LUKU 73 EEDENIN PUUTARHA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUKU 73 EEDENIN PUUTARHA"

Transkriptio

1 [sivu 821] LUKU 73 EEDENIN PUUTARHA CALIGASTIAN kukistumisen ja sitä seuranneen sosiaalisen sekasorron aiheuttamat kulttuurin rappio ja hengellinen köyhyys vaikuttivat Urantian kansanheimojen fyysiseen tai biologiseen tilaan varsin vähän. Orgaaninen kehitys eteni joutuisasti, täysin siitä kulttuuria ja moraalia kohdanneesta takaiskusta huolimatta, joka Caligastian ja Daligastian kapinahankkeesta varsin pian seurasi. Ja planeetan historiassa koitti aika -- lähes neljäkymmentätuhatta vuotta sitten -- jolloin täällä palvelevat Elämänkantajat panivat merkille, että puhtaasti biologiselta kannalta tarkasteltuna Urantian rotujen kehityksen edistyminen oli lähestymässä lakipistettään. Melkisedek-pesänhoitajat olivat samaa mieltä ja yhtyivät auliisti Elämänkantajien Edentian Kaikkein Korkeimmille osoittamaan anomukseen, jossa pyydettiin Urantian tarkastamista sitä silmällä pitäen, voitaisiinko antaa valtuudet lähettää tänne biologiset kohentajat: Aineellinen Poika ja Tytär. Tämä pyyntö osoitettiin Edentian Kaikkein Korkeimmille siksi, että nämä olivat aina Caligastian kukistumisesta ja Jerusemin väliaikaisesta valtatyhjiöstä lähtien toimineet monien Urantiaa koskevien asioiden osalta välittöminä vallankäyttäjinä. Tabamantia, desimaali- eli kokeilumaailmojen sarjan täysivaltainen valvoja, tuli katsastamaan planeetan ja saatuaan selville, mikä rotujen kehityksen tila oli, hän tämän mukaisesti suositteli, että Urantialle myönnettäisiin Aineelliset Pojat. Vajaat sata vuotta tämän tarkastusajankohdan jälkeen saapuivat Aatami ja Eeva, paikallisjärjestelmän muuan Aineellinen Poika ja Tytär, ja ryhtyivät vaikeaan tehtävään koettaa saada planeetan sekavat asiat järjestykseen, planeetan, joka oli kapinan takia jälkeenjäänyt ja joka oli edelleenkin hengellistä eristämistä merkitsevässä pannassa.

2 1. NODIITIT JA AMADONIITIT Normaalilla planeetalla Aineellisen Pojan saapuminen olisi tavallisesti merkkinä keksintöjen, aineellisen edistyksen ja älyllisen valaistumisen suuren aikakauden lähestymisestä. Aatamin jälkeinen aikakausi on useimmissa maailmoissa suuri tieteellinen aikakausi, mutta näin ei ollut laita Urantialla. Vaikka planeettaa kansoittivat fyysisesti oivalliset rodut, sen heimot riutuivat kuitenkin raakalaisuuden ja moraalisen pysähtyneisyyden syvyyksissä. Kun kapinasta oli kulunut kymmenentuhatta vuotta, käytännöllisesti katsoen kaikki Prinssin hallinnon aikaansaannokset oli pyyhkäisty olemattomiin. Maailman rotujen tila ei ollut paljonkaan parempi kuin, jos tämä harhaan johdettu Poika ei olisi koskaan Urantialle saapunutkaan. Vain nodiittien ja amadoniittien keskuudessa pidettiin kiinni Dalamatian perinteistä ja Planeettaprinssin kulttuurista. Nodiitit olivat Prinssin esikunnan kapinallisjäsenten jälkeläisiä. Se, että heitä nimitetään nodiiteiksi, johtuu heidän johtajansa Nodin, Dalamatian entisen teollisuus- ja kauppakomission puheenjohtajan, nimestä. Amadoniitit olivat niiden andoniittien jälkeläisiä, jotka päättivät pysyä lojaaleina Vanille ja Amadonille. [sivu 822] "Amadoniitti" on enemmänkin kulttuuria ja uskontoa kuin rotua kuvaava termi; rodullisessa mielessä amadoniitit olivat etupäässä andoniitteja. "Nodiitti" on sekä kulttuuri- että rotutermi, sillä nodiiteista itsestään muodostui Urantian kahdeksas rotu. Nodiittien ja amadoniittien välillä vallitsi perinteinen vihamielisyys. Tämä vihanpito tuli esille tuon tuostakin eli aina, kun näiden kahden ryhmän jälkeläiset yrittivät ryhtyä johonkin yhteiseen hankkeeseen. Myöhemminkin muun muassa Eedeniä koskeneissa asioissa heidän yhteistyönsä sujui äärimmäisen vaikeasti.

3 Nodin seuraajat jakautuivat pian Dalamatian tuhoutumisen jälkeen kolmeen pääryhmään. Keskimmäinen ryhmä jäi heidän alkuperäisen kotipaikkansa välittömään läheisyyteen Persianlahden perukoille. Itäinen ryhmä vaelsi Elamin ylänköseuduille, vähän Eufratinlaaksosta itään. Läntinen ryhmä asettui Välimeren koilliselle, Syyrian rannikkoseudulle ja sitä lähellä oleville alueille. Nämä nodiitit olivat pariutuneet suurin joukoin sangik-rotujen kanssa ja tuottaneet kyvykkäitä jälkeläisiä. Ja jotkut kapinallisten dalamatialaisten jälkeläiset liittyivät myöhemmin Vanin ja tämän lojaalien kannattajien joukkoihin Mesopotamian pohjoispuolisilla alueilla. Täällä, Vanjärven lähellä ja Kaspianmeren eteläpuolisilla seuduilla, nodiitit olivat kanssakäymisissä ja sekoittuivat amadoniittien kanssa, ja he olivat noita "muinaisajan kuuluisia sankareita". Ennen Aatamin ja Eevan saapumista nämä ryhmät, nodiitit ja amadoniitit, olivat edistyneimmät ja sivistyneimmät rodut maan päällä. 2. PUUTARHAN SUUNNITTELU Lähes sadan vuoden ajan ennen Tabamantian tarkastuskäyntiä Van ja hänen työtoverinsa olivat maailman eettis-sivistyksellisestä ylämaapäämajastaan julistaneet luvatun Jumalan Pojan, rodunkohentajan, totuudenopettajan ja petturi- Caligastian arvollisen seuraajan, saapumista. Vaikka maailman silloisen asujaimiston valtaosa ei osoittanut juurikaan kiinnostusta tällaista ennakkotietoa kohtaan, Vaniin ja Amadoniin välittömissä kosketuksissa olevat suhtautuivat sellaiseen opetukseen kuitenkin vakavasti ja ryhtyivät laatimaan suunnitelmia luvatun Pojan tosiasiallista vastaanottamista varten. Van esitti lähimmille työtovereilleen tarinan Jerusemin Aineellisista Pojista. Hän kertoi, mitä hän itse oli ennen Urantialle-saapumistaan saanut näistä tietää. Hän oli varsin hyvin selvillä siitä, että nämä Aatami-Pojat asuivat aina yksinkertaisissa mutta viehättävissä puutarhakodeissa, ja kahdeksankymmentäkolme vuotta ennen Aatamin ja Eevan tuloa hän ehdotti, että he omistautuisivat julistamaan näiden tulemista, ja että he valmistaisivat puutarhakodin näiden vastaanottamista varten.

4 Ylämaapäämajastaan ja kuudenkymmenenyhden hajallaan, kaukana toisistaan sijaitsevan yhdyskunnan piiristä Van ja Amadon värväsivät yli kolmetuhatjäsenisen joukon halukkaita ja innostuneita työntekijöitä. Ryhmä vihkiytyi juhlallisessa yhteistilaisuudessa tähän tehtävään, jonka tarkoituksena oli suorittaa valmistelut luvattua -- tai ainakin odotettua -- Poikaa varten. Van jakoi vapaaehtoisensa sataan komppaniaan. Kullakin komppanialla oli esimies ja tällä avustaja, joka toimi yhdysupseerina Vanin henkilökohtaisessa esikunnassa. Amadonin hän piti omana avustajanaan. Kaikki nämä komissiot ryhtyivät vakavissaan valmistelutöihin, ja sijaintipaikkakomitea lähti matkaan etsimään ihanteellista paikkaa puutarhalle. Vaikka Caligastialta ja Daligastialta oli riistetty suuri osa vallasta, jota he käyttivät ilkitöihin, he tekivät silti kaikkensa estääkseen ja vaikeuttaakseen puutarhan [sivu 823] valmistelutöitä. Mutta uupumatta hankkeen edistämiseksi uurastaneiden lähes kymmenentuhannen lojaalin keskiväliolennon vilpittömät toimet toisaalta suurelta osin kompensoivat näiden häijyjen vehkeilyjä. 3. PUUTARHAN SIJAINTIPAIKKA Sijaintipaikkakomitea oli poissa lähes kolme vuotta. Se antoi hanketta ajatellen myönteisen selvityksen kolmesta mahdollisesta kohteesta: Ensimmäinen niistä oli muuan Persianlahden saari; toinen oli se joenvarsiseutu, joka myöhemmin asutettiin toisena puutarhana; kolmas kohde oli pitkä, kapea niemimaa -- melkein saari -- joka työntyi länteen Välimeren itärannikosta. Komitea oli miltei yksimielisesti kolmannen vaihtoehdon kannalla. Ja tämä sijaintipaikka sitten valittiinkin, ja kaksi vuotta kului maailman kulttuuripäämajan, jonka mukana tuli myös elämänpuu, siirtämiseen tälle

