Sallan yhteismetsä VUOSIKERTOMUS 2018
|
|
- Mikko Hänninen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sallan yhteismetsä VUOSIKERTOMUS 2018
2 SISÄLTÖ Yleistä... 3 Sallan yhteismetsä Sallan yhteismetsän perustaminen 4 Yhteystiedot... 4 Toiminnanjohtajan katsaus... 5 Hallinto... 6 Yhteismetsän toimihenkilöt... 6 Puutavaran myynti... 7 Hakkuutase... 7 Metsänhoitotyöt... 9 Metsäautotiet Kiinteistöt Metsästys Kalastus Metsätuhot Muut toiminta Tuloslaskelma Tase Tilinpäätöksen liitetiedot Valokuvia Etusivun kuvat: Rasmus, Tikkanen, Ravintola Nokka
3 YLEISTÄ Yhteismetsällä tarkoitetaan kiinteistöille yhteisesti kuuluvaa aluetta, joka on tarkoitettu käytettäväksi kestävän metsätalouden harjoittamiseen sen osakkaiden hyväksi. Yhteismetsää tulee käyttää ensi sijassa kestävän metsätalouden harjoittamiseen. Yhteismetsään kuuluvaa aluetta voidaan käyttää myös muuhun tarkoitukseen kuin metsätalouden harjoittamiseen, jos se on taloudellisesti tai muuten tarkoituksenmukaista. Yhteismetsän toimintaa säätelee voimaan tullut yhteismetsälaki ( /109), jota muutettu ( ). Muita oleellisia yhteismetsän toimintaan liittyviä lakeja ovat metsälaki, kirjanpitolaki, verolait ja kiinteistönmuodostamislaki. Yhteismetsän toimintaa ohjaa ohjesääntö. Sallan yhteismetsän ohjesääntö on hyväksytty osakaskokouksessa ja muutokset ja Lapin metsäkeskus on vahvistanut ohjesäännön Sallan yhteismetsä Pinta-ala hehtaaria Metsämaan ala hehtaaria Vesialue hehtaaria Kokonaispuusto m3 Kehitysluokkajakauma: A0 + SO 3,4 % T1 + Y1 16,6 % T2 12,6 % 02 18,4 % 03 31,0 % 04 17,8 % eri-ikäisrak. 0,2 % Kehitysluokkajakauma perustuu metsäsuunnitelman tietoihin. Suunnitteluohjelma on vaihtunut vuodenvaihteessa ja tiedot perustuvat tarkistamattomiin tietoihin. Osakastiloja 1556 kpl Osakkaita 2138 kpl Osuuksien yhteismäärä 41, Osuuden hinta /osuusluku Hoitokunnan esitys ylijäämän jakamiseksi 05/2019 on /manttaali. 3
4 SALLAN YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Sallan yhteismetsä on muodostunut niiden isojakotoimitusten tuloksena, jotka koskevat Sallan pitäjää ja Liikasenvaaran jakokuntaa Sallan ja Kuusamon pitäjissä. Sallan yhteismetsä on isojaosta ja verollepanosta Sallan pitäjässä annetun asetuksen nojalla isojaon yhteydessä erotettu tiloille kuuluvasta tilusalasta. Isojako päättyi yhteismetsän osalta v Yhteismetsälain edellyttämä ohjesääntö vahvistettiin Oulun läänin maaherran virastossa Ensimmäinen metsäsuunnitelma valmistui Yhteystiedot Sallan yhteismetsä Kuusamontie 25, SALLA Puhelin sallanyhteismetsa /sallanyhteismetsa/ Toiminnanjohtaja Tapio Sinkkilä puh Suunnittelija Antti Lumijärvi puh Korjuusesimies Vesa Tennilä puh Toimistonhoitaja Marjaana Korpela puh Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Jumisko puh
5 TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Kaikille puutavaralajeille oli kysyntää ja hakkuut kohdistettiin sinne missä se on tehokkainta tulevan tuoton mukaan. Siementen itävyys männyn kävyissä mitattiin olevan huippuluokkaa. Sen johdota ensiksikin hakattiin runsaasti metsiä siemenpuuasentoon etenkin Naruskan palstalla. Toiseksi päätettiin ostaa käpyjä tulevia metsäkylvöjä varten. Talouskauden (v ) keskimääräinen vuotuinen hakattu uudistamisala on ollut 562 hehtaaria ja harvennushakkuuala 758 hehtaaria. V laaditun ja osakaskunnassa hyväksytyn metsäsuunnitelman mukaan harvennushakkuiden määrä on ollut suunnitelman mukainen, mutta uudistushakkuiden pinta-ala on alle asetetun tavoitteen. Metsäsuunnitelman tavoitteisiin nähden viimeisen neljän vuoden aikana hakkuissa saavutettu tukkisaanto vastaa kohtalaisen hyvin tavoitetta (93 %) mutta kuitupuun määrä luovutuksissa on jäänyt 77 prosenttiin asetetusta tavoitteesta. Talouskauden aikana (v ) yhteismetsän pinta-ala on lisääntynyt hehtaaria. Kiinteistöjä on ostettu hehtaaria ja vaihdettu osuuksiin 5500 hehtaaria. Sopimuksilla kiinteistön alueen liittämisestä yhteismetsään osuuksia on luovutettu talouskauden aikana 2,8662 osalukua. Yhteismetsän hakkuut tulevat lähivuosina siirtymään Naruskan palstalta muille alueille. Yhteismetsän metsäalueista vain 46 prosenttia on kesäkorjuukelpoisia ja joista on merkittävä osa käsitelty hakkuilla. Uusien metsäautoteiden suunnittelu aloitettiin tilikauden aikana. Tieverkoston kehittäminen ja parantaminen on seuraavan kymmenen vuoden merkittävimpiä investointeja. Hoitokunta laatii rakentamissuunnitelman metsäteille vuoden 2019 aikana. Metsätiestön kehittämisen lisäksi rakennetaan pengerteitä helpottamaan talviajan korjuumahdollisuuksia. Metsäsuunnitteluohjelmistot uusittiin aivan vuoden lopulla. Samalla tehtiin päätös uusia puunkorjuun logistiikkaohjelmat. Ohjelmistojen uusiminen helpottaa metsävaratietojen tehokasta käyttöä. Logistiikkajärjestelmä auttaa puunkuljetusten seurantaa ja ennen kaikkea tuottaa tiedon korjuun kustannuksista leimikoittain. Yhteismetsän talouskausi päättyy vuoden 2020 loppuun. Uuden talouskauden metsäsuunnitelman valmistelut on aloitettu. Strategisen metsäsuunnitelman koealaverkosto mitattiin kesällä Mittauksissa tehtiin hyvin tarkat mittaukset sadalle koealalle. Mittaukset jatkuvat kesän 2019 aikana, jolloin tehdään tarkentavia mittauksia kasvatusmetsien osalle. Tavoitteena on saada opinnäytetyönä osakkaille kohdistettu kyselytutkimus, jolla selvitetään osakkaiden odotuksia yhteismetsän toimintaan. Vuoden aikana järjestetään yleisötilaisuus, jossa kuullaan kannanottoja, joita voitaisiin ottaa huomioon toiminnassa. Metsäsuunnitelman alustavat tiedot esitetään osakaskunnan kokoukselle keväällä 2020 ja lopullinen suunnitelma hyväksytään osakaskunnan kokouksessa marraskuulla Tapio Sinkkilä toiminnanjohtaja 5
6 Hallinto Päätäntävaltaa yhteismetsässä käyttävät osakkaat kaksi kertaa vuodessa pidettävissä osakaskunnan varsinaisissa kokouksissa. Hoitokunta päättää vahvistetun metsäsuunnitelman, toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä ohjesäännön puitteissa niistä yhteismetsän asioista, jotka eivät lain mukaan kuulu osakunnan päätettäviin asioihin. Sallan yhteismetsän hoitokuntaan ovat kuuluneet seuraavat osakaskunnan valitsemat henkilöt: varsinainen jäsen osallistumis-% toimikausi varajäsen Jumisko Timo Vuorela Erkki Kesälahti Juha Tuohimaa Tapani Pirttilä Jussi Lahtela Hannu Pohtila Jari Kalliainen Tarja Törmänen Arto Törmänen Mauri Väisänen Jouni Vaarala Tatu Hoitokunnan puheenjohtajana toimi Timo Jumisko, varapuheenjohtajana Jari Pohtila ja sihteerinä Marjaana Korpela. Hoitokunnan johtoryhmän muodostivat puheenjohtajat ja toiminnanjohtaja. Hoitokunnan sisäisinä tarkastajina toimivat Juha Kesälahti ja Jouni Väisänen. Yhteismetsän toimihenkilöt toiminnanjohtaja Tapio Sinkkilä ( ) toimistonhoitaja Marjaana Korpela ( ) suunnittelija Antti Lumijärvi ( ) korjuuesimies Vesa Tennilä ( ) Osakaskunnan kokouksia on pidetty ohjesäännön määräämät kaksi kokousta. Kokouspöytäkirjoihin on merkitty 28 pykälää. Osakaskokoukseen osallistui huhtikuussa 73 ja marraskuussa 67 edustajaa. Ohjesäännön määrittämien asioiden lisäksi kokouksissa päätettiin myytävistä määräaloista ja todettiin hoitokunnan lainanottovaltuudet. 6 Hoitokunnan kokouksia pidettiin kymmenen. Kokouksissa kirjattiin pöytäkirjoihin 250 pykälää. Tilintarkastajana toimi KPMG Oy, josta vastuullisena tarkastajana on toiminut Tapio Raappana, KHT, JHTT.
