Tampere Keskustori ja Kirjastonpuisto Arkeologinen maatutkaus 2018
|
|
- Anni Ranta
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tampere Keskustori ja Kirjastonpuisto Arkeologinen maatutkaus 2018 Muuritutkimus Oy / FM Tarja Knuutinen
2 Kohteen sijainti
3 Tiivistelmä Tampereen Keskustorin ja Kirjastonpuiston alueella tehtiin Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan maakuntamuseon tilauksesta kaupunkiarkeologista maatutkausta talven ja kevään 2018 aikana. Maatutkauksen tavoitteena oli tuottaa taustatietoa alueen arkeologisista jäännöksistä keskusta-alueen kehittämishankkeen tarpeisiin. Kesäkuuhun 2018 mennessä Keskustorin ja Kirjastonpuiston alueella on maatutkattu kaikkiaan noin m 2 laajuinen alue. Maatutkauksen perusteella erityisesti nykyisellä Keskustorilla ja siihen liittyvällä, Vanhan kirkon länsipuolella sijaitsevalla pysäköintialueella on säilynyt kaupungin varhaisimpiin asemakaavavaiheisiin liittyviä kiinteitä rakenteita kuten katulinjauksia, mutta myös ensimmäistä, vuodelta 1779 peräisin olevaa asemakaavaa varhaisempia rakenteita. Alueen lukujen rakennusvaiheisiin liittyviä ilmiöitä on havaittavissa myös Kirjastonpuiston alueella ja vanhan Kirjastotalon edustalla.
4 SISÄLLYS Arkisto- ja rekisteritiedot... 5 Kohteen kuvaus... 6 Aiemmat tutkimukset... 7 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus... 7 Maatutkauksen tulokset... 9 Keskustori ja torin pysäköintialue alueet a-c... 9 Nk. alueet d-f Vanhan kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Yhteenveto maatutkauksen tuloksista Lähteet Liitteet 1-6
5 Arkisto- ja rekisteritiedot Kohteen nimi: Keskustori ja Kirjastonaukio Kunta: Tampere Kohteeseen liittyvät muinaisjäännökset: Frenckellin paperitehdas, mj-rekisteri Kohteeseen liittyvät rakennusperintökohteet: Tampereen vanha kirkko, rakennusperintörekisteri Koordinaatit: ETRS-TM35FIN P: I: (Tampereen Vanha kirkko) Kohteen laji: Kaupunkiarkeologinen kohde, teollisuushistoriallinen kohde, kylätontti, asuinpaikka Ajoitus: historiallinen, keskiaikainen Tutkimuksen laatu: Maatutkaus Tutkimuslupa: - Tutkimuslaitos: Muuritutkimus Oy Vastuullinen johtaja: FT Kari Uotila Kenttätyöt: FM Tarja Knuutinen, HuK Maija Holappa, Arttu Liimatainen Kenttätyöaika: ( ), , , Tutkimusten laajuus: n m 2 (maatutkaus) Tutkimuksen tilaaja: Tampereen kaupunki, Viiden tähden keskustan kehitysohjelma Tutkimuksen ohjaus: Pirkanmaan maakuntamuseo Alkuperäinen raportti: Museovirasto, tilaaja, Pirkanmaan maakuntamuseo Raportin laajuus: 20 s. + liitteet Löydöt: - Valokuvat: - Kansikuva: Maatutkausalue l Vanhan kirkon pohjoispuolisessa puistossa. Kuva: Tarja Knuutinen. 5
6 Kohteen kuvaus Tampereen Keskustorin ja Kirjastonpuiston alueen nykyinen rakennuskanta on peräisin ja luvuilta, mutta sen rakennushistoria ulottuu keskiajalle saakka. Nykyisen Keskustorin paikkeilla sijaitsi keskiajalla Kosken (Koskis), myöhemmin Tammerkosken (Tamberkoski/Tamberforss) kylä. Seppo Suvannon mukaan ensimmäinen maininta kylästä on vuodelta Ensimmäisessä, vuonna 1540 laaditussa verokirjassa kylässä oli 5 verotaloa, jotka todennäköisesti sijaitsivat nykyisen Keskustorin ja Tampereen kaupunginteatterin alueella. Varhaisimmissa verokirjoissa kylään kuuluvaksi laskettiin myös kosken itärannalla sijainneet talot, joista vuoden 1557 verokirjasta alkaen käytetään nimitystä Kyttälä. (Suvanto 1988: ) Vuonna 1638 Tammerkosken kylästä tuli virallinen markkinapaikka Pietari Brahen käskystä. Samaan aikaan markkinapaikan synnyn kanssa osa kylän veronmaksukyvyttömyyden vuoksi kruunulle otetuista taloista annettiin majuri Göran Svinhufvudille palkkataloksi luvun puolivälissä Ernst Johan Creutz muodosti näistä taloista yhdessä muiden Tampereen alueelta hankkimiensa tilojen kanssa Tammerkosken kartanon. (Rasila 1988: 318, 329.) Vuonna 1799 kartanon maille perustettiin Tampereen vapaakaupunki, jonka ensimmäisen asemakaavan keskipisteeksi tuli nykyisen Keskustorin alue. Varsinainen torialue sijaitsee tutkimusalueen eteläosassa rajautuen Hämeenkatuun ja Aleksis Kiven katuun. Torialueeseen liittyy Aleksis Kiven kadun suuntainen, pohjoiseen kohti Frenckellin paperitehtaan rakennuksia työntyvä nykyisin parkkialueena käytetty aukio, jonka pohjoispäässä sijaitsi 1960-luvun loppuun saakka niin kutsutun Molinin tontin rakennuskantaa. Alueen pohjoispuolella sijaitsee 1900-luvun alkuvuosina rakennettu Frenckellin paperitehdas sekä siihen liittyvä, luvun puolivälissä rakennettu Frenckellin tehtaan asuin- ja konttorirakennus Kuva 1. Tampereen Keskustorin ja Kirjastonpuiston alue. 1. Vanha Kirkko, 2. Keskustori, 3. Torin pysäköintialue, 4. Vanha kirjastotalo, 5. Kirjastonpuisto, 6. Frenckellin pannuhuone ja paperitehtaan piippu, 7. Paperitehtaan asuin- ja konttorirakennus, 8. Frenckellin paperitehtaan rakennus, 9. Ns. Molinin tontti. Ilmakuva: Maanmittauslaitos
7 Keskustorin koilliskulmassa sijaitsee 1820-luvulta peräisin oleva Tampereen vanha kirkko ja sen kellotapuli. Kirkon koillispuolella on vuonna 1925 rakennettu vanha kirjastotalo ja sitä ympäröivä Kirjastonpuisto. Kirjastonpuiston alueen teollisuushistoria ulottuu 1780-luvulle, jolloin paikalle perustettiin Abraham Häggmanin toimesta Suomen ensimmäinen paperitehdas. Frenckellin paperitehdas aloitti toimintansa 1840-luvulla. Tehtaan 1800-luvun rakennuskannasta on jäljellä vielä asuin- ja konttorirakennus sekä 1870 rakennettu tehtaan piippu. Muut osat tehtaasta purettiin pois 1900-luvun alussa nykyisen jugendtyylisen tehtaan tieltä. Myös paperitehtaan piipun vieressä sijaitseva Frenckellin pannuhuonerakennus kuuluu tehtaan 1900-luvun alun rakennuskantaan. Aiemmat tutkimukset Kirjastonpuiston alueella on tehty varsin laajoja arkeologisia tutkimuksia 2000-luvulla toteutettujen rakennus- ja perusparannushankkeiden myötä. Tutkimusalueella on aiemmin toteutettu arkeologisia inventointeja (Luoto 2009) sekä arkeologisia valvontoja ja kaivauksia (Luoto 2010a-b; 2011; Raninen 2011; Tupala 2011), joiden yhteydessä Frenckellin pannuhuoneen ympäristöstä on tullut esiin mm. paperitehtaan pihakiveystä, rakennusten ja erilaisten rakenteiden perustuksia sekä teollisuusalueella kulkeneen kapearaiteisen rautatien jäännöksiä. Lisäksi Frenckellin Pannuhuoneen ympäristössä toteutettiin syksyllä 2017 ja keväällä 2018 arkeologinen maatutkaus, josta on laadittu erilliset raportit (Knuutinen 2017; 2018). Varsinaisella torialueella ja siihen liittyvällä pysäköintialueella ei ole aiemmin tehty arkeologista tutkimusta. Keskustorin ja Kirjastonpuiston alueen rakennushistoriasta on valmistunut laaja selvitys vuonna 2017 (Arkkitehdit MY 2017). Lisäksi alueen rakennushistoriasta on laadittu useampia opinnäytetöitä (Pirkanmaan maakuntamuseon Siiri-tietokanta). Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Keskustorin ja Kirjastonpuiston alueella toteutetun kaupunkiarkeologisen maatutkauksen tavoitteena oli tuottaa alueen arkeologista kulttuuriperintöä koskevaa informaatiota kaupunkisuunnittelun tarpeisiin. Tutkimusalueen pitkän rakennushistorian huomioiden on oletettavaa, että tori- ja puistoalueella on ainakin paikoitellen säilynyt varhaisempiin rakennusvaiheisiin liittyviä rakenteita ja kulttuurikerroksia. Kattavan kuvan saamiseksi tori- ja puistoalueella maatutkattiin varsin laajoja alueita useassa otteessa kevään ja alkukesän 2018 aikana. Laajimmat tutkausalueet sijoittuvat Keskustorille ja sen pohjoispuoliselle pysäköintialueelle. Vanhan kirkon ympäristössä sekä Kirjastonpuistossa maatutkaus toteutettiin pienemmissä osissa väistäen mm. puustoa, istutuksia, pengerryksiä sekä kiinteitä maan yläpuolisia rakenteita. (Kuva 2.) Keskustorin pohjoispuolisella pysäköintialueella maatutkaus toteutettiin välisenä yönä, jolloin pysäköintialue oli lähes tyhjä ja pysäköityjen autojen takia vain pieni osa alueesta jäi tutkimatta. Maatutkattavia alueita valittaessa huomioitiin myös aineiston tulkittavuus, johon vaikuttaa suuresti mm. yhtenäisen tutkatun alueen laajuus ja modernien kiinteiden rakenteiden aiheuttamat häiriöt. Tämän vuoksi hyvin kapeita kaistaleita maan yläpuolisten kiinteiden rakenteiden ja istutusten väleissä ei ole tutkattu. 7
8 Kuva 2. Maatutkatut alueet. Sinisellä merkitty Frenckellin Pannuhuoneen ympäristössä maatutkatut alueet, joista erilliset raportit. Pohjakartta: Tampereen kaupunki. Maatutkauksen toteuttamisesta vastasi FM Tarja Knuutinen ja kenttätyövaiheessa avustajina toimivat HuK Maija Holappa sekä Arttu Liimatainen. Tutkaus tehtiin Radar Systems Inc:n Zond 12 - maatutkalaitteistolla, 500 MHz antennilla, jonka syvyysulottuvuus tutkimusalueella oli > 3 metriä. (Kuva 3.) Maatutkan syvyysulottuvuuteen ja sähkömagneettisten aaltojen takaisinheijastuvuuteen vaikuttava maaperän laatu vaihtelee tutkimusalueen eri osissa ja mm. tori- ja pysäköintialueilla on todennäköisesti useampia limittäisiä ja päällekkäisiä täyttökerroksia, joiden tarkasta koostumuksesta ei ole tietoa. Tämän vuoksi raportissa esitetyt syvyystiedot eivät ole absoluuttisia, vaan suuntaa antavia. Kuva 3. Maatutkausta Keskustorin parkkialueen eteläosassa Kuva: Minna Seppänen. 8
9 Aineiston jälkikäsittelystä vastasi Tarja Knuutinen. Aineiston tulkintaa varten maatutkauksen raakadatasta on muodostettu niin kutsuttuja time/depth slice -tasokuvia, joiden avulla pystytään tarkastelemaan maan pinnan alaisia ilmiöitä eri syvyyksillä. Aineiston tulkinnassa on käytetty apuna historiallista kartta- ja ilmakuva-aineistoa, kaupungin asemakaavatason lähtöaineistoja (erityisesti kaapeli- ja johtokarttoja) sekä aiempien arkeologisten tutkimusten raportteja ja alueen rakennushistoriasta laadittuja selvityksiä. Maatutkauksen tulokset Keskustori ja torin pysäköintialue alueet a-c f e d c b a Kuva 4. Keskustorin ja siihen liittyvän pysäköintialueen maatutkausalueet a-c sekä nk. Molinin tontin maatutkausalueet d-f. Vihreällä merkitty kaupungin johtokartassa esitetyt putki- ja kaapelilinjat. Pohjakartta: Tampereen kaupunki. Keskustori ja sen pysäköintialue on maatutkauksen kannalta ideaalinen kohde, sillä paikalla ei ole juurikaan kiinteitä rakenteita, istutuksia tai muita esteitä ja tutkaus pystyttiin suorittamaan yhdellä kertaa suurilla pinta-aloilla lukuun ottamatta pysäköintialueen pohjoisosaa missä 9
10 oli tutkaushetkellä pysäköitynä autoja. Lisäksi torialueella on kaupungin johtokarttojen perusteella laajoja aloja, joille ei ole kaivettu maakerroksia rikkovia putki- tai kaapelikaivantoja, jotka osaltaan hankaloittavat maatutkausaineiston tulkintaa. (Kuva 4.) Maatutkausalueet a-c muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jonka alueella on havaittavissa useampia, eri syvyyksillä olevia, arkeologisesti mielenkiintoisia ilmiöitä. Nykyiseen torirakenteeseen (kiveykset, perustuskerrokset) liittyvät ilmiöt ulottuvat pääasiassa 50 cm syvyyteen nykyisestä torin pinnasta (Kuva 5; Liitteet 1-2, tasot S5-S40). Erityisen voimakkaana ilmiönä alueilla a-b erottuu torin lounaiskulman poikki 1980-luvulle saakka kulkenut tielinja. (Kuva 6.) Kuvat 5-6. Vasemmalla maatutkausalueet a-c, tasolla S20 /n. -25 cm. Tasokuvissa erottuu torin länsireunalla kiveyksen ruutumaista rakennetta ja torialueen lounaiskulman poikki kulkeva, 1980-luvulle saakka paikalla ollut tielinja. Nykyisin paikalla on kiveykseltään erottuva kävelytie. Torin pohjoispuolisilla alueen voimakkaat anomaliat liittynevät nykyisen mukulakiveyksen alla oleviin vanhempiin kiveyksiin ja maakerrostumiin. Oikealla ilmakuva torialueesta vuonna Ilmakuvassa näkyvissä torin lounaiskulman poikki kulkeva tielinja. Ilmakuva: Tampereen kaupungin karttapalvelu. Tasolla S50-S80 (n cm) alueella b on näkyvissä karkeasti itä-länsi-suuntainen, hyvin selkeälinjainen ja voimakas anomalia, joka muodostaa alueen poikki Aleksis Kiven kadulta kohti kirkkoa kulkevan, pohjois-etelä -suunnassa noin metriä leveän suorakulmion. (Kuva 7; Liitteet 1-2, tasot S50-S80.) Varhaisimpien asemakaavakarttojen perusteella paikalla ei ole sijainnut rakennusta tai tielinjaa. Sijaintinsa puolesta ilmiö kuitenkin muodostaa luonnollisen jatkumon Keskustorille lännestä johtavalle Kauppakadulle. Mm. Tampereen keskusta-alueen historiallisia karttoja tutkinut arkkitehti Jouko Seppänen (2017) on tulkinnut Tammerkosken yli kulkeneen tielinjan sijainneen ennen varhaisinta asemakaavoitusvaihetta nykyisen Hämeenkadun pohjoispuolella, ja onkin mahdollista, että maatutkaaineistossa erottuva ilmiö liittyy tähän varhaisempaan tielinjaukseen. 10
11 Kuva 7. Maatutkausalueet a-c tasolla S60 / n. -75 cm. Alueen b poikki kulkee suorakulmainen anomalia, joka näyttää muodostavan luonnollisen jatkeen nykyisen Kauppakadun linjaukselle. Torialueen vaalea väritys viittaa homogeeniseen täyttökerrokseen (hiekka?). Alueen b mielenkiintoiset ilmiöt jatkuvat, vaikkakin rajoiltaan epäselvempinä aina tasolle S130 / n cm saakka, minkä jälkeen ne nopeasti heikkenevät ja katoavat kokonaan (Liitteet 1-2, tasot S90-S130). Sen sijaan nykyisen torin kattavalla alueella a vaikuttaa maatutkausaineiston perusteella olevan paksuhko täyttökerros, joka erottuu tasolle S80 / -100 cm saakka vaaleana, yhtenäisenä (koostumukseltaan homogeenisena) pintana, jonka keskiosassa on nähtävissä kaivojen tms. modernien rakenteiden aiheuttamia pistemäisiä anomalioita. (Liitteet 1-2, tasot S40-S80.) Tasolla S90 / n cm tilanne muuttuu, ja aineistossa erottuu useita maatutkausalueen poikki ristiin kulkevia lineaarisia anomalioita. Aineiston tulkinnassa apuna käytetyn kaupungin johtokartan perusteella ilmiöt eivät kaikilta osin selity kaupungin johtokarttaan merkityillä putki- tai johtokaivannoilla (Kuva 8), mutta saattavat olla vanhempien, käytöstä poistettujen infrarakenteiden aiheuttamia. Kuva 8. Maatutkausalueet a-c tasolla S100 / n cm. Kaupungin johtokartassa esitetyt putki- ja johtokaivannot esitetty vihreällä, maatutkausalueiden päällä valkoisella. Alueen a poikki risteilee useita lineaarisia anomalioita, joista osa on yhteneviä putki- ja johtokaivantojen kanssa, osa taas ei. 11
12 Selvä muutos torialueen kerroksissa tapahtuu tasolla S110 / n. 140 cm. Tasokuvissa erottuu viistosti maatutkatun alueen koilliskulman yli kulkeva, hyvin selvärajainen ilmiö (Kuva 9). Kyseessä on todennäköisesti koostumukseltaan tai tiiviydeltään ympäröivästä maannoksesta poikkeavan maakerroksen (kiveys, tiiviiksi tallautunut pinta tms.) aiheuttamasta anomaliasta. Historiallisesta karttaaineistosta tai ilmakuvista ei löydy ilmiötä selittävää rakennetta, suunnaltaan ilmiö poikkeaa kaupungin varhaisimman asemakaavan rakenteesta. Samassa tasossa erottuu edelleen myös modernien kaapeli- ja putkikaivantojen aiheuttamia lineaarisia ilmiöitä (vrt. kuva 8.), ts. osa kaivannoista ulottuu tälle syvyydelle. Kuva 9. Maatutkausalueet a-c tasolla S110 / n cm. Maatutkausalueen a oikeanpuoleisessa osassa näkyy laaja, hyvin selvärajainen ilmiö. Tasossa on edelleen erotettavissa myös kaapeli- ja putkikaivantojen aiheuttamia lineaarisia ilmiöitä (vrt. Kuva 8). Kuvat Maatutkausalueet a-c tasoilla S140 ja S170. Vasemmanpuoleisessa kuvassa erottuu hyvin mielenkiintoisia lineaarisia ilmiöitä, jotka eivät vaikuta liittyvän nykyisiin putki- tai kaapelikaivantoihin. Erityisesti torin koilliskulmalla, kirkon edustalla sijaitseva säännöllisen kulman muodostava ilmiö on arkeologisesti mielenkiintoinen. Torin halki viistosti kaakko-luode -suuntaisena kulkeva lineaarinen ilmiö vastaa kuvassa 9 näkyvän laaja-alaisen anomalian länsireunaa. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy alueiden a ja b rajalle sijoittuva säännöllisen neliskulmainen rakenne, mahdollinen rakennuksenperustus. Ilmiöt sijaitsevat noin 180 cm syvyydessä eivätkä sijoitu kaupungin vanhimman asemakaavan suuntaisesti, joten ne liittynevät alueen varhaisempaan käyttövaiheeseen. 12
13 Torialueen itäosan ilmiöstä entistä mielenkiintoisemman tekee se, että tasokuvissa on syvemmälle mentäessä havaittavissa sen länsireunaa noudatteleva lineaarinen ilmiö aina tasolle S150 saakka. (Kuva 10; Liitteet 1-2, S ) Edelleen hieman syvemmälle mentäessä alueiden a ja b rajalle alkaa muodostua säännöllinen nelikulmainen anomalia, joka vastaa suunnaltaan tasolla S110-S120 erottuvaa laajaa anomaliaa. (Kuva 11; Liite 1-2, tasot S ) Alueiden rajalle muodostuvan anomalisen ilmiön säännöllisen muodon ja koon perusteella kyseessä ei ole luonnollinen, geologiaan liittyvä ilmiö, vaan todennäköisesti ihmisen tekemä rakenne. Nk. alueet d-f Keskustorin pysäköintialueen pohjoispäässä sijaitsee niin kutsuttu Molinin tontti, jolla on sijainnut kerrostaloja ja muita rakennuksia aina 1960-luvun loppuun saakka (Arkkitehdit MY 2017:30). Tontilla pitkään jatkunut rakentaminen on jättänyt jälkensä sen maaperään, ja kaikki alueen maatutkausaineistossa erottuvat ilmiöt liittyvät todennäköisesti tontilla olleeseen rakennuskantaan sekä sen purkuvaiheessa ja alueen maisemoinnissa syntyneisiin maakerroksiin. (Kuvat ) Alueella kulkee myös putki- ja kaapelilinjoja, jotka erottuvat maatutkausaineistossa selvästi (Kuva 14.) Kuvat Nk. Molinin tontti vuosien 1956 ja 1974 ilmakuvissa. Tontilla sijaitsi 1960-luvun loppupuolelle saakka umpipihan muodostava rakennuskompleksi. 13
14 Kuva 14. Molinin tontin maatutkausalueet tasolla S70, noin 90 cm nykyisen maan pinnan alapuolella. Tontin pohjoisreunassa erottuu kaapeli-/putkikaivantojen aiheuttamia anomalioita. Kuvat Molinin tontin maatutkausalueet tasoilla S80-S90, noin cm nykyisen maan pinnan alapuolella. Voimakkaat, laaja-alaiset ja muodoltaan epämääräiset anomaliat liittynevät tontilla 1800-ja luvuilla sijainneeseen rakennuskantaan. Eteläisimmällä alueella d erottuu heikkoja lineaarisia anomalioita, jotka vaikuttavat putki- tai kaapelilinjojen aiheuttamilta. Molinin tontilla erottuu voimakkaita anomalioita aina noin cm syvyyteen nykyisestä maan pinnasta. Tontilla 1960-luvulle saakka sijainneisiin rakennuksiin ja niiden purkutöihin liittyvien ilmiöiden (esim. paikalle jätetyt purkumassat) erottaminen mahdollisista vanhemmista arkeologisista jäänteistä ei ole pelkästään maatutkauksen perusteella mahdollista. Alueella säilyneiden rakenteiden tarkempi selvitys ja ajoitus vaativat arkeologista kaivaustutkimusta. 14
15 Vanhan kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o o n l m k j i g h Kuva 17. Kirkon ympäristön ja Kirjastonpuiston maatutkausalueet. Vihreällä merkitty kaupungin johtokartassa esitetyt putki- ja kaapelilinjat. Pohjakartta: Tampereen kaupunki. Vanhan kirkon ympäristö ja Kirjastonpuiston alue on lukuisten pengerrysten, portaikkojen, istutusten sekä kiinteiden maanpäällisten rakenteiden (penkit, roska-astiat, reunakiveykset) rikkomaa, joten maatutkausta jouduttiin tekemään useammalla pienellä alueella. Lisäksi suuri osa puistoalueesta on erilaisten kaapeli- ja putkikaivantojen rikkomaa, mikä osaltaan hankaloittaa maatutkausaineistojen tulkintaa. (Kuva 17.) Kirjastonpuiston aiemmissa arkeologisissa valvonnoissa ja koekaivauksissa tutkitut alueet jäivät pääosin tämän maatutkauksen ulkopuolelle (ks. Knuutinen 2017). Vanhan kirkon kaakkoispuolella sijaitsevan, 1820-luvun lopusta peräisin olevan kellotapulin paikalla on arveltu sijainneen Tammerkosken kartanon kellari (Arkkitehdit MY 2017: 41). Mahdollisten kartanoon liittyvien rakennusjäännösten paikallistamisekseni kirkon ympärillä tehtiin maatutkausta kaikkiaan viidellä alueella (alueet g-k) siten, että tutkauksen avulla pyrittiin kattamaan mahdollisimman suuri osa kirkkorakennusta ja tapulia ympäröivästä piha-alueesta. Kirkon eteläpuolinen porrastettu pengerrys on nykymuodossaan ilmeisesti peräisin 1990-luvulta, sillä vielä vuoden 1987 ilmakuvassa se ei ole näkyvissä (kuva 18). 15
16 Kuva 18. Kirkon ympäristö ja Keskustori vuoden 1987 ilmakuvassa. Kirkon eteläpuolinen porrastettu pengerrys poikkeaa nykyisestä. Kuvassa näkyvissä myös viistosti torin poikki kulkeva katulinja. Kirkon pohjoispuolisella puistoalueella nähtävissä nykyisestä poikkeava polkuverkosto ja istutukset (vrt. alueen l ilmiöt kuvissa Ilmakuva: Tampereen kaupungin karttapalvelu. Pengerretylle osalle tehtiin kuitenkin koemielessä yksittäisiä maatutkauslinjoja maakerrosten paksuuden selvittämiseksi (alue g). Maatutkauksen perusteella porrastettu pengerryksen alueella sijaitsee noin 0,5 1,0 metriä nykyisen maanpinnan alapuolella voimakas kerrosten välinen rajapinta, todennäköisesti aiempi toritaso (kiveys?). Kaikkiaan alueella on havaittavissa voimakasta kerrostumista noin 2,0 metrin syvyyteen saakka. (Kuva 19.) E Kuva 19. Alue g, maatutkauslinja 3. Profiilissa erottuu selvästi noin 0,5-1,0 metrin syvyydessä nykyisestä maan pinnasta sijaitseva kerrosraja, todennäköisesti varhaisempi torin pintakerros, mahdollinen kiveys. Profiilin oikeassa reunassa sijaitseva putki- tms. kaivanto ympyröity mustalla. 16
17 Lähes kaikki kirkon piha-alueen maatutkausaineistossa esiintyvät anomaliset ilmiöt vaikuttavat liittyvän alueella risteileviin putki- ja kaapelikaivantoihin (kuvat 20-21). Alueen h keskellä erottuu lisäksi tasoilla S60-S80 (noin cm nykyisen maan pinnan alapuolella) voimakas ilmiö, joka ei ole suoraan liitettävissä kaupungin johtokarttaan merkittyihin putki- ja kaapelilinjoihin (kuvat 22-23). Sijainnin ja koon perusteella kyseessä on kuitenkin todennäköisesti sadevesikaivo tai vastaava moderni rakenne. Kuvat Kirkon piha-alueen maatutkausalueet tasolla S30 S40, noin cm nykyisen maan pinnan alapuolella. Alueilla erottuu useita voimakkaita ilmiöitä, jotka liittynevät alueella risteileviin putki- ja kaapelilinjoihin (kaupungin johtokartassa olevat putki- ja kaapelilinjat merkitty vihreällä, maatutkatuilla alueilla valkoisella viivalla). Kuvat Maatutkausalueen h keskellä sekä alueen i eteläpäädyssä tasolla S70 ja S80 erottuvat ilmiöt ympyröity punaisella. Vasemmanpuoleisessa kuvassa kaupungin johtokartassa olevat putki- ja kaapelilinjat merkitty vihreällä, maatutkatuilla alueilla valkoisella viivalla. 17
18 Tapulirakennuksen pohjoispuolella, maatutkausalueen i eteläpäädyssä erottuu tasoilla S70 ja S80 heikko lineaarinen ilmiö, joka liittynee alueen poikki kulkevaan johtolinjaan (kuvat 22-23). Tapulirakennuksen pohjoisseinustalla sijaitsee myös maahan upotettuja valaisimia, joiden kaivannot ovat sekoittaneet alueen maakerroksia. Kirjastonpuiston alueella maatutkausta tehtiin neljällä erillisellä alueella (l-o), joista yksi sijoitettiin keskelle kirkon pohjoispuolista puistoa (alue l) ja kolme vanhan kirjastotalon ympärille (alueet m-o). Puiston nurmikentällä sijaitsevan maatutkausalueen halki kulkee yksi putki- tai johtokaivanto mutta alueen maatutkausaineistossa erottuu useita eri syvyyksillä sijaitsevia ilmiöitä (kuvat 24-25). Suurin osa ilmiöistä liittynee nykyisin nurmikenttänä olevan puiston halki aiemmin kulkeneisiin polkuihin ja varhaisempiin istutuksiin. Tasolla S70 (noin 90 cm nykyisen maan pinnan alapuolella) ilmiöt näyttävät muodostavan melko säännöllisen, muodoltaan neliskulmaisen kokonaisuuden, joka saattaa viitata paikalla olevaan rakenteeseen (kuva 26). Kuvat Kirjastonpuiston maatutkausalueet tasoilla S30 ja S40, noin cm nykyisen maan pinnan alapuolella. Maatutkausalueen l pohjoisosassa erottuvat ilmiöt liittynevät puistoalueen varhaisempiin polkuihin ja istutuksiin (vrt. kuva 18). Alueen m lounaiskulmassa ympyröity punaisella putki- ja kaapelikaivantoihin liittymätön ilmiö, joka on havaittavissa tasolle S50 (noin 65 cm nykyisen maanpinnan alapuolella) saakka. 18
19 Kuva 26. Alueet l-o tasolla S70 (noin 90 cm nykyisen maanpinnan alapuolella). Alueella l hahmottuu melko säännöllinen neliskulmainen ilmiö, joka saattaa viitata paikalla olevaan rakenteeseen. Alueilla m-o heikosti tummemman sinisenä erottuvat lineaariset ilmiöt liittyvät alueen putki- ja kaapelilinjoihin. Kaupungin johtokartassa olevat putki- ja kaapelilinjat merkitty vihreällä, maatutkatuilla alueilla valkoisella viivalla. Yhteenveto maatutkauksen tuloksista Tampereen Keskustorin ja Kirjastonpuiston alueella toteutettujen maatutkausten tulokset on esitetty yhteenvetopiirroksina liitteissä 5 ja 6. Karttaliitteisiin on merkitty arkeologisesti potentiaaliset alueet, joiden käyttöön ja rakentamiseen liittyvässä suunnittelu- ja toteutusvaiheessa on syytä varautua huomioimaan kiinteiden rakenteiden ja muiden muinaisjäännösten tarkempi tutkimus. Maatutkauksen perusteella erityisesti varsinaisella torialueella ja siihen liittyvällä pysäköintialueella (maatutkausalueet a-c) on säilynyt alueella risteilevien putki- ja kaapelikaivantojen välissä ja alla useita arkeologisesti mielenkiintoisia ilmiöitä, joista osa liittynee kaupungin varhaisimman, vuodelta 1779 peräisin olevan asemakaavan jälkeisiin vaiheisiin. Näihin lukeutuvat myös ns. Molinin tontin (maatutkausalueet d-f) maatutkausaineistossa esiintyvät ilmiöt. Kaikkein alimmat, noin 1,8-2,0 metriä nykyisen maan pinnan alapuolella sijaitsevat ilmiöt poikkeavat suunnaltaan varhaisimmasta asemakaavasta ja saattavat siten liittyä alueen 1770-lukua varhaisempaan käyttöön. Mahdollisia alueen lukujen rakennuskantaan viittaavia ilmiöitä on havaittavissa myös Kirjastonpuistossa sijaitsevilla maatutkausalueilla l ja m. Täällä ilmiöt liittynevät ensisijaisesti alueen pitkään jatkuneeseen käyttöön puistona, mahdollisesti myös alueen teollisuushistoriaan. Vanhan kirkon ympäristössä maatutkausaineistossa erottuvat ilmiöt vaikuttavat liittyvän ensi sijassa kaupungin johtokartassa kuvattuihin moderneihin putki- ja kaapelikaivantoihin. Niin Kirjastonpuiston, kirkon ympäristön kuin torialueenkin aineistossa on lisäksi useampia kaapeli- ja putkikaivannoiksi tulkittavia lineaarisia ilmiöitä, jotka eivät kuitenkaan täsmää kaupungin nykyisen johtokartta-aineiston kanssa. Näissä tapauksissa kyse saattaa olla vanhemmasta, käytöstä pois jääneestä kaupunki-infrasta. Varsin tiheässä sijaitsevat putki- ja johtokaivannot hankaloittavat osaltaan maatutkausaineiston tulkintaa, joten on mahdollista, että myös näillä alueilla on säilynyt kaivantojen lomassa arkeologisesti mielenkiintoisia jäännöksiä. Yhtä laajoista kokonaisuuksista kuin tori- ja pysäköintialueella ei kuitenkaan ole kysymys. 19
20 Lähteet Arkkitehdit MY Tampereen Keskustori. Rakennetun ympäristön historia ja nykytila. Tampereen kaupunki. Knuutinen, Tarja Tampere Kirjastonpuisto. Frenckellin pannuhuoneen alueen kaupunkiarkeologinen maatutkaus Tutkimusraportti. Knuutinen, Tarja Tampere Kirjastonpuisto Frenckellin pannuhuoneen edustan kaupunkiarkeologinen maatutkaus Tutkimusraportti. Luoto, Kalle Tampere Kirjastonpuisto. Arkeologinen inventointi Pirkanmaan maakuntamuseo. CD6A75B6-4A7F-E8D8-76A F77CE Luoto, Kalle 2010a. Arkeologiset tutkimukset Tampereen Kirjastonpuiston alueella Pirkanmaan maakuntamuseo. Luoto, Kalle 2010b. Tampereen Kirjastonpuiston arkeologinen koekaivaus Pirkanmaan maakuntamuseo. Luoto, Kalle Tampere, Kirjastonpuisto. Frenckellin paperitehtaan kenttäkiveyksen kartoitus Pirkanmaan maakuntamuseo. Raninen, Sami Valvonta Tampereen kirjastonpuistossa teollisuushistoriallisella alueella Pirkanmaan maakuntamuseo FAF-77A4-72FE-D22A-0E896E16819B Rasila, Viljo 1988: Markkinapaikasta tehdaskaupungiksi. Teoksessa Alhonen, P., Salo, U., Suvasto, S. & Rasila, V. (toim.) Tampereen Historia 1. Tampereen kaupunki Seppänen, Jouko Tammerkosken ylittävän vanhan kulkureitin ja Tammerkosken kauppalan ensimmäisen asemakaavan, D. Hall 1775, jatkumo Tampereen keskustassa. Suvanto, Seppo Talonpoikainen Tampere keskiajalta 1600-luvun puoliväliin. Teoksessa Alhonen, P., Salo, U., Suvasto, S. & Rasila, V. (toim.) Tampereen Historia 1. Tampereen kaupunki Tupala, Ulla Tampereen Kirjastonpuiston arkeologinen valvonta ja dokumentointi Pirkanmaan maakuntamuseo. 66F22353-ADAC-FF BD45F161CD. 20
21 Liite 1 Taso S5 n. 5 cm
22 Liite 1 Taso S10 n. 13 cm
23 Liite 1 Taso S20 n. 25 cm
24 Liite 1 Taso S30 n. 35 cm
25 Liite 1 Taso S40 n. 50 cm
26 Liite 1 Taso S50 n. 65 cm
27 Liite 1 Taso S60 n. 75 cm
28 Liite 1 Taso S70 n. 90 cm
29 Liite 1 Taso S80 n. 100 cm
30 Liite 1 Taso S90 n. 115 cm
31 Liite 1 Taso S100 n. 130 cm
32 Liite 1 Taso S110 n. 140 cm
33 Liite 1 Taso S120 n. 155 cm
34 Liite 1 Taso S130 n. 165 cm
35 Liite 1 Taso S140 n. 180 cm
36 Liite 1 Taso S150 n. 190 cm
37 Liite 1 Taso S160 n. 200 cm
38 Liite 1 Taso S170 n. 220 cm
39 Liite 1 Taso S180 n. 230 cm
40 Liite 2 Taso S5 n. 5 cm
41 Liite 2 Taso S10 n. 13 cm
42 Liite 2 Taso S20 n. 25 cm
43 Liite 2 Taso S30 n. 35 cm
44 Liite 2 Taso S40 n. 50 cm
45 Liite 2 Taso S50 n. 65 cm
46 Liite 2 Taso S60 n. 75 cm
47 Liite 2 Taso S70 n. 90 cm
48 Liite 2 Taso S80 n. 100 cm
49 Liite 2 Taso S90 n. 115 cm
50 Liite 2 Taso S100 n. 130 cm
51 Liite 2 Taso S110 n. 140 cm
52 Liite 2 Taso S120 n. 155 cm
53 Liite 2 Taso S130 n. 165 cm
54 Liite 2 Taso S140 n. 180 cm
55 Liite 2 Taso S150 n. 190 cm
56 Liite 2 Taso S160 n. 200 cm
57 Liite 2 Taso S170 n. 220 cm
58 Liite 2 Taso S180 n. 230 cm
59 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S5 n. 5 cm
60 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S10 n. 13 cm
61 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S20 n. 25 cm
62 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S30 n. 35 cm
63 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S40 n. 50 cm
64 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S50 n. 65 cm
65 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S60 n. 75 cm
66 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S70 n. 90 cm
67 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S80 n. 100 cm
68 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S90 n. 115 cm
69 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S100 n. 130 cm
70 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S110 n. 140 cm
71 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 3 Taso S120 n. 150 cm
72 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S5 n. 5 cm
73 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S10 n. 13 cm
74 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S20 n. 25 cm
75 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S30 n. 35 cm
76 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S40 n. 50 cm
77 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S50 n. 65 cm
78 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S60 n. 75 cm
79 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S70 n. 90 cm
80 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S80 n. 100 cm
81 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S90 n. 115 cm
82 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S100 n. 130 cm
83 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S110 n. 140 cm
84 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 4 Taso S120 n. 150 cm
85 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S30 n. 35 cm
86 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S50 n. 65 cm
87 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S60 n. 75 cm
88 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S70 n. 90 cm
89 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S80 n. 100 cm
90 Liite 1 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S90 n. 115 cm
91 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S100 n. 130 cm
92 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S110 n. 140 cm
93 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S120 n. 155 cm
94 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S130 n. 165 cm
95 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S140 n. 180 cm
96 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S150 n. 190 cm
97 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S160 n. 200 cm
98 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S170 n. 220 cm
99 Liite 5 Arkeologisesti mielenkiintoiset alueet ja ilmiöt. Taso S180 n. 230 cm
100 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 6 Taso S30 n. 35 cm
101 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 6 Taso S40 n. 50 cm
102 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 6 Taso S50 n. 65 cm
103 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 6 Taso S60 n. 75 cm
104 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 6 Taso S70 n. 90 cm
105 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 6 Taso S80 n. 100 cm
106 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 6 Taso S90 n. 115 cm
107 Kirkon ympäristö ja Kirjastonpuisto, alueet g-o Liite 6 Taso S100 n. 130 cm
Rauma, Kuninkaankatu 42:n piha
Rauma, Kuninkaankatu 42:n piha arkeologinen valvontatyö 17.6.2013 Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Vanhan Rauman alueella osoitteessa Kuninkaankatu 42 tehtiin 17.6.2013 maalämpötyöhön liittyviä
Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu FT Kari Uotila Muuritutkimus ky
1 Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu 2015. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky 2 Tiivistelmä Kuusiston kartanon puutarhan itäosaan tehtiin marrakuussa 2015 lvi-kaivanto,
Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: AIRIX Ympäristö 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Maastokartta ja ilmakuva... 4 Kartta 1788...
Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014.
Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Saaren kartanon alueella tehtiin pihalammen pohjoisrannalle valaisinpylvästä varten kaivanto,
Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund
1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...
Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011
Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 2 Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot
Naantali Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila arkeologinen valvonta
Naantali Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila arkeologinen valvonta 2.6-17.7.2012 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky suovillankatu 3 20780 Kaarina ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Tutkimuskohde Naantali, Raatihuoneenkatu
Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala
1 Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö Kansikuva:
Puttosenkulman asemakaava-alue, arkeologinen inventointi
KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY Virrat Puttosenkulman asemakaava-alue, arkeologinen inventointi Laatinut: Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy FM Kalle Luoto Kulttuuriympäristöpalvelut
Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Nokian Tottijärven Kirkonkylän vesihuolto-osuuskunta 2 Sisältö: Kansikuva:
Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017
1 Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Valvonta... 4 Tulos... 7 Lähteet... 7 Kansikuva: Valvonnassa
LOVIISA Garpgård. Inventointi tulevalla soranottoalueella KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN DG2736:1
INVENTOINTIRAPORTTI LOVIISA Garpgård Inventointi tulevalla soranottoalueella 8.11.2012 DG2736:1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Museoviraston arkeologiset
Tampere Härmälä Entisen lentokonetehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Tampere Härmälä Entisen lentokonetehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Tampereen kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Vanha
Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila
1 Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila Kustantaja: Vesilahden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Vanha tielinja...
Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa
1 Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Kustantaja: Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012
1 Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Kartat... 4 Kuvia... 5 Puistokäytävän
Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006
1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...
ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö
ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö 20.10.2015 Hannu Takala Lahden kaupunginmuseo/päijät-hämeen maakuntamuseo Tiivistelmä Asikkalan Kalkkisissa toteutettiin sähköverkon maakaapelointia
Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017
Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017 Ville Laakso Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 4 Menetelmät ja havainnot... 4 Tulos... 6 Arkistolähteet... 6 Kansikuva:
Nokia Siuro Knuutila arkeologinen valvonta 2013
1 Nokia Siuro Knuutila arkeologinen valvonta 2013 Timo Jussila Johanna Stenberg Kustantaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Kartat... 3 Lähtötiedot... 5 Valvonta... 5 Tulos... 6 Kuvia...
Naantali. Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila. kellarirakenteen suojauksen arkeologinen valvonta 1.11.-9.12.2013
Naantali Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila kellarirakenteen suojauksen arkeologinen valvonta 1.11.-9.12.2013 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky suovillankatu 3 20780 Kaarina ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Tutkimuskohde
Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt
1 Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt Kustantaja: Tottijärven vesiosuuskunta/pajulahti 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartat... 3 Maastokartta...
Hankasalmi Revontulen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2014
1 Hankasalmi Revontulen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Lomakeskus Revontuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi... 5
Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011
1 Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Sijaintikartta... 3 Kartoitus... 3 Kartat...
KUUSAMO TEOLLISUUSALUEEN OSAYLEISKAAVA ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 2017
Kuusamon kaupunki KUUSAMO TEOLLISUUSALUEEN OSAYLEISKAAVA ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 2017 Laatinut FM Kalle Luoto Kuusamo Arkeologinen inventointi SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 1 3 Perustietoa inventointialueesta...
Espoo Kurttila Kurtbacka Arkeologinen valvonta historiallisen ajan kylätontilla 2014
1 Espoo Kurttila Kurtbacka Arkeologinen valvonta historiallisen ajan kylätontilla 2014 Timo Jussila Johanna Stenberg Tilaaja: Neste Oil Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 6 Vanhoja
KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014
KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset...
Tampere Teiskon kirkonkylän vesihuoltotyöalueen muinaisjäännösinventointi 2014
1 Tampere Teiskon kirkonkylän vesihuoltotyöalueen muinaisjäännösinventointi 2014 Ville Laakso Antti Bilund Tilaaja: Teiskon vesihuolto-osuuskunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...
Järvenpää Järvenpää (Träskända) Ainola
Järvenpää Järvenpää (Träskända) Ainola salaojituksen arkeologinen valvonta 6.-18.11.2009 Kuva: W. Perttola/Museovirasto. Rakennushistorian osasto FM Wesa Perttola 1 Arkisto- ja rekisteritiedot Järvenpää
Ikaalinen Sarkkilan kylätontti. Täydennyksiä ja tarkennuksia v koekaivausraporttiin
1 Ikaalinen Sarkkilan kylätontti Täydennyksiä ja tarkennuksia v. 2011 koekaivausraporttiin Viite: mjrek 1000019274. Raportti: Poutiainen, Laakso & Bilund: Ikaalinen Sarkkila koekuopitus 2011 Viestissään
Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016
1 Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: Inkoon kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 6 Alueen luoteisosan
Hämeenlinnan kasarmialue. Avattujen putkikaivantojen arkeologinen dokumentointi syyskuu 2015.
1 Hämeenlinnan kasarmialue. Avattujen putkikaivantojen arkeologinen dokumentointi syyskuu 2015. FT Kari Uotila & HuK Annukka Debenjak Muuritutkimus ky 2 Tiivistelmä Hämeenlinnan kasarmialueella oli avattu
Parkano Vt. 3 parannusalue välillä Alaskylä vt. 23 liittymä muinaisjäännösinventointi 2011
1 Parkano Vt. 3 parannusalue välillä Alaskylä vt. 23 liittymä muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Destia Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3
Valkeakoski Huittula Sähkölinjan muutostöiden arkeologinen valvonta 2011
Valkeakoski Huittula Sähkölinjan muutostöiden arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot 3 Tiivistelmä..4
Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010
1 Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantaja: Hämeenkyrön kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännös...