5 Välimeren niemimaalle. Yhtä niemimaan asukkaiden ryhmää lukuun ottamatta kaikki asukkaat vetäytyivät rauhallisesti pois niemimaalta, kun Van ja hänen seurueensa saapuivat. Tällä Välimeren niemimaalla vallitsi terveellinen ilmasto ja tasainen lämpötila. Tämä vakaa ilmanala johtui ympäröivistä vuorista sekä siitä, että kyseinen alue oli itse asiassa sisämeren saari. Vaikka ympäröivillä ylänkömailla satoi runsaasti, varsinaisessa Eedenissä sateita oli harvoin. Mutta joka yö "nousi sumu" laajasta kastelukanavien verkostosta virkistämään puutarhan kasvillisuutta. Tämän maa-alueen rantaviiva nousi melko korkealle, ja niemimaan mantereeseen yhdistänyt kaulaosa oli kapeimmalta kohdaltaan vain neljänkymmenenkolmen kilometrin levyinen. Suuri joki, joka juoksutti vettä puutarhaan, sai alkunsa niemimaan korkeimmilta alueilta ja virtasi niemimaan kaulaosan kautta mantereelle ja sieltä edelleen Mesopotamian alangon poikki sen takana olevaan mereen. Siihen liittyi neljä sivujokea, joiden alkulähteet olivat Eedenin niemimaan rannikkokukkuloilla, ja nämä ovat ne sen joen "neljä alkuhaaraa", jotka "lähtivät Eedenistä" ja jotka myöhemmissä tarinoissa sekoitettiin toista puutarhaa ympäröineiden jokien sivuhaaroihin. Puutarhaa ympäröivissä vuorissa oli runsaasti arvokkaita kivilajeja ja metalleja, vaikka niille osoitettiinkin varsin vähän huomiota. Hallitsevana ajatuksena oli tehdä puutarhasta paikka, joka nostaisi puutarhanhoidon kunniaan ja korottaisi maanviljelyn arvostuksen korkealle. Puutarhalle valittu paikka oli luultavasti lajissaan kaunein koko maailmassa, ja ilmasto oli siihen aikaan ihanteellinen. Missään muualla ei ollut paikkaa, joka olisi niin täydellisesti soveltunut tällaiseksi kasvullisuuden paratiisiksi. Urantian sivilisaation parhaimmisto alkoi kerääntyä tälle kohtauspaikalle. Sen rajojen ulkopuolella maailma eli pimeydessä, tietämättömyydessä ja raakalaisuudessa. Eeden oli Urantian ainoa kirkas kohta. Luontonsa puolesta se oli kuin ihana unelma, ja pian siitä muovautui hienon hieno, maiseman täyteläisen loiston virittämä runo. 4. PUUTARHAN PERUSTAMINEN

6 Kun Aineelliset Pojat, biologiset kohentajat, aloittavat oleskelunsa evolutionaarisessa maailmassa, heidän asuinpaikkaansa kutsutaan usein Eedenin puutarhaksi, koska sille on ominaista konstellaation pääkaupungin, Edentian, kukkaloisto ja kasvillisuuden suurenmoisuus. Van oli näistä tavoista hyvin perillä, ja siksi hän huolehti siitä, että koko niemimaa tulisi puutarhan käyttöön. Laiduntaminen ja karjanhoito suunniteltiin tapahtuvaksi likeisellä mannermaalla. Eläinkunnan edustajina puistossa oli määrä esiintyä vain [sivu 824] lintuja ja erilaisia kesyjä eläinlajeja. Vanin ohjeiden mukaan Eedenin oli määrä olla puutarha ja vain puutarha. Puutarhaan kuuluvilla alueilla ei koskaan teurastettu yhtäkään eläintä. Kaikki puutarhan työntekijöiden koko rakennustyön aikana syömä liha tuotiin sinne mantereella paimennetuista karjalaumoista. Ensimmäisenä tehtävänä oli tiilimuurin rakentaminen niemimaan tyviosan poikki. Heti kun tämä työ oli saatu päätökseen, voitiin minkään seikan estämättä ryhtyä varsinaiseen maisemankaunistus- ja kodinrakennustyöhön. Rakentamalla pienempi muuri vähän matkan päähän päämuurin ulkopuolelle saatiin aikaan eläintarha, sillä muurien välisellä alueella oli kaikenlaisia villieläimiä, ja se toimi ylimääräisenä suojana vihamielisiä hyökkäyksiä vastaan. Tämä eläintarha jaettiin kahdeksitoista lohkoksi, ja muurein erotetut polut johtivat näiden ryhmien välistä puutarhan kahdelletoista portille, kun joki ja joenvarsilaitumet puolestaan sijaitsivat keskialueella. Puutarhan valmistelutöihin käytettiin vain vapaaehtoista työväkeä, palkattua työvoimaa ei käytetty koskaan. Hengenpitimikseen he viljelivät puutarhaa ja paimensivat karjaa. Lähistöllä asuvat uskovat toimittivat heille lisäksi muonaapua. Ja tämä suurenmoinen hanke vietiin päätökseen niistä vaikeuksista huolimatta, jotka johtuivat maailman sekasortoisesta tilasta noina levottomina aikoina. Mutta oli suuri pettymyksen aihe, kun Van tietämättömänä siitä, miten pian odotetut Poika ja Tytär saapuisivat, ehdotti, että myös nuorempi sukupolvi harjoitettaisiin jatkamaan hanketta siltä varalta, että näiden saapuminen viipyisi.

7 Ehdotus vaikutti siltä kuin Van olisi myöntänyt häneltä puuttuvan uskoa, ja se sai aikaan melkoisesti harmia ja pani monet luopumaan koko asiasta. Mutta Van jatkoi valmiussuunnitelmansa toteuttamista täyttäen luopuneilta vapautuneet työpaikat nuoremmilla vapaaehtoisilla. 5. PUUTARHAKOTI Eedenin niemimaan keskellä oli Universaalisen Isän verrattoman hieno kivitemppeli, puutarhan pyhä alttari. Sen pohjoispuolelle pystytettiin hallintopäämaja, eteläpuolelle rakennettiin työntekijöiden ja näiden perheiden kodit, länsipuolelle varattiin maapalsta odotetun Pojan opetusjärjestelmän edellyttämiä kouluja varten, kun taas "Eedenin itäpuolelle" rakennettiin luvatulle Pojalle ja hänen välittömille jälkeläisilleen tarkoitetut asunnot. Eedeniä varten laadituissa arkkitehtonisissa suunnitelmissa varattiin koti ja riittävästi maa-alaa miljoonalle ihmiselle. Vaikka puutarhasta Aatamin saapumisen aikoihin oli valmiina vasta neljännes, siellä oli jo tuhansia kilometrejä kasteluojia ja lähes kaksikymmentätuhatta kilometriä päällystettyjä polkuja ja teitä. Puutarhan eri osiin oli rakennettu hieman yli viisituhatta tiilirakennusta, ja puiden ja kasvien määrä oli lähes lukemattoman suuri. Puiston eri rakennusryhmissä oli enintään seitsemän taloa kussakin. Ja vaikka puutarhan rakennelmat olivat yksinkertaisia, ne olivat silti tavattoman taiteellisia. Tiet ja polut olivat hyvin rakennettuja, ja maiseman muotoilu oli hienostunutta. Puutarhan hygieeniset järjestelyt olivat paljon edellä siitä, mitä Urantialla oli tätä ennen yritetty saada aikaan. Eedenin juomavesi pidettiin terveellisenä sen puhtauden säilyttämiseksi säädettyjä hygieniamääräyksiä tarkasti noudattamalla. Näitä sääntöjä kohtaan osoitettu piittaamattomuus aiheutti alkuaikoina paljon vaikeuksia, [sivu 825]

8 mutta Van sai vähitellen juurrutetuksi työtovereidensa mieleen, miten tärkeää oli, ettei puutarhan vesihuoltoverkostoon saanut joutua mitään sinne kuulumatonta. Ennen kuin viemäriverkosto myöhemmin rakennettiin, eedeniläisten tapana oli haudata kaikki jätteet ja mätänevät ainekset tunnontarkasti maahan. Amadonin valtuuttamat tarkastajat tekivät päivittäiset kierroksensa etsien mahdollisia taudinaiheuttajia. Urantialaiset havahtuivat huomaamaan ihmisten sairauksien ehkäisemisen tärkeyden uudelleen vasta paljon myöhemmin eli yhdeksännellätoista ja kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. Ennen Aatamin hallintojärjestelmän hajoamista oli rakennettu katettu, tiilinen viemärijohtojärjestelmä, joka kulki muurien alta ja laski sisältönsä Eedenin jokeen puolentoista kilometrin päässä puutarhan ulommasta eli pienemmästä muurista. Aatamin saapumisen aikoihin Eedenissä kasvoivat jo useimmat tuon maailmankolkan kasvilajeista. Useiden hedelmälajien, viljakasvien ja pähkinälajikkeiden kohdalla oli saatu aikaan merkittäviä parannuksia. Monia nykyajan tuntemia vihanneksia ja viljalajeja viljeltiin ensi kertaa Eedenissä, mutta kymmenet ravintokasvilajikkeet hävisivät sittemmin maailmasta. Noin viisi prosenttia puutarhan maa-alasta oli viljelyn piirissä, viittätoista prosenttia pidettiin osittaisessa viljelyssä ja jäljelle jäänyt alue jätettiin enemmän tai vähemmän luonnontilaan odottamaan Aatamin saapumista, sillä katsottiin parhaaksi tehdä puiston viimeistelytyöt vasta hänen ajatustensa mukaisesti. Ja näin Eedenin puutarha valmistettiin vastaanottamaan luvattu Aatami ja hänen puolisonsa. Ja tämä puutarha olisi ollut kunniaksi jopa täydellistyneen hallinnon ja normaalin valvonnan alaiselle maailmalle. Aatami ja Eeva olivat hyvin tyytyväisiä Eedenin yleiseen toteutustapaan, vaikka he monia muutoksia omien henkilökohtaisten asuntojensa sisustuksen suhteen tekivätkin. Vaikka puutarhan kaunistustyötä oli Aatamin saapumiseen mennessä tuskin vielä saatu päätökseen, paikka oli kasvillisuutensa puolesta jo kaunis kuin jalokivi, ja hänen Eedenissä oleskelunsa alkuaikoina luotiin koko puutarhalle uutta hahmoa ja sille annettiin uusia kauneuden ja suurenmoisuuden ulottuvuuksia. Urantialla ei koskaan ennen tätä aikaa eikä koskaan sen jälkeen ole ollut yhtä kaunista ja kaiken kattavaa näytettä puutarhanhoidon ja maanviljelyn saavutuksista.

9 6. ELÄMÄNPUU Van istutti puutarhatemppelin keskelle kauan varjellun elämänpuun, jonka lehdet olivat "kansoille parannukseksi", ja jonka hedelmät olivat näin kauan ylläpitäneet hänen elämäänsä maan päällä. Van oli tietoinen siitä, että myös Aatami ja Eeva olisivat elossa pysyäkseen riippuvaisia tästä Eedenin lahjasta sitten, kun he aineellisessa hahmossa Urantialle saapuisivat. Järjestelmän pääkaupungissa asuvat Aineelliset Pojat eivät tarvitse elämänpuuta ravinnokseen. Vain planeetalla jälleenpersonoituina ollessaan he ovat riippuvaisia tästä fyysisen kuolemattomuuden antavasta apuneuvosta. "Hyvän ja pahan tiedon puu" on lähinnä kielikuva, symbolinen nimitys, joka kattaa koko joukon ihmiskunnan kokemuksia, mutta "elämänpuu" ei ollut myytti; se oli todellinen, ja Urantialla tällainen puu oli olemassa pitkän aikaa. Kun Edentian Kaikkein Korkeimmat hyväksyivät Caligastian valtuuttamisen Urantian Planeettaprinssiksi ja aikaisemmin mainitut sata Jerusemin kansalaista hänen hallinnolliseksi esikunnakseen, he lähettivät planeetalle Melkisedekien kautta erään Edentian pensaan, ja tästä kasvista varttui Urantian elämänpuu. Tämänmuotoinen ei-älyllinen elollisuus on peräisin konstellaation päämajasfääreiltä, sen lisäksi sitä esiintyy paikallis- ja superuniversumien päämajamaailmoissa samoin kuin Havonan sfääreillä, mutta ei järjestelmäpääkaupungeissa. [sivu 826] Tämä superkasvi varastoi tiettyjä avaruusenergioita, jotka toimivat vastamyrkkynä eläinhahmoiseen olemassaoloon kuuluvien vanhenemista aiheuttavien tekijöiden suhteen. Elämänpuun hedelmä oli kuin superkemiallinen akku, josta sitä syötäessä salaperäisesti vapautui elämää pidentävää universumivoimaa. Tästä ravintomuodosta ei ollut Urantian tavallisille, evolutionaarisille olennoille mitään hyötyä, mutta se oli erityisen käyttökelpoista Caligastian esikunnan sadalle aineellistetulle jäsenelle ja niille sadalle muunnetulle andoniitille, jotka olivat antaneet elämänplasmaansa Prinssin

10 esikunnalle ja jotka vastalahjana olivat saaneet sitä elämäntäydennettä, jonka ansiosta heidän oli mahdollista käyttää hyväkseen elämänpuun hedelmiä pidentääkseen määräämättömäksi ajaksi muuten kuolevaiselle ominaista olemassaoloaan. Prinssin hallituskauden aikana puu kasvoi maasta Isän temppelin pyöreällä keskuspihalla. Kapinan puhjettua Van ja hänen työtoverinsa kasvattivat väliaikaisessa leirissään puun ydinosasta uuden kasvin. Tämä Edentian pensas vietiin sittemmin heidän pakopaikkaansa ylämaalle, jossa se yli sadanviidenkymmenentuhannen vuoden ajan palveli sekä Vania että Amadonia. Kun Van työtovereineen valmisteli puutarhaa Aatamia ja Eevaa varten, he istuttivat Edentian puun Eedenin puutarhaan, jossa se taas kerran kasvoi uuden, Isälle omistetun temppelin pyöreällä keskuspihalla. Ja kaksimuotoista fyysistä elämäänsä ylläpitääkseen Aatami ja Eeva nauttivat määräajoin sen hedelmiä. Kun Aineellisen Pojan suunnitelmat menivät hakoteille, Aatamille ja hänen perheelleen ei annettu lupaa viedä puun ydinosaa pois puutarhasta. Kun nodiitit tunkeutuivat Eedeniin, heille kerrottiin, että heistä tulisi "jumalten kaltaisia, jos he söisivät puun hedelmiä". Suureksi hämmästyksekseen he löysivät puun vartioimattomana. He söivät vuosikaudet mielin määrin sen hedelmiä, mutta se ei vaikuttanut heihin millään tavoin. He olivat kaikki tämän maailman aineellisia kuolevaisia; heiltä puuttui se varustus, joka olisi toiminut puun hedelmien täydennyksenä. Heitä raivostutti se, etteivät he kyenneet saamaan puusta mitään hyötyä, ja erään heidän sisällissotansa yhteydessä tulipalo hävitti sekä temppelin että puun. Jäljelle jäi vain kivimuuri, kunnes puutarha myöhemmin vaipui mereen. Tämä oli jo toinen Isälle omistettu temppeli, joka tuhoutui. Ja nyt täytyy kaikkien Urantian lihallisten ihmisten käydä läpi elämän ja kuoleman luonnollinen kulku. Aatami ja Eeva, heidän lapsensa ja heidän lastenlapsensa kumppaneineen menehtyivät kaikki aikanaan, ja he tulivat paikallisuniversumin ylösnousemusjärjestelmän piiriin, minkä mukaan aineellista kuolemaa seuraa herääminen mansiomaailmassa. 7. EEDENIN KOHTALO

11 Aatamin muutettua pois ensimmäisestä puutarhasta sitä pitivät eri aikoina hallussaan nodiitit, kutilaiset ja suntilaiset. Myöhemmin siitä tuli niiden pohjoisten nodiittien asuinpaikka, jotka vastustivat yhteistyötä adamiittien kanssa. Nämä alemmantasoiset nodiitit olivat pitäneet niemimaata hallussaan Aatamin puutarhastalähdön jälkeen lähes neljäntuhannen vuoden ajan, kun Välimeren itäinen pohja ympäristön tulivuorten voimakkaan toiminnan sekä Sisilian ja Afrikan välisen maakannaksen vajoamisen yhteydessä upposi ja vei mukanaan syvyyksiin koko Eedenin niemimaan. Tämän laajamittaisen vajoamisen rinnalla tapahtui Välimeren rantaviivan merkittävää kohoamista. Ja tällainen [sivu 827] loppu kohtasi kauneinta luonnon luomusta, mitä Urantia on koskaan päällään kantanut. Vajoaminen ei ollut äkillinen, vaan kesti useita vuosia ennen kuin koko niemimaa oli aaltojen alla. Emme voi pitää puutarhan häviämistä mitenkään jumalallisten suunnitelmien epäonnistumisen tai Aatamin ja Eevan tekemien virheiden seurauksena. Emme pidä Eedenin vajoamista muuna kuin luonnollisena tapahtumana, mutta meistä näyttää kylläkin siltä, että puutarhan vajoaminen ajoitettiin tapahtuvaksi suunnilleen siihen aikaan, kun violetin rodun reservit kokoontuivat ryhtyäkseen maailman kansojen kuntoonsaattamistyöhön. Melkisedekit neuvoivat Aatamia pidättymään rodunkohennus- ja - sekoitusohjelman alullepanemisesta ennen kuin hänen oman sukunsa jäsenmäärä olisi puoli miljoonaa. Tarkoituksena ei koskaan ollut, että puutarha olisi ollut adamiittien pysyvä kotipaikka. Heistä oli määrä tulla uuden elämän lähettiläitä koko maailmalle. Heidän oli määrä kerääntyä yhteen antautuakseen epäitsekkääksi lahjaksi, joka annettaisiin apua tarvitseville maan roduille. Melkisedekien Aatamille antamat ohjeet edellyttivät, että hänen oli määrä perustaa rotu-, manner- ja hallintopiirikohtaisia päämajoja, joita hänen omat poikansa ja tyttärensä johtaisivat samalla, kun hän ja Eeva jakaisivat aikansa näiden maailman eri pääkaupunkien kesken tähän biologiseen kohentamiseen, älylliseen edistämiseen ja moraaliseen kuntouttamiseen tähtäävän

12 maailmanlaajuisen toiminnan neuvonantajina ja koordinoijina. [Esittänyt Solonia, "Puutarhan Ääni" -serafi.]

LUKU 76 TOINEN PUUTARHA

LUKU 76 TOINEN PUUTARHA [sivu 847] LUKU 76 TOINEN PUUTARHA KUN Aatami päätti vastarintaa tekemättä luovuttaa ensimmäisen puutarhan nodiiteille, hän ei kannattajineen voinut mennä länteen, sillä eedeniläisillä ei olut veneitä,

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

AATAMI JA EEVA RIKKOVAT SOPIMUKSENSA

AATAMI JA EEVA RIKKOVAT SOPIMUKSENSA [sivu 839] LUKU 75 AATAMI JA EEVA RIKKOVAT SOPIMUKSENSA URANTIALLA yli sata vuotta ponnisteltuaan Aatami ei vieläkään kyennyt näkemään puutarhan ulkopuolella juuri minkäänlaista edistymistä. Maailmassa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

PAIKALLISJÄRJESTELMÄN HALLINTO

PAIKALLISJÄRJESTELMÄN HALLINTO [sivu 509] LUKU 45 PAIKALLISJÄRJESTELMÄN HALLINTO SATANIAN hallintokeskus koostuu luvultaan viidenkymmenenseitsemän arkkitehtonisen sfäärin sikermästä: Jerusemista itsestään ynnä seitsemästä suuremmasta

Lisätiedot

PAIKALLISJÄRJESTELMÄN PÄÄMAJA

PAIKALLISJÄRJESTELMÄN PÄÄMAJA [sivu 519] LUKU 46 PAIKALLISJÄRJESTELMÄN PÄÄMAJA JERUSEM, Satanian päämaja, on tavallinen paikallisjärjestelmän pääkaupunki, ja ellei Luciferin kapinasta ja Urantialla tapahtuneesta Mikaelin lahjoittautumisesta

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

MAAILMANUSKONNON SISÄLTÖ

MAAILMANUSKONNON SISÄLTÖ MAAILMANUSKONNON SISÄLTÖ Kristosofia on maailmanuskonnon ydin ja teosofia johdattaa meitä tämän ytimen luo. Mitä siis on teosofia ja mitä kristosofia? Entä maailmanuskonto? Vastaamme näin: Maailmanuskonto

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ]

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ] Ville Haapasalo Ville Haapasalo (s. 1972) on Venäjällä suureen suosioon noussut suomalainen näyttelijä ja julkisuuden henkilö. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN Retki alkoi aamukahvilla matkan varrella, retkeläisiä oli 13. Kuljetuksesta huolehti Salon Tilausmatkojen oma julkkis, maailmanmatkaaja Jani, jonka

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 2. vuosi nro VT 1 _9 /29 JUMALA KUTSUU ABRAMIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 2. vuosi nro VT 1 _9 /29 JUMALA KUTSUU ABRAMIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) JUMALA KUTSUU ABRAMIN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Kaldean Uurissa. Abramin syntymäkaupunki

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA 1. Suomusjärven kulttuuri PEPPI, JANNA, LOVIISA, MINNA 2. Kampakeraaminen kulttuuri JONNA, SALLA, ESSI, JUHANI 3. Vasarakirveskulttuuri (nuorakeraaminen

Lisätiedot

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA

TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA 1 TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA A) Sisältökysymykset: OSA1: OSA2: 1. Miksi myllärin nuorin poika oli surullinen perinnöstä? 2. Mitä kissa ehdotti nuorimmalle veljelle? 3. Miten saapasjalkakissa pyydysti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Toisella jaksolla: Samaan aikaan Bulkistanissa. Maa on lähes kaikkialta tällainen. Taloja on rakennettu, luontoa on jyrätty. Huomenna mentiin, veli!

Toisella jaksolla: Samaan aikaan Bulkistanissa. Maa on lähes kaikkialta tällainen. Taloja on rakennettu, luontoa on jyrätty. Huomenna mentiin, veli! Toisella jaksolla: Samaan aikaan Bulkistanissa. Maa on lähes kaikkialta tällainen. Taloja on rakennettu, luontoa on jyrätty. Huomenna mentiin, veli! Hiljaa siellä alhaalla! Myöhemmin toisaalla Miksi taruolentosi

Lisätiedot

Robertin tarina - opettajan materiaali

Robertin tarina - opettajan materiaali Robertin tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalin joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä esityksessä

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, Syntiinlankeemus 1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

ABRAM JA LOOT. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä

ABRAM JA LOOT. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ABRAM JA LOOT Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) 566 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Päivi Lipposen ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee uuden koirapuiston perustamista Herttoniemeen HEL 2012-013810 T

Lisätiedot

SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA

SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA Jumalan Valtakunta Pimeyden Valtakunta Tarkoitus: tuhota saatanan työt sota APT 2: 37-38 Jumalan Valtakunta Pimeyden Valtakunta

Lisätiedot

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009

Lisätiedot

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja. AQUA ROMANA Vesi oli elintärkeä ja keskeinen edellytys Rooman imperiumin kehitykselle. Vedensaannin turvaamiseksi taitavimmat rakennusmestarit rakensivat valtavan pitkiä akvedukteja, joita pidetään antiikin

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala

VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala VÄLITTÄMISESTÄ Lasse Siurala Välittäminen on myös sitä, että rakennetaan keskinäisen huolehtimisen yhteisöjä, jossa nuori ei ole pelkkä tuen kohde vaan aktiivinen osa solidaarista yhteiskuntaa. VÄLITTÄMINEN

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut (1) Laske 20 12 11 21. Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut a) 31 b) 0 c) 9 d) 31 Ratkaisu. Suoralla laskulla 20 12 11 21 = 240 231 = 9. (2) Kahden peräkkäisen

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori Lasten huoltajuudesta eron jälkeen Osmo Kontula Tutkimusprofessori Osmo Kontula 16.5.214 Tutkimuksen aineisto Vuonna 25 avo- tai avioliiton solmineet: Lkm % Otos 1. Naimisissa olevat suomenkieliset 726

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

VELJEKSET KAIN JA AABEL

VELJEKSET KAIN JA AABEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VELJEKSET KAIN JA AABEL Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt:

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

SERAFIEN ARMEIJAKUNNAT

SERAFIEN ARMEIJAKUNNAT [sivu 426] LUKU 39 SERAFIEN ARMEIJAKUNNAT SIKÄLI kuin tiedämme, Äärettömän Hengen -- sellaisena kuin hän personoituu paikallisuniversumin päämajassa -- tarkoituksena on tuottaa yhdenmukaisen täydellisiä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Elintärkeät metsät. Tehtäväpaketti puun käytöstä ja kiertotaloudesta katsomusaineisiin

Elintärkeät metsät. Tehtäväpaketti puun käytöstä ja kiertotaloudesta katsomusaineisiin Elintärkeät metsät Tehtäväpaketti puun käytöstä ja kiertotaloudesta katsomusaineisiin A. Puu on pyhä ympäri maailman Monissa maailmanuskonnoissa ja eri kansojen perimätiedossa puihin liitetään useita merkityksiä.

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 3/24 Kain ja Abel, Nooan sukuluettelo, Vedenpaisumus, Baabelin torni (1 Moos 4-11) Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Koivusaaren luontopolku

Koivusaaren luontopolku KARTTAESITE Koivusaaren luontopolku 100 m Koivusaaren luontopolku sijaitsee Ounasjoen suistosaaressa, 2,3 km Rovaniemen keskustasta pohjoiseen. Pitkos tetun ja helppokulkuisen polun pituus on 2,5 km. Opasteet

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

FAKTAT M1. Maankohoaminen

FAKTAT M1. Maankohoaminen Teema 3. Nousemme koko ajan FAKTAT. Maankohoaminen Jääpeite oli viime jääkauden aikaan paksuimmillaan juuri Korkean Rannikon ja Merenkurkun saariston yllä. Jään paksuudeksi arvioidaan vähintään kolme kilometriä.

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot