KUTSU. Laadittu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUTSU. Laadittu"

Transkriptio

1 KUTSU Laadittu /16 Kokousaika: Maanantaina 21. toukokuuta 2018, klo Kokouspaikka: Kunnantalo Kokous alkaa juhlimalla valtioneuvoston päätöstä jonka mukaan Kruunupyyn, Teerijärven ja Alavetelin kunnat yhdistetään 1. tammikuuta 1969 alkaen yhdeksi kunnaksi, jonka nimi on Kruunupyyn kunta. Asian numero Asia 9. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 11. TALOUSARVIO 2018 Määräraha veteraanipäivän viettämiseksi SOPIMUS Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 13. SOPIMUS Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 14. SOPIMUS Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän uuden perussopimuksen hyväksyminen 15. LAUTAKUNNAT Pasi Ahlsved; eroanomus luottamustehtävistä 16. TIEDOKSIANTOASIAT Pöytäkirjan nähtävänäpito, aika ja paikka Puheenjohtaja Bengt-Johan Skullbacka Tämä kokouskutsu on ollut nähtävänä julkisille kuulutuksille tarkoitetulla ilmoitustaululla, todistaa: Inger Bjon, hallintopäällikkö

2 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 2/17 Kokousaika: Maanantaina 21. toukokuuta 2018, klo Kokouspaikka: Kunnantalo Päättäjät:: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott Broända, Helena Byggmästar, Liane Byskata, Leo Dahlvik, Sören Dalvik Sixten Enroth, Carl-Johan Forsberg, Anders Granbacka, Andreas Hagnäs, Thomas Hagström, Elisabeth Harju, Kari Hongell, Susanne Lassas, Tuula Lindgren, Hans-Erik Lindh, Mats Ljungberg, Anders Myllymäki, Tapani Ranta Anne-Mie Salmela, Joel Sandstedt, Per-Emil Sandström, Hans Skullbacka, Bengt-Johan Svartsjö, Peter Wistbacka, Inger Åminne, Malin Åstrand, Ulla-Maria Muut läsnä olleet: Brännkärr, Malin kunnanjohtaja Bjon, Inger hallintopäällikkö Pykälät: Allekirjoitukset: Puheenjohtaja: Pöytäkirjanpitäjä: Pöytäkirjantarkistus paikka ja aika: Bengt-Johan Skullbacka Kruunupyy, 22. toukokuuta 2018 Inger Bjon Pöytäkirjan nähtävänäpito, paikka ja aika: Todistaa, allekirjoitus virka-asema

3 2/18 9. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokouskutsun valtuuston kokoukseen antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous ja ilmoitettava verkko-osoite sekä tila, jossa yleisö voi seurata kokousta. Kutsussa on mainittava jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa. Kokouskutsu kirjoitetaan ruotsin ja suomen kielellä ja on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivustolla. Kutsu voidaan myös lähettää sähköisesti. Kunnanvaltuusto on kutsuttu tähän kokoukseen 16. toukokuuta 2018 päivätyllä kutsulla. Kutsu on postitse toimitettu kaikille kunnanvaltuuston jäsenille hallintosäännön mukaisesti. Kokouskutsu on varsinaisten valtuutettujen ja varavaltuutettujen saatavilla sähköisesti.

4 2/ PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Kunnanvaltuusto valitsee kaksi jäsentä pöytäkirjan tarkastajiksi. Pöytäkirja tarkastetaan Kunnantalolla 22. toukokuuta 2018 klo

5 2/20 Dnr: KST 39/ TALOUSARVIO 2018 Määräraha veteraanipäivän viettämiseksi 2018 Kh : Kansliasihteeri: Kansallista veteraanipäivää vietetään tänä vuonna 32. kertaa perjantaina 27. huhtikuuta Päivän keskeisenä teemana on veteraanien perinnön siirtäminen seuraaville sukupolville päivätyssä yleiskirjeessä kansallisen veteraanipäivän päätoimikunta ja Suomen Kuntaliitto toivovat kuntien ottavan huomioon päivän järjestelyissä veteraanien lisäksi erityisesti nuoret. Päivän vieton luonnetta voidaan hiljalleen siirtää enemmän eri kansalaisryhmät huomioon ottavaksi kansalaisjuhlaksi, juhlapäivän perimmäistä tarkoitusta unohtamatta. Valtakunnallinen päätapahtuma järjestetään Helsingissä. Meidän kunnassamme on veteraanijuhlia järjestetty vuodesta 1989 alkaen. Kunnanvaltuusto on käyttövaroistaan myöntänyt määrärahaa päivän viettoon. Suurimpiin menoeriin kuuluvat bussikuljetukset, tarjoilu ja lehtiilmoitukset. Tämän vuoden juhlatapahtumaa suunnitellaan parhaillaan, Björn Vikström pitää juhlapuheen. VT. KUNNANJOHTAJAN EHDOTUS: Kunnanhallitus esittää että kunnanvaltuusto osoittaa käyttövaroistaan vuoden 2018 veteraanipäivän viettoa varten. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti. Kh Asiaa ei ole käsitelty kunnanvaltuustossa, kokous peruuntui koska muita käsiteltäviä asioita ei ollut. VT. KUNNANJOHTAJAN ESITYS: Kunnanhallitus osoittaa omista käyttövaroistaan vuoden 2018 veteraanipäivän viettämiseksi, jollei kunnanvaltuusto päättää määrärahan myöntämisestä takautuvasti seuraavassa kokouksessaan. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti. Kvalt

6 2/21 Dnr: KST 53/ SOPIMUS Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen Kh : Hallintopäällikkö: Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen nykyinen yhteistoimintasopimus ei ole päivitetty uuden Kuntalain (410/2015) mukaiseksi. Kuntalain 51 :ssä säädetään, että kunta voi hoitaa tehtävää yhden tai useamman kunnan puolesta siten, että kunnilla on yhteinen toimielin, joka vastaa tehtävän hoitamisesta. Tehtävää hoitavaa kuntaa kutsutaan vastuukunnaksi. Kunnat voivat sopia, että muut kunnat valitsevat osan yhteisen toimielimen jäsenistä. Lakisääteisessä yhteistoiminnassa jokaisella kunnalla on toimielimessä vähintään yksi kunnan valitsema jäsen. Nykyisessä yhteistoimintaelimessä on ollut yksitoista (11) jäsentä, mutta Kokkolan kaupunginvaltuusto on päättänyt muuttaa yhteistoimintasopimuksen 2 :n 2 mom. siten, että lautakunnassa on viisitoista (15) jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Jäsenmäärä jakautuu siten, että Kokkolan kaupungilla on neljä (4) jäsentä, Pietarsaaren kaupungilla kaksi (2) jäsentä, Kannuksen kaupungilla yksi (1) jäsen ja muilla jäsenkunnilla kullakin yksi (1) jäsen, eli kahdeksan (8). Lautakunnan puheenjohtajana toimii Kokkolan kaupungin luottamushenkilö. Kokkolan kaupunginvaltuusto on omalta osaltaan hyväksynyt alueellisen pelastustoimen uuden yhteistoimintasopimuksen, Liite 1/12 /. Sopimusluonnos tulee hyväksyä yhteistoiminta-alueen kunnissa, ennen sopimuksen allekirjoittamista ja voimaan tulemista. Kokkolan kaupunki pyytää , että muut kunnat käsittelevät yhteistoimintasopimuksen muuttamista päättävissä elimissään. VT. KUNNANJOHTAJAN ESITYS: Kunnanhallitus esittää valtuustolle että se hyväksyy muutoksen yhteistoimintasopimukseen Liitteen 1/12 / mukaisesti. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esityksen mukaisesti. Kvalt

7 2/22 Dnr: KST 54/ SOPIMUS Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen muuttaminen Kh : Hallintopäällikkö: Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimus ei ole päivitetty uuden Kuntalain (410/2015) mukaiseksi. Kuntalain 51 :ssä säädetään, että kunta voi hoitaa tehtävää yhden tai useamman kunnan puolesta siten, että kunnilla on yhteinen toimielin, joka vastaa tehtävän hoitamisesta. Tehtävää hoitavaa kuntaa kutsutaan vastuukunnaksi. Kunnat voivat sopia, että muut kunnat valitsevat osan yhteisen toimielimen jäsenistä. Lakisääteisessä yhteistoiminnassa jokaisella kunnalla on toimielimessä vähintään yksi kunnan valitsema jäsen. Nykyisessä lautakunnassa on 9 jäsentä, mutta Kokkolan kaupunginvaltuusto on päättänyt, että yhteistoimintasopimuksen 3 toinen kappale, Liite 1/13 /, muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Lautakunnassa on 12 jäsentä. Osapuolten valtuustot nimittävät yhteiseen lautakuntaan jäseniä seuraavasti: Kokkolan kaupunki neljä (4) jäsentä ja muut sopimuskunnat kukin yhden jäsenen, eli kahdeksan (8) jäsentä. Varajäsenet osallistuvat kokoukseen varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä." Muilta osin yhteistoimintasopimusta ei muuteta. Lautakunnan puheenjohtajan toimii Kokkolan kaupungin luottamushenkilö. Kokkolan kaupunki pyytää , että muut kunnat käsittelevät yhteistoimintasopimuksen muuttamista päättävissä elimissään. VT. KUNNANJOHTAJAN ESITYS: Kunnanhallitus esittää valtuustolle että se hyväksyy muutoksen Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimukseen Liitteen 1/13 / mukaisesti.. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esityksen mukaisesti. Kvalt

8 2/23 Dnr: KST 69/ SOPIMUS Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän uuden perussopimuksen hyväksyminen Kh : Hallintopäällikkö: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä on kokouksessaan käsitellyt perussopimuksen muuttamista, Liite 1/14 / ja päättänyt lähettää sen jäsenkunnille lausuntoa varten. Vastauksia pyydetään mennessä, mutta lisäaikaa on annettu asti. Perussopimusta on muutettu viimeksi vuonna 2009 ja Perussopimuksen päivityksen tavoitteena on perussopimuksen muuttaminen vastaamaan kuntalain ja ammatillisen koulutuksen periaatteita sekä uudistetun organisaatiorakenteen mukanaan tuomia uudistuksia. Lisäksi tavoitteena on lisätä vuorovaikutusta jäsenkuntien kanssa. Perussopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta. Tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa ei noussut esille merkittäviä muutosehdotuksia. Keskeiset muutokset voimassa olevaan perussopimukseen nähden ovat seuraavat: - on tehty kuntalain ja kuntaliiton perussopimusmalliin mukaiset täydennykset - pykälä- ja tekstijärjestyksiä on muutettu loogisemmiksi - on poistettu vanha terminologia ja koulutusyhtymän vanhasta organisaatiorakenteesta johtuvat kohdat - sopimusperusteisia kuntia koskeva erillinen luku on poistettu ja niitä koskevat seikat on kirjoitettu ko. asiayhteyksiin Liitteenä 2/94 / olevassa ehdotuksessa voimassa olevan perussopimuksen ja muutosehdotuksen tekstit ovat rinnakkaisina palstoina vertailtavuuden helpottamiseksi. KUNNANJOHTAJAN ESITYS: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle että perussopimus hyväksytään liitteen mukaisena, Liite 1/94 / Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaan.

9 2/24 Dnr: KST 63/ LAUTAKUNNAT Pasi Ahlsved; eroanomus luottamustehtävistä Kh Hallintopäällikkö: Pasi Ahlsved anoo vapautusta luottamustehtävistä. Ahlsved toimii sivistys- ja vapaaaikalautakunnan jäsenenä ja suomenkielisen koulujaoston puheenjohtajana. Eroamisen syyksi Ahlsved ilmoittaa henkilökohtaiset ja terveydelliset syyt, Liite 1/92 / KUNNANJOHTAJAN ESITYS: Kunnanhallitus esittää että kunnanvaltuusto vapautta Pasi Ahlsvedin sivistys ja vapaa-aikalautakunnan jäsenen sekä suomenkielisen koulujaoston puheenjohtajan luottamustehtävistä, että kunnanvaltuusto valitsee uuden jäsenen sivistys ja vapaa-aikalautakuntaan sekä että kunnanvaltuusto valitsee uuden puheenjohtajan suomenkieliseen koulujaostoon. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaan. Kvalt

10 2/ TIEDOKSIANTOASIAT

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 2/16 Kokousaika Maanantaina 21. toukokuuta 2018, klo 20.32 21.03 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott Broända, Helena Byggmästar, Liane Byskata, Leo

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu Iltakoulu kunnan taloudesta klo

KUTSU. Laadittu Iltakoulu kunnan taloudesta klo KUTSU Laadittu 8.11.2017 3/64 Kokousaika: Maanantaina 13. marraskuuta 2017, klo 20.00 Iltakoulu kunnan taloudesta klo 18.00-20.00 Kokouspaikka: Kunnantalo Asian numero Asia 44. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu Tauolla tarjotaan kahvia ja suolaista.

KUTSU. Laadittu Tauolla tarjotaan kahvia ja suolaista. VALTUUSTO KUTSU Laadittu 7.11.2018 5/73 Kokousaika: Maanantaina 12. marraskuuta 2018 klo 16.00 Tauolla tarjotaan kahvia ja suolaista. Kokouspaikka: Kunnantalo Asian numero Asia 40. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 3/2017 3/64 Kokousaika Maanantaina 13. marraskuuta 2017, klo 20.35-22.10 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott Broända, Helena Byggmästar, Liane Byskata, Leo

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1/1 Kokousaika Torstaina 8. kesäkuuta 2017, klo 19.00-20.30 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott 8- Broända, Helena Byggmästar, Liane Byskata, Leo Dahlvik,

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä SUOMENKIELINEN KOULU- JAOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä 24.5.2018 Nro 1/2018 1/1 Kokousaika Torstaina 24.5.2018, klo 19.10-21.00 Kokouspaikka Kaustisen keskuskoulu Jäsenet: Varajäsenet: Ahlsved Pasi Åstrand

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu

KUTSU. Laadittu KUTSU Laadittu 29.11.2017 4/79 Kokousaika: Maanantaina 4. joulukuuta 2017, klo 16.00 Riisipuurotarjoilu. Kokouspaikka: Kunnantalo Asian numero Asia 50. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 51. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2018 1/1 Kokousaika Maanantaina 19. helmikuuta 2018, klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott Broända, Helena Byggmästar, Liane Byskata, Leo

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone SUOMENKIELEN KOULUJA- OSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä Nro 1/2017 1/1 Kokousaika Torstaina, klo 18:00 18:55 Kokouspaikka Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone Jäsenet: Varajäsenet: Ahlsved, Pasi Åstrand, Ulla-Maria

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu

KUTSU. Laadittu KUTSU Laadittu 5.10.2016 Sivu 6/82 Kokousaika: Torstaina 13. lokakuuta 2016, klo 19.00 Kokouspaikka: Kunnantalo Ennen kokousta alk. klo 17.00 iltakoulu sähkölaitoksesta. Paikalla ovat Kruunupyyn Sähkölaitoksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 4/2015 4/51 Kokousaika Torstaina 21. toukokuuta 2015, klo 19.00-19.10 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä KUNNAN PÖYTÄKIRJA Nro 5/2018 5/73 Kokousaika Maanantaina 12. marraskuuta 2018, klo 16.00 17.50 ja 18.16 19.15 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott Broända, Helena Byggmästar,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kokous lykättiin tauon ajaksi, klo

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kokous lykättiin tauon ajaksi, klo PÖYTÄKIRJA Nro 3/2018 3/28 Kokousaika Maanantaina 4. kesäkuuta 2018, klo 19.18 21.29 ja 21.38 21.58 Kokous lykättiin tauon ajaksi, klo 21.29 21.38 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund,

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2013,

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2013, KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2013, 7.1.2013 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja kunnanhallitus päätösvaltaiseksi. 2 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

Valtuusto 1/2018. Torstai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 1/2018. Torstai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 1/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Torstai 22.3.2018 klo 14.30 15.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski ASIAT

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Cafe 13, Murikantie 2 Alavetelil

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Cafe 13, Murikantie 2 Alavetelil SUOMENKIELEN KOULUJA- OSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä 4.12.2014 Nro 2/2014 2/12 Kokousaika Torstaina 4.12.2014, klo 18.00 18-20 Kokouspaikka Cafe 13, Murikantie 2 Alavetelil Jäsenet: Varajäsenet: Berg, Marko

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 4/2016 ASIALISTA Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00 18.12 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Tikkanen Timo, kunnanhallituksen jäsen Ranto Mauno, va. kunnanjohtaja

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä KRUUNUPYYN KUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä Nro 6/2012 6/83 Kokousaika Torstaina 13. syyskuuta 2012, klo 19.00 19.40 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Albäck-Tokou, Siv Backman,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Kokoushuone 1 (khall) Nro 5 / 2018

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1. Puhelin/sähköpostikokous

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1. Puhelin/sähköpostikokous ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 21.1.2013, kello 15.45 16.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Puhelin/sähköpostikokous Haavisto Veli, puheenjohtaja Hautala

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 11.9.2018 klo 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Siikaisten kunnantalo, hallituksen kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 2/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 2/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 11 KUNNAN TILINPÄÄTÖS 2010 4 12 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SEURANTAVASTUUT 4 13 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 26.5.2016

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 26.5.2016 PÖYTÄKIRJA Nro 4/2016 4/67 Kokousaika Torstaina 26. toukokuuta 2016, klo 19.00-20.00 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Esityslista N:o 1 25.1.2019 Asialuettelo: 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 NIMENHUUTO JA ÄÄNIVALLAN TOTEAMINEN 3 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Liite nro 1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 3 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN YHTEISTOIMINTA- ALUEEN PALVELUTUOTANTO 4 7 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 5

SISÄLLYSLUETTELO 3 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN YHTEISTOIMINTA- ALUEEN PALVELUTUOTANTO 4 7 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 5 1/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 3 3 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN YHTEISTOIMINTA- ALUEEN PALVELUTUOTANTO 4 4 KUNNAN

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 7.9.2010 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 7.9.2010 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 6/2010 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 26 PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA 3 27 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 3 28 HALLINTO- JA TALOUSKATSAUS 4 29 VASTUUNALAISEN

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 4/2017 4/79 Kokousaika Maanantaina 4. joulukuuta 2017, klo 16.00-17.50 ja 18.27-22.28 Kokous lykättiin joulupuurotarjoilun ajaksi, klo 17.50-18.27. Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet:

Lisätiedot

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu.

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. -3, KV 30.5.2013 18:00 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. Huom!!!!! Kokouskin pidetään Niva-Kaijan koululla

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 11/2017 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 2/2017,

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 2/2017, KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 2/2017, 13.2.2017 19 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja toimi kokouksen puheenjohtajana ja hän totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi. Kunnanhallitus

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 3/79 Kokousaika Torstaina 18. huhtikuuta 2013, klo 19.00 19.20 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 4/2013 4/92 Kokousaika Torstaina 16. toukokuuta 2013, klo 19.00 19.45 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 24.9.2015

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 24.9.2015 PÖYTÄKIRJA Nro 6/2015 6/72 Kokousaika Torstaina 24. syyskuuta 2015 klo 18.00-19.15 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 / 5 EDUSTAJAINKOKOUS 28.8.2017 ESITYSLISTA KL/467/000204/2017 Aika: 28.8.2017 10:00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Sihteerin valinta As. nro 2 3 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 17.1.2013

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 17.1.2013 PÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä Nro 1/2013 1/1 Kokousaika Torstaina 17. tammikuuta 2013, klo 19.00 20.40 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2015 1/1 Kokousaika Torstaina 5. helmikuuta 2015, klo 19.00-20.05 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 2/24 Kokousaika Torstaina 10. maaliskuuta 2016, klo 19.00-20.15 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

SUOMENKIELEN KOULUJA- OSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä Nro 1/2012 1/1 Kokousaika Torstaina, klo 18.00-18.28 Kokouspaikka Ravintola Marina s Etelä Teerijärventie 10 Jäsenet: Varajäsenet: Saajoranta, Pekka Forsander,

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 20/ (7) Kunnanhallitus

Muonion kunta Esityslista 20/ (7) Kunnanhallitus Muonion kunta Esityslista 20/2017 1 (7) Kunnanhallituksen kokous Aika ma klo 17.30 Paikka yhtenäiskoulun auditorio Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Sakari

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.5.2017 kello 18.15-18.35 KOKOUSPAIKKA Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2017,

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2017, KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2017, 19.6.2017 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja kunnanhallitus päätösvaltaiseksi. 2 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 17.4.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIK- KA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 11 12 13 14 15 4 5-7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 1/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 1/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 1/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 TEKNISEN TOIMEN AJANKOHTAISKATSAUS 3 3 KIINTEISTÖ OY LABYRINTTI 3 4 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 90 Tarkastuslautakunta AIKA 09.01.2013 klo 17:00-20:30 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Lohenoja Pertti puheenjohtaja Laukas Gunnel varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.9.2015 klo 17.00 (valtuustoseminaari klo 15.00) KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Siun sote neuvottelukunta Aika 24.10.2017 klo 15:00-16:12 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 6-10 Otsikko Sivu 6 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00 Esityslista Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00 Paikka Valtuustosali KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina klo 12.00 Valtuustosali Nro 4 / 2017 ASIA LIITE 60 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine Rakennuslautakunta 28.8.2018 1 Kokousaika Tiistai 28.8.2018 kello 18:00- Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet: Pekka Kulmanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen 1 KOKOUSAIKA klo 9.10 12.35 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27 A-rakennus, kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskopf jäsen Nina Schulman jäsen POISSA

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 361 187 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 364 188 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä Nro 3/2014 3/38 Kokousaika Torstaina 22. toukokuuta 2014, klo 19.00-20.45 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 23.4.2015

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 23.4.2015 PÖYTÄKIRJA Nro 3/2015 3/36 Kokousaika Torstaina 23. huhtikuuta 2015, klo 18.00-19.40 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter, klo 18.56 25 Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar,

Lisätiedot

KUTSU Laadittu /2 Kokousaika Torstaina, klo Kokouspaikka Ravintola Marina s Asian numero Asia 1. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2. P

KUTSU Laadittu /2 Kokousaika Torstaina, klo Kokouspaikka Ravintola Marina s Asian numero Asia 1. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2. P KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä 21,11.2013 Nro 1/2013 1/1 Kokousaika Torstaina klo 18.00-18.35 Kokouspaikka Ravintola Marina s Etelä Teerijärventie 10 Jäsenet: Varajäsenet: Berg, Marko Kivineva, Jyrki Forsberg,

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63 KOKOUSKUTSU ASIALISTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 30.10.2013 klo 18.00-19.15 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koulu KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 46 65 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/2017 80 Kokousaika 13.11.2017 kello 18.00 18.18 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 3/2016,

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 3/2016, KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 3/2016, 29.2.2016 33 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja kunnanhallitus päätösvaltaiseksi. 34 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 /2017. Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Näätänen Teuvo. Haapavesi, läsnä Ollila Päivi. Haapavesi, läsnä Viinala Jarmo

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 /2017. Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Näätänen Teuvo. Haapavesi, läsnä Ollila Päivi. Haapavesi, läsnä Viinala Jarmo 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 /2017 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Keskiviikko 13.12.2017 klo 19.00-20.21 Haapaveden kaupungintalo, Haapavesi Näätänen Teuvo Haapavesi, läsnä Ollila Päivi Haapavesi, läsnä

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 19.6.2017 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 2/2013 2/19 Kokousaika Torstaina 24. huhtikuuta 2014, klo 19.00 - Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x) KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19-20.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x

Lisätiedot

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 12 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 1/2010 1 Tekninen lautakunta Torstai 14.01.2010 klo 18.00-19.55 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri Riku

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot