LEMMINKÄINEN OYJ klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEMMINKÄINEN OYJ klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU"

Transkriptio

1 LEMMINKÄINEN OYJ klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU Konsernin liikevaihto kasvoi 9 % ja oli 264,5 milj. euroa (242,1). Toiminnan kausiluonteisuudesta johtuva alkuvuoden tavanomainen tappio ennen veroja oli 9,2 milj. euroa (8,7). Tilauskanta kasvoi 11,6 %. Hyvä tilauskanta luo edellytyksiä liikevaihdon kasvulle ja tuloksen paranemiselle. RAKENNUSMARKKINAT Rakentamisen näkymät ovat edelleen suotuisat. Rakentamisen määrä kasvoi 2,3 % vuonna 2004, ja kasvun ennakoidaan yltävän noin 3 %:iin tänä ja ensi vuonna. Kasvua ylläpitävät ensi sijassa asuntotuotanto, vilkastunut teollisuusrakentaminen sekä maa- ja vesirakentaminen. Asuntotuotanto jatkui vilkkaana viime vuonna, jolloin aloitettiin uuden asunnon rakentaminen. Kuluvana vuonna arvioidaan aloitettavan uuden asunnon rakennustyöt. Asuntojen kysynnän odotetaan pysyvän hyvänä, vaikka uhkana on korkotason palautuminen hieman korkeammaksi. Toimistorakentaminen on elpymässä jonkin verran, ja liikerakentaminen jatkuu suhteellisen vilkkaana, mm. ulkomaisten kauppaketjujen investointien ansiosta. Teollisuus- ja varastorakentaminen on piristynyt merkittävästi. Maa- ja vesirakentaminen kasvoi viime vuonna 4,8 % ja jatkaa kasvuaan myös kuluvana vuonna. Useat merkittävät suurhankkeet pitävät kasvua yllä. Korjausrakentamisen määrä kasvaa edelleen. Korjaustoimintaa kiihdyttää ikääntyvien asuinrakennusten korjaustarve ja teknisen laadun nostaminen nykytasolle. Korjausrakentamisen osuus koko talonrakentamisesta on 44 %. Rakennusyritysten kansainvälisen toiminnan arvo kasvoi viime vuonna peräti 59 % ja oli 2,1 miljardia euroa. Kansainvälisen toiminnan näkymät pysyvät edelleen hyvinä, ja liikevaihdon ennustetaankin edelleen hieman kasvavan. KONSERNIN LIIKEVAIHTO JA TULOS Lemminkäinen-konsernin liikevaihto kasvoi 9 % ja oli 264,5 milj. euroa (242,1). Liiketulos oli -7,3 milj. euroa (-6,2) ja tulos ennen veroja oli -9,2 milj. euroa (-8,7). Katsauskauden tulos verojen jälkeen oli -12,6 milj. euroa (-10,7) ja tulos per osake - 0,74 euroa (-0,63). Liikevaihdosta 20,4 % oli ulkomaantoiminnan liikevaihtoa (12,8). Osavuosikatsaus on laadittu suomalaisen laskentakäytännön (FAS) mukaisesti. LIIKETOIMINTA-ALUEET Päällystys- ja kiviainesryhmä

2 Päällystys- ja kiviainesryhmän liikevaihto kasvoi ja oli 21,5 milj. euroa (17,2). Liiketulos oli -12,6 milj. euroa (-13,0). Alkuvuoden tavanomainen tappio johtuu päällystystoiminnan kausiluonteisuudesta. Sekä valtion että kuntien teettämät päällystysmäärät pysynevät viime vuoden tasolla. Asfalttipäällysteiden hintatason lasku näyttää pysähtyneen Pohjoismaissa. Venäjällä ja Baltian maissa näkymät alkavalle päällystyskaudelle ovat pääosin myönteiset. Kiviainesten kysyntä jatkuu hyvänä suurten infrahankkeiden ansiosta. Kysynnän arvioidaan heikkenevän parin vuoden kuluttua näiden töiden valmistuttua. Rakennusmateriaaliryhmä Rakennusmateriaaliryhmän liikevaihto oli 13,2 milj. euroa (13,9). Liiketulos oli -3,5 milj. euroa (-2,3). Ryhmän alkuvuoden tappio on tavanomainen ja johtuu liiketoiminnan kausiluonteisuudesta. Materiaalimyynnin näkymät ovat hyvät ja ryhmän tuotantokapasiteetin käyttöaste on korkea. Kattourakoinnin kysyntä on vilkastunut viime vuodesta. Ympäristötuotteiden ja urheilupaikkojen urakoinnissa kysyntä on myös hyvä, mutta kilpailutilanne jatkuu kireänä. Lemcon Oy Lemcon Oy:n liikevaihto oli 66,0 milj. euroa (37,6). Yhtiön tulos ennen veroja oli 3,0 milj. euroa (0,8). Kalliorakentamisen kotimaan markkinatilanne on heikkenemässä, mutta yhtiön työkanta on edelleen hyvä niin kotimaassa kuin Ruotsissakin. Uusia tie- ja ratahankkeita on tulossa laskentaan. Lemcon on mukana E18-tien tarjouskilpailussa. Venäjällä kysyntä jatkuu vireänä, ja teollisuuden investoinnit ovat kasvussa Aasiassa. Myös televerkkorakentamisen näkymät ovat hyvät. Oy Alfred A. Palmberg Ab Talonrakennustoimintaa harjoittavan Palmbergin liikevaihto säilyi edellisen vuoden tasolla ja oli 132,6 milj. euroa (131,9). Yhtiön tulos ennen veroja oli 4,7 milj. euroa (8,2). Asuntokauppa jatkuu vilkkaana. Palmberg aloitti alkuvuonna 375 vapaarahoitteisen asunnon rakentamisen (295). Yhtiön tilauskanta oli katsauskauden lopussa suurempi kuin vuotta aiemmin, ja sillä on valmiudet kasvattaa omaa asuntotuotantoaan. Tekmanni Oy Tekmanni Oy:n liikevaihto oli 40,5 milj. euroa (46,6). Yhtiön tulos ennen veroja parani ja oli 1,6 milj. euroa (-0,4).

