Turun vammaisneuvoston toimintakertomus
|
|
- Kauko Ahonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Turun vammaisneuvoston toimintakertomus 2017
2 Turun vammaisneuvoston toimintakertomus 2017 Vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on kuntalain (410/2015) 28 mukaan asetettava vammaisneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Turun vammaisneuvosto on kaupungin ja sen alueella toimivien vammaisjärjestöjen, kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteistyöelin tehtäväalueellaan. Turun vammaisneuvoston toimintasäännön 2 mukaisesti sen tehtäviin kuuluu vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta. 1. Edistää viranomaisten, vammaisten henkilöiden, vammaisjärjestöjen ja julkisten yhteisöjen yhteistyötä kaupungissa. 2. Tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja vammaisia henkilöitä koskevissa asioissa. 3. Laatia toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä antaa toimintakerto- mus. 4. Hoitaa muut vammaisneuvoston tehtäväalueeseen kuuluvat ja kaupunginhallituksen määräämät tehtävät. Kaupunginhallitus valitsee toimikauttaan vastaavaksi ajaksi vammaisneuvostoon kymmenen varsinaista jäsentä ja kullekin varajäsenen. Viisi varsinaista jäsentä ja heidän varajäsentään edustaa vammaisjärjestöjä ja viisi jäsentä ja heidän varajäsentään edustaa kaupunginhallituksen nimeämiä luottamushenkilöitä. Turussa toimivia 1
3 vammaisjärjestöjä pyydetään tekemään esitys vammaisneuvoston jäseniksi ja varajäseniksi. Vammaisneuvostolla on tarvittaessa oikeus kuulla asiantuntijoita sekä asiakohtaisesti nimetä keskuudestaan työryhmiä. Vammaisneuvosto tekee yhteistyötä konsernihallinnon asiakkuudet ja osallisuusvastuualueen ja muiden vaikuttajaryhmien kanssa. Vammaisneuvosto kutsuu kaksi kertaa vuodessa kaupungin alueella toimivien vammaisjärjestöjen edustajat yhteiseen yhteistyö-ja neuvottelutilaisuuteen. (Vammaisneuvoston toimintasääntö, voimaan tullut ) Kaupunginhallitus asetti uuden vammaisneuvoston toimikaudelle Edellisen toimikauden neuvosto kokoontui viimeisen kerran ja uuden neuvoston ensimmäinen kokous pidettiin Vammaisneuvoston kokousten sihteerinä ja esittelijänä sekä päätösten toimeenpanijana on toiminut VTM, sosiaaliasiamies Sari Huusko ja teknisenä sihteerinä toimistosihteeri Seija Helajärvi Turun kaupungin hyvinvointitoimialan hallintopalveluista. 2
4 Vammaisneuvosto Jäsen Timo Nurmio, pj kiinteistöliikelaitoksen johtokunta Varajäsen Vuokko Puljujärvi-Seila Pirkko Heino Turun Seudun Selkäyhdistys ry Tapio Jokinen Lounais-Suomen Diabetes ry Heikki O Haulisto Polioinvalidit ry Varsinais-Suomen osasto Leila Häkkinen Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry Pirjo Seppälä Riitta Merenheimo-Laine Lounais-Suomen Diabetes ry Mielenterveysyhdistys Itu ry (ero vammaisneuvostosta ) Maisa Saloniemi Turun Kehitysvammaisten Tuki ry Olli Nordberg Kynnys ry Satu Gustafsson Seudun Reumayhdistys ry Markku Vuorinen Seppo Maikola Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry Turun Seudun Parkinson-yhdistys ry Emmi Lehtinen sosiaali- ja terveyslautakunta Mette Karlsson sosiaali- ja terveyslautakunta Jaakko Mäkelä sosiaali- ja terveyslautakunta Alpo Lähteenmäki sosiaali- ja terveyslautakunta Matti Raho kasvatus- ja opetuslautakunta Merja Jämsäläinen liikuntalautakunta Jani Rusi kasvatus- ja opetuslautakunta Sari Ahola liikuntalautakunta 3
5 Vammaisneuvosto Jäsen Varajäsen Pirkko Heino, puheenjohtaja Turun Seudun Selkäyhdistys ry Hilkka Huiskala Turun Seudun Nivelyhdistys ry Päivi Holm Turun Seudun Invalidit ry Merja Jämsäläinen Kynnys ry Leila Häkkinen Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry Markku Vuorinen Kynnys ry Maisa Saloniemi Turun Kehitysvammaisten Tuki ry Taru Luukkala Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry Panda Eriksson Potilasjärjestö Trasek ry Solveig Basilier Svenska seniorer i Åboland rf Luottamushenkilöjäsenet jäsen varajäsen Jaana Hernelahti Inna Nurmi Olli Nordberg Jukka Väisänen Veijo Lehtonen Pentti Sonck Joel Kivirauma Alpo Lähteenmäki Tarja Nenn Raili Meltovaara 4
6 Vuoden 2017 kokoukset Vuonna 2017 vammaisneuvostolla oli 13 kokousta. Asiakohtia kokouksissa oli 102 kappaletta. Kokousten pöytäkirjat ovat nähtävillä kaupungin nettisivuilla ( Vammaisneuvoston hyvinvointitoimialalle antamat lausunnot ja aloitteet lausunto vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen kilpailuttamisesta kaupunginvaltuustolle tehty aloite vammaispalvelulain mukaisten asumispalveluiden kilpailuttamisesta luopumisesta Aloite vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden kuukausiperusteisesta käytännöstä luopumisesta Hyvinvointitoimiala luopui kuukausiperusteisesta käytännöstä tammikuun 2018 lopulla. Konsernihallinnolle annettu lausunto Turun esteettömyyssuunnitelmasta Vammaisneuvoston kaupunkiympäristötoimialalle antamat lausunnot ja kannanotot Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n palloiluhallia koskeva rakennuslupahakemus Esteettömyysasiamiehen ja Turun kaupungin vammaisneuvoston yhteinen lausunto ehdotukseen Turun kaupungin rakennusjärjestykseksi Turun AMK:n kampuksen rakennussuunnitelmasta annettiin lausunto Kirjelmä katujen kunnossapidosta rakennuslautakunnalle ja kiinteistötoimialalle Juslenian rakennussuunnitelmasta annettiin lausunto Vammaisneuvoston sosiaali- ja terveysministeriölle antamat lausunnot 5
7 Valinnanvapauslain luonnoksesta annettu lausunto sähköiseen kyselyyn vastaamalla. Kirjallinen lausunto vammaislainsäädännön uudistuksesta. Vammaisneuvoston konsernihallinnolle antamat lausunnot Konsernihallinnolle annettiin lausunto Turun esteettömyyssuunnitelmasta. Kaupunginjohtajan ja konsernihallinnon pyynnöstä vammaisneuvosto osallistui esteettömyysasiamiehen johdolla Turun kaupunkistrategioiden päivittämiseen marraskuussa Esteettömyyskierrokset Osa vammaisneuvoston jäsenistä teki vuoden 2017 aikana useita esteettömyyskierroksia esteettömyysasiamies Jaana Solasvuon johdolla. Esteettömyyskierroksilla havaittuihin puutteisiin esteettömyydessä ja saavutettavuudessa esitettiin korjaus-ja muutosehdotuksia. Tyks- esteettömyysneuvottelu Samppalinnan maauimalan esteettömyyskierros Kaupunginteatterin esteettömyyskierrokset ja Palloiluhallin esteettömyyspalaveri Lisäksi vammaisneuvoston jäseniä oli mukana Syvälahden koululla järjestetyssä palaverissa Järjestetyt tapahtumat 6
8 Vammaisneuvosto järjesti Lounatuulet-yhteisötalossa sote-seminaarin teemalla Sote - uhka vai mahdollisuus?. Seminaariin osallistui vammaisjärjestöjen jäsenten lisäksi Turun alueen kansanedustajia ja virkamiehiä. Vammaisneuvosto järjesti yhteistilaisuuden Turun seudun vammaisjärjestöille Ruusukorttelissa. Tilaisuudessa lakimies Mika Välimaa Kynnys ry:stä esitelmöi aiheista Esteettömyyden edistäminen YK:n vammaissopimuksen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin ratkaisu valossa sekä esteettömyyden yksittäisiä tapauksia ja kohtuullisia mukautuksia. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ratkaisut. Toisena puhujana oli Turun seudun esteettömyysasiamies Jaana Solasvuo aiheenaan Turun esteettömyyssuunnitelma ja sen valmistelu. Syyskauden yhteistilaisuus järjestettiin Lounais-Suomen Neuroyhdistys ry:n tiloissa. Tilaisuuden teemana oli osallisuus ja ohjelmassa oli mm. Turun kaupungin vaikuttajaryhmien esittely. Tapahtumassa oli mukana osallisuuden asiantuntija Anri Niskala Turun kaupungin konsernihallinnosta sekä jäseniä vanhusneuvostosta sekä nuorisovaltuustosta. Anri Niskala kertoi vaikuttajaryhmien kautta tavoiteltavan osallisuuden ja vaikuttamisen merkityksestä ja vaikuttajaryhmät kertoivat omasta toiminnastaan osallisuuden näkökulmasta. Koulutustilaisuudet ja seminaarit Vammaisneuvoston edustajia osallistui THL:n järjestämille Vammaispalveluiden neuvottelupäiville Neuvottelupäivillä kuultiin mm. uudistuvasta vammaislainsäädännöstä sekä lainsäädännön soveltamiskysymyksistä. Vammaisneuvoston jäseniä osallistui Vaikuttajaryhmät tutuksi -keskustelutilaisuuteen kaupungintalolla
