Talousarvioesitys 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvioesitys 2015"

Transkriptio

1 esitys 2015 Yhdistyksen perustehtävä ja toiminnan tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntaa ja muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä on mahdollisuus harrastaa kunto- ja terveysliikuntaa, kilpa- ja huippu- urheilua tai liikuntaan liittyvää yhdistystoimintaa edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti. Toimintansa tukemiseksi seura voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä hankkia varoja järjestäen huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, omistaen ja ylläpitäen urheilulaitoksia, harjoittaen kustannus- ja monistustoimintaa, majoitus- ja ravitsemusliikettä ja bingotoimintaa sekä välittäen jäsenilleen voittoa tavoittelematta urheiluvälineitä ja asusteita. Laadintaperiaatteet Yhdistyksen toiminta koostuu varsinaisesta toiminnasta, jolla pyritään sääntöjen mukaisen perustehtävän ja tarkoituksen toteuttamiseen sekä varsinaista toimintaa tukevasta varainhankinnasta. Toiminnan johtamisen ja seurannan mahdollistamiseksi on sekä varsinaiselle toiminnalle että varainhankinnalle määritelty mitattavissa olevat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet alla olevien mallien mukaisesti. Toiminnallisilla tavoitteilla tarkoitetaan sekä määrällisiä että mahdollisuuksien mukaan myös laadullisia tavoitteita. Taloudellisilla tavoitteilla tarkoitetaan euromääräisiä tuotto- ja kulueriä sekä näiden erotusta kulujäämää. Jäsenemme ja seuratoimijamme viihtyvät seurassamme Jäsenkyselyn palautteet Jäsenkyselyn kysymys Seurassa vallitsee hyvä ilmapiiri : 90% vastaajista täysin tai enimmäkseen samaa mieltä. Jäsenkyselyn kysymys arvio seuratoimintaa kokonaisuudessaan : piste k.a. Tarjoamme ryhmiä eri taitotasolla oleville ja eri tavoin liikuntaan suhtautuville harrastajille Eri tasoisten joukkueiden määrä eri ikätasoilla vähintään 8. Mikroissa vähintään 2 harrastetason joukkuetta Mineissä vähintään 3 eri tasoista joukkuetta Junioreissa vähintään 4 eri tasoista joukkuetta Aikuisissa vähintään 3 eri tasoista joukkuetta

2 Valmentajia on riittävästi ja kaikille valmentajille on luotu valmentajanpolku Taloudelliset tavoitteet Valmentajien määrä ja laaditut valmentajapolut Jokaisessa joukkueessa on 2-4 valmentajaa Taloudellisesti tavoitellaan 5000 alijäämäistä tulosta. Alijäämäisellä tuloksella mahdollistetaan olemassa olevan toiminnan laadun ylläpitäminen ja kehittämisen jatkaminen ilman harrastajille tulevaa kustannusten nousua. Alijäämän osuus otetaan edellisinä vuosina kertyneestä omasta pääomasta. - Järjestötoiminta 2 200,00 - Kilpailutoiminta ,00 - Harrastustoiminta ,60 - Koulutustoiminta 4 000,00 - Varainhankinta 6 480,00 - Sijoitus- ja rahoitustoiminta 1 200,00 - Yleisavustukset 1 000,00 YHTEENSÄ ,60 - Järjestötoiminta ,62 - Kilpailutoiminta ,50 - Harrastustoiminta ,91 - Koulutustoiminta ,36 - Varainhankinta -316,20 - Sijoitus- ja rahoitustoiminta 0,00 - Yleisavustukset 0,00 YHTEENSÄ , ,00

