Ilmestyskirja 13. Ilm. 11:3-13
|
|
- Riitta Lehtilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Ilmestyskirja 13 Ilm. 11:3-13 Olemme tässä Alusta alkaen -ohjelmassa selittämässä Ilmestyskirjaa. Olemme päässeet luvun 11 alkuun. Siinä kuvataan kahta todistajaa, jotka Jumala lupasi antaa maailmaan todistamaan Jeesuksesta, ennen kuin lopullinen maailmanloppu ja tuomiopäivä koittaisivat.»minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää.» Nämä todistajat ovat ne kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä. Jos joku aikoo tehdä heille pahaa, heidän suustaan lähtee tuli, joka nielee heidän vihollisensa. Näin on kuoleva jokainen, joka aikoo heille pahaa. Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei tule sadetta koko sinä aikana, jona he sanaa julistavat. Heillä on myös valta muuttaa vedet vereksi ja piinata maata kaikenlaisilla vitsauksilla niin usein kuin haluavat (Ilm. 11:3-6) Keistä on kyse? Kyselimme jo viime kerralla,että keitä tässä oikein tarkoitetaan? Kirkkohistoria on täynnä arvailuja. Esimerkiksi Luther ja Melanchton ovat saaneet ääniä, koska he olivat väkeviä evankeliumin julistajia. Ongelmana tällaisissa tulkinnoissa on kuitenkin se, että Ilmestyskirjan yksitysikohtainen kuvaus kahdesta todistajasta ei sovi kehenkään kirkkohistorian hahmoon. Paljon todennäköisempää on, että jälleen on kyse apokalyptisestä eli ilmestyskirjallisuuden vertauskuvallisesta kielestä. Kaksi todistajaa ovat vertauskuva kristillisestä seurakunnsta. Sen tehtävänä on todistaa tässä maailmassa Jeesuksesta, senkin uhalla, että se joutuu vainotuksi ja jotkut sen jäsenet jopa tapetaan siksi, että he puhuvat Jeesuksesta. Tällainen tulkinta on perusteltu, kun huomataan, että tekstin kuvauksessa kahdesta todistajasta on yhdistelty monia piirteitä Vanhan testamentin keskeisistä profeetoista ja Jumalan kansan johtajista. Se, että kaksi todistajaa ovat kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, viittaa Sakarjan kirjan lukuun 4, jossa puhutaan näillä vertauskuvilla kahdesta Israelin pakkosiirtolaisuuden jälkeisen ajan kansanjohtajasta, kuvernööri Serubbaabelista ja ylipappi Joosuasta (Sak. 4:3-14). Se, että kahden todistajan suusta lähtee tuli, joka nielee ne, jotka yrittävät tehdä heille pahaa, se viittaa profeetta Jeremiaan, jolle Herra sanoi: Koska israelilaiset ovat tällaista puhuneet, minun sanani, jotka annoin suuhusi, Jeremia, muuttuvat tuleksi. Ja tämän kansan minä teen polttopuiksi, se joutuu tulen ruoaksi. (Jer. 5:14)
2 2 Kahden todistajan suusta tulevaa tulta ei pidä tulkita kirjaimellisesti. Tuli tarkoittaa sitä, että Jeesuksen uskolliset todistajat voittavat heitä vahingoittamaan pyrkivät tyypit sanoillaan, jotka Jumala heille vainon kohdatessa antaa. Se taas, että kahdella todistajalla on valta sulkea taivas sateelta, on viittaus profeetta Eliaan, jonka kerrotaan 1. Kuningasten kirjan luvussa 17 ja 18 tehneen näin. Kyseessä oli rangaistus Israelin kansan synneistä ja katumattomuudesta. Se, että kahdella todistajalla on valta muuttaa vedet vereksi ja piinata maata kaikenlaisilla vitsauksilla on viittaus Moosekseen, jolle Jumala antoi tuollaisen vallan, jotta hänen faraolle osoittamansa vaatimus päästää Israelin kansa vapaaksi saisi painoarvoa (ks. esim. 2. Moos. 7:19). Se taas, että todistajia on nimenomaan kaksi, on mielestäni viittaus siihen, että Jeesus lähetti opetuslapsensa pareittain julistamaan valtakunnan evankeliumia. On siis ilmeistä, että Ilmestyskirjan kuva kahdesta todistajasta on yhdistelmä siitä, millaisia Jumalan sanansaattajat ovat olleet. Sellainen nyt tässä ajassa on seurakunta Kristuksen todistajana. Säkkivaatteessa 42 kuukautta? Mitä sitten tarkoittaa se, että kaksi todistajaa olivat pukeutuneet säkkivaatteeseen? Tällainen vaate on Vanhassa testamentissa katumuksen vertauskuva. Kaksi todistajaa pukeutuvat tällä tavalla, koska he katuvat sen ihmiskunnan syntejä, johon he itsekin kuuluivat ja samalla anoivat, että Jumala armahtaisi ja säästäisi ihmisiä tuomiostaan. Tämä todistajien säkkivaatteen muistaminen on minusta hyvin merkityksellistä tänä aikana, jolloin kirkossa kuulee sellaisia äänenpainoja, että sen julistuksessa ei saisi lainkaan kuulua Jumalan tuomio. Kyllä saa ja kyllä pitää. Vaikka sanomamme on perimmiltään Kristuksen eli teurastetun Karitsan ihmiskunnalle tuoma armahdus, niin silti julistuksessa on kuuluttava myös Jumalan tuomio synnistä. Miksi muuten sitä armahdusta tarvittaisiin? (Tässä yhteydessä tulee mieleen toimittaja Tuomas Enbusken Iltalehdessä julkaisema kolumni, jossa hän melko räävittömästi mutta mielestäni aivan syystä päivittelee nykykirkon halua mielistellä ihmisiä. Enbuske kertoo, että kirkon tehtävä on saarnata taivaasta ja helvetistä. Ja siitä, että Kristus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden. Samassa yhteydessä hän kysyy: Vai turhaanko niitä syntejä on tässä tullut tehtyä? ) No mitä ihmettä tarkoittaa tuo, että näiden todistajien tehtävänä on julistaa Jumalan sanaa tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää? Tuo ajanjakso on 42 kuukautta eli kolme ja puoli vuotta. Sekin on ilmeisesti tulkittava vertauskuvallisesti. Ilmestyskirjan näyissä tuon mittainen aika kestää siitä, kun saatana syöstään maan pinnalle terrorisoimaan ihmisiä ja varsinkin kirkkoa, siihen asti, kun Kristus palaa takaiisn maan päälle ja voittaa saatanan. Eli tuo tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää luultavasti tarkoittaa tätä vaivan aikaa, jolloin kirkkoa ainakin jossain määrin vainotaan ja sen tekemää todistustyötä yritetään painaa alas.
3 3 Peto voittaa Kristuksen todistajat Kun he ovat päättäneet todistajantyönsä, käy syvyydestä nouseva peto taisteluun heitä vastaan, ja se voittaa heidät ja tappaa heidät. Heidän ruumiinsa lojuvat sen suuren kaupungin kadulla, jota profeettojen puheissa kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin. Kolmen ja puolen päivän ajan käy ihmisiä eri kansoista, heimoista, kielistä ja maista katselemassa heidän ruumiitaan, eikä niitä anneta haudata. Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan, pitävät juhlia ja lähettävät toisilleen lahjoja, sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin vaivanneet maan asukkaita. (Ilm. 11:7-10) Tässä tuota syvyydestä nousevaa petoa ei sen tarkemmin esitellä, mutta myöhemmin, luvusta 13 alkaen, saamme kuulla siitä lisää. Mutta tämän perusteellakin voi päätellä, että peto tarkoittaa itseään perkelettä tai sen tärkeätä käsikassaraa. Peto voittaa Kristuksen todistajat ja tappaa heidät. Tämä on tietenkin erittäin epäoikeudenmukaista, sillä nuo kaksi todistaja ovat toimineet Jumalan käskystä ja hänen lähettäminään, todistaen Jeesuksesta ja hänessä olevasta pelastuksesta. Ilmestyskirjan näyn tarkoituksena on siis sanoa, että maailmassa tapahtuu tällaista äärimmäistä vääryyttä. Jumalan sallii sellaista, vaikka hänen omansa toimisivat juuri oikein todistaessaan Jeesuksesta. Maailman silmissä tällainen näyttää siltä, että perkele voittaa kristityt. Mutta tosiasiassa tässä käykin niin, että kristityt voittavat perkeleen pysymällä uskollisina kuolemaan asti. Näinhän Jeesuskin voitti perkeleen suostumalla äärimmäiseeen heikkouteen, ristille. Antiikissa oli tapana, että voitettujen vihollisten ruumiit haudattiin. Näin heille osoitettiin edes jonkinlaista kunnioitusta ja inhimillisyyttä. Kun kahden todistajan ruumiiden annetaan lojua kaupungin kaduilla eikä niitä haudata, se on osoitus äärimmäisestä vihasta. Se viha on niin voimakasta, että ihmiset iloitsevat kahden todistajan kohtalosta, pitävät juhlia heidän ruumiitaan katsellen ja antavat toisilleen lahjoja, kuten roomalaisessa Saturnalia -juhlassa tehtiin. Sitä viettettiin viikko joulukuun 17 päivästä alkaen. (Joku voisi tästä päätellä, että joululahjojen antaminen on äärimmäisen pakanallista, mutta se on harhaista päättelyä.) Mistä johtuu tuollainen viha ja juhlinta Kristuksen todistajia vastaan? Tekstin mukaan siitä, että nuo nuo kaksi profeettaa olivat pahoin vaivanneet maan asukkaita. Millä tavalla vaivanneet? Hehän olivat todistaneet Jeesuksesta ja hänessä olevasta pelastuksesta. Tämä on osoitus siitä, että paradoksaalisesti saarna Jeesuksessa olevasta armosta ja anteeksiantamuksesta aiheuttaa ihmisissä usein torjuntaa ja vihaa. On nimittäin hyvin vaikeata hyväksyä sitä, että minä olen Jumalan edessä niin syntinen ja tuomion alainen, että tarvitsen Jeesuksen uhrikuolemaa syntieni sovitukseksi. Sellainen on äärimmäisen
4 4 nöyryyttävää, eikä ihminen luonnostaamn suostu siihen. Hän yrittää mieluummin kaikin keinoin päteä Jumalan edessä omin voimin. Jos Jumala ei siihen suostu, vaan osoittaa ihmisten puolesta kuolleeseen Jeesukseen, niin se on erittäin loukkaavaa ja saa aikaan jähmeää vihaa Jeesuksen todistajia vastaan. Suuri kaupunki Mikä sitten on tuo suuri kaupunki, jonka kadulla kahden todistajan ruumiit joutuvat makaamaan kolme ja puoli päivää? Toisaalta se on Jerusalem, sillä siellähän Herramme ristiinnaulittiin. Toisaalta sitä sanotaan tässä Sodomaksi ja Egyptiksi. Ne taas ovat väkivallan, haureuden ja orjuuttamisen symboleita. Kun nämä kaikki piirteet pannaan yhteen, saadaan tulokseksi, että kyse on koko Rooman imperiumista. Sen alaisena Jeesus ristinnaulittiin, eli teloitettiin mahdollisimman kivuliaalla ja häpeällisellä tavalla. Ilmestyskirjan tarkoituksena on sanoa, että Rooman imperiumi on pohjimmiltaan väkivaltainen, irstas, orjuuttava ja jumalanvastainen. Siltä voi siis odottaa juuri sitä, että se panee kärsimään ne kristityt, jotka uskaltavat todistaa Kristuksesta. Ilmestyskirjan tulkitsija joutuu kysymään, että onko edelleen olemassa tällainen kristittyjä vastustava imperiumi. Jossain mielessä on. Kristityt ovat kevyesti maailman eniten uskonnollista vainoa kärsivän uskonnon edustajia. Meillä Suomessa on melko hyvin toimiva uskonnonvapaus, mutta kaikkialla ei ole. Hyvin monessa maassa Kristuksesta todistaminen tuo mukanaan pilkaa, vankilaa, ruoskaa, kepitystä tai mestauksen. Suomessa tuollaista ei tapahdu, mutta ei meilläkään ole kovin mediaseksikästä puhua Jeesuksesta. Kirkkoa siedetään paljon paremmin, jos se markkinoi vaikkapa ilmastonmuutoksen vastustamista ja kasvisruokavaliota. Ihmiset haluavat tutkimusten mukaan kirkolta kaikkein vähiten sitä, että se olisi enemmän evankelioiva. Kaksi todistajaa otetaan taivaaseen Mutta noiden kolmen ja puolen päivän kuluttua tuli profeettoihin elämän henki, jonka Jumala oli lähettänyt, ja he nousivat jaloilleen. Kauhu valtasi kaikki, jotka sen näkivät. He kuulivat, kuinka taivaasta huudettiin kovalla äänellä: "Nouskaa tänne!", ja vihollistensa nähden profeetat nousivat pilven kannattelemina taivaaseen. Samalla hetkellä tuli ankara maanjäristys. Kymmenesosa kaupungista sortui, ja järistyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta ihmistä. Muut kauhistuivat ja taipuivat kunnioittamaan taivaan Jumalaa (Ilm. 11:11-13). Kahdella todistajalla oli valta lyödä maata vitsauksilla, kuten kuivuudella. Mutta he eivät saaneet voittoa sitä kautta. Tämä osoittaa, että Jumala ei tahdo voittaa vallalla ja voimalla, vaan kärsimyksellä ja heikkoudella. Näinhän Jeesukselle kävi, ja näin käy myös hänen todistajilleen. Lopullinen voitto koittaa ylösnousemuksessa. Mutta ilmeisesti näky haluaa sanoa muutakin. Jumala elävöittää Kristuksen todistajat muutenkin keskellä heidän heikkouttaan, ei niinkään joidenkin valtavien ihmeiden kautta.
5 5 Kommentaari kertoo, että sekin on osoitus Jumalan armosta, että kahden todistajan ylösnousemusta seuraava maanjäristys tuhosi vain kymmenesosan kaupungista ja vain seitsemän tuhatta ihmistä kuoli. Mutta verrattuna Ilmestyskirjan aikaisempiin tuhon kuvauksiin tämä on lievää. Aiemminhan Jumalan vihan tuomissa kurituksissa on kuollut aina kolmasosa maan väestöstä kerralla. Kun nyt kuolee vain seitsemän tuhatta, niin se osoittaa, että Jumala lieventää rangaistustaan. Ja se näyttää olevan hyvä strategia. Kaikki muut paitsi nuo seitsemän tuhatta kuollutta kauhistuvat ja taipuvat kunnioittamaan Jumalaa. Se on ihan eri asia kuin se, mitä tapahtui noiden massiivisten katastrofien jälkeen. Silloin ihmiset vain paaduttivat itsensä ja jatkoivat törkeää ja jumalanvastaista elämäänsä.
Ilmestyskirja 12. Ilm. 10:1-11:6
1 Ilmestyskirja 12 Ilm. 10:1-11:6 Olemme tässä Alusta alkaen -ohjelmassa selittämässä Ilmestyskirjaa. Viimeksi kuulimme siitä, kuinka seitsemän enkeliä valmistautui puhaltamaan trumpetteihinsa. Jokaisen
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Näiden pahojen voimien ja pahojen henkien päämies on juuri saatana, sielunvihollinen.
Raamattutunti 15.10.2009 JUMALAN KAHLEKOIRA Saatana on meidän pahin vihollisemme. Meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, siis ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja ja voimia vastaan ja viimekädessä
Elämä Jumalan lapsena
1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Totuuden Henki. Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15
1 Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15 Totuuden Henki Olemme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä käsittelemässä Jeesuksen jäähyväispuhetta, jonka hän piti opetuslapsilleen viimeisellä
Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Taivas, Jumalan kaunis koti
Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Maailma pysyy olemassa Jumalan kärsivällisyyden vuoksi
1 Alusta alkaen 12. Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.12.2007 Maailma pysyy olemassa Jumalan kärsivällisyyden vuoksi Vedenpaisumuksen jäljiltä maa oli veden turmelema, Jumalan vihan hävittämä. Sen kamaralle
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.
MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su )
Ryttylä 14. 01.2006 Matti Väisänen 1/6 JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su 15.01.2006) Kristuksessa rakas veljemme, Janne Koskela ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän sunnuntain
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu lapsille. Hesekiel: Näkyjen mies
Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan?
Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Ensimmäiseen ylösnousemukseen pääsevät valitut ovat onnellisia, koska toisella kuolemalla ei ole heihin valtaa. He siis saavat ikuisen elämän jo ensimmäisen
Luuk.24:13-35, Pääsiäinen
Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Mihin pelastutaan taivaaseenko?
Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien
Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.
1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt
Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta
Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Enkeli ja kirjakäärö, temppeli ja kaksi todistajaa
Esko Murto Ilm. 10 11 Enkeli ja kirjakäärö, temppeli ja kaksi todistajaa Kuudennessa luvussa alkanut sinettien murtaminen keskeytyi kuudennen sinetin jälkeen luvun 7 rohkaisevaa taivasnäkyyn sinettien
Ilmestyskirja 14. Ilm. 11:14-12:12
1 Ilmestyskirja 14 Ilm. 11:14-12:12 Olemme tässä Alusta alkaen -ohjelmassa selittämässä Ilmestyskirjaa. Olemme päässeet luvun 11 puoleen väliin ja kuulleeet kahdesta todistajasta, jotka julistivat maan
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Kuka Jeesus haluaa meille olla?
1 Johanneksen evankeliumin selitys 9 Joh. 3:9-15 Savonlinnan Tuomiokirkko, 16.9.2015 Kuka Jeesus haluaa meille olla? Viime kerralla tapasimme Nikodemos nimisen juutalaisten hallintomiehen, joka oli yöllä
Radion ortodoksinen aamuhartaus
1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan
Hesekiel: Näkyjen mies
Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Millainen on Kristuksen toinen tuleminen?
Millainen on Kristuksen toinen tuleminen? Vaikka Jeesus on Jumalan valtakunnan hallitsija ja itse valtakunnan tulemisesta sanotaan, ettei se tule nähtävällä tavalla, itse Kristuksen tulemisesta Raamattu
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien
Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta)
Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta) 1 Matteuksen evankeliumin luvun 24 alussa kerrotaan: Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen
Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.
Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Nettiraamattu lapsille. Tulen mies
Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children, Inc.
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Olemme tässä Alusta alkaen ohjelmassa selittämässä Ilmestyskirjaa. Viime kerralla pääsimme 2. luvun loppuun.
1 Ilmestyskirja 4 Ilm. 3:1-13 Olemme tässä Alusta alkaen ohjelmassa selittämässä Ilmestyskirjaa. Viime kerralla pääsimme 2. luvun loppuun. Nyt jatkamme luvun 3. alusta. Kolmannessa luvussa jatkuvat Vähä-Aasian
Nettiraamattu lapsille. Hyvästi, faarao!
Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu. lapsille. 40 vuotta
Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg, MB
Abodah Zarah. Rabbi J. Melamed
1 Abodah Zarah Rabbi J. Melamed 6.2.2013 Talmud Tänään haluan keskustella millä tavalla Talmudissa käsitellään juutalaisten ja kristittyjen välisiä suhteita. Todellisuudessa tämän tyyppisiä kertomuksia
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin
Hyvä suviseuraväki, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa!
Suviseurat, Lumijoki 1.7. 2011 Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon Jer. 29: 11 Hyvä suviseuraväki, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa! Raamattu todistaa, miten Jumala kutsui kansaansa
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Aihe: Kirjoitukset käyvät toteen - Matteuksen evankeliumi ja Vanha testamentti (VT)
Aihe: Kirjoitukset käyvät toteen - Matteuksen evankeliumi ja Vanha testamentti (VT) Matteus Matteus toimi Kapernaumissa tullimiehenä, Rooman valtakunnan veronkerääjänä. Jeesus kutsui Matteuksen seuraajakseen
Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao!
Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun
Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014
Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että
Hesekiel: Näkyjen mies
Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Nettiraamattu. lapsille. Tulen mies
Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg, MB
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra