ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
|
|
- Maarit Korpela
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun 8 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevan rikoslain pykälän sanamuotoa muutettavaksi niin, että teko olisi rangaistava myös tuottamuksellisesti tehtynä. Samalla teon ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ enimmäisrangaistus korotettaisiin kuudesta kuukaudesta yhteen vuoteen. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan joko 1 päivänä kesäkuuta 2015 tai 1 päivänä tammikuuta 2016.
2 2 YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Lainsäädäntö ja käytäntö Vuonna 2006 rikoslain 20 lukuun lisättiin seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskeva 8 (743/2006, voimaan ). Sen 1 momentin mukaan se, joka lupaamalla tai antamalla välitöntä taloudellista arvoa edustavan korvauksen saa 9 tai 9 a :ssä taikka 25 luvun 3 tai 3 a :ssä tarkoitetun rikoksen kohteena olevan henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon, on tuomittava, jollei teko ole 8 a :n mukaan rangaistava, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä tuomitaan 2 momentin myös se, joka käyttää hyväkseen kolmannen lupaamaa tai antamaa 1 momentissa tarkoitettua korvausta ryhtymällä sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon sanotussa momentissa tarkoitetun rikoksen kohteena olevan henkilön kanssa. Pykälän 3 momentin mukaan yritys on rangaistava. Pykälän 1 momentissa viitatuista säännöksistä 20 luvun 9 koskee paritusta, 9 a törkeää paritusta, 25 luvun 3 ihmiskauppaa ja 3 a törkeää ihmiskauppaa. 20 luvun 8 a koskee seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta. Kesäkuussa 2012 hyväksytyn hallituksen tasa-arvo-ohjelman (s. 19) mukaan toteutetaan seksin ostoa koskevan lainsäädännön kattava arviointi ja linjataan jatkotoimenpiteet. Arvioinnissa otetaan huomioon kokemukset Ruotsin seksin ostoa koskevan lainsäädännön toimeenpanosta. Syyskuussa 2013 valmistui tasa-arvoohjelman edellyttämä oikeusministeriön teettämä selvitys seksinostokiellon toimivuudesta (Johanna Niemi & Jussi Aaltonen: Seksikaupan kohteen hyväksikäyttö. Seksinostokiellon toimivuuden arviointi. Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 39/2013). Selvityksen mukaan lain voimaantulon ja selvityksen valmistumisen välisenä aikana vuosina poliisin tietoon oli tullut yhteensä 379 seksikaupan kohteen hyväksikäyttöä. Tuomioistuimissa oli käsitelty 49 henkilöä koskeva syyte. Käräjäoikeudet olivat tuominneet 42 henkilöä seksikaupan kohteen hyväksikäytöstä tai sen yrityksestä. Rangaistustasoksi oli vakiintunut 20 päiväsakkoa. Kesäkuussa 2012 annettiin nykyisen säännöksen tulkinnan kannalta tärkeä korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2012:66. Siinä keskeistä oli epäillyn ostajan tahallisuus sen suhteen, oliko myyjä parituksen tai ihmiskaupan kohde. Korkein oikeus totesi muun muassa, ettei seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytön osalta ole perusteltua poiketa oikeuskäytännössä vakiintuneesta tahallisuuden määritelmästä. Ostajan tietoisuutta arvioidaan siis sen mukaan, onko hän pitänyt varsin todennäköisenä, että seksipalveluja myyvä henkilö on seksikaupan kohteena. Korkein oikeus totesi, että havaittavissa oleva psyykkisen toimintakyvyn puute ja täydellinen kielitaidottomuus voivat vahvastikin viitata siihen, ettei henkilö kykene toimimaan itsenäisesti, vaan että hän toimii parituksen tai ihmiskaupan uhrina. Pelkästään verraten nuoresta iästä tai ulkomaalaistaustasta tällaista epäilyä ei voida katsoa syntyvän. Kyseisessä tapauksessa esitetty selvitys A:n [seksin myyjä] henkilöstä ja olemuksesta tai kielitaidosta ja taustasta eivät muiden asiassa ilmenneiden olosuhteiden perusteella erikseen tai niitä kokonaisuutena arvioiden osoita, että X [seksin ostaja] on pitänyt varsin todennäköisenä, että A on ollut parituksen kohteena. Tästä syystä korkein oikeus katsoi, ettei X ollut syyllistynyt seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöön. 1.2 Ulkomaiden lainsäädäntö Ruotsissa säädettiin vuoden 1999 alussa voimaan tulleella lailla rangaistavaksi seksin ostaminen. Tällä hetkellä rangaistussäännös
3 3 on rikoskaaren (brottsbalk) 6 luvun 11 :ssä. Sen mukaan sitä, joka hankkii itselleen tilapäisen seksuaalisen suhteen korvausta vastaan, rangaistaan seksin ostamisesta (köp av sexuell tjänst) sakolla tai enintään yhden vuoden vankeudella. Sama pätee silloinkin, kun korvauksen on luvannut tai antanut eri henkilö. Ruotsin hallituksen toimeksiannosta oikeuskansleri laati vuonna 2010 valmistuneen arvion seksikauppalainsäädännöstä (Statens offentliga utredningar 2010:49). Oikeuskansleri arvioi katuprostituution määrän puolittuneen kiellon voimaantulon jälkeen ja prostituution kokonaismääränkin vähentyneen. Arviossa viitataan poliisin käsitykseen, jonka mukaan seksin ostamisen kielto toimii esteenä ihmiskauppiaiden asettumiselle Ruotsiin. Arvion mukaan seksikauppa ei kiellon voimaan tultua ole painunut maan alle. Myös Norjassa on nykyään voimassa seksin ostamisen täyskielto. Rikoslain (straffelov) vuoden 2009 alussa voimaan tulleen 202 a :n mukaan sakolla tai enintään kuuden kuukauden vankeudella (taikka molemmilla) rangaistaan sitä, joka hankkii itselleen tai toiselle seksuaalisen suhteen tai toiminnan korvausta vastaan tai saa seksuaalisen suhteen tai toiminnan toisen antaman tai sopiman korvauksen ansiosta. Jos suhde tai toiminta toteutetaan erityisen loukkaavalla tavalla, enimmäisrangaistus on yksi vuosi vankeutta. Tanskassa seksin ostaminen ei ole rangaistavaa. Vuonna 2012 valmistuneessa rikoslakineuvoston mietinnössä (straffelovrådets betænkning om seksualforbrydelser, betænkning nr. 1534) todettiin varsin laajan tarkastelun (s ) lopputuloksena, että seksin ostamisen kriminalisointia voidaan perustella vain periaatteellisilla näkökohdilla. Muista maista saatujen tietojen perusteella neuvosto ei arvellut kiellolla olevan positiivisia vaikutuksia. Suomessa voimassa olevan tyyppiseen osittaiskriminalisointiin neuvosto arvioi liittyvän merkittäviä vaikeuksia näyttää tahallisuus toteen. Mietinnön valmistuttua hallitus päätti, ettei seksin ostamisen kieltämistä valmistella. Islannissa on säädetty vuonna 2009 seksin ostamisen täyskiellosta. Rikoslain 206 :n mukaan rangaistaan sakolla tai enintään vuoden vankeudella sitä, joka maksaa tai lupaa maksaa tai antaa muun korvauksen prostituutiosta. Englannissa, Walesissa ja Pohjois- Irlannissa on ollut huhtikuun 2010 alusta voimassa osittainen seksinostokielto (Sexual Offences Act, 53A ). Rangaistavaa on seksin ostaminen henkilöltä, johon kohdistuu kolmannen osapuolen taholta hyväksikäyttöä (exploitative conduct). Hyväksikäyttöä ovat väkivalta, uhkaukset, pakottaminen ja huijaaminen. Rangaistavuuden kannalta on merkityksetöntä, tiesikö seksin ostaja hyväksikäytöstä. Rangaistuksena on enintään puntaa sakkoa ja tapaukset käsitellään summaarisesti. Oikeusministeriölle tehdyn selvityksen (s ) mukaan seksin ostokiellon toimivuudesta Britanniassa ei ollut vielä toteutettu viranomaisarviointia. Haastateltujen asiantuntijoiden arviot kiellon toimivuudesta vaihtelivat. Säännöstä oli sovellettu lähinnä sisätiloissa tapahtuvaan prostituutioon eikä kovin runsaasti. Katuprostituutioon liittyvään seksinostoon puuttuminen oli koettu helpommaksi toisen, kadulla tapahtuvan seksin myynnin ja oston kieltävän rangaistussäännöksen perusteella, koska tällöin viranomaisen ei tarvitse näyttää toteen prostituoituun kohdistuvaa hyväksikäyttöä. Tahallisuudesta riippumattoman ankaran vastuun sisällyttäminen seksinostokieltoon oli herättänyt vilkasta keskustelua lainsäädäntöprosessissa. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan seuraamus ostorikoksesta olisi voinut olla korkeampi, mikäli tahallisuudesta riippumatonta vastuuta ei olisi sisällytetty tunnusmerkistöön. Oikeusministeriölle tehdyn selvityksen tekijöiden arvion (s. 115) mukaan kokemuksia sääntelystä Britanniassa on kuitenkin kertynyt niin vähän, että niiden perusteella ei vielä voida tehdä johtopäätöksiä. Ranskassa parlamentin alahuone (kansalliskokous, assemblée nationale) hyväksyi joulukuussa 2013 seksin ostamisen kieltävän lainmuutoksen. Rikoslain (code pénal) uuden artikla :n mukaan seksin ostamisesta prostituutioon antautuneelta voidaan rangaista enintään euron sakolla, ja uusimistapauksessa euron sakolla. Lain
4 4 käsittely parlamentissa on kuitenkin vielä kesken. 1.3 Kansainväliset sopimukset ja Euroopan unionin lainsäädäntö Euroopan neuvoston yleissopimuksen ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta (SopS 44/2012) 19 artiklassa määrätään, että osapuolten on harkittava sellaisten tarvittavien lainsäädäntö- ja muiden toimien toteuttamista, joilla niiden valtionsisäisessä lainsäädännössä säädetään rangaistavaksi yleissopimuksen 4 artiklan a alakohdassa tarkoitetun hyväksikäytön kohteena olevien palvelujen käyttäminen tietäen, että kyseinen henkilö on ihmiskaupan uhri. Yleissopimuksen 4 a artiklan a alakohdan mukaan hyväksikäytöksi katsotaan vähintään toisen hyväksikäyttö prostituutiotarkoituksessa tai muut seksuaalisen hyväksikäytön muodot, pakkotyö tai pakollinen palvelu, orjuus tai muu orjuuden kaltainen käytäntö, orjuuden kaltaiset olot tai elinten poistaminen. Lisäksi yleissopimuksen 6 artiklan mukaan osapuolet toteuttavat tai tehostavat toimia muun muassa lainsäädännön alalla vähentääkseen kysyntää, joka edistää ihmiskauppaan johtavaa henkilöiden, erityisesti naisten ja lasten, hyväksikäyttöä kaikissa muodoissaan. Kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta (SopS 70 71/2006) 9 artiklan 5 kohdan mukaan sopimusvaltiot ryhtyvät lainsäädännöllisiin tai muihin toimenpiteisiin tai vahvistavat näitä toimenpiteitä vähentääkseen kaikenlaista ihmisten ja erityisesti naisten ja lasten hyväksikäyttöä edistävää kysyntää, joka aiheuttaa ihmiskauppaa. Ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2002/629/YOS korvaamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2011/36/EU, annettu 5 päivänä huhtikuuta 2011) 18 artiklan 4 kohdan mukaan ihmiskaupan ehkäisemisen ja torjunnan tehostamiseksi kysyntää hillitsemällä jäsenvaltioiden on harkittava toimenpiteiden toteuttamista sellaisten palvelujen käytön kriminalisoimiseksi, joissa on kyse 2 artiklassa tarkoitetusta hyväksikäytöstä, kun tiedetään, että palvelun tarjoaja on 2 artiklassa tarkoitetun rikoksen uhri. Direktiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan hyväksikäytöksi katsotaan ainakin hyväksikäyttö prostituutiotarkoituksessa ja muut seksuaalisen hyväksikäytön muodot, pakkotyö tai pakollinen palvelu (mukaan lukien kerjääminen), orjuus ja muut orjuuden kaltaiset käytännöt, orjuuden kaltaiset olot, rikollisen toiminnan hyväksikäyttö ja elinten poistaminen. Artiklassa tarkoitetulla rikoksella tarkoitetaan ihmiskauppaan liittyviä rikoksia, jotka määritellään tarkemmin muun muassa artiklan 1 kohdassa. 1.4 Nykytilan arviointi Hallitus ehdotti vuonna 2005 (HE 221/2005 vp), että seksin ostaminen olisi yleisesti rangaistavaa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeVL 17/2006 vp, s. 3) totesi esitystä käsitellessään, että seksuaalipalvelujen ostamisen kriminalisoinnilla pyritään suojaamaan ennen muuta parituksen ja ihmiskaupan uhrin asemassa olevien prostituoitujen psyykkistä ja fyysistä koskemattomuutta samoin kuin oikeutta määrätä itsestään ja ruumiistaan. Sääntelyllä olisi myös ihmisarvon suojaamiseen ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseen liittyviä syitä. Perustuslakivaliokunnan mielestä ehdotetun kriminalisoinnin laaja-alaisuuteen liittyy etääntyminen perusoikeusjärjestelmään kiinnittyvistä tavoitteista. Lakivaliokunnan lausuntopyynnössä esitetty vaihtoehtoinen säännös, joka kohdistuisi vain paritukseen ja ihmiskauppaan liittyviin kiistatta moitittaviin tekoihin, olisi oikeasuhtaisuuden vaatimukset paremmin täyttävä. Eduskunnan lakivaliokunta (LaVM 10/2006 vp, s. 4) kiinnitti erityistä huomiota siihen, että hallituksen esityksessä uuden kriminalisoinnin tueksi esiin tuodut keskeiset perusteet kiinnittyvät nimenomaan parituksen ja ihmiskaupan vähentämiseen ja ennalta estämiseen. Valiokunta päätyi siihen, että se ei tässä vaiheessa puolla seksuaalipalvelujen ostamisen yleistä kriminalisointia. Sen si-
5 5 jaan valiokunta katsoi, että hallituksen esityksen tavoitteita voidaan toteuttaa säätämällä rangaistavaksi seksin ostaminen sellaiselta henkilöltä, joka on parituksen kohteena tai ihmiskaupan uhri. Tällaisella rikostunnusmerkistöllä pyritään suojaamaan edellä mainittuja seksikaupan kohteena olevia henkilöitä Ṅykyinen sääntelyratkaisu täyttää Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet (ks. esimerkiksi HE 122/2011, s. 8, ja HE 221/2005, s. 14). Oikeusministeriölle tehdyn selvityksen (s ) mukaan nykymuotoisen kiellon soveltaminen on kuitenkin vaikeaa. Erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisun 2012:66 jälkeen on selvityksen tekijöiden mukaan vaikea nähdä, millaisessa tilanteessa seksinostajan voidaan edellyttää havaitsevan prostituution liittyvän ihmiskauppaan tai paritukseen. Selvityksen tekijät pitivät täyskieltoa selkeimpänä vaihtoehtona. Jollei siihen ole valmiutta, nykyistä kieltoa tulisi selvityksen mukaan kehittää niin, että kieltoa täydennettäisiin tuottamuksellisella tekomuodolla. Vaikuttaa siltä, että seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevan säännöksen soveltamiskynnys on oikeuskäytännössä (KKO 2012:66) asettunut korkeammalle kuin laki hyväksyttäessä osattiin ennakoida. Eduskunnan keskeisenä pitämä säännöksen tavoite eli parituksen kohteiden ja ihmiskaupan uhrien suojaaminen ei tällä hetkellä toteudu säännöksen avulla odotetulla tavalla. Sen vuoksi on tarpeen tarkistaa säännöksen sisältöä. Oikeusministeriölle tehdyssä selvityksessä (s. 119) todetaan ihmiskaupan aiheuttavan uhrille erittäin vakavia seurauksia ja arvioidaan myös parituksen olevan pääsääntöisesti huomattavan vahingollista sen uhrille. Selvityksen mukaan nykyinen seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevan säännöksen enimmäisrangaistus (kuusi kuukautta vankeutta) ei ole suhteessa seksikaupan kohteen hyväksikäytön haitallisuuteen ja vakavuuteen. Selvityksessä esitetyistä syistä vaikuttaakin tarpeelliselta korottaa teon enimmäisrangaistusta. Korotuksen jälkeen se olisi myös oikeassa suhteessa muista seksuaalirikoksista tuomittavissa oleviin enimmäisrangaistuksiin, erityisesti seksuaalista ahdistelua koskevan säännöksen (rikoslain 20 luvun 5 a ) mukaiseen enimmäisrangaistukseen, joka on kuusi kuukautta vankeutta. 2 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset Esityksen tavoitteena on muuttaa seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevan pykälän sanamuotoa niin, että se antaisi nykyistä paremman rikosoikeudellisen suojan parituksen kohteille ja ihmiskaupan uhreille. Tämä toteutettaisiin säätämällä, että seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö olisi rangaistava myös tuottamuksellisesti tehtynä. Jotta teosta säädetty enimmäisrangaistus olisi oikeassa suhteessa teon vakavuuteen, enimmäisrangaistus korotettaisiin yhteen vuoteen. Enimmäisrangaistuksen korottamisen myötä seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytön tutkinnassa tulisivat mahdolliseksi pakkokeinolaissa (806/2011) tarkoitetut henkilönkatsastus (8:32.1), matkustuskielto (5:1), tekninen katselu muualla kuin kotirauhan piirissä (10:19.4), esineen tekninen seuranta (10:21.2) sekä teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen (10:25.1). Rikosten ehkäisemiseksi tulisivat poliisilain (872/2011) nojalla mahdolliseksi tekninen katselu (5:19.4), tekninen seuranta (5:21.2) sekä teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen (5:25.1). 3 Esityksen vaikutukset 3.1 Taloudelliset vaikutukset Esitys kasvattaisi jonkin verran esitutkintaviranomaisten, syyttäjien ja tuomioistuinten työmäärää ja kustannuksia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuosina 2011 ja 2012 käräjäoikeuksissa ei luettu syyksi yhtäkään seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä. Enimmillään tuomioita annettiin vuonna 2009, yhteensä 36 kappaletta. Rikosasian käsittelykustannukset käräjäoikeudessa ovat keskimäärin 850 euroa, syyteharkinta ja syytteen tuomio-
