Terveyspalvelujen alueellinen merkitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveyspalvelujen alueellinen merkitys"

Transkriptio

1 1 Jari Jääskeläinen, Pohjois-Savon liitto SOTE LEIKKAUSTOIMINNAN JA PÄIVYSTYKSEN MUUTOSTEN ALUEVAIKUTUKSET lyhyt Terveyspalvelujen alueellinen merkitys Sotepalvelut ja niiden osana leikkaustoiminta on osa alueiden toiminnallista vetovoimaa. Laadukkaat ja helposti saavutettavat palvelut lisäävät alueen vetovoimaisuutta kaiken ikäisille ihmisille, erityisesti niille jotka olettavat näitä palveluja tarvitsevansa. Sote-palveluja käyttävät eniten lapsiperheet ja ikääntyneet. Vastaavasti sote-palvelujen kuihtuminen ja saavutettavuuden heikkeneminen vähentävät alueen vetovoimaa. Sairaalapalvelut monipuolistavat erityisesti teollisten alueiden työmarkkinoita, mikä helpottaa perheiden sijoittumista työssäkäyntialueelle. Tämä tukee yritysten työvoiman saatavuutta, sillä usein esimerkiksi vientiteollisuudessa työpaikat ovat teknisillä aloilla miesvaltaisia ja toisaalta terveydenhoidossa naisvaltaisia. Viime vuosina julkisten palveluiden säästöt, digitalisointi ja toimintojen keskittäminen ovat vähentäneet varsinkin seutukeskusten toimintoja, mikä on yksipuolistanut työmarkkinoita. Tässä mielessä aluesairaalan toiminnalla on alueiden vetovoiman ja työmarkkinoiden kannalta laajempi vaikutus kuin vain varsinainen sairaalapalvelun henkilöstön talous- ja työpaikkavaikutukset. Ylä-Savon ja Varkauden seudun elinkeinoelämä puolustavay voimakkaasti päiväkirurgian jatkamista Iisalmessa ja Varkaudessa. Aluesairaalan palvelut monipuolistavat alueiden työpaikkatarjontaa ja tuottavat palveluja, mitkä osaltaan pitävät yllä alueiden vetovoimaa. Sotepalvelujen ml. leikkauspalvelujen keskittäminen voi olla palvelun tuottajalle kustannustehokkain tapa järjestää palvelut, jos sairaaloiden kiinteät kustannukset pidetään kurissa. Keskittämisessä palvelun saavutettavuuden kustannukset siirretään asiakkaille ja sijaintihaitta vetovoiman heikkenemisenä etäällä keskuksesta oleville alueille. Pohjois-Savon nykyisessä terveys- ja sairaanhoidon järjestelmässä asukaskohtaiset matkakustannukset ovat kohtuulliset. Palvelujen keskittäminen lisää matkakustannuksia. Kaikkien sote-palvelujen estimoidut palkkakustannukset vuonna 2016 olivat: Pohjois-Savossa 540,2 M julkinen (79 %) ja 140,9 M yksityinen (21 %), Kuopion seudulla 434,0 M, Ylä-Savossa 121,2 M, Varkauden seudulla 55,1 M, Sisä-Savossa 48,8 M ja Koillis-Savossa 35,0 M. Palvelutarve kasvaa kaikilla alueilla ikääntymisen ja sairastavuuden vuoksi

