SÅ SKIMRANDE VAR ALDRIG HAVET (työnimi)

Transkriptio

1 SÅ SKIMRANDE VAR ALDRIG HAVET (työnimi) dokumenttielokuva treatment (osa 1/2) Ville Suhonen

2 Yö on lämmin, täysikuu kohoaa hitaasti luodon takaa. Meri on rauhallinen. Kuvittelen olevani purjehtija 50 vuotta sitten tällä samalla selällä. Horisontti on ääretön. Lounainen jatkuisi suoraan Puolaan, saisi neljä päivää matkata aavalla. Mies veneessä on viisikymppinen, hänelle meri on vapauden tyyssija. Joka päivä uusia saaria ja uusia maailmoja, joissa ei ole ketään, joissa ei ehkä ole käynyt juuri kukaan. Eräänä iltana vuonna 1958 hänen sijaintinsa on Kökarin eteläpuolella, suojaisan sisäsaariston ja avoimen ulkosaariston rajalla. Hän päättää rantautua saarelle, joka ei ole kuten muut ympärillä olevat. Se ei ole tasainen, tutun matalalinjainen miniatyyrimaailma; se on toisenlainen. Saaren nimi on Källskär.

3 Hän ankkuroi veneensä saaren pohjoisrantaan ja astuu maihin. Siellä sijaitsee saaren ainoa rakennus, 1800-luvulta peräisin oleva kalastajamökki. Siinä on yksi huone, pari kerrossänkyä, pöytä penkkeineen, ikkuna sekä avotakka. Saari on ollut vuosisatojen ajan metsästys- ja kalastuskäytössä: keväisin on pyydetty hylkeitä ja linnustettu, alkukesästä on kalastettu koukuilla ja syksyllä puolestaan verkoilla. Turskaa ja silakkaa on silloin noussut paljon. Kun vieras purjehtija saapuu saarelle, tämä kaikki on jo mennyttä aikaa. Hän lähtee kävelylle. Siitä lähtien ruotsalaisen vapaaherra Göran Åkerhielmin elämä ei ole enää entisensä.

4 Tämä dokumenttielokuva kertoo miehestä, josta on kerrottu paljon mielikuvituksellisia tarinoita. Mikä on satua, mikä totta? Vain yksi on varmaa: Källskärillä sijaitsee eräs hämmentävimmistä muistomerkeistä, mitä yksi ihmismieli on saanut aikaan.

5 Saaren muodot ovat jääkausien muovaamat.

6 Hän saa luvan yöpyä kalastajamökissä ja aikoo palata seuraavana kesänä. Silloin hän kutsuu mukaansa myös muutamia ystäviään. Mökin tuvassa syödään savustettuja kampeloita ja puhutaan vieraita kieliä. Vasta nyt alkaa paikallisille selvitä, minkälaisessa maailmassa tämä vapaaherra oikein elää. Tuntuu kuin puoli Almanach de Gothaa olisi paikalla, jotkut sanovat viitaten klassiseen Euroopan aatelisten ja aristokraattien kalenteriin. Ja niin tapahtuu seuraavanakin kesänä. Ja tulevina kesinä. Mikä saa hänet palaamaan saarelle yhä uudestaan? Vuonna 1965 hän on lopulta valmis. Hän haluaa ostaa saaren keskiosan, kenties sen kaikkein kiinnostavimman. Maan ostaminen Ahvenanmaalta on tuolloin lähes mahdotonta ellei asu siellä. Nyt tehdään poikkeus. Kökar haistaa massiiviset verotulot ja saa vapaaherran suunnitelmista sen kuvan, että kuntalaisille on luvassa paljon töitä. Pian he tulevat huomaamaan, kuinka hyvin se pitää paikkansa.

7 Voi tietysti ajatella, ettei yhden pienen saaren ostaminen vaivaiset 10 hehtaaria tunnu missään liikemiehellä, joka asustaa Tukholman vanhassa kaupungissa ja erinäisten tietojen mukaan lisäksi osan vuodesta Sveitsissä, Italiassa ja Ranskassa. Tai ainakin jossain niistä, kerrotaan. Mutta se, mitä hän ryhtyy saarella tekemään, kertoo hänestä enemmän. Hän haluaa tehdä kaiken luonnon ehdoilla, mutta oikeastaan ensi töikseen hän ryhtyy taisteluun merta vastaan. Hän aloittaa mittavan rakennustyön. Hän on luvannut rakentaa saaren eteläpuolelle sataman; paikkaan, johon satamaa ei kukaan muu ryhtyisi rakentamaan; paikkaan, joka on täysin avoin meren myrskyille. Valtavan aallonmurtajan rakennusurakkaan palkataan runsaasti työvoimaa Kökarista ja heille maksetaan avokätisesti. Hän osallistuu töihin jatkuvasti itsekin. Tuhansia ja tuhansia kiviä liikutellaan käsivoimin, vinssiä saa hyödyntää, mutta koneista hän kieltäytyy. Kiviä raahataan paikalle varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn.

8 Keväällä palatessaan saarelle, hän huomaa talvimyrskyn ja jäämassojen heittäneen kivet pois paikoiltaan. Tai niin kuin kökarilaiset sanovat: sjöberg, meren valtias, tuli ja näytti taas voimansa. Mutta se ei häntä lannista. Sama tehdään seuraavana vuonna ja seuraavana jne. Joku ehdottaa joskus betonin käyttöä. Ei missään nimessä, hän vastaa. Hänellä on unelma, jonka esikuvana on Kreetan Heraklionin klassinen satama ja sen aallonmurtajat.

9 Samalla hän rakennuttaa venevajan, jonka yhteydessä on myös sauna. Eräänä talvena vaja siirtyy pois paikaltaan. Keväällä se kootaan taas uudestaan. Ja koska työväkeä on entistä enemmän, täytyy satamaan tehdä myös vierasmaja. Saarella alkaa käydä yhä enemmän myös satunnaisia vierailijoita, purjehtijoita. Hän on aina kohtelias ja vieraanvarainen. Purjehtijoille hän tarjoaa kupillisen etiopialaista teetä. Silloin vieraat saattavat kysyä: entä vesi, makea vesi? Mistä se on peräisin? Niin, saarella ei ole kaivoa. Hän saattaa vastata: sataahan sitä joskus. Mutta loppujen lopuksi, kaikki juomavesi tuodaan Kökarista. Vierasmaja on vasta alkua. Sinne mahtuu yöpymään muutama ihminen. Hän haluaa kutsua lisää vieraita. Hän haluaa johdattaa ystävänsä ja tuttavansa paikkaan, jonkalaista he eivät ole nähneet. Hän haluaa johdattaa heidät paratiisiin.

10 Seuraavaksi hän rakentaa pohjoissatamasta lähtevät pitkospuut. Ne kulkevat saaren jyhkeintä, kivikkoisinta rantaa myöten. Valtavia, päällekkäisiä siirtolohkareita, toisella puolella myrskyävä meri. Tätä pitkin hän haluaa johdattaa vieraat paratiisiinsa. Hän katsoo paikan päärakennukselle. Se on suojaisa painanne, kallioiden kupeessa, sata metriä eteläsatamasta pohjoiseen. Se kasvaa haapaa ja leppää. Nätisti sanottuna se on suo. Puut hakataan, kivet kaivetaan pois ja painanne kuivatetaan. Hän kehittelee kekseliään kaivojen, kanavien ja salaojaputkien järjestelmän. Tontin suojaksi ryhdytään rakentamaan kivimuureja.

11 Talon suunnittelijaksi hän pyytää Reima Pietilää, joka on juuri saanut valmiiksi Kalevan kirkon ja Dipolin. Taloa luonnostellessaan arkkitehti seisoo vyötäisiään myöten suossa hyttysiä huitoen. Hirsihuvila rakennetaan lopulta Alajärvellä Pohjanmaalla. Hirret numeroidaan ja kesällä 1969 koko materiaali hirret, tiilet, eristykset, ikkunat kuljetetaan Källskärin eteläisille kallioille. Onneksi on pohjoistuuli ja maihinnoususta selvitään.