Osavuosikatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.1998"

Transkriptio

1 FINGRID OYJ 1(5) Osavuosikatsaus Fingridin operatiivinen toiminta käynnistyi , joten kuluva vuosi on yhtiön ensimmäinen täysi toimintavuosi. Yhtiön liikevaihto ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 645 ja liikevoitto 318. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 173. Yhtiön toiminnallinen tulos on ollut ennakoitua parempi. Vuoden 1997 neljän toimintakuukauden tulokseksi ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja saatiin 135. Toimintakatsaus Yhtiö on vastannut sähkömarkkinalain tarkoittaman järjestelmävastuunsa mukaisesti sähköjärjestelmän toimivuudesta. Siirretyn sähkön määrä oli tammi-kesäkuussa GWh. Pääosa yhtiölle liiketoimintakaupan yhteydessä siirtyneistä liiketoimintasopimuksista päättyy Uusi kantaverkkopalvelujen tariffi, sisältö ja sopimusrakenne on päätetty. Sähkömarkkinalain muutoksen vaikutukset sähkötaseiden hallintaan on huomioitu kantaverkkopalvelujen sisällössä ja hinnoissa. Asiakaskohtaiset neuvottelut ovat käynnissä ja uuden järjestelmän mukaiset sopimukset astuvat voimaan alkaen. Sähkömarkkinalain muutos tulee voimaan 1. syyskuuta. Sen mukaan Fingridin tulee järjestää valtakunnallisen tasevastuun hoito viimeistään Lainmuutoksen johdosta Fingrid on käynnistänyt projektin, jonka tarkoituksena on määritellä tasehallinnassa ja taseselvityksessä sovellettavat toimintaperiaatteet. Yhtiö on ostanut loput osakkuusyritys Suomen Voimatase Oy:n osakekannasta. Omistusoikeus siirtyy Fingridille 1.9. Fingrid on liittynyt yhteistyöjärjestö Baltreliin. Järjestön tehtävänä on tukea Itämeren alueen yhteisten sähkömarkkinoiden syntymistä. Baltic Ring -projektin loppu-päätelmät johtivat järjestön perustamiseen. Yhtiö oli yksi perustamisasiakirjojen allekirjoittajista. Yhtiössä on käynnistetty selvitystyö organisaation kehittämiseksi. Tavoitteena on vastuiden ja päätöksenteon selkiyttäminen ja sitä kautta toiminnan edelleen tehostaminen konsernirakenteen puitteissa. Liikevaihto ja taloudellinen tulos Yhtiön liikevaihto oli 645. Toiminnan kustannukset olivat 209 ja suunnitelman mukaiset poistot 118, jolloin liikevoitoksi muodostui 318. Nettorahoituskulut olivat 144. Tulos ennen satunnaisia eriä, tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 173. Poistoeron muutos oli 129 ja verot 12. Katsauskauden voitoksi saatiin 32. Tulovirran voimakkaiden kausivaihteluiden vuoksi ei yhtiön kuuden kuukauden taloudellisesta tuloksesta voi välittömästi johtaa koko vuoden tulosta.

2 FINGRID OYJ 2(5) Investoinnit Katsauskauden investoinnit olivat 237. Vuoden 1998 investointien arvioidaan olevan 693, joista kantaverkon uusinvestoinnit ovat 274. Talous ja rahoitus Kaksi johtavaa luottokelpoisuusyhtiötä Standard & Poor s Rating Services ja Moody s Investor Services myönsivät kevään aikana Fingridin lyhyt- ja pitkäaikaisille kansainvälisille velkakirjaohjelmille luottokelpoisuusluokitukset, mikä mahdollistaa rahoituksen laajentumisen kansainvälisille raha- ja pääomamarkkinoille. Huhtikuussa Fingrid päivitti USD 600 miljoonan suuruisen Euro-Commercial Paper ohjelmansa nimittämällä neljä uutta välittäjää ja yhden järjestäjän. Ohjelmaa välittää kokonaisuudessaan kuusi pankkia, joista kaksi on järjestäjiä. Standard & Poor s Rating Services on myöntänyt ohjelmalle luottokelpoisuuden "A-1+/K-1" sekä vastaavasti Moody s Investor Service "Prime-1". Yhtiö allekirjoitti 5. toukokuuta kansainvälisen USD 750 miljoonan suuruisen joukkovelkakirjaohjelman (Debt Issuance Programme). Standard & Poor s on myöntänyt ohjelmalle "AA" -luokituksen ja Moody s "Aa3"-luokituksen. Ohjelma on listattu Lontoon arvopaperipörssissä (London Stock Exchange). Euroopan Investointipankki (EIP) on 9. kesäkuuta myöntänyt yhtiölle 468 :n pitkäaikaisen lainan, joka on nostettu osin FIM- ja osin DEM-määräisenä. Lainalla rahoitetaan kantaverkon laajentamista ja tehostamista. Yhtiön rahoitusasema on hyvä. Rahoitusarvopaperit, rahat ja pankkisaamiset olivat 349. Yhtiön korolliset velat vastaavasti olivat 5 455, joista pitkäaikaisia oli ja lyhytaikaisia Omavaraisuusaste oli 22 %. Johdannaissopimusten nimellisarvo oli ja niiden markkinariski 5. Vapaita pitkäaikaisia sitovia luottolimiittejä yhtiöllä oli 760. Vastuusitoumukset koostuivat leasingvastuista 0,9 sekä sähkön pörssikauppaan liittyvistä pankkitakauksista 11. Henkilöstö Yhtiön kokonaishenkilömäärä oli keskimäärin 257. Tilintarkastus Yhtiön luvut ovat tilintarkastamattomia.

3 FINGRID OYJ 3(5) Loppuvuoden kehitys Loppuvuoden tuloksen odotetaan olevan budjetoitua parempi. Syynä ovat budjetoitua pienemmät rahoituskustannukset. Myös ennakoitua pienemmät häviösähkön hankintakustannukset parantanevat tulosta. Helsingissä 10. päivänä elokuuta 1998 Hallitus

4 FINGRID OYJ 4(5) Tuloslaskelma ja tase Edellisten kausien lukuja vertailtaessa on huomioitava, että yhtiön operatiivinen toiminta alkoi Yhtiön tulovirralle on tyypillistä voimakkaat kausivaihtelut. TULOSLASKELMA Liikevaihto 644,7 447,6 Liikevoitto 317,8 220,5 Voitto ennen satunnaisia eriä 173,4 135,2 Satunnaiset erät 0,0 0,0 Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 173,4 135,2 Katsauskauden voitto 32,0 14,4 Veroina on otettu huomioon katsauskauden tulosta vastaava vero TASE VASTAAVAA Käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset sijoitukset yhteensä 6 986, ,0 Vaihto-omaisuus 6,9 6,7 Rahoitusomaisuus 517,7 344,7 Yhteensä 7 511, ,4 VASTATTAVAA Osakepääoma ja muu oma pääoma 1 517, ,4 Tilinpäätössiirtojen kertymä 244,2 115,2 Pakolliset varaukset 0,0 0,0

5 FINGRID OYJ 5(5) Pitkäaikainen vieras pääoma 3 407, ,0 Lyhytaikainen vieras pääoma 2 343, ,9 Yhteensä 7 511, , Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen yhteensä 259, , Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.1998

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.1998 FINGRID OYJ 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.- Fingridin operatiivinen toiminta käynnistyi 1.9.1997, joten kuluva vuosi on yhtiön ensimmäinen täysi toimintavuosi. Alkuvuoden aikana yhtiö on kantaverkkotoiminnan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus FINGRID OYJ 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.1998 Kuluva vuosi on yhtiön ensimmäinen täysi toimintavuosi. Yhtiö hankki Suomen Voimatase Oy:n koko osakekannan 1.9.1998, minkä seurauksena yhtiöistä muodostui

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2003 (9 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,3 % 86,09 (87,24) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,65 (8,27) milj. euroa

Lisätiedot

Pörssitiedote 1 (6) FINGRID OYJ www.fingrid.fi 24.10.2008 FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008. Toimintakatsaus. Voimajärjestelmän käyttö

Pörssitiedote 1 (6) FINGRID OYJ www.fingrid.fi 24.10.2008 FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008. Toimintakatsaus. Voimajärjestelmän käyttö FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008 Pörssitiedote 1 (6) Toimintakatsaus Voimajärjestelmän käyttö Suomessa kulutettiin sähköä heinä-syyskuussa 19,4 terawattituntia (19,9 TWh vastaavana aikana

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

TULOSLASKELMAN RAKENNE

TULOSLASKELMAN RAKENNE TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004

Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004 Q3 Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004 tammikuu syyskuu Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Yritysostot kasvattivat liikevaihtoa, kustannusten hallinta paransi kannattavuutta Liikevaihto 886,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Liikevaihto kasvoi 14% edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 42,8 miljoonaa euroa Liiketulos parani 93% ja nousi 2,4

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (9) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.9.2015 Toimintaympäristö ja toiminta Kuluneen neljänneksen aikana

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 332,3 miljoonaa markkaa (2000: 328,3 Mmk). Liikevaihdon vähäinen kasvu oli ennakoitua. Elintarvikeryhmän liikevaihto

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 HKLjk 5.5.2015 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

Listautuvien yhtiöiden, KONE Oyj:n ja Cargotec Oyj:n, pro forma -luvut tammi maaliskuulta 2004 sekä vuosilta 2004 ja 2003

Listautuvien yhtiöiden, KONE Oyj:n ja Cargotec Oyj:n, pro forma -luvut tammi maaliskuulta 2004 sekä vuosilta 2004 ja 2003 m êëëáíáéççíé= 20. huhtikuuta 2005 Listautuvien yhtiöiden, KONE Oyj:n ja Cargotec Oyj:n, pro forma -luvut tammi maaliskuulta 2004 sekä vuosilta 2004 ja 2003 Jakautumissuunnitelman mukaisesti KONE jakautuu

Lisätiedot

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2003 30.6.2003 Ramirent-konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 80,7 (34,1) ME, kasvua 137% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Toisen neljänneksen toiminnallinen liiketulos palautui voitolliseksi toukokuussa kirjattu OMNEn luottotappio ( 1,9

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

LEMMI NKÄI NEN OYJ 8.11.2000 klo 10.50

LEMMI NKÄI NEN OYJ 8.11.2000 klo 10.50 LEMMI NKÄI NEN OYJ 8.11.2000 klo 10.50 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2000 Lemminkäisen katsauskauden liikevaihto kasvoi 12 % ja oli 665,2 milj. euroa (593,9). Voitto ennen satunnaiseriä

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2003

Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2003 Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 1.1.- Liikevaihto 288,4 miljoonaa euroa (+4 %) Liikevoitto 25,7 miljoonaa euroa (+68 %) Tilikauden voitto 18,0 miljoonaa euroa (+68 %) Liikevaihto ja tulos Suomen Posti

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna.

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. EVOX RIFA GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.11.2001, klo 10:00 EVOX RIFA GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2001 Vuoden 2001 kolmen ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa (61,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2006-11-08 08:00:02 CET Honkarakenne Oyj - neljännesvuosikatsaus HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.?30.9.2006 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003 Tammi syyskuu Liikevaihto tammi-syyskuussa oli 191,8 (170,8) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 12,3

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003}

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003 Kokonaismarkkinoiden supistumisesta johtuen liikevaihto laski, mutta liiketulos säästötoimenpiteiden ansiosta 1 miljoonaa

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

SATO OYJ 1 (6) Tiedote 11.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2006 SATOLLA HYVÄ TULOS

SATO OYJ 1 (6) Tiedote 11.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2006 SATOLLA HYVÄ TULOS 1 (6) SATO OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2006 SATOLLA HYVÄ TULOS SATO-konsernin liikevaihto oli 134,0 miljoonaa euroa (149,1 M, 2005). Katsauskauden tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 21,7 (22,6)

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 HKLjk 22.8.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006

HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 Julkaistu: 2007-02-22 08:00:30 CET Honkarakenne Oyj - Tilinpäätöstiedote HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 Honkarakenne-konsernin

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2003

Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2003 Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Liikevaihto 562,4 miljoonaa euroa (+2 %) Liikevoitto 43,8 miljoonaa euroa (+16 %) Voitto 30,1 miljoonaa euroa (+20 %) Liikevaihto ja tulos Suomen Posti -konsernin

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Harri Kalliokosken kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 HKLjk 23.8.2012 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Nettorahoitustuotot kasvoivat 0,7 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavasta ajasta ja olivat 3,0 miljoonaa euroa.

Nettorahoitustuotot kasvoivat 0,7 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavasta ajasta ja olivat 3,0 miljoonaa euroa. STOCKMANN Oyj Abp PÖRSSITIEDOTE 20.8.2002, klo 12.45 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2002 Stockmann-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani merkittävästi ja oli 22,5 Me (12,2 Me vuonna 2001), vaikka myynti

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. 3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.6.2016 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 Katsauskauden liikevaihto 5,35 M oli 8,0 % suurempi kuin v. 2015 vastaavan ajanjakson

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/atria/rss/newsentry.aspx?id=1000717206&culture=fi-fi

http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/atria/rss/newsentry.aspx?id=1000717206&culture=fi-fi Tulosta sivu Atria Yhtymä Oyj PÖRSSITIEDOTE 26.7.2005 KLO 10.00 ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Atria-konsernin liikevoitto katsauskaudelta oli 15,9 miljoonaa euroa (20,1 milj. euroa).

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 HKLjk 18.8.2011 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.6.2011 Toimintaympäristö ja toiminta Metron automatisoinnista ja

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2005 71,9 Meur, kun se oli

Lisätiedot

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2001 Konsernin kuuden ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 55,4 MEUR (1-6/2000, 59,8 MEUR). Viennin ja ulkomaisten liiketoimintojen osuus liikevaihdosta oli 62,5

Lisätiedot