3 1. Varsinainen toiminta Varsinainen toiminta on jaettu talousarviossa neljään eri toiminnanalaan: Järjestötoiminta, kilpailutoiminta, harrastustoiminta ja koulutustoiminta. Toiminnanjohtajan palkka on jaettu prosenttiosuuksin toiminnanalojen alle: 20% järjestötoiminta, 35% kilpailutoiminta, 35% harrastustoiminta, 10% koulutustoiminta. 1.1 Järjestötoiminta Järjestötoiminnan avulla huolehditaan seuran kokonaisuuden toimimisesta ja seuran lakisääteisten asioiden hoitamisesta. Yhteistyökumppaneiden määrän lisääminen Yhteistyökumppaneiden määrä vuoden lopussa Yksi uusi useampivuotinen yhteistyökumppanuus Seuramme eduista huolehtiminen Osallistuminen SCL:n kokouksiin 1-2 osallistujaa SCL:n kevät- ja syyskokoukseen - Yhteistyökumppanit 2 000,00 - vuokratulot 200,00 - Palkkakulut (palkka, työterveys, työnantajakulut) ,06 - Edunvalvonta (SCL:n kokousten edustus) -242,00 - Kokouskulut (sääntömääräiset kokoukset) -287,00 - Toimistokulut (posti, tarvikkeet, puhelin, tietoliikenne) ,00 - Tilinhoitokulut (pankkikulut, kirjanpito, tilintarkastus) ,00 - Järjestöjen jäsenmaksut (SCL, KesLi) ,00 - Hallituksen kokouspalkkiot -880,00 - Muut kulut -26, , Kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan alle luetaan viikoittaisen harjoittelutoiminnan lisäksi toteutettava kilpajoukkueiden toiminta: leirit ja kaikki kilpailemiseen liittyvät kulut. Saavuttaa suurten joukkueiden SM- sarjoissa hyvät sijoitukset SM- kilpailuiden sijoitukset Juniorit sija Aikuiset Sija Suorittaa kaikissa kilpailuissa joukkueen tasoiset siistit ohjelmat Vähennyspisteet kilpailuissa Maksimissaan 2 pisteen vähennys/ joukkue/ kilpailu.

4 - Joukkueiden jäseniltä kerättävät kilpailumaksut - Joukkueiden jäseniltä kerättävät leirimaksut - Joukkueiden jäseniltä kerättävät varustemaksut - Sponsorit ja avustukset - Talkootuotot - Palkkakulut - Kilpailujen osallistumismaksut - Kilpailumatkojen kulut - leirien kulut - Varusteet ja välineet - kilpailuasut - valmentajien ja joukkueenjohtajien lisenssit , , , , , , , , , , ,00-735, , Harrastustoiminta Harrastustoiminnan alle luetaan kaikkien joukkueiden viikkoharjoitukset, varusteet ja tapahtumatoiminta sekä SCL: harrastepäiville osallistumiset. Harrastajamäärien lisääminen kokonaisjäsenmäärä 324 jäsentä olemassa olevien joukkueiden sisällä Olemassa olevien joukkueiden ylläpito Toiminnassa olevat joukkueet Syksyllä joukkuetta, joista kaksi cheertanssin yhteistyöryhmiä ja yksi erityisliikunnan ryhmä. - Harjoitusmaksut ,00 - Harjoitusvarusteiden myyntitulot 2 887,60 - Tapahtumatulot 7 450,00 - Seuratuki 4 000,00 - Harrastepäivien osallistumismaksut 625,00 - Palkkakulut ,00 - Vapaaehtoistoimijoiden kulukorvaukset ,31 - Harjoitustilakulut ,00 - Harjoitusvarusteiden osto ,60 - Huomionosoitukset ja virkistys ,00 - Varusteet ja välineet osto ,00 - Tapahtumien järjestämiskulut , ,69

5 1.4 Koulutustoiminta Koulutustointa sisältää kolme alatasoa: valmentaja- ja ohjaajakoulutus, hallinnollinen koulutus ja jäsenistön koulutus. Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksiin sisältyy SCL:n koulutusten lisäksi seuran itse järjestämiä koulutuksia. Jokainen vähintään vuoden valmentanut ohjaaja on koulutettu SCL ohjaajaksi Suoritetut koulutukset Jokainen vähintään 3 vuotta valmentanut kilpajoukkuevalmentaja on koulutettu SCL valmentajaksi Suoritetut koulutukset Kaikki vuoden valmentaneet ovat SCL Ohjaajia Kaikki 3 vuotta valmentaneet kilpajoukkuevalmentajat ovat SCL valmentajia - Projektiavustukset (seuratuki ) 4 000,00 - Palkkakulut ,86 - koulutusten osallistumismaksut ,00 - Koulutuksiin osallistumisien kulukorvaukset -670,00 - Koulutusten järjestämiskulut -650, ,36 2. Varainhankinta Varainhankinnan tuotot muodostuvat jäsenmaksutulosta. Muuta mahdollista tuottoa voisivat olla lahjoitukset tai keräystuotot, jos seura toteuttaisi keräyksen. - jäsenmaksut - Jäsentuotteet (jäsenkortit) 6 480,00-316, ,80 3. Sijoitus- ja rahoitustoiminta Sijoitus- ja rahoitustoimintaan sisältyy pankkitilien ja sijoitusten korkotuotot

6 - Sijoitusrahaston tuotto 0 - Pankkitilin korkotuotto 1200, ,00 4. Yleisavustukset Yleisavustuksiksi luetaan koko seuran toimintaan kohdennetut avustukset, joita ei ole suunnattu mihinkään tiettyyn toiminnan osa- alueeseen. Seuramme kohdalla tämä tarkoittaa Jyväskylän kaupungi vuosiavustusta. - Jyväskylän kaupungin vuosiavustus 1000, ,00 Liitteet: 2015

Talousarvio 2013. Suomen Cheerleadingliitto

Talousarvio 2013. Suomen Cheerleadingliitto Talousarvio 2013 Suomen Cheerleadingliitto Kilpailutoiminta / Talousarvio 2013 Kilpailutoiminta Budj/13 Budj/12 May Madness kilpailu Osallistumismaksut 18000,00 15000,00 Pääsylipputulot 11000,00 9000,00

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry 0 Suomen Cheerleadingliitto ry Talousarvio 2012 Lasten ja nuorten liikunta/talousarvio 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Kesäleiri Osallistumismaksut 18350,00 15900,00 Ohjaajapalkkiot -1480,00-1120,00 Ulkom.ohjaajien

Lisätiedot

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 Talousarvio Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Talousarvio 2012 TA 2012 TA 2011 31.12.2010 Varsinainen toiminta Tuotot 17 375,00 17 030,00 25 537,29

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 700,00 yhteensä 0,00 0,00 700,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut 0,00-1500,00-2014,00 Yhteensä 0,00-1500,00-2014,00

Lisätiedot

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa 11.11.2015

ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa 11.11.2015 ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa 11.11.2015 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Etelä-Suomen Liikunta

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat

Lisätiedot

ESLU TOIMINTA- SÄÄNNÖT. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry

ESLU TOIMINTA- SÄÄNNÖT. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry ESLU TOIMINTA- SÄÄNNÖT Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toimintasäännöt hyväksytty 19.11.2004 ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Kevätkokous 13.5.2004 Hyväksytty PRH yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Tikkurilan Palloseuran. jäsen- ja toimintamaksu

Tikkurilan Palloseuran. jäsen- ja toimintamaksu Tikkurilan Palloseuran jäsen- ja toimintamaksu Mitä jäsen- ja toimintamaksu sisältää Jäsen- ja toimintamaksuilla katetaan seuran kokonaismenoista pääosa, noin 2/3 kuluista. Loput 1/3 vuotuisista kuluista

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET

Tringa TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET Tringa TASE VASTAAVAA Kirjanpito 9.4.0.133 Esitysvaluutta EUR Kaudelta Kaudelta 1.1.2016-31.12.2016 1.1.2015-31.12.2015 PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00 0,00-4187,90 Yhteensä

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA TA2012 TA2012 TA2012 TA2011 TP2010 Nykyinen Optimistinen Haetaan Yleinen

Lisätiedot

EKS ESPOON KIEKKOSEURA RY Maantienpelto Espoo

EKS ESPOON KIEKKOSEURA RY Maantienpelto Espoo EKS ESPOON KIEKKOSEURA RY Maantienpelto 1 02650 Espoo TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamispaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Kiekkoseura ry. Yhdistyksen kotipaikka on Espoon kaupunki