6 6 istuinkäsittely maksaa syyttäjälaitokselle keskimäärin 526 euroa (Rikollisuustilanne Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 266, liitetaulukko 11a). Mikäli rikosten määrä käräjäoikeuksissa palaisi uudistuksen johdosta vuoden 2009 tasolle, merkitsisi muutos oikeuslaitokselle noin euron vuotuisia lisäkustannuksia. Lisäksi on huomattava, että poliisin tietoon tulee noin viisinkertainen määrä rikoksia syyksi luettuihin verrattuna. Osa näistä rikoksista etenisi syyksiluettavuutta koskevan muutoksen johdosta käsiteltäviksi tuomioistuimissa. Myös poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä saattaisi kasvaa. Toisaalta pitkällä aikavälillä muutoksen oletetaan vaikuttavan seksin ostamista vähentävästi. Esitys olisi toteutettavissa nykyisten määrärahojen puitteissa. Esityksellä ei siten olisi merkittäviä viranomaistoimintaan tai julkiseen talouteen kohdistuvia taloudellisia vaikutuksia. Seksuaalipalveluiden myyminen muualla kuin yleisellä paikalla ei ole rangaistava teko, ja perustuslakivaliokunnan mukaan seksuaalipalvelujen ostamista koskeva sääntely on merkityksellistä elinkeinovapautta koskevan perustuslain 18 :n kannalta (PeVL 17/2006 vp, s. 3/I). Myyjien lukumäärästä ei voida esittää tarkkaa arviota. Keskusrikospoliisi on arvioinut, että Suomessa työskentelee kuukausittain satoja prostituoituja, joista arviolta kolmannes on parituksen kohteena. Vuosittain prostituutio koskee kuitenkin laajempaa henkilöpiiriä. Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomessa toimii vuosittain noin eri prostituoitua, joista noin 350 on päätoimisia, loput ulkomailta vierailevia tai sivutoimisia. Mahdollinen kysynnän väheneminen ei kohdistuisi pelkästään parituksen kohteena oleviin henkilöihin, vaan koskisi seksuaalipalveluja tarjoavia henkilöitä laajemmin, erityisesti ulkomaalaisia ja ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Muutos rajoittaisi näin vähäisessä määrin myös kilpailua. Koska seksuaalipalveluja tarjoavat pääasiassa naiset, esitys saattaisi vaikuttaa erityisesti naisten taloudelliseen asemaan heidän tulojaan pienentäen. Prostituution kysynnän mahdollisesta vähenemisestä on mahdotonta esittää määrällistä arviota. Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpitoon sisältyvän arvion mukaan prostituutioon liittyvä yksityinen kulutus on noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. Arvio on kuitenkin luonteeltaan hyvin epävarma. Mahdollinen kysynnän väheneminen pienentäisi tätä liikevaihtoa. Esityksellä ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia kansantalouteen. 3.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan Rangaistavuuden alan laajentamisesta ja enimmäisrangaistuksen korottamisesta ei ennakoida aiheutuvan merkittävää työmäärän lisäystä viranomaisille. Enimmäisrangaistuksen korottamisen myötä käyttöön tulevat pakkokeinot parantaisivat esitutkintaviranomaisten mahdollisuuksia selvittää kyseessä olevia rikoksia. Koska enimmäisrangaistus olisi yli kuusi kuukautta vankeutta, ei rikoksia olisi enää mahdollista käsitellä rangaistusmääräysmenettelyssä, mikä saattaisi vähentää epäiltyjen halukkuutta tunnustaa tekonsa oikeudenkäynnin välttämiseksi. Toisaalta menettelyn käyttö on nykyisinkin ollut hyvin vähäistä, ja rikokset olisi jatkossa mahdollista käsitellä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 5 a luvussa tarkoitetussa kirjallisessa menettelyssä. Esityksellä ei olisi vaikutusta viranomaisten keskinäisiin suhteisiin taikka viranomaisten henkilöstöön tai organisaatioon. 3.3 Yhteiskunnalliset vaikutukset Lainmuutos merkitsisi nykyistä laajempaa mahdollisuutta soveltaa seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevaa säännöstä. Säännöksen soveltamisen ja sen uhan voidaan arvioida vaikuttavan seksin ostamista vähentävästi ja siten myös parituksen kohteiden ja ihmiskaupan uhrien antamien seksuaalipalvelujen kysyntää vähentävästi. Tämä merkitsisi seksuaalipalvelujen tarjonnankin vähenemistä ja vastaavasti parituksen ja ihmiskaupan vähenemistä niistä saadun
7 7 hyödyn pienentyessä. Kysynnän mahdollinen heikentyminen voisi vähentää myös Suomen houkuttelevuutta ihmiskaupan ja ulkomaisten prostituoitujen kohdemaana sekä kannustaa alalla toimivia irrottautumaan prostituutiosta. Prostituutioon liittyviin kriminalisointeihin on eri yhteyksissä katsottu liittyvän myös haittavaikutuksia. Seksuaalipalvelujen laajemman kriminalisoinnin haittavaikutuksiksi on nähty muun muassa se, että prostituutiota ryhdyttäisiin harjoittamaan entistä enemmän salassa, mikä saattaisi lisätä parittajien valtaa prostituoituihin nähden, heikentää prostituoitujen asemaa ja vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa (ks. esimerkiksi HE 221/2005, vp ja HaVL 24/2006 vp, s. 3/II). Eri selvityksissä on myös tarkasteltu kysymystä, lisäävätkö seksuaalipalvelujen ostoon liittyvät kriminalisoinnit esimerkiksi prostituoituihin kohdistuvaa väkivaltaa tai sen uhkaa. Tutkimusnäyttö kriminalisointien vaikutuksista prostituoitujen asemaan on kuitenkin hyvin epävarmaa. 4 Asian valmistelu Esitys on valmisteltu oikeusministeriössä hyödyntäen oikeusministeriölle tehtyä selvitystä seksinostokiellon toimivuudesta. Esitysluonnoksesta pyydettiin lausunto ulkoasiainministeriöltä, sisäministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, Valtakunnansyyttäjänvirastolta, tasa-arvovaltuutetulta, vähemmistövaltuutetulta, Poliisihallitukselta, Helsingin ja Turun hovioikeuksilta, Helsingin ja Pohjanmaan käräjäoikeuksilta, Helsingin ja Itä- Suomen syyttäjänvirastoilta, Keskusrikospoliisilta, Helsingin ja Lapin poliisilaitoksilta, Amnesty International Suomen osasto ry:ltä, Exit - pois prostituutiosta ry:ltä, Feministinen aloite -verkostolta, Ihmisoikeusliitto ry:ltä, Julkiset Oikeusavustajat ry:ltä, Miesjärjestöjen keskusliitto ry:ltä, Monika-Naiset liitto ry:ltä, Naisjärjestöjen Keskusliitolta, Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry:ltä, Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry:ltä, Pro-tukipiste ry:ltä, Raiskauskriisikeskus Tukinaiselta, Seta ry:ltä, Sexpo-säätiöltä, Suomen Asianajajaliitolta, Suomen Lakimiesliitto ry:ltä, Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:ltä, Suomen Syyttäjäyhdistys ry:ltä, Suomen Tuomariliitto ry:ltä, dosentti Minna Kimpimäeltä, apulaisprofessori Sakari Melanderilta, professori Johanna Niemeltä, professori Jussi Tapanilta, professori Matti Tolvaselta ja tutkija Niina Vuolajärveltä. Pyydettyjä lausuntoja saatiin yhteensä 32. Lisäksi lausunnon lähettivät Lasten perusoikeudet ry, Miesten tasa-arvo ry ja Naisasialiitto Unioni. Lausunnoista on laadittu tiivistelmä (Oikeusministeriön julkaisu 47/2014, Mietintöjä ja lausuntoja). Lausunnoissa ehdotukseen suhtauduttiin pääosin myönteisesti. Noin kolme neljännestä kantansa esittäneistä lausunnonantajista kannatti ehdotettua tuottamuksellista kieltoa, mutta osa heistä piti täyskieltoa ensisijaisena tai harkittavana vaihtoehtona. Muutama lausunnonantaja katsoi, että rangaistavuuden tulisi olla nykyistä tai ehdotettua suppeampi siten, että se ei esimerkiksi koskisi tilanteita, joissa paritukseen ei liity hyväksikäyttöä tai alistamista. Lisäksi lausunnonantajat kiinnittivät huomiota muun muassa tuottamuksellisuuden määrittelyyn. Lausuntojen johdosta on täydennetty erityisesti arviota esityksen vaikutuksista ja täsmennetty säännöksen suhdetta tiedottomaan tuottamukseen.
8 8 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1 Lakiehdotuksen perustelut 20 luku Seksuaalirikoksista 8. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö. Yleisperusteluissa esitetyistä syistä pykälää muutettaisiin niin, että teko olisi rangaistava myös tuottamuksellisena. Pykälän 1 momentin mukaan rangaistavaa olisi, jos joku saa lupaamalla tai antamalla välitöntä taloudellista arvoa edustavan korvauksen parituksen tai törkeän parituksen taikka ihmiskaupan tai törkeän ihmiskaupan kohteena olevan henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaalisen tekoon. Teko olisi rangaistava sekä tahallisena eli silloin, kun tekijä on ollut selvillä siitä, että henkilö on tällaisen rikoksen kohteena että tuottamuksellisena eli silloin, kun hänellä on ollut syytä sitä epäillä. Säännös olisi toissijainen suhteessa 8 a :ään, joka koskee seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta. Säännöksen tulkinnan osalta voidaan hyvin suurelta osin viitata voimassa olevan pykälän esitöihin (HE 221/2005 vp, LaVM 10/2006 vp). Niissä on tarkasteltu muun muassa säännöksen suhdetta ystävyys- tai seurustelusuhteissa tapahtuviin toimiin, korvauksen ja sen taloudellisen arvon luonnetta, korvauksen lupaamisen tai antamisen tulkintaa, sukupuoliyhteyden tai siihen rinnastettavan seksuaalisen teon sisältöä sekä teon kohteen antaman suostumuksen merkitystä. Lakivaliokunnan mietinnössä 10/2006 vp (s. 6) tarkasteltiin olosuhteita, joissa tekijän voidaan katsoa mieltävän tilanteen (tahallisuutta edellyttävän) syyksiluettavuusvaatimuksen täyttävällä tavalla. Mietinnön mukaan paritukseen tyypillisesti viittaavina piirteinä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että kohteeseen saadaan yhteys välikäden kautta tai että korvaus suoritetaan muulle henkilölle kuin teon kohteelle. Paritukseen viittaa usein myös se, että henkilö tietoverkossa ilmoittaa valmiudestaan maksulliseen seksuaalisuhteeseen tavalla, joka osoittaa tällaisen ilmoituksen olevan osa järjestäytyneesti suunniteltua laajempaa kokonaisuutta. Näin voi olla esimerkiksi, jos samalla tietoverkkosivustolla on useiden eri henkilöiden samankaltaisia ilmoituksia. Ihmiskauppaan viittaavana piirteenä voidaan puolestaan pitää esimerkiksi sitä, että teon kohteena olevan henkilön liikkumisvapautta on havaittavasti rajoitettu tai että teon kohteena oleva henkilö ei ole psyykkisesti täysin toimintakykyinen. Ratkaisussa 2012:66 korkein oikeus viittasi tältä osin lakivaliokunnan mietintöön, mutta katsoi, ettei kyseisessä tapauksessa ollut ilmennyt tällaisia paritukseen viittaavia seikkoja. Lisäksi korkein oikeus totesi, että havaittavissa oleva psyykkisen toimintakyvyn puute ja täydellinen kielitaidottomuus voivat vahvastikin viitata siihen, ettei henkilö kykene toimimaan itsenäisesti, vaan että hän toimii parituksen tai ihmiskaupan uhrina. Pelkästään verraten nuoresta iästä tai ulkomaalaistaustasta tällaista epäilyä ei voida korkeimman oikeuden mukaan katsoa syntyvän. Yleinen tieto siitä, että osa seksuaalipalvelujen tarjoajista on parituksen kohteena ja että tämä ilmiö on yleisempi ulkomaalaisten kuin suomalaisten prostituoitujen keskuudessa, ei korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan riitä paritusta koskevan epäilyn syntymiseen. Nyt ehdotetun lainmuutoksenkin jälkeen lakivaliokunnan mietinnöstä ilmenevät seikat ovat hyvin kuvaavia esimerkkejä olosuhteista, joihin liittyvää tekijän syyksiluettavuutta tulee arvioida. Samoin korkeimman oikeuden ratkaisu, joka tosin lähtökohtaisesti koski yksittäistapaukseen liittyneitä seikkoja, antaa suuntaviivoja huomioon otettavista olosuhteista. Momentti kattaisi ensinnäkin tahalliset teot, joita kuvattaisiin ilmauksella vaikka hän on ollut selvillä. Mainitun korkeimman oikeuden ratkaisun 2012:66 mukaan rikoslain 4 luvun 1 :ssä (Tunnusmerkistöerehdys) käytetty ilmaisu olla selvillä kuvaa sitä, onko tekijällä ollut oikeanlainen kuva tai käsitys tapahtumassa olevista asioista. Kyseisessä ratkaisussa ilmaisu rinnastettiin sen arviointiin, onko tekijä pitänyt tietyn olosuhteen käsillä oloa varsin todennäköisenä. Siten ehdo-
9 9 tetulla ilmauksella olla selvillä tarkoitetaan korkeimman oikeuden käytännössä vakiintunutta tahallisuuden tasoa. Tuottamuksellista tekomuotoa kuvattaisiin siten, että tekijällä on ollut syytä epäillä henkilön olevan parituksen tai ihmiskaupan kohteena. Rikoslain 3 luvun 7 :n (Tuottamus) 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Jos tekijällä tietoonsa tulleiden, edellä kuvattujen kaltaisten paritukseen tai ihmiskauppaan viittaavien piirteiden kuten esimerkiksi kielitaidottomuuden perusteella oli syytä epäillä henkilöä parituksen tai ihmiskaupan kohteeksi, hän tältä seksiä ostaessaan syyllistyisi seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöön. Näin olisi riippumatta siitä, onko hän todella epäillyt paritusta tai ihmiskauppaa vai ei. Tuottamuksellisuutta koskeva tunnusmerkki ("syytä epäillä") olisi sama kuin rikoslain 32 luvun 4 :ssä tarkoitetussa tuottamuksellisessa kätkemisrikoksessa. Mainittua säännöstä koskevan hallituksen esityksen (66/1988 vp, s. 108) mukaan arvioitaessa sitä, onko tekijällä ollut syytä epäillä säännöksessä tarkoitetun omaisuuden alkuperää, on kiinnitettävä huomiota tekijän tiedossa olleisiin seikkoihin ja olosuhteisiin. Tekijän tulee siis olla tietoinen niistä seikoista, joiden perusteella omaisuuden alkuperää on syytä epäillä. Säännöstä voitaisiin tunnusmerkistöstä ilmenevin edellytyksin soveltaa kuitenkin myös niin sanottuun tiedostamattomaan riskinottoon (tiedoton tuottamus, ks. HE 44/2002 vp, s ). Vaikka tekijä ei tosiasiassa ole mieltänyt tunnusmerkistön toteutumista mahdolliseksi tai ei ole tullut sitä ajatelleeksi, voidaan hänet silti tuomita seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä, jos hänellä on jonkin ulkoisen seikan johdosta ollut syytä epäillä, että henkilö on säännöksessä tarkoitetun rikoksen kohteena. Pelkästään yleinen tieto siitä, että osa prostituoiduista on parituksen tai ihmiskaupan kohteena, ei kuitenkaan olisi riittävä syy epäillä tätä yksittäistapauksessa. Kuten momentin sanamuodosta ilmenee, rangaistavuus edellyttää sitä, että henkilö todella on parituksen tai ihmiskaupan kohteena. Teko ei siis olisi rangaistava, jos ilmenneiden seikkojen perusteella oli syytä epäillä esimerkiksi paritusta, mutta henkilö ei todellisuudessa ollut parituksen kohde. Selvyyden vuoksi on tarpeen toistaa lakivaliokunnan mietinnössä 10/2006 vp (s. 6) todettu: Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä rankaiseminen ei edellytä, että pykälässä mainituista parituksesta tai ihmiskaupasta olisi annettu lainvoimainen tuomio. Säännöksen sanamuoto ei myöskään edellytä, että esimerkiksi parittajan henkilöllisyys tai paritusrikoksen muut yksityiskohdat olisi selvitetty. Yleisperusteluissa esitetyistä syistä rangaistusasteikkoa muutettaisiin niin, että teosta voitaisiin tuomita rangaistukseksi sakkoa tai enintään vuosi vankeutta. Rikoslain 6 luvun 4 :n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan hallituksen esityksen (HE 44/2002 vp, s. 189) mukaan syyksiluettavuuden lajit ovat osa syyllisyysarvostelua, ja tahallisuuden ja tuottamuksen erottelu eri asteisiin mahdollistaa syyllisyysmoitteen jyvittämisen myös syyksiluettavuuden lajien sisällä. Ankarimmat rangaistukset tulisivat siten kysymykseen lähinnä silloin, kun teko on tehty tahallisesti. Tahallisesti tehdystä teosta olisi muutenkin määrättävä ankarampi rangaistus kuin tuottamuksellisesti tehdystä teosta. Rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen liittyvä mittaamisperuste puolestaan merkitsisi, että rikoksen kohdistuminen ihmiskaupan uhriin olisi yleensä arvioitava ankarammin kuin tilanne, jossa henkilö on ainoastaan parituksen kohde. Pykälän 2 momentin mukaan seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä tuomittaisiin myös se, joka käyttää hyväkseen kolmannen lupaamaa tai antamaa 1 momentissa tarkoitettua korvausta ryhtymällä sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon sanotussa momentissa tarkoitetuissa olosuhteissa siinä tar-
10 10 koitetun rikoksen kohteena olevan henkilön kanssa. Nykyiseen sanamuotoon verrattuna momenttiin lisättäisiin viittaus 1 momentissa tarkoitettuihin olosuhteisiin. Tällä tarkoitetaan sitä, että myös 2 momentin mukaisessa tekotavassa tekijä joko on ollut selvillä siitä, että henkilö on parituksen tai ihmiskaupan kohteena, tai hänellä on ollut syytä epäillä sitä. Pykälän 3 momentin mukaan tahallisen rikoksen yritys on rangaistava. Rikoslain 5 luvun 1 :stä (Yritys) ilmenee, että rangaistava yritys voi liittyä vain tahallisiin rikoksiin. Selvyyden vuoksi momenttiin lisättäisiin kuitenkin maininta siitä, että yrityksen rangaistavuus koskee tahallista tekomuotoa. 2 Voimaantulo Koska rikoslain 20 lukua on muutettu viime vuosina usein, ehdotetaan, että laki tulisi voimaan selkeänä ja havainnollisena ajankohtana. Sellainen olisi esimerkiksi 1 päivä kesäkuuta 2015 tai 1 päivä tammikuuta Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys Seksin ostamista koskevaa hallituksen esitystä 221/2005 vp käsitellessään eduskunnan perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota ennen kaikkea rikosoikeudelliselta sääntelyltä edellytettävään oikeasuhtaisuuteen ja tarkkuuteen ja piti sillä perusteella parempana, että rangaistavia olisivat vain parituksen ja ihmiskaupan yhteydessä esiintyvät teot (PeVL 17/2006 vp). Kuten edellä on selostettu, voimassa oleva laki hyväksyttiin tässä muodossa. Nyt ehdotetut lainmuutokset eivät merkitsisi poikkeusta tuosta perustuslakivaliokunnan hyvänä pitämästä ratkaisusta. Lakiehdotus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
11 11 Lakiehdotus Laki rikoslain 20 luvun 8 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 20 luvun 8, sellaisena kuin se on laissa 743/2006, seuraavasti: 20 luku Seksuaalirikoksista 8 Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö Joka lupaamalla tai antamalla välitöntä taloudellista arvoa edustavan korvauksen saa 9 tai 9 a :ssä taikka 25 luvun 3 tai 3 a :ssä tarkoitetun rikoksen kohteena olevan henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaalisen tekoon, vaikka hän on ollut selvillä siitä, että henkilö on tällaisen rikoksen kohteena, tai hänellä on ollut syytä epäillä sitä, on tuomittava, jollei teko ole 8 a :n mukaan rangaistava, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka käyttää hyväkseen kolmannen lupaamaa tai antamaa 1 momentissa tarkoitettua korvausta ryhtymällä sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon sanotussa momentissa tarkoitetuissa olosuhteissa siinä tarkoitetun rikoksen kohteena olevan henkilön kanssa. Tahallisen rikoksen yritys on rangaistava. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2014 Pääministeri ALEXANDER STUBB Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
12 12 Liite Rinnakkaisteksti Laki rikoslain 20 luvun 8 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 20 luvun 8, sellaisena kuin se on laissa 743/2006, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 20 luku Seksuaalirikoksista 8 Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö Joka lupaamalla tai antamalla välitöntä taloudellista arvoa edustavan korvauksen saa 9 tai 9 a :ssä taikka 25 luvun 3 tai 3 a :ssä tarkoitetun rikoksen kohteena olevan henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon, on tuomittava, jollei teko ole 8 a :n mukaan rangaistava, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka käyttää hyväkseen kolmannen lupaamaa tai antamaa 1 momentissa tarkoitettua korvausta ryhtymällä sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon sanotussa momentissa tarkoitetun rikoksen kohteena olevan henkilön kanssa. Yritys on rangaistava. 8 Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö Joka lupaamalla tai antamalla välitöntä taloudellista arvoa edustavan korvauksen saa 9 tai 9 a :ssä taikka 25 luvun 3 tai 3 a :ssä tarkoitetun rikoksen kohteena olevan henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaalisen tekoon, vaikka hän on ollut selvillä siitä, että henkilö on tällaisen rikoksen kohteena, tai hänellä on ollut syytä epäillä sitä, on tuomittava, jollei teko ole 8 a :n mukaan rangaistava, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka käyttää hyväkseen kolmannen lupaamaa tai antamaa 1 momentissa tarkoitettua korvausta ryhtymällä sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon sanotussa momentissa tarkoitetuissa olosuhteissa siinä tarkoitetun rikoksen kohteena olevan henkilön kanssa. Tahallisen rikoksen yritys on rangaistava. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20.
SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoimista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Nykyinen rangaistussäännös ja mitä sen säätämisen jälkeen on tapahtunut. Lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva
Nykyinen rangaistussäännös ja mitä sen säätämisen jälkeen on tapahtunut Lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva Seminaari Seksin osto rikoksena ja ilmiönä 7.11.2012 2 1. Seksuaalipalvelujen ostamista koskevat
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista
Lausuntopyyntö 06.06.2017 OM 23/41/2016 Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Johdanto Maahanmuuton ministerityöryhmän
HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi
Lausuntopyyntö terrorismirikosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä
Lausuntopyyntö 09.11.2017 OM 1/481/2016 Lausuntopyyntö terrorismirikosdirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä Johdanto Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2017/541/EU terrorismin
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun :n ja 7 luvun :n muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeudenkäynnissä
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta
Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 17.03.2017 OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Johdanto Hallituksen 11.9.2015 hyväksymissä hallituksen
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen
Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta
Lausunto ID-1791956 1 (5) 05.05.2017 POL-2017-5972 Oikeusministeriö Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta
HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä
1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 14.2.1997 klo 9.45 Esityslista 5/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 262/1996 vp laiksi eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten
Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 177/2000 vp). Lakivaliokunta on
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 22/2004 vp Laki rikoslain 20 ja 25 luvun muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tämän lakialoitteen pohjana on oikeusministeriön 28 päivänä marraskuuta 2002 asettaman työryhmän
LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015
OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 Työ-ja elinkeinoministeriö TEM/1924/00.04.01/2014 LÄHETETTYJEN TYÖNTEKIJÖIDEN DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVAN DIREKTIIVIN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VAPAATA
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi
HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan
HE 77/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp
EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp Hallituksen esitys lasten suojelemista seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymiseksi ja siihen liittyviksi
HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 ja :n muuttamisesta PERUSTELUT ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ annettuun lakiin
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 68/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi käräjäoikeuslain 17 :n ja kihlakunnansyyttäjästä annetun lain 8 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi käräjäoikeuslain säännöstä käräjäviskaalin
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä
Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä
Lausuntopyyntö 07.11.2017 OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Johdanto Euroopan
HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0071/2. Tarkistus. Mary Honeyball ja muut
19.2.2014 A7-0071/2 2 1 kohta 1. toteaa, että prostituutio ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat erittäin voimakkaasti sukupuoleen perustuvia kysymyksiä, ne loukkaavat ihmisarvoa ja ovat vastoin ihmisoikeuksien
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.
Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 48 a luvun, pakkokeinolain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 9/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pakkokeinolain 5 a luvun 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Pakkokeinolaissa olevaa luetteloa niistä rikoksista, joiden tutkinnassa poliisi
HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä
HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet
Henkinen väkivalta, vaino ja väkivaltainen ero (Väkivaltatyön foorumi, Kotka 22. 23.8.2018) -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisilaitos
SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 564/2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
SISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
Ia on Euroopan unionin neuvoston antama päätöslauselma rahanväärennyksen estämiseksi annettavan rikosoikeudellisen suojan
HE 154/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että rikoslain rahan määritelmä laajennetaan koskemaan
Lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva 2.11.2009 OM 16/49/2009
Lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva 2.11.2009 OM 16/49/2009 SELVITYS SEKSIKAUPAN KOHTEENA OLEVAN HENKILÖN HYVÄKSIKÄYTTÖÄ KOSKEVAN RANGAISTUSSÄÄNNÖKSEN SOVELTAMISESTA 1 JOHDANTO 1.1 Lainsäädäntö Lokakuun 2006
SISÄLLYS. N:o 178. Laki. Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 1999 N:o 178 182 SISÄLLYS N:o Sivu 178 Laki Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden
että liikennerikoksista sakkoihin tuomituista
H allituksen esitys Eduskunnalle rangaistusm ääräysm enettelyä koskevan lainsäädännön uudistamisesta ja eräiksi m uutoksiksi tieliikennerikoksia koskevaan lainsäädäntöön. Rangaistusmääräysmenettely, joka
HE 220/2005 vp. kuuden kuukauden aikana ilmoita varauman säilyttämisestä taikka sen muuttamisesta, Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi
HE 220/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehtyjen varaumien voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä Esityksessä ehdotetaan,
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta
EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI RIKOSLAIN 34 a LUVUN, PAKKOKEINOLAIN 10 LU- VUN JA POLIISILAIN 5 LUVUN MUUTTAMISESTA (HE 93/2016 vp)
Lainvalmisteluosasto 12.9.2016 LsN Janne Kanerva Eduskunnan lakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI RIKOSLAIN 34 a LUVUN, PAKKOKEINOLAIN 10 LU- VUN JA POLIISILAIN 5 LUVUN MUUTTAMISESTA
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän
Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.
Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta
HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi
Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi 1 päivänä joulukuuta 2015 voimaan tulevan ampumaaselain
HE 111/2014 vp. sosiaali- ja terveysministeriön yhteydestä oikeusministeriön yhteyteen. Samalla lapsiasiavaltuutetun itsenäisestä ja riippumattomasta
HE 111/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 19/2014 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Kansallinen ihmiskaupparaportoija (L 660/2011)
WWW.OFM.FI Kansallinen ihmiskaupparaportoija (L 660/2011) Vähemmistövaltuutetun tehtävänä on: 8) toimia kansallisena ihmiskaupparaportoijana, joka: a) seuraa ihmiskauppaan liittyviä ilmiöitä, kansainvälisten
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
Laki. rikoslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki rikoslain muuttamisesta kumotaan rikoslain (39/1889) 2 a luvun 9 11, sellaisina kuin ne ovat, 2 a luvun 9 laeissa 475/2008, 641/2009, 392/2011, 431/2014 ja 381/2015
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
HE 104/2015 vp. Järjestöstä ehdotetaan erottavaksi lähinnä taloudellisista syistä.
Hallituksen esitys eduskunnalle Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen irtisanomisesta ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan
Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5)
Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5) Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta (TyV@eduskunta.fi) Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi vuosilomalain, merimiesten vuosilomalain ja sairausvakuutuslain
Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
HE 256/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kilpailulakia. Esityksen mukaan lain yrityskauppavalvontaa koskevista
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015
Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 6 luvun 5, 17 luvun 1 a, 8 a :n 2 kohta ja 18 a :n 1 momentin 4