Lieto Kukkarkoski I sähköpylväiden poiston arkeologinen valvonta 2017
1 Lieto Kukkarkoski I sähköpylväiden poiston arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Caruna Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 4 Sähköpylväs A... 4 Sähköpylväs
ULVILA Liikistö. Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus. Tiina Jäkärä Yksityinen tutkimuskaivaus
ULVILA Liikistö Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus Tiina Jäkärä 2008 Yksityinen tutkimuskaivaus Tutkimuskohde: Ulvila Liikistö Ulvila Pappila rno 1:20 Tutkimus: keskiaikaisen kappelinpaikan
Mänttä-Vilppula Kolhon alueen maakaapelointihankkeen muinaisjäännösinventointi 2015
1 Mänttä-Vilppula Kolhon alueen maakaapelointihankkeen muinaisjäännösinventointi 2015 Teemu Tiainen Tilaaja: Elenia Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat kartat... 4 Inventointi...
Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017
1 Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017 Timo Sepänmaa Teemu Tiainen Timo Jussila Tilaaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Tulos... 3 Lähteet:... 3 Kuvia...
Sastamalan Suodenniemen Kortekallion tuulivoima osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi
KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY Sastamalan kaupunki Sastamalan Suodenniemen Kortekallion tuulivoima osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 8.10.2014 Laatinut: Kulttuuriympäristöpalvelut
https://museosiiri.tampere.fi/objectspecifichtmlreport.do?uri=http://tampere.fi/kyy/12...
Sivu 1/7 Rakennetun ympäristön kohde Punainen tukkitie ( kohteella ei ole virallista osoitetta), 2009/0113, 2012/0046 Punaisen tukkitien uomaa Pispalan valtatieltä etelään. Miia Hinnerichsen 18.5.2009
RAUMA Vanhankirkonkatu 13. Arkeologinen valvonta HuK Janne Haarala & FT Kari Uotila Muuritutkimus ky
RAUMA Vanhankirkonkatu 13 Arkeologinen valvonta 1.8. 2.8.2016 HuK Janne Haarala & FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Raumalla Vanhankirkonkatu 13 pihalla tehtiin pihalaatoituksen ja nurmikon vaihto,
Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus
Väliraportti 1.7.2009 Ulrika Köngäs Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus Ruotsinpyhtään Skårbäcksmossenin 1700-luvun sotilasleirin alueella suoritettiin arkeologiset
Ruovesi Mustajärvi Viemäriputken kaivannon kaivamisen arkeologinen valvonta 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila
1 Ruovesi Mustajärvi Viemäriputken kaivannon kaivamisen arkeologinen valvonta 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Mustajärven vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Yleiskartta...
Kangasala Kisaranta muinaisjäännösinventointi 2012
1 Kangasala Kisaranta muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kuvia... 3 Kartat... 6 Näkymä alueen
Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...
Masku Louhisaaren kartanolinna puutarhan arkeologinen valvonta touko-kesäkuu 2016 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky
Masku Louhisaaren kartanolinna puutarhan arkeologinen valvonta 2016 touko-kesäkuu 2016 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Louhisaaren kartanolinnan puutarhan ja itäisen siipirakennuksen alueella
TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011
TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011 Tapani Rostedt Timo Sepänmaa Kustantaja: Tauno Syrjäsen perikunta Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Kartoitus... 2 Kartat... 4 Sijaintikartta...
Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila
1 Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen. muinaisjäännösinventointi 2007
1 Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösinventointi 2007 Timo Jussila ja Hannu Poutiainen Kustantaja: Pöyry Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Paikannuskartta...
Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013
1 Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4
AKAA Naskalantie Kaapeliojan kaivun arkeologinen valvonta
1 AKAA Naskalantie Kaapeliojan kaivun arkeologinen valvonta 2018 Juuso Koskinen Tilaaja: Eltel Networks Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Valvonta... 3 Havaintojen kohdat vanhoilla
URJALA, LAUKEELA, SALMI JA HUHTI KESKUSTA ALUEEN OSAYLEISKAAVA ALUEEN HISTORIALLISESTI MERKITTÄVIEN TIELINJOJEN TARKASTUS 2010
1 URJALA, LAUKEELA, SALMI JA HUHTI KESKUSTA ALUEEN OSAYLEISKAAVA ALUEEN HISTORIALLISESTI MERKITTÄVIEN TIELINJOJEN TARKASTUS 2010 Pirkanmaan maakuntamuseo/ulla Lähdesmäki, Teemu Tiainen Pirkanmaan maakuntamuseon
Lappeenranta Hyväristönmäki muinaisjäännösselvitys
Lappeenranta Hyväristönmäki muinaisjäännösselvitys Keskustaajaman osayleiskaava 2030 inventoinnin v. 2014 täydennys Hyväristönmäen osa-alueelta Timo Jussila Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Sisältö Perustiedot...
Kotka, Hallan saari. Redutin alustava kenttäinventointi heinäkuu 2012
Kotka, Hallan saari. Redutin alustava kenttäinventointi heinäkuu 2012 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Kotkan Hallan saaressa oletetu redutin alueelle tehtiin heinäkuussa 2012 vanhemman kartta-aineiston
ALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015
1 ALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015 Teemu Tiainen Tilaaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Tulos... 4 Kansikuva: Suunnitteilla
Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009
1 Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Plus arkkitehdit 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 5 Kansikuva: rakennettavaa tonttialuetta,
Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 2 Inventointi... 3 Kylätontit...
Alavus Tusanranta muinaisjäännösinventointi 2018
1 Alavus Tusanranta muinaisjäännösinventointi 2018 Teemu Tiainen Timo Jussila Tilaaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Inventointi... 5 Tulos... 5 Lähteet...
LEMPÄÄLÄ Moisio-Hakkarin asemakaavan Kiviahon pohjoisosan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila
1 LEMPÄÄLÄ Moisio-Hakkarin asemakaavan Kiviahon pohjoisosan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila Tilaaja: Lempäälän kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat...
Vesilahti Rautiala. Arkeologinen valvonta 26.10.2015. Eva Gustavsson/ Pirkanmaan maakuntamuseo/ Kulttuuriympäristöyksikkö
Vesilahti Rautiala Arkeologinen valvonta 26.10.2015 Eva Gustavsson/ Pirkanmaan maakuntamuseo/ Kulttuuriympäristöyksikkö Tiivistelmä: Vesilahdella Rautialassa suoritettiin 26.10.2015 arkeologinen valvonta
Tampere Härmälä Entisen lentokonetehtaan alueen muinaisjäännösinventointi Tapani Rostedt Timo Jussila * M~~~Q!-!!!!L~
1 Tampere Härmälä Entisen lentokonetehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Tapani Rostedt Timo Jussila * M~~~Q!-!!!!L~ ARKEOLOGISET TUTKIMUKSET TAIDOLLA VUODESTA 1988 Kustantaja: Tampereen kaupunki
Ylöjärvi - Hämeenkyrö Valtatien 3 linjausvaihtoehtojen muinaisjäännösinventointi 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila
LIITE 3 Ylöjärvi - Hämeenkyrö Valtatien 3 linjausvaihtoehtojen muinaisjäännösinventointi 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...
KUORTANE Mäyryn kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi. Timo Jussila. * ~~I!Qf!!T!!.fll. Kustantaja: Kuortaneen kunta
KUORTANE Mäyryn kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila * ~~I!Qf!!T!!.fll _L--..._ ARKEOLOGISET TUTKIMUKSET ~ TAIDOLLA VUODESTA 1988 Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot....
OULU, KAUPPATORI Tarkastuskäynti
OULU, KAUPPATORI Tarkastuskäynti 19.11.2009 Rakennushistorian osasto Marika Hyttinen 2010 2 Peruskarttaote 2444 09 OULU Tarkastuskäynti Oulun kauppatorin työmaalla Oulun kauppatorilla tehtiin talvella
Turku II. Suurtorin kiveyksen uusiminen. Kaupunkiarkeologinen valvonta Raportti 2014 Elina Saloranta
1 Turku II Suurtorin kiveyksen uusiminen Kaupunkiarkeologinen valvonta 2013 Raportti 2014 Elina Saloranta 2 Arkisto- ja rekisteritiedot Tutkimuskohde: Turku Suurtori Kaupunginosa: II Tutkimuksen laatu:
Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016
1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018 Teemu Tiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tarkkuusinventointi... 4 Tulos... 5 Lähteet...
Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013
1 Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 3 Yleiskartta...
Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9
1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo
INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014
INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa
Kuusiston linnanrauniot ja läntinen peltoalue Putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu FT Kari Uotila Muuritutkimus ky
1 Kuusiston linnanrauniot ja läntinen peltoalue Putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu 2015. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky 2 Tiivistelmä Kuusiston linnanraunioiden läntiseen osaan ja läheiselle
Ikaalinen Sarkkila, tien 13139 parannusalueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ikaalinen Sarkkila, tien 13139 parannusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Ikaalisten kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4 Kuvia... 4 Muinaisjäännös...
KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005
1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...
Ristijärvi Ristijärven Emäjoen arkeologinen täydennysinventointi. Hans-Peter Schulz ja Inga Nieminen
Ristijärvi 2018 Ristijärven Emäjoen arkeologinen täydennysinventointi Hans-Peter Schulz ja Inga Nieminen 27.8.2018 Kansikuva: Emäjokea kuvattuna Sikovirran kohdalta. KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU
TARKASTUSRAPORTTI. Vesilahti, Kirmukarmu (922010022) Käynnin päivämäärä 28.09.2011 Kävijän nimi. Kirsi Luoto Käynnin tyyppi tarkastus
TARKASTUSRAPORTTI Vesilahti, Kirmukarmu (922010022) Käynnin päivämäärä 28.09.2011 Kävijän nimi Kirsi Luoto Käynnin tyyppi tarkastus Muistioteksti Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luoto teki tarkastuskäynnin
INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut.
INVENTOINTIRAPORTTI Sotkamo Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi 5.7.2016 Arkeologiset kenttäpalvelut Vesa Laulumaa Tiivistelmä Sotkamon Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen
Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Kartat...
Maakaasuputkilinja Hämeenlinna-Lempäälä
Maakaasuputkilinja Hämeenlinna-Lempäälä Tiekatkaisujen valvonta Valkeakoskella 2009 Munteentie ja Itkontie FM Tiina Jäkärä Museovirasto/RHO 2 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Kunta: Valkeakoski Tutkimuksen
Haapajärvi Pajuperänkankaan tuulipuiston arkeologinen päivitysinventointi - lisäys raporttiin 2016
LIITE 5B Haapajärvi 2018 Pajuperänkankaan tuulipuiston arkeologinen päivitysinventointi - lisäys raporttiin 2016 Hans-Peter Schulz ja Jaana Itäpalo 15.5.2018 KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU Keski-Pohjanmaan
Lempäälä Keskustan alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Lempäälä Keskustan alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Lempäälän kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Ilmakuva... 3 Yleiskartta... 4 Vanha asutus...
Pälkäne Äimälä vesihuoltolinjan inventointi 2009
1 Pälkäne Äimälä vesihuoltolinjan inventointi 2009 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Etelä-Pälkäneen vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Maastokartat... 5 Ilmakuva...
Ikaalinen Sarkkila Sarkinranta II suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ikaalinen Sarkkila Sarkinranta II suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2011 Antti Bilund Ville Laakso Kustantaja: Ikaalisten kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi ja havainnot... 2
Nokia Kossikatu muinaisjäännösinventointi 2017
1 Nokia Kossikatu muinaisjäännösinventointi 2017 Timo Sepänmaa Juuso Koskinen Timo Jussila Tilaaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 5 Kansikuva: Alueen luoteisosaa.
SASTAMALAN HIUNUN SAAPPAALA. Arkeologinen täydennysinventointi
FCG Finnish Consulting Group Oy Sastamalan kaupunki SASTAMALAN HIUNUN SAAPPAALA Arkeologinen täydennysinventointi 2.5.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Arkeologinen täydennysinventointi I 2.5.2011 SISÄLLYSLUETTELO
* ffik!ilf?ql;!!!!!flt
ARKfOL. Of. '33!/5~12. 1006 M 1 Naantali Neste Oil Oyj:n jalostamon laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2008 Tapani Rostedt * ffik!ilf?ql;!!!!!flt _L---_ ARKEOLOGISET TUTKIMUKSET ~ T.-.IDOLL.-. VUODEST.-.
Nokia Kolmenkulma muinaisjäännösinventointi 2017
1 Nokia Kolmenkulma muinaisjäännösinventointi 2017 Timo Sepänmaa Teemu Tiainen Timo Jussila Tilaaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Lähteet:... 3 Kuvia... 4 Kartat... 6 Kansikuva:
Viljakkala Särkänmäki II asemakaavan ja Särkänmäki asemakaavan muutosalueen. muinaisjäännösinventointi Timo Jussila ja Timo Sepänmaa
1 Viljakkala Särkänmäki II asemakaavan ja Särkänmäki asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila ja Timo Sepänmaa 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kaavakarttaote 1:4000...
KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018
1 KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi...
Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila
1 Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...
Nokia Viikin kartanon kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013
1 Nokia Viikin kartanon kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: SRV Rakennus Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Lähtötiedot... 5 Inventointi... 5 Tulos...
Soini Murtokangas osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018
1 Soini Murtokangas osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 Teemu Tiainen Tilaaja: Plandea Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 6 Inventointi... 7 Lähteet... 8
Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009
Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Peruskarttaote 4 2. Lähistön
Akaa (Toijala) Kirjoniemi arkeologinen valvonta 2017
1 Akaa (Toijala) Kirjoniemi arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Tulos... 8 Lähteet... 8 Kansikuva: Valvonnassa kaivetun maakaapeliojan
TYÖNPUISTON PUISTOHISTORIALLINEN SELVITYS
TYÖNPUISTON PUISTOHISTORIALLINEN SELVITYS Ranja Hautamäki, maisema arkkitehti Suunnittelupalvelut, Tampereen Infra 20.5.2013 Kaupunkiympäristön kehittäminen Työnpuiston puistohistoriaselvitys 1 (6) Työnpuisto
Tampere Haihara Koekuopitus 2010
1 Tampere Haihara Koekuopitus 2010 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantaja: Tampereen kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Tutkimus... 2 Koekuoppakartta... 7 Valokuvia...
Tammela Kellarinmäki muinaisjäännöskartoitus 2013
1 Tammela Kellarinmäki muinaisjäännöskartoitus 2013 Jasse Tiilikkala Kustantaja: Forssan vesihuoltoliikelaitos 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 5 Inventointi ja kartoitus...
TAMPERE Aakkula, Paununkatu 18 koekuopitus 2011
1 TAMPERE Aakkula, Paununkatu 18 koekuopitus 2011 Hannu Poutiainen Kustantaja: Jouni Kalliomäki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Koekuoppakartta... 5 Koekuopat... 6 Tontin koillisosasta
Kylmäkoski Taipale Tarpianjoen sillan uusimishankkeen vaikutusalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Kylmäkoski Taipale Tarpianjoen sillan uusimishankkeen vaikutusalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Destia Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 5 Vanhat
Hyrynsalmi Lumivaara tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2014
1 Hyrynsalmi Lumivaara tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...