän jälkeen piispa kehottaa seurakuntaa täyttämään vihittävän tilan laululla ja soitolla, että seurakunta ylistäisi koko sydämestään Jumalaa, saisi avun ahdistukseensa ja ilon elämäänsä. Myös kirkonkelloille on omat siunaamisen sanat ja Raamatun lukukappale. Tämän jälkeen luetaan erityinen vihkimisrukous: Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala. Sinä asut valossa, jonne yksikään ihminen ei voi tulla. Sinä et asu käsin tehdyssä temppelissä, vaan taivas on sinun istuimesi ja maa jalkojesi koroke. Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat. Kuitenkin olet luvannut olla omiesi luona joka päivä. Me rukoilemme sinua: Siunaa meitä ja kaikkia, jotka kokoontuvat tänne. Kuule rukoukset, jotka seurakuntasi täällä kantaa eteesi. Anna seurakuntasi tuntea täällä sinun läsnäoloasi niin, että elämäämme hallitsee Jumalan lasten rauha ja turvallisuus. Tee tämä kirkko seurakunnalle rakkaaksi paikaksi. Anna armosi, niin että sanaasi julistetaan täällä puhtaasti ja sakramentit toimitetaan oikein. Johdata meidät tämän elämän jälkeen luoksesi taivaan kirkkauteen, niin että voisimme yhdessä taivaan enkelien ja kaikkien pyhien kanssa liittyä taivaalliseen jumalanpalvelukseen ja ylistää sinua lakkaamatta. Varsinaisissa siunaamisen sanoissa tiivistyy ajatus kirkosta Jumalan huoneena ja seurakunnan kotina: Siunatkoon kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki tämän kirkon ja kaikki, jotka tänne tulevat, ja olkoon tämä kirkko pyhitetty Jumalan huoneeksi ja seurakunnan kodiksi. Tämän jälkeen jumalanpalvelus jatkuu tavanomaisella ehtoollisjumalanpalveluksen vietolla. Kiitosvirren ja Herran siunauksen jälkeen piispa toteaa, että kirkko on nyt pyhitetty Jumalan sanalla ja rukouksella jumalanpalveluskäyttöön. Samalla muistutetaan meidän jumalanpalveluksestamme taivaallisen jumalanpalveluksen esimakuna ja luetaan Ilmestyskirjan lupaus: Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen (Ilm. 21:3 4). Vanhemman kirkkolain mukaan ennen kuin kirkossa voidaan viettää jumalanpalvelusta, piispan tai piispan määräämän henkilön on toimitettava kirkon vihkiminen kirkkokäsikirjan mukaisesti. Kirkko vihitään myös, kun se otetaan uudelleen käyttöön. Kirkon vihkimys on edellytys sille, että kirkossa voidaan säännöllisesti toimittaa ja jakaa sakramentteja. 5 Käsitys kirkosta Jumalan asuinsijana ja seurakunnan kotina heijastuu myös kirkkotilan arkkitehtuurissa ja käytössä. Kirkkotila sisältää sisäänrakennetun dialogin: tila on sekä seurakunnan kokoontumispaikka että Jumalan läsnäolon paik- 11

14 ka. Tämä vuorovaikutus ilmenee jumalanpalveluksen kaksisuuntaisessa viestinnässä seurakunnasta alttarille ja alttarilta seurakuntaan päin. Seurakunta osallistuu vuoropuheluun rukoilemalla, ylistämällä ja veisaamalla virsiä. 6 Kirkkotila koostuu tavallisesti kahdesta osasta, alttaritilasta ja saliosasta. Vanhojen kirkkojen alttaritilaa sanotaan kuoriksi. Saliosa koostuu puolestaan seurakuntalaisten istuinalueesta. Tilojen luonnetta ja merkitystä osoitetaan tilassa konkreettisin merkein. Keskiaikaisissa kirkoissa kuorin ja saliosan rajaa osoittaa katosta roikkuva Ristiinnaulitun veistos, triumfikrusifiksi. Se heijastaa Uuden testamentin ajatusta, jonka mukaan Kristuksen kertakaikkinen ja sovittava kuolema repäisi ihmisiä ja kaikkein pyhintä eli alttaria erottavan väliverhon, ja yhdisti ihmiset Jumalan kanssa (Hepr. 9; Matt. 27:51). Triumfikrusifiksin alapuolella sijaitsi kuoriaita ja maallikkoalttari, jossa seurakuntalaiset vastaanottivat ehtoollisen. Keskiajalla kirkon kuoriosa oli vain pappeja varten ja se sijaitsi muuta kirkkosalia ylempänä. Tämä näkyy edelleen vanhemmissa kirkoissa, joissa alttaritila on korotettu muuta kirkkosalia ylemmäksi. Korotuksella on kahtalainen syy. Suomessa useat kirkot on rakennettu pitkäkirkon mallisiksi, jolloin alttari sijaitsee kirkkotilan etuosassa. Seurakuntalaisten on helpompi nähdä ja kuulla kirkkosalista mitä alttarilla tehdään, kun se on korotettu. Mutta korottamisella on myös symbolista merkitystä: astuminen ylös ehtoollispöytään ilmaisee ihmisen korottamista ja ylentämistä Kristuksen ruumiin ja veren vastaanottajaksi. Samalla kuoriosan korotus painottaa alttarin erityistä merkitystä suhteessa muuhun tilaan. 7 Toisaalta alttaritila voidaan toteuttaa myös ilman korotusta. Tällöin alttaritilaa rajaavat korottamisen ja porrasaskelmien sijasta alttarikalusteet. Kun alttaritila on samassa tasossa seurakuntasalin kanssa, myös liikuntarajoitteisten on helpompi tulla alttarille. Mikäli kirkon kuoriosa on korotettu, kirkossa tulisi olla kuorin ja salin yhdistävä luiska liikuntarajoitteisia varten. Toinen vaihtoehto on, että ehtoollisen jakamisen aikana pappi tai muu ehtoollista jakava laskeutuu kuorista kirkkosalin puolelle jakamaan ehtoollisen niille, jotka eivät itse pääse alttarille. Konserteissa korotettu kuoriosa tarjoaa luonnollisen paikan esiintyjälle tai esiintyjille. Alttarikaiteen sisäpuoli tulisi kuitenkin rauhoittaa esiintyjistä. Alttaritila ja sen käyttötavat luterilaisissa kirkoissa Alttari ja sen ympärillä oleva tila on kirkon ydin. Ehtoollinen toimitetaan aina alttarilla, ja tavallisesti alttariosassa myös luetaan Raamatun lukukappaleita, pidetään saarna ja luetaan rukoukset. Alttaritilassa tapahtuvat siis keskeiset liturgiset toiminnot: rukouksen johtaminen, sanan julistaminen ja ehtoollisen vietto. Sanan välityksellä, siis Raamatun lukukappaleissa ja sitä selittävässä saarnassa, Jumala puhuttelee meitä ja tekee meidät osalliseksi armostaan. Ehtoollisen välityksellä Jumala välittää saman armon pyhitetyssä leivässä ja viinissä. Tämä kaikki tapahtuu rukouksen yhteydessä, Jumalan ja seurakunnan välisessä vuoropuhelussa. 12

15 Vanhemmissa kirkoissa alttari on usein kiinni takaseinässä. Tällöin liturgi toimittaa kasvot alttariin päin (versus apsidem) ne jumalanpalveluksen osat, joissa seurakunta puhuttelee Jumalaa, esimerkiksi rukoukset, synnintunnustuksen ja virret. Vastaavasti hän toimittaa seurakuntaan päin ne osat, joissa Jumala puhuttelee ihmistä: Raamatun tekstit, synninpäästön, kehotukset ja siunauksen. Koska alttari on ikivanhan perinteen mukaan rakennettu usein itäsuuntaan aurinko on Kristuksen ja ylösnousemuksen symboli puhutaan tällöin usein myös jumalanpalveluksen toimittamisesta itään päin (versus orientem). Vuonna 1998 alkaneessa jumalanpalvelusuudistuksessa korostettiin vuorovaikutuksen merkitystä: liturgian varsinainen toimittaja, subjekti, on seurakunta, joka toimittaa jumalanpalveluksen yhdessä liturgin kanssa. Tämä heijastuu myös kirkkotilan arkkitehtuurissa ja kalustuksen sijoittamisessa. Liturgisen uudistuksen vaikutus on ilmennyt siten, että uusimmissa kirkkotiloissa alttari on sijoitettu jo lähtökohtaisesti irti takaseinästä lähemmäksi kirkkosalia. Tällöin pappi toimittaa ehtoollisosan (tai koko jumalanpalveluksen) alttarin takaa ollen koko ajan kasvot seurakuntaan päin (versus populum). Myös monissa vanhoissa kirkkorakennuksissa vanha alttari on muun korjauksen yhteydessä irrotettu 1 3 metriä takaseinästä, jolloin pappi toimittaa jumalanpalveluksen koko ajan kasvot seurakuntaan päin. Joissakin kirkoissa vanha alttari on jätetty takaseinään kiinni ja sen eteen on sijoitettu kevyempi alttari, joko kiinteä tai siirrettävä. 8 Kuva 1. Liturgi toimittamassa messua alttarin takaa kansaan päin (versus populum). 13

16 Liturgi voi siis toimittaa jumalanpalveluksen joko kasvot alttariin päin (versus apsidem) tai kasvot seurakuntaan päin (versus populum). Molemmat tavat ovat hyväksyttäviä ja ilmaisevat jotakin olennaista jumalanpalveluksesta. Ne eivät myöskään sulje toisiaan pois. Alttarin sijoittamista tärkeämpää on se tapa, jolla liturgi ja avustajat toimittavat jumalanpalvelusta. Erityinen liturgian henki syntyy siitä, että kaikessa siinä, mitä messussa tehdään ja sanotaan, heijastuu palvova kiitos elävän Jumalan edessä. Kuva 2. Liturgi toimittamassa messua alttariin päin (versus apsidem). 14

17 Kristus tulee seurakuntansa keskelle sanassa ja sakramenteissa, siksi alttaritilan liturgiseen kalustukseen kuuluvat aina alttari ja saarnatuoli tai lukupulpetti. Varsinkin vanhemmissa kirkoissa kuoriosaan kuuluu myös jykevä ja taidokkaasti koristeltu saarnatuoli. Saarnatuolit ilmestyivät kirkkoihin kauan ennen reformaatiota, eikä kyse ole siten luterilaisten keksinnöstä. Ne kuitenkin sopivat hyvin luterilaisen reformaation korostuksiin: Jumala tulee luoksemme myös julistetun sanan välityksellä. Saarnan välityksellä Jumala puhuttelee, armahtaa, ohjaa ja rohkaisee sanankuulijoita. Siksi saarnatuolilla on vahva asema luterilaisissa kirkkotiloissa. Useimpien kirkkojen kalustukseen kuuluu myös alttarikaide ja kastemalja. Alttarikaiteen käyttö johtuu luterilaisesta ehtoolliskäsityksestä ja sitä heijastavasta käytännöstä: ehtoollisella jaetaan Kristuksen todellinen ruumis ja veri pyhitetyssä leivässä ja viinissä, ja kunnioituksesta tätä salaisuutta kohtaan ehtoollinen otetaan vastaan polvistuneena. Kastemalja on liturgisista kalusteista se, jonka paikka vaihtelee kirkkotilassa eniten. Jos kastemalja sijaitsee alttaritilassa, se muistuttaa kasteen ja ehtoollisen yhteydestä: molemmat ovat Kristuksen asettamia sakramentteja ja välittävät saman Jumalan armon. Jos taas kastemalja on sijoitettu kirkon ulko-oven läheisyyteen, se muistuttaa kasteen merkityksestä seurakunnan yhteyteen ottamisen sakramenttina: Kaste yhdistää meidät Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Molemmat tulkinnat sopivat luterilaisen teologian korostuksiin. Neljän toimituspisteen malli Jumalanpalveluksen toimittamisessa alttaritila jäsentyy pääosin kahdella tavalla, vaikka alttari ja saarnatuoli tai lukupulpetti kuuluvat jokaiseen kirkkoon. Erityisesti puhdasoppisuuden aikana yleistyi tapa toimittaa jumalanpalvelus kahdesta paikasta, alttarilta ja saarnatuolista. Saarnatuolista pidettiin saarna, muut osat johdettiin alttarilta. Tämä ratkaisu heijastuu myös monissa tuolta ajalta peräisin olevissa kirkoissa. Kahden kalusteen, alttarin ja lukupulpetin varaan rakennettua alttaritilaa tapaa näkee edelleen käytettävän monissa uudistetuissa roomalaiskatolisissa kirkkotiloissa. Tällaisen käytännön varjopuolena on, että jumalanpalvelus voi kangistua staattiseksi. Uusimmissa kirkkotiloissa on suosittu ratkaisua, jossa alttaritila jaetaan toiminnallisesti neljään osaan seuraavasti: Messun johdanto-osa toimitetaan alttarin edestä kuorista lähellä salia ja seurakuntalaisia (joskus käytettään myös lukupulpettia). Sen jälkeen messun sanaosa johdetaan lukupulpetista ja saarnatuolista. Seurakunnasta katsoen oikealla puolella olevasta lukupulpetista luetaan 1. ja 2. lukukappale, ja siksi sitä sanotaan epistolan puoleksi, ja seurakunnasta katsoen vasemmalla puolella olevasta saarnatuolista luetaan evankeliumi ja pidetään saarna, ja siksi sitä sanotaan evankeliumin puoleksi. Joissakin kirkkorakennuksissa epistolan ja evankeliumi puoli on sijoitettu päinvastoin. Uhrivirrestä alkava ehtoollisosa johde- 15

18 taan kokonaisuudessaan alttarilta. Messun päätös johdetaan sieltä mistä alkukin eli alttarin edestä (tai lukupulpetista). Kalustuksellisesti alttaritilassa tämä näkyy joko kahtena lukupulpettina tai niin, että alttarin toisella puolella on saarnatuoli ja vastakkaisella puolella lukupulpetti. Kuva 3. Ns. neljän pisteen mallissa alttaritilaa käytetään monipuolisesti. Alttarin jakaminen vanhan tavan mukaan neljään osaan auttaa käyttämään alttaria rikkaasti. Se myös tuo jumalanpalvelukseen liikettä ja dynaamisuutta. Seurakuntalaisen huomio kiinnittyy kuoritilassa eri osiin. Johdanto-osa tuo jumalanpalvelusta johtavan papin lähelle seurakuntalaisia. Alttarin yhteys ehtoolliseen korostuu: alttari on ennen kaikkea ehtoollispöytä. Muun muassa näistä syistä sekä vanhoissa että uusissa kirkkotiloissa on perusteltua suosia tätä niin sanottua neljän toimituspisteen mallia. Muutokset kirkkotilassa Modernisaatio ja muuttuneet yhteiskunnan tarpeet ovat muuttaneet kirkkotilaa. Uudet kirkkosalit ovat usein lyhyitä ja leveitä, jolloin ne tekevät myös alttaritiloista muodoltaan leveitä. 9 Vanhemmissa kirkoissa kirkkosali on puolestaan pitkä ja kapea. Muutospaineita kohdistuu enemmän vanhempiin kirkkotiloihin, joko niiden alttaritilaan tai kirkkosaliin tai molempiin. Kirkkotiloilta toivotaan yhä enemmän muunneltavuutta ja kustannustehokkuutta. Tilan monipuolisen käytön suurimpana esteenä nähdään usein kiinteät kalusteet, erityisesti kirkkosalin penkit ja joskus myös kiinteät alttarikalusteet. Lisäksi toivotaan tilan kehittämistä niin, että kirkosta löytyisi luonteva tila esimerkiksi kirkkokahvien nauttimiselle, kas- 16

19 teiden toimittamiselle, lasten leikeille, pienimuotoisille viikkomessuille, erilaisille rukous- ja raamattupiireille, konserteille ja muille kokoontumisille. Jokainen kirkkotila on yksilöllinen, joten tilaratkaisuihin on haastavaa antaa yksiselitteisiä ohjeita. Useimpiin toiveisiin voidaan kuitenkin vastata myönteisesti. Tämä edellyttää, että kirkkotilan teologinen merkitys on sisäistetty. Jokaista kirkkotilaa tulee myös kehittää sen yksilöllisiä historiallisia ja arkkitehtonisia perusratkaisuja kunnioittaen. Jokainen kirkko on merkki aiempien sukupolvien uskosta ja rakkaudesta. Se on lahja, jota tulee hoitaa sen yksilöllisiä piirteitä kunnioittaen niin, että myös tulevat sukupolvet voivat tunnistaa sen omakseen. Kirkon kiinteitä penkkejä on mahdollista vähentää joko edestä tai takaa, jos se nähdään tarkoituksenmukaiseksi. Tällainen ratkaisu voi avata uusia mahdollisuuksia esimerkiksi konserttien ja kirkkokahvien järjestämiselle. Irtokalusteita on ylipäänsä alettu suosia, koska ne tavallisesti lisäävät muunneltavuutta. Ristin muotoisissa kirkoissa niin sanottuja sivuristejä voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun halutaan rakentaa lapsille puuhatila tai erillinen alttari viikkomessuja, pienryhmiä tai rukoushetkiä varten. Sivualttarilla on reformaation kirkoissa huono kaiku, mutta alkuperäinen ongelma ei liittynyt kirkkoarkkitehtuuriin vaan rahan ja ehtoollisen yhdistämiseen; reformaattorit pitivät ongelmana, että erilaisilla alttareilla saatettiin toimittaa yksityisiä messuja rahallista korvausta vastaan. Kun tämä otetaan huomioon, luterilaisissa kirkoissa ei ole mitään teologista estettä sille, että pääalttarin lisäksi samassa kirkkotilassa on myös muita kappelitiloja tai rukousalttareita pienimuotoisempia toimituksia tai yksityistä hiljentymistä varten. Myös lähetyskynttelikkö ja vainajien muistamisen paikka voidaan sijoittaa kuoriosan ohella sivuristiin tai muuhun kirkkosalin osaan. Seurakunnissa tulisi suosia kirkkotilaa kasteiden toimittamisen paikkana. Tälle on monia perusteluja. Kasteessa otetaan Kristuksen ja hänen seurakuntansa yhteyteen. Kirkkotilassa on valmiina tekniikka ja tarvittavat välineet. Mitä enemmän kasteita ja muita kirkollisia toimituksia suoritetaan kirkossa, sitä vahvemmin kirkkotila voi kehittyä yhteisön keskukseksi. Kun ihminen kokee elämänsä ja sukunsa merkityksellisimpiä hetkiä juuri kirkkotilassa, kirkosta tulee vähitellen tuttu, rakas ja itselle tärkeä. Jotta kasteiden toimittaminen tuntuu kirkossa luontevalta, itse tilan tulee olla kastejuhlaan sopiva. Jos kaste toimitetaan kuoriosassa, on huolehdittava, ettei välimatka papin ja mahdollisesti kirkon penkissä istuvan seurakunnan välillä tulee suureksi. Jos taas kirkon takaosa on ahdas ja ankeaa eteistä muistuttava, kastemaljaa ei ole syytä sijoittaa ovelle eikä kastetta toimittaa takaosassa, vaikka kaste onkin ovi kirkon yhteyteen. Uusien kirkkojen rakennuksissa ja vanhojen uudistamisessa on haluttu suosia irtokalustusta kiinteiden kalusteratkaisujen sijaan. Pisimmillään vietynä tämä johtanut näkemyksiin, joiden mukaan alttarikin voisi olla siirrettävä; se voitaisiin siirtää pois aina, kun kuoriosaa halutaan käyttää konsertin, teatteriesityksen, kokouksen, juhlan tai muun tilaisuuden järjestämiseen. 17

20 Teologisesti ja liturgisesti on kuitenkin perustelluinta pitää alttari kiinteänä. Alttari on teologisesti koko kirkkotilan keskus ja sydän. Kirkkorakennus voidaan oikeastaan nähdä alttarina, jonka ympärille on rakennettu sali ja seinät. Alttarin muotoja on erilaisia. Alttarin alkuperä on Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmässä, jossa pappi toimitti sovitusuhrin. Pöytämäinen alttari heijastaa alkuseurakunnan kotijumalanpalvelusta ja ateriayhteyttä. Arkkumainen alttari yleistyi aikana, jolloin ehtoollista ryhdyttiin viettämään pyhillä paikoilla tai marttyyrien haudoilla. Tunnetuin näistä on Jeesuksen hautakirkko Jerusalemissa. Erilaiset muodot heijastavat yhteistä käsitystä siitä, että alttari on kirkkotilan keskus. Alttaritilaa koskevat muutokset ovat herkkiä asioita, jotka kärjistävät vastakkainasettelua helpommin kuin kirkkotilan muita osia koskevat muutokset. Erilaisiin tarpeisiin ja toivomuksiin voidaan parhaiten vastata siten, että kunnioitetaan alttaritilan pysyvyyttä ja toisaalta lisätään ennakkoluulottomasti muunneltavuutta kirkkosalin eri osissa. Kun alttaritilan arvo ja pyhyys on varmistettu, se voi vapauttaa kehittämään muita osia niin, että koko kirkkotila voi entistä vahvemmin kehittyä yhteisön keskukseksi. Kirkkotilan muutoksissa on syytä käyttää harkintaa ja luoda ensin kokonaiskuva kirkkotilan arkkitehtuurista, kulttuurihistoriallisesta arvosta, kiinteistä kalusteista ja irtokalustuksesta, taiteesta ja uruista sekä muusta esineistöstä. Kirkko on ennen kaikkea jumalanpalvelusta ja hengellistä elämää varten, mutta samalla sitä voidaan käyttää myös hyvin monenlaiseen toimintaan, joka ei ole kirkon uskon ja tehtävän vastaista, eikä häiritse seurakunnan säännöllistä jumalanpalveluselämää. 10 Erilaisten käyttötarkoitusten lisääminen edellyttää huolellista kokonaisarviota. Erilaisten toiveiden yhteensovittamisessa päästään pitkälle, kun lähtökohdaksi otetaan kirkkotilan kahtalainen luonne: kirkkotila on yhtä aikaa Jumalan huone ja seurakunnan koti. Siellä, missä nämä pysyvät yhdessä, siellä voivat kohdata myös Jumala ja ihminen. Yhteenveto 18 Uusi kirkko vihitään Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi Vihittyä kirkkoa saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin Kirkkotilalla on kaksinainen rooli, se on Jumalan huone ja seurakunnan koti Kirkko on Jumalan läsnäolon ja kohtaamisen paikka Kirkkotilan muutoksessa on otettava huomioon teologiset perusteet Kirkkotila jakaantuu alttaritilaan/ kuoriin ja kirkkosaliin Alttarilla on kirkkotilassa keskeisin merkitys Kirkkotilan muunneltavuusvaatimuksen vuoksi kiinteää kalustusta on korvattu siirrettävillä kalusteilla Kirkkosalissa voidaan järjestää myös muuta toimintaa, joka ei ole kirkon olemuksen tai sen tehtävän vastaista, eikä häiritse seurakunnan säännöllistä jumalanpalveluselämää

21 1 KJ 14:2,1. 2 Palvelkaa Herraa iloiten 2009, 65 67; ks. myös Lempiäinen 2002, Martling 1993, Martling 1993, KL 1868; KL ; KJ 1993 luku Dhima 2008, Dhima 2008, Dhima 2008, 22 27, Dhima 2011, HELSSYA KTL pk 1978 / IV nro liite B asiaan nro 1 Liturginen uudistustyö Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa vuoden 1968 jälkeen. Lähteet ja kirjallisuus Painamattomat lähteet Helsingin evankelis-luterilaisten seurakuntien seurakuntayhtymän arkisto HELSSYA Kiinteistölautakunnan pöytäkirjat 1978 KTL Painetut lähteet KJ 1993(1994). Kirkkojärjestys ( /1055/1993). Uusi kirkkolainsäädäntö. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen kommentaari. Toim. Jaakko Voipio et al. 2. p. Helsinki: Kirjapaja. KL Kirkkolaki ewankelis-luterilaiselle seurakunnalle Suomessa. Helsingissä: G. W. Edlundin kustannuksella KL 1964 (1973). Kirkkolaki ( /635). Kirkon lakikirja 1. Kirkkolaki. Kirkon Säännöskokoelma 7. uud. p. Toim. P.P. Piispanen & Mauno Saloheimo. Suomen lakimiesliiton kirjasarja 5. Helsinki: Kirjapaja. KL 1993 (1994). Kirkkolaki ( /1054). Uusi kirkkolainsäädäntö. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen kommentaari. Toim. Jaakko Voipio et al. 2. p. Helsinki: Kirjapaja. Kirjallisuus Dhima, Sari (2008). Tila tilassa. Liturgian ja tilan dialogi alttarin äärellä. Diss. Helsingin yliopisto, Käytännöllisen teologian laitos. Helsinki: S. Dhima. pdf?sequence=2&isallowed=y Dhima, Sari (2011). Kommunikaatio alttaritilassa. Helsinki: Teologinen Aikakausikirja 5,

22 Lempiäinen, Pentti (2002). Kuvien kieli. Vertauskuvat uskossa ja elämässä. Helsinki: WSOY. Martling, Carl Henrik (1993). Puhuva hiljaisuus liturgisessa symboliikassa. 2. p. [Helsinki]: SLEY-kirjat. Palvelkaa Herraa iloiten (2009). Jumalanpalvelusopas. Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja Uudistettu painos. Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta. Helsinki: Kirkkohallitus. 20

23 2 KIRKKOTILA YHTEISÖN KESKUKSENA Artikkelissa pohditaan modernisaation myötä muuttunutta yhteisöllisyyttä ja sen kirkkotilalle asettamia uusia haasteita. Millaisia muutoksia kirkkorakennuksissa olisi hyvä tehdä, jotta ihmiset entistä paremmin kohtaisivat siellä Jumalan ja toinen toisensa? Yhteisöllisyys, mitä se on? Yhteisöt ja yhteisöllinen elämä ovat välttämättömiä ihmisen olemassaololle ja toiminnalle. Yhteisö koostuu eri tavoin toimivista yksilöistä, joita usein yhdistää yhteinen tehtävä tai päämäärä. Yhteisön olemassaolosta ei kuitenkaan välttämättä seuraa yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys syntyy luottamuksesta, osallisuudesta ja yhteisestä sitoutumisesta. Yhteisöllisyyden syntymisessä ihmisten tunteilla on suuri merkitys. Yksilön tulee voida tuntea, että hän kuuluu yhteisöön, jossa hän voi kokea itsensä hyväksytyksi ja tarpeelliseksi. Modernisaation myötä yhteisöllisyys on muuttunut. Perinteiset maaseudun yhdessäolo-organisaatiot ovat korvautuneet asiaorganisaatioilla ja persoonattomuus on lisääntynyt. Tekninen kehitys mahdollistaa fyysisen, henkisen ja sosiaalisen liikkuvuuden. Nykyajan heimoja syntyy yhteisen harrastuksen, ajattelutavan tai toiminnan pariin varsinkin internetin virtuaaliyhteisöissä. Yhteisöllisyyden muuttuminen haastaa myös uskonnolliset yhteisöt. On todennäköistä, että uskonnolliset pienyhteisöt tulevat yleistymään yleismaailmallisen kehityksen mukaisesti ja tunne kuulumisesta laajaan asuinpaikan perusteella määräytyvään seurakuntakontekstiin heikkenee. Keskeinen kysymys tällöin on, mikä merkitys kirkkorakennuksella on yksilön kristillisen identiteetin ja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Kokevatko ihmiset jonkin rakennuksen kotikirkokseen? Pystyykö kirkkorakennukseen muodostumaan yksilön kannalta sellaista yhteisöllisyyttä, jolla on merkitystä hänen uskonnolliselle identiteetilleen ja johon hän voi luoda tunnesiteen? Taipuuko perinteinen kirkkotila myös pienen yhteisön tarpeita vastaavaksi intiimiksi sakraalitilaksi? Kirkkorakennus kristillisen yhteisön keskuksena Kristilliset seurakunnat ovat kokoontuneet alttarin äärelle kirkon alkuajoista lähtien. Aluksi kokoonnuttiin kodeissa, mutta kun vainot hellittivät ja turvallisuustilanne salli, alettiin rakentaa kirkkoja. Kristittyjen kokoontumisia edelsivät juutalaisten temppeli- ja synagogajumalanpalvelukset. Juutalaiskristillisessä perinteessä 21

24 kokoontuminen yhteisön jumalanpalvelusrakennukseen on aina ollut keskeisin uskonnon harjoittamisen muoto. Myös suomalaisessa kirkollisessa elämässä kirkkorakennus on kautta aikojen ollut paikallisseurakunnan toiminnan ja yhteisön keskus. Kirkko tai kappeli on toiminut kristillisen ja paikkakuntakohtaisen identiteetin kiinnittymiskohtana kunkin pitäjän tai kaupungin väelle. Kirkko onkin yleensä rakennettu paikkakunnan parhaalle paikalle, hyvien kulkuyhteyksien varrelle. Yhteisöllisyys toteutuu eri puolilla Suomea monella eri tavalla. Seurakuntien todellisuus harvaan asutuilla seuduilla ja kaupunkimaisessa ympäristössä on erilaista. Myös pohjoinen-eteläakselilla on havaittavissa yhteisön muodostumisen kulttuurieroja. Kirkkorakennuksella on joillakin paikkakunnilla edelleen merkitystä koko yhteisön omaisuutena ja paikallisidentiteettiä vahvistavana maamerkkinä. Tämä on tullut esille viimeaikaisten kirkkopalojen yhteydessä ja niissä tilanteissa, joissa kirkkorakennuksen käyttötarkoitusta on haluttu muuttaa tai kirkkorakennus purkaa. Urbaanissa ympäristössä kirkko saattaa olla osa ostoskeskusmiljöötä, jolloin sillä ei rakennuksena ole erityistä merkitystä alueen ihmisille. Kaupungeissa on toki myös kirkkorakennuksia, joilla on merkitystä jopa kansallisen identiteetin kannalta. Tällaisia ovat useat tuomiokirkot tai muulla tavoin erityisen merkittävät monumentaalikirkot. Kirkkotilan muutokset heijastavat kunkin aikakauden kokemusta yhteisöllisyydestä Useat sukupolvet ovat muovanneet kirkkotilaa oman yhteisönsä tarpeiden mukaan. Lisäsiipiä ja lehtereitä on rakennettu silloin, kun väkimäärä on lisääntynyt. Lehtereitä on voitu myös purkaa. Kirkon liturginen elämä on myös ajoittain muutoksessa. Sen seurauksena esimerkiksi alttareiden ja kastemaljojen paikkoja on muutettu, kirkon penkkejä on vaihdettu uudempiin, kuoriaitoja on purettu ja urkuja, lukupulpetteja ja lähetyskynttelikköjä on lisätty. On ollut aikoja, jolloin kirkon kuvitukseen ja symboliikkaan on satsattu, tai aikoja, jolloin kuvan ja symboliikan merkitystä ei ole ymmärretty. Tämä on johtanut siihen, että maalauksia on kalkittu ja patsaita viety pois. Tällaisia kirkon riisumisia on usein jälkeen päin harmiteltu. Kirkkotila on ollut kautta aikojen elävä orgaani. Tila on ilmentänyt siinä kokoontuvaa yhteisöä, ja yhteisö on muokannut omaa identiteettiään tilaa muokkaamalla. Kirkko edustaa monella tapaa yhteisön historiaa. Jokainen sukupolvi on jättänyt oman jälkensä kirkkotilaan arkkitehtonisten muutosten, liturgisen esineistön ja taideteosten muodossa. Nämä kertovat kullekin ajalle tyypillistä tapaa ilmentää kristillistä uskoa. Aikaisempien sukupolvien kädenjälki kirkkotilassa kertoo jälkipolville uskon ja rukouselämän merkityksestä yhteisön elämässä. Monilla paikkakunnilla kirkkorakennus on toiminut vuosisatojen ajan tärkeänä 22

25 kylän kohtaamisten ja yhteisten asioiden hoitamisen paikkana. Koko yhteisö on huolehtinut kotikirkon kunnosta ja kaunistamisesta. Kirkkorakennus on yhteisön hengellistä kulttuurihistoriaa ilmentävä, mutta se edustaa monelle seurakuntalaiselle myös henkilökohtaisia muistoja syvästi koskettavista elämänkaareen liittyvistä hetkistä kotikirkossa. Tutut äänet, tuoksut ja esineistö vievät rakkaiden muistojen äärelle, joissa on saanut tulla pyhän koskettamaksi. Samanlaisia kokemuksia tulee tarjota myös uusille seurakuntalaisille, kuten maahanmuuttajille. Uusia seurakunnan jäseniä on hyvä kutsua rakentamaan yhteisöä ja tarjota heille mahdollisuus rikastuttaa paikallista hengellistä elämää. Tulevaisuudessa iso osallisuuden haaste tulee olemaan täysin erilaisesta kulttuurista Suomeen muuttavien ihmisten kotoutumisessa pohjoismaiseen kristillisyyteen. Usein tulijoilla on tuotavanaan uuden kotimaansa elämää ja kulttuuria rikastuttavaa osaamista, kunhan sen vain annetaan päästä hedelmällisellä tavalla vaikuttamaan yhteisön rakentumisessa. Sosiologiset muutokset haastavat kirkkotilaa Kirkko on yhä tänä päivänä tärkeä osa taajamien maisemaa, mutta nykyisen ajan yhteisöllisyys kirkkotilassa on hyvin harvoin suurten joukkojen kokoontumista yhteen. Joulun aikaan ja konfirmaatiomessuissa kirkot täyttyvät, muulloin istuimia jää paljon tyhjäksi. Kirkkorakennuksen merkitys suomalaisten identiteettiä muovaavana tekijänä on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Yhteisöllisyys seurakunnassa onkin lähinnä pienten ryhmien sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Aikaisempien sukupolvien luontainen suhde kirkkoon ja kirkkotilaan on löystynyt, vaikka toisaalta on havaittavissa kirkkotilan merkityksen olevan tänäkin päivänä merkityksellisempi kuin sitoutumisen itse kirkon uskoon. Kotikirkko on käsite, jolla on yhä merkitystä useilla paikkakunnilla, vaikka jumalanpalveluksiin osallistujien määrä olisikin vähäinen. Sosiologiset muutokset luovat haasteita seurakunnille ja niiden kirkkorakennuksille. Seurakunnat joutuvat ottamaan huomioon uskonnollisuuden muutokset pyrkiessään vastaamaan kunkin ajan ihmisten hengelliseen kaipuuseen. Ajallemme on tyypillistä uskonnon yksityistyminen. Vaikka perinteinen uskonnollisuus vaikuttaa edelleen pohjavireenä, haasteeksi on muodostunut postmodernin kulttuurin keskellä elävien yksilöiden kokoaminen yhteisöllisiin tilanteisiin. Ihmisten uskonnollisen käyttäytymisen muutokset haastavat myös ne rakennukset, joissa kristilliset yhteisöt kokoontuvat luvun ihmisten yhteisöllisyys on monelta osin erilaista kuin yhtenäiskulttuurissa. Ne kirkolliset rakennukset, jotka on suunniteltu satojen ihmisten yhteen tulemista varten eivät välttämättä sovellu sellaisinaan pieniä sosiaalisia ryhmiä kaipaavien yksilöllisyyttä korostavien ihmisten kokoontumiseen. 23

26 Muunneltava kirkkosali yhteisön kotina Joissakin seurakunnissa pohditaan viikkotoiminnan keskittämistä kirkkorakennukseen joko taloudellisista tai toiminnallisista syistä. Tällöin messun viettämisen lisäksi seurakunnan pienryhmät, kerhot ja solut voisivat viikon varrella kokoontua toimintaa varten muunneltavaan kirkkosaliin. Tällainen ratkaisu helpottaisi huonokuntoisista seurakuntataloista luopumista ja keventäisi seurakunnan taloutta. Suuren kirkon lämmittäminen talvikautena olisi mielekkäämpää, jos kirkkosalissa voitaisiin kokoontua myös viikolla. Parhaimmillaan kirkkosali on Jumalan perheväen olohuone. Kuten tämän mietinnön alussa todetaan, kirkkosalin tulisi olla Jumalan huone ja seurakunnan koti. Kirkkosalin muunneltavuus palvelisi myös uudistuvaa jumalanpalveluselämää. Messujen viettoon liittyy nykyisin tarve lastenpaikoille, luontevalle vuorovaikutukselle kirkkokahvien yhteydessä ja monipuoliselle musiikkitoiminnalle. Viikkomessuissa ja vähäväkisten pyhäpäivien messuissa voisi kirkon kuoriosaan irtotuolien avulla kalustettava kappelimainen tila toimia suurta kirkkosalia paremmin. Messun viettämisen kannalta on parempi, että ihmiset ovat lähellä alttaria ja toisiaan kuin että he istuvat hajallaan ympäri suurta kirkkosalia. Myös kirkolliset toimitukset hoituvat usein luontevammin, jos saatto- tai juhlaväki kokoontuu alttarin äärelle toisiaan lähelle. Joissakin seurakunnissa on tarvetta sijoittaa kirkkorakennukseen myös toimisto- ja kokoustiloja. Esimerkiksi suuren ristikirkon sivusakaroihin on mahdollista rakentaa kirkkoherranvirasto, diakoniatoimisto, kokoustiloja tai vaikkapa päiväkerhotilat. Tällöin on otettava huomioon, että rakenneratkaisut sekä ilmastoinnin ja paloturvallisuuden huomioon ottaminen saattavat nostaa rakentamiskustannukset hyvinkin korkeiksi. Kirkkorakennukset ovat hyvin erilaisia, ja yleispäteviä linjauksia on siksi vaikea tehdä. Useimmissa suomalaisissa kirkkosaleissa olisi kuitenkin kiinnitettävä huomiota tilan muunneltavuuteen ja seurakuntalaisten mahdollisuuteen olla vapautuneemmin ja kodikkaammin pyhän edessä. Kirkon penkkeihin voitaisiin suhtautua aiempaa vapaammin aikakausittain vaihtuvana kalustuksena. Alttari määrittää kirkkoon sopivan toiminnan Seurakunnan kokoaminen messun viettoon ja pyhien toimitusten äärelle on kirkkotilan tärkein tehtävä. Alttarin tulee siksi aina olla kirkkoon kokoontumisen sydän. Alttari Jumalan läsnäolon symbolina ja ehtoollisen vieton keskuksena määrittää koko kirkkosalia. Paikallisseurakunnan toiminta on pääsääntöisesti sellaista, että sitä voidaan toteuttaa seurakuntatalon sijasta myös kirkkosalissa. Kriteeri, jolla toiminnan sopivuutta kirkkosalin puolelle voitaisiin määritellä, on kynttilöiden sytyttäminen. Silloin kun ryhmän kokoontumisessa on luontevaa sytyttää kynttilät alttarille, toiminta sisältää myös rukouksen elementin ja sopii kirkon seinien sisälle. 24

