KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2015
|
|
- Pertti Juusonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1/11 KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2015 METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA
2 KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo /11 Konsernin liikevaihto pieneni edellisvuoden 45 miljoonasta eurosta 40 miljoonaan euroon, mutta kääntyi vuoden kestäneen laskuvaiheen jälkeen kasvuun tilikauden viimeisellä kvartaalilla. Konsernin tulos oli tappiollinen poikkeavien ja kertaluonteisten erien myötä - tilikauden rahavirta oli selvästi positiivinen. Loka joulukuu 2015 lyhyesti: Konsernin liikevaihto kasvoi 4,3 % vertailukaudesta ja oli 12,9 miljoonaa euroa (10-12/ ,4 miljoonaa euroa). Konsernin liikevoitto heikkeni selvästi vertailukauteen nähden ollen 756 tuhatta euroa tappiollinen (43 tuhatta euroa voitollinen). Liiketoiminnan rahavirta tuhatta euroa positiivinen (1 490 tuhatta euroa positiivinen) Osakekohtainen tulos oli -0,26 euroa (-0,04 euroa) sekä A- että B-osakkeille. Tammi - joulukuu 2015 lyhyesti ja tulevaisuuden näkymät: Konsernin liikevaihto alitti vertailuvuoden tason ollen 40,1 miljoonaa euroa (1-12/ ,1 miljoonaa euroa). Konsernin liikevoitto heikkeni selvästi vertailuvuodesta ollen tuhatta euroa tappiollinen (607 tuhatta euroa voitollinen). Liiketoiminnasta kertynyt rahavirta oli tuhatta euroa positiivinen (19 tuhatta euroa negatiivinen). Osakekohtainen tulos oli -0,53 euroa (0,05 euroa) sekä A- että B-osakkeille. Konsernin omavaraisuusaste oli tilikauden lopussa 32,1 % ( ,3 %). Konsernin tilauskanta oli tilikauden lopussa 8,4 miljoonaa euroa ( ,4 miljoonaa euroa). Näkymät: Vuoden 2015 loppuvuoden käänteestä huolimatta, Keslan lähiajan näkymiin liittyy epävarmuustekijöitä yleisen talouskehityksen vuoksi. Vallitsevassa liiketoimintaympäristössä Keslan liikevaihdon kuitenkin odotetaan ylittävän vuoden 2015 tason ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä odotetaan kääntyvän positiiviseksi. Hallitus esittää Joensuuhun kokoon kutsuttavalle yhtiökokoukselle, että jakokelpoisista voittovaroista ei jaeta osinkoa tilikaudelta Toimintaympäristö Venäjän talousvaikeudet heijastuivat Keslan liiketoimintaan Venäjän lisäksi myös Venäjän rajanaapureissa Baltiassa ja Valko-Venäjällä. Näiden Venäjään läheisesti kytkeytyvien maiden myynnin heikkeneminen kattaa valtaosan Kesla-konsernin kokonaisliikevaihdon laskusta edellisvuoteen verrattuna. Euro-alueella Etelä-Euroopan kysyntä piristyi ja kehitys oli positiivista myös euroon kuulumattomilla markkinoilla kuten Skandinaviassa ja Brittein saarilla. Aasian ja Pohjois-Amerikan markkinoiden vire säilyi hyvänä läpi vuoden. Maatalouskonekauppaa harjoittavat jälleenmyyjämme kärsivät edelleen alaa koettelevasta taantumasta. Fossiilisten polttoaineiden matala hintataso heijastui hake-energian kysyntään ja alan investointihalukkuuteen. Rahoitusmarkkinoiden sääntelyn lisääntyminen sekä valuuttakurssien voimakkaat muutokset näkyivät asiakkaiden kasvaneina rahoitusongelmina. Liikevaihto Keslan liikevaihto alitti vuonna 2015 selvästi vuoden 2014 tason ollen 40,1 miljoonaa euroa (1-12/ ,1 miljoonaa euroa). Metsäkoneryhmän ulkoinen myynti laski tilikaudella ,9 % mutta konepajajärjestelmien ulkoinen myynti puolestaan nousi 0,1 % vuoteen 2014 nähden. Keslan kotimaan myynti laski tilikaudella ,0 % vertailuvuoteen nähden ollen 15,9 miljoonaa euroa (1-12/ ,1 miljoonaa euroa) ja vientimyynti laski 13,4 % ollen 24,2 miljoonaa euroa (28,0 miljoonaa euroa). Viennin osuus konsernin liikevaihdosta oli 60,4 % (62,0 %). Vientitoiminnan osuus metsäkoneryhmän myynnistä oli 69,0 % (70,2 %). Neljännellä vuosineljänneksellä Keslan liikevaihto nousi 4,3 % vahvaan vertailuneljännekseen nähden ollen 12,9 miljoonaa euroa (10-12/ ,4 miljoonaa euroa). Metsäkoneryhmän ulkoinen myynti kasvoi 3,9 % ja konepajajärjestelmien ulkoinen myynti kasvoi 7,4 % vuoden 2014 neljänteen neljännekseen nähden.
3 KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo /11 Metsäkoneryhmän liikevaihto heikkeni selvästi edellisvuoteen nähden vuoden kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana. Viimeisellä kvartaalilla metsäkoneryhmän liikevaihto kääntyi kasvuun edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, vaikka myynti merkittäville Venäjän ja Valko-Venäjän markkinoille oli vain noin neljännes edellisvuoden viimeisen kvartaalin tasosta. Konepajajärjestelmien liikevaihdon kehitys oli tavoiteltua heikompaa. Raakaöljyn ja metallien markkinahintojen lasku heikensi segmentille merkittävien asiakkaiden investointituotteiden kysyntää kaivos- ja öljynjalostusteollisuudessa, mikä näkyi odotuksia matalampana kysyntänä Konepajajärjestelmille. Emoyhtiön kysyntä Konepajajärjestelmän tuotteille heikkeni merkittävästi edellisvuoden tasosta. Konsernin tilauskanta oli tilikauden 2015 lopussa vertailuvuotta korkeammalla tasolla ollen 8,4 miljoonaa euroa ( ,4 miljoonaa euroa. Tilauskannasta poistettiin kolmannella kvartaalilla runsaan miljoonan euron arvosta tilauksia, joiden toteutuminen oli selvästi lykkääntymässä tai muuttumassa epävarmaksi. Metsäkoneryhmän neljännen vuosineljänneksen tulos ennen veroja heikkeni vertailukauteen nähden selvästi ollen 363 tuhatta euroa tappiollinen (10-12/ tuhatta euroa voitollinen). Kvartaalin tulosta rasitti poikkeuksellisena eränä Metsäkoneryhmän myyntisaamisten ylimääräinen alaskirjaus 794 tuhatta euroa, joka tehtiin erillisen asiakasriskianalyysin perusteella mm. Venäjän ja Valkovenäjän saamisiin liittyen. Metsäkoneryhmän koko tilikauden 2015 tulos ennen veroja oli 768 tuhatta euroa tappiollinen (1-12/ tuhatta euroa voitollinen). Konepajajärjestelmien liikevoitto heikkeni tilikaudella 2015 selvästi vuoteen 2014 nähden. Konepajajärjestelmien neljännen vuosineljänneksen tulos ennen veroja jäi alle vertailukauden tason ollen 309 tuhatta euroa tappiollinen (10-12/ tuhatta euroa tappiollinen). Tilikauden 2015 tulos kokonaisuudessaan ennen veroja heikkeni ja oli 811 tuhatta euroa tappiollinen (1-12/ tuhatta euroa tappiollinen). Konepajajärjestelmien tuloksen heikkeneminen johtui liikevaihdon jatkuneesta laskusta, jota ei pystytty kompensoimaan tehdyillä sopeutustoimenpiteillä. Tulos Keslan liikevoitto ja tulos ennen veroja heikkenivät tilikaudella 2015 selvästi vuoteen 2014 nähden. Neljännen vuosineljänneksen liikevoitto heikkeni vuoden 2014 viimeiseen kvartaaliin verrattuna ollen 756 tuhatta euroa tappiollinen (10-12/ tuhatta euroa voitollinen) ja tulos ennen veroja 833 tuhatta euroa tappiollinen (157 tuhatta euroa tappiollinen). Neljännen vuosineljänneksen tulos pitää sisällään kertaluonteisena eränä konepajajärjestelmiin liittyvän liikearvon alaskirjauksen 227 tuhatta euroa. Keslan koko tilikauden 2015 liikevoitto oli tuhatta euroa tappiollinen (1-12/ tuhatta euroa voitollinen) ja tulos ennen veroja tuhatta euroa tappiollinen (194 tuhatta euroa voitollinen). Vuoden 2015 tulosta heikensi kertaluonteinen konepajajärjestelmiin liittyvä liikearvon arvonalentuminen 349 tuhannella eurolla. Arvonalentumisella ei ole kassavirtavaikutusta, eikä konsernitaseessa ole enää MFG Components Oy:n hankintaan liittyvää liikearvoa. Arvonalentumisen taustalla on konepajajärjestelmien tulosennusteen heikkeneminen, joka heijastelee investointituotteiden heikkoa suhdannetilannetta Euroopassa sekä suomalaisen konepajateollisuuden kilpailukykyhaastetta yritysten tarkastellessa valmistus- ja hankintakanaviaan globaalisti uudelleen. Investoinnit Kesla-konsernin investoinnit pienenivät tilikaudella 2015 vertailuvuoteen nähden ollen yhteensä 757 tuhatta euroa (1-12/ tuhatta euroa). Keskeneräiset investoinnit tilikauden päättyessä olivat 118 tuhatta euroa ( tuhatta euroa). Tilikauden investoinnit liittyivät tammikuussa 2012 julkistetun KESLA 2015 kehityshankkeen loppuosiin. Hankkeen merkittävimmät investoinnit toteutettiin tilikausilla 2013 ja 2014, jolloin investoinnit kohdistuivat pääosin emoyhtiön valmistus- ja jälkimarkkinointitoimintojen tiloihin, koneisiin ja kalustoon. Toteutetut investoinnit mahdollistavat liiketoimintavolyymin kasvun tulevina vuosina erityisesti valmistuksen ydinprosessien osalta. Vuoden 2016 investointitaso tulee säilymään edelleen maltillisena. Tuotekehitys Vuoden 2015 tuotekehitysmenot olivat yhteensä tuhatta euroa eli 2,9 % liikevaihdosta (vuonna tuhatta euroa, 3,0 %). Metsäkoneryhmän tuotevalikoimaan kehitettiin uuden sukupolven harvesterituotteita, uuden kokoluokan omamoottorihakkuri sekä Keslan tuotteistoon liittyviä valinnaisia ominaisuuksia kuten lisävarusteita, nostureiden ohjausvalikoimaa ja vaunujen jarruva-
4 KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo /11 likoimaa. Tuotannon ja tuotekehityksen yhteistyönä tehostettiin tuotteiden valmistettavuutta. Konepajajärjestelmissä tuotekehitys kohdistui omiin tuotteisiin, minkä uskotaan tukevan yhtiön tulevaisuuden liiketoimintaa perinteistä sopimuspohjaista alihankintaa paremmin. Markkinointi Kesla otti käyttöön uusitut verkkosivut tilikauden aikana. Loppuasiakkaiden yhteydenottoja helpotettiin sivuston avulla ja tämä johtikin tilikauden aikana tarjouspyyntöihin maista, joissa ei ole paikallista Kesla-edustusta. Uusia jakelukanavia avattiin Skandinaviaan ja Ranskaan. Lisäksi yhtiö sopi eräiden tuotteiden lisensoinnista brasilialaisen autonosturivalmistajan Argos Guindastes Industria e Eomercio S.A:n kanssa ja näiden tuotteiden myynnistä Brasilian markkinoille Argos Kesla tuotemerkillä. Konepajajärjestelmien kehittämiä tuotteita esiteltiin 2015 Euroopan suurimmassa voimansiirtoalan tapahtumassa Hannoverissa ja myös perinteisillä Alihankintamessuilla Tampereella myös Metsäkoneryhmän messutoiminta oli aktiivista yhdessä jälleenmyyjien kanssa. Tase ja rahoitus Konsernin tilikauden 2015 päättävän taseen loppusumma oli 33,2 miljoonaa euroa ( ,0 miljoonaa euroa). Taseen loppusummaa pienensivät edelliseen tilikauteen nähden mm. LEAN-hankkeen kautta tapahtunut käyttöpääoman väheneminen sekä tilikauden poistoja merkittävästi matalampi investointiaktiviteetti. Konsernin rahoitustilanne ja maksuvalmius säilyivät katsauskaudella hyvinä. Rahalaitoslainojen määrä pieneni katsauskaudella nettomääräisesti tuhatta euroa. Liiketoiminnan rahavirta oli katsauskaudella tuhatta euroa positiivinen (1-12/ tuhatta euroa negatiivinen). Konsernin tilikauden 2015 lopun omavaraisuusaste oli 32,1 % ( ,3 %). Konsernin nettovelkaantumisaste oli tilikauden päätteeksi 141,8 % ( ,1 %). Vuoden 2016 investointiaktiviteetti tulee jatkumaan maltillisena. Henkilöstö Kesla-konsernin palveluksessa oli tilikauden 2015 aikana keskimäärin 260 henkilöä (vuonna henkilöä). Henkilöstön kokonaismäärä oli tilikauden päättyessä 275 henkilöä ( henkilöä). Konsernin liikevaihdon pienenemisen vuoksi konsernin yhtiöt joutuivat sopeutumaan tilanteeseen lomautuksin ja irtisanomisin. Tytäryhtiö MFG Components Oy:stä Ilomantsin tehtaalta vähennettiin syksyllä 5 työsuhdetta sekä sovittiin henkilöstön kanssa heikentynyttä kuormitusta vastaavista lomautuksista. Emoyhtiö Kesla Oyj:ssä vähennettiin eläkeratkaisujen kautta yhteensä 6 työsuhdetta. Lisäksi henkilöstömäärä väheni yhteensä 14 hengellä toimenkuvien uudelleen järjestelyjen ja yhdistelyjen myötä. Vähennysten lisäksi henkilöstön kanssa sovittiin määräaikaisista lomautuksista, kestoltaan enintään 90 päivää ja enintään saakka. Riskit ja epävarmuustekijät Keslan merkittävimmät operatiiviset ja strategiset riskit ja epävarmuustekijät liittyvät mahdollisiin liiketoimintaympäristön äkillisiin ja/tai pitkäkestoisiin, ennustamattomiin muutoksiin, yhteistyökumppanimuutoksiin sekä Keslan toimintojen ja tuotteiden kansainväliseen kilpailukykyyn, omaisuuseriin ja henkilöstöön liittyviin riskeihin. Vallitsevan markkinatilanteen merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät Euroopan ja muun maailman talouskasvukehitykseen, rahoitusmarkkinoiden toimivuuteen sekä yksittäisenä merkittävänä markkina-alueena Venäjän talouspoliittisen tilanteen kehittymiseen. Häiriöt kansainvälisessä talouskasvussa ja/tai rahoitusmarkkinoilla voivat johtaa investointituotteiden kysynnän heikkenemiseen nykyisestään Euroopassa. Venäjän talouspoliittisen häiriön edelleen jatkuminen voi johtaa Venäjän talouskriisin syvenemiseen entisestään ja länsimaisten investointihyödykkeiden kysynnän pidempiaikaiseen heikennykseen. Epävarmuustekijöiden mahdollisella toteutumisella voi olla negatiiviset vaikutukset Keslan kykyyn ylläpitää ja kehittää kannattavaa liiketoimintaa. Mahdolliset rahoitusmarkkinoiden häiriöt kasvattaisivat Keslan rahoituksellisia riskejä rahoituksen saatavuudessa ja hinnassa sekä kasvattaisivat potentiaalisiin asiakasluottotappioihin liittyvää riskiä.
5 KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo /11 Kesla pyrkii ennaltaehkäisemään ja pienentämään riski- ja epävarmuustekijöiden vaikutusta konsernin liiketoimintoihin hakemalla pitkäjänteisiä ja luotettavia yhteistyökumppanuuksia ja liiketoimintaratkaisuja eri muodoissaan. Konsernin asiakkuuksien laajentaminen yhdessä laajan tuotevalikoiman kanssa pienentävät konsernin riippuvuutta yksittäisen markkinan ja asiakkuuden kysynnänvaihteluista. Liiketoiminnan kannattavuutta pyritään ylläpitämään tuottavuuden parantamiseen liittyvillä kehitystoimenpiteillä ja investoinneilla sekä markkinaperusteisilla hinnantarkastuksilla. Rahoitusriskejä pienennetään aktiivisella kassavirran ohjaamisella, myyntisaamisten aktiivisella valvonnalla sekä rahoitustarpeiden hyvällä ennakoinnilla. Riskeistä ja niihin varautumisesta löytyy enemmän tietoa vuoden 2014 vuosikertomuksesta sivuilta Lähiajan näkymät Keslan tilauskanta oli tilikauden 2015 lopussa vertailuvuotta korkeammalla tasolla ollen 8,4 miljoonaa euroa ( ,4 miljoonaa euroa. Kuluneen tilikauden viimeinen kvartaali oli liikevaihdollisesti edellisvuoden viimeistä kvartaalia parempi sekä Metsäkoneet- että Konepajajärjestelmät segmenteissä. Edellisen kerran konsernin liikevaihto kasvoi vuoden 2014 kolmannella kvartaalilla edellisvuoden vastaavaan kvartaaliin verrattuna. Vuoden 2015 loppuvuoden käänteestä huolimatta, Keslan lähiajan näkymiin liittyy epävarmuustekijöitä yleisen talouskehityksen vuoksi. Keslan tuotteiden markkinakysynnällä on ollut vahva kytkös kunkin markkinan bruttokansantuotteen kehittymiseen ja tähän liittyy riskejä etenkin kotimaassa sekä Venäjän talouteen kytkeytyvissä markkinoissa. Toisaalta sellu- ja biotuotetehtaita on maailmalla rakenteilla tai suunnitteilla runsaasti. Niiden rakentaminen tuo uusia mahdollisuuksia sekä Metsäkoneryhmän tuotteille että Konepajajärjestelmille, joka toimittaa voimansiirtoon liittyviä komponentteja ja osakokonaisuuksia tehtaiden laitteistoihin useammalle tehdas- ja laitetoimittajalle. Lisäksi Keslan ja Valtran sopima yhteistyö luo edellytyksiä traktoreiden metsävarusteiden viennin kasvulle lähivuosina. Vallitsevassa liiketoimintaympäristössä Keslan liikevaihdon odotetaan ylittävän vuoden 2015 tason ja liikevoiton odotetaan kääntyvän positiiviseksi. Hyvä hallinnointitapa Kesla Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n laatimaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance). Kesla Oyj:n hallinnointikoodi löytyy Keslan Internet -sivuilta osoitteessa kohdasta Sijoittajille - Hallinnointi. Lisätietoja Keslan hallinnointitavasta löytyy Keslan kotisivuilta sekä Keslan vuosikertomuksesta, joka on julkaistu pdf -muodossa Keslan kotisivuilla osoitteessa Vuosikertomuksen voi tilata myös puhelimitse numerosta Kesla Oyj:n hallitus on päättänyt, ettei yhtiön toiminta ja toiminnan laajuus huomioiden ole tarpeellista perustaa erillistä tarkastusvaliokuntaa. Hallituksella on ohjelma ja tavoitteet tarkastustoiminnan järjestämiseksi. Tavoitteena on varmistaa, että liiketoiminnan riskien hallinta on riittävää ja asianmukaista, että yhtiössä tuotettava informaatio on luotettavaa sekä että yhtiön sisäinen valvonta on toimivaa ja luotettavaa. Hallituksen esitys voitonjaosta, omien osakkeiden hankkimis- ja myyntivaltuutuksesta Kesla Oyj:n, konsernin emoyhtiön, vapaa oma pääoma on tuhatta euroa, josta tilikauden 2015 tappio on 625 tuhatta euroa. Hallitus esittää Joensuuhun kokoon kutsuttavalle yhtiökokoukselle, että jakokelpoisista voittovaroista ei jaeta osinkoa tilikaudelta Hallitus esittää yhtiökokoukselle myös, että omien osakkeiden hankinta- ja myyntivaltuutusta jatketaan vuonna Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Hallussa olevat omat osakkeet Yhtiön hallussa oli tilikauden 2015 lopussa omia osakkeita kpl, joiden osuus kaikkien osakkeiden määrästä on 0,4 % ja äänimäärästä 0,1 %.
6 KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo /11 Laadintaperiaatteet Tilinpäätös on laadittu noudattaen IAS 34 standardin mukaisia vaatimuksia. Tilinpäätöksen laatimisessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin tilinpäätöksessä vuodelta TAULUKKO-OSA KONSERNIN TULOSLASKELMA Liikevaihto Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos Liiketoiminnan muut tuotot Aineiden ja tarvikkeiden käyttö Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Poistot Liikearvon arvonalentuminen Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoituskulut (netto) Tulos ennen veroja Tuloverot Tilikauden tulos Tilikauden laaja tulos Jakautuminen Emoyhtiön omistajille Määräysvallattomille omistajille Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu laimentamaton/laimennettu osakekohtainen tulos, euroa sekä A- että B-osakkeille -0,53 0,05-0,26-0,04
7 KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo /11 KONSERNIN TASE VARAT Pitkäaikaiset varat: Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Liikearvo Muut aineettomat hyödykkeet Muut varat Muut pitkäaikaiset saamiset Laskennalliset verosaamiset Lyhytaikaiset varat: Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut saamiset Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset 9 1 Rahavarat VARAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto 6 6 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Kertyneet voittovarat Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ Pitkäaikaiset velat: Laskennallinen verovelka Varaukset Rahoitusvelat Lyhytaikaiset velat: Ostovelat ja muut velat Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat - - Lyhytaikaiset korolliset velat VELAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ Konserniliikearvo on syntynyt MFG Components Oy:n hankinnan yhteydessä.
8 KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo /11 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSESTA (1000 EUR) Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma 1000 Osakepääoma Ylikurssirahasto Kertyneet voittovarat SVOP Muuntoerot Yhteensä Vähemmistöosuus Oma pääoma yhteensä Oma pääoma Osingonjako Osakkeiden hankinta Tilikauden laaja tulos Oma pääoma Oma pääoma Osingonjako Tilikauden laaja tulos Oma pääoma KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA Liiketoiminnan rahavirrat Tilikauden laaja tulos Oikaisut laajaan tulokseen Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutokset: Myynti- ja muiden saamisten muutos Vaihto-omaisuuden muutos Osto- ja muiden velkojen muutos Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja Maksetut korot Saadut korot Maksetut verot Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirrat Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin Lainasaamisten takaisinmaksut 7 14 Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden myynnit Saadut korot investoinneista 3 6 Investointien rahavirta Rahoituksen rahavirrat Lainojen nostot Lainojen takaisinmaksut Määräysvallattomien omistajien osuuksien hankinta -231 Rahoitusleasingvelkojen maksut Maksetut osingot Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa
9 KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo /11 TUNNUSLUVUT 1-12/ /2014 Laimentamaton tulos/osake, EUR -0,53 0,05 sekä A- että B-osakkeille Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos/osake, EUR -0,53 0,05 sekä A- että B-osakkeille Oma pääoma/osake, EUR 3,13 3,72 Omavaraisuusaste, % 32,1 35,3 Nettovelkaantumisaste, % 141,8 133,1 Taseen loppusumma (1000 EUR) Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen (1000 EUR) Oman pääoman tuotto, % -15,3 1,1 Sijoitetun pääoman tuotto, % -5,6 2,3 Henkilöstö keskimäärin VELAT JA NIIDEN VAKUUDEKSI ANNETUT KIINNITYKSET (1000 EUR) 1-12/ /2014 Omasta puolesta annetut vakuudet Rahalaitoslainat Annetut kiinteistökiinnitykset Annetut yrityskiinnitykset Vakuudeksi annetut kiinnitykset yhteensä Tytäryhtiöiden puolesta annetut vakuudet Limiittiluottojen ja osamaksuvelkojen takaukset Rahalaitoslainoihin sisältyi katsauskauden päättyessä tuhatta euroa rahoituskohdevakuudellisia osamaksuvelkoja ( tuhatta euroa). Lisäksi emoyhtiö on pantannut omistamansa MFG Components Oy:n osakkeet lainojensa vakuudeksi. Panttaus voidaan purkaa ,00 euron ylimääräistä lainan lyhennystä vastaan.
10 KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo /11 RAHOITUSVAROJEN JA VELKOJEN KÄYVÄT ARVOT Rahoitusvarojen ja -velkojen kirjanpitoarvot eivät poikkea käyvästä arvosta. TOIMINTASEGMENTIT 1-12/2015, 1000 Metsäkoneet Konepajajärjestelmät Eliminointi Yhteensä Tulos Ulkoinen liikevaihto Segmenttien välinen liikevaihto Liikevaihto yhteensä Segmentin tulos ennen veroja Konsernin tulos ennen veroja /2014, 1000 Tulos Ulkoinen liikevaihto Segmenttien välinen liikevaihto Liikevaihto yhteensä Segmentin tulos ennen veroja Konsernin tulos ennen veroja /2015, 1000 Tulos Ulkoinen liikevaihto Segmenttien välinen liikevaihto Liikevaihto yhteensä Segmentin tulos ennen veroja Konsernin tulos ennen veroja /2014, 1000 Tulos Ulkoinen liikevaihto Segmenttien välinen liikevaihto Liikevaihto yhteensä Segmentin tulos ennen veroja YHTIÖN VUOSINELJÄNNESTEN LIIKEVAIHDOT JA TULOKSET ENNEN VEROJA (1000 EUR) Liikevaihto Tulos ennen veroja Tammi-Maaliskuu Huhti-Kesäkuu Heinä-Syyskuu Loka-Joulukuu Yhteensä Tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastettuja.
11 KESLA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE klo /11 Konsernin taloustiedottaminen vuonna 2016 Tilikauden 2015 vuosikertomus julkaistaan yhtiön internet-sivuilla Kesla Oyj julkaisee alkavalla tilikaudella yhden 6 kk:n osavuosikatsauksen tilanteen mukaisesti. Osavuosikatsaus julkaistaan tiistaina Kesla Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestetään Joensuussa torstaina Joensuu, KESLA OYJ Hallitus LISÄTIETOJA: Kesla Oyj, toimitusjohtaja Simo Saastamoinen, puh JAKELU: NASDAQ Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet Kesla on metsäteknologian kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee aines- ja energiapuukorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Keslan tuotteita ovat mm. kuormaimet ja metsäperävaunut, puutavara-, metsäkone- ja kierrätysnosturit, harvesteri- ja energiakourat sekä hakkurit. Kesla on tytäryhtiönsä kautta myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Konsernin liikevaihto oli vuonna ,1 miljoonaa euroa. Metsäkoneryhmän liikevaihdosta viennin osuus oli 69,0 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiö Sinzheimissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 275 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan NAS- DAQ Helsinki Oy:ssä.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
Kansainvälinen korkeasuhdanne konepajatuotteissa nosti raaka-aineiden ja komponenttien hintoja ja aiheutti häiriöitä toimituksiin tilikauden aikana.
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.1.2008 klo 9.00 KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2007 Kesla-konsernin liiketoiminta kehittyi myönteisesti tilikaudella 2007. Kannattavan kasvun tavoitteeseen päästiin markkinoiltaan
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Vahvan kansainvälisen markkinatilanteen aiheuttamat raaka-aineiden ja komponenttien hinta- ja saatavuuspaineet jatkuivat katsauskaudella.
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.10.2007 klo 8.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2007 Kesla-konsernin liiketoiminta jatkoi myönteistä kehitystään myös vuoden 2007 kolmannella vuosineljänneksellä. Konsernin
TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta
26.10.2015 TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS Tätä täydennystä ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
KESLA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015
1/12 KESLA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015 2/12 Konsernin ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto laski -19,0 % edellisvuoden tammi-kesäkuuhun
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55
1 (8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Liikevaihto 26,5 Me (26,3 Me vertailukaudella 2011), kasvua 0,7% Liikevoitto 4,3 Me
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00
Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
Raision yhtiökokous 23.3.2016
Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki
FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Keslan liiketoiminta jatkoi katsauskaudella kannattavan kasvun uralla vertailukauteen nähden.
KESLA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.4.2011 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2011 Keslan liiketoiminta jatkoi katsauskaudella kannattavan kasvun uralla vertailukauteen nähden. Vertailukautena tarkoitetaan
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2016 Vakaa kehitys jatkui Elecsterillä YHTEENVETO Liikevaihto 10,2 MEUR (1-3/2015: 11,0 MEUR) Liikevoitto 0,8
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA
KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2016 www.kesla.com KESLA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2016 1 Konsernin liikevaihto kasvoi edellisvuoden 40 miljoonasta eurosta 42 miljoonaan euroon. Konsernin
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
Markkinoiden elpyminen tuki Keslan liiketoimintojen positiivista kehitystä
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.8.2010 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 Markkinoiden elpyminen tuki Keslan liiketoimintojen positiivista kehitystä Huhti-kesäkuu 2010 lyhyesti: - konsernin
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
Myynti 1.000 kpl 2008/2009
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2008-28.2.2009 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen
Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30
ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2015 Elecsterin hyvä kehitys jatkui Yhteenveto luvuista Loka-joulukuu: Liikevaihto 13,0 MEUR (10 12/2014:
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.4.2007 klo 9.00
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.4.2007 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 Kesla-konsernin liiketoiminnan myönteinen kehitys jatkui vuoden 2007 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Konsernin kolmen
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/atria/rss/newsentry.aspx?id=1000717206&culture=fi-fi
Tulosta sivu Atria Yhtymä Oyj PÖRSSITIEDOTE 26.7.2005 KLO 10.00 ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Atria-konsernin liikevoitto katsauskaudelta oli 15,9 miljoonaa euroa (20,1 milj. euroa).
Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).
JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa
Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.
KONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
Tilintarkastamaton FINNFOREST
Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
Kesla Oyj Osavuosikatsaus
1/10 Kesla Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2014 METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2014 2/10 Konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella vuoden 2013 vastaavaan ajankohtaan nähden.
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2017 PÖRSSITIEDOTE 9.11.2017 KLO 9:10 TULOS LÄHES KAKSINKERTAINEN - Liikevaihto 40,0 miljoonaa euroa (28,3 milj. euroa) - Liikevoitto 2,0 miljoonaa euroa
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 9.00 KESLA OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.8.2007 klo 9.00 KESLA OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. 30.6.2007 Kesla-konsernin liiketoiminta kehittyi myönteisesti vuoden 2007 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Konsernin liikevaihto
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KORJATTU PÖRSSITIEDOTE KLO 9:30
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2017 - KORJATTU PÖRSSITIEDOTE 10.8.2017 KLO 9:30 LIIKEVAIHTO KASVOI 40%. - Liikevaihto 26,0 miljoonaa euroa (18,5 milj. euroa) - Liikevoitto 1,3 miljoonaa
PÖRSSITIEDOTE klo 9.00
PÖRSSITIEDOTE 21.4.2009 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009 Syksyllä 2008 alkanut voimakas kansainvälisen taloussuhdanteen heikkeneminen yhdessä rahoitusmarkkinoiden epävarmuuden kanssa
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
Containerships Oyj:n osavuosikatsaus Avainluvut: Kasvu jatkuu Markkinatilanne ja keskeiset tapahtumat Tuloskatsaus Q1/2018
Containerships Oyj Pörssitiedote 16.5.2018 klo 09.00 Containerships Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018 Avainluvut: Kasvu jatkuu - Liikevaihto 62,6 (55,7) milj. euroa - Käyttökate 4,0 (3,5) milj. euroa
Oikaisut IFRS Julkaistu
:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli
Vertailukautena tarkoitetaan tässä tiedotteessa vuoden 2012 tammi-syyskuuta ellei toisin erikseen mainita.
KESLA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 22.10.2013 klo 9.00 KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Euroopan heikko talousympäristö heijastui Keslan liiketoimintoihin katsauskaudella. Haastavassa toimintaympäristössä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto