Tilausvastaavan info. Tästä tilausvastaavien infosta löytyy kaikki tarvitsemasi tieto yhteistyösopimuksesta Teamprintin ja seurasi välillä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilausvastaavan info. Tästä tilausvastaavien infosta löytyy kaikki tarvitsemasi tieto yhteistyösopimuksesta Teamprintin ja seurasi välillä."

Transkriptio

1 Tilausvastaavan info Tästä tilausvastaavien infosta löytyy kaikki tarvitsemasi tieto yhteistyösopimuksesta Teamprintin ja seurasi välillä.

2 Tilausvastaavien tapaaminen Tilausvastaava on se henkilö joukkueesta, joka vastaa joukkueen seuratekstiilitilauksista. Yleensä henkilö on joukkueenjohtaja, mutta ei välttämättä. Tilausvastaava on myös se henkilö, johon Teamprint on yhteydessä joukkuetta koskevassa asiassa. Jokaisella seuran joukkueella tulee olla ainakin yksi tilausvastaava mutta tilausvastaavia voi olla myös useampia. Teamprint järjestää joka sopimuskauden alussa seuran kaikille joukkueenjohtajille yhteisen tapaamisen, jossa käydään läpi tulevan kauden tapahtumat. Tapaamisia on 3-vuotsien sopimuksen aikana siis kolme. Tapaaminen tapahtuu joko Teamprintin tiloissa Kokkolassa tai seuran luona. On tärkeää, että paikalla tapaamisessa ovat kaikki seuran tilausvastaavat, jotta he tietävät mitä tuleman pitää ja jotta he osaavat informoida joukkueita ja vanhempia oikein. Tilausvastaavien tapaamisessa käsitellään seuraavia asioita, riippuen siitä mikä sopimuskausi on aluillaan: 1. Tuotteet ja niiden aikataulut 2. Tilausvastaavan kauppa 3. Fanikauppa 4. (Sopimus) 5. (Edellinen kausi) Uutiskirjeet Teamprint viestii joukkueiden kanssa lähinnä uutiskirjeiden avulla. Uutiskirjeet lähetetään joukkueen tilausvastaavalle sähköpostiin. Uutiskirjeissä kerrotaan tärkeistä aikatauluista ja muusta joukkuetta koskevasta tiedosta. Uutiskirjeitä tulee kauden aikana ja ne pitävät tilausvastaavan hyvin ajan tasalla tulevasta. On tärkeää, että tilausvastaava lukee uutiskirjeet kunnolla, jotta yhteistyö sujuu mahdollisimman hyvin.

3 Teamprint peliasu Peliasu, jolla joukkueenne pelaa seuraavat kolme vuotta on nimeltään Teamprint peliasu. Seura on itse suunnitellut peliasunsa väriä ja kuvioita myöden yhdessä Teamprintin peliasusuunnittelijoiden kanssa. Teamprint peliasu valmistuu alusta loppuun Teamprintin tiloissa Kokkolassa. Peliasu valmistuu sublimaatiotekniikalla mikä tarkoittaa, että väri painetaan polyesterkankaan sisään käyttäen korkeaa lämpötilaa ja tämä tekee peliasusta todella kestävän! Peliasun painatuksille onkin 100 % takuu sillä olemme niin varmoja siitä, etteivät ne hankaa pelaajia tai mene pesussa pilalle. Painatuksista ja merkkauksista ei myöskään tule lisäkustannuksia, joten peliasuun kannattaa myydä mahdollisimman paljon mainoksia, sillä niistä kertyy varoja seuralle. Joman seuratekstiilit Teamprint toimittaa Joman seuratekstiilit, joilla joukkueenne nyt harjoittelevat ja matkustavat! Espanjalainen Joma on seuravaatevalmistaja, jonka tuotteissa moni huippuseurakin pelaa. Joman varastosaldot ovat Pohjois-Euroopan parhaimpia, ja siksi olemmekin valinneet toimittaa juuri Joman tuotteita. Tuotteiden hinta-laatusuhde on myös hyvä. Teamprint tekee Joman seuratekstiileihin korkealaatuiset merkkaukset ja painatukset uusia tekniikoita käyttäen omissa tiloissaan ja joukkueet saavatkin seuratekstiilinsä hyvissä ajoin ennen pelien alkua valmiiksi painettuina. Huomio! Joman varastosaldot vaihtelevat kuten kaikkien urheilutuotetoimittajien ja tähän me Teamprintillä emme juuri voi vaikuttaa. Joman varastosaldot ovat kuitenkin parhaimmat Pohjois-Euroopassa. Neuvomme seuroja tilaamaan tuotteita hyvissä ajoin, jotta varastosaldot olisivat mahdollisimman hyvät. Huomioikaa, että mikäli Joman varastosta pääsee loppumaan jokin tuote hetkellisesti pyrkii Joma täydentämään varastonsa välittömästi. Teamprint ilmoittaa mahdollisista viivästymisistä tilausvastaavalle aina.

4 S M L XL Sovitus Teamprint järjestää kauden alussa sovitustilaisuuden, jossa pelaajat sovittavat Teamprint peliasun ja Joman seuratekstiilejä selvittääkseen omat kokonsa. Pelaajat sovittavat kuutta tuotetta ja tämän avulla selviää kaikki hinnaston tuotteiden koot, joten uusilta sovituksilta vältytään myös kauden aikana tulevien tilausten kohdalla. Sovitustilaisuus järjestetään Teamprintin tiloissa ja pelaajat käyvät joko itse tai vanhempiensa kanssa sovittujen arkiviikkojen aikana sovittamassa tuotteita, silloin kun heille sopii. Teamprintin henkilökunta on paikalla ja avustaa sovituksissa.

5 Tuotesetti Tuotesetti on Teamprint peliasusta ja Joman seuratekstiileistä koottu setti tekstiilejä. Tilausvastaava voi joko itse päättä millaisen setin hän haluaa, että joukkueelle tilataan tai päätöksen voi myös tehdä yhdessä vanhempien tai muun joukkueenjohdon kanssa. Tuotesetti kattaa ne tuotteet, mitä joukkue haluaa tilata itselleen kootusti. Tämä siis tarkoittaa, että tuotesetin tuotteet löytyvät joukkueen jokaiselta jäseneltä. Näin joukkueen yhtenäisyys on taattu. Joukkueen tuotesetti päätetään sovitustilaisuuden jälkeen kun on nähty, mitä tuotteita on tarjolla. Jokainen joukkueen jäsen voi tuotesetin ulkopuolelta tietenkin tilata myös muita tuotteita. Harjoitus Matkustus yhteensä yhteensä 73,70 74,90 HINNAT SISÄLTÄVÄT MERKKAUKSEN.

6 Tilausvaihtoehdot Kun yhteisestä tuotesetistä on sovittu, voi tilausvastaava toimia kahdella eri tavalla 1. Tilausvastaava ilmoittaa vanhemmille ja pelaajille, mitkä ovat yhtenäiset seuratekstiilit ja tekee koko joukkuetta koskevan tilauksen tilausvastaavan kaupassa. Tämän jälkeen voivat vanhemmat itse käydä fanikaupassa ostoksilla, mikäli he haluavat lapselleen vielä muita tuotteita tai muille perheenjäsenille esim. seuran vapaa-ajan tuotteita. Fanikaupan valikoima on eri kuin tilausvastaavan kaupan mutta Joman seuratekstiilejä löytyy kummastakin kaupasta, koska näitä halutaan tarjota myös seuran faneille ja pelaajien taustajoukoille. Huomioikaa, että fanikaupan Joma seuratekstiilit ovat hieman hintavampia johtuen yksittäistilauksista. 2. On myös mahdollista, mikäli tilausvastaava itse niin haluaa, että tilausvastaava lähettää vanhemmille alla olevan tilauslistan ja linkin hinnastoon. Tilauslistaan vanhemmat merkitsevät, mitä hinnaston tuotteita he haluavat tilata pelaajalle tai itselleen sovitun tuotesetin lisäksi. Tilausvastaava ilmoittaa päivämäärän, jolloin hän haluaa lomakkeet täytettyinä itselleen ja tekee tämän jälkeen tilauksen tilausvastaavan kaupassa kootusti. Tämä vie toki tilausvastaavalta hieman enemmän aikaa mutta perheet saavat halua mansa tuotteet halvemmalla kuin verkkokaupasta. Emme suosittele, että vanhemmat ja pelaajat kuluttavat tilausvastaavan aikaa kauden aikana ripotellen tulevien tilausten kanssa vaan, että kaikki tilaukset tehdään kerralla. Näin säästyy aikaa ja vaivaa. Mutta joukkueet toimivat tietenkin haluamallaan tavalla.

7 Tilausvastaavan kauppa Yhteistyösopimuksen myötä tilausvastaavalle on tehty oma kauppa. Kaupasta löytyy kaikki tilausvastaavan tarvitsema tieto, esimerkiksi myös tämä infopaketti! Kaupassa tilausvastaava tekee joukkueen seuratekstiilitilaukset. Kaupasta löytyy siis Teamprint peliasut ja Joman seuratekstiilit. Tilausvastaavan kauppaan kirjaudutaan salasanalla, joka toimitetaan joukkueelle kun kauppa on valmis. Kaupan tilaukset tehdään koko joukkueelle samalla kertaa kauden alussa, mutta voi tilauksia tietenkin tehdä myös kauden aikana. Koska kyseessä on seuran sisäisiä ostoja varten tehty kauppa ovat sen hinnat hieman edullisempia kuin alla olevan verkkokaupan, jossa myydään yksittäisiä tuotteita suoraan kuluttajalle. Fanikauppa (seuran varainhankinta) Yhteistyösopimuksen myötä seurallenne on tehty fanikauppa. Fanikauppa on seuran varainhankintaa varten. Fanikaupassa myydään seuran fanituotteita, vapaa-ajan tuotteita ja Joman seuratekstiilejä. Kauppa on tarkoitettu seuran faneja, pelaajien taustajoukkoja mutta miksei myös pelaajia varten. Jokaisesta fanikaupan ostosta kertyy seuralle varoja seuratoimintaan, joten kaupasta kannattaa tietenkin kertoa mahdollisimman monelle!

8 Tilauskäytäntö myöhästymisissä Joman seuratekstiilit 1. Ilmoitamme teille uuden toimitusajan puuttuville tuotteille mahdollisimman pian. 2. Mikäli olette tilanneet 20 verryttelytakkia ja Joman varastossa onkin esim. enää 18 verryttelytakkia jäljellä, lähetämme tuotteen kun kaikki 20 verryttelytakkia on saatavilla. Haluamme, että koko joukkue saa saman tuotteen yhtä aikaa. 3. Mikäli Joma ei saa tuotetta varastoonsa ja meille lähetettäväksi 2 kuukauden sisällä, ilmoitamme asiasta teille ja teillä on mahdollisuus perua tilaus tai tilata tilalle jokin muu tuote. Tuotteet saapuvat yleensä ilmoitettua aikataulua nopeammin. 4. Ilmoitamme teille välittömästi kun jälkitilauksessa ollut tuote on saapunut meille ja teemme merkkaukset saman päivän aikana. 5. Kaikki muut tilaamanne tuotteet saapuvat teille ajallaan, mikäli muutoin ei ilmoiteta. Teamprint peliasu Teamprint peliasun kohdalla myöhästymisiä ei pitäisi tulla toimituksiin sillä tämä tuote valmistuu alusta loppuun omassa tuotannossamme ja pystymme seuraamaan tuotantoprosessia alusta toimitukseen saakka.

HINNASTO. Kempeleen Kirin seuratuotteiden mallisto kausille

HINNASTO. Kempeleen Kirin seuratuotteiden mallisto kausille HINNASTO Kempeleen Kirin seuratuotteiden mallisto kausille 2017-2020. TEAMPRINT PELIASUT Hinnat Kempeleen Kirin peliasuille kausille 2017-2020. PELILIIVI KOTI - Koot 140-XXL - Hinta sisältää kaikki painatukset

Lisätiedot

HINNASTO. KPV seuratuotteiden mallisto kausille

HINNASTO. KPV seuratuotteiden mallisto kausille HINNASTO KPV seuratuotteiden mallisto kausille 2017-2021. TEAMPRINT PELIASUT Hinnat KPV peliasuille kausille 2017-2021. PELIPAITA - Koot 100cm - XXL - Hinta sisältää kaikki painatukset 29,00 SHORTSIT -

Lisätiedot

HINNASTO. SOPA:n seuratuotteiden mallisto kausille

HINNASTO. SOPA:n seuratuotteiden mallisto kausille HINNASTO SOPA:n seuratuotteiden mallisto kausille 2017-2020. TEAMPRINT PELIASUT Hinnat SOPA:n peliasuille kausille 2017-2020. Pelipaita 50,00 Housupussi 35,00 Sukat 17,50 kuviolla/ logolla Nimilappu 4,50

Lisätiedot

HINNASTO. KPV:n seuratuotteiden mallisto kausille

HINNASTO. KPV:n seuratuotteiden mallisto kausille HINNASTO KPV:n seuratuotteiden mallisto kausille 2018-2021. TEAMPRINT PELIASUT Hinnat KPV:n peliasuille kausille 2018-2021. PELIPAITA - Koot 100cm - XXL - Hinta sisältää kaikki painatukset 29,00 SHORTSIT

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO- PELIASUT 2014-15

JÄÄKIEKKO- PELIASUT 2014-15 PRO HOCKEY -MALLISTO JÄÄKIEKKO- PELIASUT 2014-15 Maria Sundelin Vaasan Sport Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan Pelipaidat painatuksineen,

Lisätiedot

PESÄPALLOASUT 2015. Juha Levonen. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan

PESÄPALLOASUT 2015. Juha Levonen. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan PESÄPALLOASUT 2015 Juha Levonen Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan MALLI 406 MALLI 407 Pesäpalloasut 2015 3 MALLI 408 MALLI 409 4 Pesäpalloasut 2015 MALLI 410 MALLI

Lisätiedot

VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015

VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015 VJS:n varusteohje & seuramallisto 2014-2015 YLEISTÄ Hyvän seurahengen kannalta on tärkeää huolehtia joukkueiden ja pelaajien yhteenkuuluvuuden tunteesta. Näkyvä ja oleellinen perusta tälle on seuran ja

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus 1 JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus Salon Kiekkohait ry Tämä ohje kuvaa seuran joukkueenjohtajan tehtävät ja vastuut PÄIVITETTY 27.3.2014 Ohjeen päivitysvastuu: seurasihteeri 2 Sisältö JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

Varustetilaus - Seuravarusteet - ColoSport

Varustetilaus - Seuravarusteet - ColoSport Varustetilaus - Seuravarusteet - ColoSport Joukkueet tilaavat seuravarusteet suoraan SportSolutions Finlandin kautta. Myös laskutus suunnataan suoraan joukkueelle. Tällöin joukkueen on itse huolehdittava

Lisätiedot

TILAUSVIHKO. Nimi: Käyttäjätunnus: Salasana: Myyntiaika:

TILAUSVIHKO.  Nimi: Käyttäjätunnus: Salasana: Myyntiaika: TILAUSVIHKO Nimi: Käyttäjätunnus: Salasana: Myyntiaika: www.gutz.fi NÄIN SE TOIMII 1. KERÄÄ TILAUKSET Nyt on aika kerätä tilaukset, tilausvihkon, kuvaston ja kotisivun avulla. Ole huolellinen ja repäise

Lisätiedot

HINNASTO. TUS seuratuotteiden mallisto kausille

HINNASTO. TUS seuratuotteiden mallisto kausille HINNASTO TUS seuratuotteiden mallisto kausille 2017-2018. SUBLIMAATIOPELIASUT Hinnat TUS sublimaatiopeliasuille kausilla 2017-2018. PELIPAITA - Koot 100cm - XXL - Hinta sisältää kaikki painatukset 1005

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus 1 JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus Salon Kiekkohait ry Tämä ohje kuvaa seuran joukkueenjohtajan tehtävät ja vastuut PÄIVITETTY 18.4.2019 Ohjeen päivitysvastuu: toiminnanjohtaja 2 Sisältö JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO- PELIASUT PRO HOCKEY -MALLISTO. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan. Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry

JÄÄKIEKKO- PELIASUT PRO HOCKEY -MALLISTO. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan. Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry PRO HOCKEY -MALLISTO JÄÄKIEKKO- PELIASUT Maria Sundelin Vaasan Sport Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan MALLI 501 MALLI 502 2 MALLI

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO- PELIASUT PRO HOCKEY -MALLISTO. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan. Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry

JÄÄKIEKKO- PELIASUT PRO HOCKEY -MALLISTO. Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan. Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry PRO HOCKEY -MALLISTO JÄÄKIEKKO- PELIASUT Maria Sundelin Vaasan Sport Sirpa Pöyhönen Oulun Kärpät 46 ry Nopeaa ja luotettavaa palvelua seuroille ja joukkueille jo 20 vuoden ajan MALLI 50 MALLI 502 Laadukas

Lisätiedot

SUBLIMAATIOPELIASUT. Hinnat sublimaatiopeliasuille kausilla Toimitusaika 2-3 viikkoa. Merkkaukset sisältyvät peliasun

SUBLIMAATIOPELIASUT. Hinnat sublimaatiopeliasuille kausilla Toimitusaika 2-3 viikkoa. Merkkaukset sisältyvät peliasun HINNASTO Kempeleen Kirin seuratuotteet kausilla 2017 2019. Hinnastossa on ilmoitettu jokaisen tuotteen tilauskoodi, jota käytetään tilauslomakkeessa tilauksen yhteydessä. Tuotteet löytyvät myös seurakaupasta

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Seuramallisto 2014. NVO - Naantalin Voimistelijat. yhteistyössä

Seuramallisto 2014. NVO - Naantalin Voimistelijat. yhteistyössä Seuramallisto 2014 NVO - Naantalin Voimistelijat yhteistyössä Stadium Team Sales ja NVO Naantalin Voimistelijat esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti

Lisätiedot

www.lionsverkkokauppa.fi

www.lionsverkkokauppa.fi 1 www.lionsverkkokauppa.fi Tervetuloa tilaamaan verkkokaupan kautta joulukortteja tilaamalla maailma muuttuu askeleen paremmaksi. OHJEEN SISÄLTÖ 2 OHJEEN SISÄLTÖ 2 MUUTAMA HUOMIOITAVA ASIA 3 KIRJAUTUMINEN

Lisätiedot

Seuramallisto 2013. PIF - Salibandy. yhteistyössä

Seuramallisto 2013. PIF - Salibandy. yhteistyössä Seuramallisto 2013 PIF - Salibandy yhteistyössä Stadium Team Sales ja PIF Salibandy esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi;

Lisätiedot

Seuran pyrkimyksenä on saada mahdollisimman paljon nuoria ja aikuisia aktivoitua liikunnan pariin.

Seuran pyrkimyksenä on saada mahdollisimman paljon nuoria ja aikuisia aktivoitua liikunnan pariin. Koijärven Kunnon toimintalinja (22.8.2017 VPH) 1. Toiminta-ajatus Koijärven Kunto ry (KOIKU) on, vuonna 1937 perustettu, lentopalloon ja beach-volleyhin erikoistunut yleisseura. KOIKU tarjoaa lentopallon

Lisätiedot

Varastohotellin käyttöohjeet Voit halutessasi vaihtaa kieltä 2. Lisää käyttäjätunnus 3. Lisää salasana 4.

Varastohotellin käyttöohjeet Voit halutessasi vaihtaa kieltä 2. Lisää käyttäjätunnus 3. Lisää salasana 4. Varastohotellin käyttöohjeet www.varastohotelli.fi 1. Voit halutessasi vaihtaa kieltä 2. Lisää käyttäjätunnus 3. Lisää salasana 4. Paina Kirjaudu Tuotteiden haku ja tilauksen teko Voit hakea tuotteita

Lisätiedot

Valitse etusivulta oma piirisi

Valitse etusivulta  oma piirisi Valitse etusivulta www.resultcode.fi oma piirisi Kirjaudu tunnuksillasi tilaa unohtuneet tunnukset tekstiviestillä sähköpostilla Pikalinkit Suoralinkit sarjoihin ja joukkueisiin Omat roolit seurassa/joukkueessa

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

PAPERI JA PESUAINEKUVASTO 2019

PAPERI JA PESUAINEKUVASTO 2019 aperitukkuri.fi PAPERI JA PESUAINEKUVASTO 2019 Pehmeät lambit Lambi wc-paperi 36 rullaa Ylellistä pehmeyttä! Lambi Sensitive on pehmein ja vahvin kaikista Lambi wc-papereista. 4-kerroksinen ja 150 arkkia

Lisätiedot

HINNASTO. Loimaan Hurrikaani seuratuotteiden mallisto kausille

HINNASTO. Loimaan Hurrikaani seuratuotteiden mallisto kausille HINNASTO Loimaan Hurrikaani seuratuotteiden mallisto kausille 2018-2021. SUBLIMAATIOPELIASUT Hinnat Hurrikaani sublimaatiopeliasuille kausilla 2017-2020. PELIPAITA - Koot 100cm - XXL - Hinta sisältää kaikki

Lisätiedot

VOLVO TYÖASUT, VERKKOPORTAALI TILAUS

VOLVO TYÖASUT, VERKKOPORTAALI TILAUS VOLVO TYÖASUT, VERKKOPORTAALI TILAUS TILAUKSEN TEKEMINEN Ennen kuin alat tilata... sivut 2 6 Tilauksen luominen... sivut 7 22 2015-02-18 ENNEN KUIN ALAT TILATA Tämä verkkopohjainen tilausratkaisu perustuu

Lisätiedot

Seuramallisto Lempäälä Shotokan. yhteistyössä

Seuramallisto Lempäälä Shotokan. yhteistyössä Seuramallisto 2017 Lempäälä Shotokan yhteistyössä Stadium Team Sales ja Lempäälä Shotokan esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi;

Lisätiedot

Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan!

Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan! LePa P03 varusteet Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan! Parasta seurallesi Me Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

ÄF-Kesport Niskanen kuvasto 2011

ÄF-Kesport Niskanen kuvasto 2011 PELIASUT JA VARUSTEPOLITIIKKA, KAUSI 2011 Huiman ja Urhon jalkapallo sekä Fc Keitelejazz ovat sitoutuneet tekemään yhteistyötä Äänekoski Futaa 2011-2015 hankkeen muodossa. Ensisijainen tavoite kaikessa

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen Verkkokaupan ohje Alkutieto Verkkokaupan tarkoitus on helpottaa Scanlase asiakkaiden tilaamisprosessia kun asiakkaat tarvitsevat tuotteita. Verkkokaupan ollessa pois toiminnasta tilaukset tulee tehdä puhelimitse

Lisätiedot

Turnaustoimisto aukeaa viim. 30min ennen päivän ensimmäisiä pelejä ja sulkeutuu viimeisten pelien jälkeen.

Turnaustoimisto aukeaa viim. 30min ennen päivän ensimmäisiä pelejä ja sulkeutuu viimeisten pelien jälkeen. Tallink Floorball 2017 INFO 19-21.5.2017 TÄRKEÄÄ TIETOA TURNAUKSESTA Ottelupaikka: Tallink Tennisekeskus, Osmussaare 7 Turnaustoimisto: Turnaustoimisto sijaitsee ottelupaikalla Tallink Tennisekeskus, 2

Lisätiedot

SEJO OY VERKKOKAUPAN OHJEET: Tässä linkki verkkokauppamme sivustolle

SEJO OY VERKKOKAUPAN OHJEET: Tässä linkki verkkokauppamme sivustolle SEJO OY VERKKOKAUPAN OHJEET: Tässä linkki verkkokauppamme sivustolle http://verkkokauppa.sejo.fi/ Voit selailla verkkokauppamme tuotteita ilman kirjautumista, mutta tilaamiseen tarvitset omat tunnukset.

Lisätiedot

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinnassa on neljän tyyppisiä dokumentteja: Tilaukset, laskut, lähetykset ja hyvityslaskut, Tilaus on ensimmäinen dokumentti, jonka joko ostaja on luonnut

Lisätiedot

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net Valitse sopivin verkkokauppa. Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot* *Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot tekevät osoitekorttien ja seurantatunnusten

Lisätiedot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot 2007 Mihin näitä tarvitaan? Luo suuntaviivat tulevalle ja ohjaa toiminnan kehittämistä Linjaa seuran tavoitteet Linjaa seuran periaatteet Ohjeistaa toimintaa On

Lisätiedot

Ohjeet kirjautumiseen verkkokauppaan:

Ohjeet kirjautumiseen verkkokauppaan: Ohjeet kirjautumiseen verkkokauppaan: 1. 1. Sinulla on jo tunnukset 2. Vanha asiakas, mutta ei tunnuksia 3. Uusi asiakas Jos sinulla on tunnukset, mene kohtaan kirjaudu, lisää sähköpostiosoite ja salasana.

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

MultiWeb Sähköinen tilausjärjestelmä. Luottamuksellinen

MultiWeb Sähköinen tilausjärjestelmä. Luottamuksellinen MultiWeb Sähköinen tilausjärjestelmä Pikaohje v.1.5 Luottamuksellinen 2 / 9 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Kirjaudu sisään... 3 3. Rakenne... 4 3.1. Etusivu... 4 3.2. Toimintopalkki... 5 4. Tuotteiden

Lisätiedot

TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat

TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat Joukkueenjohtajan vastuut Joukkueenjohtajan vastuulla on huolehtia toimenkuvakartassa määriteltyjen tehtävien suorittamisesta vuosikellon tai seuran johdon erikseen määrittelemien

Lisätiedot

Toimilaitteet Ilmanhuoltolaitteet Säätöventtiilit Liittimet Painekytkimet Alipainetuotteet webstore

Toimilaitteet Ilmanhuoltolaitteet Säätöventtiilit Liittimet Painekytkimet Alipainetuotteet webstore Toimilaitteet Ilmanhuoltolaitteet Säätöventtiilit Liittimet Painekytkimet Alipainetuotteet webstore 2 Osta turvallisesti verkosta Webstore LUOTETTAVASTI YHDELLÄ KLIKKAUKSELLA VALITSE NOPEASTI TARVITSEMASI

Lisätiedot

Sähköinen Express Import -palvelu

Sähköinen Express Import -palvelu Sähköinen Express Import -palvelu opas lähettäjälle TNT:n Express Import -palvelu Käyttäjäystävällinen Express Import -palvelu mytnt:n osana tekee tuontilähetyksen tilauksen entistä helpommaksi Express

Lisätiedot

Muuttuneet toimintatavat. Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö

Muuttuneet toimintatavat. Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö Muuttuneet toimintatavat Toimitsijakoulutus Harrastesarja Tulospalvelun käyttö Toimitsijakoulutus Seurojen toimitsijakouluttajat kouluttavat oman seuran ottelutoimitsijat! Seurojen kouluttajat löytyvät

Lisätiedot

SEJO OY VERKKOKAUPAN OHJEET: Tässä linkki verkkokauppamme sivustolle http://verkkokauppa.sejo.fi/ Olet saanut sähköpostilla käyttäjätunnuksen ja salasanan, joilla pääset kirjautumaan verkkokauppaamme.

Lisätiedot

Työkalu joukkueen hallinnointiin

Työkalu joukkueen hallinnointiin Työkalu joukkueen hallinnointiin Zemiit Oy 1 sporttis-joukkueille Copyright Zemiit Oy palvelu joukkueille Joukkueen hallinnoijat tyypillisesti toimitsijoita erityisiä oikeuksia seuraaviin tapahtumat kutsut

Lisätiedot

Painatus ohjeet. Jämsänkosken Ilveksen pallojaoston varusteiden painatusohjeet

Painatus ohjeet. Jämsänkosken Ilveksen pallojaoston varusteiden painatusohjeet Painatus ohjeet Jämsänkosken Ilveksen pallojaoston varusteiden painatusohjeet Yleistä Hyvän seurahengen kannalta on tärkeää huolehtia joukkueiden ja pelaajien yhteenkuuluvuuden tunteesta. Näkyvä ja oleellinen

Lisätiedot

Riihimäen Palloseura Toimintamalli

Riihimäen Palloseura Toimintamalli Riihimäen Palloseura Toimintamalli Markus Koivuniemi Nuorisopäällikkö 12.9.2013 Sisältö Riihimäen Palloseuran toimintamalli ja ohjeistus Joukkueenjohtajille Valmentajille Rahastonhoitajille Huoltajille

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston

Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen,

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Pelipaikka = Palloliiton jäsenrekisteri Pelipassin voi ostaa Pelipaikka jäsenrekisteristä Pelipassi oikeuttaa pelaamaan kotimaisissa sarjoissa ja turn

Pelipaikka = Palloliiton jäsenrekisteri Pelipassin voi ostaa Pelipaikka jäsenrekisteristä Pelipassi oikeuttaa pelaamaan kotimaisissa sarjoissa ja turn Pelipaikka = Palloliiton jäsenrekisteri Pelipassin voi ostaa Pelipaikka jäsenrekisteristä Pelipassi oikeuttaa pelaamaan kotimaisissa sarjoissa ja turnauksissa Kaudelle 2018 kaikki MP:n F9-A juniorit hankkivat

Lisätiedot

Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 29.9.

Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 29.9. Tampereen Pallo-Veikot Ikäkausijoukkueet Peli-, harjoitus- ja seuraasut kaudella 2017 Jouni Kaikuranta & Jaakko Sundquist 29.9.2016 Yleisiä ohjeita Vahva seurabrändi on yhteinen etumme. Vahva seurabrändi

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 0.08.013 1 (5) PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Kiimingin Kiekko-Pojat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja). SOPIMUSKAUSI Tämä

Lisätiedot

Prinetti lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org

Prinetti lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org Prinetti lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org Sisällysluettelo Yleistä...3 Asennus...4 Asetukset...4 Toimitustavat...4 Tilauksen käsittely...5 Huomioitavaa...6 Kirje toimitustapa...6 SmartPost

Lisätiedot

Nebula Kotisivutyökalu Käyttöohje - Kauppamoduuli. 1. Kaupan asetukset... 2

Nebula Kotisivutyökalu Käyttöohje - Kauppamoduuli. 1. Kaupan asetukset... 2 Sivu 1/6 Sisällysluettelo 1. Kaupan asetukset... 2 1.1. Maksunvälittäjän valinta ja käyttöönotto... 2 1.2. Kaupan tiedot... 3 1.3. Postitus ja toimitusmaksut... 3 1.4. Verot... 4 1.5. Kaupan valuutta ja

Lisätiedot

JJ koulutus & infotilaisuus Jouni Kaikuranta

JJ koulutus & infotilaisuus Jouni Kaikuranta JJ koulutus & infotilaisuus 14.12.2017 Jouni Kaikuranta Agenda 1. Joukkueenjohtajan tehtävät 2. Ohjeistus joukkueenjohtajalle Mitä on olemassa ja Mistä löytyy 3. Muuta infoa Vakuutusinfo Ikäkausitiedote

Lisätiedot

Seuramallisto Ylöjärven Ilves. yhteistyössä

Seuramallisto Ylöjärven Ilves. yhteistyössä Seuramallisto 2016 Ylöjärven Ilves yhteistyössä Stadium Team Sales ja Ylöjärven Ilves esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi;

Lisätiedot

Sisältö. EeNet koulutus seurojen pääkäyttäjille

Sisältö. EeNet koulutus seurojen pääkäyttäjille EeNet koulutus seurojen pääkäyttäjille Sisältö 1. Kirjautuminen 2. Omat tiedot 3. Käyttäjähallinta 4. Harjoituspäiväkirja 5. Kehittymisen seuranta 6. Materiaalit 7. Kyselyt 1 1. Kirjautuminen Kirjautumisosoitteet

Lisätiedot

SUOMEN HOCKEYLIITTO LISENSSI-JA VAKUUTUSJÄRJESTELMÄ LISENSSIKAUDELLA PÄIVITYS

SUOMEN HOCKEYLIITTO LISENSSI-JA VAKUUTUSJÄRJESTELMÄ LISENSSIKAUDELLA PÄIVITYS SUOMEN HOCKEYLIITTO LISENSSI-JA VAKUUTUSJÄRJESTELMÄ LISENSSIKAUDELLA 2017-2018 PÄIVITYS 1.4.2017 Lisenssiluokat ja hinnat LISENSSIT (kesä 1.4.-30.9.2017, indoor-kausi 1.10.2017-31.3.2018): SM = miesten

Lisätiedot

Tackla Pro oy toimii Tackla tavaramerkin virallisena maahantuojana Suomessa ja on virallinen Tackla tuotteiden lisenssivalmistuttaja Euroopassa.

Tackla Pro oy toimii Tackla tavaramerkin virallisena maahantuojana Suomessa ja on virallinen Tackla tuotteiden lisenssivalmistuttaja Euroopassa. GAME UNIFORMS Tackla Pro oy/ Lappeenranta/Finland/ perustettu 1992 Tackla Pro oy toimii Tackla tavaramerkin virallisena maahantuojana Suomessa ja on virallinen Tackla tuotteiden lisenssivalmistuttaja Euroopassa.

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Ice Card info Ice Cardien osto https://ringette.lisenssikauppa.fi

Ice Card info  Ice Cardien osto https://ringette.lisenssikauppa.fi Kausi 2017-2018 Ice Card info http://ringette.skrl.fi/fi/ice+card.html Ice Cardien osto https://ringette.lisenssikauppa.fi 22.6.2017 Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry 2 Vaihe 1: Henkilöiden lisääminen

Lisätiedot

eshop manuaali Atea Finland Oy 26.2.2015

eshop manuaali Atea Finland Oy 26.2.2015 2015 eshop manuaali Atea Finland Oy 26.2.2015 1 Sisältö 1.Yleistä... 2 2. Valikot... 2 2.1 Ylävalikko... 2 2.1.1. Omat sivut... 2 2.1.2. Asiakaspalvelu... 2 2.1.3. Lisenssit... 3 2.1.5. Ylläpito... 3 2.1.6.

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Antalis-FI KÄYTTÖOPAS

Antalis-FI KÄYTTÖOPAS Antalis-FI KÄYTTÖOPAS Helpommin Nopeammin Enemmän «Just Click Antalis» Antalis on Europan johtava jakelija: paperit, suurkuvatulostusmateriaalit, pakkausratkaisut. Tutustumalla käyttöoppaaseemme saat lisätietoa

Lisätiedot

www.jouset.com Industrivej 21 8260 Viby J Puh.: +45 86 72 00 99 e-mail: sif@fjedre.dk

www.jouset.com Industrivej 21 8260 Viby J Puh.: +45 86 72 00 99 e-mail: sif@fjedre.dk Meillä on oli 14 000 jousta varastossa. Pyrimme aina täyttämään tarpeesi ja lähettämään tilauksesi samana päivänä. www.jouset.com Industrivej 21 8260 Viby J Puh.: +45 86 72 00 99 e-mail: sif@fjedre.dk

Lisätiedot

FC Honka. Kauden perustamiskokous Kisakallio, Lohja

FC Honka. Kauden perustamiskokous Kisakallio, Lohja FC Honka Kauden 2016-17 perustamiskokous 8.10. Kisakallio, Lohja Kokouksen esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien (2) valinta 3. Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Kasveja ja kukkia suoraan kasvattajilta. Kasveja ja kukkia suoraan kasvattajilta. Verkkokaupan ohjeet

Kasveja ja kukkia suoraan kasvattajilta. Kasveja ja kukkia suoraan kasvattajilta. Verkkokaupan ohjeet Kasveja ja kukkia suoraan kasvattajilta Verkkokaupan ohjeet Mahdollistaa yhteyden kasvattajan ja yrittäjän välillä Verkkokauppa ohjeet RM Flora-direct toimittaa täyden valikoiman korkealaatuisia kasveja

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut Woman Volley ry Uutiskirje syyskuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

Jos olet uusi käyttäjä, pääset ryhmän kokoonkutsujaksi rekisteröitymällä järjestelmään sivun alaosassa olevalla lomakkeella. Kirjaudu osallistujana

Jos olet uusi käyttäjä, pääset ryhmän kokoonkutsujaksi rekisteröitymällä järjestelmään sivun alaosassa olevalla lomakkeella. Kirjaudu osallistujana Ryhmien kokoonkutsujan apuväline. Järjestelmän avulla jaat ryhmäsi jäsenille henkilökohtaiset tapaamisajat helposti ja tasapuolisesti. Aloitussivu:rekisteröinti Jos olet uusi käyttäjä, pääset ryhmän kokoonkutsujaksi

Lisätiedot

Wilma-ohje huoltajille

Wilma-ohje huoltajille Wilma-ohje huoltajille Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Wilman osoite on https://wilma.businesscollege.fi/ Wilmaan kirjaudutaan tunnuksilla, jotka huoltaja luo saamallaan avainkoodilla. Wilman etusivulla

Lisätiedot

Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan!

Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan! SBS PANU Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan! Parasta seurallesi Me Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen ja terveelliseen

Lisätiedot

Seuramallisto 2012. FC Honka. yhteistyössä

Seuramallisto 2012. FC Honka. yhteistyössä Seuramallisto 2012 FC yhteistyössä Stadium Team Sales ja FC esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Haukiputaan Ahmat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä 2. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja) 2.

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

Leppävaaran Pallo Peli- ja harjoitteluasut 2013 opas pelaajille, joukkueiden avainhenkilöille ja vanhemmille

Leppävaaran Pallo Peli- ja harjoitteluasut 2013 opas pelaajille, joukkueiden avainhenkilöille ja vanhemmille Leppävaaran Pallo Peli- ja harjoitteluasut 2013 opas pelaajille, joukkueiden avainhenkilöille ja vanhemmille Harjoittelu- ja peliasut sekä varusteet 2013 Yhtenäiset peli- ja harjoitteluasut ovat tärkeä

Lisätiedot

Ohje seurajäsenyyden ja kilpailulisenssin hankintaan (2019)

Ohje seurajäsenyyden ja kilpailulisenssin hankintaan (2019) Ohje seurajäsenyyden ja kilpailulisenssin hankintaan (2019) Tämä ohjeistus on suunnattu pelaajalle, joka haluaa liittyä SFL:n jäsenseuran jäsenrekisteriin. Jäseneksi liittynyt pystyy ostamaan Suomisportista

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Tietosuojakäytäntö Affordia Oy:ssä v

Tietosuojakäytäntö Affordia Oy:ssä v 2018 Affordia Oy:ssä v. 1.0.0 TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ AFFORDIA OY:SSÄ MIKKO RAASSINA TUULIA RAASSINA AFFORDIA OY Notkolantie 24, 88210 SUHMURA Sisällys 1. Affordia Oy:ssä... 3 1.1 Rekisterinpitäjä... 3 1.2

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Näin ilmoitat työnantajakohtaisen

Näin ilmoitat työnantajakohtaisen Näin ilmoitat työnantajakohtaisen tilinumeron asiointipalvelussa Opas työnantajan verkkoasiointiin (sairaus- ja vanhempainpäivärahat, kuntoutusraha sekä perhevapaiden korvaukset) Ohje työnantajakohtaisen

Lisätiedot

Tikkurilan Palloseuran. jäsen- ja toimintamaksu

Tikkurilan Palloseuran. jäsen- ja toimintamaksu Tikkurilan Palloseuran jäsen- ja toimintamaksu Mitä jäsen- ja toimintamaksu sisältää Jäsen- ja toimintamaksuilla katetaan seuran kokonaismenoista pääosa, noin 2/3 kuluista. Loput 1/3 vuotuisista kuluista

Lisätiedot

Uutiskirje lokakuu Seuratoiminta. Veikkaamalla voit tukea seuratoimintaa. Linkki Veikkauksen sivuille löytyy WoVon etusivulta.

Uutiskirje lokakuu Seuratoiminta. Veikkaamalla voit tukea seuratoimintaa. Linkki Veikkauksen sivuille löytyy WoVon etusivulta. Woman Volley ry Uutiskirje lokakuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kauden aikana useita seuratiedotteita pelaajille ja vanhemmille, jossa kerromme ajankohtaisia

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Oy Oticon Ab. Korvakappale.fi. Käyttöohje

Oy Oticon Ab. Korvakappale.fi. Käyttöohje Oy Oticon Ab Korvakappale.fi Käyttöohje 15 1 Sisältö 2 Yleistä... 3 3 Käyttäjätilit ja kirjautuminen... 3 3.1 Käyttäjätilit... 3 3.2 Pääkäyttäjätilin tilaaminen... 4 3.3 Kirjautuminen... 5 4 Peruskäyttäjän

Lisätiedot

Sähköinen Express Import -palvelu

Sähköinen Express Import -palvelu Sähköinen Express Import -palvelu opas vastaanottajalle TNT:n Express Import -palvelu Käyttäjäystävällinen Express Import -palvelu mytnt:n osana tekee tuontilähetyksen tilauksen entistä helpommaksi. Express

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

Näin lataat Waltti-matkakortin verkossa!

Näin lataat Waltti-matkakortin verkossa! Näin lataat Waltti-matkakortin verkossa! https://kauppa.waltti.fi Fiksusti liikkeellä. linkki.jyvaskyla.fi 1 Waltti-kaupassa voit ladata matkakorttisi ilman rekisteröitymistä tai rekisteröimällä oman käyttäjätilin.

Lisätiedot

Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen

Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen Lions Clubs International MD 107 Finland Lionsverkkokauppa.fi muutokset Uutuutena verkkokaupassa on tarvikemyynnin tuotteet, Monta tapaa tehdä hyvää tuotteet ja Punainen

Lisätiedot

Ajankohtaista kuluttaja-asioista. Lakimies Kristiina Vainio kkv.fi. kkv.fi

Ajankohtaista kuluttaja-asioista. Lakimies Kristiina Vainio kkv.fi. kkv.fi Ajankohtaista kuluttaja-asioista Lakimies Kristiina Vainio 16.6.2017 Kuluttajakasvatus koulussa Kuuluu moniin oppiaineisiin jokainen meistä on kuluttaja Kuluttajasopimukset ovat osa talouden hoitoa Esim.

Lisätiedot

lindab we simplify construction eshop Käyttöohjeet

lindab we simplify construction eshop Käyttöohjeet eshop Käyttöohjeet www.lindab.fi/eshop Sisältö Sivut 3-10: Kirjautuminen eshoppiin ja tilauksen teko Sivut 11-14: Tilausrivien pikasyöttö Sivut 15-21: Asiakkaan tietoihin liittyvät toiminnot 2 Kirjautuminen

Lisätiedot

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS Verkkokumppanuus on Veikkauksen ja Valon kehittämä yhteistyömuoto seuroille. Pelaamalla Veikkauksen pelejä netissä tai mobiilissa seuran omalla nettisivulla olevien linkkien

Lisätiedot

BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa.

BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa. BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa. Koko perhe myymään hienoja BioCaren terveystuotteita ja tienaamaan rahaa junioreiden toimintaan! Kampanja

Lisätiedot

PRINT MANAGEMENT. tehostaa tietovirtoja ja helpottaa elämääsi

PRINT MANAGEMENT. tehostaa tietovirtoja ja helpottaa elämääsi PRINT MANAGEMENT tehostaa tietovirtoja ja helpottaa elämääsi 1 2 STRÅLFORS RELEASE THE POWER OF COMMUNICATION 3 Painettu viestintä täysin hallinnassa Haluatko pystyä keskittymään liiketoimintaasi ja suunnittelutyöhön

Lisätiedot