27 Alttaripöytä keskelle kirkkosalia? Myös kansainvälinen liturginen uudistusliike haastaa perinteisen kirkkotilan. Liturgisessa uudistuksessa kiinnitetään huomiota Jumalan ja uskovan kohtaamisen lisäksi ihmisten keskinäiseen vuorovaikutukseen. Kirkkotilassa ihmiset voivat istua ellipsin muodossa siten, että he näkevät alttarin lisäksi myös toistensa kasvot. Samanlainen vuorovaikutus on toteutunut keskiajalta 1500-luvulle saakka, kun kirkoissa ei ollut penkkejä. Seurakuntalaiset ovat istuneet toisiaan vastapäätä myös ristin mallisissa kirkoissamme 1700-luvulta lähtien. Kasvotusten istuttaessa voidaan jakaa yhteisön muodostumisen kannalta tärkeät tunnereaktiot ja ilmentää yhteistä kokemusta Jumalan läsnäolossa olemisesta. Liedon keskiaikaiseen kirkon suhteen on menossa selvitys, jossa mietitään uudenlaista tilaratkaisua. Tilaratkaisussa irtotuolit aseteltaisiin ellipsin muotoisesti kirkkosalin pohjois- ja eteläsivustoille alttarin ollessa kirkon keskellä. Alttarin lisäksi myös kastemalja olisi tarkoitus sijoittaa ellipsin sisälle, jolloin ympärillä istuvien seurakuntalaisten silmien eteen muodostuisi sakramenttien kokonaisuus (coram Deo). Ellipsin länsireunalla sijaitsevalta lukupulpetilta olisi näkymä kastemaljan yli kohti alttaria. Näin syntyisi armonvälineiden eli sanan ja sakramenttien muodostama linja, jonka äärelle ihmiset kokoontuvat. Tila-ajatukset perustuvat Mika K.T. Pajusen tekemään Liedon kirkkoa koskevaan taustaselvitykseen. Pajusen mukaan elliptinen sanan ja sakramentin tila ei poikkea kovin paljon varhaisten kristittyjen Välimeren ateriakulttuurin U:n muotoisesta pöydästä. Perusmuodon lisäksi uudenlainen jumalanpalvelustila loisi mahdollisuuden monenlaisille tilajärjestelyille istuimia siirtämällä. Myös eri kirkollisten toimitusten vaatimat järjestelyt on Pajusen ehdotuksessa otettu huomioon. Liedon kirkkoon kaavailluista muutoksista on vuonna 2019 tehty myös toinen selvitys. Outi Tukia-Takala on laatinut ylemmän pastoraalin kehit- tämishankkeen raportin otsikolla Kirkkotilan monipuolinen käyttö Tapausesimerkkinä Lie- don keskiaikaisen kirkon remontti. Vastaavanlainen ellipsin muotoinen asetelma on ollut käytössä Kirkon koulutuskeskuksen Agricolan kappelissa viiden vuoden ajan. Tuolit sijoitettiin ellipsin muotoon Kuva 1. Kirkon koulutuskeskuksen Agricolan kappeli on kalustuksen osalta helposti muunneltavissa. Ellipsin muotoinen istumajärjestys on koettu yhteisöllisyyden kokemusta aluksi kokeilumielessä Würtzburgissa pidetystä vahvistavaksi. 25

28 Societas Liturgica -symposiumista saatujen vaikutteiden innostamana. Hyvin pian Kirkon koulutuskeskuksen henkilöstö totesi saadun palautteen perusteella, että paluuta aiempaan penkkimäiseen asetelmaan ei ole. Opiskelijoiden palautteessa tuli esiin kokemus aiempaa yhteisöllisemmästä ja vuorovaikutteisemmasta rukouselämästä; enää ei tuijoteta toisten niskaan, vaan ollaan kasvokkain alttarin ääressä. Kirkkokahvit suomalaisen yhteisöllisyyden vahvistajana Jeesus näytti meille, kuinka tärkeä yhteinen ateria on. Ateriayhteys edisti raamatun aikaan yhteenkuuluvuutta ja hyväksyntää. Messun viettämisen ohella yhdessäolo ruoan tai kahvin äärellä edistää yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta monin tavoin myös tänään. Monessa seurakunnassa kohtaamista on vahvistettu jumalanpalveluksen jälkeisillä kirkkokahveilla. Kirkkokahvit tarjoavat mahdollisuuden kohtaamiseen, keskusteluun ja lähimmäisen palvelemiseen. On huomattu, että jumalanpalvelukseen osallistujat jäävät mieluummin kirkkotilaan juomaan kahvia ja vaihtamaan kuulumisia kuin siirtyvät esimerkiksi seurakuntakeskukseen. Kirkkotila tosin tarjoaa harvoin mahdollisuuden kirkkokahvien keittämiseen ja nauttimiseen. Kirkkokahvin voi kuitenkin luovilla ratkaisuilla järjestää varsin käytännöllisesti myös kirkkosalissa; joissakin kirkoissa on poistettu penkkejä ja rakennettu keittonurkkauksia tällaista toimintaa varten. Kirkkokahvien lisäksi kirkossa voi silloin tällöin järjestää ruokailunkin. Lounaan tai illallisen valmistaminen kirkossa on haasteellista tai useimmiten mahdotonta, mutta kuten kirkkokahvitkin, voi sen käytännöllisillä ratkaisuilla järjestää. Kodittomien tai vähävaraisten jouluateriat ovat hyvä esimerkki siitä, miten paikkakunnan monet toimijat yhdessä rakentavat diakonista toimintaa. Se puolestaan edistää yhteisöllisyyttä. Kirkkokahvien ja lounaan lisäksi tarjotaan joissakin seurakunnissa brunssi ennen messua. Brunssin ohessa voi järjestää ohjelmaa, mutta jo se riittää, että brunssin järjestämisellä luo mahdollisuuden kokoontua yhteen pidemmäksi aikaa. On merkittävää, että kun aterioimme yhdessä, kohtaamme toisemme helpommin. Yhteinen ruokailu luo yhteenkuuluvuutta ja yhteisen asian äärellä olemista. Ehkä siksi myös esimerkiksi pääsiäisyön messun jälkeinen yhteinen illallinen kirkossa luo aivan erityisen yhteenkuuluvuuden tunteen. Lapset ja nuoret yhteisön rakentajina Lapsena positiivisesti ja kutsuvana koettu kirkkotila kutsuu vielä aikuisenakin. Lasten aito ja luonteva tapa olla kirkossa on aikuisillekin malli siitä, miten kirkossa voi olla oma itsensä. Lapset omaavat vapautuneisuuden, joka suomalaisesta 26

29 kirkossakäyntikulttuurista on kadonnut. Arvokkuutta ylikorostanut jumalanpalvelusnäkemys on saanut edellisinä vuosisatoina aikaan kokoontumisiimme jäykkyyden, josta näyttää olevan vaikeaa päästä luontevaan olemisen tapaan. Omalla esimerkillään lapsi rohkaisee aikuisiakin etsimään vapautuneempaa kirkkotilassa olemisen ja sen käyttämisen tapaa. Kirkkotila voi kahlita tai vapauttaa. Lasten paikkojen rakentaminen kirkkoihin on tärkeä signaali lapsiperheille. Vanhemmat saavat näin viestin, että lapsi on tervetullut kirkkoon. Kirkkotilaan tuodut pehmolelut, värityskuvat ja kirkkopussit ovat tärkeitä lapsen viihtyvyyteen vaikuttavia asioita. On hyvä pohtia lasten ja heidän vanhempiensa kanssa, mihin lapsille tarkoitetut tilat kirkkotilassa sijoitetaan. Voisiko lapsi itse hakea omalle olemiselleen sopivan paikan, jos käytettävissä olisi esimerkiksi siirrettäviä tyynyjä, säkkituoleja, mattoja tai muita elementtejä, vai onko kiinteä lasten paikka parempi ratkaisu? Lapsi voi opetella kirkkotilassa jumalanpalvelukseen osallistumista myös leikin avulla. Pienoiskoossa oleva kirkkotila antaa lapselle mahdollisuuden kokea liturgia lapselle luontaisen leikin kautta. Tila voi olla huone tai nukkekodin omainen rakennelma. Niin sanotut alttarikaapit ovat myös käytössä useassa kirkossa. Alttarikaapissa on muun muassa pienoiskokoa olevat liturgiset vaatteet, joita lapset voivat pukea päälleen. Kaapista löytyvät pienoismalleina myös ehtoollisvälineet, kastemalja, pieni alttari sekä arkku. Lapset voivat näin leikin kautta tutustua kaikkiin kirkon toimituksiin. Kuva 2. Mäntsälän kirkosta löytyy hyvä esimerkki kirkon etu osaan sijoitetusta lasten paikasta. 27

30 Myös nuoruudessa saatu myönteinen ja turvallinen kokemus kirkkotilasta on tärkeä. Yhteisöllisyyden rakentumisen kannalta on merkityksellistä, että nuori esimerkiksi rippikoulun ja isoskoulutuksen kautta saa osallisuuden kokemuksen. Sellainen syntyy, kun saa osallistua jumalanpalveluselämään tai vaikkapa kirkon kaunistamiseen. Kuten aikuiset myös lapset ja nuoret haluavat omilla lahjoillaan vaikuttaa ja osallistua kirkon toimintaan. Kun nuori saa liikkua vapaasti kirkkotilan eri osissa, hän kokee helpommin olonsa turvalliseksi ja itsensä tervetulleeksi. Soittaminen, laulaminen ja muulla tavalla jumalanpalvelukseen osallistuminen luo vahvan tunteen siitä, että kirkko on myös minun kirkkoni. Mikäli kirkkosalissa on myös pienryhmätiloja viikkotoimintaan, voivat nuoret saada kokemuksen kotikirkon turvallisesta ilmapiiristä vaikkapa osallistuessaan nuorteniltaan. Esteettömyys osana yhteisöllisyyttä Yhteisön kokoontumisissa esteettömyys ei tarkoita pelkästään fyysisiä asioita. Voidaan puhua myös sosiaalisesta esteettömyydestä, joka liittyy hyvinvointiin yhteisön kokoontumisissa. Sosiaalista esteettömyyttä tulee edistää ennen kaikkea luomalla tilanteita, joihin on turvallista tulla, joissa jokainen voi olla oma itsensä ja joissa yksilö tuntee aidosti olevansa osallinen yhteisön elämästä. Esteettömyyttä voidaan parantaa toimintakulttuurin muutoksella, jossa seurakuntalaisten osallisuutta yhteisten tilanteiden suunnittelussa ja toteutuksessa lisätään. Fyysisen esteettömyyden puolella on tärkeää kiinnittää huomiota kirkkotilaan pääsemiseen ja siellä liikkumiseen esimerkiksi pyörätuolilla ja lastenvaunuilla. Pyörätuolilla liikkuva joutuu jäämään useimmissa kirkoissa käytävälle, kun penkkirivien keskelle ei ole pystytty raivaamaan luontevaa tilaa liikuntarajoitteisille. Pyörätuolilla ja muilla apuvälineillä liikkuvien olisi tärkeää saada muiden kanssa samanlainen tunnekokemus kuulumisesta tilaan ja yhteisöön. Sama koskee kuulo- ja näkövammaisia. Kirkkosalin väljyys on tärkeää myös turvallisuussyistä. Osallistujien on päästävä helposti sisään ja ulos kirkosta. Tärkeää tasavertaisen yhteenkuuluvuuden kannalta on myös se, että jokaisella on mahdollisuus mennä hiljentymispaikoille (rukousalttareille) sytyttämään kynttilä ja osallistua ehtoolliselle ilman erityistoimia. Lapsiperheiden kannalta on tärkeää, että kirkosta löytyy luonteva paikka, missä voi olla lasten ehdoilla tai vaihtaa vaipan ja imettää. Avaimet osallisuuden ja luottamuksen symbolina Avaimet symboloivat seurakunnan toiminnassa luottamusta. Ne ovat perinteisesti olleet vain seurakunnan työntekijöiden käytössä, eikä niitä ole haluttu antaa seurakuntalaisten käyttöön kuin kuittausta vastaan. Tällainen käytäntö on ollut omiaan 28

31 luomaan vastakkainasettelua. Jos seurakuntalaisia ja heidän lahjojaan arvostetaan ja tarjotaan tila heidän osaamiselleen, silloin myös annetaan kirkon tai ja muiden tilojen avaimia heidän käyttöönsä. Siihen toki liittyy tiettyjä riskejä; joku voi käyttää avaimia väärin tai hukata avaimet, ja silloin joudutaan kenties sarjoittamaan suuri määrä lukkoja. Turvallisuus voidaan kuitenkin entistä paremmin varmistaa käyttämällä nykyaikaista valvontatekniikkaa. Yksi esimerkki löytyy aivan Helsingin keskustasta, jossa Kallion kirkon avaimet on annettu 400 vapaaehtoisen käyttöön. Tämän päivän tekniikalla voidaan siis kohtuullisin kustannuksin poistaa vanhat eriarvoistavat raja-aidat työntekijöiden ja seurakuntalaisten väliltä. Tämän päivän tekniikka tarjoaa uudenlaisia ja kohtuuhintaisia ratkaisuja siihen, miten avaimet saadaan helposti kaikkien tarvitsijoiden käyttöön. Se mahdollistaa suuren vapaaehtoisjoukon pääsyn srk:n tiloihin sekä yhtä lailla tarvittavan kulunvalvonnan. Perinteisten mekaanisten järjestelmien lisäksi uusia mahdollisuuksia ovat esimerkiksi sähkölukko (johon voi kuulua mm. koodilukko, kulunvalvontalukija ja gsm-avaus). Muita vaihtoehtoja ovat etäluettava ja tunnisteella toimiva langaton järjestelmä tai elektroninen ja internetin kautta hallittava järjestelmä, joka perustuu digitaaliseen salaukseen. Edellä mainittuja lukkoja voidaan käyttää sähköisillä avainkorteilla, älyavaimilla, tageilla, rannekkeilla tai läpysköillä, jolloin hukkaan joutunut avain voidaan mitätöidä (deaktivoida) nopeasti ja edullisesti. Sen jälkeen sillä ei pääse enää mihinkään seurakunnan tiloihin. Avaimiin voidaan ohjelmoida tarpeen mukaan myös rajoitetut pääsyoikeudet tiettyihin tiloihin. Tämän päivän tekniikalla voidaan siis kohtuullisin kustannuksin poistaa vanhat eriarvoistavat raja-aidat työntekijöiden ja seurakuntalaisten väliltä. Lukitut vai avoimet ovet? Kirkon lukitut ovet on vahva ja voimakas symboli, joka yllättää usein niin turistit kuin paikalliset ihmisetkin. Tiedämme että esimerkiksi Etelä-Euroopan perinne on toisenlainen; kirkon ovet ovat päivisin aina pääsääntöisesti auki. Meillä ovien kiinni pitämistä on perusteltu erilaisilla syillä; henkilöstöpulalla, taloudellisilla haasteilla, varkauksien tai muun tihutyön pelolla. On selvää, että turvallisuusnäkökohdat on varmistettava. Vakuutukset voivat osaltaan paikata sattunutta vahinkoa, mutta nekään eivät aina korvaa menetettyjä esineitä tai rikottuja paikkoja. Varkauksiin tai ilkivaltaan liittyvää pelkoa voidaan kuitenkin ehkäistä esimerkiksi kameravalvonnalla tai varashälyttimillä. Paikallistasolla on pyrittävä löytämään yhä enemmän sellaisia ratkaisuja, joissa ovet voidaan mahdollisimman paljon pitää vapaaehtoisvoimin auki ja tarjota sen lisäksi keskusteluapua ja mahdollisuutta rukoilemiseen. Muutamissa seurakunnissa tämä on jo osa arkea ja seurakuntalaisille on löytynyt muitakin kullekin sopivia vapaaehtoistehtäviä esimerkiksi tervetulleeksi toivottajina, kirkon isäntinä tai emäntinä, kirkkoväärteinä tai rukouspalvelijoina sekä tekniikasta tai striimauksesta vastaavina. 29

32 Automaattihälytyksistä nykyaikaiseen kulunvalvontaan Monissa kirkkotiloissa on käytössä automaattiset hälytykset, jotka menevät päälle yleensä klo välillä. Joissain tapauksissa tämä rajoittaa seurakunnan kokoontumista. Seurakunnissa pitäisi aktiivisesti etsiä sopivia keinoja ohittaa tämän kaltaiset rajoitteet. Niitä voisivat olla esimerkiksi internetin kautta hoidettava hälytysajan siirto tai nykytekniikan tarjoileman kulunvalvonnan hyödyntäminen (jolloin hälytys tulee ainoastaan silloin, kun joku pyrkii sisään ilman voimassa olevaa avainta tai avainkorttia). Jos seurakunnassa on käytössä vanhaan tekniikkaan perustuva hälytysjärjestelmä, on useimmiten mahdollista tarpeen mukaan sopia paikallisen vartiointiliikkeen kanssa etukäteen hälytyksen siirrosta myöhäisempään ajankohtaan. Vuorovaikutus yhteisöllisyyden edellytyksenä Meneillään olevassa liturgisessa uudistuksessa pyritään aiempaa vapautuneempaan ja kaiken ikäisiä seurakuntalaisia osallistavaan kohtaamiseen messussa. Tässä pyrkimyksessä lähdetään siitä, että vapautuminen kodinomaisuuteen ei ole ristiriidassa pyhyyden kanssa vaan tekee pyhässä hetkessä olemisesta turvallisen kokemuksen. Jumalanpalveluselämässä on kyse siitä, että kolmiyhteinen Jumala on läsnä kokoontuvan seurakunnan keskellä. Koska seurakunta on koolla yhteisönä, on tärkeää, että yksittäiset seurakuntalaisetkin kohtaavat syvällä tavalla myös toinen toisensa Jumalan läsnäolossa. Kirkkotilan toimivuus yhteisön elävänä keskuksena edellyttää tänä päivänä uudenlaista ajattelua, sillä 2020-luvun sosiaaliset muutokset asettavat haasteita yhtenäiskulttuurin kirkkoarkkitehtuurille. Tämän päivän moniääninen kirkko haastaa kunnioittavaan keskusteluun kasvoista kasvoihin, yksinäisen kutsumiseen yhteyteen ja diakonisen ajattelun elämiseen todeksi. Samalla kun kirkkotilalla voidaan luoda enemmän kanssakäymistä ja rohkaista kanssaihmisen huomioimiseen, voidaan kirkkosalista myös luoda paikka, jossa yksilöllistä uskonnollisuutta korostavakin voi olla rauhassa, mietiskellä ja rukoilla. Koska kirkkotila edustaa monella tapaa yhteisön historiaa, voivat muutosprosessit olla kivuliaita. Muutoksen tulisi olla koko yhteisön yhteinen prosessi ja tavoite. Kotikirkon muutoksiin tarvitaan yhteisön omistajuuden ja kuulluksi tulemisen kokemus. Seurakuntalaisten ja koko ympäröivän yhteisön mukaan ottaminen sekä erilaisten mielipiteiden kuunteleminen muokkaa maaperää muutokselle. Tarvitaan keskustelua, kuuntelua ja huolellista tiedottamista. Seurakunnan jäsenten on voitava ilmaista, mikä kirkkotilassa on heille pyhää ja rakasta. Kirkkotilan muuttaminen vaatii seurakunnan tai seurakuntayhtymän johdolta herkkyyttä, viisautta ja pitkäjänteisyyttä. 30

33 3 KIRKOLLINEN KULTTUURIPERINTÖ ON ARVOKKAINTA KULTTUURIPERINTÖÄMME Kulttuuriperinnön muodostaa yhteinen menneisyydestä säilynyt aineellinen ja aineeton kulttuuri. Se viittaa menneisyyden ja nykyisyyden kautta tulevaisuuteen. Kirkollinen kulttuuriperintö on merkittävä osa erityisesti Suomen vanhinta kulttuuriperintöä. Kirkolliset rakennukset ja ympäristöt edustavat henkisen ja aineellisen kulttuurin jatkuvuutta keskiajalta nykypäivään. Kirkollisten rakennusten ajallinen kirjo on erityisen laaja verrattuna muihin rakennustyyppeihin. Kirkot ovat yhteistä kansallisomaisuutta, poikkeuksetta paikkakuntansa tärkeimpiä arvorakennuksia ja samalla seurakuntiensa omistamia käyttörakennuksia. Ne kuvastavat alueellisesti ja paikallisesti erilaista henkistä ja hengellistä perinnettä, materiaalisia resursseja ja maantieteellisiä yhteyksiä. Kirkoissa kohtaavat aineellinen ja aineeton sekä henkinen ja hengellinen perintö. Aineeton kulttuuriperintö on elävää perinnettä, joka on läsnä ihmisten arjessa ja yltää toiminnan eri muotoihin. Siihen sisältyy tapoja, arvoja ja asenteita, jotka elävinä ja muuntuvina säilyvät sukupolvilta toiselle. Kulttuuriperintö on kirkon muisti. Kristillisen perinnön ja omien juurien tunnistaminen antaa ymmärryksen menneisyydestä ja rakentaa identiteettiä. 1 Kirkot, niiden esineistö ja taideteokset ja jopa sijainti kertovat sekä nykyihmisille että tuleville sukupolville menneiden sukupolvien työstä ja kulttuurista. Niiden avulla saamme käsityksen siitä, keitä ja millaisia olemme. Kulttuuriperinnöstä on huolehdittava suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti, jotta se säilyy tulevaisuudessakin. Kirkkorakennusten osuus säilyneestä merkittävästä historiallisesta rakennuskannastamme on suuri. Keskiaikaisista kirkoista ( ) on edelleen käytössä yli 70. Muusta keskiaikaisesta rakentamisesta on säilynyt vain muutamia linnoja ja kartanolinnoja ja 1700-luvuilta on peräisin noin 170 kirkkoa. Vastaavan ajan esimerkkejä julkisesta rakentamisesta ovat Rauman ja Porvoon raatihuoneet ja linnoitukset. Kartanoiden rakennuskantaa on myös säilynyt 1700-luvulta, vaikka enemmistö niidenkin rakennuksista on 1800-luvulta tai sen jälkeen. Noin 270 kirkkoa on toteutettu 1800-luvulta itsenäisyyden alkuun. Kyseisenä ajanjaksona julkinen rakentaminen laajeni ja monipuolistui. Suomalaisessa kirkkorakennustaiteessa eurooppalaisen sakraaliarkkitehtuurin piirteet ja vaikutteet yhdistyvät paikallisiin voimavaroihin, rakennustapoihin ja -materiaaleihin. Keskiaikaisten kirkkojemme yksinkertaisten ulkohahmojen sisällä holvausten tekniikka ja kalkkimaalausten kertomukset vertautuvat kansainvälisiin esikuviinsa. Puukirkoissa, joita rakennettiin luvuilla, vallitsevana muotona on ristikirkko lukuisine variaatioineen. Kansanrakentajien 31

34 toteuttamissa kirkoissa hirsirakentamisen tekniikka ja rakennustapa nousivat taidollisesti huippuunsa. Vaikka samantyyppiset tilat toistuvat, luotiin paikallisten taitavien rakentajamestareiden johdolla moni-ilmeinen ja vivahteikas perintö ja 1900-lukujen vaihteen ihanteena ollut pyrkimys kokonaistaideteokseen näkyi myös kirkoissa. Kirkollisten rakennusten merkittävä perintö ulottuu myös itsenäisyyden ajalle. Modernin arkkitehtuurin ilmaisu ja muotokieli toteutuvat puhtaimmin juuri kirkkorakennuksissa. Alkaen lukuisista 1920-luvun klassismin ajan kirkoista 2, jatkuen pelkistettyihin 1930-luvun funktionalistisiin kirkkoihin 3 ja edelleen 1950-luvun monimuotoisiin kirkkoihin 4, kokonaisvaltainen arkkitehtoninen ote leimaa niiden olemusta luvun kirkkorakennusten arkkitehtuuri perustuu vahvaan materiaalinkäyttöön ja joskus veistokselliseenkin muodonantoon 5. Seuraavien vuosikymmenten kirkkorakennusten hienoimmat esimerkit perustuvat luonnonvalon taitavaan käyttöön 6. Kansainvälisestikin arvioiden kirkkoarkkitehtuurimme on 1900-luvun jälkipuoliskolla ollut korkeatasoista ja 1900-luvun monumentaalikirkot ovat merkittävä osa modernia rakennusperintöä. Kirkkotilojen monet arvot Kirkkorakennusten keskeinen arvo liittyy siihen, miksi ne ovat olemassa. Uskolla, pyhyydellä ja rituaaleilla on siinä olennainen merkitys. Kirkkorakennuksessa ja -tilassa ovat läsnä yhtä aikaa monet arvot: hengelliset, symboliset, historialliset, kulttuurihistorialliset, arkkitehtoniset, rakennustekniset, materiaaliset, esteettiset, taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset arvot sekä käyttöarvot. Ne painottuvat eri tavoin eriaikaisissa kirkkorakennuksissa. Kulttuurihistorialliset arvot koostuvat laajasta, historian myötä muodostuneesta fyysisestä ja aineettomasta kokonaisuudesta. Kulttuuriperintöarvot pitävät sisällään luontoon ja maisemaan, arkkitehtuurin ja tekniikan kehitykseen sekä tapahtuma- ja henkilöhistoriaan liittyviä merkityksiä. Arkkitehtoniset arvot liittyvät tilan harmoniaan ja sen mukanaan tuomaan tasapainoiseen tilakokemukseen. Ne ovat osaltaan esteettisiä arvoja yksinkertaisesti kauneutta. Kookkaiden puukirkkojen vetohirret, taitavasti toteutetut puurakenteiset holvit ja kupolit tai katsojalta piiloon jäävät korkeiden kattojen kattotuolit sisältävät rakennustekniikkaan perustuvia arkkitehtonisia arvoja. Kirkon käyttäjillä, seurakuntalaisilla, on kullakin omat muistonsa liittyen kirkkoon ja siellä elettyihin hetkiin ja tapahtumiin. Niihin liittyvät arvot ja arvostukset ovat merkityksellisiä. Monille kirkkorakennus edustaa kiireisessä ajassamme pysyvyyttä sekä iältään että välittämältään sanomalta. Pysyvyys puolestaan luo ja ylläpitää turvallisuutta. Tällaiset symboli- ja muistoarvot ovat sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä. Kirkkojen käyttöarvot liittyvät esimerkiksi mahdollisuuteen hiljentyä tai kohdata toisia. Saavutettavuus merkitsee myös sitä, että ovet ovat auki jokai- 32

35 selle. Sosiaalisia arvoja ovat yhteisöllisyyttä palvelevat elävyys ja moniarvoisuus. Omaleimaisuus ja aitous ovat osa kirkollista kulttuuriperintöä. Vanhemmat kirkkorakennuksemme ovat käytännössä kaikki kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen kaikkiaan 1471 kohteesta 391 kohdetta sisältää kirkon, mikä on selkeästi suurin luku verrattuna muihin rakennus- tai kohdetyyppeihin. 7 Kirkkorakennukset ovat kirkonkylien ja asuinalueiden keskellä, ne hallitsevat maisemaa. Historiallisesti ne edustavat vanhinta rakennuskantaa alueellaan. Ne ovat yhteisölleen yhä tärkeitä riippumatta siitä, sijaitsevatko ne edelleen maantieteellisesti yhteisönsä ytimessä. Kaavio 1. Kirkkorakennukseen liittyy paljon erilaisia arvoja. Mikä tekee kirkkotilasta erityisen? Kirkkotilan ominaisuudet korostavat sen hengellistä luonnetta. Kirkon sijainti näkyvällä ja keskeisellä paikalla korostaa sen erityistä asemaa yhteisössä. Matka kirkkoon, sen hahmon näkeminen joskus kaukaakin, kulku kirkkopihan läpi ja astuminen eteisen kautta kirkkosaliin valmistaa kävijää. Kirkkosali puhut- 33

36 telee tilahahmollaan, valaistuksellaan, sisustuksen eri elementeillä ja taideteosten, tekstiilien ja esineistön välityksellä. Arkkitehtuurin keinot tilan muodot, korkeus, rakenteet ja valaistus palvelevat kokemusta ja rituaalia viestiä. Kirkkorakennus välittää ihmiselle kokemuksen pyhästä. Keskiaikaisessa kirkossa kävijä voi nähdä Raamatun kertomukset seinien ja holvien pinnoilla. Modernissa kirkkoperinteessä kokonaisvaltainen suunnittelu ja luonnonvalon käyttö ylevöittävät ja hiljentävät. Kirkkotilat voivat olla vuosisatojen kuluessa muotoutuneita tai yhdellä kertaa suunniteltuja kokonaisuuksia. Siirtymä katolisesta uskosta luterilaiseen ja jumalanpalvelusuudistukset ovat muokanneet kirkkotilaa ja sen osia. Keskiaikaisten kivikirkkojen, puukirkkojen eri muotojen sekä moninaisten 1900-luvun kirkkojen tilat ovat yksilöitä, huolimatta tiettyjen tilamallien toistuvuudesta. Eri aikakaudet ovat jättäneet jälkiään kirkkotilaan, mutta muutokset ovat yleensä olleet hitaita. Kulttuuriperintö elää edelleen ajassa. Kirkkotilalle on erityistä esineistön ja taiteen yhteenkuuluvuus. Rakennus, esineistö ja taide palvelevat samaa tarkoitusta; tavoitteena on tuoda ihmiset lähemmäksi Jumalaa. Kokonaisuus on voinut muodostua vähitellen tai se on alun perin suunniteltu kokonaistaideteokseksi, mikä on syytä ottaa huomioon muutoksia suunniteltaessa. Kirkkolaissa mainittujen suojeltujen kiinteän sisustuksen ja taideteosten ohella kirkkojärjestys edellyttää, että seurakunta hoitaa erityisellä huolella kirkkoon liittyviä arvoesineitä. Arvoesineistöä ei saa ilman painavaa syytä muuttaen korjata, siirtää perinteisiltä paikoiltaan tai poistaa. 8 Tilamuutoksia suunniteltaessa irtaimistoonkin kohdistuvat toimenpiteet edellyttävät harkintaa ja suunnittelua. Siinä missä rakennushistoriaselvitys antaa kirkkorakennuksen historiasta ja siihen liittyvistä arvoista tietoa, auttaa Kirkkohallituksen ohjeistuksen 9 mukaan Basikseen tehty kirkollisen esineistön inventointi esineistön arvon määrityksessä ja tukee suunnittelua. Kirkollisten rakennusten suojelu sisällöstä ja vaikutuksista Kirkollisten rakennusten suojelusta määrätään kirkkolaissa. Sen mukaan kirkollisen rakennuksen suojelun tavoitteena on turvata kirkollinen rakennettu kulttuuriympäristö osana kulttuuriperintöä, vaalia sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistää sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Suojelusta päättää Kirkkohallitus joko omasta, seurakunnan, tuomiokapitulin tai Museoviraston aloitteesta. 10 Suojelun tarkoituksena on turvata ihmisten oikeudet omiin kulttuuriperintöihinsä. Kulttuuriperintö on jokaisen alueen identiteetin rakentaja, joka parantaa elämänlaatua, on voimavara ja elinikäisen oppimisen väline. Se sekä yhdistää ihmisiä että auttaa ymmärtämään itseämme ja muita. 34

37 Kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut kirkolliset rakennukset, yhteensä noin 520 kirkkoa, 20 siunauskappelia ja 250 kellotapulia, ovat suojeltuja kirkkolain nojalla. Erillispäätöksin on suojeltu 44 uudempaa kirkkoa. Rakennuksen suojelu käsittää myös sen kiinteän sisustuksen, siihen liittyvät maalaukset ja taideteokset sekä rakennuksen pihapiirin. Oheisessa kuvasarjassa on eri vuosisadoilla rakennettujen kirkkojen sisätiloja, joissa esimerkkejä kiinteästä sisustuksesta ja maalauksista. Kuva 1. Kumlingen kirkko. 35

38 Kuva 2. Keuruun vanha kirkko. Kuva 3. Alajärven kirkko. 36

39 Kuva 4. Johanneksenkirkko. 37

40 Kuva 5. Viinikan kirkko. 38

41 Jos seurakunta tai seurakuntayhtymä alkaa suunnitella muutoksia, on sen ennen päätöksen tekemistä varattava Museovirastolle tilaisuus antaa asiasta lausunto silloin, kun päätös koskee suojellun kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista tai purkamista taikka käyttötarkoituksen muuttamista. Edellä mainittu koskee suojeltujen rakennusten lisäksi sellaisia kirkollisia rakennuksia, joiden käyttöön ottamisesta on kulunut 50 vuotta. Lausunto on pyydettävä jo asiaa koskevasta suunnitelmasta. 11 Muutosten vaikutukset suojeltuun sisätilaan ja mahdolliset reunaehdot on selvitettävä ajoissa. Kulttuuriperinnön asiantuntijana Museovirasto arvioi kirkollisten rakennusten muutoksia ja niiden olennaisuutta. Virasto toimii yhteistyössä kirkon keskushallinnon ja seurakuntien kanssa. Toiminnalliset muutokset ja niistä seuraavat toimenpiteet edellyttävät suunnittelua. Seurakunta vastaa suunnitelmien teettämisestä. Museovirastoon kannattaa ottaa yhteyttä hyvissä ajoin, jo muutostarpeiden selvitysvaiheessa. Kirkkotilan olennaisina muutoksina, jotka on alistettava kirkkohallituksen vahvistettaviksi, on vakiintuneen käytännön mukaisesti pidetty esimerkiksi alttarialueen, kirkkosalin käyttötarkoituksen ja kirkon värityksen muutoksia. Seurakuntiemme kirkoissa toteutetaan vuosittain Museoviraston puoltamana lukuisia olennaisiksi arvioituja muutoksia. Kirkkohallituksen yleiskirjeessä 1/1988 todetaan olennaisiksi muutoksiksi seuraavat: rakenteelliset muutokset, jotka näkyvät myös ulko- tai sisäasussa, kirkkosalin ja siihen välittömästi liittyvien tilojen käyttötarkoituksen muutokset, kirkon tyyli- tai väriasun tai sisustuksen muutokset kokonaan tai olennaisilta osiltaan, kirkkoon tehdyt sellaiset tekniset asennukset, jotka muuttavat huomattavasti kirkon, erityisesti kirkkosalin, sisäasua sekä uusien urkujen rakentaminen sellaisissa tapauksissa, jolloin ne pysyvästi aiheuttavat huomattavan muutoksen kirkon sisäasuun. Suojeltujen kirkollisten kohteiden olennaista muutosta koskevia tulkintakäytäntöjä on luettavissa kirkkolain kommentaarista. Sen mukaan Sisäasun olennaisena muutoksena on pidetty mm. huonetilajärjestelyjä, kiinteiden penkkien ja alttarialueen muutoksia, kuoriurkujen sijoittamista keskiaikaiseen kirkkosaliin sekä värin vaihtamista. Hankkeen taloudellinen koko ei ole ratkaiseva, vaan muutosten sisällöllinen vaikutus rakennuksen ulko- tai sisäasuun. Kirkon ja muun kirkollisen rakennuksen ulko- tai sisäasun olennaisen muutoksen [ ] tulkinta on tapauskohtainen. [ ] Siitä, että jokin muutos on kerran käsitelty ei-olennaisena ei ehdottomasti johdu, ettei vastaava muutos toisessa yhteydessä voisi olla olennainen. 12 Kommentaarin mukaan myös palauttava muutos voi olla rakennusta olennaisesti muuttava. Kirkkohallitus ja Museovirasto ovat lisäksi viranomaisyhteistyössä muovanneet olennaisen muutoksen määrittelyn käytäntöjä. Olennaiselle muutokselle ei siis ole yksiselitteisiä kyllä-ei-sääntöjä, vaan muutokset ja niiden vaikutukset arvioidaan yksilöllisesti, koska kirkkorakennukset 39

42 ovat erilaisia. Niitä ovat muovanneet erilaiset resurssit, maantieteelliset yhteydet sekä paikalliset perinteet. Myös seurakuntien toiminta on muovautunut kunkin yhteisön ja ympäristön olosuhteista ja tarpeista. Tyypillisiä muutoksia kirkkosaleissa ovat parinkymmenen viime vuoden aikana olleet alttarialueen järjestelyjen muutokset kuten luiskat ja etummaisten penkkien poistot, valaistuksen muutokset, morsiushuoneiden rakentaminen sekä värimuutokset. Lastenpaikkoja ja kirkkokahvitiloja on sijoitettu kirkkosaleihin. Esteettömyyden parantamiseen liittyviä wc-tiloja on toteutettu varsinaisen kirkkosalin ulkopuolelle. Museovirastossa käsitellyt kirkkojen korjaushankkeet antavat käsityksen muutosten luonteesta ja laajuudesta luvun alkupuolella ( ) alttaritilojen muutoksissa toteutettiin versus populum periaatetta, jossa pappi suorittaa osan palveluksesta seurakuntalaisiin päin kääntyneenä. Niissä alttaripöytä irrotettiin kuoritilan takaseinästä tai vanhan alttarin eteen tehtiin uusi alttaripöytä. Muutoksessa alttarialuetta usein myös laajennettiin kirkkosalin suuntaan, mikä puolestaan johti yhden tai kahden penkkirivin poistamiseen etuosasta. Penkkejä on poistettu etuosasta myös, jotta saataisiin tilaa katafalkille, kuoron tai musiikkiesitysten tarpeisiin tai liikuntarajoitteisten paikoille. Viime vuosina alttarien siirrot ovat vähentyneet. Kirkkosalin etuosasta toivotaan edelleen poistettavaksi penkkejä, ja perusteluina esitetään konsertti- ja musiikkiesitysten vaatimaa tila kuorolle, yhtyeelle tai flyygelille sekä ahtauden poistamista. Osassa kirkkoja tilalle on tuotu irtotuoleja. Musiikkitoiminnat tuovat mukanaan usein myös tarpeen säilytyskalusteille ja niiden sijoitukselle. Museovirasto on lausunnoissaan todennut, että kuorialue ei saa muuttua säilytyspaikaksi. Alttaritilassa tai sen lähistöllä tehdyt muutokset ovat olennaisia. Museovirasto on lausunnoissaan painottanut kunkin kirkon erityispiirteet huomioon ottavan suunnittelun merkitystä. Virasto on pitänyt tärkeänä keskikäytävän pituusvaikutelman ja eheyden säilymistä. Muutosten vaikutuksia kuori/alttarialueen mittamaailmaan tulee aina arvioida. Kirkkosalin takaosasta, yleensä urkulehterin alapuolelta, on erotettu erillisiä tiloja morsiushuone-, apusakasti- ja/tai lastentilakäyttöön. Mikäli lehterin alapuolella on arvioitu olevan riittävästi tilaa, Museovirasto on yleensä puoltanut muutosta. Lasten paikkoja on toteutettu myös ristivarsiin vain penkkimuutoksin ilman tilan rajaamista seinin. Vastaavasti tilaa kirkkokahville, kirkkotoreja, on avattu kirkkosalien takaosiin. Irtokalusteiden käyttöön liittyy äänikysymyksiä, sillä kalusteiden liikuttelu saattaa aiheuttaa meteliä. Wc-tila kirkkosalissa tuo mukanaan vesi- ja viemäriputkiin sekä tuuletukseen liittyvät kysymykset. Sama koskee myös keittiöpistettä. Wc-tilan käyttö voi aiheuttaa ääni- ja hajuhaittoja, joten sen sijoittamista kirkkosalin puolelle ei ole suositeltu. 40

43 Naapurista mallia? Työryhmä tutustui 15 kirkkoon Ruotsissa, missä niiden muutoksista ja muutoshankkeista on Suomea pidempi kokemus. Tukholman Clara-kirkossa jokapäiväistä diakoniatyötä varten tehdyt muutokset ovat pieniä. Yhteinen ruokapöytä katetaan käytävälle. Pohjoinen ristivarsi palvelee muun muassa ruuanjakelua ja eteläisessä on hiljentymistila. Strängnäsin tuomiokirkkoa ja sen ympäristöä kehitetään seurakunnan henkisenä ja toiminnallisena keskuksena, hiippakunnan toiminnan ytimenä, kaikkia kaupunkilaisia palvelevana yhteisötilana sekä seurakunnan ja hiippakunnan työpaikkana. Pitkäaikaisessa hankkeessa on keskusteltu laajasti kirkon toiminnasta, aloitettu toimintoja ilman muutoksia sekä muun muassa selvitetty kirkkotilan eri osien merkitystä ihmisille kyselytutkimuksella ja järjestetty seminaari kirkon kulttuuriperinnöstä. Parhaillaan on käynnissä arkkitehtuurikilpailu. Yksi hankkeen keskeinen viesti on, että aikaa tarvitaan. Strängnäsissä ensimmäinen ajatus hankkeesta syntyi 10 vuotta sitten ja toteutus on aikaisintaan Hidingen uudessa kirkossa kaikki pienehkön seurakunnan toiminnat on pyritty kokoamaan kirkkoon. Urkulehterin alle on sijoitettu työhuone- ja wc-tilat. Kirkkosalin takaosasta on erotettu kaksi purjekattoista tilaa kokoontumistilaksi ja lasten toiminnan käyttöön. Kuva 6. Clara kyrka: muutokset minimaalisia, toiminta maksimaalista. 41

44 Kuva 7. Strängnäsin suuressa tuomiokirkossa etsitään tavoitteellisesti erilaisia käyttötapoja yhteisöjä laajasti kuunnellen. Aikaa tarvitaan. Kuva 8. Hidinge nya kyrka: seurakunnan kaikki toiminnot on pyritty tuomaan saman katon alle. Ääntä vaimentavien purjeiden alla on lasten kerhotila ja kokous/kahvitila. 42

45 Kuva 9. Danderyds kyrka: uudesta sisäänkäyntiaulasta on yhteys vanhaan kirkkoon. Kuva 10. Svärta kyrka: leveissä sivulaivoissa on irtokalusteet ja uusia toimintoja. 43

46 Kuva 11. Rådmansö kyrka: kirkko vai esiintymistila? Etuosasta on poistettu useita penkkirivejä, mikä kirkkoherran mukaan jättää seurakuntalaiset liian etäälle jumalanpalvelustilanteessa. Onko kirkko enää kirkko, jos se ei toimi jumalanpalveluksissa? Lisärakentaminen voi tarjota ratkaisun tuoda kirkon yhteyteen lisätiloja. Suppein laajennus (Västra Rydin kirkko) käsitti wc-tilan, laajempiin sisältyi keittiö, esteetön wc sekä varasto- ja sosiaalitiloja. (Kungsängenin, Huddingen ja Danderydin kirkot). Laajennus saattaa toimia myös toisena sisäänkäyntinä kirkkoon. Esimerkiksi Nackan kirkon kylkeen on jo 1980-luvulla rakennettu seurakuntatalo. Allhelgonakirkossa kokoontumistilat on tehty kellariin. Lähes kaikissa tutustumiskohteissa kirkkotilan etuosaa on väljennetty penkkejä poistamalla ja tuomalla tilalle irtotuoleja. Laaja kirkkotilan muutos on tehty Svärtassa, jossa leveän kirkkosalin sivulaivojen penkkikorttelit on poistettu toiseen laivaan on tuotu tilalle kahvipöydät, toiseen irtotuolit. Keittiö on kalusteenomaisen katottoman seinäkkeen sisällä. Rådmansön kirkko herätti kysymyksen, milloin tilan olemus muuttuu kirkosta juhlasaliksi. Valtaosa penkeistä on poistettu. Alttarin edustalla on runsaasti tilaa esityksiin ja kirkkosalin takaosassa kokoontumiseen ja kirkkokahveihin. Elävä ja muuttuva kirkkotila kulttuuriperintönä Jokainen kirkkorakennus on yksilö, ja kirkkojen sisustuksessa näkyvät paikallinen osaaminen, kädentaidot ja alueen ominaispiirteet. Kokonaisuudesta, jonka kaikki Suomen kirkkorakennukset muodostavat, voimme nähdä, miten liturgia, sosiaaliset 44

47 ja taloudelliset rakenteet sekä arkkitehtuuri ovat muuttuneet yli kahdeksansadan vuoden aikana. Kirkkorakennus on kirkon aineellista kulttuuriperintöä, joka ilmentää ja välittää kirkon elävää perintöä. Perustuslain mukaan vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Se tarkoittaa samalla sitä, että jokainen on osallinen kulttuuriperinnöstä ja kaikilla on siihen oikeus. Myös kirkollinen kulttuuriperintö kuuluu kaikille. Seurakunnan omistama kirkkorakennus on yhteistä kulttuuriperintöä, ja kuuluu laajemmalle yhteisölle kuin vain seurakunnalle. Omistajan vastuu on tavanomaista suurempi, koska omistuksen kohteena on rakennus, johon muillakin on suhde. Vastuun lisäksi kirkko on seurakunnalle merkittävä voimavara rakennuksen kantamien arvojen ja merkitysten vuoksi. Kirkot hallitsevat maisemaa ja rakentavat paikallisidentiteettiä, vaikka ihminen ei kävisikään kirkossa tai kuuluisi seurakuntaan. Kirkkotila on ihmisille merkityksellinen. Tämän vuoksi sillä on erityisen hyvät mahdollisuudet toimia koko yhteisön keskuksena. Kirkkotilan merkitys jumalanpalvelustilana ja yhteisön keskuksena on osa kirkkotilan kulttuuriperintöä, sillä kirkon toiminta säilyttää, välittää ja luo uutta kulttuuriperintöä. Kirkollinen kulttuuriperintö rakentaa sekä kirkon että yksilön identiteettiä: sen avulla saamme käsityksen siitä, keitä ja millaisia olemme. Tarvitsemme tietoa ja ymmärrystä menneestä voidaksemme uudistaa ja uudistua kaikilla tavoin kestävästi. Lokakuussa 2017 hyväksytyn Kirkon kulttuuriperintöstrategian 15 yhtenä keskeisenä tavoitteena on, että kohteiden ja esineistön käyttö, hoito ja niihin tehtävät muutokset pohjautuvat kattavaan tietoon kohteen tai esineen koko historiasta ja säilyttämistavoitteista. Tämä edellyttää sitä, että seurakunnilla on ajan tasalla olevat tiedot kulttuuriomaisuudestaan. Tieto edellytyksenä arvojen ja merkitysten selvittämiselle Kun lähdetään suunnittelemaan muutoksia, on ymmärrettävä kirkkotilan arvot ja merkitykset. Paitsi että muutosten pohjalla tulee olla todellinen tarve, myös tieto ja ymmärrys rakennuksen koko historiasta ja säilyttämistavoitteista ovat avainasemassa. Hallittu, edellä mainittuihin seikkoihin perustuva muutos luo pohjan kestäville, seurakuntaa ja kirkon ydintehtävää palveleville valinnoille. Kattava tieto kohteesta on edellytys arvot huomioon ottavalle muutossuunnittelulle. Seurakuntien tulee hankkia ajantasaiset tiedot omaisuudestaan esineinventointien, rakennushistoriaselvitysten ja muiden kulttuuriperintötietovarantojen avulla ja tallentaa tiedot Basis-rekisteriin. Alueellisesti tai valtakunnallisesti merkittävien kohteiden ja alueiden 16 sekä kiinteiden muinaisjäännösten ja arkeologisten löytöjen selvittäminen kuuluu osaksi selvitystyötä. Basis on koko kirkon yhteinen kiinteistöhallintajärjestelmän perusrekisteri, tietokanta, johon kootaan kaikki seurakuntien kiinteistöjen, rakennusten ja toi- 45

48 mitilojen sekä irtaimen kulttuuriomaisuuden tiedot. Basiksen tietosisältö on seurakuntien itsensä määrittelemä, ja seurakunnat ovat saaneet sen perustoimintoineen käyttöönsä ilmaiseksi. Järjestelmän avulla hoidetaan seurakuntien omistamien ja käytössä olevien rakennusten, kiinteistöjen, toimitilojen sekä arvoesineiden hallintaa ja reaaliaikaista ylläpitoa. Järjestelmää käytetään tietojen hallinnointiin sekä strategisen suunnittelun tehtävissä että arkipäivän rutiineissa. Basikseen tallennettujen tietojen pohjalta seurakunnan on mahdollista laatia kiinteistöstrategia, jossa määritellään seurakunnan kiinteistöomaisuuden hallinnan ja käytön suuntaviivat lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Seurakunnat käyttävät noin 25 % vuotuisista budjettimenoistaan kiinteistöihin, joten kiinteistöjen määrän ja laadun sopeuttaminen seurakunnan toiminnan tarpeisiin rakennusten eri arvot huomioiden sekä pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen kiinteistönhoito kuuluvat seurakunnan vastuulliseen taloudenpitoon. Askelmerkkejä tulevaisuuteen Jokainen kirkko on kokonaisuus, jossa eriaikaiset muutokset, sisustuksen osat ja taideteokset täydentävät toisiaan ja kertovat historiasta. Keskeistä on tuoda esiin ja vahvistaa kunkin kirkon kulttuuriperintöarvoja ja erityispiirteitä käytön ja toiminnan kehittämisen rinnalla. Seurakunnan tulisi pohtia ja keskustella laajasti, miten arvot integroidaan toimintaan ja toiminta arvoihin. Toivottu tai suunniteltu toiminta kannattaa aloittaa ennen kuin muutoksia kirkkotilaan tehdään. Vain testaamalla toimintaa voi seurakunta nähdä tarpeet ja ennakoida muutosten toimivuutta. Toiminta muovautuu käytännön kokemusten myötä ja saattaa hahmottua uudella tavalla. Oheinen kaavio kuvaa muutoshankkeen vaiheita. Muutoshankkeisiin tulee varata riittävästi aikaa ja resursseja. Perehtyvä ja asiantunteva suunnittelu on edellytys hallituille muutoksille. On hyödyllistä hahmotella eri toimenpidevaihtoehtoja sekä punnita niiden etuja ja haittoja. Miten näkyviä muutokset ovat, kuinka paljon rakenteisiin tai rakennusosiin joudutaan puuttumaan? Toimenpidevaihtoehtojen vaikutusten analyysi auttaa näkemään ja ymmärtämään, onko muutos oikeanlainen ja tarpeellinen. Myös muutosten poistettavuutta on syytä arvioida etukäteen. Minimitoimenpiteet säästävät rakennusta, kun taas laajat käyttötarkoituksen muutokset, esimerkiksi toimistotilojen sijoittaminen kirkkoon, saattavat johtaa ilmanvaihdon tarpeiden kasvuun tai paloturvallisuusvaatimusten tiukentumiseen. Kerrannaisvaikutukset voivat merkitä laajoja toimenpiteitä. 46

49 Kaavio 2. Muutoshankkeen valmisteluun ja suunnitteluun liittyviä tavoitteita, vaiheita ja osapuolia. Mikäli seurakunta päättää luopua kirkosta, osa aineellisesta kulttuuriperinnöstä saattaa säilyä, aineeton sen sijaan muuttuu tai katoaa. Luopumisen jälkeen kirkkorakennus on irti alkuperäisestä yhteydestään, jolloin vaikka rakennus säilyisi, menetetään osa perinnöstä. Kirkkorakennukset ovat palvelleet alkuperäisessä kontekstissaan ja käyttötarkoituksessaan eli Jumalan huoneena ja seurakunnan kotina vuosisatoja. Seurakuntien on tärkeää punnita, mikä arvo ja merkitys jatkuvuudella ja kirkkorakennuksen säilymisellä omassa kontekstissaan on seurakunnan ydintehtävälle ja yhteiselle kulttuuriperinnölle. Konkreettisten muutosten äärellä seurakunnan tulee asiantuntijoiden avulla arvioida, millainen muutoksensietokyky kullakin kirkkotilalla on ja kuinka paljon muutoksia tai kuinka monta muutosta se kestää menettämättä eheyttään ja niitä ominaisuuksia, joiden vuoksi kirkkotila puhuttelee kävijää. Jo muutoksia suunniteltaessa on äärimmäisen tärkeä ymmärtää, että on kolme eri asiaa, mitä kirkkotilalle saa tehdä, mitä sille voi tehdä ja lopuksi mitä sille kannattaa tehdä. 47

50 Yhteenveto Kirkot ovat sekä arvokkainta yhteistä hengellistä, henkistä ja aineellista kulttuuriperintöämme että seurakuntien omistamia käyttörakennuksia. Kirkon ja sen esineistön käytön ja hoidon sekä niihin tehtävien muutosten tulee pohjautua kattavaan tietoon historiasta ja säilyttämistavoitteista. Kirkkotilan arvot ja merkitykset on ymmärrettävä. Jokainen kirkkorakennus on yksilö, ja muutokset on käsiteltävä yksilöllisesti. Perehtyvä ja asiantunteva suunnittelu on välttämätöntä. Suunnitteluun ja toimenpidevaihtoehtojen arviointiin tulee varata aikaa. Museovirasto arvioi muutoksia asiantuntijana ja lausunnonantajana. Toimintaa kannattaa testata ennen kuin muutoksia kirkkotilaan tehdään. Tulee arvioida, kuinka paljon muutoksia kirkkotila kestää menettämättä eheyttään ja niitä ominaisuuksia, joiden vuoksi se puhuttelee kävijää. 1 Kirkollinen kulttuuriperintö kuuluu kaikille - Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kulttuuriperintöstrategia vuoteen Esimerkkeinä Viinikan kirkko, Taulumäen kirkko ja Säynätsalon kirkko. 3 Esimerkkeinä Nakkilan kirkko ja Kannonkosken kirkko. 4 Esimerkkeinä Meilahden kirkko, Vuoksenniskan kirkko. 5 Esimerkkeinä Kalevan kirkko, Tapiolan kirkko ja Lauritsalan kirkko. 6 Esimerkiksi Myyrmäen kirkko. 7 Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt: Luettu KJ 23:6. 9 Ohjeistus kootaan: -sivulle. 10 KL 14:5. 11 KL 14:5 a. 12 Halttunen, Matti Pihlaja, Pirjo Voipio, Risto: Kirkkolainsäädäntö Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen kommentaari. Kirjapaja, Helsinki 2010, Museoviraston lausunnot kirkkorakennusten muutoshankkeista Luettu Luettu Kirkkolain ja rakennusperintölain nojalla sekä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa kaavoissa suojellut kohteet ja RKY-kohteet. 48

51 4 KIRKKOJEN RAKENTAMISEEN JA MUUTOKSIIN LIITTYVÄT OIKEUDELLISET KYSYMYKSET Seurakunnalla tulee olla kirkko. Kirkon rakentamiseen sekä sen suojeluun, muuttamiseen, käyttämättä jättämiseen ja purkamiseen liittyy oikeudellista sääntelyä. Keskeisimmät suojelusäännökset ovat kirkkolaissa, mutta myös maankäyttö- ja rakennuslain sekä muinaismuistolain säännökset velvoittavat seurakuntia. Seurakunnan tehtävä ja kirkkorakennus Kirkon ja seurakunnan perustehtävä on säädetty kirkkolaissa 1. Säännöksen mukaan kirkko julistaa tunnustuksensa mukaisesti Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. 2 Seurakunta toteuttaa kirkon tehtävää huolehtimalla jumalanpalvelusten pitämisestä, sakramenttien (kasteen ja ehtoollisen) toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta, lähetystyöstä ja muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä. 3 Jotta seurakunta voi hoitaa sille säädetyt tehtävät, tulee sillä olla tarpeelliset toimitilat ja henkilöstö sekä varat toimitilojen ylläpitämiseen ja henkilöstön palkkaamiseen. Kirkkolain mukaan seurakunnan ja seurakuntayhtymän varoja saadaan käyttää ainoastaan niiden tehtävien toteuttamiseen. 4 Toimintaa varten hankitut tilat voivat olla kirkollisia rakennuksia tai muita tiloja. Kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä 5 on säännökset kirkollisista rakennuksista, joita ovat kirkko, kellotapulit, siunaus- ja hautakappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset. 6 Kirkkopihaan, sen ja hautausmaan aitaan ja porttiin sekä sankarihautausmaahan sovelletaan, mitä kirkollisista rakennuksista säädetään. 7 Rukoushuoneita, virkataloja, seurakuntataloja ja leirikeskuksia ei ole säännöksissä määritelty kirkollisiksi rakennuksiksi, joten näihin ei sovelleta kirkkolakia. 8 Kirkkolain mukaan seurakunnalla tulee olla kirkko. 9 Käytännössä tämä tarkoittaa, että seurakunnan tulee itse omistaa kirkkorakennus. Tästä voidaan poiketa tuomiokapitulin luvalla. 10 Kirkon rakentamista koskeva päätös on vuosisatoja ollut luvanvarainen. Katolisella ajalla kirkkojen rakentamista sääntelivät kanonisen oikeuden normit. Keskiajalla kirkkoja rakennettiin hiippakunnan piispojen ohjauksessa. 11 Varhaisimpia merkintöjä kirkon rakentamisen luvanvaraisuudesta Ruotsin kuningaskunnas- 49

52 sa on lukujen maakuntalakien 12 kirkkokaaressa. Koska maakuntalait korvanneissa maanlaeissa 13 ei ollut kirkkokaarta, käytettiin Uplannin maakuntalain kirkkokaarta luvuilla yleisesti Ruotsissa maan- ja kaupunkilakien kirkkokaarena. 14 Sen mukaan ennen kuin kirkon rakentaminen aloitettiin paikallisten talonpoikien tuli yhdessä alueen papin kanssa pyytää ja saada piispalta lupa kirkon rakentamiseen. 15 Vuoden 1571 kirkkojärjestys sisältää ohjeita esimerkiksi jumalanpalveluksesta. 16 Kirkkojärjestyksessä ei mainita keneltä tulee anoa lupaa kirkon rakentamiseen taikka kuka päättää kirkon rakentamisesta. 17 Vuonna 1687 Ruotsi-Suomessa hyväksytyssä kirkkolaissa todetaan, että kirkon rakentamisesta tulee ennen rakentamista tehdä ilmoitus kuninkaalle ja sitten piispalle ja tuomiokapitulille. 18 Vuoden 1687 kirkkolain säännökset olivat voimassa 1800-luvun alkupuolella. 19 Autonomian aikana ylintä päätäntävaltaa Suomen asioissa käytti senaatti ja viime kädessä Venäjän keisari. Lupa kirkon rakentamiseen tuli tuolloin saada senaatilta. 20 Vuonna 1869 tuli voimaan niin sanottu Schaumanin kirkkolaki, joka edellytti, että kirkon rakentamispäätös ja sisustuksen uusimispäätös lähetetiin tuomiokapitulin kautta esivallan, senaatin, tutkittavaksi. Kirkon korjaaminen oli kirkkoherran ja seurakunnan päätettävissä. 21 Suomen itsenäistyttyä noudatettiin vuoden 1869 kirkkolakia aina 1960-luvulle asti. Lupa kirkon rakentamiseen tuli anoa valtioneuvostolta. 22 Vuoden 1964 kirkkolaki edellytti lupaa sekä kirkon rakentamiseen että sellaiseen korjaamiseen, joka merkitsi olennaista muutosta ulko- tai sisäasuun. Lupaa anottiin tuomiokapitulin kautta kirkkohallitukselta, jonka tuli alistaa hyväksytty päätös valtioneuvoston vahvistettavaksi. 23 Kirkkojen piirustukset hyväksyi opetusministeriö. 24 Vuodesta 1994 lähtien kirkkohallituksen myönteinen päätös kirkon rakentamisesta tai kirkon olennaisesta muutoksesta lähetettiin opetusministeriöön 25 vahvistettavaksi. 26 Kirkkolakiin voimaan tulleen muutoksen jälkeen kirkon rakentamista ja olennaista muuttamista koskevaa kirkkohallituksen tekemää päätöstä ei enää alisteta valtiovallan taholle vaan seurakunnan päätös lähetetään tuomiokapitulin kautta kirkkohallituksen vahvistettavaksi. 27 Valmistunut kirkko vihitään Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi. Kirkon vihkimisestä oli säännökset kirkkolaissa vuodesta 1687 alkaen aina vuoteen 1993 asti. 28 Nykyisin kirkon vihkimisestä on säännös kirkkojärjestyksessä, ja tarkemmin siitä määrätään kirkkokäsikirjassa. Kun kirkko on vihitty Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi, sitä saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin. 29 Koska kirkon rakentaminen on ollut vuosisatoja luvanvaraista, on katsottu, että rakennus on kirkko, jos sen rakentamisesta on päätetty kulloinkin voimassa olleen lainsäädännön edellyttämällä tavalla. 30 Kirkkolain (96/2013) esitöissä asia ilmaistaan seuraavasti: Jos rakennus on tehty aikana, jolloin kirkon rakentaminen on edellyttänyt säädetyssä järjestyksessä syntynyttä päätöstä, lähtökohtana on, että muussa järjestyksessä rakennettu rakennus ei ole kirkko vaan seurakunnan muu kiinteistö. Jos seurakunnan kirkko on rakennettu tätä ennen, sitä pidetään kirkkona, vaikka selvitystä sen rakentamispäätöksestä ei ole saatavilla

53 Kirkkolain kommentaarin vuodelta 1993 mukaan, jos kirkko on vanha ja seurakunnan kauan kirkkona pitämä, se on kirkko, vaikka selvitystä sen rakentamispäätöksestä ei saada. Kommentaarissa mainitaan myös seuraavaa: Jos rakennus on tehty aikana, jolloin kirkko on voitu rakentaa vain tietyssä järjestyksessä syntyneen päätöksen perusteella (1869 KL 292 ja EKL 338 ), lähtökohtana on, ettei se ole kirkko vaan kirkollinen rakennus tai muu srk:n kiinteistö. Tämä päätelmä on sitä varmempi mitä nuorempi ko. rakennus on. 32 Kommentaariin sisällytettyjen lakiviittausten perusteella rakennukset, joita on pidetty kirkkoina ja rakennettu ennen vuoden 1869 kirkkolakia, olisi tulkittava kirkoiksi. Tulkinta on kuitenkin ongelmallinen, koska Suomessa kirkon rakentamiseen on jo kristinuskon varhaisvaiheista lähtien tarvittu lupa. Kanonisella ajalla ja aina vuoteen 1687 asti lupa tuli saada piispalta, vuoden 1687 kirkkolain voimassa ollessa Ruotsin vallan aikana kuninkaalta ja autonomian ajan alusta lähtien senaatilta. Itsenäisyyden ajalla luvan kirkon rakentamiseen antoi valtiovalta, ja vuodesta 2014 vahvistamispäätöksen on tehnyt kirkkohallitus. Rakennuksen vihkiminen kirkoksi ei anna rakennukselle kirkon statusta. Kirkkolain kommentaari vuodelta 2008 toteaakin, että muuta kuin säädetyssä järjestyksessä kirkoksi rakennettua rakennusta ei siten saa vihkiä kirkoksi, koska toimelta puuttuu kaikki oikeudellinen merkitys. Sen sijaan tällainen virheellinen menettely aiheuttaa aina myöhemmin epäselvyyttä ja hallinnollista hankaluutta. 33 Seurakunnalla tulee olla kirkko, mutta muista tiloista seurakunta voi tarvittaessa luopua. Seurakunnan perustehtävänä ei ole usean kirkkorakennuksen tai suuren kiinteistömassan ylläpito. Rakennusten ylläpitäminen edellyttää asianmukaisten korjausten tekemistä ajallaan. Kirkon rakentaminen ja korjaaminen tulee tehdä asiantuntijayhteistyönä. Käytännössä seurakunta tekee ensin päätöksen kirkon rakentamisen tai korjaamisen suunnittelun käynnistämisestä ja perustaa joko työryhmän tai valitsee suunnittelijan, jonka tehtävänä on tehdä tarvittavat perusselvitykset ja suunnitelmat. Jo selvitys- ja suunnitteluvaiheessa on aiheellista ottaa yhteyttä sekä kirkkohallituksen asiantuntijaan että Museovirastoon. Kun seurakunta kunnostaa kirkollista rakennusta tavalla tai toisella, kyseessä voi olla kirkollisen rakennuksen olennainen muuttaminen, jolloin korjaustoimet edellyttävät lausuntoa Museovirastolta. Varsinainen päätös kirkon rakentamisesta tai korjaamisesta tehdään, kun tarpeelliset selvitykset, suunnitelmat ja lausunnot on saatu. Lausuntopyynnöt ennen päätöksentekoa Kirkkolain mukaan seurakunnan tai seurakuntayhtymän on ennen päätöksen tekemistä varattava Museovirastolle tilaisuus antaa asiasta lausunto, jos päätös koskee suojellun tai sellaisen kirkollisen rakennuksen, jonka käyttöön ottamisesta on kulunut 50 vuotta, olennaista muuttamista tai purkamista taikka käyttötar- 51

54 koituksen muuttamista. Lausunto on pyydettävä jo asiaa koskevasta suunnitelmasta. 34 Prosessin etenemisen kannalta on parempi, jos Museoviraston lausunto on suojellun kirkollisen rakennuksen kohdalla puoltava. Jos rakennus ei ole suojeltu mutta on yli 50-vuotias, Museoviraston lausunto on asiantuntijasuositus. Lausunto pyydetään myös silloin, kun on epäselvää, merkitseekö suunnitelma kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista. 35 Lausunto pyydetään asian valmisteluvaiheessa joko asiaa valmistelevan kirkkoneuvoston, yhteisen kirkkoneuvoston, viranhaltijan tai suunnittelijan toimesta. Kuten edellä on mainittu, tarkoituksenmukaisinta on ottaa yhteyttä Museovirastoon jo suunnittelun alkuvaiheessa tai jopa ennen hankkeen alkamista. Suojeltua kirkollista rakennusta koskevassa korjaushankkeessa seurakunnan on toimittava yhteistyössä kirkkohallituksen ja Museoviraston kanssa. 36 Museovirastolla on oikeus antaa ohjeita suojeltua kirkollista rakennusta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta. 37 Jos kirkollinen rakennus sijaitsee Ahvenanmaalla, seurakunnan tai seurakuntayhtymän tulee varata Museoviraston ohella myös Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle tilaisuus antaa asiasta lausunto ennen muutospäätöksen tekemistä. Käytännössä lausunnon valmistelee Ahvenanmaan maakunnan hallituksen alaisuudessa toimiva museotoimisto, mutta varsinainen lausunnon antava viranomainen on maakunnan hallitus. Vastaavasti, jos rakennus sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella, seurakunnan tai seurakuntayhtymän tulee varata saamelaiskäräjille tilaisuus antaa lausunto. Saamelaismuseo Siida toimii yhteistyössä Museoviraston kanssa asiantuntijana rakennusperinnön säilymiseen liittyvissä kysymyksissä. Lausunnot toimitetaan muiden asiaan liittyvien asiakirjojen kanssa alistusviranomaiselle. 38 Päätösvallan käyttäminen, määräenemmistöpäätös ja päätöksen alistaminen Seurakunnassa päätösvaltaa käyttää kirkkovaltuusto 39 ja seurakuntayhtymässä yhteinen kirkkovaltuusto 40. Ne voivat siirtää päätösvaltaansa alemmalle viranomaistaholle, jos kirkkolaissa ei toisin säädetä. Kirkkolain mukaan päätösvaltaa ei saa siirtää esimerkiksi silloin, jos päätöksen tekemiseen vaaditaan määräenemmistö tai jos päätös on alistettava. 41 Päätöksen tekemiseen vaaditaan määräenemmistö, kun asia koskee 1. kirkollisen rakennuksen, kappelin, seurakuntatalon, seurakunnan virastotalon, leiri- tai kurssikeskuksen rakentamista taikka hankkimista, tai 2. kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista tai purkamista, sen käyttötarkoituksen muuttamista taikka muun rakennuksen muuttamista kirkolliseksi rakennukseksi. Määräenemmistöpäätös edellyttää, että päätöstä kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa läsnä olevista ja enemmän kuin puolet kaikista kirkkovaltuuston jäsenistä

55 Kirkkovaltuuston päätös on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi, jos päätös koskee 1. uuden kirkon tai siunauskappelin rakentamista tai hankkimista, 2. muun rakennuksen muuttamista kirkoksi tai siunauskappeliksi, 3. kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista tai purkamista taikka sen käyttötarkoituksen muuttamista tai 4. kirkon käyttämättä jättämistä. 43 Päätöksen tekeminen edellyttää, että päätöksentekijällä on kaikki oleellinen tieto asiasta ennen päätöksen tekemistä. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kun kirkkovaltuusto tai yhteinen kirkkovaltuusto tekee päätöstä suojellun kirkollisen rakennuksen tai yli 50 vuotta käytössä olleen kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista tai purkamista taikka käyttötarkoituksen muuttamista koskevassa asiassa, sillä on oltava käytettävissään Museoviraston lausunto. Jos Museoviraston lausuntoa ei ole pyydetty tai se ei ole valtuuston käytettävissä päätöstä tehtäessä, alistuspäätöstä ei vahvisteta kirkkohallituksessa. Kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto taikka yhteinen kirkkoneuvosto lähettää kirkkohallitukselle alistettavan päätöksen asiakirjat tuomiokapitulille. Tuomiokapituli antaa asiasta lausunnon ja lähettää lausuntonsa ja asiakirjat edelleen kirkkohallitukselle. 44 Jos alistusviranomainen on vahvistanut tai ratkaissut alistusasian ja seurakunta muuttaa päätöstään, myös uusi päätös on muistettava lähettää alistettavaksi. 45 Tiedoksiannosta ja valitusoikeudesta seurakunnan ja kirkkohallituksen päätökseen katso artikkelin lopusta. Kirkkolakia muutettiin alkaen siten, että kirkkohallituksen vahvistamispäätöstä ei enää alisteta opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistettavaksi. 46 Kirkollisen rakennuksen suojelu, rakennussuojelun kustannukset ja suojelun päättyminen Kirkollisten rakennusten suojeluun sovelletaan ensisijaisesti kirkkolakia. Sen rinnalla tulee sovellettavaksi maankäyttö- ja rakennuslaki 47. Kirkollinen rakennus, jota ei ole suojeltu kirkkolain mukaisesti, saattaa olla suojeltu maankäyttö- ja rakennuslain perusteella. 48 Myös muinaismuistolain 49 säännökset tulee ottaa huomioon. Kirkollisen rakennuksen suojeluun ei kuitenkaan sovelleta lakia rakennusperinnön suojelemisesta eli rakennusperintölakia 50, koska kirkkolain suojelusäännökset vastaavat yleisiä rakennussuojelua koskevia säännöksiä. Kirkkolain säännökset eivät tule sovellettaviksi, kun suojelu kohdistuu seurakunta- ja leirikeskuksiin, kirkkoherranvirastoihin, entisiin pappiloihin tai muihin seurakuntien omistamiin rakennuksiin. Näihin rakennuksiin sovelletaan rakennusperintölakia tai maankäyttö- ja rakennuslakia

56 Seuraavassa tarkastellaan kirkollisen rakennuksen suojelua kirkollisten säännösten, maankäyttö- ja rakennuslain ja muinaismuistolain näkökulmasta. Kirkollisen rakennuksen suojelu Kirkkolain mukaan kirkollisen rakennuksen suojelun tavoitteena on turvata kirkollinen rakennettu kulttuuriympäristö osana kulttuuriperintöä, vaalia sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistää sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. 52 Kirkollinen rakennus, joka on rakennettu ennen vuotta 1917, on suojeltu lain nojalla. Kirkkohallitus voi määrätä tätä myöhemmin käyttöön otetun kirkollisen rakennuksen suojeltavaksi, jos suojelu on perusteltua rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan tai erityisten ympäristöarvojen kannalta. Kirkkohallitus päättää suojelusta omasta, seurakunnan, tuomiokapitulin tai Museoviraston aloitteesta. 53 Seurakunnassa aloitepyynnön kirkkohallitukselle kirkollisen rakennuksen suojelemiseksi tekee normaalissa päätöksentekomenettelyssä kirkkovaltuusto. Jos aloitepyyntö koskee seurakuntayhtymään kuuluvan seurakunnan kirkkoa, seurakuntaneuvosto lähettää tekemänsä aloitteen seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston käsiteltäväksi. Valtuuston tekemä päätös lähetetään tuomiokapitulin kautta kirkkohallitukselle vahvistettavaksi. Kirkollisen rakennuksen suojelu kohdistuu lähtökohtaisesti itse rakennukseen, johon katsotaan kuuluvaksi myös sen rakenneratkaisut. 54 Rakennuksen suojelu käsittää myös sen kiinteän sisustuksen, siihen liittyvät maalaukset ja taideteokset sekä rakennuksen pihapiirin. 55 Kuten edellä todettiin, kirkollinen rakennus, jota ei ole suojeltu kirkkolain mukaisesti, saattaa olla suojeltu maankäyttö- ja rakennuslain perusteella. Maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään yleis- ja asemakaavasta sekä rakennetun ympäristön hoidosta. Yleiskaavassa ja asemakaavassa voidaan antaa tarpeellisia suojelumääräyksiä, jos jotakin aluetta tai rakennusta on maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi suojeltava. 56 Lähtökohtana on, että asemakaavan suojelumääräysten tulee olla maanomistajalle kohtuullisia. Asemakaavaan voidaan ottaa rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain 3 :ssä tarkoitetun kohteen suojelemiseksi tarpeelliset määräykset. 57 Tällöin myös kirkkolain mukaan suojeltuja kirkollisia rakennuksia voivat koskea asemakaavan suojelumääräykset. Edellä mainitun rakennusperintölain 3 :n mukaan rakennusperinnön säilyttämiseksi voidaan suojella rakennuksia, rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita, joilla on merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta. Suojelu voi koskea myös rakennuksen osaa, rakennuksen kiinteää sisustusta taikka muuta rakentamalla tai istuttamalla muodostettua aluetta. Kiinteällä sisustuksella tarkoitetaan ovia, ikkunoita, listoja, tulisijoja, pinnoittei- 54

57 ta, teknisiä laitteita, kiintokalusteita tai muuta näihin verrattavaa sisustusta sekä rakennuksen käyttötarkoituksen mukaisia, siihen pysyvästi kiinnitettyjä koneita ja laitteita. 58 Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavassa suojelluksi määrätyn tai rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla suojellun rakennuksen käytössä ja kunnossapitämisessä on lisäksi otettava huomioon rakennussuojelun tarkoitus. 59 Rakennetun ympäristön hoito käsittää maankäyttö- ja rakennuslaissa erikseen säännökset rakennuksen kunnossapidosta ja ympäristön hoidosta: Rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Rakennus ja sen energiahuoltoon kuuluvat järjestelmät on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne rakennuksen rakennustapa huomioon ottaen täyttävät energiatehokkuudelle asetetut vaatimukset. Rakennuksen omistajan on myös seurattava rakennuksen kantavuuden kannalta keskeisten rakenteiden kuntoa. 60 Lisäksi rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa. 61 Muinaismuistolain (295/1963) tarkoittamat kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muistoja Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta. Ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen kielletty. 62 Kirkollisiin rakennuksiin ja kirkkopihaan liittyviä kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat muun muassa aktiivisesta hautauskäytöstä pois jääneet hautapaikat kirkkojen lattian alla tai kirkkopihoissa sekä rakennusten, rakenteiden ja kiinteän sisustuksen jäännökset. Kirkon paikalla tai läheisyydessä on monesti sijainnut aiempi kirkko ja siihen liittyneitä rakennuksia taikka pakanuuden aikainen palvontapaikka tai kalmisto. 63 Kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu sellainen maa-alue, joka on tarpeen jäännöksen säilymiseksi sekä jäännöksen laadun ja merkityksen kannalta välttämättömän tilan varaamiseksi sen ympärille (suoja-alue). 64 Menettelyistä muinaisjäännöksen rajojen vahvistamiseksi säädetään muinaismuistolaissa. Jollei muinaisjäännöksen rajoja ole vahvistettu, on lain mukainen suoja-alueen vähimmäisleveys kaksi metriä luettuna jäännöksen näkyvissä olevista ulkoreunoista. 65 Hyvissä ajoin ennen kirkon alapohjan tai kirkkopihan kaivutöitä tulee olla yhteydessä Museovirastoon. Tällöin selvitetään, onko tarpeellista tehdä arkeologisia tutkimuksia tai dokumentointia. Jos näitä ei tarvita, suoritetaan kaivutyöt Museoviraston valvonnassa annettujen ohjeiden mukaisesti. Muinaismuistolain edellyttämät tutkimus- ja selvitystyöt tehdään yleensä rakennuttajan kustannuksella. 66 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 67 voi hakemuksesta Museovirastoa kuultuaan antaa luvan kajota muinaisjäännökseen. Edellytyksenä on, että kiinteä muinaisjäännös tuottaa sen merkitykseen verraten kohtuuttoman suurta haittaa. 68 Samalla on kuitenkin muistettava, että kirkollisen rakennuksen olennainen muuttaminen vaatii aina kirkkohallituksen vahvistamispäätöksen. Jos alapohjan 55

58 tai kirkkopihan kaivutöissä on kyse lämmitys- tai viemäröintijärjestelmän muuttamisesta tai laajamittaisesta korjaamisesta, on yleensä kyse kirkon rakenteiden muuttamisesta. Seurakunnan päätös on tällöin alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Muinaismuistolaki sisältää säännöksiä myös irtaimista muinaisesineistä, joita on kirkollisissa rakennuksissa ja joita saattaa löytyä niiden ympäristöstä. Myös irtaimista muinaisesineistä, kuten vähintään sata vuotta vanhoista aseista, työkaluista tai kulkuvälineistä, joiden omistajaa ei tiedetä, on ilmoitettava Museovirastolle. 69 Lisäksi kirkollisessa rakennuksessa olevaa tai siihen kuuluvaa irtainta esinettä, johon kuuluu muisto muinaisajan tavoista tai taidokkuudesta ja joka ei ole yksityistä omaisuutta, ei saa hävittää tai luovuttaa, ennen kuin siitä on ilmoitettu Museovirastolle ja se on käsitellyt asian. Näitä ovat muun muassa vanhat taulut, veistokset ja muut taide-esineet, juhla- ja asepuvut, liput, aseet, vaivaistukit sekä vaakunakilvet. 70 Ahvenanmaan maakunnan alueella sijaitsevien kiinteiden muinaismuistojen asiantuntija- ja valvontaviranomaisena toimii Museoviraston ohella Ahvenanmaan maakunnan hallitus. 71 Rakennussuojelun valvonta ja kustannukset Kirkkohallituksen, tuomiokapitulin tai Museoviraston määräämällä tarkastajalla on oikeus päästä kirkolliseen rakennukseen sen suojelua koskevan asian vireille panemisen tai suojelun noudattamisen ja soveltamisen kannalta tarpeellisten tarkastusten ja tutkimusten suorittamiseksi. Kirkkohallitus voi kieltää sellaisen kirkollisessa rakennuksessa tehtävän muutos- tai korjaustyön, jota koskevaa päätöstä ei ole vahvistettu tai saatettu vahvistettavaksi. Kirkkohallituksen päätös voidaan panna täytäntöön siitä tehdystä valituksesta huolimatta. 72 Myös maankäyttö- ja rakennuslaissa on säännökset rakennussuojelun valvonnasta. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi, jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään. Ennen kuin rakennusvalvontaviranomainen antaa korjauskehotuksen, se voi määrätä rakennuksen omistajan esittämään rakennusta koskevan kuntotutkimuksen, jossa selvitetään terveellisyyden tai turvallisuuden takia ilmeisen välttämättömät korjaustoimenpiteet. Rakennus voidaan määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen, jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle. 73 Vanhoja rakennussuojelun kannalta tärkeitä kirkollisia rakennuksia voi olla seurakunnissa, joiden kirkollisverotulot ovat niin vähäisiä, että suojelu ylittäisi seurakunnan taloudellisten mahdollisuuksien rajat. Seurakunnan kustannusvastuuta suojelutoimenpiteistä onkin rajoitettu. 74 Kirkkolain mukaan seurakuntaa, joka ei voi toiminnassaan käyttää omistamaansa suojeltua kirkollista rakennusta tai saada siitä muuten kohtuullista hyötyä, ei voida velvoittaa sellaisiin suojelutoimenpiteisiin, joista aiheutuvat kustannukset ovat 56

59 ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä seurakunta voi osoittaa kaikkien kirkollisten rakennustensa hoitoon ja kunnostamiseen. 75 Tällöin vaihtoehtoina ovat avustusten anominen eri tahoilta suojelusta aiheutuvien toimenpiteiden kattamiseksi tai aloitteen tekeminen kirkon suojelun päättymiseksi. Taloudellisista näkökohdista katso seuraavasta luvusta ja kirkon suojelun päättymisestä seuraavasta alaluvusta. Maankäyttö- ja rakennuslaissa on säännös oikeudesta korvaukseen, jos asemakaavassa on suojelumääräykset. Korvaukset suoritetaan rakennusperintölain säännösten perusteella. Seurakunnilla ei ole mahdollisuutta saada korvauksia kirkollisen rakennuksen suojelusta valtiolta, koska kirkollisten rakennusten suojeluun sovelletaan kirkkolakia eikä rakennusperintölakia. Valtio maksaa kirkolle korvausta yhteiskunnallisten asioiden hoitamisesta ja osa korvauksesta kohdistuu kirkollisen kulttuuriperinnön hoitamiseen. Kirkollisen rakennuksen suojelun päättyminen Kirkkohallitus voi päättää, ettei kirkollista rakennusta enää ole pidettävä suojeltuna, jos: 1) rakennus on sillä tavoin vahingoittunut, ettei sitä voida saattaa ennalleen; 2) seurakunnalla on useita kirkollisia rakennuksia eikä sillä ole tarvetta toiminnassaan enää käyttää omistamaansa suojeltua kirkollista rakennusta; 3) rakennuksen suojeleminen ei ole muusta erityisestä syystä enää perusteltua. 76 Kirkkolaissa ei ole säännöstä, jossa erikseen säädettäisiin mikä taho voi tehdä aloitteen kirkollisen rakennuksen suojelun päättymisestä. Koska kirkollisen rakennuksen suojelusta aloitteen voivat tehdä seurakunta, tuomiokapituli, Museovirasto tai kirkkohallitus, on tulkittavissa, että samoilla tahoilla on oikeus myös tehdä aloite kirkkohallitukselle kirkon suojelun päättymisestä. Koska kyse ei ole alistusasiasta eikä kirkkolaissa ole asiasta säädetty määräenemmistöä, seurakunnan kirkkovaltuusto tai seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto voi tehdä aloitteen ääntenenemmistöllä. Aloitteessa tulee perustella, miksi kyseistä kirkollista rakennusta ei tulisi enää pitää suojeltuna. Kirkkohallituksen päätöksessä ei ole kyse vahvistamispäätöksestä. Kirkkohallituksen on ennen päätöksen tekemistä varattava Museovirastolle ja lisäksi, jos kirkko sijaitsee Ahvenanmaalla, Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle, tai jos se sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella, saamelaiskäräjille tilaisuus antaa asiassa lausunto. 77 Seurakuntarakenteiden muuttuessa seurakunnilla on paineita luopua osasta kiinteistöomaisuuttaan, mahdollisesti myös osasta kirkollisia rakennuksia. Suojellusta kirkollisesta rakennuksesta luopuminen edellyttää päätöstä suojelun päättymisestä. Kirkollisen rakennuksen suojelu voidaan lakkauttaa esimerkiksi silloin, kun seurakunnalla on useita kirkollisia rakennuksia eikä sillä ole tarvetta toi- 57

60 minnassaan enää käyttää omistamaansa suojeltua kirkollista rakennusta. 78 Päätöksenteossa, johon sisältyy tarkoituksenmukaisuusharkintaa, tulee ottaa huomioon myös kirkollisen rakennuksen suojelun tavoitteet kuten kirkon rakennushistoria ja kirkon merkitys rakennustaiteen, rakennustekniikan tai erityisten ympäristöarvojen kannalta. 79 Kirkollisen rakennuksen suojelun päättymistä koskevasta kirkkohallituksen päätöksestä tulee viipymättä ilmoittaa asianomaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. 80 Näin siksi, että rakennuksen suojelulle saattaa olla tarve rakennusperintölain perusteella, vaikka rakennus ei enää olisi suojeltu kirkkolain mukaan. Lisäksi päätöksestä tulee ilmoittaa kirkollisen rakennuksen sijaintikunnalle, koska kirkollinen rakennus voi olla suojeltu myös asemakaavassa ja suojelun lakkaaminen voi edellyttää kaavavarauksen muuttamista. 81 Jos kirkollinen rakennus suojellaan rakennusperintölain perusteella, seurakunta voi olla oikeutettu maankäyttö- ja rakennuslain ja rakennusperintölain mukaiseen korvaukseen, kun kyse on valtakunnallisesti merkittävän kohteen suojelusta. Valtakunnallisesti merkittävän kohteen suojelun korvausvastuu kuuluu valtiolle, jota korvausasiassa edustaa ympäristöministeriö. 82 Museovirasto on vuonna 2009 listannut valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. 83 Kirkkojen ympäristöistä on suuri osa valtakunnallisesti arvokkaita. Niistä on erillinen luettelo osoitteessa 84 Rakennusperintölain mukaan, jos suojelusta tai vaarantamiskiellosta 85 on rakennuksen omistajalle merkityksellistä vahinkoa tai haittaa, hänellä on oikeus saada siitä valtiolta täysi korvaus. Korvausta ei saa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta korjausvelvollisuudesta eikä rakennuksen tavanomaisesta kunnossapidosta aiheutuvista kustannuksista. Jos omistajan on suojelumääräysten perusteella ryhdyttävä erityisiin toimiin rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseksi, tästä aiheutuvat kustannukset on korvattava valtion varoista. Vahingon tai haitan merkityksellisyyttä arvioitaessa otetaan huomioon suojelumääräyksen tai vaarantamiskiellon sisältö ja kesto. 86 Käytännössä kirkkohallitus maksaa korvausta kirkollisen rakennuksen kunnossapitokustannuksista, jos rakennus on valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Kirkkohallitus voi myöntää rakennusavustusta valtionrahoitusosuudesta. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan, jos rakennus on osaksi tai kokonaan tuhoutunut tai rakennuksen käyttämisestä on luovuttu, rakennuspaikka ympäristöineen on saatettava sellaiseen kuntoon, ettei se vaaranna turvallisuutta tai rumenna ympäristöä. Rakennus tai sen jäännökset on myös riittävästi suojattava säältä ja mahdolliselta vahingonteolta. 87 Jos asemakaavassa on suojelumääräykset eikä kyse ole valtakunnallisesti merkittävästä kohteesta, kunnalla ei ole korvausvelvollisuutta, kun kyse on julkisyhteisön omistamasta rakennuksesta

61 Uuden kirkon rakentaminen tai hankkiminen taikka muun rakennuksen muuttaminen kirkoksi Uuden kirkon rakentaminen Seurakunta voi saada uuden kirkon joko rakentamalla tai ostamalla. Uuden kirkon varsinainen rakentamispäätös ja hankkimispäätös on hyväksyttävä kirkkovaltuustossa määräenemmistöllä. Rakentamispäätöksen tulee sisältää myös hankkeen suunnitelma. Määräenemmistöpäätös lähetetään tuomiokapitulin kautta kirkkohallitukselle vahvistettavaksi. Samoin tulee menetellä muiden kirkollisten rakennusten rakentamiseen tai hankkimiseen liittyvissä asioissa. Urakkatarjousten ja muiden hankkeen toteuttamiseksi tarvittavien sopimusten hyväksyminen tapahtuu yksinkertaisella enemmistöllä. 89 Seurakunnan tulee myös hyvissä ajoin ennen uuden kirkon rakentamisen aloittamista tai muun rakennuksen muuttamista kirkoksi hankkia maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyt luvat kunnalliselta lupaviranomaiselta. 90 Kun kirkko valmistuu käyttötarkoitukseensa, se tulee vihkiä Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi. Vihkimisen jälkeen sitä saa käyttää vain kirkon pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin. 91 Katso kirkosta pyhänä tilana tarkemmin artikkelista Jumalan huone ja seurakunnan koti kirkkotilan teologinen merkitys. Vireillä on kirkkolain muuttaminen alistussäännösten purkamiseksi. 92 Lakiehdotuksessa ehdotetaan siirryttävän alistusmenettelystä lupamenettelyyn. Lausunnolla olleessa ehdotuksessa esitetään, että kirkkovaltuuston on ennen toimenpiteisiin ryhtymistä haettava lupaa, jos asia koskee uuden kirkon tai siunauskappelin rakentamista tai hankkimista. 93 Uuden kirkon hankkiminen Kirkkolain mukaan uuden kirkon tai siunauskappelin hankkimista koskeva päätös on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. 94 Säännös tuli voimaan vuoden 2014 alussa. Kirkkolaissa tai sen esitöissä ei ole tarkemmin avattu, mitä uuden kirkon hankkimisella tarkoitetaan. 95 Kirkkolain esitöissä kirkkovaltuuston määräenemmistösäännöksen perustelujen yhteydessä hankkiminen on yhdistetty jo olemassa olevan rakennuksen hankkimiseen. 96 Esimerkkinä kirkkohallituksen lakiesityksessä mainitaan jo olemassa olevan leiri- tai kurssikeskuksen hankkiminen seurakunnan käyttöön. 97 Tämä mahdollistaa tulkinnan, jonka mukaan kyse olisi aiemmin kirkkorakennuksena olleen rakennuksen hankkimisesta seurakunnan omistukseen. Uskonnonvapauslain täytäntöönpanosta annetussa asetuksessa on säännös, jonka mukaan kirkon piirustukset oli ennen kirkon rakentamista tai sen ulkomuodon tai sisustuksen olennaista muuttamista hyväksytettävä ja vahvistettava opetusministeriössä. Lisäksi säännöksessä todetaan, että evankelis-luterilaisten 59

62 seurakuntien kirkon uudestaan rakentamisesta tai sisustamisesta on säädetty erikseen. 98 Kyseinen säännös on ollut voimassa vuosina Säännös osoittaa, että kaikkien uskonnollisten yhdyskuntien kirkkorakennusten rakentaminen oli aiemmin hallinnollisesti säänneltyä. Kirkon hankkimisessa kyse voi olla kirkkorakennuksen ostamisesta toiselta seurakunnalta tai toiselta uskonnolliselta yhdyskunnalta. Kirkkolain säännöstä kirkon hankkimisen alistamisesta kirkkohallituksen vahvistettavaksi ei tule suoraviivaisesti soveltaa tilanteisiin, joissa kirkoksi ollaan hankkimassa yksityiseltä tai yhdistykseltä rakennusta, joka kutsutaan kirkoksi. Rakennuksen vihkiminen ei anna tällaiselle rakennukselle kirkkolain mukaista kirkkostatusta. Kirkkostatus on rakennuksella, jonka rakentaminen on hyväksytty kulloinkin voimassa olleen lainsäädännössä edellytetyn hallinnollisen menettelyn mukaisesti. Tällöin esimerkiksi rukoushuoneyhdistykseltä hankittu, kirkoksi kutsuttu rakennus vaatii seurakunnassa kirkkovaltuustossa määräenemmistöpäätöksen mutta päätös ei vaadi kirkkohallituksen vahvistamispäätöstä, koska kyseessä ei ole kirkko kirkkolain tarkoittamassa merkityksessä. Jos hankinnan tarkoituksena on muuttaa rakennus seurakunnan kirkoksi, tulee hankintaa suunniteltaessa olla yhteydessä kirkkohallitukseen. Seurakunnan tulee selvittää yhteistyössä kirkkohallituksen ja mahdollisesti Museoviraston asiantuntijoiden kanssa, miten tilan muuttaminen kirkoksi on mahdollista. Kirkkohallitukseen tulee olla yhteydessä jo suunnittelun alkuvaiheissa, jotta voidaan paneutua suunnitelmien rakennustaiteellisiin ja -teknisiin muutosvaikutuksiin ja ottaa huomioon muutosten vaikutukset seurakunnan talouteen sekä mahdollisesti syntyvä avustustarve. 100 Jos vireillä oleva lakiehdotus alistussääntöjen purkamisesta hyväksytään esitetyssä muodossa, kirkkovaltuuston on haettava lupaa ennen rakennustöihin tai muutos- ja korjaustöihin ryhtymistä, kun asia koskee uuden kirkon tai siunauskappelin hankkimista. Jos seurakunta hankkii kirkon ostamalla, kirkkohallituksen lupa tulisi hakea jo aiesopimuksen tai purkavan ehdon sisältävän kauppakirjan perusteella. 101 Muun rakennuksen muuttaminen kirkoksi Muun rakennuksen muuttaminen kirkoksi voi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun seurakunnalla on seurakuntatalo tai siunauskappeli. Seurakunnalla saattaa olla esimerkiksi seurakuntakeskuksen yhteydessä kirkkosali, jota on paikkakunnalla pidetty kirkkona mutta joka jos sen rakentamisesta ei ole tehty päätöstä tuolloin voimassa olleiden kirkon rakentamista koskevien säännösten mukaisesti ei ole säännösten mukaan kirkko. Päätös tällaisen rakennuksen muuttamisesta kirkoksi on tehtävä kirkkovaltuustossa määräenemmistöllä ja alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi tuomiokapitulin kautta. 102 Ennen päätöksentekoa tulee selvittää, onko rakennus suojeltu rakennusperintölain tai maankäyttö- ja rakennuslain 60

63 säännösten perusteella. Jos rakennus on suojeltu, sen muuttamisesta kirkoksi tulee pyytää Museovirastolta lausunto. Jos seurakunta on hankkimassa rakennusta, jonka se suunnittelee muuttavansa kirkoksi, tulee jo hankinnan alkuvaiheissa olla yhteydessä kirkkohallitukseen. Rakennuksen muuttaminen kirkoksi on viime kädessä kiinni siitä, vahvistaako kirkkohallitus seurakunnan määräenemmistöpäätöksen. Jos seurakunnan omistama kiinteistö ei ole kirkollinen rakennus, siihen ei sovelleta kirkkolain suojelumääräyksiä. Jos rakennus on vanha ja arvokas, esimerkiksi saarnahuone tai kyläkirkko, voidaan se saada kirkollisen rakennussuojelun piiriin, kun se hallinnollisella päätöksellä kirkkohallituksessa vahvistetaan kirkoksi tai siunauskappeliksi. Tällä olisi seurakunnalle taloudellista merkitystä, koska rakennuksen kunnostuspäätöksissä voitaisiin ottaa huomioon sekä kulttuurihistoriallinen arvo että rakennuksen tarkoituksenmukainen käyttö. 103 Kirkollisen rakennuksen kunnossapitoon voi anoa avustusta kirkkohallituksesta. Jos vireillä oleva lakiehdotus alistussääntöjen purkamisesta hyväksytään esitetyssä muodossa, kirkkovaltuuston on haettava lupaa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä, jos asia koskee muun rakennuksen muuttamista kirkoksi tai siunauskappeliksi. 104 Kirkollisen rakennuksen olennainen muuttaminen ja käyttötarkoituksen muuttaminen Kun seurakunnassa suunnitellaan kiinteistökulujen karsimista ja tilaratkaisuja, on ensisijaisena vaihtoehtona pidettävä kirkkotilan käytön monipuolistamista. Seurakunnan tulisi selvittää, mitä toimintoja voidaan siirtää kirkon eri osiin ja millaisia muutoksia nämä edellyttäisivät kirkkotilalta. Kirkkotilan monipuolisesta käytöstä on esimerkkejä tämän julkaisun artikkeleissa Kirkkotila yhteisön keskuksena ja Kirkkotilan monimuotoisuuden kehittäminen suojelluissa kirkoissa. Kirkkorakennuksen tulisi olla viimeinen rakennus, josta seurakunta luopuu. Kirkon muuttaminen monikäyttöisemmäksi edellyttää useimmiten kirkkotilan ja kirkkorakennuksen rakenteellisia muutoksia. Kirkollisen rakennuksen korjaamisen ja muutosten yhteydessä on ensimmäisenä mietittävä, onko kyse olennaisesta vai vähäisestä eli ei-olennaisesta muutoksesta. Lisäksi on pohdittava ja selvitettävä, voiko kyse olla kirkon olennaista muuttamista laajemmasta kirkon käyttötarkoituksen muuttamisesta. Kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä ei ole määritelty, mitä tarkoittaa kirkon olennainen muutos, kirkon käyttötarkoituksen muuttaminen tai kirkon käyttämättä jättäminen. Kirkon käyttötarkoituksen muuttaminen tuli uutena terminä kirkkolakiin vuonna Tätä ennen kirkkotilan ja kirkkorakennuksen muutokset on tulkittu joko olennaisiksi tai ei-olennaisiksi muutoksiksi. 106 Kirkon olennaisessa muuttamisessa kyse on kirkon käyttämisestä edelleen pääsääntöisesti jumalanpalvelustilana, ja muutokset liittyvät lähinnä kirkkotilan elä- 61

64 vöittämiseen tai nykyaikaistamiseen jumalanpalveluskäytössä. Olennaisesta muutoksesta voi olla kyse myös silloin, kun kirkkorakennusta kunnostetaan vaatimuksia vastaavaksi. Kirkon käyttötarkoituksen muutoksessa on kyse muutoksesta, jossa kirkko toimii edelleen pyhänä jumalanpalvelustilana mutta jossa kirkkorakennukseen tuodaan lisäksi huomattavassa määrin muuta toimintaa. Kirkon käyttämättä jättämisessä seurakunta luopuu kirkosta jumalanpalvelustilana. Kirkon käyttämättä jättämisestä katso edempänä olevasta alaluvusta. Kirkollisen rakennuksen olennainen muuttaminen Kirkollisen rakennuksen olennainen muuttaminen edellyttää aina kirkkohallituksen vahvistamispäätöstä. Myös alle 50 vuotta sitten käyttöön otetun kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista koskeva päätös on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Jos kyseessä on suojeltu tai yli 50 vuotta sitten käyttöön otettu kirkollinen rakennus, tulee seurakunnan pyytää Museovirastolta lausunto ennen kirkkovaltuuston tai yhteisen kirkkovaltuuston päätöstä. Kirkollisen rakennuksen muutosta pidetään olennaisena, jos kirkollisen rakennuksen ulkonäkö, rakenne tai sisätilan luonne korjauksessa selvästi muuttuu. Muutos voi olla olennainen silloinkin, kun tavoitteena on kohteen restaurointi aikaisempaan asuun. 107 Olennaisesta muutoksesta on kyse esimerkiksi silloin, jos kirkon ulkoasu tai väri muuttuu, muutetaan kirkon kiinteää sisustusta, alttaritilaa, sisäänkäyntiä, lämmitystä tai vesikattoa, uusitaan valaistusta, parannetaan esteetöntä kulkua kirkkoon tai sen sisällä tai rakennetaan WC-tila liikuntarajoitteisille kirkon takaosaan. Kuoriosan ja alttarialueen olennaisia muutoksia ovat muun muassa alttaripöydän paikan vaihtaminen, esteettömän kulun järjestäminen alttaritilaan ja kuoriurkujen rakentaminen tai purkaminen. Tällöin on aina otettava huomioon suojeluun liittyvät seikat. Olennaisena muutoksena ei yleensä ole pidetty yhden tai kahden takimmaisen penkkirivin poistamista. Jos takimmaisia penkkirivejä on jo aiemmin poistettu, lisärivien poistamisessa voi olla kyse kirkkotilan olennaisesta muuttamisesta. Kirkon eteisessä tai sakastissa tehtäviä muutoksia ei yleensä pidetä olennaisina. Olennainen muutos arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Tästä syystä jossakin kirkossa hyväksytty muutos ei ole tae siitä, että vastaava muutos voidaan toteuttaa toisessa kirkossa. Myös raja olennaisen muutoksen ja kunnossapidon välillä vaihtelee kirkoittain ja vaatii tapauskohtaista selvittämistä ja harkintaa. 108 Katso olennaisesta muutoksesta artikkeli Kirkollinen kulttuuriperintö on arvokkainta kulttuuriperintöämme. Seuraava kaavio havainnollistaa kirkon olennaisen muuttamisen prosessin etenemistä. 62

65 Kaavio 1. Kirkollisen rakennuksen olennaisen muutoksen käsittely. Ensimmäisenä vaiheena seurakunnassa selvitetään, mitä muutoksia kaivataan ja tarvitaan sekä mitä korjauksia on välttämätöntä tehdä. Kun seurakunnan omat toiveet ja tarpeet on puntaroitu ja realistisimmat ideat niistä on valittu, tarvitaan hallinnollinen päätös muutos- ja korjaustarpeen selvittämisestä ja mahdollisen työryhmän perustamisesta. Koska selvitysten ja suunnitelmien tekeminen yleensä vaatii ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttämistä, tulee seurakunnan tai seurakuntayhtymän budjetissa olla riittävät varat tähän vaiheeseen. Prosessiin tulee varata riittävästi aikaa, jotta kaikki tarvittavat selvitykset ja suunnitelmat ehditään tehdä huolella. Yhteistyö kirkkohallituksen asiantuntijan ja Museoviraston kanssa tulee aloittaa viimeistään siinä vaiheessa, kun selvitetään kirkkorakennuksen historiaa, aiempia muutoksia ja pakollisten korjausten laajuutta sekä tehdään alustavat suunnitelmat tulevista korjauksista ja muutoksista. Yhteistyöstä Museoviraston kanssa katso tarkemmin nettijulkaisusta Kirkolliset kulttuuriympäristöt 109 ja vuonna 2019 ilmestyvästä oppaasta, joka käsittelee kirkollisten rakennusten korjaamista ja restaurointia. Museovirastolta tulee pyytää lausunto kuten edellä tässä artikkelissa on mainittu. Kun selvitykset, rakennussuunnitelmat ja Museoviraston lausunto on hankittu, asia viedään kirkkovaltuuston tai yhteisen kirkkovaltuuston päätettäväksi. Päätös tulee tehdä määräenemmistöllä ja se tulee alistaa kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Päätös asiakirjoineen lähetetään tuomiokapitulin kautta kirkkohallitukselle. Päätös on lähetettävä tiedoksi myös Museovirastolle. Valitusoikeuksista ja päätöksen nähtävillä pitämisestä katso tämän artikkelin loppuosasta. Kirkollisen rakennuksen olennaisen muutoksen osalta lakiehdotuksessa ehdotetaan siirryttävän alistusmenettelystä lupamenettelyyn. Lakiehdotuksessa esitetään, että kirkkovaltuuston on haettava lupaa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä, jos asia koskee suojellun kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista tai purkamista taikka sen käyttötarkoituksen muuttamista. 110 Tällöin lupa tarvittaisiin vain 63

66 suojeltujen kirkollisten rakennusten olennaiseen muuttamiseen, purkamiseen tai käyttötarkoituksen muuttamiseen eikä nykyisen lainsäädännön mukaisesti kaikkien kirkollisten rakennusten olennaisiin muutoksiin. Kirkon käyttötarkoituksen muuttaminen Ennen kirkollisen rakennuksen, etenkin kirkon, myynti- tai purkamissuunnitelmia seurakunnassa tulisi miettiä, voidaanko kirkkoa tai kirkollista rakennusta käyttää seurakunnan toiminnassa jollakin muulla tavalla tai voisiko seurakunta saada siitä muulla tavoin kohtuullista hyötyä. Kirkollisen rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamista koskeva säännös lisättiin kirkkolakiin vuonna 2013 ja se tuli voimaan Kuten edellä on todettu, lain esitöissä ei kuitenkaan määritellä, mitä rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamisella tarkoitetaan. Kun kyseessä on käyttötarkoituksen muutos ja kirkko on suojeltu tai vähintään 50 vuotta sitten rakennettu, muutostoimenpiteisiin tarvitaan Museovirastolta lausunto ja kirkkovaltuuston määräenemmistöpäätös. 112 Päätös lähetetään tuomiokapitulin kautta kirkkohallitukselle. Tuomiokapituli lähettää päätösasiakirjat ja oman lausuntonsa kirkkohallitukselle vahvistuspäätöstä varten. Kirkon käyttötarkoituksen muuttaminen voi tulla kyseeseen silloin, kun kirkko toimii edelleen seurakunnan kirkkona mutta osa sen tiloista otetaan seurakunnan muuhun toimintaan. Tällöin muutokset voivat edellyttää uudisrakentamista kirkossa. Kyse voi olla esimerkiksi kirkkosaliosan rajaamisesta lasten päiväkerhotilaksi tai kirkkokahvioksi keittiöineen taikka kirkkoherranviraston tilojen siirtämisestä kirkon tyhjillään olleeseen ullakkohuoneeseen. Kyse voi olla myös kokonaan uuden tilan rakentamisesta kirkon yhteyteen. Käyttötarkoituksen laajentaminen voi edellyttää kirkollisen rakennuksen muuttamista muuksi seurakunnan toimitilaksi. Tällöin rakennusta käytetään pääsääntöisesti muuna kuin jumalanpalvelustilana. Tällöin kyse on ennemminkin kirkon käyttämättä jättämisestä kuin kirkon käyttötarkoituksen muuttamisesta. Kirkon käyttämättä jättämisestä katso tarkemmin edellä. Kirkon käyttötarkoituksen muuttamisessa on aiheellista menetellä samojen ohjeiden mukaisesti kuin toteutettaessa kirkon olennaista muutosta. Katso kirkon olennaisesta muutoksesta ja alistusääntöjen purkamisehdotuksesta edellisestä alaluvusta. Kirkon käyttötarkoituksen muutos voi vaikuttaa rakentamisessa sovellettaviin määräyksiin tai voi edellyttää kaavamuutosta. Kirkkojen määrän vähentäminen Seurakuntaa, joka ei toiminnassaan voi käyttää omistamaansa suojeltua kirkollista rakennusta tai saada siitä muuten kohtuullista hyötyä, ei velvoiteta kohtuuttomiin 64

67 suojelutoimenpiteisiin. Jos seurakunnan varat eivät riitä kirkon kunnossapitämiseen, seurakunta ei kuitenkaan voi jättää kirkkoa hoitamatta. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennus ja sen ympäristö on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. 113 Vähentääkseen kustannuksia seurakunnan tulee selvittää mahdollisuutta käyttää kirkkoa muussakin toiminnassaan. Jos kirkon käyttötarkoituksen muuttaminen ei selvitysten jälkeen näytä mitenkään mahdolliselta, voi seurakunta selvittää kirkon käyttämättä jättämistä, purkamista tai myymistä. Kyseeseen voi tulla myös kirkon suojelun purkaminen. Kysymys kirkosta luopumisesta voi tulla ajankohtaiseksi myös muulla tavoin. Kun perustetaan uutta seurakuntaa kahdesta tai useammasta seurakunnasta taikka yhdistetään seurakunta toiseen jo olemassa olevaan, voi edessä olla tilanne, jossa seurakunnalla on useita eritasoisia kiinteistöjä ja kirkkoja eri puolilla seurakuntaa. Jos rakennusten määrä pidetään ennallaan, seurakunnan taloudenpitoon ei saada seurakuntien yhdistymisestä toivottuja säästöjä. Tässä tilanteessa tulisi siis selvittää kirkkojen ja kirkollisten rakennusten tarpeellisuutta ja käytettävyyttä. Kirkkolain mukaan seurakunnalla tulee olla kirkko, ja yksi kirkko seurakuntaa kohden täyttää tämän vaatimuksen. Kirkon käyttämättä jättäminen eli kirkon käytöstä luopuminen Kirkkolaki mahdollistaa kirkon käyttämättä jättämisen. 114 Kirkkolain esitöissä todetaan seuraavaa: Kirkollisen rakennuksen käyttämättä jättäminen ei kaikissa tapauksissa tarkoita samaa kuin kirkosta luopuminen. 115 Kirkkolaissa tai sen esitöissä ei ole tarkemmin mainittu, mitä kirkon käyttämättä jättämisellä tarkoitetaan. Uudessa kirkkolakiesityksessä puhutaan luopumisesta kirkon käytöstä. 116 Kirkon käyttämättä jättäminen ja käytöstä luopuminen edellyttää kirkkovaltuustossa määräenemmistöpäätöstä, ja se on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. 117 Kirkon käyttämättä jättämisessä ei ole kyse jumalanpalveluksen siirtämisestä talviajaksi kirkosta seurakuntatalolle. Kirkon käyttämättä jättäminen merkitsee sitä, että seurakunta ei enää säännöllisesti toimita jumalanpalvelusta tai kirkollisia toimituksia kyseisessä rakennuksessa. Kirkkorakennus ei enää siten toimisi seurakunnan kirkkona. Koska kirkkolaki edellyttää seurakunnalla olevan kirkon, ei seurakunta, jolla on vain yksi kirkko, voi päättää jättää ainoaa kirkkoaan käyttämättä ja alistaa päätöstään kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkollisesta lainsäädännöstä ei yksiselitteisesti käy ilmi, onko kirkko, jonka käytöstä on luovuttu, edelleen kirkko. Vaikka kirkkoa ei rakennuksena enää käytettäisi seurakunnan kirkkona, kyse on edelleen kirkoksi vihitystä tilasta. Lakkaako kirkko rakennuksena olemasta kirkko, kun kirkkohallitus vahvistaa päätöksen kirkon käyttämättä jättämisestä? Koska rakennuksen kirkkostatus edellyttää hallinnollista päätöstä, on loogista, että rakennukselta myös loppuu kirkkostatus hallinnollisella päätöksellä

68 Kirkkorakennus ei siten ole enää hallinnollisesti katsottuna kirkko, jos kirkkohallitus on vahvistanut seurakunnan päätöksen kirkon käyttämättä jättämisestä. Hallinnollinen päätös ei kumoa sitä, etteikö rakennus olisi edelleen paikkakuntalaisten mielissä kirkko. Myös arkkitehtonisesti rakennusta pidetään edelleen kirkkona. Kirkkojärjestys edellyttää kirkon vihkimistä kirkkokäsikirjan mukaisesti. Kirkkojärjestyksessä ei ole säännöstä kirkosta luopumiseen liittyvästä toimituksesta. Kirkkokäsikirjassa ei ole kaavaa, jota voitaisiin käyttää luovuttaessa kirkon käytöstä jumalanpalvelustilana. Viimeisessä jumalanpalveluksessa voidaan kiittää Jumalaa kirkkotilasta ja kantaa kulkueessa kirkolliset esineet pois. Kirkkolain esitöiden mukaan kirkkoon, jonka käyttämättä jättämisestä on tehty hallinnollinen päätös, ei voida soveltaa kirkkolain mukaisia säännöksiä rakennussuojelusta. Päätös kirkon käyttämättä jättämisestä merkitsee sitä, että kyseinen rakennus jää kirkkolain soveltamisalan ulkopuolelle. 119 Seurakunnan tulee pyytää suojellun tai yli 50 vuotta käytössä olleen kirkon osalta Museovirastolta lausunto, jos kirkkovaltuusto on tekemässä päätöstä kirkon olennaisesta muuttamisesta tai purkamisesta taikka käyttötarkoituksen muuttamisesta. Kirkkolaki ei kuitenkaan velvoita seurakuntaa pyytämään Museovirastolta lausuntoa päätöksestä, joka koskee kirkon käyttämättä jättämisestä. Tulkinnanvaraista on, onko kirkon käyttämättä jättäminen samalla tulkittava kirkon käyttötarkoituksen muuttamiseksi ja edellyttääkö se näin ollen Museovirastolta lausuntoa. Jos kirkon käyttämättä jättämistä ei tulkita kirkon käyttötarkoituksen muuttamiseksi, olisi suojellun kirkon osalta selkeintä, että kirkkohallitus samalla, kun se vahvistaa seurakunnan päätöksen kirkon käyttämättä jättämisestä, tekee myös päätöksen kirkon suojelun lakkaamisesta. Kirkkohallituksen tulee pyytää Museovirastolta lausunto, jos kirkollista rakennusta ei ole enää pidettävä suojeltuna. Suojelu voidaan lopettaa, jos seurakunnalla on useita kirkollisia rakennuksia eikä sillä ole tarvetta toiminnassaan enää käyttää omistamaansa suojeltua kirkollista rakennusta. 120 Kirkkohallitus varaa Museovirastolle ja tarvittaessa Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle tai saamelaiskäräjille mahdollisuuden antaa lausunto kirkon suojelun päättymisestä. 121 Kirkkohallitus ilmoittaa päätöksestä viipymättä asianomaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle 122, joka harkitsee, tuleeko rakennus suojella rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla. Kirkkohallitus ilmoittaa päätöksestä myös rakennuksen sijaintikunnalle. 123 Kirkon suojelun päättymisestä katso tämän artikkelin alkuosasta. Kun rakennus ei enää ole kirkollinen rakennus, seurakunnalla on toimivalta tehdä muutokseen tai käytön laajentamiseen liittyvät päätökset ilman päätöksen alistamista kirkkohallitukseen. Kun rakennus ei ole enää kirkollisesti suojeltu, kirkkohallitus ei myönnä rakennusavustusta harkinnanvaraisesta osuudesta, mutta jos rakennus sijaitsee valtakunnallisella rakennussuojelualueella, kirkkohallitus voi myöntää rakennusavustusta valtionrahoitusosuudesta. 66

69 Alistussääntöjen purkamisesityksessä ehdotetaan siirtymistä kirkkovaltuuston päätöksen alistamisesta lupamenettelyyn myös silloin, kun kirkkovaltuuston päätös koskee luopumista kirkon käytöstä. 124 Kirkon myyminen Kirkon myymisessä voi olla kysymys joko siitä, että myydään vähälle käytölle jäänyt kirkko, tai siitä, että päätetään myydä käyttämättä jätetty kirkko. Kirkkolainsäädännössä ei ole säännöstä, jonka mukaan kirkon myymiseen olisi hankittava Museoviraston lausunto, päätös olisi tehtävä seurakunnassa määräenemmistöllä tai päätös olisi alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Asiaan tulee soveltaa muita kirkkolain säännöksiä. Myyntipäätös on tehtävä määräenemmistöllä, ja päätös on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi, jos tätä ennen ei ole tehty päätöstä kirkon käyttötarkoituksen muuttamisesta tai kirkon käyttämättä jättämisestä. Jos kirkon myymisessä on samalla kyse kirkon käyttötarkoituksen muuttamisesta, on ennen kirkkovaltuuston päätöksen tekemistä pyydettävä Museovirastolta lausunto, jos kyse on suojellusta tai yli 50 vuotta sitten käyttöön otetusta kirkosta. Jos kyse on kirkon käyttämättä jättämisestä ja mahdollisen kirkkolain mukaisen suojelun lopettamisesta, kirkkohallitus pyytää Museovirastolta lausunnon. Aina ei kuitenkaan tarvita kirkkohallituksen vahvistamispäätöstä. Jos seurakunnan päätös kirkon käyttämättä jättämisestä on jo aiemmin vahvistettu kirkkohallituksessa, ei kirkon myyntipäätöstä alisteta kirkkohallitukselle. Seurakuntalaisten keskuudessa kirkoksi kutsuma rakennus ei aina ole kirkollisen lainsäädännön mukaan kirkko. Jos kyseessä olevaa rakennusta ei ole vahvistettu kirkoksi eikä se ole kirkollinen rakennus, sen myymiseen ei tarvita Museoviraston lausuntoa eikä päätöstä tarvitse alistaa kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Se, että piispa on vihkinyt tilan kirkkona, ei muuta tilannetta. Esimerkiksi Vuohijärven kirkko (Kouvola, Valkeala) ei nimestään huolimatta ollut kirkollisen säännöstön mukaisesti vahvistettu kirkoksi, vaikka rakennus oli vihitty kirkkotilaksi. Vastaavanlainen tilanne on ollut Kuopiossa sijaitsevan Männistön rukoushuoneen ja Vantaalla sijaitsevan Vaaralan kappelin kohdalla. Molempia näistä on seurakuntalaisten keskuudessa kutsuttu kirkoiksi. Kirkkorakennuksen myynnin yhteydessä kyse on useimmiten myös kiinteistön tai sen määräalan myymisestä. Voimassa olevan lain mukaan kiinteistön tai määräalan myyminen on alistettava kirkkohallitukselle. 125 Kun uusi kirkkolaki tulee voimaan, seurakunnan kiinteän omaisuuden luovuttamista koskeva kirkkovaltuuston päätös on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi, jos luovuttamisen kohteena on hautausmaakiinteistö tai kiinteistö, jolla sijaitsee kirkollinen rakennus. 126 Alistussääntöjen purkamiseen tähtäävässä kirkkolakiesityksessä viimeksi mainittu muutos esitetään kuitenkin kumottavan. 127 Tällöin seurakunta voisi myydä 67

70 myös hautausmaakiinteistön tai kiinteistön, jolla sijaitsee kirkollinen rakennus, ilman kirkkohallituksen vahvistamispäätöstä tai lupaa. Jos kirkko on suojeltu, on oletettavaa, että ennen kirkon myyntiä tarvitaan päätös suojelun päättymisestä. Kuten edellä on ollut esillä, suojelun päättymisestä päättää kirkkohallitus kuultuaan Museovirastoa. Kirkon purkaminen Kirkkolaki mahdollistaa kirkon purkamisen. 128 Kirkkolainsäädännössä tai lain esitöissä ei mainita, millä perustein kirkkorakennus voidaan purkaa. Seurakunnan tulee huolella selvittää tosiasiat, jotka puoltavat kirkon purkamista. Jos kyse on suojellusta kirkosta tai vähintään 50 vuotta sitten käyttöön otetusta kirkosta, seurakunnan tulee ennen purkamispäätöstä pyytää Museovirastolta lausunto. Kirkon purkamispäätöksessä tulee olla riittävät perustelut, ja niiden tulee nojautua huolellisesti tehtyihin selvityksiin ja asiantuntijalausuntoihin. Esimerkkejä kirkon purkupäätöksistä on vähän. Tuorein niistä on kirkkohallituksen syksyllä 2018 tekemä vahvistuspäätös Valkeakosken kirkon (valmistui 1969) purkamisesta, joka ei tätä kirjoittaessa ollut saanut lainvoimaa. Seurakunnan päätöstä edelsi noin viiden vuoden valmistelutyö. Tuona aikana oli selvitetty kirkon tulevaisuuden visioita ja pohdittu kirkon yhteiskäyttöä, kirkon peruskorjausta, kirkon hoitamatta jättämistä ja kirkon myymistä. Kirkon käyttö on ollut vuosittain vähäistä, eikä kirkolle löytynyt muita käyttötarkoituksia. Kirkon korjaaminen olisi miljoonaluokan investointi, ja vuosittainen ylläpito maksaa. Purettava kirkko ei ole suojeltu kirkkolailla, eikä sen rakentamisesta ole kulunut 50:tä vuotta. Kirkkoa ei ole suojeltu asemakaavalla, ja Valkeakosken kirkon purkamisen jälkeen seurakunnalle jää vielä kolme kirkkoa. 129 Kuten edellä käy ilmi, kirkon purkaminen voi liittyä taloudellisiin ja kirkon käyttöön liittyviin näkökulmiin. Kirkon purkaminen voi tulla kyseeseen myös silloin, kun sen korjaaminen on mahdotonta. Tällainen tilanne voi muodostua äkillisesti (luonnonkatastrofin, tulipalon, räjähdyksen tai muun sellaisen seurauksena) tai hitaan muutoksen myötä. Kirkon purkuperusteena voi olla tilanne, jossa kirkko ympäristöineen ei ole maankäyttö- ja rakennuslain vaatimassa kunnossa eikä sitä korjaamalla saada lain vaatimalle tasolle. Seurakunnan tulisi asiantuntija-arvioin osoittaa, että kirkkorakennus ei korjattunakaan täytä terveellisyyden, turvallisuuden tai käyttökelpoisuuden vaatimuksia taikka miksi se korjattunakin aiheuttaisi ympäristöhaittaa tai rumentaisi ympäristöä. Perusteena purkamiselle voi olla myös rakennuksen keskeisten kantavien rakenteiden huono kunto ja korjauskelvottomuus. Toisaalta perusteena voi olla myös se, että korjauskustannukset olisivat suhteettoman suuret, kun otetaan huomioon seurakunnan varallisuus ja kirkkorakennuksen kulttuurihistorialliset arvot. 68

71 Ennen päätöksentekoa tulee selvittää, onko kirkko suojeltu maankäyttöja rakennuslain perusteella asemakaavassa. 130 Päätös kirkon purkamisesta tulee tehdä määräenemmistöllä kirkkovaltuustossa tai yhteisessä kirkkovaltuustossa, ja se tulee alistaa kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Asiakirjat lähetetään kirkkohallitukselle tuomiokapitulin kautta. 131 Päätös on toimitettava myös Museovirastolle. Valitusoikeudesta ja päätöksen nähtävillä pitämisestä katso artikkelin loppuosasta. Ennen kirkon purkamista tulee selvittää, vaaditaanko purkamiseen maankäyttö- ja rakennuslain mukainen rakennuksen purkamislupa vai riittääkö kirjallinen ilmoitus. Purkamislupa tarvitaan muun muassa asemakaava-alueella ja rakennuskieltoalueella. Jos rakennuksen purkamiseen ei tarvita lupaa, purkamisesta on tehtävä kirjallinen purkamisilmoitus kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle 30 päivää ennen purkutöiden aloittamista. 132 Seurakunnan tai seurakuntayhtymän tulee huolehtia siitä, että sen hallinnassa oleva paikka, jossa on ollut kirkko, hautausmaa tai siunauskappeli, merkitään muistotaululla tai muulla muistomerkillä. 133 Tämä koskee myös purettuja kirkkoja. Alistussääntöjen purkamista koskevassa lakiehdotuksessa esitetään, että kirkkovaltuuston on haettava lupaa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä, jos asia koskee suojellun kirkollisen rakennuksen purkamista. 134 Museovirastolta tulisi pyytää lausunto suojellun ja yli 50 vuotta sitten käyttöön otetun kirkon purkamisesta. 135 Jos lakiehdotus alistussääntöjen purkamisesta hyväksytään esitetyssä muodossa, on seurakunnan haettava purkulupaa vain silloin, kun purettava kirkko on suojeltu. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että purkamispäätöksen muun kuin suojellun kirkon purkamisesta tekisi kirkkovaltuusto määräenemmistöllä Museoviraston lausunnon huomioon ottaen. Suojellun kirkon purkamiseen seurakunnan tulisi hakea kirkkohallituksen lupa. Päätöksen nähtävillä pitäminen ja valitusoikeudet Seurakuntalaisen valitusoikeus Seurakunnan jäsenellä on valitusoikeus kirkkovaltuuston päätöksistä. Kirkkovaltuuston pöytäkirjaan liitetään muutoksenhakuohje. Kirkkovaltuuston päätökseen on annettava 30 päivän valitusoikeus. Valitus tehdään alistusviranomaiselle. 136 Kirkkojen rakentamista ja muuttamista koskevissa päätöksissä alistusviranomaisena on kirkkohallitus, joten kirkkohallitus on myös valitusviranomainen. Valitusaika on 30 päivää, ja se alkaa kulua päätöksen nähtävillä pidettäväksi asettamisen jälkeisestä päivästä. Valitusaikaan lasketaan sekä arki- että pyhäpäivät. Nähtävillä pitäminen toteutetaan siten, että pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä ilmoitetaan seurakunnan virallisella ilmoitustaululla kuulutuksella. Jos seurakunta 69

72 on tehnyt päätöksen ilmoittaa päätöstensä nähtävillä pitämisestä myös verkkosivuillaan, ilmoitus pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä on julkaistava myös verkkosivuilla. Ilmoituksessa tiedotetaan, missä ja milloin pöytäkirja ja pöytäkirjaan liitetty muutoksenhakuohje on luettavissa. Pyydettäessä valituksenalaisesta päätöksestä ja valitusoikeudesta annetaan pöytäkirjaote. Kirkkovaltuuston tai yhteisen kirkkovaltuuston kirkon rakentamista tai muuttamista koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta kirkollisvalituksella, jos 1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, 2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai 3) päätös on muuten lainvastainen. Lisäksi valitus voidaan perustaa myös siihen, että päätös ei ole tarkoituksenmukainen. 137 Kirkkohallitus ratkaisee mahdollisen valituksen samalla, kun se vahvistaa tai jättää vahvistamatta seurakunnan tai seurakuntayhtymän päätöksen. 138 Kirkkohallituksen antamasta päätöksestä voidaan valittaa hallinto-oikeuteen vain, jos 1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, 2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai 3) päätös on muuten lainvastainen. 139 Museoviraston valitusoikeus Museovirastolla on valitusoikeus kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkovaltuuston päätöksestä, joka koskee suojellun kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista tai purkamista taikka sen käyttötarkoituksen muuttamista. 140 Museoviraston valituksen osalta on kysymys kirkollisvalituksesta 141. Museoviraston valitusaika alkaa kulua, kun se on saanut tiedon päätöksestä. Tästä syystä Museovirastolle tulee toimittaa ote pöytäkirjasta ja valitusosoitus heti pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen. Museovirastolla on myös valitusoikeus kirkkohallituksen päätöksestä, jolla kirkkohallitus määrää vuonna 1917 tai sen jälkeen rakennetun kirkollisen rakennuksen suojeltavaksi. Sillä on valitusoikeus myös kirkkohallituksen päätöksestä, jolla kirkkohallitus päättää, ettei kirkollista rakennusta enää ole pidettävä suojeltuna. 142 Mistä tulisi olla tarkemmat säännökset tai määräykset? Mitä tarkoitetaan kirkon käyttötarkoituksen muuttamisella? Miten se eroaa ensinnäkin kirkon olennaisesta muuttamisesta ja toiseksi kirkon käyttämättä jättämisestä/ kirkon käytöstä luopumisesta? Mitä kirkon käytöstä luopumisella tarkoitetaan ja mihin seikkoihin kirkon käytöstä luopumispäätös voidaan perustaa? Tarkemmat perusteet siitä, milloin kirkko voidaan purkaa. 70

73 Yhteenveto Seurakunnalla tulee olla kirkko. Kirkko on hallinnollisella päätöksellä tehty kirkollinen rakennus. Kirkko tulee vihkiä, mutta vihkiminen ei yksin tee rakennuksesta kirkkoa. Kirkollisia rakennuksia ovat kirkot, kellotapulit, siunaus- ja hautakappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset. Kirkollisia rakennuksia koskevia säännöksiä sovelletaan myös kirkkopihaan, sen ja hautausmaan aitaan ja porttiin sekä sankarihautausmaahan. Kirkollinen rakennus, joka on rakennettu ennen vuotta 1917, on suojeltu lain nojalla. Suojellun kirkon tai yli 50 vuotta sitten käyttöön otetun kirkon olennaiseen muuttamiseen, purkamiseen tai käyttötarkoituksen muuttamiseen tarvitaan Museoviraston lausunto. Lausunto pyydetään jo asiaa koskevasta suunnitelmasta. Yhteistyö Museoviraston kanssa tulee aloittaa viimeistään suunnitteluvaiheessa. Olennaisia muutoksia ovat kirkon ulko- tai sisäasun muuttaminen sekä kirkon rakenneratkaisut. Olennainen muutos arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Kirkkovaltuuston päätös on tehtävä määräenemmistöllä, jos se koskee kirkollisen rakennuksen rakentamista tai hankkimista taikka kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista tai purkamista, sen käyttötarkoituksen muuttamista taikka muun rakennuksen muuttamista kirkolliseksi rakennukseksi. Seurakunnan päätöksestä on annettava 30 päivän valitusoikeus. Valitusviranomaisena on kirkkohallitus. Uuden kirkon rakentamis- tai hankkimispäätökseen ja kirkollisen rakennuksen olennaiseen muuttamiseen, purkamiseen tai sen käyttötarkoituksen muuttamiseen sekä käytöstä luopumiseen tarvitaan kirkkohallituksen vahvistamispäätös. Alistamisesta ollaan mahdollisesti siirtymässä lupamenettelyyn. 71

74 Lähteet ja kirjallisuus Lähteet Kirkkolaki 1687: Kircko-Laki Ja Ordningi / Jonga Suuriwaldias Cuningas ja Herra / Herr CARL Yxitoistakymmenes / Ruotzin Göthein ja Wändein Cuningas / &c. Wuonna 1686 on andanut coconpanna / Ja Wuonna 1687 prändistä uloskäydä ja cuulutta / Ynnä tähän soweliain Asetusten canßa. Wuonna 1688 Suomexi käätty. Osoitteessa name/arkisto/kyrkio-lag-1686.html. Luettu Kirkkolaki 1869 [niin sanottu Schaumanin kirkkolaki]: Kirkkolaki evankelislutherilaiselle seurakunnalle Suomen Suuriruhtinanmaassa, jonka Suomenmaan Säädyt valtiopäivillä vuonna 1867 ovat hyväksyneet ja Hänen Keisarillinen Majesteetinsa 9 päivänä Joulukuuta (27 päivänä Marraskuuta) vuonna 1868 on armossa vahvistanut. Annettu Helsingissä, 6 p:nä Joulukuuta Osoitteessa kirkkolaki-1869.html. Luettu Then Swenska Kyrkeordningen 1571: Osoitteessa d=vgk8aaaacaaj&printsec=frontcover#v=onepage&q&f=false. Luettu Kirjallisuus Brink, Stefan: Kyrkobyggande enligt Upplandslagen och Hälsingelagen. Kyrklig rätt och kyrklig orätt: kyrkorättsliga perspektiv: Festskrift till professor Bertil Nilsson. Bibliotheca theologiae practicae; Vol. 97. Artos. Skellefteå Artikkelin sivut Halttunen, Matti Pihlaja, Pirjo Voipio, Risto: Kirkkolainsäädäntö Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen kommentaari. Kirjapaja. Helsinki Heikkilä, Markku: Kirkon rakentamisen ohjausjärjestelmät. Uskon tilat ja kuvat. Moderni suomalainen kirkkoarkkitehtuuri ja -taide. Toim. Arto Kuorikoski. STKSJ 260, Helsinki Artikkelin sivut Heilimo, Olli: Kirkkolaki, selityksiä ja tulkintoja. Suomen lakimiesliiton Kirjasarja N:o 28. Kirjapaja. [Helsinki] Kirkkolain uudistamiskomitean mietintö. I Kirja. Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto. Sarja A 1988:2/1. Kirkolliset kulttuuriympäristöt. Museovirasto. Osoitteessa museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/rakennettu-kulttuuriymparisto/ kirkolliset-kulttuuriymparistot. Luettu

75 Kirkollisten rakennusten suojelu. Kirkkohallituksen virastokollegion asettaman työryhmän mietintö. Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto. Sarja C 2012:1. Knapas, Marja Terttu (toim.): Kirkkojen hoito ja restaurointi. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 23. Salpausselän kirjapaino. [Lahti] Knuutila, Jyrki: Kirkkolainsäädäntö ja kirkon virka Suomessa kanonisesta oikeudesta vuoden 1993 kirkkolakiin ja -järjestykseen. Edilex 2010/25. Julkaistu Osoitteessa Luettu Kyde n, Tarja: Suomen intendentinkonttorin kirkkoarkkitehtuuri : kustavilainen perinne ja suuriruhtinaskunnan uusi rakennushallinto. Jyväskylä Studies in the Arts numerona 64. Jyväskylän yliopisto Piispanen, P. P. Saloheimo Mauno: Kirkon lakikirja 1. Kirkkolaki. Kolmas uudistettu painos. Kirjapaja. [Helsinki] Saloheimo, Mauno Halttunen, Matti: Kirkkolakikirja Kirjapaja. [Helsinki] Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. Museovirasto (RKY 2009). Voipio Risto Träskman, Gunnar Halttunen, Matti Ventä, Kari: Uusi kirkkolainsäädäntö. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen kommentaari. Kirjapaja. Helsinki Kirkkolaki (1054/1993), jatkossa KL. Artikkelissa tavoitteena on ollut selkeän ohjeistuksen kirjoittaminen. Tästä syystä tekstissä ei ole viitattu yksittäisiin lain tai kirkkojärjestyksen pykäliin. Loppuviitteet osoittavat, mistä lainkohdasta kulloinkin on kyse. Kirkolliskokous hyväksyi uuden kirkkolain ja kirkkojärjestyksen ( 4), mutta niiden voimaantuloaika ei vielä ole tiedossa. Uuden kirkkolain ja kirkkojärjestyksen arvellaan tulevan voimaan vuoden 2020 alussa. Kirkkolain uudistuksesta käytetään lyhennettä UKL ja sen perusteluista käytetään lyhennettä UKLHE hyväksytystä kirkkojärjestyksestä käytetään lyhennettä UKJ. 2 KL 1:2; UKL 1:2,2. 3 KL 4:1; UKL 3:1. 4 KL 15:1,1; Hallituksen esitys Eduskunnalle kirkkolaiksi HE 23/1993, jatkossa HE 23/1993 vp, s. 25. Myös UKL 6:1,1. 5 Kirkkojärjestys (1991/1055 v. 1993), jatkossa KJ. 6 KL 14:2,1; UKL 3:21,1. 7 KL 14:2,2; UKL 3:21,2. 8 HE 23/1993 vp, s KL 14:1,1; UKJ 3: KJ 14:1,2. Voimassa olevan kirkkolain mukaan kirkkojärjestyksessä määrätään, milloin seurakunnat voivat käyttää kirkkoa yhteisesti tai käyttää kirkkona muuta kuin seurakunnan kirkkoa. (KL 14:1) Kirkkojärjestyksen mukaan, jos samalla alueella toimii kaksi seurakuntaa kielellisen jaon perusteella, näillä voi olla yhteinen kirkko. Tuomiokapitulin luvalla seurakunta voi muussakin tapauksessa käyttää kirkkonaan toisen seurakunnan tai muun yhteisön kirkkoa. (KJ 14:1) Uuden kirkkojärjestyksen mukaan tuomiokapitulin luvalla seurakunta voi käyttää kirkkonaan toisen seurakunnan tai muun yhteisön kirkkoa (UKJ 3:52). 73

76 11 Heikkilä 2008, s Esimerkiksi Uplannin, Västmanlannin, Södermanlannin, Taalainmaan ja Hälsinglannin (Västerbotten) maakuntalait. Hälsingelannin maakuntalakia sovellettiin osassa Suomessakin. 13 Näitä olivat Maunu Eerikinpojan maanlaki (1350) ja Kristoffer Baijerilaisen maanlaki (1442). 14 Knuutila 2010, s Brink 2016, s , UP 1. Vuonna 1571 hyväksyttiin Then Swenska Kyrkeordningen (niin sanottu Laurentius Petrin kirkkojärjestys), jossa oli säännöksiä Uplannin maakuntalain kirkkokaaresta. Knuutila 2010, s. 8. Kirkkojärjestyksessä ei ole kirkon rakentamiseen liittyviä säännöksiä. Then Swenska Kyrkeordningen Heikkilä 2008, s Then Swenska Kyrkeordningen Kirkkolaki 1687 luku XXVII. I. 19 Knuutila 2010, s Aiheesta laajemmin Kyde n Kirkkolaki 1869 (niin sanottu Schaumanin kirkkolaki) Heikkilä 2008, s. 68 ja Kirkkolaki (635/64), jatkossa KL 1964, 338 ; Heikkilä 2008, s. 68. Piispanen Saloheimo viittaavat olennaisten muutosten ja kirkon suojelun osalta muinaismuistolain 26 :ään. Piispanen Saloheimo 1964, s. 80. Heilimon mukaan kirkon ulko- tai sisäasuun tehtävä muutoksen olennainen muutos tarkoitti uudestaan rakentamiseen verrattavaa toimenpidettä. Tämä vaati samanlaisen käsittelyjärjestyksen kuin uuden kirkon rakentaminen. Heilimo 1967, s Piispanen Saloheimo 1964, s Opetusministeriön nimi on vuodesta 2010 lähtien ollut opetus- ja kulttuuriministeriö. 26 Alkuperäinen KL 1054/ :5, Laki kirkkolain muuttamisesta (895/2013), jatkossa KL 2013, 14:2 ja 14:5. Kyseisellä lailla muutettiin muun muassa 14 luvun 2, 5 ja 6 :n 2 momentti sekä lisättiin 14 lukuun uusi 5 a ja 5 b. 28 Kirkkolaki 1687 luku XXVII. I; KL KJ 14:2,1. Kirkkojärjestyksen (1055/1993) säännös 14:2,1 tuli voimaan ja se muutettiin kirkkojärjestyksen (1202/2002) säännöksellä 14:2,1, joka tuli voimaan Kirkon käyttöä koskeva säännös on ollut kirkollisessa lainsäädännössä jo vuoden 1687 kirkkolaissa. Kirkkolaki 1687 luku XXVII. IV. 30 Esimerkiksi KHO /2186 (Vuosikirjapäätös KHO 1997:89): Rakennettaessa vuonna 1957 valmistunutta seurakuntataloa ei ollut menetelty tuolloin voimassa olleiden kirkon rakentamista koskeneiden säännösten edellyttämällä tavalla. Näin ollen kysymyksessä ei ollut kirkkolain mukaisessa hallinnollisessa menettelyssä valtioneuvoston päätöksellä kirkoksi vahvistettu rakennus. Seurakuntatalon kirkoksi vihittyä seurakuntasalia ei ollut pidettävä kirkkona yksinomaan sillä perusteella, että piispa oli suorittanut seurakuntasalin vihkimisen. 31 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta 96/2013 vp, jatkossa HE 96/2013 vp, s Voipio Träskman Halttunen Ventä 1993, s. 101; Halttunen Pihlaja Voipio 2004, s Halttunen Pihlaja Voipio 2008, s KL 14:5 a,1; Kirkkohallituksen yleiskirje nro 24/2013: Kirkkolain muutokset koskien kirkollisen rakennuksen suojelua, jatkossa kirkkohallituksen yleiskirja nro 24/2013. UKL 3:23,1: lausunto suunnitelmasta, joka koskee suojellun tai vähintään 50 vuotta sitten käyttöön otetun kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista tai purkamista taikka käyttötarkoituksen muuttamista. 35 Kirkkohallituksen yleiskirje nro 24/ UKLHE pykälän 3:23 perustelut. 37 KL 14:5 a,3; UKL 3: KL 14:5 a,2; UKL 3:23,2; UKLHE pykälän 3:23 perustelut. 39 KL 9:1,1; UKL 3:5. 40 KL 11:6; UKL 3:16,2. 41 KL 9:1,2 kohta 2; UKL 3:6,1 kohdat 2 ja 3; KL 11:10; UKL 3:16,2. 42 KL 9:3; UKL 3:9. 43 KL 14:2,3; UKL 3:21,3, jossa 4-kohta muutettu muotoon: luopumista kirkon käytöstä. 44 KL 24:1,1. 74

77 45 KL 14:1,2. 46 HE 96/2013 vp, s Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999), jatkossa MRL. 48 HE 96/2013 vp, s Muinaismuistolaki (295/1963). 50 Laki rakennusperinnön suojelemisesta (498/2010), jatkossa rakennusperintölaki. Rakennusperintöälain uudistus on vireillä. Hallituksen esitys laiksi rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain muuttamisesta oli lausuntokierroksella kesällä Katso: hanke?tunnus=ym010%3a00%2f2016. Luettu HE 96/2013 vp, s KL 14:5,1; UKL 3:22,1. 53 KL 14:5,2; UK L3:22,2. 54 HE 96/2013 vp, s KL 14:5,3; UKL 3:22,3. 56 MRL 41 2 mom. ja 57 2 mom. Maankäyttö - ja rakennuslain uudistus on meneillään ympäristöministeriössä. Hallituksen esitys uudeksi maankäyttö- ja rakennuslaiksi arvellaan valmistuvan vuoden 2021 loppuun mennessä. Katso: Luettu MRL 57 2 ja 3 mom. 58 Rakennusperintölaki 3 1 ja 2 mom. 59 MRL mom. 60 MRL ja 5 mom. 61 MRL mom. 62 Muinaismuistolaki 1 ; HE 96/2013 vp, s HE 96/2013 vp, s. 5; muinaismuistolaki Muinaismuistolaki 4 ; HE 96/2013 vp, s Muinaismuistolaki 5 ; HE 96/2013 vp, s Muinaismuistolaki 10 ja 12 ; HE 96/2013 vp, s. 6. Kirkolliset kulttuuriympäristöt (luettu ): Korjaushankkeessa on myös arvioitava arkeologisen tutkimuksen ja dokumentoinnin tarve. Muinaismuistolain mukaisissa asioissa kyseeseen saattaa tulla tutkimus- tai kajoamislupamenettely. Kirkkopihassa arkeologinen kulttuuriperintö tulee ottaa huomioon, kun tehdään vaikka tavallista haudankaivua laajempia putki- ja kaapelikaivantoja. Arkeologisesta valvonnasta työmaalla sovitaan erikseen, valvojana voi toimia esimerkiksi maakuntamuseon arkeologi. 67 Hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi muinaismuistolain muuttamisesta (HE 33/2018) mukaan kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajojen määräämistä sekä kajoamislupaa koskevat asiat siirrettäisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta Museovirastolle. HE 33/2018, 5 ja 11 a. 68 Muinaismuistolaki Muinaismuistolaki Muinaismuistolaki 19 ; HE 96/2013 vp, s HE 96/2013 vp, s KL 14:6; HE 23/1993 vp, pykälän 14:6,1 perustelut. 73 MRL ja 4 mom. 74 HE 23/1993 vp, pykälän 14:7 perustelut; UKLHE pykälän 3:26 perustelut. 75 KL 14:7. 76 KL 14:5 b,1. 77 KL 14:5 b,2. 78 HE 96/2013 vp, s UKL 3:22; UKLHE pykälän 3:24 perustelut. 80 Jos maakuntauudistus toteutuu eduskunnan käsiteltävänä olevan lainsäädäntöhankkeen Hallituksen esitys maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi mukaan, rakennussuojelupäätöksistä vastaisi jatkossa valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova). HE 14/2018, kohta ja kohta 206: Laki rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain muuttamisesta

78 81 KL 14:5 b,3; HE 96/2013 vp, s. 15; Kirkkohallituksen yleiskirje nro 24/2013; UKLHE pykälän 3:24 perustelut. 82 MRL 57 3 mom. ja rakennusperintölaki Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt Kirkolliset kulttuuriympäristöt (luettu ). 85 Rakennusperintölaki Rakennusperintölaki 13 ja tarkemmin myös 14 ja MRL mom. 88 MRL 57 3 mom. 89 HE 96/2013 vp, s Rakentamiseen tarvittavista luvista katso maankäyttö- ja rakennuslain 18 luku. Lupamenettelystä ja lupaharkinnasta katso maankäyttö- ja rakennuslain 19 luku. 91 KJ 14: Lausuntopyyntö työryhmän mietinnöstä alistussäännösten purkamiseksi. Kirkkohallitus diaarinumero DKIR/1120/ /2017. Päivätty Jatkossa Lausuntopyyntö Lakiehdotus on ollut lausunnoilla seurakunnissa ja tuomiokapituleissa syksyllä Lausuntopyyntö 2018, s. 22 ja 33 (KL 3:21,3). 94 KL 14:2,3 kohta HE 96/2013 vp, s HE 96/2013 vp, s Kirkkohallituksen esitys 4/2012 kirkolliskokoukselle: Kirkkolain kirkollisten rakennusten suojelua koskevien säännösten muuttaminen (Asianro ), jatkossa Kirkkohallituksen esitys 4/2012 kirkolliskokoukselle, s Asetus uskonnonvapauslain täytäntöönpanosta / ; Saloheimo Halttunen 1986, s. 88. Heilimo 1967, s. 475 toteaa, että kirkkorakennukset on koko maassa alistettu samanlaisen rakennusvalvonnan alaiseksi. 99 Uskonnonvapauslaki 453/ Kirkkohallituksen esitys 4/2012 kirkolliskokoukselle s Lausuntopyyntö 2018, s. 22 ja 33 (KL 3:21,3). 102 HE 96/2013 vp, s. 13; Kirkkohallituksen esitys 4/2012 kirkolliskokoukselle s Kirkollisten rakennusten suojelu 2011, s. 13; Kirkkohallituksen esitys 4/2012 kirkolliskokoukselle s Lausuntopyyntö 2018, s. 22 ja 33 (KL 3:21,3). 105 KL :2,3 kohta Kirkkolain uskontokomitean mietintö I Kirja 1988 s. 69. Halttunen Pihlaja Voipio 2004, s. 133, mainitsevat ulkoasun olennaisina muutoksina muun muassa lisä- tai täydennysrakentamisen, katon kateaineen ja rakennuksen värin vaihtamisen sekä sisäasun olennaisina muutoksina esimerkkeinä huonejärjestelyt, kiinteiden pankkien ja alttarialueen muutokset. 107 HE 96/2013 vp, s. 4 ja 13 14; UKLHE pykälän 3:21,3 perustelut. Katso tarkemmin Knapas Halttunen Pihlaja Voipio 2004, s Kirkolliset kulttuuriympäristöt (luettu ): Museovirasto neuvoo miten korjaushanketta kannattaa lähteä viemään eteenpäin, ja hankkeesta voi neuvotella myös paikan päällä. Usein suunnittelun pohjaksi tarvitaan selvityksiä ja tutkimuksia. Sellaisia ovat esimerkiksi rakennus-, muutos- ja korjausvaiheita havainnollistavat rakennushistorian selvitykset (RHS) ja väritutkimukset, joiden kohdentuminen ja laajuus on harkittava huolella. Lausuntopyyntö tulee esittää Museovirastolle jo hankesuunnitelmasta tai suunnitelmaluonnoksista. Museovirasto voi edellyttää vaihtoehtoisia ratkaisuja tai esimerkiksi mallin tai koekäsittelyn teettämistä. Myös dokumentointia ja raportointia ohjeistetaan. Työmaavaiheeseen Museovirasto osallistuu tarpeen mukaan. Yhteydenpito tapahtuu yleensä pääsuunnittelijan kautta. 110 Lausuntopyyntö 2018, s. 33 (KL 3:21,1). 111 KL :2,3; HE 96/2013 vp, s KL 9:3; KL 14:5 a. 113 MRL KL 14:2,2 kohta 4; HE 96/2013 vp, s Kirkkohallituksen esitys 4/2012 kirkolliskokoukselle s

79 116 Kirkkolain uudistuksessa kyseinen 4 kohta on muodossa kirkon käytöstä luopumista. UKL 3: KL 9:3; KL 14:2, Tulkintaa puoltaa vuoden 1869 kirkkolaki 297 ja siihen vuonna 1920 ( ) tehty muutos. Kirkkolaki : Kun kirkko on vihitty ja siksikuin se jälleen laillisessa järjestyksessä kelpaamattomaksi tuomitaan ja autioksi jätetään, pidettäköön se Jumalalle pyhitettynä huoneena ja älköön sitä sellaisiin tarkoituksiin käytettäväksi annettako, jotka sen pyhyydelle sopimattomia ovat. Vuoden 1964 kirkkolaissa todetaan, että kirkkohallituksen tuli tutkia kirkkovaltuuston päätös kirkon käyttämättä jättämisestä ja alistaa myönteinen päätöksensä valtioneuvoston tutkittavaksi ja ratkaistavaksi. KL Kirkkohallituksen esitys 4/2012 kirkolliskokoukselle s. 13 ja Kirkollisten rakennusten suojelu 2011, s KL 14:5 b. 122 Jatkossa ilmoitus tehtäisiin mahdollisesti Luova-virastolle. 123 KL 14:5 b; Kirkkohallituksen esitys 4/2012 kirkolliskokoukselle s Lausuntopyyntö 2018, s. 33 (KL 3:21,3). 125 KL 14:3 ja UKL 3:27, Lausuntopyyntö 2018, Kirkkolaki 3: KL 9:3; KL 14:2, Kirkkohallituksen täysistunto , diaarinumero DKIR/456/ /2018: 137 Valkeakosken kirkon purkaminen ja päätökseen liittyvä valitus. Kirkkohallituksen päätös ei ollut tätä kirjoittaessa saanut lainvoimaa. 130 Kirkollisten rakennusten suojelu 2011, s KL 9:3; KL 14:2,3; KL 24:1, MRL Ks. KJ 14:2,2; UKJ 3:60, Lausuntopyyntö 2018, s. 22 ja 33 (KL 3:21,1). 135 Lausuntopyyntö 2018, s ja 33 (KL 3:23). 136 KL 24:4, KL 24:4, KL 24:2, KL 24:4, KL 24:8 b; Kirkkohallituksen yleiskirje nro 24/ KL 24:4; HE 96/2013 vp, s KL 24:8 b. 77

80 5 KIRKKOTILOJEN YLLÄPITO JA TALOUS Seurakuntien talous asettaa kirkkojen ja muun rakennuskannan ylläpidolle ratkaisevat reunaehdot. Siksi on tärkeä tarkastella seurakuntien jäsenmäärän kehitystä ja tähän perustuvaa seurakuntien talouden suuntaa. Yleiskatsaus Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa on tällä hetkellä noin 3,9 miljoonaa jäsentä. Prosentuaalisesti kirkon jäsenyys on 71 prosentilla suomalaisista. Seurakuntien jäsenmäärä oli suurimmillaan vuonna 2000, jolloin seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä oli noin 4,4 miljoonaa jäsentä. Tuolloin Suomen asukasluvusta laskettuna evankelis-luterilaisten seurakuntien jäseniä oli 85 prosenttia. Vuodesta 1990 jäsenmäärä on alentunut näin 18 prosenttia ja 11 prosentilla vuodesta Taulukko 1. Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus (%). Huolestuttavinta jäsenmäärän kehityksessä on kastettujen määrän jatkuva aleneminen suhteessa kuolleiden jäsenten määrään. Vuonna 2017 tämä erotus oli 1577 jäsentä, kun se vielä vuonna 2013 oli vain 351 jäsentä. Vuonna 2000 kastettuja oli enemmän kuin kuolleita. Toiseksi huolta aiheuttaa aikuisväestön alhainen kirkkoon kuuluminen varsinkin vuotiaiden ikäryhmässä. Tällä on suora vaikutus kirkollisverotulokertymään. 78

81 Jäsentilasto Kastetut, henk. Kuolleet, henk. Taulukko 2. Jäsentilasto Taulukko 3. Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus ikäryhmittäin (%). 79

82 Taulukko 4. Rippikoulun käyneitä (%) 15-vuotiaista. Jäsenmäärän tasaisesti vähentyessä suuri ilonaiheemme on kuitenkin se, että edelleen lähes 80 prosenttia kaikista 15-vuotiaista suorittaa evankelis-luterilaisen rippikoulun. Ennusteiden mukaan kirkon jäsenmäärän arvioidaan alenevan tästä eteenpäin noin jäsenellä vuosittain. Tämän perusteella vuonna 2025 jäseniä arvioidaan olevan ja kirkkoon kuulumisprosentin noin 62 prosenttia. Myös alueellisten erojen arvioidaan olevan suuria. Tällä hetkellä ei näköpiirissä ole mitään, mikä muuttaisi jäsenmäärän laskevaa kehityssuuntaa. Kirkon jäsen kuuluu kotikuntansa mukaiseen paikallisseurakuntaan. Vuonna 2018 evankelisluterilaisella kirkolla oli kaikkiaan 400 seurakuntaa ja 278 seurakuntataloutta. Suurimmalla seurakunnalla eli Jyväskylän seurakunnalla jäseniä oli vuoden 2018 alussa yhteensä ja pienimmällä, Bergön seurakunnalla 400. Vuoteen 2000 verrattuna sekä seurakuntien että seurakuntatalouksien määrä on vähentynyt 187:llä. Kirkon perustehtävänä on Tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi (KL 1:2). Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä (KL 4:1). Seurakunnilla on laaja toiminnallinen, taloudellinen ja hallinnollinen itsenäisyys sekä vaaleilla valitut päätöksentekijät. Itsenäisen seurakunnan ylin päättävä hallintoelin on kirkkovaltuusto ja seurakuntayhtymässä yhteinen kirk- 80

83 kovaltuusto. Toimeenpanevana seurakunnan hallintoelimenä toimii kirkkoneuvosto. Se myös esittää asiat kirkkovaltuuston päätettäväksi. Kiinteistö- ja rakentamisasioiden valmistelusta hallinnolliseen käsittelyyn vastaavat seurakunnassa tai seurakuntayhtymässä pääsääntöisesti talouspäällikkö, talousjohtaja, kiinteistöpäällikkö tai kiinteistöjohtaja. Kirkkohallituksen vahvistettavaksi alistettavat päätökset on määritelty kirkkolaissa. Alistusmenettely koskee muun muassa päätöstä kirkollisen rakennuksen rakentamisesta, purkamisesta tai korjaamisesta. Myös seurakunnan kiinteän omaisuuden myyntiin, vaihtamiseen ja muuhun luovuttamiseen liittyvät päätökset on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Seurakuntien tulorahoitus koostuu pääosin kirkollisverosta ja valtionrahoituksesta Kirkkolaissa säädetään, että seurakunta saa käyttää varojaan ja tulojaan ainoastaan seurakunnan tehtävien hoitamiseen (KL 15:1). Seurakunnan jäsenet osallistuvat seurakunnan ja kirkon tehtävien rahoittamiseen maksamalla kirkollisveroa (KL 15:2). Kirkollisvero kerätään kirkon jäseniltä valtion ja kunnallisen verotuksen yhteydessä. Kirkko sai jäsentensä maksamaa kirkollisverotuloa vuonna 2018 yhteensä noin 871 miljoonaa euroa (2015: 905 milj. euroa). Seurakuntien aiemmin saama yhteisövero-osuus korvattiin vuoden 2016 alusta alkaen valtion Kirkon keskusrahastolle tilittämällä rahoituksella, jolla sen jälkeen on korvattu seurakunnille lakisääteisistä yhteiskunnallisista tehtävistä aiheutuvia kustannuksia kirkolliskokouksen hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Rahoituslain mukaisia korvattavia yhteiskunnallisia tehtäviä ovat hautaustoimi, väestökirjanpidon tehtävät sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimistojen ylläpito ja hoito. Lakisääteisen valtionrahoituksen suuruus on ollut 114 miljoonaa euroa/vuosi. Valtionrahoituksesta kirkkohallitus on vuosittain jakanut kirkolliskokouksen jakopäätöksen mukaisesti viisi miljoonaa euroa seurakunnille rakennusavustuksina, joita on käytetty muun muassa osarahoituksena kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden peruskorjauksiin. Vuodelle 2019 jaettavan rakennusavustuksen määrä nousee seitsemään miljoonaan euroon. Avustuksen jakoperusteena käytetään pelkästään seurakunnan saamaa kirkollisverotulokertymää, eivätkä siihen vaikuta esimerkiksi seurakunnan muut tulonlähteet kuten sijoitustoiminta, metsätulot tai toimintatuotot. Myöskään peruskorjattavan, restauroitavan tai konservoitavan kohteen kulttuurihistoriallinen arvo ei vaikuta jakoperusteeseen. Valtionrahoituksen loppuosa, 107 miljoonaa euroa, on tilitetty vuosittain seurakunnille seurakuntataloutta vastaavan kunnan väkiluvun mukaisessa suhteessa siten, että maksuvuoden laskentaperusteena käytetään toissavuoden viimeisen 81

84 päivän väkilukutietoja. Vuoden 2018 seurakuntatalouskohtaiset osuudet on siten jaettu viimeisen vahvistetun väkilukutiedon eli tilanteen perusteella. Vuoden 2018 valtionrahoitusosuus oli 19,44 /kunnan jäsen. Vuoden 2017 tilinpäätöstietojen mukaan lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien nettokulut olivat 15 miljoonaa euroa suuremmat kuin niihin saatu valtionrahoitus. Alla on kuvattu kirkollisveron ja valtion rahoituksen jakautuminen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon itsenäisten seurakuntatalouksien (279 kpl), Kirkon keskusrahaston ja Kirkon eläkerahaston kesken vuonna Kuva 1. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suljettu talous v Kiinteistövarallisuuden hallinta ja erilaisten rahoitusmallien käyttäminen Seurakuntien kiinteistöomaisuus on huomattava. Tämä omaisuus muodostuu kirkoista, kappeleista, seurakuntataloista ja -keskuksista, pappiloista, leirikeskuksista ja hautausmaakiinteistöistä sekä asuin- ja muista rakennuksista. Seurakuntien hoidossa arvioidaan olevan yli rakennusta, joista kirkkoja on noin 830. Määrät eivät ole vielä täysin tiedossa, sillä seurakunnat ovat vasta ottamassa käyttöön kirkon yhteistä kiinteistöhallintajärjestelmää Basista. Vähitellen käyttöön otettavan järjestelmän avulla hoidetaan seurakuntien omistamien ja käytössä olevien 82

85 rakennusten, kiinteistöjen, toimitilojen ja arvoesineiden hallintaa sekä tietojen oikeellisuutta, reaaliaikaista ylläpitoa ja tietojen hyödyntämiseen liittyviä tehtäviä. Kiinteistöjen omistaminen ja säilyttäminen sekä kulttuuriperinnön ja omaisuuden arvon jatkuva ylläpito vaativat hyvää hallintoa ja monipuolista osaamista. Taloussäännön mukaisesti seurakunnan omaisuus on pidettävä huolellisesti tallessa ja kunnossa ja sitä on käytettävä taloudellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Seurakuntien kiinteistöjohtamisen keskeisenä tehtävänä onkin hoitaa ja ylläpitää kiinteistövarallisuutta siten, että kiinteistöjen arvo ja käytettävyys säilyvät. Kiinteistöjen ylläpidossa on puolestaan tavoitteena saada aikaan tavoitteiden mukaiset sisäilmaolosuhteet, kehittää energiankulutusta vähentäviä toimintamalleja ja huolehtia siitä, että kiinteistöt ovat elinkaarensa mukaisessa teknisessä kunnossa. Seurakuntien yhteenlasketut kiinteistömenot ovat vuosittain noin 25 % kaikista käyttötalousmenoista. Vuonna 2017 kiinteistömenot olivat 260 miljoonaa euroa. Seurakuntien jäsenmäärän lasku, seurakuntaliitokset, väestön alueellinen vähentyminen ja ikääntyminen, rakennusten sisäilmaongelmat ja seurakuntien taloustilanteen kiristyminen ovat viime vuosina johtaneet monissa seurakunnissa kiinteistöjen myyntiin, purkamiseen ja vuokrasopimusten päättämiseen. Monissa seurakunnissa kiinteistöjen määrää onkin päätetty vähentää merkittävästi. Myös toimintakulttuurin muutos, joka näkyy muun muassa siten, että seurakuntien työntekijät siirtyvät yhä enenevässä määrin työskentelemään sinne, missä ihmiset ovat eli esimerkiksi kauppakeskuksiin, samoin kuin toimitilayhteistyö kunnan, kaupungin tai muun organisaation kanssa on johtanut seurakunnan omistamien tilojen tarpeen vähentymiseen. Kiinteistöjen hallintaan liittyvät tulevaisuuden haasteet voidaan jakaa seuraavasti: 1) muuttuvat toiminnalliset tarpeet: entä miten digitalisaatio muuttaa tila- ja toimintatarpeita? 2) rajalliset taloudelliset resurssit: a. tilojen käytön tehostaminen kustannussäästöjen saavuttamiseksi b. investointien kohdentaminen: tilatarpeet vs. käytettävissä olevat resurssit c. kiinteistöjen / toiminnan organisointi- ja hankintamallit, kasvava yhteistyö eri toimijoiden kanssa 3) olemassa oleva kiinteistökanta: a. vanheneva kiinteistö- ja tilakanta: korjaustarpeet, sisäilmaongelmat, energiatehokkuus b. tilakäytön tehostaminen joustavuuden ja muunneltavuuden avulla c. tarpeettomiksi jäävien kiinteistöjen ja tilojen jatko- ja uudelleenkehitys sekä myynti, edelleenvuokraus tai purkaminen Jokaisella evankelis-luterilaisella seurakunnalla tulee kirkkolain mukaan olla kirkko. Kirkkorakennuksille, kirkkopihoille ja hautausmaille on usein annettu suo- 83

86 jelumerkintöjä ja -määräyksiä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa kaavoissa. Kirkkoympäristöt ovatkin suurelta osin valtakunnallisesti katsoen hyvin arvokkaita. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkkojen ja kirkkoympäristöjen ylläpito on suhteellisen kallista ja jatkuvaa tuleehan niitä hoitaa, säilyttää ja kunnostaa niihin liittyvien suojelu- ja muiden erityisohjeiden mukaisesti. Kirkkorakennusten ylläpito koskettaa käytännössä jokaista seurakuntataloutta seurakunnan kokoon ja resursseihin katsomatta. Jo tällä hetkellä on tilanteita, joissa pienellä seurakunnalla on suuri, arvokas ja erityistä kunnossapitoa edellyttävä kirkkorakennus ja huonokuntoinen seurakuntatalo. Tällöin rakennusten ylläpito ja varsinkin suuret peruskunnostukset käyvät taloudellisesti mahdottomiksi. Kulttuurihistoriallisten rakennusten ja esineistön säilyttämiseen ja kunnossapitoon täytyykin jatkossa jollain tavoin varata yhteisiä varoja riittämättömän valtionrahoituksen lisäksi. Seurakuntien kannattaa myös itse selvittää mahdollisuuksiaan muihin jo olemassa oleviin rahoitusvaihtoehtoihin. Tällaisia ovat muun muassa EU-rahoitusohjelmat. Kirkkohallituksen EU-rahoitussivut löytyvät osoitteesta: evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=content557f84. Kuva 2. Kirkolle tärkeitä painopistealueita, joihin on saatavilla EU-rahoitusta. 84

