Elinkeinopolitiikan mittaristo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinkeinopolitiikan mittaristo"

Transkriptio

1 Elinkeinopolitiikan mittaristo Lappi YRITTÄJYYS KANTAA SUOMEA

2 Lapin Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO 2010 Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi (016)

3 Lapin Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO 2010 ESIPUHE Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnassa on jatkuvassa kasvussa rakennemuutoksen keskellä. Yrittäjyyttä tarvitaan yhä enemmän työpaikkojen luomiseksi ja talouskasvun turvaamiseksi. Suomalaisen yhteiskunnan ja erityisesti kuntasektorin haasteisiin vastaaminen edellyttää vahvaa panostusta yritystoiminnan edellytyksiin. Kuntien toiminta vaikuttaa vahvasti yrittäjyyden kehittymiseen kunnissa, maakunnissa ja koko maassa. Yrittäjät paikallisyhdistyksineen on lähellä kuntasektoria. Paikalliseen elinkeinopolitiikkaan vaikuttaminen on yksi Yrittäjien paikallisyhdistysten tärkeimmistä tehtävistä. On yrittäjien, kuntien ja tämän asukkaiden yhteinen etu, että kuntatason yhteistyö sujuu hyvin. Kädessäsi oleva Elinkeinopolitiikan mittaristo -raportti on käytännöllinen väline kunnan elinkeinopolitiikasta käytävään keskusteluun ja sen kehittämiseen. Kyselyssä Yrittäjien paikallisyhdistysten hallitusten jäsenet esittävät arvionsa kuntien elinkeinopolitiikasta. Kysely toteutettiin nyt neljännen kerran. Kohderyhmänä oli yhteensä 3500 yrittäjää, jotka toimivat Yrittäjien paikallisyhdistysten hallituksissa. Kyselyyn vastasi lähes 2000 yrittäjää, joten vastausprosentti oli lähes 60. Valtakunnallisesti otos on edustava, ja kuntakohtainen raportti voitiin toimittaa lähes kolmeen neljästä kunnasta. Kysely osoitti selkeästi kuntien elinkeinopolitiikan tärkeimmät kehittämiskohteet. Kriittisimmät vastaukset koskevat kuntien hankintapolitiikkaa ja päätösten yrityslähtöisyyttä. Kehittämistarvetta korostaa se, että yrittäjien mielestä nämä ovat yleisen elinkeinopolitiikan ohella yhteistyön tärkeimmät osa-alueet. Toivomme mittariston toimivan hyvänä työkaluna, kun kunnissa rakennetaan yhteistä, yrittäjälähtöistä tulevaisuutta. Kuntien haasteet ovat erityisen ajankohtaisia kunta- ja palvelurakenneuudistuksen sekä koetun taloustaantuman johdosta. Toivotamme virikkeellistä ja rakentavaa keskustelua. Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi (016)

4 Lapin Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO 2010 SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE... 2 SISÄLLYSLUETTELO PÄÄTULOKSET TULOKSET KYSYMYSRYHMITTÄIN YLEINEN ELINKEINOPOLITIIKKA KUNNAN PÄÄTÖKSENTEON YRITYSLÄHTÖISYYS ELINKEINOTOIMEN RESURSSIT KUNNAN VIESTINTÄ JA TIEDOTTAMINEN KUNNAN YHTEISTYÖ SEUTUKUNNASSA JA MAAKUNNASSA KOULUTUS JULKISTEN PALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN JA KUNTIEN HANKINTAPOLITIIKKA INFRASTRUKTUURI SEUDULLISEN ELINKEINOYHTIÖN TAI VASTAAVAN TOIMINTA PÄÄTÖSTEN YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TÄRKEIMMIKSI KATSOTUT KYSYMYSRYHMÄT LIITE 1: Alueen tulokset taulukkona LIITE 2: Pk-yritykset kansantaloudessa -tilastoja Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi (016) toimisto@lapin.yrittajat.fi 3

5 Lapin Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO PÄÄTULOKSET Lapin Yrittäjien alueella kyselyyn vastasi yhteensä 65 paikallisyhdistysten hallituksen jäsentä. Kuntakohtaiseen raporttiin vaadittava minimimäärä vastauksia eli vähintään neljä vastausta kunnan alueelta saatiin 10 kunnasta. Tämä vastausmäärää katsottiin riittävän edustavaksi yhteisen näkemyksen pohjaksi kunnan elinkeinopolitiikasta. Koko maassa tulos hieman kriittinen Lapissa tulos maan keskiarvoa vastaava Kysely koostui 45 väittämän muodossa esitetystä kysymyksestä. Kokonaisarviossa on otettu huomioon samat 37 väittämää kuin vuonna. Vuonna mukaan otettuja osioita seudullisen elinkeinoyhtiön tai vastaavan toiminnasta (osio I) ja päätösten yritysvaikutusten arvioinnista (osio J) ei siis ole otettu mukaan kokonaisarvioon, koska näitä ei myöskään esitetty kaikille vastaajille. Osioihin I ja J ovat vastanneet siis vain niiden kuntien paikallisyhdistysten jäsenet, joissa kunta osallistuu seudullisen kehitysyhtiön toimintaan ja tekee yritysvaikutusten arviointia. Vastausvaihtoehdot olivat täysin eri (-2 pistettä); jokseenkin eri (-1 piste); neutraali mielipide (0 pistettä); jokseenkin (1 piste); täysin (2 pistettä). Tutkimusraporteissa vastaukset on skaalattu asteikolle kokonaisarvion osalta. Koko maan kaikkien kuntien saama pistekeskiarvo on 48 pistettä. Tämä merkitsee sitä, että yrittäjät ovat suhtautuneet kuntien elinkeinopolitiikkaan hieman kriittisesti. Asteikolla neutraali taso olisi ollut 50 pistettä. Kokonaistuloksella mitattuna ta ei ole tapahtunut, sillä vuonna keskiarvo oli 48 ja vuonna se oli 45. Lapissa kaikkien vastausten yhteenlaskettu pistekeskiarvo on 47, eli maan keskiarvoa vastaava. Myös Lapissa kehitys on ollut hienoista, parannusta viime kertaan kokonaistuloksessa on 3 pisteen verran. Kuntakohtaiset erot suuret Koko maan kuntien saamissa arvioissa on huomattavia eroja. Parhaat arviot saaneen kunnan, Uudenkaupungin, pistemäärä oli 82 pistettä, kun taas huonoimmat arviot saaneet kunnat jäivät hieman yli 20 pisteeseen. Lapissakin kuntien saamissa arvioissa on reiluja eroja. Vähintään neljä vastausta saaduista kunnista parhaat arviot saaneen kunnan pistemäärä oli 74 pistettä ja heikoimman 45 pistettä. Viisi parasta kuntaa ja niiden pisteet olivat: Ranua 74 pistettä Posio 54 pistettä Savukoski 52 pistettä Kemijärvi 48 pistettä Pelkosenniemi 48 pistettä Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi (016) toimisto@lapin.yrittajat.fi 4

6 Lapin Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO 2010 Posiosta saatiin tällä kertaa riittävä vastausmäärä, jota edelliskerralla ei saatu, ja se nousi jälleen kärkiviisikkoon kuten vuonna. Myös Pelkosenniemi on uusi kunta kärkiviisikossa Seutukuntakohtaiset tulokset Selvityksen tulokset ajettiin seutukunnittain sen selvittämiseksi, onko seutukuntien saamissa arvioissa olennaisia eroja eri alueiden sisällä. Erityisesti vertailtiin vastauksia kysymyksiin kuntien yhteistyöstä seutukunnassa ja maakunnassa sekä kysymyksiin elinkeinotoimen resursseista, sillä elinkeinotoimen palvelut on jo monessa tapauksessa organisoitu seutukunnittain kuntien yhteistyönä. Lapissa seutukunnista parhaimmat arviot annettiin Rovaniemelle (kokonaistulos 55 pistettä) sekä Itä-Lapille (kokonaistulos 49 pistettä). Nämä seutukunnat saivat positiivisia arvioita yleisimmin elinkeinotoiminnan resurssien sekä elinkeinopolitiikan osalta. Rovaniemen seutukunta sai myös parhaat arviot kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyydestä. Seutukuntayhteistyöhön suhtauduttiin selvästi muita kriittisemmin Pohjois-Lapissa. Negatiivisimmat vastaukset Lapissa kuntien tiedottamisesta ja viestinnästä Tarkasteltaessa annettuja vastauksia koko aluejärjestön tasolla negatiivisimmat arviot koskivat päätöksenteon yrityslähtöisyyttä ja ennustettavuutta sekä julkisten palveluiden järjestämistä ja hankintapolitiikkaa. Päätöksenteon yrityslähtöisyyttä koskevat arviot olivat maan keskimääräisiä arvioita hieman negatiivisemmat, hankintapolitiikkaa koskevat arviot taas koko maan linjan mukaiset. Positiivisimmat arviot elinkeinoyhtiöistä sekä oppilaitosten ja yritysten yhteistyöstä Parhaat arviot saivat Lapissa päätösten yritysvaikutusten arviointi (vastauskeskiarvo 0,5 pistettä) tosin tätä arvioivat vain ne, joiden kunnassa tehdään arviointia sekä infrastruktuuri (vastauskeskiarvo 0,1 pistettä). Positiivisesti arvioitiin myös yleistä elinkeinopolitiikkaa (vastauskeskiarvo 0,1 pistettä) ja kunnan yhteistyötä seutukunnassa (vastauskeskiarvo 0,1 pistettä). Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi (016)

7 Lapin Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO TULOKSET KYSYMYSRYHMITTÄIN 2.1 YLEINEN ELINKEINOPOLITIIKKA Tämä osio sai positiivisia arvioita. Negatiivisesti suhtauduttiin vain väittämään kunnan järjestelmällisestä elinkeinopolitiikan tuloksien seuraamisesta (vastauskeskiarvo -0,3 pistettä). Positiivisemmat arviot annettiin kunnan ja yrittäjien välisestä yhteistyöstä sekä kunnan ja yrittäjien yhteisestä elinkeinopolitiikan tavoitteiden asettamisesta (vastauskeskiarvot molemmissa 0,2 pistettä). Suurin positiivinen edelliseen mittaukseen verrattuna oli elinkeinopoliittisten tavoitteiden asettamisessa. Myös elinkeinopolitiikan toteuttaminen oli kehittynyt hyvään suuntaan. Koko maan tulokseen verrattaessa heikommat arviot annettiin kunnan ja yrittäjän välisessä yhteistyöstä ja elinkeinopolitiikan tulosten seuraamisesta. Osion kolme parasta kuntaa: Ranua Posio Kemijärvi 2.2 KUNNAN PÄÄTÖKSENTEON YRITYSLÄHTÖISYYS Tässä kysymysryhmässä sai väittämät saivat negatiivisia arvioita. Voimakkain kriittisyys kohdistui kuntien virkamiesten toimintaan (vastauskeskiarvo -0,6 pistettä) ja päätöksenteon ennustettavuuteen ja pitkäjänteisyyteen (vastauskeskiarvo -0,5 pistettä). Myös päätöksenteon pohjautuminen selvittämiseen ja analysoimiseen (vastauskeskiarvo -0,3 pistettä) ja päätöksenteon nopeus saivat kriittisiä arvioita (vastauskeskiarvo -0,4 pistettä). Edelliseen mittaukseen verrattuna luottamusmiesten toiminnan arviot paranivat ja virkamiesjohdon arviot heikkenivät. Koko tulokseen verrattuna arvosanat olivat hieman alle maan keskiarvojen. Osion kolme parasta kuntaa: Ranua Posio Pelkosenniemi Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi (016) toimisto@lapin.yrittajat.fi 6

8 Lapin Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO ELINKEINOTOIMEN RESURSSIT Tämän osion arviot olivat negatiivisia tai neutraaleja. Kriittisimmin suhtauduttiin yrityksiin tehtävien panostusten oikeudenmukaisuuteen (vastauskeskiarvo -0,4 pistettä). Myös elinkeinotoimen resurssien kohdentaminen sai negatiiviset arviot. (vastauskeskiarvo -0,2 pistettä), Kaikki tämän kysymysryhmän tulokset olivat kehittyneet positiivisesti edelliseen mittauskertaan verrattuna. Koko maan tulokseen verrattuna alle keskiarvon jäätiin päätöksistä ja suunnitelmista tiedottamisessa. Osion kolme parasta kuntaa: Ranua Posio Kemijärvi 2.4 KUNNAN VIESTINTÄ JA TIEDOTTAMINEN Tässä osiossa kriittisesti suhtauduttiin kunnan yrittäjiä koskevien päätöksien ja suunnitelmien tiedottamiseen (vastauskeskiarvo -0,5 pistettä), joka on valtakunnallista arviota selvästi heikompi. Kunnan elinkeinopolitiikan tavoitteiden näkyvyyteen kunnan Internet-sivuilla suhtauduttiin neutraalisti. Kunnan riittävä panostus imagomarkkinointiin sai kriittisen arvion (vastauskeskiarvot 0,2 pistettä). Nämä molemmat tekijät ovat kehittyneet voimakkaan positiivisesti edelliseen mittaukseen verrattuna. Päätöksistä ja suunnitelmista tiedottaminen on alle koko maan keskiarvon. Osion kolme parasta kuntaa: Ranua Posio Pelkosenniemi 2.5 KUNNAN YHTEISTYÖ SEUTUKUNNASSA JA MAAKUNNASSA Tämän kysymysryhmän arvosanat olivat neutraaleja. Positiivista kehitystä on tapahtunut kaikkien niiden suhteen edelliseen mittaukseen verrattuna. Koko maan tuloksiin ei ole merkittäviä eroja. Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi (016)

9 Lapin Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO 2010 Osion kolme parasta kuntaa: Ranua Savukoski Posio 2.6 KOULUTUS Koulutus sai sekä positiivisia, että negatiivisia arvioita. Positiiviset arviot saatiin kysyttäessä oppilaitosten ja yritysten yleisen yhteistyön riittävyydestä (vastauskeskiarvo 0,2 pistettä), oppilaitosten riittävästä kannustuksesta yrittäjyyteen (vastauskeskiarvo 0,1 pistettä). Yrittäjyyskasvatus sai kriittisen arvion (vastauskeskiarvo -0,6 pistettä). Se oli myös heikentynyt edellisestä mittauksesta ja se on myös alle koko maan keskiarvon. Osion kolme parasta kuntaa: Ranua Kittilä Rovaniemi 2.7 JULKISTEN PALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN JA KUNTIEN HANKINTAPOLITIIKKA Osion arviot ovat pääsääntöisesti kriittisiä. Yrittäjien tasavertainen mahdollisuus tuottaa kunnan järjestämisvastuulla olevia palveluja sai negatiivisen arvion (vastauskeskiarvo - 0,5 pistettä). Myös kunnan hankintaosaamisessa koettiin olevan parantamisen varaa (vastauskeskiarvo -0,5 pistettä). Hankintapolitiikan arvio oli myös negatiivinen (vastauskeskiarvo -0,3 pistettä). edelliseen mittaukseen on kuitenkin ollut positiivinen etenkin hankintapolitiikan ja hankintaosaamisen osalta. Ne ovat myös yli koko maan keskiarvojen. Osion kolme parasta kuntaa: Ranua Savukoski Pelkosenniemi 2.8 INFRASTRUKTUURI Infrastruktuurijaksossa kysyttiin melko heterogeenisia kysymyksiä, joten vastausten keskiarvot koko maassa vaihtelivat enemmän kuin muissa kysymysryhmissä. Negatiivinen arvio annettiin kiinteistöveron suuruutta koskevista päätöksistä (vastauskeskiarvo -0,3 pistettä). Positiivisimmin suhtauduttiin kunnallistekniikkaan (vastauskeskiarvo 0,4 pistettä) ja yrittäjien tarpeiden huomioimiseen kaavoituksessa (vastauskeskiarvo 0,3 pistettä). Myös Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi (016) toimisto@lapin.yrittajat.fi 8

10 Lapin Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO 2010 tontti- ja tilatarpeiden huomioimisesta (vastauskeskiarvo 0,2 pistettä) annettiin positiiviset arviot. Arviot olivat kauttaaltaan parantuneet viime kyselykerrasta ja ovat nyt saavuttaneet valtakunnallisen tason. Osion kolme parasta kuntaa: Ranua Pelkosenniemi Salla 2.9 SEUDULLISEN ELINKEINOYHTIÖN TAI VASTAAVAN TOIMINTA Tässä osiossa arviot pyydettiin vain niiltä vastaajilta, jotka ilmoittivat kunnan olevan mukana seudullisessa elinkeinoyhtiössä tai vastaavassa. Neutraalien vastauksien lisäksi seudullisen kehittämisyhtiön toimintaa kritisoitiin (vastauskeskiarvo -0,3 pistettä) ja myös kehittämisyhtiön tiedottaminen sai heikot arviot (vastauskeskiarvo -0,3 pistettä). Edellisestä mittauksesta kehittämisyhtiön tiedottaminen heikkeni hieman. Osion tulokset ovat pääosin alle koko maan keskiarvojen. Osion kolme parasta kuntaa: Ranua Rovaniemi Kittilä 2.10 PÄÄTÖSTEN YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Tämän osion arvioivat vain ne vastaajat, joiden kunnissa tehdään yritysvaikutusten arviointia. Tämä joukko on vielä varsin pieni. Osion kaikkiin väittämiin saatiin keskiarvoltaan positiivinen arvio. Väittämät olivat: oman elinkeinotoimen asiantuntemuksen hyödyntäminen (vastauskeskiarvo 0,5), yrittäjien kuulemiseen päätösten yhteydessä (vastauskeskiarvo 0,5 pistettä), virkamiesjohdon suhtautuminen vaikutusten arviointiin (vastauskeskiarvo 0,5 pistettä) ja päätöksentekoelinten suhtautuminen vaikutusten arviointiin (vastauskeskiarvot 0,3). Huomattavaa kuitenkin on että kysymyksiin suhtauduttiin kunnittain eri tavoin ja joissakin kunnissa palaute oli hyvinkin kriittistä.. Osion kolme parasta kuntaa: Savukoski Ranua Posio Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi (016)

11 Lapin Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO TÄRKEIMMIKSI KATSOTUT KYSYMYSRYHMÄT Yrittäjiä pyydettiin osana tutkimusta määrittelemään kysytyistä osa-alueista kolme tärkeintä. Lapissa mainintoja saivat eniten kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys, julkisten palveluiden järjestäminen ja kunnan hankintapolitiikka, elinkeinotoimen resurssit sekä yleinen elinkeinopolitiikka. Nämä olivat samat kuin edellisessä kyselyssä ja samat kuin koko maassa lukuun ottamatta elinkeinotoimen resurssien merkitystä, joka oli valtakunnassa keskimäärin viides 22 prosentilla. A. Yleinen elinkeinopolitiikka 60 % B. Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys 67 % C. Elinkeinotoimen resurssit 39 % D. Kunnan markkinointi, viestintä ja tiedottaminen 19 % E. Kunnan yhteistyö seutukunnassa ja maakunnassa 10 % F. Koulutus 7 % G. Julkisten palveluiden järjestäminen ja kunnan hankintapolitiikka 37 % H. Infrastruktuuri 13 % I. Seudullisen kehittämisyhtiön tai vastaavan toiminta 12 % J. Päätösten yritysvaikutusten arviointi 30 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % % Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi (016) toimisto@lapin.yrittajat.fi 10

12 Yrittäjät Lapin Yrittäjät LIITE 1 KUNTIEN ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO Aluejärjestö: Lapin Yrittäjät ry Tulostettu: 20-touko-2010 Vastausten lukumäärät Alue: Koko maan vastausten määrä: Kyselyyn vastanneiden paikallisyhdistysten määrä 67 kpl kpl 253 kpl Asteikko -2 = eri -1 = eri 0 = Neutraali mielipide 1 = 2 = Sivu 1 / 16

13 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja KOKO AINEISTO Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus Keskiarvot -0,1 0,2 0,0 0,1-0,1 0,0 0,0 Kokonaistulos pisteytettynä asteikolla A. YLEINEN ELINKEINOPOLITIIKKA Alue - Erotus Kunnan ja yrittäjien välinen yhteistyö on hyvää 0,2 0,1 0,1 0,2 0,4-0,2 0,0 Kunnan elinkeinopolitiikka tukee yrittäjien toiminnan kehittämistä 0,0 0,0 0,0 0,4 0,0 0,0-0,3 Kunta ja yrittäjät asettavat elinkeinopolitiikan tavoitteet yhdessä 0,2 0,6-0,3 0,5 0,1 0,1 0,1 Kunnassa on ajantasainen elinkeinopoliittinen ohjelma 0,1 0,1 0,4 0,0 0,1 0,0 0,0 Kunta toteuttaa asetettuja elinkeinopolitiikan tavoitteita määrätietoisesti -0,1 0,2 0,1 0,1-0,1 0,0-0,1 Kunta seuraa järjestelmällisesti elinkeinopolitiikan tuloksia -0,3 0,1 0,1 0,1-0,1-0,2-0,1 B. KUNNAN PÄÄTÖKSENTEON YRITYSLÄHTÖISYYS Alue - Erotus Kunnan päätöksenteko pohjautuu yritysvaikutuksen johdonmukaiseen selvittämiseen ja analysoimiseen -0,3 0,2 0,2-0,1-0,2-0,1-0,1 Kunnan päätöksenteko on yrittäjien toiminnan kannalta ennustettavaa ja pitkäjänteistä -0,5 0,0 0,0 0,2-0,3-0,2 0,0 Kunnan päätöksenteko on yrittäjien toiminnan kannalta riittävän nopeaa -0,4 0,2-0,1 0,2-0,2-0,2 0,0 Kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja eri lautakunnat edistävät toiminnallaan ja päätöksillään yrittäjien toiminnan kehittämistä 0,0 0,4 0,0 0,1-0,1 0,1-0,1 Kunnan virkamiesjohto edistää toiminnallaan ja päätöksillään yrittäjien toiminnan kehittämistä -0,6-0,4 0,1 0,2-0,5-0,1-0,1 C. ELINKEINOTOIMEN RESURSSIT Alue - Erotus Kunta hoitaa elinkeinotointa ammattimaisesti 0,0 0,2 0,3 0,1-0,1 0,1 0,0 Kunnalla on riittävät elinkeinotoimen resurssit 0,1 0,4 0,3 0,2-0,1 0,2 0,0 Kunnan elinkeinotoimen resurssit on kohdennettu oikeisiin asioihin -0,2 0,2 0,1 0,1-0,2 0,0 0,0 Kunnan konkreettiset panostukset yrityksiin tehdään oikeudenmukaisesti -0,4 0,2-0,2 0,0-0,2-0,2-0,1 D. KUNNAN VIESTINTÄ JA TIEDOTTAMINEN Alueen ka - ka Erotus Kunta antaa riittävästi tietoa päätöksistä ja suunnitelmista, jotka koskevat yrittäjiä -0,5 0,2 0,0-0,1-0,2-0,3 0,0 Kunnan elinkeinopolitiikan tavoitteet ovat näkyvästi esillä ja helposti saatavilla kunnan internet-sivuilta 0,0 0,4 0,0 0,0-0,1 0,1 0,0 Kunnan panostus imagomarkkinointiin on riittävää ja tuloksellista -0,2 0,5 0,0 0,1-0,2 0,0 0,0 Sivu 2 / 16

14 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja E. KUNNAN YHTEISTYÖ SEUTUKUNNASSA JA MAAKUNNASSA Alue - Erotus Kunnan seudullinen yhteistyö on riittävän yrittäjälähtöistä 0,0 0,3 0,0 0,0 0,1 Kunnan osallistuminen ylikunnallisiin kehittämishankkeisiin tukee paikallisten yrittäjien toiminnan kehittämistä 0,1 0,3 0,0 0,1 0,0 0,1 0,0 Yrityksillä on mahdollisuus vaikuttaa seudullisen elinkeinopolitiikan suunnitteluun ja toteuttamiseen 0,1 0,4 0,0 0,1 0,0 F. KOULUTUS Alue - Erotus Oppilaitosten ja yritysten välillä on kunnassa riittävästi yhteistyötä 0,2-0,1 0,1 0,3 0,2 0,0 0,1 Oppilaitokset kunnassa kannustavat riittävästi yrittäjyyteen 0,1 0,1 0,0 0,5 0,1 0,0 0,1 Kunta toimii aktiivisesti, jotta yritykset saavat ammattitaitoista työvoimaa -0,1 0,1 0,2 0,1-0,2 0,1 0,1 Yrittäjillä on kunnassa riittävästi mahdollisuuksia oman osaamisensa kehittämiseen -0,2 0,1-0,1 0,3 0,0-0,2 0,1 Yrittäjyyskasvatus on osa kunnan elinkeinopolitiikkaa -0,6-0,4 0,0-0,1-0,5 0,1 G. JULKISTEN PALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN JA KUNNAN HANKINTAPOLITIIKKA Alue - Erotus Kunta on järjestänyt julkiset palvelut tehokkaasti ja laadukkaasti 00 0,0 01 0,1-0, ,1 00 0,0 00 0,0-0,1 01 Kunta antaa yrittäjille tasavertaisen mahdollisuuden tuottaa kunnan järjestämisvastuulla olevia palveluita -0,5 0,0 0,0-0,1-0,4-0,1-0,1 Kunta tarjoaa paikallisille yrittäjille mahdollisuuden osallistua kaikkiin kunnan järjestämiin tarjouskilpailuihin -0,1 0,2-0,3 0,4-0,1 0,0 0,0 Kunnan hankintapolitiikka tukee pk-yritysten kasvua ja kehittymistä -0,3 0,3-0,2-0,5 0,2-0,1 Kunnan hankintaosaaminen on riittävällä tasolla -0,5 0,3-0,8-0,5 0,0 0,0 H. INFRASTRUKTUURI Alue - Erotus Kunta on aktiivisesti huolehtinut yrittäjien tarvitsemista liikenne- ja tietoliikenneyhteyksistä 0,0 0,1-0,3-0,4-0,1 0,1 0,0 Kunnan kaavoituksessa otetaan huomioon yrittäjien tarpeet 0,3 0,1-0,1 0,1 0,1 0,2 0,0 Kunta on huolehtinut yrittäjien tontti- ja tilatarpeista 0,2 0,2-0,3 0,1 0,2 0,0 0,1 Kunnallistekniikka on järjestetty yrittäjien kannalta tehokkaasti 0,4 0,3-0,4 0,1 0,3 0,1 0,0 Kunnan päätökset kunnallisveroprosentista tukevat yrittäjien toimintaa -0,1 0,3-0,3 0,6-0,1 0,0 0,0 Kunnan päätökset kiinteistöveron suuruudesta tukevat yrittäjien toimintaa -0,3 0,1-0,3 0,5-0,3 0,0-0,1 Sivu 3 / 16

15 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja I. SEUDULLISEN KEHITTÄMISYHTIÖN TAI VASTAAVAN TOIMINTA Alue - Erotus Seudullisen kehittämisyhtiön tai vastaavan toiminta on yrittäjälähtöistä 0,1 0,0 0,3-0,2 0,1 Seudullisen kehittämisyhtiön toiminta tunnetaan hyvin yrittäjien keskuudessa -0,3 0,0 0,0-0,3 0,0 Seudullinen kehittämisyhtiö toteuttaa tehokkaasti kuntien elinkeinopoliittisia tavoitteita 0,1-0,1 0,1 0,0 0,0 Seudullinen kehittämisyhtiö on tiedottanut tavoitteistaan ja painopisteistään hyvin -0,3-0,2 0,0-0,3 0,0 J. PÄÄTÖSTEN YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Alue - Kunta käyttää päätöksenteossaan tehokkaasti sen oman elinkeinotoimen tietoja ja osaamista 0,5 0,4 0,1 Kunta kuuntelee yrittäjiä tehdessään päätöksiä, jotka vaikuttavat yrityksiin 0,5 0,5 0,0 Kunnan virkamiesjohto ottaa yritysvaikutukset huomioon jo valmistellessaan päätöksiä 0,5 0,4 0,1 Kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja eri lautakunnat ottavat yritysvaikutukset huomioon päätöksiä tehdessään 0,3 0,2 0,1 Erotus Sivu 4 / 16

16 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus KOKO AINEISTO -0,1 0,2-0,0 0,1-0,1 0,0 0,0 A. YLEINEN ELINKEINOPOLITIIKKA Alue - Erotus Kunnan ja yrittäjien välinen yhteistyö on hyvää 0,2 0,1 0,1 0,2 0,4-0,2 0,0 Kunnan elinkeinopolitiikka tukee yrittäjien toiminnan kehittämistä 0,0-0,0 0,0 0,4 0,0 0,0-0,3 Kunta ja yrittäjät asettavat elinkeinopolitiikan tavoitteet yhdessä 0,2 0,6-0,3 0,5 0,1 0,1 0,1 Kunnassa on ajantasainen elinkeinopoliittinen ohjelma 0,1 0,1 0,4 0,0 0,1 0,0 0,0 Kunta toteuttaa asetettuja elinkeinopolitiikan tavoitteita määrätietoisesti Kunta seuraa järjestelmällisesti elinkeinopolitiikan tuloksia -0,1 0,2 0,1 0,1-0,1 0,0-0,1-0,3 0,1 0,1 0,1-0,1-0,2-0,1 Kunnan ja yrittäjien välinen yhteistyö on hyvää 18 % 27 % 33 % 13 % Kunnan elinkeinopolitiikka tukee yrittäjien toiminnan kehittämistä 21 % 18 % 33 % 10 % Kunta ja yrittäjät asettavat elinkeinopolitiikan tavoitteet yhdessä 34 % 16 % 36 % 12 % Kunnassa on ajantasainen elinkeinopoliittinen ohjelma 18 % 25 % 21 % 21 % Kunta toteuttaa asetettuja elinkeinopolitiikan tavoitteita määrätietoisesti 22 % 33 % 25 % 7 % Kunta seuraa järjestelmällisesti elinkeinopolitiikan tuloksia 34 % 24 % 21 % 7 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % eri eri Neutraali mielipide Sivu 5 / 16

17 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja B. KUNNAN PÄÄTÖKSENTEON YRITYSLÄHTÖISYYS Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus Kunnan päätöksenteko pohjautuu yritysvaikutuksen johdonmukaiseen selvittämiseen ja analysoimiseen Kunnan päätöksenteko on yrittäjien toiminnan kannalta ennustettavaa ja pitkäjänteistä Kunnan päätöksenteko on yrittäjien toiminnan kannalta riittävän nopeaa Kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja eri lautakunnat edistävät toiminnallaan ja päätöksillään yrittäjien toiminnan kehittämistä Kunnan virkamiesjohto edistää toiminnallaan ja päätöksillään yrittäjien toiminnan kehittämistä -0,3 0,2 0,2-0,1-0,2-0,1-0,1-0,5 0,0-0,0 0,2-0,3-0,2 0,0-0,4 0,2-0,1 0,2-0,2-0,2 0,0 0,0 0,4-0,0 0,1-0,1 0,1-0,1-0,6-0,4 0,1 0,2-0,5-0,1-0,1 Kunnan päätöksenteko pohjautuu yritysvaikutuksen johdonmukaiseen selvittämiseen ja analysoimiseen 6 % 42 % 30 % 18 % 4 % Kunnan päätöksenteko on yrittäjien toiminnan kannalta ennustettavaa ja pitkäjänteistä 19 % 37 % 21 % 16 % 6 % Kunnan päätöksenteko on yrittäjien toiminnan kannalta riittävän nopeaa 10 % 48 % 15 % 24 % 3 % Kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja eri lautakunnat edistävät toiminnallaan ja päätöksillään yrittäjien toiminnan kehittämistä 7 % 34 % 19 % 30 % 9 % Kunnan virkamiesjohto edistää toiminnallaan ja päätöksillään yrittäjien toiminnan kehittämistä 22 % 39 % 22 % 13 % 3 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % eri eri Neutraali mielipide Sivu 6 / 16

18 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja C. ELINKEINOTOIMEN RESURSSIT Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus Kunta hoitaa elinkeinotointa ammattimaisesti 0,0 0,2 0,3 0,1-0,1 0,1 0,0 Kunnalla on riittävät elinkeinotoimen resurssit 0,1 0,4 0,3 0,2-0,1 0,2 0,0 Kunnan elinkeinotoimen resurssit on kohdennettu oikeisiin asioihin -0,2 0,2 0,1 0,1-0,2 0,0 0,0 Kunnan konkreettiset panostukset yrityksiin tehdään oikeudenmukaisesti -0,4 0,2-0,2 0,0-0,2-0,2-0,1 Kunta hoitaa elinkeinotointa ammattimaisesti 7 % 30 % 25 % 30 % 7 % Kunnalla on riittävät elinkeinotoimen resurssit 12 % 25 % 12 % 39 % 12 % Kunnan elinkeinotoimen resurssit on kohdennettu oikeisiin asioihin 13 % 28 % 25 % 28 % 4 % Kunnan konkreettiset panostukset yrityksiin tehdään oikeudenmukaisesti 15 % 36 % 25 % 19 % 4 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % eri eri Neutraali mielipide Sivu 7 / 16

19 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja D. KUNNAN VIESTINTÄ JA TIEDOTTAMINEN Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus Kunta antaa riittävästi tietoa päätöksistä ja suunnitelmista, jotka koskevat yrittäjiä -0,5 0,2 0,0-0,1-0,2-0,3 0,0 Kunnan elinkeinopolitiikan tavoitteet ovat näkyvästi esillä ja helposti saatavilla kunnan internet-sivuilta 0,0 0,4-0,0-0,0-0,1 0,1 0,0 Kunnan panostus imagomarkkinointiin on riittävää ja tuloksellista -0,2 0,5 0,0 0,1-0,2 0,0 0,0 Kunta antaa riittävästi tietoa päätöksistä ja suunnitelmista, jotka koskevat yrittäjiä 15 % 43 % 22 % 12 % 7 % Kunnan elinkeinopolitiikan tavoitteet ovat näkyvästi esillä ja helposti saatavilla kunnan internet-sivuilta 6 % 27 % 40 % 18 % 9 % Kunnan panostus imagomarkkinointiin on riittävää ja tuloksellista 10 % 39 % 16 % 25 % 9 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % eri eri Neutraali mielipide Sivu 8 / 16

20 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja E. KUNNAN YHTEISTYÖ SEUTUKUNNASSA JA MAAKUNNASSA Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus Kunnan seudullinen yhteistyö on riittävän yrittäjälähtöistä 0,0 0,3 0,0 0,0 0,1 Kunnan osallistuminen ylikunnallisiin kehittämishankkeisiin tukee paikallisten yrittäjien toiminnan kehittämistä Yrityksillä on mahdollisuus vaikuttaa seudullisen elinkeinopolitiikan suunnitteluun ja toteuttamiseen 0,1 0,3-0,0 0,1 0,0 0,1 0,0 0,1 0,4 0,0 0,1 0,0 Kunnan seudullinen yhteistyö on riittävän yrittäjälähtöistä 5 % 31 % 31 % 25 % 8 % Kunnan osallistuminen ylikunnallisiin kehittämishankkeisiin tukee paikallisten yrittäjien toiminnan kehittämistä 2 % 29 % 34 % 31 % 5 % Yrityksillä on mahdollisuus vaikuttaa seudullisen elinkeinopolitiikan suunnitteluun ja toteuttamiseen 12 % 20 % 27 % 31 % 10 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % eri eri Sivu 9 / 16

21 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja F. KOULUTUS Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus Oppilaitosten ja yritysten välillä on kunnassa riittävästi yhteistyötä 0,2-0,1 0,1 0,3 0,2 0,0 0,1 Oppilaitokset kunnassa kannustavat riittävästi yrittäjyyteen 0,1 0,1 0,0 0,5 0,1 0,0 0,1 Kunta toimii aktiivisesti, jotta yritykset saavat ammattitaitoista työvoimaa -0,1 0,1 0,2 0,1-0,2 0,1 0,1 Yrittäjillä on kunnassa riittävästi mahdollisuuksia oman osaamisensa kehittämiseen -0,2 0,1-0,1 0,3 0,0-0,2 0,1 Yrittäjyyskasvatus on osa kunnan elinkeinopolitiikkaa -0,6-0,4 0,0-0,1-0,5 0,1 Oppilaitosten ja yritysten välillä on kunnassa riittävästi yhteistyötä 4 % 33 % 13 % 40 % 9 % Oppilaitokset kunnassa kannustavat riittävästi yrittäjyyteen 10 % 19 % 25 % 40 % 4 % Kunta toimii aktiivisesti, jotta yritykset saavat ammattitaitoista työvoimaa 12 % 25 % 31 % 27 % 4 % Yrittäjillä on kunnassa riittävästi mahdollisuuksia oman osaamisensa kehittämiseen 16 % 27 % 25 % 24 % 7 % Yrittäjyyskasvatus on osa kunnan elinkeinopolitiikkaa 24 % 34 % 24 % 13 % 4 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % eri eri Neutraali mielipide Sivu 10 / 16

22 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja G. JULKISTEN PALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN JA KUNNAN HANKINTAPOLITIIKKA Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus Kunta on järjestänyt julkiset palvelut tehokkaasti ja laadukkaasti Kunta antaa yrittäjille tasavertaisen mahdollisuuden tuottaa kunnan järjestämisvastuulla olevia palveluita Kunta tarjoaa paikallisille yrittäjille mahdollisuuden osallistua kaikkiin kunnan järjestämiin tarjouskilpailuihin Kunnan hankintapolitiikka tukee pk-yritysten kasvua ja kehittymistä 0,0 0,1-0,1 0,1 0,0 0,0-0,1-0,5 0,0 0,0-0,1-0,4-0,1-0,1-0,1 0,2-0,3 0,4-0,1 0,0 0,0-0,3 0,3-0,2-0,5 0,2-0,1 Kunnan hankintaosaaminen on riittävällä tasolla -0,5 0,3-0,8-0,5 0,0 0,0 Kunta on järjestänyt julkiset palvelut tehokkaasti ja laadukkaasti 6 % 36 % 23 % 26 % 9 % Kunta antaa yrittäjille tasavertaisen mahdollisuuden tuottaa kunnan järjestämisvastuulla olevia palveluita 12 % 41 % 30 % 15 % 2 % Kunta tarjoaa paikallisille yrittäjille mahdollisuuden osallistua kaikkiin kunnan järjestämiin tarjouskilpailuihin 12 % 23 % 27 % 35 % 3 % Kunnan hankintapolitiikka tukee pkyritysten kasvua ja kehittymistä 12 % 35 % 29 % 23 % 2 % Kunnan hankintaosaaminen on riittävällä tasolla 15 % 38 % 35 % 9 % 3 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % eri eri Neutraali mielipide Sivu 11 / 16

23 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja H. INFRASTRUKTUURI Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus Kunta on aktiivisesti huolehtinut yrittäjien tarvitsemista liikenne- ja tietoliikenneyhteyksistä 0,0 0,1-0,3-0,4-0,1 0,1 0,0 Kunnan kaavoituksessa otetaan huomioon yrittäjien tarpeet 0,3 0,1-0,1 0,1 0,1 0,2 0,0 Kunta on huolehtinut yrittäjien tontti- ja tilatarpeista 0,2 0,2-0,3 0,1 0,2 0,0 0,1 Kunnallistekniikka on järjestetty yrittäjien kannalta tehokkaasti 0,4 0,3-0,4 0,1 0,3 0,1 0,0 Kunnan päätökset kunnallisveroprosentista tukevat yrittäjien toimintaa -0,1 0,3-0,3 0,6-0,1 0,0 0,0 Kunnan päätökset kiinteistöveron suuruudesta tukevat yrittäjien toimintaa -0,3 0,1-0,3 0,5-0,3 0,0-0,1 Kunta on aktiivisesti huolehtinut yrittäjien tarvitsemista liikenne- ja tietoliikenneyhteyksistä 12 % 23 % 23 % 36 % 6 % Kunnan kaavoituksessa otetaan huomioon yrittäjien tarpeet 6 % 24 % 20 % 38 % 12 % Kunta on huolehtinut yrittäjien tonttija tilatarpeista 6 % 18 % 33 % 33 % 9 % Kunnallistekniikka on järjestetty yrittäjien kannalta tehokkaasti 3 % 11 % 39 % 33 % 14 % Kunnan päätökset kunnallisveroprosentista tukevat yrittäjien toimintaa 9 % 18 % 50 % 17 % 6 % Kunnan päätökset kiinteistöveron suuruudesta tukevat yrittäjien toimintaa 18 % 20 % 44 % 14 % 5 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % eri eri Neutraali mielipide Sivu 12 / 16

24 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja I. SEUDULLISEN KEHITTÄMISYHTIÖN TAI VASTAAVAN TOIMINTA Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus Seudullisen kehittämisyhtiön tai vastaavan toiminta on yrittäjälähtöistä 0,1 0,0 0,3-0,2 0,1 Seudullisen kehittämisyhtiön toiminta tunnetaan hyvin yrittäjien keskuudessa -0,3-0,0 0,0-0,3 0,0 Seudullinen kehittämisyhtiö toteuttaa tehokkaasti kuntien elinkeinopoliittisia tavoitteita 0,1-0,1 0,1 0,0 0,0 Seudullinen kehittämisyhtiö on tiedottanut tavoitteistaan ja painopisteistään hyvin -0,3-0,2 0,0-0,3 0,0 Seudullisen kehittämisyhtiön tai vastaavan toiminta on yrittäjälähtöistä 9 % 16 % 39 % 27 % 9 % Seudullisen kehittämisyhtiön htiön toiminta tunnetaan hyvin yrittäjien keskuudessa 7 % 41 % 30 % 16 % 7 % Seudullinen kehittämisyhtiö toteuttaa tehokkaasti kuntien elinkeinopoliittisia tavoitteita 7 % 18 % 43 % 23 % 9 % Seudullinen kehittämisyhtiö on tiedottanut tavoitteistaan ja painopisteistään hyvin 14 % 34 % 25 % 20 % 7 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % eri eri Neutraali mielipide Sivu 13 / 16

25 Yrittäjät Lapin Yrittäjät luvut keskiarvoja J. PÄÄTÖSTEN YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Alue - Alueen ja koko maan välinen erotus Kunta käyttää päätöksenteossaan tehokkaasti sen oman elinkeinotoimen tietoja ja osaamista 0,5 0,4 0,1 Kunta kuuntelee yrittäjiä tehdessään päätöksiä, jotka vaikuttavat yrityksiin 0,5 0,5 0,0 Kunnan virkamiesjohto ottaa yritysvaikutukset huomioon jo valmistellessaan päätöksiä Kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja eri lautakunnat ottavat yritysvaikutukset huomioon päätöksiä tehdessään 0,5 0,4 0,1 0,3 0,2 0,1 Kunta käyttää päätöksenteossaan tehokkaasti sen oman 0 % 23 % 15 % 46 % 15 % elinkeinotoimen tietoja ja osaamista Kunta kuuntelee yrittäjiä tehdessään päätöksiä, jotka vaikuttavat yrityksiin 8 % 15 % 15 % 38 % 23 % Kunnan virkamiesjohto ottaa yritysvaikutukset huomioon jo 0 % valmistellessaan päätöksiä 23 % 8 % 62 % 8 % Kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja eri lautakunnat ottavat yritysvaikutukset huomioon päätöksiä tehdessään 8 % 23 % 8 % 54 % 8 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % eri eri Neutraali mielipide Sivu 14 / 16

26 Yrittäjät Lapin Yrittäjät KOLME TÄRKEINTÄ OSA-ALUETTA: MAININTOJEN LUKUMÄÄRÄ % A. Yleinen elinkeinopolitiikka 60 % B. Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys 67 % C. Elinkeinotoimen resurssit 39 % D. Kunnan markkinointi, viestintä ja tiedottaminen 19 % E. Kunnan yhteistyö seutukunnassa ja maakunnassa 10 % F. Koulutus 7 % G. Julkisten palveluiden järjestäminen ja kunnan hankintapolitiikka 37 % H. Infrastruktuuri 13 % I. Seudullisen kehittämisyhtiön tai vastaavan toiminta 12 % J. Päätösten yritysvaikutusten arviointi 30 % f A. Yleinen elinkeinopolitiikka 60 % B. Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys 67 % C. Elinkeinotoimen resurssit 39 % D. Kunnan markkinointi, viestintä ja tiedottaminen 19 % E. Kunnan yhteistyö seutukunnassa ja maakunnassa 10 % F. Koulutus 7 % G. Julkisten palveluiden järjestäminen ja kunnan hankintapolitiikka 37 % H. Infrastruktuuri 13 % I. Seudullisen kehittämisyhtiön tai vastaavan toiminta 12 % J. Päätösten yritysvaikutusten arviointi 30 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % % Sivu 15 / 16

27 Yrittäjät Lapin Yrittäjät ALUEEN TOP 5 KUNNAT PISTEIDEN PERUSTEELLA Lapin Yrittäjät ry Pisteet 1. Ranua Posio Savukoski Kemijärvi Pelkosenniemi 48 ALUEEN TOP 3 KUNNAT KYSYMYSRYHMITTÄIN A. Yleinen Elinkeinopolitiikka keskiarvo Ranua 1,3 Posio 0,5 Kemijärvi 0,4 B. Kunnan Päätöksenteon Yrityslähtöisyys keskiarvo Ranua 0,9 Posio 0,3 Pelkosenniemi -0,3 C. Elinkeinotoimen Resurssit keskiarvo Ranua 0,8 Posio 0,6 Kemijärvi 0,3 D. Kunnan Viestintä Ja Tiedottaminen keskiarvo Ranua 1,4 Posio 0,5 Pelkosenniemi 0,0 E. Kunnan Yhteistyö Seutukunnassa Ja Maakunnassa keskiarvo Ranua 1,2 Savukoski 0,6 Posio 0,5 F. Koulutus keskiarvo Ranua 0,6 Kittilä 0,3 Kemijärvi -0,1 G. Julkisten palveluiden järjestäminen ja kunnan hankintapolitiikka keskiarvo Ranua 0,7 Savukoski 0,4 Pelkosenniemi 0,1 H. Infrastuktuuri keskiarvo Ranua 1,0 Pelkosenniemi 0,5 Salla 0,5 I. Seudullisen kehittämisyhtiön tai vastaavan toiminta keskiarvo Ranua 1,5 Rovaniemi 0,2 Kittilä 0,1 J. Päätösten yritysvaikutusten y arviointi keskiarvo Ranua 1,3 Savukoski 1,0 Posio 0,6 Sivu 16 / 16

28 Yrittäjät LIITE 2 PK-YRITYKSET KANSANTALOUDESSA 1 Suomessa oli yritystä vuonna pl. maa-, metsä- ja kalatalous Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin mukaan. Alle 10 henkilöä työllistävien mikroyritysten osuus koko yrityskannasta oli 93,3 prosenttia. Alle 250 henkilöä työllistävien pk-yritysten osuus oli puolestaan 99,7 prosenttia. Suomalaisten yritysten liikevaihto nousi vuonna noin 395 miljardiin euroon. Mikroyritysten osuus tästä oli 16 prosenttia. Koko pk-sektorin liikevaihto-osuus ylitti puolestaan 49 prosenttia. Suomalaiset voittoa tavoittelevat yritykset (pl. maatalous) työllistivät vuonna henkilöä kokopäisesti mitattuna. Mikroyritysten osuus tästä työllisten määrästä oli 24 prosenttia ja koko pk-sektorin 61 prosenttia. Pk-sektori on vastannut kolmesta neljästä yrityksissä vuoden 1994 jälkeen syntyneestä uudesta työpaikasta kahdesta kolmasosasta kaikista uusista työpaikoista. Kaikkein voimakkaimmin henkilöstö on lisääntynyt vuoden 1994 jälkeen pienissä, henkilöä työllistävissä, yrityksissä yhteensä 62 prosenttia. Keskisuuret yritykset ovat kasvattaneet henkilöstöään 41 prosentilla ja mikroyrityksetkin 39 prosentilla. Suurissa, yli 250 henkilöä työllistävissä, yrityksissä kumulatiivinen henkilöstön lisäys on jäänyt 24 prosenttiin. Kuva 1: Työllisten määrän kehitys erikokoisissa yrityksissä, indeksi 1990= = Mikroyritykset Pienyritykset Keskisuuret yritykset Suuryritykset 1 Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri.

29 Yrittäjät Kuva 2: Yritysten määrän jakauma yritysten koon mukaan. Pienyritykset (10-49 hlöä); ; 5,5 % Keskisuuret yritykset ( hlöä); 2 416; 0,9 % Suuryritykset (250- hlöä); 654; 0,3 % Mikroyritykset (1-9 hlöä); ; 93,3 % Kuva 3: Yritysten henkilöstön jakauma yritysten koon mukaan. Suuryritykset (250- hlöä); ; 39 % Mikroyritykset (1-9 hlöä); ; 24 % Pienyritykset (10-49 hlöä); ; 20 % Keskisuuret yritykset ( hlöä); ; 17 % Kuva 4: Yritysten liikevaihdon jakauma yritysten koon mukaan. Suuryritykset (250- hlöä); 203 mrd; 51 % Mikroyritykset (1-9 hlöä); 63 mrd; 16 % Pienyritykset (10-49 hlöä); 65 mrd; 17 % Keskisuuret yritykset ( hlöä); 64 mrd; 16 %

30 Julkaisija: Lapin Yrittäjät Maakuntakatu 16, Rovaniemi puhelin faksi (016)

Elinkeinopolitiikan mittaristo

Elinkeinopolitiikan mittaristo Elinkeinopolitiikan mittaristo Pääkaupunkiseutu www.yrittajat.fi/paakaupunkiseutu YRITTÄJYYS KANTAA SUOMEA Pääkaupunkiseudun Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO 2012 ESIPUHE Elinkeinopolitiikankin

Lisätiedot

KUNTIEN ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO

KUNTIEN ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO KUNTIEN ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO Paillisyhdistys: Aluejärjestö: Tulostettu: Polvijärven Yrittäjät ry ry 18-maalis-2004 Vastausten lukumäärät Kunta: Alue: Koko maan vastausten määrä: Kyselyyn vastanneiden

Lisätiedot

ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO KEVÄT 2008

ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO KEVÄT 2008 ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO KEVÄT 2008 Lapin Yrittäjät Yrittäjät ry, Lapin Yrittäjät ry Elinkeinopolitiikan mittaristo, kevät 2008 Esipuhe Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnassa on jatkuvassa kasvussa.

Lisätiedot

Esipuhe. Helsingissä Jussi Järventaus toimitusjohtaja

Esipuhe. Helsingissä Jussi Järventaus toimitusjohtaja Elinkeinopolitiikan mittaristo, kevät 2006 Yrittäjät ry, Lapin Yrittäjät ry Esipuhe Suomalainen yhteiskunta ja kuntasektori ovat monien haasteiden edessä. Työttömyys, väestön ikääntyminen ja mahdollisesti

Lisätiedot

Rovaniemi. Kuntaraportti

Rovaniemi. Kuntaraportti Rovaniemi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Salla. Kuntaraportti

Salla. Kuntaraportti Salla Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Forssa. Kuntaraportti

Forssa. Kuntaraportti Forssa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Nurmes. Kuntaraportti

Nurmes. Kuntaraportti Nurmes Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kiuruvesi. Kuntaraportti

Kiuruvesi. Kuntaraportti Kiuruvesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Urjala. Kuntaraportti

Urjala. Kuntaraportti Urjala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ruovesi. Kuntaraportti

Ruovesi. Kuntaraportti Ruovesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Karstula. Kuntaraportti

Karstula. Kuntaraportti Karstula Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Vihti. Kuntaraportti

Vihti. Kuntaraportti Vihti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/ Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Virrat. Kuntaraportti

Virrat. Kuntaraportti Virrat Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tampere. Kuntaraportti

Tampere. Kuntaraportti Tampere Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kauhajoki. Kuntaraportti

Kauhajoki. Kuntaraportti Kauhajoki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ilmajoki. Kuntaraportti

Ilmajoki. Kuntaraportti Ilmajoki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ylitornio. Kuntaraportti

Ylitornio. Kuntaraportti Ylitornio Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kolari. Kuntaraportti

Kolari. Kuntaraportti Kolari Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kemijärvi. Kuntaraportti

Kemijärvi. Kuntaraportti Kemijärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tornio. Kuntaraportti

Tornio. Kuntaraportti Tornio Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Kemi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Enontekiö. Kuntaraportti

Enontekiö. Kuntaraportti Enontekiö Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Mustasaari. Kuntaraportti

Mustasaari. Kuntaraportti Mustasaari Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Elinkeinopolitiikan mittaristo

Elinkeinopolitiikan mittaristo Elinkeinopolitiikan mittaristo Päijät-Häme www.yrittajat.fi/paijathame YRITTÄJYYS KANTAA SUOMEA Päijät-Hämeen Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO 2012 ESIPUHE Elinkeinopolitiikankin on uudistuttava

Lisätiedot

Tammela. Kuntaraportti

Tammela. Kuntaraportti Tammela Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Yrittäjyyden edistämisen painopisteet Etelä-Pohjanmaalla

Yrittäjyyden edistämisen painopisteet Etelä-Pohjanmaalla Tilastotiedon hyödyntäminen liiketoiminnassa 2008 Yrittäjyyden edistämisen painopisteet Etelä-Pohjanmaalla Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Juha Tall, kehityspäällikkö juha.tall@yrittajat.fi Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Elinkeinopolitiikan mittaristo

Elinkeinopolitiikan mittaristo Elinkeinopolitiikan mittaristo Etelä-Pohjanmaa www.yrittajat.fi/etelapohjanmaa YRITTÄJYYS KANTAA SUOMEA Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ELINKEINOPOLITIIKAN MITTARISTO 2012 ESIPUHE Elinkeinopolitiikankin on

Lisätiedot

Espoo. Kuntaraportti

Espoo. Kuntaraportti Espoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Vöyri. Kuntaraportti

Vöyri. Kuntaraportti Vöyri Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Outokumpu. Kuntaraportti

Outokumpu. Kuntaraportti Outokumpu Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hamina. Kuntaraportti

Hamina. Kuntaraportti Hamina Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kotka. Kuntaraportti

Kotka. Kuntaraportti Kotka Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Suomussalmi. Kuntaraportti

Suomussalmi. Kuntaraportti Suomussalmi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Huittinen. Kuntaraportti

Huittinen. Kuntaraportti Huittinen Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kajaani. Kuntaraportti

Kajaani. Kuntaraportti Kajaani Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Imatra. Kuntaraportti

Imatra. Kuntaraportti Imatra Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Humppila. Kuntaraportti

Humppila. Kuntaraportti Humppila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Liminka. Kuntaraportti

Liminka. Kuntaraportti Liminka Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hämeenlinna. Kuntaraportti

Hämeenlinna. Kuntaraportti Hämeenlinna Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Riihimäki. Kuntaraportti

Riihimäki. Kuntaraportti Riihimäki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Viitasaari. Kuntaraportti

Viitasaari. Kuntaraportti Viitasaari Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Luhanka. Kuntaraportti

Luhanka. Kuntaraportti Luhanka Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Lapinlahti. Kuntaraportti

Lapinlahti. Kuntaraportti Lapinlahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Suonenjoki. Kuntaraportti

Suonenjoki. Kuntaraportti Suonenjoki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pielavesi. Kuntaraportti

Pielavesi. Kuntaraportti Pielavesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Sysmä. Kuntaraportti

Sysmä. Kuntaraportti Sysmä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ylivieska. Kuntaraportti

Ylivieska. Kuntaraportti Ylivieska Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Toholampi. Kuntaraportti

Toholampi. Kuntaraportti Toholampi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kauniainen. Kuntaraportti

Kauniainen. Kuntaraportti Kauniainen Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hämeenkyrö. Kuntaraportti

Hämeenkyrö. Kuntaraportti Hämeenkyrö Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Mänttä-Vilppula. Kuntaraportti

Mänttä-Vilppula. Kuntaraportti Mänttä-Vilppula Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kannus. Kuntaraportti

Kannus. Kuntaraportti Kannus Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Sipoo. Kuntaraportti

Sipoo. Kuntaraportti Sipoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Joensuu. Kuntaraportti

Joensuu. Kuntaraportti Joensuu Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Maalahti. Kuntaraportti

Maalahti. Kuntaraportti Maalahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Lieksa. Kuntaraportti

Lieksa. Kuntaraportti Lieksa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kouvola. Kuntaraportti

Kouvola. Kuntaraportti Kouvola Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pyhtää. Kuntaraportti

Pyhtää. Kuntaraportti Pyhtää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Puumala. Kuntaraportti

Puumala. Kuntaraportti Puumala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Rantasalmi. Kuntaraportti

Rantasalmi. Kuntaraportti Rantasalmi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kankaanpää. Kuntaraportti

Kankaanpää. Kuntaraportti Kankaanpää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Eura Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Heinävesi. Kuntaraportti

Heinävesi. Kuntaraportti Heinävesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ulvila. Kuntaraportti

Ulvila. Kuntaraportti Ulvila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Säkylä. Kuntaraportti

Säkylä. Kuntaraportti Säkylä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kokemäki. Kuntaraportti

Kokemäki. Kuntaraportti Kokemäki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Paltamo. Kuntaraportti

Paltamo. Kuntaraportti Paltamo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Laukaa. Kuntaraportti

Laukaa. Kuntaraportti Laukaa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Lappeenranta. Kuntaraportti

Lappeenranta. Kuntaraportti Lappeenranta Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Loppi. Kuntaraportti

Loppi. Kuntaraportti Loppi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Janakkala. Kuntaraportti

Janakkala. Kuntaraportti Janakkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Parikkala. Kuntaraportti

Parikkala. Kuntaraportti Parikkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hausjärvi. Kuntaraportti

Hausjärvi. Kuntaraportti Hausjärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ruokolahti. Kuntaraportti

Ruokolahti. Kuntaraportti Ruokolahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Luumäki. Kuntaraportti

Luumäki. Kuntaraportti Luumäki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kempele. Kuntaraportti

Kempele. Kuntaraportti Kempele Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Muhos. Kuntaraportti

Muhos. Kuntaraportti Muhos Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Utajärvi. Kuntaraportti

Utajärvi. Kuntaraportti Utajärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tervo. Kuntaraportti

Tervo. Kuntaraportti Tervo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Leppävirta. Kuntaraportti

Leppävirta. Kuntaraportti Leppävirta Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Keitele. Kuntaraportti

Keitele. Kuntaraportti Keitele Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Sonkajärvi. Kuntaraportti

Sonkajärvi. Kuntaraportti Sonkajärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Lahti. Kuntaraportti

Lahti. Kuntaraportti Lahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Iisalmi. Kuntaraportti

Iisalmi. Kuntaraportti Iisalmi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Heinola. Kuntaraportti

Heinola. Kuntaraportti Heinola Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Orimattila. Kuntaraportti

Orimattila. Kuntaraportti Orimattila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hartola. Kuntaraportti

Hartola. Kuntaraportti Hartola Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kärkölä. Kuntaraportti

Kärkölä. Kuntaraportti Kärkölä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pietarsaari. Kuntaraportti

Pietarsaari. Kuntaraportti Pietarsaari Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kangasala. Kuntaraportti

Kangasala. Kuntaraportti Kangasala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Valkeakoski. Kuntaraportti

Valkeakoski. Kuntaraportti Valkeakoski Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pirkkala. Kuntaraportti

Pirkkala. Kuntaraportti Pirkkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Vesilahti. Kuntaraportti

Vesilahti. Kuntaraportti Vesilahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kerava. Kuntaraportti

Kerava. Kuntaraportti Kerava Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pukkila. Kuntaraportti

Pukkila. Kuntaraportti Pukkila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Inkoo. Kuntaraportti

Inkoo. Kuntaraportti Inkoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Keski-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Keski-Suomen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Järvenpää. Kuntaraportti

Järvenpää. Kuntaraportti Järvenpää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kitee. Kuntaraportti

Kitee. Kuntaraportti Kitee Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot