Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 Olipa kerran lintu. Se oli naurava. Oli niin iloinen, että se halusi mennä taikalinnaan. Ja se kysy, että onko tuo teijän luola. Siltä prinssiltä kysy. Prinssi sano, että - Ei, se ei ole kenenkään. Lintu kysyi prinssiltä - Saako mennä luolaan? Se sanoi - Ihan varmasti saat mennä. Se lintu meni sinne luolaan. Siellä oli pimeää. Sitä pelotti ja kovaa. Se pelkäsi sitä pimeää. Sitten tuli yöperhosia. Ne anto linnulle valoo. Se käveli eteenpäin. Siellä oli kavereita. Toisia lintuja. Ne leikki siellä luolassa. Sen pituinen se. Aatos

2 Olipa kerran Nanni ja Lola. He asuivat koiratarhassa. Eräänä päivänä paikkaan tuli uusi chihuahua koska Chihu oli heitetty roskikseen ja kukaan ei ollut halunnut sitä. Kerran eräänä päivänä ihminen tuli hakemaan Nannin, Lolan ja Chicun kotiinsa. He saivat syötävää mutta pian piti lähteä matkalle Pariisiin ja kolme koiraa pääsivät mukaan. Ja Ranska oli se maa, tiedoksi vaan. He lähtivät laivalla ja kaikki matkalaukut oli pakattu. Kun oltiin päästy perille Ranskassa oli hyvin ihanaa. Ja kun päästiin katselemaan nähtiin huivimies joka myi huiveja ja me ostimme neljä huivia. Seuraavaksi oli aika etsiä hotellihuone meille. Chicu ehdotti kylpylähuonetta jossa oli hotelli samassa ja se maksoi vain kolme satasta. Ympäri hotellia oli laitettu matkapasseja ja jokaisen piti näyttää omansa. Nanni näytti omansa, ihminen näytti omansa ja Chihu ja Lola omansa. Kun he menivät hotellihuoneeseen ja siellä oli sopivasti kolmet valjaat ja jokainen sai yhdet niistä. Nanni lähti ihmisen kanssa ostamaan vettä ja muut ottivat aurinkoa rannalla. Amanda

3 Prinsessa Olipa kerran prinsessa, jolla oli kilpi ja miekka. Prinsessa asui linnassa ja ritari oli hänen kaverinsa. Prinsessa taistelee ritareiden kanssa. Prinsessa tykkää kukista, joita saa metsästä. Sen pituinen se. Anni

4 Pupujussi on metsässä. Se loikkii myös. Metsässä on kettuja. Siellä on karhuja. Ne syö heinää. Kaikki lähtee metsästämään. Vaikka hirvee. Taivaalla loistaa kuu ja tähteitä. Ne menee nukkumaan, ketut, hevoset. Kaikki. Helmi

5

6 Olipa kerran merirosvo Appelsiini. Se tykkäsi hyvin paljon appelsiinimehusta. Hänellä oli oma tehdas jossa hän muutti kultaa appelsiineiksi. Hänellä oli jo kokonainen säiliöllinen appelsiineja. Hänen rahasäiliössään oli yksi halkeama. Sitten rahasäiliö halkesi ja joka puolella oli appelsiinimehua. Hedelmäkauppaan lensi appelsiinimehua. Kaikki luumut näyttivät siellä ihan appelsiineilta. Appelsiinimehu kiilsi kuin kultainen koru. Merirosvo Appelsiini tuli hedelmäkauppaan ja huomasi luumut jotka näyttivät ihan appelsiineilta. Merirosvo Appelsiini kysyi - Ovatko nuo appelsiineja? ja osoittaa luumuja. Hedelmäkauppias sanoi, etteivät nuo ole appelsiineja. Merirosvo Appelsiini ei uskonut ja maistoi yhtä. Joel

7 Olipa kerran mies. Hän asui talossa. Siellä ei ollut ketään muita mutta hänellä oli kaverina kissa ja koira. Kissan nimi oli Puffetti ja koiran nimi oli Tassu. Kissa ja koira leikki koko ajan. Mies teki ruokaa, kalakeittoa. Siten se mies meni ulos kävelylle koiran ja kissan kanssa. Ne meni kauppaan, osti sieltä makaroonia, koiran ruokaa, kissan ruokaa ja vähän spagettia. Sitten he kävelivät kotiin ja söivät iltapalan. Meni hammaspesulle ja nukkumaan. Ne nukkui patjoilla koska niillä ei ollut sänkyjä. Koira näki unta, että se löysi ison luun. Kissa näki unta, että se juoksi koiran kanssa Mies vaan nukkui. Ja se loppui tähän. Juho

8 Koira oli juoksukisoissa ja voitti mitalin. Ja se oli koirakisoissa. Se oli ollut näyttelyssä monta kertaa. Hänellä oli monta mitalia mitä hän oli voittanut, pronssia, kultaa ja hopeaa. Sitten se meni kotiin siis koppiin ja sytytti kynttilän. Sitten siellä oli hänen hylly jossa ruokakuppi ja raksuja ja sitten koirankeksejä ja luita. Hyllyillä oli kirjoja. Sitten oli mukavan lämmin omassa kopissa. Silloin kun oli sadepäivä ja aurinkoa hän meni katsomaan sateenkaarta. Hän juoksi äkkiä sateenkaaren päähän ja löysi kultakolikoita ja laittoi ne pussiin ja juoksi kotiin ja meni ihmisen taloon ja näytti omistajalle kaikki kultakolikot. Sitten hän löysin omistajan napin, se oli pudonnut sohvan väliin. Juuli

9 Velho ja ritarit taistelivat luolassa Olipa kerran linna, siellä oli ritareita. Siellä oli myös prinsessa mutta siellä ei ollut vielä kuningasta. Sitten sinne tuli eräs kaunis mies ja siitä tuli kuningas. Kuningas meni linnan torniin. Prinsessa huuti -Älä mene sinne! Kuningas sanoi -Kyllä menen. Sitten se (kuningas) katto lintuja sieltä tornista. Sitten se halus tulla pois. Se tuli kävelemällä. Prinsessa sano että - Minä käskin, että sinä et saanut mennä sinne kun se torni on liian korkea. Sitten se kuningas meni sinne pihalle. Siellä oli kukkia. Sitten ne vartijat oli siinä linnan portin vieressä. Se velho tuli siihen portin eteen. Velho taikoi vartijat rupisammakoiksi. Velho meni sinne linnaan. Sitten tuli sota. taikuri ja kuningas soti. Kuningas kuoli kun velho taikoi sen kuolleeksi. Sitten velho päästi kaikki vapaaksi. Tuukka, Juho, Aatos, Touko ja Paulus

10 Lepakot nukkuu linnassa. Nalle käppäili sinne. Sitten heti hyökkäsi robotti sinne. Se tönäs sitä nallee. Nalle itki, koska se töni sitä. Sitten lepakot heräs ja se robotti säikähti. Se lähti juokseen ja törmäs puuhun. Se hajos osiin ja siltä lähti pylly irti. Lepakot vei robotin lääkäriin. Se pisti siihen myrkkypiikin. Nalle käppäili linnan torniin. Se näki siellä pääkallon ja säikähti. Pääkallo osoitti aarteen luo. Siellä arkussa oli jalkapallo. Lepakot lenteli ja nalle potkas palloa. Pallo lensi lepakoita kohti. Lepakot potkas takas. Sitten nalle potkas takas. Sitten ne meni takas nukkumaan. Luka

11 Hiekkarannalta löytyi kultakaloja akvaariossa. Akvaario oli selällään meressä ja kultakalat eivät huomanneet, että ne päätyivät sinne purkkiin. Ne katselivat ja ihmettelivät niitä leviä. Sitten vesikäärme tuli nappaamaan ne kalat koska ne näytti niin herkullisilta. Sitten pupujussi tuli rannalle suojaamaan kaloja. Käärme ei saanut kaloja kiinni, koska pupujussi seiso sen reiän päällä, käärme suuttui ja lähti uimaan pitkälle toisen rannan päähän. Hiekkarannalla syntyi aikamoiset juhlat kun käärme lähti kotiin. Ne kutsui kaikki kaverit, söi herkkuja ja sellasta ja leikki hippaa. Lydia

12 Merenalainen kaupunki, merivelho ja kalat Olipa kerran merenalainen kaupunki. Siellä asusteli velho nimeltään Kuningatar. Oli ranta ja siellä oli postilaatikko ja sinne heitettiin pullo. Sitten siellä oli kaloja, jotka uiskenteli välillä iloisesti ja sitten kalat löysivät sen pullon. Ja vuoden päästä ne saivat tietää, että se kuka sen pullon oli sinne laittanut oli delfiini. Ja sitten ne kalat saivat tietää, että piti mennä merivelhon luokse hakemaan niiden poikaset. Koska merenalaisessa kaupungissa oli torni, siksi velho oli niin paha. Ja hän osasi taikoa pahoja kaloja ja hänellä oli hattu ja se oli lonkeroinen. Merivelho näyttää lumiukolta jolla oli meritähtitaikasauva. Merivelho oli tehty hiekasta eikä sillä ollut ylähampaita, sillä oli simpukkanenä. Velho oli vanginnut poikaset häkkiin. Kuitenkin aikuiskalat pääsivät poikasten luokse ja koska häkkien reiät olivat niin isoja, että poikaset mahtuivat niistä pois. Mutta onneksi aikuiskaloilla oli hai mukana ja sitten se tappoi sen merivelhon. Koska delfiini ei ajatellut, että merenalaisessa kaupungissa olisi velho. Sitten hän halusi mennä tutkimaan mutta huomasi ettei siellä ollut mitään pahaa. Sitten siellä muissa häkeissä oli delfiinin poikasia ja sitten se delfiini päätti mennä aikuisten reittiä ja sitten hän tiesi sen reitin. Ne häkin reiät oli liian pieniä. Sitten siellä oli vipu josta ne häkin reiät saa isontumaan. Lopulta delfiinin poikaset pääsivät häkistä pois ja meni merenalaiseen kaupunkiin. Delfiinin poikaset löysivät toisen pullon jossa oli oikea kirje. Siinä luki, että merivelhoa ei ollut oikeasti olemassa. Sen pituinen se.

13

14 Olipa kerran nalle, jolla oli porkkana ja sillä oli myös laukku jossa oli kaukoputki. Nallelle tuli kova nälkä ja se löysi laukusta porkkanan. Se söi sen. Sit kun se oli syönyt sen porkkanan se lähti ulos ja meni sen ystävien luokse. Mutta ennen sitä nallen äiti sanoi -Ole varovainen! Sitten nalle lähti. Sen ystävät oli saaneet koiranpennun ja ne lähti lenkittämään sitä. Sit sen lenkin jälkeen ne palasi takaisin ja nalle meni kotiin. Oona

15 Olipa kerran velho. Se asui yhdessä luolassa. Siellä luolassa ei oo aarteita. Sitten se aikoi muuttaa yhteen toiseen luolaan. Se on aarreluola. Sieltä löytyi kaikkia vanhanaikaisia tavaroita ja rahoja ja arkkuja. Sitten se velho otti ne rahat ja arkut mukaansa. Se muutti yhteen taloon ja meni ullakolle. Se löyti sieltä ullakolta toisen arkin. Siellä oli esineitä, rahoja ja koruja. Siitä tuli rikas. Sitten se kävi siellä talossa ettimässä lisää aarteita. Sitten se lähti veneellä yhteen saareen ja se löys vanhan miekan ja löys pussin jossa oli koruja ja vanhoja kolikoita. Se on nyt tosi rikas. Sen pituinen se. Paulus

16

17 Leijona istua kököttää vuoren päällä. Sitten hapankorppu tuli, liukastui banaanin kuoreen ja kello lensi taivaan tuuliin. Sitten näkkäri tuli, liukastui kumiin, joka pyyhki kaiken pois. Sit se pyyhki sen hapankorpun pois. Leijona, joka näytti auringonkukalta, säikähti niin, että lensi taaksepäin vuoren sillalta. Sitten lyijykynä oli ihan ihmeissään ja piirti hapankorpun takaisin. Sitten tuli legopalikka joka näytti neliölle. Ihminen talloi ikävä kyllä sen. Se talloi sen legopalikan. Sitten tuli semmoinen hassun näköinen lelulaatikko, se vasta horjuikin sillalla. Se sanoi -Hui! koska se pelkäsi tippuvansa ja niinhän se tippuikin pääeellä. Siltä meni niska poikki ikävä kyllä sillä ei ollutkaan niskaa sillä sehän oli lelulaatikkoa! Riku

18 Olipa kerran haamutalo. Sinne tuli yksi mies. Se mies sanoi haamulle -Voinko tulla sinun kanssasi asumaan? Se sanoi että -Joo Sinne tuli yksi tyttö. Siellä lähellä oli meri. Sitten tuli merirosvolaiva. Siellä oli myös merirosvo. Sitten se merirosvo meni sinne haamutaloon. Sitten ne alko tappeleen. Haamu vastaan merirosvo. Merirosvo voitti. Se tyttö sanoi miehelle - Mene sen (rosvon) kaveriksi. Ne kaikki meni pihalle. Ne meni katolle kattoon lintuja ja pilviä. Sitten tuli yö ja ne katto siellä katolla tähtiä. Sitten ne meni nukkumaan. Ne näki niistä tähistä unta. Touko

19 Merenalaisessa kaupungissa tapahtuu sillei, että siellä melutaan tosi paljon. Siellä meluaa merenalainen hirviö ja siellä on joku näkymätön otus. Onneksi merenalaisella hirviöllä on taikaarkussa avain. Avain käy oveen jossa on aseita. Myös taikaarkussa voi olla avain joka käy merenalaisessa kaupungissa torniin. Tornissa on merenalainen kuningas ja sitten siellä on pelottava kammio. Onneksi merenalaisella hirviöllä oli miekka kädessä. Sitten siellä merenalaisessa kaupungissa oli vuori joka perustui kallioksi. Kalat kävivät siellä syömässä. Ne kalat kävivät taika-arkun luona. Siellä ei ollutkaan mitään. Sieltä oli hävinnyt taika-avain ja avain. Sitten kalat olivat pettyneitä. Ne uivat pois. Sitten ne tuli uuvelleen taika-arkun luokse ja taikaavain oli siellä. Merenalainen hirviö oli laittanut sen takaisin arkkuun. Sen pituinen se. Tuomas

20 Pikku Hiiri Jouluna Kun Pikku Hiiri oli talon kolossa hänellä oli pikkuinen toinen kolo jossa oli hänen ruokavarastonsa. Hän haki sieltä kolme leivänmurusta ja kaksi pientä palaa juustoa ja hän meni omaan koloonsa. Hän söi eka kaksi leivänmurusta. Sitten hän söi yhden palan juustoa ja toisen palan juustoa. Sittenhän näki, ettei ruokavarastossa ollut paljon mitään. Sitten hän kipitteli hakemaan lisää ruokaa ruokavarastoon. Sitten Pikku Hiiri meni ulos. Hän teki siellä pikkuisen lumiukon. Sitten hän meni takaisin sisälle ja meni omaan koloonsa ja meni nukkumaan. Väinö

21 Kummitustalo ja asukas Olipa kerran ullakko, jossa oli pimeää. Ja se asukas eksy kaupassa ja silloin kun hän tuli kotiin, siellä oli tosi pimeää. Sitten hän käveli kellariin ja hän avasi oven ja sitten siellä oli aaveita. Ja hän lähti pakoon. Ja sitten hän kävi kattomassa varastoon Sielläkin oli aaveita. Ja sitten hän kävi katsomassa ullakkoa ja siellä oli luuranko. Sitten hän kävi kattomassa saunaansa ja siellä oli mörkö. Siten hän katsoi kaikkia tavaroita ja siellä oli kaikki lelut muuttuneet aaveiksi. Sitten hän kävi vielä uudestaan ullakolla, siellä oli aarrearkku jossa oli puhelin. Ja sitten hän ei vielä soittanut kenellekään vaan rupesi katsomaan tv:tä. Ja siellä oli kummitusohjelma. Ja hän sammutti heti telkkarin, sitten hän soitti poliisit. Poliisi tuli ovelle ja sitten myöhemmin tuli lisää poliiseja. He ottivat taskustaan taskulamput ja laittoivat ne päälle. He näyttivät valoa kaikkiin kummituksiin ja aaveisiin, sitten ne muuttuivat tavallisiksi. Sen pituinen se. Verne

22 Olipa kerran semmoinen lentokone jossa oli nainen ja laukussa lentokoneen perässä oli kruunu. Kone oli matkalla saarelle. Saarella oli laiva, mistä tuli merirosvo ja sillä oli aarrearkku laivassa ja sisällä oli kultaa. Lentokone, mikä oli matkalla tuli maahan ja ohjaaja tuli ulos. Sitten metsästä tuli Kapteeni Koukku. Kun Kapteeni Koukku oli menossa aarrearkulle se nappasi yhden kullan. Merirosvo sanoi - Et saa sitä kultaa Mutta Kapteeni Koukku sanoi - Kylläpsä saan! Sitten se heitti kullan taivaaseen ja sitten se tuli sen käteen ja se sanoi - Saat sen. Sitten ne lähti laivalle ja taivaalla tuli iso lautta joka voi lentää. Sit siä oli aarrearkku. Se tuli maahan ja lähti vesille. Se oli sukelluslaiva. Sitten se lentokone lähti ja Kapteeni Koukku teki puista laivan ja ne lähti sillä veteen. Merirosvot teki kullan palasista pokaalin. Ville

23 Prinsessa ja merenneito vedenalaisessa maailmassa Olipa kerran merenneito joka halusi nähdä hienoja simpukoita. Sen ympärillä pyöri aina viiksekkäitä kaloja. Simpukat olivat piilossa korallipaikan luona. Merenneito asui siellä. Merenneito yhtenä päivänä otti merilevää joka sen mielestä oli kukka. Sitten kun merenneito otti sen kukan käteen, koralliriutta ilmestyi silloin ja merenneito löysi ne simpukat. Merenneito näki kalaparven. Ne ui vedessä. Ne kalat oli värikkäitä. Kuu loistaa taivaalla. Kalat ihailee sitä. Prinsessa näki merenneidon. Ne oli kavereita. Sitten ne näki kimaltelevia tähtiä. Se oli niitten mielikuvitus. Prinsessa ja merenneito ja ne viiksekkäät kalat löysivät kukan. Sitten ne keräsivät veteen hienon majan. He asettivat kukat ja koristelivat ne kaksi majaa simpukoilla ja korallilla. Prinsessa ja merenneito ja viiksekkäät kalat meni asumaan majaan. Siitä tuli niitten koti. Lydia, Netta ja Anni

24 Olipa kerran nallukka. Hän otti kaapista porkkanan. Kun nallukka oli ottanut kaapista porkkanan, se alkoi syömään porkkanaa. Kun se oli syönyt porkkanan, oven raosta kurkisti pieni pupu. Seuraavaksi sieltä kurkisti pieni kissa joka naukaisi. Sitten se hyppäsi pupun kanssa sisälle ja sanoi -Böö! Sitten nallukka hyppäsi ilmaan ja hän kääntyi ja sanoi -Böö! Niin kissa ja pupu hyppäsi ilmaan. Ja kun ne olivat tulleet alas nalle pyysi kaikkia lämpimälle teelle. Kaikki sanoivat -Kyllä mielelläni tulen! Sit kun ne joi sen teen ne lähti ulos. Mutta siellä oli hirveä lumipyry. Siä oli niin kova lumipyry, että kissasta tuli jäätorni ja pupusta jääpenkki se jäätyi niin kovasti. Sitten tuli lohikäärme ja sulatti jääpenkin ja jäätornin. Jäätornin sulattua piti taas mennä teelle koska oli ollut niin kova myräkkä. Mutta onneksi nallella oli ollut kaulahuivi ja se antoi muillekin ystäville. Riku, Amanda ja Väinö

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Harmaan linnan ritarit Olipa kerran kolme ritaria ja niillä oli harmaa linna. Linna sijaitsi kukkulan päällä. Linnaan hyökättiin. Sinne hyökkäsi punaiset ritarit,

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

PIENET KALAT UIVAT (Margareta Voipio) Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai, Tuleekohan hauki, ei kai!

PIENET KALAT UIVAT (Margareta Voipio) Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai, Tuleekohan hauki, ei kai! PIENET KALAT UIVAT (Margareta Voipio) Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai, Tuleekohan hauki, ei kai! VALASKALA Äiti antoi mulle rahaa, osta vähän kalaa. Minä

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Lähde: Amob ideointipalveri 2010 Saarijärven koulu Kirkonrotta / Rönttö / Kymmenen tikkua laudalla: piilossa olija voi nähdä

Lisätiedot

monta vanupuikkoa vetoketju kaksi vetoketjua kolme vetoketjua Sanasto paristo kaukosäädin lokki savuke tupakka pyykkipoika pingviini vanupuikko

monta vanupuikkoa vetoketju kaksi vetoketjua kolme vetoketjua Sanasto paristo kaukosäädin lokki savuke tupakka pyykkipoika pingviini vanupuikko Oppitunti 5 - numerot yhdestä kymmeneen, monta yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen monta vanupuikkoa vetoketju kaksi vetoketjua kolme vetoketjua 1 pilvi kaksi

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus SUOMEN RAHAPAJA RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus Lokakuu 2010 Toimitusjohtaja Tina Wessman & KTT Mirjami Lehikoinen/Qualitems Oy 10/2010 1 TAVOITE Kartoittaa ala-aste-ikäisten lasten

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

Tähtitornin. ton!uta"noita

Tähtitornin. ton!utanoita Tähtitornin ton!uta"noita 2013 Olipa kerran tonttu. Tonttu asui pienen pienessä mökissä. Joulupukki oli antanut hänelle erikoistehtävän. Hänen oli pitänyt lähteä vakoilemaan muita tonttuja, mitä he tekevät.

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi Kesäkuussa Metsästettiin sana-aarteita Lasten Yliopiston sanataidekurssilla. VäriVarjoTeatteria, tarinoita, loitsuja ja muutamia muitakin lohkaisuja loihdittiin esiin kesäpäivien iloksi... Olipa kerran

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku Iso alkukirjain seuraaviin: nimet, maat, kaupungit Pieni alkukirjain seuraaviin: viikonpäivät, kielet, kuukaudet 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Lisätiedot

PAKKAA MAT- KALAUKKUAAN PESEE HAMPAANSA KÄYTTÄÄ KRAVAATTIA ON ONNELLINEN VETÄÄ VESSAN ON SURULLINEN SURFFAA NETISSÄ IMUROI ETEISEN

PAKKAA MAT- KALAUKKUAAN PESEE HAMPAANSA KÄYTTÄÄ KRAVAATTIA ON ONNELLINEN VETÄÄ VESSAN ON SURULLINEN SURFFAA NETISSÄ IMUROI ETEISEN PESEE HAMPAANSA ON ONNELLINEN ON SURULLINEN SURFFAA NETISSÄ KEITTÄÄ PERUNOITA PAKKAA MAT- KALAUKKUAAN KÄYTTÄÄ KRAVAATTIA VETÄÄ VESSAN IMUROI ETEISEN POLSKUTTELEE MUTAOJASSA KÄY KAUPASSA SÄÄSTÄÄ EURON SUKELTAA

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 3

Agricolan Monenlaista luettavaa 3 Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri Kesällä maa-lais-hii-ri asui suuressa vehnäpellossa. Kun ilmat viilenivät, se muutti sisälle taloon. Tuvan lattialta se löysi ihmisiltä pudonneita herk-ku-pa-lo-ja. Se

Lisätiedot

MARTINLAAKSON HENKI -TARINAKILPAILUN TARINAT

MARTINLAAKSON HENKI -TARINAKILPAILUN TARINAT MARTINLAAKSON HENKI -TARINAKILPAILUN TARINAT Kilpailuun tuli ilahduttava määrä erilaisia tarinoita eri-ikäisiltä martinlaaksolaisilta. Alla yhteenvetoa tarinoista: Tarina 1: Mikä mukavinta, kun Martinlaaksossa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

SORIA MORIAN LINNA Tuhkapojan seikkailuja. Theodor Kittelsen

SORIA MORIAN LINNA Tuhkapojan seikkailuja. Theodor Kittelsen SORIA MORIAN LINNA Tuhkapojan seikkailuja Theodor Kittelsen Eräänä päivänä Tuhkapoika oli levittelemässä tulisijaan kertynyttä tuhkakasaa, kun siinä kytevät kekäleet vierähtivät esiin ja niistä muodostui

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Tehtävä: Anna lausetyypille nimi ja keksi vielä oma esimerkki.

Tehtävä: Anna lausetyypille nimi ja keksi vielä oma esimerkki. Kielioppi 2 27.1.2012 Tehtävä: Anna lausetyypille nimi ja keksi vielä oma esimerkki. La usetyyppi: Mä näin eilen kaupungilla poliiseja ja palomiehiä. Voisitko ostaa kaupasta appelsiineja ja greippejä?

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

V V I I ING K L LE. kiltti laivakissa

V V I I ING K L LE. kiltti laivakissa I I ING V V K L LE kiltti laivakissa I I ING V V K L LE kiltti laivakissa Teksti: Maarit Wall Kuvitus: Artitect Henrik Nilson Layout ja tuotanto: Viking Line Mariehamn Painatus: Mariehamns Tryckeri 2010

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B Oli kaunis päivä, aurinko paistoi, taivas oli kirkas ja linnut lauloivat. Anselmi keräili kukkia niityillä. Yhtäkkiä Anselmi näki peltohiiren ja säikähti niin, että juoksi

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Lue lapselle runo päivässä

Lue lapselle runo päivässä Lue lapselle runo päivässä Runot kirjoitti: Kaarina Helakisa Vihkosen kuvitti: Minna-Maria Virtanen Viikon runot valitsi: Kaija Haapalinna-Lintinen Runovihkon taittoi: Riikka Käkelä-Rantalainen Olipa kerttunen

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

MERIHEVOSTEN SAARI. Olipa kerran kaukana, kaukana täältä aivan erityinen saari. www.muistiliitto.fi facebook.com/muistiliitto MUISTILIITTO 2014

MERIHEVOSTEN SAARI. Olipa kerran kaukana, kaukana täältä aivan erityinen saari. www.muistiliitto.fi facebook.com/muistiliitto MUISTILIITTO 2014 MERIHEVOSTEN SAARI Olipa kerran kaukana, kaukana täältä aivan erityinen saari MUISTILIITTO 2014 www.muistiliitto.fi facebook.com/muistiliitto Oppaan tekemistä on tukenut Raha-automaattiyhdistys Tekstit

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tulen mies

Nettiraamattu lapsille. Tulen mies Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children, Inc.

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Turun Kaupungin Terveystoimi Tartuthan käpälään! --hei, näin me lähdetään! --pihapoluille leikkimään! --pupun loikkia hyppimään! Nurkkajussia Yksi leikkijöistä on nurkkajussi,

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Genessaretin järvellä b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

EERO JÄRNEFELT. 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm. 3. Sisäkuva Suvirannasta, 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm

EERO JÄRNEFELT. 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm. 3. Sisäkuva Suvirannasta, 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm EERO JÄRNEFELT 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm 3. Sisäkuva Suvirannasta, 1911 öljy, 73 x 91 cm 4. Koli, 1917 öljy, 80 x 118 cm 5. Kevättulva Tuusulanjärvellä,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Kappale 2. Olla-verbi. Kirjoita kyllä-muoto (positiivinen). Kirjoita ei-muoto (negatiivinen). Matti mies. Minä opettaja. Me koulussa. Sinä iloinen.

Kappale 2. Olla-verbi. Kirjoita kyllä-muoto (positiivinen). Kirjoita ei-muoto (negatiivinen). Matti mies. Minä opettaja. Me koulussa. Sinä iloinen. Lisä- harjoituksia Kappale 2 Olla-verbi Kirjoita kyllä-muoto (positiivinen). Matti mies. Minä opettaja. Me koulussa. Sinä iloinen. Te Helsingissä. Kirjoita ei-muoto (negatiivinen). Matti nainen. Minä opiskelija.

Lisätiedot

I-MONIKKO. Heljä Uusitalo

I-MONIKKO. Heljä Uusitalo I-MONIKKO Heljä Uusitalo YKSIKKÖ JA MONIKKO Kun puhut yhdestä ihmisestä, asiasta tai esineestä, käytät yksikköä. Koira haukkuu autossa. Kun ihmisiä, asioita tai esineitä on monta, käytät monikkoa. Koirat

Lisätiedot

Olipa kerran kolme pientä porsasta. Kun porsaat olivat riittävän vanhoja, porsaiden emo lähetti ne. maailmalle etsimään onneaan.

Olipa kerran kolme pientä porsasta. Kun porsaat olivat riittävän vanhoja, porsaiden emo lähetti ne. maailmalle etsimään onneaan. Olipa kerran kolme pientä porsasta. Kun porsaat olivat riittävän vanhoja, porsaiden emo lähetti ne maailmalle etsimään onneaan. Ensimmäinen porsas oli hyvin laiska. Sitä ei työnteko kiinnostanut. Kun

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju Mika on reipas 6-vuotias jalkapalloa rakastava poika. Hänen paras ystävänsä on Lotta joka pelaa Mikan kanssa samassa joukkueessa. Heidän joukkueensa nimi on Nappulat. Nappulalaiset ovat päässeet mukaan

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN

PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN Julkaistu aiemmin Harakanvarpaat 1/07-numerossa. PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN Joka vuosi ihmiset ottavat turhaan kotiin turvaan rusakon- ja jäniksenpoikasia, koska niitä luullaan kaninpoikasiksi tai että

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Paimenpoika Daavid

Nettiraamattu. lapsille. Paimenpoika Daavid Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Suojellaan yhdessä meriämme!

Suojellaan yhdessä meriämme! Suojellaan yhdessä meriämme! Hei! Minä olen merikilpikonna Sammy. Elämäni on yhtä seikkailua! Voin elää jopa 150-vuotiaaksi ja ehdinkin joutua elämäni aikana mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Jo munasta

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! PIHASEIKKAILU

SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! PIHASEIKKAILU 1 SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! Yrittäkää kaataa keilaämpärit kumoon potkaisemalla. Kokeilkaa molemmilla jaloilla. Isompaa palloa on helpompi potkaista. 1 TUPLASUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! Tehkää tuplasuperpotku!

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _ 17/28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 23.3.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _ 17/28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 23.3. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JERIKON VALTAUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupunki b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jatkoa edelliseen

Lisätiedot