87 Seurakuntien on mahdollista tehdä monipuolista yhteistyötä myös jo olemassa olevien tai erillistä tarkoitusta varten perustettavien yhdistysten kanssa. Esimerkkinä tästä on Kempeleen Wanhan kirkon ystävät ry, jonka tarkoituksena on edistää Kempeleen Vanhan kirkon sekä sen historian tuntemusta ja edesauttaa parhaillaan meneillään olevaa Vanhan kirkon restaurointi- ja peruskorjaustyötä. Poliisihallitus on myöntänyt yhdistykselle myös tarkoitukseen liittyvän rahankeräysluvan. Paikallisseurakunnanhan ei tällaista rahankeräyslupaa ole mahdollista saada, mutta seurakunnan on mahdollista vastaanottaa lahjoituksia myös rakennushankkeidensa toteuttamiseen. Osa seurakunnista on myös teettänyt kiinteistötoimeen liittyviä yhtiöittämisselvityksiä ja yhtiöittänyt kiinteistöjään. Lisäksi seurakunnat ovat myyneet muita kiinteistöjään kuin kirkkoja ja vuokranneet tarvittavat tilat tämän jälkeen ostajalta. Kuva 3. Kirkon toimintasektorille soveltuvia EU-rahoitusohjelmia kaudella

88 Kiinteistöjohtaminen ja kiinteistöstrategia: ennakoitavuutta ja säästöä Kiinteistövarallisuuden ennakoivaan ja suunnitelmalliseen hallintaan liittyvät pitkän tähtäimen suunnitelmat investoinneista, kiinteistöjen peruskorjauksista ja kunnossapidosta sekä toimivat kiinteistöhoidon resurssit ja prosessit. Suunnitelmallista toimintaa ohjaamaan tarvitaan selkeä näkemys seurakunnan perustehtävän mukaisista toimintamuodoista ja taloudellisesta tilasta nyt ja tulevaisuudessa sekä monipuolisista yhteistyöverkostoista. Kiinteistöjohtamisessa seurakuntaa auttaa kiinteistötoimen pitkän tai keskipitkän aikavälin ratkaisujen pohjaksi laadittu kiinteistöstrategia. Seurakunta itse päättää kiinteistöstrategiansa laajuuden ja perusteellisuuden. Strategian tulisi kuitenkin sisältää kiinteistökannan kartoitus, kiinteistöjen tarpeellisuuden arviointi ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tärkeää on myös huomioida kiinteistöstrategian yhteys seurakunnan toimintaan ja seurakunnan strategiaan. Kiinteistöstrategia ohjaa seurakunnan kiinteistöjen pitkän tähtäimen korjaus- ja kunnossapitosuunnitelman (PTS) laadintaa. Suunnitelman laadinnan perusteena on kiinteistön elinkaariajattelu. Sen perusteella kiinteistön rakenteilla ja perusjärjestelmillä on laskennallinen keskimääräinen kunnossapitoväli ja käyttöikä. Todellinen tilanne selvitetään kiinteistön kuntoarviolla, josta käy ilmi kiinteistön rakenteiden ja järjestelmien senhetkinen todellinen kunto. Kuntoarvio on hyvä tehdä viiden vuoden välein. Kuntoarvion perusteella kullekin kiinteistölle laaditaan oma pitkän tähtäimen korjaus- ja kunnossapitosuunnitelma, joka kertoo korjausten ajoittumisesta, kiireellisyydestä ja kustannustasosta. Pitkän tähtäimen suunnitelmassa mainittavia korjaus- ja kunnossapitohankkeita voivat olla esimerkiksi kiinteistön talotekniset tai rakennustekniset korjaus- ja huoltotoimenpiteet (lämmitys, käyttövesi ja viemärit, sähköjärjestelmät, vesikaton huoltomaalaus, ikkunoiden kunnostaminen, lämmitysjärjestelmän saneeraus + paloturvallisuus jne.). Hyvin laaditun PTS:n avulla kiinteistön tuleviin korjaushankkeisiin voidaan valmistautua huolella teettämällä korjaussuunnitelmat ja muut urakka-asiakirjat valmiiksi hyvissä ajoin. PTS laaditaan yleensä 10 vuoden ajaksi. Suunnitelma toimii osana seurakunnan ja seurakuntayhtymän taloussuunnittelua ja helpottaa omalta osaltaan vuosittaista talousarvion laadintaa. 86

89 Yhteenveto seurakuntien talouden heikentyessä tulee säästöjä löytää myös kiinteistöistä valtionrahoitus ei kata kaikkia kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kiinteistöjen ylläpidosta ja korjauksista aiheutuvia kuluja seurakuntien tulee ennakkoluulottomasti hyödyntää uusia soveltuvia rahoitus- ja toimintatilamahdollisuuksia hyvä kiinteistöjohtaminen maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin Lähteet ja kirjallisuus Kirkkohallituksen tilastot Taloussääntö-malli Kirkkohallituksen EU-rahoitusopas ohjelmakaudelle Rahankeräyslaki Kirkkolaki Kuntaliitto.fi 87

90 6 KIRKKOTILAN AV-TEKNISET HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Tässä luvussa kerrotaan siitä, millaisia haasteita ja vaatimuksia kirkkotila aiheuttaa audio-, video- ja esitystekniikalle sekä striimaukselle ja valaistukselle. Lisäksi annetaan vinkkejä siitä, millaisia laitteita eri tarkoituksiin kannattaa valita. Audiotekniikka ja äänentoisto Kirkkotilojen akustiset olosuhteet vaihtelevat suuresti, ja niihin vaikuttavat useat muuttujat. Lähtökohtaisesti useimpien ennen toista maailmansotaa rakennettujen kirkkojen akustiikan on ajateltu toimivan ilman sähköistä äänenvahvistusta ja äänilähteinä on ajateltu olevan papin puhe ja kanttorin laulu urkujen tai mahdollisesti kuoron siivittämänä. Vanhoissa kirkoissa näkeekin usein nerokkaita akustisia oivalluksia, jotka vahvistavat puhuttavaa ääntä mutta asettavat samalla haasteita sähköisen äänentoiston käytölle. Sellainen on ainakin saarnatuolin päällä oleva kaikukatos eli baldakiini. Kirkkosalin koko, muoto, käytetyt pintamateriaalit sekä holvit ja syvennykset aiheuttavat kaikki omat haasteensa saada ääni kuulumaan tasaisesti ja selkeästi jokaiselle istumapaikalle riippumatta siitä, käytetäänkö sähköistä äänentoistoa vai ei. Puukirkot ja tynnyriholvilliset kivikirkot ovat akustiikaltaan jo lähtökohtaisesti huomattavan paljon parempia ja ongelmia äänentoiston toteutuksessa ilmenee paljon harvemmin kuin kaksi- tai kolmilaivaisissa kivikirkoissa. Nykyisin lähes kaikissa kirkkotiloissa on jonkinlainen sähköinen äänentoistojärjestelmä mikrofoneineen. Jostakin syystä useimmiten on kuitenkin päädytty perinteisiin jännitelinjoihin (Constant Voltage) perustuviin järjestelmiin, jotka parhaimmillaan toimivat hyvin puheen vahvistuksessa mutta eivät sovellu lainkaan musiikin tai muun ohjelmaäänen toistoon rajoittuneen taajuusvasteensa ja dynamiikka-alueensa takia. Tästä syystä musiikki- tai videotallenteiden jokaiseen esitykseen joudutaan rakentamaan erillinen äänentoistojärjestelmä, mikä tuskin on miltään kannalta arvioituna ideaalitilanne. Myös puheeseen soveltuvien järjestelmien hankinnassa on usein oikaistu, eikä esimerkiksi paikallisen sähköliikkeen asiantuntemus hyvällä tahdollakaan ole riittänyt kelvollisen lopputuloksen aikaan saamiseksi. Olisi siis tarvittu äänentoistoalan asiantuntujaa varmistamaan, että lopputulos on sijoitetun pääoman arvoinen. 88

91 Haasteet Kirkon sanoma on muuttumaton, mutta tavat tuoda se esiin muuttuvat. Tänä päivänä kirkkotilojen tekniikan pitäisikin taipua sekä perinteisiin puhe- ja urkuvetoisiin tilaisuuksiin että modernin sähköisen musiikin tai vaikkapa YouTube-tallenteiden esittämiseen. Vanhojen kirkkojen akustiikka aiheuttaa näille vaatimuksille suuria haasteita, ja niiden ratkaisemiseksi käytettävän tekniikan on oltava asianmukaista ja riittävän laadukasta. Myös sen käyttäjien ja ennen kaikkea järjestelmien suunnittelijoiden on seurattava aikaansa ja oltava tehtäviensä tasalla. Käytännön tilanteissa kirkon äänentoistojärjestelmän käyttäjien ammattitaidon taso on suuri haaste. Parannusta siihen on saatavissa ainakin kahdella tavalla. Ensimmäinen on suntioille ja vapaaehtoistyöntekijöille suunnattava yleinen äänitekninen koulutus ja kulloisenkin kirkon omaan järjestelmään liittyvä koulutus. Toinen tapa on rakentaa kirkon äänentoistojärjestelmään kaksi käyttöliittymää: helppo järjestelmä yksinkertaista peruskäyttöä varten ja vaativampi niihin tilanteisiin, joissa miksattavana on esimerkiksi sähköinen gospelbändi omine asiansa osaavine miksaajineen. Kaiken pohjana täytyy luonnollisesti olla osaava järjestelmäsuunnittelu sekä laadukkaat laitteet ja osaavat asentajat. Seurakunnan omilla resursseilla ei ole mahdollisuutta vastata kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin. On hyvä muistaa, että esimerkiksi isot gospelbändit sekä hengellisten kesäjuhlien ja jumalanpalvelusten televisiointi ja radiointi tarvitsevat tyypillisesti kirkkotilassa vain esteettömät reitit kaapeloinnille ja voimavirtapistorasiat sopiviin paikkoihin. Tarpeisiin ei yleensä tarvitse muuten varautua. Tyypillisesti on myös niin, että vakiintuneella ääni- ja valojärjestelmällä operoivan yhtyeen on aina riskittömintä käyttää omia laitteitaan, olivat kirkkotilan tarjoamat puitteet mitä tahansa. Siksi onkin tärkeintä kartoittaa ennen muuta seurakunnan oman toiminnan tarpeet ja varautua riittävästi myös tulevaisuuden vaatimuksiin. Eniten vaatimuksia seurakunnan äänijärjestelmälle asettavat tyypillisesti pienet puoliakustiset yhtyeet ja erilaiset messuprojektit. Rima kannattaa siis laittaa sille korkeudelle ja niihin käyttötilanteisiin, missä oman järjestelmän käyttö on vielä järkevää. Isoissa tapahtumissa ja harvinaisemmissa tilanteissa voidaan aina turvautua tapahtumatekniikan ammattilaisten palveluihin. Kirkon äänentoiston suunnittelu Oli kyseessä sitten vanhan kohteen äänijärjestelmän uusiminen tai uudisrakennuksen järjestelmän suunnittelu, kannattaa suunnitteluvastuu aina antaa alan ammattilaisten tehtäväksi. Äänentoistojärjestelmän laadukkaan suunnittelun pohjana on tilan akustiikan mittaus ja sen pohjalta tehtävä kaiutinmallinnus. Tavallisten sähkösuunnittelijoiden ammattitaito äänentoiston suhteen on useimmiten varsin rajallinen, joten suunnittelijan referensseihin tutustuminen on aiheellista. 89

92 Uusi kohde antaa suunnitteluvaiheessa luonnollisesti vanhaa vapaammat kädet tekniikan sijoitteluun, mutta myös vanhoissa kohteissa tulisi arkkitehtien miettiä ensisijaisesti tilan käyttötarkoitusta. Valitettavasti edelleen törmätään ajatteluun, että kirkko on jonkinlainen museo, jossa tekniikka ei saa näkyä. Tämä kaventaa tilan käyttömahdollisuuksia tarpeettomasti. Kiteyttäen voidaan sanoa, että aina kun kuuluu, tekniikka myös näkyy. Toisaalta, mitä aikaisemmassa vaiheessa AVtekniikka huomioidaan suunnittelussa, sitä helpompi se on myös sulauttaa ratkaisuihin tyylikkäästi erilaisin upotuksin ja verhoiluin. Äänentoiston komponentit/osatekijät Julkisten tilojen äänentoistojärjestelmä koostuu useista komponenteista, jotka käydään seuraavassa läpi siinä järjestyksessä kuin ne järjestelmän signaalikaaviossa esiintyvät. Mikrofonit Mikrofonia voidaan perustellusti pitää äänentoistoketjun tärkeimpänä komponenttina. Jos äänestä jää jotain poimimatta huonon tai väärin sijoitetun mikrofonin takia, ei sitä saada palautettua äänentoistoketjun muilla laitteilla. Tästä syystä mikrofonien valintaan ja käyttöön on syytä perehtyä huolella. Kuva 1. Kaiuttimet voidaan sovittaa tilaan hillityn tyylikkäästi vaikka maalaamalla. Kuva 2. Sankamikrofoni ja sen lähetin. 90

93 Mikrofonit voidaan jakaa käyttökohteidensa puolesta karkeasti kolmeen luokkaan. Lähimikrofonit toimivat parhaimmillaan 5 20 cm:n etäisyydellä äänilähteestä, ja ne ovat parhaimmillaan staattisten, liikkumattomien ja suhteellisen hiljaisten äänilähteiden kanssa (puhe, akustinen kitara, kantele). Headset- ja solmiomikrofonit soveltuvat langattomina varsinkin liikkuvien henkilöiden äänen kaappaamiseen. Headset kääntyy jopa henkilön pään mukana, mutta päähän ripustettavien mikrofonien säätäminen ergonomisesti sopivaksi voi toisinaan tuntua hankalalta. Tilamikrofonit ovat parhaimmillaan suuriäänisten ja laajojen äänilähteiden kuten urkujen, kuorojen ja orkestereiden yhteydessä. Ne ovat lähtökohtaisesti herkkiä ja edellyttävät korkeaa laatua toimiakseen kunnolla. Alttarille, saarnatuoliin ja lukupulpettiin soveltuvat parhaiten laadukkaat kardioidikuvioiset ja joutsenkaulalla varustetut kondensaattorimikrofonit. Näiden mikrofonien herkkyys ja suuntakuvio sallivat mikrofoniin puhumisen kohtuulliselta etäisyydeltä ja joutsenkaula auttaa suuntaamaan mikrofonin äänilähteeseen (puhujan suuhun) oikein. Kuorolle suositellaan laadukkaita kondensaattorimikrofoneja joko kuorokorokkeen päälle kiinteästi ripustettavina malleina tai telineisiin asetettavia puikkomallisia versioita. Näidenkin mikrofonien osalta kardioidi on toimivin suuntakuvio, ja mikrofonien herkkyyden on syytä olla suurempi kuin 5 Mv/Pa. Urkujen mikittäminen muuta kun kirkkotilasta ulos striimattavaa ääntä varten on yleensä tarpeetonta. Tarvittaessa asia voidaan kuitenkin hoitaa samantyyppisillä kondensaattorimikeillä kuin kuoron äänen poimiminen. Kanttorin laululle soveltuu hyvin laulukäyttöön suunniteltu suuria äänenpaineita kestävä kondensaattorimikrofoni. Vapaamuotoisempaan juonto- ja bändikäyttöön on syytä varautua sopivalla lajitelmalla laadukkaita yleiskäyttöisiä dynaamisia mikrofoneja. Akustisille instrumenteille, lyömäsoittimille ja instrumenttivahvistimien mikittämiseen sopii hyvin kardioidikuvioinen mikrofoni, joka poimii vain tietyn instrumentin ja jättää taustaäänet huomioimatta. Bassorummulle, kontrabassolle ja muille matalia taajuuksia ja suuria äänenpaineita tuottaville instrumenteille sopii superkardioidi-kuvioinen dynaaminen mikrofoni. Lisäksi on hyvä varata myös bändipuolelle pari hyvää kondensaattorimikrofonia rumpujen overheadeiksi tai vaikkapa viulun mikitykseen. Tähän yhteyteen on hyvä listata myös DI-boksit, joilla sähköiset instrumentit ja elektroakustiset kitarat saadaan liitettyä äänentoistojärjestelmään turvallisesti ja häiriöttömästi. Myös langattomia mikrofoneja voidaan käyttää, mikäli se tuo aitoa lisäarvoa käyttötilanteeseen. On hyvä tunnistaa myös se, että langattomuus tuo aina mukanaan mahdollisuuden erilaisille häiriöille, akun loppumiselle ja niin edelleen. Halpoja kiinteillä taajuuksilla tai kapealla ISM-kaistalla ( MHz) toimivia tuotteita on syytä välttää ruuhkaisen kaistan ja häiriöherkkyyden takia. Parhaaseen tulokseen päästään käyttämällä riittävän laadukkaita ja taajuusskannauksella varustettuja MHz:n kaistalla toimivia langattomia järjestelmiä. Jos vastaanot- 91

94 timet sijoitetaan esimerkiksi paksun kiviseinän taakse sakastiin, on järjestelmissä oltava mahdollisuus lisäantennien käyttöön. Lisäantennit asennetaan kirkkosalin puolelle ja liitetään vastaanottimiin/jakovahvistimiin koaksiaalikaapelilla. Matriisimikseri & mikseri Mikserin tehtävänä on yhdistää eri äänilähteistä tulevat signaalit ja summata ne sopivassa suhteessa signaaliketjussa eteenpäin lähetettäväksi. Ensiksi esitellään jo aikaisemmin mainittu kahden käyttöliittymän malli. Se mahdollistaa kirkon äänentoistojärjestelmän monipuolisen hyödyntämisen erilaisissa tilaisuuksissa. Tässä yhteydessä on syytä huolellisesti pohtia, mihin mikrofonikaapeloinnit kirkkosalista kootaan. Jos käyttöpisteitä on useita, on viisainta tuoda mikrofonilinjat äänentoistokaappiin. Siitä ne voidaan haaroittaa aktiivijakajilla tai digitaalikaapelilla myös toiseen vaihtoehtoiseen säätöpisteeseen vaikkapa keskelle kirkkosalia. Uudisrakennuksessa tähän väliin on syytä jättää reilu varausputki, jossa on valmiina vetoliina tulevia tarpeita varten. Peruskäytössä, esimerkiksi viikoittaisessa jumalanpalveluksessa käytettävät mikrofonit voidaan yhdistää suoraan koko äänijärjestelmää ohjaavaan matriisimikseriin. Siinä on sisään rakennettuna kaikki äänijärjestelmän kiinteään säätöön tarvittavat laitteet, taajuuskorjaimet, kompressorit ja viiveet. Ne säätää kohdalleen laitteiston asentaja, joten ne eivät vaadi käyttäjän huomiota. Koska matriisimikserissä on myös mikrofonien tasoja valvova automaattinen miksaus ja mahdollisuus etäkäyttöön, voidaan sen ympärille rakentaa helppokäyttöinen käyttöliittymä yksinkertaisia käyttötilanteita varten. Matriisimikserin valinnassa huomiota tulee kiinnittää siihen, että tulo- ja lähtöliitäntöjä on riittävästi kaikille järjestelmään liitettäville äänilähteille ja kaiuttimille, oheistiloihin ja striimaukseen lähteville audiosignaaleille. Nykyaikainen matriisimikseri mahdollistaa myös joustavat käyttöliittymäratkaisut (esimerkiksi tablettinäytöt) ja datayhteydet talon muihin AV-järjestelmiin. Vaativia esitystilanteita varten pitää salin ääntä pystyä säätämään paikasta, jossa miksaajalla on esteetön näkyvyys ja kuuluvuus esityspaikkaan ja kaiuttimiin, joista vahvistettu ääni kuuluu. Samalla saadaan sijoituspaikka myös matriisimikserin tuloihin liitettävälle digitaaliselle mikserille, jolla tehtävä hoidetaan. Esityksen mikrofonien ja muiden äänilähteiden säätämisen lisäksi tältä mikseriltä annostellaan ääntä myös esiintyjien monitoreihin ja tietysti kirkon kaiutinjärjestelmään. Mikserin valinnassa tulee kiinnittää huomio riittävään tulo- ja lähtökanavien määrään; yleensä voidaan ajatella 24 mikrofonitulokanavan riittävän useimpiin kirkossa tapahtuviin esityksiin. Digitaalisissa miksereissä on sisään rakennettuina myös efektilaitteet ja dynamiikan (äänenvoimakkuuden vaihtelu) hallintaan tarkoitetut kompressorit (äänisignaalin dynamiikkaa pienentävä ohjelma) sekä limitterit (rajoitin, joka estää äänisignaalia ylittämästä asetettua rajaa), joten miksauspisteeseen ei mikserin lisäksi juuri muita työkaluja välttämättä tarvita. 92

95 Kuva 3. Kirkkotilassa yleisesti käytettävä digitaalimikseri. Koska mikrofoneja ja muita äänilähteitä käytetään kirkossa monessa paikassa, on huolehdittava signaalin kuljettamisesta äänilähteiltä sali- ja matriisimikserille. Kiinteät peruskäyttöön tarkoitetut mikrofonit voidaan kytkeä laadukkailla analogisilla kaapeleilla seinärasiaan, joista ne viedään samalla menetelmällä useimmiten lähistöllä sijaitsevalle matriisimikserille. Esitystilanteissa käytettävät mikrofonit ja äänilähteet kytketään mikserivalmistajan omaan A/D-muuntimella varustettuun lavarasiaan, josta signaali kulkee digitaalisena ethernet-kaapelia pitkin mikserille ja takaisin lavarasiaan. Vahvistimet ja kaiuttimet Vahvistin- ja kaiutintyypeistä on mahdotonta antaa yleispäteviä suosituksia, koska jokainen kirkkotila on omanlaisensa ja vaatii juuri siihen tilaan räätälöidyn ratkaisun toimiakseen halutulla tavalla. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin tarkastella erilaisia vahvistin-/kaiutinratkaisuja ja niiden ominaisuuksia. Vuosikymmenien varrella suomalaisissa kirkoissa on testattu hyvin monentyyppisiä kaiutinratkaisuja. On kokeiltu penkkeihin hajautettua kymmenien kaiuttimien ratkaisua, ympärisäteileviä katosta roikkuvia mustia pallokaiuttimia ja niin edelleen. Viime aikoina on useimmiten päädytty ratkaisuihin, joissa kaiuttimien määrä minimoidaan mutta 93

96 niiden laatu maksimoidaan. Joissakin kirkoissa toimivimmaksi on todettu yhden pisteen iso kaiutinklusteri. Mitä vähemmästä määrästä pisteitä ääntä toistetaan, sitä helpompi niiden keskinäisiä viiveitä on hallita. Nykyaikainen kaiutinjärjestelmä koostuu useimmiten omalla DSP:llä (Digitaalinen signaaliprosessori) varustetuista ja valittuun kaiutinjärjestelmään optimoiduista vahvistimista ja niiden perään liitettävistä kaiuttimista. Järjestelmissä ei käytetä volttilinjoja (Constant Voltage), vaan kytkennät suoritetaan riittävän paksua kaiutinkaapelia (2,5 4 mm2) käyttäen ja optimoiden kaiutinkuorma vahvistimille sopivaksi, yleensä 2 8 ohmiseksi. Valitun järjestelmän tulisi pystyä toistamaan taajuusalue 50 Hz 18 KHz kolmen desibelin poikkeamin. Musiikkiesitykset vaativat myös järjestelmän dynamiikka-alueen olevan riittävä, joten äänenpainetta tulisi järjestelmästä saada tilan kokoon suhteutettuna riittävä määrä. Koska kirkkotilojen akustiikka on usein kaikuva ja tiloissa on paljon kovia, ääntä heijastavia pintoja, tulisi erityisen paljon huomiota kiinnittää kaiuttimien suuntaavuuden hallintaan. Pienemmissä tiloissa päästään hyvään lopputulokseen käyttämällä laadukkaita Point Source -kaiuttimia, joiden toistama äänisignaali vaimenee vapaassa kentässä kuusi desibeliä aina, kun etäisyys kaiuttimesta kaksinkertaistuu. Luku on kuitenkin jossain määrin teoreettinen, koska tilassa syntyvät heijastukset vaikuttavat lopputulokseen. Suuremmissa tiloissa kannattaa taas turvautua linjasäteilijöihin (Line Array, Vertical Array), joiden teoreettinen vaimeneminen on vain puolet Point Source -kaiuttimien vastaavasta. Linjasäteilijöillä saadaan siis suuressa tilassa tasaisempi äänenpaine eri puolella kirkkoa sijaitseville istumapaikoille. Siinä missä Point Source -kaiuttimet näyttävät useimmiten perinteisiltä laatikoilta, on linjasäteilijöitä saatavana sekä pilarimallisina että päällekkäin niputettuina ja suunnattuina banaaneina. Linjasäteilijöillä toteutetut järjestelmät vaativat lähes poikkeuksetta erillisen subwoofferin toistamaan matalia ääniä, muuten ei tavoitteena olevaa viidenkymmenen hertsin alarajataajuutta kolmen desibelin vaimentumalla saavuteta. Joissakin tiloissa voidaan käyttää myös aktiivikaiuttimia, jolloin DSP- ja vahvistintekniikka on integroitu kaiutinkoteloihin. Tämä luonnollisesti edellyttää sähkön jakelua myös kaiuttimien sijaintipaikkoihin ja hankaloittaa huollettavuutta, koska elektroniikka on hajautettuna. Etuna aktiivikaiuttimien käytössä on, että kaiuttimien syöttösignaali voidaan kuljettaa linjatasoisena kevyemmällä kaapeloinnilla. Useimmissa kirkkotiloissa tarvitaan tasaisen äänikentän saamiseksi kaikille istumapaikoille myös viivekaiuttimia esimerkiksi lehterien alle. Ne voivat olla huomattavasti pääkaiuttimia kevyempiä, sillä niiden tehtävä on ainoastaan varmistaa puheen selkeä kuuluminen. Vaatimukset äänenpaineen ja taajuusvasteen suhteen ovat siis pääkaiuttimia vähäisemmät, mutta suuntaavuuden suhteen kannattaa olla tarkkana. 94

97 Monitorit Monitorien tehtävänä on varmistaa, että muusikot lavalla kuulevat oman esityksensä yksityiskohdat ja voivat näin kontrolloida soittoaan ja lauluaan. Koska monitorit siirretään paikoilleen useimmiten lyhytaikaista käyttöä varten, ovat aktiiviset mallit kätevimpiä. Monitoreilta vaaditaan hyvää ja tasaista keskiäänten toistoa sekä helppoa liikuteltavuutta. Käytännöllisimmissä malleissa on myös pohjaholkki, jolloin niitä voidaan käyttää tarvittaessa telineille nostettuina myös muissa tiloissa pienempien esitysten pääkaiuttimina. Useimmiten kirkkotiloissa riittää tuumaisella bassokartiolla ja suuntaavalla ylä-äänielementillä varustettu malli, joita löytyy useiden valmistajien valikoimista. Induktiosilmukka Kuulorajoitteisia osallistujia varten kirkkotila on syytä varustaa silmukkavahvistimella ja siihen kytkettävällä silmukalla. Vahvistin saa signaalinsa matriisimikseristä sille varatusta lähtöliitännästä ja mitoitetaan kirkon pinta-alan mukaan. Silmukka tarkoittaa tilan lattiatasossa kiertävää kaapelia, josta ääni indusoituu kuulolaitteille. Silmukkakaapelia saa nykyisin myös litteänä, joten sen asentaminen vaikkapa lattian reunalistojen alle on helppoa. Kuva 4. Silmukka-, mikrofoni- ja muut vahvistimet on kerätty sakariston räkkiin. 95

98 Äänentoiston ja äänitekniikan tulevaisuus Tekniikka kehittyy ja ihmisten elämyshakuisuus lisääntyy. Tästä syystä kuvan ja äänen merkitys myös kirkkotiloissa kasvaa. Äänitekniikka on jo osiltaan digitalisoitunut, mutta kehitys varsinkin signaalien siirron alueella jatkuu voimakkaana. Myös erilaiset keinoakustiikat ja moniulotteiset äänimaisemat tulevat yleistymään. Kaiuttimien koko suhteessa niiden laatuun ja tehoon tulee edelleen pienenemään samalla kun niiden suuntaavuusominaisuudet paranevat. Uusina innovaatioina ovat tulossa käyttöön myös kaiuttimien ääniohjaus ja älykaiuttimet. Tämä teknologia tekee laitteiden käytöstä käyttäjäystävällisempää ja yksinkertaisempaa. Ääniohjauksessa laitteelle annetaan käskyjä puhumalla. Muutamat teknologiajätit ovat jo esitelleet omat älykaiuttimensa, joihin on integroitu digitaalinen assistentti, jolle voidaan esittää kysymyksiä tai jota voidaan pyytää soittamaan musiikkia. Suomessa tämän on ottanut käyttöön muun muassa Svenska Yle, jonka uutisia, podcasteja ja ajankohtaisohjelmia voi kuunnella älylaitteissa ääniohjauksella. Tuo teknologia tarjoaa myös kirkolle ja seurakunnille monia uusia mahdollisuuksia ihmisten tavoittamiseen ja palvelemiseen. Kirkkotilan äänentoistoon ja sen suunnitteluun erikoistuneiden toimijoiden yhteystietoja on saatavissa Kirkkohallituksesta. Videotekniikka Tausta ja historia Videotekniikkaa on ollut kirkoissa käytössä vasta suhteellisen vähän aikaa. Toki jumalanpalveluksia ovat kuvanneet lähinnä harrastelijat ja puoliammattilaiset jo 70-luvun lopulta alkaen. Ensimmäiset taltioinnit tehtiin lähinnä analogisia videoformaatteja käyttäen. Niitä olivat esimerkiksi VHS, Betamax, S-VHS, Hi8, U-matic ja Betacam Sp. Myöhemmin, 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella, seurakunnat tilasivat jumalanpalvelusten taltiointeja lähinnä paikallisilta videofirmoilta tai tekivät joissain tapauksissa niitä myös itse. Silloin käytössä olivat digitaaliset ammattilaisformaatit, kuten esimerkiksi MiniDV/DVCAM, DVCPRO ja Digital-Betacam. Niistä voi lukea lisää täältä: php?title=videoiden_digitointi Kirkon viestintä (aiemmin nimellä KT eli Kirkon tiedotuskeskus) on yhdessä YLEn kanssa tuottanut televisiojumalanpalveluksia jo yli 60 vuoden ajan. Näissä tuotannoissa kirkon puolelta on tullut tv-ohjaaja ja YLE on tarjonnut TV-tekniikan (kaluston ja henkilöstön) ja lähetysajan. Myös radiojumalanpalveluksia on tuotettu samanlaisella YLEn ja kirkon yhteistyöllä. 96

99 Nykytilanne 2000-luvun puolivälin jälkeen yleistynyt striimaus (suoratoisto) on mahdollistanut seurakunnille jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten tuottamisen nettiin suhteellisen pienillä kustannuksilla. Striimaus on samalla tapa palvella seurakuntalaisia tai madaltaa kynnystä tulla mukaan seurakunnan toimintaan. Siitä on viime vuosina muodostunut yksi keskeinen seurakuntien viestinnän muoto ja siksi annamme tässä suhteellisen seikkaperäisen ohjeistuksen sen toteuttamiseen. Striimaus Striimaamisella eli suoratoistolla tarkoitetaan yleensä video- tai äänitiedoston tarjoamista käyttäjälle netissä siten, että videota voi alkaa toistaa jo ennen kuin koko videotiedosto on latautunut käyttäjän koneelle. Livestriimaus tai livelähetys tarkoittaa videon lähettämistä suoratoistopalveluun, josta käyttäjä voi saman tien katsoa lähetystä livenä. Verkon kautta lähetetään ääntä ja kuvaa muun muassa jumalanpalveluksista, hartauksista, konserteista, nuorten tapahtumista, erilaisista toimituksista (kaste, häät, hautajaiset) ja muista tilaisuuksista. Verkon välityksellä tilaisuuksiin voivat osallistua myös ne, jotka eivät syystä tai toisesta pääse paikalle, samoin kuin toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille muuttaneet entiset seurakuntalaiset. Livestriimauspalveluita Suosituimmat livestriimauspalvelut ovat tällä hetkellä Facebook Live ja YouTube. Seurakuntien käyttöön ja jumalanpalvelusten striimaamiseen suositellaan YouTubea. Facebook soveltuu lähinnä keskustelujen striimaamiseen. Molemmista striimaaminen on mahdollista kännykällä, tietokoneella ja erillisellä lähetyslaitteella. YouTube YouTubeen voi lähettää suoria lähetyksiä joko yksittäiseen profiiliin tai kanavalle. Jotta lähettäminen olisi mahdollista, kanavan täytyy olla varmennettu ja sillä on oltava hyvä maine (eli kanava ei ole rikkonut YouTuben käyttösääntöjä). Kanavaa voi hallita useampi google-profiili ja kanava onkin suositeltavin tapa jakaa usean käyttäjän tuottamaa materiaalia. Profiiliin ja kanavaan voi ladata videotiedostoja tai livestriimata julkisia, piilotettuja tai yksityisiä sisältöjä. Piilotetuissa sisällöissä sisältöön pääsee vain linkin kautta, eivätkä ne näy kanavan tai profiilin videogalleriassa. Yksityisen sisällön näkevät vain profiilin tai kanavan ylläpitäjät. Livelähetys on mahdollista toteuttaa kännykkäsovelluksen, tietokoneen tai lähetysohjelman kautta. Kännykkästriimaaminen sovelluksen kautta on mahdollista tietyt edellytykset täyttäville kanaville. 97

100 YouTubessa kanavien sisällöt näkyvät ennen kaikkia kanavan tilaajille, jolloin näkyvyyden kannalta on tärkeää hankkia kanavalle mahdollisimman paljon seuraajia. YouTubeen on mahdollista lähettää jatkuvaa lähetystä, jonka pituudella ei ole rajoitusta. Tällaiseen lähetykseen ei kuitenkaan tallennu jälkeenpäin katsottavaksi kuin kolme viimeistä tuntia. YouTubessa lähetyksen voi ajastaa livetapahtumaksi etukäteen, jolloin katselija voi tilata itselleen muistutuksen lähetyksen alkamisesta. Jokaisella lähetyksellä on oma hallintasivu, jossa voi seurata lähetyksen teknistä laatua ja josta lähetyksen voi myös lopettaa. Lähetys on upotettavissa nettisivuille tai jaettavissa etukäteen linkkinä. YouTubessa livelähetys ei myöskään automaattisesti katkea, vaikka striimausyhteys väliaikaisesti katkeaisikin. YouTubeen pystyy lähettämään materiaalia usealla eri tarkkuudella aina 4Kteräväpiirtoon asti. YouTuben livestriimissä toimii oma chat-ikkuna, jossa katselijat voivat kommentoida lähetystä. Facebook Live Facebook tarjoaa kattavat mahdollisuudet lähettää livelähetystä oman alustansa eri kanavissa. Lähettää voi omaan profiiliin, ryhmään, sivuun tai tapahtumaan. Lähetyksen näkyvyys määräytyy lähetyskanavan näkyvyyden mukaan; esimerkiksi salaiseen ryhmään lähetetty livelähetys näkyy vain sen ryhmän jäsenille. Myös omaan profiiliin tehdyn lähetyksen näkyvyyden voi määrittää julkiseksi tai vain kavereille näkyväksi. Sivujen lähetykset ovat aina julkisia. Lähetyksiä voi tehdä kännykkäsovelluksen kautta hyvin helposti, ja livelähetyksiin tulee jatkuvasti uusia ominaisuuksia. Lähetyksiä voi muun muassa koristella erilaisin kuvakehyksin ja efektein. Lähetyksiin voi myös kutsua Facebook-kaverin mukaan jakamaan oman puhelimensa kameran näkymää, jolloin katselijalle näkyvät molemmat kuvat samassa lähetyksessä. Lähetyksien yhteydessä toimii chatti, johon katsojat voivat lähettää omia viestejään ja näin reagoida lähetykseen. Viestit ja reagoinnit tallentuvat striimauksen yhteyteen. Facebookin livelähetyksiä voi myös tehdä esimerkiksi läppärin kautta suoraan Facebook-sivujen kautta tai erillisellä lähetysohjelmalla (OBS, Xsplit). Tietokoneella tehtävässä lähetyksessä voi käyttää usb-kameraa, erillistä äänilähdettä tai hdmi-kaappauskortin kautta kunnollista videokameraa. Facebookiin pystyy lähettämään tällä hetkellä vain 720p-tarkkuudella. Jos lähetykseen tulee nettiyhteysongelma, se yleensä katkeaa kokonaan ja pitää käynnistää uudelleen uuteen päivitykseen. Näin lähetät Facebookin kännykkäsovelluksessa 1. Mene paikkaan, jossa haluat lähettää ja ala tehdä julkaisua. Paina vaihtoehdoissa näkyvää Live -nappia. 2. Lähetyksen esikatselu avautuu. Valitse ennen lähetyksen alkua, lähetätkö puhelimella pystysuoraan vai vaakasuoraan (suuntaa ei voi vaihtaa aloituksen jälkeen). Kirjoita lähetykseen sen nimi. 98

101 3. Klikkaa lähetä-näppäintä. 4. Kun lopetat lähetyksen, Facebook kysyy, julkaistaanko lähetys seinällä jälkeenpäin katsottavaksi vai poistetaanko se. Striimausvälineet Kännykkästriimaus Yksinkertaisimmillaan lähettäminen onnistuu käyttämällä kännykkää tai tablettia, jossa on riittävän hyvä kamera. Kännykkä kannattaa sijoittaa lähetyksen ajaksi jalustalle, jos kuvataan pitkään samaa kohdetta. Kännykkään on mahdollista liittää parempi mikrofoni tai yhteys tilan äänentoistoon. Erilaisia mikrofonimalleja ja lisävarusteita on hyvin moneen tarpeeseen. Kännykässä tulee olla riittävän hyvä 4G/5G-yhteys tai yhteys wifi-verkkoon. Verkon toimivuus kannattaa kokeilla aina etukäteen ennen lähetyksen alkamista sopivilla mittausohjelmilla. Kännyköissä rajoittavin tekijä on se, ettei niillä pysty kunnolla zoomaamaan kohdetta lähemmäksi. Kännykkästriimaus vie myös paljon virtaa, ja tämän takia kännykkä on hyvä liittää verkkovirtaan tai ulkoiseen akkuun. Tietokone kevyenä lähetysalustana Livelähetyksiä pystyy tekemään helposti sellaisen tietokoneen kautta, jossa on nettiyhteys. Kamerana voi käyttää läppärin omaa kameraa, erillistä usb-kameraa tai usb-kaapparikortin avulla sellaista videokameraa, josta saadaan ulos hdmi-/ sdi-signaali. Tietokoneisiin on saatavilla erilaisia ilmaisia ja maksullisia lähetysohjelmia, joilla lähetyksen sisältöjä voi hallita monipuolisesti. Näissä voi esimerkiksi vaihtaa näkymää useamman kameran välillä tai lisätä lähetykseen tekstejä tai kuvia. OBS (Open Broadcaster Software) on suosittu ilmainen ohjelma. Tämän lisäksi löytyy myös maksullisia ohjelmia kuten XSplit, Wirecast yms. Jos tietokoneessa käyttää ulkoista videokaappauskorttia, voi siihen ajaa signaalia erillisestä videomikseristä ja näin vaihtaa kuvia useamman kameran Kuva 5. Kirkkotilaan sopiva striimaus kalusto käytössä. 99

102 välillä. Mikäli kamerat sijaitsevat kaukana lähetyspaikasta on suositeltavaa käyttää ethernet- tai sdi-kaapeleita, sillä nämä kestävät pidempiä siirtomatkoja (yli 30 m) ja ovat muutenkin helpompia käsitellä kuin jäykät hdmi-johdot. Hdmi-signaalin voi viedä kauemmaksi muuntamalla sen ethernet-signaaliksi erillisillä muuntimilla. Livelähetykseen käytettävässä tietokoneessa on oltava riittävästi tehoja (tehokas prosessori ja näytönohjain), sillä lähetyksen koodaaminen on sitä raskaampaa mitä tarkemmalla resoluutiolla sen tekee. Lähetysboxit Livestriimaukseen on olemassa erillisiä laitteita, jotka hoitavat lähetyksen välittämisen valittuun somealustaan. Niillä voidaan tehdä lähetyksiä vain muutamaa nappia painamalla. Lähetyskortti liitetään joko langalliseen tai langattomaan verkkoon, ja se ottaa vastaan hdmi-signaalia esimerkiksi videokamerasta tai mikseristä. Lähetyskorttia hallitaan läppärin tai puhelimen nettisovelluksen kautta, ja siihen voi laittaa valmiiksi käytetyn somealustan tiedot, jolloin lähetys käynnistyy yksinkertaisimmillaan yhdellä napinpainalluksella. Korttien kehittyneemmät versiot pystyvät tallentamaan lähetystä SD-kortille tai hyödyntämään useampaa yhtäaikaista nettiyhteyttä, jolloin lähetyksen laatu pysyy tasaisena koko striimin ajan. Kiinteät järjestelmät Mikäli käytettävässä tilassa (kirkossa) tapahtuu usein erilaisia lähetyksiä, on järkevää käyttää kiinteitä kameroita ja lähetysjärjestelmiä. Tällaisia järjestelmiä myyvät alaan erikoistuneet liikkeet. Järjestelmät muodostuvat useimmiten etäohjattavista robottikameroista, joita voi olla eri puolilla tilaa. Kamerat yhdistetään ethernettai sdi-kaapeleiden kautta ohjaimeen, jolla käännetään ja zoomataan kameroita ja valitaan lähetyksessä näkyvä kamera. Ohjaimiin saa usein tallennettua kameroille kiinteitä muistipaikkoja, joiden avulla operaattori voi valita, mihin kamerat kääntyvät. Joitakin järjestelmiä pystyy ohjaamaan myös netin kautta, jolloin operaattori voi olla periaatteessa missä tahansa netin ulottuvilla. Kiinteät järjestelmät on myös yleensä yhdistetty tilan äänentoistoon, jolloin puhe tai muu esitys tallentuu tilan omien mikrofonien kautta. Olosuhteet Livelähetystä varten on hyvä kiinnittää huomiota seuraaviin kuvaustilan olosuhteisiin ja mielellään testata ne ennen lähetyksen alkamista: Nettiyhteys. Netin lähetysnopeuden on oltava jatkuvasti vähintään 1Mb/s. Suositeltava lähetysnopeus riippuu käytetystä lähetystarkkuudesta. Esimerkiksi 720p (1080x720) = 1 4 Mb/s 1080p (1920x1080) = 3 6 Mb/s. Lähetysnopeuden on oltava mieluummin reilusti suurempi. 100

103 Varsinkin 4G-yhteyksissä nopeuden vaihtelut voivat olla suuria eikä liittymän nopeus takaa nopeutta kaikissa olosuhteissa. Äänen tallennus. Hyvästäkään kuvasta ei ole hyötyä, jos äänestä ei saa mitään selvää. Äänen kuuluminen lähetyksissä kannattaa testata ja varmistaa etukäteen. Joissakin olosuhteissa kännykän mikrofoni voi olla riittävä. Vaativimmissa tiloissa ja lähetyksissä tarvitaan erillisiä mikrofoneja tai kytkeytymistä tilan omaan äänentoistoon. Striimaaja voi halutessaan käyttää omaa pientä äänimikseriä, jolla voi tarvittaessa säätää tulevaa ääntä. Ääntä kannattaa myös tarkkailla lähetyksen aikana ja tarvittaessa säätää sen voimakkuutta. Valaistus. Valaistus kannattaa kokeilla etukäteen ja hankkia tarvittaessa lisävaloja esimerkiksi esiintyjille. Kirkoissa on usein varsin hämärä yleisvalaistus, jolloin kuvattava kohde ei välttämättä erotu riittävän hyvin taustasta. Tällöin tarvitaan yleensä erillisiä kohdevaloja tai sijoitetaan esiintyjät sellaisiin kohtiin, missä valaistus on riittävä. Vähäinen valo myös vaikuttaa kuvan laatuun erityisesti silloin, kun kamera ei ole kyllin laadukas. Kameran valkotasapaino kannattaa säätää kohdilleen kyseisissä valaistusolosuhteissa, jos automatiikka ei sitä tee. Sisällöistä Sisällöt määrittyvät hyvin pitkälle tavoitteiden mukaan. Mikäli tavoitteena on saada sisällölle katsojia, on sisältöjen laadulla erityistä merkitystä; jotta lähetystä katsottaisiin ja jotta se leviäisi sosiaalisessa mediassa, sen on oltava riittävän mielenkiintoista. Livelähetyksiin kannattaa panostaa myös etukäteismarkkinoinnilla ja kasvattaa yleisöä käytetylle somealustalle ominaisin keinoin. Sisällöissä kannattaa olla kokeileva ja luova, ja niitä kannattaa tehdä yhdessä työntekijöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Hyvällä sisällöntuotannolla on takanaan monipuolinen tiimi, joka tukee erityisesti säännöllistä sisällön luomista. Esimerkkejä livelähetysten sisällöistä Jumalanpalveluksen, hartauden tai muun tilaisuuden lähettäminen Opetustilanteen lähettäminen, webinaarit Tapahtuman ohjelmanumeron tai tunnelman lähettäminen Kysymys ja vastaus -tyyppiset lähetykset: katselijat voivat lähettää chatissa kysymyksiä, joihin lähetyksen tekijä vastaa Tutustutaan toimintaan tai asiaan Kerrotaan kuulumisia tai ajankohtaisia asioita Pitkät livestriimaukset, joissa seurataan jotain asiaa: esimerkiksi norppavideot, kaupan kassan liukuhihna kirkollisena sovelluksena voisi olla esimerkiksi pääsiäisruohon kasvaminen 101

104 Yksityisyys Livestriimauksessa on hyvä muistaa kunnioittaa ihmisten oikeutta yksityisyyteen. Lähettämisestä on hyvä ilmoittaa selkeästi tilaisuudessa oleville. Erilaisissa hartaustilanteissa, kuten jumalanpalveluksissa, yksityisyyden suoja on normaalia korkeampi, ja siksi niiden striimaamisesta on hyvä ilmoittaa sekä kirkon ovella että tilaisuuden aluksi. Seurakuntalaisille on hyvä kertoa myös se missä kannattaa istua, mikäli ei halua näkyä kirkosta lähetettävässä striimissä. Esimerkiksi messun striimaaminen voidaan järjestää niin, että kuvataan vain kirkon etuosaa ja ehtoollisen aikana näytetään kirkon symboliikkaa mutta ei itse ehtoollisella käyntiä. Myös kirkollisten toimitusten striimauksesta on tullut yhä suositumpaa. Siksi on hyvä selvittää etukäteen, haluavatko osallistujat lähettää tilaisuutta sukulaisilleen tai näkyä siinä ja antaa heille etukäteen kaikki tarvittava informaatio. Toimitusten osalta suositus on, ettei lähetyksiä tehtäisi julkisesti vaan ainoastaan rajatun käyttäjäkunnan välillä (esimerkiksi suljettu Facebook-ryhmä). Jos livelähetyksissä näkyy lapsia tunnistettavasti, on lupa kysyttävä heidän huoltajiltaan. Musiikki ja tekijänoikeudet Sosiaalisen median sisältöihin pätee perusohje: jaa sitä mitä saat jakaa. Varmista etukäteen, onko tilaisuuden musiikki tekijänoikeuden alaista vai ei ja onko sinulla oikeudet lähettää se. Selkeintä on pyytää musiikin esittäjiltä kirjallinen lupa striimaukseen. YouTube on tässä suhteessa varmin vaihtoehto, koska Teostolla ja YouTubella on tällä hetkellä sopimus, joka kattaa yksityisten henkilöiden ei-kaupallisessa tarkoituksessa sinne lataaman musiikin. Myös jumalanpalveluselämään liittyvä musiikki sisältyy samaan kategoriaan. Siksi jumalanpalveluksen striimaamiseen YouTubeen ei tällä hetkellä tarvita erillistä nettiesityslupaa. Muunlaiseen musiikin käyttöön on Teostolta saatavissa erilaisia lupia, joiden hinnat määräytyvät Teoston alaisen musiikin keston ja katsojien määrän mukaan. Ne kattavat video- ja äänilähetyksissä olevat Teoston alaiset musiikkiteokset. Lisätietoa ja vertaistukea Striimaukseen liittyvistä asioista voi kysyä ja omia kokemuksia jakaa Facebookryhmässä nimeltä Kirkko striimaa. Ryhmä on suljettu, mutta sinne toivotetaan tervetulleeksi muun muassa seurakuntien ja järjestöjen työntekijät, luottamushenkilöt sekä asiasta kiinnostuneet tai sitä harrastavat seurakuntalaiset. Striimaukseen liittyviä vinkkejä kootaan blogiin Sakastin sivuilta löytyy myös selkeät ohjeet striimauksen toteuttamiseen sp?open&cid=content301a

105 Virtuaalikirkko Virtuaalikirkko ( on yksityiseltä pohjalta toimiva seurakuntien internet-lähetyskanava. Sen kautta voidaan toteuttaa jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia (kasteita, häitä, hautajaisia) tai muita tilaisuuksia (esimerkkinä vaalipaneelit). Virtuaalikirkon käyttäjien ei tarvitse rekisteröityä, eikä sen katsomiseen vaadita laitteilta mitään erityisominaisuuksia. Palvelu toimii niin tietokoneilla kuin mobiililaitteilla (älykännyköillä ja tableteilla). Tällä hetkellä palvelussa ovat mukana Oulun, Kuopion ja Turun seurakunnat. Seurakunnat maksavat sen käytöstä kuukausimaksua, loppukäyttäjälle palvelu on ilmainen. Yksityishenkilötkin voivat tilata Virtuaalikirkolta esimerkiksi kirkollisen toimituksen striimauksen muutamien satojen eurojen kustannuksella niillä paikkakunnilla, missä palvelu toimii. TV-jumalanpalveluksen toteuttaminen Uuden kirkkotilan suunnitteluvaiheessa tai vanhan kirkkotilan korjauksen yhteydessä arkkitehdin tai muun tilan teknisestä suunnittelusta vastaavan henkilön olisi hyvä olla yhteydessä Kirkon viestinnän ja YLEn teknisten asiantuntijoiden kanssa, jotta tv-jumalanpalveluksen (tai striimauksen) asettamat haasteet voitaisiin ottaa huomioon parhaalla mahdollisella tavalla. Tekniseen suunnitteluun kuuluvat muun muassa kaapelivetoja varten suunniteltavat luukut, kirkkotilan pääsulakkeiden koko ja voimavirtapistorasiat sekä audio-, video-, valo- ja esitystekniikan järjestelmien sisäänmenot ja ulostulot (pitää välttää suljettuja järjestelmiä). Myös Ylen tuotantokalustolle sopivat pysäköintitilat kirkon välittömässä läheisyydessä kannattaa suunnitella ja miettiä etukäteen tarkasti. Tulevaisuus Videotekniikka kuten muukin tekniikka kehittyy jatkuvasti ja kovaa vauhtia. Siitä syystä haasteena on muun muassa se, miten tilojen suunnittelijoiden koulutus ja osaaminen saadaan pysymään ajan tasalla. Tekniseen kehitykseen on tähän asti kuulunut toisaalta se, että kameroiden kuvanlaatu on koko ajan parantunut ja niiden hinta on samalla laskenut. Huippulaatuista 4K-kuvaa tuottavien kameroiden hinnat ovat jo tällä hetkellä sillä tasolla, että seurakunnat voivat niitä helposti hankkia. Jatkossa kameroiden resoluutio (tarkkuus) tulee yhä edelleen paranemaan, ja jo nyt on tullut markkinoille jopa 8K-kameroita. Kameroiden muutkin ominaisuudet paranevat jatkuvasti ja niiden automatiikka lisääntyy; tarjolle tulevat myös 3D-kamerat sekä entistä monipuolisemmat robottikamerat. Myös erilaisten kuvaukseen liittyvien apuvälineiden (vakaajat, rigit, sliderit ja gimbaalit) määrä kasvaa, ja niitä on saatavissa huomattavasti aiempaa edullisemmin. AV-toimintojen ominaisuuksien laajetessa siihen liittyvä tekniikka tarvitsee käytännön syistä usein oman huoneen, jos sitä halutaan käyttää häiriöttömästi. 103

106 Jos suunnitellaan vaikkapa säännöllisiä nettilähetyksiä tilaisuuksista, käy niiden ohjaaminen sakastin pöydältä varsin pian kestämättömäksi. Varsinkin uudisrakennusten tilasuunnittelussa tähän on syytä varautua hyvissä ajoin. On pohdittava tyypillisiä käyttötilanteita ja sitä, miten kaikki säädöt ja yllättävätkin tilanteet voidaan hoitaa huomaamattomasti tilaisuutta tai sakastin toimintaa häiritsemättä. Kirkkotilan videotekniikkaan ja striimaukseen sekä niiden suunnitteluun erikoistuneiden toimijoiden yhteystietoja on saatavissa Kirkkohallituksesta. Striimaukseen ja videotekniikkaan liittyviä linkkejä julkaisut.turkuamk.fi/isbn pdf Opas laadukkaan videon suunnitteluun ja toteutukseen. Kuvausvinkkejä Editointivinkkejä. Valaisua koskevia vinkkejä. Mitä tarkoittaa 4K? KAVIn Elokuvapolku on suunniteltu elokuvakasvatuksen tueksi. Verkkosivustolla käydään läpi elokuvailmaisun perusteita ja tutustutaan audiovisuaalisen kerronnan mahdollisuuksiin. Esitystekniikka Tausta Videotekniikan lailla varsinainen esitystekniikka on otettu käyttöön kirkkotiloissa kunnolla vasta 90-luvulta alkaen. Toki jo ennen sitä käytössä ovat olleet muun muassa filmi- ja diaprojektorit sekä valkokankaat. Nykytilanne Esitystekniikkaan liittyvä laitteisto on hitaasti lisääntynyt kirkkotiloissa, vaikka monissa paikoissa on edelleenkin käytössä jopa vuotta vanhaa kalustoa. Moniin kirkkoihin on hankittu data- tai videotykki ja valkokangas ja joissakin tapauksissa myös monitori tai LED-näyttö. Esitystekniikan laitteistoa uusitaan lähinnä niissä tilanteissa, kun kirkkotilaa muutenkin remontoidaan tai silloin, kun seurakunnassa otetaan käyttöön jokin uusi tavoittava työmuoto tai tapahtumakonsepti (esimerkiksi Majatalo-illat, joissa käytössä voi olla vaikka iso screeni tai 104

107 näyttö sekä videokamerat ja striimaus). Joissakin kirkoissa uutta esitystekniikkaa hyödynnetään myös valtuuston tai neuvoston kokouksissa. Liian usein päädytään ratkaisuun, jossa AV-tekniikka niputetaan osaksi sähköurakkaa. Silloin sen kohtalona on helposti jäädä alibudjetoiduksi ja vaille ansaitsemaansa huomiota. Laadukas ratkaisu syntyy omalla itsenäisellä urakalla, jonka budjetointiin ja ohjaukseen kiinnitetään huomiota. Monesti voi olla hyvä käytäntö koota paikallinen vapaaehtoisten asiantuntijoiden ryhmä, jos sellaisia on saatavilla. Heidän roolinsa seurakunnan edustajina äänentoiston suunnittelussa takaa paremmin lopputuloksen, joka vastaa loppukäyttäjien tarpeita. Haasteet Kirkkotilan muoto ja alttarialue muodostavat suurimmat haasteet esitystekniikan käytölle. Yksilaivaisessa kirkossa käyttö onnistuu helposti, mutta esimerkiksi kolmilaivaisessa tai ristinmuotoisessa kirkossa toteutus on huomattavasti haastavampaa. Jälkimmäisessä tilanteessa tarvitaan päänäytön lisäksi useita apunäyttöjä tai videotykkejä ja valkokankaita. Historiallinen miljöö, rakennussuojelulliset seikat ja muut vastaavat saattavat asettaa tiettyjä lisärajoitteita uuden tekniikan täydelle hyödyntämiselle kirkkotilassa. Suomessa on ainakin tähän asti oltu huomattavan konservatiivisia uusimman esitekniikan käyttöönottoon liittyen. Toinen vastaava esimerkki on Ruotsi. Sen sijaan Englannissa on jo 2000-luvun alkupuolelta alkaen lähdetty rohkeasti hyödyntämään nykytekniikan mahdollisuuksia (esimerkkejä Esitystekniikan suunnittelu Kun mietitään kirkkotilan esitystekniikan uusimista, on hyvä lähteä liikkeelle tarvekartoituksesta: Mitä seurakuntalaisille halutaan esittää ja millä laitteella? Mitkä laitteet sopivat kyseiseen tilaan parhaiten? Uusitaanko samalla myös muita laitteistoja, esimerkiksi äänentoisto ja/tai valot? Pääsääntö tänä päivänä on, että kirkkotilan laitteistot saadaan keskustelemaan keskenään eli niitä voidaan ohjata samalla ohjausjärjestelmällä. Taustalla oleva tekniikka (käytännössä keinoäly) ohjaa monimutkaisia järjestelmiä yhdellä napin painalluksella. Järjestelmän muistiin voidaan siis ohjelmoida erilaisia tilanteita, joissa samaan aikaan säätyvät niin valot, äänentoisto kuin esitystekniikkakin. Näin saadaan helposti ja vaivattomasti aikaan konserttivieraita tai jumalanpalvelukseen osallistuvia palveleva kokonaisuus, joka yhdessä kirkossa tapahtuvan toiminnan (musiikki, näytelmä, jumalanpalvelus) kanssa muodostaa koskettavan elämyksen. Tavoitteena pitää olla siis sellaisen järjestelmän rakentaminen, jota pystyvät helposti käyttämään niin suntio, vahtimestari, seurakunnan muut työntekijät kuin vapaaehtoiset seurakuntalaisetkin. 105

108 AV-ohjausjärjestelmät Ohjausjärjestelmillä eri järjestelmät (ääni, kuva, valaistus) automatisoidaan toimivaksi kokonaisuudeksi. Ohjausjärjestelmää tarvitaan eri laitejärjestelmien yhteiseen ohjaukseen erityisesti silloin, kun halutaan kirkossa olevan teknisen laitteiston käynnistyvän useammasta eri paikasta. Jos ohjausjärjestelmä päätetään ottaa käyttöön, suunnitellaan muut laitejärjestelmät siihen sopiviksi siten, että niitä voidaan ohjata ja hallita ohjauslogiikan kautta. Kaksisuuntaisia ohjausmuotoja ovat LAN ja RS (sarjaliikenne). LAN-ohjauksessa laitteella on oltava internetissä käytettävä IP-osoite, joka yksilöi laitteen ja sen ohjauksen. Jotta koko järjestelmä saataisiin mahdollisimman toimivaksi, on suositeltavaa tilata koko kirkkotilassa käytettävä laitekokonaisuus yhdeltä toimittajalta. Mikäli näin ei voida toimia, pitää eri osajärjestelmien toimittajia informoida etukäteen siitä, millaisia muita järjestelmiä kirkkotilaan on tulossa ja miten niitä ohjataan. Eri toimittajien on tärkeätä suunnitella yhdessä etukäteen toimiva kokonaisuus. Järjestelmän loppukäyttäjän (suntio, vahtimestari, mikseri, ääniteknikko, vapaaehtoinen) kanssa on hyvä etukäteen suunnitella sellainen yksikertainen ja toimiva käyttöliittymä, johon rakennetaan/ohjelmoidaan erilaisia tilanteita esimerkiksi jumalanpalvelus, konsertti, toimitus, puhetilaisuus sen mukaan, mikä tilaajan tarve on. Tähän on hyvä varata riittävästi aikaa, jotta yhdessä työskennellen saadaan aikaan paras mahdollinen lopputulos. Ohjauslogiikan ohjelman suunnittelee ohjelmoija, jolla pitää olla tehtävään sopiva sertifikaatti. Markkinoilla on nykyään hyviä niin sanottuja all-in-one DSP-laitteita eli digitaalisia signaaliprosessoreita, joissa on yhdessä paketissa ohjauslogiikka, videomikseri, videokuvan skaalain ja audiomikseri. Laitteella voidaan tuottaa kuvaa useammasta kuvalähteestä matriisityyppisesti (PC/MAC, Blu-ray) samanaikaisesti useampaan videotykkiin/näyttöön ja samanaikaisesti hallita laitteita (on/off, audiosäädöt). Videojärjestelmät (kuva) Kuvan laatu on parantunut viime vuosina huomattavasti digitalisoinnin ansiosta, mutta tämä aiheuttaa kaapelointiin muutamia ongelmia. Yleisesti käytössä olevan hdmi-kaapelin maksimimitta on 15 m. Kaapelien pitää lisäksi olla hyvälaatuisia ja käyttötarkoitukseensa sopivia. HD-multimediasisällön jakamiseen kehitetty HDBase-T-ohjaus on nykyisin monien valmistajien standardi. Sitä käytettäessä järjestelmä ei ole sidoksissa vain yhteen laitemerkkiin. HDBase-Tstandardin mukainen kaapelointi on suojattu CAT 6 luokituksella. Tällöin myös kaapelointikustannukset jäävät hyvin kohtuullisiksi. Laitevalmistajilta löytyy nykyään videoprojektoreita, joissa on valmiina HD- Base-T-sisäänmeno. Tällöin kuva ja ohjaus projektorille saadaan hoidettua yhdellä CAT 6 kaapelilla. Jos käytössä on vain perinteisiä projektoreita tai näyttöjä, joissa 106

109 ei ole HDBase-T-sisäänmenoa, voidaan erikseen hankkia HDBase-T-vastaanotin, joka kytketään projektoriin tai näyttöön perinteisellä (HDMI, VGA) liittimellä. Projektorit vaativat aina heijastuspinnan. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun valitaan kuvalle sopivaa esityspintaa. Kuvan voi toki heijastaa valkoiseen seinään, mutta parhaan tuloksen saa, kun käyttää valkokangasta. Myös tilan yleisvalaistuksella on selkeä vaikutus kuvan laatuun. Jos valaistusta voidaan himmentää, saadaan parempi lopputulos. Projektoria kannattaa käyttää, jos tarvitaan isoa kuvaa (2 m tai isompi). Projektoria valittaessa kannattaa huomioida erityisesti valoteho, kuvakoko ja tarkoitukseen sopiva asennuspaikka. Myös mahdollisen erikoislinssin tarve on hyvä selvittää etukäteen. Kuva 6. Skenen kirkossa Ruotsissa on löydetty luonteva paikka niin videotykille kuin laptopille. Tällä hetkellä näyttää siltä että markkinoille tulleet laserprojektorit ovat syrjäyttämässä perinteiset lamppuprojektorit. Laserprojektorien etuna ovat muun muassa erittäin kirkas, tasainen ja tarkka kuvan ja värien toisto sekä nopeus, pitkä käyttöikä (n h vs. lamppuprojektorien h) ja normaalia pidempi takuu. Laserprojektorien yleistyessä myös niiden hinnat tulevat laskemaan. Digitaaliset näytöt ovat monikäyttöisiä; niitä voidaan käyttää yksin tai niistä voidaan tarvittaessa rakentaa eri kokoisia videoseiniä. Niitä voidaan laittaa useampia samaan tilaan, ja niihin voidaan syöttää monipuolista esitysmateriaalia. Näytöt eivät vaadi valaistukselta välttämättä himmennystä. Markkinoilla on myös niin sanottuja LED-näyttöjä, joilla saadaan tilaan suuri kuvapinta-ala. Etuna on myös hyvä valoteho. Miinuksena näissä on suhteellisen kallis hankintahinta ja kuvan laadun heikkous läheltä katsottuna. 107

110 Kuva 7. Älylasitekniikka on jo käytössä mm. Englannissa. Ala kuvassa normaalitilanne, yla kuvassa valmiina projisointiin. Uusimpana tekniikkana käyttöön ovat tulossa älylasitekniikkaan (smart glass, switchable glass) perustuvat screenit. Ne ovat normaalitilanteessa ohuita, kirkkaita ja läpinäkyviä lasilevyjä mutta muuttuvat virran kytkemisen jälkeen opaaleiksi heijastuspinnoiksi. Niihin voidaan heijastaa projektorilla kuvaa joko etu- tai taustaprojisointina. Näiden screenien standardikoot ovat tuumaa. Tällä tekniikalla toteutetut screenit asettuvat kirkkotilaan hienovaraisen huomaamattomasti eivätkä häiritse interiööriä ja sen yksityiskohtia. Tulevaisuus Esitystekniikan laitteisto ja siihen liittyvä osaaminen kasvaa ja laajenee koko ajan kiihtyvää vauhtia. Niiden avulla voidaan jatkossa haluttaessa lisätä tilanteen elämyksellisyyttä ja saada entistä vahvempia osallistumiskokemuksia. Laitteiden suhteellisen lyhyt käyttöikä, yleensä vuotta, asettaa kokonaisuudelle myös omat haasteensa. Esitystekniikan laitteiston on tärkeätä sulautua hienovaraisella ja herkällä tavalla kirkkotilan muuhun kokonaisuuteen, eli ne eivät voi varastaa pääroolia missään tilanteessa. Laitteiston on tarkoitus nimenomaan palvella kirkossa vierailevia ihmisiä. Kun uusimista suunnitellaan, on tärkeätä löytää tämän päivän tekniikan ja sen mahdollisuudet tunteva suunnittelija, joka kuuntelee herkällä korvalla niin käyttäjiä kuin Kirkkohallituksen ja Museoviraston asiantuntijoita sekä laitetoimittajia. 108

111 Muutamia pohdintoja ja vinkkejä Voisiko alttaritaulun raameihin sijoittaa LED-näytön? Sinne voisi tarpeen mukaan tulla näkyviin esimerkiksi alkuperäinen alttarimaalaus digitaalisessa muodossa, virren tai laulun sanat, saarnaan tai muuhun esitykseen sopiva kuva tai muuta sellaista. Ideaa voidaan myös laajentaa: Monissa moderneissa kirkoissa on laaja, tyhjä etuseinä, johon voitaisiin projisoida taiteilijoilta tilattavia virtuaalifreskoja. Ne voisivat täyttää suuren osan seinäpinta-alasta ja tarjota kirkkovuoden teemojen mukaan vaihtuvia taide-elämyksiä seurakuntalaisille ja muille kirkkovieraille. Niitä voitaisiin käyttää myös esimerkiksi kirkkodraamojen tai näytelmien sähköisinä lavasteina. Yhtenä esimerkkinä tästä on vuonna 2005 toteutettu Korson kirkon kirkkovuoden mukaan vaihtuva alttaritaulu, jossa esitellään neljän taiteilijan teoksia. Siinä käytetään myös liikkuvaa sähköistä kuvaa. Voisiko näytön sijoittaa virsitaulun raameihin? Se nopeuttaisi ja sujuvoittaisi esimerkiksi suntion työtä, kun hän saattaisi yhdellä kertaa helposti näpytellä tietokoneelta virsien numerot tilan kaikkiin virsitauluihin, joita saattaa olla isoissa kirkoissa jopa kymmenkunta. Yhtälailla näytöissä voisi näkyä etukäteen ohjelmoituina virsien tai laulujen sanat esimerkiksi säkeistö kerrallaan. Kun seurakunnassa pohditaan edellä esitettyjä muutoksia ja uudistuksia, on tärkeätä ottaa huomioon rakennusten ja esineistön suojeluun liittyvät näkökohdat ja neuvotella niistä Kirkkohallituksen ja Museoviraston asiantuntijoiden kanssa. Kuva 8. Korson kirkon kirkkovuoden mukaan vaihdettava alttaritaulu. Kuvassa Jari Järnströmin teos Kristityn vapaus. 109

112 On täysin mahdollista rakentaa jo nyt täydellinen kokonaisuus, jossa koko AVjärjestelmän käyttö ja tilaisuuksien suunnittelu voidaan nivoa yhteen. Esimerkkiskenaariossa liturgi ja kanttori rakentavat seuraavan sunnuntain messun wwwpohjaisella työkalulla, jossa on valmiit pohjat ja sunnuntain tekstit jo valmiiksi ehdolla. Kun järjestelmällä on sen perusteella tiedossaan koko messun kulku, se pystyy generoimaan valmiin presentaation, jossa on laulettavien virsien sanat, yhdessä ääneen luettavat jaksot, esiintyjien nimet ja Raamatun tekstit valmiina oikeilla kohdillaan vieläpä kyseisen sunnuntain liturgian väri- ja kuvateemalla. Samalla järjestelmä voi tehdä valmiin ajolistan valaistukselle, striimausjärjestelmälle ja äänentoistolle. Itse messussa järjestelmään tarvitaan vain yksi käyttäjä, joka siirtää klikkauksella ajon aina seuraavaan vaiheeseen. Kun on saarnan vuoro, klikkausta seuraa saarnastuolin mikrofonin avautuminen ja muiden sulkeutuminen, valaistuksen ja kauko-ohjattavan kameran kohdennus saarnaajaan sekä saarnatekstin ilmestyminen screenille. Tilanteet, joihin tällaista automaatiota ei voida rakentaa, voidaan hoitaa puoliautomaattisesti kutsumalla eri tilanteita käsiohjauksella tarpeen mukaan. On täysin selvää, että tällaisen järjestelmän rakentaminen edellyttää toteuttavassa seurakunnassa lujaa sitoutumista ja intoa asiaan. On perehdyttävä, opiskeltava ja annettava aikaa. On perustettava aktiivisista ja osaavista seurakuntalaisista koostuva työryhmä, joka sitoutuu viemään järjestelmän käyttöä ja kehitystä eteenpäin vuosi vuodelta. On tehtävä räätälöityjä ratkaisuja, käytettävä aikaa ja rahaa. Automaatiolla ei voi korvata laiskuutta, vaan automaatio on innostuneen seurakuntaväen työkalu. Sitä kautta seurakunnan toimintaan voidaan sitouttaa kokonaan uusi seurakuntalaisten segmentti, joka muuten jää tyypillisesti täysin toiminnan katveeseen; audio- ja esitysteknisesti orientoituneet nuoret aikuiset. Lisätyn ja virtuaalisen todellisuuden hyödyntäminen kirkkotilassa Yhdistetyllä todellisuudella (engl. mixed reality, MR) tarkoitetaan teknologioita, jotka yhdistävät todellista maailmaa ja digitaalisia sisältöjä. Tunnetuimpia esimerkkejä tästä on lisätty todellisuus (engl. augmented reality, AR), jossa todelliseen näkymään lisätään digitaalisesti tuotettuja sisältöjä esimerkiksi siten, että käyttäjä katsoo mobiililaitteen ruutua, johon välitetään kuva mobiililaitteen kamerasta ja tähän kuvaan lisätään tekstiä, kuvia ja liikettä. Toinen esimerkki yhdistetystä todellisuudesta on virtuaalitodellisuus (engl. virtual reality, VR), joka on kokonaan digitaalisesti luotu esitys, esimerkiksi esitys jostakin jo tuhoutuneesta tai vasta suunnitteluvaiheessa olevasta. Virtuaalitodellisuutta tarkastellaan erityisten virtuaalitodellisuuslasien avulla. Yhdistetty todellisuus tarjoaa kirkkotilassa monia mahdollisuuksia. Erilaisissa käyttötilanteissa on tärkeää miettiä kunkin sovelluksen digitaalisen sisällön määrän tarve sekä aiottu käyttöryhmä ja käyttötilanne. 110

113 Virtuaalitodellisuus Virtuaalitodellisuuden keskeinen ominaisuus on luoda kokonaan keinotekoinen maailma, johon käyttäjä sukeltaa sisään virtuaalitodellisuuslasien avulla. Virtuaalitodellisuuden sisältöjä voidaan tarkastella missä tahansa, ajasta ja paikasta riippumatta. Virtuaalitodellisuussovelluksiin voidaan myös helposti toteuttaa erilaisia toiminnallisuuksia, kuten sisällön muuttumisia tai interaktiota sisällön kanssa. Ajateltaessa kirkkotilaa voidaan virtuaalitodellisuudelle löytää ainakin kolme erilaista käyttötapausta: 1. menneen, jo hävinneen tilanteen esittäminen, 2. nykytilan esittäminen jossakin muualla ja 3. tulevien suunnitelmien tarkastelu. Yksi esimerkki menneen tilan esittämisestä on Turun yliopistossa toteutettu virtuaaliesitys Pyhän Hengen kirkosta ( Tämä Turun keskustassa sijainnut kirkko rakennettiin 1500-luvun loppupuolella, mutta se tuhoutui tulipalossa pian valmistumisensa jälkeen ja purettiin jo 1600-luvun puolivälissä. Kirkosta on luotu virtuaalitodellisuusversio, joka julkaistiin Virtuaalitodellisuusversion luomisessa hyödynnettiin pohjana arkeologista tutkimusta kaivauksista ja 1980-luvuilta sekä historian tutkimusta ja referenssejä saman aikakauden muista kirkoista. Sovelluksessa esitellään kirkon historiaa sekä rakenteellisia yksityiskohtia. Nykyinen kirkkotila voidaan taltioida esitettäväksi muualla. Tässä voidaan hyödyntää esimerkiksi fotogrammetria-teknologiaa, jossa nykyisestä kirkkotilasta otetaan suuri määrä valokuvia ja virtuaalimalli luodaan niiden perusteella. Tätä mallia voidaan sitten tarkastella virtuaalitodellisuuslaseilla. Lisäarvoa tästä saadaan esimerkiksi silloin, kun kirkkotilaa ollaan muuttamassa ja vanha asu halutaan säilyttää myöhemmin tarkasteltavaksi. Virtuaalimallin avulla voidaan myös avata kävijöiden tutustuttavaksi kirkon tiloja, joihin ei muuten pääsisi tutustumaan, kuten esimerkiksi hautaholveja tai torni. Erityinen merkitys on myös sillä, että teknologia tarjoaa esteettömän pääsyn tiloihin esimerkiksi liikuntarajoitteisille henkilöille. Suunniteltaessa uutta kirkkotilaa tarjoaa virtuaalitodellisuus havainnollisen keinon tutustua suunnitelmiin ennen kuin niitä toteutetaan. Tämä palvelee erilaisten sidosryhmien osallistamista ja suunnittelijoiden välistä vuoropuhelua. Tehtäessä muutoksia nykytilaan voidaan kirkon nykytilan virtuaalinen malli ja suunnitelmat yhdistää, jolloin voidaan tarkastella muutoksia oikeassa ympäristössä. Ja mikä parasta, virtuaalitodellisuus mahdollistaa useampien vaihtoehtojen tarkastelun ja vertailun ilman fyysistä rakentamista. Virtuaalitodellisuuteen luodut kirkkotilat, niin nykyiset kuin mennetkin, tarjoavat myös uudenlaisen mahdollisuuden kirkollisten sisältöjen luomiseen. Eri puolilla maailmaa olevat perheenjäsenet voisivat esimerkiksi kokoontua yhteen omaan kotikirkkoonsa jouluaamun hartauteen, tai matkustaja voisi hektisellä lentokentällä piipahtaa hiljentymässä valitsemassaan kirkkotilassa. Teknologia mahdollistaa virtuaalimaailmassa kohtaamiset, jotka voivat olla niin seurakuntalaisten kuin kirkon työntekijöiden ja seurakuntalaisten välisiä. 111

114 Lisätty todellisuus Toisin kuin virtuaalitodellisuus, lisätty todellisuus liittyy aina nykyiseen, todelliseen maailmaan. Kirkkotilaa ajateltaessa todellinen maailma on luontevasti itse kirkkotila, jolloin sovellukset ovat tarkasteltavissa kirkkotilassa itsessään. Toinen sovellusluokka on sellaiset toteutukset, jotka tuovat lisätietoja kirkkotilasta otettuihin kuviin tai siitä luotuihin pienoismalleihin. Lisätty todellisuus tarjoaa esimerkiksi mahdollisuuden tarkastella kirkkotilan eri aikakausia. Esimerkki tämänkaltaisesta sovelluksesta on Turun yliopiston toteuttama sovellus Hämeen linnan ritarisaliin ( Sovelluksen avulla voidaan tablettitietokoneen ruudun läpi nähdä yhden huoneen ulkoasu eri aikakausina. Lisätty todellisuus on myös keino tuoda kirkkotilaan esimerkiksi historiallisia ja kirkollisia sisältöjä. Turun tuomiokirkkoon toteutettu Sanan seppä -sovellus on esimerkki tällaisesta, melko laajasta sisällöstä ( Sovellus vie kävijän reformaation aikaan, ja sen kahdeksan kohtausta eri puolilla kirkkotilaa kuljettavat kävijän yhden suvun tarinan kautta vuodesta 1514 aina vuoteen 1642 eli ensimmäisen suomenkielisen Raamatun julkaisemiseen. Sovellus toteutettiin Turun yliopiston, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän ja Kirkkohallituksen yhteistyönä reformaation merkkivuodeksi Mittakaavaltaan pienemmät sovellukset voivat esimerkiksi esitellä kirkkotilan yksittäisiä piirteitä, tarjota niistä lisätietoja tai toimia virtuaalisina oppaina kirkkotilaan. Muualla kuin kirkkotilassa lisätyn todellisuuden sovelluksia voisi esimerkiksi hyödyntää tarjoamalla lisäinformaatiota kirkkoa esittävistä kuvista tai pienoismalleista. Lisätyn todellisuuden esittämiseen kehitetään parhaillaan erityisiä lisätyn todellisuuden laseja. Nämä tulevat tarjoamaan entistä miellyttävämmän käyttöliittymän nykyisen mobiililaitteen ruudun läpi katsomisen sijaan. Pidemmälle tulevaisuuteen katsottaessa lisätyn todellisuuden lasit voidaan integroida lähes tavallisiin silmälaseihin, mikä luo helppoudessaan aivan erilaisen käyttökokemuksen. Lisälukemista: Helle, Seppo; Salmi, Hannu; Turunen, Markku; Woodward, Charles; Lehtonen, Teijo, MIRACLE Handbook: Guidelines for Mixed Reality Applications for Culture and Learning Experiences, Turun yliopisto 2017, ladattavissa osoitteesta URN:ISBN: Kirkkotilan esitystekniikkaan ja sen suunnitteluun erikoistuneiden toimijoiden yhteystietoja saatavissa Kirkkohallituksesta. 112

115 Valotekniikka Kirkkotilan valosuunnittelu Kirkkorakennus on sakraali rakennus, jota tulee käyttää sen pyhyyden mukaisiin tarkoituksiin ja sen luonnetta kunnioittaen. Hyvin suunniteltu kirkkotilan valaistus liittyy kauniisti tilaan lankeavaan luonnonvaloon. Moni matkalainen on kiinnittänyt huomiota vaikkapa italialaisten kirkkojen taitavaan valosuunnitteluun. Katedraalin pääalttarin keskellä hehkuva lasimaalaus värjää valollaan koko kirkkotilan ja symboloi kauniisti armon aurinkoa. Tai tyhjä kirkko on hämärretty, mutta alttaripöydän krusifiksi kimaltaa jalokivineen muutaman tarkan kohdevalon valaisemana. Se keskittää kirkkoon tulijan huomion täydellisesti. Hyvin toteutettu, arkkitehdin kanssa yhdessä suunniteltu valaistus voi antaa vaikuttavan lisän kirkkotilan kokemiseen. Nykytekniikalla valaistuksesta on helppo tehdä säädettävä, joten se voidaan mukauttaa tukemaan eri vuodenaikojen, kirkollisten juhla-aikojen ja pyhien toimitusten luonnetta. Tämän lisäksi valaistuksella voidaan ohjata seurakuntalaisen katsetta ja huomiota haluttuun suuntaan. Kun puhuja tai esiintyvä ryhmä irrotetaan hämärästä tilasta sopivalla kohdevalolla, seurakuntalaisen on helpompi keskittyä, eivätkä muun tilan yksityiskohdat varasta niin helposti hänen huomiotaan. Varsinkin vanhemmat sukupolvet liittävät värikkäisiin valoihin negatiivisia konnotaatioita. Niiden käyttö on liittynyt teatteri- ja konserttiestradien elämään, ei niinkään kristillisiin tilaisuuksiin. Aika on tässä asiassa muuttanut paljon. Kirkon helmassa on kasvanut kokonaan uusi sukupolvi, jolle valaistus on kuvataiteellisen ilmaisun eräs muoto. Sekin tuottaa valo- ja väriaistimuksia katsojan verkkokalvolle. Värivaloja käytetään kirkkotiloissa nykyisin erityisesti silloin, kun siellä järjestetään suuria konsertteja ja kirkkonäytelmiä, tai silloin, kun esillä on esimerkiksi jokin näyttely. Jumalanpalveluksissa ja toimituksissa värivaloja ei ole tähän asti juurikaan meillä käytetty. Tällä hetkellä elämyksellisyys on voimakkaasti nouseva trendi, joka tulee vauhdilla myös kirkkotiloihin. Varsinkin nuoret ja nuoret aikuiset ovat tottuneet siihen, että valoilla, savuilla ja pyrotekniikalla luodaan huikeita elämyksiä muun muassa konserteissa. Kaikkea tätä ei varmasti kannata tuoda jumalanpalveluksiin, mutta sielläkin voitaisiin tyylikkäästi ja hillitysti käyttää värivaloja esimerkiksi liturgisina tehosteväreinä samaan tapaan kuin nykyisin vaihdetaan alttarivaatteet ja kirjaliina kirkkovuoden mukaan. Tässä yksi esimerkki Saksasta Valaistuksen ohjaus Nykyaikaisella valaistuksenohjauksella voidaan luoda kirkkovieraalle miellyttävä osallistumiskokemus. Se voi tarkoittaa esimerkiksi arkkitehtonisen ilmeen vahvistamista, jonkin kohteen esiin nostamista tai tiettyjen paikkojen (alttari, saarnatuoli, 113

116 lukupulpetti) valaistuksen säätämistä. Valaistuksen ohjaamiseen käytetään nykyään yleisesti digitaalisia ohjausjärjestelmiä, joilla saavutetaan hyvä energiatehokkuus ja helppo muunneltavuus. Kirkkotilan valaistus kannattaa liittää myös edellä esiteltyyn nykyaikaiseen ohjauslogiikkaan erityisesti valaistusta ja/tai esitystekniikkaa uusittaessa. Yleisvalaistuksen tekee yleensä sähköurakoitsija, ja valaistuksen rajapinnat voidaan sopia sen toimittajan kanssa. Suomessa on yleensä käytössä DigiDim-ohjaus, jota voidaan ohjata AV-ohjauslogiikalla. Logiikalla voidaan valita niitä valotilanteita, jotka on sinne etukäteen ohjelmoitu (silloin konserttiin liittyvän valo- ja esitystekniikan asetukset hoituvat yhdellä painalluksella ja siihen voidaan liittää yhtälailla myös audiotekniikka). Sitä kautta onnistuu myös tilanteiden hienosäätö. Värivalaistusta varten on tarjolla edullisia LED-heittimiä, joissa kolmella päävärillä saadaan aikaan kaikki mahdolliset sateenkaaren värit. Nämä heittimet ovat yleensä DMX-ohjattuja. DMX (Digital MultiPleX) on toinen valaistuksenohjausstandardi, jolla eri valmistajien laitteet saadaan toimimaan yhdessä. AV-järjestelmiin voidaan lisätä ohjausmoduli, jolloin se pystyy ohjaamaan myös DMX-valaisimia. Kun kirkkotilan valaistusta suunnitellaan, on syytä huomioida edellä kuvatun esitysvalaistuksen ja kirkon muun yleisvalaistuksen yhteys. Nykyaikainen valaistus on sekin digitaalisesti ohjattu esim. DALI- tai KNX-väyläisellä ratkaisulla. Näistä on suhteellisen helppo rakentaa yhteys DMX-pohjaiseen järjestelmään, jolloin koko valaistus voidaan tuoda yhden ohjauksen alle. Se mahdollistaa koko tilan pimentämisen tai toisaalta siivous- tai muun valaistuksen kutsumisen napin painalluksella. Tällainen ratkaisu helpottaa arkea huomattavasti. Tässä mietinnössä ei mennä syvemmälle kirkkotilan valaisuun, sillä aihepiiri kuuluu on ensi sijassa arkkitehdin toimenkuvaan. Seuraavaksi tarkastellaan valaistuksen tekniikkaan liittyviä kysymyksiä, mistä on toivottavasti apua kirkkotilan valosuunnitteluun orientoiduttaessa. Laitteet Valaisimen tehtävä on tuottaa valoa haluttuun kohteeseen. Tätä varten valaisimessa on aina jokin valonlähde sekä sitä suuntaavat heijastin- ja ehkä linssirakenteet. Valaisimen valoteho on yksi keskeisimmistä suureista, jota on tarkasteltava kohdevaloja valittaessa. On syytä erottaa toisistaan valaisimesta lähtevän valovirran kokonaismäärä, joka ilmaistaan lumen-yksikköinä sekä haluttuun kohteeseen osuvan valon teho, joka taas ilmaistaan lux-yksikköinä. Lumen-arvoilla voidaan jossain määrin vertailla valaisimien keskinäisiä tehoja, mutta lopulta ratkaisevaa on, millainen valoteho haluttuun kohteeseen saadaan suunnattua. Kirkkotilan valaisussa tyypillinen ongelma liittyy tilan korkeuteen. Valaisimen valoteho kohdepinnalla heikkenee jyrkästi etäisyyden mukaan. Jos valaisimen etäisyys kasvatetaan kaksinkertaiseksi, valoteho putoaa neljännekseen. Sama lumen-määrä 114

117 valovirtaa jakautuu suuremmalle pinta-alalle ja siten se himmenee. Mitä kauemmas valaisin joudutaan asentamaan kohteestaan, sitä suurempi valovoima tarvitaan. Haastavaa asiassa on se, että valaisintekniikka on läpikäynyt ison siirtymän hehkulampuista LED-tekniikkaan. Juuri LED-valaisimissa hinta on suuresti riippuvainen valaisuvoimasta. Kun halvimmat joidenkin metrien valaistusetäisyyteen soveltuvat kohdevalot maksavat muutamia satoja euroja, 10 metrin päähän sijoitettava valo maksaa helposti jo tuhansia euroja (mikäli kohteeseen halutaan sama valoteho). Tästä syystä kohdevalaisimet olisi syytä sijoittaa mahdollisimman lähelle kohteitaan. Toisaalta valo ei saisi häikäistä liiallisesti. Täysin häikäisyä ei voi välttää, muuten ei voi valaista ollenkaan. Riittävän korkealta ja useasta suunnasta lankeava valo häikäisee vähemmän. Vanhaan halogeenitekniikkaan perustuvia valonheittimiä on vielä myynnissä, ja niiden hinta on selvästi LED-valaisimia halvempi. On kuitenkin todettava ajan ajaneen halogeenivalaisimien ohi. Suurin osa (yli 90%) niiden huomattavasta sähkönkulutuksesta vuotaa hukkalämpönä ilmaan, mikä on jopa potentiaalinen paloturvallisuusriski. Lisäksi näiden hehkulankavalaisimien valotehoa säädetään suoraan sähkövirran määrällä, mikä edellyttää kalliita ja häiriötä aiheuttavia himmenninpakkeja. Nykyaikainen LED-valo kytketään jatkuvaan sähkövirtaan, ja sitä ohjataan suoraan DMX-kaapelin kautta valopöydästä. Valonheittimiä kutsutaan hieman eri nimillä riippuen niiden käyttötarkoituksesta: Kohde- eli spottivalot, jotka suunnataan kohteeseensa joko kiinteästi tai kauko-ohjatusti liikuttaen (moving head -valo). Yksinkertaisin ja edullisin kohdevalo on nk. PAR-valo eli kannu, jossa on nimensä mukaisesti vain lyhyt, putkimainen suojus ohjaamassa löyhästi valokeilaa. Halutessa nämä voidaan varustaa rajainsiivekkein (ladon ovet), joilla keilaa voi supistaa lisää. Jos kuitenkin halutaan tarkasti rajattu valokeila, on laadukkain vaihtoehto profiiliheitin, jossa voidaan säädettävällä linssistöllä tarkentaa keila haluttuun kokoon. Parhaimmat profiiliheittimet voivat keskittää valon jopa alle 10 asteen keilaan. Profiiliheittimissä voi olla linssistön yhteydessä myös nk. goboja eli sapluunoita, joilla voidaan vaikkapa heittää seinälle jokin haluttu kuvio. Valopesurit eli floodit, joilla on tarkoitus luoda pehmeärajaista, laajaa valoatmosfääriä kohteeseen. Oma erikoisuutensa ovat ledipalkit eli barit, joita voidaan ketjuttaa peräkkäin ja sijoittaa esimerkiksi seinää vasten luomaan siihen haluttu valo ja värisävy. Valopesuissa värien käyttö onkin hyvin keskeistä. Valojen yhteydessä on syytä käsitellä myös väriä. Nykyisten LED-valojen aikakaudella väristä on tullut laatukysymys. Värisävyn tasaisuutta kuvaava CRI-indeksi (tulisi olla yli 90) kertoo paitsi valon luonnollisuudesta, myös valaisimen yleisestä laadusta varsin paljon. Toinen LED-valon keskeinen suure on värilämpötila. Tavallisesti valaistuksen 115

118 halutaan olevan hehkulamppujen ja kynttilöiden perintönä mieluummin lämmintä (warm white WW, <3000K) kuin kylmää (cool white CW, >3500K). Mitä korkeampi värilämpötila on, sitä puhtaampi ja lopulta sinisempi valo on. LED-tekniikalla on hyvin kustannustehokasta tuottaa myös värejä. Punaisen, vihreän ja sinisen ledin yhdistelmillä (RGB) saadaan satoja eri värisävyjä, joita voidaan säätää portaattomasti. Monipuolisessa valonheittimessä voikin olla sekä värillisiä että useamman sävyn valkoisia ledejä, jolloin valon ominaisuuslistassa saattaa lukea RGB/CW/WW. Hyvin usein värisävyt tulevatkin ikään kuin kaupan päälle. Pohdintaa Esitysvalaisimien hankinnassa on syytä taas lähteä käyttötilanteista. Mitkä ovat ne kohteet, joita haluttaisiin poimia esiin? Jokainen kohde tarvitsee tyypillisesti ainakin kaksi valoa, jotka valaisevat eri puolilta ja häivyttävät toistensa varjot. Alttaripöydän kaltainen paikka vaatii mieluusti jo neljästä eri suunnasta osuvaa valoa, jolla huolehditaan, etteivät hieman lomittainkaan seisovat henkilöt varjosta toisiaan. Onko tarpeen investoida liikkuviin valoihin? Yhden hyvän moving head -valon hinnalla saa tavallisia PAR-valoja kymmenen. Hyvä lähtökohta voisi olla se, että kiinteät kohteet kuten saarnatuoli ja urut valaistaan kiinteästi kohdennetuilla valoilla mutta muutama kauko-ohjattava valaisin mahdollistaa valon ohjaamisen myös poikkeuksellisiin paikkoihin vaikkapa kirkkonäytelmien yhteydessä. Joissakin kirkkotiloissa valojen sijoitus voi olla sellainen, ettei yksittäisen heittimen uudelleensuuntaus onnistu muuten kuin henkilönostimen avulla. Tällaisissa tapauksissa moving headit ovat varmasti varsin järkevä investointi. Onko kirkkoon mahdollisesti odotettavissa enemmänkin konsertteja tai kirkkooopperoita? Mitkä alueet kirkossa tällöin hyötyisivät valopesuista? Onko kirkon arkkitehtuurissa paikkoja, joita voisi korostaa värivaloilla? Olisiko myös syytä varautua suurempaan esitystekniikkaan niin, että kirkkoon tuotavat väliaikaiset trussit (engl. truss, ristikkopalkki ) ja muut valorakenteet saataisiin nostettua ylös? Missä olisivat sopivat ripustuspisteet? Niiden suunnittelu ja määrittely etukäteen ja mahdollinen varustaminen koukuilla ynnä muulla helpottaa ja nopeuttaa käytännön työtä huomattavasti. Lopullisen valojärjestelmän suunnittelu on palapeli, jossa tarvitaan kokeneen ammattilaisen näkemystä. Samalla voidaan miettiä yhdessä arkkitehdin kanssa, miten valot voitaisiin sijoittaa niin, että häiritsisivät kohteitaan ja seurakuntaa mahdollisimman vähän, olisivat esteettisesti tyydyttäviä ja silti antaisivat halutun valotehon. Prosessissa joudutaan miettimään valaisun suuntia, valokeilan leveyksiä ja varjojen lankeamista kussakin kohteessa. Kirkkotilan valotekniikkaan ja sen suunnitteluun erikoistuneiden toimijoiden yhteystietoja on saatavissa Kirkkohallituksesta. LVI-, sähkö- ja turvatekniikkaan liittyviä tietoja ja ohjeita löytyy Museoviraston kirkollisten rakennusten hoitoa ja restaurointia käsittelevästä julkaisusta. 116

119 Yhteenveto Äänentoiston suunnittelussa lähdetään liikkeelle tarvekartoituksesta. Äänentoiston suunnitteluvastuu kannattaa jättää alan ammattilaisten tehtäväksi, pohjana on akustiikan mittaus ja kaiutinmallinnus. Loppukäyttäjien tarpeiden välittäminen suunnittelijalle tärkeää. Äänentoiston keskiössä on kahden käyttöliittymän malli: helppo yksinkertaisia käyttötilanteita varten (puhetilaisuudet ja perinteinen jumalanpalvelus) ja laajennettu vaativampiin käyttötilanteisiin (joissa mukana vaikka messu- tai houseband). Sopivin striimauspalvelu seurakuntien käyttöön on YouTube. Striimausta varten tarvitaan muun muassa hyvä nettiyhteys, käyttötarkoitukseen sopivat mikrofonit ja riittävä valaistus kaikille esiintyjille. Muista striimatessasi kunnioittaa myös kirkkovieraiden yksityisyyttä ja pyytää lasten vanhemmilta luvat, jos lapset näkyvät kuvissa. Esitystekniikka kehittyy kovaa vauhtia ja tulee yhä vahvemmin palvelemaan seurakuntalaisia. Siinäkin tarvekartoitus on keskiössä. Lasertekniikka syrjäyttää perinteisen lampputekniikan projektoreissa. Niiden hankintahinnat ovat vielä suhteellisen korkeita, mutta laskevat muutamien vuosien kuluessa. Käyttöikä noin h vs. lamppuprojektorien h. Valaistustekniikan kehittyessä sen tarjoamia mahdollisuuksia voidaan hyödyntää muun muassa tunnelman luomisessa (liturgiset värit, valaistuksen kirkkauden vaihtelut) tai tilan arkkitehtonisten yksityiskohtien esiin nostamisessa. Lisätyn todellisuuden (AR) ja virtuaalisen todellisuuden (VR) avulla voidaan tuoda uudenlaisia sisältöjä ja elämyksiä kirkkotilaan ja rakentaa tiloja ja kohtaamisia virtuaaliseen maailmaan. Jatkossa on tärkeätä integroida kaikki kirkkotilan järjestelmät (audio-, video- ja esitystekniikka sekä valaistus) yhteen ja samaan ohjausjärjestelmään niin, että niitä voidaan helposti ohjata useammasta käyttöpaikasta. Kaikki kiinteät järjestelmät vaativat huolellista suunnittelua ja usein myös yhteensovittamista. Yhteistyö arkkitehdin ja eri järjestelmien sekä valaistuksen suunnittelijoiden ja asiantuntijoiden kesken on tärkeää. 117

120 7 KIRKKOTILAN MONITOIMISUUDEN KEHITTÄMINEN SUOJELLUISSA KIRKOISSA Suojellut kirkot edustavat maassamme erityisen arvokasta rakennusperintöä. Ne ovat seurakuntalaisten rahoittamia ja useissa tapauksissa myös heidän rakentamiaan ja ylläpitämiään. Kirkon suojelu perustuu kirkkolakiin, ja suojeluun liittyy hankekohtainen Museoviraston lausuntomenettely. Kirkkolain mukaisessa menettelyssä otetaan huomioon niin sisätilan, kirkkosalin kuin kirkkopihankin ajankohtaisen muutostarpeet; suojelu muiden lakien mukaisesti olisi jäykempää. On erittäin tärkeää, että kirkollisesta rakennussuojelusta päätetään nykyisin kirkon piirissä. Keskustelu kirkkotilojen monikäyttöisyyden lisäämisestä on noussut Suomessa esille Ruotsin ja Keski-Euroopan esimerkkitapausten ja keskustelujen myötä. 1 Toteutuksia ei voida kuitenkaan suoraan kopioida muista kulttuureista Suomeen, vaan meidän tulee löytää omat tapamme käyttää kirkkotilojamme monipuolisesti seurakuntien taloudellisen tilanteen kehyksissä. 2 Kirkolliskokouksen tulevaisuustoimeksiannossa korostetaan kirkon asemaa seurakunnan toiminnassa. Tämän tavoitteen toteutus vaihtelee seurakunta- ja kirkkokohtaisesti muodoiltaan ja mahdollisuuksiltaan. Monikäyttöisyyteen tähtääviä muutoksia on kirkoissa jo tehty. Jumalanpalveluselämässä perinteisestä papin ja seurakunnan vuoropuhelusta on jo siirrytty toimintatapoihin, joissa kirkkotilaa käytetään rikkaasti ja kokoontunut seurakunta osallistuu laajemmin ja moni-ilmeisemmin toimittamiseen. Kirkon etuosan avartaminen mahdollistaa vuorovaikutuksen ja yhdessä tekemisen rikkauden. 3 Milloin uusissa kirkoissa alkoi näkyä monitoimiajattelua? Monitoimisuus on ollut kirkkojen tilaratkaisuissa mukana jo 1900-luvun alusta lähtien. Ensimmäinen arkkitehtikilpailu, jossa seurakuntatilat liitettiin kirkon tiloihin, järjestettiin 1920-luvun lopulla. Tampereen Viinikan kirkkoon 4 liittyy matala seurakuntatalosiipi, jonka sali on yhdistettävissä kirkkosaliin. Monitoimiajattelu yleistyi nopeasti. Viimeistään 1950-luvulla kirkoissa oli yleensä sekä kirkon että seurakuntatalon tarvitsemat tilat. Viimeisimmän sukupolven monitoimikirkko yhdistää kirkkotilan toimitiloihin. Erilaisten toimitilojen ja kirkon aputilat voivat olla yhteiset. Esimerkkinä tästä on Aitolahden kirkko vuodelta 2001 ja Jyväskylän Kuokkalan kirkko

121 Suurin osa kirkoistamme on kuitenkin rakennettu jo aiemmin, ja myös vanhoihin kirkkoihin toivotaan nykyistä monipuolisempia käyttömahdollisuuksia. Vanhojen kirkkojen yleisimpiä muutosaiheita viime vuosina ovat olleet muutamien penkkirivien korvaaminen tuolein salin etu- tai takaosassa, alttarialueen järjestelyjen muutos, saavutettavuuden parantaminen kuoriluiskan avulla ja kirkon varustaminen liikuntaesteisille mitoitetulla wc-tilalla. Seurakuntatalojen ylläpito-ongelmat tai etäinen sijainti ovat myös herättäneet ajatuksia seurakuntatalosta luopumisesta ja sen toimintojen sijoittamisesta kirkkoon. Millaisen vanhan kirkon voi muokata monitoimisemmaksi? Urkuparvelliset tai sivuparvella varustetut kirkot ovat rakenteeltaan muita helpompia, kun kirkkosaliin on tarkoitus rajata jokin erillinen huonetila. Kapeahkon suorakulmion muotoisen kirkkotilan takaosaan, parven alle, on usein mahdollista rajata esimerkiksi liikuntaesteisille mitoitettu wc-tila, morsiushuone tai varastotilaa tuoleille. Myös kirkkokahvitila sijoittuu luontevasti lehterin alustan kohdalle. Sitä ei kannata rajata erilliseksi huonetilaksi. Tampereen Messukylän kirkkoon (1879) suunnitellussa ratkaisussa salin takaosan penkit on korvattu tuolein ja molempien sivulehtereiden alle on rajattavissa kokous- ja toimintatiloja siirrettävin lasiseinin. Messukylän suunnitelmaan kuuluu kirkon viereen rakennettava uusi lisärakennus, johon voidaan sijoittaa keittiö- ja wc-tilat sekä muita tiloja siinä laajuudessa, että seurakunnan on mahdollista luopua kaukana sijaitsevasta erillisestä seurakuntatalosta. Tämä myös Museoviraston lausunnossaan puoltama ratkaisu tiivistää Messukylän seurakunnan toimintaa ja keskittää sen kirkon yhteyteen. Hankkeen kustannusarvio on 1,7 m. 5 Messukylän kirkosta on tarkoitus tehdä lisärakennuksen myötä moderni monitoimikirkko. Messukylän seurakunnalla on erinomaisia kokemuksia useita eri tiloja sisältävän Aitolahden kirkon toimivuudesta. Kirkko vastaa nykyajan vaatimuksiin; saman katon alla on kaikki tarpeellinen. Nykyistä Messukylän kirkon kirkkosalia hyödynnetään olennaisena osana kokonaissuunnitelmaa ja sinne toteutetaan toimintaa palvelevia ratkaisuja. 6 Inkoon kirkossa (1400-l) on edellistä leveämpirunkoinen kirkkotila ja sisäänkäynti sivuseinältä, ei urkulehterin alta. Tässä kaksilaivaisessa kirkossa on kookas keskipilarijono, joka rajoittaa näkyvyyttä. Kirkkoon sijoitettiin uusi morsiushuoneen, wc-tilan ja keittiön kompakti tilayhdistelmä lisärakenteena kirkkosalin perälle, irralleen ulkoseinistä, keskipilarien linjaan. Tämä ennakkoluuloton ja poikkeuksellinen ratkaisu huomioi myös hyvin kirkkosalin valaistuksen ja ikkunoiden sijoituksen. 119

122 Kuva 1. Tampereen Messukylän kirkon muutos ja laajennussuunnitelma. Pohjapiirustus. 120

123 KUVA 2. Inkoon kirkon muutossuunnitelma. Pohjapiirustus. 1 Nytt brudrum - uusi morsiushuone 2 Bänkar ändras till förvaringsutrymme - penkit muutetaan säilytystilaksi 3 Ny ramp för tillgänglighet - uusi luiska esteettömyyden vuoksi 4 Sakristians möblering kompletteras - sakastin kalustusta täydennetään 5 Ytterdörrens trösklar avlägsnas - ulko-ovi muutetaan kynnyksettömäksi 121

124 Suuren kirkon tiloihin mahtuu paremmin? Kookkaan kirkon tiloihin on monitoimisuutta sijoitettavissa hyvin, mutta jos pyritään korvaamaan koko seurakuntatalo, muutos voi olla liian suuri. Messukylän tapauksessa todettiin mahdottomaksi sijoittaa kaikkea tarvittavaa kirkon sisälle. Myös eräässä suurehkossa ristikirkossa tutkittiin vuonna 2014 alustavin luonnospiirustuksin mahdollisuutta tuoda kirkkoon seurakuntatalon toimintoja. Toimisto- ja kokoustiloja luonnosteltiin kirkkosalin sivuristien parvien alle ja myös päälle. Moni uusi tila sopi kirkkoon verraten hyvin, mutta ongelmia havaittiin tilojen sijainnissa kirkkosalin kahta puolta ja teknisissä reunaehdoissa, jotka olisivat tuoneet vanhaan kirkkoon muun muassa koneellisen ilmanvaihdon. Museovirasto katsoi esimerkiksi keittiön sijoittamisen kirkkosaliin olevan ristiriidassa kirkon arvon kanssa. 7 Sastamalan Kiikan kirkon (1807) tuoreet suunnitelmat ovat johtaneet saman tapaiseen ratkaisuun kuin Messukylässä: osalle toimintoja tarvitaan lisärakennus. Kirkko on sisäkulmista viistetyn ristin muotoinen ja siinä on parvet kaikilla muilla kuin alttarisivulla. Kirkko on Messukylän kirkkoa pienempi, mutta alustavien suunnitelmien perusteella seurakuntataloa korvaavat toiminnot näyttäisivät saavan luontevan ratkaisun. Pohjoissakaran jatkeeksi on suunniteltu lisärakennus, joka sisältää keittiö- ja wc-tilat. Pohjoissakaran penkit on esitetty korvattavaksi tuolein ja pöydin siten, että tilassa on mahdollista järjestää muistotilaisuus. Uutta keittiötä tuskin kannattaneekaan rakentaa, ellei tällainen ole mahdollista. 8 Kalustemuutoksin uusia toiminta-ajatuksia Petäjäveden seurakunnassa on kehitetty jumalanpalveluselämää aiempaa monimuotoisemmaksi. Kirkkotilan tulisi tarjota mahdollisuudet lasten huomioimiseen ja erilaisten musiikkitoimintojen toteuttamiseen. Petäjäveden uusi kirkko (1879) on peruskorjattavana vuonna 2018, ja tarvittavat tilamuutokset pyritään ottamaan huomioon samassa yhteydessä. Suunnitelmat on laadittu useiden eri toimintavaihtoehtojen mukaiseen asuun; muun muassa alttarialuetta on laajennettu, osa penkkiriveistä korvattu irtotuolein ja pääkäytävän länsieteiseen on sijoitettu monikäyttöiset huoneet mm. wc-, varasto-, morsius- ja lasten tilojen sijoituspaikoiksi. Salissa on huomioitu liikuntarajoitteet. Lisätoimintojen mittava mahdollistaminen saadaan aikaan pääosin kalustusmuutoksin. 9 Keuruun uudessa kirkossa (1892) ja Tyrvään kirkossa (1855) on penkkejä karsittu uusien toimintojen mahdollistamiseksi, ei kuitenkaan seurakuntatalon korvaamiseksi. 122

125 Kuva 3. Kiikan kirkon muutos- ja laajennussuunnitelman luonnos. Pohja- ja havainnepiirrokset. 123

126 MORSIUS LAPSET VAATTEET VARASTO WC VAR. POHJOIS- PORSTUA lukupulpetti ETELÄ- PORSTUA A VAR. MUSIIKKI- VARASTO SIIVOUS- VARASTO flyygeli LÄNSI- PORSTUA LEPO LIPUT VAATTEET ,28 +0,28 krusifiksi lapset lähetys ristisaatto kolehti kaste VARASTO MORSIUS LAPSET WC VAATTEET VARASTO WC +0,60 maria PORRAS KELLARIIN SAKASTI ET TK VAR. VA R. A POHJOIS- PORSTUA VAR. VAR. MUSIIKKI- VARASTO flyygeli lapset ,28 +0,28 flyygeli krusifiksi lapset lähetys ristisaatto kolehti kaste uusi alttari ,28 +0,28 krusifiksi lähetys ristisaatto kolehti kaste +0,60 +0,60 maria maria PORRAS KELLARIIN SAKASTI ET TK SAKASTI ET TK yleisö POHJOIS- PORSTUA MUSIIKKI- VARASTO lukupulpetti valmistautuminen MORSIUS LAPSET 2 konfirmaatio häät SIIVOUS- VARASTO ETELÄ- PORSTUA LEPO LIPUT yleisö LÄNSI- PORSTUA uusi alttari siirrettävä penkki irrallinen paripenkki pyörätuoli rollaattori lasten alue 1 normaalitilanne (messu ym.) LEPO LIPUT uusi alttari PORRAS KELLARIIN LÄNSI- PORSTUA 3 lapset ja rollaattorivanhukset pyörätuolit lukupulpetti ETELÄ- PORSTUA SIIVOUS- VARASTO PETÄJÄVEDEN KIRKKO / TOIMINTAVAIHTOEHTOJA 1 MYART OY Kuva 4. Petäjäveden kirkon toimintavaihtoehtoja 1, pohjapiirrosvariaatiot. 124

127 LÄNSI- PORSTUA MORSIUS LAPSET LEPO LIPUT VAATTEET VARASTO WC VAR. A POHJOIS- PORSTUA ETELÄ- PORSTUA A VAR. MUSIIKKI- VARASTO SIIVOUS- VARASTO LÄNSI- PORSTUA ,28 +0,28 krusifiksi lapset lukupulpetti lähetys ristisaatto LÄNSI- PORSTUA kolehti kaste MORSIUS LAPSET LEPO VARASTO uusi alttari MORSIUS LAPSET LEPO LIPUT VAATTEET VARASTO WC WC +0,60 maria PORRAS KELLARIIN SAKASTI ET TK VAR. VAR. POHJOIS- PORSTUA ETELÄ- PORSTUA A A POHJOIS- PORSTUA ETELÄ- PORSTUA A VAR. VAR. MUSIIKKI- VARASTO SIIVOUS- VARASTO MUSIIKKI- VARASTO SIIVOUS- VARASTO flyygeli lapset ,28 flyygeli krusifiksi lähetys ristisaatto kolehti kaste ,28 +0,28 krusifiksi lähetys ristisaatto kolehti kaste uusi alttari uusi alttari +0,60 +0,60 maria maria PORRAS KELLARIIN PORRAS KELLARIIN SAKASTI ET TK SAKASTI ET TK 1 5 LIPUT VAATTEET KUORO ORKESTERI 5 esitys - kuoro - konsertti -... siirrettävä penkki irrallinen paripenkki pyörätuoli rollaattori yleisö 4 intiimi ryhmä - Taizé-messu ja -illat - nuoret - lapset - kriisiryhmä patjoilla, tyynyillä, palleilla... valmistautuminen ESITYS 6 esitys - erilaiset ryhmät - kirkkonäytelmä -... PETÄJÄVEDEN KIRKKO / TOIMINTAVAIHTOEHTOJA 2 0 yleisö MYART OY Kuva 5. Petäjäveden kirkon toimintavaihtoehtoja 2, pohjapiirrosvariaatiot. 125

128 Milloin kirkkosalia ei voi jakaa? Kaikki kirkot eivät edellä kuvattuja muutoksia siedä. Tällöin yleensä kuitenkin on kyse seinin rajattujen huonetilojen sijoittamisesta kirkkosaliin. Harvinaisessa 24-kulmaisessa, sisä- ja ulkokulmista viistetyssä Alavetelin ristikirkossa (1817) salin pyöreä muoto keskuskupolin pylväikköineen ei tue edellä kuvattuja tilaratkaisuja. Alavetelin kirkkosali on hahmoltaan kirkon keskeistilaa korostava ja korkea. Tilan jakaminen seinien avulla lienee mahdollista enintään salin takaosan parven alla, siinäkin hyvin läpinäkyvänä. Kirkon monipuolisempaa käyttöä voidaan tälläkin suunnitella kirkkosalin kalustusta muuntelemalla. 10 Kangasniemen kirkko (1815) on myös muodoltaan erityinen kaksoisristi- eli kahtamoiskirkko. Kirkon tila- ja kalustusmuutokset on ratkaistava siten, että kirkon harvinaista muotoa ei peitetä näkyvistä. Tavanomaisempien muutostarpeiden lisäksi seurakunta on pohtinut lasten ottamista entistä paremmin huomioon kirkossa. Seurakunnan kehittämä ajatus lasten pyhäkoulutilan rajaamisesta urkulehterin alla olevasta salin osasta näyttäisi tukevan kirkon symmetristä luonnetta. Tilan kirkkosalin puoleisen seinälinjan sijoitus on herkkä, ja sen toteutusta on tutkittu lasisena, kevyenä. Seinämä pitäisi lisäksi olla avattavissa. Näyttää siltä, että hyvällä suunnittelulla ja viranomaisten välisin neuvotteluin myös tämän kirkon tarpeisiin on mahdollista löytää ratkaisu. 11 Kuva 6. Alavetelin salitilan jakaminen erillisiksi huonetiloiksi? 126

129 Kuva 7. Kangasniemen kirkon urkulehterin alle tutkitaan pyhäkoulutilan sijoittamista. Yleisimmät muutokset Kirkkosalin pysyvä muuttaminen edellyttää onnistuakseen aina taustaselvityksiä ja hyvää suunnittelua. Muutossuunnittelu tehdään asiantuntijoiden yhteistyönä. Seurakunta käynnistää hankkeen strategiansa mukaisesti tai tarveselvitykseen perustuen. Kirkkohankkeeseen tarvitaan kokenut suunnittelija ja pätevä rakennuttaja ja/tai valvoja. Kiinteistöstrategia pohjana Seurakunnan kannattaa laatia kiinteistötoimensa ratkaisujen pohjaksi kiinteistöstrategia. Siinä määritellään rakennusten käyttöä koskevat ohjenuorat pitkällä tai keskipitkällä aikavälillä. Strategian laajuus ja perusteellisuus on seurakunnan oma asia, kunhan siitä käy ilmi rakennusten käytön ja kuntotason edellyttämä toimenpidetarve. Strategiassa voidaan linjata esimerkiksi korjaustarve ja sen ajankohta tai rakennuksesta luopuminen. Kiinteistönpidossaan seurakunnan kannattaa kiinnittää huomiota mm. tilojen käyttöasteeseen ja siihen liittyen lämmitykseen. Vanhoja kirkkoja korjattaessa on aina myös selvitettävä korjausten tai muutosten vaikutukset niihin liittyvän kulttuuriperinnön, urkujen ja taideteosten säilymisolosuhteisiin. 127

130 Strategiassa tarvittavia taustatietoja tallennetaan ja päivitetään seurakunnassa Basis-rekisteriin, tietokantaan, jota voidaan käyttää kiinteistöhallinnan perustietona. Basiksen avulla seurakunnan on mahdollista rakentaa käyttöönsä kiinteistöjen hallintajärjestelmä. Järjestelmään on jo nyt hankittavissa lisäosia, kuten huoltokirja. Basiksen käyttömahdollisuudet erityisesti suojeltujen rakennusten hoidossa tulevat lähivuosina lisääntymään. Saavutettavuus ja esteettömyys Kansalaisten yhdenvertaisuus on perustuslakiin kirjattu oikeus. Vanhusväestön osuus väestöstä kasvaa jatkuvasti ja samoin kasvaa kirkkotilojen helppokulkuisuuden ja turvallisuuden tarve. Ainakin laajojen korjausten yhteydessä on syytä parantaa kirkon ulko- ja sisäpuolista saavutettavuutta. Vanhan kirkon esteettömäksi suunnittelu on usein haastava tehtävä taitavallekin asiantuntijalle. Ratkaisun on täytettävä tekniset ehdot paitsi luiskien loivuudesta myös sopeuduttava kirkon arvoon. Ratkaisu on useimmiten olennainen muutos. Usein on parannettavaa sisäänkäynnin saavutettavuudessa. Myös omatoiminen pääsy alttarialueelle on tärkeää. Pyörätuolikäytön mahdollistava wc-tila on kolmas tärkeä esteettömyyden tavoite. Mihin sijoitetaan lasten paikka ja kastepuu? Viime vuosien kokemukset lasten tilan sijoittamisesta joko suorakaiteen muotoisen kirkon takaosaan tai ristikirkon sivuristien alueelle ovat myönteisiä. Eduksi asialle olisi ikkunan läheisyys valoisa paikka on parempi kuin ikkunaton kolkka. Hyvä lasten paikka on turvallinen ja pienehkö. Lasten paikan lattiamateriaaliksi voi sopia allergiatestattu matto tai muu kolinaa hillitsevä ratkaisu. Suositeltava kalustemateriaali on puu. Putkijalkaiset kalusteet eivät sovellu kirkkosaliin, eivät myöskään lasten paikan kalustukseen. Lasten paikan tulee soveltua kirkon muuhun kalustukseen ja väritykseen. Suojellun kirkon kirkkosalissa olevan lasten paikan suunnitelmasta suositellaan pyydettäväksi Museoviraston lausunto. Hyvin suunniteltu lasten paikka ei yleensä muodosta olennaista muutosta. Lasten paikan hyvä sijainti on muualla kuin alttarialueen välittömässä läheisyydessä. Sen sijoittaminen erilliseen rajattuun huonetilaan ei ole kannatettava ajatus. Jos ajatuksena on aikaansaada erillinen pyhäkoulu- tai muu erillistila osaan kirkkosalia, tulee suunnitelmista jo luonnosvaiheessa neuvotella viranomaisten kanssa. Kastepuun sijoitus hämmentää joskus kirkossa kävijää, vaikka sen viestimä ajatus on myönteinen. Kastepuun toteutuksessa on otettava huomioon henkilötietosuojaus. Ongelmia voidaan välttää suunnitelmallisuudella. Puulle valitaan yksi tai useampi sijoituspaikka kirkon muun sisustuksen, värien ja valaistuksen perusteella. Kastepuun yksilöllinen muotoilu on parempi ratkaisu kuin halpa moniste. Sijaintia alttarialueelle tulee välttää, ellei kastepuu ole osa laajempaa yhtenäistä suunniteltua kokonaisuutta. 128

131 Kuva 8. Keuruun uuden kirkon lasten paikka. Digitaaliset näytöt ja av-tekniikka vanhassa kirkossa Varhaisten taiteilijoiden raamatun tapahtumia kuvaavat seinämaalaukset on omana aikanaan koettu voimakkaasti. Liiankin vahvasti; maalauksia sittemmin myös peitettiin. Lämmitys ja sähkövalo on lisätty suureen osaan kirkoistamme vasta myöhemmin. Harvassa kirkossa selvitään nykyisin ilman mikrofoneja ja kaiuttimia, muusta tekniikasta puhumattakaan. Tekniikka myös kehittyy ja ihmisten elämyshakuisuus kasvaa. Vanha kirkkotila ja uusin audio-, video- ja esitystekniikka sekä valaistus edellyttävät yhteensovittavaa suunnittelua paitsi keskenään myös kirkkomiljöön kannalta. Raporttiin sisältyvässä Pekka Heikkilän artikkelissa Kirkkotilan AV-tekniset haasteet ja mahdollisuudet esitellään tekniikan keinojen kirjoa monipuolisesti. Erikseen käsitellään audiotekniikkaa ja äänentoistoa, videotekniikkaa striimausvälineineen ja virtuaalikirkkoa, tv-jumalanpalveluksen toteuttamista sekä esitystekniikkaa. Esitystekniikan haasteina artikkelissa mainitaan vanhojen kirkkotilojen muodoista johtuvat syyt esimerkiksi kolmilaivaisessa tai ristikirkossa; historiallinen miljöö saattaa tilasta riippuen asettaa rajoitteita uuden tekniikan täydelle hyödyntämiselle kirkkotilassa. Heikkilä kuvaa valojärjestelmän kohdalla suunnittelun olevan palapeli, jossa tarvitaan kokeneen ammattilaisen näkemystä. Yhdessä arkkitehdin kanssa voidaan miettiä, miten valot voitaisiin sijoittaa niin, että ne häiritsisivät kohteitaan ja seurakuntaa mahdollisimman vähän, olisivat esteettisesti tyydyttäviä ja silti kykenisivät haluttuun valotehoon. 129