LESTIJÄRVEN KUNTA. Sunnuntaina toimitettavien eduskuntavaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa:
|
|
- Juho-Matti Salonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA EDUSKUNTAVAALIT Sunnuntaina toimitettavien eduskuntavaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa: Mikäli äänioikeutetulla ei ole äänestyksessä tarvittavaa henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, poliisi myöntää hänelle maksutta väliaikaisen henkilökortin eduskuntavaaleissa äänestämistä varten. Henkilökorttia varten äänioikeutetun tulee hankkia passivalokuva, joka annetaan poliisilaitoksella henkilökorttia haettaessa. Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys toimitetaan seuraavassa paikassa: Lestijärven kunnanvirasto, Lestintie 39, LESTIJÄRVI, avoinna ma-pe klo , la-su klo Ennakkoäänestyspaikkaan pääsee pyörätuolilla. Kotiäänestys Kotiäänestys toimitetaan Kotona äänestämään on oikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua ja toimia on vaikean vamman tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikalle ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestykseen oikeutetun henkilön omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksessä samalla kertaa kuin hoidettava (Laki vaalilain muuttamisesta 431/2010). Omaishoitaja saa äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: omaishoitaja on tehnyt kunnan (Soite) kanssa omaishoitosopimuksen, asuu samassa taloudessa kuin hoidettavansa ja on äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hän. Kotiäänestykseen ilmoittaudutaan joko puhelimitse tai kirjallisesti keskusvaalilautakunnan sihteeri Jarmo Kanniselle tai kirjanpitäjä Seija Ringelle, osoite Lestintie 39, LESTIJÄRVI, puhelin , viimeistään ennen kello Vaalitoimitus Vaalitoimitus on klo seuraavasti: Äänestysalue Lestijärvi Äänestyspaikka Kunnanvirasto Lestijärvellä LESTIJÄRVEN KUNNAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA
2 Hyötyjäteasema avoinna perjantaisin ympärivuoden klo Lisätietoja: Millespakka Oy / Ira Kekarainen KIRJASTO Kirjaston aukiolo: ma ti ke suljettu. to pe KUULUTUS Lestijärven laajennusta koskeva asemakaavaehdotus pidetään MRA 27 :n ja MRL 65 :n mukaisesti nähtävillä mielipiteen esittämistä varten kunnan internet-sivuilla ja Lestijärven kunnanvirastolla 30 päivän ajan ajalla Kaavan laajennus koskee Jykyrin alueen tilaa Kanervikko 21:172 ja alue sijaitsee kirkonkylän alueella. Kunnanvirastossa esillä olevan luonnosten pohjalta voi mielipiteensä lausua kaikki, joita asia koskee. Mielipiteet osoitetaan kunnanhallitukselle (Lestintie 39, Lestijärvi). Lisätietoja antavat kunnanjohtaja Esko Ahonen, p , esko.ahonen@lestijarvi.fi ja kaavan laatija arkkitehtipalvelu Esa Säkkinen , arkkitehti@kase.fi Lestijärvi Kunnanhallitus TEKNINEN TOIMI AURAUKSET VUONNA 2019 Yksityisteiden auraukset vuonna 2019 hoitaa: Juho Kiiskilä Alueen Ruisahontie-, Kangasvierentie-Tahitintie-Niemenkylä- Peuralantie-Karkauskalliontie puh Aki Rautapuro Alueen Leskeläntie-Konttikoskentie (mukaan lukien Konttikoskentie) puh Pekka ja Oskari Tuikkanen Alueen Konttikosken risteyksestä (pois lukien Konttikoskentie) Kinnulan rajalle (mukaan lukien Kuivaniementie) Pekka puh , Oskari puh Ari Lintilä Syrinkylän yksityistiet puh Juha Koskela hoitaa kaavateiden ja kirkonkylän alueella sijaitsevien kunnan kiinteistöjen piha-alueiden lumenauraukset sekä liukkauden torjunnan vuonna 2019 puh
3 Maatilojen investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki 2019 Maatilojen investointitukea voi vielä hakea tänä vuonna. Investointitukea voi hakea jatkuvasti ympäri vuoden. Vuoden 2019 valintajaksojen päättymispäivämäärät ovat , ja Nuoren viljelijän aloitustukea voi myös hakea jatkuvasti, valintajaksot päättyvät , ja Valinta tehdään noin kuukausi valintajakson päättymisestä. Ainoastaan täydelliset hakemukset otetaan mukaan valintaan, esim. rakennus- ja ympäristöluvan tulee olla myönnettynä hyvissä ajoin ennen valintaa. Puutteelliset hakemukset voi täydentää käsittelijän antamassa aikataulussa. Luomun peruskurssit 2019 ProAgria Keski-Pohjanmaa järjestää luonnonmukaisen tuotannon peruskurssin ja (yht.5 pv) Kannuksessa. Koulutuspaikkana toimii Kannuksen kaupungintalo, valtuustosali, Asematie 1, Kannus. Kurssin hinta alv 24 %/tila (72 + alv 24%/pv). Luonnonmukaisen kotieläintuotannon peruskurssi (2 pv) pidetään Koulutuspaikkana on Kannuksen kaupungintalon valtuustosali. Kasviperuskurssin käyneille hinta on 60 /pv + alv 24 %, muille 70 /pv + alv 24 %. Maksuun sisältyy opetus, materiaali ja kurssin aloituskahvi. Kurssitodistus toimitetaan kurssimaksun suorittamisen jälkeen. Kurssi täyttää luomusitoumusten koulutusvaatimukset. Ilmoittautumiset ja lisätietoja ke mennessä Jari Tikkanen p , jari.tikkanen(at)proagria.fi tai Seija Roimela p , seija.roimela(at)proagria.fi KANSALLISET KOTIELÄINTUET HAETTAVISSA mennessä Eläintilat voivat hakea sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea sekä pohjoista kotieläintukie nennakoita naudoista, uuhista ja kutuista. Eläinyksikkökohtaista tukea voidaan maksaa: -emolehmistä -sonneista ja häristä -uuhista -kutuista -vuonna 2019 teurastetuista hiehoista Hakijalla on oltava osallistumisilmoitus voimassa, jotta tuki voitaisiin maksaa. Ennakkoa voi hakea Vipu - palvelussa tai palauttamalla paperilomakkeen 139 kunnanvirastoon viimeistään Aivoviikkoa vietetään Suomessa viikolla 11. Aivoviikon teema on : Vaali aivojasi. Eri puolilla Suomea järjestetään erilaisia tapahtumia, joiden tarkoituksena on auttaa kansalaisia vaalimaan omaa aivoterveyttään. Aivohoitola- vinkkejä aivoterveyden ylläpitoon ja kohentamiseen Lestijärven kunnantoimistolla to klo Keski- Pohjanmaan Muistiluotsi ja Korpinpaja hoitaa järjestävät yhdessä aivoterveysluennon sekä antavat käytännön vinkkejä aivoterveyden edistämiseen. Tilaisuus on maksuton. Tervetuloa!
4 LESTIJOKOSEUDUN YMPÄRIS- TÖ-YHDISTYKSEN Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pidetään tiistaina klo alkaen Toholammin Tohotuvalla (Rinnetie 2). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Keskustan Lestijärven paikallisyhdistys VUOSIKOKOUS Ma klo 19 väestösuojassa. Esillä sääntömääräiset asiat. Johtokunta kokoontuu 18:30 Tervetuloa! Syrin maa-ja kotitalousseura SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS ma klo Syrin koululla. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Lestijärven tuulivoimapuistoalueen maanomistajat ry:n eli TuVoMa:n YLEINEN VUOSI- KOKOUS pidetään torstaina kunnanvaltuuston kokoussalissa. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat. Kokous alkaa kahvitarjoilulla klo Kokouksen alussa informoidaan myös Lestijärven tuulivoimapuiston nykytilanteesta. Yleinen tiedotustilaisuus asiasta pidetään myöhemmin huhtikuussa. Silloin on mukana myös YIT:n edustus. Hallitus LESTIN WIRKEÄT jatkaa 12.3.klo 13:00 Eläkeliitto + Esko Ahonen 19.3.klo 13:00 Aarre Similä soittaa haitaria ja laulattaa, mahdollisuus vaateostoksiin kl klo 13:00 Erkki ja Anna- Maija Kujala 09.4.klo 13:00 Apuvälineet; Juha Moilanen Aloitetaan Lestijärven kunnan sponsoroimalla kahvituokiolla! Tarvitsetko kyytiä? Ole yhteydessä: Raija Heikkisen ( Yli- Lesti) p tai Esko Lintilään p ELÄKELIITON LESTIJÄRVEN YHDISTYS RY. Kokouksia: -Kahvitilaisuus, hallitus mukana to klo 13 Valtuustosalissa. Ajankohtaisia asioita. Muista arpapalkinto. Tervetuloa joukolla mukaan! -Eläkeliiton Keski.pohjanmaan piirin Kevätkokous ma Halsuan SRK-talolla. Valtakirjojen tarkistus alkaa klo 11 ja kokous klo 12. Tervetuloa! -PuSiRa-Treffit: puheenjohtajien, sihteerien ja rahastonhoitajien koulutustilaisuus Vetelissä klo 10-. Aiheena mm. Kansalaisten tulorekisteri. Teatteri: -Menemme NELJÄNTIENRISTEYS- näytelmään Kokkolan kaupunginteatteriin ma klo 13. Yhteiskuljetus, ruokailu Kannuksessa. Tiedustele peruutuspaikkoja Ritvalta puh Aikataulut ilm.lestijokilehdessä ja Helenan kerhossa. Muuta: Liikuntaa: -Ompelukerho to 7.3. klo 13 Marja-Liisan kotona Rantalankj. 4 as 2. Tervetuloa! -Lestin Wirkeissä vetovastuu ti klo 13. Mukana myös Esko Ahonen. Tervetuloa! -Aino-Elokuva: Sota-aikaan sijoittuva rakkausdraama Toholammin Kulttuurisalissa pe 5.4. klo 14. Liput 8. Sovi kimppakyydit itse. -Piirin ja Vetelin yhdistyksen järjestämät Pilkkikilpailut Vetelin Räyringissä Vanhan Meijerin rannassa ke Ilmoittautumiset klo 9.30 alkaen, pilkkiaikaa klo Punnituksessa hyväksytään vain ahvenet. Lestin yhdistys maksaa osallistujiensa osanottomaksut. Toimi Kalliokoski kerää porukkaa puh Eduskuntavaalit lähestyy...piiri järjestää VAALITENTIN Kaustisella Tenttavana eduskuntavaaliehdokkaita eri puolueista. Tarkemmat tiedot myöhemmin. Yli-Lestin AamuWirkeitten-kävely jatkuu ti ja to klo 8 (talviaika). Aika-ja reittimuutoksista sovitaan kävelijöiden kesken puh. Raija , Sinikka puh
5 Kutsu Halsuan tuulivoimahankkeen yleisötilaisuuteen Halsuan Tuulivoima Oy ja OX2 ovat sopineet yhteistyöstä Halsuan tuulivoimahankkeen jatkokehityksen osalta. Hanke sijoittuu Halsuan ja Lestijärven taajamien välisille Kanniston ja Honkakankaan alueille. Tuulivoimahankkeen YVA-menettely ja yhteensovitettava osayleiskaavoitus ovat parhaillaan käynnissä. Päivitetyistä hankesuunnitelmista järjestetään YVA-menettelyn yhteydessä ylimääräinen yleisötilaisuus klo alkaen Halsuan yhtenäiskoululla (Perhontie 29). Paikalla ovat keskustelemassa OX2:n, Halsuan Tuulivoiman ja YVA-konsulttina toimivan FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:n edustajat. Kaikki ovat tervetulleita asuinpaikasta riippumatta tutustumaan päivitettyyn hankesuunnitelmaan ja antamaan palautetta. Myöhemmin vuoden 2019 aikana tullaan järjestämään yleisötilaisuus, jossa kerrotaan hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin tuloksista tutkittujen vaihtoehtojen osalta. EU-RUOKAJAKELU to klo Lestijärven Helluntaiseurakunta os Lestintie 37 Tervetuloa!
6 Lestijärven Metsästysyhdistys ry. Talvikokous pidetään 17. maaliskuuta klo 12 Lestin koululla. Käsitellään vuosikokousasiat ja mm. päätetään yhteislupiin osallistumisista sekä jäsenten tekemistä esityksistä. Metsäkauriin metsästyskausi päättyi tammikuun loppuun. Kaikki kauriit kaadettiin sovitun kiintiön ja lisäkiintiön mukaisesti. Metsäkauriin kaatajalla on lainmukainen velvollisuus ilmoittaa kaadosta viipymättä Riistakeskukselle (Omariista-palvelu). Tähän mennessä kaikkia kaatoja ei ole ilmoitettu, joten välittömästi ilmoitus, mikäli se on vielä tekemättä. Vahinkolintujen ja pienpetojen metsästystä kannattaa harrastaa näin lopputalvesta, kun on vielä mahdollista metsästysaikojen puitteissa. Erityisesti rauhoituksesta vapautuneen naakan metsästystä on syytä jatkaa lajin lisääntyneen kannan vuoksi. Seuratkaa metsästysaikoja ja rajoituksia ja ryhtykää vahinkoeläinten pyyntiin muiden riistakantojen hyväksi. Koirien ryhmänäyttely järjestetään urheilukentällä. Näyttelyssä arvostellaan rodut ryhmistä FCI 4/5 & FCI 6/8, myös pennut (7 - alle 9kk). (FCI 4 Mäyräkoirat, FCI 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset koirat, FCI 6 - Ajavat ja jäljestävät koirat, FCI 8 - Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat) Linkki näyttelyn sivuille: Jäseniä velvoitetaan osallistumaan näyttelyn järjestelyihin mm. liikenteen ohjaukseen, järjestysmiehiksi ja alueen pystytykseen ja purkamiseen näyttelyn jälkeen.
LESTIJÄRVEN KUNTA. JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA EDUSKUNTAVAALIT Sunnuntaina 14.04.2019 toimitettavien
LisätiedotItsenäisyyspäiväjuhla ke Lestin koululla
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Itsenäisyyspäiväjuhla ke 6.12.2017 Lestin koululla Klo 10.00
LisätiedotLestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Hyötyjäteasema avoinna perjantaisin ympärivuoden klo 15.00 18.00
LisätiedotLestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Hyötyjäteasema avoinna perjantaisin marraskuusta lähtien ympärivuoden
LisätiedotTASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018
TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018,
LisätiedotTEKNISEN TOIMEN KESÄTYÖT
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KOHDEAVUSTUKSET Kunnanhallitus julistaa urheiluseuroille, nuorisojärjestöille
LisätiedotKUNNALLISVAALIT 2017
Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä
LisätiedotJULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS TIESUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄ OLOSTA LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS
JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt 25.1.2018 6 Lestijärven ranta-asemakaavalaajennuksen koskien tiloja Muikkuranta 4:19; 7
LisätiedotPRESIDENTINVAALIT 2018
1 KUULUTUS PRESIDENTINVAALIT 2018 Kemijärven kaupungissa toimitetaan presidentinvaalit sunnuntaina 28.1.2018 klo 9.00-20.00 seuraavassa äänestysalueen äänestyspaikassa: Nro Äänestysalue Äänestyspaikka
LisätiedotLestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KIRJASTO Kirjaston aukiolo: ma 13.00 19.00 ma 5.12. SULJETTU
LisätiedotLESTIJÄRVEN KUNNALLA JUHLAVUOSI KUNTA 150 VUODEN IKÄÄN
JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNNALLA JUHLAVUOSI KUNTA 150 VUODEN IKÄÄN Vuoden 1868 maaliskuun ensimmäisenä päivänä Lestijärvellä siirryttiin uuteen hallintoon, jolloin ensimmäinen
LisätiedotJULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNNASSA julistetaan haettavaksi RAKENNUSTARKASTAJAN / TEKNISEN JOHTAJAN VIRKA Tehtäviin sisältyy rakennusvalvonnan viranomaistehtävät, lupakäsittelyt,
LisätiedotJULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta 2.2.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 2.2.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA EDUSKUNTAVAALIT Sunnuntaina 18.03.2007 toimitettavien
LisätiedotMuista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2019 aikana ole!
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin STIPENDEJÄ MUUALLA OPISKELEVILLE NUORILLE Lestijärven kunta
LisätiedotLASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja
LisätiedotEnnakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat
Kaupunginhallitus 492 09.10.2017 Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat 399/07.070/2017 KH 492 Selostus: Presidentinvaali toimitetaan 28.1.2018, ennakkoäänestys on 17.1-23.1.2018
LisätiedotRintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta
Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan
LisätiedotMielensäpahoittajan tarinoita kuullaan jälleen Erkki Kujala esiintyy Kanalan koululla sunnuntaina klo 19
Halsuan kuntatiedote vko 11 / 2019 Seuraavaan ilmoitukset to 21.3.2019 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % KUULUTUS HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN
Lisätiedotwww.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa
www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.
LisätiedotKAUPUNKITIEDOTE 3/2016
KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 AILI DAMMERT öljy- ja akryylimaalauksia Galleria Justuksessa 2. 29.4.2016 Lumikukka Energiat kohtaavat Tervetuloa avajaisiin pe 1.4. klo 14.00! Galleria Justus, Asematie 1, Kannus
LisätiedotEDUSKUNTAVAALIT 2019
Halsuan kuntatiedote vko 13 / 2019 Seuraavaan ilmoitukset to 4.4.2019 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % LAPSILAHJA VUONNA 2019 Kunnanvaltuuston
LisätiedotTasavallan presidentin vaali
Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa
LisätiedotVALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187
Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit
LisätiedotPääjuhla. Tervetuloa! Lestijärven kunnan 150 v. lauantaina klo Lestin koulu
JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunnan 150 v Pääjuhla lauantaina 27.10.2018 klo 13.00 Lestin koulu Yhteislaulu Tervehdyssanat Historiikki Näytelmä Juhlapuhe, kansanedustaja Jutta
LisätiedotMikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila
Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja
LisätiedotLestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Hyötyjäteasema avoinna perjantaisin syyskuu toukokuu klo 11.30
LisätiedotNyt saa farkkuja ja käyttövaatteita Halsualta!
Halsuan kuntatiedote vko 10/2016 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15/cm ja 92,25/sivu sis. Alv. 24% Nyt saa farkkuja ja käyttövaatteita Halsualta! Tervetuloa tutustumaan
LisätiedotJULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin TEKNINEN TOIMI Vesimittarilukemat Pyydämme teitä kunnan vesi-
LisätiedotJaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven ranta-asemakaavan muutoksien
LisätiedotEUROPARLAMENTTIVAALIT 2019
Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat
LisätiedotMÄÄRÄYS. Voimassaoloaika: toistaiseksi
MÄÄRÄYS Pvm. 8.4.2015 Dnro 850/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 23/15 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 15 2 mom. Voimassaoloaika: 9.4.2015 toistaiseksi
LisätiedotAjankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin
Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin EU tuki-infot 2014 Jari Tikkanen p. 0400 162 147, jari.tikkanen@proagria.fi www.proagria.fi, ProAgria Keski-Pohjanmaa
LisätiedotPYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
LisätiedotEduskuntavaalit 18.3.2007
Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla
LisätiedotMuista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole!
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin STIPENDEJÄ MUUALLAOPISKELEVILLE NUORILLE Lestijärven kunta on
LisätiedotSelkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI
Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI 2018 Presidentinvaali Suomen kansalaiset valitsevat presidentin vaalissa kuuden vuoden välein. Ensimmäinen vaali: Vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018 Ennakkoäänestys
LisätiedotMAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKUAJOISTA VUONNA 2016
MÄÄRÄYS Pvm. 8.2.2016 Dnro 44/03.00.00/2016 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 2/16 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom., 18 2 mom. Voimassaoloaika:
LisätiedotKokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 11.12.2017 klo 14:00-15:03 Paikka Kuntala, Laukaantie 14, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet jäsenet Ek Terhi jäsen Jokela Mika
LisätiedotHalsuan kuntatiedote vko 34/2014 Ilmoitukset edell. viikon TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15/cm ja 92,25/sivu sis.
Halsuan kuntatiedote vko 34/2014 K U U L U T U S KORJAUSAVUSTUKSET vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjauksiin Ylimääräinen haku vuoden 2014 määrärahoista 13.10.2014 saakka Vanhusväestön ja vammaisten
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 17:00-17:30 Paikka Kaupungintalo, kabinetti Saapuvilla olleet jäsenet Jouni Holopainen, puheenjohtaja Keijo Voutilainen,
LisätiedotOikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat:
Kaupunginhallitus 215 25.09.2017 Kaupunginhallitus 236 30.10.2017 Presidentinvaalien 2018 äänestyspaikat sekä aukioloajat Khall 25.09.2017 215 (Valm.hall.joht.) Ennakkoäänestyspaikan määrääminen Vaalilain
LisätiedotVESIKATKO Kunnan vesilaitoksen alueella ma klo
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Vesimittarilukemat TEKNINEN TOIMI Pyydämme teitä kunnan vesi-
LisätiedotHuom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana :
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 3/2019 20.3.2019 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto Metsäpellontie 2, 68230 LOHTAJA puh. 06-828 9111 Digiopastusta
LisätiedotLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja
LisätiedotEduskuntavaalit 2011
2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina
LisätiedotKINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 54 Tekninen lautakunta Nro (x) (x) (-) (x) (x)
KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 54 Kokousaika Tiistaina 28.8.2018 klo 17.00 18.04 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet: Henkilökohtaiset
LisätiedotTervetuloa! JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Ohjelmaliput: 10 ennakkoon Kunnantoimistolta. 15 ovelta. järj.
JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Ohjelmaliput: 10 ennakkoon Kunnantoimistolta. 15 ovelta. Tervetuloa! järj. Lestijärven kunta Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111
LisätiedotÄänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti
RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 Ranua 18.1.2010 jaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti 1. Työryhmän asettaminen ja toimeksianto Valtuusto päätti 16.11.2009 74 vuoden 2010 talousarvion
LisätiedotRUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019
Määräyksen numero Pvm Asianumero MÄÄRÄYS 1 / 7 5/2019 24.1.2019 379/00.00.01.02.00/2019 RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019 Ruokavirasto on päättänyt maatalouden tukien toimeenpanosta
LisätiedotHyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa
LisätiedotKunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO
nro 12/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 201 KH 202 KH 203 KH 204 KH 205 KH 206 KH 207 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Talouden tasapainotusohjelman seuranta Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten
LisätiedotJULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin TOHOLAMPI-LESTIJÄRVEN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVAN EHDOTUSVAIHEEN
LisätiedotSisällysluettelo KESVALTK, :00, Pöytäkirja
Sisällysluettelo KESVALTK, 11.1.2018 17:00, Pöytäkirja -1 Pöytäkirjan kansilehti (läsnäolijat)... 1 1 Keskusvaalilautakunnan tehtävät ja asiakirjat... 2 2 Ennakkoäänestysjärjestelyt Muuramen kunnassa...
LisätiedotMAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2017
MÄÄRÄYS Pvm. 25.1.2017 Dnro 1810/03.00.00/2017 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 66/16 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom., 18 2 mom. Voimassaoloaika:
Lisätiedot3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat, laitosäänestyspaikat, vaalipäivän äänestyspaikat sekä vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestyspaikkoihin
Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 31.01.2017, klo 17:30-17:51 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Yleiset ennakkoäänestyspaikat,
LisätiedotToholammin kunta Sidonnaisuusrekisteri
1 Ahola Marika Rakennus- ja maaseutlautakunnan yyt 2 Ala-Kopsala Marjo Rakennus- ja Ei edustusta Ei edustusta Ei merkittävää varallisuutta Ei sidonnaisuuksia 3 Ali-Haapala Virpi hallituksen Finn Spring
LisätiedotJULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunnan tekninen lautakunta julistaa haettavaksi,
LisätiedotEDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite
EDUSKUNTAVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 3. 9.4.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 14.4.2019 Äänestäminen on helppoa! Selkoesite Eduskuntavaalit 2019 Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa Suomen kansalaiset
LisätiedotKeskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello
Keskusvaalilautakunta 5.2.2019 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina 5.2.2019 kello 19.00 - Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus
LisätiedotLESTIJÄRVEN KUNTA. Sunnuntaina toimitettavien europarlamenttivaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa:
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin EUROPARLAMENTTIVAALIT LESTIJÄRVEN KUNTA Sunnuntaina 26.05.2019
LisätiedotHIRVENLIHAHUUTOKAUPPA
Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) Keskusvaalilautakunta 7 8.12.2016 415 Asianro 8220/00.00.00.04/2016 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kuntavaaleissa 2017 Päätöshistoria Keskusvaalilautakunta
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Keskusvaalilautakunta Asianro 7071/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 4 Asianro 7071/00.00.00.01/2017 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen presidentinvaalissa 2018 Ennakkoäänestyksen ajankohta ja äänestystä koskevat säännökset Presidentinvaalin
Lisätiedotsunnuntaina
1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit Sisällys 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit... 1 1.1 Seurakuntavaalit 2018... 1 1.2 Vaalilainsäädäntö ja siinä tapahtuneet muutokset... 1 1.3 Seurakuntavaaliohjeet... 2 1.4 Äänioikeus...
LisätiedotSyksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12
LisätiedotMaaseutuviraston määräyskokoelma
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 19.3.2013 Dnro 725/54/2013 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 9/13 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
LisätiedotTyöttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa
Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla
LisätiedotSunnuntaina 17.04.2011 toimitettavien eduskuntavaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa:
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Sunnuntaina 17.04.2011 toimitettavien eduskuntavaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa: Mikäli
LisätiedotSuomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
LisätiedotOOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen
LisätiedotKH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh
Kaupunginhallitus 14 12.01.2015 Kaupunginhallitus 22 19.01.2015 Eduskuntavaalien 2015 ennakkoäänestyspaikat 1178/00.00.00.01/2014 KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh.
LisätiedotMaaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
LisätiedotKAUPUNKI- TIEDOTE 10/2018
KAUPUNKI- TIEDOTE 10/2018 Retrospektiivinen näyttely MINNE MENITTE PÄIVÄT Aune Tokola, Ritva Niemikorpi 3.-31.10.2018 maalauksia, grafiikkaa, veistoksia Avoinna: ma-to klo 9-16, pe 9-15 sekä su 7.10. ja
LisätiedotKAUPUNKITIEDOTE 12/2015
KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Edessä on sukupolviemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden pääteema on Yhdessä. Kaikissa Suomi 100 -juhlavuotta koskevissa kysymyksissä
Lisätiedot18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista.
18.8.2010 Jakelussa mainituille KUTSU LAPIN KUNTAPÄIVÄÄN 22.9.2010 Arvoisa vastaanottaja, Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. Tilaisuus järjestetään
LisätiedotTOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)
TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja
Lisätiedot(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 14/6.6.2011 250 Kokousaika 6.6.2011 klo 17.00 20.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
LisätiedotKUULUTUS. Teknisessä toimistossa on tullut vireille Lestijärven asemakaavan laajennus koskien Jykyrin alueen tilaa 21:172.
JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS Teknisessä toimistossa on tullut vireille Lestijärven asemakaavan laajennus koskien Jykyrin alueen tilaa 21:172. Niitä koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotVAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet
VAALIAIKATAULU Seurakuntavaalit 2018 1 viimeistään 31.5. (suositus; hyvissä ajoin ennen kesälomakautta huhti - toukokuussa) Valmistavat toimenpiteet 1. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan
LisätiedotUtsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1 1 Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA
Viranomainen Nro Sivu Utsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1 1 KOKOUSAIKA klo 16.00-16.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen
LisätiedotSisällysluettelo KEL, :00, Esityslista 1
Sisällysluettelo KEL, 18:00, Esityslista 1-3 Esityslistan kansilehti (läsnäolijat)... 1-1 Esityslistan hyväksyminen... 2 11 Vuonna 2019 järjestettävien vaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat Kaarinassa...
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
LisätiedotKeskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki
JÄMIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA Torstaina 28.2.2019 kello 17.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
LisätiedotJohto- ja luottamustehtävät ELINKEINOTOIMINTAA harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä)
TOHOLAMMIN KUNTA SIDONNAISUUSREKISTERI 1 (5) nimeämänä 1 Ahola Marika Rakennus- ja 2 Ala-Kopsala Marjo Rakennus- ja 3 Ali-Haapala Virpi hallituksen hallituksen vara Finn Spring Oy, juomateollisuus, hallituksen
LisätiedotLäsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj., Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Mörsäri Sirkku. Raskinen Marjatta jäsen
ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 8/2012 Sivu 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 8.11.2012 klo 17.00-18.30 Paikka Ummeljoen kyläkirkkoa Läsnä et Huovila Juhani kirkkoherra, pj., Lehtomäki
LisätiedotPilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
LisätiedotMaaseutuelinkeino-osasto PL SEINÄJOKI Pvm Dnro 18/22/2012. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 1/12
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 2.2.2012 Dnro 18/22/2012 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 1/12 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotMÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKUAJOISTA VUONNA 2014
MÄÄRÄYS Pvm 17.3.2014 Dnro 526/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 13/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom. Voimassaoloaika: 17.3.2014 - toistaiseksi
LisätiedotLestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Hyötyjäteasema avoinna perjantaisin syyskuu - toukokuu klo 11.30
LisätiedotLUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta
Keskusvaalilautakunta 12.11.2014 2 Kokousaika 12.11.2014 klo 16.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
LisätiedotLakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt
Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
LisätiedotAloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan
Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015 Kunnanhallitus 151 Iitin
LisätiedotSivistyslautakunta OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULUKULJETUKSET
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Sivistyslautakunta OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ
LisätiedotKevään koulutus Saara Jokinen
Kevään koulutus 2019 Saara Jokinen Tavoitteellinen maksuaikataulu Kevät 2019 Huhtikuu: Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki Ympäristösopimukset Väliaikainen kansallinen erityistuki (100
LisätiedotHämeenlinnan Reumayhdistys ry
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi
LisätiedotKOTIELÄINTUET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015.
KOTIELÄINTUET 2015 Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa 2015. Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015. Lähde: Mavi, MMM 6.2.2015 10.2.21015 Muutoksia vuodelle 2015
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
Lisätiedot2/2018. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).
ASIKKALAN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika 17.9.2018 klo 16.30 Paikka Asikkalan seurakunta, Sirkkusentie 1, Iltarusko Läsnä Kari Karjalainen pj Timo Ristkari jäsen Pekka Niskanen jäsen
LisätiedotHALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri alkaen 7/2019
HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri alkaen 7/2019 t Jari Penttilä, kunnanjohtaja Esittelijä kunnanhallitus, kunnan asunto-osakeyhtiöt Marko Malvisto, taloussihteeri Halsuan Julkiskiinteistöt Oy tj. Esittelijä
Lisätiedot