Eläinten hyvinvointikorvaus siipikarjatiloilla 2015
|
|
- Onni Jokinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Eläinten hyvinvointikorvaus siipikarjatiloilla 2015 Siipikarjaliiton kokous Tampere Ylitarkastaja Ulla Sihto, Maaseutuvirasto
2 Yleistä Eläinten hyvinvointikorvaukset valmisteltiin laajassa työryhmässä, lisäksi eläinlajikohtaisia asiantuntijaryhmiä Korvaukset tulonmenetysten ja kustannusten sekä aiheutuvien hyötyjen perusteella (MTT:n laskelmat) Toimenpiteiden ehtojen on ylitettävä peruslainsäädännön vaatimukset Ehdot naudoille ja sioille sekä uutena mukaan tuleville lampaille, vuohille ja siipikarjalle Samasta asiasta ei päällekkäistä tukea Luomukotieläintila ei voi valita niitä ehtoja, joita noudatetaan jo luomusääntöjen mukaan
3 Yleistä Aktiiviviljelijä vaatimus, ei yläikärajaa Hakuaika saakka, virikkeet sekä tasot, rampit ja orret toimenpiteiden toteutus alkaen. Eläinlajikohtaiset 1-vuotiset sitoumukset, joita voi jatkaa vuosittain 1. kausi poikkeus: , vuonna 2016 ei hakua Tuen määräytymisjakso on kalenterivuosi: Sama jakso ja samat ey-kertoimet kuin muissa eläintuissa Eläintiedot poimitaan pääsääntöisesti rekistereistä siipikarjalla laskentapäivät (kuukausittaiset määrät tai teuraserät) Tuen maksu keväällä 2016
4 Siipikarjan hyvinvointikorvausten ehdot Sitoumus koskee: Munivat kanat, broilerit ja kalkkunat, ei emolinnut Viljelijällä on oltava hallinnassaan koko sitoumusvuoden ajan vähintään 14 eläinyksikköä munivia kanoja (1 000 kanaa), 70 eläinyksikköä broilereita ( broileria) ja 60 eläinyksikköä kalkkunoita (2 000 kalkkunaa). Pois luettuna tuotantotapaan kuuluvat normaalit tuotantotauot. (ei remontit) EHK:n eläinyksikkökertoimet Munivat kanat 0,014 Broilerit 0,007 Kalkkunat 0,03
5 Toimenpiteet ja korvauksen määrä (euroa/eläinyksikkö) Korvaus maksetaan sille siipikarjalle, joka ehdon piirissä 4.1. Siipikarjan ruokinta ja hoito Broilerien ja kalkkunoiden pito-olosuhteiden parantaminen Munintakanalan ilmanlaadun parantaminen Siipikarjan virikkeet Siipikarjan tasot, rampit ja orret korvaus muniville kanoille 11 korvaus kalkkunoille 14 korvaus broilereille Kanojen ja kalkkunoiden ulkoilu 16 5
6 Toimenpiteiden valinta Sitoumusehdoissa on kerrottu tarkemmin toimenpiteiden sisällöstä. Toimenpiteiden valitsemiseen liittyy rajoituksia: 4.4, 4.5 ja 4.6. Jos tilalla on virikehäkkikanala, toimenpiteitä ei voi valita Toimenpidettä ei voi valita, jos tilan siipikarja on luonnonmukaisessa kotieläintuotannossa tai tilalla on vain ulkona kasvatettavaa siipikarjaa. Broilertila ei voi valita toimenpidettä.
7 4.1. Siipikarjan ruokinta ja hoito Kaikki munivat kanat, broilerit ja kalkkunat Siipikarjatilalla on oltava kirjallinen laskelmiin perustuva eläinryhmäkohtainen ruokinta-suunnitelma jossa on huomioitu eläinten kasvu, tuotostaso ja tuotantovaihe Jos ruokinnassa käytetään tehdasvalmisteista rehua, jonka valmistaja on jo analysoinut, ja sitä täydentävää rehua, täydentävästä viljasta on analysoitava valkuainen ruokintasuunnitelman vaihtuessa jos viljaerä on vaihtunut. Vähintään 1 viikon ikäisille linnuille tarjottava rehun joukossa kokonaisia jyviä virikerehuina Käy myös teollinen rehu jossa on mukana valmiiksi analysoituja kokonaisia jyviä. Ensimmäisinä kasvatuspäivinä tulee lihasiipikarjalla käyttää paperiruokintaa. Kalkkunoille voi käyttää paperin sijasta pahvia tai kartonkia, esimerkiksi munakennoja.
8 4.2. Broilereiden ja kalkkunoiden pitoolosuhteiden parantaminen Kaikki broilerit ja kalkkunat Kasvattamon olosuhteista huolehdittava Broilereilla mittarina lihantarkastuksessa vesipöhön vuoksi hylättyjen ruhojen %- osuus sekä tarkastuseläinlääkärin antamat eräkohtaiset jalkapohjatulehdusarvioinnin tulokset. Vesipöhön vuoksi hylättyjen %-osuus ei teuraserissä saa ylittää 1 %:ia ja jalkapohjatulehdusarvion on oltava alle 40 pistettä. Jos tulos on alle 30 pistettä, ei vesipöhön vuoksi hylättyjä huomioida. Kalkkunoilla mittarina teuraseräkohtaiset kokoruhohylkäysten %-osuudet. Niiden oltava alle 6,5 % aikavälillä teurastetuissa erissä ja alle 5 % aikavälillä teurastetuissa erissä. Kokoruhohylkäysprosentissa ei oteta huomioon tuoreiden ruhjeiden, murtumien tai muun kuin lintujen kasvattajan toiminnan vuoksi hylättyjen %-osuutta. Mikäli jokin erä ei täytä toimenpiteen vaatimuksia, se hylätään. Raportit toimitetaan kuntaan (viljelijä). Esim. teurastamon kokoama koontiraportti vain tukeen vaadittavista asioista.
9 4.3. Munintakanalan ilmanlaadun parantaminen Tilan kaikki munivat kanat Lanta poistetaan hallista vähintään kolme kertaa viikossa Kerrosritiläkanaloissa ritilöiden alta ajetaan lantahihnat sekä käytävältä poistetaan suurin osa lannasta. Halli-ilman viikkokohtainen ammoniakkipitoisuus tulee olla avokanalassa alle 18 ppm ja häkkikanalassa alle 8 ppm. Ammoniakkipitoisuuden viikkokohtaista arvoa tarkastellaan kuukausitasolla. Tilalla tulee olla ammoniakin mittaamiseen ilmanvaihtotietokone tai laite. Lannanpoistosta ja ilman ammoniakkipitoisuudesta on pidettävä kirjaa.
10 4.4. Virikkeet Kaikki munivat kanat, broilerit ja kalkkunat Toimenpidettä on toteutettava lähtien. Virikehäkkikanaloihin ei voi valita Virike-esineinä on käytettävä ketjussa riippuvia puupaloja, irrallaan olevia muoviesineitä, joita linnut voivat pyöritellä, riippuvia köysiä tai muita vastaavia esineitä. Virikkeiden ei tarvitse sijaita tasaisesti osastoissa. Virikkeitä asetettaessa ja valittaessa tulee viljelijän kiinnittää erityistä huomiota hygienia- ja huoltotoimenpiteiden sujuvuuteen, sekä varmistua virikkeiden turvallisuudesta. Kalkkunahallin osastoissa tulee olla virikkeitä vähintään 2 jokaista alkavaa 100 m 2 kohden Broileri- ja munintakanahalleissa tulee olla virikkeitä vähintään 4 jokaista alkavaa 100 m 2 kohden Virikkeet voidaan poistaa 3 vrk ennen lintujen keräilyä
11 4.5. Tasot, rampit ja orret Kaikki munivat kanat, broilerit ja kalkkunat; ei kuitenkaan virikehäkkikanaloihin, muniville kanoille ei voi valita orsia Toimenpidettä on toteutettava lähtien. Munivien kanojen käytössä on oltava tasoja tai ramppeja. Broilereiden ja kalkkunoiden käytössä oltava tasoja, ramppeja tai orsia. Orsia tulee olla vähintään 10 %:lle lihasiipikarjasta niin, että yhtä broileria kohden on vähintään 15 cm ortta ja kalkkunaa kohden on vähintään 20 cm ortta. Käytössä olevat rehu- ja juomaputket, ilman niiden päällä olevia vaijereita, voivat olla puolet orsien vaatimuksesta, jos ne täyttävät edellä mainitut orsien kriteerit. Kaikelle siipikarjalle tasoja tai ramppeja oltava vähintään 10 % hallin pinta-alasta Käytettäessä kalkkunan alkukasvatuksessa kasvatusrinkejä, ei niissä ensimmäisinä 7 vuorokautena tarvitse olla tasoja, ramppeja tai orsia. Kalkkunan alkukasvatusvaiheessa voidaan tasojen, ramppien tai orsien määrä laskea loppukasvatusvaiheen eläinmäärän mukaan.
12 4.5. Tasot, rampit ja orret Kaikelle siipikarjalle on oltava tasoja tai ramppeja vähintään 10 % hallin pinta-alasta. Esimerkiksi m 2 x 10 % = 100 m 2 Orsia on oltava vähintään 10 %:lle lihasiipikarjasta niin, että yhtä broileria kohden on vähintään 15 cm ortta ja kalkkunaa kohden on vähintään 20 cm ortta. o esimerkiksi broilereille br x 0,10 x 0,15 m/br = 300 m ja kalkkunoille 4000 kal x 0.10 x 0.20 m/kal = 80 m Tasojen, ramppien tai orsien materiaalina voidaan käyttää puuta, muovia tai metallia. Linnun on päästävä menemään niiden ali. Orsien tulee olla pyöreitä ja lintujen tulee voida kiertää varpaansa niiden ympärille. Kanojen suojeluasetuksessa 673/2010: Vähintään 350 munivan kanan avokanaloille asetettavat lisävaatimukset Jos kanalassa on vähintään 350 munivaa kanaa, orsia ei saa sijoittaa pehkujen yläpuolelle, ja orsien välisen vaakasuoran etäisyyden toisistaan on oltava vähintään 30 senttimetriä sekä etäisyyden seinästä vähintään 20 senttimetriä. Sellaisessa kanalassa, jossa kanat voivat liikkua vapaasti eri tasojen välillä, saa tasoja olla enintään neljä. Tasojen välisen esteettömän korkeuden on oltava vähintään 45 senttimetriä. Em. luvut koskevat vain kanoja, ei siis broilereita tai kalkkunoita. Tasojen, ramppien ja orsien on oltava kestäviä ja turvallisia. Toimenpiteen korvausperusteena ovat tasojen, ramppien ja orsien siirtelyyn, puhdistamiseen ja huoltoon liittyvä lisätyö. Jos kerrosritiläkanalan eläintiheys on enintään 9 kanaa /kanojen käytettävissä oleva lattiam 2 muualla kuin tasoilla, ne voidaan laskea tasoiksi myös hyvinvointikorvauksessa
13 Ramppien, tasojen ja orsien tarve broilereilla 4.5. Tasot, rampit ja orret Orsien tarve, m Broilerit kpl Hallin ala m Ramppien ja tasojen tarve m2 230 Jos on orsia, metriä 400 tarvitaan lisäksi ramppeja/tasoja 76,7 m 2 Jos on ramppeja/tasoja, m2 30 tarvitaan lisäksi orsia 521,7 m Esimerkki 1: Hallissa on broileria. Broilereilla on käytössä 400 m orsia ja loput vaatimuksesta täytetään rampeilla ja tasoilla. Orsien tarve: 40000*0,1*0,15 m = 600 m Ramppien ja tasojen määrän laskenta: (orsien tarve - orsien määrä)/orsien tarve) * hallin ala * 0,1 ( /600)*2300*0,1 = 76,7 m2 Esimerkki 2: Hallissa on broileria. Broilereilla on käytössä 30 m2 ramppeja ja tasoja ja loput vaatimuksesta täytetään orsilla. Ramppien ja tasojen tarve: 2300*0,1 = 230 m2 orsien määrän laskenta: (tasojen tarve - tasojen määrä)/tasojen tarve) * broilerien määrä * 0,1*0,15 m (230-30/230)*40000*0,1*0,15 = 521,7m
14 Ramppien, tasojen ja orsien tarve kalkkunoilla Orsien tarve, m Kalkkunat kpl Hallin ala m Ramppien ja tasojen tarve m2 100 Jos orsia, metriä 50 tarvitaan lisää ramppeja/tasoja 75 m Tasot, rampit ja orret Jos on ramppeja/tasoja, m2 80 tarvitaan lisäksi orsia 40,0 m Esimerkki 1: Hallissa on kalkkunaa. Kalkkunoilla on käytössä 50 m orsia ja loput vaatimuksesta täytetään rampeilla ja tasoilla. Orsien tarve: 10000*0,1*0,20m = 200 m Ramppien ja tasojen määrän laskenta: (orsien tarve - orsien määrä)/orsien tarve) * hallin ala * 0,1 (200-50/200)*1000*0,1 = 75 m2 Esimerkki 2: Hallissa on kalkkunaa. Kalkkunoilla on käytössä 80 m2 ramppeja ja tasoja ja loput vaatimuksesta täytetään orsilla. Ramppien ja tasojen tarve: 1000*0,1 = 100 m2 orsien määrän laskenta: (tasojen tarve - tasojen määrä)/tasojen tarve) * kalkkunoiden määrä * 0,1*0,20 m (100-80/100)*10000*0,1*0,20 m = 40 m
15 4.6. Ulkoilu Tilan kaikki munivat kanat ja kalkkunat; ei voi valita jos tilalla on virikehäkkikanala tai viljelijä on antanut sitoumuksen luonnonmukaisesta kotieläintuotannosta. Free range kanaloille voi valita. Tilan kaikki kanat ja kalkkunat on päästettävä ulkoilemaan ympäri vuoden sään salliessa vähintään kahdesti viikossa lukuun ottamatta eläintautisyistä johtuva rajoitusaika Ruokintatila on sisällä, ulkoilu kesällä laitumella, talvella katetussa jaloittelutarhassa Mahdollisuus toteuttaa luontaisia käyttäytymismalleja kuten kylpemistä ja kuopsuttelua Ulkoilusta pidettävää kirjaa
16 Lisätietoa: -> oppaat ja lomakkeet Tukihakuopas 2015 (päätukihaku, viljelijätuet) Eläinten hyvinvointikorvaus hakuohje Eläinten hyvinvointikorvauksen sitoumusehdot Valtioneuvoston asetus eläinten hyvinvointikorvauksesta 121/2015 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinten hyvinvointikorvauksesta 117/2015
17 Hyvinvointikorvauksen saaminen edellyttää sitoumuksen tekemistä Vuonna 2015 annettu sitoumus tehdään ajalle Valittujen toimenpiteiden sitoumusehtojen toteuttaminen on aloitettava , lukuun ottamatta toimenpiteitä 4.4. virikkeet sekä 4.5.tasot, rampit ja orret toimenpiteitä, joita toteutettava lähtien. Uusia sitoumuksia ei tehdä erikseen vuodelle Eläinten hyvinvointikorvausta haettaessa viljelijällä tulee olla vähintään sitoumusehdoissa mainittu eläinmäärä yhtä sitoumukseen oikeuttavaa eläinlajia koko sitoumuskauden ajan. Hyvinvointikorvauksen määrän laskeminen Hyvinvointikorvauksen maksaminen: siipikarjatiloilla eläinmäärä lasketaan kuukauden 1. päivien keskiarvoina, joista on poistettu neljä kuukautta, jolloin eläinmäärä on ollut pienin. Vuonna 2015 laskenta-ajanjakso on ja vuodesta 2016 eteenpäin kalenterivuosi. Korvaus lasketaan sitoumusehdoissa esitettyjen eläinyksikkökertoimien ja toimenpiteistä maksettavien korvausmäärien perusteella
18 Eläinmäärien ilmoittaminen (siipikarjatilat) Siipikarjatilojen tulee ilmoittaa mennessä tukihakemuksella eläinryhmittäiset keskimääräiset eläinmäärät. Tukihakemuksessa haettua eläinmäärää on mahdollista alentaa (lisääminen ei ole mahdollista) perumalla eläimiä hakemukselta. Toteutuneet kuukauden 1. päivien eläinmäärät tulee ilmoittaa mennessä sähköisesti Vipu-palvelussa tai lomakkeella 179. (eläinmäärien ilmoitus ja eläinmäärien osittainen peruminen). Tämän ilmoituksen yhteydessä on mahdollista vähentää tukihaussa haettua eläinmäärää.
19 Eläinten hyvinvointikorvauksen hakeminen Eläinten hyvinvointikorvausta (maksua) saadakseen viljelijän tulee hakea sitä vuosittain sähköisesti Vipu-palvelussa. Korvausta on mahdollista hakea myös paperilomakkeella, jolloin lomake 472 tulee toimittaa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Korvauksen (maksun) haku ajalta tehdään mennessä. Vuoden 2016 korvausta (maksua) tulee hakea huhtikuussa Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle on toimitettava päätukihaussa viimeistään joko sähköisesti tai paperilla 102A Peruslohkolomake tai jos maatalousmaata ei ole lomake 101A Maatilalomake.
Eläinten hyvinvointikorvaus EHK
Eläinten hyvinvointikorvaus EHK Eläinlajikohtaiset 1-vuotiset sitoumukset Sitoumus koskee kaikkia valitun eläinlajin samalla tilatunnuksella olevia eläimiä Täydentävien ehtojen noudattaminen Noudatettava
ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS SIIPIKARJA Marjaana Spets V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM
ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS SIIPIKARJA 2016 Marjaana Spets V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM Eläinten hyvinvointikorvaus EHK 1 vuosi 1.5.2015-31.12.2016 (poikkeus) Maksatusta vuodelle 2016 haetaan kevään
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS (EHK) SIIPIKARJALLE Kotieläintuki-info Mynämäki
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS (EHK) SIIPIKARJALLE Kotieläintuki-info 20.1.2017 Mynämäki Varsinais-Suomen ELY-keskus Henna Ekman. Lähde: Mavi, MMM, Evira EHK 2015-2016 VARSINAIS-SUOMESSA Hyvinvointikorvausta
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS (EHK) SIIPIKARJALLE Kotieläintuki-info Loimaa. Varsinais-Suomen ELY-keskus, lähde: Mavi, MMM, Evira
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS (EHK) SIIPIKARJALLE Kotieläintuki-info 22.1.2018 Loimaa Varsinais-Suomen ELY-keskus, lähde: Mavi, MMM, Evira EHK yleistä / ajankohtaista koskien tukivuotta 2017 Ilmoitus vuoden
Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Naudat, siat, lampaat, vuohet ja siipikarja
Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Naudat, siat, lampaat, vuohet ja siipikarja 9.4.2015 Tavoitteet Eläinten hyvinvoinnin kohentaminen Lajinmukaisemman hoidon edistäminen Tietoisuus eläinten hyvinvointiin
Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK)
Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen marraskuussa Ammoniakkipäästöjen vähentäminen Suomi on sitoutunut
Eläinten hyvinvointikorvaukset
Eläinten hyvinvointikorvaukset Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tiina Malm, Antero Nikander, Timo Keskinen Sivu 1 29.9.2014 Eläinten hyvinvointikorvauksen tavoitteet Eläinten hyvinvoinnin
Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK)
Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen marraskuussa 2014. Varmistathan lopulliset ehdot Tavoitteet ja tausta
ELÄINMÄÄRÄILMOITUS 2016 (eläinten hyvinvointikorvaus)
ELÄINMÄÄRÄILMOITUS 2016 (eläinten hyvinvointikorvaus) Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Toimita lomake maatilan sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle
Tukihakukoulutus 2014 Maaseudun kehittämisohjelma Eläinten hyvinvointikorvaus. MMM/Juha Palonen Helmikuu Sivu
Tukihakukoulutus 2014 Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Eläinten hyvinvointikorvaus MMM/Juha Palonen Helmikuu 2014 Sivu 1 17.2.2014 Yleistä Valmistelu laajassa työryhmässä maaseutuohjelma valtioneuvostoon
Eläintuet 2015. Lähde: Mavi,MMM
Eläintuet 2015 Lähde: Mavi,MMM Muutoksia 2015 Sika- ja siipikarjan tuotannosta irrotettu tuki jatkuu. C-tukialueella maksetaan edelleen pohjoista tukea emolehmille, emolehmähiehoille, sonneille, häreille,
Eläinten hyvinvointikorvaus
Eläinten hyvinvointikorvaus 2017 19.1.2017 1 Ei perusehtoja tai lisäehtoja, toimenpiteet samanarvoisia 1-vuotinen sitoumus Noudatettava kaikissa rakennuksissa (myös eri tiloilla) Korvaus maksetaan eläinryhmäkohtaisesti
Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1
Eläinten hyvinvointikorvaus Naudat 2015 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna
Kotieläintuet ja EHK. kotieläintilan täydentävät ehdot
Kotieläintuet ja EHK kotieläintilan täydentävät ehdot EU:n eläinpalkkiot Kaikkien tuenhakijoiden tulee jättää osallistumisilmoitus viimeistään päätukihaun yhteydessä sähköisesti tai lomakkeella 184 Aktiiviviljelijä
EU:N ELÄINPALKKIOT KANSALLISET KOTIELÄINTUET ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS ALKUPERÄISROTUSOPIMUKSET
EU:N ELÄINPALKKIOT KANSALLISET KOTIELÄINTUET ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS ALKUPERÄISROTUSOPIMUKSET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen huhtikuussa 2015 13.4.2015 1 EU:n eläinpalkkiot Vanhat
Eläinten hyvinvointikorvaus siat 9.4.2015 1
Eläinten hyvinvointikorvaus siat 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna 2016
Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015- Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi
Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015- Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi Eläinten hyvinvointikorvaus Uusi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2015-2020 Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Toimenpide koskee maatilan kaikkia nautoja. Korvaus on enintään 11 /ey vuodessa.
VILJELIJÄTUKIHAKUKOULUTUS 1 (12) 21.10.2014 ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS (EHK) Työpaja 4: Eläinten hyvinvointikorvaus Eläinten hyvinvointikorvausta voi hakea kevään 2015 päätukihaun yhteydessä. Vanhat eläinten
ELÄINTUET 2016. Lähde: Maaseutuvirasto, MMM
ELÄINTUET 2016 Lähde: Maaseutuvirasto, MMM Kansalliset eläintuet EU- palkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus 2 Kansalliset eläintuet Yleiset ehdot Tuenhakijan on oltava vähintään 18 vuotta (31.12.2015) Voidaan
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS. Lampaat Vuohet
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS Lampaat Vuohet Kyrö 07.04.2015 1 Yleistä eläinten hyvinvointikorvauksesta 2015 Sitoumus alkaen 01.05.2015 1 -vuotinen sitoumus Tänä vuonna poikkeus: 01.05.2015-31.12.2016 Seuraava
Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015-2020. Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi
Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015-2020 Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi Eläinten hyvinvointikorvaus 2015-2020 Uusi Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2015-2020 Kaikki vanhat sitoumukset katkeavat
3. Eläinten hyvinvointikorvaus lampaat
3. Eläinten hyvinvointikorvaus lampaat 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna
Eläinten hyvinvointikorvaus Iisalmi Leena Suojala, Maatalouslinja MTK
Eläinten hyvinvointikorvaus 2018 Iisalmi 24.1.2018 Leena Suojala, Maatalouslinja MTK Eläinten hyvinvointikorvaus 2014-2020 yleistä: Yksi EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 toimenpiteistä
Eläinten hyvinvointikorvaus Siat. Henna Säävälä/ ELY-keskus
Eläinten hyvinvointikorvaus Siat Henna Säävälä/ ELY-keskus 27.4.2015 Eläinten hyvinvointikorvaus Hyvinvointituki muuttuu hyvinvointikorvaukseksi Eläinten hyvinvointikorvausta voi hakea nauta- ja sikatilojen
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS SIOILLE 2015
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS SIOILLE 2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM Huhtikuu 2015 Yleistä eläinten hyvinvointikorvauksesta Kaikki vanhat sitoumukset päättyvät 30.4.2015 Mahdollista tehdä
Maa- ja metsätalousministeriön asetus
Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinten hyvinvointikorvauksesta Annettu Helsingissä 12 päivänä helmikuuta 2015 Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eräistä ohjelmaperusteisista
Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2016. Kotieläinkoulutus 13.4.2016
Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2016 Kotieläinkoulutus 13.4.2016 Yleistä lammas- ja vuohipalkkioista Rekisteriperusteisia Hallinnassa oltava keskimäärin vähintään 20 palkkiokelpoista
Julkaistu Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2015. 121/2015 Valtioneuvoston asetus. eläinten hyvinvointikorvauksesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2015 121/2015 Valtioneuvoston asetus eläinten hyvinvointikorvauksesta Annettu Helsingissä 12 päivänä helmikuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen
Eläinten hyvinvointikorvaukset muutoksia Iisalmi Leena Suojala, Maatalouslinja MTK
Eläinten hyvinvointikorvaukset muutoksia 2017 Iisalmi 28.10.2016 Leena Suojala, Maatalouslinja MTK Eläinten hyvinvointikorvaus 2014-2020: Yksi EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016 Sitoumuksen antamisen edellytykset Vuonna 2015 annettu sitoumus tehdään ajalle 1.5.2015-31.12.2016. Sitoumus tehdään 12.5.2015 mennessä Vipu-palvelussa
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2015
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2015 Hämeen ELY-keskus Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen helmikuussa 2015. Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015. Eläinten hyvinvointikorvaus Tavoitteena
Eläinten hyvinvointikorvaus siat
Eläinten hyvinvointikorvaus siat 19.1.2017 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.1.2017 31.12.2017 väliseksi ajaksi Haku 11.1.2017 31.1.2017 Sitoumusta haetaan Vipu-palvelussa tai lomakkeella 472
ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM
ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE 2015-2016 V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM Uutta eläinten hyvinvointikorvauksessa 2015 Kaikki vanhat sitoumukset (naudat, siat) päättyvät 30.04.2015 terveydenhuoltoon
KOTIELÄINTALOUDEN TUET Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Sika ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki - Hevoset
KOTIELÄINTALOUDEN TUET 2016 - Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Sika ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki - Hevoset LUONNONHAITTAKORVAUKSEN KOTIELÄINKOROTUS (LHK) sekä SIKA- JA SIIPIKARJATALOUDEN
KOTIELÄINTUET Lähde: Mavi, MMM
KOTIELÄINTUET 2015 Lähde: Mavi, MMM Muutoksia vuodelle 2015 Etelä-Suomen kansallinen kotieläintuki naudoille, lampaille, kutuille ja hevosille ei ole enää haettavissa AB-alueella Sika- ja siipikarjatalouden
Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat, eläinten hyvinvointikorvaus
Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat, eläinten hyvinvointikorvaus Arja Nuutinen Tukihakukoulutus 2015 9.4.2015 Pohjois-Savon ELY -keskus, Maatalouden tukihallinto- ja valvontaryhmä 1
Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info Raisio
Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2018 Kotieläintuki-info Raisio 23.1.2018 Yleistä lammas- ja vuohipalkkioista Rekisteriperusteisia Hallinnassa tulee olla keskimäärin vähintään
Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info
Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2017 Kotieläintuki-info 24.1.2017 Lampaiden ja vuohien lukumääriä rekisterissä 11.1.2017 Suomessa Varsinais- Suomessa Lampaiden määrä 148 619
Eläinten hyvinvointikorvaus
02.04.2015 Materiaalin tekohetkellä lainsäädäntöä ei ole hyväksytty muutokset mahdollisia Eläinten hyvinvointikorvaus Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/ Mikä
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) m m m.pi
LAUSUNTOPYYNTÖ 242327 1(2) m m m.pi 24.10.2017 1725/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA: 1) VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUSTA KOSKEVAN SITOUMUKSEN ANTAMISESTA
- Sika- ja siipikarjataloudentuki - Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Hevoset - Alkuperäisrotujen kasvattaminen
KOTIELÄINTALOUDEN TUET 2015 - Sika- ja siipikarjataloudentuki - Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Hevoset - Alkuperäisrotujen kasvattaminen Kotieläintukikoulutus 10.4.2015 Laitila SIKA- JA SIIPIKARJATALOUDENTUKI
ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA. Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM
ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM Eläinten hyvinvointikorvaus EHK 1 vuosi 1.5.2015-31.12.2016 (poikkeus) Maksatusta vuodelle 2016 haetaan kevään tukihaun
Maksupäätöksiä tehty ja maksettu (sis. myös vuoden 2015) Maksettu 2015 ja 2016 yhteensä 2 483 431
Maksupäätöksiä tehty ja maksettu (sis. myös vuoden 2015) Maksu Eläinten keskimäärin hyvinvointikorvaus (koko maa) ja Neuvo 2020 237 Timo Keskinen Ulla Sihto Heikki Pajala 2.5.2016 Sivu 1 Eläinten hyvinvointikorvaus,
LHK, nautapalkkio, pohjoinen kotieläintuki ja eläinten hyvinvointikorvaus. Savonia Juho Pikkarainen
LHK, nautapalkkio, pohjoinen kotieläintuki ja eläinten hyvinvointikorvaus Savonia 17.2.2015 Juho Pikkarainen Luonnonhaittakorvaus Oleellisin muutos on korvauksen muuttuminen 5- vuotisesta sitoumuksesta
Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020
Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020 02.04.2015 Materiaalin tekohetkellä lainsäädäntöä ei ole hyväksytty muutokset mahdollisia Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/
Eläintuet EU- eläinpalkkiot Kansalliset kotieläintuet Eläinten hyvinvointikorvaus
Eläintuet 2015 EU- eläinpalkkiot Kansalliset kotieläintuet Eläinten hyvinvointikorvaus Tuen hakeminen Kaikkien tuenhakijoiden tulee jättää osallistumisilmoitus päätukihaun yhteydessä, sähköisesti Vipu-palvelun
KOTIELÄINTUET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015.
KOTIELÄINTUET 2015 Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa 2015. Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015. Lähde: Mavi, MMM 6.2.2015 10.2.21015 Muutoksia vuodelle 2015
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2017 SIKA Sanna Lempiäinen Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2017 SIKA 20.1.2017 Sanna Lempiäinen Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM Valvontojen tuloksia vuodelta 2016 Maaseutuviraston satunnais-
Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015-
Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöagrologi Erkki Aro 18.11.2014 Mynämäki 9.12.2014 2 340 Luomumaatiloja Varsinais-Suomessa (kpl) 2009-2014 335 330 325 320
Alkuperäiseen versioon tehdyt lisäykset merkitty punaisella ja kursiivilla ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016
Alkuperäiseen versioon tehdyt lisäykset merkitty punaisella ja kursiivilla ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016 Sitoumuksen antamisen edellytykset Vuonna 2015 annettu sitoumus tehdään
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2018 SIKA
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2018 SIKA Sarka 22.1.2018 Marjaana Spets, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM 22.01.2018 Ajankohtaista koskien 2017 sitoumusta Eläinmääräilmoitukset
Eläinten hyvinvointikorvaus ja tukiehdot sikapuolella
Eläinten hyvinvointikorvaus ja tukiehdot sikapuolella Arja Nuutinen Tukihakukoulutus 2017 6.4.2017 Pohjois-Savon ELY -keskus, Maatalouden tukihallinto- ja valvontaryhmä 1 Pohjois-Savon ELY -keskus, Maatalouden
ELÄINMÄÄRÄILMOITUS 2016 sika- ja siipikarjatalouden tuki, luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus ja luonnonmukaisen tuotannon korvaus
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin ELÄINMÄÄRÄILMOITUS 2016 sika- ja siipikarjatalouden tuki, luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus ja luonnonmukaisen
ELÄINMÄÄRÄILMOITUS 2015 sika- ja siipikarjatalouden tuki, luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus ja luonnonmukaisen tuotannon korvaus
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin ELÄINMÄÄRÄILMOITUS 2015 sika- ja siipikarjatalouden tuki, luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus ja luonnonmukaisen
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 275828 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.10.2019 1578/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA:
Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK)
Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-20 muokattu Mavin esityksestä 3.4.2017 1 Tavoitteet ja tausta Nautojen toimenpiteet Sikojen toimenpiteet Lampaiden toimenpiteet
Tukikoulutus UKK-instituutti Marika Arrajoki-Alanen
Tukikoulutus UKK-instituutti 2018 Marika Arrajoki-Alanen 20.3.2018 Sopimus/sitoumus Luomusitoumus Ympäristösopimukset: MoMa-sopimus Kosteikon hoito Alkuperäiskasvilajikkeiden ylläpito Ei voi hakea: - Ympäristösitoumukset
Luonnonmukainen tuotanto
Luonnonmukainen tuotanto Ympäristötuen erityistuki: luomusopimus 1 Luomusopimuksen yleiset edellytykset Uusi digiala/ sopimusala Vuokrasopimukset voimassa vähintään koko sopimuskauden Sopimuksen ulkopuolelle
EU:n NAUTAPALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE
EU:n NAUTAPALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE 23.1.2018 Raisio Varsinais-Suomen ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM, Evira EU:N NAUTAELÄINPALKKIOT perustuu nautarekisterin tietoihin Tukikelpoisuusikä
Tukihakukoulutus Päätukihaku, aikataulut ja materiaali
Tukihakukoulutus 2018 Päätukihaku, aikataulut ja materiaali Tukihaun aikataulut Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Kansalliset kotieläintuet Päätukihaku 15.6. asti Myöhästymispäivät Muita päivämääriä Ympäristökorvauksen
EU:n PALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE. Varsinais-Suomen ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM
EU:n PALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE Varsinais-Suomen ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM Tukikelpoisuusikä LYPSYLEHMÄT EMOLEHMÄT EMOLEHMÄHIEHOT SAARISTOHIEHOT SONNIT JA HÄRÄT TEURASHIEHOT lypsylehmä,
Alkuperäiseen versioon tehdyt lisäykset merkitty punaisella ja kursiivilla ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT
Alkuperäiseen versioon tehdyt lisäykset merkitty punaisella ja kursiivilla ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016 Sitoumuksen antamisen edellytykset Vuonna 2015 annettu sitoumus tehdään
LUONNONHAITTA- KORVAUS
TUKIKOULUTUS 2015 Anna Setälä Viestintä Oy Tuulihaukka 26.1.2015 LUONNONHAITTA- KORVAUS 1 Ohjelmaperusteiset tuet Jatkossa vain yksi ohjelmaperusteinen tukikelpoisuus lohkoilla Tukikelpoiseen lohkoon voidaan
Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015-
Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöagrologi Erkki Aro 13.4.2015 Luomusopimukset päättyvät 30.4.2015 Kaikki luonnonmukaisen tuotannon ja kotieläintuotannon
Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015-
Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöagrologi Erkki Aro Luonnos; asiat tarkentuvat keväällä 2015 kun asetukset on hyväksytty 27.4.2017 Sitoumusten yhteiset
LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUS Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin Päivitetty 23.2.
LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUS 2015 - Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin Päivitetty 23.2.2018 Esme Manns Luonnonmukainen tuotanto Luonnonmukaisen tuotannon tavoitteet
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Taina Mikkonen Eläinten terveys - ja hyvinvointiyksikkö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien
Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2011 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2011 1382/2011 Valtioneuvoston asetus kansanterveyttä sekä eläinten ja kasvien terveyttä, taudeista ilmoittamista, eläinten hyvinvointia
Maa- ja metsätalousministeriön asetus
Maa ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista siipikarjatalousrakennusten rakennusteknisistä ja toiminnallisista vaatimuksista Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012 Maa
1) VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 225960 K2) 23.11.2016 1797/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA 1) VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
LUONNONHAITTAKORVAUKSEN KANSALLISEN LISÄOSAN SITOUMUSEHDOT 2010 MANNER-SUOMESSA
1 LUONNONHAITTAKORVAUKSEN KANSALLISEN LISÄOSAN SITOUMUSEHDOT 2010 MANNER-SUOMESSA 1. Sitoutuminen Viljelijä Luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa (jäljempänä LFA-lisäosa) voidaan maksaa LFA-lisäosan
Viherryttämisvaatimukset Luonnonhaittakorvaukset Muutoksia eläintuissa
Viherryttämisvaatimukset Luonnonhaittakorvaukset Muutoksia eläintuissa Kyrö ja Salo 16.12.2014 HUOM! Materiaali perustuu 12.12.2014 tiedossa olleisiin tietoihin Viherryttämisvaatimukset SUORAT TUET Suomessa
Eläinten hyvinvointikorvaus (= EHK) sioille Vuosi 2019
Eläinten hyvinvointikorvaus (= EHK) sioille Vuosi 2019 Varsinais-Suomen ELY- keskus Maatalouden valvontayksikkö Kati Raunio Kotieläintuki-info 15.1.2019 Lieto Lähde: Ruokavirasto Ajankohtaista koskien
Luonnonmukaisen. tuotannon korvaus Ohjelmakausi 2014 2020. Tiedot ovat 24.3.2015 tilanteen mukaisia.
Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Ohjelmakausi 2014 2020 25.3.2015 Yleistä luomukorvauksesta 5-vuotinen sitoumuskausi, alkaa 1.5. (vuoden jatkot) Ei vaadi ympäristökorvaussitoumusta taustalle Lohkon tukikelpoisuus
Eläinten merkintä ja rekisteröinti, EUeläinpalkkiot,
Eläinten merkintä ja rekisteröinti, EUeläinpalkkiot, kansalliset kotieläintuet ja eläinten hyvinvointikorvaus vuonna 2016 EU-tukikoulutus 2016 19.4.2016 Eläinpalkkioiden (EU ja kansalliset) osallistumisilmoitus
Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Viljelijätuki- infot kevät 2015 Läänineläinlääkäri Laura Haltia Läänineläinlääkäri Vuokko Puurula Etelä- Suomen aluehallintovirasto 17.3.2015 1 Täydentävät ehdot
Maaseutuhallinto. Ajankohtaista. Maatalouden vesiensuojelupäivä Nurmijärvellä
Maaseutuhallinto Ajankohtaista Maatalouden vesiensuojelupäivä Nurmijärvellä 28.1.2019 1 Tukihallinnon organisaatio Maa- ja metsätalousministeriö Ruokavirasto Ely-keskukset Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset
Kotieläintuet ja EHK kotieläintilan täydentävät ehdot. Tuki-info
Kotieläintuet ja EHK kotieläintilan täydentävät ehdot Tuki-info EU:n eläinpalkkiot Kaikkien tuenhakijoiden tulee jättää osallistumisilmoitus viimeistään päätukihaun yhteydessä sähköisesti tai lomakkeella
Luomu muistutettavia asioita
Luomu muistutettavia asioita Eläinmääräilmoitukset tehdään Vipussa tai lomakkeella 461 Luomukotieläinsitoumuksen antaneen on ilmoitettava siipikarja, sekä mahdolliset tuotantotauot jos eläintiheys ei täyty
Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot
Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot Taulukko 1. Nautojen pohjoiset kotieläintuet vuonna 2016 Naudat Tukikelpoinen eläinryhmä Emolehmät (väh. kerran poikineet) Emolehmähiehot
Työpaja 10: Luomu, Luonnonhaittakorvaus ja Kansalliset peltotuet
VILJELIJÄTUKIHAKUKOULUTUS 1 (6) SYKSY 2014 LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUS 2015- Työpaja 10: Luomu, Luonnonhaittakorvaus ja Kansalliset peltotuet Luonnonmukaisen tuotannon korvaus on korvausta luonnonmukaisen
Haku aukeaa aikaisintaan 15.4.2015
Tukihaku 2015 Haku aukeaa aikaisintaan 15.4.2015 Mitä muuttuu??? Lähes kaikki muuttuu, joten kuunnelkaa ja kyselkää.. ESITYKSEN SISÄLTÖ Tukihaku 2015 / Laukaan YTA AKTIIVIVILJELIJÄ TUKIHAKUMATERIAALI TUKIEN
Pirkanmaan ELY-keskus, Marika A-A 1
13.4.2015 Pirkanmaan ELY-keskus, Marika A-A 1 Sitoumus luonnonmukaisesta tuotannosta Pirkanmaan ELY-keskus, Marika A-A 13.4.2015 korvausmuodot luomusopimus luomusitoumus Erityisympäristötukisopimus: perinnebiotoopin
Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.
Luonnonmukaisen tuotannon korvaus 2015- Yleistä luomukorvauksesta Oma erillinen tukijärjestelmä (erilliset tukikatot) Ei vaadi ympäristökorvaussitoumusta taustalle Lohkolla oltava korvauskelpoisuus 5-vuotinen
EU:n nautapalkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) naudoille 2019
EU:n nautapalkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) naudoille 2019 Kotieläintuki-info 18.1.2019 Paimio Varsinais-Suomen ELY- keskus, lähde: Ruokavirasto Yleistä nautapalkkioista Palkkioita haetaan toistaiseksi
koko ohjelmakauden aikana tila voi saada yhteensä enintään 7000 /tila
Neuvo 2020 Maatilojen neuvontajärjestelmä Tukea neuvontaan koko ohjelmakauden aikana tila voi saada yhteensä enintään 7000 /tila Tilalta laskutetaan alv:n osuus ja mahdollisesti matkakuluja Tila valitsee
KANSALLISET KOTIELÄINTUET
KANSALLISET KOTIELÄINTUET Hakijan edellytykset Yli 18-v. Puolisolla voi täyttää ikäehtoa Yhteisössä väh. yksi osallinen yli 18-v. Ei enää 68 v yläikärajaa ja MYEL-ehtoa Hallinnassa väh. 5 ha peltoa AB-alue
Eläinten hyvinvointikorvaus eli EHK Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa
Eläinten hyvinvointikorvaus eli EHK 1.1. 31.12.2018 Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa 040 5025590 EHK tilamäärät Eläinten hyvinvointikorvauksen tavoitteet Eläinten hyvinvoinnin kohentuminen Tuotantoeläinten
Broilerkasvatus prosessina. Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012
Broilerkasvatus prosessina Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012 Hanna Hamina Eura hannahamina@gmail.com 0505730773 1 Tärkeät periaatteet Broilerien hyvinvoinnista huolehtiminen kaikissa vaiheissa
Kotieläintuet ja kotieläintilan täydentävät ehdot
Kotieläintuet ja kotieläintilan täydentävät ehdot EU-avustajat 13.3.2015 Rauno Tammi EU:n eläinpalkkiot Kaikkien tuenhakijoiden tulee jättää osallistumisilmoitus viimeistään päätukihaun yhteydessä sähköisesti
Luomu Yta-koulutus Merja Lehtinen
Luomu Yta-koulutus 1.4.2016 Merja Lehtinen 4.4.2016 Luomusitoumus Vuosi 2016 Mahdollista hakea uutta sitoumusta Sitoumusalaa voi lisätä ( < 5 ha ) Lisäys > 5 ha viljelijä voi antaa uuden sitoumuksen Tilatyypin
Broileridirektiivin kansallinen toteutus. Lea Lastikka Siipikarjan terveys- ja hyvinvointipäivä
Broileridirektiivin kansallinen toteutus Lea Lastikka Siipikarjan terveys- ja hyvinvointipäivä 9.6.2010 Broilereiden hyvinvointidirektiivin vaatimukset Kansallinen valmistautuminen Kansallinen lainsäädäntö
EU:n NAUTAPALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE
EU:n NAUTAPALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE Kotieläintuki-info 24.1.2017 Lieto Varsinais-Suomen ELY-keskus Henna Ekman.Lähde: Mavi, MMM, Evira Eläinten hyvinvointikorvaus 2015-2016 Hyvinvointikorvausta
Eläinten hyvinvointikorvaus. Sitoumusehdot 2017
Eläinten hyvinvointikorvaus Sitoumusehdot 2017 Sisällysluettelo Sitoumusehtojen noudattaminen............................ 4 1. Uutta vuonna 2017.................................. 5 2. Eläinten hyvinvointikorvaukseen
Eläinten hyvinvointikorvaus. Sitoumusehdot 2018
Eläinten hyvinvointikorvaus Sitoumusehdot 2018 Sisällysluettelo Sitoumusehtojen noudattaminen............................ 4 1. Uutta vuonna 2018.................................. 5 2. Eläinten hyvinvointikorvaukseen
Elintarvikkeita koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset
Elintarvikkeet -Viljelijällä vastuu tuottamiensa elintarvikkeiden turvallisuudesta ja siitä oltava riittävät tiedot asian varmistamiseksi -Alkutuotantopaikat on rakennettava ja hoidettava siellä tuotettujen
Eläinten hyvinvointikorvaus. Sitoumusehdot 2018
Eläinten hyvinvointikorvaus Sitoumusehdot 2018 Sisällysluettelo Sitoumusehtojen noudattaminen............................ 4 1. Uutta vuonna 2018.................................. 5 2. Eläinten hyvinvointikorvaukseen
KANSALLISET KOTIELÄINTUET
KANSALLISET KOTIELÄINTUET Hakijan edellytykset Yli 18-v. Puolisolla voi täyttää ikäehtoa Yhteisössä väh. yksi osallinen yli 18-v. Ei enää 68 v yläikärajaa ja MYEL-ehtoa Hallinnassa väh. 5 ha peltoa AB-alue
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 5.1.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSESTA ANNE- TUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1