Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (8) 377 Vuosaaren keskustan suunnitteluperiaatteet HEL T Ksv:n hankenumero 0579_9, karttaruutu Päätös päätti hyväksyä liitteen 4 mukaiset päivätyt Vuosaaren keskustan suunnitteluperiaatteet jatkosuunnittelun pohjaksi seuraavin muutoksin: suunnitteluperiaatteiden kohtaan "Ympäristöä korkeampi rakentaminen sijoitetaan pääosin Vuotien tuntumaan ja kansirakenteille" lisätään virke "välttäen massiivista muurimaista rakentamista". suunnitteluperiaatteiden kohtaan "Lukio siirtyy metroaseman läheisyyteen. Opetustilojen monikäyttöisyyttä parannetaan." lisätään lause "Varaudutaan lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen tilatarpeeseen." Suunnitteluperiaatteisiin lisätään erilliset periaatteet: "Tutkitaan mahdollisuutta viherkattojen rakentamiseen hulevesien hallitsemiseksi." "Keskustan suunnittelussa tulisi päätyä ratkaisuun, jossa osin jo kaupungin varoilla rakennettu jalankulkuyhteys Vuosaaren metroasemalta kauppakeskusrakennukseen tehdään valmiiksi." Nykyinen ratkaisu ainoana kulkuna metrolta on kasvaneen liikenteen ja matkustajamäärien vuoksi osin vaarallinen. "Korkean rakentamisen osalta tulee jatkosuunnittelussa kiinnittää erityistä huomiota tuulisuuteen ja korkeiden rakennusten vaikutukseen tuuliolosuhteissa katualueilla." "Korkean rakentamisen osalta tulee jatkosuunnittelussa kiinnittää erityistä huomiota varjostukseen." Viihtyisää kaupunkitilaa ei synny kylmillä, pimeillä ja varjoisilla kujilla. Samalla kaupunkisuunnittelulautakunta päätti että lähtötietojen täsmennyttyä keskustan kehittämisestä pidetään arkkitehtikilpailu. antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin mielipiteisiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2, sekä kaupunkisuunnitteluviraston internet-sivuilla: kohdassa Päätöksenteko.

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (8) Käsittely Muutokset Eija Loukoila: Lisäys: Tutkitaan mahdollisuuksia viherkattojen rakentamiseen. Olavi Veltheim: Muutan esitystä siten, että Liitteeseen 4 lisätään erillinen periaatelaatikko: Tutkitaan mahdollisuutta viherkattojen rakentamiseen hulevesien hallitsemiseksi. Ehdotukset Jape Lovén: Suunnittelun tulee toteuttaa AM-ohjelman mukaista hallintojakaumaa asuntojen osalta. Vastaehdotus raukesi kannattamattomana. Jape Lovén: Lähtötietojen täsmennyttyä keskustan kehittämisestä pidetään arkkitehtikilpailu. Kannattaja: Outi Silfverberg Jäsen Lovénin vastaehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman äänestystä. Jape Lovén: Korkea rakentaminen sijoittuisi suunnittelussa Vuotien eteläpuolelle. Vastaehdotus raukesi kannattamattomana. Jape Lovén: Jatkosuunnittelussa tulisi lukiorakennus suunnitella ilman liiketiloja. Vastaehdotus raukesi kannattamattomana. Jape Lovén: Keskustan suunnittelussa tulisi päätyä ratkaisuun, jossa osin jo kaupungin varoilla rakennettu jalankulkuyhteys Vuosaaren metroasemalta kauppakeskusrakennukseen tehdään valmiiksi.

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (8) Nykyinen ratkaisu ainoana kulkuna metrolta on kasvaneen liikenteen ja matkustajamäärien vuoksi osin vaarallinen. Kannattaja: Nuutti Hyttinen Jape Lovén: Korkean rakentamisen osalta tulee jatkosuunnittelussa kiinnittää erityistä huomiota tuulisuuteen ja korkeiden rakennusten vaikutukseen tuuliolosuhteissa katualueilla. Kannattaja: Nuutti Hyttinen Jape Lovén: Korkean rakentamisen osalta tulee jatkosuunnittelussa kiinnittää erityistä huomiota varjostukseen, viihtyisää kaupunkitilaa ei synny kylmillä, pimeillä varjoisilla kujilla. Kannattaja: Osmo Soininvaara Jape Lovén: Työllisyyttä tukemaan alueella tulee selvittää voisiko esim. Helen oy:n tai jonkun muun toimijan pääkonttori sijaita Vuosaaressa suunnittelualueella. Vastaehdotus raukesi kannattamattomana. Eija Loukoila: Kohta: Lukio siirtyy... Opetustilojen monikäyttöisyyttä parannetaan. Lisätään: Varaudutaan lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen tilatarpeeseen Kannattaja: Nuutti Hyttinen Jäsen Loukoilan vastaehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman äänestystä. Eija Loukoila: Kohta: ympäristöä korkeampi... lisäys: välttäen massiivista muurimaista rakentamista. Kannattaja: Osmo Soininvaara Äänestykset 1. äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Keskustan suunnittelussa tulisi päätyä ratkaisuun, jossa osin jo kaupungin varoilla rakennettu jalankulkuyhteys Vuosaaren met-

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (8) roasemalta kauppakeskusrakennukseen tehdään valmiiksi. Nykyinen ratkaisu ainoana kulkuna metrolta on kasvaneen liikenteen ja matkustajamäärien vuoksi osin vaarallinen. Jaa-äänet: 4 Hennariikka Andersson, Matti Niiranen, Risto Rautava, Osmo Soininvaara Ei-äänet: 5 Nuutti Hyttinen, Eija Loukoila, Jape Lovén, Outi Silfverberg, Heta Välimäki Suoritetussa äänestyksessä jäsen Lovénin vastaehdotus hyväksyttiin äänin äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Korkean rakentamisen osalta tulee jatkosuunnittelussa kiinnittää erityistä huomiota tuulisuuteen ja korkeiden rakennusten vaikutukseen tuuliolosuhteissa katualueilla. Jaa-äänet: 3 Hennariikka Andersson, Matti Niiranen, Risto Rautava Ei-äänet: 6 Nuutti Hyttinen, Eija Loukoila, Jape Lovén, Outi Silfverberg, Osmo Soininvaara, Heta Välimäki Suoritetussa äänestyksessä jäsen Lovénin vastaehdotus hyväksyttiin äänin äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Korkean rakentamisen osalta tulee jatkosuunnittelussa kiinnittää erityistä huomiota varjostukseen, viihtyisää kaupunkitilaa ei synny kylmillä, pimeillä varjoisilla kujilla. Jaa-äänet: 3 Hennariikka Andersson, Nuutti Hyttinen, Risto Rautava Ei-äänet: 6 Eija Loukoila, Jape Lovén, Matti Niiranen, Outi Silfverberg, Osmo Soininvaara, Heta Välimäki Suoritetussa äänestyksessä jäsen Lovénin vastaehdotus hyväksyttiin äänin 3-6.

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (8) 4. äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Kohta: ympäristöä korkeampi... lisäys: välttäen massiivista muurimaista rakentamista. Jaa-äänet: 2 Hennariikka Andersson, Risto Rautava Ei-äänet: 7 Nuutti Hyttinen, Eija Loukoila, Jape Lovén, Matti Niiranen, Outi Silfverberg, Osmo Soininvaara, Heta Välimäki Suoritetussa äänestyksessä jäsen Loukoilan vastaehdotus hyväksyttiin äänin 2-7. Esittelijä Lisätiedot asemakaavapäällikkö Olavi Veltheim Petri Leppälä, arkkitehti, puhelin: petri.leppala(a)hel.fi Liitteet 1 Sijaintikartta 2 Ilmakuva 3 Lähtötiedot 4 Vuosaaren keskustan suunnitteluperiaatteet, päivitetty Kslk:n päätöksen mukaiseksi 5 Varjoisuusselvityksiä , täydennetty (2) 6 Vuorovaikutusraportti , asukastilaisuuden ( ) muistio ja asukastyöpajan ( ) muistio (2) 7 Mielipidekirjeet Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Ote Ne mielipiteensä esittäneet, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätösehdotus päättää

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (8) hyväksyä liitteen 4 mukaiset päivätyt Vuosaaren keskustan suunnitteluperiaatteet jatkosuunnittelun pohjaksi. antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin mielipiteisiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2, sekä kaupunkisuunnitteluviraston internet-sivuilla: kohdassa Päätöksenteko. Tiivistelmä Suunnitteluperiaatteet koskevat keskusta-aluetta, joka sijaitsee Vuosaaren metroaseman ympäristössä. Suunnitteluperiaatteet määrittelevät alueen tulevan täydennysrakentamisen tavoitteet, osoittavat mahdollisia uuden maankäytön alueita nykyisten tonttien ulkopuolelta ja linjaavat mahdollisia käyttötarkoitusten muutoksia. Suunnitteluperiaatteisiin on lisäksi koottu periaatteellisen tason suunnitteluohjeita ja tutkittavia kehityskohteita. Suunnitteluperiaatteet ohjaavat myöhemmin tapahtuvaa asemakaava- ja liikennesuunnittelua, joissa suunnitteluratkaisut tarkentuvat. Tavoitteena on esikaupunkikeskustan kehittäminen keskustamaiseksi ja rakentamisen lisääminen raideliikenteen yhteyteen täydennysrakentamisen keinoin. Helsingin kaupunki omistaa korttelialueet 54090, 54178, 54179, 54096, 54180/6-7, 54187/1 sekä tarkastelualueen LPA-, VP- ja LP-alueet. Korttelialueet 54180/8-12 ja ovat yksityisomistuksessa. Esittelijän perustelut Alueen lähtökohdat ja nykytilanne Suunnitteluperiaatteet ovat valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja oikeusvaikutteisen yleiskaavan mukaisia ja edesauttavat kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista. Nyt laaditut suunnitteluperiaatteet ovat uuden yleiskaavan tavoitteiden mukaisia. Alueella sijaitsee Vuosaaren Urheilutalo, Vuotalon kulttuurikeskus, Mosaiikkitorin pysäköintilaitos, Tehtaanpuiston yhteiskoulu, kauppakeskus Columbus ja palvelukeskus Albatrossi. Alueella on voimassa useita asemakaavoja (vuosilta ) ja niissä alue on merkitty K-, KTY-, YU-, AP-, LPA- ja LP-kortteleiksi. Osa

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (8) Suunnittelun vaiheet ja vuorovaikutus Viranomaisyhteistyö asemakaavoista on jäänyt toteuttamatta. Toteutumatta on kaikkia edellä mainittuja korttelityyppejä. Suunnitteluperiaatteiden valmistelun yhteydessä on tehty yhteistyötä seuraavien viranomaistahojen kanssa: kiinteistöviraston geotekninen osasto kiinteistöviraston tilakeskus kiinteistöviraston tonttiosasto opetusvirasto sosiaali- ja terveysvirasto varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunginkanslian aluerakentamisyksikkö. Mielipiteet Mielipidekirjeitä saapui 8 kpl. Lisäksi suullisia mielipiteitä on esitetty asukastilaisuudessa. Mielipiteet totesivat suunnitteluperiaatteiden olevan oikeansuuntaisia tiivistäessään keskustaa jalankulkuystävällisemmäksi. Palveluiden ja liiketilojen tarpeeseen ja menestykseen uskottiin laajasti, mutta samalla esitettiin huolia toimitilan määrän riittävyydestä ja kaupunginosalle tyypillisen vehreyden huomioimisesta massiivisessa rakentamisessa. Aromikujan alueen korkea rakentaminen herätti myös huolta katutason viihtyvyyttä vähentävänä mittakaavan, tuulisuuden ja varjoisuuden kasvattajana. Samalla kuitenkin todettiin, että suunnitteluperiaatteissa määritellyt sijainnit korkealle rakentamiselle ovat perusteltuja, mikäli sitä alueelle sijoitettaisiin. Mielipiteet on otettu huomioon suunnittelutyössä lähtötietomateriaalia päivittäen ja täydentäen. Suunnitteluperiaatteiden osalta tarkennuksia on tehty kävely-yhteyksiin, lukiorakennuksen monikäyttöisyyteen ja julkisen liikenteen saavutettavuuteen liittyen. Vastineet mielipiteisiin on esitetty vuorovaikutusraportissa. Mielipidekirjeet sekä vuorovaikutusraportti ovat liitteenä. Esittelijä Lisätiedot asemakaavapäällikkö Olavi Veltheim Petri Leppälä, arkkitehti, puhelin:

8 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (8) Liitteet Muutoksenhaku Otteet petri.leppala(a)hel.fi 1 Sijaintikartta 2 Ilmakuva 3 Lähtötiedot 4 Vuosaaren keskustan suunnitteluperiaatteet 5 Varjoisuusselvityksiä , täydennetty 6 Vuorovaikutusraportti , asukastilaisuuden ( ) muistio ja asukastyöpajan ( ) muistio 7 Mielipidekirjeet Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Ote Ne mielipiteensä esittäneet, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätöshistoria HEL T Ksv:n hankenumero 0579_9, karttaruutu Päätös Käsittely päätti panna asian kahdeksi viikoksi pöydälle Pöydälle Pöydällepanoehdotus: Jape Lovén: Pyydän asian kahdeksi viikoksi pöydälle. Esittelijä Lisätiedot asemakaavapäällikkö Olavi Veltheim Petri Leppälä, arkkitehti, puhelin: petri.leppala(a)hel.fi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (7) 226 Vuosaaren uuden lukion (Mosaiikkiraitti 2) asemakaavan muutosehdotus nro 12485 sekä sen asettaminen nähtäville HEL 2016-014143 T 10 03 03 Hankenumero 0579_11

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) 6 Uimarannantie 8, asemakaavaehdotus (nro 12432) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2015-012866 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 0576_1, karttaruutu 682499

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (6) 75 Hotelli Välimerenkatu 18, asemakaavan (nro 12496) HEL 2017-007739 T 10 03 03 Hankenumero 0846_12 Päätös päätti hyväksyä 13.2.2018 päivätyn asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) 5 Alppiharjun Harjuportin asemakaavaehdotus ja sen asettaminen nähtäville (nro 12460) (a-asia) HEL 2015-007839 T 10 03 03 Ksv 0858_3, karttaruutu 675497c Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 29/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 29/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 29/2016 1 (5) 3 Etelä-Haagan korttelin 29002 tontin 7 (Kauppalantie 27 29) asemakaavaehdotus (nro 12422) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2015-011519 T 10 03 03

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2019 1 (7) 149 Siltasaarenportin (Toinen linja 7 ja Siltasaarenkatu 13) asemakaavan muutosehdotus (nro 12543) ja sen asettaminen nähtäville HEL 2017-003471 T 10 03 03 Hankenumero

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (7) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_11 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (7) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_11 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1280-00/17 1 (7) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_11 HEL 2016-014143 20.1.2017 VUOSAAREN KESKUSTAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 229 Töölöntorin tilapäiset pysäköintijärjestelyt HEL 2013-006803 T 08 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6209-3 mukaiset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2016 Kokousaika 16:30-18:06 Kokouspaikka Lautakunnan sali, Kansakoulukatu 3 Läsnä Jäsenet Muut Rautava, Risto puheenjohtaja Soininvaara, Osmo varapuheenjohtaja Andersson,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1253-00/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL 2015-007362 19.5.2016 VUOSAAREN KESKUSTA, AROMIKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2016 1 (7) 300 Etelä-Haagan korttelin 29002 tontin 7 (Kauppalantie 27 29) asemakaavaehdotus (nro 12422) ja sen asettaminen nähtäville HEL 2015-011519 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (5) 205 Asukaspysäköinnin hinnan korottaminen vuosiksi 2018-2021 HEL 2017-002707 T 08 00 00 Päätös päätti nostaa asukaspysäköinnin hintaa vuoden 2018 alusta alkaen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (5) 50 Vallilanlaakson raitiotien asemakaava- ja asemakaavan muutosluonnos (sisältää liikennesuunnitelman luonnoksen) HEL 2017-009847 T 10 03 03 Hankenumero 5644_1

Lisätiedot

asemakaavan hyväksymisen jälkeen Samalla lautakunta esitti kaupunginhallitukselle

asemakaavan hyväksymisen jälkeen Samalla lautakunta esitti kaupunginhallitukselle Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (7) 6 Vanamotie 13 asemakaavaehdotus (nro 12436) ja sen asettaminen nähtäville HEL 2016-006119 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 4386_2, karttaruutu 676504 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (6) 202 Meilahden Töölöntullin asemakaavan muutosluonnos HEL 2016-014357 T 10 03 03 Hankenumero 5666_1 Päätös päätti hyväksyä 7.11.2017 päivätyn asemakaavan muutosluonnoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (7) 110 Sörnäistenniemen korttelin 10587 tonttien 1-3 ja 10 asemakaavan muutosehdotus (nro 12189) (b-asia) HEL 2012-016154 T 10 03 03 Ksv 2181_6, Capellan puistotie

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ euroa. kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ euroa. kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (6) 32 Laajasalossa sijaitsevan Deckerin huvilan asemakaavan (nro 12489) HEL 2013-016355 T 10 03 03 Hankenumero 5364_1 Päätös päätti hyväksyä 30.1.2018 päivätyn asemakaavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2015 1 (5) Päätöshistoria Ympäristölautakunta 04.08.2015 263 Kaupunginhallitus 11.05.2015 495 HEL 2014-012194 T 00 00 03 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti palauttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2016 1 (8) 287 Malminkartanon alueen (Rukkilanrinne 6) asemakaavaehdotus (nro 12414) ja sen asettaminen nähtäville HEL 2016-000439 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 0740_45,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/2016 1 (7) 438 Periaatteet käyttötarkoituksen muutoksille toimitiloista asumiseen kantakaupungin rajatulla alueella HEL 2016-012616 T 10 03 03 Ksv 4464_1, karttaruutu 667788-99

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (8) 200 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Herttoniemen sairaalan alueen tarkistetun asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen nro 12444

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1821_8 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1821_8 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1277-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1821_8 HEL 2016-007788 18.1.2017 MYLLYMATKANTIE 1, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Myllymatkantien varteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (6) 196 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle, Tanssin talon tarkistettu asemakaavan muutosehdotus (nro 12492) HEL 2017-000285 T 10 03 03 Hankenumero

Lisätiedot

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa. Helsingin kaupunki Esityslista 11/2017 1 (5) 8 Skatanniemi 10a ja b, tonttien 54327/2 ja 3 asemakaavan muuttaminen (nro 12453) (b-asia) HEL 2016-003957 T 10 03 03 Ksv 5544_1, karttaruutu 675509-10 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 27/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 27/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 27/2014 1 (5) 1 Kaupunkisuunnittelulautakunnan esitys Jätkäsaaren Terassitalokorttelin asemakaavan muutokseksi (nro 12272) (a-asia) Pöydälle 21.10.2014 HEL 2011-006089 T

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2018 1 (6) 390 Vallilanlaakson raitiotien asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus (nro 12531) ja sen asettaminen nähtäville (sisältää liikennesuunnitelman) HEL 2017-009847

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) 10 Kalasataman keskus 2, asemakaavaehdotus (nro 12438) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2016-006416 T 10 03 03 Ksv 2123_6 Päätösehdotus päättää asettaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (9) 96 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Itäkeskuksen Kauppakartanonkatu 16:n tarkistetun asemakaavan muutosehdotuksen nro 12443 hyväksymiseksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (6) 76 Bulevardi 14 asemakaavan muutosehdotus (nro 12498) ja sen asettaminen nähtäville HEL 2016-004833 T 10 03 03 Hankenumero 3221_7 Päätös päätti asettaa 13.2.2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (6) 5 Kanavakatu 14 asemakaavaehdotus (nro 12446) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2015-001868 T 10 03 03 Ksv 2481_4, karttaruutu 672498 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2014 1 (5) 1 Siltamäki, Pohjantähdentien alue, kymmenen pientalotontin asemakaavan (nro 12236) (b-asia) HEL 2012-011024 T 10 03 03 Ksv 0742_39, Pohjantähdentie 45, 46a,

Lisätiedot

Suunnittelualue ja viitesuunnitelman asemapiirros

Suunnittelualue ja viitesuunnitelman asemapiirros HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1302-00/17 Hankenro 0790_20 HEL 2016-004948 2.5.2017 1 (5) LAUTTASAARENTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Lauttasaarentien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) n tarkistettu esitys kaupunginhallitukselle Neitsytsaarentie 2-8 asemakaavan muuttamiseksi (nro 12429) HEL 2015-007771 T 10 03 03 Ksv 0592_8, karttaruutu 678507-679507

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2016 1 (6) 2 Kulosaaren ostoskeskuksen (Svinhufvudintie 1) asemakaavamuutoksen periaate (a-asia) Pöydälle 14.06.2016 HEL 2015-008157 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 0785_18,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1086_5 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1086_5 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1082-01/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1086_5 HEL 2011-010482 26.9.2016 TYÖNJOHTAJANKADUN KORTTELEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (8) 65 Lauttasaaren luoteisosan neljä tonttia (Luoteisväylä 14, Katajaharjuntie 2-4 ja Puistokaari 11) asemakaavan (nro 12511) HEL 2016-012672 T 10 03 03 Hankenumero

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 4001_2 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 4001_2 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1284-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 4001_2 HEL 2016-012437 13.3.2017 ARENTIPUISTON KULMAAN IKÄÄNTYVIEN PALVELUASUMISTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne - palvelukokonaisuus Asemakaavoitus 22.8.

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne - palvelukokonaisuus Asemakaavoitus 22.8. Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Asemakaavoituspalvelun tarkistettu esitys kaupunginhallitukselle, Kalasataman keskus 2, asemakaavan muuttamiseksi (nro 12438) HEL 2016-006416 T 10 03 03 Hankenumero 2123_6

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 06.05.2013 539 HEL 2013-000694 T 00 00 03 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3161_4 HEL osuutta kehitetään kävelykatuna.

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3161_4 HEL osuutta kehitetään kävelykatuna. HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1303-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3161_4 HEL 2017-003471 9.5.2017 SILTASAARENPORTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (8) 6 Aromikujan alueen asemakaavaehdotus (nro 12458) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2015-007362 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 0579_8, karttaruutu 677508

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (9) 56 Koirasaarentien ja Ilomäentien alueiden asemakaavan muutosehdotus (nro 12548) ja sen asettaminen nähtäville (sisältää liikennesuunnitelman) HEL 2016-000535

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (7) 2 Asteritien asemakaavaehdotus (nro 12448) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2011-003849 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 0101_1, karttaruutu 681499-681500

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 45 Tontin varaaminen Ramboll CM Oy:lle hotelliin suunnittelua varten (Pitäjänmäki, tontti 46080/12) HEL 2018-008714 T 10 01 01 00 Päätös varasi tontin Odyssey

Lisätiedot

Suunniteltu täydennysrakentamisen alue

Suunniteltu täydennysrakentamisen alue HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1289-00/17 Hankenro 0858_1 HEL 2016-013874 21.3.2017 1 (5) HELSINGINKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helsinginkujan varteen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1262-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL 2015-012866 26.8.2016 UIMARANNANTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 33/2014 1 (5) 7 Alppikylän tonttien 41298/4 ja 5 asemakaavan (nro 12292) (b-asia) HEL 2014-006690 T 10 03 03 Ksv 0742_43, Reppukatu 16 ja Alppikylänkatu 5, karttaruutu K7/P3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Ympäristölautakunta Ypst/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Ympäristölautakunta Ypst/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 317 Lausunto kaupunkisuunnitteluvirastolle Malmin tontin 38320/7, Latokartanontie 9, asemakaavan muutosehdotuksesta nro 12143, Päätös Käsittely päätti antaa

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0785_18 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0785_18 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1223-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0785_18 HEL 2015-008157 7.10.2016 KULOSAAREN OSTOSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2016 1 (6) 1 Kulosaaren kerrostaloalueen täydennysrakentamisen suunnitteluperiaatteet (a-asia) Pöydälle 14.06.2016 HEL 2015-012985 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 0785_16,

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL Oas /16 HAAGA, KAUPPALANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS

1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL Oas /16 HAAGA, KAUPPALANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL 2015-011519 13.4.2016 Oas 1241-00/16 HAAGA, KAUPPALANTIE 27 29 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue Osallistuminen ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 4 Veräjämäen Maaherrantien ympäristön asemakaavaehdotus (nro 12440) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2016-003580 T 10 03 03 Ksv 2241_1, karttaruutu

Lisätiedot

HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1269-00/16 Hankenro 2123_6 HEL 2016-006416 24.10.2016 1 (5) KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kalasataman keskuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0790_19 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0790_19 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1175-01/17 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0790_19 HEL 2013-008261 23.2.2017 SÄRKINIEMENTIE 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2014 1 (5) 4 Paloheinä, Pikkusuonkujan ympäristön suunnitteluperiaatteet (aasia) HEL 2013-012532 T 10 03 03 Ksv 0741_10, Pikkusuonkuja, karttaruutu G6 Päätösehdotus päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2014 1 (7) 383 Kaupunkisuunnittelulautakunnan esitys Pohjoinen Hesperiankatu 15 asemakaavan muutokseksi (nro 12315) HEL 2012-009892 T 10 03 03 Ksv 0961_7, Pohjoinen Hesperiankatu

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 5314_1 HEL IDA AALBERGIN TIE 1, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 (5) Ksv:n hankenro 5314_1 HEL IDA AALBERGIN TIE 1, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) 11.3.2016 Ksv:n hankenro 5314_1 HEL 2015-007820 Oas 1236-00/16 IDA AALBERGIN TIE 1, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ida Aalbergin tie 1:n tonttia täydennetään uusilla asuinkerrostaloilla.

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 1541_8 HEL Oas /16 TÄHTITORNINKATU 16 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 (5) Ksv:n hankenro 1541_8 HEL Oas /16 TÄHTITORNINKATU 16 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TÄHTITORNINKATU 16 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue 1 (5) Ksv:n hankenro 1541_8 HEL 2015-010121 9.2.2016 Oas 1232-00/16 Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/2016 1 (6) 411 Jalankulkijan kantakaupunki HEL 2016-011208 T 08 00 04 Ksv 4465_1 Päätös päätti hyväksyä liitteen 1, 22.11.2016 päivätyn, kartan mukaisen kantakaupungin

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 0953_2 HEL 2016-003052 7.4.2016 Oas 1239-00/16 KORTTELEIDEN 10575 JA 10576 ASEMAKAAVAN MUUTOS

1 (5) Ksv:n hankenro 0953_2 HEL 2016-003052 7.4.2016 Oas 1239-00/16 KORTTELEIDEN 10575 JA 10576 ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEIDEN 10575 JA 10576 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue 1 (5) Ksv:n hankenro 0953_2 HEL 2016-003052 7.4.2016 Oas 1239-00/16 Hermannin rantatien,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (7) 171 Periaatteet käyttötarkoituksen muutoksille toimitiloista asumiseen kantakaupungin rajatulla alueella HEL 2016-012616 T 10 03 03 Ksv 4464_1, karttaruutu 670490x10

Lisätiedot

HEL WÄINÖ AALTOSEN TIE 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HEL WÄINÖ AALTOSEN TIE 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1275-00/17 Hankenro 5344_2 HEL 2016-013448 17.1.2017 1 (5) WÄINÖ AALTOSEN TIE 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kulosaaressa Itäväylän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (8) 147 Kaupunkisuunnittelulautakunnan esitys Fallkullan kiilan alueen asemakaavaksi ja asemakaavan muutokseksi (nro 12380) HEL 2015-002917 T 10 03 03 Ksv 4004_1,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (9) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (9) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2019 1 (9) 253 Kallvikintien suunnitteluperiaatteet HEL 2017-013137 T 10 03 03 Hankenumero 0592_14 Päätös päätti hyväksyä liitteen nro 3 mukaiset 16.4.2019 päivätyt Kallvikintien

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 LUONNOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA NRO xxxxxx PÄIVÄTTY xx.xx.2015 Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 Kaavan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0567_7 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0567_7 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1245-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0567_7 HEL 2015-010879 9.5.2016 PITÄJÄNMÄKI, STRÖMBERGINTIE 4, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (6) 2 Kaupunkisuunnittelulautakunnan esitys Fallkullan kiilan alueen asemakaavaksi ja asemakaavan muutokseksi (nro 12380) (a-asia) HEL 2015-002917 T 10 03 03 Ksv

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (7) 178 Eteläisen Postipuiston, asemakaavan muutosluonnos HEL 2014-000497 T 10 03 03 Hankenro 0874_2 Päätös päätti hyväksyä 24.10.2017 päivätyn asemakaavan muutosluonnoksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1252-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL 2016 004230 19.5.2016 SÄÄTALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (7) 274 Kaupunkisuunnittelulautakunnan tarkistettu esitys Jätkäsaaren Saukonlaituri länsi -alueen asemakaavaksi ja asemakaavan muutokseksi (nro 12270) HEL 2013-009388

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 32/2017 1 (5) Päätöshistoria 11.09.2017 815 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 11.09.2017 Pöydälle päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Maria Ohisalon ehdotuksesta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (10) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (10) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (10) 42 Kaupunkisuunnittelulautakunnan esitys kaupunginhallitukselle, Etelä-Haagan korttelin 29002 tontin 7 (Kauppalantie 27-29) tarkistettu asemakaavaehdotus (nro

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti Helsingin kaupunki Esityslista 7/2017 1 (6) Päätöshistoria Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.02.2017 104 Ksv:n hankenumero 4845_1, karttaruutu 6676500-02 Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti asettaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (9) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (9) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (9) 138 Paloheinä, Pikkusuonkujan ympäristön suunnitteluperiaatteet HEL 2013-012532 T 10 03 03 Ksv 0741_10, Pikkusuonkuja, karttaruutu G6 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 0740_43 HEL Oas /16 IDA AALBERGIN PUISTON LÄNSIOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

1 (5) Ksv:n hankenro 0740_43 HEL Oas /16 IDA AALBERGIN PUISTON LÄNSIOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 (5) Ksv:n hankenro 0740_43 HEL 2015-013800 19.1.2016 Oas 1230-00/16 IDA AALBERGIN PUISTON LÄNSIOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue Ida Aalbergin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (10) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (10) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2016 1 (10) 238 Kulosaaren ostoskeskuksen (Svinhufvudintie 1) asemakaavamuutoksen periaate HEL 2015-008157 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 0785_18, karttaruutu 674500-675500

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 8 Vartioharjun Linnavuorenpuiston asemakaavaehdotus (nro 12435) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2016-000206 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 1482_4 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ uusi valtuustostrategia on hyväksytty.

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ uusi valtuustostrategia on hyväksytty. Helsingin kaupunki Esityslista 38/2016 1 (5) 7 Periaatteet käyttötarkoituksen muutoksille toimitiloista asumiseen kantakaupungin rajatulla alueella (a-asia) HEL 2016-012616 T 10 03 03 Ksv 4464_1, karttaruutu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (6) 1 Stansvikinkallion (Laajasalo, Kruunuvuorenranta) asemakaavaehdotus (nro 12410) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2015-004954 T 10 03 03 Ksv 1665_1,

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Kaavakartta nro 12408 Hankenro 1541_8 HEL 2015-010121 27.9.2016 1 (4) VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Tähtitorninkatu 16 18, asemakaavan muutos (nro 12408) Vuorovaikutusraportin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1268-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL 2014-011588 4.10.2016 LEPPÄSUONKATU 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/2015 1 (5) 496 Helsingin kaupungin viherkattolinjaus HEL 2012-013805 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti antaa liitteenä 1 olevan Helsingin kaupungin viherkattolinjauksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Asemakaavaosasto

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Asemakaavaosasto Helsingin kaupunki 1 (5) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NRO 1176-00/14 HAKANIEMENRANNAN JA MERIHAAN YMPÄRISTÖN SUUNNITTELU KÄYNNISTYY HEL 2013-002028 T 10 03 03 Ksv 1611_1 Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (7) 398 Ryj / Valtuutettu Ilkka Taipaleen aloite maksuttoman joukkoliikenteen kokeilusta HEL 2012-008629 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunginhallitus Itä-Pasilan Allianssin tonttia 17023/2 ja tontin itäpuolista katu- ja puistoaluetta koskevasta asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12077) HEL

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1287-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL 2015-007184 15.3.2017 MAUNUNNEVANTIE 3, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Kaavakartta nro 12408 Hankenro 1541_8 HEL 2015-010121 27.9.2016, täydennetty 18.5.2017 1 (5) VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Tähtitorninkatu 16 18, asemakaavan muutos

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1250-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL 2016 000798 2016-00439 19.5.2016 MALMINKARTANO, RUKKILANRINNE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 66 Helsinginkadun pyörä- ja raitiotiejärjestelyt HEL 2013-002235 T 08 01 02 hankenro 0926_8 Päätös päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2014 1 (8) 361 Kaupunkisuunnittelulautakunnan esitys Viikin monitoimitalon ja Viikin kentän alueen asemakaavan muutokseksi (nro 12282) HEL 2013-006633 T 10 03 03 Ksv 0828_1,

Lisätiedot

KOIRASAARENTIEN JA ILOMÄENTIEN ALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. liittyvistä kaavamuutoksista Yliskylässä.

KOIRASAARENTIEN JA ILOMÄENTIEN ALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. liittyvistä kaavamuutoksista Yliskylässä. 1 (7) 26.2.2016 Ksv:n hankenro 4388_1 HEL 2016-000535 Oas 1234-00/16 KOIRASAARENTIEN JA ILOMÄENTIEN ALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koirasaarentielle ja Ilomäentielle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Esityslista 37/2016 1 (7) 3 Sokos Asema-aukion (Asema-aukio 2) asemakaavaehdotus (nro 12425) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2015-000735 T 10 03 03 Ksv 0888_19, karttaruutu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0601_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0601_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1220-01/16 1 (6) LOHINIEMENRANTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma korvaa aiemmin 18.8.2015 päivätyn suunnitelman.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1244-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL 2015-002929 26.4.2016 KÖYDENPUNOJANKATU 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

rakennusoikeutta lisätään n k-m2.

rakennusoikeutta lisätään n k-m2. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1292-00/17 Hankenro 0953_4 HEL 2015-011261 4.4.2017 1 (5) KORTTELIN 10599 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välittömästi Kalasataman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (6) 157 Kuninkaantammen länsiosan katusuunnitelmien HEL 2017-009139 T 10 05 02 Päätös Käsittely päätti hyväksyä seuraavat katusuunnitelmat: Maisemamaalauksenkatu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2015 1 (6) 5 Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteet (a-asia) HEL 2012-016144 T 10 03 02 01 Ksv 1086_3 Päätösehdotus päättää hyväksyä esityslistan liitteen 3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (6) 180 Nihdin (Sörnäinen) asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus (nro 12576) ja sen asettaminen nähtäville (sisältää liikennesuunnitelman) HEL 2017-009930 T 10

Lisätiedot