2 2 Väestö v sekä Tilastokeskuksen ennuste vuosille 2025 ja 2040 Lähde: Tilastokeskus (ennuste vuodelta 2015), aluajako Kuopion seutukunta Ylä-Savon seutukunta Sisä-Savon seutukunta Koillis-Savon seutukunt Varkauden seutukunta POHJOIS-SAVO Joroinen Pieksämäki Keski-Savo (Varkaus, Leppävirta, Joroinen, Pieksämäki) Muutos v (%) Muutos v (%) henk. % henk. % henk. % henk. % henk. % henk. % henk. % henk. % henk. % henk. % Kuopion seutukunta , , , , , , , , , ,9 Ylä-Savon seutukunta , , , , , , , , , ,8 Sisä-Savon seutukunta , , , , , , , , , ,7 Koillis-Savon seutukun , , , , , , , ,7 86 3, ,8 Varkauden seutukunta , , , , , , , , , ,7 POHJOIS-SAVO , , , , ,4-88 0, , , , ,3 Joroinen , , , , , , , , , ,9 Pieksämäki , , , , , , , , , ,6 Keski-Savo (Varkaus, Leppävirta, Joroinen, Pieksämäki) , , , , , , , , , ,0 Tilastokeskuksen ennustaman ikärakenteen muutoksen perusteella eniten Pohjois-Savossa kasvaa yli 75- vuotiaiden palveluiden tarve. Kasvua on kaikilla seuduilla. Niin määrällisesti kuin suhteellisesti kasvu on suurinta Kuopion seudulla. Nuorten ja työikäisten määrä Tilastokeskuksen ennusteen mukaan kasvaa vain Kuopion seudulla. Maakunnan väestötavoitteena on kääntää kaikki seudut muuttovoittoisiksi, mikä vähentää työikäisten määrän laskua Kuopion seudun ulkopuolella. Työikäisen väestön työvoimaan ja työhön osallistuvuutta on nostettava tulevina vuosina reippaasti. Tällä hetkellä verrattuna Uudenmaan työvoimaan osallistuvuuteen Pohjois-Savo menettää hengen työpanoksen. Tärkein syy on heikko terveys. Sote-palveluilla on suuri rooli nostaa työvoimaan osallistuvuutta koko maakunnassa.

3 3 Kansantaudit (Kela 2016) skeä THL:n syöpä ja tuki- ja liikuntaelinsairausindeksit ( ) Vakioimaton Lähde: Kela, Terveyspuntari ja THL, sotkanet Iisalmi 114,7 136,0 144,4 149,9 142,4 136,7 82,7 162,1 Kiuruvesi 134,8 164,3 139,4 154,1 182,1 157,2 108,0 232,2 Keitele 186,4 155,2 165,9 149,8 214,6 172,3 98,4 229,7 Lapinlahti 146,9 136,4 139,6 156,2 184,3 157,4 100,8 197,3 Pielavesi 155,8 172,0 181,8 138,3 237,1 168,4 117,6 238,7 Sonkajärvi 169,6 146,1 158,6 162,0 187,0 171,1 114,7 194,0 Vieremä 142,2 125,5 126,4 148,9 153,2 135,6 78,2 218,9 Suonenjoki 150,2 160,8 126,3 122,4 190,3 152,8 128,5 178,5 Rautalampi 156,3 159,3 120,0 127,1 250,9 171,6 117,7 220,0 Tervo 204,0 201,3 156,8 191,7 244,1 200,0 Vesanto 198,8 169,6 197,7 161,7 234,4 203,4 127,7 245,3 Kaavi 170,9 227,3 168,3 167,5 263,4 203,3 98,9 228,5 Rautavaara 152,6 204,9 170,3 169,5 299,8 208,7 Tuusniemi 165,9 173,6 148,5 182,9 259,5 202,2 118,0 307,5 Varkaus 144,4 135,5 124,3 172,3 187,7 154,7 116,9 205,1 Leppävirta 159,6 118,7 151,6 155,3 215,5 158,8 117,0 223,3 KELA:n kansantauti THL Kunta Sepelval- Kansantautiindeksi Syöpäindeks Tuki- ja liikunta- Diabetes Psykoosit Nivelreuma Astma timotauti i elinsairausindeksi Kuopio 100,9 137,0 132,5 133,1 141,6 126,1 86,5 129,7 Siilinjärvi 104,0 91,6 137,9 126,3 129,1 116,1 85,8 145,1 Pohjois- Savo 120,8 137,5 137,5 142,3 162,3 139,3 96,4 168,6 Sairastavuuden perusteella suhteessa väestöpohjaan suurinta palvelutarve on Kuopion seudun ulkopuolella. Kansantautien sairastavuuden järjestys on Koillis-Savo, Sisä-Savo, Varkauden seutu, Ylä-Savo ja Kuopion seutu. Tuki- ja liikuntaelinten sairauksien esiintyminen liittyy työn kuormittavuuteen. Maa- ja metsätaloustyön korkea osuus näyttäisi aikakin osin lisäävän näitä sairauksia. Varkaus Varkauden terveyspalvelujen nettomenot ovat 46,5 M. Erikoissairaanhoidon volyymi on 31,0 M, mistä erikoissairaanhoidon ostoja on 24,0 M ja omaa tuotantoa 7,0 M (23 %). Terveyspalvelujen palkkakulut ovat 14,2 M. Leikkaustoiminnan volyymi on 1,2 M. Kyseessä on anestesiaa vaativa kirurgia, mikä on Terveystalon toimintaa. Vuosittain leikkauksia tehdään n kpl. Leikkaustoiminnan osuus koko terveyspalveluista on pieni (3 %??). Leikkaustoiminnan jatko Varkaudessa riippuu ostettavan palvelun kustannuksista suhteessa maakunnan vastaavan leikkaustoiminnan kustannuksiin.

4 4 Väestön ikärakenteen muutos lisää 65-vuotiaiden ja erityisesti yli 75-vuotta täyttäneiden palvelujen kysyntää. Lasten, nuorten ja työikäisten palvelujen kysyntä tulee laskemaan, mikäli alue ei saa käännettyä muuttotappiota voitoksi. Varkauden ympärillä oleva Keski-Savon alue (Leppävirta, Joroinen ja Pieksämäki) tiivistävät yhteistyötään palvelujen tuotannossa ja elinkeinopoliittisessa yhteistyössä. Tämä lisää myös sote-palvelujen toiminnallisen yhteistyöalueen mielekkyyttä Keski-Savossa. Alueen elinkeinoelämän tulevaisuuden kannalta on tarve kääntää alueen muuttotappio voitolliseksi ja saada alueelle työvoimaa ulkomailta. Hyvät sotepalvelut tukevat tätä tavoitetta. Ylä-Savon SOTE Terveyspalveluiden nettomenot Ylä-Savon SOTEssa ovat 56,2 M, mistä Iisalmen osuus on 26,1 M. Palkkakulut ovat 33,6 M (18,0 M ). Erikoissairaanhoidon volyymi on 40,8 M, mistä ostoja on 33,6 M. Oman erikoissairaanhoidon osuus on 7,1 M (17,5 %). Leikkaustoiminnan volyymi on 3,6 M, mistä päiväkirurgiaa on 2,1 M. Leikkauksia tehdään vuodessa 2875 ja anestesiaa on Ylä-Savon Soten antamien tietojen mukaan käytetty 107 kertaa. Vuonna 2017 leikkaavia lääkäreitä on 2,4 htv, joista asuu Ylä-Savossa 0,4 htv. Vuodesta 2018 alkaen leikkaavien lääkäreiden määrä olisi edelleen 2,4 htv, mutta paikkakunnalla edelleen 0,4 htv. Sairaanhoitajia leikkaustoiminnassa on 17 ja ensi vuonna 16. Yhtä lukuun ottamatta he asuvat Ylä-Savossa. Muuta henkilökuntaa on 4 ja ensi vuonna 3. Väestön ikärakenteen muutos lisää 65-vuotiaiden ja erityisesti yli 75-vuotta täyttäneiden palvelujen kysyntää. Lasten, nuorten ja työikäisten palvelujen kysyntä tulee laskemaan, mikäli alue ei saa käännettyä muuttotappiota voitoksi. Ongelma palvelujen tulevaisuuden kannalta on vähenevä väestöpohja. Alueen elinkeinoelämän tulevaisuuden kannalta on tarve kääntää alueen muuttotappio voitolliseksi ja saada alueelle työvoimaa ulkomailta. Hyvät sote-palvelut tukevat tätä tavoitetta. Päätelmä Palvelutarpeen, saavutettavuuden ja kustannusten kasvun hillitsemisen kannalta haja-keskitetty palvelujärjestelmä KYS / Kuopio Iisalmi - Varkaus näyttäisi perustellulle. Aluesairaaloiden päiväkirurgia on lähipalvelun kaltaista ja peruspalvelua tukevaa toimintaa. Aluesairaaloiden toimintaa perustelee myös alueiden vetovoiman lisäämisen, työvoiman saatavuuden ja elinkeinojen kehittämisen tarpeet. Vaativat leikkaukset keskitetään, päiväkirurgiaa on tarjolla ainakin Ylä-Savossa ja Varkaudessa ja terveyskeskusten/terveysasemien palvelut ovat tarjolla kaikissa kunnissa ja helposti saavutettavissa. Päiväkirurgian laadun ja turvallisuuden kannalta anestesialla ei voi perustella päiväkirurgian hajauttamista tai keskittämistä. Leikkaustoiminnan lakkaamisella olisi todennäköisesti merkittäviä heijastevaikutuksia myös sairaalan polikliiniseen toimintaan

5 5 Ylä-Savon ja Varkauden seudun elinkeinoelämä puolustavat voimakkaasti päiväkirurgian jatkamista Iisalmessa ja Varkaudessa. Aluesairaalan palvelut monipuolistavat alueiden työpaikkatarjontaa ja tuottavat palveluja, mitkä osaltaan pitävät yllä alueiden vetovoimaa. Leikkaustoiminnan keskittämisen aiheuttamat välittömät henkilöstövaikutusten aiheuttamat palkka- ja verotulojen väheneminen aluesairaaloiden sijaintialueille voidaan arvioida (ei ole vielä tehty). Kuitenkin tämä arvio voi aluekehityksen kannalta olla harhaan johtava, sillä vaikutukset ovat laajempia kuin vain sairaalan henkilöstön väheneminen ja sen talousvaikutukset. Leikkaustoimintaa ja sitä tukevien henkilöiden lisäksi vaikutuksia tulee aviopuolisoiden ja perheiden sijainnin muutosten kautta, mikä kaksinkertaistaa henkilöstövaikutukset ja perheiden kautta väkimäärän muutos voi olla suurempikin. Alueiden vetovoima vähenee myös niin, että tulevat tavoiteltavat osaajat eivät sijoitu Ylä-Savon ja Varkauden alueille, mikäli puoliso olisi sairaalan henkilökuntaa. Yleinen alueiden vetovoiman heikentyminen voi vaikuttaa yritysten sijaintipäätöksiin, kun sijaintialueen työmarkkinat ja palvelut yksipuolistuvat. Tätä on määrällisesti vaikea arvioida, mutta esimerkiksi yritykset ovat tunnistaneet riskin todelliseksi.

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestöennuste

Pohjois-Savon väestöennuste Pohjois-Savon väestöennuste 260000 MDI:n ennuste MDI:n ennusteen mukaan Pohjois-Savon maakunnan asukasluku vähenee vuosien 2017-2040 aikana: -17 159 asukkaalla -7 prosentilla 250000 240000 MDI:n ennusteen

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Valtionosuudet v. 2010-2014 Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet yhteensä vuosina 2010-2014 (=peruspalvelujen valtionosuus (ml. valtionosuuden tasaus)

Lisätiedot

Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet

Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet Selvityshenkilö ad 19.3.2013 Jorma Penttinen, JYL, KYS Etunimi Sukunimi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämismallit NYKYMALLI Huom. erva ei oikeushenkilö

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2 (7) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min 15 min 30 min 30

Lisätiedot

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Iisalmi tilastoina Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Yleistä Iisalmesta Väkiluku 22 115 henkilöä (31.12.2014) Pinta-ala yhteensä 872,18 km 2, josta maata 762,97 km 2 ja makeaa vettä 109,21

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Valtionosuudet Kuntamarkkinat Sanna

Valtionosuudet Kuntamarkkinat Sanna Valtionosuudet 2020 Kuntamarkkinat 2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 11.-12.9.2019 1 Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki määräaikaan mennessä 88 kuntaa vuonna 2019 Hakijoita 88 kpl (30 %) Hakijakunnissa

Lisätiedot

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v. 2014-2016 Lähde: Kela, Kelasto 2.3.2017 Kun$en mahdollisuus vaiku1aa työmarkkinatuen sakkomaksuihin paranee Vuoden alusta on tullut voimaan lainmuutos, mikä mahdollistaa

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyyden haasteet ja niiden ratkaisut tuotannon tehostamisessa; erityisruokavalion näkökulma

Asiakaslähtöisyyden haasteet ja niiden ratkaisut tuotannon tehostamisessa; erityisruokavalion näkökulma Asiakaslähtöisyyden haasteet ja niiden ratkaisut tuotannon tehostamisessa; erityisruokavalion näkökulma Ravitsemussuunnittelija, THM Päivi Räsänen Ravitsemushoidon strategiaseminaari 20.5.2015 Kysymys

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2011 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2011 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 Q1 2 (6) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ajankohtaiskatsaus Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta 14.3.2017 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ohjelma 18.00 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen / Tilaisuuden avaus ja yleiskatsaus kunnan talouteen ja toimintaan

Lisätiedot

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi

Lisätiedot

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry.

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry. Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa (Kuva: Reserviläisliitto) Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savoon muodostetaan yksi rekisteröity Perinneyhdistys Pohjois-Savon Suomen Sotien 1939-1945

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet

Lisätiedot

Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5.

Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5. Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5. Minkälaisessa tilassa verkosto on nyt ja mikä tilanne olisi tulevaisuudessa? 2018 2025 Sijoita aikajanalle 5 tunnistettavaa vaihetta! Pohjois-Savon Vertaistuenkeskus

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Tilannekatsaus Pohjois-Savon uudistuviin perhepalveluihin

Tilannekatsaus Pohjois-Savon uudistuviin perhepalveluihin Tilannekatsaus Pohjois-Savon uudistuviin perhepalveluihin 12.9.2016 Pohjois-Savon väestö, ml. Joroinen 253 524 asukasta 0-6v 7,0% 7-15v 9,3% 16-24v 10,8% Osuus (0-17v) lapsiväestöstä Ylä-Savo 14% Lapinlahti

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015 Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 215 Tilastotiedote 7 /216 Vuoden 216 alussa Kuopiossa asui 2691 ulkomaan kansalaista, 2,4 % väestöstä. Vuoden 215 aikana ulkomaan kansalaisten määrä kasvoi

Lisätiedot

ENSIHOITOPALVELUN TILASTO

ENSIHOITOPALVELUN TILASTO ENSIHOITOPALVELUN TILASTO 1.1.-30.6. 18.8. 2 (7) PSshp:n palvelutasopäätöksen sisältämät tavoitteet potilaan tavoittamisajasta Palvelun saatavuus riskiluokittain päivittäistehtävissä. Tavoittamisviiveet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja

Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja 10.4.2019 1 Tilinpäätös 2018 TP 2017 TP2018 TP 2018 / TP 2017 ERO % Palveluiden toimivuus Hoidetut henkilöt 97 582 98 633 1 051 1,1 % Hoitojaksot 44 039 43

Lisätiedot

Väestö ja II asteen koulutus Pohjois-Savossa. Jari Jääskeläinen

Väestö ja II asteen koulutus Pohjois-Savossa. Jari Jääskeläinen Väestö ja II asteen koulutus Pohjois-Savossa Jari Jääskeläinen Väestötavoitteet vuoteen 2030 Väestötavoite nostettu 250.000:een Perusta: väestökehitys parantunut v:sta 2010 alkaen Kuopion kasvun kiihdyttyä

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Kuntaraportti Tuusniemi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Tuusniemi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Tuusniemi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ 1/4 SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ 1. SOPIJAOSAPUOLET: SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT Y-tunnus: 0172718-0 etunimi.sukunimi@siilinjarvi.fi Yhteyshenkilö: Emilia Savolainen, ympäristöterveysjohtaja

Lisätiedot

Kuntaraportti Leppävirta. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Leppävirta. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Leppävirta Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Kiuruvesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kiuruvesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kiuruvesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Suonenjoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Suonenjoki. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Suonenjoki Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Lapinlahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lapinlahti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Lapinlahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Keitele. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Keitele. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Keitele Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Rautalampi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Rautalampi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Rautalampi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Varkaus. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Varkaus. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Varkaus Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Rautavaara. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Rautavaara. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Rautavaara Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Siilinjärvi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Siilinjärvi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Siilinjärvi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Iisalmi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Iisalmi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Iisalmi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Kuopio. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kuopio. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kuopio Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Pielavesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pielavesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pielavesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Kaavi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kaavi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kaavi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Vesanto. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Vesanto. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Vesanto Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Tervo Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Tammikuussa 15 220 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 14,7 Pielavesi 11,3 Keitele 11,6 Vesanto 14,4 Tervo 13,5 Vieremä 11,0 Iisalmi

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta

Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta Kaupunginhallitus 304 12.09.2016 Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta 2156/00.01.00/2016 KHALL 12.09.2016 304 Taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on

Lisätiedot

TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS

TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS Hanke 4263007, Hanhikankaan pohjavesialueen rakennetutkimus Mikkelissä Tilaaja Jari Hyvärinen Työkohde Työmaa Hanhikangas Mikkeli Kunta Mikkeli Yksikön käsittely Päiväys 24.2.2015 Jari Hyvärinen, geologi

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys väheni ssa 9 % edelliseen vuoteen verrattuna Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 15,4 Pielavesi 11,3 Keitele 10,9 Vesanto 13,5 Tervo 12,8 Vieremä

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Toukokuussa 12 785 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 12,9 Pielavesi 9,9 Keitele 9,4 Vesanto 10,2 Tervo 11,1 Vieremä 9,3 Iisalmi 11,9

Lisätiedot

terveydenhuollon uudistaja Yhteisyritys sote-palveluiden tuottajana

terveydenhuollon uudistaja Yhteisyritys sote-palveluiden tuottajana Julkisen sektorin kumppani ja terveydenhuollon uudistaja Yhteisyritys sote-palveluiden tuottajana Sote-tulevaisuuspäivä 2019 Mikko Wirén Hallituksen puheenjohtaja, Pihlajalinna Oyj PIHLAJALINNA LYHYESTI

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 13 972 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 13,8 Pielavesi 11,1 Keitele 10,5 Vesanto 13,1 Tervo 13,5 Vieremä 10,2 Iisalmi

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 14 094 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 14,0 Pielavesi 10,9 Keitele 11,0 Vesanto 11,4 Tervo 11,1 Vieremä 9,9 Iisalmi 13,1

Lisätiedot

Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet

Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet Sopimus päättyy Ajopäivät Reitti 30.6.2014 L 08.25 Vesanto-Karttula-09.55 Kuopio 30.6.2014 L 14.15 Kuopio-Karttula-15.55 Vesanto 30.6.2014 SS 15.00 Vesanto-Karttula-16.45

Lisätiedot

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun Risto Miettunen Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 15.2.2015 1 15.2.2015 2 15.2.2015 3 15.2.2015 4 15.2.2015 5 Where s the beef? 15.2.2015

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Sisältö 1 Kaupan nykytila 2 Väestö, ostovoima ja liiketilan laskennallinen lisätarve 3 Kaupan kehittämishankkeet

Lisätiedot

Taustaa 1/3. Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä)

Taustaa 1/3. Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä) Taustaa 1/3 Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä) 126 000 sosiaalihuollon avopalveluissa 82 000 sosiaalihuollon laitospalveluissa 188 000 terveyspalveluissa

Lisätiedot

Vuosien taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja

Vuosien taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja Vuosien 2018-2020 taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja 26.2.2019 11.3.2019 1 Tilinpäätös 2018 TP 2017 TP2018 TP 2018 / TP 2017 ERO % Palveluiden toimivuus Hoidetut henkilöt 97 582 98

Lisätiedot

Maatalouden investointituet. Suonenjoki

Maatalouden investointituet. Suonenjoki Maatalouden investointituet Suonenjoki 19.3.2019 Maatalouden investointien ja aloitustuen tukjaksot Haku tapahtuu jatkuvana, ratkaisut tehdään tukijaksoittain Päätösjaksot (jaksot vuosittain aina samat)

Lisätiedot

FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke

FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Elinkeinojohtaja Terho Savolainen IISALMEN KAUPUNKI PL

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Heinäkuun lopussa 16 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 15,9 Pielavesi 12,4 Keitele 11,2 Vesanto 13,3 Tervo 11,0 Vieremä 11,9 Iisalmi

Lisätiedot

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. Terhi Ojala

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 Sisällys 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Pohjois-Savon kasvunäkymiä ja kilpailukykytekijöitä. Pohjois-Savon valtuuskunnan kokous Maakuntajohtaja Marko Korhonen

Pohjois-Savon kasvunäkymiä ja kilpailukykytekijöitä. Pohjois-Savon valtuuskunnan kokous Maakuntajohtaja Marko Korhonen Pohjois-Savon kasvunäkymiä ja kilpailukykytekijöitä Pohjois-Savon valtuuskunnan kokous 13.2.2018 Maakuntajohtaja Marko Korhonen TALOUDEN, VÄESTÖN JA HYVINVOINNIN TUNNUSLUKUJA Aluetalous on kehittynyt Pohjois-Savossa

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa työttömyys väheni selvästi koko maan keskiarvoa enemmän Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 13,6 Pielavesi 10,7 Keitele 10,7 Vesanto 12,1 Tervo 10,4 Vieremä

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 12 590 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 12,6 Pielavesi 10,0 Keitele 8,1 Vesanto 10,6 Tervo 10,8 Vieremä 9,6 Iisalmi 11,7

Lisätiedot

Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke

Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke Voisiko yhdessä tekeminen olla yksin tekemistä tehokkaampaa, taloudellisempaa ja varmempaa? Selvityshenkilö Toni Auvinen 10.10.16 Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan

Lisätiedot

Alueellinen apuvälinepalvelu AAPA 28.4.2014

Alueellinen apuvälinepalvelu AAPA 28.4.2014 Alueellinen apuvälinepalvelu AAPA 28.4.2014 Alueellinen apuvälinepalvelu sisältää: kaikki erikoissairaanhoidosta potilaalle annettavat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet tukipohjallisista sisäkorvaistutteisiin.

Lisätiedot

MDI:n kuntakysely 2018 Raportti Ylä-Savon seutukunnan tuloksista

MDI:n kuntakysely 2018 Raportti Ylä-Savon seutukunnan tuloksista MDI:n kuntakysely 2018 Raportti Ylä-Savon seutukunnan tuloksista Kyselyn toteutus MDI toteutti marras-joulukuussa 2018 neljännen valtakunnallisen kuntakyselynsä, jolla kerättiin Manner-Suomen kuntien päättäjien

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Savon Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Savon Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Savon Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

YHESSÄ-hanke. Heikki Miettinen, sairaalanjohtaja, KYS

YHESSÄ-hanke. Heikki Miettinen, sairaalanjohtaja, KYS YHESSÄ-hanke Heikki Miettinen, sairaalanjohtaja, KYS Tuottavuushanke 2.0 Perustuu shp:n hallituksen syksyllä 2018 tekemään linjaukseen YHESSÄ-hanke Parannamme YHDESSÄ ihmisten elämää: Yhteistyö Hyvinvointi

Lisätiedot

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 0 Sisältö: Tiivistelmä 1. Tausta... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 PohjoisSavon maakunta ja PohjoisSavon liitto... 1 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 2. Palvelusetelien käyttötilanne PohjoisSavossa... 3 2.1

Lisätiedot

STM:n asetus (23.9.2014) kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä

STM:n asetus (23.9.2014) kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä STM:n asetus (23.9.2014) kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Esko Vanninen palvelualuejohtaja 13.10.2014 Mitä päivystys on? Terveydenhuoltolaki, 50 Kiireellisellä

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 12 358 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 13,1 Pielavesi 10,7 Keitele 9,2 Vesanto 13,6 Tervo 12,1 Vieremä 9,2 Iisalmi 11,8

Lisätiedot

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v. 2016 Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Maakunnan - toimintatuotot 376,3 milj., kasvoivat 1,1 % edellisvuodesta - verotulot 883,5 milj. euroa, vähenivät

Lisätiedot

Varkauden ja Terveystalon erikoissairaanhoidon kumppanuussopimuksen analyysi

Varkauden ja Terveystalon erikoissairaanhoidon kumppanuussopimuksen analyysi Varkauden ja Terveystalon erikoissairaanhoidon kumppanuussopimuksen analyysi Tiivistelmä loppuraportista 25.1.217 Johdanto Tässä raportissa tarkastellaan Varkauden sairaalan kumppanuussopimuksen vaikutuksia

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Tammikuussa 16 814 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 17,2 Vieremä 13,9 Sonkajärvi 18,5 Työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa

Lisätiedot

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030

Lisätiedot

KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA)

KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) Kuntosavotta-hanke 1/8 5.3.2010 KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) ILMOITTAUTUMINEN KERRALLA SAMAN PALVELUNTARJOAJAN KAIKKIN KERTOIHIN www.laari.info

Lisätiedot

Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista. Savonlinnan kaupunki

Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista. Savonlinnan kaupunki Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista Savonlinnan kaupunki Toiminnallis-taloudellinen analyysi Savonlinnan keskussairaalassa on noin 650 työpaikkaa. jo 400 työpaikan väheneminen merkitsisi yhteensä

Lisätiedot

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huh3kuu 2018

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huh3kuu 2018 Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huh3kuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2017 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien tilinpäätöksistä 2016 ja

Lisätiedot

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Pohjois-Savon ELY-keskus toimeenpanon tilanne 30.09.2018 Juha Ikäheimo Eija Äärilä #maatinki #maaseutufi Sivu 1 1. Perusmaatalous Kehittämishankkeet Muualla hallinnoitavat

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 4 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 107 219/00.04.01/2017 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä

Lisätiedot

HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke

HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke POHJOISSAVOLAISTA ELÄINAINESTA HUIPULLE! HAKA NOSTAA HAKA-hanke 2000-2005 HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke tavoitteena on vahvistaa pohjoissavolaista eläinainesta ja tehdä siitä kansallisesti ja

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto Liite 2 Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019 2021 Maakuntavaltuusto 10.6.2019 1 Sisällysluettelo: 4. Talousarvion ja -suunnitelman rakenne... 2 5. Talousarvion laadinnan yleiset periaatteet...

Lisätiedot

Vesanto. Kuntaraportti

Vesanto. Kuntaraportti Vesanto Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Rautalampi. Kuntaraportti

Rautalampi. Kuntaraportti Rautalampi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Siilinjärvi. Kuntaraportti

Siilinjärvi. Kuntaraportti Siilinjärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Iisalmi. Kuntaraportti

Iisalmi. Kuntaraportti Iisalmi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Voimaan 1.1.2017 alkaen Koulutus tekee hyvää! www.sakky.fi SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Perussopimus Sisällysluettelo 1 luku...1 Jäsenkunnat ja tehtävät...1 1...1...1

Lisätiedot