3 Sähköurakoinnissa vallitsee edelleen kireä hintataso. Teollisuuden investoinnit ovat kasvussa. Asuntojen putkisaneeraukset lisääntyvät, mutta niiden hintataso on heikko. Tekmannissa viime vuonna aloitetut sopeuttamistoimet ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti, ja niiden vaikutus alkaa näkyä parantuneena kannattavuutena. Tekmanni Service Oy:n markkinanäkymät ovat edelleen suotuisat, ja yhtiön tuloskehitys on ollut hyvä. KONSERNIRAKENNE Lemminkäinen Oyj:n hallitus on päättänyt yhtiöittää Rakennusmateriaaliryhmään kuuluvat Betonituoteyksikön ja Kattoyksikön omiksi yhtiöikseen Yhtiöittämisellä selkeytetään konsernin rakennetta. Tavoitteena on lisäksi konsernin eri osien vertailukelpoisuuden parantaminen pääomaerien ja rahoituskustannusten tarkemman kohdistamisen avulla. Järjestely vahvistaa myös sen piiriin kuuluvien liiketoimintojen identiteettiä. RAHOITUS Rahoituslaskelman mukainen liiketoiminnan rahavirta oli -45,8 milj. euroa (-21,4), investointien rahavirta -2,3 milj. euroa (- 12,8) ja rahoituksen rahavirta 46,1 milj. euroa (15,7). Katsauskauden rahavirtaan sisältyy vuodelta 2004 maksettuja osinkoja 9,9 milj. euroa. Korollinen vieras pääoma katsauskauden lopussa oli 281,7 milj. euroa (268,9) ja likvidit varat 38,1 milj. euroa (26,0). Korollinen nettovelka oli 243,6 milj. euroa (242,8). Korollisen nettovelan muutos vertailukaudesta oli 0,8 milj. euroa (103,9). Nettorahoituskulut olivat 1,9 milj. euroa (2,5), mikä oli 0,7 % liikevaihdosta (1,0). Omavaraisuusaste oli 26,7 % (26,7) ja nettovelkaantumisaste (gearing) 153,4 % (158,4). IFRS-TILINPÄÄTÖKSEEN SIIRTYMINEN Siirtymisaikataulu Yhtiö julkaisee vuositilinpäätöksen IFRS:n mukaisena. Sitä ennen konsernin taloudellinen raportointi perustuu suomalaiseen tilinpäätöskäytäntöön. Konsernin IFRS-siirtymäpäivä on Siirtymäpäivältä laaditaan IFRS-laskentaperiaatteiden mukainen avaava tase. Osavuosikatsaukset vertailutietoineen laaditaan IFRS-säännösten mukaisina kaudesta alkaen. Vuoden 2005 osavuosikatsaukset ja vuoden 2004 tilinpäätös julkaistaan IFRS-säännösten mukaisiksi muunnettuina vuoden 2005 lopussa. Vaiheittainen siirtyminen

4 Vuoden 2003 tilinpäätöksestä lähtien vaihto-omaisuus ja rahoitusleasing on käsitelty IFRS-laskentaperiaatteiden mukaisesti. Vaihto-omaisuuden arvoon on lisätty hankinnan ja valmistuksen osuus niihin kohdistuvista kiinteistä menoista ja rahoitusleasinghankinnat on merkitty konsernitaseessa varoiksi ja veloiksi. Keskeisimpiä vaikutuksia Keskeisimpiä IFRS:stä aiheutuvia laskentaperiaatteita koskevia muutoksia ovat perustajaurakoinnin tuloutuksen muuttaminen kokonaisvalmistusasteen mukaiseksi, liikearvojen poistojen korvaaminen arvonalennuksen testaamisella alkaen sekä laskennallisten verojen kirjaaminen kaikista verotuksen ja tilinpäätöksen välisistä eroista. TEL-eläkevakuutuksen työkyvyttömyysosaa ei pidetä etuuspohjaisena vastuuna STM:n hyväksymän uuden työkyvyttömyyseläkkeiden tariffitekniikan käyttöönoton vuoksi. Tästä syystä siitä ei kirjata eläkevelkaa avaavaan taseeseen Perustajaurakoinnin IFRS-säännösten mukainen käsittely lisää korollista nettovelkaa noin 36 milj. eurolla, mutta kaikkien perustajaurakoinnin IFRS-kirjausten yhteisvaikutus on kuitenkin tasetta pienentävä. Eräiden kiinteistöliiketoiminnan välivuokraussopimusten mahdollinen kirjaaminen taseeseen kasvattaisi sen loppusummaa, jolloin taseen loppusumma ei muuttuisi olennaisesti nykyisestä. INVESTOINNIT Katsauskauden investoinnit olivat 10,8 milj. euroa (16,6). Investoinnit olivat lähinnä päällystys-, murskaus- ja louhintakaluston, rakennusmateriaalien tuotantolaitteiden sekä talonrakennuskaluston hankintoja. HENKILÖSTÖ Konserniyhtiöiden palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin henkilöä (6.308), joista ulkomailla työskenteli henkilöä (1.202). Henkilömäärä oli (6.476). TILAUSKANTA Konsernin laskuttamaton tilauskanta kasvoi 11,6 % ja oli 909,8 milj. euroa (815,2). Tähän sisältyy ulkomaantoiminnan tilauskantaa 273,7 milj. euroa (196,2). Tilauskanta toimialoittain Milj. euroa 3/05 3/04 Muutos-% Päällystys- ja kiviainesryhmä 216,0 184,6 17,0 Rakennusmateriaaliryhmä 21,2 22,6-6,2

5 Lemcon Oy 234,3 201,2 16,5 Oy Alfred A. Palmberg Ab 362,8 324,4 11,8 Tekmanni Oy 75,5 82,4-8,4 Yhteensä 909,8 815,2 11,6 Katsauskauden aikana tai sen jälkeen käynnistetyistä uusista rakennuskohteista on merkittävin Uruguayhin rakennettava Botnian sellutehdas, jonka rakennustöistä on solmittu projektinjohtosopimus. Uusien tehdasrakennusten kokonaistilavuus on noin miljoona kuutiometriä. Tehdasinvestoinnin kokonaisarvo on n. 830 milj. euroa. Venäjällä käynnistettiin Metsä-Botnian sahan rakentaminen Podporodzhessa. Hankkeen veroton urakkasumma on 7,7 milj. euroa. Pietarissa on aloitettu 35 asunnon vapaarahoitteinen asuinrakennuskohde. Tallinnan ydinkeskustassa aloitettiin tornitalohanke, jonka arvo on n. 45 milj. euroa. Huhtikuussa 2007 valmistuvaan rakennukseen tulee kauppakeskus, 239 huoneen hotelli sekä 180 asuntoa. Unkarin Komaromissa rakennetaan elektroniikan sopimusvalmistaja Savcor Oy:lle uutta tehdasta. Rakennus on vajaan m2:n laajuinen. Liettuassa on aloitettu Klaipedan kaupungin ohikulkutien rakentaminen. Hankkeen arvo on n. 18 milj. euroa. Yhdysvalloista on saatu merkittävä toimeksianto GSM-verkon käyttöönottoon liittyvistä teknisistä palveluista. Uusia televerkkohankkeita on käynnistetty myös Etelä-Amerikassa ja Euroopassa. YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Lemminkäinen Oyj:n pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkoa 0,60 euroa osaketta kohti eli ,00 euroa. Osingonmaksun täsmäytyspäivä oli ja osingon maksupäivä Yhtiön hallituksen jäseniksi valittiin Berndt Brunow, Erkki J. Pentti, Heikki Pentti, Teppo Taberman sekä Sakari Tamminen. Hallitus on valinnut puheenjohtajakseen Heikki Pentin ja varapuheenjohtajakseen Teppo Tabermanin. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-Yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, jossa päävastuullisena tilintarkastajana toimii Jan Holmberg, KHT. OSAKKEET Lemminkäinen Oyj:n osakkeen kurssi oli katsauskauden alussa 15,74 euroa (17,00) ja katsauskauden lopussa 18,30 euroa (15,20). Osakkeita vaihdettiin kpl ( ).

6 KILPAILUVIRASTON ASFALTTIALAA KOSKEVAT EPÄILYT Kilpailuvirasto on maaliskuussa 2004 esittänyt Lemminkäiselle 68 milj. euron seuraamusmaksua epäilemässään asfalttikartelliasiassa. Lemminkäinen on markkinaoikeudelle antamassaan vastineessa kiistänyt kilpailuviraston syytökset perusteettomina ja vaatii markkinaoikeutta hylkäämään viraston esityksen kokonaisuudessaan. Asian käsittely markkinaoikeudessa on kesken. KONSERNIN NÄKYMÄT TILIKAUDELLE 2005 Kotimaan rakennusmarkkinoiden suotuisa kehitys jatkuu. Rakentamisen määrän arvioidaan kasvavan kuluvana vuonna 3 %. Asuntotuotannon kysyntä jatkuu hyvänä, liike- ja korjausrakentaminen ovat pysyneet hyvällä tasolla, ja myös toimisto- ja teollisuusrakentaminen osoittavat piristymisen merkkejä. Infrahankkeita on käynnissä runsaasti, mutta maa- ja vesirakentamisen tilanne heikentynee 1-2 vuoden kuluttua nyt käynnissä olevien suurten kohteiden valmistuttua. Venäjän ja Aasian rakennusmarkkinoiden suotuisa kehitys näyttää jatkuvan. Lemminkäisen tilauskanta on 12 % viimevuotista korkeampi. Yhtiön näkymät kuluvalle vuodelle ovat suotuisat. Hyvä tilauskanta luo edellytyksiä liikevaihdon kasvulle ja tuloksen paranemiselle. Helsingissä 11. päivänä toukokuuta 2005 Lemminkäinen Oyj, Hallitus Lemminkäinen Oyj Juhani Sormaala Toimitusjohtaja LEMMINKÄINEN OYJ KONSERNIN TULOSLASKELMA Milj. euroa 1-3/05 1-3/04 Muutos 1-12/04 Liikevaihto 264,5 242,1 22, ,5 Liikevoitto/- tappio -7,3-6,2-1,1 58,6 Rahoitustuotot ja -kulut -1,9-2,5 0,6-9,2 Voitto/tappio ennen veroja -9,2-8,7-0,5 49,5 Välittömät verot -2,2-1,9-0,3-14,1 Vähemmistöosuus -1,2-0,1-1,1-3,2 Tilikauden voitto/tappio -12,6-10,7-1,9 32,1

7 Veroina on huomioitu katsauskauden tulosta vastaava vero. LIIKEVAIHTO TOIMIALOITTAIN Milj. euroa 1-3/05 1-3/04 Muutos-% 1-12/04 Lemminkäinen Oyj Päällystys- ja kiviainesryhmä 21,5 17,2 25,0 430,4 Rakennusmateriaal iryhmä 13,2 13,9-5,0 95,7 Lemcon Oy 66,0 37,6 75,5 264,5 Oy Alfred A. Palmberg Ab 132,6 131,9 0,5 588,6 Tekmanni Oy 40,5 46,6-13,1 198,3 Muut -9,4-5,2 80,8-44,1 Konserni yhteensä 264,5 242,1 9, ,5 LIIKEVOITTO/-TAPPIO TOIMIALOITTAIN Milj. euroa 1-3/05 1-3/04 Muutos 1-12/04 Lemminkäinen Oyj Päällystys- ja kiviainesryhmä -12,6-13,0 0,4 15,3 Rakennusmateriaal iryhmä -3,5-2,3-1,2 2,7 Lemcon Oy 2,6 0,8 1,8 11,1 Oy Alfred A. Palmberg Ab 5,5 9,2-3,7 30,9 Tekmanni Oy 1,4-0,6 2,0 1,7 Muut -0,7-0,2-0,5-3,0 Konserni yhteensä -7,3-6,2-1,1 58,6 KONSERNITASE Milj. euroa 3/05 3/04 12/04 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 36,4 38,6 36,9 Konserniliikearvo 20,5 24,8 21,7 Aineelliset hyödykkeet 171,6 173,3 168,0 Osuudet osakkuusyrityksis sä 2,5 3,9 2,6 Muut sijoitukset 6,6 7,6 6,7 Yhteensä 237,7 248,2 235,9

8 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 201,2 178,7 198,9 Pitkäaikaiset saamiset 0,2 0,1 0,1 Laskennallinen verosaaminen 1,9 1,2 1,9 Lyhytaikaiset saamiset 241,2 227,6 266,6 Rahoitusarvopaper it 3,7 1,4 4,1 Rahat ja pankkisaamiset 34,5 24,6 35,8 Yhteensä 482,7 433,6 507,4 Yhteensä 720,4 681,7 743,3 Vastattavaa 3/05 3/04 12/04 Oma pääoma Osakepääoma 34,0 34,0 34,0 Ylikurssirahasto 5,8 5,8 5,8 Edellisten tilikausien voitto 115,7 111,1 93,6 Tilikauden tappio/voitto -12,6-10,7 32,1 Oma pääoma yhteensä 142,9 140,1 165,6 Vähemmistöosuus 15,9 13,2 15,5 Pakolliset varaukset 4,9 5,1 4,8 Vieras pääoma Laskennallinen verovelka 15,2 13,5 13,9 Pitkäaikainen vieras pääoma 115,0 124,5 113,2 Lyhytaikainen vieras pääoma 426,5 385,3 430,3 Vieras pääoma yhteensä 556,7 523,3 557,4 Yhteensä 720,4 681,7 743,3 RAHOITUSLASKELMA Milj. euroa 1-3/05 1-3/ /04 Tulos ennen -8,7

9 satunnaisia eriä -9,2 49,5 Suunnitelman mukaiset poistot 6,3 6,1 39,7 Muut oikaisut -0,1 1,5 5,9 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta -3,0-1,1 95,1 Käyttöpääoman muutos -40,8-12,7 5,3 Rahoituserät -1,4-1,8-8,9 Maksetut välittömät verot -0,5-5,9-14,7 Liiketoiminnan rahavirta -45,8-21,4 76,7 Investointien rahavirta -2,3-12,8-21,8 Lainojen muutos 56,0 43,4-14,8 Maksetut osingot -9,9-27,6-44,9 Rahoituksen 15,7 rahavirta 46,1-59,6 Rahavarojen -18,5 muutos -2,0-4,8 Rahavarat kauden 44,5 alussa 39,9 44,5 Rahavarojen muuntoero 0,2 0,2 Rahavarat kauden 26,0 lopussa 38,1 39,9 TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1-3/05 1-3/04 12/04 Sijoitetun pääoman tuotto, % 1) -1,6-1,4 14,8 Omavaraisuusaste, % 26,7 26,7 30,3 Gearing, % 153,4 158,4 100,7 Bruttoinvestoinni t, milj. euroa (sis. leasingostot) 10,8 16,6 40,8 Tilauskanta, milj. euroa 909,8 815,2 783,4 - josta ulkomaantoiminnan osuus, milj. euroa 273,7 196,2 244,6 Henkilöstö keskimäärin Henkilöstö kauden lopussa ) Tunnuslukua laskettaessa on huomioitu vain katsauskauden tulos

10 OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 3/05 3/04 12/04 Tulos/osake, -0,63 euroa -0,74 1,89 Oma 8,23 pääoma/osake, euroa 8,40 9,73 Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa 311,5 267,9 lopussa, euroa Kurssi kauden 18,30 15,20 15,74 Vaihto kaudella, kpl Osakkeiden lukumäärä, kpl VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKS ET Milj. euroa 3/05 3/04 12/04 Vakuudet omista sitoumuksista Annetut kiinteistökiinn itykset 4,1 7,3 4,6 Annetut yrityskiinnityk set 98,1 105,3 101,9 Pantatut arvopaperit 4,3 10,0 4,4 Yhteensä 106,5 122,6 110,9 Takaukset Osakkuusyrityst en puolesta 0,3 0,3 0,3 Leasingvastuut 6,9 4,5 7,5 Factoringvastuu t 10,2 7,8 19,0 Johdannaissopim ukset Valuuttatermiin it Nimellisarvo 11,2 23,9 11,5

11 Käypä arvo 0,0 0,1 0,0 Valuuttaoptiot, ostetut Nimellisarvo 3,1 6,8 0,0 Käypä arvo 0,0 0,1 0,0 Valuuttaoptiot, asetetut Nimellisarvo 3,1 6,8 0,0 Käypä arvo -0,1-0,1 0,0 Korko-optiot, ostetut Nimellisarvo 8,4 9,8 8,4 Käypä arvo 0,0 0,0 0,0 Korko-optiot, asetetut Nimellisarvo 8,4 9,8 8,4 Käypä arvo -0,7-0,9-0,7 Koronvaihtosopi mukset Nimellisarvo 14,6 22,3 16,7 Käypä arvo -0,2-0,3-0,1 Johdon tai osakkaiden puolesta ei ole annettu pantteja tai muita vastuusitoumuksia. Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet

LEMMINKÄINEN OYJ klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU

LEMMINKÄINEN OYJ klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU 1 (10) LEMMINKÄINEN OYJ 10.8.2005 klo 10.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2005: LEMMINKÄISEN VAKAA KEHITYS JATKUU Konsernin liikevaihto kasvoi 12 % ja oli 719,7 milj. euroa (640,8). Tulos ennen veroja oli

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA TULOSKEHITYS JATKUU

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE klo OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN VAKAA TULOSKEHITYS JATKUU 1 (9) LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.11.2005 klo 11.52 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2005: LEMMINKÄISEN VAKAA TULOSKEHITYS JATKUU Konsernin liikevaihto kasvoi 12,7 % ja oli 1.258,8 milj. euroa (1.117,0).

Lisätiedot

Operatiivisen toiminnan tappio alkuvuonna johtuu päällystys- ja vedeneristystoiminnan kausiluonteisuudesta.

Operatiivisen toiminnan tappio alkuvuonna johtuu päällystys- ja vedeneristystoiminnan kausiluonteisuudesta. LEMMINKÄINEN OYJ 15.5.2002 klo 9.50 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2002 Konsernin katsauskauden liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 194,6 milj. euroa (183,0). Tavanomainen, toiminnan kausiluonteisuudesta

Lisätiedot

LEMMI NKÄI NEN OYJ 8.11.2000 klo 10.50

LEMMI NKÄI NEN OYJ 8.11.2000 klo 10.50 LEMMI NKÄI NEN OYJ 8.11.2000 klo 10.50 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2000 Lemminkäisen katsauskauden liikevaihto kasvoi 12 % ja oli 665,2 milj. euroa (593,9). Voitto ennen satunnaiseriä

Lisätiedot

Tilinpäätös on laadittu osatuloutusperiaatetta noudattaen, jolloin rakennushankkeet on tuloutettu niiden valmistusasteen mukaisesti.

Tilinpäätös on laadittu osatuloutusperiaatetta noudattaen, jolloin rakennushankkeet on tuloutettu niiden valmistusasteen mukaisesti. LEMMINKÄINEN OYJ 19.5.1999 klo. 10.30 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.1999 Lemminkäisen katsauskauden liikevaihto kasvoi 30 % ja oli 130,5 MEUR (100,0). Toiminnan kausiluonteisuudesta johtuva

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 12.5.2004 klo 10.23 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004 LEMMINKÄISEN TAVANOMAINEN ALKUVUODEN TAPPIO PUOLITTUI

LEMMINKÄINEN OYJ 12.5.2004 klo 10.23 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004 LEMMINKÄISEN TAVANOMAINEN ALKUVUODEN TAPPIO PUOLITTUI LEMMINKÄINEN OYJ 12.5.2004 klo 10.23 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004 LEMMINKÄISEN TAVANOMAINEN ALKUVUODEN TAPPIO PUOLITTUI Konsernin liikevaihto kasvoi 9 % ja oli 242,1 milj. euroa (222,7). Toiminnan kausiluonteisuudesta

Lisätiedot

Päällystys- ja kiviainesryhmän alkuvuoden tappio johtuu päällystystoiminnan kausiluonteisuudesta.

Päällystys- ja kiviainesryhmän alkuvuoden tappio johtuu päällystystoiminnan kausiluonteisuudesta. LEMMINKÄINEN OYJ 14.5.2003 klo 10.00 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2003 Konsernin katsauskauden liikevaihto kasvoi 14 % ja oli 222,7 milj. euroa (194,6). Tavanomainen, toiminnan kausiluonteisuudesta

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 12.2.2003 klo 11.15

LEMMINKÄINEN OYJ 12.2.2003 klo 11.15 LEMMINKÄINEN OYJ 12.2.2003 klo 11.15 TILIKAUSI 2002: LEMMINKÄISEN TULOS 49 MILJ. EUROA Liikevaihto kasvoi 12,5 % ja oli 1.255,8 milj. euroa (1.116,5), tulos ennen veroja oli 48,5 milj. euroa (61,7), sijoitetun

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN TULOS PARANI

OSAVUOSIKATSAUS : LEMMINKÄISEN TULOS PARANI LEMMINKÄINEN OYJ 10.11.2004 klo 11.35 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2004: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI Konsernin liikevaihto kasvoi 13 % ja oli 1.117,0 milj. euroa (988,7). Tulos ennen veroja oli 44,1 milj.

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 14.8.2002 klo 9.35 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2002

LEMMINKÄINEN OYJ 14.8.2002 klo 9.35 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2002 LEMMINKÄINEN OYJ 14.8.2002 klo 9.35 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2002 Konsernin liikevaihto kasvoi 8 % ja oli 510,9 milj. euroa (475,1). Tulos ennen veroja, johon vaikuttaa toiminnan

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE klo OSAVUOSIKATSAUS : LIIKEVAIHTO KASVOI KOLMANNEKSEN

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE klo OSAVUOSIKATSAUS : LIIKEVAIHTO KASVOI KOLMANNEKSEN LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006 klo 10.05 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006: LIIKEVAIHTO KASVOI KOLMANNEKSEN Lemminkäinen-konsernin liikevaihto kasvoi 31,3 % ja oli 303,5 milj. euroa (231,2 Me).

Lisätiedot

Kotimaan rakennusmarkkinoiden suotuisa kehitys jatkuu. Kokonaisuudessaan rakentamisen ennakoidaan kasvavan kuluvana vuonna 2-4 %.

Kotimaan rakennusmarkkinoiden suotuisa kehitys jatkuu. Kokonaisuudessaan rakentamisen ennakoidaan kasvavan kuluvana vuonna 2-4 %. LEMMINKÄINEN OYJ 11.8.2004 klo 10.11 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2004 LEMMINKÄISEN PUOLIVUOTISTULOS PARANI Konsernin liikevaihto kasvoi 14 % ja oli 640,8 milj. euroa (560,7). Tulos ennen veroja oli 9,4 milj.

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Konsernin alkuvuoden liiketuloksen tappiollisuus on tavanomainen ja johtuu toiminnan kausiluonteisuudesta.

Konsernin alkuvuoden liiketuloksen tappiollisuus on tavanomainen ja johtuu toiminnan kausiluonteisuudesta. LEMMINKÄINEN OYJ 6.5.2001 klo 10.13 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2001 Konsernin katsauskauden liikevaihto kasvoi 21 % ja oli 183,0 milj. euroa (151,3). Toiminnan kausiluonteisuudesta

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 16.6.2004 klo 11.20 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-30.4.2004 - Konsernin liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 12,6 milj. euroa (11,9 milj. euroa) - Liikevoitto

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 11.2.2004 klo 11.15

LEMMINKÄINEN OYJ 11.2.2004 klo 11.15 LEMMINKÄINEN OYJ 11.2.2004 klo 11.15 TILIKAUSI 2003: LEMMINKÄISEN TULOS 42 MILJ. EUROA Liikevaihto kasvoi 8,2 % ja oli 1.359,0 milj. euroa (1.255,8), tulos ennen veroja oli 41,8 milj. euroa (48,5), sijoitetun

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 12.11.2003 klo 10.45 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003

LEMMINKÄINEN OYJ 12.11.2003 klo 10.45 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003 LEMMINKÄINEN OYJ 12.11.2003 klo 10.45 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003 Konsernin katsauskauden liikevaihto kasvoi 8% ja oli 988,7 milj. euroa (917,2). Liikevoitto oli 43,8 milj. euroa

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 klo 10.50

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 klo 10.50 LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 klo 10.50 LEMMINKÄISEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006: Tulos parani selvästi Lemminkäinen-konsernin liikevaihto kasvoi 11,5 % ja oli 731,2 milj. euroa (655,5). Liikevoitto

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 16.2.2005 klo 10.33

LEMMINKÄINEN OYJ 16.2.2005 klo 10.33 LEMMINKÄINEN OYJ 16.2.2005 klo 10.33 TILIKAUSI 2004: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI SELVÄSTI Konsernin liikevaihto kasvoi 13 % ja oli 1.533,5 milj. euroa (1.359,0), tulos ennen veroja oli 49,5 milj. euroa (41,8),

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

Alueellisesti rakennustuotanto on entistä selvemmin keskittynyt suuriin kasvukeskuksiin, joissa asunto-, liike- ja palvelurakentaminen on vilkasta.

Alueellisesti rakennustuotanto on entistä selvemmin keskittynyt suuriin kasvukeskuksiin, joissa asunto-, liike- ja palvelurakentaminen on vilkasta. LEMMI NKÄI NEN OYJ 15.8.2001 klo 10.00 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2001 Konsernin katsauskauden liikevaihto kasvoi 23 % ja oli 475,1 milj. euroa (387,6). Tulos ennen satunnaiseriä ja

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 13.11.2002 klo 09.45 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002

LEMMINKÄINEN OYJ 13.11.2002 klo 09.45 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 LEMMINKÄINEN OYJ 13.11.2002 klo 09.45 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 Konsernin liikevaihto kasvoi 11 % ja oli 917,2 milj. euroa (822,7). Tulos ennen veroja oli 43,3 milj. euroa (53,1).

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 17.2.1999 klo 12.00

LEMMINKÄINEN OYJ 17.2.1999 klo 12.00 LEMMINKÄINEN OYJ 17.2.1999 klo 12.00 TILIKAUSI 1998: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 161 MMK:AAN Lemminkäinen-konsernin liikevaihto kasvoi 24 % ja oli 4.255 (3.433), tulos ennen satunnaiseriä oli 161 (115),

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

1 (17) 15.2.2006 klo 11.40 LEMMINKÄISEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005: YHTIÖN TULOS PARANI VIIDENNEKSEN

1 (17) 15.2.2006 klo 11.40 LEMMINKÄISEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005: YHTIÖN TULOS PARANI VIIDENNEKSEN 1 (17) LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.2.2006 klo 11.40 LEMMINKÄISEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005: YHTIÖN TULOS PARANI VIIDENNEKSEN Konsernin liikevaihto kasvoi 11,9 % ja oli 1.601,7 milj. euroa

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ klo 9.40 TILIKAUSI 2001: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 33 % 62 MILJ. EUROON

LEMMINKÄINEN OYJ klo 9.40 TILIKAUSI 2001: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 33 % 62 MILJ. EUROON LEMMINKÄINEN OYJ 13.2.2002 klo 9.40 TILIKAUSI 2001: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 33 % 62 MILJ. EUROON Liikevaihto kasvoi 16 % ja oli 1.116,5 milj. euroa (964,6), tulos ennen veroja oli 61,7 milj. euroa (46,4),

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 - Liikevaihto 6,4 miljoonaa euroa (5,8), kasvua 10 % - Voitto ennen veroja 0,15 miljoonaa

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 18.8.1999 klo 10.15

LEMMINKÄINEN OYJ 18.8.1999 klo 10.15 LEMMINKÄINEN OYJ 18.8.1999 klo 10.15 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.1999 Lemminkäisen katsauskauden liikevaihto kasvoi 22 % ja oli 344,7 MEUR (283,5). Tulos ennen satunnaiseriä parani ja

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ klo 9.40 /(00,1.b,1(12<-126$9826,.$76$86

LEMMINKÄINEN OYJ klo 9.40 /(00,1.b,1(12<-126$9826,.$76$86 LEMMINKÄINEN OYJ 14.11.2001 klo 9.40 /(00,1.b,1(12

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Konsernin omistusosuutta on lisätty valmisbetoniliiketoimintaa harjoittavissa Oy Kokkobe Ab:ssa 90,3 %:iin sekä Ab Jakobe Oy:ssä 84,9 %:iin.

Konsernin omistusosuutta on lisätty valmisbetoniliiketoimintaa harjoittavissa Oy Kokkobe Ab:ssa 90,3 %:iin sekä Ab Jakobe Oy:ssä 84,9 %:iin. LEMMI NKÄI NEN OYJ 16.8.2000 klo 10.25 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2000 Lemminkäisen katsauskauden liikevaihto kasvoi 12 % ja oli 387,6 milj. euroa (344,7). Alkuvuoden voitto ennen satunnaiseriä

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 14.2.2001 klo 10.30 TILIKAUSI 2000: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 46 MILJ. EUROON

LEMMINKÄINEN OYJ 14.2.2001 klo 10.30 TILIKAUSI 2000: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 46 MILJ. EUROON LEMMINKÄINEN OYJ 14.2.2001 klo 10.30 TILIKAUSI 2000: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 46 MILJ. EUROON Liikevaihto kasvoi 17 % ja oli 965 milj. euroa (826), tulos ennen satunnaiseriä oli 46,4 milj. euroa (39,9),

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Toimintaympäristö Kotimaa Talouden kasvunäkymät heikentyneet, huolena kiihtyvä inflaatio ja korkojen nousun vaikutus asuntorakentamiseen Liike-, logistiikka- ja teollisuusrakentaminen

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ klo 9.50

LEMMINKÄINEN OYJ klo 9.50 LEMMINKÄINEN OYJ 17.5.2000 klo 9.50 LEMMINKÄINEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2000 Lemminkäisen katsauskauden liikevaihto kasvoi 16 % ja oli 151,3 milj. euroa (130,5). Toiminnan kausiluonteisuudesta

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 4.11.2004 klo 13.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2004 - Kolmas vuosineljännes tyydyttävä - Liikevaihto 16,8 milj. euroa, laskua 1,0 % -

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN OYJ 16.02.2000 klo. 10.45 TILIKAUSI 1999: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 40 MILJ. EUROON

LEMMINKÄINEN OYJ 16.02.2000 klo. 10.45 TILIKAUSI 1999: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 40 MILJ. EUROON LEMMINKÄINEN OYJ 16.02.2000 klo. 10.45 TILIKAUSI 1999: LEMMINKÄISEN TULOS PARANI 40 MILJ. EUROON Liikevaihto kasvoi 15 % ja oli 826 milj. euroa (716), tulos ennen satunnaiseriä oli 39,9 milj. euroa (27,1),

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot