KÄYTTÖAUTO TURVA KULTATURVAN EHDOT
|
|
- Ilmari Kapulainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KÄYTTÖAUTO TURVA KULTATURVAN EHDOT 1. YLEISTÄ BWW CIP on BlueWhite Warranty Oy:n, y-tunnus (jäljempänä BWW ) ajoneuvoille laatima kuntotarkastusohjelma. Kuntotarkastusohjelmia on eri laajuisia. BWW on myöntänyt Käyttöauto Oy:lle (jäljempänä Jälleenmyyjä ) oikeuden suorittaa ajoneuvoille BWW CIP ohjelman tarkoittaman ja mukaisen kuntotarkastuksen. Tehdyn kuntotarkastuksen hyväksymisen jälkeen BWW laati tämän perusteella ajoneuvoa koskevan turvatodistuksen, jonka turvan ehtojen ja rajoitusten mukaiset oikeudet Jälleenmyyjä täten luovuttaa kokonaisuudessaan Asiakkaalle. Turvan luovuttamisella ei ole vaikutusta Jälleenmyyjän vastuuseen Asiakkaita kohtaan Autojen myyjänä, esimerkiksi Autojen kunnon tai huollettavuuden suhteen, johon vastuuseen sovelletaan voimassaolevaa lainsäädäntöä ja Auton myyntiä koskevaa sopimusta. BWW:llä ei ole edellä mainittujen seikkojen osalta mitään vastuuta tai velvollisuuksia Jälleenmyyjää tai Asiakasta kohtaan, muutoin kuin myönnetyn Turvan ehtojen perusteella. Jälleenmyyjä on Asiakasta kohtaan aina vastuussa kaikista Jälleenmyyjän velvollisuuksista ja Asiakkaan oikeuksista, joihin Asiakkaalla saattaa olla oikeus, ja tällaiset velvollisuudet ja Asiakkaan oikeudet tai tämä Jälleenmyyjän yksinomainen vastuu eivät vaikuta, muunna tai laajenna myönnettyä Turvaa. Mikäli jokin tämän Sopimuksen sopimusehto, tai Turvatodistuksen ehto tai siihen muutoin kirjattu, katsotaan pätemättömäksi tai täytäntöönpanokelvottomaksi Asiakasta kohtaan, sellainen pätemättömyys tai täytäntöönpanokelvottomuus ei kuitenkaan vapauta Jälleenmyyjää noudattamasta ja kunnioittamasta tällaista sopimusehtoa BWW:tä kohtaan. Annetun sisältöisen Kultaturvan mukaiset ja tarkoittamat ehdot on esitetty tässä asiakirjassa. BWW sitoutuu korjaamaan omalla kustannuksellaan, vikaa tai puutetta edeltävään kuntoon, ne ajoneuvossa ilmenevät viat ja puutteet, jotka ilmenevät kuntotarkastuksen jälkeen, sopimuksen voimassaolo aikana, ottaen kuitenkin huomioon jäljempänä näissä ehdoissa esitetyt rajoitukset BWW:n vastuisiin ja velvollisuuksiin. Kuntotarkastuksessa tarkastetut ajoneuvon eri osat on lueteltu kuntotarkastuslomakkeessa ja ne osat, joille Kultaturva on myönnetty, on listattu näiden ehtojen kohdassa 16. Turva kattaa listatun osan vain, mikäli kyseessä on listatun osan yllättävä rikkoutuminen tai halkeama. Turvaa koskevat rajoitukset ja ajoneuvon käyttäjän vastuut on myös erikseen selostettu näissä ehdoissa. 2. KORVAUSTEN KELPOISUUSEHDOT BWW CIP kuntotarkastukseen ja mahdolliseen Kultaturvaan oikeutetut ajoneuvot, ovat enintään kahdeksan (8) vuotta vanhoja ja niillä on ajettu alle kilometriä. Asuntovaunut, moottoripyörät, pakettiautot, kuorma-autot sekä autot joita on käytetty tai käytetään autonvuokrausalalla, taksina, autokouluopetuksessa, hinaus- tai kuriiripalveluissa, poliisin ajoneuvoina, paloautoina, ambulanssina ja muina hätäpalveluissa ja/ tai vastaavissa tarkoituksissa, ralliautokilpailuissa tai muissa autoalan kilpailuissa, jätetään kokonaan BWW CIP Kuntotarkastuksen ulkopuolelle. Samoin ne eivät kuulu kuntotarkastuksen, eivätkä näin ollen minkään turvan piiriin. Allekirjoittamalla ajoneuvoa koskevan Turvasopimuksen (jäljempänä Sopimus ), Asiakas vahvistaa saaneensa tiedon näiden ehtojen sisällöstä sekä sitoutuu noudattamaan Sopimukseen liitettyjä näitäkin ehtoja hänen ja BWW:n välisessä sopimussuhteessa. 3. KULTATURVAN VOIMASSAOLO Turvakauden kesto on määritelty sopimuksen kohdassa voimassaolo.
2 4. OMAVASTUU Ei omavastuuta. 5. VOIMASSAOLON EHDOT Näiden ehtojen mukaisen turvan voimassaolo on määritelty sopimuksen kohdassa voimassaolo. Voimassaolo on päättynyt mikäli: Turvakausi on päättynyt; tai Ajoneuvoa on käytetty sille sopimuksessa määritelty ajokilometrimäärä; tai Ajoneuvolla on ajettu yhteensä kilometriä; tai Korjauksista on jo maksettu yhteensä sovittu enimmäismäärä euroa (sis. alv 24%) per vuosi; Tällöin BWW:lla ei ole velvollisuutta korjata tai korjauttaa Ajoneuvoa näiden ehtojen mukaisesti ja Sopimuksen voimassaolon katsotaan päättyneen välittömästi ilman muita toimenpiteitä. 6. MAAT, JOISSA TURVA ON VOIMASSA BWAB:n myöntämä Kultaturva on voimassa kaikissa EU-maissa, Norjassa, Islannissa ja Sveitsissä. 7. AJONEUVON TARKASTAMINEN BWW tai sen valtuuttama taho on tarkastanut Ajoneuvon BWW:n laatiman kuntotarkastusohjelman BWW CIP:n, määritellyn ja sovellettavan tason (kulta) mukaisesti, ennen Kultaturvasopimuksen allekirjoittamista. Tarkastuksessa selvitetään ajoneuvon tekninen kunto, sekä sen huoltohistoria. Tarkastuksessa havaitut viat tai puutteet kirjataan kuntotarkastuslomakkeeseen, jonka jäljennös liitetään Sopimuksen liitteeksi. Kohdassa 15 mainituissa ajoneuvon osissa/järjestelmissä olevat viat ja/tai puutteet, jotka on havaittu edellä mainitussa tarkastuksessa, on korjattava ja vialliset osat korvattava uusilla osilla Asiakkaan tai Jälleenmyyjän lukuun ja kustannuksella. Mikäli havaittuja vikoja ja/tai puutteita ei ole korjattu/saatettu kuntoon, BWW ei myönnä niille näiden ehtojen mukaista turvaa, eikä Kultaturvan siis katsota kattavan kuntotarkastuslomakkeessa vialliseksi, puutteelliseksi tai ei huollettavissa/korjattavissa olevaksi todettuja vikoja ja/tai puutteita. Kultaturvaa ei myönnetä myöskään niille ajoneuvon osille/järjestelmille, joita ei ole tarkastettu tai ei ole voitu tarkastaa. 8. KORVAUSVAATIMUKSET Vaurion sattuessa tai vian tai puutteen ilmaantuessa Asiakkaan tulee välittömästi ottaa yhteys ajoneuvon myyneeseen Jälleenmyyjään ja siellä huollon vastaanottoon. Jälleenmyyjän huoltohenkilökunta ohjaa Asiakkaan lähimpään valtuutettuun korjaamoon. Huolto täyttää vahinkoilmoituslomakkeen BWW:n järjestelmään ja lähettää sen sähköisesti BWW:lle. Vahinkoilmoituksessa tulee ilmoittaa auton rekisterinumero, mittarilukema, vikakuvaus viasta sekä työmääräysmuotoinen kustannuserittely. Mikäli kyseessä on Korjauslupa tai korjausta koskevan vaatimuksen/ilmoituksen mahdollinen hylkäys sekä sen syy annetaan noin 30 min kuluessa ilmoituksen saapumisesta BWW:lle. Ongelmatapauksissa Asiakas voi myös ottaa yhteyttä suoraan BWW:n asiakaspalveluun, BWW:lle on kuitenkin aina ilmoitettava vahingosta/viasta/ puutteesta 30 päivän kuluessa siitä, kun rikkoutuminen/vika huomataan tai tapahtuu, uhalla että ilmoitusta ei tämän jälkeen enää voida hyväksyä. Jos rikkoutuminen/vika havaitaan ennen näissä ehdoissa määritellyn turvan päättymistä, mutta mahdollinen korjaus voidaan aloittaa vasta päättymispäivän jälkeen, on Asiakkaan annettava ennakkoilmoitus BWW:n asiakaspalveluun. Vahingoittuneiden osien purkamisesta aiheutuvat mahdolliset kulut maksetaan vain, jos korvausvaatimus
3 on perusteltu ja vahvistettu, kuten Sopimuksessa ja näissä ehdoissa on mainittu. Kaikki kustannukset, jotka ylittävät sovitut ja asetetut korvaustasot on sovittava suoraan Asiakkaan ja korjaamon välillä. Kun vika tai puute on löytynyt, Asiakkaan on välittömästi toteutettava kaikki ennaltaehkäisevät toimenpiteet viasta ja/tai puutteesta aiheutuvien vahinkojen minimoimiseksi. Epävarmoissa tilanteissa, ajoneuvolle ei saa ajaa ennen kuin korjaamon ammatillinen teknikko on tarkastanut ajoneuvon ja rikkinäiset osat. Korjaus-, huolto- tai muihin toimenpiteisiin ajoneuvon osalta ei saa ryhtyä, ennen kuin BWW on toimittanut Asiakkaalle/valtuutetulle korjaamolle lupanumeron. Mikäli korjaus tehdään ennen lupanumeron myöntämistä, Asiakas vastaa kaikista korjauskustannuksista itse. Kaikki oikaisuista ja korjauksista BWW:lle turvavaatimuksista aiheutuvat kustannukset, jotka myöhemmin on päätetty olevan virheellisiä tai ei turvan piiriin Sopimuksen nojalla kuuluvia, tulevat Asiakkaan maksettaviksi. 9. AJONEUVON HOITO Asiakas on velvollinen pitämään ajoneuvon moitteettomassa kunnossa, ja tätä varten Asiakkaan tulee mm. varmistaa Ajoneuvon asianmukainen kunnossapito, varastointi, huolto ja korjaukset Myyjän, BWW:n tai Ajoneuvon maahantuojan antamien ohjeiden mukaisesti. Asiakas on velvollinen suorittamaan huollot huoltoohjelman mukaisesti ja normaalista kulumisesta aiheutuvat korjaukset valtuutetussa korjaamossa. 10. SOPIMUKSEN PURKU BWW:lla on oikeus purkaa Sopimus välittömin vaikutuksin, mikäli: a) Asiakas olennaisesti laiminlyö Ajoneuvon tavanomaisen huollon ja hoidon, käyttää Ajoneuvoa kilpa-, nopeus- tai taitoajokilpailussa tai muutoin tämän sopimuksen taikka ajoneuvon maahantuojan antaman Ajoneuvoa koskevan ohjekirjan vastaisesti; b) BWW:lla tai Valtuutetulla Korjaamolla on syytä olettaa, että Ajoneuvon kilometrimittarin lukema ei vastaa todellista ajettua kilometrimäärää, eikä Asiakas kykene osoittamaan tällaista käsitystä vääräksi 30 päivän kuluessa; tai c) Asiakas laiminlyö turvaan liittyvien maksujen suorittamisen sovitulle taholle 11. YLIVOIMAINEN ESTE BWW ei vastaa mistään sellaisista vahingoista suoraan tai välillisesti, jotka johtuvat tai liittyvät luonnonkatastrofeihin, sotaan, sodan kaltaisiin tilanteisiin, sisällissotaan, sotaharjoituksiin, kapinoihin, mellakoihin, terrorismiin, viranomaisten toimintaan, takavarikointiin, lakkoon, työsulkuun tai vastaavaan tilaisuuteen. 12. OIKEUKSIEN PYSYVYYS Se seikka, että BWW yksittäistapauksissa tai vakiintuneesti jättää käyttämättä jonkin tähän Sopimukseen perustuvan oikeutensa, ei vaikuta rajoittavasti BWW:n oikeuteen sittemmin muissa tapauksissa vedota tämän Sopimuksen mukaisiin sopimusehtoihin. 13. SOPIMUKSEN SIIRTO BWW:lla on oikeus siirtää tämä Sopimus ja/tai siihen perustuvat oikeudet ja/tai velvoitteet kolmannelle taholle ilman Asiakkaan erillistä suostumusta. Asiakkaalla ei ole oikeutta siirtää tätä Sopimusta tai siihen perustuvia oikeuksia tai velvollisuuksia kolmansille tahoille ilman BWW:n suostumusta. 14. TURVA EI RAJOITA ASIAKKAAN SUOMEN LAKISÄÄTEISIÄ OIKEUKSIA 15. HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY BWW ja Jälleenmyyjä käsittelevät Kultaturvan hallinnointiin tarvittavia Asiakkaan henkilökohtaisia tietoja ja varmistavat yksityisyyden suojan Henkilötietolain ( /523) nojalla. Asiakkaat suostuvat kaikilta osin
4 tällaiseen käsittelyyn ja käsittelyn luovuttamiseen tämän sopimuksen mukaisesti. 16. KORJAUSTYÖT Edellyttäen, että Asiakas on täyttänyt Sopimuksen mukaiset velvoitteensa, BWW korvaa Kultaturvan piiriin kuuluvat Ajoneuvon korjauspalvelut, jotka suoritetaan BWW:n valtuuttamassa Korjaamossa, ja jotka koskevat minkä tahansa alla mainitun osan/järjestelmän mekaanisen rikkoontumisen tai halkeilun kautta vioittuneen osan korjauksesta: KUNTOTARKASTUSOHJELMA, KULTA Moottori Jakohihna (mikäli jakohihna on vaihdettu huolto-ohjelman mukaisesti ja se pystytään todentamaan), jakohihnan kiristin, jakorattaat ja -ketjut, kampiakseli ja sen laakerointi, kiertokanki ja sen laakerointi, kiristinrulla ja hihnapyörä, käynnistysmoottorin hammaskehä, moottorin sähköjohdot, männän tapit ja laakerit, männät, männän renkaat, nokka-akseli, nostinkuppi, sisäiset holkit, sylinterikansi tiivisteineen, vauhtipyörä, keinuvivusto, venttiilin nostin, venttiilit ja ohjaimet, venttiilijouset, työntötangot, venttiilikoneistonkansi tiivisteineen, virranjakaja, öljynsuodattimen kotelo, öljypohja tiivisteineen, öljypumppu, moottorintukikumit, egr-venttiili (rikkoutunut, ei juuttunut), hydraulinen ja elektroninen ajoitusjärjestelmä. Polttoainejärjestelmä (Bensiini) Ilmamassamittari, polttoainemittari, polttoainemittarin anturi, toisioventtiili, polttoaineenpaineensäädin, tyhjäkäyntiventtiili, polttoaineen painesäiliö, ohivirtausventtiili. Polttoainejärjestelmä (kaasuläppä jne.) Polttoaineen siirto- ja korkeapainepumppu, suihkutusjärjestelmä, suutin, säätöjärjestelmä. Polttoainejärjestelmä (Diesel) Alipainepumppu, hehkutulppa, polttoainesäiliö, ruiskutus- ja syöttöpumppu, ruiskutussuutin, siirtopumppu, korkeapaineanturi, polttoaineensyöttö- ja katkaisumekanismi. Imu- ja pakosarja Imu- ja pakosarja. Turboahdin Hukkaportti, turboahdin, välijäähdytin, elektroninen ahtopaineen säädin. Jäähdytysjärjestelmä Jäähdytin, jäähdyttimen korkki, jäähdyttimentuuletin, lämmityslaitteen kenno, lämmittimen läpänmoottori, lämmittimen säätimet, termostaatti ja sen kotelo (rikkoutunut, ei väsynyt), tuulettimen visko kytkin, vesipumppu, välijäähdytin, öljynjäähdytin, jäähdytysnestesäiliö. Ilmastointi Höyrystin, kompressori, lauhdutin, kuivain, läpänsäädin ja läppämoottori, paisuntaventtiili. Sähköjärjestelmä Luistonestojärjestelmä, ABS yksikkö, turvatyyny/airbag, turvavyön esikiristin, ajotietokone, ajovalojen korkeussäätömoottori, anturit, ohjainlaite, hälytin (tehdasasennettu), ikkunoiden moottorit ja nostimet, istuinlämmitys, johtosarja, kattoluukun moottori, kello, keskuslukituksen moottori ja solenoidi, keskuslukitusyksikkö, kierroslukumittari, kuristin, kytkimet ja katkaisijat, käynnistysmoottori, pyyhkimen moottori, latauksen säädin, laturi, lämmitetyt tuulilasinpyyhkijän suuttimet, lämmityslaitteen moottori, mittarit, nopeusmittari, tuulilasin lämmitin, sähköisten ulkopeilien moottorit, lasinpesimen moottori, releet, sisävalot
5 (ei polttimot), suuntavilkut (ei polttimot), sytytyspuola, sähköinen käynnistys, sähköistuimet, tulpanjohdot, tunnistin/sensori, savukkeensytytin, mukautuvan vakionopeudensäätimen tutka, virranjakaja ja sulakerasia, äänitorvi, kuolleen kulman varoitin, pysäköintitutka, rekisterikiven valo (ei polttimot), virtalukko, lämmitetty tuulilasi, tehdasasennettu polttoainekäyttöinen lisälämmitin. Ohjauslaitteet Hammastanko, laakerointi, ohjauspylväs, ohjausvaihde, pallonivel, raidetanko, raidetangonpää, tehostinpumppu, tehostinsäiliö, sähköinen ohjaustehostin. Jarrujärjestelmä ABS-järjestelmä, alipainepumppu, jarrulevyt, jarrunestesäiliö, jarruputket, jarrurummut, jarruletku, jarrusylinteri, jarruvoiman tehostin, jarrupääsylinteri, rajoitinventtiili, servo, jarrupoljin, jarrusatula. Pyörien navat Lukkomutteri, pyörännapa, säätölevy, vetävien pyörien pyöränlaakeri. Tasauspyörästö Akseli, hammaspyörä, holkki, laakerointi, napa, tasauspyörästö, säätö prikat. Voimansiirto Akselit, laakerit ja holkit, vaihteensiirtäjä, vaihteet, voimanjakaja. Alusta Ajonvakausjärjestelmä, alustan tangot, apurunko, holkki, Hydraulinen alustansäätö, iskunvaimennin (ei vuodot), jouset, kallistuksenvakaaja ja niveltangot, kardaaniakseli, kardaaninivel, kumisuojus, laakerointi, nelivedonkytkin, olka-akseli, pallonivel, poikittaispalkki, puoliakseli, tukitanko, tukivarsi, vetoakseli, vetonivel, vääntövarsi. Kaasunestejousitus Painesäiliö, säätöventtiili, korkeapaineventtiili, jousipallo. Jousituksen pneumaattinen tasonsäätö Anturit, rajoitinventtiili, kompressori. Kytkin Kytkimen irrotushaarukka, kytkimen pääsylinteri, kytkimen asetelma, kytkinlevy, kytkinpoljin, kytkinvaijeri, painelaakeri, työsylinteri, säätömekanismi. Vaihteisto Akseli, automaattivaihteiston kytkin, hammaspyörä, keskiö, kotelointi, laakerit ja puslat, momentinmuunnin, synkronointi, sähköinen säädin, vaihdekeppi, vaihdesivusto, vaihteen valitsin, vaihteiston säätimet, vaihteiston vaijerit, vaihteiston öljypumppu, vaihteistoöljyn jäähdytin, venttiilikoneisto, vaihteensiirtäjä, sisäiset akselit, kitkalevy, jarrupannat, kytkimet, servo, vaihteiston mekatroniikka. Kotelointi Sylinterilohko, vaihdelaatikko, vetopyörästö, voimansiirto. Sekalaiset Istuimen säätimet, kattoluukku (kun tehdasasennettu), konepellin avausvaijeri, lasinpyyhkijän vivusto, ovien lukot, takaluukun kaasujouset ja tuet, turvavyöt ja niiden lukot. Kulutustavarat Kulutustavaroiden, kuten öljyn, suodattimien, pakkasnesteen vaihtokustannukset on sisällytetty vain, jos ne
6 liittyvät turvan piiriin kuuluvan komponentin korjaukseen. 17. KORVATTAVA OSUUS YLEISIMPIEN KULUMIEN AIHEUTTAMISSA VIOISSA Vetävien pyörien laakeri, rikkoutunut 100 % jos alle 80 tkm 50 % jos tkm 0 % jos yli 120 tkm Alustan osat (pallonivelet, raidetangopäät, tukivarret, iskunvaimentajat, välitangot) 100 % jos alle 80 tkm 50 % jos tkm 0 % jos yli 120 tkm Vetonivelet 100 % jos alle 160 tkm 50 % jos tkm 0 % jos yli 180 tkm Laturi ja käynnistinmoottori 100 % jos alle 120 tkm 50 % jos tkm 0 % jos yli 160 tkm Vesipumppu 100 % jos alle 120 tkm 50 % jos tkm 0 % jos yli 160 tkm 18. SOPIMUKSEEN SISÄLTYMÄTTÖMÄT TOIMENPITEET Seuraavien seikkojen, tapahtumien tai tekijöiden aiheuttamat tai edellyttämät huolto-, korjaus- tai vastaavat toimenpiteet ja niistä johtuvat kustannukset eivät sisälly Sopimuksen nojalla Kultaturvaan: Ajoneuvon ohjekirjan mukaiset määräaikaiset huollot Sellaisten osien tai komponenttien korjaukset ja uusinnat, joita ei ole ilmoitettu sopimuksen kohdassa 16. sopimukseen sisältyviksi. Esimerkiksi jos osa/järjestelmä rikkoutuu, eikä juuri sitä osaa/järjestelmää ole nimetty kohdassa 16. Sopimukseen sisältyväksi, ei sen uusinta tai sen korjaamiseen liittyvät kustannukset sisälly tähän sopimukseen rikkoutumisen syystä riippumatta Kohtuullinen vianhaku vain siinä tapauksessa, kun kyseessä tämän sopimuksen kohtaan 16. kuuluvan osan/järjestelmän korjaus tai uusinta Normaalista kulumisesta aiheutuvat viat seuraavissa kohdissa: jarrulevyt, jarrupalat, jarrukengät, kytkinlevyt, muut kytkimen kuluvat osat sekä DSG-laatikon kytkimen kuluvat osat, nivelet, helat/puslat, laakerit, jakohihna ja jakohihnan kiristin, jakorattaat ja -ketjut, iskunvaimentimet, pakojärjestelmät, pyörät ja renkaat, valot ja lamput, vialliset liitokset, kaikki ikkunat, maali, verhoilu, kosmeettiset laitteet, avokaton moottorit, runko ja kangas, turvavyöt ja niiden lukkojen ulkoiset vauriot (rispaantuminen/kuluminen). Kaiuttimien, puhelimien, navigointilaitteiden, soittimien, antennien, näyttöjen, tai muiden kommunikaatiovarusteiden korjaukset tai uusinnat, mukaan lukien erityyppiset kamerajärjestelmät ja niiden kamerat Muu normaalista kulumasta aiheutuva johdannainen vika tai rikkoutuminen Hinaukset, kuljetukset, majoitukset tai sijaisautot Mitkään puhdistukset, pesut, säädöt, voitelut, päivitykset tai ohjelmoinnit Ajoneuvon valmistajan, maahantuojan tai myyjän myöntämään takuuseen sisältyvä toimenpiteet Viat, jotka liittyvät ajoneuvon valmistajan tai maahantuojan tunnustamaan valmistusvirheeseen tai
7 palautuspyyntöön Eristeet ja tiivisteet vain siinä tapauksessa, kun kyseinen tiiviste on erikseen mainittu tai tähän sopimukseen sisältyvä toimenpide sitä vaatii Vikoja tai korjaus/huoltotoimenpiteitä, joiden syynä on suoraan tai epäsuorasti korroosio, tulipalo, vesivaurio, jäätyminen, varkaus, onnettomuus, puutteellinen huolto, lainrikkomus, ylikuumentuminen, vuoto, auton rakennemuutokset (mukaan lukien matkamittari), väärinkäyttö tai muu ulkopuolinen vaikutus Toimenpiteitä tai kuluja, jotka eivät täytä tämän sopimuksen mukaisia ehtoja (kuten tämän Sopimuksen kohdan 8. kanssa ristiriidassa olevat korvausvaatimusilmoitukset) Viat, kun vahinkoon liittyy liikennevakuutus ja / tai varkaudesta tai ilkivallasta johtuvat viat Virheellisistä korjauksista johtuvat viat Vika, joka johtuu auton rakenteellisista muutoksista, jotka ovat erilaisia kuin valmistajan alkuperäisesti suunnittelemat Huonolaatuisen tai saastuneen nesteen aiheuttamien vikojen korjaukset Auton huollon laiminlyönnistä, auton virheellisestä käsittelystä ja / tai tahallisuudesta aiheutuneet viat Välilliset vahingot, jotka johtuvat turvan piiriin kuuluvan osan mekaanisesta tai sähköisestä vioittumisesta Säännöllisen huollon kustannukset, mukaan lukien osat jotka vaativat säännöllistä huoltoa tai puhdistusta Viat, jotka johtuvat mittarilukeman väärästä käsittelystä ja / tai tahallisesta laiminlyönnistä Koneviat, joka tapahtuivat ennen turva-ajan alkua Turva ei ota vastuuta loukkaantumisesta, kuolemasta, henkilövahingoista tai omaisuusvahingoista tai turvan piiriin kuuluvien komponenttien välillisistä vahingoista Edellä olevan lisäksi seuraavia rajoituksia sovelletaan turvaan: Turva on riippuvainen Asiakkaan ajoneuvon käytöstä normaaliin siviilitoimintaan, eikä koskaan tarkoituksiin kuten taksiliikenne, ajotunnit, kuriiripalvelut, moottoriurheilu, maastoajo tai hätäapu (tällainen käyttö johtaa automaattisesti turvavaatimusten hylkäämiseen) Turva ei ole vakuutus eikä siis kata suoraan tai välillisesti sellaisia aiheutuneita vahinkoja kuten veden sisäänpääsy, korroosio, saastuneet nesteet, ylivoimaiset tapahtumat (esim. sota, mellakat, luonnonvoimat), ulkoiset tekijät, varkaus, tulipalo, huollon puute, muutokset ajoneuvon rakenteeseen tai komponentteihin, auto-onnettomuudet tai törmäykset, virheellinen korjaus ja huolto, holtiton ajaminen tai valmistajan takaisintoimituspyyntö. 19. SOVELLETTAVA LAKI JA RIIDANRATKAISU BWW:n ja Asiakkaan väliseen sopimukseen sekä näihin ehtoihin osalta sovelletaan Suomen lakia ja niistä aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena.
KORVAUSTASOT KÄYTTÖTURVA
KORVAUSTASOT KÄYTTÖTURVA Moottori Imu- ja pakosarja Turboahdin Kulta Hopea korvattavien lkm 232 134 jakohihna (mikäli jakohihna on vaihdettu huolto-ohjelman mukaisesti ja se pystytään todentamaan) jakohihnan
3. KULTATURVAN VOIMASSAOLO Turvakauden kesto on 12 kuukautta alkaen ajoneuvoa koskevan turvatodistuksen päiväyksestä.
KULTATURVAN EHDOT 1. YLEISTÄ BWW CIP on BW Warranty AB:n, rekisterinumero 556914-7506 (jäljempänä BWAB ) ajoneuvoille laatima kuntotarkastusohjelma. Kuntotarkastusohjelmia on eri laajuisia. BWAB on myöntänyt
Lisäturva Extra (Autoille)
Finntakuu Oy Lisäturvat Lisäturva Extra (Autoille) Hinta 549 e Saatavilla max 7 vuotta vanhoihin ja alle 150 tkm ajettuihin autoihin Takuuaika 12 kk / 20 000 km Moottoritilavuus max 3.0 l Ei omavastuuta
KATTAVUUSSISÄLTÖ 1.1. - 31.12.2016
KATTAVUUSSISÄLTÖ 1.1. - 31.12.2016 Voimassa 1.1. - 31.12.2016 myönnettyihin vakuutuksiin Äkilliset ja ennalta arvaamattomat rikkoutumiset Vain alla erikseen luetellut osat kuuluvat vakuutukseen MOOTTORI
KATTAVUUSSISÄLTÖ 1.2. 31.12.2014 MYÖNNETTYIHIN VAKUUTUKSIIN Äkilliset rikkoutumiset
MOOTTORI Timanttivakuutus 5tähteä 3tähteä Keinuvivusto Hydrauliset nostajat Imu ja pakoventtiilit (pois lukien palaneet venttiilit) Venttiilin jouset ja ohjarit Sylinterikansi (pois lukien halkeamat ja
KATTAVUUSSISÄLTÖ 1.1. - 31.12.2015
KATTAVUUSSISÄLTÖ 1.1. - 31.12.2015 Voimassa 1.1. - 31.12.2015 myönnettyihin vakuutuksiin Äkilliset ja ennalta arvaamattomat rikkoutumiset Vain alla erikseen luetellut osat kuuluvat vakuutukseen MOOTTORI
Mercedes-Benz E BlueTec Hybrid Sed Kankaanpään Autopurkamo Oy Vähänevantie 27 Kankaanpää Puhelin:
Puhelin: 02-5789747 Sivu 1 (5) Mercedes-Benz E 212 300 BlueTec Hybrid Sed vm.2013 Tunnistenro: 223755 Merkki ja malli: Mercedes-Benz E 212 300 BlueTec Hybrid Sed Vuosimalli: 2013 Moottori: 2.1 CDi 150
Volkswagen Passat Variant Highline 2,0 TDI PowerDiesel Purkaamo Auto-osix 103 kw DSG-aut. Ruponkuja 2 PIHTIPUDAS Puhelin:
Puhelin: 040 4849 255 Sivu 1 (5) Volkswagen Passat Variant Highline 2,0 TDI PowerDiesel 103 kw DSG-aut. vm.2005 Tunnistenro: 20814 Lisätieto: Merkki ja malli: Volkswagen Passat Variant Highline 2,0 TDI
Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille.
Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt -vaihtoautoiksi kelpuutetaan kaikkein parhaimmat, hinta-laatusuhteeltaan täydelliset ja luotettavat laatuyksilöt. Volvo Selekt
Kobelco Extended Warranty -ohjelma. www.kobelco-europe.com
Kobelco Extended Warranty -ohjelma www.kobelco-europe.com Kobelco Extended Warranty on käytännöllinen, lisäarvoa tuova järjestelmä, jonka avulla voit hankkia lisäturvaa ja mielenrauhaa. Kobelco on kautta
Esimerkkihinnasto yleisimmistä huolto ja korjaustöistä 14.1.2015
Huollot ja rasvaukset 00 Moottori 01 Jäähdytysjärjestelmä 02 Polttoaine- ja pakokaasujärjestelmä 03 Kytkin 04 Vaihteisto 05 Nivelakseli 06 Etuakseli 07 Taka-akseli 08 Navat ja pyörät 09 Jarrut 10 Jousitus
KATTAVUUSSISÄLTÖ. LIITE 2 Äkilliset ja ennalta arvaamattomat rikkoutumiset Vain erikseen luetellut komponentit kuuluvat tekniikkaturvaan:
KATTAVUUSSISÄLTÖ LIITE 2 Äkilliset ja ennalta arvaamattomat rikkoutumiset Vain erikseen luetellut komponentit kuuluvat tekniikkaturvaan: MOOTTORI Keinuvivusto Hydrauliset nostajat Imu- ja pakoventtiilit
Yrityksen / Asiakkaan nimi Asiakasnumero. Y- tai henkilötunnus Puhelinnumero. Postinumero ja paikka
ASIAKKAAN YHTEYSTIEDOT (Jäljempänä Asiakas) Yrityksen / Asiakkaan nimi Asiakasnumero Y- tai henkilötunnus Puhelinnumero Osoite Laskutusosoite Postinumero ja paikka Postinumero ja paikka SOPIMUSKOHDE Ajoneuvon
HUOLTOHISTORIA. Kone: 723 FORD TRANSIT 150L CBI-146. Sivu: 1 / 15 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 7.5.2012
Sivu: 1 / 15 Kone: 723 FORD TRANSIT 150L CBI-146 L.Kohde: 230166 Laskutuslaji: HKHUOLTOT HUOLTOTYÖT 23.1.2003 73556 KM ILMANSUODATTIMEN PUHDISTUS PENKIN SELKÄNOJAN KIINNITYS ETUSUMUVALOJEN UUSIMINEN L.Kohde:
Ilmankäsittelykone Huoltokirja
-SV 10-05-10V.A001 Sisällys 1 Takuuehdot... 1 1.1 Takuuaika... 1 1.2 Takuun sisältö... 1 1.3 Yleiset takuun rajoitukset... 1 1.4 Takuun rajoitukset... 1 1.5 Huoltoehdot takuuaikana... 1 1.6 Toimenpiteet
on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa
Solo International OY:N KULKUVÄLINEIDEN VUOKRAUS- PALVELUIDEN EHDOT 1. OSAPUOLET JA SOVELTAMISALA Näitä sopimusehtoja sovelletaan Solo International Oy:n, jäljempänä Solo ja asiakkaan, jäljempänä Vuokralleottaja
HUOLTOHISTORIA. Kone: 726 FORD TRANSIT FBR-711. Sivu: 1 / 13 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 18.10.2012
Sivu: 1 / 13 Kone: 726 FORD TRANSIT FBR-711 L.Kohde: 230342 Laskutuslaji: KOR KORJAAMOTYÖT 17.2.2003 232422 KM KYTKIMEN SÄÄTÖELEMENTIN VAIHTO VASEMMAN PUOLEN OVEN LUKON UUSIMINEN, OVEN STOPPARIN UUS. RADION
Takuulle.com Autoturva-takuu
Takuulle.com Autoturva-takuu 1. Määritelmät Ajoneuvo tai auto - Autoturvalomakkeessa mainittu ajoneuvo, joita nämä ehdot koskevat Firma Takuulle.com Asiakas - Autoturvan ottaja, jonka ajoneuvoa nämä ehdot
Ryhmä 3-06 Tuotekoodi: 1103-3-06-360-2 Helsinki 0412. Releet Releenkannat Häiriönilmaisimet Peruutussummerit
Ryhmä 3-06 Tuotekoodi: 1103-3-06-360-2 Helsinki 0412 Releet Releenkannat Häiriönilmaisimet Peruutussummerit Sisältö Releet, releenkannat, häiriönilmaisimet, peruutussummerit Häiriönilmaisimet -vilkuille
Ryhmä 3-06 Tuotekoodi: 1103-3-06-360-2 Helsinki 0412. Releet Releenkannat Häiriönilmaisimet Peruutussummerit
Ryhmä 3-06 Tuotekoodi: 1103-3-06-360-2 Helsinki 0412 Releet Releenkannat Häiriönilmaisimet Peruutussummerit Sisältö Releet, releenkannat, häiriönilmaisimet, peruutussummerit Aikaviivereleet 12V, 24V...
HUOLTOHISTORIA. Kone: 721 FORD TRANSIT SKL-582. Sivu: 1 / 13 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm:
Sivu: 1 / 13 Kone: 721 FORD TRANSIT SKL-582 L.Kohde: 230302 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 11.2.2003 62400 km ILMANSUODATTIMEN PUHDISTUS L.Kohde: 230799 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 2.5.2003 72143 ILMANSUODATTIMEN
Ajoneuvo Sopimukseen merkitty Lisäturvan piiriin kuuluva ja Asiakkaan omistama ajoneuvo.
Yleiset sopimusehdot Vaihtoplus Turva. Voimassa 2.1.2017 alkaen 1. Määritelmät 2. Lisäturvan myöntäminen ja voimassaoloaika 3. Menettely ajoneuvon rikkoutuessa 4. Asiakkaan velvollisuudet 5. Lisäturvan
If Auton Kuntoturvan vakuutusehdot
If Auton Kuntoturvan vakuutusehdot akn 663.1 voimassa 15.5.2010 alkaen 1 Kenen hyväksi Kuntoturva on voimassa 3 2 Kuntoturvan voimassaoloaika 3 3 Missä kuntoturva on voimassa 3 4 Kuntoturvan kohteena oleva
Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat
Bosch-lämpöpumput Takuu antaa lisäturvaa Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-osat. Laatua kautta linjan Meille Boschilla laatu on pääosassa
MAN Huoltosopimukset ja Lisäturvat. Kustannusvaihtelu kuriin.
MAN Huoltosopimukset ja Lisäturvat. Kustannusvaihtelu kuriin. 1 KUSTANNUSVAIHTELU KURIIN. Varaudu yllättävien korjauskustannusten riskiin. Käytä tiimisi aika liiketoimintaan solmimalla MAN-huoltosopimus.
VUOKRAUSEHDOT 1. AUTON KÄYTTÖ 2. VASTUU AJONEUVOSTA VUOKRA-AIKANA
VUOKRAUSEHDOT 1. AUTON KÄYTTÖ -Vuokraaja on velvollinen huolehtimaan autosta yhtä hyvin kuin huolellinen henkilö omastaan sekä noudattamaan ajaessa erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Vuokraaja
1. Määritelmät Lisäturvien yleiset ehdot Tapahtumat, joita ei korvata Menettely ajoneuvon rikkoutuessa. 4
Voimassa 1.5.2016 alkaen Sisällysluettelo 1. Määritelmät.. 2 2. Lisäturvien yleiset ehdot. 2 3. Tapahtumat, joita ei korvata. 3 4. Menettely ajoneuvon rikkoutuessa. 4 5. Vastuurajoitukset. 5 6. Asiakkaan
Veho Oy Ab / Vaihtoplus VAIHTOPLUS-TURVA. Yleiset sopimusehdot alkaen
Veho Oy Ab / VAIHTOPLUS-TURVA Yleiset sopimusehdot 28.5.2019 alkaen 28.5.2019 Sisällys 1. Määritelmät... 2 2. Lisäturvan myöntäminen ja voimassaoloaika... 2 3. Menettely ajoneuvon rikkoutuessa... 3 4.
TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ
TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ 2 (7) Sisällys 1 SOPIMUSOSAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 AVOIN SÄHKÖNTOIMITUS... 3
Vuokranantajalla ei ole velvollisuutta maksaa hyvitystä, jos vuokralainen palauttaa laitteen ennen sovitun vuokra-ajan päättymistä.
1(5) Rek.nro DGS-283 Vuokra-aika Vuokra-aika alkaa vuokrauksen kohteena olevan kylpytynnyrin/perävaunun luovutushetkellä ja kestää siihen saakka, kunnes vuokralainen on palauttanut sen vuokranantajalle.
Omavastuu Asiakkaan osuus jokaisesta Vaihtoplus Turvan alaiseen korjaukseen kuuluvasta korjaamokäynnistä/korjauksesta on 150.
Yleiset sopimusehdot Vaihtoplus Turva. Voimassa 15.1.2018 alkaen. 1. Määritelmät 2. Lisäturvan myöntäminen ja voimassaoloaika 3. Menettely ajoneuvon rikkoutuessa 4. Asiakkaan velvollisuudet 5. Lisäturvan
HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 732 FORD TRANSIT TOF-571. Sivu: 1 / 19 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 14.9.
Sivu: 1 / 19 Työkohde: Kone: 732 FORD TRANSIT TOF-571 L.Kohde: 261982 Laskutuslaji: KOR KORJAAMOTYÖT 14.11.2006 REKISTERÖINTIMAKSU L.Kohde: 262026 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 4.12.2006 49000 PAKKASNESTEEN
Ihmisen tarpeisiin suunniteltu Toyota Prius on ajonautinto
1. Toyota Prius takuutiedot Ihmisen tarpeisiin suunniteltu Toyota Prius on ajonautinto Asiakkaat ovat aina olleet Toyotalle kaikkein tärkeimpiä. Toivottavasti Toyota Prius muodostuu tärkeäksi osaksi jokapäiväistä
HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 729 Mercedes Benz Sprinter GEL-676. Sivu: 1 / 23 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 11.9.
Sivu: 1 / 23 Työkohde: Kone: 729 Mercedes Benz Sprinter GEL-676 L.Kohde: 241118 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 29.6.2004 142380 ALUSTAN VOITELU, RASVAUS PERÄN ÖLJYN VAIHTO VAIHTEISTON ÖLJYN VAIHTO PAKKASNESTEKESTÄVYYS
Saab varastontyhjennyskampanja 2011
Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab VM94-98 Osanumero Tuote Automalli Vuosimalli Moottorit ja niiden osat Vaihteistot 4611984
HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 388 MERCEDES BENZ BIX-374. Sivu: 1 / 12 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 22.9.
Sivu: 1 / 12 Työkohde: Kone: 388 MERCEDES BENZ BIX-374 L.Kohde: 231474 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 18.9.2003 166170 VAIHTEISTON ÖLJYN JA SUODATTIMEN VAIHTO VAIHTO PERÄN ÖLJYN VAIHTO REKISTERIVALON KORJAUS
ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan.
ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan. MAXIMUM CARE Jatkotakuu FIAT DUCATO alustaisiin matkailuautoihin SINUN FIAT DUCATO MATKAILUAUTOSI ON VARUSTETTU
HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 106 FORD TRANSIT YBU-701. Sivu: 1 / 17 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 14.9.
Sivu: 1 / 17 Työkohde: Kone: 106 FORD TRANSIT YBU-701 L.Kohde: 230076 Laskutuslaji: KOR KORJAAMOTYÖT 10.1.2003 TAKALUUKUN KAASUJOUSIEN UUSIMINEN L.Kohde: 230983 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 9.6.2003 70477
HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 373 MERCEDES BENZ BYA-405. Sivu: 1 / 15 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 11.9.
Sivu: 1 / 15 Työkohde: Kone: 373 MERCEDES BENZ BYA-405 L.Kohde: 231013 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 13.6.2003 115380 L.Kohde: 231719 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 21.10.2003 126700 VAIHDETTU 13.6-03, ILMANSUODATTIMEN
Salassapitosopimus 2018
Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.
STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010
YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja
UUTUUKSIA PHILIPS -POLTTIMOVALIKOIMAAN
Ryhmä 3b-10 Tuotekoodi: 1103-3-10-100-3 Helsinki 0512 UUTUUKSIA PHILIPS -POLTTIMOVALIKOIMAAN Philips X-tremeVision -polttimot polttimoiden kestoikä on 10 000 h. Värilämpötilat: 4000 kelviniä = Kirkas valkoinen.
Nauti Toyotastasi se on ihmistä varten tehty
1. Toyota-valmistajan takuutiedot Nauti Toyotastasi se on ihmistä varten tehty Toyotalle asiakkaat ovat aina olleet etusijalla. Toivomme, että Toyotastasi tulee tärkeä osa elämääsi jotain, jonka varaan
VOLVO B7RLE-68 Huolto-ohjelma Liite 2 AUTO NRO. HUOLTO TEHTÄVÄ
VOLVO B7RLE-68 Huolto-ohjelma Liite 2 AUTO NRO. HUOLTO TEHTÄVÄ 2 A - huolto Akselit ja pyörien tuenta Öljytason tarkastus pyörien etunavoista 2 A - huolto Moottori yleistä Moottorin vikamuistin lukeminen
HUOLTOHISTORIA. Kone: 422 OPEL VECTRA 4D 2,0 I- GLS-A-87/260 BGK-409. Sivu: 1 / 7 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 23.5.
Sivu: 1 / 7 Kone: 422 OPEL VECTRA 4D 2,0 I- GLS-A-87/260 BGK-409 L.Kohde: 230984 Laskutuslaji: HKHUOLTOT HUOLTOTYÖT 9.6.2003 137770 KOEAJO ILMANSUODATTIMEN PUHDISTUS TUULILASINPYYHKIJÄT UUSITTU POLTTIMOIDEN
HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 378 TOYOTA HIACE 2.4 TD KIV-507. Sivu: 1 / 12 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 11.9.
Sivu: 1 / 12 Työkohde: Kone: 378 TOYOTA HIACE 2.4 TD KIV-507 L.Kohde: 231440 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 15.9.2003 30282 PAKKASNESTEEN MITTAUS -45 C L.Kohde: 240077 Laskutuslaji: KOR KORJAAMOTYÖT 13.1.2004
Moottorin asennuspöytäkirja ja takuutodistus!
MOOTTORIN ASENNUSPÖYTÄKIRJA JA TAKUUTODISTUS Liitä tämä asennuslaskuun. Muista sisällyttää mukaan myös kaikki takuu- & asennusehtojen mukaiset liitteet! VARAOSIA.COM / GG Parts Import Oy, Sahaajankatu
Sopimusehdot Atoy Road Service
Sopimusehdot Atoy Road Service Tuotekohtaiset sopimusehdot Palveluun sovelletaan yleisten sopimusehtojen lisäksi alla esitettyjä palvelukohtaisia ehtoja. Yleiset ehdot Tilaukseen sovelletaan yleisten sopimusehtojen
N:o Nimike Hinta N:o Nimike Hinta
TUKKUPAKKAUKSET 4101 Ilmansuod. 5 x 491588S...... 31,90 4171 Liitin 5 x 791850... 7,00 4102 Ilmansuod. 5 x 397795S... 32,70 4172 Tiiviste 5 x 272996... 11,60 4103 Ilmansuod. 5 x 399877S... 32,40 4178 Primer
CHEVROLET CAMARO L6 230,250cid, V6 229,231cid, V cid
Vähittäismyynti Puh. 09 251 31 900 Tukkumyynti Puh. 09 251 31 950 CHEVROLET CAMARO 67-81 L6 230,250cid, V6 229,231cid, V8 283-402cid JARRUOSAT Jarrupalat/ 67-69 RAY246PG kengät Jarrusylinteri etu 67-69
Sertifikaattitilisopimus biokaasusertifikaattijärjestelmän käyttö
Sertifikaattitilisopimus biokaasusertifikaattijärjestelmän käyttö 2 1. Sopimuksen osapuolet Tämä sertifikaattitilisopimus ( Sopimus ) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: Järjestelmän Ylläpitäjä
Etupuskukurin kulmalista kromiura MC vas
Sivu 1/10 MICROCAR OSAT 1009728 1008151 1005391 1005390 1000562 1000561 1002652 1008477 1006032 1000530 1008041 1001391 06696 1009267 1006230 1004413 0640049 1400475 1006975 1010148 10023 0779016 1003466
3741,87 2850 11551,87 4960
Escort kulut Osat yhteensä Auton hankintahinta Kaikki yhteensä Tallivuokra 3741,87 2850 11551,87 4960 Varaosanro Varaosa Määrä Hinta/kpl 6581169 Pidike tuolinkippauskahvaan 1 0,60 6136354 Vaihdekotelon
SUZUKI Takuuehdot ja turva
SUZUKI Takuuehdot ja turva Suzuki Takuuehdot Uusille Suzuki-autoille 1.Voimassaolo ja laajuus Tämä takuu koskee uutta Suomessa myytyä Suzuki Motor Finland Oy:n maahantuomaa Suzuki-autoa, lukuunottamatta
HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 211 VALMET VAR. Sivu: 1 / 15 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 14.9.
Sivu: 1 / 15 Työkohde: Kone: 211 VALMET 805-4 45-VAR L.Kohde: Laskutuslaji: KOR KORJAAMOTYÖT 2.2.2001 L.Kohde: 230042 Laskutuslaji: KOR KORJAAMOTYÖT 7.1.2003 JARRUJEN ILMAUS L.Kohde: 230089 Laskutuslaji:
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ SALIBANDYSEURA VIIKINGIT RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099
MOPAR A- BODY L6 170, 198, 225cid, V8 273, 318, 340, 360cid
Vähittäismyynti Puh. 09 251 31 900 Tukkumyynti Puh. 09 251 31 950 MOPAR A- BODY 63-76 L6 170, 198, 225cid, V8 273, 318, 340, 360cid Dodge Dart, Plymouth Valiant ym. JARRUOSAT Jarrupalat/ RAY330PG kengät,
M P K Oy OVH SIS.ALV. 24% SISÄLLYSLUETTELO SCANIA VOLVO AJO-, SUMU- JA KAUKOVALOT VILKUT, ÄÄRIVALOT TAKAVALOT JA JOHTOSARJAT TAKAVALOT
SISÄLLYSLUETTELO SCANIA 2 3 4 5 5 6 7 8 8 9 9 10 10 12 12 14 15 16 18 18 19 19 20 20 21 22 23 24 24 26 26 27 28 28 29 29 30 30 32 32 33 VOLVO AJO -, SUMU JA KAUKOVALOT VILKUT JA ÄÄRIVALOT TAKAVALOT PEILIT
Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus
Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan ja Suomen Maatalouden Laskentakeskus Oy:n välillä.
HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 737 MERCEDES BENTZ TOI-250. Sivu: 1 / 15 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 14.9.
Sivu: 1 / 15 Työkohde: Kone: 737 MERCEDES BENTZ TOI-250 L.Kohde: 281280 Laskutuslaji: KOR KORJAAMOTYÖT 17.10.2008 TOI-250 RENKAIDEN VAIHTO L.Kohde: 281477 Laskutuslaji: KOR KORJAAMOTYÖT 18.11.2008 PUHELIMEN
Suorita vaihtaminen seuraavassa järjestyksessä:
Kuinka vaihtaa etujoustintuen laakeri Volkswagen Golf V malliin Suorita vaihtaminen seuraavassa järjestyksessä: 1 Kiristä seisontajarrun vaijeri 2 Aseta kiilapalikat taka pyörien alle. 3 4 Nosta auton
Sopimusehdot Finntakuu Oy. Voimassa 1.5.2013 alkaen
Sopimusehdot Finntakuu Oy. Voimassa 1.5.2013 alkaen Voimassa 1.5.2013 alkaen 1. Määritelmät 2. Lisäturvien yleiset ehdot 3. Tapahtumat, joita ei korvata 4. Mene>ely ajoneuvon rikkoutuessa 5. Vastuurajoitukset
hinta 1 viikko km, 100km/pv kawa zzr kk km, 100km/pv kawa zzr 600
FinnishBikes oy,n moottori/polku-pyörä ja VÄLINEIDEN VUOKRAUS- JA PALVELUIDEN TOIMITUSEHDOT (yksityishenkilöt) 1. OSAPUOLET JA SOVELTAMISALA Näitä sopimusehtoja sovelletaan Phoenix Transportation co. (FinnishBikes
OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)
LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen
Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli)
Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Tämä sopimus ei ole virallinen sopimus, vaan malli, jonka pohjalle rakentaa sellainen. Huomioita; Kulttuurimatkailun viitekehyksessä on
Käyttöehdot, videokoulutukset
Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero
ŠKODA HUOLENPITOSOPIMUS EHDOT
ŠKODA HUOLENPITOSOPIMUS EHDOT 1. Huolenpitosopimuksen sisältö Tämän sopimuksen perusteella Helkama-Auto Oy sitoutuu suorittamaan edellä mainitun auton huolto- ja korjaustoimenpiteet valtuutetussa ŠKODA-huoltopisteessä.
Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut
Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Soveltaminen... 2 1.2 Työmenetelmät... 2 2 TOIMITTAJAN VELVOLLISUUDET... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tiedottaminen palvelun edistymisestä... 2 3 TILAAJAN
Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061
SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan
HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 733 FORD TRANSIT JUMBO RJG-122. Sivu: 1 / 14 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 14.9.
Sivu: 1 / 14 Työkohde: Kone: 733 FORD TRANSIT JUMBO RJG-122 L.Kohde: 271158 Laskutuslaji: KOR KORJAAMOTYÖT 11.7.2007 TYÖT KORITEHDAS HALENILLA: SUOJASEINÄN TEKO JA ASENNUS KULJETTAJAN ISTUIMEM TAAKSE LISÄASKELMAN
Markkinoiden paras takuu: 6 vuoden takuu lämpöpumpulle ja 10 vuoden takuu sen kompressorille
Bosch-lämpöpumput, 2018 Bosch-lämpöpumput Markkinoiden paras takuu: 6 vuoden takuu lämpöpumpulle ja 10 vuoden takuu sen kompressorille Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen
Bmw:n määräaikaiset huoltotyöt
Bmw:n määräaikaiset huoltotyöt Huollot menevät seuraavasti: Oilservice - Inspection I - Oilservice - Inspection II - Oilservice - Inspection I - Oilservice - jne. HUO. BW Huoltojärjestelmä : Huoltotarpeenilmaisin
Osapuolet. a) Siivouspalveluita tarjoava yritys tai yrittäjä (jäljempänä Siivousyritys ); ja. b) Asiakas (jäljempänä Asiakas ).
Osapuolet a) Siivouspalveluita tarjoava yritys tai yrittäjä (jäljempänä Siivousyritys ); ja b) Asiakas (jäljempänä Asiakas ). Siivousyritys ja Asiakas jäljempänä myös yhdessä Sopijapuolet ja erikseen Sopijapuoli.
OSAMAKSUKAUPAN SOPIMUSEHDOT
KULUTTAJA-ASIAMIEHEN TARKASTAMATOSAMAKSUKAUPANSOPIMUSEHDOTUUSILLEJAKÄYTETYILLEAJONEUVOILLEOVAT VOIMASSA1.12.2010ALKAEN. 1.Rahoitusjakauppaehdot Tähänsopimukseensovelletaankuluttajakaupassakuluttajansuojalain(38/78)7luvunsäännöksiä
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) VUOKRASOPIMUS TMI MERCARTON KANSSA LAUTTASAAREN UIMARANNAN KIOSKI- JA VARASTOTILOISTA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2015-000717 Liikuntajohtaja (.2015) Vuokra-alueen
SATO HOTELLIKOTI OY:N MAJOITUSSOPIMUKSIIN SOVELLETTAVAT YLEISET SOPIMUSEHDOT
SATO HOTELLIKOTI OY:N MAJOITUSSOPIMUKSIIN SOVELLETTAVAT YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 Sopimuksen synty ja soveltamisala Kun asiakas varaa :ltä huoneiston majoittumista varten ja vahvistaa varauksen, syntyy osapuolten
SUOMEN AUTOVUOKRAAMOJEN LIITTO RY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT
SUOMEN AUTOVUOKRAAMOJEN LIITTO RY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT Voimassa 27.11.2002 alkaen Näissä ehdoissa tarkoitetaan vuokraamolla vuokralleantajaa ja vuokraajalla vuokralleottajaa. 1. AUTON KÄYTTÖ a. Vuokraaja
TAKUUSTA JA HUOLLOSTA USEIN KYSYTTYÄ. www.hyundai.fi
TAKUUSTA JA HUOLLOSTA USEIN KYSYTTYÄ. www.hyundai.fi MIKSI HYUNDAI MYÖNTÄÄ VIIDEN VUODEN TAKUUN? Hyundailla on tiukat laatuvaatimukset. Jo auton suunnitteluvaiheesta alkaen yksityiskohtiin paneudutaan
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 YRJÖNKADUN UIMAHALLIKIINTEISTÖSSÄ SIJAITSEVAN TYÖTILAN VUOKRAAMINEN ADALIA SALON & SOLARIUMILLE Sopijapuolet: Vuokranantaja Vuokralaiset Helsingin kaupungin liikuntavirasto
OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET
KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen
Road Racing, Fin Moriwaki cup säännöt 2015, 1.0 FIN MORIWAKI-CUP SÄÄNNÖT 2016 1.0
FIN MORIWAKI-CUP SÄÄNNÖT 2016 1.0 SISÄLLYSLUETTELO 1.0 Soveltamisala... 3 1.1 Kilpailut... 3 1.2 Numerolaatat... 3 2.0 Ajajat... 3 2.1 Ajajatutkinto... 3 2.2 Ajajan ikä... 3 2.3 Kilpailulisenssi... 4 2.4
Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen
Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11 Voimassa 1.7.2011 alkaen Energiateollisuus ry:n suosittelema LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA
N:o Nimike Hinta N:o Nimike Hinta
001X38MA 001X45MA 002X53MA 002X77MA 009X39MA 009X51MA 009X52MA 009X57MA 0011X3MA 0025X7MA 0031X9MA 01X134MA 01X135MA 01X140MA 01X142MA 01X143MA 01X186MA 01X192MA 01X193MA 011X16MA 011X24MA 015X72MA 015X84MA
Palvelukohtaiset toimitusehdot. Saunalahti SaunaVisio 13.6.2007. 1 Toimitusehtojen soveltaminen. 2 Palvelusopimuksen synty. Saunalahti Group Oyj
Palvelukohtaiset toimitusehdot Saunalahti SaunaVisio 13.6.2007 1 Toimitusehtojen soveltaminen Näitä toimitusehtoja sovelletaan :n tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvan yhtiön (jäljempänä Saunalahti)
Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus
Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan
FuturSoft vertailupalvelun aineistot
Päivitetty 18.6.2007 FuturSoft vertailupalvelun aineistot Listan sisältämät tiedot Seuraavalla sivulla on lista vertailupalvelun sisältämistä vertailuista. Ensimmäisenä kohtana on vertailun nimi, joka
"FORDSON" STANDARJ TRAKTORIEN KORJAUSTÖIDEN
"FORDSON" STANDARJ TRAKTORIEN KORJAUSTÖIDEN "FORDSON" STANDARI TRAKTORIEN KORJAUSTÖIDEN AIKAERITTELY Fordsoiv VAHVISTANUT HELSINKI Fonn 78. 1,000. 4. 27. K-S. NORDSLAO»FtTTOSSON 0.-Y. _ 2 TRAKTORIKORJAUKSET.
Suorita vaihtaminen seuraavassa järjestyksessä:
Suorita vaihtaminen seuraavassa järjestyksessä: 1 Vaihda molemmat iskunvaimentimet samaan aikaan Volkswagen Golf V autosi korjaustöissä. 2 Kiristä seisontajarrun vaijeri 3 Aseta kiilapalikat taka pyörien
Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6)
Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) KULJETUSPALVELUT OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen
HUOLTOHISTORIA. Työkohde: Kone: 110 MERCEDES BENZ ZIM-909. Sivu: 1 / 15 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 11.9.
Sivu: 1 / 15 Työkohde: Kone: 110 MERCEDES BENZ ZIM-909 L.Kohde: 230161 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 22.1.2003 309830 km ALUSTAN VOITELU, RASVAUS ILMANSUODATTIMEN PUHDISTUS L.Kohde: 231166 Laskutuslaji:
A-Katsastus Peugeot KUOPIO Dieselöljy. Puhelin. Ari Pakarinen VF38D9HL0EL Tuote
AJONEUVON TIEDOT Rekisteritunnus Ajoneuvoluokka Ajoneuvon merkki Ajoneuvon malli ILR-949 Tarkastusaika 14.8.2018 M1 Tarkastuspaikka A-Katsastus Peugeot Kuopio-Savilahti 508 Sedan (AA) 4ov 1560cm3 Osoite
FORD MUSTANG L4 2,3L L6 3,3L V6 2,8L,3,8L V8 4,2L, 5,0L
Vähittäismyynti Puh. 09 251 31 900 Tukkumyynti Puh. 09 251 31 950 FORD MUSTANG 74-93 L4 2,3L L6 3,3L V6 2,8L,3,8L V8 4,2L, 5,0L JARRUOSAT Jarrupalat/ 74-78 RAYPGD90M Jarrulevy/rumpu 74-78 RAY2681R rumpu,
Suorita vaihtaminen seuraavassa järjestyksessä:
Suorita vaihtaminen seuraavassa järjestyksessä: 1 Vaihda BMW X3 E83-auton jouset pareittain. 2 Kiristä seisontajarrun vaijeri 3 Aseta kiilapalikat taka pyörien alle. Löysää pyörän asennuspultteja 4 5 Nosta
Akkulaturit OMISTAJAN KÄSIKIRJA
Akkulaturit OMISTAJAN KÄSIKIRJA SISÄLLYSLUETTELO VAROITUKSIA 2 LATAUS 2 VIANETSINTÄ JA HUOLTO 3 TAKUU 5 VAROITUKSIA Älä käytä laturin seinäpistokkeessa jatkojohtoa, jos mahdollista. Jos joudut käyttämään
U R H E I L I J A S O P I M U S
U R H E I L I J A S O P I M U S Sopimuksen tausta ja tavoitteet Suomen Ilmailuliitto ry (jäljempänä SIL ) ja (SIL:n jäsenmaksun maksanut jäsen, jäljempänä Urheilija, molemmat yhdessä jäljempänä Osapuolet
JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ
JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO JA INNOFACTOR OYJ 16.6.2014 3815172.3 SISÄLLYSLUETTELO JÄLLEENMYYNTISOPIMUS... 3 OSAPUOLET... 3 SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS...
HUOLTOHISTORIA. Opel 5D Vectra 2.0TD 16V -GL-B-CARAVAN-31/ CCG-962. Sivu: 1 / 9 VAASAN KAUPUNKI-TEKNISET. KESKUSKORJAAMO-CENTRAL Pvm: 25.9.
Sivu: 1 / 9 Kone: 427 Opel 5D Vectra 2.0TD 16V -GL-B-CARAVAN-31/ CCG-962 L.Kohde: 230441 Laskutuslaji: HUO HUOLTOTYÖT 5.3.2003 MOOTTORIVALO PALAA, LATAUKSEN TARKISTUS TAKALUUKUN KEVENTIMEN UUSIMINEN OHJAINYKSIKÖN
Chatenet-varaosahinnasto
Sivu 1/12 CHATENET VARAOSAT 0516006 0526008 0526009 0516005 505022 0802001 0802002 0126202 0126203 0116009 0126114 015011 011433 0118003 B 0126094 0126093 0118003 0120002/2 1126004 1116004 1116004/4 1123005
AUTO VUOKRATTAVANA. Max. 200 km Max. 1000 km Ilman kilometrirajaa
KUORMA-AUTO AUTO VUOKRATTAVANA MAN 14.224 LLC Täysilmajousinen Kantavuus 6400 kg Takalaitanostin 2 m / 2000 kg Kuormatilan lämmitin Kuormatila 7,5 x 2,5 x 2,5 m (46 m 3 ) Viikko Vuorokausi Vuorokausi Viikko