Toinen elämistäni - se herääminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toinen elämistäni - se herääminen"

Transkriptio

1 Toinen elämistäni - se herääminen A. Sovijärvi, 2002, rev D 1.. Intro "Miksi annoitte minun elää, vaikka olin niin väsynyt?" yhjennä mielesi. Unohda kaikki, jotka olet viime vuosina tavannut. Korvaa kaikki tunteesi Thämmennyksellä ja epävarmuudella. Nyt tiedät, miltä minusta tuntuu. Oltiin vielä sen verran kevään puolella, että yöajaksi saatiin jonkinasteinen hämäryys. Ja siinä minä istuin sairaalan vuoteella, tuijottaen ulos tähtitaivasta puoliksi suljettujen sälekaihtimien läpi aivan täydellisessä hiljaisuudessa. Rankan päivän väsymys alkoi tuntua jo, mutten halunnut antaa väsymykselle periksi, taistelin vastaan. Ja se kaikkosi aivan kuin ymmärtäen, etten enää vastustelisi saatuani ajatukseni loppuun. Nyt jo edelliseksi muuttuneen päivän puolella nostin pääni ylös hyvin varovasti tyynyltä. Katto jota olin tuijottanut heti heräämisestäni lähtien, ei ollut se mitä olin menneen elämäni aikana joka aamu silmäillyt. Lisäksi minulla oli aivan uskomaton päänsärky ja niin heikko olo, etten päätä lukuun ottamatta saanut itseäni sen pidemmälle ylös. Kuvittele tunne lauantaiaamuna. Olosi on tuskaisin mahdollinen, ja pienikin ääni voi räjäyttää pääsi. Samassa juomalasi tippuu lattialle aiheuttaen kirkkaan helähdyksen. Ikkunastasi lentää sisään tiiliskivi, ja juuri lasin alkaessa rikkoutua aika hidastuu ja lasin särkymisen ääni täyttää tajuntasi. Mitä pidemmälle korviasi särkevä, läpi tajunnan virtaava helähdys kantautuu, sitä hitaammin aika kulkee. Tuo ei ole MITÄÄN verrattuna siihen, millä minun pääni räjäytettiin. Yritin epätoivoisesti olla mahdollisimman hiljaa, estää sitä haurasta äänettömyyttä pirstoitumasta. Kuin vaistoten ironian, huoneeseen törmäsi rysäyksellä yli-intoinen hoitaja, joka kuin tanssien pyöri ympärilläni, aivan kuin olisin seurannut nopeutettua filmiä. - Hyvää-huomenta-te-olettekin-hereillä-mikä-on-vointi? Yritin vastata, mutta ajatusprosessi päässäni liikkui aivan liian hitaasti kyetäkseni reaaliaikaiseen kommunikaatioon. Hän oli jo kirmannut ulos huoneesta, kun sain ensimmäiset sanani ulos. - Mun pää hajoaa... Hiljalleen palasin horrosmaiseen tilaan, tuijotin eteenpäin katon rajaan tuntien melkein mielihyvää siitä, ettei minun tarvinnut ajatella mitään. Aivan täydellinen aivojen vapaapäivä. Päänsärkynikin alkoi tuolloin kadota hiljalleen. Voi kunpa päivä olisikin voinut jatkua niin. Tunsin itseni hieman hämmentyneeksi, mutta rauhallisuuden tunne päti yhä. Se tosin järkkyi nopeasti, sillä seuraava tunti kun kaatoi sen kaiken alas viemäriin. Ja rikkoi sen ikkunan. Taas. Aivan samalla tavalla kuin nopeutetussa filmissä, kimppuuni hyökkäsi psykiatrian tohtori Vartiainen, joka lähes ärsyttävän rauhallisella äänensävyllään yritti varovasti tiedustella, mitä muistin eilisestä. Omaksi hämmästyksekseni en todellakaan muistanut juuri mitään. Jostain kuitenkin palasi mieleen vuosi, se oli Ja kevät oli yhä, sen muistin. Vartiainen katsoi minua hieman vaikealla ilmeellä, korjasi sitten sen nopeasti samaksi mitäänsanomattomaksi ammattimaiseksi tyhjyydeksi, mikä hänellä oli ollut tullessa. - Nyt on 2003.

2 Otin mielestäni ensimmäisen ajatuksen aika hyvin. En uskonut. Mutta mitä vakuuttavammaksi hän alkoi tulla, sitä enemmän minut valtasi se tunne. Aivan kuin niskaani olisi hitaasti valutettu kylmää vettä, joka kasteli paidan ja sai sen liimautumaan jääkylmänä ihoon. Mitä tämä tarkoitti? Kurkussa oli pala, jota ei saanut nieleskelemällä alas. Kuin isku lapiolla päin näköä, iski tajuntaani juuri kerrottu fakta siitä, että olin ollut koomassa vuoden. Yhden vuoden elämästäni. Yritti siinä Vartiainen varovasti udella, mitä mahdoin muistaa pidemmälti menneestä, mutta minä en oikeastaan muistanut mitään. Ei paikkoja, ei olotiloja, ei henkilöitä. Hän kertoi minulle olevansa hyvin huolissaan. Vuosi sitten keväällä olin yrittänyt päättää tämän kaiken, melkein onnistuen. Muistona siitä, saisin nyt kantaa tuosta ajasta tyhjää historiaa päässäni kenties loputtomiin. En tiedä, pitäisikö minun olla huolissani itseni puolesta. Järkeilin tosin nopeasti, etten ollut voinut menettää mitään, mitä en olisi halunnut, sillä päänsärkyä ja huimausta lukuun ottamatta tunsin oloni melko kevyeksi. Lopulta hän poistui paikalta jättäen minulle hieman huojuvan olotilan. Mitä minulle niin pahaa oli koskaan tapahtunut, että olisin päätynyt sellaiseen ratkaisuun? Asia samalla häiritsi ja kiinnosti minua. Mitä tahansa se oli, minä olin pelastunut. Hymyilin. Uni, nyt voit ottaa vallan. 2.. Muut haluavat korjata sirpaleet "Älkää liimatko kokoon sirpaleitani. Sulattakaa ne mieluummin, haluan valaa itseni uudestaan." H ereillä.. kai? Jäin odottelemaan unikuvien häilenemistä hetkeksi - osa niistä katosikin, muutama häiritsevä jäi. Nuokuin jossain unen ja todellisuuden rajalla tuijottaen ulos kevään auringonpaisteeseen. Ja lähes kaikki se haaleni hiljalleen. Vain eilisen muistin edelleen. Maailman aika kävi kaksi sekuntia yhdestä omistani, päätäni särki ja kaikki äänet saivat luonnottomia kaikuja. Kun en hetkeksi keskittynyt todellisuuteen, pääsi joku yllättämään minut. Joku sairaanhoitaja kai löi käteeni puhelimen, ja katsoin häntä hämmentyneenä. Suurilla tummanruskeilla silmillään hän minua siinä katsoi, kuin odottaen, että voisin palata takaisin todellisuuteen vain sormia napsauttamalla. - No vastaa siihen, hän tiuskaisi lopulta. Katsoin luuria hieman hölmönä ja vastasin. - Haloo? - MoitääloMarjamäoonaatellusuaihankauheestimitensävoitmäoontosipahoillani. Syntyi syvä hiljaisuus. - Ihan oikeesti, hitaammin kiitos, oli minun pakko pyytää. Ja hän aloitti alusta, hieman hitaammin. Lähes hysteerinen tytön ääni selitti minulle, kuinka hän ei ollut aikonut ja kuinka hän oli odottanut. Mikään tästä ei sanonut minulle mitään. Lopulta minun oli kysyttävä, kuka hän oli, ja sitten hän löi luurin korvaani. Olotilani ei ollut hellittänyt juurikaan, mutta nyt päässä risteili uusia kysymyksiä. - Sulle on vieras, sanoi kuin tyhjästä ilmestynyt sairaanhoitaja. Tuijotin huoneeseen astunutta naista pitkään. - Äiti? Kävin läpi mielessäni muistoja entisestä ja muistin äidin aina hymyilevänä ja kauniina. Ja

3 nyt hän oli niin vanhentuneen näköinen ja hänellä oli niin surullinen katse. Mistä ihmeen kaukaa muistikuvani oikein olivatkaan? Muistin itseni lapsena ensimmäisellä luokalla koulussa, mutta siitä eteenpäin muistoni alkoivat haalistua, viimeisimmät muistoni päättyivät jonnekin yläasteen alkuun. Kolme vuotta amista puuttuivat kalenteristani. Havahduin ajatuksistani äidin istuuduttua siihen sängylle. Minun oli pakko halata häntä, jokin pakotti minua tekemään sen. Ja se tunne - muutamia sekunteja tunsin olevani turvassa. Maailma luovutti minut toviksi siihen hetkeen, jotta sain olla vapaa siitä kaikesta turvattomuudesta ja epärealistisuuden usvasta. En oikein löytänyt sanoja, toistelin vain useita kertoja "äiti?" ja hän silitti tukkaani. Kesti tunteja, että sain itseni takaisin kasaan. Viikkoja myöhemmin olin ulkona laitoksesta. Menneisyyttäni koskevat muistikuvat olivat yhä mysteeri minulle, sillä en muistanut mitään pahaa menneestä ajasta. Kävin monia keskustelutuokioita Vartiaisen kanssa aiheesta. Hän halusi minun muistavan, mutta kerroin itse haluavani vain unohtaa kaiken. En halunnut tietää, mitä olin joskus tehnyt itselleni, tai miksi. Elin ilmiselvästi kuin toisella kierroksella, enkä todellakaan halunnut enää palata tilanteeseen jossa saattaisin uusia tekoni. Vartiainen oli kuitenkin näyttänyt tehneen päätöksensä ja halusi palauttaa entisestä elämästäni edes osia takaisin. En tiedä, pelkäsinkö jotain turhaa? Joka tapauksessa. Uni: lava on jälleen sinun. 3.. Kuka on viholliseni, kuka on ystäväni? "En minä aave ole. Vain jotain, jonka joskus menetin." A urinko värjäsi koko taivaanrannan kauniin oranssiksi. Olin seurannut sen laskua jo tuntikausia kaikessa hiljaisuudessa. Aiemmin päivällä olin palannut pieneen asuntooni, jota joku ilmiselvästi oli yrittänyt siivota ollessani poissa. Katselin hämmentyneenä CDkokoelmaa, josta en tunnistanut ainuttakaan bändiä. Seinääni koristi suuri Alfred Poetin Korpisoturi-elokuvan juliste. En muista ikinä nähneeni edes koko elokuvaa. Niin, ja sitten Marja. Kaikki tuntuivat tuntevan hänet ja kaikki sanoivat, että me kuuluisimme yhteen. Minä en tiennyt hänestä mitään. Ja vasta nyt, kun sain ajatukseni pois auringonlaskusta, tunsin miten jäätävä tunnelma huoneessa oli. Palasin takaisin hetkeen, jolloin Marja minut tänne johdatti. Jokin hänen käytöksessään vihjasi, ettei hän uskonut minua. Voitko edes kuvitella, miten turhauttavaa on kuunnella, kuinka joku puhuu tapahtumista, joissa sinäkin olet ollut mukana, mutta et muista sellaista koskaan tapahtuneen? Voitko sitten kuvitella sitä, että tämä joku suuttuu sinulle siitä ja vetää "sä et rakasta mua"-kortin esille yrittääkseen korjata muistisi? Mitä siihen voisi sanoa? Emme olleet vaihtaneet sanaakaan tuon jälkeen. Tuntikausiin. Edes osittainen lämpö huoneeseen palasi vasta, kun hän viimein sanaakaan sanomatta lähti. Jäin nojaamaan keittiön pöytään kyynärpäideni varaan mietteissäni. Yö taisi tulla, mennäkin. Nostin hitaasti pääni pöydältä ja tuijotin edessäni olevaa kahvikuppia. Äiti istui nyt toisella puolella pöytää. Olimme hiljaa. Moneen otteeseen hän yritti, aivan kuten Marjakin, muistuttaa minua menneestä. Kyllä, osan muistin, mutta ne olivat vain merkityksettömiä välähdyksiä maisemista. En kertonut niistä äidille, mutta kun Marja palasi, selitin hänelle paikasta, jonka yksi näistä välähdyksistä mieleeni toi. Se oli aivan uskomattoman upea korkea paikka, jossa keskellä järvimaisemaa kohosi kallio,

4 jonka päälle saattoi kiivetä. Siihen paikkaan liittyi äärettömän rauhallinen tunnelma, tila jossa ongelmat ratkaisivat itsensä. - Minä tiedän sen paikan, Marja sanoi. Ja niin ajoimme pitkään, kunnes olimme jossain keskellä metsää. Taas oli jo yö ja kirkas, kaunis tähtitaivas. Astuessamme autosta ulos vedin keuhkoni täyteen sitä kirpeähköä ilmaa, ja se ihana metsän tuoksu sai vienon hymyn huulilleni. Minä muistin tämän paikan nyt. Kiersimme pientä mutkittelevaa polkua siinä hämärässä ylöspäin. Siellä ylhäällä tuuli, mutta tunnelma oli lähes taianomainen. Suuri kirkas täysikuu valaisi paljaan kallion, ja istuimme siinä määrittelemättömän ajan hiljaisuudessa. Käännähdin lopulta häneen päin. - Kiitos. - Mistä? hän kysyi. - Tästä, muistikuvan palauttamisesta. En kuitenkaan vieläkään muistanut häntä. 4.. Käärmekirja "Ei se käärme paratiisia riko, vaan se kirja." A amun valjetessa jälleen tuijotin kattoon uppoutuneena ajatuksiini. Menneisyydestäni ei tuntunut minua etsivän muut kuin äiti ja Marja. Kulkiessani kaupungilla kukaan ei tervehtinyt minua tai tullut kysymään, miten voin. Toisaalta, en olisi edes osannut vastata siihen kysymykseen. Olisin voinut sanoa, että hereillä olemisen ja unen tilat olivat kääntyneet väärin päin; herätessä todellisuus alkoi hiljaisena ja pehmeänä, uni taas tuli säpsähtäen. Mietin ajoittain, mahdoinko kenties olla vieläkin unessa, jossain. Ja kumpi näistä olotiloista oli uni itseasiassa? Myöhemmin Marja palasi jälleen, tuoden minulle kirjan. Selailin sitä rauhattomasti, syvä epävarmuuden tunne jossain syvällä. Se oli päiväkirjani, joka näytti alkaneen pari vuotta ennen tapahtunutta. - Lue se, Marja sanoi. - Oletko sinä lukenut tämän? kysyin. Hän ei vastannut, vaan lähti. Valkoiset kerrostaloasunnon seinät häivyttyivät hiljalleen puupaneloiduiksi rivitalon seiniksi. Äiti istui nyt olohuoneen sohvalla ja katseli minua. Tämän paikan, lapsuudenkotini, muistin. Palatessani tilanteeseen minua alkoi ahdistaa. Äiti oli vain parin askeleen päässä kyynelistä, ja minä tunsin olevani siihen syyllinen. Olotilani oli äärettömän turhautunut, sillä se puuttuva aika ei ollut palannut mieleeni. En edelleenkään muistanut Marjaakaan, joka näytti erityisesti häiritsevän äitiä. Palatessani takaisin kotiin jäin tuijottamaan päiväkirjaani pöydän äärellä. Se näytti olleen monessa mukana, mutta tavallaan minua arastutti edes koskea siihen. Se kun saattoi hyvinkin pitää hallussaan avaimia muistiini. Pelkäsin tämän nyt päällä olleen rauhallisen tunnelman särkymistä suurella helähdyksellä. Se saattoi olla paperimuotoinen Pandoran lipas. Avasin lopulta kannen ja aloin lukea. Vaikka teksti ei enää sopinutkaan olotilaani, se oli tavallaan jotenkin tutun oloista. Samalla lievähkö jännitys alkoi kasvaa sisälläni, sivun vaihtuessa toiseksi välähtelivät omituiset haavoittavan terävät muistot mielessäni, purren suoraan rauhaani. Mutta tämä ei ollut oikea aika eikä paikka lukea. Suuntasin pyöräni kohti kalliopaikkaani. Siellä, avasin kirjan uudelleen ja jatkoin lukemista.

5 Tarina ei ollut minusta kaunis. Se kertoi monista osittain epäreiluista, osittain sadistisista ihmisistä, jotka määrittelivät oman todellisuutensa tuhoamalla toisia. Ja sivu sivulta vihan ja epätoivon tunne alkoi kasvaa minussa. Mietin, miksi ihmeessä he halusivat minun muistavan näitä asioita? Oliko sen aikainen minäni heille niin arvokas, että hengenkin uhalla se täytyi palauttaa? Ajatukseni pysähtyivät kuullessani askeleita. Joku kipusi polun viimeisiä metrejä kallion päälle. - Mie tiesin että oot täällä, Marja sanoi lopulta. Hän pysähtyi vähän matkan päähän nähdessään minun istuvan päiväkirja sylissäni. Hetken siinä seisoi, antaen minulle aikaa koota ajatuksia. Se mitä ajattelin, ei ollut vielä saanut sen harkitsevan minäni hyväksyntää, mutta minun oli pakko toimia. - Voisitko vain kadota mun elämästä? kysyin katsoen häntä suoraan silmiin nyt jo hämärtyvässä illassa. Hän ei sanonut mitään, tunsin vain hetken, että hän oli odottanutkin minun sanovan jotain tällaista. Ja mitään sanomatta hän kääntyi ympäri, mutta vaistosin hänen olotilansa vielä kauan hänen lähdettyäänkin. Ja se päiväkirja. Kaivoin taskustani tulitikut ja sytytin sen tuleen. Minun tehtäväni ei ole seurata väärään suuntaan vieviä vanhoja uria. Tuuli levitteli tuhkaksi muuttuneita sivuja pitkin kalliota. Sinä yönä katsoin ylös kirkkaana loistaneeseen kuuhun ja mietin, miten tämä kaikki sopi maailmankaikkeuden palapeliin. Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan tunsin todella eläväni. Tämän täytyi olla toinen elämistäni.

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio REIPPAAN TYTöN URAPOLKU Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas ettei hänestä tarvinnut huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

KIRJA➍. IB4_Insides_FIN.indd :56:21

KIRJA➍. IB4_Insides_FIN.indd :56:21 KIRJA➍ IB4_Insides_FIN.indd 1 2.6.2014 12:56:21 Lizille ja Morganille, lapsenvahdille ja lapsivahdittavalle A. B. Callumille ja Harrisonille S. B. Twinsy Copyright suomenkielinen painos 2014 Twinsy www.twinsy.fi

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Maaria Lappalainen SATUTETTU

Maaria Lappalainen SATUTETTU Maaria Lappalainen SATUTETTU Satutettu Maaria Lappalainen Kuvat: Maaria Lappalainen Ulkoasu: Lassi Kahilakoski Kustantaja: Mediapinta, 2011 ISBN 978-952-235-404-4 Luovutus Piikit selässä, terävät kuin

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää.

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Papuri.papunet.net Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Riku, pliis, auta mua etsimään niitä. Muuten mun täytyy kävellä kotiin,

Lisätiedot

Pavlovin koira VAINU

Pavlovin koira VAINU Pavlovin koira VAINU Raisa tanssii Mishan kanssa Volodja Iljitsin olohuoneessa, punaisella samettimatolla, kristallikruunun alla. Niillä on päällä Nadjan vanhat pitsialushameet, Raisalla valkoinen, vanha

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

KAIKKIEN AIKOJEN SANKARITARINA

KAIKKIEN AIKOJEN SANKARITARINA KAIKKIEN AIKOJEN SANKARITARINA kuvat: Samuli Råman teksti: Marita Råman 2016 8.12.2016 Animehahmot Samuli Råman; teksti Marita Råman 1 KAIKKIEN AIKOJEN KERTOJA Väinämöinen KAIKKIEN AIKOJEN NAISTENMIES

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Assembly wild-compo demo, 3-5min Käsikirjoitus kesäkuu 2004 / Sampo Pesonen

Assembly wild-compo demo, 3-5min Käsikirjoitus kesäkuu 2004 / Sampo Pesonen POWER ON ssembly wild-compo demo, 3-5min Käsikirjoitus kesäkuu 2004 / Sampo Pesonen POWER ON KOHTUS 1 NÖRTIN HUONE INT ILT Tietokone on jylhänä pöydällä. Nörtti painaa koneen päälle. Kuva jähmettyy KOHTUS

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ

TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: 1. Millainen sää oli uudenvuodenaattona? 2. Miten tyttö oli menettänyt puukenkänsä? 3. Millaiset hiukset tulitikkutytöllä oli?

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Valmennuksen sisältö Mitä stressi on? Mielen ja tunteiden johtaminen Itsensä johtaminen stressin hallinnan työkaluna

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Stacia halusi suuttua Blakelle. Raastaa miehen ihoa ja leikellä tämän miehuuden palasiksi,

Stacia halusi suuttua Blakelle. Raastaa miehen ihoa ja leikellä tämän miehuuden palasiksi, 7 Stacia halusi suuttua Blakelle. Raastaa miehen ihoa ja leikellä tämän miehuuden palasiksi, koska mies muistutti häntä kaikesta siitä, mitä hänellä ei ollut. Mutta... Blakessa oli jotakin, mitä hän ei

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Heräsin, koska kuulin alakerrassa ääniä. puhelimen kelloa ja kello on varttia vaille9. Täänän on ensimmäinen koulupäivä ylä-asteella uudessa

Heräsin, koska kuulin alakerrassa ääniä. puhelimen kelloa ja kello on varttia vaille9. Täänän on ensimmäinen koulupäivä ylä-asteella uudessa EELI POIKA Heräsin, koska kuulin alakerrassa ääniä. Katson puhelimen kelloa ja kello on varttia vaille9. Täänän on ensimmäinen koulupäivä ylä-asteella uudessa koulussa. Minua jännitti,koska minua oli kiusattu

Lisätiedot

DES. Ohjeet: Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto:

DES. Ohjeet: Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto: 1 DES Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto: / 200 Ohjeet: Tässä kyselylomakkeessa on 28 kysymystä kokemuksista, joita Sinulla saattaa ilmetä arkielämässäsi. Me olemme kiinnostuneita siitä, onko Sinulla,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään.

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. , ja Ravintolassa mohammed Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. Ok On hyvä idea, mitä sinä ajattelet? Minä tiedän yhden thai-ravintolan Kemissä, siellä on herkullista ruokaa. Haluatko,

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Lumikki. punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi,

Lumikki. punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi, Lumikki. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi, punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Hänen toivonsa toteutui, ja hän sai tyttären, iholtaan valkoisen kuin lumi,

Lisätiedot

Harjoitus: Moitekäsi ja toivekäsi

Harjoitus: Moitekäsi ja toivekäsi Harjoitus: Moitekäsi ja toivekäsi Ajatelkaa jotakin ihmistä, jolla on jokin paha tapa tai ärsyttävä piirre. Harjoittelette hetken päästä palautteen antamista kahdella tavalla, saatte silloin antaa parillenne

Lisätiedot

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

ELVYTTÄVÄT YMPÄRISTÖT KUNTOUTUMISEN TUKENA

ELVYTTÄVÄT YMPÄRISTÖT KUNTOUTUMISEN TUKENA ELVYTTÄVÄT YMPÄRISTÖT KUNTOUTUMISEN TUKENA Rat Park Experiment (Bruce Alexander) Normaaleista koeoloista poiketen rottapuistossa oli tilaa lähes koko huoneen verran. Häkin sisustus haettiin luonnosta,

Lisätiedot

Mammakavereiden keinot. joilla. pysyt rauhallisena. kiukkukohtauksen yltyessä. infernaaliseksi... (C) KATJA KOSKI, mammakaveri.fi

Mammakavereiden keinot. joilla. pysyt rauhallisena. kiukkukohtauksen yltyessä. infernaaliseksi... (C) KATJA KOSKI, mammakaveri.fi Mammakavereiden keinot joilla pysyt rauhallisena kiukkukohtauksen yltyessä infernaaliseksi... (C) KATJA KOSKI, mammakaveri.fi Sivut 2 Miksi aikuinen ryhtyy huutamaan, kun lapsi saa kiukkukohtauksen? 3

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu Jumalallinen kevätaika on koittanut... Kiiruhda kaiken luomakunnan edessä ylistämään Jumalasi nimeä ja kaiuttamaan hänen kiitostansa, niin että kaikki luodut virvoittuisivat ja uudeksi muuttuisivat. Bahá

Lisätiedot

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014 Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä hanke 2009-2014 Tuon lapsen kanssa on sitten kummallista olla. Toisaalta tuntuu, että syli kuin syli kelpaa, mutta sitten kun tosipaikan tullen yritän ottaa syliin

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA TODELLISUUDEN LUONTEESTA kirjoittanut Mika Oja

PÄIVÄKIRJA TODELLISUUDEN LUONTEESTA kirjoittanut Mika Oja PÄIVÄKIRJA TODELLISUUDEN LUONTEESTA kirjoittanut Mika Oja mioja@mail.student.oulu.fi 19.7.2006 04.09.2006 18:31 En ole koskaan pitänyt päiväkirjaa. Koskaan aiemmin en ole ymmärtänyt sen merkitystä, enkä

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

TALLINNA (OSA 1)

TALLINNA (OSA 1) TALLINNA (OSA 1) 26.-29.5.2016 HOTELLI JA BALETTI SAVOY BOUTIQUE HOTEL VAKIOMESTAMME TALLINNASSA Saavuttuamme Pärnusta luksusbussilla (2 euroa/hlö) kävelimme reilun kilometrin päähän hotelliimme Savoy

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965

Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965 Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965 Mattijuhani Koponen 1965, 2005 1 2 On ahdasta ja sokeat ohjaavat täällä sokeita. On vaikeaa toimia vaikeaa työskennellä. Älä periksi anna, valitse kivisin tie;

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot