MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUSUKSESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUSUKSESTA"

Transkriptio

1 MUISTIO HAMELY/1040/2016 Häme Jakelun mukaan MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUSUKSESTA Aika: kokous klo Paikka: Läsnä: Etelä-Suomen aluehallintoviraston kokoushuone Valdemar (Birger Jaarlin katu 15, Hämeenlinna) Paula Mustonen, Hämeen liitto Mirja Karila-Reponen, Päijät-Hämeen liitto Heli Jutila, Hämeenlinnan kaupunki, Hattulan kunta Heikki Tamminen, Janakkalan kunta Juha Viinikka, Riihimäen seutukunta Erja Klemelä, Tammelan kunta Kirsi Liukkonen-Hämäläinen, Lahden seutukunta Ismo Malin, Lahden seutukunta Jorma Kirjavainen, ELY-keskus / Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kari Aikio, MTK Häme ry Juho Kotilainen, MTK Metsälinja Niklas Björkqvist, Metsähallitus Teijo Heinänen, Metsähallitus Jarmo Rämö, Riihimäen vesihuoltoliikelaitos Kimmo Paakkonen, Forssan vesihuoltoliikelaitos Jukka Ruuhijärvi, Luonnonvarakeskus Heidi Kontio, Vanajavesisäätiö/Vanajavesikeskus Anniina Jäntti, Asikkalan kunta sekä Asikkalan vesi ja satama Oy Susanna Uusi-Kytölä, Heinolan seutukunta Marko Muuttola, Suomen Riistakeskus Erkki Strömberg, SLL ry / Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri ry Sini Mustakallio, ESAVI Erja Tasanko, ESAVI Harri Mäkelä, Hämeen ELY-keskus (pj.) Heini-Marja Hulkko, Hämeen ELY-keskus (siht.) Elina Laine, Hämeen ELY-keskus Petri Siiro, Hämeen ELY-keskus Jussi Leino, Hämeen ELY-keskus HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero Kirkkokatu 12 PL 29, Lahti Birger Jaarlin katu 15 PL 131, Hämeenlinna

2 1. Kokouksen avaus 2/5 Yksikön päällikkö Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskuksesta avasi kokouksen. 2. Järjestäytyminen, työjärjestyksen hyväksyminen ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen Harri Mäkelä toimi puheenjohtajana ja Heini-Marja Hulkko sihteerinä. Hyväksyttiin asialista työjärjestykseksi ja hyväksyttiin edellisen kokouksen muistio. Sovittiin, että kokouksessa esitetyt alustukset ovat muistion liitteenä. 3. Kuulemispalaute työohjelmasta ja keskeisistä kysymyksistä v Harri Mäkelä kertoi kuulemisesta saadusta palautteesta (esitys liitteenä). Puoli vuotta kestänyt kuuleminen alkoi 8.1. ja päättyi Palautetta tuli runsaasti. Kuulemisen lausunnot pyydettiin lausuntopalvelun kautta keskitetysti vesienhoitoalueita koordinoivien ELY-keskusten toimesta lausuntopalvelun kautta. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen (VHA2) koordinoiva ELY on Uudenmaan ELY ja Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen (VHA3) Etelä-Pohjanmaan ELY. Lausuntopalvelun lisäksi palautetta voi lähettää kirjaamon kautta tai vastaamalla Webropol-kyselyyn. VHA2:lla palautetta tuli yhteensä 106 kpl ja VHA3:lla 105 kpl. Palautteiden yhteenvedot löytyvät vesienhoitoalueiden nettisivuilta: VHA2: FI/Vesi/Vesiensuojelu/Vesienhoidon_suunnittelu_ja_yhteistyo/Vesienhoitoalueet/ KymijokiSuomenlahti/Osallistuminen_vesienhoitoon VHA3: FI/Vesi/Vesiensuojelu/Vesienhoidon_suunnittelu_ja_yhteistyo/Vesienhoitoalueet/ KokemaenjokiSaaristomeriSelkameri/Osallistuminen_vesienhoitoon 4. Vesienhoidon toimenpiteiden toteutumisen seuranta Harri Mäkelä kertoi, että tälle suunnittelukaudelle esitettyjen vesienhoidon toimenpiteiden toteutumisen seuranta (v ) on käynnissä kaikilla sektoreilla. Toimenpiteiden toteutumisen väliarviointi tehdään EU:lle vuoden 2018 loppuun mennessä. Lyhyet yhteenvedot toteutumistilanteesta joidenkin sektorien osalta alla olevan mukaisesti muistion liitteenä. a. Pohjavedet, hydrogeologi Petri Siiro b. Maatalous, suunnittelija Elina Laine c. Haja-asutus ja yhdyskunnat, vesitalousasiantuntija Jussi Leino

3 d. Vesistökunnostukset, hydrobiologi Heini-Marja Hulkko 3/5 5. Yhteistyöryhmän jäsenten nimeäminen vuosille Hämeen ELY-keskus on nimennyt nykyisen Kanta- ja Päijät-Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän vuoden 2018 loppuun asti. Näin toimittiin aikoinaan, koska maakuntien piti aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa. Nyt on tarve jatkaa yhteistyöryhmän toimikautta ja nimetä jäsenet kuluvalle suunnittelukaudelle vuosille Edustajan ja varaedustajan nimeämispyyntö lähetetään ryhmässä oleville tahoille sähköpostilla lähiaikoina. Tarvittaessa ryhmän kokoonpanoa voidaan muuttaa esim. ottamalla mukaan uusia tahoja. 6. Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus Harri Mäkelä kertoi vesienhoidossa meneillään olevista ajankohtaisista asioista ja lähitulevaisuuden töistä. Tärkeimpinä toimina vuorossa ovat pintavesien osalta sektorikohtainen ihmistoiminnan vaikutusten arviointi, ekologinen luokittelu, kemiallinen luokittelu, hydrologis-morfologisen muuttuneisuuden arviointi sekä seurantaohjelmien tarkistus. Myöhemmin tehdään toimenpide-ehdotukset uudelle 6-vuotiskaudelle ( ). Pohjavesien osalta vuorossa ovat mm. riskiarvio ja luokitus. Vuoden 2021 lopussa kaiken tulee olla valmista ja valtioneuvoston vahvistamaa. 7. Vesiensuojelun tehostamisohjelma Harri Mäkelä kertoi vesiensuojelun tehostamisohjelmasta. Itämeren ja sisävesien tila ei ole parantunut tavoitteiden mukaisesti. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamiseen ja tehostamiseen tarvitaan lisärahoitusta. Tehostamisohjelma on vuosille , yhteensä 45 milj. euroa. Lähtökohtana on vaikuttavuus: merialue- ja valuma-aluekohtainen lähestymistapa, toimenpiteiden ja rahoituksen kohdistaminen vaikuttavimpiin tilaa parantaviin toimiin, useiden toimijoiden yhteishankkeet ja hankekokonaisuudet, vesiensuojelun toimintatapojen ja menetelmien muutokset. Kuten vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteutumista, myös vesiensuojelun tehostamisohjelman vaikutuksia tullaan seuraamaan. 8. Muut asiat Ympäristöministeriö järjestää Ravinteiden kierrätyksen kärkihankkeiden tuloskiertueenmarras-tammikuussa. Ensimmäinen tilaisuus pidetään Lahden Sibeliustalossa Linkki tiedotteeseen/länk till pressmeddelandet

4 Yhteistyöryhmässä esitettiin toive, että metsätalouden vesiensuojelua ja toimenpiteitä tulisi pitää esillä ja painottaa ja uusi tieto tulee saada myös neuvontaan. 4/5 9. Seuraava kokous Seuraava kokous pidetään huhtikuussa Tarkka aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin. 10. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Muistion vakuudeksi, Heini-Marja Hulkko LIITTEET Liite 1. Kutsu ja asialista Liite 2. Kuulemispalaute 19_11_2018 Liite 3. POHJAVEDET_YTR_19_11_2018_PSi Liite 4. MAATALOUS_YTR_19_11_2018_Laine_Elina Liite 5. HAJA_ASUTUS_JA_YHDYSKUNNAT_YTR_19_11_2018_JL Liite 6. KUNNOSTUKSET_YTR_19_11_2018_HMH Liite 7. Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus Liite 8. Vesiensuojeluntehostamisohjelma

5 JAKELU (sähköpostilla) 5/5 Kanta- ja Päijät-Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän varsinaiset edustajat 1. Paula Mustonen, Hämeen liitto 2. Mirja Karila-Reponen, Päijät-Hämeen liitto 3. Heli Jutila, Hämeenlinnan kaupunki, Hattulan kunta 4. Heikki Tamminen, Janakkalan kunta 5. Juha Viinikka, Riihimäen seutukunta 6. Erja Klemelä, Forssan seutukunta 7. Kirsi Liukkonen-Hämäläinen ja Ismo Malin, Lahden seutukunta 8. Harri Hirvonen, Asikkalan kunta sekä Asikkalan vesi ja satama Oy 9. Kai Virtanen, Heinolan seutukunta 10. Jorma Kirjavainen, ELY-keskus / Järvi-Suomen kalatalouspalvelut 11. Ilkka Vesikko 12. Tomi Ranta, Kalatalouden keskusliitto sekä Etelä-Päijänteen kalastusalue ja Heinolan kalastusalue 13. Petri Mäkinen, Vanajanselän, Hauhon, Hämeenlinnan sekä Vehkajärven-Vesijaon kalastusalueet 14. Paavo Pohjankoski, Nastolan kalastusalue 15. Päivi Rönni, MTK-Häme ry 16. Juho Kotilainen, MTK metsälinja 17. Niklas Björkqvist ja Teijo Heinänen, Metsähallitus 18. Jyri Rauhala, Suomen Riistakeskus 19. Samuli Piirainen, EK / Stora-Enso Oyj, Heinolan Flutingtehdas 20. Jarmo Rämö ja Kimmo Paakkonen, Vesihuoltolaitokset (Riihimäki, Forssa) 21. Jukka Ruuhijärvi, Luonnonvarakeskus 22. Janne Rautanen, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 23. Jouko Vartiainen, Suomen Purjehdus ja Veneily / Pidä Saaristo siistinä 24. Jukka Mattila, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 25. Janne Raunio, Kymijoen vesi ja ympäristö ry 26. Heidi Kontio, Vanajavesisäätiö / Vanajavesikeskus 27. Heikki Mäkinen, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 28. Kari Porra, SLL ry / Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri ry TIEDOKSI (sähköpostilla) Varaedustajat Hämeen ELY-keskus: Pirjo Nordenswan, Jorma Kirjavainen, Juha Poutiainen, Heini-Marja Hulkko, Petri Horppila, Marja Hiitiö, Tommi Muilu, Petri Siiro, Timo Virola, Harri Mäkelä Uudenmaan ELY-keskus: liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue / Arto Kärkkäinen Etelä-Suomen aluehallintovirasto: Sini Mustakallio, Erja Tasanko

MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUSUKSESTA

MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUSUKSESTA MUISTIO HAMELY/1040/2016 Häme 24.5.2018 Jakelun mukaan MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUSUKSESTA Aika: Paikka: Läsnä: 23.5.2018 kokous klo 9.30 11.10 ja ekskursio

Lisätiedot

MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN TOISESTA KOKOUKSESTA

MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN TOISESTA KOKOUKSESTA Muistio HAMELY/1040/2016 Häme 8.12.2016 Jakelun mukaan MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN TOISESTA KOKOUKSESTA Aika: 7.12.2016 klo 9.30-11.45 Paikka: Läsnä: Hämeen ELY-keskus,

Lisätiedot

MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUSUKSESTA

MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUSUKSESTA MUISTIO HAMELY/1040/2016 Häme 13.6.2019 Jakelun mukaan MUISTIO KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN VESIEN- JA MERENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUSUKSESTA Aika: Paikka: Läsnä: 12.6.2019 kokous klo 12-14.45 ja maastokäynti

Lisätiedot

ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen keskeisistä kysymyksistä

ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen keskeisistä kysymyksistä Helsinki UUDELY/9/07.04/2012 15.6.2012 Liitteet 1 kpl Jakelussa mainitut Viite: Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä Lausuntopyyntö vesienhoidon suunnittelun

Lisätiedot

Työryhmän tapaaminen

Työryhmän tapaaminen Työryhmän tapaaminen 25.1.2019 Aikataulu: klo 9:00-11:30 Virittäytyminen klo 9:00 9:20 Työryhmä mikä se on? 9:20-9:25 Vesienhoidon tehostamisohjelman mahdollisuudet klo 9:25-9:45 Vesienhoidon 3. kausi,

Lisätiedot

Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS.

Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. 1 Jakelussa mainituille 15.1.2015 Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 13.1.2015 klo 13.00 16.00 Paikka: Videoneuvottelu

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset

Lisätiedot

Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS.

Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. 1 Jakelussa mainituille 27.1.2017 Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 27.1.2017 klo 9.00 12.00 Paikka: Videoneuvottelu

Lisätiedot

Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS.

Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. 1 Jakelussa mainituille 6.4.2016 Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 5.4.2016 klo 13.00 15.00 Paikka: Videoneuvottelu

Lisätiedot

VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA

VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA Kimmo Olkio Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 LUOKITTELUN TAUSTAA Taustatietoa pintavesien ekologisen ja pohjavesien tilan arvioimiseksi löytyy

Lisätiedot

Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus. 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja järjestäytyminen

Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus. 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja järjestäytyminen 1 Jakelussa mainituille Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA VHA1 ja VHA2 ohjausryhmät, kokous 2/2011 Aika: Maanantai 10.10.2011

Lisätiedot

Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous

Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1.2.2017 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Vesienhoidon ajankohtaiset asiat ja yhteistyöryhmän toiminnan suunnittelu (ELY-keskus,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. YHTEISTYÖRYHMÄN JÄSENTEN VAIHTUMINEN 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Läsnä: Jari Mutanen, pj. Pohjois-Savon ELY-keskus. Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Läsnä: Jari Mutanen, pj. Pohjois-Savon ELY-keskus. Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus 1 Jakelussa mainituille Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA VHA1 ja VHA2 ohjausryhmät, kokous 2/2013 Aika: Keskiviikko 16.10.2013

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän 5. kokous

Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän 5. kokous MUISTIO 8.10.2018 Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän 5. kokous Aika: Maanantai 8.10.2018 klo 10:00-12:00 Paikka: Satakunnan ELY-keskus (kokoushuone Areena), Valtakatu

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen maaseutuasiat alatyöryhmän kokous. Lahden virastotalon, Kirkkokatu 12, A-rappu 4. kerros nvth.

Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen maaseutuasiat alatyöryhmän kokous. Lahden virastotalon, Kirkkokatu 12, A-rappu 4. kerros nvth. Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen maaseutuasiat alatyöryhmän kokous Aika 20.2.2017 klo 9.00 Paikka Lahden virastotalon, Kirkkokatu 12, A-rappu 4. kerros nvth.no: 4054 Hämeenlinna videoyhteys, ELY-kokoushuone

Lisätiedot

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere14.5.2016 Sami Moilanen/Pirkanmaan ELY-keskus Vesientilan kartoitus, vesienhoito ja kunnostustarpeet

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon tehtävät vuonna Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Visa Niittyniemi

Vesien- ja merenhoidon tehtävät vuonna Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Visa Niittyniemi Vesien- ja merenhoidon tehtävät vuonna 2018 Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 9.5.2018 Visa Niittyniemi Vesienhoidon suunnittelun aikataulu 2016-2021, 3. suunnittelukierros vuosille

Lisätiedot

Jakelussa mainituille

Jakelussa mainituille 1 Jakelussa mainituille 16.6.2014 Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA VHA1 ja VHA2 ohjausryhmät, kokous 2/2014 Aika: Keskiviikko

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.

Lisätiedot

Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus. 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja järjestäytyminen

Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus. 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja järjestäytyminen 1 Jakelussa mainituille Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA VHA1 ja VHA2 ohjausryhmät, kokous 2/2012 Aika: Tiistai 20.11.2012

Lisätiedot

Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia

Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia Varsinais-Suomen ELY-keskus Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus / Ympäristö ja luonnonvarat, Sanna Kipinä-Salokannel 26.1.2010 1 Vesienhoidon

Lisätiedot

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue KOOSTE KUULEMISPALAUTTEEN VERKKAVASTAUKSISTA LOKAKUU 2018 KOOSTE VERKKOKYSELYN VASTAUKSISTA

Lisätiedot

Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous

Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 20.9.2017 21.9.2017 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Vesienhoidon 3. kauden aikataulu 4. Pohjavesien keskeiset kysymykset ja

Lisätiedot

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus Vesienhoito hallinnonuudistuksessa Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä 23.5.2018 Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus 1 2 14 000 htv Kanta-Hämeen ja Päijät- Hämeen vuosibudjetit yhteensä noin 1 200 000 000 euroa

Lisätiedot

Lausunnon antajat: ( ) Tulvariskien hallintasuunnitelman kuuleminen. Remiss om planen för hantering av översvämningsrisker 2.9.

Lausunnon antajat: ( ) Tulvariskien hallintasuunnitelman kuuleminen. Remiss om planen för hantering av översvämningsrisker 2.9. Tulvariskien hallintasuunnitelman kuuleminen Remiss om planen för hantering av översvämningsrisker yhteenveto / sammanfattning Lausunnon antajat: (9.4.-9.7.2018) Lausuntoja oli 19 10 kuntaa: Alavus, Kristiinankaupunki,

Lisätiedot

Vesienhoidon kuulemispalaute

Vesienhoidon kuulemispalaute Vesienhoidon kuulemispalaute Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue Anna Bonde Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.5.2015 Kuulemispalaute, yhteenveto Vesienhoidon

Lisätiedot

Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset. Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta

Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset. Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta Vihdin vesistöpäivä 10.11.2018 Vesiensuojelu & odotukset Valtakunnallinen ohjaus Kunnan rooli Strategia ja visio vesienhoitoon

Lisätiedot

03.12.2015. Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä

03.12.2015. Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä Etelä-Savo Mikkeli 03.12.2015 Dnro ESAELY/1237/2014 Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä KUULUTUS Valtioneuvosto hyväksyi istunnossaan 3.12.2015 vesienhoitoalueiden

Lisätiedot

MUISTIO 3/2017. Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen maaseutuasiat alatyöryhmän kokous. Aika klo 13.00

MUISTIO 3/2017. Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen maaseutuasiat alatyöryhmän kokous. Aika klo 13.00 Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen maaseutuasiat alatyöryhmän kokous Aika 13.3.2017 klo 13.00 Paikka Lahden virastotalon, Kirkkokatu 12, iso nvth NH (20) B- rappu, 4 krs Paikalla: Kari Kivikko, pj, Hämeen

Lisätiedot

Vesivisio. Kokemäenjoen vesistöalue. Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmä Anne Mäkynen ja Ämer Bilaletdin

Vesivisio. Kokemäenjoen vesistöalue. Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmä Anne Mäkynen ja Ämer Bilaletdin Vesivisio Kokemäenjoen vesistöalue Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmä 20.9.2017 Anne Mäkynen ja Ämer Bilaletdin Hankkeen taustaa ja esittelyä - MMM esittänyt Suomeen kolme vesistövisiokohdetta: Iijoki,

Lisätiedot

Uudenmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2014

Uudenmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2014 Pöytäkirja Uusimaa 11.6.2014 Uudenmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2014 Aika: Maanantai 9.6.2014 klo 9.30-15.00 Paikka: Läsnä: Fortum Power and Heat Oy. Kerhohuone Ullakko. Aleksanterinkatu

Lisätiedot

Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus. Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/

Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus. Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/ Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/2018 17.12.2018 Vesienhoidon suunnittelun aikataulu 2016-2021, 3. suunnittelukierros vuosille 2022-2017 11/2017 Ominaispiirteet

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.10.2014 Lappeenranta Taina Ihaksi Yleistä vesienhoidosta VPD (2000/60/EY) ja laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Suunnittelu tehdään vesienhoitoalueittain

Lisätiedot

LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus

LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus Aikataulu 2012 2013 2014 2015 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 Työohjelman ja keskeisten kysymysten suunnittelu Kuuleminen keskeisistä kysymyksistä ja työohjelmasta

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 17.1.2019 kello 10-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Tämä kuulutus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä sähköisesti myös verkko-osoitteessa

Tämä kuulutus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä sähköisesti myös verkko-osoitteessa Etelä-Savo Mikkeli 29.09.2014 Dnro ESAELY/1237/2014 KUULUTUS Vesien tila hyväksi yhdessä kuuleminen ehdotuksesta Vuoksen ja Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmiksi vuosille

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus. Hämeen ELY-keskus

Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus. Hämeen ELY-keskus Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus Hämeen ELY-keskus Vesienhoitosuunnitelmat 2016-2021 Hyväksytty valtioneuvostossa 3.12.2015 Astuivat voimaan 2016 ja ohjaavat vesienhoidon toteutusta Löytyvät osoitteesta

Lisätiedot

Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus. Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/

Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus. Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/ Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/2017 8.11.2017 Vesienhoidon suunnittelun aikataulu 2016-2021, 3. suunnittelukierros vuosille 2022-2017 11/2017 Ominaispiirteet

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS. Maatalo, Makumaan kokoustila, Kauppakatu 19 C, Jyväskylä

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS. Maatalo, Makumaan kokoustila, Kauppakatu 19 C, Jyväskylä MUISTIO 1 (5) 8.5.2012 1/2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS Aika 8.5.2012 klo 12.00 15.10 Paikka Läsnä Maatalo, Makumaan kokoustila, Kauppakatu 19 C, Jyväskylä Kari Lehtinen

Lisätiedot

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä. Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä. Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Vesienhoidon kuuleminen 8.1. 9.7.2018 Lausuntopalvelu, kirjaamo, Webropol

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 10 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

Paikka: Lapin liitto. Aika: klo 9:30-11:45. 1 Kokouksen avaus. 2 Läsnäolijoiden toteaminen. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Paikka: Lapin liitto. Aika: klo 9:30-11:45. 1 Kokouksen avaus. 2 Läsnäolijoiden toteaminen. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kemijoen tulvaryhmän 11. kokouksen pöytäkirja 25.9.2014 LAPELY/5/07.02/2012 Paikka: Lapin liitto Aika: 22.9.2014 klo 9:30-11:45 Kemijoen tulvaryhmän 11. kokouksen pöytäkirja 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden

Lisätiedot

Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/32/07.02/2010 Häme Luonnonvarayksikkö Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/1562/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus

Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesiyksikkö Nykytoiminnan kuvaus VARELY Vesiyksikkö / Mirja Koskinen 14022017 VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Ympäristö ja luonnonvarat-vastuualue johtaja Risto Timonen Alueiden

Lisätiedot

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä. Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä. Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Vesienhoidon kuuleminen 8.1. 9.7.2018 Lausuntopalvelu, kirjaamo, Webropol

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan hyväksyminen

Lisätiedot

Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät

Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019-2023 Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät 27.-28.8.2019 Nyt on veden vuoro Suurten vesialueiden maana kannamme suurta vastuuta vesistä.

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Tammikuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.2.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 20.12.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä torni Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Toukokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.6.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Huhtikuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus 23.11.2018, Polvijärvi Huhmari Paula Mononen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Höytiäinen - Suuri vähähumuksinen järvi - Pinta-ala 281 km 2, lisäksi Rauanlahti ja Syvälahti

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Maaliskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.4.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2017 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2017 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2017 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 15.9.2017 klo 13 14.35 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Paikalla:

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Uudenmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous (1/2005)

Uudenmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous (1/2005) Muistio 29.9.2005 Dnro UUS 2005 R 13 56 Uudenmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous (1/2005) Aika: 26.8.2005 klo 9.30 11.30 Paikka: Uudenmaan ympäristökeskus, Asemapäällikönkatu 14, Helsinki Läsnä: Liite

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 11.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Kokouspaikka Pieksämäki, Naarajärven kanttila, Vilhulantie 5, kokoushuone 3

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Kokouspaikka Pieksämäki, Naarajärven kanttila, Vilhulantie 5, kokoushuone 3 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 20.2.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Pieksämäki, Naarajärven kanttila, Vilhulantie 5, kokoushuone 3 Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakuntaliitot -maankäytön suunnittelu -aluekehitys Maakunnat (18 kpl) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Aluehallintovirastot

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE Kimmo Olkio Vesienhoidon yhteistyöryhmä 22.3.2013 LUOKITELTELTAVAT PINTAVESIMUODOSTUMAT (Keski-Suomi) Rajatut ja tyypitellyt muodostumat luokitellaan:

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS

VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS Kaakkois-Suomi MUISTIO 15.5.2012 VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS Aika: 7.5.2012 klo 12.30-15.30 Paikka: Lappeenranta, Scandic Hotel Patria, kauppakatu 21, Lehmus-kabinetti Paikalla: Visa Niittyniemi

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv

Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv 14.01.2019 1 Ajankohtaista 2019 Toimenpiteiden seuranta ja toteutuksen arviointi 2016-2018

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 11 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

Uudenmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2013

Uudenmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2013 Pöytäkirja Uusimaa 8.10.2013 Uudenmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2013 Aika: 3.10.2013 klo 9.00-12.00 Paikka: Läsnä: Espoo, Metsähallituksen luontokeskus Haltia ks. liite 1. Kokouksen

Lisätiedot

Uudenmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2012

Uudenmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2012 Pöytäkirja 8.5.2012 Uudenmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2012 Aika: 8.5.2012 klo 09.00-12.15 Paikka: Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, 00240 Helsinki Läsnä: ks. liite 1. Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon tehtävät , organisointi, aikataulut ja resurssit Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.9.

Vesien- ja merenhoidon tehtävät , organisointi, aikataulut ja resurssit Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.9. Vesien- ja merenhoidon tehtävät 2016-18, organisointi, aikataulut ja resurssit Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.9.2017 Taina Ihaksi Vesienhoidon vaiheet Mauri Karonen 2 Suunnitelmat

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu 2015 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.1.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 7.7.2015 klo 12:30 1/5 Paikka Tulihukka-leiri, Mynämäen palloiluhalli, Urheilutie 9, Mynämäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Haikonen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus...

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus... Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, helmikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, helmikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, helmikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.3.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Etelä-Savon kalastusaluepäivä 2.2.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Sisältö Ehdotus kalatalousaluejaoksi Keskeiset muutokset

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus:

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: Julkaistavissa 24.11.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYS KASVOI EDELLEEN LOKAKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen TE-keskuksen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 28.8.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmien 14. kokous

Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmien 14. kokous ASIALISTA 8.9.2015 Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmien 14. kokous Aika: Tiistai 8.9.2015 klo 9:00 Paikka: Videokokous: - kokoushuone Airisto (3 krs.), Itsenäisyydenaukio

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

HARA- hanke Minttu Peuraniemi

HARA- hanke Minttu Peuraniemi HARAhanke Minttu Peuraniemi 13.2.2017 Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista ja sitä tukevaa liiketoimintaa Tavoitteet vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen Jäsenet vesien

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Ryhmätyöt. Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu

Ryhmätyöt. Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu Ryhmätyöt Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu 1 Suunnittelussa ELYn apuna oli alatyöryhmiä Toimenpiteiden toteutus yhteinen asia, useita vastuutahoja miten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkosto

Vesistökunnostusverkosto Vesistökunnostusverkosto Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä 26.11.2014, Oulu Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Joulukuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 1.2.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot