Kisaradio taajuudella FM 89.00
|
|
- Juho Lattu
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 SodMk:n tervehdys! Sodankylän Moottorikerho on toiminut mottonsa mukaan Moottoriurheilun puolesta jo kolmekymmentä vuotta. Viime vuonna asetettiin tavoite saada Watercrossin ensimmäinen kansainvälisen arvon omaava kilpailu Sodankylään, ja tänään Nilimellan rannassa kilpaillaan FIM Watercross European Cupin voitosta. Kilpailussa on pieniä muutoksia aiempiin vuosiin verrattuna: Ajettavana on vain yksi luokka, kuninkuusluokkanakin tunnettu Watercross Open. Kuljettajilla on kaksi aika-ajoyritystä, jonka jälkeen 20 nopeinta kuljettajaa sijoitetaan kahteen kaavioon. Kaavioiden kolme nopeinta siirtyvät Superfinaaleihin, ja Super A-finaalin voittajasta tulee lajin historian ensimmäinen European Cupin voittaja! Sodankylän Moottorikerho haluaa toivottaa niin katsojille, kilpailijoille kuin talkooväelle miellyttävää moottoriurheilupäivää Watercrossin parissa. Haluamme lausua suurimmat kiitokset yhteistyökumppaneille, joiden ansiosta tämänkin tapahtuman järjestäminen on mahdollista. Kiitoksia, että saavuitte juhlistamaan SodMk:n 30-vuotiasta taivalta kanssamme! Kilpailunjohtaja Sauli Vuontisvaara Kilpailusihteeri Sami Hoppula KILPAILUN JOHTAVAT TOIMITSIJAT FIM E Jury President: Peter Hansen FMNR JuryMember Markku Nissinen Clerk of the Course: Kurt Ljungqvist Race Director: Sauli Vuontisvaara Secretary of the Meeting: Sami Hoppula Chief Timekeeper: Mihku Näkkäläjärvi Environmental Seward: Juhani Halme Paddock Official: Joonas Aikio Chief Medical Officer: Hanna-Lena Sammela-Paasimaa Chief of Security: Teijo Jaakola Ilmoittautuminen kisakansliassa klo: 8:00-10:00 Katsastusaika ja-paikka klo: 8:00-10:00 varikon portilla Ohjaajakokous klo:10:30 Kilpailu alkaa klo:11:00 Palkintojen jako kilpailun jälkeen Kisaradio taajuudella FM Kisa-tv suorana alkaen klo 15:00 Ruutu+, ISTV Tämän ohjelmalehden taitto ja paino: Mainoslinja Sodankylä,
3 QUALIFYING - two changes for a timed run around the track (3 laps including 1 jump and 1 extra buoy) 20 fastest riders will be placed into two groups (Group A and Group B) GROUP A (Qualifying places ) Heat 1 / Pohjantähti Heat 2 / Pohjantähti Heat 3 / Seo Sodankylä Heat 4 / Seo Sodankylä Qualif. 5. Qualif. 19. Qualif. 9. Qualif. 13. Qualif. 7. Qualif. 17. Qualif. 11. Qualif. 15. Semifinal 1 / Kelkkalehti Semifinal 2 / Kelkkalehti Qualif. 3. Heat 1-1. Heat 2-1. Heat 3-1. Heat 4-1. Qualif. 1. C-Final / Rautia Semifinal 3. Semifinal 3. B-Final / Jbus Semifinal 2. C-1. Semifinal 2. A-Final / Camping Nilimella Semifinal 1. B-1. Semifinal 1. GROUP B (Qualifying places ) Heat 1 / Hotelli Karhu Heat 2 / Hotelli Karhu Heat 3 / Simonen Heat 4 / Simonen Qualif. 6. Qualif. 20. Qualif. 10. Qualif. 14. Qualif. 16. Qualif. 18. Qualif. 12. Qualif. 8. Semifinal 1 / KoneVasara Semifinal 2 / KoneVasara Qualif. 4. Heat 1-1. Heat 2-1. Heat 3-1. Heat 4-1. Qualif. 2. C-Final / K-Rauta Semifinal 3. Semifinal 3. B-Final / Jbus Semifinal 2. C-1. Semifinal 2. A-Final / Camping Nilimella Semifinal 1. B-1. Semifinal 1. SUPERFINAL C-Final / K-Rauta GROUP A 3. GROUP B 3. B-Final / Jbus GROUP A 2. C-1. GROUP B 2. A-Final / Camping Nilimella GROUP A 1. B-1. GROUP B 1. Heats, Semifinals and C-finals have three (3) laps including one (1) extra buoy. B- and A-finals have five (5) laps including two (2) extra buoys. 3
4 4
5 5
6 Pärskeissä mukana visitsodankyla.fi #visitsodankylä #visitsodankyla 6
7 TULE TUTUSTUMAAN LAAJAAN VALIKOIMAAMME PAIKANPÄÄLLE!! Sumatie 2, Sodankylä puh Palvelemme Ma-pe La
8 Watercross Open European Cup No Nimi - Name Kerho - Club Kelkka-Snowmobile 3 Kvickström Joakim SWE Ski-Doo 4 Kemppe Jukka FIN Ski-Doo 5 Jussila Matti FIN Ski-Doo 6 Vuorela Joni FIN Lynx 7 Blien Morten NOR Arctic Cat 14 Rantala Mikko FIN Polaris 15 Leivo Pasi FIN Ski-Doo 17 Aalto Teemu FIN Polaris 23 Pesonen Aki FIN Ski-Doo 28 Lyöri Kyösti FIN Ski-Doo 32 Jolma Juha FIN Ski-Doo 34 Wikström Johan SWE Ski-Doo 39 Lokka Tero FIN Lynx 55 Hannula Antti FIN Lynx 60 Kallojärvi Niina FIN Arctic Cat 91 Tryyki Jani FIN Ski-Doo 121 Junttila Juuso FIN Ski-Doo 138 Kemi Hætta Niillas Issat Juhan NOR Ski-Doo 147 Vuontisvaara Jouni FIN Ski-Doo 170 Kallojärvi Henri FIN Polaris 171 Aalto Roope FIN Polaris 175 Olsen Joachim NOR Polaris 178 Juusola Vesa-Matti FIN Ski-Doo 266 Niemi Olli-Matti FIN Ski-Doo 277 Holmberg Antti FIN Ski-Doo 390 Savukoski Teppo FIN Lynx 440 Magga Olli FIN Ski-Doo 460 Lappalainen Tommi FIN Arctic Cat 496 Seipiharju Joonas FIN Ski-Doo 592 Kajanki Juha FIN Yamaha 666 Länsman Niillas-Jovnna NOR Polaris 770 Kristiansen Einar NOR Ski-Doo 880 Parkkonen Teemu FIN Ski-Doo Tulokset 2018 osoitteessa: 8
9 KESÄ LOPPUU! TULEE TALVI JA PAKKASET KAUSI ALKAA NUMEROSTA LOKAKUUN ALUSSA FURIMAX OY -kiinteistön hoidot -nuohouspalvelut -ilmanvaihtopalvelut Toimisto: Nuohous / iv: Kiinteistöpäivystys:
10 Työkalut Kiinnitystarvikkeet Sievin turvajalkineet Työvaatteet Suojaimet Jäämerentie 6 (S-marketin vieressä) p Palvelemme ma-pe , la Viihtyisiä hetkiä koko kylän Kammarissa! TERVETULOA NAUTTIMAAN Kammarin herkuista! LOUNAS ma-pe ILTAMENOA kesäiltaisin Palvelemme: ma-la 10-21, su puh , Jäämerentie 11 info@paivinkammari.fi 10
11 -Valtuutettu merkkihuolto-alkuperäisvaraosat-takuupalvelut- Ranniotie 10, SODANKYLÄ Puh /Paavo, /Pekka huolto/ajanvaraus 11
12 12
13 R 13
14 14
15 KESÄN MERKIT Sompiontie 1, Sodankylä Puh
16 Kuljetus&Maanrakennus J.Norberg Oy J.Norberg Oy on Sodankylässä toimiva kuljetus- ja maanrakennusalan yritys, toimialueena koko maa. PALVELUT Kuljetukset: vaihtolavakuljetukset erikoiskuljetukset tien kunnossapito Maanrakennus: kaivos ja tehdaspalvelut koneurakointi koneiden vuokraus maa-aineskuljetukset pohja/pihatyöt Juha Norberg Puh RAKENTAJA/PIHOJEN KUNNOSTAJA Toimitamme nopeasti ja edullisesti sinulle sopivaan ajankohtaan Meiltä myös ruokamullat täytemaat ylijäämämaiden vastaanotto SATTASEN MAANSIIRTO OY Juha Mikko
17 Tosi tekijä paikkakunnalla! Kone Haapanen Sodankylä Kaivurikuormaaja nykyaik. varustuksella Lumi-/pihatyöt Mullanmyynti Kaivuutyöt Trukkipiikit Soita ja kysy tarjous! 17
18 Euronics Euroopan suurin kodintekniikan ostoketju tarjoaa vahvoja hintaetuja. Nyt Sinua lähellä. Tule, tutustu ja tee hyviä hankintoja. Paikalliselta kauppiaalta Euroopan suurimman ostoeduin Meiltä kodinkoneet, pienkoneet, televisiot, viihdelaitteet, tietokoneet, puhelimet, liittymät (DNA ja Telia). Ammattitaitoinen asennuspalvelu ja huolto kaikille myymillemme tuotteille. Nopea toimitus! euronics.fi Sodankylä Ivalo SODANKYLÄ: Jäämerentie 7, puh IVALO: Petsamontie 5, puh Tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat verkosta alkuiseen numeroon: Kiinteästä verkosta soitettuna 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Ulkomailta tavallinen ulkomaanpuheluhinta. Hinnat sis. alv. 24 %. 18
19 19
20 12v Jäämerentie 7, Sodankylä puh Palvelemme: ma-pe , la Pikiöljyllä paranoo vaik ois keskeltä poikki! Pikiöljy 10 ml ja Löylyterva 50 ml yhteishintaan Perinteinen Pihka-Pekka Pihkavoide Myös Tervashampoo, pikiöljyvoide, aito hautaterva, eläinten tervashampoo. Äänenavaustroppi ja pieni löylyterva yhteishintaan 10 19,90 10 Ei pöllömpää! Huippuvalikoima saunatuotteita! Suomen hauskimmat saunamittarit? Kuksat Puukot Laatuisat Lahjat Tuliaiset Koristeet Kotiinviemiset Kari Niemi
21 21
22 Meiltä kaikkea autoosi! Jäämerentie 24, SODANKYLÄ Puh , Sodankylä 22
23 TURVALLISUUS- JA YMPÄRISTÖOHJEET - Varsinainen kilpailualue on Kitinen-joki - Kilpailualueelle on yleisöltä pääsy kielletty - Yleisöalueet on merkitty /rajattu merkkinauhoin *( Rantaviivaan rajattu alue on moottorikelkkojen rantautumista varten esim.teknisen vian sattuessa. Veteen meneminen on koko kilpailun ajan ehdottomasti kielletty) - Suljettu varikko alue ( vain kuljettaja + neljä mekaanikkoa varikolle) - Kilpailualueella on Ensihoito yksikkö KT-lanssi - Kilpailun toimitsijat sekä järjestyksen valvojat erottaa yleisön joukosta keltaisista liiveistä tai nimilapusta ( tuomari, valvoja ) - Varikkoalueella on jauhesammuttimet, jäteöljyastiat sekä yleisjäte astiat - Varikkoalueella tupakointi ehdottomasti kielletty, kuljettaja on vastuussa koko varikkotiimistään, kilpailukiellon uhalla. - Varikkoalueen ilmoitustaululla on toimitsijoiden nimet sekä tarvittavat puhelinnumerot - yleisölle roska-astiat myyntitelttojen läheisyydessä * Vältä roskaamasta ympäristöä, palauta pullot myyntiteltalle - Omien alkoholijuomien tuonti ja nauttiminen tapahtuma-alueella kielletty - Yleisö wc:t sijaitsevat Piitsi pubin tiloissa sekä bajamajat yleisö alueella OHJEITA YLEISÖLLE TAPATURMAN SATTUESSA : - PYSY YLEISÖLLE MERKITYLLÄ ALUEELLA - ANNA TARVITTAESSA TIETÄ HÄLYTYSAJONEUVOILLE - MIKÄLI JOKU YLEISÖSSÄ SAA ESIM. SAIRASKOHTAUKSEN, ANNA MAHDOLLINEN ENSIAPU JA ILMOITA LÄHIMMÄLLE TOIMITSIJALLE TAI JÄRJESTYKSENVALVOJALLE. - KILPAILUN ENSIAPU PISTE ON KILPAILUN LÄHTÖ ALUEEN ETELÄ PUOLELLA ( SILLAN PUOLI) MIELLYTTÄVÄÄ KISAPÄIVÄÄ! 23
24 Sodankylän Moottorikerho ry (SodMk) on Suomen Moottoriliiton alainen jäsenkerho, jonka toiminnan tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää moottoriurheiluharrastusta Sodankylässä. Suurimpia yksittäisiä tapahtumia ovat kesällä Watercross- ja keväällä Super Stadioncross -kilpailut. Molemmat kilpailut keräävät vuosittain kirkonkylän tuntumaan satoja moottoriurheilusta kiinnostuneita katsojia. Kisojen lisäksi SodMk järjestää mm. ajokoulutusta, toimitsijalisensseihin tähtääviä kursseja sekä jäsenistön virkistystilaisuuksia. Kerhossa harrastettavia lajeja ovat snowcross, motocross, jäärata-ajo sekä offroad. Jokaisella lajilla on omat jaostonsa ja vetäjänsä. SodMk ylläpitää snowcrossiin ja motocrossiin tarkoitettua ajoharjoittelurataa Kommattivaarassa, jäärata-ajoon ja watercrossiin tarkoitettua ajoharjoittelualuetta Kelukosken padon yläpuolella sekä offroad-ajoharjoitteluun soveltuvia alueita useissa eri kohteissa Sodankylän kunnan alueella. Lisätietoja Sodankylän Moottorikerhosta ja sen toiminnasta saat kerhon puheenjohtajalta Sauli Vuontisvaaralta, sekä jaostojen vetäjiltä. Yhteystiedot löytyvät kerhon kotisivuilta osoitteesta Sodankylän Moottorikerhon jäseneksi liittyminen onnistuu parhaiten kerhon internetsivujen kautta, osoitteessa Jäsenmaksut vuodelle 2018: aikuiset 30 /hlö, juniorit 10 /hlö. MAINOSTARRAT SUURKUVAT KYLTIT OPASTEET BANDEROLLIT KUVATAULUT Mainoslinja Sodankylä Unarintie 23, Sodankylä Mainoslinja Ivalo Piiskuntie 1, Ivalo
25 25
26 - RAKENNUSKONEVUOKRAAMO - RAKENNUSKONEET - NOSTIMET TELINEET - MAANTIIVISTÄJÄT SIIVOUSKALUSTO - SÄHKÖ- JA LÄMMITYSKALUSTO SEKÄ PORAUS- JA PIIKKAUSKONEET RATSUTIE 1, SODANKYLÄ Puh info@lapinkonevuokraus.fi 26
27 Valmistamme herkullisen ruoan, katamme kauniisti ja somistamme somasti. Autamme suunnittelussa ja meiltä saat iloista ja ammattitaitoista tarjoilu-apua, kaikkiin tilaisuuksiin. LOUNAS- JA TILAUSRAVINTOLA Tähteläntie 112 Lounas arkisin klo Vuokrattavissa juhlapaikaksi! PYYDÄ TARJOUS! KOMMATIN RINTEET SODANKYLÄ Puh
28 Onnettomuudet eivät pidä lomaa! Varaudu turvalliseen kesäkauteen hankkimalla laadukkaat paloturvallisuustuotteet paikalliselta paloturvaliikkeeltä. Asiantuntijalta hankitut Housegard sammuttimet takaavat että homma on hanskassa. Palvelemme sekä myymälässä että kentällä. Ota yhteyttä niin laitamme yhdessä paloturvallisuusasiat kuntoon! NorthSafe Oy, Kittiläntie 3, Sodankylä Sauli , Santtu , 28
29 SPECTATORS RIDER S PARKING LOT WC BUFFET DISPATCHER SPECTATORS TIMING CROSS/ COMMENTATOR STARTING AREA SNOWMOBILE PIT RETURN SNOWMOBILE DRAINING AREA CLOSED PIT AREA FIRST AID RACE OFFICE/ REGISTRATION SPECTATORS PIITSI PUB TICKET SALES INVA KELUKOSKENTIE RESCUE RAFT/ RESCUE DRIVERS 29
30 WATERCROSS SODANKYLÄ-COMPETITION QUALIFYING FINISH START WATERCROSS SODANKYLÄ-COMPETITION HEATS FINISH START 30
31 WATERCROSS SODANKYLÄ-COMPETITION A-FINALS FINISH START 31
32 Printed by Mainoslinja
Kisaradio taajuudella FM Kisa-tv suorana alkaen klo 15:30 Ruutu+, ISTV
SodMk:n tervehdys! Viime vuonna ajettiin Watercrossin ensimmäinen kansainvälisen arvon omaava kilpailu Sodankylässä, ja tänään Nilimellan rannassa kilpaillaan FIM Watercross European Cupin voitosta toistamiseen.
KILPAILUN JOHTAVAT TOIMITSIJAT Suomen Moottoriliiton valvoja: Seppo Heikkuri Kilpailunjohtaja: Marika Martikainen p AJOKAAVIO
WATERCROSS Watercross on suljetulla vesialueella moottorikelkalla veden päällä ajettava kiihdytysja watercross kilpailu. Watercrossissa käytettävät moottorikelkat ovat joko tehdasvalmisteita tai itse rakennettuja,
WATERCROSS. Ilmoittautuminen Kisakansliassa klo 8:00-9:45. Katsastusaika ja -paikka klo 8:00-9:45 varikon portilla. Ohjaajakokous klo 10:30
www.painopinta.fi WATERCROSS Watercross on suljetulla vesialueella moottorikelkalla veden päällä ajettava kiihdytys- ja watercross -kilpailu. Watercrossissa käytettävät moottorikelkat ovat joko tehdasvalmisteita
alkaen kello liput 10 / 15 WATERCROSS - KIIHDYTYS LISÄTIETOA SODMK.COM / FACEBOOK
sodankylän moottorikerho järjestää r e t a w ss lau l e. 6 i anta o 6 1 0 2 a kuut o r c sodankylä nilimellan ranta alkaen kello 11.00 - liput 10 / 15 WATERCROSS - KIIHDYTYS LISÄTIETOA SODMK.COM / FACEBOOK
Kisat radiossa Mhz
Kisat radiossa 89.00Mhz Sodankylän Moottorikerho ry (SodMK) on Suomen Moottoriliiton alainen jäsenkerho, jonka toiminnan tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää moottoriurheiluharrastusta Sodankylässä.
Sodankylä Watercross EC 2018
Sodankylä Watercross EC 2018 Kilpailijoille tiedoksi / Rider s Information below Varaathan aikaa ilmoittautumiseen! SML:n Kertalisenssi / Rajoitettu Vuosilisenssi sekä FIM European Cup lisenssi ostetaan
Aika-ajot / Karsinta Kilpailupaikka: Kuusamo kk Torankijärvi
DRAG RACE VAKIO 500 cc Aika-ajot / Karsinta Kilpailupaikka: Kuusamo kk Torankijärvi Päivämäärä: 6.2.2000 Drag Race / OSAKILPAILU Kuusamon Moottorikelkkailijat ry Järj. n:o Pari Sukunimi Etunimi Kerho Kelkka
Alastaro RACE CIRCUIT SAT 13 th May 2017
Alastaro RACE CIRCUIT SAT 13 th May 2017 KILPAILUKUTSU ja KILPAILUSÄÄNNÖT Porsche Racing Club Finland ry kutsuu kilpailijoita osallistumaan Porsche Racing Club Finlandin Sports Cup osakilpailuun lauantaina
4-Aika-ajoa / Tulokset
MK-DRAG-RACE 4-Aika-ajoa / Tulokset Open Fuel 1600 Suomen Cup 3.3.2007 Järj. n:o Sukunimi Etunimi Kerho Kelkka Ilmoittaja 60 (V) 60 (O) N (V) N (O) A (V) A (O) Nopein 1 153 Korvala Jari KuusMK Polaris
Ahvenisto RACE CIRCUIT SAT 27 th May 2017
Ahvenisto RACE CIRCUIT SAT 27 th May 2017 KILPAILUKUTSU ja KILPAILUSÄÄNNÖT Porsche Racing Club Finland ry kutsuu kilpailijoita osallistumaan Porsche Racing Club Finlandin Sports Cup osakilpailuun lauantaina
Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.
KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen
Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.
KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen
Järjestäjä varaa oikeuden peruuttaa kilpailuluokkia, mikäli luokassa on alle 8 kilpailijaa.
KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT KOTKAN KEVÄTAJO 5.-6.5.2012 AKK:n lupanumero 4/FK/2012 Kotkan FK-Kerho kutsuu karting kilpailijoita osallistumaan Kevätajo -nimiseen kilpailuun 5.-6.5.2012 Kotkan FK-radalle.
Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.
KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Kaakkois-Suomi 6 3.9-4.9.2016 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 23.08.16 31.08.16 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen
Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta)
SUPERMOTO SM 2013 OULU Lisämääräys ja ohje Oulun Moottorikerho ry ja Oulun Formula K-125ry toivottaa SuperMoto kuljettajat osallistumaan SuperMoto SM 2013 Oulu osakilpailuun. Kilpailu ajetaan karting radalla
KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat
KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat Cadett Micro Raket Junior Raket KF6 Junior KF6 Versio 5, 8.7.2014 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Hyvinkää Karting Päivämäärä: 2.8.2014 Kansallinen
SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille!
Kilpailijainfo Tervehrys Seinäjoelta! Tervetuloa kilpailijaksi Vauhtiajoihin. Ohessa tietoa tapahtumasta. EPUAn sivustolla voit tutustua rataalueen karttaan, Seinäjoen kaupungin sivustolla on laajempi
RAAHEN SHT SM-RALLISPRINT KLO KISAINFO
RAAHEN SHT SM-RALLISPRINT 6.5.2017 KLO 14.00 KISAINFO Tervetuloa Raaheen! Raahen SHT SM-Rallisprint kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 133 kuljettajaa, jotka kaikki hyväksyttiin mukaan. Kisapäivän
Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012
Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 OHJAAJAINFO Ajo-ohje Varikko ja kilpailutoimisto sijaitsevat Korvenkylän koululla ja sen välittömässä läheisyydessä, osoite on Korventie
Team captains' meeting
Team captains' meeting.. Opening of the meeting Presence Organizer s personell Jury Weather forecast 6 Composition of competitors startlists Stadion map Race track map Track maintenance Testing and warm
Lap Data System Oy :00
VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 637 LAINE Pertti LaMK Polaris Café 05.16.25 2. 604 VENÄLÄINEN Erkki K-SMKK Lynx. 05.19.36-03.11 3. 602 PELTONEN Marko PoMo Ski-Doo Peto-team 05.20.53-04.28 4. 610 LÄÄPERI
MK / DRAG-RACE SM / OSAKILPAILU 5 KANSALLINEN KUTSULUOKKA TULOKSET ÄIMÄRAUTIO / OULU
MK / DRAG-RACE SM / OSAKILPAILU 5 KANSALLINEN KUTSULUOKKA TULOKSET ÄIMÄRAUTIO / OULU www.asic.fi 4-Aika-ajoa / Tulokset Vakio 600cc Kilpailupaikka: Oulu, Äimäraution ravirata Järj. n:o Sukunimi Etunimi
FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT Team captains meeting
FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT 8.-9.12.2018 Team captains meeting 8.12.2018 Agenda 1 Opening of the meeting 2 Presence 3 Organizer s personell 4 Jury 5 Weather forecast 6 Composition of competitors startlists
Lap Data System Oy :51
VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 603 NURMIRANTA Tapani ViLu Lynx. 05.48.00 2. 604 LAINE Pertti LaMK Polaris CAFEALPPIMAJA 05.57.06 * -09.06 02.00 3. 610 PUHAKKA Jouko JMK Lynx. 05.58.56 * -10.56 01.00
4. Jarno Saarinen Minimoto GP - 2015
4. Jarno Saarinen Minimoto GP - 2015 Tervetuloa Turkuun! (Lue Huolella) Yleiset asia Turun Moottorikerho ry:n järjestämä 4. Jarno Saarinen Minimoto GP ajetaan 28.6.2015 Turussa ja tarkemmin Turku Kartingin
1.Riihivuori RalliSprint
KILPAILIJATIEDOTE Ajo-ohje: Trailerit: Kilpailun varikko on rinteiden päällä, Riihivuoren piha-alueella, parkkitasanteilla. Riihivuori sijaitsee Muuramen keskustan tuntumassa seuraa kilpailun ja Riihivuoren
Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed)
Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA 2/2016 Nilsiä 2. KalakukkoSRA 3/2016 Outokumpu 3. KalakukkoSRA 4/2016 Rautalampi Open results #. Name Points
Kotkan FK-rata, Kotkan moottoriurheilukeskus, Lentokentäntie 269, Kotka.
KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT ALUEMESTARUUS KILPAILU 8.-9.9.2018 AKK:n lupanumero / /2018 Kilpailun nimi Karting Aluemestaruus Kilpailu Päivämäärä 8. 9.9.2018 Kilpailun arvo Karting Aluemestaruus Kilpailun
Scandinavian EB Champion SINGLES
Scandinavian EB Champion SINGLES 31 Hanko, Finland 4 4 M M 40 Toomas Jurikivi 1 1 Åberg Jörgen SWE Åberg Schröder 3 Rosvall Niklas FIN w.o. Schröder 4 Schröder Björn SWE 6-0, 6-0 Schröder 5 3 Rajala Petri
KILPAILUN SÄÄNNÖT Lakeuden Urheiluautoilijat ry
KILPAILUN SÄÄNNÖT 9.8 2014 Lakeuden Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Katsastus Hiironen rallisprint 9.8.2014 Kansallinen / FUTURE CUP/, NEAFP Lakeuden Urheiluautoilijat ry Oulu, Yrityspuisto Kiiminki
Giant Arctic Cat Race VIRALLISET LOPPUTULOKSET B/N 600
VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 257 KOSKINEN Feetu KoKe Polaris. 05.22.53 2. 277 NISKA Teemu RoMK Arctic Cat. 05.25.53-03.00 3. 253 VUORINEN Niko LäntK-SMK Ski-Doo Hanx-team 05.26.00-03.07 4. 234 KOSKI
Lap Data System Oy :56
Lap Data System Oy 07.03.09 16:56 VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 601 VENÄLÄINEN Erkki LSMK Lynx. 04.38.59 2. 638 NURMIRANTA Tapani ViLu Lynx. 04.43.09-04.10 3. 633 PUHAKKA Jouko JMK Lynx. 04.45.28-06.29
Race Program. Finnish Championship Autorataharrastajat ry
Finnish Championship 24.-26.4.2009 Race Program Autorataharrastajat ry Time Schedule - Friday Time Schedule - Saturday Time Schedule - Sunday Practise heats Qual Order/starting list Clubs Friday Free Practise
VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus
KILPAILUKUTSU JA SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Momo Endurance Cup Ahvenisto Päivämäärä: 31.8.2013 Kilpailun arvo: Cup/Kansallinen Kilpailun järjestäjä Momo Racing Team ry Paikkakunta: Ahveniston moottorirata
OP CROSSKART KILPAILIJAOHJE
OP CROSSRT 27..209 ILPILIJOHJE ilpailun aikataulu 27..209 7:30-9:00 Ilmoittautuminen 8:00-0:30 Rataan tutustuminen 8:00-9:30 atsastus 0:00 Ohjaajakokous varikkoalueella 0:30 Lähtötapa näytetään lähtöpaikalla
Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !
Tervetuloa Varkauteen kisaamaan 27.-28..2014! Kaikille luokille kolme rataa Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka).
Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed)
Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoCup 1/17 Siilinjärvi 2. KalakukkoSRA 3/2017 Rautalampi Open results #. Name Points DIV CAT CLS REG SRA 1 Jorma
TD:n OPAS TD = Tournament Director, kilpailunjohtaja. Ohjeita kilpailunjohtajalle SFL:n alaisen kilpailun (PDGA sanctioned events) järjestämiseen
TD:n OPAS TD = Tournament Director, kilpailunjohtaja Ohjeita kilpailunjohtajalle SFL:n alaisen kilpailun (PDGA sanctioned events) järjestämiseen 1 Vaatimuksia SFL / PDGA -jäsenyys Toimitsijakoe Official
www.ramirent.fi TAPAHTUMAT
www.ramirent.fi TAPAHTUMAT SUUNNITTELETKO TAPAHTUMAA? Meiltä saat kokonaisvaltaisen ratkaisun sen toteuttamiseen Kun järjestetään monimuotoisia ja isoja tapahtumia asioiden vaivaton kulku alusta loppuun
VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015
VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 Kilpailun säännöt Kilpailu on RATA-SM sarjan osakilpailu, NEAFP kilpailu ja kansalisen ratasarjan osakilpailu Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ry Seinäjoki I OHJELMA 26.6.2015
Tervetuloa Varkauteen !
Tervetuloa Varkauteen 7.-8.5.16! La 1-2 lk, su 3-lk Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka). Tuomariksi saapuu Anne Savioja.
ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.
KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika
Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)
Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results
CROSSKART OP MARTTILA KILPAILIJAOHJE
CROSSRT OP MRTTIL 28..208 ILPILIJOHJE ilpailun aikataulu 28..208 7:30-9:00 Ilmoittautuminen 7:30-0:30 Rataan tutustuminen 8:00-9:30 atsastus 0:00 Ohjaajakokous varikkoalueella 0:30 Lähtötapa näytetään
Raakarautaränni KILPAILIJAOHJE
Raakarautaränni 25.2.2018 KILPAILIJAOHJE 21.2.2018 Kilpailutoimisto ja ilmoittautuminen Ilmoittautuminen tapahtuu kilpailupaikalla kahvilarakennus Kiilunpesässä ja se avataan klo 8.00. Puhelinnumero kilpailuaamuna
ilmoittautumiset MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus /MX/16 Lappeenrannan Moottoripyöräilijät ry Osoite / postitoimipaikka
ilmoittautumiset KILPAILUKUTSU / LISÄMÄÄRÄYS Kilpailun nimi MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus Motocross / Kansallinen Kilpailuluoka päivä I: MX65, MXC/C, MXC/B, MXC/A päivä II: MX125, MXB, MXD, MXH
Oikeudet muutoksiin pidetään.
Oikeudet muutoksiin pidetään. LIPUNMYYNTI Kilpailuihin myydään pääsylippuja, joiden hinnat ovat aikuisilta 20 /päivä ja lapsilta 7-15 v. 5 /päivä. Kahden päivän pääsylippu maksaa aikuisilta 30 ja lapsilta
Met tehemä Suomenmestareita!
Met tehemä Suomenmestareita! Kolarin Moottorikerho rakentaa tänä ja ensi vuonna Suomenmestaruuskilpailuja monella eri areenalla ja alustalla. Nyt ajettavan Jääradan SM-finaalin lisäksi ajetaan myös vuoden
POHJOISMAIDEN MESTARUUSKILPAILUT ÄIMÄRAUTION RAVIRATA, OULU
POHJOISMAIDEN MESTARUUSKILPAILUT ÄIMÄRAUTION RAVIRATA, OULU 18.3.2006 TULOKSET www.asic.fi MK-DRAG-RACE Open Fuel 1600 4-Aika-ajoa / Tulokset Kilpailupaikka: Oulu, Äimäraution ravirata 18.3.2006 Järj.
3.9.2011. www.hameenmoottorikerho.fi
HÄMEEN TRIAL SM osakilpailu 3.9.2011 www.hameenmoottorikerho.fi Tervetuloa Hämeen Trialiin 201 1 Hämeen Moottorikerho ry täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 80 vuotta. Kerho juhlistaa vuotta synttärijuhlien
RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu
RAMUDDEN JM Lauantaina 24.8.2019 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT RAMUDDEN JM 24.08.2019 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu
Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille
KILPAILUN SÄÄNNÖT Ramirent JM SM Liiga 18-19.08.2018 SM Liiga Lakeuden Urheiluautoilijat Oulu-Zone, Ylikiiminki I OHJELMA 31.05.2018 Joukkueiden ennakkoilmoittautumisaika päättyy 18.07.2018 Joukkueiden
Kilpailijatiedote HOX! KILPA-AUTON KÄYNNISTÄMINEN JA AJAMINEN VARIKOLLA ON KIELLETTY YÖLLÄ KLO !
Radio Sandels Future cup Lapinlahti 5.-6.8.2017 Lapinlahden AU Kilpailijatiedote KILPAILUTOIMISTO Sijaitsee Lapinlahden Monarilla; Monarintie, 73100 Lapinlahti. Avoinna: pe 4.8 klo 19.00 21.00, la 5.8
IAME Nordic Cup IAME Series Finland
TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Nordic Cup IAME Series Finland Rata Mika Salo Circuit, Powerpark Osoite Jorma Lillbackantie 1 62300 Härmä, Finland Organizer Radalle Urheiluautoilijat ry Date of Event 11.-12.5.2019
26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU
26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,
SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi
SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven
FIS:n timing booklet Jyväskylä Jorma Tuomimäki
FIS:n timing booklet Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Sääntömuutoksia FIS, Timing Booklet https://data.fis-ski.com/media/services/timing-and-data/timing-booklet-cross-country-nordic-combineddraft.pdf
Kemora asfalttisprint
Kemora asfalttisprint 18.4.2015 OHJAAJAINFO 1. LUOKAT Kilpailussa ajetaan kilpailukutsun mukaiset luokat. 2. PÄÄTOIMIHENKILÖT Tuomariston puheenjohtaja Pentti Varis Imatra Tuomarit Ilari Kumpulainen Toholampi
F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009
F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin viides ja samalla toinen kesäosakilpailu. Olemme
Peltotie Nivala Kilpailutoimisto Tanja Mähönen
KILPAILIJATIEDOTE Kilpailun nimi Nivalan Kapinaralli Päivämäärä 13.10.2018 Kilpailun järjestäjä Kisa 2000 Ry / HAMU Ry Paikkakunta Nivala 1. KILPAILUSTA YLEENSÄ 1.1 Kilpailun aikataulu la 13.10.2018 klo
IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT
TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Series Finland Rata Porin FK-rata Osoite Vanha Raumantie 699 28660 Pori, Finland Järjestäjä Radalle Urheiluautoilijat ry Päivämäärä 3.-4.8.2019 GPS-koordinaatit 61.441600, 21.658539
-Sprint Trailerit: Trailereita varten on varattu kartassa näkyvä alue. Seuraa opasteita!
-Sprint 4.10.2014 KILPAILIJATIEDOTE Ajo-ohje: Kilpailun varikko on Laukaan Betoni Oy:n Kuusan elementtitehtaan piha-alueella. Laukaan KK:sta n. 6 km pohjoiseen (Suolahdentie Äijäläntie Ränssintie) seuraa
Kilpailupäivänä klo 9.00 alkaen, Vanha Sinisalon Teollisuushalli, Teollisuustie 2 (radalle menevän tien varressa)
KILPAILIJATIEDOTE Kilpailun nimi Puolangan JääRalliSprint Päivämäärä 30.03.2019 Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / HAMU Ry Paikkakunta Puolanka 1. KILPAILUSTA YLEENSÄ 1.1 Kilpailun aikataulu klo
KILPAILUTIEDOTE. Porsche Racing Club Finland ry kutsuu kilpailijoita osallistumaan Porsche GT3 Cup Trophyn ja PRCF Sports Cupin osakilpailulähtöihin
KILPAILUTIEDOTE Porsche Racing Club Finland ry kutsuu kilpailijoita osallistumaan Porsche GT3 Cup Trophyn ja PRCF Sports Cupin osakilpailulähtöihin lauantaina 23.08.2014. Vapaat harjoitukset ja aika-ajot
TRAILERIT Seuraa liikenteenohjaajien opastusta trailereiden parkkeeraamiseksi Kiparin alueella.
XXV KIPARI-SPRINT 15.3.2015 klo 12.00 Rautavaara KILPAILIJATIEDOTE Tervetuloa kilpailemaan Kiparin kunkun tittelistä Rautavaaralle! KILPAILUPAIKKA Rautavaaran Kiparilla (Kiparintie 731), seuraa opastusta
KILPAILUN SÄÄNNÖT. Päivämäärä I OHJELMA (Alustava) Kilpailutoimisto avataan Vapaa harjoittelu alkaa
KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Karting NorthCup 2 Vauhtimaa Päivämäärä 27.5.2018 Kilpailun arvo / sarjalogo Alue1 Harjoituskilpailu Kilpailun järjestäjä Ruukin FK-Kerho r.y. Paikkakunta Ruukki Lupanro
I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.
KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Neste Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 12.09.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I
KILPAILULUPA 57/RR/15
LISÄMÄÄRÄYS KILPAILULUPA 57/RR/15 Laji ROAD RACING Päivämäärä: 05.-07.06.2015 Nimi: SISU Classic Race, Botniaring Laajuus Nordic Champion, Nordic Open Cup Luokat: Classic PRE -48, 50, 175, 250, 350, 500,
Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa
KILPAILUN SÄÄNNÖT Oulun Romu JM Su 15.5.2016 klo 10.30 Kansallinen kilpailu, Alue 1. aluemestaruusosakilpailu Scuderia Palas ry OuluZone moottoriurheilukeskus, Oulu OULUN ROMU www.oulunromu.f I OHJELMA
FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE
FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE Nuorten ohjaajakokous kilpailutoimiston läheisyydessä Kilpailupaikka on Karkkilan Teollisuuskylässä VT2 varressa. Kilpailupaikalle on opastus
Suomen Cup 2018 Rovaniemi. Joukkueenjohtajien kokous Sprintit N 1.1 ja M 1.4 km (P)
Suomen Cup 2018 Rovaniemi Joukkueenjohtajien kokous Sprintit N 1.1 ja M 1.4 km (P) Asialista 1. Kokouksen avaus 2. Järjestäjien esittely 3. Juryn esittely 4. Osallistujien tarkistus ja lähtöjärjestys 5.
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
-TUOTE RALLISPRINT
KILPAILIJAOHJE KILPAILUALUE JA TOIMISTO Kilpailupaikkana on Myllynummen alue Keravalla. Kilpailutoimisto sijaitsee varikkoalueella ja on avoinna alla olevan aikataulun mukaisesti. Sisääntulo alueelle Sementtitehtaankadun
esv.fi & RADALLE.com!! PROUDLY PRESENTS: Kilpailukutsu FDO All Stars 2.10.2010 Motopark
esv.fi & RADALLE.com!! PROUDLY PRESENTS: Kilpailukutsu FDO All Stars 2.10.2010 Motopark KILPAILUKUTSU esv.fi & RADALLE.com: RADALLE.com FDO All Star 2010, 2.10.2010 PÄÄTOIMITSIJAT Kilpailijoiden yhteyshenkilö:
Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU
Alue 5. Häme Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU AKK:n LUPA /FK 2009 KILPAILUKUTSU Valkeakoski Motorsport Finland ry kutsuu Akk-motorsport ry Hämeen alueen
AHVENISTO RACE CIRCUIT SAT 9 th JUNE 2018
KILPAILUKUTSU ja KIL- PAILUSÄÄNNÖT Porsche Racing Club Finland ry kutsuu kilpailijoita osallistumaan Porsche Racing Clun Finlandin kilpailuun lauantaina 09.06.2018. Lähdöt ajetaan Ahveniston moottoriradalla
Kilpailijatiedote Keurusselka 5. miniralli
Kilpailijatiedote Keurusselka 5. miniralli 10.2.2018 Kilpailun järjestäjä on Rallimiehet ry. HaMu ry jäsenyhdistys. Kilpailutoimisto aamulla 8.00 11.00 Lielahden Autokeskus Oy Arimontie. Viikinlahdenyrityspuisto
BOTNIARING 14.-15.5.2016 KILPAILUN SÄÄNNÖT. Kilpailu on RATA-SM sarjan ja Viron mestaruus sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu
BOTNIARING 14.-15.5.2016 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailu on RATA-SM sarjan ja Viron mestaruus sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu I OHJELMA 15.4.2016 2.5.2016 klo 23:59 9.5.2016 11.5.2016 klo11:00 12-13.5.2016
JR 1A Sij Nro Nimi Kerho Pyörä Ilmoittaja KauhjMK SeMK Y-SMK KonnMK KonnMK YHT YHT Kari Vehniäinen KonnMK/UA KTM Team Motopalvelu
JR 1A Sij Nro Nimi Kerho Pyörä Ilmoittaja KauhjMK SeMK Y-SMK KonnMK KonnMK YHT YHT - 1 1 42 Kari Vehniäinen KonnMK/UA KTM Team Motopalvelu 16 20 20 25 25 106 90 2 44 Juho-Antti Johansson KMC Yamaha 10
Kansallinen pienoisralli
Kansallinen pienoisralli Juhlaralli 26.1.2013 SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT 50 v. Juhlaralli 26.01.2013 Imatran Urheiluautoilijat ry Imatra I OHJELMA 03.12.12 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen
Lap Tm. Diff : :
kaikki vapaa harjoitus Kouvola Tykkimaki,00 Km 7.6.0 09:0 Practice started at 9:09:7 Tm Tm Tm () Määttä Atro (7) Kanerva Janne () Perkiömäki Ari () Rajala Joni-Pekka () Rajala Joni-Pekka () Kukkola Jarno
KILPAILIJATIEDOTE. Kilpailun nimi VI Shell Piippolaralli Päivämäärä Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / HAMU Ry
KILPAILIJATIEDOTE Kilpailun nimi VI Shell Piippolaralli Päivämäärä 12. 1.2019 Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / HAMU Ry Paikkakunta Piippola 1. KILPAILUSTA YLEENSÄ 1.1 Nuotitus Nuotitus tapahtuu
REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT
REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT SM-Reikäpelikisat 2011 ovat Suomen Golfliitto ry:n alaiset kilpailut, joiden käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Golfkiertue Oy (Finnish Golf Tour) sekä Viipurin Golf
Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan
KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren
2. LUOKAT Kilpailussa ajetaan kilpailukutsun mukaiset luokat. Ajojärjestys on luokkajärjestyksen mukainen järjestys, numerojärjestyksessä.
KILPAILIJATIEDOTE 1. YLEISTÄ Kilpailu ajetaan Ylä-Savon Ajoharjoitteluradalla, Sonkajärventie 114, Iisalmi 2. LUOKAT Kilpailussa ajetaan kilpailukutsun mukaiset luokat. Ajojärjestys on luokkajärjestyksen
LIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu
LIMINGANPORTTI JM Lauantaina 24.9.2016 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT Liminganportti JM 24.09.2016 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu
ajettavan kilpailun EPUA Drifting järjestäjinä ovat Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ja Suomen Drifting ry.
KILPAILUN SÄÄNNÖT EPUA Drifting, Hirvijärventie 16, Lapua 26.05.2018 Kansallinen kilpailu Etelä-Pohjanmaan UA ja Suomen Drifting ry I OHJELMA 30.04.18 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen
Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.
TIETOPALVELU-RALLIN SÄÄNNÖT Rallin Juniori Suomenmestaruus sarjan osakilpailu 09.08.2014 Poppoo Team Ry Lahti I OHJELMA 02.06.2014 29.07.2014 klo 23.59 03.08.2014 08.08.2014 klo 17.00 Kilpailun säännöt
KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015
KILPAILIJAOHJE - Perjantaina varikko aukeaa klo 12.00, sitä ennen kilpailijat eivät pääse kalustoineen varikolle muuten kun kilpailun johdon luvalla. - Kilpailuun ilmoittautuminen tapahtuu FK-kerhon huoltorakennuksen
Epäviralliset tulokset
Class: Aika Supersport B/Rookie600+Superbike B/Rookie1000 Time: 12:00:00 Pos. No. Name Best Time lap Speed 2nd Best last lap Class Club Bike Sponsor 1 30 Lasse Kärki 00:01:22.852 10 129,788 00:01:22.952
Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu
1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä
IISALMI RALLISPRINT
IISALMI RALLISPRINT 14.7.2013 OHJAAJAINFO 1. LUOKAT Kilpailussa ajetaan kilpailukutsun mukaiset luokat. Ajojärjestys : Naiset Seniorit Yleinen Historic Nuoret Juniorit 2. PÄÄTOIMIHENKILÖT Tuomariston puheenjohtaja:
Lap Data System Oy :55
VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 1 KORSUMÄKI Mika SuSeMK Lynx BRP Racing Team 06.27.42 2. 5 PÄTSI Arto KuusMK Ski-Doo. 06.29.54-02.12 3. 26 MARTTINEN Henri KoKe Polaris PRO Service.fi 06.37.32-09.50 4.
avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland
avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Taitaja9 täytti maaliskuussa 10 vuotta. Kilpailun isä, Pekka Ruokomäki sai idean kilpailusta syksyllä 2001. Espoon Matinkylässä
No Limit Grass Drags Tulokset tapahtumasta. ryhmä: ATV. Top Chefs, Top Place, Top Team! / facebook.com/nolimitmotorclub
Tulokset tapahtumasta Top Chefs, Top Place, Top Team! ryhmä: ATV 1) 509 Nuoriaho, Tuomo 8,502 2.341 1.099 92.62 Polaris 2) 512 Juntikka, Petri 8,822 2.633 0.864 91.99 Harley Davidson 3) 513 Korpi, Topi
LMM RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE. Lievestuore
LMM RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE Lievestuore www.lmm.fi HYVÄT KILPAILIJAT Tervetuloa Laukaan Lievestuoreelle, Keski-Suomeen, ajamaan SM rallisprintkilpailua. Kilpailu on samalla Keski-Suomen aluemestaruussarjan
MK-lajipäivä Rovaniemi Yhteenveto
MK-lajipäivä 11.5.2019 Rovaniemi Yhteenveto MK-lajipäivä Rovaniemi 11.5.2019 Yhteenveto Yhteenveto MK-lajipäivänä käsitellyistä aiheista SML:n verkkosivuille on avattu palautelomake, jonka kautta osallistujat
Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012
Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki
AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008
AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin neljäs ja samalla ensimmäinen
12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu
KILPAILUKUTSU KILPAILUN SÄÄNNÖT XXXIV IKH-SAMBACROSS 18.7.2015 Rallicrossin SM-sarjan 3. osakilpailu Kilpailun järjestäjä: Kauhajoen Urheiluautoilijat ry Sotkan moottoristadion, Kauhajoki I OHJELMA 25.05.2015