Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7122/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7122/"

Transkriptio

1 Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7122/ ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä. TOIMINNANHARJOITTAJA Eewings Oy Kunni Sahalahti SELVITYKSEN KOHDE Selvitys koskee Kangasalan kaupungissa, osoitteessa Kunni 1, sijaitsevan broileritilan ympäristöluvan tarkistamistarvetta. Pirkanmaan ympäristökeskus on antanut päätöksen Erkki Mäkijärvi Oy:n ympäristölupahakemukseen broilerkasvattamosta, päätös nro 1998Y SELVITYKSEN PERUSTE Toiminta on luvanvaraista ympäristönsuojelulain 27 :n 1 momentin ja lain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 11 a) mukaan (eläinsuoja, joka on tarkoitettu vähintään munituskanalle tai broilerille)). Lisäksi toiminta on ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 1 kohdan 11 a) mukaisesti direktiivilaitos (siipikarjakasvattamot, kun siipikarjapaikkoja on yli ). Lain 80 :n 1 momentin mukaan ympäristölupa on tarkistettava, jos se ei vastaa voimassa olevia direktiivilaitoksen pääasiallista toimintaa koskevia päätelmiä eikä ympäristönsuojelulakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä taikka jos luvassa on määräys 78 :n mukaisista lievemmistä päästöraja-arvoista. Ympäristönsuojelulain 80 :n 2 momentin mukaan toiminnanharjoittajan on toimitettava valvontaviranomaiselle selvitys luvan tarkistamisen tarpeesta perusteluineen kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun Euroopan komissio on julkaissut päätöksen päätelmistä. Komissio julkaisi siipikarjan tai sikojen tehokasvatusta koskevat parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa koskevat päätelmät

2 2 TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN JA ASIAN VIREILLETULO Ympäristönsuojelulain 80 :n 3 momentin perusteella valvontaviranomainen arvioi, onko lupaa tarkistettava 1 momentin perusteella. Selvitys on toimitettu Pirkanmaan ELY-keskukselle SELVITYS Toiminnanharjoittaja on verrannut nykyistä toimintaa ja voimassa olevan ympäristöluvan määräyksiä BAT-päätelmiin. Selvityslomakkeen perusteella voidaan todeta, että Eewings Oy:n broilertilan toiminta vastaa suurelta osin BAT-päätelmiä, vaikka nykyisen ympäristöluvan määräykset eivät vastaakaan kaikilta osin BAT-päätelmien sisältöä. Tilan toiminnassa toteutuvat BAT-päätelmät 2 15, 20, 22, 26, 27, 29, 32. Lannan ravinnemääriä ja -päästöjä vähennetään mm. ruokinnan optimoinnilla ja levitystekniikoilla. Vettä ja energiaa käytetään tehokkaasti. Jäteveden syntymistä sekä päästöjä ehkäistään. Rakenteiden ja laitteiden kuntoa, raaka-aineiden ja energian kulutusta sekä eläinmääriä ja lannan muodostumista tarkkaillaan. Melua, pölyä ja hajua ehkäistään ja vähennetään. Eewings Oy:n ympäristöluvassa ei ole annettu määräyksiä tai kertoelmaosassa ei ole kuvausta lannan ravinnemäärien ja ammoniakkipäästöjen tarkkailusta ja vähentämisestä (BAT 3 ja 23 25). Lannan levittämiseen liittyen ei ole lupamääräyksiä (BAT 20 ja 22). Määräyksiä ei ole myöskään ympäristöjärjestelmästä (BAT 1), tehokkaasta energiankäytöstä (BAT 8), sähkön, veden ja polttoaineen kulutuksen tarkkailusta (BAT 29) tai melun tai pölyn vähentämisestä (BAT 10, 11 ja 27). Päätelmät ja 21 (lietelanta ja lannan prosessointi) ja ja (eri eläinlajit) eivät koske tilan toimintaa. Selvityksessä toiminnanharjoittaja toteaa, ettei ympäristölupaa ole tarpeen tarkistaa, sillä toiminta on BAT-päätelmien mukaista, se ei aiheuta ympäristöriskiä eikä siitä ole tullut melu- tai hajuvalituksia. Uutta lupaa tullaan hakemaan, kun vanhat kasvattamot uusitaan. Päästöjen mittaaminen ei suomalaisissa tuotanto-olosuhteissa vaikuta kovinkaan tarkoituksenmukaiselta. Ostorehujen koostumus huomioi jo nyt rehujen ruokinnallisen ravintosisältötehokkuuden. Päästökertoimiin perustuva kuormituksen arviointi on helposti toteutettavissa. Kaasujen ja lämmön talteenottojärjestelmät tai kaasupäästöjen puhdistaminen edellyttäisi teknologiaa, joka ei välttämättä toimi Suomen ilmastossa ilman huomattavia investointeja. Tällöin toimenpiteen teknistaloudellinen hyötysuhde jää matalaksi, eikä toimenpide siten välttämättä täytä BAT:in peruskriteeriä Vaihtoehtoisten energiamuotojen etsiminen ei ole välttämätöntä, sillä kasvattamojen lämpöenergia tuotetaan jo nyt kotimaisella uusiutuvalla polttoaineella. ASIAN KÄSITTELY Asiasta ei ole pidetty neuvottelua eikä tarkastusta. Viimeisin määräaikaistarkastus Eewings Oy:n broilertilalle on tehty

3 3 ASIAN RATKAISU Pirkanmaan ELY-keskus on tarkastanut ympäristönsuojelulain 80 :n 2 momentin mukaisen selvityksen ja tehnyt 80 :n 3 momentin mukaisen arvioinnin. Arvioinnin perusteella ELY-keskus määrää toiminnanharjoittajan jättämään luvan tarkistamista koskevan hakemuksen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle viimeistään Hakemus tulee tehdä ympäristönsuojeluasetuksen (YSA 713/2014) 10 :n mukaisesti. RATKAISUN PERUSTELUT Toimintaa koskevat nykyiset ympäristölupamääräykset eivät vastaa parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa koskevia päätelmiä. Esimerkiksi päästötasojen osalta luvassa ei ole raja-arvoja kasvatusvaiheen ammoniakkipäästöille. Myös tilalla jo käytössä olevat parhaiden käyttökelpoisten tekniikoiden mukaiset toimintatavat on huomioitava ympäristölupamääräyksissä. Hakemuksen jättämisen määräaikaa asetettaessa on otettu huomioon, että toiminnanharjoittajalle jää riittävästi aikaa mahdollisten muutosten toteuttamiseen. Lisäksi on otettu huomioon, että lupaviranomaisella on aikaa ratkaista tarkistamista koskeva lupa-asia hyvissä ajoin ennen kuin neljä vuotta on kulunut laitoksen pääasiallista toimintaa koskevien päätelmien julkaisemisesta. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 80 Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 34 OIKAISUN HAKEMINEN Ympäristönsuojelulain 194 :n mukaisesti toiminnanharjoittaja saa hakea oikaisua tähän päätökseen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirastolta. Oikaisuvaatimusohje on päätöksen liitteenä. HYVÄKSYNTÄ Tämän päätöksen on esitellyt ylitarkastaja Johanna Airola ja ratkaissut yksikön päällikkö Tuija Sievi-Korte. Asiasta antaa lisätietoja ylitarkastaja Johanna Airola (puh ). LIITTEET Oikaisuvaatimusohje PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Toiminnanharjoittaja

4 4 Tiedoksi Liite 1 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Kangasalan ympäristönsuojeluviranomainen OIKAISUVAATIMUSOHJE Tähän päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Oikaisuvaatimuskirjelmä on toimitettava Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa ei tiedoksisaantipäivää oteta lukuun. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, oikaisuvaatimusaika jatkuu vielä seuraavaan arkipäivään. Oikaisuvaatimuskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, postitse tai lähetin välityksellä. Postittaminen tai toimittaminen lähetin välityksellä tapahtuu lähettäjän vastuulla. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisua vaaditaan millaista oikaisua vaaditaan perusteet, joilla oikaisua vaaditaan oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa. Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Oikaisuvaatimuskirjelmään on liitettävä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys oikaisuvaatimusajan alkamisen ajankohdasta asiakirjat, joihin oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu ELY-keskukselle valtakirja, jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää asiamies. Oikaisuvaatimus toimitetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon osoitteella: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Wolffintie 35 PL 200, Vaasa tai sähköpostilla: kirjaamo.lansi(at)avi.fi

5 Tämä asiakirja on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument har godkänts elektroniskt Sievi-Korte Tuija :28

Selvitys koskee Kangasalan kaupungissa, osoitteessa Pakkalantie 356, sijaitsevan broilertilan ympäristöluvan tarkistamistarvetta.

Selvitys koskee Kangasalan kaupungissa, osoitteessa Pakkalantie 356, sijaitsevan broilertilan ympäristöluvan tarkistamistarvetta. Päätös 1(4) PIRELY/7131/2015 1.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien päätelmien

Lisätiedot

Selvitys koskee Sastamalan kaupungissa, osoitteessa Lumiaisentie 11, sijaitsevan lihasikalan ympäristöluvan tarkistamistarvetta.

Selvitys koskee Sastamalan kaupungissa, osoitteessa Lumiaisentie 11, sijaitsevan lihasikalan ympäristöluvan tarkistamistarvetta. Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7019/2015 13.10.2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien

Lisätiedot

Nekalan lämpökeskus, Tampere

Nekalan lämpökeskus, Tampere Päätös PIRELY/6530/2015 21.02.2018 Julkinen Tampereen Sähkölaitos Oy Voimakatu 17 33100 TAMPERE Nekalan lämpökeskus, Tampere ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/1186/2017 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/276/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/303/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/279/2016 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. Maatila Vesa Rantala Ookilantie YLISTARO. Käyntiosoite: Mesimäentie 439, Kätkänjoki

TOIMINNANHARJOITTAJA. Maatila Vesa Rantala Ookilantie YLISTARO. Käyntiosoite: Mesimäentie 439, Kätkänjoki Päätös EPOELY/2265/2017 8.12.2017 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie NURMO

Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie NURMO Päätös EPOELY/2023/2016 16.2.2018 Julkinen Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie 15 60550 NURMO ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan

Lisätiedot

Toiminnanharjoittaja esittää selvityksessään, että lupaa ei ole tarpeen tarkistaa.

Toiminnanharjoittaja esittää selvityksessään, että lupaa ei ole tarpeen tarkistaa. Päätös EPOELY/5104/2015 12.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. Saari Markku ja Saari Jari c/o Saari Markku Ahonkyläntie LUOPA

TOIMINNANHARJOITTAJA. Saari Markku ja Saari Jari c/o Saari Markku Ahonkyläntie LUOPA Päätös EPOELY/3186/2015 26.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. MTY Uusi-Ranta Arto ja Uusi-Ranta Henri Vaasantie HUISSI. Käyntiosoite: Ristimäentie 95, HUISSI

TOIMINNANHARJOITTAJA. MTY Uusi-Ranta Arto ja Uusi-Ranta Henri Vaasantie HUISSI. Käyntiosoite: Ristimäentie 95, HUISSI Päätös EPOELY/3102/2015 19.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Pohjois-Savo ASIA SAAJA. KUOPION ENERGIA OY Haapaniementie 32 PL 105, Kuopio ASIAN VIREILLE TULO

Pohjois-Savo ASIA SAAJA. KUOPION ENERGIA OY Haapaniementie 32 PL 105, Kuopio ASIAN VIREILLE TULO PÄÄTÖS 25.9.2017 POSELY/2217/2015 Pohjois-Savo ASIA SAAJA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA. Fortum Power and Heat Oy Käpykankaan lämpökeskus Kuurnankatu Joensuu

ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA. Fortum Power and Heat Oy Käpykankaan lämpökeskus Kuurnankatu Joensuu PÄÄTÖS POKELY/1052/2015 16.4.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kehotus BATselvityksen

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kehotus BATselvityksen Päätös EPOELY/2728/2016 21.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Amerikantie 130 / co Guy Bosas Pukaro. Y-tunnus: IED-luokka: 6.6.b ASIAN VIREILLETULO

Amerikantie 130 / co Guy Bosas Pukaro. Y-tunnus: IED-luokka: 6.6.b ASIAN VIREILLETULO Päätös UUDELY/2266/2016 28.9.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta.

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta. PÄÄTÖS VARELY/493/2015 26.7.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain tai ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Asia. Toiminnanharjoittaja. Selvityksen kohde. Selvityksen peruste

Asia. Toiminnanharjoittaja. Selvityksen kohde. Selvityksen peruste Päätös PIRELY/4122/2016 14.03.2019 Julkinen Asia Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käyttökelpoista tekniikkaa (BAT) koskevien päätelmien

Lisätiedot

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho.

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho. PÄÄTÖS HAMELY/233/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö 31.10.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

- Vanajan voimalaitos, Hämeenlinna - Keinusaaren lämpölaitos, Hämeenlinna - Rautsalon voimalaitos (rakentamatta), Heinola.

- Vanajan voimalaitos, Hämeenlinna - Keinusaaren lämpölaitos, Hämeenlinna - Rautsalon voimalaitos (rakentamatta), Heinola. PÄÄTÖS Dnro HAMELY/1845/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö Annettu julkipanon jälkeen 21.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain 80 :n mukainen määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan

Lisätiedot

Niels Borup, Pukaron kartano / Jordbrukssammanslutning Pockar Gård Vanhatie 155 A Pukaro. Y-tunnus: IED-luokka: 6.6.

Niels Borup, Pukaron kartano / Jordbrukssammanslutning Pockar Gård Vanhatie 155 A Pukaro. Y-tunnus: IED-luokka: 6.6. Päätös UUDELY/1721/2016 28.9.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta.

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta. PÄÄTÖS VARELY/4573/2015 4.4.2019 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain tai ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta PÄÄTÖS VARELY/4406/2015 3.1.2019 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain tai ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Amerikantie 130 c/o Guy Bosas Pukaro. Y-tunnus: IED-luokat: 6.6.b ja 6.6.c ASIAN VIREILLETULO

Amerikantie 130 c/o Guy Bosas Pukaro. Y-tunnus: IED-luokat: 6.6.b ja 6.6.c ASIAN VIREILLETULO Päätös UUDELY/1628/2016 28.9.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä

Lisätiedot

ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA. Fortum Power and Heat Oy Joensuun voimalaitos Iiksenvaarantie Joensuu

ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA. Fortum Power and Heat Oy Joensuun voimalaitos Iiksenvaarantie Joensuu PÄÄTÖS POKELY/587/2015 16.4.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista

Lisätiedot

Peter Andersson ja Kjell Andersson (Vikas mfl äg. K & P Andersson) Herrgårdsvägen 14 A Liljendal

Peter Andersson ja Kjell Andersson (Vikas mfl äg. K & P Andersson) Herrgårdsvägen 14 A Liljendal Päätös UUDELY/1254/2015 28.9.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä

Lisätiedot

j%. ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja Päätös UUDELY/139/07.00/2010 15.6.2015

j%. ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja Päätös UUDELY/139/07.00/2010 15.6.2015 Elinkeino-, liikenne- ja Päätös UUDELY/139/07.00/2010 j%. ympäristökeskus 15.6.2015 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annet tu määräys VELVOITETTAVA VIRELLETULO Neste Oyj,

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

PÄÄTÖS 147/2018/1. OIKAISUVAATIMUSASIAN VIREILLETULO Oikaisuvaatimus on tullut vireille Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa

PÄÄTÖS 147/2018/1. OIKAISUVAATIMUSASIAN VIREILLETULO Oikaisuvaatimus on tullut vireille Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa PÄÄTÖS Nro Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro 147/2018/1 LSSAVI/9783/2018 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2018 ASIA Oikaisuvaatimus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen päätökseen EPOELY/2685/2016, joka koskee arviota

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (5) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/3 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Huittinen

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

1(4) Päätös Dnro VARELY/586/2015. Varsinais-Suomi

1(4) Päätös Dnro VARELY/586/2015. Varsinais-Suomi 1(4) Varsinais-Suomi 4.7.2018 Päätös Dnro VARELY/586/2015 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys. Uudenkyläntie 28, Hyvinkää

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys. Uudenkyläntie 28, Hyvinkää Päätös UUDELY/1556/2016 6.6.2019 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Kuusakoski Oy, Hyvinkään palvelupiste Uudenkyläntie 28, 05950 Hyvinkää

Lisätiedot

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 25.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

Toiminnanharjoittajan on 80 :n 2 momentin mukaan toimitettava valvontaviranomaiselle selvitys luvan tarkistamisen tarpeesta perusteluineen.

Toiminnanharjoittajan on 80 :n 2 momentin mukaan toimitettava valvontaviranomaiselle selvitys luvan tarkistamisen tarpeesta perusteluineen. PÄÄTÖS POSELY/2294/2015 Pohjois-Savo 10.5.2019 JULKINEN ASIA VELVOITETTAVA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa

Lisätiedot

1(4) Päätös Dnro VARELY/1501/2015. Varsinais-Suomi

1(4) Päätös Dnro VARELY/1501/2015. Varsinais-Suomi 1(4) Varsinais-Suomi 4.7.2018 Päätös Dnro VARELY/1501/2015 ASIA. Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 845/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 845/715/2014 Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Bertel

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

Ongelmajätepalvelu Mäentie Oy (Y-tunnus: ) Uurastajantie HOLLOLA

Ongelmajätepalvelu Mäentie Oy (Y-tunnus: ) Uurastajantie HOLLOLA Päätös HAMELY/2080/2015 18.03.2019 Julkinen ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 80 :n mukainen määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä BATpäätelmien johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Savaterra Oy Ahjotie ROVANIEMI

Savaterra Oy Ahjotie ROVANIEMI Päätös LAPELY/4165/2015 15.04.2019 Julkinen Savaterra Oy Ahjotie 23 96300 ROVANIEMI ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 80 :n mukaisen selvityksen perusteella tehty arvio Savaterra Oy:n Kemin Holstinharjun

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 80 :n mukainen määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä BATpäätelmien

ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 80 :n mukainen määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä BATpäätelmien Päätös HAMELY/1890/2015 11.3.2019 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 80 :n mukainen määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä BATpäätelmien johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Muutoksenhaku hankintaa koskevaan päätökseen, EU-kynnysarvon tai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

Stena Recycling Oy (Y-tunnus: ) Lahden palveluyksikkö Äyritie 8 C VANTAA

Stena Recycling Oy (Y-tunnus: ) Lahden palveluyksikkö Äyritie 8 C VANTAA Päätös HAMELY/107/2016 13.03.2019 Julkinen ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 80 :n mukainen määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä BATpäätelmien johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle 1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN

Lisätiedot

Lassila & Tikanoja Oyj (Y-tunnus: ) Karanojan kierrätyslaitos Karanojantie Hämeenlinna

Lassila & Tikanoja Oyj (Y-tunnus: ) Karanojan kierrätyslaitos Karanojantie Hämeenlinna PÄÄTÖS HAMELY/1278/2015 13.03.2019 Julkinen ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 80 :n mukainen määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen jättämisestä BATpäätelmien johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA ASIAN VIREILLETULO TOIMINTAA KOSKEVA YMPÄRISTÖLUPA TARKKAILUOHJELMAN KÄSITTELY TARKKAILUOHJELMAN MUUTOSESITYKSEN SISÄLTÖ

ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA ASIAN VIREILLETULO TOIMINTAA KOSKEVA YMPÄRISTÖLUPA TARKKAILUOHJELMAN KÄSITTELY TARKKAILUOHJELMAN MUUTOSESITYKSEN SISÄLTÖ Päätös POPELY/1434/2017 26.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA ASIAN VIREILLETULO Päätös Taivalkosken kunnan Repovaaran suljetun kaatopaikan jälkitarkkailuohjelmasta ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Toiminnanharjoittajan on 80 :n 2 momentin mukaan toimitettava valvontaviranomaiselle selvitys luvan tarkistamisen tarpeesta perusteluineen.

Toiminnanharjoittajan on 80 :n 2 momentin mukaan toimitettava valvontaviranomaiselle selvitys luvan tarkistamisen tarpeesta perusteluineen. PÄÄTÖS POSELY/1730/2015 Pohjois-Savo 17.5.2019 JULKINEN ASIA VELVOITETTAVA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 25.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

KUULUTUS. Turussa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

KUULUTUS. Turussa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KUULUTUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 27.4.2017 antanut päätöksen koskien Santalahdensalmen meriveden pinnankorkeuksien seurantasuunnitelman hyväksymistä. Päätös on nähtävänä

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Päätös kouluttajaksi hyväksymisestä

Päätös kouluttajaksi hyväksymisestä Päätös 1 (5) Sähköinfo Oy PL 55 02601 Espoo Päätös kouluttajaksi hyväksymisestä Asianosainen Vireilletulo Kouluttajaksi hyväksyminen tiettyjen uusiutuvaa energiaa käyttävien energiajärjestelmien asentajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Pyhä-Luoston kansallispuisto LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen TRE:4648/11.01.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Valmistelijan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 6.6.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 1 Päätökset

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

Päätös kouluttajaksi hyväksymisestä

Päätös kouluttajaksi hyväksymisestä Päätös 1 (6) Ami-säätiö Valimotie 8 00380 Helsinki Päätös kouluttajaksi hyväksymisestä Asianosainen Vireilletulo Kouluttajaksi hyväksyminen tiettyjen uusiutuvaa energiaa käyttävien energiajärjestelmien

Lisätiedot