Harjoitustyö 1: Kaupungit
|
|
- Jari Hakola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TIE Tietorakenteet ja algoritmit, kevät 2018 Harjoitustyön aihe Harjoitustyö 1: Kaupungit Viimeksi päivitetty Tässä harjoitustyössä harjoitellaan yksinkertaisten algoritmien toteuttamista ja niiden tehokkuuden arvioimista. Harjoitustyössä ohjelmaan syötetään tietoja kaupungeista (nimi ja koordinaatit), ja ohjelmalta voi kysyä kaupunkeja halutussa järjestyksessä sekä minimi- ja maksimitietoja. Ei-pakollisena osana kaupunkeja voi myös poistaa. Koska kyseessä on Tietorakenteiden ja algoritmien harjoitustyö, ohjelman tehokkuus on tärkeä arvostelukriteeri. Tavoitteena on tehdä mahdollisimman tehokkas toteutus, kun oletetaan että kaikki ohjelman tuntemat komennot ovat suunnilleen yhtä yleisiä (ellei komentotaulukossa toisin mainita). Plussaa tietysti saa, mitä tehokkaammin operaatiot pystyy toteuttamaan. Huomaa erityisesti seuraavat asiat: Valmiina annetun pääohjelman voi ajaa joko graafisen käyttöliittymän kanssa QtCreatorilla/qmakella käännettynä, tai tekstipohjaisena pelkällä g++:lla käännettynä. Itse ohjelman toiminnallisuus ja opiskelijan toteuttama osa on täsmälleen sama molemmissa tapauksissa. Vihje tehokkuudesta: Jos minkään operaation keskimääräinen tehokkuus on huonompi kuin ϴ (nlog n), ratkaisun tehokkkuus ei ole hyvä. Suurin osa operaatioista on mahdollista toteuttaa paljon nopeamminkin. Osana ohjelman palautusta tiedostoon datastructures.hh on jokaisen operaation oheen laitettu kommentti, johon lisätään oma arvio kunkin toteutetun operaation asymptoottisesta tehokkuudesta lyhyiden perusteluiden kera. Operaatioiden remove() ja towns_distance_increasing_from() toteuttaminen ei ole pakollista läpipääsyn kannalta. Ne ovat kuitenkin osa arvostelua, joten toteuttamatta jättäminen vaikuttaa harjoitustyön arvosanaan! Tehokkuudessa olennaisinta on, miten ohjelman tehokkuus muuttuu datan kasvaessa, eivät pelkät sekuntimäärät. Operaation tehokkuuteen lasketaan kaikki siihen liittyvä työ, myös mahdollisesti alkioiden lisäyksen yhteydessä tehty operaation hyväksi liittyvä työ. Plussaa tietysti saa, jos operaatioita saa toteutettua vaadittua mahdollisimman tehokkasti.
2 Samoin plussaa saa, mitä nopeammaksi operaatiot saa sekunteinakin (jos siis kertaluokka on vähintään vaadittu). Mutta plussaa saa vain tehokkuudesta, joka syntyy omista algoritmivalinnoista ja suunnittelusta. (Esim. kääntäjän optimointivipujen vääntely, rinnakkaisuuden käyttö, häkkerioptimoinnilla kellojaksojen viilaaminen eivät tuo pisteitä.) Riittävän huonolla toteutuksella työ voidaan hylätä. Esimerkkejä kysymyksistä, joilla tehokkuutta voi usein parantaa: Tehdäänkö jokin asia turhaan useaan kertaan? Voiko jonkin asian joskus jättää kokonaan tekemättä? Tehdäänkö joissain työtä enemmän kuin on välttämättä tarpeen? Voiko jonkin asian tehdä "lähes ilmaiseksi" samalla, kun tehdään jotain muuta? Kaupunkien etäisyyksistä Joissain operaatioissa vertaillaan kaupunkien etäisyyksiä (joko origosta (0,0) tai annetusta koordinaatista). Jotta automaattitesteissä ei jouduttaisi ongelmiin liukulukujen kanssa, sovitaan että tämän harjoitustyön maailmassa on mahdollista liikkua vain yksi yksikkö kerrallaan itään, länteen, pohjoiseen tai etelään (ei siis vinoon). Tällöin kahden pisteen välisen etäisyyden voi laskea yksinkertaisesti kaavalla x1 x2 + y1 y2, eli koordinaattien erotusten itseisarvon summana (kiinnostuneille, tällaista geometriaa kutsutaan nimellä Manhattan/taxicab geometry). Järjestämisestä Kaupunkeja järjestettäessä on mahdollista, että etäisyyden mukaan järjestettäessä usealla on sama etäisyys (tai nimijärjestyksessä nimi). Tällaisten tapausten keskinäinen järjestys on mielivaltainen. Ohjelman hyväksymissä nimissä voi olla vain kirjaimia A-Z ja a-z. Järjestämisen voi tehdä joko std::string-luokan vertailuoperaattorin "<" mukaan (jossa isot kirjaimet tulevat ennen pieniä) tai "oikealla tavalla", jossa vastaavat isot ja pienet kirjaimet ovat samanarvoisia. Harjoitustyön toteuttamisesta ja C++:n käytöstä Harjoitustyön kielenä on C++14. Ohjelmointikielten valmiita järjestämisalgoritmeja (esim. std::sort, std::nth_element, std::list::sort jne.) EI saa käyttää työn tekemisessä, vaan tarvittava järjestäminen yms. toteutetaan itse. Tietorakenteena saa käyttää vain kielten tarjoamia sarjarakenteita (std::array, std::vector, std::deque, std::list), mutta EI assosiatiivisia tietorakenteita (esim. std::map, std::set). Ohjelman toiminta ja rakenne Osa ohjelmasta tulee valmiina kurssin puolesta, osa toteutetaan itse. Valmiit osat, jotka tarjotaan kurssin puolesta Tiedostot mainprogram.hh, mainprogram.cc, mainwindow.hh, mainwindow.cc, mainwindow.ui (joihin EI SAA TEHDÄ MITÄÄN MUUTOKSIA) Pääohjelma, joka hoitaa syötteiden lukemisen, komentojen tulkitsemisen ja tulostusten tulostamisen. Pääohjelmassa on myös valmiina komentoja testaamista varten.
3 QtCreatorilla tai qmakella käännettäessä graafinen käyttöliittymä, jonka "komentotulkkiin" voi näppäimistön lisäksi hiirellä lisätä komentoja, tiedostoja yms. Graafinen käyttöliittymä näyttää myös luodut kaupungit graafisesti samoin kuin suoritettujen operaatioiden tulokset. Tiedosto datastructures.hh class Datastructures: Luokka, johon harjoitustyö kirjoitetaan. Luokasta annetaan valmiina sen julkinen rajapinta (johon EI SAA TEHDÄ MITÄÄN MUUTOKSIA) Tyyppimäärittely TownData, johon talletetaan kaupungin tiedot (ja jota käytetään operaatioiden paluuarvona luokan rajapinnassa). Tiedosto datastructures.cc Tänne luonnollisesti kirjoitetaan luokan operaatioiden toteutukset. Funktio random_in_range: Arpoo luvun annetulla välillä (alku- ja loppuarvo ovat molemmat välissä mukana). Voit käyttää tätä funktiota, jos tarvitset toteutuksessasi satunnaislukuja. Harjoitustyönä toteutettavat osat Tiedostot datastructures.hh ja datastructures.cc class Datastructures: Luokan julkisen rajapinnan jäsenfunktiot tulee toteuttaa. Luokkaan saa listätä omia määrittelyitä (jäsenmuuttujat, uudet jäsenfunktiot yms.) Tiedostoon datastructures.hh kirjoitetaan jokaisen toteutetun operaation yläpuolelle kommentteihin oma arvio ko. operaation toteutuksen asymptoottisesti tehokkuudesta ja lyhyt perustelu arviolle. Huom! Omassa koodissa ei ole tarpeen tehdä ohjelman varsinaiseen toimintaan liittyviä tulostuksia, koska pääohjelma hoitaa ne. Mahdolliset Debug-tulostukset kannattaa tehdä cerr-virtaan (tai qdebug:lla, jos käytät Qt:ta), jotta ne eivät sotke testejä. Ohjelman tuntemat komennot ja luokan julkinen rajapinta Kun ohjelma käynnistetään, se jää odottamaan komentoja, jotka on selitetty alla. Komennot, joiden yhteydessä mainitaan jäsenfunktio, kutsuvat ko. Datastructure-luokan operaatioita, jotka siis opiskelijat toteuttavat. Osa komennoista on taas toteutettu kokonaan kurssin puolesta pääohjelmassa. Jos ohjelmalle antaa komentoriviltä tiedoston parametriksi, se lukee komennot ko. tiedostosta ja lopettaa sen jälkeen. Komento Julkinen jäsenfunktio add_town nimi (x,y) TownData* add_town(std::string const& name, int x, int y); Selitys Lisää tietorakenteeseen uuden kaupungin annetulla nimellä ja sijainnilla.
4 Komento Julkinen jäsenfunktio remove nimi void remove_town(std::string const& town_name); size unsigned int size(); clear void clear(); find nimi TownData* find_town(std::string const& name); all_towns std::vector<towndata*> all_towns(); alphalist std::vector<towndata*> towns_alphabetically(); distlist std::vector<towndata*> towns_distance_increasing(); mindist TownData* min_distance(); maxdist TownData* max_distance(); nth_distance n TownData* nth_distance(unsigned int n); towns_from (x,y) std::vector<towndata*> towns_distance_increasing_from(int x, int y); random_add n Selitys Poistaa annetulla nimellä olevan kaupungin. Jos kaupunkia ei ole lisätty, ei tee mitään. Jos samalla nimellä on useita kaupunkeja, poistetaan jokin niistä. Tämän operaation tehokkuus ei ole kriittisen tärkeää (sitä ei oleteta kutsuttavan usein), joten se ei ole oletuksena mukana tehokkuustesteissä. Tämän operaation toteuttaminen ei ole pakollista (mutta otetaan huomioon arvostelussa). Palauttaa tietorakenteessa olevien kaupunkien lukumäärän. Tyhjentää tietorakenteet eli poistaa kaikki kaupungit (tämän jälkeen size palauttaa 0). Palauttaa kaupungin, jolla on annettu nimi. Jos ko. nimistä kaupunkia ei ole, palauttaa nullptr:n. Jos ko. nimisiä kaupunkeja on useita, palautetaan jokin niistä. Palauttaa kaikki tietorakenteessa olevat kaupungit mielivaltaisessa järjestyksessä. Tämä operaatio ei ole oletuksena mukana tehokkuustesteissä. Palauttaa kaupungit nimen mukaan aakkosjärjestyksessä. Palauttaa kaupungit etäisyysjärjestyksessä origosta (0,0), lähin ensin. Huomaa etäisyyden määritelmä aiempana. Palauttaa kaupungin, joka on lähinnä origoa (0,0). Jos tällaisia on useita, palauttaa jonkin niistä. Huomaa etäisyyden määritelmä aiempana. Palauttaa kaupungin, joka on kauimpana origosta (0,0). Jos tällaisia on useita, palauttaa jonkin niistä. Huomaa etäisyyden määritelmä aiempana. Palauttaa kaupungin, joka on etäisyysjärjestyksessä n:s origosta (0,0). Jos tällaisia on useita, palauttaa jonkin niistä. Jos n on 0 tai suurempi kuin kaupunkien määrä, palautetaan nullptr. Huomaa etäisyyden määritelmä aiempana. Palauttaa kaupungit etäisyysjärjestyksessä annetusta koordinaatista (x,y), lähin ensin. Huomaa etäisyyden määritelmä aiempana. Tämän operaation toteuttaminen ei ole pakollista (mutta otetaan huomioon arvostelussa). Lisää tietorakenteeseen (testausta varten) n kpl kaupunkeja, joilla on satunnainen nimi ja sijainti. Huom! Arvot ovat tosiaan satunnaisia, eli saattavat olla kerrasta toiseen eri.
5 Komento Julkinen jäsenfunktio random_seed n read 'tiedostonimi' stopwatch on / off / next perftest all/compulsory/cmd1;cmd2... timeout n n1;n2;n3... testread 'in-tiedostonimi' 'out-tiedostonimi' help quit Selitys Asettaa pääohjelman satunnaislukugeneraattorille uuden siemenarvon. Oletuksena generaattori alustetaan joka kerta eri arvoon, eli satunnainen data on eri ajokerroilla erilaista. Siemenarvon asettamalla arvotun datan saa toistumaan samanlaisena kerrasta toiseen (voi olla hyödyllista debuggaamisessa). Lukee lisää komentoja annetusta tiedostosta. (Tällä voi esim. lukea listan tiedostossa olevia työntekijöitä tietorakenteeseen, ajaa valmiita testejä yms.) Aloittaa tai lopettaa komentojen ajanmittauksen. Ohjelman alussa mittaus on pois päältä ("off"). Kun mittaus on päällä ("on"), tulostetaan jokaisen komennon jälkeen siihen kulunut aika. Vaihtoehto "next" kytkee mittauksen päälle vain seuraavan komennon ajaksi (kätevää read-komennon kanssa, kun halutaan mitata vain komentotiedoston kokonaisaika). Ajaa ohjelmalle tehokkuustestit. Tyhjentää tietorakenteen ja lisää sinne n1 kpl satunnaisia kaupunkeja. Sen jälkeen arpoo n kertaa satunnaisen komennon. Mittaa ja tulostaa sekä lisäämiseen että komentoihin menneen ajan. Sen jälkeen sama toistetaan n2:lle jne. Jos jonkin testikierroksen suoritusaika ylittää timeout sekuntia, keskeytetään testien ajaminen (tämä ei välttämättä ole mikään ongelma, vaan mielivaltainen aikaraja). Jos ensimmäinen parametri on all, arvotaan lisäyksen jälkeen kaikkista komennoista, joita on ilmoitettu kutsuttavan usein. Jos se on compulsory, testataan vain komentoja, jotka on pakko toteuttaa. Jos parametri on lista komentoja, arvotaan komento näiden joukosta (tällöin kannattaa mukaan ottaa myös random_add, jotta lisäyksiä tulee myös testikierroksen aikana). Jos ohjelmaa ajaa graafisella käyttöliittymällä, "stop test" nappia painamalla testi keskeytetään (nappiin reagointi voi kestää hetken). Ajaa toiminnallisuustestin ja vertailee tulostuksia. Lukee komennot tiedostosta in-tiedostonimi ja näyttää ohjelman tulostuksen rinnakkain tiedoston outtiedostonimi sisällön kanssa. Jokainen eroava rivi merkitään kysymysmerkillä, ja lopuksi tulostetaan vielä tieto, oliko eroavia rivejä. Tulostaa listan tunnetuista komennoista. Lopettaa ohjelman. (Tiedostosta luettaessa lopettaa vain ko. tiedoston lukemisen.)
6 "Datatiedostot" Kätevin tapa testata ohjelmaa on luoda "datatiedostoja", jotka add-komennolla lisäävät joukon kaupunkeja ohjelmaan. Kaupungit voi sitten kätevästi lukea sisään tiedostosta read-komennolla ja sitten kokeilla muita komentoja ilman, että kaupungit täytyisi joka kerta syöttää sisään käsin. Alla on esimerkki datatiedostosta, joka löytyy nimellä example-data.txt: # Adding towns add_town Helsinki (3,0) add_town Tampere (2,2) add_town Oulu (3,5) add_town Kuopio (6,3) Esimerkki ohjelman toiminnasta Alla on esimerkki ohjelman toiminnasta. Esimerkin syöte löytyy tiedostosta example-in.txt ja alla oleva tulostus tiedostosta example-out.txt. Eli voit testata esimerkin toimimista käynnistämällä ohjelman ja antamalla komennon testread 'example-in.txt' 'example-out.txt'. > clear Cleared all towns > size Number of towns: 0 > read "example-data.txt" ** Commands from 'example-data.txt' > # Adding towns > add_town Helsinki (3,0) Helsinki: pos=(3,0) > add_town Tampere (2,2) Tampere: pos=(2,2) > add_town Oulu (3,5) Oulu: pos=(3,5) > add_town Kuopio (6,3) Kuopio: pos=(6,3) > ** End of commands from 'example-data.txt' > size Number of towns: 4 > alphalist 1. Helsinki: pos=(3,0) 2. Kuopio: pos=(6,3) 3. Oulu: pos=(3,5) 4. Tampere: pos=(2,2) > mindist Helsinki: pos=(3,0) > maxdist Kuopio: pos=(6,3) > distlist 1. Helsinki: pos=(3,0) 2. Tampere: pos=(2,2) 3. Oulu: pos=(3,5) 4. Kuopio: pos=(6,3)
7 > nth_distance 2 Tampere: pos=(2,2) > find Kuopio Kuopio: pos=(6,3) > towns_from (4,4) 1. Oulu: pos=(3,5) 2. Kuopio: pos=(6,3) 3. Tampere: pos=(2,2) 4. Helsinki: pos=(3,0) > remove Kuopio Kuopio removed. > size Number of towns: 3
Harjoitustyö 1: Palkkatilastot
TIE-20100 Tietorakenteet ja algoritmit, kevät 2017 Versio 30.1.2017 Harjoitustyö 1: Palkkatilastot Harjoitustyön aihe Tässä harjoitustyössä tehdään vuoden vaihtumisen kunniaksi ohjelma, jolla saa tuotettua
Harjoitustyö 2: Game of Taxes
TIE-20100 Tietorakenteet ja algoritmit, kevät 2018 Harjoitustyö 2: Game of Taxes Viimeksi päivitetty 16.03.2018 Huom. koska tämä harjoitustyö pohjautuu aiempaan harjoitustyöhön, on allaolevassa merkitty
Harjoitustyö 1: Beacons of RGB
TIE-20100 Tietorakenteet ja algoritmit, kevät 2019 Harjoitustyön aihe Harjoitustyö 1: Beacons of RGB Viimeksi päivitetty 18.03.2019 Mystisessä Cmykin maailmassa on Muinaisten rakentamia majakoita, jotka
Harjoitustyö 2: Henkilötietojärjestelmä
TIE-20100 Tietorakenteet ja algoritmit, kevät 2017 Harjoitustyö 2: Henkilötietojärjestelmä Viimeksi päivitetty 31.03.2017 Huom. koska tämä harjoitustyö pohjautuu aiempaan harjoitustyöhön, on allaolevassa
Harjoitustyö 3: Roads are coming
TIE-20100 Tietorakenteet ja algoritmit, kevät 2018 Harjoitustyö 3: Roads are coming Viimeksi päivitetty 30.04.2018 Huom. koska tämä harjoitustyö pohjautuu aiempaan harjoitustyöhön, on allaolevassa merkitty
Harjoitustyö 2: Game of Fibres
TIE-20100 Tietorakenteet ja algoritmit, kevät 2019 Harjoitustyö 2: Game of Fibres Viimeksi päivitetty 08.04.2019 Tapahtui edellisessä harjoitustyössä... Tämä harjoitustyö laajentaa suoraan harjoitustyö
Harjoitustyö 3: It's a social network, baby!
TIE-20100 Tietorakenteet ja algoritmit, kevät 2017 Harjoitustyö 3: It's a social network, baby! Viimeksi päivitetty 11.04.2017 Huom. koska tämä harjoitustyö pohjautuu aiempaan harjoitustyöhön, on allaolevassa
Tässä tehtävässä käsittelet metodeja, listoja sekä alkulukuja (englanniksi prime ).
Tehtävä 1: Metodit, listat, alkuluvut (4p) Tässä tehtävässä käsittelet metodeja, listoja sekä alkulukuja (englanniksi prime ). Alkuluvut ovat lukuja, jotka ovat suurempia kuin yksi ja jotka ovat jaollisia
Harjoitustyö: virtuaalikone
Harjoitustyö: virtuaalikone Toteuta alla kuvattu virtuaalikone yksinkertaiselle olio-orientoituneelle skriptauskielelle. Paketissa on testaamista varten mukana kaksi lyhyttä ohjelmaa. Ohjeita Noudata ohjelman
Kirjoita oma versio funktioista strcpy ja strcat, jotka saavat parametrinaan kaksi merkkiosoitinta.
Tehtävä 63. Kirjoita oma versio funktiosta strcmp(),joka saa parametrinaan kaksi merkkiosoitinta. Tee ohjelma, jossa luetaan kaksi merkkijonoa, joita sitten verrataan ko. funktiolla. Tehtävä 64. Kirjoita
Ohjelmoinnin jatkokurssi, kurssikoe 28.4.2014
Ohjelmoinnin jatkokurssi, kurssikoe 28.4.2014 Kirjoita jokaiseen palauttamaasi konseptiin kurssin nimi, kokeen päivämäärä, oma nimi ja opiskelijanumero. Vastaa kaikkiin tehtäviin omille konsepteilleen.
Operaattoreiden ylikuormitus. Operaattoreiden kuormitus. Operaattoreiden kuormitus. Operaattoreista. Kuormituksesta
C++ - perusteet Java-osaajille luento 5/7: operaattoreiden ylikuormitus, oliotaulukko, parametrien oletusarvot, komentoriviparametrit, constant, inline, Operaattoreiden ylikuormitus Operaattoreiden kuormitus
TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Digitaali- ja tietokonetekniikan laitos. Harjoitustyö 4: Cache, osa 2
TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Digitaali- ja tietokonetekniikan laitos TKT-3200 Tietokonetekniikka I Harjoitustyö 4: Cache, osa 2.. 2010 Ryhmä Nimi Op.num. 1 Valmistautuminen Cache-työn toisessa osassa
Hakemistojen sisällöt säilötään linkitetyille listalle.
Harjoitustyö 1 Harjoitustyö Tehtävä: ohjelmoi Java-kielellä komentoikkunaa (komentotulkkia, komentoriviä) simuloiva olioperustainen ohjelma. Hakemistojen sisällöt säilötään linkitetyille listalle. Työ
815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 3 vastaukset
815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 3 vastaukset Harjoituksen aiheena ovat imperatiivisten kielten muuttujiin liittyvät kysymykset. Tehtävä 1. Määritä muuttujien max_num, lista,
Zeon PDF Driver Trial
Matlab-harjoitus 2: Kuvaajien piirto, skriptit ja funktiot. Matlabohjelmoinnin perusteita Numeerinen integrointi trapezoidaalimenetelmällä voidaan tehdä komennolla trapz. Esimerkki: Vaimenevan eksponentiaalin
811120P Diskreetit rakenteet
811120P Diskreetit rakenteet 2018-2019 1. Algoritmeista 1.1 Algoritmin käsite Algoritmi keskeinen laskennassa Määrittelee prosessin, joka suorittaa annetun tehtävän Esimerkiksi Nimien järjestäminen aakkosjärjestykseen
Tietorakenteet ja algoritmit
Tietorakenteet ja algoritmit Rekursio Rekursion käyttötapauksia Rekursio määritelmissä Rekursio ongelmanratkaisussa ja ohjelmointitekniikkana Esimerkkejä taulukolla Esimerkkejä linkatulla listalla Hanoin
Lyhyt kertaus osoittimista
, syksy 2007 Kertausta Luento 10 12.10.2007 Syksy 2007 1 Lyhyt kertaus osoittimista char *p; /* char, int, jne ilmoittavat, minkä tyyppisiä */ Keskusmuisti int *q; /* olioita sisältäviin muistilohkoihin
f(n) = Ω(g(n)) jos ja vain jos g(n) = O(f(n))
Määritelmä: on O(g(n)), jos on olemassa vakioarvot n 0 > 0 ja c > 0 siten, että c g(n) kun n > n 0 O eli iso-o tai ordo ilmaisee asymptoottisen ylärajan resurssivaatimusten kasvun suuruusluokalle Samankaltaisia
811312A Tietorakenteet ja algoritmit, , Harjoitus 3, Ratkaisu
811312A Tietorakenteet ja algoritmit, 2018-2019, Harjoitus 3, Ratkaisu Harjoituksessa käsitellään algoritmien aikakompleksisuutta. Tehtävä 3.1 Kuvitteelliset algoritmit A ja B lajittelevat syötteenään
Harjoitustyö 3 - Millosemeni
Harjoitustyö 3 - Millosemeni Tampereen kaupunki tarjoaa avoin data -sivuillaan Tampereen joukkoliikenteen aikataulut, reitit sekä rajapinnan joukkoliikenteen reaaliaikaiseen seurantaan. Näinpä erilaisille
IDL - proseduurit. ATK tähtitieteessä. IDL - proseduurit
IDL - proseduurit 25. huhtikuuta 2017 Viimeksi käsiteltiin IDL:n interaktiivista käyttöä, mutta tämä on hyvin kömpelöä monimutkaisempia asioita tehtäessä. IDL:llä on mahdollista tehdä ns. proseduuri-tiedostoja,
ATK tähtitieteessä. Osa 3 - IDL proseduurit ja rakenteet. 18. syyskuuta 2014
18. syyskuuta 2014 IDL - proseduurit Viimeksi käsiteltiin IDL:n interaktiivista käyttöä, mutta tämä on hyvin kömpelöä monimutkaisempia asioita tehtäessä. IDL:llä on mahdollista tehdä ns. proseduuri-tiedostoja,
Metropolia ammattikorkeakoulu TI00AA : Ohjelmointi Kotitehtävät 3 opettaja: Pasi Ranne
Seuraavista tehtävistä saatu yhteispistemäärä (max 7 pistettä) jaetaan luvulla 3.5 ja näin saadaan varsinainen kurssipisteisiin laskettava pistemäärä. Bonustehtävien pisteet jaetaan luvulla 4 eli niistä
ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)
ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 22. huhtikuuta 2016 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee jokainen tehtävä erilliselle konseptiarkille! Kirjoittamasi luokat, funktiot ja aliohjelmat
Tietorakenteet ja algoritmit - syksy 2015 1
Tietorakenteet ja algoritmit - syksy 2015 1 Tietorakenteet ja algoritmit - syksy 2015 2 Tietorakenteet ja algoritmit Johdanto Ari Korhonen Tietorakenteet ja algoritmit - syksy 2015 1. JOHDANTO 1.1 Määritelmiä
Ohjelmoinnin perusteet, kurssikoe
Ohjelmoinnin perusteet, kurssikoe 18.6.2014 Kirjoita jokaiseen konseptiin kurssin nimi, kokeen päivämäärä, nimi, TMC-tunnus ja opiskelijanumero tai henkilötunnus. Vastaukset palautetaan tehtäväkohtaisiin
Algoritmit 1. Luento 1 Ti Timo Männikkö
Algoritmit 1 Luento 1 Ti 10.1.2017 Timo Männikkö Luento 1 Algoritmi Algoritmin toteutus Ongelman ratkaiseminen Algoritmin tehokkuus Algoritmin suoritusaika Algoritmin analysointi Algoritmit 1 Kevät 2017
8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1
8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1 Sisällys Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä. In-luokka. In-luokka, käännös ja tulkinta Scanner-luokka. 8.2 Yleistä Näppäimistöltä annettujen arvojen (syötteiden)
Luento 4. Timo Savola. 21. huhtikuuta 2006
UNIX-käyttöjärjestelmä Luento 4 Timo Savola 21. huhtikuuta 2006 Osa I Shell Lausekkeet Komentoriville kirjotettu komento on lauseke echo "foo" echo $USER MUUTTUJA=1 ls -l Rivinvaihto
TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO
TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Digitaali- ja Tietokonetekniikan laitos TKT-3200 Tietokonetekniikka ASSEMBLER: QSORT 11.08.2010 Ryhmä 00 nimi1 email1 opnro1 nimi2 email2 opnro2 nimi3 email3 opnro3 1. TEHTÄVÄ
(p j b (i, j) + p i b (j, i)) (p j b (i, j) + p i (1 b (i, j)) p i. tähän. Palaamme sanakirjaongelmaan vielä tasoitetun analyysin yhteydessä.
Loppu seuraa suoralla laskulla: n n Tave TR = p j (1 + b (i, j)) j=1 = 1 + 1 i
Maastotietokannan torrent-jakelun shapefile-tiedostojen purkaminen zip-arkistoista Windows-komentojonoilla
Maastotietokannan torrent-jakelun shapefile-tiedostojen purkaminen zip-arkistoista Windows-komentojonoilla Viimeksi muokattu 5. toukokuuta 2012 Maastotietokannan torrent-jakeluun sisältyy yli 5000 zip-arkistoa,
Rajapinta (interface)
1 Rajapinta (interface) Mikä rajapinta on? Rajapinta ja siitä toteutettu luokka Monimuotoisuus ja dynaaminen sidonta Rajapinta vs periytyminen 1 Mikä rajapinta on? Rajapintoja käytetään, kun halutaan määritellä
Algoritmit 1. Luento 10 Ke Timo Männikkö
Algoritmit 1 Luento 10 Ke 14.2.2018 Timo Männikkö Luento 10 Algoritminen ongelmanratkaisu Suunnittelumenetelmät Raaka voima Järjestäminen eli lajittelu Kuplalajittelu Lisäyslajittelu Valintalajittelu Permutaatiot
58131 Tietorakenteet ja algoritmit (syksy 2015)
58131 Tietorakenteet ja algoritmit (syksy 2015) Harjoitus 2 (14. 18.9.2015) Huom. Sinun on tehtävä vähintään kaksi tehtävää, jotta voit jatkaa kurssilla. 1. Erään algoritmin suoritus vie 1 ms, kun syötteen
5. HelloWorld-ohjelma 5.1
5. HelloWorld-ohjelma 5.1 Sisällys Lähdekoodi. Lähdekoodin (osittainen) analyysi. Lähdekoodi tekstitiedostoon. Lähdekoodin kääntäminen tavukoodiksi. Tavukoodin suorittaminen. Virheiden korjaaminen 5.2
Valitse ruudun yläosassa oleva painike Download Scilab.
Luku 1 Ohjeita ohjelmiston Scilab käyttöön 1.1 Ohjelmiston lataaminen Ohjeet ohjelmiston lataamiseen Windows-koneelle. Mene verkko-osoitteeseen www.scilab.org. Valitse ruudun yläosassa oleva painike Download
Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä
Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Keskeneräinen luento 3: Listat (mm. SICP 22.2.3) Riku Saikkonen 31. 10. 2011 Sisältö 1 Linkitetyt listat 2 Linkitetyt listat (SICP 2.1.1, 2.2.1) funktionaalinen
8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1
8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1 Sisällys Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä. In-luokka. In-luokka, käännös ja tulkinta Scanner-luokka. 8.2 Yleistä Näppäimistöltä annettujen arvojen (syötteiden)
Olio-ohjelmointi Syntaksikokoelma
C++-kielen uusia ominaisuuksia Olio-ohjelmointi Syntaksikokoelma 31.10.2008 Bool-tietotyyppi: Totuusarvo true (1), jos ehto on tosi ja false (0) jos ehto epätosi. Dynaaminen muistinvaraus: Yhden muuttuja
C-kielessä taulukko on joukko peräkkäisiä muistipaikkoja, jotka kaikki pystyvät tallettamaan samaa tyyppiä olevaa tietoa.
Taulukot C-kielessä taulukko on joukko peräkkäisiä muistipaikkoja, jotka kaikki pystyvät tallettamaan samaa tyyppiä olevaa tietoa. Taulukon muuttujilla (muistipaikoilla) on yhteinen nimi. Jokaiseen yksittäiseen
OHJ-1160 Laaja Ohjelmointi 2
Tampereen teknillinen yliopisto Ohjelmistotekniikan laitos OHJ1160 Laaja Ohjelmointi 2 Harjoitustyö Avaruusseikkailu 2001 + 11 Nyyti Kinnunen 222500 kinnune8 nyyti.kinnunen@tut.fi 1 1 Ohjelman rakenne
Ohjelmoinnin perusteet Y Python
Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 25.2.2009 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 25.2.2009 1 / 34 Syötteessä useita lukuja samalla rivillä Seuraavassa esimerkissä käyttäjä antaa useita lukuja samalla
Harjoitus 5. Esimerkki ohjelman toiminnasta: Lausekielinen ohjelmointi I Kesä 2018 Avoin yliopisto 1 / 5
Kysy Karilta tai Kimmolta, jos tehtävissä on jotain epäselvää. Kerro WETOon liittyvät tekniset ongelmat suoraan Jormalle sähköpostitse (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida
Metropolia ammattikorkeakoulu 05.02.2015 TI00AA43-3004: Ohjelmointi Kotitehtävät 3
: http://users.metropolia.fi/~pasitr/2014-2015/ti00aa43-3004/kt/03/ratkaisut/ Tehtävä 1. (1 piste) Tee ohjelma K03T01.cpp, jossa ohjelmalle syötetään kokonaisluku. Jos kokonaisluku on positiivinen, niin
TT00AA12-2016 - Ohjelmoinnin jatko (TT10S1ECD)
TT00AA12-2016 - Ohjelmoinnin jatko (TT10S1ECD) Ohjelmointikäytännöt 21/3/11 Mikko Vuorinen Metropolia Ammattikorkeakoulu 1 Sisältö 1) Mitä on hyvä koodi? 2) Ohjelmointikäytäntöjen merkitys? 3) Koodin asettelu
Sokkelon sisältö säilötään linkitetyille listalle ja tekstitiedostoon. Työ tehdään itsenäisesti yhden hengen ryhmissä. Ideoita voi vaihtaa koodia ei.
Harjoitustyö 1 Harjoitustyö Tehtävä: ohjelmoi olioperustainen sokkeloseikkailu peli Javakielellä. Sokkelon sisältö säilötään linkitetyille listalle ja tekstitiedostoon. Työ tehdään itsenäisesti yhden hengen
Harjoitus 3 (viikko 39)
Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja sisentää koodisi. Vältä liian pitkiä rivejä. Ohjelmointitehtävien
n! k!(n k)! n = Binomikerroin voidaan laskea pelkästään yhteenlaskun avulla käyttäen allaolevia ns. palautuskaavoja.
IsoInt Tietokoneiden muisti koostuu yksittäisistä muistisanoista, jotka nykyaikaisissa koneissa ovat 64 bitin pituisia. Muistisanan koko asettaa teknisen rajoituksen sille, kuinka suuria lukuja tietokone
Harjoitus 5 (viikko 41)
Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja sisentää koodisi. Vältä liian pitkiä rivejä, käytä
Tietorakenteet ja algoritmit Johdanto Lauri Malmi / Ari Korhonen
Tietorakenteet ja algoritmit Johdanto Lauri Malmi / Ari 1 1. JOHDANTO 1.1 Määritelmiä 1.2 Tietorakenteen ja algoritmin valinta 1.3 Algoritmit ja tiedon määrä 1.4 Tietorakenteet ja toiminnot 1.5 Esimerkki:
linux linux: käyttäjän oikeudet + lisää ja - poistaa oikeuksia
L6: linux linux linux: käyttäjän oikeudet Käyttäjällä, username, on käyttöoikeus rajattuun levytilaan du -h /home/username/ tulostaa käytetyn levytilan. Yhteenvedon antaa du -h /home/jetsu/ - -summarize
TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO
TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Digitaali- ja Tietokonetekniikan laitos TKT-3200 Tietokonetekniikka ASSEMBLER: QSORT 06.09.2005 Ryhmä 00 nimi1 email1 opnro1 nimi2 email2 opnro2 nimi3 email3 opnro3 1. TEHTÄVÄ
Komentotulkki. Kysymyksiä
Komentotulkki Komentotulkki ja avustustoiminnot Tux-pingviinin kuva: Larry Ewing, Simon Budig ja Anja Gerwinski Kysymyksiä 1. Miten työskentelen komentotulkilla? 2. Miten komennot annetaan ja käsitellään?
Algoritmit 2. Luento 2 To Timo Männikkö
Algoritmit 2 Luento 2 To 14.3.2019 Timo Männikkö Luento 2 Tietorakenteet Lineaarinen lista, binääripuu Prioriteettijono Kekorakenne Keko-operaatiot Keon toteutus taulukolla Algoritmit 2 Kevät 2019 Luento
2 Konekieli, aliohjelmat, keskeytykset
ITK145 Käyttöjärjestelmät, kesä 2005 Tenttitärppejä Tässä on lueteltu suurin piirtein kaikki vuosina 2003-2005 kurssin tenteissä kysytyt kysymykset, ja mukana on myös muutama uusi. Jokaisessa kysymyksessä
Informaatioteknologian laitos Olio-ohjelmoinnin perusteet / Salo 15.2.2006
TURUN YLIOPISTO DEMO III Informaatioteknologian laitos tehtävät Olio-ohjelmoinnin perusteet / Salo 15.2.2006 1. Tässä tehtävässä tarkastellaan erääntyviä laskuja. Lasku muodostaa oman luokkansa. Laskussa
Linkitetystä listasta perittyä omaa listaa käytetään muun muassa viestiin liittyvien vastausten säilömiseen.
Harjoitustyö 1 Harjoitustyö Tehtävä: ohjelmoi Java-kielellä keskustelualuetta simuloiva olioperustainen ohjelma (Simple Oope Board, S.O.B). Linkitetystä listasta perittyä omaa listaa käytetään muun muassa
Sisällys. 12. Näppäimistöltä lukeminen. Yleistä. Yleistä 12.1 12.2 12.3 12.4
Sisällys 12. Näppäimistöltä lukeminen Arvojen lukeminen näppäimistöltä yleisesti. Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä.. Luetun arvon tarkistaminen. Tietovirrat ja ohjausmerkit. Scanner-luokka.
Matriisit ovat matlabin perustietotyyppejä. Yksinkertaisimmillaan voimme esitellä ja tallentaa 1x1 vektorin seuraavasti: >> a = 9.81 a = 9.
Python linkit: Python tutoriaali: http://docs.python.org/2/tutorial/ Numpy&Scipy ohjeet: http://docs.scipy.org/doc/ Matlabin alkeet (Pääasiassa Deni Seitzin tekstiä) Matriisit ovat matlabin perustietotyyppejä.
Toinen harjoitustyö. ASCII-grafiikkaa
Toinen harjoitustyö ASCII-grafiikkaa Yleistä Tehtävä: tee Javalla ASCII-merkkeinä esitettyä grafiikkaa käsittelevä ASCIIArt-ohjelma omia operaatioita ja taulukoita käyttäen. Työ tehdään pääosin itse. Ideoita
Tietojen syöttäminen ohjelmalle. Tietojen syöttäminen ohjelmalle Scanner-luokan avulla
Tietojen syöttäminen ohjelmalle Tähän mennessä on käsitelty Javan tulostuslauseet System.out.print ja System.out.println sekä ohjelman perusrakenneosat (muuttujat, vakiot, lauseet). Jotta päästään tekemään
Tehtävä 1. Tehtävä 2. Arvosteluperusteet Koherentti selitys Koherentti esimerkki
Tehtävä 1 Koherentti selitys Koherentti esimerkki ½p ½p Tehtävä 2 Täysiin pisteisiin edellytetään pelaajien tulostamista esimerkin järjestyksessä. Jos ohjelmasi tulostaa pelaajat jossain muussa järjestyksessä,
811120P Diskreetit rakenteet
811120P Diskreetit rakenteet 2016-2017 1. Algoritmeista 1.1 Algoritmin käsite Algoritmi keskeinen laskennassa Määrittelee prosessin, joka suorittaa annetun tehtävän Esimerkiksi Nimien järjestäminen aakkosjärjestykseen
Maahan on pudonnut omenoita, ja Uolevi aikoo poimia niitä. Tiedät jokaisesta omenasta, kuinka painava se on.
Datatähti 2015 A: Omenat Aikaraja: 2 s Maahan on pudonnut omenoita, ja Uolevi aikoo poimia niitä. Tiedät jokaisesta omenasta, kuinka painava se on. Uolevi haluaa saada mahdollisimman monta omenaa, mutta
Luento 5. Timo Savola. 28. huhtikuuta 2006
UNIX-käyttöjärjestelmä Luento 5 Timo Savola 28. huhtikuuta 2006 Osa I Shell-ohjelmointi Ehtolause Lausekkeet suoritetaan jos ehtolausekkeen paluuarvo on 0 if ehtolauseke then lauseke
Merkkijono määritellään kuten muutkin taulukot, mutta tilaa on varattava yksi ylimääräinen paikka lopetusmerkille:
Merkkijonot C-kielessä merkkijono on taulukko, jonka alkiot ovat char -tyyppiä. Taulukon viimeiseksi merkiksi tulee merkki '\0', joka ilmaisee merkkijonon loppumisen. Merkkijono määritellään kuten muutkin
815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 5 Vastaukset
815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 5 Vastaukset Harjoituksen aiheena ovat aliohjelmat ja abstraktit tietotyypit sekä olio-ohjelmointi. Tehtävät tehdään C-, C++- ja Java-kielillä.
Algoritmit 2. Luento 2 Ke Timo Männikkö
Algoritmit 2 Luento 2 Ke 15.3.2017 Timo Männikkö Luento 2 Tietorakenteet Lineaarinen lista, binääripuu Prioriteettijono Kekorakenne Keko-operaatiot Keon toteutus taulukolla Algoritmit 2 Kevät 2017 Luento
Ohjelmoinnin perusteet Y Python
Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 16.2.2010 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 16.2.2010 1 / 41 Kännykkäpalautetteen antajia kaivataan edelleen! Ilmoittaudu mukaan lähettämällä ilmainen tekstiviesti
Peilaus pisteen ja suoran suhteen Pythonin Turtle moduulilla
Peilaus pisteen ja suoran suhteen Pythonin Turtle moduulilla ALKUHARJOITUS Kynän ja paperin avulla peilaaminen koordinaatistossa a) Peilaa pisteen (0,0) suhteen koordinaatistossa sijaitseva - neliö, jonka
Hellä ensikosketus. Tomi Kiviniemi
Hellä ensikosketus Tomi Kiviniemi Asialista Vähän debuggauksen filosofiaa. GDB:n peruskäyttö Netbeansissä. GDB:n peruskäyttö komentoriviympäristössä. Hieman edistyneempää sähellystä komentoriviympäristössä.
12. Näppäimistöltä lukeminen 12.1
12. Näppäimistöltä lukeminen 12.1 Sisällys Arvojen lukeminen näppäimistöltä yleisesti. Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä. In-luokka. Luetun arvon tarkistaminen. Tietovirrat ja ohjausmerkit.
Taulukot. Taulukon määrittely ja käyttö. Taulukko metodin parametrina. Taulukon sisällön kopiointi toiseen taulukkoon. Taulukon lajittelu
Taulukot Taulukon määrittely ja käyttö Taulukko metodin parametrina Taulukon sisällön kopiointi toiseen taulukkoon Taulukon lajittelu esimerkki 2-ulottoisesta taulukosta 1 Mikä on taulukko? Taulukko on
Tietorakenteet ja algoritmit syksy Laskuharjoitus 1
Tietorakenteet ja algoritmit syksy 2012 Laskuharjoitus 1 1. Tietojenkäsittelijä voi ajatella logaritmia usein seuraavasti: a-kantainen logaritmi log a n kertoo, kuinka monta kertaa luku n pitää jakaa a:lla,
Ohjeissa pyydetään toisinaan katsomaan koodia esimerkkiprojekteista (esim. Liikkuva_Tausta1). Saat esimerkkiprojektit opettajalta.
Ohjeissa pyydetään toisinaan katsomaan koodia esimerkkiprojekteista (esim. Liikkuva_Tausta1). Saat esimerkkiprojektit opettajalta. Vastauksia kysymyksiin Miten hahmon saa hyppäämään? Yksinkertaisen hypyn
Ohjelmassa on käytettävä funktiota laskeparkkimaksu laskemaan kunkin asiakkaan maksu. Funktio floor pyöristää luvun lähimmäksi kokonaisluvuksi.
Tehtävä 24. Kallioparkki veloittaa 2 euroa kolmelta ensimmäiseltä pysäköintitunnilta. Yli kolmen tunnin pysäköinnistä veloitetaan lisäksi 0.5 euroa jokaiselta yli menevältä tunnilta. Kuitenkin maksimiveloitus
A274101 TIETORAKENTEET JA ALGORITMIT
A274101 TIETORAKENTEET JA ALGORITMIT PERUSTIETORAKENTEET LISTA, PINO, JONO, PAKKA ABSTRAKTI TIETOTYYPPI Tietotyyppi on abstrakti, kun se on määritelty (esim. matemaattisesti) ottamatta kantaa varsinaiseen
Toinen harjoitustyö. ASCII-grafiikkaa 2017
Toinen harjoitustyö ASCII-grafiikkaa 2017 Yleistä Tehtävä: tee Javalla ASCII-merkkeinä esitettyä grafiikkaa käsittelevä ASCIIArt17-ohjelma omia operaatioita ja taulukoita käyttäen. Työ tehdään pääosin
4 Tehokkuus ja algoritmien suunnittelu
TIE-20100 Tietorakenteet ja algoritmit 52 4 Tehokkuus ja algoritmien suunnittelu Tässä luvussa pohditaan tehokkuuden käsitettä ja esitellään kurssilla käytetty kertaluokkanotaatio, jolla kuvataan algoritmin
Eclipse ja JUnit-ohjelmoijatestit
Eclipse ja JUnit-ohjelmoijatestit Tarkoitus on tutustua Eclipsen käyttöön vähän lähemmin ja varsinkin JUnit-ohjelmoijatesteihin (ohjelmoijatesti on vanhalta nimeltä yksikkötesti). Ohjelmoijatestit ovat
ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)
ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 12. huhtikuuta 2019 Tee kukin tehtävä omalle konseptiarkille. Noudata ohjelmointitehtävissä kurssin koodauskäytänteitä. Yksi A4-kokoinen lunttilappu
System.out.printf("%d / %d = %.2f%n", ekaluku, tokaluku, osamaara);
Kysy Karilta tai Kimmolta, jos tehtävissä on jotain epäselvää. Kerro WETOon liittyvät ongelmat suoraan Jormalle sähköpostitse (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja
Lausekielinen ohjelmointi II Ensimmäinen harjoitustyö
Lausekielinen ohjelmointi II Ensimmäinen harjoitustyö Yleistä Tehtävä: Tee Javalla StringStats-ohjelma, joka laskee esikäsittelemästään merkkijonosta joitakin tunnuslukuja. Lausekielinen ohjelmointi II
Ohjelmoinnin perusteet Y Python
Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 2.3.2009 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 2.3.2009 1 / 28 Puhelinluettelo, koodi def lue_puhelinnumerot(): print "Anna lisattavat nimet ja numerot." print
TIE Ohjelmistojen testaus 2015 Harjoitustyö Vaihe 3. Antti Jääskeläinen Matti Vuori
TIE-21204 Ohjelmistojen testaus 2015 Harjoitustyö Vaihe 3 Antti Jääskeläinen Matti Vuori Rakenne ja aikataulu Kolme vaihetta: 1. Tutkivan järjestelmätestauksen suunnittelu 2. Tutkivan järjestelmätestauksen
ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)
ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 7. huhtikuuta 2017 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee jokainen tehtävä erilliselle konseptiarkille. Kirjoittamasi luokat, funktiot ja aliohjelmat
Sukelluskeräily, Pelihahmon liikuttaminen. Tee uusi hahmo: Pelihahmo. Nimeä se. Testaa ikuisesti -silmukassa peräkkäisinä testeinä (jos) onko jokin
Versio 1.0 1 Sukelluskeräily Tässä pelissä keräilet erilaisia aarteita ja väistelet vihollista. Tämän lisäksi pelaajan pitää käydä välillä pinnalla hengittelemässä. Peliin lisätään myös häiriötekijäksi
Ohjelmoinnin perusteet Y Python
Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 7.2.2011 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 7.2.2011 1 / 39 Kännykkäpalautetteen antajia kaivataan edelleen! Ilmoittaudu mukaan lähettämällä ilmainen tekstiviesti
Ylläpitodokumentti. Boa Open Access. Helsinki 2.5.2006 Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos
Ylläpitodokumentti Boa Open Access Helsinki 2.5.2006 Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Kurssi 581260 Ohjelmistotuotantoprojekti (6 ov) Projektiryhmä Ilmari
Qt perusteet. Juha-Matti Vanhatupa. (vanhan kurssin Graafisen käyttöliittymän ohjelmointi materiaalia)
Qt perusteet Juha-Matti Vanhatupa (vanhan kurssin Graafisen käyttöliittymän ohjelmointi materiaalia) Sisältö Käännösprosessi MetaObjectSystem Hyödyt Qt:n moduulit Qt käyttöliittymän muistinhallinta Debug-tulosteet
Algoritmit 1. Luento 3 Ti Timo Männikkö
Algoritmit 1 Luento 3 Ti 17.1.2017 Timo Männikkö Luento 3 Algoritmin analysointi Rekursio Lomituslajittelu Aikavaativuus Tietorakenteet Pino Algoritmit 1 Kevät 2017 Luento 3 Ti 17.1.2017 2/27 Algoritmien
LOAD R1, =2 Sijoitetaan rekisteriin R1 arvo 2. LOAD R1, 100
Tiedonsiirtokäskyt LOAD LOAD-käsky toimii jälkimmäisestä operandista ensimmäiseen. Ensimmäisen operandin pitää olla rekisteri, toinen voi olla rekisteri, vakio tai muistiosoite (myös muuttujat ovat muistiosoitteita).
Tietueet. Tietueiden määrittely
Tietueet Tietueiden määrittely Tietue on tietorakenne, joka kokoaa yhteen eri tyyppistä tietoa yhdeksi asiakokonaisuudeksi. Tähän kokonaisuuteen voidaan viitata yhteisellä nimellä. Auttaa ohjelmoijaa järjestelemään
815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 4 vastaukset
815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 4 vastaukset Harjoituksen aiheena ovat imperatiivisten kielten lauseisiin, lausekkeisiin ja aliohjelmiin liittyvät kysymykset. Tehtävä 1. Mitä
Ohjelmointi 1 / 2009 syksy Tentti / 18.12
Tentti / 18.12 Vastaa yhteensä neljään tehtävään (huomaa että tehtävissä voi olla useita alakohtia), joista yksi on tehtävä 5. Voit siis valita kolme tehtävistä 1 4 ja tehtävä 5 on pakollinen. Vastaa JOKAISEN
Algoritmit 2. Luento 1 Ti Timo Männikkö
Algoritmit 2 Luento 1 Ti 14.3.2017 Timo Männikkö Luento 1 Algoritmi Algoritmin valinta Algoritmin analysointi Algoritmin suoritusaika Peruskertaluokkia Kertaluokkamerkinnät Kertaluokkien ominaisuuksia
815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 6 Vastaukset
815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 6 Vastaukset Harjoituksen aiheena on funktionaalinen ohjelmointi Scheme- ja Haskell-kielillä. Voit suorittaa ohjelmat osoitteessa https://ideone.com/