Muu toiminta PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO-2009-Y ASIA
|
|
- Annikki Salminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO-2009-Y ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee lihanautakasvattamon toimintaa. Niiranen Eero, Yrjö ja Alli Pietontie KESTILÄ TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Uuden lihanautakasvattamon toiminta Pietonkankaalla noin 500 metrin päässä tilakeskuksesta tilalla Kangaspieto 1:147 ( ), Kestilä, Siikalatvan kunta. Tilakeskuksen käyntiosoite on Pietontie 400, Kestilä. Eläintilat ja tuotanto Tilalle rakennetaan uusi lihanautakasvattamo, jossa on tilat 240 lihanaudalle. Vuosittainen tuotanto on kg lihaa. Lannan varastointi ja käsittely Lannankäsittelymenetelmänä eläinsuojassa on lietelanta. Lietelannan varastointia varten hakijalla on 1000 m³:n lietesäiliö joka on tilakeskuksessa olevan vasikkanavetan yhteydessä. Uuden eläinsuojan yhteyteen rakennetaan 2500 m³:n lietesäiliö. Säiliöt ovat kattamattomia ja betonirakenteisia. Säiliöt täytetään altapäin ja lietekuilut toimivat padotuksella. Lisäksi käytössä on 700 m³ säiliötilavuutta vuokralietesäiliöstä Navettakankaantien varressa. Lannanlevitykseen hakijoilla on käytettävissä 87,72 ha peltoa, josta hakijan omaa on 46,44 ha ja vuokrapeltoa 41,28 ha. Lisäksi noin 12 hehtaarin raivio valmistuu kesäksi Lanta levitetään pellolle siten, että viikoilla levitetään 40 %, viikoilla % ja viikoilla % lantamäärästä. Lihanautoja ei laidunneta. Muu toiminta Toiminnassa syntyy jätteitä seuraavasti; kuolleet eläimet (2 t vuodessa) toimitetaan Honkajoki Oy:lle, jäteöljy (200 l vuodessa) Ekokem Oy:lle, vanhat loisteputket ja akut ongelmajätekeräilyyn ja pilaantunut rehu pellolle lannoitteeksi. Metalli toimitetaan kierrätykseen, muovit kierrätetään tai toimitetaan kaatopaikalle ja sekajäte on järjestetyn jätteenkuljetuksen piirissä. Veteraanikatu 1 PL 124, Oulu Asiakaspalvelu Torikatu 40 B, Kokkola Asiakaspalvelu
2 Säilörehua valmistetaan esikuivattuna laakasiiloon 900 tonnia vuodessa. Puristeneste johdetaan umpikaivoihin. Vanhan umpikaivon tilavuus on noin 2 m³ ja uuteen rakennetaan 3 m³:n umpikaivo. Säilörehua tehdään myös esikuivattuna pyöröpaaleihin 500 tonnia vuodessa. Säilörehupaaleista ei hakemuksen mukaan tule puristenestettä, koska säilörehu on esikuivattua. Eläinsuojan pesuvedet johdetaan lietesäiliöön. Eläinsuojan WC-vedet johdetaan umpisäiliöön. Hakijoilla on tilakeskuksessa polttoainesäiliö, jonka tilavuus on 3000 litraa. Muita tilan öljytuotteita säilytetään enintään 400 litraa konehallissa tilakeskuksessa. Uuden lihanautakasvattamon yhteyteen ei tule polttoaineen varastointia. Tilalla säilytettäviä kemikaaleja ovat glyfosaatti (Roundup) n. 50 litraa ja Tribenuron (Express) 20 tablettia. Normaalitilanteessa aineet hankitaan suoraan käyttöön. Tarvittaessa varastoidaan lämpimässä tilassa vanhassa asuinrakennuksessa tilakeskuksessa. Liikennettä eläinsuojan toiminnasta aiheutuu siten, että teurasauto käy kolmen kuukauden välein. Hakemuksen mukaan liikenne on vilkkainta lietteenlevitysaikana keväällä, kesällä ja syksyllä. Uusi kasvattamo sijaitsee talouskeskuksen ulkopuolella, joten yksityinen ja maatilan liikenne käyttävät pääasiassa eri teitä. Vesi maatilalle tulee kunnallisesta vesijohtoverkosta. Tila on liittynyt ympäristötukijärjestelmään. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Toiminta on ympäristölupavelvollista ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 a) kohdan perusteella. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA ASIAN VIREILLETULO Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 1 momentin kohdan 10 a) perusteella lupahakemus käsitellään ympäristökeskuksessa. Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle Hakemusta on täydennetty TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Toiminta sijoittuu haja-asutusalueelle, jossa ei ole asema- tai yleiskaavaa. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa (vahvistettu ) on Siikajokilaakso osoitettu mk-4 merkinnällä. Merkinnällä mk osoitetaan ylikunnallisia maaseutuasutuksen alueita, joilla kehitetään erityisesti maatalouteen ja muihin maaseutuelinkeinoihin, luonnon- ja kulttuuriympäristöön sekä maisemaan tukeutuvaa asumista, elinkeinotoimintaa ja virkistyskäyttöä. Merkinnällä mk-4 osoitetulla alueella on yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa kiinnitettävä huomiota luonnon ja ympäristön kestävään käyttöön, maiseman hoitoon sekä joen vedenlaadun parantamiseen. Mäläskän alue on maakuntakaavassa osoitettu merkinnällä at KYLÄ. Merkinnällä osoitetaan maaseutuasutuksen kannalta tärkeitä kyläkeskuksia, jotka ovat toimintapohjaltaan vahvoja, aluerakenteen tai ympäristötekijöiden kannalta tärkeitä tai sijaitsevat taajaman läheisyydessä. 2
3 LAITOKSEN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ 3 Tilakeskus sijaitsee Siikalatvan kunnan Mäläskän alueella noin 5 kilometriä Kestilän taajamasta pohjoiseen. Eläinsuoja on Siikajoen vesistöalueen (57) Neittävänjoen keskiosan osavaluma-alueelle nro Toiminta sijoittuu Oulujoen Iijoen vesienhoitoalueelle, joka koostuu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun vesistöalueista ulottuen Kalajoelta Kuusamossa sijaitsevaan Koutajoen latvaosiin asti. Alustava selvitys vesienhoitoalueen merkittävimmistä vesistä on tehty joulukuussa Siikajoen yläosan pääuoma on raportissa todettu muuksi raportoitavaksi vesistöksi. Eläinsuoja, lannanvarastointisäiliöt tai lannanlevityspellot eivät sijaitse pohjavesialueella tai suojelualueella. ARVIO TOIMINNAN VAIKUTUKSISTA YMPÄRISTÖÖN Hakemuksen mukaan lietteen levityksestä aiheutuu hajuhaittaa, jos liete levitetään pintalevityksenä. Lietteen levityksen ja rehunteon aikana on liikennemelua. Muita vaikutuksia ympäristöön ei hakemuksen mukaan ole. ARVIO PARHAAN KÄYTTÖKELPOISEN TEKNIIKAN SOVELTAMISESTA Lietelanta on tarkoitus levittää multaimella suoraan peltoon aluksi urakoitsijaa käyttäen. Oman vaunun hankinta on noin viiden vuoden päästä. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksesta tiedottaminen Ympäristökeskus on tiedottanut hakemuksen vireilläolosta kuuluttamalla hakemuksesta Siikalatvan kunnan ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen virallisilla ilmoitustauluilla Hakemusasiakirjat ovat kuulutusaikana olleet saatavilla Siikalatvan kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksessa. Kuulutuksen julkaisemisesta on ympäristönsuojelulain 38 :n mukaisesti ilmoitettu Siikajokilaakso-lehdessä ja erikseen tiedotettu asianosaisille. Tarkastukset ja neuvottelut Lupahakemuksen käsittelyyn liittyvä tarkastus on tehty ja tarkastuksesta laadittu muistio on liitetty asiakirjoihin. Lausunnot Ympäristöpalvelut Helmi Lausunnossa mainitaan, että naudanlihantuotantorakennuksen, eläinsuojan ja lietelannan käsittely- ja varastopaikkojen rakenteissa tulee edellyttää niiden tiiveyttä niin, että jätevesipäästöjä ei kulkeudu maaperään, pohjavesiin, ympäristöön eikä pohjavesien mukana läheiseen Neittävänjokeen. Lietesäiliöiden rakenteiden tulee olla MMM-RMO C4 ohjeen mukaiset. Rakennusten katoilta tulevien suhteellisen puhtaiden vesien johtamiseen hallitusti eläinsuojan ympäristöön tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta vältetään likavesien muodostuminen ja sitä kautta lisääntyvä hajakuormitus eläinsuojan ja muiden rakennusten ympäristöön ja vesistöön sekä vältetään pohjaveden likaantuminen. Ympäristöministeriön antamassa kotieläintalouden ympäristönsuojeluohjeessa on suositus (liite 5) uuden, talouskeskuksen ulkopuolelle rakennettavan kotieläinsuojan vähimmäisetäisyydestä häiriintyvästä kohteesta, kuten esim. asuinkiinteistöstä. Sen mukaan hake-
4 muksen mukaisen 300 eläinyksikön suositeltu etäisyys häiriintyvästä kohteesta on vähintään noin 160 metriä. Lupapäätöksessä tulee huolehtia, että lietesäiliöiden mitoitus on riittävä (VNA 931/2000). Lupamääräyksin tulee huolehtia, että toiminnasta ei aiheudu ympäristöön viihtyisyyttä alentavaa haju-, melu-, tai muuta haittaa. Lietelannan levityksessä alueen ympäristön pelloille tulee kiinnittää huomiota siihen, että suoraa valumaa ojiin tai jokeen ei tapahdu ja että suojavyöhykkeet ovat riittävät. Lisäksi lannan pelloille levityksessä tulee edellyttää jätettäväksi riittävät suojaetäisyydet naapureihin nähden. Esikuivatun, laakasiilossa olevan säilörehun puristenesteen sekä eläinsuojan pesuvesien johtaminen keskitetysti lietesäiliöihin on hyvä ja asiallinen käsittely. Eläinsuojan WC-vesien johtaminen omaan umpikaivoon on nykyisen ohjeistuksen mukainen, sillä myös eläinsuojien WC-jätevedet tulee johtaa joko kunnalliseen viemäriin tai käsitellä talousjätevesiasetuksen (VNa talousvesien käsittelystä vesihuoltolaitosten ulkopuolisilla alueilla, 542/2003) mukaisesti. Tilalla varastoitavat polttoaineet tulisi varustaa kaksoisvaipparakenteella tai sijoittaa suoja-allastettuun tilaan sekä kattaa ne, joilla toimenpiteillä säiliöiden mahdollisesta rikkoontumisesta ja vuodosta aiheutuva ympäristöriski pyritään minimoimaan. Lupapäätöksessä tulisi eläinsuojelullisessa merkityksessä lisäksi edellyttää varautumista käyttöveden saannissa mahdollisesti tapahtuviin keskeytyksiin joko veden jakelussa tai veden laadussa esiintyvän häiriön tai heikentymisen takia. Samoin eläinsuojelullisessa merkityksessä tulisi huolehtia riittävästä valmiudesta koneiden ja laitteiden huolto- ja kunnossapidosta mahdollisten häiriöja rikkoontumistilanteiden varalta. Muilta osin Ympäristöpalvelut Helmellä ei ole huomautettavaa ympäristölupahakemuksesta ja se suosittelee ympäristöluvan myöntämistä. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. Hakijan kuuleminen ja vastine Ympäristökeskus on päivätyllä kirjeellään varannut hakijalle tilaisuuden vastineen antamiseen. Hakija on tarkastuskäynnillä ilmoittanut, ettei jätä vastinetta annetusta lausunnosta. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Vastaus annettuun lausuntoon Ympäristöpalvelut Helmen lausunto on otettu huomioon lupamääräyksissä esitetyllä tavalla. Ratkaisu LUPAMÄÄRÄYKSET Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus myöntää Eero, Yrjö ja Alli Niiraselle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan eläinsuojan toiminnalle tilalla Kangaspieto 1:147 ( ), Kestilä, Siikalatva, Kestilä. Lupa myönnetään hakemuksen mukaisesti seuraavin lupamääräyksin: Eläintilat ja tuotanto 1. Eläinsuoja sekä lannan varastointitilat on sijoitettava ja rakennettava hakemuksessa esitettyjen piirustusten mukaisesti; asemapiirros (uudisrakennus) , pohjapiirros (lihanautakasvattamo) , pohjapiirros (lietesäiliö)
5 2. Eläinsuojaan saa sijoittaa enintään 240 lihanautaa. Eläinmääriä voidaan muuttaa edellyttäen, että lannantuotto ei ylitä edellä mainittujen eläinmäärien yhteistä lannantuottoa. Eläinsuojan rakenteiden ja käytön tulee estää lannan tai niistä johtuvien valumavesien joutuminen pinta- tai pohjavesiin. Eläinsuojan katoilta kertyvät sade- ja sulamisvedet tulee johtaa lannan varasto- ja käsittelytilojen ulkopuolelle. Eläinsuojan sosiaalitilojen WC-vedet tulee johtaa yleiseen jätevesiviemäriin, vesitiiviiseen säiliöön tai ne on puhdistettava talousjätevesien käsittelyä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla hyväksyttävällä tavalla ennen maahan johtamista. Lannan varastointi ja käsittely 3. Lietelannan varastointitilavuutta tulee olla vähintään 3600 m³. Mikäli lietesäiliöitä ei kateta, tulee tilavuuksiin myös lisätä sadevesien määrä (lietesäiliön pinta-ala x 0,3 m). Säilörehun valmistuksessa syntyvä puristeneste on otettava talteen ja varastoitava tiiviissä säiliössä. Eläinsuojan pesuvedet tulee johtaa lietesäiliöön. Pilaantunut rehu on varastoitava tiivispohjaisella alustalla. Rehu on hyödynnettävä lannoitteena pellolla. Lannanvarastointitilojen tulee olla vesitiiviitä ja täyttää rakenteeltaan maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräysten ja -ohjeiden vaatimukset (MMM-RMO C4). 4. Hakijoilla on oltava lannan levitykseen peltoa luvan mukaisella eläinmäärällä jatkuvasti vähintään 69 ha. Lietelantaa, virtsaa tai muita jätevesiä ei saa levittää pohjavesialueelle. Vesistön ja valtaojien varsille sekä talousvesien hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille tulee jättää riittävän leveä suojavyöhyke käsittelemättä lannalla ja virtsalla ravinteiden vesiin pääsyn estämiseksi. Suojavyöhykkeen leveys vesistön varrella tulee olla vähintään 5 metriä ja valtaojien varsilla suojavyöhyke tulee olla vähintään 1 metri. Lannan kuljetus- ja levitysajankohtaa valittaessa tulee ottaa huomioon ympäristöviihtyvyystekijät ja naapureille aiheutuva hajuhaitta, jonka vuoksi tulee välttää kuljetusta ja levitystä yleisinä juhlapyhinä ja koulujen yms. juhlatilaisuuksien aikaan. Lantaa ei saa levittää routaiseen tai lumipeitteiseen maahan. Lannan levitysmäärissä on otettava huomioon maaperän viljavuustutkimukset, lannan typpi- ja fosforipitoisuudet sekä kasvien ravinnetarve. Lanta on mullattava tai pelto on kynnettävä välittömästi tai viimeistään vuorokauden kuluessa levittämisen jälkeen, mikäli lantaa ei levitetä kasvustoon. 5. Eläinsuojan toiminta, lannan käsittely ja levitys sekä rehunteko ja kiinteistöillä tapahtuva liikenne tulee järjestää niin, ettei aiheuteta tarpeetonta haju-, melu- ym. ympäristöhaittaa. Toiminnanharjoittaja vastaa siitä, että sopimuksin lantaa vastaanottavien tilojen tulee levittää lanta tässä päätöksessä mainittujen ehtojen mukaisesti. Mikäli eläinsuojan yhteyteen tullaan perustamaan jaloittelutarha, tulee se varustaa reunoilla ja jätevesien keräyskaivolla. Jaloittelutarhaa koskeva suunnitelma jätevesien käsittelystä tulee toimittaa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen hyväksyttäväksi kuukautta ennen hankkeen toteuttamista. 5
6 6. Toiminnanharjoittajan tulee tarkkailla lannanvarastointitilojen kuntoa ja viivytyksettä korjata mahdolliset niissä havaitut puutteet ja vauriot. Lantavarastot on tyhjennettävä ja tarkastettava perusteellisesti vuosittain. Lannan kuormaukseen ja kuljetukseen tulee käyttää tarkoitukseen soveltuvaa kalustoa, jottei tyhjennysten ja kuljetusten aikana pääse tapahtumaan vuotoja ympäristöön eikä naapureille tai muille tien käyttäjille aiheuteta kohtuutonta haittaa tai rasitusta. Muu toiminta 7. Jätehuolto on hoidettava vastaavan tasoisesti kuin kunnallisissa jätehuoltomääräyksissä edellytetään. Ongelmajätteet on toimitettava ongelmajätteiden vastaanottopisteeseen. Hyötyjätteet kuten muovijätteet, paperi, pahvi yms. on kerättävä erilleen ja toimitettava ensisijaisesti hyötykäyttöön. Jos tämä ei ole mahdollista, ne on toimitettava kaatopaikalle. Jätteitä ei saa polttaa. Kuolleet eläimet on viipymättä toimitettava käsiteltäväksi asianmukaisen luvan saaneeseen käsittelylaitokseen tai käsiteltävä muulla kunnan eläinlääkärin hyväksymällä tavalla. Kuolleiden eläinten varastointia tulee välttää. Mikäli ruhoja varastoidaan tilalla pidempiaikaisesti, tulee varastointi tapahtua jäähdytetyssä varastotilassa tai erillisessä kylmäkontissa. Lyhytaikainen varastointi tulee hoitaa tiiviillä alustalla peitettynä. Eläinten rehu, niiden raaka-aineet ja rehujätteet sekä kemikaalit on varastoitava tiivispohjaisilla alustoilla ja käsiteltävä tilalla niin, ettei niistä aiheudu maaperän tai pintaja pohjaveden pilaantumisen vaaraa, meluhaittaa eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Eläinsuojan ja lannanvarastointisäiliöiden ympäristö tulee pitää siistinä. 8. Polttoneste- ja öljysäiliöiden alustan sekä tankkauspaikan alustan tulee olla tiiviitä. Uudet polttoainesäiliöt tulee sijoittaa katokselliseen suoja-altaaseen sekä varustaa ylitäytön estävällä järjestelmällä ja laponestolaitteilla. Suoja-allasta ei tarvita, mikäli säiliö on vuodonilmaisulla varustettu 2-vaippainen säiliö. Muut öljytuotteet tulee varastoida asianmukaisissa tiloissa tai paikassa. Säiliöiden sijoittelussa on huomioitava riittävät suojaetäisyydet vesistöihin ja ojiin. 9. Toiminnanharjoittajan on seurattava lannan käsittelyyn ja levittämiseen liittyvien tekniikkojen kehittymistä. Myös luvan mukaisiin lantavarastoihin ja lannankäsittelyjärjestelmiin liittyvää uutta käyttökelpoista tekniikkaa on otettava soveltuvin osin käyttöön jatkossa, mikäli se vähentää ympäristön pilaantumisen vaaraa. Raportointi 10. Eläinsuojan valmistumisesta on ilmoitettava Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle viimeistään kuukausi ennen sen käyttöönottoa. 11. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa eläinsuojan toiminnasta. Vuosiyhteenveto kirjanpidosta tulee toimittaa pyydettäessä Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle. Vuosiyhteenvedon tulee sisältää ainakin seuraavat asiat: - tiedot eläinmääristä - tiedot toteutuneista lantamääristä - tiedot lannan vastaanottosopimuksista ja levitysaloista - tiedot toiminnassa syntyvistä jätteistä - tiedot kuolleiden eläinten määristä, toimituspaikoista ja käsittelytavoista, - tiedot laitoksen toiminnassa tapahtuneista häiriötilanteista tai muista poikkeuksellisista tilanteista 6
7 RATKAISUN PERUSTELUT 12. Häiriötilanteissa ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa on aiheutunut tai uhkaa aiheutua määrältään tai laadultaan tavanomaisesta poikkeavia päästöjä ilmaan, vesistöön tai maaperään, on välittömästi ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin tällaisten päästöjen estämiseksi, päästöistä aiheutuvien vahinkojen torjumiseksi ja tapahtuman toistumisen estämiseksi. Kyseisistä tilanteista on ilmoitettava välittömästi kunnalliselle ympäristönsuojeluviranomaiselle ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle. 13. Toiminnan olennaisista muutoksista tulee tehdä ilmoitus Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus katsoo, että toimittaessa tämän päätöksen ja sen määräysten mukaisesti eläinsuoja täyttää sille asetetut vaatimukset ympäristön ja pohjavesien pilaantumisen ehkäisemiseksi. Ennalta arvioiden toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän eikä pinta- tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömuodon vaarantumista toiminnan vaikutusalueella, naapureille kohtuutonta haittaa. Toiminta ei sijoitu kaavamääräysten vastaisesti. Varastoitaessa ja levitettäessä lantaa tässä päätöksessä edellytettyjen lupamääräysten mukaisesti, ei toiminnasta aiheudu ympäristön pilaantumista tai kohtuutonta haittaa naapureille. LUPAMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT Eläintilat ja tuotanto Luvan määräysten tavoitteena on ehkäistä haitalliset ympäristövaikutukset ennakolta tai rajoittaa ne mahdollisimman vähäisiksi. Lupamääräyksellä varmistetaan eläinsuojan ja lannanvarastointisäiliöiden sijoittaminen hakemuksessa esitettyyn paikkaan. (Lupamääräys 1) Eläinsuojan toiminnasta ei voida katsoa aiheutuvan naapurustolle lain tarkoittamaa kohtuutonta rasitusta tai haittaa. Tuotantomääriä koskevat rajoitukset ovat tarpeen, kun ympäristönsuojelulain 43 2 momentin perusteella muilla rajoituksilla ei voida muutoin riittävästi ehkäistä tai vähentää ympäristöhaittoja. Toimintaa tulee harjoittaa lupapäätöksen perusteena olevien nautaeläinten eläinmäärien puitteissa. Lupa on myönnetty hakemuksen pohjapiirustuksessa esitettyjen eläinpaikkojen perusteella. Valtioneuvoston asetuksessa (542/2003) talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten ulkopuolisilla alueilla määritetään vaadittavat puhdistustehot. (Lupamääräys 2) Lannan varastointi ja käsittely Lannan varastointitilojen mitoitus perustuu valtioneuvoston asetukseen maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2003). Päätöksen 4 :n mukaan lietelannan varastotilojen tulee olla niin suuria, jotta niihin voidaan varastoida 12 kuukauden aikana kertynyt lanta ja virtsa sekä muut säiliöihin johdettavat vedet. Laidunkauden osuutta ei vähennetä varastointitilavuuksista. Varastointitilojen tulee olla vesitiiviitä, jottei tule vuotoja pinta- tai pohjavesiin. Säilörehun puristenesteen pääsy ympäristöön tulee estää. Pilaantunut rehu on varastoitava ja sijoitettava peltoon, jottei tule päästöjä ympäristöön. (Lupamääräys 3) Lannan levitystä varten on oltava riittävästi peltoalaa ylilannoituksen ja siitä aiheutuvan huuhtoutumisriskin välttämiseksi. Peltopinta-alavaatimus perustuu karjanlannan keskimääräiseen fosforisisältöön ja siitä saatavan fosforilannoituksen tasoon. Lannan levittämistä koskevat määräykset perustuvat valtioneuvoston asetukseen (931/2000). Lannan oikea-aikaisella levittämisellä ja mahdollisimman pian levityksen jälkeen, noin neljän tunnin sisällä, tehdyllä pellon muokkauksella ehkäistään lannan levityksen aiheuttamia hajuhaittoja ja ammoniakin haihtumista sekä vesistöjen rehevöitymistä lisääviä ravinnehuuhtoumia. Pohjavesialueita koskevilla 7
8 levitysrajoituksilla ehkäistään pohjavesien pilaantumisriskiä. Pohjavesialueella tarkoitetaan pohjavesialueiden muodostumisalueita ja niiden suojavyöhykkeitä (Lupamääräys 4) Sopimuksin lannan vastaanottavilta henkilöiltä edellytetään lannan käsittelyssä ja levityksessä vastaavan tasoista ympäristöhaittoja minimoivaa toimintaa kuin hakijalta. Jaloittelualueet on rakennettava siten, ettei synny pinta- tai pohjavesien pilaantumisvaaraa. Laiduntamista koskeva määräys on annettu vesistön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Tilalla on huolehdittava siitä, että liikennöinti hoidetaan asianmukaisella tavalla. (Lupamääräys 5) Lantavarastojen vuosittaisella tyhjentämisellä varmistetaan hyötytilavuuden säilyminen suunnitelmien mukaisena. Kuormausta ja kuljetusta koskevat määräykset ovat tarpeen maaperän sekä pinta- ja pohjavesien pilaantumisriskin vähentämiseksi. (Lupamääräys 6) Muu toiminta Tilalla kuolleiden eläinten asianmukaisella hävittämisellä varmistetaan ympäristöhygienian yleisten vaatimusten täyttyminen sekä ehkäistään mahdollisten eläintautien leviäminen tilan ulkopuolelle. Eloperäinen jäte on käsiteltävä EY:n eloperäisiä sivutuotteita koskevan asetuksen mukaisesti laitoksessa, jolla on lupa vastaanottaa ja käsitellä kyseisiä jätteitä. Jätelain 6 :n mukaan jäte on hyödynnettävä, jos se on teknisesti mahdollista ja jos siitä ei aiheudu kohtuuttomia lisäkustannuksia verrattuna muulla tavoin järjestettyyn jätehuoltoon. Ensisijaisesti on pyrittävä hyödyntämään jätteen sisältämä aine ja toissijaisesti jätteen sisältämä energia. (Lupamääräys 7) Polttoainesäiliöiden varusteiden ja säiliön sekä tankkauspaikan tiiviin alustan ja säiliöiden sijoittamista koskevilla vaatimuksilla ehkäistään maaperän, pohjavesien ja vesistön pilaantumisen vaaraa. (Lupamääräys 8) Parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisen seurantavaatimus perustuu toiminnanharjoittajan yleiseen selvilläolovelvollisuuteen toimintansa mahdollista haittavaikutuksista (Lupamääräys 9) Raportointi Eläinsuojan käyttöönottoilmoitus on tarpeen valvonnallisista syistä. (Lupamääräys 10) Toiminnan kirjanpitoa ja raportointia koskeva lupamääräys on annettu toiminnan valvonnan järjestämiseksi. Toiminnasta saamiensa tietojen perusteella viranomainen voi seurata laitoksen toiminnan lainmukaisuutta ja luvassa annettujen määräysten noudattamista. (Lupamääräys 11) Ilmoitusvelvollisuus häiriö- ja poikkeustilanteista on määrätty viranomaisten tiedonsaannin varmistamiseksi, valvonnan toteuttamiseksi ja mahdollisten annettavien viranomaisohjeiden vuoksi. Määräys välittömiin torjuntatoimenpiteisiin ryhtymisestä päästöjentorjumiseksi on annettu välittömän pilaantumisen ehkäisemiseksi ja poikkeuksellisista päästöistä aiheutuvien haittojen minimoimiseksi. Ympäristönsuojelulain 62 :n mukaan toiminnasta vastaavan on tehtävä ilmoitus valvontaviranomaiselle mm. onnettomuudesta, tuotantohäiriöstä aiheutuvasta päästöstä tai syntyvästä jätteestä, josta voi aiheutua välitöntä tai ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa. (Lupamääräys 12) Toiminnan olennaista muutosta koskevan ilmoitusvelvollisuuden perusteella varmistetaan tiedonkulku ympäristöviranomaiselle niin, että ilmoituksen perusteella voidaan tarkastella muutoksen vaikutuksia voimassaoleviin lupamääräyksiin ja arvioida mahdollisen uuden ympäristöluvan tarvetta (Lupamääräys 13) 8
9 LUPAMÄÄRÄYKSIÄ ANKARAMPIEN TAI LIEVEMPIEN SÄÄDÖSTEN NOUDATTAMINEN 9 Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain (86/2000) tai jätelain (1072/1993) nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvanvoimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. Kunnalliset ympäristönsuojelumääräykset koskevat ympäristönsuojelulain 19 1 momentin mukaan muita kuin ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraisia toimintoja. LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Jos lupavelvollinen toiminta oleellisesti muuttuu, on toiminnalle haettava uusi ympäristölupa. Lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä uusi hakemus Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle mennessä. Hakiessaan lupamääräysten tarkistamista luvan haltijan on liitettävä hakemukseen muutoin vaadittavien selvitysten ohella riittävää asiantuntemusta käyttäen laadittu selvitys parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöönotosta ja mahdollisuuksista eläinsuojan toiminnasta aiheutuvien ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Hakemuksessa tulee olla selvitykset toiminnan laajuudesta ja käytössä olevista ympäristönsuojeluratkaisuista. Velvoite on annettu ympäristönsuojelulain 55 :n nojalla. Ellei uutta eläinsuojaa ole otettu käyttöön viiden (5) vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman, tämä lupa raukeaa. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Uutta eläinsuojaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin tämä päätös saa lainvoiman. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 6, 8, 19, 28, 31, 35, 38, 41, 43, 45, 50, 52, 54, 56, 57, 58, 59, 62, 96 ja 105 :t Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 6, 16, 19, 21, 23 ja 30 :t Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 Hallintolaki (434/2003) 34 Jätelaki (1072/93) 4, 7, 6, 15 ja 51 :t Jäteasetus (1390/93) 3 ja 3a :t Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000) Valtioneuvoston asetus talousvesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003) Muut ohjeet Kotieläintalouden ympäristönsuojeluohje, , Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja -ohjeet: Kotieläinrakennusten ympäristönhuolto, MMM-RMO C4 Paras käytettävissä oleva tekniikka kotieläintaloudessa, SY564, Suomen ympäristökeskus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1744/2002 muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä Maa- ja metsätalousministeriön asetus 850/2005: Eräitä eläimistä saatavia sivutuotteita käsittelevien laitosten valvonnasta ja eräiden sivutuotteiden käytöstä
10 KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN 10 Maksu euroa Ei arvonlisäverollista myyntiä Ympäristöministeriön asetuksessa alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista määrätään julkisoikeudellisten suoritteiden maksuista. Asetuksen mukaan eläinsuoja, joka on tarkoitettu alle 400 lihanaudalle, perittävä maksu on 1570 euroa. Sovelletut oikeusohjeet Valtion maksuperustelaki (150/1992) Ympäristöministeriön asetus alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1387/2006) LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Ympäristökeskus tiedottaa tästä päätöksestä siten kuin ympäristönsuojelulain 54 :ssä on säädetty. Päätös Hakija Jäljennös päätöksestä Siikalatvan kunnanhallitus Ympäristöpalvelut Helmi Siikalatvan kunnan rakennuslautakunta Suomen ympäristökeskus, kirjaamo Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus/valvoja Ilmoitus päätöksestä Hakemuksesta tiedonannon saaneet Ilmoittaminen ilmoitustauluilla ja lehdissä Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Siikalatvan kunnan ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen ilmoitustauluilla ja Siikajokilaakso-lehdessä. Lisätietoja päätöksestä Lisätietoja päätöksestä antaa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen ylitarkastaja, Mari Sallmén, p
11 MUUTOKSENHAKU 11 Tähän päätökseen ja siitä perittyyn maksuun saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle. Valitusaika päättyy Valitusoikeus on: - sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea; - rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; - toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; - alueellisella ympäristökeskuksella sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella; - muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. Valitusosoitus on liitteenä. Ympäristölupapäällikkö Martti Seppälä Ylitarkastaja Mari Sallmén LIITE Valitusosoitus
12 12 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valituksen toimittaminen Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valituksella, joka on tehtävä kirjallisesti. Valituskirjelmä on osoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle ja toimitettava valitusajan kuluessa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle. Valitusaika on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä. Valitusaikaa laskettaessa ei antopäivää oteta lukuun. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavan arkipäivän. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen kirjaamoon. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, postitse, lähetin välityksellä telekopiona tai sähköpostitse. Toimitustavasta riippumatta valituskirjelmä on toimitettava niin ajoissa, että se on perillä viimeistään valitusajan päättyessä klo Valituskirjelmän sisältö ja liitteet Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmässä on ilmoitettava: 1) päätös, johon haetaan muutosta 2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi; sekä 3) perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta, sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä: 1) päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä; 2) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, jollei päämies ole valtuuttanut häntä suullisesti Vaasan hallinto-oikeudessa. Asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee kuitenkin esittää valtakirja ainoastaan, jos hallinto-oikeus niin määrää. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) nojalla säädetyn VNA 924/2008 mukaisesti muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksuna 89 euroa. Mainitussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen yhteystiedot: postiosoite: PL 124, OULU käyntiosoite: Veteraanikatu 1, OULU aukioloaika: puhelin: telekopio: sähköposti:
Toiminta on ympäristölupavelvollista ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 a) kohdan perusteella.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2008 Dnro PPO 2007 Y 351 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen ympäristölupahakemuksen peruuttamisesta. LUVAN HAKIJA Timo Autio Sydänmaantie 47 86710
Lupamääräysten tarkistamishakemus on jätetty ympäristökeskukselle
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2006 Dnro 1195Y0190 12 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Piippolan kunnan jätevedenpuhdistamon jätevesien johtamista nykyisellä
Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2005 Y ASIA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 4.5.2005 Dnro PPO 2005 Y 6 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Mecanova Oy:n ohutlevytuotantoa. Kyseessä on olemassa olevan
Jälkiselkeytys (lammikko) pintakuorma 0,8 m/h pintakuorma = 0,005 m/h viipymä 3,5 h viipymä = 880h
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2006 Dnro PPO 2004 Y 397 121 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Pulkkilan keskustaajaman jätevesien johtamista nykyisellä
Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2007 Y ASIA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 23.11.2007 Dnro PPO 2007 Y 312 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kari Mäkikankaan eläinsuojalle myönnetyn ympäristöluvan
Kestilän kunnan kaatopaikka sijaitsee tilalla Kestilä RN:o 3:31, Kestilä. Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2008 Dnro PPO 2007 Y 277 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoiminnan jatkamista nykyisellä käsittelyalueella
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2006 Y ASIA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2007 Dnro PPO 2006 Y 352 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Heikki Kokkosen olemassa olevan eläinsuojan lupamääräysten
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2006 Y ASIA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2008 Dnro PPO 2006 Y 344 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen ympäristölupahakemuksen peruuttamisesta. LUVAN HAKIJA Kauko Lohi Maalismaantie 1760 91210
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA
Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012 ASIA Eläinsuojan toiminnan olennaista muuttamista koskeva ympäristölupa, Ii LUVAN HAKIJA Koillis-Vasikka Oy Ristipalontie
Maitohuoneen jätevedet on johdettu sakokaivoihin. Eläinsuojan muut pesuvedet johdetaan lietesäiliöön. Säilörehu esikuivataan laakasiiloon ja aumaan.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2004 Dnro 1101Y0864-131 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Ilkka ja Alli Salosen eläinsuojan nykyisen toiminnan luvittamista
Tila on liittynyt maatalouden ympäristötukijärjestelmään.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2005 Dnro 1101Y0517 131 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Leevi Nikun eläinsuojan nykyistä toimintaa Haapaveden
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2008 Y ASIA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2009 Dnro PPO 2008 Y 384 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Lauri Juolan eläinsuojan toimintaa. LUVAN HAKIJA Lauri Juola
PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
Tila on liittynyt maatalouden ympäristötukijärjestelmään.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2005 Dnro PPO-2004-Y-248-131 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Tuovi ja Juhani Sipolan eläinsuojan nykyistä toimintaa ja
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2006 Y ASIA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2006 Dnro PPO 2006 Y 375 121 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Pyhännän kunnan keskustaajaman jätevedenpuhdistamon jätevesien
ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180
Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012
PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula
PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen
1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista
PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012
PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,
PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA
Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
Hakemus on jätetty ympäristökeskukselle
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2005 Dnro 1197Y0062 11 ASIA YMPÄRISTÖLUVAN MUUTOS LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee ympäristölupapäätöksen (Dnro
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286
Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)
POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS PL 69, 80101 Joensuu Puh. (013)*1411 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.12.2004 Dnro 0795Y0215 (121) 1 ASIA Ympäristölupa, joka koskee Rääkkylän kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon
Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2
Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen
BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa
Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista
PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,
Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54
Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain
Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö
Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
Eläinsuojan vuosittainen tuotanto on litraa maitoa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2008 Dnro PPO 2008 Y 258 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Antti Kankaan eläinsuojan toimintaa. LUVAN HAKIJA Antti
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2007 Y ASIA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 23.4.2007 Dnro PPO 2007 Y 7 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Jari Aution eläinsuojan laajennusta. LUVAN HAKIJA Jari Autio
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2004 Y ASIA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 4.5.2005 Dnro PPO 2004 Y 379 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Mecapinta Oy:n metallien kemiallista ja elektrolyyttistä
Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi
1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus
Eläinsuojien vuosittainen tuotanto on litraa maitoa ja 5000 kg lihaa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2009 Dnro PPO-2009-Y-168-113 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee eläinsuojien toimintaa. Sorvari Sampo ja Katri
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n
Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA
Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen
ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Nivala Kujala Juha ja Teija Takakuja 24 85500 Nivala
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2007 Y ASIA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 3.5.2007 Dnro PPO 2007 Y 78 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee rakentamisessa syntyvien puhtaiden ylijäämämaiden
M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
Ymp.ltk liite nro 1 5
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Vuosittainen tuotanto on kg maitoa ja kg lihaa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2007 Dnro PPO 2006 Y 267 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Pentti ja Helena Salonpään eläinsuojan nykyistä toimintaa
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu
1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat
PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen
Kuolleet eläimet toimitetaan Honkajoki Oy:lle. Ongelmajätteet ja muovit toimitetaan jätteenkeräilyyn.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2005 Dnro PPO-2005-Y-17-131 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Mika ja Aili- Maria Lähdemäen eläinsuojien nykyistä toimintaa
Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta
PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä
Eläinsuojien vuosittainen tuotanto on litraa maitoa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2009 Dnro PPO 2008 Y 8 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Asko ja Marja Liisa Salmun eläinsuojien toimintaa. LUVAN HAKIJA
Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.
Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen
LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu
PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta
Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA
PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen Dnro PPO 2007 Y ASIA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2007 Dnro PPO 2007 Y 199 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Sirpa ja Ilkka Eskolan eläinsuojan toiminnan laajentamista.
Eläinsuojan perustaminen tilalla Uusipaikka 2:110, Sikalan kylä, Sievin kunta. Uuden eläinsuojan käyttöönoton myötä toiminta keskitetään sinne.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 19.9.2007 Dnro PPO 2007 Y 269 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Osmo ja Tarja Jokitalon uuden eläinsuojan rakentamista.
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli
PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280
PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden
Eläinsuojan vuosittainen tuotanto on kg maitoa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 6.4.2009 Dnro PPO 2009 Y 33 113 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee uuden eläinsuojan toimintaa. Ojantakanen Jukka
Vuosittainen tuotanto on kg maitoa ja kg lihaa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 24.10.2006 Dnro PPO 2006 Y 238 131 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Ilkka ja Alli Salosen eläinsuojien nykyistä toimintaa ja
Eläimiä ei laidunneta, eikä tilalla ole jaloittelutarhaa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 15.4.2009 Dnro PPO 2009 Y 65 113 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee eläinsuojan toiminnan laajentamista. Maatalousyhtymä
Eläinsuojan vuosittainen tuotanto laajennuksen jälkeen on kg maitoa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 10.12.2008 Dnro PPO 2008 Y 321 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Jorma ja Kirsti Nivalan eläinsuojan toimintaa. LUVAN HAKIJA
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston
Oulun kaupunki, tekninen keskus / katu ja viherpalvelut PL OULUN KAUPUNKI
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.3.2008 Dnro PPO 2007 Y 288 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee ylijäämämaiden läjitysalueen perustamista koskevan ympäristöluvan
PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi
LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka
Etälietesäiliön (tilalla Kangas 1:146) tilavuus on 1400 m 3. Etälietesäiliön seinäelementit ovat liikkuneet paikaltaan ja niitä on jouduttu tukemaan.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 Dnro PPO 2005 Y 394 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Mikko Järven eläinsuojien nykyistä toimintaa. LUVAN HAKIJA
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,
Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT
Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn