JUNNUTIEDOTE. Helmikuu 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JUNNUTIEDOTE. Helmikuu 2012"

Transkriptio

1 JUNNUTIEDOTE Helmikuu 2012 Vuosi vaihtui jo aika päiviä sitten ja onkin aika suunnata uusiin kujeisiin. Palautettujen liikkaläksyjen perusteella joululomalla oli liikuttu ahkerasti ja toivottavasti sama vauhti jatkuu edelleen. Talvilomalle on luvassa taas uudet läksyt. Nyt myös junnutiedotteen mukana on kuukauden liikkavinkki, jota voi kokeilla kavereiden kanssa pihaleikeissä tai välitunneilla. Myös kisakausi alkaa lähestyä, ja vauhtiin päästään taas omista leikkimielisistä kisoista Liikuntahulinoissa ja Ystävänpäivän kaverikisoissa, joihin voivat osallistua kaikki pienimmätkin VU:laiset. Maaliskuun alkupuolella pyörähtävät käyntiin sitten virallisemmat kisat. Tsemppiä siis harkkoihin ja kisailuihin valmistautumiseen! Terveisin, Essi Helmikuun liikkavinkki Nyt on lunta mielin määrin. Nuoskasäällä voit kokeilla lumipalloilla pientä tarkkuusheittokisailua. Olethan kuitenkin tarkkana, ettei kukaan ole heittolinjallasi. Pituusheitto: Kuka heittää pisimmälle? Jokaisella on käytössä 10 palloa. Kokeilkaa sama myös toisella kädellä. Tarkkuusheitto: Kuka saa eniten osumia merkkiin 10 pallolla? Valitkaa puu tai jokin muu maamerkki n. 10 metrin päästä, johon yritätte osua. Kokeilkaa sama myös toisella kädellä. Piirrustuskisan tulokset VU:n joulujuhlassa niin lapset kuin aikuisetkin pääsivät piirtämään kuvan parhaasta VU muistostaan. Lukuisten hienojen piirrustusten joukosta raati valitsi palkittavaksi alla olevat taiteilijat. Palkittavat piirrustukset ovat nähtävissä junnutreeneissä tiistaina ja Liikuntahulinoissa lauantaina 4.2. Palkinnot jaetaan treeneissä. Lapset: Meaminea Kerkelä 5v. Tuomas Ola 5v. Minea Koskinen 7v. Mikael Kerkelä 7v. Eetu Taskinen 8v. Emma Kariluoma 10v. Sini Ilves 11v. Aku Hurskainen 14v. Aikuiset: Mia Pärssinen Tea Hurskainen Leila Kantanen

2 Lasten Liikuntahulinat lauantaina klo 9.00 alkaen Lauantaina 4.2. järjestämme lasten liikuntahulinat yhteistyössä Helsingin kaupungin liikuntaviraston kanssa. Hulinat ovat Liikuntamyllyssä klo 9-13 ja tapahtumaan voi osallistua koko perheen voimin, eli pyydäthän mukaan pienimmät sisarukset samoin kuin äidin, isän ja isovanhemmatkin. Tapahtumassa on erilaisia liikunnallisia pisteitä eri puolilla hallia, joten vanhempienkin kannattaa varata sporttiset vaatteet mukaan. Hulinat huipentuvat leikkimielisiin kisailuihin n. klo alkaen. Voit osallistua tapahtumaan haluamasi ajan. Huom! Hulinat korvaavat lauantain harkat, ei siis ohjattuja harkkoja. Ystävänpäivän kaverikisat tiistaina Ystävänpäivänä tiistain harjoitusvuorolla järjestämme kaverikisat. Kaverikisoissa toimitaan lähes samalla periaatteella kuin joulukuun tonttujuoksuissa: ohjaajat vetävät ryhmille erilaisia tehtävärasteja, mutta nyt ryhmien kisailupisteenä on juoksun sijaan pituushyppy. Kaverikisaa varten arvotaan ryhmästä parit ja parille mitatataan molempien hyppääjien tulos yhteistulokseksi. Vanhempainjaosto toimii apuna kisapaikalla. Kisailut kestävät noin klo Huom! Kaikki VU:n urheilukoululaiset ovat tervetulleita kisailuihin harkkapäivästä huolimatta! Myös yläasteen pienokaiset ja Eläintarhan ryhmäläiset siis mukaan! Talviloma Junnutreeneistä pidetään taukoa koulujen talvilomaviikon ajan Talvilomalle annetaan jälleen liikkaläksyjä tehtäväksi. Tulevia kisoja Helsyn junnuhallit, Liikuntamylly klo 15:00 alkaen M19: 1000m N19: 1000m M17: 1000m N17: 1000m P15: 60m, 200m, 1000m, 60m aj, seiväs, 3-loikka, kuula, 3000m kävely T15: 60m, 200m, 1000m, 60m aj, seiväs, 3-loikka, kuula, 3000m kävely P13: 60m, 200m, 1000m, 60m aj, korkeus, pituus, kuula, 2000m kävely T13: 60m, 200m, 1000m, 60m aj, korkeus, pituus, kuula, 2000m kävely Sekaviesti 4 X 200m T13-P13-T15-P klo 15:00 alkaen P11: 60m, 1000m, korkeus, pituus, kuula, 1000m kävely T11: 60m, 1000m, korkeus, pituus, kuula, 1000m kävely P9: 40m, 1000m, pituus, kuula, 600m kävely T9: 40m, 1000m, pituus, kuula, 600m kävely Sekaviesti 4 x 200m T9-P9-T11-P11

3 Seura kustantaa osallistumiset. Ilmoittautumiset mennessä Tampere Indoor Junior Games Junnujen suurimmat hallikisat Tampere Indoor Junior Games järjestetään tänäkin talvena Tampereella. Seura järjestää yhteiskuljetuksen, mikäli kisoihin lähtijöitä on vähintään 10 hlöä. Majoitus tapahtuu tuolloin myös yhteisesti koulumajoituksessa ja mukaan tarvitaan vähintään 2 huoltajaa (mies + nainen) ohjaajista tai lasten vanhemmista. Laji- ja majoitus-/kisapassimaksut jäävät urheilijan itse maksettavaksi. Alla osallistumispakettien hinnat ja lajiohjelma. Lisätietoja kisoista, mm. alustava aikataulu, löytyy osoitteesta Ilmoittauduthan kisoihin mennessä Andre Sambergille: sa2001(at)kolumbus.fi, jotta tarvittavat kyyditys ja majoitusvaraukset ennätetään tehdä. Ilmoittautumisessa tulee mainita kisalajit, mahdollinen majoituspaketti ja millä kyydillä kuljet (yhteiskyyti/oma kyyti). A-paketti - hinta 65 - sisältäen koulumajoitus pe su, 2 x aamupala, 2 x lämmin ruoka, osallistumisoikeus neljään lajiin B-paketti - hinta 55 - sisältäen koulumajoitus pe la tai la su, 1 x aamupala, 2 x lämmin ruoka, os. oikeus neljään lajiin Huoltajapaketti - hinta 40 - sisältäen koulumajoitus pe-su, 2 x aamupala, 2 x lämmin ruoka Lajimaksu ilman majoituspaketteja 8 /laji Lajiohjelma Lauantai P15: 60m, 800m, 200m aj, korkeus, 3-loikka, kuula, kiekko, 4x80m aitaviesti P14: 60m, 800m, 200m aj, korkeus, 3-loikka, kuula, kiekko P13: 60m, kuula, kiekko, 4x60m aitaviesti P12: 60m, pituus, kiekko P11: 60m, korkeus, kuula, 4x60m aitaviesti P10: 60m, pituus, kuula T15: 60m, 800m, 200m aj, seiväs, pituus, kiekko, 4x80m aitaviesti T14: 60m, 800m, 200m aj, pituus, kiekko T13: 60m, pituus, kuula, 4x60m aitaviesti T12: 60m, korkeus T11: 60m, pituus, kiekko, 4x60m aitaviesti T10: 60m, kiekko, kuula Sunnuntai P15: 300m, 60m aj, seiväs, pituus, keihäs, 4x100m P14: 300m, 60m aj, pituus, keihäs P13: 1000m, 60m aj, korkeus, pituus, 4x100m

4 P12: 1000m, 60m aj, kuula P11: 1000m, 60m aj, pituus, keihäs, 4x100m P10: 1000m, 60m aj, keihäs T15: 300m, 60m aj, korkeus, 3-loikka, kuula, keihäs, 4x100m T14: 300m, 60m aj, korkeus, 3-loikka, kuula, keihäs T13: 1000m, 60m aj, korkeus, keihäs, 4x100m T12: 1000m, 60m aj, pituus, keihäs T11: 1000m, 60m aj, korkeus, kuula, 4x100m T10: 1000m, 60m aj, pituus Osallistumisoikeus neljään lajiin + kahteen viestiin. Henkilökohtaisissa lajeissa on mahdollisuus osallistua vanhempaan sarjaan, mikäli ko. lajia ei omasta ikäluokasta löydy. Viesteissä kilpaillaan ainoastaan yhdessä sarjassa/päivä Keväthallit, Liikuntamylly klo 14:00 alkaen M: 60m, 200m N: 60m, 200m P15: 60m, 3-loikka, kuula T15: 60m, 3-loikka, kuula P13: 60m, korkeus, kuula T13: 60m, korkeus, kuula P11: 60m, korkeus, kuula T11: 60m, korkeus, kuula P9: 40m, pituus, kuula T9: 40m, pituus, kuula Huom. Kisat ovat omakustanteiset. Ilmoittautumismaksut 6 /laji, jälki-ilmoittautuminen 10 /laji. Seura laskuttaa ilmoittautusmismaksut jälkikäteen. Ilmoittautumiset Essille (essi.jaaskelainen@viipurinurheilijat.fi) 9.3. mennessä Helsingin OP Junior GP, Liikuntamylly klo alkaen P15: 60m, 800m, seiväs, pituus T15: 60m, 800m, seiväs, pituus P13: 60m, 1000m, korkeus, kuula T13: 60m, 1000m, korkeus, kuula P11: 200m, 1000m, pituus, kuula T11: 200m, 1000m, pituus, kuula P9: 60m, 600m, korkeus T9: 60m, 600m, korkeus P7: 60m, pituus T7: 60m, pituus Huom. Kisat ovat omakustanteiset. Ilmoittautumismaksut 5 / laji, jälki-ilmoittautuminen 10 / laji. Seura laskuttaa ilmoittautumismaksut jälkikäteen. Ilmoittautumiset mennessä Essille (essi.jaaskelainen@viipurinurheilijat.fi)

5 Korinkantajia ja lähettejä EM-kisoihin Yleisurheilun kotiem-kisat lähestyy. Vapaaehtoisten haku kisatehtäviin on alkanut, ja nyt kisoihin haetaan lähettejä ja korinkantajia. Kisajärjestäjät ovat asettaneet läheteille ikärajaksi vähintään 14 vuotta (1998 syntyneet) ja korinkantajille 12 vuotta (2000-syntyneet). Tehtäviin etsitään myös hieman vanhempia, vähintään 16-vuotiaita, ryhmien vastuuhenkilöitä. EM-kisat järjestetään Helsingissä Huom! Lähettiosa-alueiden vastuuhenkilöiksi haetaan yli 16-vuotiaita reippaita ja luotettavia henkilöitä, jotka ovat valmiita työskentelemään kilpailuissa jokaisena kilpailupäivänä. Ilmoittautumisten toivotaan olevan sitovia, sillä vastuuhenkilöille on luvassa koulutusta kevään aikana alustavasti kahtena erillisenä ajankohtana, joista ensimmäinen maaliskuun lopussa. Vastuuhenkilöiden lisäksi kisajärjestävät kaipaavat tietoa, kuinka monta lähettiä ja korinkantajaa seurastamme voisi olla tulossa tapahtumaan. Tarkoituksena on kartoittaa, saadaanko lähettitarve täytettyä seuroista tai onko vapaaehtoisia jopa liikaa, jolloin joudutaan asettamaan seurakiintiöitä. Kisajärjestäjät odottavat tietoa innokkaista vapaaehtoistoimijoista jo mennessä. Ilmoitathan Essille kiinnostuksesi tehtäviin, Essi välittää tietoja kisajärjestäjien ja tehtäviin ilmoittautuneiden välillä. Aikuisten juoksukoulu Kevättä kohti mentäessä alkaa juoksuinto kasvaa ja jalka vipattamaan lenkkipoluille. VU järjestää tänäkin keväänä Juoksukoulun, joka auttaa juoksuharrastuksen alkuun ja antaa vinkkejä juoksutekniikkaan ja turvalliseen harjoitteluun jo hieman kokeneemmallekin lenkkeilijälle. Juoksukoulu starttaa keskiviikkona klo Liikuntamyllyn koulutustilassa. Juoksukoulun hinta VU:n jäsenille on 45 (sis. 4 kokoontumista, jotka sisältävät pienen teoriaosuuden) Lisätietoja ja ilmoittautuminen VU:n nettisivuilta.

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot* Vantaa

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot*  Vantaa Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti 25.04. Maastot* www.vhs.fi to 27.04. Tarmon kevätottelut P15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu T15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu P13: 60m,

Lisätiedot

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla

Lisätiedot

JUNNUTIEDOTE. Essi. Elokuun liikkavinkki. Seurakisat tiistaina 7.8.

JUNNUTIEDOTE. Essi. Elokuun liikkavinkki. Seurakisat tiistaina 7.8. JUNNUTIEDOTE Elokuu 2012 Elokuu alkoi ja lomat on pian lomailtu. Toivottavasti kesä on sujunut rentouttavissa merkeissä, että jaksaa taas palata täydellä vauhdilla arjen pyörteisiin. Hiljaisemman heinäkuun

Lisätiedot

JUNNUTIEDOTE. Huhtikuu 2013

JUNNUTIEDOTE. Huhtikuu 2013 JUNNUTIEDOTE Huhtikuu 2013 Aloitin Viipurin Urheilijoiden uutena nuorisovastaavana huhtikuun alussa eli muutaman päivän ajan olen suunnannut työmatkani Liikuntamyllyä kohti. Hypättyäni tehtävään erilaisista

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri

Hallikauden toimintakalenteri Hallikauden toimintakalenteri 2018-2019 Kuva: Veijo Ilomäki Hallikauden toimintakalenteri 2018 2019 La 8.12. La 8.12. Varustekirppari Pirkkahalli, klo 10.00 alkaen Tuo pieneksi jääneet lenkkarit, piikkarit

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri

Hallikauden toimintakalenteri Hallikauden toimintakalenteri 2016-2017 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2016 2017 La 10.12. La 10.12. Ma 12.12. Ma 12.12. Varustekirppari, klo 10.00 alkaen Tuo pieneksi

Lisätiedot

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO Kilpailut järjestetään torssin kello 18 alkaen (ilmoittautuminen kello 17:30-17:50) Kesäkuussa Onkkaalassa 4.6, 11.6, 18.6 Ottelupäivä ja 25.6 Heinäkuussa Luopioisten kentällä

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet)

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) YAG-INFO KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) Bussi lähtee perjantaina monnarin parkkipaikalta klo 7.15. Ensimmäiset viestilajit alkavat jo Espoossa klo 12.00. Bussi ei jää mukaan tänä vuonna, koska majoitus

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

TULOSSEURANTA 2011 2012 TAPANILAN ERÄ / Yleisurheilu

TULOSSEURANTA 2011 2012 TAPANILAN ERÄ / Yleisurheilu 400 m 1 000 m 1 500 m 3 000 m 5 000 m 10 000 m 1/2 maraton maraton aj. aj. 110 m aj. 1 500 m ej. 3 000 m ej. aj. 400 m aj. 3 000m käv. 5 000 m käv. Kuula Kiekko Keihäs Moukari Ottelut Cooper Tulosseuranta

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

JUNNUTIEDOTE. Toukokuun liikkavinkki. Hyppynarulla hypellen. Toukokuu 2012

JUNNUTIEDOTE. Toukokuun liikkavinkki. Hyppynarulla hypellen. Toukokuu 2012 JUNNUTIEDOTE Toukokuu 2012 Kesä lähestyy, mutta treenit ja kisailut jatkuvat täydellä teholla. Piirin kisojen lisäksi kalenteriin mahtuu myös omia harjoituksenomaisia seurakisoja, jotka starttasivatkin

Lisätiedot

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Ma 28.4. Maasto-cup, 1. osakilpailu Kaupin uusi huoltorakennus klo 18.00 T/P 8, 9,10,11 903 metriä (klo 18.00 ja 18.10) T/P 12, 13, 14 ja 15 1806 metriä (klo

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut SUOMEN TAEKWONDOLIITTO RY OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut 19.9.2015 Kuva: Elina Glad Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi ALUSTAVA AIKATAULU: Perjantai 18.9.2015 20.00-21.00

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Piirin kilpailukalenteri

Piirin kilpailukalenteri Piirin kilpailukalenteri La 04.05. Ruisvarrasheitot I Sarjat: M/N: kuula, kiekko, moukari. M/N22: kuula, kiekko, moukari. M/N19: kuula, kiekko, moukari. M/N17: kuula, kiekko, moukari. P/T15: kuula, kiekko,

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Yht. Kertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun/ Päiväkodin sali Hakunilan kalliosuoja Muualla Kenttä Kertaa/ Viikko Yht. Vuosi 2013 KU-58: ryhmien koot ja

Lisätiedot

NUORISOYLEISURHEILUN PISTETAULUKOT

NUORISOYLEISURHEILUN PISTETAULUKOT NUORISOYLEISURHEILUN PISTETAULUKOT Tytöt ja pojat, 9-15 v. Suomen Urheiluliitto ry 2002 Uudistettu painos Ikäkausiyleisurheilun pistetaulukot 2002 Taulukot perustuvat väljästi vuoden 1995 lopussa voimassa

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

NÄÄSHALLI CUP

NÄÄSHALLI CUP NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM

Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM Lasten ja nuorten Noin Seitsemän Veljeksen Cup 5.11.2011 ja Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM 2011 5.-6.11.2011 (Kuvat Heikki Liukkonen) LASTEN JA NUORTEN NOIN SEITSEMÄN VELJEKSEN CUP 5.11.2011 TAEKWONDON

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Vattenfall Seuracup 2015

Vattenfall Seuracup 2015 Vattenfall Seuracup 2015 Giga-sarjan finaali Varkaudessa 29.8.2015 Suomen Urheiluliitto on myöntänyt Vattenfall Seuracupin Giga-sarjan finaalin järjestämisoikeuden Varkauden Kenttä-Veikoille. Giga-sarjan

Lisätiedot

ti Maasto-cup 3-osakilpailu klo 18 (ilmoitt. klo 17.30)(14.5. pm-maastot)

ti Maasto-cup 3-osakilpailu klo 18 (ilmoitt. klo 17.30)(14.5. pm-maastot) KESÄN 2016 KISAINFO Maastocup Pälkäneen Luja-Lukon ja kunnan yhdessä järjestämä Maastojuoksu-Cup juostaan viitenä osakilpailuna Onkkaalassa Syrjänharjun kuntoradalla. Lähtö tapahtuu Pikku-Sappeesta (Taustialantie,

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

KESÄN 2017 HARJOITUKSET JA KILPAILUT. 4-6v 7-9v 10-15v Leijonaleiri Jalkapallopelit

KESÄN 2017 HARJOITUKSET JA KILPAILUT. 4-6v 7-9v 10-15v Leijonaleiri Jalkapallopelit La 1.4.2017 Su 2.4.2017 Ma 3.4.2017 Ti 4.4.2017 Ke 5.4.2017 Maasto Cup I, Valkeakoski To 6.4.2017 Pe 7.4.2017 La 8.4.2017 Su 9.4.2017 Ma 10.4.2017 Ti 11.4.2017 Ke 12.4.2017 Maasto Cup II, Toijala To 13.4.2017

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup KILPAILUKUTSU Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup Ottelu Aika: Lauantaina 13.2.2016 Tampere Cup: E, D1, D2, B2, H, S30 SM-sarjat: kadetit C1 sekä junioreiden B1 ja senioreiden

Lisätiedot

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009 Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun

Lisätiedot

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA!

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Harjoitteleminen Leirit Valmennuksen kehittämisryhmä Kilpailut ja tapahtumat Vanhempaintoiminta Ajankohtaiset asiat Monipuolisuus ja perusliikkumistaidot harjoittelun

Lisätiedot

Useimpiin kilpailuihin ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten Internetissä osoitteessa

Useimpiin kilpailuihin ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten Internetissä osoitteessa KISAOHJEET JA VINKIT Nämä ohjeet ja vinkit on koottu helpottamaan kisatapahtumiin osallistumista. Ohjeista löydät vinkkejä ilmoittautumiseen ja itse kisatapahtumissa toimimiseen. KILPAILUT Tulevista kilpailuista

Lisätiedot

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU BARENTS JUDO VIIKKO 13.10. - 17.10.2018 ROVANIEMI KUTSU 13.10. lauantai Samurai Cup 14.10. sunnuntai Barents Judo Cup 15.10. 17.10. Leiriharjoitukset SAMURAI CUP III U15 U18 U21 13.10.2018 ROVANIEMI Järjestäjä:

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2015 SPORT & SPA HOTEL VESILEPPIS, LEPPÄVIRTA 24.10.2015 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO 2015 Kuopion Taekwondo

Lisätiedot

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Saara Saunamäki N m käv 26.56,55

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Saara Saunamäki N m käv 26.56,55 SM 22 3 Saara Saunamäki N22 5000m käv 26.56,55 SM Halli 7 Nelli Toivo N 200m 24,99 13 Noora Toivo N 200m 25,44 SM22 Halli 2 Emma Millard N22 400m 56,51 3 Noora Toivo N22 400m 57,15 3 Nelli Toivo N22 60m

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Yleisurheilukausi 2012-13

Yleisurheilukausi 2012-13 Yleisurheilukausi 212-13 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Seuraluokittelupisteet / LeKi 3 25 2 3 31 34

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Kestilä-päivien nuorisokisat

Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien NUORISOKISAT Sunnuntaina 2.7.2017 klo 11.00 Sarjat ja lajit: P9 300m, pallonheitto T9 300m, pituus P11 300m, kuula T11 300m, pituus P13 300m, kuula T13 300m,

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Noora Toivo N 400m aj 59,28 18 Nelli Toivo N 200m 25,32 20 Nelli Toivo N 100m 12,47

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Noora Toivo N 400m aj 59,28 18 Nelli Toivo N 200m 25,32 20 Nelli Toivo N 100m 12,47 SM 3 Noora Toivo N 400m aj 59,28 18 Nelli Toivo N 200m 25,32 20 Nelli Toivo N 100m 12,47 Alkuerät 2 Noora Toivo N 400m aj 59,97 SM 16/17 9 Aino Honkamäki N17 Keihäs 37,52 11 Aino Honkamäki N17 300m 43,84

Lisätiedot

Heinäveden Yleisurheilijat 2015 päättäjäiset

Heinäveden Yleisurheilijat 2015 päättäjäiset Kauden 2015 palkitut Vuoden urheiluteko 2015 Heinäveden yu/ Heinävesi/ Kaikkien aikojen ensimmäinen Kuvansin halkijuoksun yleisen sarjan voitto! Vuoden Urheilija 2015 Matias Ahtinen (7 lajissa Pohjois-Savon

Lisätiedot

Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää. Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää

Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää. Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää Luistimet teräviksi! Luistimien teroitus Kestilän peruskoulun käsityöluokassa. keskiviikko 22.12.2010 klo 18.00 alkaen maanantai 27.12.2010 klo 18.00 alkaen Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää

Lisätiedot

Yhteistyö Tulostettu: Yhteistyö. Kopio: Ovaska, Jarno 1/5

Yhteistyö Tulostettu: Yhteistyö. Kopio: Ovaska, Jarno 1/5 Kopio: Ovaska, Jarno 1/5 Sisällysluettelo Orimattilan Seurakunta seurakunnan kanssa Koululaisliikuntakilpailut koululaisliikuntakilpailut Koululiikunta / yhteystiedot Muita yhteistyötahoja muita yhteistyötahoja

Lisätiedot

3.5.2016, Seuratalo Sampo

3.5.2016, Seuratalo Sampo 3.5.2016, Seuratalo Sampo Seuran perustaminen 1893 Otto Wilhelm Snellman (Sirkka) "Nuoret miehet, tänä iltana pidetään Karhulan kansakoululla klo ½ 8 i.p. puhe voimistelun tarpeellisuudesta ja sen jälkeen

Lisätiedot

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin Pori International Swimming Classic 25.-26.5.2019 Porin uimaseura kutsuu liittosi tai seurasi ensimmäiseen Pori International Swimming Classic

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut

Lisätiedot

Porvoon Open

Porvoon Open Porvoon Open 8.10.2016 www.porvoontkd.fi Paikka: Oy Kokonhalli Ab Jääkiekkotie 3 06100 Porvoo www.kokonhalli.fi Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana ovat

Lisätiedot

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T11 Ella Noora Haapalehto 5 3 1 9 P15 Tomy Nurmesniemi 5 1 0 6 T09 Iina Niemelä 4 4 4 12 P13 Manu Mäenpää 3 5 3 11 T09 Niia

Lisätiedot

YLEISURHEILUKOULU 5-16 VUOTIAILLE

YLEISURHEILUKOULU 5-16 VUOTIAILLE YLEISURHEILUKOULU 5-16 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Maanantaisi 22.5. 26.6. ja 7.8. - 11.9. klo 18.30 19.30 (heinäkuu taukoa kentän remontin vuoksi) Ilmoittautuminen joka kerralla klo 18.20 mennessä

Lisätiedot

Pikkujouluissa palkittiin Kisa-Veikkolaisia

Pikkujouluissa palkittiin Kisa-Veikkolaisia Pikkujouluissa palkittiin Kisa-Veikkolaisia Katso kuvia galleriasta. Hiihtopalkinnot on jaettu hiihtokauden päättyessä. Vuoden urheilijat: (Ensisijaisesti SM-kilpailusarjat menestyksen mukaan SM- ja piiritasolla)

Lisätiedot

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu Karelia Golf Ry Juniorivalmennuksen info 2014-2015 12.11.2014 Joensuu Yleistä tietoa: Ympärivuotista valmennusta (talvikausi/kesäkausi) Talvikausi: 17.11.-18.12.2014 (Mehtimäen Golfhalli) Kevätkausi 6.1.-27.4.2014

Lisätiedot

Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut 10.-17.7.2016 Vantaa Ilmoittautumislomake

Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut 10.-17.7.2016 Vantaa Ilmoittautumislomake Henkilötiedot Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien E-kilpailut Sukunimi: Etunimi: ies ainen Syntymäaika: / / (pp/kk/vv) Pyörätuolin käyttäjä: Kyllä Ei Tarvitsen apua liikkumiseen: Kyllä Ei Ruoka-aineallergiat/ruokavalio:

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

Yleisurheilun kevät-kesä toimintakalenteri 2015

Yleisurheilun kevät-kesä toimintakalenteri 2015 Yleisurheilun kevät-kesä toimintakalenteri 2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Terve urheilija menestyy Kymppiympyrästä tutkittua tietoa harjoittelun tueksi Lajin vaatimukset LAJIN LUONNE Olosuhteet

Lisätiedot

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T09 Iina Niemelä 2 1 3 6 T09 Niia Niemelä 0 1 2 3 T09 Linnea Antinaho 0 0 2 2 T09 Veera Rantala 0 0 1 1 T10 Ella Noora

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open KILPAILUKUTSU Nurtzi Open www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 11.4.2015 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja- ja

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 20.9.2014 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT C-JUNIORIEN KILPAILUT

Lisätiedot

JUNNUTIEDOTE. Syyskuu 2017

JUNNUTIEDOTE. Syyskuu 2017 JUNNUTIEDOTE Syyskuu 2017 Kausi 2016-2017 on viikonlopun Junnuottelu II vailla valmis ja pikkuhiljaa katse kannattaakin suunnata seuraavaan kauteen joka starttaa tiistaina 19.9. Uusi kausi tuo tullessaan

Lisätiedot

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO 23.-25.8 Saarijärvi-Jyväskylä-Jämsänkoski Perinteinen Keski-Suomen mäkiviikko polkaistaan jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen käyntiin, tällä kertaa kesäkiertueena. Mäkiviikko

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja

Lisätiedot

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 00240 Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 Kilpailu Paikka KARATEN SUOMEN MESTARUUS KILPAILUT 1.4.2017 Tesoman palloiluhalli, Tesoman valtatie 46, 33310 Tampere Karttalinkki: Tesoman valtatie 46 Ajankohta Osallistumismaksut

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015!

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 18.-26.7.2015 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA JOKA TASOLUOKAN PARAS OHJAAJAN PITSIASU PALKITAAN UPEIN

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja

Lisätiedot

JoyGames Oulussa

JoyGames Oulussa JoyGames Oulussa 26.-27.2.2011 Oulussa helmikuun viimeisenä viikonloppuna kokoontuu iso joukko lapsia ja nuoria liikunnan ja kulttuurin pariin. Kilpailuja on luvassa 9 lajissa, sekä kahdessa oheistapahtumassa

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 14.9.2013 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA B-JUNIORIEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2017 POHJANTIEN KOULU, KUOPIO 8.4.2017 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO OPEN 2017 Kuopion Taekwondo ry järjestää

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 6-7.4.2013 TAMPERE KUTSU 6-7.4.2013 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu Ilmoittautuminen 30 / kilpailija / sarja 75 / joukkue

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2016

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2016 KILPAILUKUTSU Nurtzi Open 2016 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2016 Aika: Lauantai 16.4.2016 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja-

Lisätiedot

MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA!

MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA! Pirkkala ry järjestää 29.10.2016 TAEKWON-DO -KILPAILUT PIRKKALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA!

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Leirin ohjaajina toimivat:

Leirin ohjaajina toimivat: Taekwondo Kouvola ry kutsuu kaikki Sim UU -perheen seurat leirille Kouvolaan 19-21.5.2017. Leirin teemana on Taekwondoa Suomalaisen taekwondoperheen voimin. Leiri on avoin kaikille vyöarvoille ja harjoituksia

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016

Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016 Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016 SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016 Tulosrajakauden alku on 1.5.2015 Kalevan kisat YLEISET SÄÄNNÖT 1. Kilpailuissa tulee noudattaa

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2016 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2016 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2016 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2016 SPORT & SPA HOTEL VESILEPPIS, LEPPÄVIRTA 29.10.2016 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO 2016 Kuopion Taekwondo

Lisätiedot

YLEISURHEILUINFO KESÄ 2016

YLEISURHEILUINFO KESÄ 2016 YLEISURHEILUINFO KESÄ 2016 KESÄN 2016 URHEILUKOULU Yleisurheilukoulussa juostaan, hypätään, heitetään ja harjoitellaan eri yleisurheilulajeja sekä kehitetään ominaisuuksia monipuolisesti. Mitä nuoremmista

Lisätiedot

Kilpailukutsu! sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri

Kilpailukutsu! sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri Kilpailukutsu! 27.5.2018 sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri Leiri on avoin kaikille, hinta 35 eur. Leirimainos ja ohjaajat ilmoitetaan myöhemmin. Aikataulu: Klo 10:00 16:00 Paikka: Korson Lumo, Urpiaisentie

Lisätiedot

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE Valmennuksen terveiset Ensimmäiset kilpailut on kilpailtu ja kausi on siis virallisesti avattu. Vielä muistutus,että kaikki harjoitukset tärkeitä, myös oheiset. Nettisivuilta

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

TAEKWONDO LAHTI JUNIOR CHALLENGE

TAEKWONDO LAHTI JUNIOR CHALLENGE LA 20.9.2014 klo 11:00 KAMPPAILUAREENA, SUURMÄENKATU 4, LAHTI WWW.TAEKWONDOLAHTI.FI TAEKWONDO LAHTI 2014 KILPAILUKUTSU KYORUGI JUNIORIKILPAILUT Taekwondo Lahti ry järjestää Taekwondon ottelukilpailut kaikille

Lisätiedot

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT Tummennetut lajit ovat viralliset lajiohjelman lajit v.2015 pa=ponnistusalue, h=käsiajanotto, i=hallissa Ilmoita mahdolliset virheet, puutteet ja uudet ennätystulokset:

Lisätiedot

**** 2013, vårens och sommarens tävlingar **** ********* 2013, kevään ja kesän kilpailut *******

**** 2013, vårens och sommarens tävlingar **** ********* 2013, kevään ja kesän kilpailut ******* 08.04.2013 PG **** 2013, vårens och sommarens tävlingar **** ********* 2013, kevään ja kesän kilpailut ******* Anmälningar / ilmoittautumiset: http://www.kilpailukalenteri.fi Resultat / tulokset: http://www.tilastopaja.fi

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU PORI OPEN 2014, LIIGA 2/5 PORIN URHEILUTALO, PORI 10.5.2014 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDOSEURA RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2/5 2014 Porin Taekwondoseura ry järjestää

Lisätiedot

Tärkeimmät Sääntömuutokset. Voimassa 1.11.2013 (kansallisesti 1.1.2014)

Tärkeimmät Sääntömuutokset. Voimassa 1.11.2013 (kansallisesti 1.1.2014) Tärkeimmät Sääntömuutokset Voimassa 1.11.2013 (kansallisesti 1.1.2014) Vammaisurheilijan osallistuminen Lajinjohtaja voi tarvittaessa soveltaa sääntöjä mahdollistaakseen urheilijan osallistumisen, kuitenkin

Lisätiedot