Kisat radiossa Mhz

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kisat radiossa Mhz"

Transkriptio

1 Kisat radiossa 89.00Mhz

2 Sodankylän Moottorikerho ry (SodMK) on Suomen Moottoriliiton alainen jäsenkerho, jonka toiminnan tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää moottoriurheiluharrastusta Sodankylässä. Näkyvimmillään toiminta on kesällä Watercross- ja keväällä Super Stadioncross -tapahtumissa. Molemmat kilpailut keräävät vuosittain kirkonkylän tuntumaan satoja moottoriurheilusta kiinnostuneita katsojia. Kisojen lisäksi SodMK järjestää mm. ajokoulutusta, toimitsijalisensseihin tähtääviä kursseja sekä jäsenistön virkistystilaisuuksia. Kerhossa harrastettavia lajeja ovat snowcross, motocross, jäärata-ajo sekä offroad. SodMK ylläpitää snocrossiin ja motocrossiin tarkoitettua ajoharjoittelurataa Kommattivaarassa. Lisätietoja Sodankylän Moottorikerhosta saat kerhon puheenjohtajalta Sauli Vuontisvaaralta, puh Sodankylän Moottorikerhon jäseneksi liittyminen onnistuu parhaiten kerhon internetsivujen kautta, osoitteessa Jäsenmaksut vuodelle 2017: aikuiset 30 /hlö, sekä koko perhe 50 Kilpailun johtavat toimitsijat SML:n valvoja Aulis Salminen Kilpailun johtaja Sauli Vuontisvaara SodMK Tuomariston jäsenet Ari-Pekka Mäkitalo KiMK Maarit Tenhunen LaMK Kilpailun sihteeri Sami Hoppula SodMK Ajanottopäällikkö Marko Laine Team Laine Katsastuspäällikkö Joonas Aikio SodMK Ympäristöpäällikkö Jonna Alariesto SodMK Turvallisuuspäällikkö Teijo Jaakola SodMK Puhelin kilpailutoimistoon Kansallinen Watercross Sodankylä la Tämän ohjelmalehden taitto ja paino: Painopinta Finland Oy Tervetuloa Snowcross Sodankylään Luostotunturin juurella nähdään jälleen vauhdikasta menoa, kun SodMk palauttaa näyttävän moottoriurheilulajin lumen ja tunturien keskelle. Edellisen kerran Luostolla kisailtiin X3-tapahtuman merkeissä kymmenen vuotta sitten. Paikka osoitti jo silloin toimivuutensa: Radalle saadaan korkeuseroa, katsojille on hyvät fasiliteetit seurata kisoja ja lumivarmuus on taattu. Tänä vuonna kilpaillaan lauantaina kansallisissa luokissa, ja sunnuntaina ajetaan SM-luokkien viimeiset osakilpailut. Pistetilanne on tiukka useissa luokissa, joten odotettavissa on kovaa kilvanajoa lähdöstä ruutulipulle saakka! Viikonlopun aikana radalle hyökkää yli sata kuljettajaa, ja snowcrossin Suomen terävin kärki on saatu kattavasti paikalle. Haluammekin kiittää kilpailijoita osallistumisesta Luoston Snowcrossiin - Te olette koko tapahtuman perusta. Toivottavasti keväiset kelit näyttävät parhaat puolensa, ja saamme paikalle suuren yleisöjoukon seuraamaan kilpailun tohinaa. Kiitokset siis teille, jotka tulitte nauttimaan viikonlopusta moottoriurheilun pariin - Te mahdollistatte kisojen järjestämisen jatkossakin! Suuri kiitos kuuluu myös yhteistyökumppaneille, jotka ovat lähteneet kiitettävästi tukemaan kilpailujen järjestämistä - Ilman teitä tällaiset kisat olisivat liian suuri ponnistus pienehkölle moottorikerholle! Tsemppipeukut, jaksuhalit ja kiitokset kuuluvat myös kaikelle talkoilijoille, jotka touhuavat pitkän rupeaman kisojen eteen, kiitos! Sodankylän Moottorikerho haluaa toivottaa kilpailijoille menestystä, yleisölle nautinnollista viikonloppua ja yhteistyökumppaneille onnistunutta tapahtumaa SM Snowcross Luoston merkeissä! Kilpailun johtaja Sauli Vuontisvaara Kilpailun sihteeri Sami Hoppula 2 3

3 Kansallinen Snowcross Luosto SM Snowcross Luosto Junior 11-14, Junior 14-16, Naiset, Veteraanit ja Harraste klo Ilmoittautuminen ja katsastus klo 9.15 Ohjaajakokous klo 9.30 klo harjoitukset ja aika-ajot Kaikki luokat harjoitus + aika-ajot (4 min+4 min) Junior Junior Naiset Harraste ja Veteraanit Kilpailut (10 min + 2 krs) 1. Junior 11-14, 1.erä 2. Junior 14-16, 1.erä 3. Naiset, 1.erä 4. Veteraanit + Harraste, 1.erä 5. Junior 11-14, 2.erä 6. Junior 14-16, 2.erä 7. Naiset, 2.erä 8. Veteraanit + Harraste, 2.erä Radan kunnostustauko Semi Pro ja Pro Open klo Ilmoittautuminen ja katsastus klo Ohjaajakokous klo harjoitukset ja aika-ajot sekä ajajaesittely 9. Pro Open (8 min+5 min) 10. Semi Pro, (8 min+5 min) klo Kilpailut 11. Pro Open, 1.erä (15 min+2 krs) 12. Semi Pro, 1.erä (10 min+2 krs) Radan kunnostustauko 13. Semi Pro, 2.erä (10 min+2 krs) 14. Pro Open, 2.erä (15 min+2 krs) palkintojen jako klo 20 Lapland Hotel Luosto tunturissa lauantaina kaikkien luokkien osalta. Suomen Cup Junior 11-14, Junior ja Naiset Kansallinen Veteraanit ja Harraste klo Ilmoittautuminen ja katsastus klo 9.15 Ohjaajakokous klo 9.30 klo Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin. 4 5 harjoitukset ja aika-ajot Kaikki luokat harjoitus + aika-ajot (4 min+4 min) Junior Junior Naiset Harraste ja Veteraanit Kilpailut (10 min + 2 krs) 1. Junior Suomen Cup, 1.erä 2. Junior Suomen Cup, 1.erä 3. Naiset Suomen Cup, 1.erä 4. Veteraanit + Harraste kansallinen, 1.erä 5. Junior 1-14 Suomen Cup, 2.erä 6. Junior Suomen Cup, 2.erä 7. Naiset Suomen Cup, 2. erä 8. Veteraanit + Harraste kansallinen, 2.erä Palkintojen jako kilpailupaikalla Radan kunnostustauko Semi Pro (Sinisalo Challenge) ja SM Pro Open klo Ilmoittautuminen ja katsastus klo Ohjaajakokous klo harjoitukset ja aika-ajot sekä ajajaesittely 9. SM Pro Open (8 min + 5 min) 10. Semi Pro (Sinisalo Challenge), (8 min + 5 min) klo 14:30 Kilpailut 11. SM Pro Open, 1.erä (15 min + 2 krs) 12. Semi Pro (Sinisalo Challenge), 1.erä (10 min + 2 krs) Radan kunnostustauko 13. Semi Pro (Sinisalo Challenge), 2.erä (10 min + 2 krs) 14. SM Pro Open, 2. erä (15 min + 2 krs) Palkintojen jako kilpailupaikalla

4 Kansallinen Snowcross Luosto Harraste 8 Paavo Hyvönen VRC Lynx 47 Jani Ojakoski OSMK Ski-Doo 57 Aleksi Rehu OSMK Arctic Cat 69 Jonne Laakso KeMot Ski-Doo Junior Jarno Tenhunen LaMK Ski-Doo 49 Otto Hyvärinen LaMK Lynx Koneliike Korteniemi Racing 79 Sammeli Laitinen LaMK Lynx 99 Jesse Mattsson PCMK Lynx 100 Oscar Nikula PCMK Polaris 111 Johan Mathias K. Hætta NOR Lynx 126 Niko Rimali LaMK Ski-Doo Koneliike Korteniemi Racing Laita kalenteriin! Sodankylä MA 3.4. klo TERVETULOA! LAATUMERKIT LAPISSA MYY JA HUOLTAA: Ennakkomyynti käynnissäkysy tarjous! Junior Hermanni Aitto-oja OSMK Lynx 42 Aapo Savela OSMK Lynx Team Kelkkakuume 43 Topi Posti LaMK Polaris 48 Pekka Alatalo OSMK Arctic Cat 52 Anton Päkkilä OSMK Ski-Doo Team Kelkkakuume 166 Joona Lahtela KeMot Ski-Doo 822 Matti Reinikainen I-SMoKe Lynx Naiset 99 Noora Kursu LaMK Arctic Cat 110 Veera Norberg SodMK Lynx 348 Carolina Wärn KartMK Lynx 713 Marika Lönnvik J-PMK Lynx Ranniotie 10, SODANKYLÄ Puh /Paavo, /Pekka huolto/ajanvaraus 6 7

5 LUOSTO SKI KEVÄÄN TAPAHTUMIA Maaliskuussa SM SNOW CROSS la - su Viimeinen osakilpailu Luosto Ski Rinteessä. Lunastamalla pääsylipun alueelle saat hissilipusta saman suuruisen alennuksen. Etu on henkilökohtainen. Pääsiäisenä to - su Pujottelu- ja pulkkakisoja lapsille. Tuubikisat eri sarjoissa! Lumisähly turnaus! Lumilautaparkki perheen pienimmille! Huikeat palkinnot! Hissit auki joka päivä klo Talvikauden päätös la - su LUOSTO MAYHEM huipentaa talvikauden Ski&Snowboard Slopestyle Motocross Hillclimb and Snowmobile Hillclimb Crosscountry Ski Hillclimb Tervetuloa päättämään talvikausi parhaalla mahdollisella! Luosto Mayhemissä aika pysähtyy, painovoima katoaa ja musiikin syke tunkeutuu luihin ja ytimiin - lasket, ajat, tanssit ja liikut aivan toisin kuin ennen... Me lupaamme!!! Pro Open 10 Olli Alatalo OSMK Lynx 25 Roy Ylä-Onnenvuori P-HMKK Lynx 58 Matti Määttä OSMK Arctic Cat 106 Juha Hurskainen OSMK Polaris 827 Sami Huttunen LaMK Arctic Cat Semi Pro 23 Pasi Kurkela K-SMK Lynx 26 Oskari Hyvärinen LaMK Lynx Koneliike Korteniemi Racing 44 Jani Hekkala PCMK Lynx 55 Tomi Laitinen LaMK Arctic Cat 66 Tom Forsell SodMK Polaris 74 Aki Pietilä OSMK Polaris 82 Juho Virmkoski KiMK Ski-Doo 93 Niko Aho KeMot Lynx 129 Ville Rimali LaMK Ski-Doo Koneliike Korteniemi Racing 135 Antti Nevalainen Pemk Arctic Cat 151 Antti-Jussi Hyvönen VRC Lynx 299 Ville Sarkkinen LaMK Arctic Cat 619 Ville Aikio SodMK Arctic Cat 814 Lasse Ruotsalainen SiiVe Lynx Veteraanit 73 Esa Polvinen VRC Lynx 610 Osmo Määttälä KePoMoKe Lynx 641 Reijo Ylä-Onnenvuori P-HMKK Lynx 666 Jukka Lehto LaMK Polaris 969 Jouni Kariniemi LaMK Polaris Lisätiedot ski.luosto@laplandhotels.com 8 9

6 ME OSAAMME PUOLESTASI SUOMALAISTA PALVELUA! SUOMALAISTEN PUOLELLA Jäämerentie 7, Sodankylä Ark. 9-17, la puh Ammattitaitoinen asennuspalvelu ja huolto. Nopea toimitus! Meiltä kodinkoneet, pienkoneet, televisiot, viihdelaitteet, tietokoneet, puhelimet, liittymät (Sonera ja Saunalahti) UUSINTA TEKNIIKKAA PARASTA PALVELUA 10 11

7 Mennen tullen... Puh Lintuojantie 36, SODANKYLÄ Haukkana paikalla kun apua tarvitaan kaikkialla Lapissa LÄHIN APU TIEN PÄÄLLÄ Henkilö- ja pakettiautojen sekä raskaan kaluston tiellenostot, hinaus- ja vinssaustyöt. Keskeiset asemapaikkamme Pohjois-Suomessa: ROVANIEMI SODANKYLÄ KEMIJÄRVI IVALO -sijaisautot ja matka jatkuu

8 Tosi tekijä paikkakunnalla! Kaivurikuormaaja nykyaik. varustuksella Lumi-/pihatyöt Mullanmyynti Kaivuutyöt Trukkipiikit Luoston Kauppa MEILTÄ MONET PALVELUT: ELINTARVIKKEET POLTTOAINEET APTEEKIN PALVELUPISTE POSTIN PALVELUT MATKAHUOLLON PAKETIT VEIKKAUS JA ARVAT Tervetuloa! Avoinna /Open MA-PE 9-20 MON-FRI LA 9-18 SAT SU SUN Kone Haapanen Sodankylä Soita ja kysy tarjous! Taxi and transportation services in Lapland

9 TÄYDENPALVELUN HUOLTOASEMAT myös martinpilkin arvat löytyy meiltä! Tapahtumien ja kulttuurin Sodankylä 2017 Matkailuneuvonta I Jäämerentie 3 I Sodankylä I info(at)sodankyla.fi I #visitsodankyla I KÄYNTIKOHTEITA Museo-Galleria Alariesto esittelee taiteilijan elämäntyötä Sodankylän vanhakirkko (1689) on Suomen vanhimpia puukirkkoja Kotiseutumuseossa tutustut entisajan sompiolaiseen elämään Tankavaaran kultamuseo esittelee kullanhuuhdonnan historiaa ja nykypäivää Urho Kekkosen ja Pyhä-Luoston kansallispuistot tarjoavat erämaan rauhaa Ametistikaivoksella kuulet ametistien synnystä ja pääset kaivamaan oman onnenkivesi TAPAHTUMIA Gold Rush Run Martinpilkki Sattasen porokisat Tunturi taikaa koiranäyttelyt Taiga Festival Midnight sun film festival Yöttömän yön ravit 1.7. Kullanhuuhdonnan SM-kisat Porttipahta uistelu Sompion Suvi Watercross 5.8. Luosto Classic Rockń Roll & Blues Nights marraskuu Lisää tapahtumia LP AUTOHUOLTO OY ROVANIEMENTIE 3, SODANKYLÄ PUH Palvelemme: ma-pe , la 8-22, su sodankyla@seomaki.fi 16 17

10 KEVYIN. KESTÄVIN. KETTERIN. AXYS XCR Racing High Performance AXYS Crossover - Backcountry AXYS Deep Snow AXYS Adventure Utility Axys R 600 (tiedot syksyllä 2017) (SC) Axys 600 Switchback SP 144 ES Axys 800 H.O. Pro RMK 155 Axys 600 Voyageur 144 ES Axys XCR 600 Axys 600 Switchback Assault 144 ES Axys 800 H.O. Pro RMK Axys 800 H.O. Titan SP 155 ES Axys XCR 800 H.O. Axys 800 H.0. Switchback Assault 144 ES Axys 800 H.O. Pro RMK 155 IDD Axys 800 H.O. Titan XC 155 ES Axys XCR Switchback Axys 800 H.O. SKS 146 Peak Axys 800 H.O. Pro RMK (SC) Axys 800 H.O. Titan Adventure 155 ES (SC) Axys XCR Switchback 800 H.O. 136 IDD Axys 800 H.O. SKS 155 ES Axys 800 H.O. Pro RMK 163 IDD (SC) Axys 800 H.O. SKS 155 IDD ES Axys 800 H.O. Pro RMK IDD (SC) Axys 800 H.O. SKS 155 Peak ES (SC) Axys 800 H.O. RMK Assault 155 (SC) Indy-mallisto: Widetrak 550 LX ES Indy 550 LXT 144 ES Indy 550 Adventure 155 ES Indy 550 Voyageur 155 ES Indy 120 SNOWCHECK-ETUSI 1000 ETUSI 1000 KUN TILAAT UUDEN POLARIS MOOTTORIKELKAN VIIM (alle 600 cc -malleista etusi 500, ei koske Indy 120 -mallia) SC = SNOWCHECK-MALLI. VARMISTA SAATAVUUS ENNAKKOTILAUKSELLA KATSO MALLISTO JA TIEDOT SNOWCHECK-EDUSTA: // POLARIS ROAD SHOW 2018 SUOMESSA 30 PAIKKAKUNNALLA KATSO PAIKKAKUNNAT JA AIKATAULUT: // UUSI POLARIS KÄYTETYN HINNALLA! A! ERÄ 2016-MALLEJA ALK KATSO MALLIT: ALK. 149 /KK LASKE SOPIVA KK-ERÄ LASKURILLA! POLARIS.FI POLARIS.FI LIITY HYVÄÄN SEURAAN /PolarisMoottorikelkat 18 19

11 SM Snowcross Luosto MOOTTORIKELKAT - MÖNKIJÄT MERKKIHUOLTO - TAKUUPALVELUT VARAOSAT - LISÄVARUSTEET HUOLLAMME JA KORJAAMME MOOTTORIKELKAT, MÖNKIJÄT sekä muut pienkoneet!! 2018 kelkkojen ennakkomyynti käynnissä, pyydä tarjous!! MYYNTI/huolto/ajanvaraus: HAKAMOtORS.FI, NEttiMOtO.COM/HAKAMOtORS Junior Jarno Tenhunen LaMK Ski-Doo 44 Tino Honkanen IMK Arctic Cat 49 Otto Hyvärinen LaMK Lynx Koneliike Korteniemi Racing 79 Sammeli Laitinen LaMK Lynx 99 Jesse Mattsson PCMK Lynx 100 Oscar Nikula PCMK Polaris 111 Johan Mathias K.Hætta NOR Lynx 126 Niko Rimali LaMK Ski-Doo Koneliike Korteniemi Racing 199 Miika Lammi PCMK Lynx Racingbike Finland Junior Aapo Savela OSMK Lynx Team Kelkkakuume 43 Topi Posti LaMK Polaris 48 Pekka Alatalo OSMK Arctic Cat 52 Anton Päkkilä OSMK Ski-Doo Team Kelkkakuume 53 Antti Lehtilahti LaMK Lynx 88 Tony Honkanen IMK Arctic Cat 166 Joona Lahtela KeMot Ski-Doo 299 Niklas Lammi PCMK Polaris Racingbike Finland 822 Matti Reinikainen I-SMoKe Lynx Naiset 99 Noora Kursu LaMK Arctic Cat 110 Veera Norberg SodMK Lynx 348 Carolina Wärn KartMK Lynx 713 Marika Lönnvik J-PMK Lynx Harraste 8 Paavo Hyvönen VRC Lynx 47 Jani Ojakoski OSMK Ski-Doo 69 Jonne Laakso KeMot Ski-Doo 20 21

12 VOITA TOYOTA HENKILÖAUTO! LUOSTOLLA ILTAPILKIT pe 7.4. klo Musiikkia maan huipulta- CHANNEL FOUR Arvan hinta: 20,- Kaikkien arvan ostaneiden kesken arvotaan Toyota Auris ja Yaris henkilöautot sekä runsaasti muita tavarapalkintoja. Arvonta- ja pilkkikilpailun palkintojen yhteisarvo yli euroa. Järjestäjä maksaa arpajaispalkintojen arpajaisveron. Arpojen ostopaikat ilmoitamme nettisivuillamme ja sanomalehdissä kevään aikana. Helpoiten voit ostaa arvan netin kautta: ( PILKKIKILPAILU STARTTAA KLO ) Veteraanit 12 Paul Tiisler EST Arctic Cat 56 Juha Syrjämäki E-PMoKe Lynx 73 Esa Polvinen VRC Lynx 610 Osmo Määttälä KePoMoKe Lynx 641 Reijo Ylä-Onnenvuori P-HMKK Arctic Cat 666 Jukka Lehto LaMK Polaris 696 Jouni Kariniemi LaMK Polaris Semi Pro 23 Pasi Kurkela FIN Lynx 26 Oskari Hyvärinen LaMK Lynx Koneliike Korteniemi Racing 44 Jani Hekkala PCMK Lynx 55 Tomi Laitinen LaMK Arctic Cat 66 Tom Forsell SodMK Polaris 74 Aki Pietilä OSMK Polaris 82 Juho Virmakoski KiMK Ski-Doo 93 Niko Aho KeMot Lynx 129 Ville Rimali LaMK Ski-Doo Koneliike Korteniemi Racing 135 Antti Nevalainen Pemk Arctic Cat 151 Antti-Jussi Hyvönen VRC Lynx 199 Tero Kuivalainen LaMK Lynx Koneliike Korteniemi Racing 299 Ville Sarkkinen LaMK Arctic Cat 619 Ville Aikio SodMK Arctic Cat 722 Joonas Keskiaho LaMK Lynx 814 Lasse Ruotsalainen SiiVe Lynx Ohjelmassa mm. Umpilumijenkan MM-kilpailut, huumoripläjäyksiä. Lastenmaassa mm. moottorikelkkaajelua, pororekiajelua, napakelkka, liukumäki, karkin ongiltaa,lasten pilkkikoulu. TAPAHTUMAN JUONTAA JORMA KORHONEN Lions Club Sodankylä ry. Puh Tervetuloa MartinPilkin 11v. suurtapahtumaan! 22 23

13 * MUOTI * URHEILU * SISUSTUS SIMONEN Sompiontie 1, Sodankylä Puh

14 SM Pro Open 10 Olli Alatalo OSMK Lynx 25 Roy Ylä-Onnenvuori P-HMKK Lynx 58 Matti Määttä OMK Arctic Cat 106 Juha Hurskainen OSMK Polaris 112 Jarno Hietalahti KiMK Ski-Doo 128 Aki Pihlaja LaMK Lynx Koneliike Korteniemi Racing 153 Jani Piikkilä E-PMMK Lynx 227 Jere Tynkkynen I-SMoKe Lynx 302 Viktor Herten J-PMK Lynx Juuso Loukko KauhMK Lynx Mikko Osmo KauhMK Lynx Eetu Karjalainen VRC Arctic Cat 827 Sami Huttunen LaMK Lynx Koneliike Korteniemi Racing 26 27

15 HERKKUJEN JA MAKUJEN AATELIA - MATKAMUISTOT - KAHVILA - RUOKAILU - KALAHERKUT - MÄTIÄ - PORONLIHAA - SAVUSTAMO - SAVUKALAA - MAJOITUSTA -edustus- ja juhlapalvelut -majaemäntä- ja siivouspalvelut -catering, lounas- ja kokouspalvelut ( 65km Sodankylästä pohjoiseen KIVELIÖN KALA Ky Ivalontie 6564, SODANKYLÄ тел. +358(0) kivelion.kala@co.inet.fi p teija@kaaretkoski.fi 28 29

16 Kuljetus&Maanrakennus J.Norberg Oy J.Norberg Oy on Sodankylässä toimiva kuljetus- ja maanrakennusalan yritys, toimialueena koko maa. Palvelut Kuljetukset: vaihtolavakuljetukset erikoiskuljetukset tien kunnossapito Maanrakennus: kaivos ja tehdaspalvelut koneurakointi koneiden vuokraus maa-aineskuljetukset pohja/pihatyöt Meiltä kaikkea autoosi! Juha Norberg Puh Jäämerentie 24, SODANKYLÄ Puh , Rakentaja/pihojen kunnostaja Toimitamme nopeasti ja edullisesti sinulle sopivaan ajankohtaan Urheiluun ja vapaa-aikaan -tarvikkeet, tekstiilit ja jalkineet Meiltä myös ruokamullat täytemaat ylijäämämaiden vastaanotto Sattasen Maansiirto Oy Juha Mikko Jäämerentie Sodankylä puh

17 32 33 YLEISÖALUE KISATOIMISTO AMBULANSSI/ ENSIAPU PARKKIALUE, YLEISÖ KNÖÖLI RAVINTOLA JA YLEISÖ WC RATA-ALUE AJANOTTO AJAJIEN BAJAMAJAT (wc) ELINTARVIKEMYYNTI ALUE VARIKKO SNOWCROSS LUOSTO E VARIKKO -ALU LIPUNMYYNTI AT A LIPUNMYYNTI Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin. R Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

18 TEIJO-TALOT SE VAIVATON VAIHTOEHTO! Kotiin toimitettuna Ammattitaidolla rakennettuna 100 % VALMIITA RAKENNUKSIA YMPÄRI VUODEN! -lomamökit myös hirrestä -omakotitalot -autotallivarastot -toimistot ja liiketilat -huolto- ja laitetilat ym. rakennukset Tervetuloa! Teijo-Talot Lappi Oy Varuskunnantie Sodankylä P Turvallisuus- ja ympäristöohjeet - Varsinainen kilpailualue on Luoston Ski Hiihtokeskuksessa - Kilpailualueen rata-alueelle on yleisöltä pääsy kielletty. - Varikolla ja kisa-alueella on annettava tilaa moottorikelkoille ja niiden huoltajille. Varikko on avoin. - Yleisöalueet on merkitty / rajattu merkkinauhoin. - Kisa-alueella on ambulanssi. - Kilpailutoimitsijat ja järjestyksenvalvojat erottaa yleisön joukosta keltaisista liiveistä tai nimilapusta. - Ambulanssihenkilökunta johtaa lääkinnällistä pelastustoimintaa. - Yleisölle on kisa-alueella roska-astiat yleisroskia varten. - Vältä ympäristön roskaamista, palauta pullot myyntiteltalle. - Omien alkoholijuomien tuonti ja nauttiminen kisa-alueella on kielletty. - Yleisö WC:nä toimivat alueella olevat Bajamajat ja Knöölin WC:t. OHJE YLEISÖLLE TAPATURMAN SATTUESSA - PYSY YLEISÖLLE MERKITYLLÄ ALUEELLA - ANNA TARVITTAESSA TIETÄ HÄLYTYSAJONEUVOILLE - MIKÄLI JOKU YLEISÖSSÄ SAA ESIM. SAIRAUSKOHTAUK- SEN, TOIMI NÄIN: o o o Anna mahdollinen ensiapu Ilmoita lähimmälle toimitsijalle/järjestyksenvalvojalle tai soita hätäkeskus, puh: 112 Kilpailun ensiapupiste lähtöalueen tuntumassa P-paikalla. MIELLYTTÄVIÄ KISAPÄIVIÄ! SodMK ry

19 Painopinta Finland Oy p LUOSTOLLA TAPAHTUU SM SNOWCROSSIN RAILAKKAAT ILTAMENOT Yökerho Karhussa tunturin parhaat bileet myöhään yöhön saakka. Pe Channel Four 13 La Bilebändi Iiris 10 Su Karaoke vapaa pääsy TERVETULOA HERKUTTELEMAAN RAVINTOLOIHIMME Bistrosta maukkaat a la carte-annokset, mehevät burgerit ja reilut pizzat. LÄMPIMÄÄN KYLPYLÄÄN KISOJEN JÄLKEEN Aikuiset 14, lapset 8 Kylpylä avoinna klo KEVÄÄN TULEVIA TAPAHTUMIA Standup Kelekka 7.4. Iltapilkit ja yökerhossa Meiju Suvas 8.4. MARTIN PILKKI. Hotellilla bilebändi, Keloravintolassa tanssiorkesteri ja Karhussa karaoke Pääsiäinen Bändeinä Jean S, Aki Samuli, Jettiset Mayhem Luosto Huikea talvikauden päätöstapahtuma rinnealueella. Luostontie 1, Luosto. p luostotunturi@laplandhotels.com

Kisaradio taajuudella FM 89.00

Kisaradio taajuudella FM 89.00 SodMk:n tervehdys! Sodankylän Moottorikerho on toiminut mottonsa mukaan Moottoriurheilun puolesta jo kolmekymmentä vuotta. Viime vuonna asetettiin tavoite saada Watercrossin ensimmäinen kansainvälisen

Lisätiedot

KILPAILUN JOHTAVAT TOIMITSIJAT Suomen Moottoriliiton valvoja: Seppo Heikkuri Kilpailunjohtaja: Marika Martikainen p AJOKAAVIO

KILPAILUN JOHTAVAT TOIMITSIJAT Suomen Moottoriliiton valvoja: Seppo Heikkuri Kilpailunjohtaja: Marika Martikainen p AJOKAAVIO WATERCROSS Watercross on suljetulla vesialueella moottorikelkalla veden päällä ajettava kiihdytysja watercross kilpailu. Watercrossissa käytettävät moottorikelkat ovat joko tehdasvalmisteita tai itse rakennettuja,

Lisätiedot

WATERCROSS. Ilmoittautuminen Kisakansliassa klo 8:00-9:45. Katsastusaika ja -paikka klo 8:00-9:45 varikon portilla. Ohjaajakokous klo 10:30

WATERCROSS. Ilmoittautuminen Kisakansliassa klo 8:00-9:45. Katsastusaika ja -paikka klo 8:00-9:45 varikon portilla. Ohjaajakokous klo 10:30 www.painopinta.fi WATERCROSS Watercross on suljetulla vesialueella moottorikelkalla veden päällä ajettava kiihdytys- ja watercross -kilpailu. Watercrossissa käytettävät moottorikelkat ovat joko tehdasvalmisteita

Lisätiedot

Kisaradio taajuudella FM Kisa-tv suorana alkaen klo 15:30 Ruutu+, ISTV

Kisaradio taajuudella FM Kisa-tv suorana alkaen klo 15:30 Ruutu+, ISTV SodMk:n tervehdys! Viime vuonna ajettiin Watercrossin ensimmäinen kansainvälisen arvon omaava kilpailu Sodankylässä, ja tänään Nilimellan rannassa kilpaillaan FIM Watercross European Cupin voitosta toistamiseen.

Lisätiedot

Giant Arctic Cat Race VIRALLISET LOPPUTULOKSET B/N 600

Giant Arctic Cat Race VIRALLISET LOPPUTULOKSET B/N 600 VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 257 KOSKINEN Feetu KoKe Polaris. 05.22.53 2. 277 NISKA Teemu RoMK Arctic Cat. 05.25.53-03.00 3. 253 VUORINEN Niko LäntK-SMK Ski-Doo Hanx-team 05.26.00-03.07 4. 234 KOSKI

Lisätiedot

Lap Data System Oy :37. No Nimi Kerho Kelkka Ilmoittaja Lähtö

Lap Data System Oy :37. No Nimi Kerho Kelkka Ilmoittaja Lähtö Historic 904 KAUHANEN Janne SjMK Lynx Racing. 09.01,00 907 KARJALAINEN Tuomas KeMot Polaris Edge X. 09.02,00 908 PÄTSI Teemu KuusMK Arctic Cat ZR 440 SnoPro. 09.03,00 Naiset SM N/P 800 221 KOLEHMAINEN

Lisätiedot

alkaen kello liput 10 / 15 WATERCROSS - KIIHDYTYS LISÄTIETOA SODMK.COM / FACEBOOK

alkaen kello liput 10 / 15 WATERCROSS - KIIHDYTYS LISÄTIETOA SODMK.COM / FACEBOOK sodankylän moottorikerho järjestää r e t a w ss lau l e. 6 i anta o 6 1 0 2 a kuut o r c sodankylä nilimellan ranta alkaen kello 11.00 - liput 10 / 15 WATERCROSS - KIIHDYTYS LISÄTIETOA SODMK.COM / FACEBOOK

Lisätiedot

Lap Data System Oy :00

Lap Data System Oy :00 VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 637 LAINE Pertti LaMK Polaris Café 05.16.25 2. 604 VENÄLÄINEN Erkki K-SMKK Lynx. 05.19.36-03.11 3. 602 PELTONEN Marko PoMo Ski-Doo Peto-team 05.20.53-04.28 4. 610 LÄÄPERI

Lisätiedot

ilmoittautumiset MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus /MX/16 Lappeenrannan Moottoripyöräilijät ry Osoite / postitoimipaikka

ilmoittautumiset MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus /MX/16 Lappeenrannan Moottoripyöräilijät ry Osoite / postitoimipaikka ilmoittautumiset KILPAILUKUTSU / LISÄMÄÄRÄYS Kilpailun nimi MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus Motocross / Kansallinen Kilpailuluoka päivä I: MX65, MXC/C, MXC/B, MXC/A päivä II: MX125, MXB, MXD, MXH

Lisätiedot

Lap Data System Oy :55

Lap Data System Oy :55 VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 1 KORSUMÄKI Mika SuSeMK Lynx BRP Racing Team 06.27.42 2. 5 PÄTSI Arto KuusMK Ski-Doo. 06.29.54-02.12 3. 26 MARTTINEN Henri KoKe Polaris PRO Service.fi 06.37.32-09.50 4.

Lisätiedot

Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki

Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki Järilänvuori 2016 Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu 28.8.2016 Kokemäki KILPAILUKUTSU Kokemäen FK-Kerho ry kutsuu karting kilpailijoita, joilla on jonkin FIA:n kansallisen lajiliiton myöntämä

Lisätiedot

IAME Nordic Cup IAME Series Finland

IAME Nordic Cup IAME Series Finland TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Nordic Cup IAME Series Finland Rata Mika Salo Circuit, Powerpark Osoite Jorma Lillbackantie 1 62300 Härmä, Finland Organizer Radalle Urheiluautoilijat ry Date of Event 11.-12.5.2019

Lisätiedot

Sonkajärven Moottorikelkkailijat Ry 1/5

Sonkajärven Moottorikelkkailijat Ry 1/5 Komsor OY SM MK-Sprint 07.02.2015 - Lähtöluettelo Luokka Juniorit 1 822 Matti Reinikainen I-SMoKe Lynx Rave Kerman Kone Ja Saha Ky 829 Tino Laukkanen KiuMK Lynx Rave Fc550 Macracingteam 888 Mico Peltomäki

Lisätiedot

Lap Data System Oy :56

Lap Data System Oy :56 Lap Data System Oy 07.03.09 16:56 VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 601 VENÄLÄINEN Erkki LSMK Lynx. 04.38.59 2. 638 NURMIRANTA Tapani ViLu Lynx. 04.43.09-04.10 3. 633 PUHAKKA Jouko JMK Lynx. 04.45.28-06.29

Lisätiedot

Viralliset tulokset. Lk: SM Open Race 1 Pvm: Aika: Supermoto SM Kemora Veteli Jyväskylän Moottoriurheilijat ry

Viralliset tulokset. Lk: SM Open Race 1 Pvm: Aika: Supermoto SM Kemora Veteli Jyväskylän Moottoriurheilijat ry Lk: SM Open Race 1 Aika: 13.15 Sij No. Nimi Kerho Pyörä Luokka Kier Aika Ero Pka Kier Km/h Ilmoittaja SM 1 3 Ville Jauhiainen KonnMK/UA Husaberg Open 20 23:05,553 1:07,892 5 90,938 43/08 Husaberg Finland

Lisätiedot

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Series Finland Rata Porin FK-rata Osoite Vanha Raumantie 699 28660 Pori, Finland Järjestäjä Radalle Urheiluautoilijat ry Päivämäärä 3.-4.8.2019 GPS-koordinaatit 61.441600, 21.658539

Lisätiedot

Lap Data System Oy :51

Lap Data System Oy :51 VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 603 NURMIRANTA Tapani ViLu Lynx. 05.48.00 2. 604 LAINE Pertti LaMK Polaris CAFEALPPIMAJA 05.57.06 * -09.06 02.00 3. 610 PUHAKKA Jouko JMK Lynx. 05.58.56 * -10.56 01.00

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

Lap Data System Oy :58

Lap Data System Oy :58 VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 605 NURMIRANTA Tapani ViLu Lynx. 05.58.04 2. 611 PELTONEN Marko PoMo Ski-Doo Peto-team 06.01.50-03.46 3. 614 TUOVINEN Ami VRT Lynx. 06.06.17-08.13 4. 634 VENÄLÄINEN Erkki

Lisätiedot

4. Jarno Saarinen Minimoto GP - 2015

4. Jarno Saarinen Minimoto GP - 2015 4. Jarno Saarinen Minimoto GP - 2015 Tervetuloa Turkuun! (Lue Huolella) Yleiset asia Turun Moottorikerho ry:n järjestämä 4. Jarno Saarinen Minimoto GP ajetaan 28.6.2015 Turussa ja tarkemmin Turku Kartingin

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala 31.8.2014 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting kilpailijoita osallistumaan Aluemestaruuskilpailu 2014 nimiseen

Lisätiedot

Seinäjoen Moottorikerho. SM-Jäärata Kyrkösjärvi

Seinäjoen Moottorikerho. SM-Jäärata Kyrkösjärvi Seinäjoen Moottorikerho SM-Jäärata Kyrkösjärvi 2018 SM-Jäärata Seinäjoki 10.02.2018 Niclas Pöytälaakso, SeMK Puheenjohtaja Kilpailijat C80 7 Roni Niemelä SeMK Honda 146 Ossi Rantala SeMK Honda 400 Arthon

Lisätiedot

MK / DRAG-RACE SM / OSAKILPAILU 5 KANSALLINEN KUTSULUOKKA TULOKSET ÄIMÄRAUTIO / OULU

MK / DRAG-RACE SM / OSAKILPAILU 5 KANSALLINEN KUTSULUOKKA TULOKSET ÄIMÄRAUTIO / OULU MK / DRAG-RACE SM / OSAKILPAILU 5 KANSALLINEN KUTSULUOKKA TULOKSET ÄIMÄRAUTIO / OULU www.asic.fi 4-Aika-ajoa / Tulokset Vakio 600cc Kilpailupaikka: Oulu, Äimäraution ravirata Järj. n:o Sukunimi Etunimi

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Järjestäjä varaa oikeuden peruuttaa kilpailuluokkia, mikäli luokassa on alle 8 kilpailijaa.

Järjestäjä varaa oikeuden peruuttaa kilpailuluokkia, mikäli luokassa on alle 8 kilpailijaa. KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT KOTKAN KEVÄTAJO 5.-6.5.2012 AKK:n lupanumero 4/FK/2012 Kotkan FK-Kerho kutsuu karting kilpailijoita osallistumaan Kevätajo -nimiseen kilpailuun 5.-6.5.2012 Kotkan FK-radalle.

Lisätiedot

Ilmoittautuminen: klo 24:00 mennessä internetissä Jälki-ilmoittautuminen päättyy perjantaina klo 20:00.

Ilmoittautuminen: klo 24:00 mennessä internetissä  Jälki-ilmoittautuminen päättyy perjantaina klo 20:00. LISÄMÄÄRÄYS KILPAILULUPA 90/RR/16 Laji Road Racing Päivämäärä: 8.-10.07.2016 Nimi: FINNISH SUPERBIKE Road Racing SM, auto24ring Luokat:SM: Superstock 600, Superbike, Sivuvaunut Suomen Cup: Moto3, Superstock

Lisätiedot

JR 1A Sij Nro Nimi Kerho Pyörä Ilmoittaja KauhjMK SeMK Y-SMK KonnMK KonnMK YHT YHT Kari Vehniäinen KonnMK/UA KTM Team Motopalvelu

JR 1A Sij Nro Nimi Kerho Pyörä Ilmoittaja KauhjMK SeMK Y-SMK KonnMK KonnMK YHT YHT Kari Vehniäinen KonnMK/UA KTM Team Motopalvelu JR 1A Sij Nro Nimi Kerho Pyörä Ilmoittaja KauhjMK SeMK Y-SMK KonnMK KonnMK YHT YHT - 1 1 42 Kari Vehniäinen KonnMK/UA KTM Team Motopalvelu 16 20 20 25 25 106 90 2 44 Juho-Antti Johansson KMC Yamaha 10

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

RAAHEN SHT SM-RALLISPRINT KLO KISAINFO

RAAHEN SHT SM-RALLISPRINT KLO KISAINFO RAAHEN SHT SM-RALLISPRINT 6.5.2017 KLO 14.00 KISAINFO Tervetuloa Raaheen! Raahen SHT SM-Rallisprint kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 133 kuljettajaa, jotka kaikki hyväksyttiin mukaan. Kisapäivän

Lisätiedot

KILPAILIJATIEDOTE TUOMARISTO. Puheenjohtaja George Kettunen Oulu Tuomari Heikki Ihamäki Oulu Tuomari Sanna-Kaisa Patjas Rovaniemi PÄÄTOIMIHENKILÖT

KILPAILIJATIEDOTE TUOMARISTO. Puheenjohtaja George Kettunen Oulu Tuomari Heikki Ihamäki Oulu Tuomari Sanna-Kaisa Patjas Rovaniemi PÄÄTOIMIHENKILÖT KILPAILIJATIEDOTE TUOMARISTO Puheenjohtaja George Kettunen Oulu Tuomari Heikki Ihamäki Oulu Tuomari Sanna-Kaisa Patjas Rovaniemi PÄÄTOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja Henna Rinne 0400-900 551 Kilpailun sihteeri

Lisätiedot

3.9.2011. www.hameenmoottorikerho.fi

3.9.2011. www.hameenmoottorikerho.fi HÄMEEN TRIAL SM osakilpailu 3.9.2011 www.hameenmoottorikerho.fi Tervetuloa Hämeen Trialiin 201 1 Hämeen Moottorikerho ry täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 80 vuotta. Kerho juhlistaa vuotta synttärijuhlien

Lisätiedot

Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed)

Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoCup 1/17 Siilinjärvi 2. KalakukkoSRA 3/2017 Rautalampi Open results #. Name Points DIV CAT CLS REG SRA 1 Jorma

Lisätiedot

Kemora asfalttisprint

Kemora asfalttisprint Kemora asfalttisprint 18.4.2015 OHJAAJAINFO 1. LUOKAT Kilpailussa ajetaan kilpailukutsun mukaiset luokat. 2. PÄÄTOIMIHENKILÖT Tuomariston puheenjohtaja Pentti Varis Imatra Tuomarit Ilari Kumpulainen Toholampi

Lisätiedot

12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu

12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu KILPAILUKUTSU KILPAILUN SÄÄNNÖT XXXIV IKH-SAMBACROSS 18.7.2015 Rallicrossin SM-sarjan 3. osakilpailu Kilpailun järjestäjä: Kauhajoen Urheiluautoilijat ry Sotkan moottoristadion, Kauhajoki I OHJELMA 25.05.2015

Lisätiedot

16:26, MK-Sprint SM Pisteet MK-Sprint SM PISTEET 2017

16:26, MK-Sprint SM Pisteet MK-Sprint SM PISTEET 2017 MK-Sprint SM PISTEET 2017 Luokka Juniorit 1 Lop. 1 888 Mico Peltomäki KePoMoKe Lynx 21 21-21 14-21 21-119 14 105 2 827 Ville Rintala E-PMoKe Ski-Doo Jucat Oy 17 12-17 6-17 17-86 6 80 3 812 Leevi Puustinen

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015 KILPAILIJAOHJE - Perjantaina varikko aukeaa klo 12.00, sitä ennen kilpailijat eivät pääse kalustoineen varikolle muuten kun kilpailun johdon luvalla. - Kilpailuun ilmoittautuminen tapahtuu FK-kerhon huoltorakennuksen

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat Cadett Micro Raket Junior Raket KF6 Junior KF6 Versio 5, 8.7.2014 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Hyvinkää Karting Päivämäärä: 2.8.2014 Kansallinen

Lisätiedot

LMM RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE. Lievestuore

LMM RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE. Lievestuore LMM RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE Lievestuore www.lmm.fi HYVÄT KILPAILIJAT Tervetuloa Laukaan Lievestuoreelle, Keski-Suomeen, ajamaan SM rallisprintkilpailua. Kilpailu on samalla Keski-Suomen aluemestaruussarjan

Lisätiedot

Lap Data System Oy :08

Lap Data System Oy :08 Lap Data System Oy 12.03.05 16:08 VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 5 VAINIONPÄÄ Mikko P-HMK Ski-Doo Rev 440. 04.26.57 2. 9 LAITURI Mika RaaMoKe Lynx Racing www.teamblack 04.34.49-07.52 3. 10 RÄTY Joni

Lisätiedot

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven

Lisätiedot

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille!

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille! Kilpailijainfo Tervehrys Seinäjoelta! Tervetuloa kilpailijaksi Vauhtiajoihin. Ohessa tietoa tapahtumasta. EPUAn sivustolla voit tutustua rataalueen karttaan, Seinäjoen kaupungin sivustolla on laajempi

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Karting Aluemestareiden Kilpailu

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Karting Aluemestareiden Kilpailu KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Karting Aluemestareiden Kilpailu 2015 5.-6.9.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu kilpailijoita osallistumaan Karting Aluemestareiden Kilpailu 2015 - nimiseen

Lisätiedot

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki 31.8.2013 Tervetuloa kauden päätökseen, Honkajoella järjestettävään SM Rallicrossin finaaliin. Rata-alue sijaitsee Honkajoella osoitteessa Vanha maantie 237 (kts.

Lisätiedot

Aika-ajot / Karsinta Kilpailupaikka: Kuusamo kk Torankijärvi

Aika-ajot / Karsinta Kilpailupaikka: Kuusamo kk Torankijärvi DRAG RACE VAKIO 500 cc Aika-ajot / Karsinta Kilpailupaikka: Kuusamo kk Torankijärvi Päivämäärä: 6.2.2000 Drag Race / OSAKILPAILU Kuusamon Moottorikelkkailijat ry Järj. n:o Pari Sukunimi Etunimi Kerho Kelkka

Lisätiedot

4-Aika-ajoa / Tulokset

4-Aika-ajoa / Tulokset MK-DRAG-RACE 4-Aika-ajoa / Tulokset Open Fuel 1600 Suomen Cup 3.3.2007 Järj. n:o Sukunimi Etunimi Kerho Kelkka Ilmoittaja 60 (V) 60 (O) N (V) N (O) A (V) A (O) Nopein 1 153 Korvala Jari KuusMK Polaris

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA SUOMEN MOOTTORILIITTO ry MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA 1958 EM 2. Maarata Aulis Tuominen 1959 EM 2. Maarata Antti Pajari 1961 EM 1. Maarata Timo Laine 1962 EM 3.

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU RADALLE.com Timeattack R3 Motopark, 21.7.2012

KILPAILUKUTSU RADALLE.com Timeattack R3 Motopark, 21.7.2012 KILPAILUKUTSU RADALLE.com Timeattack R3 Motopark, 21.7.2012 RADALLE.com ja RADALLE UA kutsuu kilpailijoita osallistumaan Motoparkin moottoriradalla ajettavaan Timeattack kauden 2012 kolmanteen osakilpailuun.

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Nokian Future sprint 2 18.06.2017 klo 11:00 www.nokianua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Nokia Future sprint 2 18.6.2017 Future Cup rallisprint sarjan 4. osakilpailu Nokian

Lisätiedot

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU Alue 5. Häme Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU AKK:n LUPA /FK 2009 KILPAILUKUTSU Valkeakoski Motorsport Finland ry kutsuu Akk-motorsport ry Hämeen alueen

Lisätiedot

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta 2019 11.03 (GMT+3) - Viralliset tulokset Kilpailu info Laji: Juoksu Sijainti:, Suomi Lähtötapa: Ryhmä-lähtö manuaalisesti Ryhmät: Määritelty Kilpailijoita: 83 Ajanottolaite:

Lisätiedot

No Limit Grass Drags Tulokset tapahtumasta. ryhmä: ATV. Top Chefs, Top Place, Top Team! / facebook.com/nolimitmotorclub

No Limit Grass Drags Tulokset tapahtumasta. ryhmä: ATV. Top Chefs, Top Place, Top Team!  / facebook.com/nolimitmotorclub Tulokset tapahtumasta Top Chefs, Top Place, Top Team! ryhmä: ATV 1) 509 Nuoriaho, Tuomo 8,502 2.341 1.099 92.62 Polaris 2) 512 Juntikka, Petri 8,822 2.633 0.864 91.99 Harley Davidson 3) 513 Korpi, Topi

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren

Lisätiedot

SUOMEN KÄDENVÄÄNTÖLIITTO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2014 LAUANTAI 10.5.2014, RAAHE Osallistujia: 76

SUOMEN KÄDENVÄÄNTÖLIITTO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2014 LAUANTAI 10.5.2014, RAAHE Osallistujia: 76 SUOMEN KÄDENVÄÄNTÖLIITTO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2014 LAUANTAI 10.5.2014, RAAHE Osallistujia: 76 Miehet Noviisi -80kg Oikea 1 Niko Eerola TKT-Nääsvääntö, Tampere 10 2 Jani Kuukasjärvi Team Pro-Am,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU/KILPAILUN SÄÄNNÖT. TÖYSÄN SJM-karting

KILPAILUKUTSU/KILPAILUN SÄÄNNÖT. TÖYSÄN SJM-karting KILPAILUKUTSU/KILPAILUN SÄÄNNÖT TÖYSÄN SJM-karting 2017 30.6-2.7.2017 KILPAILUKUTSU SuomenSelän Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan Töysän SJM 2017 nimiseen kilpailuun 30.6-2.7.2017 Töysän

Lisätiedot

päivä II: SM: Pro, Pro-lite, Junior Suomen Cup: Juniori ja naiset. Kansallinen: Juniori 7-11

päivä II: SM: Pro, Pro-lite, Junior Suomen Cup: Juniori ja naiset. Kansallinen: Juniori 7-11 ilmoittautumiset KILPAILUKUTSU / LISÄMÄÄRÄYS Kilpailun nimi Laji / laajuus Extreme Winter Circus/ SM-Snowcross Seinäjoki Kilpailun päivämäärä Snowcross; SM, Suomen cup, Kansallinen 19. - 20.1.2018 Kilpailuluokat

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2018 16.-17.6.2018 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting 2018 nimiseen kilpailuun 16.-17.6.2018

Lisätiedot

Run: Race 1 Fin Moriwaki Cup Date: Time: 15:30:00

Run: Race 1 Fin Moriwaki Cup Date: Time: 15:30:00 Run: Race 1 Fin Moriwaki Cup Time: 15:30:00 1 19 Niko Lehtiranta 10 00:14:10.697 00:01:24.040 9 110,789 RR Moriwaki TMK Honda 2 33 Jenny Ruokolainen 10 00:14:23.118 12.421 00:01:24.589 6 109,195 RR Moriwaki

Lisätiedot

Kilpailijatiedote HOX! KILPA-AUTON KÄYNNISTÄMINEN JA AJAMINEN VARIKOLLA ON KIELLETTY YÖLLÄ KLO !

Kilpailijatiedote HOX! KILPA-AUTON KÄYNNISTÄMINEN JA AJAMINEN VARIKOLLA ON KIELLETTY YÖLLÄ KLO ! Radio Sandels Future cup Lapinlahti 5.-6.8.2017 Lapinlahden AU Kilpailijatiedote KILPAILUTOIMISTO Sijaitsee Lapinlahden Monarilla; Monarintie, 73100 Lapinlahti. Avoinna: pe 4.8 klo 19.00 21.00, la 5.8

Lisätiedot

SuperMoto Vantaan Vauhtikeskus. Historic Race Finland. Results of ATV - Race 1. Pos No. Name Laps Total Tm Diff Gap Points Make Club Best Tm

SuperMoto Vantaan Vauhtikeskus. Historic Race Finland. Results of ATV - Race 1. Pos No. Name Laps Total Tm Diff Gap Points Make Club Best Tm Results of ATV - Race 1 1 35 Jussi Honka 9 12:48.860 - - 25 KTM STCR 1:16.549 2 2 Toni Sarvikas 9 12:49.906 +1.046 +1.046 22 Polaris SuSeMK 1:16.172 3 1 Markus Huttunen 9 13:02.046 +13.186 +12.140 20 Yamaha

Lisätiedot

Supermoto SM Kemora Pos Nro Class Name Club Bike Laps Time Diff Best Time Lap Grid Practice 1 - Supermoto OPEN OPEN Toni Klem Hmk

Supermoto SM Kemora Pos Nro Class Name Club Bike Laps Time Diff Best Time Lap Grid Practice 1 - Supermoto OPEN OPEN Toni Klem Hmk Supermoto SM Kemora 8.6.2008 Pos Nro Class Name Club Bike Laps Time Diff Best Time Lap Grid Practice 1 - Supermoto OPEN 1 111 OPEN Toni Klem Hmk HUSGVARNA 450 10 22:22.414 01:06.544 7 12 2 131 OPEN Mauno

Lisätiedot

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Metsä-Multia rallisprint Kansallinen ja alue 4 aluemestaruusosakilpailu Pieksämäen Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Jokaisella kuljettajalla tulee olla kansallinen tai kansainvälinen lisenssi CIK-FIA-sääntöjen mukaisesti.

Jokaisella kuljettajalla tulee olla kansallinen tai kansainvälinen lisenssi CIK-FIA-sääntöjen mukaisesti. TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Series Finland Rata Ruuhimäki Circuit Osoite Mikroradantie 142 41400 Lievestuore, Finland Järjestäjä Radalle Urheiluautoilijat ry Päivämäärä 13.-14.7.2019 GPS-koordinaatit 62.234513,

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö Apulais- 1 2 22471565 Ari Luusua 13:54.0 (2) 28:16.4 (8) 42:43.9 (4) Ski Team Mäenpää 57:08.2 (3) 1:11:44.7 (3) 1:25:32.5 2 9 275649 Juho Mikkonen 13:54.5 (3) 28:14.0 (4) 42:46.9 (9) 57:09.1 (5) 1:11:46.1

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE

FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE Nuorten ohjaajakokous kilpailutoimiston läheisyydessä Kilpailupaikka on Karkkilan Teollisuuskylässä VT2 varressa. Kilpailupaikalle on opastus

Lisätiedot

Viralliset tulokset. Lk: SM JR ATV Pvm: Aika: 12:00:00. Isolontanlampi SM-Jäärata Kuhmo KonnMK/UA

Viralliset tulokset. Lk: SM JR ATV Pvm: Aika: 12:00:00. Isolontanlampi SM-Jäärata Kuhmo KonnMK/UA Lk: SM JR ATV Aika: 12:00:00 1 34 Joni Koivisto 8 00:09:46.761 00:01:14.107 5 85,895 JR ATV TamMC Honda 25 2 11 Markku Aitavaara 8 00:09:47.396 0.635 00:01:13.945 3 85,802 JR ATV OMK Polaris 20 3 30 Jukka

Lisätiedot

-TUOTE RALLISPRINT

-TUOTE RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE KILPAILUALUE JA TOIMISTO Kilpailupaikkana on Myllynummen alue Keravalla. Kilpailutoimisto sijaitsee varikkoalueella ja on avoinna alla olevan aikataulun mukaisesti. Sisääntulo alueelle Sementtitehtaankadun

Lisätiedot

Orimattilan ATV / SV SM

Orimattilan ATV / SV SM Luokka ATV finaali 1 15 Järv Helari 9 Yamaha Eesti 21:20,97 0:00,00 25 2 66 Korsumäki Niko 9 Can-Am LaMK 21:30,21 0:09,24 22 3 2 Sarvikas Toni 9 Polaris SuSeMk 22:30,76 1:09,79 20 4 33 Loukko Juuso 9 Can-Am

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Oikeudet muutoksiin pidetään.

Oikeudet muutoksiin pidetään. Oikeudet muutoksiin pidetään. LIPUNMYYNTI Kilpailuihin myydään pääsylippuja, joiden hinnat ovat aikuisilta 20 /päivä ja lapsilta 7-15 v. 5 /päivä. Kahden päivän pääsylippu maksaa aikuisilta 30 ja lapsilta

Lisätiedot

esv.fi & RADALLE.com!! PROUDLY PRESENTS: Kilpailukutsu FDO All Stars 2.10.2010 Motopark

esv.fi & RADALLE.com!! PROUDLY PRESENTS: Kilpailukutsu FDO All Stars 2.10.2010 Motopark esv.fi & RADALLE.com!! PROUDLY PRESENTS: Kilpailukutsu FDO All Stars 2.10.2010 Motopark KILPAILUKUTSU esv.fi & RADALLE.com: RADALLE.com FDO All Star 2010, 2.10.2010 PÄÄTOIMITSIJAT Kilpailijoiden yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Kaakkois-Suomi 6 3.9-4.9.2016 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 23.08.16 31.08.16 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Crosskart TUOMARISTON PUHEENJOHTAJAN RAPORTTI

Crosskart TUOMARISTON PUHEENJOHTAJAN RAPORTTI Crosskart TUOMARISTON PUHEENJOHTAJAN RAPORTTI Lajipäällikkö: Timo Lampinen 00-8701 timo.lampinen@autourheilu.fi kilpailu: päivämäärä: järjestäjä(t): e-mail: paikkakunta: Crosskart Challenge Kemora 20.08

Lisätiedot

KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT SAVONLINNA 19.5.2018 KLO 16.00 www.savonlinnanua.net Kilpailun nimi KERIMAA SPRINT Päivämäärä 19.5.2018 Kilpailun arvo Kansallinen kilpailu Historic rallisprint-sarjan

Lisätiedot

XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI

XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI Naantalin Seudun Urheiluautoilijoiden 39. Rantaralli on taas täällä. Lokakuinen lauantai houkuttelee kilpailijat ja katsojat yhteen kokemaan vauhdin hurmaa vaihtelevilla

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2017 16.-18.6.2017 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting 2017 nimiseen kilpailuun 16.-18.6.2017

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Päivämäärä I OHJELMA (Alustava) Kilpailutoimisto avataan Vapaa harjoittelu alkaa

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Päivämäärä I OHJELMA (Alustava) Kilpailutoimisto avataan Vapaa harjoittelu alkaa KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Karting NorthCup 2 Vauhtimaa Päivämäärä 27.5.2018 Kilpailun arvo / sarjalogo Alue1 Harjoituskilpailu Kilpailun järjestäjä Ruukin FK-Kerho r.y. Paikkakunta Ruukki Lupanro

Lisätiedot

Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed)

Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed) Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA 2/2016 Nilsiä 2. KalakukkoSRA 3/2016 Outokumpu 3. KalakukkoSRA 4/2016 Rautalampi Open results #. Name Points

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat 4- Kierrosajat Avoin luokka Lähtö 1 44 Pasi Mäensivu 1:38.331 1:34.233 2:04.529 1:57.437 1:36.047 1:34.727 1:33.692 1:32.717 1:34.390 1:34.224 41 Mika Lipsanen 1:37.989 1:33.585 1:33.685 1:33.773 1:34.654

Lisätiedot

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi 51. OSKARIN YÖAJO Lähtöluettelo arvottiin 25.11.2012 klo. 20.00 Läsnä olivat sääntöjen määräämät henkilöt. Lähtö- ja maalipaikka: ST-1 Kukonlinna Tampereentie 333 Hollola n. 14 km Lahdesta Tampereelle

Lisätiedot

FAM 20 vuotta - kauden avaus

FAM 20 vuotta - kauden avaus FAM 20 vuotta - kauden avaus FinnishAlpine MastersCup 2014 o Kalpalinna 18.-19.1.2014 P (FIS) + P (FIS) o Påminne 25.1.2014 P + P o Himos 1.-2.2.2014 SP + SP (SM) o Riihivuori 8.-9.2.2014 SP + SP o Tahko

Lisätiedot

Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille

Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille KILPAILUN SÄÄNNÖT Ramirent JM SM Liiga 18-19.08.2018 SM Liiga Lakeuden Urheiluautoilijat Oulu-Zone, Ylikiiminki I OHJELMA 31.05.2018 Joukkueiden ennakkoilmoittautumisaika päättyy 18.07.2018 Joukkueiden

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Ajojärjestys EVK, Nuoret/Naiset/Seniorit vetoketjuna, Yleinen

Ajojärjestys EVK, Nuoret/Naiset/Seniorit vetoketjuna, Yleinen KILPAILUN SÄÄNNÖT Jokamiehen Kiekaus 19.9.2015 klo 11.00 Kansallinen JM-kilpailu Alue 7 EVK-luokan mestaruusosakilpailu Kilpailun järjestäjä Vakka-Suomen Urheiluautoilijat ry Keouvinummi Laitila I OHJELMA

Lisätiedot

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus KILPAILUKUTSU JA SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Momo Endurance Cup Ahvenisto Päivämäärä: 31.8.2013 Kilpailun arvo: Cup/Kansallinen Kilpailun järjestäjä Momo Racing Team ry Paikkakunta: Ahveniston moottorirata

Lisätiedot

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE 1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE Tervetuloa 1000 LAKES RALLY:n 22.08.2014 Luethan oheisen kilpailijaohjeen tarkasti, sillä se sisältää kilpailupäivien kannalta välttämätöntä tietoa. Tärkeimmät yhteystiedot:

Lisätiedot

Päivitetty: Kuva: Jari Sarre

Päivitetty: Kuva: Jari Sarre 2009-2001 Päivitetty: 06.01.2009 Kuva: Jari Sarre Polaris: P80 Polaris kartiot: Vasen, Fuji moottori, n. 28 mm pitkä Oikea, USA moottori, n. 33 mm pitkä Kytkin 15-84 sopii kaikkiin Polarismalleihin, myös

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan KITIjärjestelmässä

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan KITIjärjestelmässä KILPAILUN SÄÄNNÖT JOENSUU RALLICROSS SM 2019 Rallicross SM sarjan 2.osakilpailu Joensuun Urheiluautoilijat ry Joensuun Moottoriurheilukeskus, Ylämylly I OHJELMA 7.5.2019 Kilpailun säännöt julkaistaan ja

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Motor Sport Weekend Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Motor Sport Weekend Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Motor Sport Weekend 2013 20.9.2013 Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry Paikkakunta: Alastaro Cirkuit Loimaa I ALUSTAVA OHJELMA 4.9.2013 Kilpailun

Lisätiedot

JM-KEMORA

JM-KEMORA OHJAAJAINFO Tervetuloa kilpailemaan Kokkolan Urheiluautoilijoiden järjestämään JM Kemora kilpailuun. Tuomaristo; Puheenjohtaja Seppo Kivimäki Kauhava Tuomarit Margot From Vaasa Jani Kola Pulkkinen Sihteeri

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

LIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu

LIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu LIMINGANPORTTI JM Lauantaina 24.9.2016 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT Liminganportti JM 24.09.2016 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu

Lisätiedot

RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu

RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu RAMUDDEN JM Lauantaina 24.8.2019 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT RAMUDDEN JM 24.08.2019 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa KILPAILUN SÄÄNNÖT Oulun Romu JM Su 15.5.2016 klo 10.30 Kansallinen kilpailu, Alue 1. aluemestaruusosakilpailu Scuderia Palas ry OuluZone moottoriurheilukeskus, Oulu OULUN ROMU www.oulunromu.f I OHJELMA

Lisätiedot