7 Puutavaran myynti Suomen talous kehittyi vuonna 2018 suotuisasti. Samoin kehittyi myös Suomessa toimivan metsäteollisuuden markkinatilanne. Metsäteollisuuden tuotanto kasvoi. Äänekosken biojalostuslaitoksen puunkäytön lisäys vaikutukset ulottuivat Pohjois-Suomeen saakka. Kaikkien puutavaralajien hinnat nousivat. Valtakunnallisesti puun nimellinen kantohintataso nousi kymmenen prosenttia. Puun hinnat nousivat kaikissa Sallan yhteismetsän tekemissä puukaupoissa. Merkittävimmät korotuksen ajoittuvat loppuvuoden toimituksille. Kuitupuukauppojen luovutukset toteutettiin tehtyjen kauppojen mukaisesti, tukkipuukauppoja siirtyi vuodelle 2019 noin 5000 m3. Puukaupan toimituksia vaivasi koko syksyn jatkuneet kelirikot, jotka katkaisivat kaksi kertaa kaiken puun toimitukset sorateiden takaa. Luovutetusta puumäärästä 41,8 prosenttia hakattiin harvennushakkuilta. Päätehakkuuleimikot sijoitettiin pääasiassa kaikkein heikoimmin tuottaviin kohteisiin. Siemenpuuhakkuun määrää kasvatettiin koska siemenen itävyysprosentti kävyissä on mittausten mukaan yli 90 %. Metsävähennyksen piiriin kuuluvaa puuta hakattiin m3. Puutavaravarasto oli tilikauden alkaessa 5307 m3 ja tilikauden päättyessä 7701 m3, varaston arvo oli ,28 euroa. HAKKUUTASE Osakaskunnan vahvistama vuotuinen keskimääräinen hakkuusuunnite vuosille oli m3 ja alkaen m3. Tilikaudella on luovutettu puutavaraa kaikkiaan ,3 m3, josta on hakkuujätepolttopuuta 162,0 m3. Hakkuusuunnitteen mukainen luovutusmäärä on ,3 m3. Talouskauden alusta tilikauden loppuun on luovutettu hakkuusuunnitteen mukaista puutavaraa yhteensä ,6 m3, joka on 92,3 prosenttia hakkuusuunnitteesta. Hakkuusuunnitetta on alitettu ,4 m3. Talouskausi päättyy HANKINNAN LUOVUTETUT PUUTAVARALAJIT (%) mänty- kuusi- kuitu- Vuosi sahapuu sahapuu puu muu ,6 1,3 71,3 0, ,4 5,3 59,7 0, ,3 4,2 57,4 0, ,3 5,1 51,2 1, ,5 4,5 55,3 1, ,1 6,0 57,6 2, ,5 5,7 62,9 0, ,8 2,7 65,2 1,3 7
8 LUOVUTUSMÄÄRIEN (m3) OSUUS ERI PALSTOILTA v (%) naruska Tenniö Jauru Portti Oulanka Osto Hankintamyynti 50,6 2,4 8,3 14,7 1,2 22,7 Pystymyynti LUOVUTETUT PUUTAVARALAJIMÄÄRÄT v (m3) hankintamyynti pysty- lupakirja- yhteensä m3 myynti myynti mäntysahapuu , ,6 kuusisahapuu 1 283,5 1283,5 havukuitupuu ,8 10, ,1 koivukuitupuu 7 679, ,1 rakennuskelo 55,4 55,4 muu puu 748,6 162,0 910,6 yhteensä ,0-172, ,3 HAKKUUN PINTA-ALAT V Viljelyhakkuu Siemenpuuhakkuu Harvennushakkuu Ylispuiden poisto Erikoishakkuu
9 Metsänhoitotyöt Metsänviljelytöitä suoritettiin: Mä-istutus (ha) Ku-istutus (ha) Mä-kylvö (ha) 286,0 16,8 494,0 Maanpinnan käsittelyt: äestys (ha) metsäauraus (ha) mätästys (ha) laikutus (ha) 491,9 228,5 13,6 4,3 Metsänviljelyalueiden raivauksia toteutettiin 16,4 hehtaarin alueella. Harvennushakkuu-alueiden ennakkoraivauksia tehtiin 464,9 hehtaarin alueella. Metsänuudistamisen kustannukset olivat euroa. Kulotuksia toteutettiin 20 hehtaarin alueella. NUOREN METSÄN KUNNOSTUS Taimikoiden ensiperkauksia, taimikonhoitoa ja nuorenmetsänhoitoa toteutettiin yhteensä 527,9 hehtaaria. Nuoren metsän hoidon kustannukset olivat euroa. Kemera-avustuksia saatiin euroa, josta 4500 kulotukseen ja loput nuorenmetsän kunnostustöihin. LANNOITUS Lannoituksia ei tehty. KUNNOSTUSOJITUS Jaurun palstan v toteutetun kunnostusojitusalueen lietekuopat tyhjennettiin. 9
10 Metsäautotiet METSÄPALVELU OTSON TOTEUTTAMAT Metsäpalvelut Otson toteuttama Suohkuttamavaaran metsätien perusparannus valmistui. YHTEISMETSÄN TOTEUTTAMAT Sainojan uusi metsätie (6280 m) valmistui. Suuvarvikon metsätien (1890 m) runko korjattiin ja tielle ajettiin mursketta. Sallan yhteismetsä toteutti Savilammen metsätien kunnostuksen tiekunnan rahoituksella. Metsäjärven ja Salmilammen metsäteiden peruskunnostus suunnitelmien laadinta aloitettiin. Keihässelän uuden metsätien (n 7,5 km) suunnittelu aloitettiin SUUNNITTELU- JA KULUKORVAUKSET Metsäteiden rakentamisen suunnittelukorvauksia laskutettiin 4725 euroa. Kiinteistöt Lisämaiden ja yhteismetsäosuuksien hankintaan ja niihin liittyviin kuluihin käytettiin varoja euroa. Ostettuja alueita liitettiin yhteismetsän alueeseen ja niistä syntyi poistoja ,60 euroa. Kiinteistökauppoja varten otettua lainaa on jäljellä euroa. Taseessa ostettujen ja vielä liittämättömien kiinteistöjen poistoarvo on euroa. Yhteismetsän pinta-ala lisääntyi tilivuoden aikana tehdyillä kaupoilla noin 604,4 hehtaarilla ja sopimuksilla alueen liittämisestä yhteismetsään noin 512,3 hehtaarilla. Yhteismetsä teki kaupat 1,0 hehtaarin määräalasta Kallungissa ja 4,0 hehtaarin määräalasta Lapajärvellä sekä kahdesta tontista Naruskajoen rantakaava-alueella. Määräaloista kertyi myyntituloja euroa. Yhteismetsä teki tilusvaihtosopimuksen, jossa yhteismetsä luovutti 0,0085 osalukua Sallan yhteismetsään ja vastaanotti 0,0012 osalukua Lisämaayhteismetsään. Tilakauppojen yhteydessä ja yhteismetsäosuuksien kaupoilla hankittiin 0, osalukua Sallan yhteismetsään. Sallan yhteismetsän pinta-ala lisääntyi v yhteensä noin 1112 hehtaaria. 10
11 KIINTEISTÖMUUTOKSET v HANKITUT KIINTEISTÖT osaluku pinta-ala Rauhala (määräala) 9, Peltola 7, Rajala 0, , Lehtola 0, , Virkkala 0, , Ellinniemi (määräala) Tilojen RN:ot 59:3-59:8 (1/6) 0, Tyvitalo V 0, Lohikuusikko 0, , Latvala, Värriön yhteismetsäosuudet 0, Koivula (määräala) 0, Nakkomäki 0, Mikkola (määräala) Onnimetsä yhteismetsä 11, Moita-oja 4, Välitalo II (määräala) 102 LUOVUTETUT MÄÄRÄALAT Lehtola 0, Ym 4, Jari 0, Naruskajoen rantakaavatontit 2 kpl 1,1 KIINTEISTÖN ALUEEN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄOSUUKSIA VASTAAN Tuomula 90, Lehtiranta Salomaa Lohikuru 8, Sompsuuri 50, Toivonmaa 23, Latvala Laurila 11,20 11
12 Sallan yhteismetsän omistamia kiinteistöjä, joita ei ole tarkoitus liittää yhteismetsän osakaskunnan alueeseen ovat: Suojala 8:5 (1826 m2), Pikkukaaperi 63:38 (32,17 ha) ja Osto-Isola 4:64 (855,6 ha). LIITTÄMINEN OSUUTTA VASTAAN, JOISSA TEHTIIN MAANMITTAUSTOIMITUS V kiinteistötunnus tilan nimi p-ala kiinteistötunnus tilan nimi p-ala Kangas 220, Kutula Tulilampi Pekkala 84, Uusi-Tuhkala 219, Tuomula 90, Savola 88, Mattila 255, Alatalo 189,26 yhteensä 1147,87 LIITTÄMINEN OSUUTTA VASTAAN, JOISSA MAANMITTAUSTOIMITUS ON KESKEN kiinteistötunnus tilan nimi p-ala Lehtiranta Salomaa 306, Toivonmaa 23, Lohikuru 8,3 kiinteistötunnus tilan nimi p-ala Sompsuuri 50, Latvala 22, Laurila 11,2 yhteensä 421,8 Kiinteistörekisteriotteiden mukaan yhteismetsän alueen pinta-ala oli Sallassa ,9 hehtaaria, Kemijärvellä 172,89 hehtaaria, Kuusamossa 184,62 hehtaaria, Posiolla 15,88 hehtaaria ja Pelkosenniemellä 109,41 hehtaaria. Osakaskunnan omistamien tilojen pinta-ala on 2203,1 hehtaaria ja keskeneräiset liittämistoimitukset osuuksia vastaan on 421,8 hehtaarin. Kokonaispinta-ala oli ,6 hehtaaria. 12
13 SALLAN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNALLE HANKITTUJA KIINTEISTÖJÄ, JOTKA TULLAAN LIITTÄMÄÄN YHTEISMETSÄN ALUEESEEN OVAT: kiinteistötunnus tilan nimi p-ala kiinteistötunnus tilan nimi p-ala Hihnamaa 56, Yliheikkilä 126, Rauhala 9, Ylisirola 48, Peltola 7, Koivula 23, Ojala 54, Mikkola 41, Rajala 113, Ritvala 53, Ellinniemi 12, Moitaoja 4, Lehtola 125, Välitalo II 102, Virkkala 107, Alanko 144, Lahtela 36, Rovanokka 91, Lohikuusikko 47, Siulio 111,64 yhteensä 1 315,3 OMISTETUT YHTEISMETSÄOSUUDET kiinteistötunnus tilan nimi osuusluku SALLAN YHTEISMETSÄÄN Hihnamaa 0, Hilkka 0, Jari 0, Tasala 0, Rajala 0, Lehtola 0, Virkkala 0, Tilojen 0, Osto-Isola 0, Tyvitalo V 0, Lohikuusikko 0, Yliheikkilä 0, Ylisirola 0, Kantola 0, Koivula 0, Tuorevaara 0, Ritvala 0, yhteensä 0, kiinteistötunnus tilan nimi osuusluku VÄRRIÖN YHTEISMETSÄÄN Osto-Isola 0, Kesälahti I 0, Kemilä os 0, Latvala 0, Tuorevaara 0, Niemi 0, yhteensä 0, LIESIJOEN YHTEISMETSÄÄN Osto-Isola 0, Hangasvaara 0, Tasala 0, yhteensä 0,
14 Sallan yhteismetsän osakaskunnan omistamien kiinteistöjen yhteismetsään liittämättömät osuudet omaan yhteismetsään olivat yhteensä 0, osalukua. Yhteismetsäosuuksien kokonaisosaluku osakasluettelon mukaan on 41, Värriön yhteismetsän osuuksia Sallan yhteismetsällä on 0, osalukua. Liesijoen yhteismetsäosuuksia Sallan yhteismetsällä on 0, osalukua. YHTEISMETSÄN PINTA-ALAN, OSAKASTILOJEN JA OSUUKSIEN KEHITYS vuosi pinta-ala osakastiloja osuusluku/ osakkuuksia kokonais- (ha) (kpl) tila (kpl) osaluku , , , , , , , , , , , , Sallan yhteismetsän pinta-ala oli vuonna 1936 valmistuneen metsäsuunnitelman mukaan ,5 hehtaaria. Toisen maailmansodan ja asutuksen seurauksena pinta-ala pienentyi ,2 hehtaariin. Osa alueluovutuksessa rajan taakse jääneistä yhteismetsäalueista korvattiin useille tiloille rahana (4,9149 manttaalia). Vastikemaiden saannin jälkeen pinta-ala oli ,5 hehtaaria. Sallan yhteismetsän pinta-ala (hehtaaria) v
15 Metsästys Metsästyslupien ja hirvenmetsästysoikeuksien myynnin tuotto oli euroa. Hirvenmetsästysoikeuksia saatiin 66 aikuiselle ja 44 vasalle. Hirvenmetsästysoikeuksien myynti järjestettiin suunnatulla myynnillä vakituisille asiakkaille sekä verkkohuutokaupalla. Kanalintujen metsästystä ei ollut yhteismetsän alueella koska hoitokunta rauhoitti metsästyksen heikon lintutilanteen vuoksi. Metson soidinalueen hoito- ja käyttösuunnitelmia on laadittu Naruskan (300 ha), Jaurun (440 ha), Portin (260 ha) ja Oulangan (240 ha) palstoille. Naruskan palstalla sijaitseva riistakolmion laskentareitillä tehtiin talvilaskenta. Yhteismetsän hankki nuolukiviä, joita levitettiin yhteismetsän palstoille. Kalastus Kalastuslupatuotot olivat euroa, kalastusalueiden käyttökorvauksia ja viehekalastus-maksuja saatiin 469 euroa. Kalavesien vuokratulot olivat euroa. Siianpoikasia istutettiin kappaletta ja taimenen poikasia 900 kappaletta. Kalanpoikaset ja istutuskulut olivat euroa. Naruskajoen kalaston ja kalastuksen kehittämishankkeen raportin perusteella harjuksen alamitta on Ely-keskuksen päätöksellä 35 cm. Lisäksi Naruskajoen alajuoksulle haettiin pilkintäkielto. Naruskajoen kalastuksen Kuvat: Rasmus Tikkanen, ravintola Nokka viehekalastuslupien myynti on annettu Ylikemin kalastusalueen hoidettavaksi. Naruskajärven vesialue on vuokrattu 20-vuoden vuokrasopimuksella rantakaava-alueen mökkiläisten perustamalle kalastusyhtymälle saakka. Sätsijärvi tuli Sallan yhteismetsän omistukseen tilakaupalla v Metsähallitukselta. Sätsijärven edellisen omistajan aikana tehty vuokrasopimus jatkuu saakka. Metsätuhot Männynversoruostetuhoja esiintyi varsinkin Jaurun palstalla, mutta myös ostopalstoilla Rovaselän alueella. Rovaselän alueella oli paikoin runsaasti tervasrosoa nuorissa kasvatusmetsissä. Kuusikoita 15 vaivasi koko yhteismetsän alueella suopursuruoste ja ns. käppyrätauti. Vähäisiä hirvituhoja esiintyi kaikkialla, mutta merkittäviä tuhoja ei löydetty. Hirvituhokorvauksia haettiin seitsemälle hehtaarille.
16 Muu toiminta YMPÄRISTÖTUKIKOHTEET Sallan yhteismetsä teki kaksi kymmenen vuotta kestävää ympäristötukisopimusta Suomen Metsäkeskuksen kanssa vuoden 2018 aikana. Sopimukset koskivat 146,2 ja 95,8 hehtaarin alueita ja niiden korvaukset yhteismetsälle olivat ,06 euroa. Kaikkiaan Sallan yhteismetsällä on voimassa ympäristötukisopimukset 731,8 hehtaarin alueille. FSC (C111942) -METSÄSERTIFIOINTI Sallan yhteismetsän toiminta ja metsät auditoitiin syyskuussa. Sallan yhteismetsä on liittynyt Metsä Groupin FSC -ryhmäsertifikaattiin v FSC -sertifiointi edellyttää, että metsämaasta vähintään viisi prosenttia on täysin suojeltu ja vähintään viisi prosenttia on erityishakkuiden kohteina. Metsäsuunnitelmassa em. kohteiden yhteispinta-ala on noin 14,5 prosenttia metsämaan alasta. PEFC -METSÄSERTIFIOINTi Sallan yhteismetsä on mukana Suomen PEFC-metsäsertifiointijärjestelmässä ja metsissä noudatetaan sertifiointijärjestelmän menetelmiä ja toimintatapoja. KÄPYJEN KERÄYS Lämpimän kesän ansiosta männyn käpyihin kehittyi keräyskelvollista siementä. Käpyjä ostettiin yhteensä litraa, joista saatiin siemeniä 57 kiloa. Itävyys siemenissä oli prosenttia. SEUROJEN SPONSOROINTI Sallan yhteismetsä on sponsoroinut Saps-koristyttöjen ja Saps- jääkiekkojunioreiden toimintaa. 16
17 Saps-koristytöt. Saps-jääkiekkojuniorit. 17
18 Tuloslaskelma Puutavara myynti , ,09 Muu myynti , ,14 Myynti yhteensä , ,23 Veronalaiset tuet , ,91 LIIKEVAIHTO , ,14 Puutavaran hankintakulut , ,99 Muut hankinta- ja valmistuskulut , ,67 BRUTTOKATE , ,48 Metsänhoito- ja perusparannustöiden kulut , ,26 Toimihenkilöiden ja hallinnon kulut , ,13 Toiminnan muut kulut , ,10 KULUT YHTEENSÄ , ,49 Toiminnan muut tuotot , ,53 Poistot , ,86 LIIKEVOITTO/-TAPPIO , ,66 Rahoitustuotot , ,39 Rahoituskulut , ,67 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , ,72 VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA , ,38 TILINPÄÄTÖSSIIRROT Verotusperusteisten varausten muutos , ,00 TULOVEROT , ,23 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , ,15 18
19 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 0,00 300,00 Muut aineettomat hyödykkeet 4 047,74 0,00 Yhteensä 4 047,74 300,00 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet , ,38 Liitettävät maa- ja vesialueet , ,93 Ostetut yhteismetsäosuudet , ,20 Rakennukset ja rakennelmat , ,24 Koneet ja kalusto , ,19 Metsäojat- ja tiet , ,02 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 1 454, ,13 Yhteensä , ,09 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet , ,35 Muut saamiset , ,00 Yhteensä , ,35 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,44 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Puutavaravarasto , ,53 Muu vaihto-omaisuus , ,79 Yhteensä , ,32 Saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset , ,13 Muut saamiset , ,65 Siirtosaamiset , ,47 Yhteensä , ,25 Rahoitusarvopaperit Muut osakkeet ja osuudet , ,53 Yhteensä , ,53 Rahat ja pankkisaamiset , ,84 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,94 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,38 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Oma pääoma , ,12 Tilikauden voitto (tappio) , ,15 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,27 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Verotusperusteiset varaukset , ,00 Yhteensä , ,00 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,00 Yhteensä , ,00 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,00 Ostovelat , ,77 Jako-osuusvelat , ,92 Muut velat , ,40 Siirtovelat , ,02 Yhteensä , ,11 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,11 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,38
20 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Käyttöomaisuuden ja muiden pitkävaikutteisten menojen muutokset AINEETTOMAT OIKEUDET Atk-ohjelmat 300,00 - poisto 300,00 Tilikauden lopussa 0,0 DNA Valokuituverkko 4 497,50 - poisto _ 449,76 Tilikauden lopussa 4 047,74 AINEELLISET HYÖDYKKEET JA YHTEISMETSÄOSUUDET Maa- ja vesialueet ,38 + lisäys ,00 - vähennys ,21 - poisto 3 796,17 Tilikauden lopussa ,00 Maa- ja vesialueet (liitettävät) ,93 + lisäys ,48 - vähennys ,28 - poisto ,60 Tilikauden lopussa ,53 Ostetut yhteismetsäosuudet ,20 + lisäys ,01 - vähennys 6 800,00 - poisto ,00 Tilikauden lopussa ,21 Rakennukset ja rakennelmat ,24 + lisäys ,80 - poisto 4 % ,71 - poisto 7 % 1 703,04 - poisto 25 % 247,37 - tasapoisto 10 v 6 875,17 Tilikauden lopussa ,75 Koneet ja kalusto ,19 + lisäys ,51 - vähennys (luovutusvoitto) 2 231,79 - poisto 25 % ,36 Tilikauden lopussa ,55 Metsäojat ja tiet (1991 -) ,02 + lisäys ,13 - vähennys ,64 - poisto 15 % ,81 Tilikauden lopussa ,70 Keskeneräiset hankinnat (rumpuputket) 2 301,13 -vähennys 847,00 Tilikauden lopussa 1 454,13 PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET Metsäliiton osuusmaksu ,65 P-S Metsämarkkinat Oy ,70 Lapin Villitaimen osuuskunta 1 000,00 Tilikauden lopussa ,35 LAINASAAMISET Boreal Bioref Oy pääomaehtoinen velkakirjalaina ,00 Tilikauden lopussa ,00 VAIHTO-OMAISUUS Puutavaravarasto ,53 + lisäys ,75 Tilikauden lopussa ,28 Maa- ja kiviaines (murske) ,79 -vähennys ,15 Tilikauden lopussa ,64 Siemenvarasto 0,0 + lisäys ,94 Tilikauden lopussa ,94 SAAMISET Myyntisaamiset ,48 Siirtosaamiset ,77 Verosaamiset ,24 Muut saamiset , ,49
21 RAHOITUSARVOPAPERIT Metsäliiton A-lisäosuudet , muutos ,12 Tilikauden lopussa ,65 VAPAAEHTOISET VARAUKSET Menovaraus ,00 Menovaraus ,00 Menovaraus ,00 Menovaraus ,00 Menovaraus ,00 Yhteensä ,00 Henkilöstökulut Hoitokunnan palkkiot , ,00 Palkat , ,94 Eläkekulut , ,82 Muut henkilösivukulut 8 440, ,04 Yhteensä , ,80 Sopimusvastuut Sallan yhteismetsä on mukana sopimuksessa, jossa se muiden yksityismetsätaloudessa työnantajina toimivien edistämisjärjestöjen kanssa on yhteisvastuullisesti sopinut toimihenkilöiden Tel-peruseläketurvaa täydentävästä Eläke-Tapion lisäeläkejärjestelyistä. Sopimuksen mukaisesti yhteismetsä on sitoutunut maksamaan Eläke-Tapion eläkesäännön mukaan määräytyvän, vuosittain päätettävän vuosimaksun. Työnantajille määrättävillä maksuilla katetaan vuosittaiset eläkemenot ja eläkejärjestelmän hoidosta aiheutuvat kustannukset. Eläkesääntö suljettiin ja sen mukaiset eläke-edut jäädytettiin lukien. Korkeimman oikeuden päätöksellä em. päätös on purettu ja lisäeläke velvoitetaan suorittamaan eläkkeensaajalle Tel-indeksillä korotettuna. Sallan yhteismetsä on hoitokunnan päätöksellä päättänyt vakuuttaa hoitokunnan jäsenet vapaaehtoisella eläkevakuutuksella ja vapaaehtoisella tapaturmavakuutuksella. Sallan yhteismetsän hoitokunta on vakuuttanut toiminnanjohtajan ja toimistonhoitajan vapaaehtoisella sairauskuluvakuutuksella. PÄÄOMAEHTOINEN VELKAKIRJALAINA Sallan yhteismetsä on antanut euron pääomaehtoisen velkakirjalainan Boreal Bioref Oy:lle. ANNETUT VAKUUDET Omien lainojen vakuudeksi on annettu kiinteistökiinnitykseksi euroa.
22
23
24 Sallan yhteismetsä Kuusamontie SALLA Puhelin
Sallan yhteismetsä VUOSIKERTOMUS
Sallan yhteismetsä VUOSIKERTOMUS 2017 SISÄLTÖ Yleistä... 3 Sallan yhteismetsä 31.12.2017... 3 Yhteystiedot... 4 Toiminnanjohtajan katsaus... 5 Hallinto... 6 Puutavaran myynti... 7 Metsänhoitotyöt... 9
Lisätiedot80v. Sallan yhteismetsä VUOSIKERTOMUS
80v. Sallan yhteismetsä VUOSIKERTOMUS 2016 SISÄLTÖ Yleistä... 3 Sallan yhteismetsä 31.12.2016... 3 Yhteystiedot... 4 Toiminnanjohtajan katsaus... 5 Hallinto... 6 Puutavaran myynti... 7 Metsänhoitotyöt...
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
LisätiedotVärriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2014
Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.214 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät
LisätiedotVUOSIKERTOMUS VUOSIKERTOMUS
VUOSIKERTOMUS VUOSIKERTOMUS 2014 1.1.-31.12.2008 2 3 Sisällys YLEISTÄ...4 1 HALLINTO...5 2. PUUTAVARAN MYYNTI...6 3. METSÄNHOITOTYÖT...8 4. KUNNOSTUSOJITUS...8 5. METSÄAUTOTIET...8 6. RAKENNUSTYÖT...9
LisätiedotSallan yhteismetsä VUOSIKERTOMUS
Sallan yhteismetsä VUOSIKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ Yleistä... 3 Sallan yhteismetsän perustaminen... 3 Yhteystiedot... 4 Toiminnanjohtajan katsaus... 5 Hallinto... 6 Puutavaran myynti... 7 Metsänhoitotyöt...
LisätiedotKULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017
VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016
VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647
LisätiedotKONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )
VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit
LisätiedotTULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan
LisätiedotKONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
LisätiedotToimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015
Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät
LisätiedotEmoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä
LisätiedotUrheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
LisätiedotYH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017
LisätiedotYhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
LisätiedotYhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
LisätiedotTULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016
LisätiedotEmoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
LisätiedotYhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
LisätiedotTULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
LisätiedotUrheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotValmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Lisätiedot1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO
Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016
LisätiedotUrheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotUrheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
LisätiedotVesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014
5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen
LisätiedotALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA
ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan
LisätiedotYhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018
LisätiedotU3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotUrheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018
Lisätiedot1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
LisätiedotBBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
LisätiedotUrheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotYh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten
LisätiedotVuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
LisätiedotMETSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä
METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI 18.3.2017 Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä Metsänomistajan vaihtoehdot: Ei muutoksia nykytilanteeseen Tilan myynti Tilan vaihto yhteismetsäosuuksiin
LisätiedotKullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
LisätiedotTASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY
TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot
LisätiedotPMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle
PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan
LisätiedotKANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006
KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma
LisätiedotU3 Asteri urheiluseurau314.wtr
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset
LisätiedotKIINTEISTÖN TULOSLASKELMA
KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet
LisätiedotYhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotMitä tilinpäätös kertoo?
Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää
LisätiedotYB Yhdistys ALV AB14.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotPuutarhatalous (EU-tukihakemusta noudatteleva)
Puutarhatalous (EU-tukihakemusta noudatteleva) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset
LisätiedotUrheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut
LisätiedotAineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
LisätiedotAmmatinharjoittaja AM
TULOSLASKELMA Tuotot Tuotot ammatista Muut vakinaiset tuotot Satunnaiset tuotot Oma käyttö Vapaaeht. varausten vähennys Kulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Tilikauden alussa Ostot tilikauden aikana Tilikauden
LisätiedotToimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89
6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville
LisätiedotYhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121
LisätiedotTOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden
LisätiedotU2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase
U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta
Lisätiedot1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00
1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat
LisätiedotUrheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset
LisätiedotAineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
LisätiedotUrheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu
LisätiedotU1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
LisätiedotAmmatinharjoittaja - Asteri mallitilikartta (am11)
T A S E Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotYb16L - Yhdistys (ALV) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
LisätiedotUrheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu
LisätiedotVastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet
Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet
LisätiedotUrheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121
Lisätiedot1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93
Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO
LisätiedotNIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
LisätiedotAmmatinharjoittaja - Asteri kirjanpidon mallitilipuitteisto
- Asteri kirjanpidon mallitilipuitteisto T A S E Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik.
LisätiedotHaminan Energian vuosi 2016
VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229
LisätiedotU2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
LisätiedotKullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS
LisätiedotSALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.
SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.
LisätiedotUrheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
LisätiedotUB urheiluseura alv UB14.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.
LisätiedotAineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
LisätiedotUb16L - Urheiluseura (alv, tuloslaskelma toiminnanaloittain) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
LisätiedotNIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
LisätiedotLPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut
LisätiedotKIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut
LisätiedotTilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från
LisätiedotLiite 1 TULOSLASKELMA
N:o 1268 3467 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Maksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Vakuutustoiminnan luovuttamiset Sijoitustoiminnan tuotot
LisätiedotPyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy
Pyynikin käsityöläispanimo Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OY Tesoman valtatie 24 33300 TAMPERE Kotipaikka TAMPERE Y-tunnus 2513994-9 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
LisätiedotNIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
LisätiedotRahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90
RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8
LisätiedotTARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013
TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä
LisätiedotGumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4
Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS
Lisätiedot1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä
1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
LisätiedotOpetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1
Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156
LisätiedotTilikartta: Oletus yhtiö Oy,
Tilikartta: Oletus yhtiö Oy, 21.06.2007 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet 105
Lisätiedot