Lisätiedot

JIPPO-Juniorit ry:n säännöt

JIPPO-Juniorit ry:n säännöt JIPPO-Juniorit ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on JIPPO-Juniorit ry, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi. Seura kuuluu jäsenenä Suomen Palloliitto Finlands Bollförbund

Lisätiedot

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2014 / Syyskokous 23.11.2013

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2014 / Syyskokous 23.11.2013 VARSINAINEN TOIMINTA Talousarvio 2014 Valtion avustukset, Opetusministeriö 4,000.00 Valtion avustukset, UM 692,653.09 Muut kotimaiset avustukset, säätiöt, järjestöt ym. *** Ulkomaiset avustukset, Global

Lisätiedot

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Talousarvio 2016 / esitys vuosikokoukselle 12.12.2015

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Talousarvio 2016 / esitys vuosikokoukselle 12.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA TALOUSARVIO 2016 Julkaisutoiminnan tuotot 1,200.00 Valtion avustukset, UM 520,546.00 Muut kotimaiset avustukset, säätiöt, järjestöt ym. 1,000.00 Ulkomaiset avustukset, Global Fund

Lisätiedot

PROMETHEUS-LEIRIN TUKI RY TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Ennakkoaineisto jäsenille. Prometheus-leirin tuki ry

PROMETHEUS-LEIRIN TUKI RY TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Ennakkoaineisto jäsenille. Prometheus-leirin tuki ry TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Prometheus-leirin tuki ry Tilinpäätös 2008 TILINPÄÄTÖS 2008 2 (13) SISÄLLYS 1. Tulojen ja menojen jakautuminen toimintojen välille 2. Tuloslaskelma, lyhyt 3. Tuloslaskelma, pitkä

Lisätiedot

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014 Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013 Talousarvio 2014 TULOSLASKELMA Budjetti Budjetti Toteuma 2014 2013 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta 3000 Vuokratuotot 3001 Vision avustukset 50

Lisätiedot

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00 Liite 2 UUVI syyskokous 13.12.2014 Talousarvio 2015 TULOSLASKELMA Budjetti 2015 Toteuma VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta Tuotot 2011 (EK-vaalit) 3000 Vuokratuotot 0,00 0,00 3001 Vision avustukset 300

Lisätiedot

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Lisätiedot

Seuran nimi Tuusulan Uimaseura ry TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. Yhdistyksen nimi on Tuusulan Uimaseura ry.

Seuran nimi Tuusulan Uimaseura ry TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. Yhdistyksen nimi on Tuusulan Uimaseura ry. 1 Seuran nimi Tuusulan Uimaseura ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Tuusulan Uimaseura ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tuusulan kunta Etelä-Suomen läänissä.

Lisätiedot

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2017 / Syyskokous

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2017 / Syyskokous VARSINAINEN TOIMINTA TALOUSARVIO 2017 Valtion avustukset, UM 695 194,87 Muut kotimaiset avustukset, säätiöt, järjestöt, RAY ym. 153 445,00 Ulkomaiset avustukset, Global Fund 194 678,00 Ulkomaiset avustukset,

Lisätiedot

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Talousarvio 2015 / Hallituksen esitys liittokokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0 3359,2 Vuokratuotot 3720

Lisätiedot

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Myllykosken Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan Myllykoski 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistyksen

Lisätiedot

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00 Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -1 506,01-2 20 693,99 68,5-2 123,81 320005 EPJ Palkkio -75 75-55 320010 Matkustus ja päivärahat -70 70-134,68 320020

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA Visma Nova -kirjanpito 7.3.0.3 Sivu: 1 (1) VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS AINEET JA TARVIKKEET 1610 Isännänviirit 27,63 27,63 1620 Pöytäviirit 1 015,45 1 015,45 1630 Kunniamerkit 198,32

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

1.1 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

1.1 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli 1.1 Säännöt 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Järvenpään Uintiklubi ry. Yhdistyksen kotipaikka on Järvenpään kaupunki Etelä- Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu lokakuun

Lisätiedot

Tilikartta Tasekaava :06 Sivu 1(11)

Tilikartta Tasekaava :06 Sivu 1(11) Sivu 1(11) V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1001 Perustamismenot Tutkimusmenot 1011 Tutkimusmenot Kehittämismenot 1021 Kehittämismenot Aineettomat oikeudet 1041

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry ,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2016-31.12.2016 Sisalto: Tuloslaskelma 5.1 Tase 5.4 Tilikartta 5.5 Hallituksen allekirjoitukset 5.7 Tilinpaatosmerkinta 5.7 Tilikausi

Lisätiedot

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000 1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27

Lisätiedot

TALOUSARVIO Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä hallituksen kokouksessa

TALOUSARVIO Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä hallituksen kokouksessa TALOUSARVIO 2018 Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä 18.11.2017 hallituksen kokouksessa 26.10.2017 Sivu 1 Laadintaperusteet toimintasuunnitelma 2018 numeroina tavoitelaskelma, jossa tarkasteltu

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

Aikidoseura Akari ry:n säännöt. Yhdistyksen nimi on Akari ja sen kotipaikka on Vantaa.

Aikidoseura Akari ry:n säännöt. Yhdistyksen nimi on Akari ja sen kotipaikka on Vantaa. Aikidoseura Akari ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Akari ja sen kotipaikka on Vantaa. 2 Yhdstyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä aikidotaitoa sekä toimia aikidon tunnetuksi tekemiseksi ja harrastuksen

Lisätiedot

SAIMAAN NORPAT URHEILUSUKELLUSSEURA Ry TOIMINTA- SÄÄNNÖT

SAIMAAN NORPAT URHEILUSUKELLUSSEURA Ry TOIMINTA- SÄÄNNÖT SAIMAAN NORPAT URHEILUSUKELLUSSEURA Ry TOIMINTA- SÄÄNNÖT Saimaan Norpat Urheilusukellusseura ry 1 TOIMINTASÄÄNNÖT I NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, TOIMINTA-ALUE JA KIELI 1 Yhdistyksen nimi on Saimaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014. Jaguars Spirit Athletes ry

Toimintasuunnitelma 2014. Jaguars Spirit Athletes ry !"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Toimintasuunnitelma 2014 Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%" Sisältö 1. Seuran tarkoitus... 3 2. Visio 2014... 3 3. Johdanto... 3 4. Organisaatio... 4 Toimihenkilöt... 4

Lisätiedot

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2012 1.1.-31.5. 1.1.-31.5. -1 140,70 320005 EPJ Palkkio -866,42 -2 200,00 0,00 -550,00

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2012 1.1.-31.5. 1.1.-31.5. -1 140,70 320005 EPJ Palkkio -866,42 -2 200,00 0,00 -550,00 Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -866,42-2 20 1 333,58 39,4-1 140,70 320005 EPJ Palkkio -55 55 320010 Matkustus ja päivärahat -24,46-90 875,54 2,7-85,60

Lisätiedot

Kuparikiekko jr ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Kuparikiekko jr ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Harjavallan kaupunki Länsi-Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu huhtikuun 3. päivänä 1995

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Yhdistys on perustettu joulukuun 29.päivänä vuonna 1994 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Yhdistys on perustettu joulukuun 29.päivänä vuonna 1994 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kurra Hockey ry, aiempi nimi Kurra juniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Nurmijärven kunta Uudenmaan läänissä. Yhdistys on perustettu joulukuun

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1/5 OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun Lipottaret ry ja sen kotipaikka on Oulu 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

1. pykälä. 2. pykälä. 3. pykälä

1. pykälä. 2. pykälä. 3. pykälä Kuopion Karate Seura ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi, perustamisaika ja kieli 1. pykälä Yhdistyksen nimi on Kuopion Karate Seura ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44 Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00

Lisätiedot

JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA

JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA 7.3.2009 Joensuu SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 TOIMENKUVA...3 2.1 Talous...3 2.2 Kurssit...4 2.3 Muut...4 3 RAHOITUS...5

Lisätiedot