KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 9.00

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.4.2007 klo 9.00"

Transkriptio

1 KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Kesla-konsernin liiketoiminnan myönteinen kehitys jatkui vuoden 2007 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Konsernin kolmen ensimmäisen kuukauden liikevaihto kasvoi 14,7% ja oli 9,5 miljoonaa euroa (1-3/2006 8,3 miljoonaa euroa). Viennin osuus liikevaihdosta oli 6,1 miljoonaa euroa eli 64,5% (5,6 miljoonaa euroa, 67,8%). Katsauskauden liikevoitto oli tuhatta euroa (792 tuhatta euroa) ja tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja tuhatta euroa voitollinen (766 tuhatta euroa). Toimintaympäristö Keslan tuotteiden toimintaympäristö oli katsauskaudella myönteinen sekä kotimaassa että viennissä. Puuraaka-aineen vahva kysyntä heijastui hyvänä metsäkoneiden ja laitteiden kysyntänä Suomessa. Vientimaista erityisesti pohjoismaiden ja Keski-Euroopan konekysyntä oli hyvällä tasolla. Vahva kansainvälinen taloussuhdanne kokonaisuudessaan tuki metsäkoneiden ja - laitteiden uudis- ja korvausinvestointeja katsauskaudella. Liikevaihto ja tulos Keslan liikevaihdon kasvu jatkui hyvänä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Suotuisasti kehittynyt metsäkoneryhmän myynti korvasi poistuneen henkilönostinliiketoiminnan liikevaihdon sekä kasvatti kokonaisliikevaihtoa 14,7% vuoden takaiseen ajankohtaan nähden. Katsauskauden liikevaihto oli yhteensä 9,5 miljoonaa euroa (1-3/2006 8,3 miljoonaa euroa). Keslan kotimaan myynti kasvoi katsauskaudella 26,7% ollen 3,4 miljoonaa euroa (2,7 miljoonaa euroa) ja vientimyynti 9,0% ollen 6,1 miljoonaa euroa (5,6 miljoonaa euroa). Liikevaihdon myönteiseen kehitykseen vaikuttivat suotuisa markkinatilanne, hyvänä säilynyt tilauskantataso sekä tehdyt toimenpiteet yhtiön myynti- ja huoltoverkoston kehittämiseksi kotimaassa ja viennissä.

2 Vuoden 2007 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos vahvistui edellisvuodesta ollen tuhatta euroa voitollinen ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja (1-3/ tuhatta euroa). Tuloksen positiivista kehitystä tuki liikevaihdon kasvun jatkuminen katsauskaudella. Suhteellista tuloskehitystä heikensivät raaka-ainemarkkinoilla jatkuneen ylikysynnän aiheuttamat korotukset raaka-ainehinnoissa. Raaka-aineiden hinnannousua pyrittiin paikkaamaan sekä omien tuotteiden hinnoittelulla että omien toimintojen tuottavuutta kehittämällä. Investoinnit ja tuotekehitys Konsernin investoinnit olivat kolmen ensimmäisen kuukauden aikana nettomäärältään 379 tuhatta euroa (1-3/ tuhatta euroa). Investoinnit kohdistuivat pääosin konsernin tuotantokoneisiin ja laitteisiin sekä tehtaiden työympäristön kehittämiseen. Katsauskaudella jatkettiin toisella ja kolmannella vuosineljänneksellä esiteltävien uusien tuotteiden suunnittelua sekä kehitettiin tuotannossa olevien tuotteiden valmistettavuutta, käytettävyyttä ja laatua. Myynti ja markkinointi Kesla jatkoi katsauskaudella vuonna 2006 käynnistämiään myynnillisiä ja markkinoinnillisia panostuksia keskeisissä myyntimaissa. Syksyllä 2006 perustetun Venäjän tytäryhtiön toiminta käynnistyi operatiivisesti vuoden vaihteessa. Tytäryhtiön toiminta tukee myynnillisesti ja jälkimarkkinoinnillisesti Keslan olemassa olevia ja uusia asiakkuuksia Venäjällä. Rahoitus Konsernin rahoitustilanne ja maksuvalmius säilyivät hyvinä ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Liiketoiminnan rahavirta oli 820 tuhatta euroa positiivinen.

3 Henkilöstö Kesla -konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 230 henkilöä (1-3/ henkilöä). Henkilöstön kokonaismäärä oli 238 ( henkilöä). Kesla Oyj:n tytäryhtiön Kesla Components Oy:n toimitusjohtajana aloitti insinööri Petri Turunen. Kesla konsernin tuotantojohtajaksi nimitettiin alkaen insinööri Paavo Hopponen. MFG Components Oy Kesla teki maaliskuussa esisopimuksen tohmajärveläisen MFG Components Oy:n koko osakekannan ostosta. Suunniteltu yrityskauppa tukee Kesla Oyj:n 100% omistaman Kesla Components Oy:n liiketoimintaa ja sen kehittymistä. Yhtiöiden osaamisen ja kapasiteetin yhteistyöllä saavutettavat synergiaedut tulisivat hyödyttämään molempien yhtiöiden asiakaskuntaa sekä koko Kesla konsernia. MFG Components Oy:n liikevaihto oli vuonna ,5 miljoonaa euroa ja henkilöstöä yhtiöllä on yhteensä 40. Kaupan osapuolten tavoitteena on allekirjoittaa kauppakirja toukokuun loppuun mennessä. Lähiajan näkymät Keslan lähiajan näkymä on myönteinen. Metsäteollisuuden korkean aktiviteetin sekä vahvan kansainvälisen taloudellisen suhdanteen odotetaan ylläpitävän hyvää metsäkonekysyntää lähitulevaisuudessa sekä kotimaassa että viennissä. Yhtiön tilauskanta on huhtikuun alussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden korkeammalla tasolla. Hyvän tilauskannan, myönteisen markkinatilanteen sekä yhtiön omien kehitystoimenpiteiden johdosta Keslan liikevaihdon odotetaan jatkavan kasvu-uralla tilikaudella 2007.

4 Tulevien vuosineljännesten tuloskehitystä tulee edelleen varjostamaan kansainvälisten raaka-ainemarkkinoiden kysyntä- ja hintapaineet. Kasvavan liikevaihdon, omien tuotteiden hinnoittelun sekä tuottavuuteen liittyvien kehitystoimenpiteiden kautta yhtiön tuloksen odotetaan muodostuvan koko tilikaudelta edelleen hyväksi. Yhtiökokouksen päätökset Keslan yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen, jonka mukaisesti maksettiin osinkoa sekä A- että B-sarjan osakkeille 0,50 euroa/osake, yhteensä tuhatta euroa ( maksettiin 0,40 euroa/osake eli yhteensä tuhatta euroa). Hallituksen jäseniksi valittiin Jussi Kuutsa, Veli-Matti Kärkkäinen, Tapio Nikkanen, Esko Paajanen ja Eeva Punta. Tilintarkastajaksi valittiin Ernst & Young Oy, jonka vastuullisena tilintarkastajana toimii KHT-tilintarkastaja Roger Nyqvist. Välittömästi yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Esko Paajanen ja varapuheenjohtajaksi Tapio Nikkanen. Hyvä hallinnointitapa Kesla Oyj:n hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan maaliskuussa sisäisen valvonnan työryhmän, joka koostuu kahdesta yhtiöstä riippumattomasta jäsenestä. Yhtiön sisäisellä tarkastuksella on tavoitteena tunnistaa, analysoida ja hallita toimintaan liittyviä uhkia ja riskejä sekä samalla taata yrityksen tehokas toiminta. Sisäinen tarkastus raportoi toiminnastaan ja tuloksista hallitukselle puolivuosittain ja tarvittaessa. Kesla Oyj noudattaa HEX Oyj:n, Keskuskauppakamarin ja Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton vahvistamaa suositusta listayhtiöiden hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance). Lisätietoja Keslan hallinnointitavasta löytyy Keslan kotisivuilta sekä Keslan vuosikertomuksesta, joka on julkaistu pdf-muodossa Keslan kotisivuilla osoitteessa Vuosikertomuksen voi tilata myös puhelimitse numerosta Hallussa olevat omat osakkeet

5 Yhtiön hallussa oli osavuosikatsausajanjakson lopussa omia osakkeita kpl, joiden osuus kaikkien osakkeiden määrästä on 0,4% ja 0,1% äänimäärästä. KONSERNIN TULOSLASKELMA EUR Liikevaihto Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos Liiketoiminnan muut tuotot Aineiden ja tarvikkeiden käyttö Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Poistot Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoituskulut (netto)

6 Voitto ennen veroja Tuloverot Tilikauden voitto Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu laimentamaton/laimennettu osakekohtainen tulos, euroa 0,22 0,17 0,87 KONSERNIN TASE 1000 EUR VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Muut aineettomat hyödykkeet Myytävissä olevat sijoitukset Laskennalliset verosaamiset Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut saamiset Rahavarat

7 VARAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Kertyneet voittovarat OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ Pitkäaikaiset velat Laskennallinen verovelka Varaukset Korolliset velat Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat Lyhytaikaiset korolliset velat VELAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

8

9 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSESTA (1000 EUR) Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Oma pääoma tilikauden alussa Jaetut osingot Sijoitetun vapaan pääoman rahasto 75 Tilikauden voitto 752 Oma pääoma katsauskauden lopussa Oma pääoma tilikauden alussa Jaetut osingot Tilikauden voitto 568 Oma pääoma katsauskauden lopussa KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 1000 EUR Liiketoiminnan rahavirta Asiakkailta saadut maksut Tavaroiden ja palvelujen toimittajille ja henkilöstölle suoritetut maksut Maksetut korot Maksetut verot

10 Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Lainojen nostot Lainojen takaisinmaksut Maksetut osingot Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa TUNNUSLUVUT 1-3/ / /2006 Tulos/osake, EUR 0,22 0,17 0,87 Oma pääoma/osake, EUR 2,76 2,31 3,01 Omavaraisuusaste, % 44,2 42,3 48,4

11 Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen (1000 EUR) Henkilöstö keskimäärin VELAT JA NIIDEN VAKUUDEKSI ANNETUT KIINNITYKSET (1000 EUR) Rahalaitoslainat Annetut kiinteistökiinnitykset Annetut yrityskiinnitykset Vakuudeksi annetut kiinnitykset yhteensä Osakekohtaisissa tunnusluvuissa on otettu huomioon rekisteröity osakekannan splittaus (1:3). Vertailuluvut on laskettu splitin jälkeisellä osakkeiden kappalemäärällä Osavuosikatsaus on laadittu IFRS standardien mukaisia kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen, mutta laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34:n vaatimuksia. Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin edellisessä vuositilinpäätöksessä. Osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu. YHTIÖN VUOSINELJÄNNESTEN LIIKEVAIHDOT JA TULOKSET ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA (1000 EUR) Liikevaihto Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Tammi-Maaliskuu

12 Huhti-Kesäkuu Heinä-Syyskuu Loka-Joulukuu Yhteensä Keslan puolivuotiskatsaus julkaistaan klo Joensuu KESLA OYJ Jari Nevalainen toimitusjohtaja LISÄTIETOJA: Toimitusjohtaja Jari Nevalainen, tai JAKELU: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet Kesla on metsäteknologian suunnitteluun, valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee puunkorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Konsernin liikevaihto oli vuonna ,8 M, josta vientitoiminnan osuus oli 66%. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa, ja sen

13 palveluksessa on noin 240 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan Helsingin Pörssissä.

Vahvan kansainvälisen markkinatilanteen aiheuttamat raaka-aineiden ja komponenttien hinta- ja saatavuuspaineet jatkuivat katsauskaudella.

Vahvan kansainvälisen markkinatilanteen aiheuttamat raaka-aineiden ja komponenttien hinta- ja saatavuuspaineet jatkuivat katsauskaudella. KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.10.2007 klo 8.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2007 Kesla-konsernin liiketoiminta jatkoi myönteistä kehitystään myös vuoden 2007 kolmannella vuosineljänneksellä. Konsernin

Lisätiedot

KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS

KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.8.2007 klo 9.00 KESLA OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. 30.6.2007 Kesla-konsernin liiketoiminta kehittyi myönteisesti vuoden 2007 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE 17.4.2008 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2008 Kesla-konsernin liiketoiminta kehittyi vahvasti vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Konsernin kolmen ensimmäisen kuukauden

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Kansainvälinen korkeasuhdanne konepajatuotteissa nosti raaka-aineiden ja komponenttien hintoja ja aiheutti häiriöitä toimituksiin tilikauden aikana.

Kansainvälinen korkeasuhdanne konepajatuotteissa nosti raaka-aineiden ja komponenttien hintoja ja aiheutti häiriöitä toimituksiin tilikauden aikana. KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.1.2008 klo 9.00 KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2007 Kesla-konsernin liiketoiminta kehittyi myönteisesti tilikaudella 2007. Kannattavan kasvun tavoitteeseen päästiin markkinoiltaan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden heilahtelu heikensi myös konepajajärjestelmien kysyntää kotimaassa katsauskauden loppua kohden.

Rahoitusmarkkinoiden heilahtelu heikensi myös konepajajärjestelmien kysyntää kotimaassa katsauskauden loppua kohden. KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.10.2008 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008 Liiketoimintaympäristön muutos heijastui Keslan katsauskauteen. Konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 35,8%

Lisätiedot

Oikaisut IFRS Julkaistu

Oikaisut IFRS Julkaistu :n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 2006 24,1 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE klo 9.00

PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 PÖRSSITIEDOTE 21.4.2009 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009 Syksyllä 2008 alkanut voimakas kansainvälisen taloussuhdanteen heikkeneminen yhdessä rahoitusmarkkinoiden epävarmuuden kanssa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,3 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa) - Liikevoitto 442 tuhatta euroa (223 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 Elecsterillä hyvä kehitys Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto 33,7 MEUR (1-9/2013: 34,1 MEUR)

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2008

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2008 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 29.8.2008 klo 8:30 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2008 SSK-konsernin voitto katsauskaudella oli 101 TEUR (121 TEUR).

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008

Myynti kpl 2007/2008 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 29.2.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 31.5.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA Toimintaympäristö

KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA Toimintaympäristö KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.1.2007 klo 9.00 KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2006 Kesla-konsernin liikevaihto ja tulos kehittyivät myönteisesti vuonna 2006. Tilivuoden 2006 liikevaihto kasvoi 20,1% vuoteen

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN PÖRSSITIEDOTE 31.8.2007 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 SSK-konsernin voitto katsauskaudella oli 121 TEUR (209 TEUR). Voitto ennen

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 8.11.2012 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 8.11.2012 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 8.11.2012 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2012 Elecsterillä vahva neljännes Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto 33,1 MEUR (1-9/2011: 34,8 MEUR)

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 28.2.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005-28.2.2006 aikana kaksi huutokauppaa eli yhden vähemmän kuin edellisellä

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008

Myynti kpl 2007/2008 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 31.5.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden

Lisätiedot

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa.

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2017 PÖRSSITIEDOTE 9.11.2017 KLO 9:10 TULOS LÄHES KAKSINKERTAINEN - Liikevaihto 40,0 miljoonaa euroa (28,3 milj. euroa) - Liikevoitto 2,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 1 (8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Liikevaihto 26,5 Me (26,3 Me vertailukaudella 2011), kasvua 0,7% Liikevoitto 4,3 Me

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30 Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2005 71,9 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa ja kasvoi 21 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa ja kasvoi 21 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2013 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2013 KLO 8:55 - Liikevaihto 9,8 miljoonaa euroa (10,7 milj. euroa) - Liikevoitto 76 tuhatta euroa (592 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Keslan liiketoiminta jatkoi katsauskaudella kannattavan kasvun uralla vertailukauteen nähden.

Keslan liiketoiminta jatkoi katsauskaudella kannattavan kasvun uralla vertailukauteen nähden. KESLA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.4.2011 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2011 Keslan liiketoiminta jatkoi katsauskaudella kannattavan kasvun uralla vertailukauteen nähden. Vertailukautena tarkoitetaan

Lisätiedot

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN 1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 40,0 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 41,4 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot