PÖRSSITIEDOTE klo 9.00
|
|
- Maarit Korpela
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Syksyllä 2008 alkanut voimakas kansainvälisen taloussuhdanteen heikkeneminen yhdessä rahoitusmarkkinoiden epävarmuuden kanssa painoivat Keslan vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen liiketoimintakehityksen negatiiviseksi. Konsernin kolmen ensimmäisen kuukauden liikevaihto laski 51,4 % ja oli 7,7 miljoonaa euroa (1-3/ ,7 miljoonaa euroa). Viennin osuus liikevaihdosta oli 3,7 miljoonaa euroa eli 48,3 % (9,3 miljoonaa euroa, 59,0 %). Katsauskauden liiketulos oli 283 tuhatta euroa negatiivinen (1 615 tuhatta euroa positiivinen) ja tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 451 tuhatta euroa tappiollinen (1 492 tuhatta euroa voitollinen). Konsernin segmenttiraportointi Kesla-konsernin taloudellinen raportointi muodostuu kahdesta ensisijaisesta segmentistä: metsäkoneet, johon kuuluvat emoyhtiön valmistamat puun korjuuseen, käsittelyyn ja kuljetukseen liittyvät laitteet, sekä konepajajärjestelmät, johon kuuluvat tytäryhtiö MFG Components Oy:n valmistamat voimansiirto- ja hydraulikomponentit ja - järjestelmät. Toimintaympäristö Keslan liiketoimintaympäristö oli katsauskaudella poikkeuksellisen haastava. Syksyllä 2008 alkanut kansainvälisen talouden voimakas heikkeneminen yhdessä rahoitusmarkkinoiden epävarmuuden kanssa heikensivät Keslan tuotteiden kysyntää merkittävästi jo ennen katsauskautta sekä katsauskaudella vertailukauteen nähden. Konsernin tilauskanta oli katsauskaudelle lähdettäessä huomattavasti matalampi vuoden takaiseen tasoon nähden eikä tilauskannassa tapahtunut paranemista katsauskauden aikana. Keslan tuotteiden kysyntä oli heikkoa kaikilla markkinoilla eikä tehdyillä sopeutustoimenpiteillä pystytty täysimääräisesti sopeutumaan vallitsevaan heikkoon kysyntätilanteeseen. Heikentyneeseen liiketoimintaympäristöön liittyen Kesla käynnisti uudet yt-neuvottelut taloudellisista ja tuotannollisista sekä toimintojen uudelleen järjestelyihin liittyvistä syistä joilla konsernin toiminnot ja rakenteet sopeutetaan vallitsevaan liiketoimintaympäristöön. Liikevaihto Kesla-konsernin liikevaihto laski merkittävästi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Metsäkoneet liiketoiminnan liikevaihto heikkeni katsauskaudella vertailukauteen nähden 51,9 %. Konepajajärjestelmien liikevaihto heikkeni vastaavasti 48,6 % vertailukauteen nähden. Konsernin liikevaihto laski katsauskaudella vertailukauteen nähden yhteensä 51,4 % ollen 7,7 miljoonaa euroa (1-3/ ,7 miljoonaa euroa). Keslan kotimaan myynti heikkeni katsauskaudella 38,6 % vertailukauteen nähden ollen 4,0 miljoonaa euroa (6,4 miljoonaa euroa) ja vientimyynti 60,2 % ollen 3,7 miljoonaa euroa (9,3 miljoonaa euroa). Liikevaihdon voimakas heikkeneminen oli seurausta syksystä 2008 alkaneesta investointituotteiden kysynnän heikkenemisestä jota osaltaan syvensi investointituotteiden rahoitukseen liittyvä epävarmuus. Tulos Vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos heikkeni merkittävästi edellisvuodesta. Katsauskauden liiketulos oli 283 tuhatta euroa negatiivinen (1-3/ tuhatta euroa positiivinen) ja tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 451 tuhatta euroa tappiollinen (1-3/ tuhatta euroa positiivinen). Tuloksen voimakkaan heikkenemisen taustalla oli merkittävästi heikentynyt markkinatilanne sekä toimintojen muuttuneeseen liiketoimintaympäristöön sopeuttamisen poikkeuksellinen haastavuus. Myös muutamien vientimaiden heikentyneet valuutanarvot euroon nähden yhdessä kiristyneen kilpailutilanteen kanssa aiheuttivat tuotteiden hinnoitteluun paineita katsauskauden aikana. Investoinnit ja tuotekehitys Konsernin investoinnit olivat kolmen ensimmäisen kuukauden aikana yhteensä tuhatta euroa (1-3/ tuhatta euroa). Katsauskauden merkittävin investointi oli MFG Components Oy:n Tohmajärven tehtaalla asennuksessa oleva koneistuskeskus jolla osaltaan tuetaan MFG Components Oy:n valmistustoiminnan kilpailukyvykkyyttä tulevaisuuteen. Kyseistä koneinvestointia lukuun ottamatta konsernin investointitarpeet kuluvalle vuodelle ovat vähäiset ja koko vuoden investointitaso tulee jäämään merkittävästi alle edellisvuosien tason. Katsauskaudella jatkettiin kuluvan vuoden aikana esiteltävien uusien tuotteiden suunnittelua sekä tuotannossa olevien tuotteiden asiakaslähtöistä kehittämistä.
2 Tase ja rahoitus Konsernin katsauskauden päättävän taseen loppusumma oli 30,4 miljoonaa euroa ( ,0 miljoonaa euroa). Taseen loppusummaa vuoden vaihteeseen nähden pienensi toimintaan sidotun vaihto-omaisuuden keventäminen katsauskauden aikana. Konsernin rahoitustilanne ja maksuvalmius säilyivät hyvinä ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Liiketoiminnan rahavirta oli katsauskaudella tuhatta positiivinen kun vastaava arvo vertailukaudella oli 292 tuhatta euroa negatiivinen. Henkilöstö Kesla -konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 296 henkilöä (1-12/ henkilöä). Henkilöstön kokonaismäärä oli katsauskauden päättyessä 290 henkilöä ( henkilöä). Katsauskauden henkilömäärää vertailukauteen nähden pienensi liiketoiminnan merkittävä supistuminen vertailukaudesta. Katsauskaudella aloitetut yt-neuvottelut konsernin koko henkilöstön kanssa tulevat osaltaan vaikuttamaan konsernin lähitulevaisuuden henkilöstömäärään. Riskit ja epävarmuustekijät Keslan lähiajan riskit liittyvät käynnissä olevan globaalin rahoituskriisin ja sen aiheuttaman voimakkaasti heikentyneen taloussuhdanteen heijastumiseen yhtiön eri toimintoihin sekä heikentyneen kysyntätilanteen mahdolliseen pitkittymiseen. Riskit liittyvät konsernin liikevaihdon ja kannattavuuden kehittymiseen lähitulevaisuudessa. Yksittäisen markkinan kysyntä- ja suhdanneriskiä pyritään pienentämään toimimalla useammalla markkina-alueella sekä laajentamalla asiakkuuksia, jolloin yksittäisen markkinan ja asiakkuuden suhteellinen osuus kokonaisuudesta pienenee. Yhtiön laaja tuotevalikoima mahdollistaa tuotteiden soveltuvuuden useammalle liiketoiminta-alueelle ja markkinalle pienentäen siten osaltaan yksittäisen liiketoiminta-alueen ja markkinan suhdanneriskiä. Kannattavuusriskiä pienennetään tuottavuuden parantamiseen liittyvillä kehitystoimenpiteillä ja investoinneilla sekä markkinaperusteisilla hinnantarkastuksilla. Rahoitusriskejä pienennetään aktiivisella kassavirran ohjaamisella, myyntisaamisten aktiivisella valvonnalla sekä rahoitustarpeiden hyvällä ennakoinnilla. Riskeistä ja niihin varautumisesta löytyy enemmän tietoa vuoden 2008 vuosikertomuksesta sivuilta 9 ja 10. Lähiajan näkymät Rahoitusmarkkinoiden globaali epävarmuus ja kansainvälinen investointihyödykkeiden heikko kysyntätilanne tulevat jatkumaan myös lähitulevaisuudessa vaikeuttaen Keslan lähitulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksia merkittävästi. Keslan lähiajan liiketoimintaan tuo positiivisen mahdollisuuden Keslan tuotteiden soveltuvuus kasvavaan metsäenergian hyötykäyttöön sekä panostukset uusien asiakkuuksien hankkimiseksi konepajajärjestelmissä. Konsernin molempien liiketoiminta-alueiden tilauskannat ovat huhtikuussa 2009 merkittävästi matalampia kuin vuonna 2008 vastaavana ajankohtana. Konsernin toisen vuosineljänneksen liikevaihto jäänee matalammaksi kuin tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Loppuvuodesta 2008 toteutetut ja katsauskaudella käynnistetyt uudet sopeutustoimenpiteet eivät pysty vielä täysin paikkaamaan kysynnän heikkouden ja voimistuneen kilpailutilanteen tuomia kannattavuuspaineita. Konsernin tulos tulee toisella vuosineljänneksellä jäämään tappiolliseksi. Konsernin rahoitustilanteen ja maksuvalmiuden ennakoidaan säilyvän normaalina. Yhtiökokouksen päätökset Keslan yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen, jonka mukaisesti maksettiin osinkoa sekä A- että B-sarjan osakkeille 0,18 euroa/osake, yhteensä 606 tuhatta euroa ( maksettiin 0,50 euroa/osake eli yhteensä tuhatta euroa). Hallituksen jäseniksi valittiin Matti Karjula, Veli-Matti Kärkkäinen, Esko Paajanen ja Eeva Punta. Tilintarkastajaksi valittiin Ernst & Young Oy, jonka vastuullisena tilintarkastajana toimii KHTtilintarkastaja Ulla Nykky. Välittömästi yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Esko Paajanen ja varapuheenjohtajaksi Veli-Matti Kärkkäinen. Hyvä hallinnointitapa Kesla Oyj:n hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan sisäisen valvonnan työryhmän, joka koostuu kahdesta yhtiöstä riippumattomasta jäsenestä. Yhtiön sisäisen tarkastuksen tavoitteena on tunnistaa, analysoida ja hallita toimintaan liittyviä uhkia ja riskejä sekä samalla taata yrityksen tehokas ja kilpailukykyinen toiminta. Sisäinen tarkastus raportoi toiminnastaan ja tuloksista hallitukselle puolivuosittain ja tarvittaessa. Kesla Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n laatimaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) alkaen. Kesla Oyj:n hallinnointikoodi löytyy Keslan Internet sivuilta osoitteessa kohdasta Sijoittajille - Hallinnointi. Lisätietoja Keslan hallinnointitavasta löytyy Keslan kotisivuilta sekä
3 Keslan vuosikertomuksesta, joka on julkaistu pdf-muodossa Keslan kotisivuilla osoitteessa Vuosikertomuksen voi tilata myös puhelimitse numerosta Hallussa olevat omat osakkeet Yhtiön hallussa oli katsauskauden lopussa omia osakkeita kpl, joiden osuus kaikkien osakkeiden määrästä on 0,4 % ja 0,1 % äänimäärästä. TAULUKKO-OSA KONSERNIN LAAJATULOSLASKELMA / / /2008 Liikevaihto Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos Liiketoiminnan muut tuotot Aineiden ja tarvikkeiden käyttö Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Poistot Liiketoiminnan muut kulut Liiketulos Rahoituskulut (netto) Tulos ennen veroja Tuloverot Tilikauden tulos Tilikauden laaja tulos Jakautuminen Emoyhtiön omistajille Vähemmistölle Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu laimentamaton/laimennettu osakekohtainen tulos, euro -0,11 0,32 0,65 KONSERNIN TASE VARAT Pitkäaikaiset varat Liikearvo Muut aineettomat hyödykkeet Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Myytävissä olevat sijoitukset Laskennalliset verosaamiset Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut saamiset Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset Rahavarat
4 VARAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Kertyneet voittovarat Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä Vähemmistön osuus OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ Pitkäaikaiset velat Laskennallinen verovelka Varaukset Korolliset velat Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat Lyhytaikaiset korolliset velat VELAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSESTA (1000 EUR) Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Oma pääoma yhteensä 1000 Osakepääoma Ylikurssirahasto Kertyneet voittovarat SVOP Yhteensä Oma pääoma Osingonjako Osakeanti Tilikauden laajatulos Vähemmistöosuus Oikaisuerä Oma pääoma Vähemmistö osuus Oma pääoma yhteensä 1000 Osakepääoma Ylikurssirahasto Kertyneet voittovarat SVOP Yhteensä Oma pääoma Osingonjako Tilikauden laajatulos Oma pääoma Vähemmistö osuus
5 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos Oikaisut liiketulokseen Käyttöpääoman muutos: Myynti- ja muiden saamisten muutos Vaihto-omaisuuden muutos Osto- ja muiden velkojen muutos Käyttöpääoman muutos yhteensä Maksetut korot Saadut korot Maksetut verot Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Investointiavustukset Investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Osakeannista saadut maksut Lainojen nostot Lainojen takaisinmaksut Rahoitusleasingvelkojen maksut Maksetut osingot Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa TUNNUSLUVUT 1-3/ / /2008 Laimentamaton tulos/osake, EUR -0,11 0,32 0,65 Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos/osake, EUR -0,11 0,32 0,65 Oma pääoma/osake, EUR 3,44 3,41 3,73 Omavaraisuusaste, % 39,1 34,3 40,2 Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen (1000 EUR) Henkilöstö keskimäärin
6 VELAT JA NIIDEN VAKUUDEKSI ANNETUT KIINNITYKSET (1000 EUR) 1-3/ /2008 Rahalaitoslainat Annetut kiinteistökiinnitykset Annetut yrityskiinnitykset Vakuudeksi annetut kiinnitykset yhteensä Laadintaperiaatteet Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IAS 34 standardin mukaisia vaatimuksia. Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin tilinpäätöksessä vuodelta TOIMINTASEGMENTIT 1-3/2009, 1000 Konepajajärjestelmät Metsäkoneet Eliminointi Yhteensä Tulos Ulkoiset tuotot Sisäinen myynti Liikevaihto Segmentin tulos ennen veroja Konsernin tulos ennen veroja /2008, 1000 Tulos Metsäkoneet Konepajajärjestelmät Eliminointi Yhteensä Ulkoiset tuotot Sisäinen myynti Liikevaihto Segmentin tulos ennen veroja Konsernin tulos ennen veroja YHTIÖN VUOSINELJÄNNESTEN LIIKEVAIHDOT JA TULOKSET ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA (1000 EUR) Liikevaihto Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Tammi-Maaliskuu Huhti-Kesäkuu Heinä-Syyskuu Loka-Joulukuu Yhteensä Tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastamattomia. Keslan puolivuotiskatsaus julkaistaan klo Joensuu KESLA OYJ Jari Nevalainen toimitusjohtaja
7 LISÄTIETOJA: Toimitusjohtaja Jari Nevalainen, JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet Kesla on metsäteknologian kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee puunkorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Kesla on myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Konsernin liikevaihto oli vuonna ,0 M, josta vientitoiminnan osuus oli 54%. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiö Pietarissa. Keslan palveluksessa on noin 300 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
PÖRSSITIEDOTE klo 9.00
PÖRSSITIEDOTE 22.10.2009 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2009 Kesla -konsernin katsauskauden liiketoimintaan vaikutti negatiivisesti heikko globaali investointihyödykkeiden kysyntätilanne.
PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
PÖRSSITIEDOTE 17.4.2008 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2008 Kesla-konsernin liiketoiminta kehittyi vahvasti vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Konsernin kolmen ensimmäisen kuukauden
Markkinoiden elpyminen tuki Keslan liiketoimintojen positiivista kehitystä
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.8.2010 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 Markkinoiden elpyminen tuki Keslan liiketoimintojen positiivista kehitystä Huhti-kesäkuu 2010 lyhyesti: - konsernin
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.8.2007 klo 9.00 KESLA OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. 30.6.2007 Kesla-konsernin liiketoiminta kehittyi myönteisesti vuoden 2007 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Konsernin liikevaihto
Rahoitusmarkkinoiden heilahtelu heikensi myös konepajajärjestelmien kysyntää kotimaassa katsauskauden loppua kohden.
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.10.2008 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008 Liiketoimintaympäristön muutos heijastui Keslan katsauskauteen. Konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 35,8%
Keslan liiketoiminta jatkoi katsauskaudella kannattavan kasvun uralla vertailukauteen nähden.
KESLA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.4.2011 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2011 Keslan liiketoiminta jatkoi katsauskaudella kannattavan kasvun uralla vertailukauteen nähden. Vertailukautena tarkoitetaan
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
PÖRSSITIEDOTE 4.8.2009 klo 9.00
PÖRSSITIEDOTE 4.8.2009 klo 9.00 KESLA OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. 30.6.2009 Kesla-konsernin katsauskauden liiketoimintaan heijastui voimakkaasti heikentynyt kansainvälinen investointihyödykkeiden kysyntä
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Vahvan kansainvälisen markkinatilanteen aiheuttamat raaka-aineiden ja komponenttien hinta- ja saatavuuspaineet jatkuivat katsauskaudella.
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.10.2007 klo 8.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2007 Kesla-konsernin liiketoiminta jatkoi myönteistä kehitystään myös vuoden 2007 kolmannella vuosineljänneksellä. Konsernin
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.4.2007 klo 9.00
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.4.2007 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 Kesla-konsernin liiketoiminnan myönteinen kehitys jatkui vuoden 2007 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Konsernin kolmen
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2008
KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 28.01.2009 klo 9.00 KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2008 Kesla -konsernin liiketoiminta kehittyi kaksijakoisesti tilikaudella 2008. Myönteinen alkuvuosi kääntyi syksyllä kansainvälisen
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Oikaisut IFRS Julkaistu
:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
Vertailukautena tarkoitetaan tässä tiedotteessa vuoden 2012 tammi-syyskuuta ellei toisin erikseen mainita.
KESLA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 22.10.2013 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Euroopan heikko talousympäristö heijastui Keslan liiketoimintoihin katsauskaudella. Haastavassa toimintaympäristössä
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
Vertailukautena tarkoitetaan tässä tiedotteessa vuoden 2012 tammi-kesäkuuta, ellei toisin erikseen mainita.
KESLA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.8.2013 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Kansainvälisen talouskasvun heikkous yhdessä Euroopan rahoituskriisin kanssa heijastuivat Keslan liiketoimintaympäristöön
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Myynti kpl 2007/2008
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 29.2.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden
KONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
Kesla Oyj Osavuosikatsaus
1/10 Kesla Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2014 METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2014 2/10 Konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella vuoden 2013 vastaavaan ajankohtaan nähden.
OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30
Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.4.2010 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2010 Keslan liiketoimintaympäristö jatkui vaikeana vuoden 2010 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Vertailukauteen nähden
Myynti kpl 2006/2007
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja
- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 16.8.2012 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Elecsterin kannattavuus parani edelleen Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,0 MEUR (1-6/2011:
Vertailukautena tarkoitetaan tässä tiedotteessa vuoden 2011 ensimmäistä vuosineljännestä ellei toisin mainita.
KESLA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 24.4.2012 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Kansainvälisen talouskasvun hidastuminen ja Euroopan rahoitusmarkkinoiden epävarmuus painoivat Keslan liiketoimintaa
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6
Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012
1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2017 PÖRSSITIEDOTE 9.11.2017 KLO 9:10 TULOS LÄHES KAKSINKERTAINEN - Liikevaihto 40,0 miljoonaa euroa (28,3 milj. euroa) - Liikevoitto 2,0 miljoonaa euroa
ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KLO 8:30
ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 18.8.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Elecsterillä vahva vuosineljännes Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 21,8 MEUR (1-6/2015:
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,3 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa) - Liikevoitto 442 tuhatta euroa (223 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
Tilinpäätös Tammi joulukuu
Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.8.2008 klo 9.00 KESLA OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Kesla-konsernin liiketoiminta jatkoi vahvaa kasvua vuoden 2008 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Konsernin liikevaihto
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 Elecsterillä hyvä kehitys Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto 33,7 MEUR (1-9/2013: 34,1 MEUR)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 2006 24,1 Meur, kun se oli
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää