Järjestelmässä on yksi (1) yhden (1) vuoden mittainen ansaintajakso, kalenterivuosi 2016 (ansaintajakso).

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Järjestelmässä on yksi (1) yhden (1) vuoden mittainen ansaintajakso, kalenterivuosi 2016 (ansaintajakso)."

Transkriptio

1 Sivu 1 / 7 TECHNOPOLIS OYJ EHDOLLISEN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Technopolis Oyj:n (yhtiö) hallitus (hallitus) on päättänyt ottaa käyttöön ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän (järjestelmä) seuraavin ehdoin: 1. Järjestelmän tarkoitus Järjestelmä perustetaan osaksi yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille kohdistettua kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Tarkoituksena on kannustaa avainhenkilöitä kasvattamaan pitkäjänteistä osakeomistustaan yhtiössä. Lisäksi järjestelmällä pyritään sitouttamaan avainhenkilöitä yhtiöön. 2. Ansaintajakso Järjestelmässä on yksi (1) yhden (1) vuoden mittainen ansaintajakso, kalenterivuosi 2016 (ansaintajakso). 3. Kohderyhmä Järjestelmän kohderyhmään kuuluvat hallituksen päättämät johtoryhmän jäsenet ja valitut avainhenkilöt (osallistuja/t). Kaikkien osallistujien on oltava ansaintajakson alkaessa työ- tai toimisuhteessa konserniin kuuluvaan yhtiöön (konserniyhtiö). Järjestelmän kohderyhmään kuuluminen ei vaikuta muihin työ- tai toimisuhteen ehtoihin. Järjestelmästä maksettava palkkio ei ole osa työ- tai toimisuhteen eikä palkkauksen ehtoja. Ansaintajakson aikana hallitus voi päättää uusien osallistujien ottamisesta mukaan järjestelmään ja heidän palkkiostaan siten, että palkkion määrä on suhteessa työ- tai toimisuhteen voimassaoloaikaan ansaintajaksolla, tai muulla hallituksen päättämällä tavalla. 4. Osakeomistusedellytys Järjestelmään osallistumisen ja palkkion maksamisen edellytyksenä on, että osallistuja hankkii yhtiön osakkeita (osake) sisäpiirisäännöksiä noudattaen enintään hallituksen ennalta vahvistaman määrän hallituksen ilmoittamana ajankohtana (osakeomistusedellytys). Osallistujan on omistettava osakeomistusedellytyksen alaiset osakkeet palkkion maksamiseen asti. Jos osallistuja kuitenkin myy osakeomistusedellytyksen alaisia osakkeitaan ennen palkkion maksamista, hän menettää oikeutensa palkkioon samassa suhteessa. 5. Palkkion määrittäminen Järjestelmä tarjoaa osallistujille mahdollisuuden saada palkkiona osakkeita osana kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Hallitus päättää erikseen kullekin osallistujalle hänen palkkionsa määrän ansaintajaksolle. Palkkio ilmaistaan osakkeiden nettokappalemääränä ja rahaosuutena, joka käytetään kattamaan

2 Sivu 2 / 7 osallistujalle palkkiosta aiheutuvia sovellettavia veroja. Palkkio ilmoitetaan osallistujalle niin pian kuin mahdollista, kun hallitus on siitä päättänyt. Järjestelmän perusteella maksetaan palkkiona yhteensä enintään osaketta ja rahaosuus, joka tarvitaan kattamaan palkkiosta osallistujille aiheutuvat kohdan 6.2. mukaiset verot. 6. Palkkion maksaminen 6.1. Palkkion vahvistaminen Hallitus vahvistaa palkkion (vahvistettu palkkio) ansaintajakson päättymisen jälkeen niin pian kuin mahdollista, mutta kuitenkin toukokuun 2017 loppuun mennessä. Ehdollinen palkkio (Matching) Ansaintajaksolta saatavan palkkion määrä määräytyy osallistujan osakeomistusedellytyksen täyttymisen perusteella ja sillä perusteella, että osallistujan työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön on voimassa palkkion maksuhetkellä. Jos nämä edellytykset täyttyvät, osallistuja saa jokaista osakeomistusedellytyksen alaista osaketta kohden palkkiona yhden (1) Matching-osakkeen ja rahaosuuden osallistujalle aiheutuvien soveltuvien verojen kattamiseen. Suoriteperusteinen palkkio Lisäksi hallitus asettaa taloudellisen ansaintakriteerin lisäpalkkiolle. Suoriteperusteinen lisäpalkkio määräytyy yhtiön osakkeen kokonaistuoton (TSR) perusteella. Hallitus päättää kriteerille tavoitteen. Jos kriteerille asetettu tavoite saavutetaan, osallistujan palkkio voi enintään kaksinkertaistua. Hallituksella on oikeus muuttaa ansaintakriteerin tavoitetta ja/tai laskelmaa kohdan 10.3 mukaisissa osakeantitilanteissa, tai ansaintajaksolla tapahtuvista olennaisista poikkeuksellisista muutoksista johtuen. Hallituksella on oikeus peruuttaa suoriteperusteinen lisäpalkkio tai periä takaisin näitä jo maksettuja palkkioita, joihin kohdistuu kohdan 8 luovutusrajoitus, kokonaan tai osittain, jos konsernin tilipäätöstietoja joudutaan muuttamaan ja sillä on vaikutusta lisäpalkkion määrään, tai markkinoiden väärinkäyttötilanteissa. Jos osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy tai tapahtuu sulautuminen, jakautuminen tai osakkeiden lunastus ennen palkkion maksua, hallitus päättää osallistujan oikeudesta työ- tai toimisuhteen päättymiseen tai edellä mainittuun tapahtumaan mennessä kertyneeseen suoriteperusteiseen lisäpalkkioon Verot Ansaintajaksolta vahvistettu palkkio tarkoittaa osakkeiden nettomäärää ja verojen kattamiseen tarvittavaa rahaosuutta. Palkkion maksun yhteydessä pidätettävillä veroilla tarkoitetaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisia, - sovellettavan tuloveroprosentin mukaisia ansiotuloveroja - varainsiirtoveroa, ja

3 Sivu 3 / 7 - muita sovellettavia veroja ja työsuhteeseen liittyviä maksuja (kaikki edellä mainitut yhdessä vero/t). Yhtiö määrittelee tarkemmin sovellettavat maakohtaiset verot kullekin maalle. Maksettava palkkio koostuu maksettavista netto-osakkeista (netto-osakkeet) ja rahaosuudesta, joka tarvitaan kattamaan vahvistetusta palkkiosta aiheutuvat verot. Niissä maissa, joissa yhtiöllä on velvollisuus pidättää palkkiosta osallistujalle aiheutuvat verot, yhtiö maksaa verot palkkion rahaosuudella sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Huolimatta yhtiön pidättämistä veroista kukin osallistuja on henkilökohtaisesti vastuussa omista henkilökohtaisista palkkiosta aiheutuvista jälkiveroistaan ja lopullisista veroistaan sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Palkkiota ei lueta eläkkeeseen oikeuttaviin ansioihin eikä se kerrytä eläkettä, ellei osallistujan asuinmaan lainsäädännöstä muuta johdu Palkkion maksaminen Järjestelmän palkkio maksetaan osallistujille ansaintajakson päättymisen jälkeen niin pian kuin mahdollista, mutta kuitenkin toukokuun 2017 loppuun mennessä. Netto-osakkeet kirjataan osallistujan suomalaiselle arvo-osuustilille. Netto-osakkeiden ja rahaosuuden arvo määritellään netto-osakkeiden arvo-osuustilille kirjaamispäivän pörssikurssin perusteella. Pörssikurssilla tarkoitetaan netto-osakkeiden kirjaamispäivänä päätettyjen kauppojen kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Jos kirjaamispäivä ei ole kaupankäyntipäivä tai osakkeella ei ole kirjaamispäivänä käyty kauppaa, pörssikurssilla tarkoitetaan kirjaamispäivää lähinnä edeltävänä päivänä päätettyjen kauppojen kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia Nasdaq Helsinki Oy:ssä Yleiset palkkion maksamisen ehdot Oikeus palkkioon on henkilökohtainen ja palkkio maksetaan vain osallistujalle. Oikeutta palkkioon ei voida myydä, siirtää, pantata tai muuten luovuttaa. Kuolemantapauksessa näiden ehtojen mukaan maksettavissa oleva palkkio maksetaan osallistujan kuolinpesälle tai oikeudenomistajille. Palkkiota maksettaessa hallituksella on oikeus päättää, että yhtiö maksaa palkkion kokonaan tai osaksi rahana käyttäen osakkeen arvona palkkion maksuajankohtaa edeltävän kalenterikuukauden vaihdolla painotettua keskikurssia Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Tässä tapauksessa hallituksella on oikeus velvoittaa osallistuja hankkimaan osakkeita maksetun nettopalkkion määrällä. Myös näissä tapauksissa palkkioon sovelletaan kohdan 8 luovutusrajoitusta ja kohdan 9 palautusvelvollisuutta hallituksen tarkemmin päättämällä tavalla Palkkion maksamisen ehdot tietyissä tapauksissa Hallituksella on oikeus leikata järjestelmän mukaisia palkkioita tai lykätä palkkioiden maksua yhtiön kannalta parempaan ajankohtaan silloin, kun yhtiöstä riippumattomat olosuhteiden muutokset johtaisivat järjestelmää sovellettaessa yhtiölle haitalliseen tai kohtuuttomaan lopputulokseen.

4 Sivu 4 / 7 Hallituksella on oikeus kulloinkin päättämällään tavalla peruuttaa palkkio tai periä takaisin jo maksettuja palkkioita, joihin kohdistuu kohdan 8 luovutusrajoitus, kokonaan tai osittain, jos on toimittu liiketoimintaan tai työsuhteeseen liittyvän lain tai yhtiön eettisen ohjeiston vastaisesti tai muutoin epäeettisesti. 7. Osakkeenomistajan oikeudet saatuihin osakkeisiin Osallistujien arvo-osuustileille kirjattujen osakkeiden tuottamat osakkeenomistajan oikeudet siirtyvät osallistujille sinä päivänä, kun osakkeet kirjataan arvo-osuustileille. Jos annettavat osakkeet ovat uusia, osakkeenomistajan oikeudet syntyvät osakkeiden kaupparekisteriin rekisteröimisestä lukien. 8. Sitouttamisjakso ja osakkeiden luovutusrajoitus Annettuja netto-osakkeita saa luovuttaa, pantata tai muutoin käyttää vasta netto-osakkeille asetetun noin vuoden mittaisen sitouttamisjakson jälkeen (luovutusrajoitus). Sitouttamisjakso alkaa palkkion maksamisesta ja päättyy (sitouttamisjakso). Luovutusrajoitus koskee myös järjestelmässä annettujen netto-osakkeiden perusteella mahdollisesti maksutta saatuja osakkeita ja muita noteerattuja arvopapereita. Hallitus päättää luovutusrajoituksen alla oleviin osakkeisiin liittyviä merkintäoikeuksia koskevasta menettelystä mahdollisen yhtiön osakkeenomistajille merkintäetuoikeuksin tehtävän maksullisen osakeannin yhteydessä. Hallitus voi erityisen painavasta syystä antaa luvan osakkeiden ja arvopapereiden luovuttamiseen aikaisemmin. Varmistaakseen luovutusrajoituksen noudattamisen, yhtiöllä on oikeus hakea luovutusrajoituksen alaisten netto-osakkeiden ja niiden perusteella sitouttamisjakson aikana mahdollisesti maksutta saatujen osakkeiden ja muiden noteerattujen arvopapereiden myyntiä, siirtämistä ja panttausta estävien järjestelmän ehtojen mukaisten luovutusrajoitusten ja muiden vastaavien rajoitusten kirjaamista osallistujan arvo-osuustilille ilman osallistujan suostumusta. Sitouttamisjaksoa ja luovutusrajoitusta ei sovelleta osakeomistusedellytyksen alaisiin osakkeisiin. 9. Edellytys työ- tai toimisuhteen jatkumisesta 9.1. Työ- tai toimisuhteen päättyminen Irtisanominen tai purkaminen Palkkiota ei makseta osallistujalle, jos konserniyhtiö tai osallistuja irtisanoo tai purkaa osallistujan työ- tai johtajasopimuksen ennen palkkion maksamista. Hallitus voi kuitenkin näissä tapauksissa päättää osallistujan oikeudesta työ- tai toimisuhteen päättymiseen mennessä kertyneeseen palkkioon ja palkkion maksuajankohdasta. Osallistujan on palautettava luovutusrajoituksen alaiset netto-osakkeet vastikkeetta viipymättä yhtiölle tai sen määräämälle, jos osallistujan työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön päättyy edellä mainitusta syystä ennen sitouttamisjakson päättymistä. Palautusvelvollisuus koskee myös nettoosakkeiden perusteella mahdollisesti maksutta saatuja osakkeita ja muita noteerattuja

5 Sivu 5 / 7 arvopapereita. Hallitus voi kuitenkin päättää, että osallistuja saa pitää palautusvelvollisuuden kohteena olevat arvopaperit tai osan niistä. Päättyminen muilla perusteilla Osallistuja tai hänen kuolinpesänsä tai oikeudenomistajansa on oikeutettu ehdolliseen palkkioon, jos osallistujan työ- tai toimisuhde konserniyhtiössä päättyy ennen palkkion maksamista jonkin alla mainitun syyn perusteella. Palkkio maksetaan näiden ehtojen mukaisesti, ellei hallitus toisin päätä. Alla mainittuja syitä pidetään Good Leaver -perusteina ja ne ovat: - yritysjärjestely - liikkeen luovutus, - konserniyhtiön poistuminen konsernista, - konserniyhtiön ja osallistujan yhteinen sopimus, - osallistujan pysyvä työkyvyttömyys, - osallistujan lakisääteinen eläke, - osallistujan työ- tai johtajasopimuksen mukainen eläke, - osallistujan yhtiön määrittelemä eläke, - osallistujan kuolema. Osallistujalla tai hänen kuolinpesällään tai hänen oikeudenomistajillaan on oikeus pitää jo saamansa netto-osakkeet, jos osallistujan työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön päättyy ennen sitouttamisjakson päättymistä jonkin edellä mainitun syyn perusteella. Osakkeita koskeva luovutusrajoitus pysyy kuitenkin voimassa sitouttamisjakson loppuun, ellei hallitus toisin päätä. Irtisanomisella tai purkamisella tarkoitetaan näissä ehdoissa irtisanomis- tai purkamisilmoituksen antamispäivää. Työ- tai toimisuhteen päättymisellä tarkoitetaan näissä ehdoissa osallistujan työ- tai johtajasopimuksen viimeistä voimassaolopäivää Palautusvelvollisuuden alaisten osakkeiden siirtäminen ja verojen palauttaminen työ- tai toimisuhteen päättyessä Yhtiöllä on oikeus hakea ja saada siirretyiksi kohdassa 9.1 mainitun palautusvelvollisuuden kohteena olevat netto-osakkeet ja arvopaperit osallistujan arvo-osuustililtä yhtiön tai määräämänsä arvoosuustilille ilman osallistujan suostumusta. Yhtiöllä on oikeus hakea osallistujan puolesta yhtiölle palautuvien osakkeiden perusteella maksettavan veron palautusta ja oikeus antaa verottajalle maksuohjeet veron palauttamiselle. Yhtiö voi päättää olla hakematta veron palauttamista tai olla perimättä palkkion rahaosuutta osallistujalta. 10. Oikaisut tietyissä tapauksissa Osingot ja muu varojenjako Jos yhtiö päättää jakaa osinkoa tai varoja vapaan oman pääoman rahastosta tai alentaa osakepääomaansa jakamalla osakepääomaa osakkeenomistajille tai alentaa ylikurssirahastoansa jakamalla osakkeenomistajille varoja ylikurssirahastosta ansaintajakson alkamisen jälkeen ennen palkkion maksamista, yhtiön tavanomaisesta käytännöstä poiketen, hallitus voi oikeudenmukaisella tavalla päättää muutoksesta palkkion määrään.

6 Sivu 6 / Omien osakkeiden hankkiminen Omien osakkeiden hankkiminen tai lunastaminen tai optio-oikeuksien tai muiden yhtiön osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien hankkiminen ei vaikuta järjestelmään Osakeannit Jos yhtiö ansaintajakson alkamisen jälkeen ennen palkkion maksamista päättää osakeannista tai optio-oikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siten, että osakkeenomistajilla on merkintäetuoikeus, korotetaan palkkion määrää kertomalla palkkion osoittama osakkeiden lukumäärä osakeantikertoimella tai hallituksen päätöksen mukaisesti Sulautuminen, jakautuminen ja osakkeiden lunastus Jos ansaintajakson alkamisen jälkeen ennen palkkion maksamista syntyy jokin alla olevista tilanteista: - yhtiön päätös sulautua sulautuvana yhtiönä toiseen yhtiöön tai kombinaatiofuusiossa muodostuvaan yhtiöön, - yhtiön päätös jakautua kokonaisuudessaan, - jollekin osakkeenomistajista syntynyt osakeyhtiölain 18 luvun 1 :n tarkoittama lunastusoikeus ja -velvollisuus kaikkiin yhtiön osakkeisiin sen perusteella, että osakkeenomistajalla on yli 90 prosenttia yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä, palkkio muunnetaan rahamääräiseksi kertomalla palkkion osoittama osakkeiden lukumäärä sulautumis- tai jakautumisvastikkeella tai lunastushinnalla, ja palkkio maksetaan kokonaan rahana. Palkkio maksetaan hallituksen päättämänä ajankohtana, kuitenkin viimeistään alkuperäisenä palkkionmaksupäivänä. Näissä tilanteissa järjestelmä lakkaa ja jo palkkiona annettujen netto-osakkeiden kohdan 8 mukainen luovutusrajoitus päättyy. Hallitus päättää mahdollisen osittaisjakautumisen vaikutuksesta järjestelmään soveltuvin osin Ostotarjous Mikäli sitouttamisjakson aikana yhtiön osakkeista tehdään arvopaperimarkkinalain mukainen ostotarjous, osallistujalla on oikeus osallistua ostotarjoukseen, ja kohdassa 8 tarkoitettu luovutusrajoitus lakkaa ostotarjouksen hyväksyvän osallistujan osakkeiden osalta. Mikäli ostotarjousta ei toteuteta, yhtiöllä on oikeus palauttaa kohdassa 8 tarkoitettu luovutusrajoitus. 11. Järjestelmän hallinnointi Hallitus seuraa järjestelmää ja päättää kaikista järjestelmään liittyvistä seikoista. Hallitus voi harkintansa mukaan siirtää oikeuksiaan ja valtuuksiaan. Hallitus voi tarvittaessa esittää yhtiökokoukselle, että yhtiökokous antaisi sille osakeyhtiölain edellyttämän valtuutuksen päättää hankkia järjestelmään tarvittavan määrän omia osakkeita.

7 Sivu 7 / 7 Hallitus voi myös tarvittaessa esittää yhtiökokoukselle, että yhtiökokous antaisi sille osakeyhtiölain edellyttämän valtuutuksen päättää osakeannista järjestelmään tarvittavalle määrälle osakkeita. 12. Järjestelmän ehtojen muuttaminen Hallitus voi harkintansa mukaan muuttaa järjestelmän ehtoja ansaintajakson aikana. Ehtojen muuttaminen tehdään siten, että osallistujalle ei sen johdosta aiheudu merkittävää perusteetonta etua tai haittaa. Hallitus voi harkintansa mukaan ja tarpeelliseksi katsomassaan laajuudessa muuttaa ja korjata näitä ehtoja tai poiketa näistä ehdoista. Nämä muutokset ja korjaukset tai poikkeamat (muutokset) voivat koskea yksittäistä osallistujaa, osallistujan asuinmaata tai yleisesti osallistujia. Muutoksia voidaan tehdä järjestelmään tai näihin ehtoihin, jotta ne noudattavat paikallisia lakeja, säännöksiä tai verotuskäytäntöjä tai niiden muutoksia. Lisäksi muutoksia voidaan tehdä pienentämään, välttämään tai poistamaan paikallisista laeista, säännöksistä tai verotuskäytännöistä tai niiden muutoksista johtuvien lisäkustannusten vaikutusta. Muutoksia voidaan soveltaa myös taannehtivasti ansaintajakson alusta. 13. Luottamuksellisuus Nämä ehdot ovat luottamukselliset niiltä osin kuin yhtiö ei ole niitä julkaissut. 14. Sovellettava laki ja riitaisuuksien ratkaiseminen Näihin ehtoihin sovelletaan Suomen lakia. Tästä järjestelmästä aiheutuvat riidat ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaisesti. Välimiesoikeus on yksijäseninen. Välimiesmenettelyn paikka on Helsinki ja välimiesmenettelyn kieli on suomi tai englanti. Nämä ehdot on laadittu suomen- ja englanninkielellä. Mikäli suomen- ja englanninkielisten ehtojen välillä on ristiriitaa, noudatetaan suomenkielisiä ehtoja.

TECHNOPOLIS OYJ OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN EHDOT

TECHNOPOLIS OYJ OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN EHDOT TECHNOPOLIS OYJ OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2010 2012 EHDOT Technopolis Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 26.2.2009 päättänyt esittää 26.3.2009 kokoontuvalle Technopolis Oyj:n (yhtiö) varsinaiselle

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2013-2016 EHDOT

TECHNOPOLIS OYJ OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2013-2016 EHDOT TECHNOPOLIS OYJ OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2013-2016 EHDOT 1. Järjestelmän tarkoitus Järjestelmä perustetaan osaksi yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöiden (avainhenkilö) pitkän aikavälin

Lisätiedot

Jos yhtiön tilikausi muuttuu ennen ansaintajakson päättymistä, yhtiön hallituksella (hallitus) on oikeus muuttaa ansaintajaksoa vastaavasti.

Jos yhtiön tilikausi muuttuu ennen ansaintajakson päättymistä, yhtiön hallituksella (hallitus) on oikeus muuttaa ansaintajaksoa vastaavasti. TECHNOPOLIS OYJ OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2018 2020 EHDOT 1. Järjestelmän tarkoitus Osakepalkkiojärjestelmä 2018 2020 (järjestelmä) perustetaan osaksi Technopolis Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden (yhdessä

Lisätiedot

Taaleritehdas Oyj / Synteettiset optio-oikeudet 2013 Lopullinen,

Taaleritehdas Oyj / Synteettiset optio-oikeudet 2013 Lopullinen, Sivu 1 / 5 TAALERITEHDAS OYJ:N SYNTEETTISET OPTIO-OIKEUDET 2013 Taaleritehdas Oyj:n (yhtiö) hallitus (hallitus) on 4.12.2013 päättänyt synteettisten optiooikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien

Lisätiedot

COMPTEL OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2015 9.9.2015

COMPTEL OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2015 9.9.2015 Sivu 1 / 5 COMPTEL OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2015 Comptel Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 9.9.2015 päättänyt Comptel Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 9.4.2015 antaman valtuutuksen perusteella

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Sivu 1 / 5 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Talenom Oyj:n (yhtiö) varsinainen yhtiökokous on 17.3.2016 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön hallituksen (hallitus) ehdotuksen 17.2.2016 mukaisesti

Lisätiedot

Optio-oikeuksista 850.000 merkitään tunnuksella 2007A, 850.000 tunnuksella 2007B ja 850.000 tunnuksella 2007C.

Optio-oikeuksista 850.000 merkitään tunnuksella 2007A, 850.000 tunnuksella 2007B ja 850.000 tunnuksella 2007C. ELISA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2007 Elisa Oyj:n (yhtiö) hallitus (hallitus) on 18.12.2007 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 19.3.2007 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja

Lisätiedot

1/5 STOCKMANN OYJ ABP:N OPTIO-OIKEUDET 2010

1/5 STOCKMANN OYJ ABP:N OPTIO-OIKEUDET 2010 1/5 STOCKMANN OYJ ABP:N OPTIO-OIKEUDET 2010 Stockmann Oyj Abp:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 11.2.2010 päättänyt esittää 16.3.2010 kokoontuvalle Stockmann Oyj Abp:n (yhtiö) varsinaiselle yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille seuraavin ehdoin:

optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille seuraavin ehdoin: OPTIO-OHJELMAN EHDOT TRAINERS HOUSE OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2012 Trainers House Oyj:n yhtiökokous on 21.3.2012 kokouksessaan päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni)

Lisätiedot

VINCIT GROUP OYJ OPTIO-OIKEUDET 2017A. Sivu 1 / 5 VINCIT GROUP OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2017A

VINCIT GROUP OYJ OPTIO-OIKEUDET 2017A. Sivu 1 / 5 VINCIT GROUP OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2017A Sivu 1 / 5 VINCIT GROUP OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2017A Vincit Group Oyj:n hallitus (hallitus) on 31.10.2017 päättänyt Vincit Group Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 26.4.2017 antaman valtuutuksen nojalla

Lisätiedot

Optio oikeuksista 1.320.000 merkitään tunnuksella 2010A, 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010B ja 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010C.

Optio oikeuksista 1.320.000 merkitään tunnuksella 2010A, 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010B ja 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010C. NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO OIKEUDET 2010 Nokian Renkaat Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 10.2.2010 päättänyt esittää 8.4.2010 kokoontuvalle Nokian Renkaat Oyj:n (yhtiö) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2018A 1 (6) SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018A

SIILI SOLUTIONS OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2018A 1 (6) SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018A SIILI SOLUTIONS OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2018A 1 (6) 20.4.2018 SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018A Siili Solutions Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 20.4.2018 päättänyt Siili Solutions Oyj:n

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018 EHDOT

COMPONENTA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018 EHDOT COMPONENTA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018 EHDOT 12.11.2018 1 (6) COMPONENTA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 12.11.2018 päättänyt Componenta Oyj:n (yhtiö) varsinaisen

Lisätiedot

Optio-oikeuksista 2.200.000 merkitään tunnuksella 2014A, 1.000.000 merkitään tunnuksella 2014B ja 1.000.000 merkitään tunnuksella 2014C.

Optio-oikeuksista 2.200.000 merkitään tunnuksella 2014A, 1.000.000 merkitään tunnuksella 2014B ja 1.000.000 merkitään tunnuksella 2014C. 1/5 COMPTEL OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2014 Comptel Oyj:n hallitus ( Hallitus ) on kokouksessaan 4.2.2014 päättänyt 20.3.2013 pidetyn Comptel Oyj:n ( Yhtiö ) yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018B JA 2018C

SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018B JA 2018C Optio-oikeudet 2018B ja 2018C SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018B JA 2018C Siili Solutions Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 10.9.2018 päättänyt Siili Solutions Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

QPR SOFTWARE OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2019 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

QPR SOFTWARE OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2019 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT QPR SOFTWARE OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2019 QPR Software Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 29.1.2019 päättänyt QPR Software Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 12.4.2018 antaman valtuutuksen perusteella

Lisätiedot

1. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

1. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT LIITE Pörssitiedote15.5.2014 ASPOCOMP GROUP OYJ:N TOIMITUSJOHTAJALLE OPTIO-OIKEUKSIA ASPOCOMP GROUP OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1/2014 1. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1.1 Optio-oikeuksien määrä Annetaan yhteensä

Lisätiedot

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2011A, merkitään tunnuksella 2011B ja merkitään tunnuksella 2011C.

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2011A, merkitään tunnuksella 2011B ja merkitään tunnuksella 2011C. I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 5.500.000 kappaletta, ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 5.500.000 yhtiön uutta tai sen hallussa

Lisätiedot

Hallituksella on oikeus muuntaa yhtiön hallussa olevia optio-oikeuksia optiolajista toiseen.

Hallituksella on oikeus muuntaa yhtiön hallussa olevia optio-oikeuksia optiolajista toiseen. Sivu 1 / 7 ROVIO ENTERTAINMENT OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2017 2019 Rovio Entertainment Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 14.9.2017 päättänyt Rovio Entertainment Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen 30.5.2017

Lisätiedot

NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013

NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013 NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013 Nokian Renkaat Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 5.2.2013 päättänyt esittää 11.4.2013 kokoontuvalle Nokian Renkaat Oyj:n (yhtiö) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Sivu 1/5 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Nexstim Oyj:n nimitysvaliokunta on päättänyt esittää Nexstim Oyj:n (Yhtiön) varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka pidetään 31.3.2016,

Lisätiedot

Optioidensaajien sopimukset muutetaan tämän mukaisesti. Todetaan, että hallituksella on oikeus muuttaa optioiden määrää.

Optioidensaajien sopimukset muutetaan tämän mukaisesti. Todetaan, että hallituksella on oikeus muuttaa optioiden määrää. FINAL 18.10.2017 Sivu 1 / 6 NEXSTIM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2017 Nexstim Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 18.10.2017 päättänyt Nexstim Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 28.3.2017 antaman

Lisätiedot

EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014

EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014 EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014 Evli Pankki Oyj:n hallitus (hallitus) on 13.2.2014 päättänyt Evli Pankki Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 6.3.2013 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta

Lisätiedot

TECNOMEN OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2009

TECNOMEN OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2009 1 (5) TECNOMEN OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2009 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1. Optio-oikeuksien määrä Tecnomen Oyj ( Yhtiö ) antaa yhteensä enintään 6.840.036 kappaletta optio-oikeuksia ( Optiooikeus ), jotka oikeuttavat

Lisätiedot

CITYCON OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2011

CITYCON OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2011 CITYCON OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2011 Citycon Oyj:n hallitus (hallitus) on 3.5.2011 päättänyt Citycon Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 13.3.2007 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT KONE Oyj:n hallitus (hallitus) on 5.12.2007 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden (KONE-konserni) avainhenkilöille sekä

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi optio-oikeuksien antamisesta Talvivaara-konsernin avainhenkilöille ja osittain sen henkilöstölle

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamiseksi

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamiseksi Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi optio-oikeuksien antamisesta Cargotec-konsernin avainhenkilöille liitteenä olevin ehdoin.

Lisätiedot

Valoen hallitus päätti optio-ohjelmasta yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen 28.4.2015 antaman valtuutuksen nojalla.

Valoen hallitus päätti optio-ohjelmasta yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen 28.4.2015 antaman valtuutuksen nojalla. Pörssitiedote 11.8.2015 klo 17.00 VALOEN HALLITUS PÄÄTTI OPTIO-OHJELMAN EHDOISTA :n hallitus on päättänyt optio-ohjelman ehdoista, jonka mukaisia optio-oikeuksia annetaan Valoekonsernin avainhenkilöille.

Lisätiedot

Optionsaaja on itse vastuussa kaikista veroista ja verotuksellisista seuraamuksista, joita optiooikeuksien saamiseen tai käyttämiseen liittyy.

Optionsaaja on itse vastuussa kaikista veroista ja verotuksellisista seuraamuksista, joita optiooikeuksien saamiseen tai käyttämiseen liittyy. TITANIUM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018A Titanium Oyj:n (Titanium tai yhtiö) hallitus (hallitus) on 10.7.2018 päättänyt optio-ohjelmasta. Päätös perustuu yhtiön osakkeenomistajien 23.8.2017 antamaan valtuutukseen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI 1/6 HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous oikeuttaisi hallituksen antamaan optio-oikeuksia Stockmann-konsernin avainhenkilöille liitteenä

Lisätiedot

Optio-oikeuksista 750.000 merkitään tunnuksella 2009A, 750.000 tunnuksella 2009B ja 750.000 tunnuksella 2009C.

Optio-oikeuksista 750.000 merkitään tunnuksella 2009A, 750.000 tunnuksella 2009B ja 750.000 tunnuksella 2009C. KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2009 Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt 12.3.2009 optiooikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille seuraavin ehdoin:

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 20.7.2010 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä 1 (4) KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt nämä ehdot 6. maaliskuuta 2003. KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut

Lisätiedot

QT GROUP OYJ OPTIO-OIKEUDET 2016

QT GROUP OYJ OPTIO-OIKEUDET 2016 STOCK OPTIONS 2016 1 (5) QT GROUP OYJ OPTIO-OIKEUDET 2016 Qt Group Oyj:n (Yhtiö) hallitus on kokouksessaan päättänyt Qt Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 16.3.2015 antaman valtuutuksen perusteella

Lisätiedot

Optio-oikeudet suunnataan konsernin avainhenkilöille. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta.

Optio-oikeudet suunnataan konsernin avainhenkilöille. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta. DOVRE GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2013 :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on 24.1.2013 päättänyt Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 2012 hallitukselle antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta

Lisätiedot

Affecton hallitus on päättänyt muuttaa 9.4.2013 kokoontuvalle yhtiökokoukselle tekemäänsä ehdotusta optio-ohjelman 2013 ehdoiksi.

Affecton hallitus on päättänyt muuttaa 9.4.2013 kokoontuvalle yhtiökokoukselle tekemäänsä ehdotusta optio-ohjelman 2013 ehdoiksi. 1 AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 8.4.2013 klo 9.00 Hallitus muuttaa ehdotustaan optio-ohjelman 2013 ehdoiksi Affecton hallitus on päättänyt muuttaa 9.4.2013 kokoontuvalle yhtiökokoukselle tekemäänsä ehdotusta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI 4.2.2009 HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi optio-oikeuksien antamisesta Konecranes-konsernin avainhenkilöille liitteenä olevin

Lisätiedot

LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ

LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2018 2022 Yhtiökokous on 30.3.2017 myöntänyt hallitukselle valtuutuksen yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamiseen muun ohella osana yhtiön kannustinjärjestelmää.

Lisätiedot

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT Huhtamäki Oyj:n hallitus on 7.2.2006 päättänyt ehdottaa 27.3.2006 pidettävälle Huhtamäki Oyj:n (jäljempänä yhtiö ) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta.

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta. Ylimääräinen yhtiökokous päätti 21.11.2018 Yhtiön osakemäärän vähentämisestä hallituksen kokouksessaan 9/2018 tekemän ehdotuksen mukaisesti siten, että jokaista 30:tä Yhtiön tämänhetkistä osaketta vastaa

Lisätiedot

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 500.000 kappaletta. Ne oikeuttavat merkitsemään enintään yhteensä

Lisätiedot

VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017

VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 I (I) SISÄLLYSLUETTELO 1 VINCIT GROUP -KONSERNIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017... 1 2 KANNUSTINJÄRJESTELMÄN PERUSTEET JA LAAJUUS... 1 3 OSAKKEIDEN ILMOITTAMINEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

Detection Technology Oyj

Detection Technology Oyj Detection Technology Oyj OPTIO-OIKEUDET 2018 Sisällys 3 Optio-oikeuksien ehdot 5 Osakemerkinnän ehdot 8 Muut seikat Hallituksen hyväksymä Hyväksymispäivä: 27.9.2018 Detection Technology Oyj Ahventie 4B,

Lisätiedot

REVENIO GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2015

REVENIO GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2015 REVENIO GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2015 Revenio Group Oyj:n ("Revenio tai yhtiö") yhtiökokouksen 19.3.2015 päättämien osakeantivaltuuksien nojalla Revenion hallitus (hallitus) on 10.8.2015 päättänyt optio-oikeuksien

Lisätiedot

LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ

LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2018 2022 Yhtiökokous on 30.3.2017 myöntänyt hallitukselle valtuutuksen yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamiseen muun ohella osana yhtiön kannustinjärjestelmää.

Lisätiedot

KONECRANES OYJ TÄYDENTÄÄ 12.3.2009 ANNETTUA TIEDOTETTA YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSISTÄ

KONECRANES OYJ TÄYDENTÄÄ 12.3.2009 ANNETTUA TIEDOTETTA YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSISTÄ KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.3.2009 klo 16.50 KONECRANES OYJ TÄYDENTÄÄ 12.3.2009 ANNETTUA TIEDOTETTA YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSISTÄ Yhtiökokous päätti optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE 16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE Stockmann Oyj Abp:n hallitus ehdottaa 15.3.2012 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamista

Lisätiedot

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2019A, tunnuksella 2019B ja tunnuksella 2019C.

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2019A, tunnuksella 2019B ja tunnuksella 2019C. Nixu Oyj:n Optio-oikeudet 2019 Nixu Oyj:n (jäljempänä "yhtiö") hallitus on yhtiökokouksen 25.4.2018 myöntämän valtuutuksen nojalla 27.3.2019 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta, joilla voidaan merkitä

Lisätiedot

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen.

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen. Okmetic Oyj:n Optio-oikeudet 2013 Okmetic Oyj:n (jäljempänä Okmetic tai "Yhtiö") hallitus (jäljempänä Hallitus ) on kokouksessaan 17.12.2013 päättänyt, että Yhtiö antaa optio-oikeuksia, joilla voidaan

Lisätiedot

KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT

KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT 1 (5) KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut ehtoja. Alkuperäiset luvut

Lisätiedot

Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään Yhtiön uutta osaketta.

Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään Yhtiön uutta osaketta. Sivu 1 / 7 ROVIO ENTERTAINMENT OY EHDOT - OPTIO-OIKEUDET 2015 Rovio Entertainment Oy:n hallitus (Hallitus) on kokouksessaan 30.6.2015 päättänyt Rovio Entertainment Oy:n (Yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

1 (3) 1 (3) Optio-oikeuksien antaminen Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen optio-oikeuksien antamiseksi. Ehdotuksen pääkohdat ovat seuraavat:

1 (3) 1 (3) Optio-oikeuksien antaminen Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen optio-oikeuksien antamiseksi. Ehdotuksen pääkohdat ovat seuraavat: 1 (3) 1 (3) SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen tilivuodelta 2008 ja myönsi vastuuvapauden

Lisätiedot

Optioidensaajien sopimukset muutetaan tämän mukaisesti. Todetaan, että hallituksella on oikeus muuttaa optioiden määrää.

Optioidensaajien sopimukset muutetaan tämän mukaisesti. Todetaan, että hallituksella on oikeus muuttaa optioiden määrää. VUODEN 2018 OPTIO-OIKEUKSIA KOSKEVAT EHDOT Nexstim Oyj:n hallitus (hallitus) päätti 19.6.2018 pitämässään kokouksessa antaa Nexstim Oyj:n (yhtiö) 28.3.2018 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa annetun

Lisätiedot

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN. 1. Optio-oikeuksien määrä

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN. 1. Optio-oikeuksien määrä OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 500.000 kappaletta. Ne oikeuttavat merkitsemään enintään yhteensä

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 20.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ. VUODEN 2014 OPTIO-OHJELMA (Optio-ohjelma 2014)

BIOTIE THERAPIES OYJ. VUODEN 2014 OPTIO-OHJELMA (Optio-ohjelma 2014) BIOTIE THERAPIES OYJ VUODEN 2014 OPTIO-OHJELMA (Optio-ohjelma 2014) Biotie Therapies Oyj:n (Yhtiö, tai yhdessä tytäryhtiöidensä kanssa Konserni) 4.4.2013 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti Biotie

Lisätiedot

NEXSTIM OYJ OPTIO-OIKEUDET 2016 MUUTOKSET lokakuu 2017 FINAL MUUTETTU MUUTETTU MUUTETTU 10.6.

NEXSTIM OYJ OPTIO-OIKEUDET 2016 MUUTOKSET lokakuu 2017 FINAL MUUTETTU MUUTETTU MUUTETTU 10.6. MUUTETTU 19.6.2018- MUUTETTU 23.11.2018 -MUUTETTU 10.6.2019 Page 1 of 9 NEXSTIM OYJ VUODEN 2016 OPTIO-OIKEUKSIA KOSKEVAT EHDOT Nexstim Oyj:n hallitus (hallitus) päätti 25.5.2016 pitämässään kokouksessa

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 27.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2018

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2018 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2018 Varsinaisen yhtiökokouksen 28.3.2018 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt uudesta maksullisesta optio-ohjelmasta ja antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille

Lisätiedot

AMANDA CAPITAL OYJ OPTIO-OHJELMA 2010

AMANDA CAPITAL OYJ OPTIO-OHJELMA 2010 AMANDA CAPITAL OYJ OPTIO-OHJELMA 2010 Varsinaisen yhtiökokouksen 14.4.2010 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille Amanda Capital Oyj -konsernin avainhenkilöille

Lisätiedot

SCANFIL OYJ OPTIO-OHJELMA 2013 (A) (C) OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

SCANFIL OYJ OPTIO-OHJELMA 2013 (A) (C) OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT SCANFIL OYJ OPTIO-OHJELMA 2013 (A) (C) OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 18.4.2013 SISÄLLYS: I. JOHDANTO... 3 II. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT... 3 1. Optio-oikeuksien määrä... 3 2. Optio-oikeudet... 3 3. Optio-oikeuksien

Lisätiedot

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT OPTIO-OHJELMA I 2013 Biohit Oyj:n ( Yhtiö ) varsinainen yhtiökokous on 13.4.2011 päättänyt valtuuttaa Yhtiön hallituksen ( Hallitus ) päättämään 12.4.2014 mennessä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien

Lisätiedot

Proha Oyj Pörssitiedote klo 11.15

Proha Oyj Pörssitiedote klo 11.15 Proha Oyj Pörssitiedote 5.2.2001 klo 11.15 PROHAN HALLITUS PÄÄTTI OPTIOIDEN LIIKKEESEENLASKUSTA Proha Oyj:n (Yhtiö) hallitus on 4.2.2001 päättänyt ylimääräisen yhtiökokouksen sille 13.12.2000 antaman valtuutuksen

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2012 Page 1 of 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Yhtiön 23.2.2012 kokoontunut yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 1 (3) SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen tilivuodelta 2006 ja

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.3.2002 KLO 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN 4.4.2002 KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE Olvi Oyj:n hallitus on tehnyt yhtiön 4.4.2002 kokoontuvalle

Lisätiedot

TietoEnator Oyj:n hallituksen ehdotukset 26.3.2009 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle (muutettu)

TietoEnator Oyj:n hallituksen ehdotukset 26.3.2009 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle (muutettu) TietoEnator Oyj:n hallituksen ehdotukset 26.3.2009 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle (muutettu) 1 Voitonjako Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2008 jaetaan osinkoa 0,50 euroa

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot Mika Oksanen Tomi Merenheimo Asianajaja, osakas Asianajaja, osakas Magnusson Helsinki Asianajotoimisto Oy 10.1.2014 Berlin Copenhagen Gothenburg Helsinki Malmö Minsk

Lisätiedot

TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2002 KELLO 9.30 TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Talentumin hallitus kutsuu varsinaisen yhtiökokouksen koolle 25.3.2002. - Osinkoehdotus

Lisätiedot

IXONOS OYJ:N OPTIO-OHJELMA IV; OPTIO-OHJELMAN EHDOT

IXONOS OYJ:N OPTIO-OHJELMA IV; OPTIO-OHJELMAN EHDOT Ixonos Oyj Pörssitiedote 1.12.2011 klo 17:15 IXONOS OYJ:N OPTIO-OHJELMA IV; OPTIO-OHJELMAN EHDOT Ixonos Oyj:n hallitus on 30.11.2011 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2011 antamaan valtuutukseen

Lisätiedot

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen.

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen. Raute Oyj:n Optio-oikeudet 2010 Raute Oyj:n (jäljempänä Raute tai "Yhtiö") hallitus (jäljempänä Hallitus ) on kokouksessaan 10.2.2010 päättänyt esittää 31.3.2010 kokoontuvalle Raute Oyj:n varsinaiselle

Lisätiedot

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2007A, tunnuksella 2007B ja tunnuksella 2007C.

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2007A, tunnuksella 2007B ja tunnuksella 2007C. Konecranes Oyj:n optio-oikeudet 2007 I Optio-oikeuksien ehdot 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan enintään 3.000.000 kpl, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä 3.000.000 Konecranes Oyj:n

Lisätiedot

ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016

ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS Aspocompin hallituksen nimitysvaliokunta tai mikäli valiokuntaa ei perusteta niin yhtiön hallitus kokonaisuudessaan valmistelee

Lisätiedot

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen.

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen. SSH Communications Security Oyj:n Optio-oikeudet 2019 SSH Communications Security Oyj:n (jäljempänä SSH tai "Yhtiö") hallitus (jäljempänä Hallitus ) on 18.12.2018 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 28.3.2018

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 12.3.2009 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, joka sijaitsee Konecranes Visitors Centerissä

Lisätiedot

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 4.2.2013 Kesko Oyj Y-tunnus 0109862-8 Satamakatu 3 Kotipaikka

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen.

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen. Tiedon Optio-oikeudet 2009 TietoEnator Oyj:n (jäljempänä "Tieto" tai "Yhtiö") hallitus (jäljempänä "Hallitus") on kokouksessaan 9.2.2009 päättänyt esittää 26.3.2009 kokoontuvalle Yhtiön varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 3.2.2014 Kesko Oyj Y-tunnus 0109862-8 Satamakatu 3 Kotipaikka

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 23.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

11. Taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta päättäminen

11. Taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta päättäminen KUTSU RUUKKI GROUPIN VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ruukki Group Oyj:n ( Ruukki tai Yhtiö ) (LSE: RKKI, OMX: RUG1V) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 11.

Lisätiedot

1 (1) HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI NOKIAN PALVELUKSESSA OLEVILLE HENKILÖILLE

1 (1) HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI NOKIAN PALVELUKSESSA OLEVILLE HENKILÖILLE 1 (1) HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI NOKIAN PALVELUKSESSA OLEVILLE HENKILÖILLE Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle enintään 20 000 000 optio-oikeuden antamista Nokiakonsernin palveluksessa

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 A. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Yhtiön yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkitsemisesta hallituksen henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan valmisteleman

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA JA OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene

Lisätiedot

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 23.5.2002 klo 12.00 ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE Rocla Oyj:n hallitus on päättänyt hakea vuoden 1998 optiolainaan liittyvien

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen.

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) NORVESTIAN OSAKEANNIN LISTALLEOTTOESITTEEN JULKISTAMINEN Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Listalleottoesite

Lisätiedot

DIGITALIST GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2019

DIGITALIST GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2019 DIGITALIST GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2019 I. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 19 530 000 kappaletta, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään

Lisätiedot

Valoen omavaraisuusaste, pääomalainat mukaan lukien, nousi vaihtovelkakirjalainan tultua kokonaan merkityksi arviolta noin 30 prosenttiin.

Valoen omavaraisuusaste, pääomalainat mukaan lukien, nousi vaihtovelkakirjalainan tultua kokonaan merkityksi arviolta noin 30 prosenttiin. Pörssitiedote 9.10.2015 klo 12.15 VALOEN VAIHTOVELKAKIRJALAINA I /2015 TULOS: VAIHTOVELKAKIRJALAINA MERKITTIIN KOKONAISUUDESSAAN. VALOEN OMAVARAISUUSASTE PÄÄOMALAINAT MUKAAN LUKIEN NOUSI ARVIOLTA NOIN

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys Hallitus Palkkiot Hallituksen palkkioista päättää varsinainen yhtiökokous. Hallituksen palkkiota koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle valmistelee

Lisätiedot

TALENTUM TARJOAA OPTIOLAINAA KAUPPAKAAREN HENKILÖSTÖLLE

TALENTUM TARJOAA OPTIOLAINAA KAUPPAKAAREN HENKILÖSTÖLLE TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.10.2000 KELLO 15.15 TALENTUM TARJOAA OPTIOLAINAA KAUPPAKAAREN HENKILÖSTÖLLE Talentum Oyj:n hallitus on varsinaisen yhtiökokouksen 31.3.2000 antaman valtuutuksen nojalla päättänyt

Lisätiedot

OPTIO-OIKEUKSIEN 2018 EHDOT REMEDY ENTERTAINMENT OYJ

OPTIO-OIKEUKSIEN 2018 EHDOT REMEDY ENTERTAINMENT OYJ 2018 1 (7) OPTIO-OIKEUKSIEN 2018 EHDOT REMEDY ENTERTAINMENT OYJ Remedy Entertainment Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus (jäljempänä Hallitus ) on sille varsinaisen yhtiökokouksen 26.3.2018 antaman valtuutuksen

Lisätiedot