9 Uuden vammaisneuvoston perehdytysseminaari järjestettiin Viking Amorellalla Seminaarissa vammaisneuvosto pohti toimikautensa painopisteitä sekä perehtyi vammaispalveluihin ja esteettömyysasioiden perusteisiin. Puheenjohtaja Pirkko Heino esitteli vammaisneuvoston toimintaohjetta ja toimintakäytäntöjä sekä vuoden 2018 toimintasuunnitelmaa. Olli Nordberg perehdytti vammaisneuvostoa vammaispalvelulain mukaisista etuuksista kuten kuljetuspalvelut, henkilökohtainen apu ym. Esteettömyysasiamies Jaana Solasvuon aiheena oli esteettömyys ja saavutettavuus. Vammaisneuvoston jäsen Panda Eriksson esitteli Potilasyhdistys Trasek:n toimintaa. Vammaisneuvosto osallistui YK:n vammaistenpäivän juhlaan Ruusukorttelissa esittelemällä toimintaansa. Vammaisneuvoston kokouksissa vierailleet asiantuntijat Vammaispalvelujohtaja Kaisa Kiiski kertoi henkilökohtaisen avun palvelutarpeen arvioinnin toteutumisesta Turussa Aluetyön kehittäjä Katri Arnivaara ja aluetyön koordinaattori Anna Harmava esittelivät aluetyötä Hankinta-ja logistiikkajohtaja Fredrik Lindström kertoi kaupungin hankintaprosessista ja kilpailutuksista Palotarkastaja Janne Aso Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kertoi hoiva- ja hoitolaitosten turvallisuusasioista Ammattikorkeakoulun kampuksen suunnitelmaa esitteli arkkitehti Maija Aalto Arkkitehti Piia Viitanen Aihio Arkkitehdit Oy:stä esitteli Juslenian rakennussuunnitelmaa
10 Muu toiminta Vammaisneuvosto hankki määrärahallaan vuoden 2017 lopulla erilaisia esittelytilaisuuksia ja messuja varten paperiset esitteet sekä jäsenille rintamerkit. Lisäksi hankitaan roll up-juliste. Määrärahaa on käytetty myös vammaispalveluiden neuvottelupäiville osallistumiseen sekä perehdytysseminaarin järjestämiseen. Vuoden 2018 toimintasuunnitelma Vammaisneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 hyväksyttiin ja se on luettavissa vammaisneuvoston kokouspöytäkirjasta. 9
3.2 Vammaisneuvoston tehtävät
1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan
Turun kaupungin vammaisneuvosto
Turun kaupungin vammaisneuvosto Toimintakertomus 2015 Vammaisneuvoston kokoonpano Turun kaupunginhallitus nimeää kymmenjäsenisen vammaisneuvoston kaksivuotiskaudeksi. Vammaisneuvostossa ovat edustettuina
Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi /Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan nimeäminen
Kaupunginhallitus 212 12.06.2017 Kaupunginhallitus 298 02.10.2017 Kaupunginhallitus 387 04.12.2017 Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021/Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan
Lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen, puh tai sähköposti
Kaupunginhallitus 239 23.10.2017 Vammaisneuvoston asettaminen ja neuvoston jäsenistä päättäminen 184/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 239 Esittelijä: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää Lisätietojen
RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA
RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...
TURUN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTA
TURUN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTA 2013 VAMMAISNEUVOSTON KOKOONPANO Turun kaupunginhallitus nimeää kymmenjäsenisen vammaisneuvoston kaksivuotiskaudeksi. Vammaisneuvostossa ovat edustettuina kaupungin eri
TURUN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTA
TURUN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTA 2014 Vammaisneuvoston kokoonpano Turun kaupunginhallitus nimeää kymmenjäsenisen vammaisneuvoston kaksivuotiskaudeksi. Vammaisneuvostossa ovat edustettuina kaupungin eri
Vammaisneuvoston toimintaohje
1 (5) Vammaisneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tarkoitus 3 2 Kokoonpano ja neuvoston nimeäminen... 3 3 Kokousasiat... 3 4 Tehtävät 4 5 Voimaantulo...5 3 (5) 1 Tarkoitus Vammaisneuvosto on
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI VAMMAISNEUVOSTO
PÖYTÄKIRJA 2/2019 22.3.2019 KOKOUSAIKA 21.3.2019 klo 16.15 18.00 KOKOUSPAIKKA Virvelinranta OSALLISTUJAT Kaupungin nimeämät edustajat Sivistys- ja hyvinvointilautakunta Kylli Kylliäinen Kaupunkirakennelautakunta
Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018
Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri
Hämeenlinnan vanhusneuvosto
Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980
1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin.
Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasääntö 1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. 2 Kirkkonummen vammaisneuvoston tarkoituksena on 1)
4 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi. 6 Vammaisneuvoston päivitetyn toimintasäännön käsittely, edustajien nimeäminen lautakuntiin
Mikkeli Pöytäkirja 1/2017 1 (16) Aika 19.09.2017, klo 16:35-18:12 Paikka Lounashuone, kaupungin virastotalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan tarkastus
Perjantai Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs
Perjantai 12.10.2018 12.00 14.00 Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs läsnä: Tornion Invalidit ry. Raimo Toratti Lapin Näkövammaiset ry., Soile Järvirova Tornion kerho Tornion kaupunginhallitus
Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh
Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus
Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä
Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (10 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (10 ) Vammaisneuvosto 15.04.2016 AIKA 15.04.2016 klo 10:10-11:35 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (7) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2017 1 (7) 703 Vammaisneuvoston asettaminen ja jäsenten nimeäminen HEL 2017-006901 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa vammaisten henkilöiden osallistumisja vaikutusmahdollisuuksien
Päivämäärä Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt Kaupunginhallitus , asia jätettiin pöydälle
Oulun kaupunki Kaupunginhallitus 154 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 22.05.2017 Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt 1.6.2017 OUKA/4083/00.02.01/2017 Ote pöytäkirjasta 11/2017 Kaupunginhallitus
Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski
PÖYTYÄN KUNTA VANHUSNEUVOSTO 24.10.2017 1. Aika: 24.10.2017 klo 9.00 10.00 Paikka: Paikalla: Perusturvakeskus, Turuntie 639, 21870 Riihikoski Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola,
68 Vammais- ja esteettömyysasiamies Hanna Karojärven esittäytyminen. 69 Ajankohtaista hyvinvoinnin palvelualueelta
Tampere Pöytäkirja 8/2017 1 (13) Aika 19.09.2017, klo 14:00-16:41 Paikka Keskusvirastotalo, Tammerkoski, 2. krs Käsitellyt asiat 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 66 Pöytäkirjan tarkastus 67
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (14 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2018 1 (14 ) Vanhusneuvosto 30.11.2018 AIKA 30.11.2018 klo 10:00-11:45 PAIKKA Mainiokoti Vihtori, Rovankatu 1, 94600 KEMI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 Kokouksen avaus 3
VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9
2/2017 15.5.2017 Asiat VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VAMN 10 VAMMAISNEUVOSTOJEN LAKISÄÄTEISYYS 1.6.2017 LÄHTIEN 10 VAMN 11 VAMMAISNEUVOSTON UUDET
Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo
MULTIAN KUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina 27.11.2017 klo 13.00 15.00 ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Työjärjestyksen
Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.
Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan
Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin.
Muistio Kauhajoen vanhusneuvoston kokouksesta 26.5.2015 klo 13.00 15.50 Paikka: Kauhajoen kaupungintalo,kaupunginhallituksen kokoushuone. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Marja Aalto avasi kokouksen ja
Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 1/ (5) Kaupunginhallitus
Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 1/2018 1 (5) 8 Vammaisneuvoston toimintasääntö 2017-2021 ROIDno-2018-53 Valmistelija / lisätiedot: Maarit Alikoski maarit.alikoski@rovaniemi.fi Rovaniemen kaupungin
Järvenpää Ote pöytäkirjasta 4/ (7) Kaupunginhallitus
Järvenpää Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (7) 57 Vammaisneuvoston toiminta ja muodostaminen JARDno-2017-1125 Valmistelija / lisätiedot: Pekka Hippi pekka.hippi@jarvenpaa.fi kaupunginsihteeri Kuntalain 26, 27
KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo kaupungintalo Leino (3. krs.)
KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo 14.30 kaupungintalo Leino (3. krs.) 1 Kokouskutsu 1/2019 Aika klo 14:30 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino 3 krs. Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (12 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (12 ) Vammaisneuvosto 14.10.2015 AIKA 14.10.2015 klo 09:00-10:35 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjan
Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2013 1
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2013 1 Vammaisneuvosto 08.01.2013 Aika 08.01.2013 klo 14:30-16:00 Paikka Merililjakoti Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
VAMMAISNEUVOSTON JÄSENTEN VALINTAKOKOUS. Käsiteltiin PÖYTÄKIRJA VAMMAISNEUVOSTO
PÖYTÄKIRJA VAMMAISNEUVOSTO VAMMAISNEUVOSTON JÄSENTEN VALINTAKOKOUS Aika keskiviikko 21.11.2012 kello 18.00-19.33 Paikka Kirkkotorin koulutuskeskus, Asemakatu 5, Oulu Tilaisuuden alussa vuoden 2012 vammaisystävällisenä
454 Tampereen kaupungin vammaispoliittisen ohjelman ( ) arviointiraportti. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru
Tampere Ote pöytäkirjasta 39/2017 1 (10) Kaupunginhallitus, 454, 07.08.2017 Z/Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta, 62, 17.05.2017 Z/Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta,
Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela
Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 334/00.00.01/2013 49 Vammaisneuvoston asettaminen toimintakaudelle 2013 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kiviniitty Sirkku, puh. (09) 816 51044 etunimi.sukunimi@espoo.fi
33 Valitaan vammaisneuvostolle puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. 37 SoTe -uudistuksen eteneminen ja yhteistyö muiden vammaisneuvostojen kanssa
Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/2017 1 (13) Aika 09.08.2017, klo 15:59-17:11 Paikka Kokoustila Martta-Maria, terveyskeskus 2 krs Käsitellyt asiat 29 Kokouksen avaaminen 30 Kokouksen läsnäolijat 31 Kokouksen
Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto
Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto 2014-2016 Siilinjärven kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto Käyntiosoite: Kasurilantie 1 Postitusosoite: PL 5, 71801 Siilinjärvi Puhelin: 017 401 111, faksi:
Vammaispalvelut Päijät-Hämeessä
Vammaispalvelut Päijät-Hämeessä Vammaisasioiden maakunnallinen seminaari 3.11.2017 Hollola Pirkko Valtanen Organisaatio Phhyky toimintakulut n. 767 M Valtuusto Hallitus Toimitusjohtaja Eetu Salunen Esikunta
PÖYTÄKIRJA 4/ TERVEYSKESKUS, Metsolantie 2, B-ovi, Ruokala aloitamme kahvittelulla varsinainen kokous alkaa klo 17.
KERAVAN VAMMAISNEUVOSTONKOKOUS AIKA 17.8.2017 klo 17.00 18.53 PAIKKA TERVEYSKESKUS, Metsolantie 2, B-ovi, Ruokala aloitamme kahvittelulla varsinainen kokous alkaa klo 17.00 LÄSNÄ Taipale Olavi, puheenjohtaja
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
Vanhusneuvosto ESITYSLISTA Kokousaika 16.11.2017 klo 12.00- Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleen jäsenet Outi Kurkela pj Piia Juuso j Aimo Ahti j Ristenrauna Magga j Onni
Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 240/00.00.01/2015 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sirpa Immonen, puh. 046 877 2628 Niina Savikko, puh. 043 825
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (10 ) Otsikko Sivu
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (10 ) Vammaisneuvosto 27.01.2017 AIKA 27.01.2017 klo 09:00-10:55 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö
Liite 1 asukltk 17.5.2017 25 1 (2) Ylöjärven kaupunki Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven lapsi- ja nuorisoneuvosto
Kuru neuvoston toimintasääntö
1 (2) Ylöjärven kaupunki Kuru neuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven Kuru-neuvosto on kaupungin ja Kurun kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin.
Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:
Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (6) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2017 1 (6) 702 Vanhusneuvoston asettaminen ja jäsenten nimeäminen HEL 2017-006884 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien
Pöytäkirja
1 (8) n kokous Aika: 14.8.2019 klo 16.30-19.27 Paikka: Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Jäsenten läsnäolo: Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hamarila Viivi Kontiokorpi Enni Koskinen Eino Lisinen Veeti Majabacka
Vammaisneuvoston nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen
Kaupunginhallitus 350 12.06.2017 Vammaisneuvoston 2017 2021 nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen 664/00.00.01.06/2017 KH 350 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina
PÖYTÄKIRJA 9/2017 VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS 9/2017. Aika: klo Paikka: Valtuustotalon kahvio, Espoonkatu 5
PÖYTÄKIRJA 9/2017 VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS 9/2017 Aika: 10.10.2017 klo 17-18.58 Paikka: Valtuustotalon kahvio, Espoonkatu 5 Läsnä VAMMAISNEUVOSTON JÄSENET Pirkko Kuusela puheenjohtaja ESPIN Espoon Invalidit
TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vanhusneuvoston ensimmäinen toiminta vuosi, uuden lain astuessa voimaan
Naantalin vanhusneuvosto TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vanhusneuvoston ensimmäinen toiminta vuosi, uuden lain astuessa voimaan Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 - lain 11 säätää vanhusneuvostosta 1. VANHUSNEUVOSTO
Marja Pajari-Korhonen, kirjoitustulkki Arja Purtilo, kirjoitustulkki
Kokous Vammaisneuvoston kokous 1/2018 Aika, paikka Tiistaina 23.1.2018 kello 16.00-17.50 Imatran kaupungintalo, kokoustila Imatrankoski, h 308 Osallistujat Heikki Luukkanen, puheenjohtaja Helena Roiha,
Vanhusneuvosto Turussa
Vanhusneuvosto Turussa Eija Salmiosalo 16.1.2014 1.7.2013 voimaan tulleessa vanhuslaissa vanhusneuvostot tulivat lakisääteisiksi. Vanhusneuvosto on asetettava viimeistään 1.1.2014. Laki ei sinällään vaikuta
VAMN 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VAMN 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10
2/2016 11.5.2016 Asiat VAMN 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VAMN 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 VAMN 11 KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS / HYVINVOINTIKOORDINAATTORI MAIJA MÄKINEN 11 VAMN
KHALL 81 Hallintojohtaja
Kaupunginhallitus 81 26.02.2013 Kaupunginhallitus 209 07.05.2013 Kaupunginhallitus 269 25.06.2013 Kaupunginhallitus 328 09.09.2013 Kaupunginhallitus 384 28.10.2013 KUHMON VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANON TÄSMENTÄMINEN
ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1
ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1 Laatimispvm 5.9.2019 Aika 13.09.2019 klo 09:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osanottajat Nimi Laatunen Kirsti Sikkilä Sari Heikkilä Emma Henttonen Raimo
Kouvolan kaupunki 1 Vammaisneuvosto. Kouvolan vammaisneuvosto on Kouvolan kaupungin ja sen alueen vammaisten ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin.
Kouvolan kaupunki 1 Toimintakertomus vuodelta 2017 Liite 1 1. Neuvoston tarkoitus Kouvolan vammaisneuvosto on Kouvolan kaupungin ja sen alueen vammaisten ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin. Kouvolan vammaisneuvoston
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 16.02.2018 kello 10:00-12:15 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokouksen
Vammaisneuvosto piti toimikaudella 2012 yhteensä seitsemän (7) vammaisneuvoston varsinaista kokousta ja työvaliokunnan kokouksia oli kaikkiaan 11.
HELSINGIN KAUPUNGIN N TOIMINTAKERTOMUS 2011-2012 Helsingin vammaisneuvosto on Helsingin kaupungin ja sen alueella toimivien vammaisjärjestöjen ja yhteisöjen pysyväisluonteinen yhteistyöelin. Se toimii
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (11 ) Otsikko Sivu
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 (11 ) Vammaisneuvosto 23.03.2017 AIKA 23.03.2017 klo 09:15-11:10 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Kokouksen avaus 3 10 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
222 Valtuustoaloite kaupungin toimenpiteiksi yhdenvertaisuuslain esteettömyystavoitteiden viemiseksi yrityksiin - Tampereen vihreä valtuustoryhmä
Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (6) Kaupunginvaltuusto, 222, 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto, 57, 20.02.2017 Z/Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta, 67, 17.05.2017 Kaupunginhallitus,
Salon kaupunki / /2017
Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(14) Salon kaupunki 207/00.02.12.02/2017 Kokousaika 11.1.2017 klo 16.59 18.44 Kokouspaikka Salon kaupungintalo (kokoustila Mänty), Tehdaskatu 2 Käsitellyt asiat Otsikko
Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen
Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan
VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN-
VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- Vammaispalvelujen neuvottelupäivät, Scandic Park, Helsinki 18.2.2016 Jaana Huhta, STM Ajankohtaista Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä:
Keravan vanhusneuvosto
Keravan vanhusneuvosto Iiris Laukkanen 14.12.2018 Vanhusneuvoston tehtävät ja toiminta Kuntalaki 27 Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on
M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö
M a a k u n n a l l i s e n Vanhusneuvoston toimintasääntö 1.12.2017 Maakunnallinen vanhusneuvosto 1 1 Maakunnallinen vanhusneuvosto on Soiten alueella toimivien kuntien ja niiden vanhusneuvostojen ja
Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15.
KINNULAN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Kokousaika 21.9.2017 kello 15 16 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) pj x = läsnä - = poissa
VAMMAISNEUVOSTON PÖYTÄKIRJA. Maanantai Kaupungintalo, valtuustosali. Länsi-Pohjan AVH-yhdistys ry.
VAMMAISNEUVOSTON PÖYTÄKIRJA Maanantai 28.8.2017 13.00 15.30 Kaupungintalo, valtuustosali Läsnä: Tornion Invalidit ry. Lapin Näkövammaiset ry., Tornion kerho Tornion seurakunta Liikuntatoimi Tornion Reuma
Vanhusneuvostokysely 2012
Vanhusneuvostokysely 2012 Kysely numero 4/83/2012 Marraskuu 2012 Kunta Tässä kyselyssä vanhusneuvostolla tarkoitetaan vanhusneuvostoja, vastaavia muulla nimellä toimivia yhteistyöelimiä (esimerkiksi ikäihmisten
Maakunnallinen vanhusneuvosto
Maakunnallinen vanhusneuvosto Pirkanmaan vanhusneuvostojen tapaaminen 13.10.2016 Lempäälä Raija Moilanen Tampereen vanhusneuvosto Maakunnan vaikuttamistoimielimet ( lausunnolla oleva Maakuntalaki 26 )
Paikka: Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5
KOKOUSKUTSU 3/2019 1 (5) Aika: 19.3.2019 klo 17-19 Paikka: Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5 Läsnä VAMMAISNEUVOSTON JÄSENET Pirkko Kuusela puheenjohtaja ESPIN Espoon Invalidit ry Mika-Erik
Vuosiksi 2013-2014 kaupunginhallitus asetti seuraavat toimikunnat ja työryhmät:
Kaupunginhallitus 48 25.02.2015 Kaupunginhallitus 128 22.04.2015 Kaupunginhallitus 366 16.12.2015 TOIMIKUNTIEN JA TYÖRYHMIEN ASETTAMINEN/VANHUSNEUVOSTO KHALL 48 Kuntalain 17 :n mukaan kaupunginhallitus
PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO
PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO 26.1.2018 1. Aika: 26.1.2018 klo 10.00-11.00 Paikka: Paikalla: Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 Kyrö Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Marja Viitanen,
Kokoushuone Lippajärvi, Tekniikantie 15, 1. krs., Otaniemi
PÖYTÄKIRJA 11/2018 1 (5) Aika: klo 17-19 Paikka: Kokoushuone Lippajärvi, Tekniikantie 15, 1. krs., Otaniemi Läsnä VAMMAISNEUVOSTON JÄSENET Pirkko Kuusela puheenjohtaja ESPIN Espoon Invalidit ry Mika-Erik
14.3.2013 VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3
1/2013 14.3.2013 Asiat VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 VAMN 4 VAMN 5 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA
PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTÄKIRJA 4/2016 5.10.2016 KERAVAN VAMMAISNEUVOSTONKOKOUS AIKA 5.10.2016 klo 17.00 18.56 PAIKKA Terveyskeskus Ruokatila, Metsolantie 2 LÄSNÄ Taipale Olavi, puheenjohtaja Johansson Erja Molin Kati Kiiski
Pöytäkirja 1 (11) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto
1 KOKOUSAIKA 7.9.2017 klo 15:02-15:58 KOKOUSPAIKKA Tervon kunnanvirasto, Hallituksen ja lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ASIAT :t
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Vammaisneuvosto Aika 11.04.2019 klo 14:00-15:51 Paikka Tornikabinetti, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 23
Kirjastotalo Metso, kokoustila-kataja, pohjakrs. 88 Apulaispormestari esittäytyy ja kertoo kaupunkiympäristön palvelualueen ajankohtaisista asioista
Tampere Pöytäkirja 10/2017 1 (11) Aika 21.11.2017, klo 14:00-17:00 Paikka Kirjastotalo Metso, kokoustila-kataja, pohjakrs. Käsitellyt asiat 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 2008/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 54 16.6.2015 48 Asianro 2008/05.17.01/2015 Vaalijalan laitoshoidossa olevien kehitysvammaisten asumisen ja päivätoiminnan järjestämisen
Nuorisovaltuuston varsinaiset jäsenet:
TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Keskiviikko 20.4.2016 klo 17.00 19.52 Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurakatu 2 _ Osallistujat: Nuorisovaltuuston varsinaiset
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 22.02.2019 kello 10:15-11:40 PAIKKA Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaaminen 3 35 Kokouksen laillisuus
Sosiaali- ja terveysvirasto (Peltolantie 2 D, 3. krs, iso kokoushuone, Tikkurila)
VAMMAISNEUVOSTO Esityslista Kahvitarjoilu 30 minuuttia ennen kokouksen alkua henkilökunnan kahvihuoneessa Paikka: Sosiaali- ja terveysvirasto (Peltolantie 2 D, 3. krs, iso kokoushuone, Tikkurila) Aika:
Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT
HAMINAN KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIRJA KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 17 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 18 Ajankohtaista vammaispalvelussa 4 19 Kiitokset ja
Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,
Hollolan kunta / Muistio 1/2013 1 (5) n kokous Aika Tiistai 5.3.2013 kello 18.00 Paikka Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Läsnä Armas Hacklin Eija Koivuniemi Tiina Aarto Marjatta
Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli
Kokoustiedot Aika torstai klo 16.00 17.45 Paikka Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kauko Väisänen, puheenjohtaja Eero Erola, varapuheenjohtaja
32 Kuljetuspalvelut, viestintä ja yhdenvertaisuus. 33 Vuoden 2018 talousarvioon ja kaupunkistrategian valmisteluun vaikuttaminen
Tampere Pöytäkirja 4/2017 1 (11) Aika 18.04.2017, klo 14:00-17:45 Paikka Keskusvirastotalo, Tammerkoski, 2. kerros Käsitellyt asiat 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan tarkastus
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (9 ) Otsikko Sivu
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (9 ) Vammaisneuvosto 23.05.2017 AIKA 23.05.2017 klo 09:05-10:30 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 Kokouksen avaus 3 18 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
ESPOON VANHUSNEUVOSTO - ESBO ÄLDRERÅD Vanhusneuvoston kokous 1/2013 ja perehdytysseminaari. Aika: klo 13-16
ESPOON VANHUSNEUVOSTO - ESBO ÄLDRERÅD Vanhusneuvoston kokous 1/2013 ja perehdytysseminaari Pöytäkirja Aika: 13.3.2013 klo 13-16 Paikka: Kauklahden elä ja asu -seniorikeskus, monitoimitila Hansakartano
Tuusulan kunta Pöytäkirja 7/ (14) Vammaisneuvosto Aika , klo 16:07-18:08. Kokoustila Martta-Maria.
Tuusulan kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (14) Aika 13.09.2017, klo 16:07-18:08 Paikka Kokoustila Martta-Maria Käsitellyt asiat 40 Kokouksen avaaminen 41 Kokouksen läsnäolijat 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14 Aika 24.1.2017 klo 18.00 19.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Tiitinen Ilkka jäsen/puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen poissa Hänninen
25 Hyvät valinnat - palkinto terveydenhuollon etiikan edistämisestä Pirkanmaalla
Tampere Pöytäkirja 3/2017 1 (11) Aika 21.03.2017, klo 14:00-17:10 Paikka Keskusvirastotalo, Tammerkoski, 2. kerros Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjan tarkastus
VAMN 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VAMN 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23
4/2010 1.12.2010 Asiat VAMN 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VAMN 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23 VAMN 24 KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUIDEN SUUNNITELMA 24 VAMN 25 PIRKANMAAN VAMMAISKASTE-HANKE
Vammaisneuvosto esittää kaupunginhallitukselle, että Uuden Äänekosken vammaispoliittinen ohjelma laadittaisiin ajalle siten, että:
Vammaisneuvosto 26 17.09.2007 Kaupunginhallitus, julkinen 31 21.01.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 311 31.08.2009 Perusturvalautakunta 80 30.09.2009 Perusturvalautakunta 95 28.10.2009 Kaupunginhallitus,
PÖYTÄKIRJA 1/
PÖYTÄKIRJA 1/2017 7.2.2017 KERAVAN VAMMAISNEUVOSTONKOKOUS AIKA 7.2.2017 klo 17.00 19.14 PAIKKA TERVEYSKESKUS RUOKATILA, METSOLANTIE 2 LÄSNÄ Taipale Olavi, puheenjohtaja Johansson Erja Kiiski Aarne Sinijoki
KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2016 Sivu 84
KOKOUSAIKA 12.12.2016 klo 16.30 17.51 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2016 Sivu 84 Haavisto
27.2.2013 VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3
1/2013 27.2.2013 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 VANH 4 VANH 5 VANH 6 VANH 7 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS
Oulun kaupunki PÖYTÄKIRJA 7/2016 Maahanmuuttajaneuvosto
Aika Maanantai 19.12 klo 12:18 16:50 Paikka Villa Victor, Torikatu 23 Kokouksen osanottajat Fischer Erwin, puh.joht. Suorsa Angela, varapuh.joht. Dolinšek Saša El Hassane Kazza Györgyne Szanto Bernadett
Raision nuorisovaltuuston toimintakertomus vuodelta 2018
Raision nuorisovaltuuston toimintakertomus vuodelta 2018 Yleistä Raision nuorisovaltuusto on lakisääteinen vaikuttajaryhmä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien takaamiseksi kunnallishallinnon
VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 UUSI SOSIAALIJOHTAJA SINIKKA SÄRKKÄ ESITTÄYTYY 3
1/2010 22.2.2010 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 UUSI SOSIAALIJOHTAJA SINIKKA SÄRKKÄ ESITTÄYTYY 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS