Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet"

Transkriptio

1 Jalostustussuositukset ovat tarkasteltavina kahden vuoden tauon jälkeen. Jalostuksellisesti aika on lyhyt, mutta paljon ehtii siinäkin ajassa tapahtua koirarintamalla. On siis hyvä käydä suositukset läpi tulevaisuutta ajatellen. Kennelliiton jalostusstrategiaesitys on menossa syysvaltuuston käsittelyyn. Uudessa strategiassa on paljon hyvää. Se määrittelee koiranjalostuksen tavoitteet kaikille roduille. Yleisesti ottaen tavoitteena on eläinkannan laadun parantaminen. Rotuominaisuuksien lisäksi pitkän tähtäimen tavoitteena tulee olla ennen kaikkea koirien terveyden, toiminnallisuuden ja pitkäikäisyyden vaaliminen. Rotujärjestöjen jalostustoiminnan tulee perustua rodun JTO:ssa ja mahdollisessa PEVISAohjelmassa esitettyihin tavoitteisiin ja keinoihin, joilla mm. pyritään varmistamaan etteivät rodun yleiset sairaudet pääse runsastumaan. Jalostustoimikunnan tehtävä on päivittää JTO:a rotujemme osalta, (tämä päivitys on kohta ajankohtainen). Niin JTO:n kuin jalostussuositustenkin kannalta on tärkeää saada koiristamme ajantasalla olevaa tietoa, jotta voimme seurata rotujemme tilaa ja puuttua mahdollisiin muutoksiin. Tavoitteita varten tarvitaan tiedon keruuta ja siksi mm. terveyskyselyyn vastaaminen on tärkeää. Jalostustoimikunta toivookin vuonna 2010 päivitetyn sähköisen terveyskyselyn nostamista yhdistyksen nettisivuille viipymättä. Samoin rotujemme JTO:n tulisi olla esillä yhdistyksemme sivuilla kaikkien luettavana ja KoiraNetin linkit ajantasalla. Kennelliiton alaisena rotua harrastavana yhdistyksenä meidän tulee seurata jalostussuosituksissamme eli omien rotujemme jalostustavoitteissa pääpiirteittäin kennelliiton yleisiä tavoitteita (ohessa). Myöskin Suomen Seurakoirayhdistyksen alaisena yhdistyksenä huomioimme jalostuksessa SSKY:n keskeiset tavoitteet (ohessa). Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet 1. Perinnöllisen edistymisen saavuttamiseksi jalostukseen käytetyt yksilöt ovat rodun keskitasoa parempia halutuissa ominaisuuksissa. 2. Jalostukseen soveltuva koira on rodunomainen sekä ulkomuodoltaan että käyttäytymiseltään eikä sillä ole arkielämää haittaavia vaivoja tai ominaisuuksia. 3. Jalostukseen käytettävällä koiralla on hyvä hermorakenne ja rodunomainen toimintakyky, jotta sen todennäköisyys periyttää jälkeläisilleen jokapäiväistä elämää hankaloittavia ja hyvinvointia alentavia luonneominaisuuksia, kuten arkuutta, on mahdollisimman pieni. 4. Vakavien koiran hyvinvointiin vaikuttavien vikojen ja sairauksien (aiheuttavat koiralle kipua tai epämukavuutta tai jotka muuten rajoittavat koiran normaalia, lajityypillistä elämää) leviäminen estetään. Tällaisen sairauden kohdalla vain kliinisesti tervettä koiraa voidaan käyttää jalostukseen. 5. Jalostukseen käytetään vain koiria, jotka pystyvät lisääntymään luonnollisesti ja hoitamaan pentujaan. 6. Jalostukseen käytetään mahdollisimman pitkäikäisistä suvuista polveutuvia koiria. Koiran elinikää ei turhaan pitkitetä sen terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. 7. Jalostuksessa turvataan jokaisen rodun perinnöllinen monimuotoisuus. Jalostuksen ohjauksessa pitää mahdollistaa aina, että kaikki kriteerit huomioon ottaen vähintään 50 % rodun kannasta jää jalostuskäyttöön. 8. Kennelliitto tukee ja tuottaa toimintaa, jolla pyritään tiedon lisäämiseen koiran perinnöllisyydestä, terveydestä ja sairauksista. 9. Yhteistyötä eläinlääkäreiden ja alan tutkijoiden kanssa tiivistetään. Myös eläinlääkärit tukevat omalla toiminnallaan jalostusstrategian periaatteita ja tavoitteita. 10. Kennelliitto vaikuttaa PKU:n ja FCI:n kautta kansainväliseen yhteisöön tiedon ja taidon lisäämiseksi koiranjalostuksessa. Kansainvälisessä yhteisössä toimitaan aina niin, että

2 koirien terveys ja hyvinvointi ovat tärkeimpiä päämääriä. SSKY RY:N KOIRAN JALOSTUKSEN KESKEISIÄ TAVOITTEITA 1. Rodun geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen 2. Rodunomaisen ja yhteiskuntakelpoisen luonteen säilyttäminen, käyttöominaisuuksien kehittäminen ja säilyttäminen 3. Koiran elämän ja sen pidon ja käytön kannalta vakavimpien perinnöllisten sairauksien ja vikojen vähentäminen ja niiden leviämisen ehkäiseminen 4. Rotutyypillisen ulkomuodon säilyttäminen ilman turhaa liioittelua Jalostustoiminnassa pitää huomioida erityisesti eläinsuojelulain 8 ja eläinsuojeluasetuksen 24. Jalostustoimikunnan ehdottamat muutokset / lisäykset kursiivilla nykyisten suositusten lomassa. Nämä jalostussuositukset mukailevat Suomen Kennelliiton yleistä jalostusstrategiaa. Suomen Pyreneläiset ry:n jalostussuositukset pyreneittenpaimenkoirille (Alkaen jolloin hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa) Jalostussuositusten tulee täyttyä astutushetkellä. Kasvattajan tulee olla sekä Suomen Kennelliiton että Suomen Pyreneläiset ry:n jäsen ja hänen tulee käyttää kaikissa sopimuksissa Suomen Kennelliiton lomakkeita. Jalostukseen suositellaan käytettäväksi mahdollisimman tyypillisiä, rotumääritelmän mukaisia, terveitä ja hyväluonteisia koiria. Yllä oleva lause ->Jalostukseen suositellaan käytettäväksi terveitä koiria, jotka ovat rotumääritelmän mukaisia luonteeltaan ja ulkonäöltään ilman turhaa liioittelua. 1. Lonkat: Jalostukseen käytettävien pyreneittenpaimenkoirien tulee olla virallisesti lonkkakuvattuja. Jalostukseen käytettävän koiran lonkkatutkimuksen tulos voi olla korkeintaan D. D-lonkkaisen koiran jalostuskäyttöä tulee tarkoin harkita ja toisen osapuolen tulee olla lonkkakuvattu tuloksella A tai B. 1. Lonkat: Jalostukseen käytettävän pyreneittenpaimenkoiran tulee olla virallisesti lonkkakuvattu. Jalostukseen tulee käyttää vain A, B tai C -lonkkaista koiraa. PERUSTELU: Usean geeniparin säätelemien vikojen ja sairauksien kohdalla tulee jalostukseen käyttää tämän ominaisuuden suhteen rodun keskitasoa parempia koiria, jotta perinnöllistä edistymistä tapahtuu. (suora lainaus strategiasta).

3 2. Kyynärät: Jalostukseen käytettävien pyreneittenpaimenkoirien tulee olla virallisesti kyynärtutkittuja. Jalostukseen käytettävän koiran kyynärtutkimuksen tulos saa olla korkeintaan 1/1. Tällöin toisen osapuolen tulee olla kyynäriltään terve. 3. Polvet: Jalostukseen käytettävien pyreneittenpaimenkoirien tulee olla virallisesti polvitutkittuja. Jalostukseen käytettävän koiran polvitutkimuksen tulos saa olla korkeintaan 1/1. Tällöin toisen osapuolen tulee olla polviltaan terve. 4. Silmät: Jalostukseen käytettävien pyreneittenpaimenkoirien tulee olla virallisesti silmäpeilattuja. Silmätarkastus ei saa olla 2 vuotta vanhempi astutushetkellä eikä sen tule osoittaa perinnöllisen sairauden merkkejä. Perinnöllisiksi silmäsairauksiksi luokitellaan katarakta milloin se ei ole todistettavasti seurausta traumasta, PRA, linssiluksaatio, CEA:n colobomaja ablaatioasteet, PHTVL/PHPV asteet 3-6 sekä RD:n asteet 2 ja 3 (GRD ja TRD). Myös autoimmuuniperäinen Keratoconjunctivis Sicca katsotaan jalostuksesta poissulkevaksi viaksi. Koiria, joilla on muu silmälöydös, voidaan käyttää harkiten jalostukseen. Käytettäessä jalostukseen koiraa, jolla on lieväksi määritelty silmäsairaus, tulee toisen osapuolen olla kyseisen vian suhteen silmiltään terve. Kasvattajien suositellaan pentusilmäpeilauttavan pentueensa. 4. Silmät: Jalostukseen käytettävän pyreneittenpaimenkoiran tulee olla virallisesti silmäpeilattu. Silmäpeilaus ei saa olla yhtä vuotta vanhempi astutushetkellä eikä sen tule osoittaa perinnöllisen sairauden merkkejä jälkeen syntyneet, jalostukseen käytettävät koirat tulee olla myös pentupeilauttu ennen 10 viikon ikää. PERUSTELU: Rodullamme esiintyy kataraktaa ja CEA:ta. Perinnöllisen kataraktan ei toivota leviävän rotuumme ja joitakin uusia katarakta tapauksia on ilmennyt myös alle 5-vuotiailla koirilla (Suomessa 2). CEA (CRD/CH) taasen voi hävitä silmän pigmentteihin pentuiän jälkeen, mutta koira on kuitenkin taudin kantaja ja periyttäjä. Pyreneittenpaimenkoiralle ei ole kumpaankaan sairauteen geenitestiä, joten pitääksemme silmät tulevaisuudessakin terveinä on jalostuskoirat tutkittava säännöllisesti.. 5. Ikävaatimukset: Jalostukseen käytettävän pyreneittenpaimenkoiranartun tulee olla vähintään 24 kk ikäinen ja uroksen vähintään 12 kk ikäinen. Nartun tulee olla alle 8-vuotias, pentueiden välin tulee olla vähintään 10 kk ja nartulle hyväksytään enintään 5 pentuetta. 5. Ikävaatimus: Jalostukseen käytettävän koiran suositellaan olevan iältään vähintään 2-vuotias, mielellään tätä vanhempi, jotta sen ja sen sukulaisten ominaisuuksista saadaan mahdollisimman varmaa tietoa jalostusta varten. PERUSTELU: Tämä kohta kuuluu jalostuksen perusvaatimuksiin (suora lainaus strategiasta). Perinnölliset viat ja sairaudet ilmenevät yleensä vasta noin 3-vuotiailla (tai sitäkin vanhemmilla) koirilla, joten on kaikin puolin järkevämpää käyttää henkisesti ja fyysisesti kypsiä koiria jalostukseen. Viralliset terveystutkimukset voi teettää koiran täytettyä 12 kk ja luonnetestiin voi koiran ilmoittaa sen täytettyä 24 kk.

4 6. Sairaudet: Rodussa todetut sairaudet tulee huomioida jalostuksessa siten, että pyritään estämään niiden lisääntyminen. Mahdollisesti perinnöllistä sairautta mm. epilepsia, autoimmuunisairauksia ja sydänsairauksia sairastavia koiria ei tule käyttää jalostukseen. LISÄYS: Jalostukseen käytettävästä pyreneittenpaimenkoirasta tulee täyttää yhdistyksen terveyskysely ennen astutusta (poikkeuksena ulkomaalaiset urokset). PERUSTELU: Rodun terveys on rodun harrastajien yhteinen tavoite! Jotta jalostustoimikunta voi kerätä ja jakaa tietoa kaikkien saataville, on rodun kasvattajien ja harrastajien yhteistyö ensiarvoisen tärkeää! Tulevaisuuden tietokanta on tavoitelta asia, ennen sen valmistumista on tietoa kerättävä kattavasti kyselyjen avulla. Tavoite 1: Perinnöllisen edistymisen saavuttamiseksi jalostukseen käytetyt yksilöt ovat rodun keskitasoa parempia halutuissa ominaisuuksissa. Toimenpiteet: Jotta tavoitteeseen päästään, entistä kattavampaa tiedon keruuta tarvitaan jalostukseen käytettävien yksilöitten ominaisuuksien kartoittamiseksi. Tiedot kerätään rotujärjestöjen ja Kennelliiton tietokantoihin ja ne ovat kaikkien käytettävissä (suora lainaus strategiasta). 7. Läheinen sukusiitos: Pentueen sukusiitosasteen tulee olla alle 6.25 % laskettuna 5:llä sukupolvella. 8. Matador-jalostuksen vastustaminen: Jotta rodun perimä ei kaventuisi liikaa, yhden yksilön jälkeläisten määrä tulisi olla korkeintaan 10 % viimeisten 2 vuoden tai korkeintaan 5 % viimeisten 4 vuoden rekisteröinneistä rodussa. Koiran jalostuskäyttöä tulee harkita tarkoin, mikäli sen jälkeläismäärä on jo ylittänyt tai suunnitellun pentueen jälkeen todennäköisesti ylittäisi yllä mainitut rajat. 9. Näyttelytulokset: Jalostukseen käytettävällä pyreneittenpaimenkoiralla tulee olla vähintään 12 kk iässä saavutettu näyttelytulos, joka on vähintään H (hyvä). Hyväksytty tai ehdoin hyväksytty jalostustarkastus korvaa näyttelytuloksen. Jalostukseen käytettäville pyreneittenpaimenkoirille toivottaisiin suoritettavan jalostustarkastus ja luonnetesti tai luonnekuvaus. Nämä eivät kuitenkaan ole suositusten ehtoina. 9.Rakenne ja luonne: Jalostukseen käytettävän koiran tulee olla ulkomuodoltaan rodunomainen, alkuperäiseen käyttötarkoitukseen soveltuva sekä terverakenteinen. Koiralla tulee olla joko hyväksytty näyttelytulos (H-hyvä) tai jalostustarkastus. Jalostukseen käytettävän koiran tulee olla tasapainoinen ja toimintakykyinen. Jalostukseen ei tule käyttää arkaa, ääniarkaa tai aggressiivista koiraa. Koiralla tulisi olla suoritettuna luonnetesti tai MH-luonnekuvaus. PERUSTELU: (suora lainaus strategiasta, kohdat 2. ja 3.) Jalostukseen soveltuva koira on rodunomainen sekä ulkomuodoltaan että käyttäytymiseltään eikä sillä ole arkielämää haittaavia vaivoja tai ominaisuuksia. Jalostukseen käytettävällä koiralla on hyvä hermorakenne ja rodunomainen toimintakyky, jotta sen todennäköisyys periyttää jälkeläisilleen jokapäiväistä elämää hankaloittavia ja hyvinvointia alentavia luonneominaisuuksia, kuten arkuutta, on mahdollisimman pieni. 10. Kielletyt yhdistelmät: SKL:n kieltämät yhdistelmät ovat merle-merle väriyhdistelmä

5 sekä töpö-töpö (T-Box-mutaatio) häntäyhdistelmät. 11. Hyväksytyt risteytykset: Lyhyt -ja pitkäkarvaisen pyreneittenpaimenkoiran risteytykset ovat sallittuja ilman erillislupaa. 12. Yhdistelmät: Jalostustoimikunta vastaa jalostustiedusteluihin, mutta ei suosittele tai hylkää yhdistelmiä, vaan toimii ohjaavassa ja neuvovassa mielessä yhteistyössä kasvattajien kanssa. 13. Pentuvälitys: Kaikki SKL:n koirarekisteriohjeen perusteella rekisteröintikelpoiset pentueet voi ilmoittaa yhdistyksen pentuvälitykseen. Kasvattaja ilmoittaa yhdistelmän tiedot kirjallisesti tai sähköpostilla jalostustoimikunnalle, pentuvälittäjälle ja webmasterille. Yhdistys julkaisee www-sivuilla myös kasvattajien ilmoittamat suunnitellut ja astutetut yhdistelmät. Pentue on välityksessä kaksi kuukautta, ellei kasvattaja ilmoita jatkosta. Jalostussuositukset täyttävät yhdistelmät saavat maininnan yhdistelmä täyttää jalostussuositukset. Mikäli yhdistelmä ei täytä kaikilta osin jalostussuosituksia, pentueen tiedoissa mainitaan suosituksiin liittyvät puutteet. 14. Yleistä: Jalostustoimikunta toimii ohjaavassa ja neuvovassa mielessä yhteistyössä kasvattajien kanssa. Se haluaa kuitenkin painottaa, että vastuu rodun kehityksestä on niin kasvattajilla kuin urosten omistajilla. Tavoitteena tulee olla laadun parantaminen eikä määrän lisääminen. Suomen Pyreneläiset ry toivoo lämpimästi, että kasvattajat maksaisivat pennunostajiensa ensimmäisen vuoden jäsenmaksun yhdistyksessämme. Jalostussuositukset ovat voimassa kaksi vuotta (vuodet 2010 ja 2011) ja tämän jälkeen 2 vuotta kerrallaan. Kahden vuoden välein tarkastetaan onko rodussa ilmennyt terveydellistä ongelmaa, jonka vuoksi jalostussuosituksia täytyy muuttaa.

Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin

Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin Jalostustussuositukset olivat käsiteltävinä kahden vuoden tauon jälkeen vuosikokouksessa 27.11.11. Yksimielisyyteen päästiin vain silmien

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA VESIKOIRAT RY/ ESPANJANVESIKOIRIEN JALOSTUSTOIMIKUNTA ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA 1) PEVISA-ohjelman tiukennukset SILMÄTARKASTUSLAUSUNTO: astutushetkellä voimassa oleva lausunto,

Lisätiedot

YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA

YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Suomen Kennelliitto ry Finska Kennelklubben rf YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Tavoitteet hyväksytty valtuuston kokouksessa 27.11.2011. Voimassa 1.1.2012 alkaen. Kennelliiton yleinen jalostuksen tavoiteohjelma

Lisätiedot

YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA

YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Suomen Kennelliitto r.y. Finska Kennelklubben r.f. YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Sisällys Taustaa... 3 Tavoitteet... 3 Toimenpideohjelmat... 4 1. Koiranjalostuksen tavoitteet... 4 2. Jalostuksen ohjaus Kennelliitossa

Lisätiedot

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli Johdanto Keeshondien JTO 27-211 211 Mitä jäi käteen? Suomen Keeshond ry Outi Hälli 23.1.211 Sukusiitosprosentti Yksittäisen pentueen kohdalla sukusiitosprosentti ei saisi nousta yli 6,2 Vuoden 27 alusta

Lisätiedot

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE Venäläis-eurooppalaisten laikojen jalostustoimikunta esittää Suomen Laikajärjestö ry:n hallitukselle rodun jalostuksen tavoiteohjelman kohta 4.3.2 (s. 22

Lisätiedot

Mikäli kasvattaja ei täytä pentulistan ehtoja, kasvattajan tulevia pentueita ei enää oteta SRY: n pentulistalle.

Mikäli kasvattaja ei täytä pentulistan ehtoja, kasvattajan tulevia pentueita ei enää oteta SRY: n pentulistalle. ILMOITUS PENTULISTALLE Kasvattaja ilmoittaa pentueen pentulistalle oheisella lomakkeella sekä liittää mahdolliset kopiot todistuksesta lomakkeen liitteeksi. Ilmoitus lähetetään pentuvälittäjälle joko postitse

Lisätiedot

Suomen Leonberginkoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty vuosikokouksessa

Suomen Leonberginkoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty vuosikokouksessa Liite 3 (1) Suomen Leonberginkoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty vuosikokouksessa 29.3.2014 Nämä ohjeet on laadittu yleisesti hyväksyttyjä koiranjalostuksen periaatteita ja Suomen Kennelliiton Finska

Lisätiedot

Jalostusohjesäännön päivitys/muokkaus ehdotukset ((tuplasuluissa punaisella)) poistettavat ja alleviivattuna vihreällä korjaukset

Jalostusohjesäännön päivitys/muokkaus ehdotukset ((tuplasuluissa punaisella)) poistettavat ja alleviivattuna vihreällä korjaukset Jalostusohjesäännön päivitys/muokkaus ehdotukset ((tuplasuluissa punaisella)) poistettavat ja alleviivattuna vihreällä korjaukset Suomen Tanskandoggi Ry:n jalostusohjesääntö Tanskandogin Jalostuksen Tavoiteohjelma

Lisätiedot

VÄRIT Jalostuskoiraa tulee aina tarkastella kokonaisuutena. Väri on vain yksi osatekijä koirassa. Rotumääritelmässä on määritelty saksanpystykorvien

VÄRIT Jalostuskoiraa tulee aina tarkastella kokonaisuutena. Väri on vain yksi osatekijä koirassa. Rotumääritelmässä on määritelty saksanpystykorvien JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ, KLEINSPITZ JA POMERANIAN Koiranjalostuksen keskeisiä tavoitteita ovat: - rodun geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen - rodunomaisen ja yhteiskuntakelpoisen luonteen säilyttäminen

Lisätiedot

JALOSTUSOHJE

JALOSTUSOHJE JALOSTUSOHJE 1.8.2014 31.7.2015 Yleistä Nartunomistajan tulee ottaa yhteyttä jalostustoimikuntaan hyvissä ajoin ennen suunniteltua astutusta (suositus 2kk ennen astutusta) ja esittää suunnittelemansa yhdistelmät

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Ohje on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA

YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Suomen Kennelliitto ry Finska Kennelklubben rf YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Kennelliiton yleinen jalostusstrategia hyväksytty valtuuston kokouksessa 27.5.2012 ja päivitetty valtuuston kokouksessa xx.xx.xxxx.

Lisätiedot

Esitys Yorkshirenterrieri ry:n kevätkokoukseen

Esitys Yorkshirenterrieri ry:n kevätkokoukseen Esitys Yorkshirenterrieri ry:n kevätkokoukseen Me allekirjoittaneet Yorkshirenterrieri ry:n jäsenet esitämme rotuyhdistyksen kevätkokouksessa käsiteltäväksi rodun liittämisen PEVISA-ohjelmaan (perinnöllisten

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava

Lisätiedot

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014 Jalostusneuvonta. Terveystiedon sekä näyttelytulosten kerääminen ja jakaminen. Jalostustoimikunnalle ei ole tullut suoria jalostustiedusteluja (ns. urostiedusteluja) vuoden 2014 aikana yhtään. Konsultaatiota

Lisätiedot

TERVEYSRISKILASKURI v. 2014

TERVEYSRISKILASKURI v. 2014 TERVEYSRISKILASKURI v. 2014 Perinnölliset sairaudet Hannes Lohi: Koirilla esiintyy heti ihmisen jälkeen lajeista eniten erilaisia perinnöllisiä sairauksia. Yli 400 erilaista perinnöllistä sairautta on

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA 1. Miksi ehdotuksesta tehdään päätös nyt, kun asiat jäivät rotupalaverissa kesken? Rotupalaverissa ehdittiin käsittelemään ehdotukseen liittyvä kohta

Lisätiedot

PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys

PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys Suomen Mäyräkoiraliiton hallitus esittää vuoden 2014 loppuun voimassa olevan PEVISA

Lisätiedot

Pentuvälityslistojen tilannepäivitys Lähettäjä Jennimaria Holopainen :58

Pentuvälityslistojen tilannepäivitys Lähettäjä Jennimaria Holopainen :58 Pentuvälityslistojen tilannepäivitys Lähettäjä Jennimaria Holopainen - 16.12.13 15:58 Hei kaikki ystävät hyvät, kasvattajat ja harrastajat. Aloitan nyt saatteella, eli JTK ei yksin ole tehnyt, eikä ole

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity vähintään 250 koiraa. Hyväksytty SKL-FKK ry:n hallituksessa

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

SUOMENPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE

SUOMENPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Suomenpystykorvan Rotujaoston ohjesäännön liite 1 SUOMENPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Yleistä Jaoston puheenjohtajan tulee luottamustoimessaan johtaa jaoston toimintaa 16.8.2014 SPJ:n hallituksen

Lisätiedot

Rodun XX rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma

Rodun XX rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity vähintään 250 koiraa. Hyväksytty SKL-FKK ry:n hallituksessa

Lisätiedot

Uroksen jalostuskäyttö

Uroksen jalostuskäyttö Uroksen jalostuskäyttö Sisällysluettelo päivitetty 7.6.2014/J.Fors YLEISTÄ... 3 REKISTERÖINTIEHDOT... 3 SSSK RY:N JALOSTUSTOIMIKUNTA... 4 JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA (JTO)... 4 PEVISA... 5 YLEISTÄ... 5

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE Ohje on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity vähintään 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava

Lisätiedot

Siitoskoiran valinta. Katariina Mäki 2010

Siitoskoiran valinta. Katariina Mäki 2010 Siitoskoiran valinta Katariina Mäki 2010 Siitoskoiran valintaan vaikuttavat monet asiat. On mietittävä mitkä ovat ensisijaiset jalostustavoitteet, mistä saadaan tarpeeksi tietoa koirista ja mitkä ovat

Lisätiedot

KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta

KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta Kolmivuotiskyselyn tarkoituksena on kerätä tietoa rodusta, sen terveydestä ja elinvoimaisuudesta. Kysely toimitetaan vuosittain kolme vuotta

Lisätiedot

Epilepsian vastustaminen

Epilepsian vastustaminen Epilepsian vastustaminen Suomenpystykorvilla 1 Suomen Pystykorvajärjestö 3:n rodun rotujärjestö Suomenpystykorva Karjalankarhukoira Pohjanpystykorva Jokaisella rodulla oma rotujaosto ja jalostusryhmä Noin

Lisätiedot

SUOMEN MÄYRÄKOIRALIITTO RY - FINSKA TAXKLUBBEN RY JALOSTUSPAKETTI

SUOMEN MÄYRÄKOIRALIITTO RY - FINSKA TAXKLUBBEN RY JALOSTUSPAKETTI SUOMEN MÄYRÄKOIRALIITTO RY - FINSKA TAXKLUBBEN RY JALOSTUSPAKETTI Tämä infopaketti sisältää seuraavaa: Neuvoja aloittelevalle kasvattajalle Jalostusneuvonnan perusohje Jalostustiedustelulomake Hyväksymis-

Lisätiedot

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje 1. Velvoitteet Ottaessaan vastaan SAJ - FSK:n jalostusneuvojan tehtävät asianomainen sitoutuu noudattamaan rotujärjestön jalostustoimikunnan johtosääntöä

Lisätiedot

J A L O S T U S L O M A K E A.

J A L O S T U S L O M A K E A. J A L O S T U S L O M A K E A. RASTI HALUAMASI VAIHTOEHTO! JALOSTUSTIEDUSTELU Mikäli etsit nartullesi sopivaa urosta. Jalostustoimikunnan esittämää urosta käyttämällä sinun ei tarvitse enää täyttää jalostusilmoitusta

Lisätiedot

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta 11.4.2013

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta 11.4.2013 Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskyselyn vastausten tarkastelu Shetlanninlammaskoirien terveyskyselyn tarkoituksena on kartoittaa rodun terveystilannetta. Terveyskyselylomake on Shetlanninlammaskoirat

Lisätiedot

Hyvä Schipperken omistaja!

Hyvä Schipperken omistaja! Suomen Schipperke Kerho ry:n 18.11.2012 1(6) Hyvä Schipperken omistaja! Suomen Schipperkekerho ry suorittaa kartoitusta rodun yleisestä terveystilanteesta. Saadaksemme mahdollisimman kattavan ja totuudenmukaisen

Lisätiedot

Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika?

Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika? 1 / 8 Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika? Katariina Mäki Ensimmäinen koirien lonkkanivelen kasvuhäiriön, lonkkavian, vähentämiseksi tarkoitettu vastustamisohjelma on ollut Suomessa

Lisätiedot

POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE

POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Pohjanpystykorvan Rotujaoston ohjesäännön liite 1 POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Yleistä Jaoston puheenjohtajan tulee luottamustoimessaan johtaa jaoston toimintaa 16.8.2014 SPJ:n hallituksen

Lisätiedot

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET PIHAKOIRAT RY YHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS 21.03.2015

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET PIHAKOIRAT RY YHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS 21.03.2015 Aika: Lauantai 21.03.2015 12.12 13.58 Paikka: Sellon kirjaston Akseli-sali Leppävaarankatu 9, 02600 Espoo Läsnä 31 ja valtakirjalla edustettuna 21 jäsentä, yhteensä 52 jäsentä. (Tästä pöytäkirjasta on

Lisätiedot

TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä:

TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä: 1/6 Yksi Suomen Puolanvinttikoirat ry:n tehtävistä on kartoittaa puolanvinttikoirien terveystilannetta Suomessa. Vaikka koirasi olisi ollut aina terve tai se olisi jo kuollut, tiedot ovat kuitenkin erittäin

Lisätiedot

KOIRANKASVATUS TÄNÄÄN - KENNELLIITON KURSSIN SATOA 3. (Referaatti Saila Kippo)

KOIRANKASVATUS TÄNÄÄN - KENNELLIITON KURSSIN SATOA 3. (Referaatti Saila Kippo) 1/5 KOIRANKASVATUS TÄNÄÄN - KENNELLIITON KURSSIN SATOA 3. (Referaatti Saila Kippo) Koiranjalostuksen työkalut jalostusagronomi ja Kennelliiton jalostusasiantuntija Katariina Mäki Katariina Mäki piti kaksi

Lisätiedot

Tiedonjyväsiä cavalierien geenitestauksista imuroituna maailmalta

Tiedonjyväsiä cavalierien geenitestauksista imuroituna maailmalta Tiedonjyväsiä cavalierien geenitestauksista imuroituna maailmalta Genetiikan tutkijat Englannin Kennel Clubin ja AHT:n kanssa yhteistyössä ovat laatineet seuraavanlaisen artikkelin Episodic Fallingista

Lisätiedot

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 Hyvä Greyhoundin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 2002 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa?

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa? Kasvattajapäivät 201 Rodun tilanne tulevaisuudessa? SPJ-FSK 17.5.201 Thommy Svevar 17.05.201 Thommy Svevar Suomen Pystykorvajärjestö Finska Spetsklubben r.y. Nykytilanne - analyysi Tilastot osoittavat,

Lisätiedot

KEESHOND TERVEYSKYSELY

KEESHOND TERVEYSKYSELY KEESHOND TERVEYSKYSELY Vuosi 2008 Hyvä kessun omistaja, Ole hyvä ja täytä etusivulle kysytyt koiran, kasvattajan ja omistajan tiedot. Rastita toiselle sivulle tiedot koiran virallisista tutkimustuloksista.

Lisätiedot

Hakuohje -Näin haet tietoja NF-kannasta

Hakuohje -Näin haet tietoja NF-kannasta Hakuohje -Näin haet tietoja NF-kannasta Sisällysluettelo Yleistä... 2 Perustiedot... 3 Haku nimien ja rekisterinumeron perusteella... 3 Syntymävuosi... 3 Sukupuoli, väri ja alkuperä... 4 Terveys... 4 Luusto

Lisätiedot

============================================================================

============================================================================ Mielipiteitä kriteereistä ja infoista Lähettäjä Jennimaria Holopainen - 24.07.13 10:51 Hei, Jalostustoimikunta pyytää nyt mielipiteitä kasvattajilta ja harrastajilta, kuinka voisimme saada vielä enemmän

Lisätiedot

Suomen kiinanharjakoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNNÖT

Suomen kiinanharjakoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNNÖT Suomen kiinanharjakoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNNÖT SISÄLLYS 1 JALOSTUSTOIMIKUNTA... 2 1.1 Toimikunnan tarkoitus... 2 1.2 Jäsenet... 2 1.3 Jäsenten edellytykset... 2 1.4 Jalostustoimikunnan tehtävät... 2 1.5

Lisätiedot

Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu kyynärnivellausunto, lonkkakuvauslausunto ja voimassa oleva silmätarkastuslausunto.

Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu kyynärnivellausunto, lonkkakuvauslausunto ja voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Suomen Amerikanstaffordshirenterrieriyhdistys ry:n hallituksen ehdotus EHDOTUS A Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu kyynärnivellausunto, lonkkakuvauslausunto ja voimassa oleva silmätarkastuslausunto.

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Suomen Kennelliitto ry. 27.5.2014 2(7) Pikaperehdytys kasvattajalle Sisältö: Omakoira-palvelusta tärkeä työkalu kasvattajalle...

Lisätiedot

JTO - ehdotus. Kerry- ja vehnäterrierikerho ry. Jalostustoimikunta 16.10.2005

JTO - ehdotus. Kerry- ja vehnäterrierikerho ry. Jalostustoimikunta 16.10.2005 JTO - ehdotus Kerry- ja vehnäterrierikerho ry Jalostustoimikunta 16.10.2005 JTO ohjeiden taustatiedot jalostus- ja terveystilanne kartoitettu kasvattajakysely (-05): 7 kerry-, 19 vehnäkasv. terveyskysely

Lisätiedot

Jalostuksen tavoiteohjelma AUSTRALIANKELPIE

Jalostuksen tavoiteohjelma AUSTRALIANKELPIE Jalostuksen tavoiteohjelma AUSTRALIANKELPIE Hyväksytty rotujärjestön yleiskokouksessa 19.04.2015 SKL:n jalostustieteellinen toimikunta hyväksynyt 16.6.2015 Eeva Ylinen, Linda Merk, Henna Porali, Kaisa

Lisätiedot

Suomen Kiinanharjakoirat Ry Jalostustoimikunta. Jalostusohjesäännöt SISÄLLYS. Jalostusohjesäännöt 1/14. 1. Jalostustoimikunta

Suomen Kiinanharjakoirat Ry Jalostustoimikunta. Jalostusohjesäännöt SISÄLLYS. Jalostusohjesäännöt 1/14. 1. Jalostustoimikunta Jalostusohjesäännöt Jalostusohjesäännöt astuvat voimaan 07.04.2014. SISÄLLYS 1. 1.1 Toimikunnan tarkoitus 1.2 Jäsenet 1.3 Jäsenten edellytykset 1.4 Toimikunnan tehtävät 1.5 Kokoukset ja pöytäkirjat 2.

Lisätiedot

Me allekirjoittaneet esitämme, että ranskanbulldoggi-rodulle anotaan PEVISA-ohjelmaa. Esityksemme rodun PEVISA-ohjelmaksi on seuraava:

Me allekirjoittaneet esitämme, että ranskanbulldoggi-rodulle anotaan PEVISA-ohjelmaa. Esityksemme rodun PEVISA-ohjelmaksi on seuraava: Tampereella 20.9.2014 ESITYS PEVISA-OHJELMAKSI Me allekirjoittaneet esitämme, että ranskanbulldoggi-rodulle anotaan PEVISA-ohjelmaa. Esityksemme rodun PEVISA-ohjelmaksi on seuraava: Pentueen vanhemmilla

Lisätiedot

Terveyskysely. Hei estrelanvuoristokoiran omistaja!

Terveyskysely. Hei estrelanvuoristokoiran omistaja! Terveyskysely Hei estrelanvuoristokoiran omistaja! Jokaisen estrelan omistajan panosta kaivataan kartoittamaan tämän hetkistä estrelanvuoristokoirien terveystilannetta. Kaikkien tiedot ovat yhtä arvokkaita

Lisätiedot

KARJALANKARHUKOIRAN ROTUJAOSTON OHJESÄÄNNÖN LIITTEET, hallitus

KARJALANKARHUKOIRAN ROTUJAOSTON OHJESÄÄNNÖN LIITTEET, hallitus Karjalankarhukoiran Rotujaoston ohjesäännön liite 1 JALOSTUS JA PENTUNEUVONTA Jalostus Jalostuksen ohjauksesta karjalankarhukoirilla vastaa jalostusryhmä. Jalostusryhmän jäsenillä täytyy olla riittävästi

Lisätiedot

SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY LIITE 3 TOIMINTASUUNNITELMAT, TALOUSARVIOT SEKÄ JÄSENMAKSUT 2014 HALLITUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 - Toimitetaan Snautseri-Pinseri-lehteä yhdessä Suomen Affenpinserit ry:n,

Lisätiedot

SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY

SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY 1 (5) SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS AIKA 17.3.2013 klo 13.25 16.35 PAIKKA LÄSNÄ Työhuone Tuulensuu, Tuulensuuntie 10, 37800 Toijala Kati Hämäläinen Päivi Järvelä Anna

Lisätiedot

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille Tulosta lomake, täytä se ja postita 20.4.2016 mennessä osoitteeseen Riikka Aho, Pölkkyinniementie 23 A, 58900 RANTASALMI Kyselykaavake

Lisätiedot

NCL australiankarjakoirilla

NCL australiankarjakoirilla NCL australiankarjakoirilla Yleistä NCL-ryhmään kuuluvat sairaudet ovat kuolemaan johtavia, yleensä resessiivisesti periytyviä sairauksia. Niissä mutaatiosta johtuva geenivirhe aiheuttaa sen, että hermosoluihin

Lisätiedot

Suomeen voidaan rekisteröidä koira, jonka omistajalla tai kasvattajalla on vakituinen asuinpaikka Suomessa.

Suomeen voidaan rekisteröidä koira, jonka omistajalla tai kasvattajalla on vakituinen asuinpaikka Suomessa. Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry JALOSTUKSEN POIKKEUSLUPAOHJEISTUS YLEISTÄ REKISTERÖINNEISTÄ Kennelliiton koirarekisteriohje (voimassa 01.01.2013 alkaen). Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben r.y.

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Yleistä Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain Vuoden Kettuterrieri-, Vuoden Metsästyskettuterrieri-, Vuoden Näyttelykettuterrieri- (erikseen

Lisätiedot

Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua

Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua Katariina Mäki 17.2.2009 Suomen Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan lisättiin alkuvuodesta mukaan 11 uutta rotua: bordercollie, bullmastiffi, chow chow,

Lisätiedot

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen sun.sihteeri@gmail.com tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as 6 01660 Vantaa

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen sun.sihteeri@gmail.com tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as 6 01660 Vantaa SUN ry:n yksi tehtävistä on kartoittaa unkarinvinttikoirien terveystilannetta Suomessa. Vaikka koirasi olisi ollut aina terve tai se olisi jo kuollut, tiedot ovat kuitenkin erittäin tärkeitä ja tervetulleita.

Lisätiedot

Todettiin, että läsnä oli 26 henkeä ja heillä oli käytössään 22 henkilöääntä ja 54 yhdistysääntä, yhteensä 76 ääntä.

Todettiin, että läsnä oli 26 henkeä ja heillä oli käytössään 22 henkilöääntä ja 54 yhdistysääntä, yhteensä 76 ääntä. PÖYTÄKIRJA (1/5) SUOMEN KÄÄPIÖKOIRAT RY VUOSIKOKOUS 2017 AIKA: KESKIVIIKKO KLO 18.10 19.29 PAIKKA: BEST WESTERN PLUS HOTEL HAAGA, NUIJAMIESTENTIE 10, HELSINKI PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen

Lisätiedot

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Yleistä Pentuepalautteiden avulla kerätään tietoa shetlanninlammaskoirien lisääntymisterveydestä. Tietoa käytetään mm.

Lisätiedot

Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille

Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille 1 / 5 Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille Katariina Mäki Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry on kartoittanut berninpaimenkoirien kuolinsyitä ja -ikiä vuodesta 1995 alkaen. Aineistoa on kertynyt,

Lisätiedot

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE Parsonrussellinterrierit ry / Jalostustoimikunta KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE Kysely on syytä palauttaa allekirjoituksella varustettuna, sillä vastanneiden nimet julkaistaan Parsonlehdessä.

Lisätiedot

Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi:

Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi: Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi: Vastaajan yhteystiedot: Koiran nimi ja rek. numero: Koiran isän nimi: Koiran emän nimi: 1. Yleiset

Lisätiedot

Jackrussellinterrieri FCI numero 345 rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma 2013-2017

Jackrussellinterrieri FCI numero 345 rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma 2013-2017 Jackrussellinterrieri FCI numero 345 rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma 2013-2017 Hyväksytty rotua harrastavan yhdistyksen yleiskokouksessa 17.9.2011 Hyväksytty rotujärjestön yleiskokouksessa 26.4.2012

Lisätiedot

SUOMALAISEN RATSUPONIN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ

SUOMALAISEN RATSUPONIN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ Suomen Hippos ry Evira vahvistanut 11.08.2015 SUOMALAISEN RATSUPONIN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ 1. Suomalainen ratsuponi (SRP) Suomalainen ratsuponi on SRP kantakirjaan ensirekisteröity ratsuponi, joka polveutuu

Lisätiedot

Kerrynterrierin jalostuksen tavoiteohjelma

Kerrynterrierin jalostuksen tavoiteohjelma Kerrynterrierin jalostuksen tavoiteohjelma Hyväksytty Kerry- ja vehnäterrierikerho ry:n vuosikokouksessa 26.2.2006. Voimaantuloaika 1.1.2007. Sisällys 1 YHTEENVETO...2 2. KERRYNTERRIERIN TAUSTA...4 2.1.

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus)

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus) KKK-HHS / Pointterijaos Koiran nimi Terveystiedustelu 1 Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli Uros 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Narttu Väri Onko koirasi ääniherkkä (esim. ilotulitus,

Lisätiedot

Sakanpaimenkoiran rakenneja ominaisuusarviointi

Sakanpaimenkoiran rakenneja ominaisuusarviointi Saksanpaimenkoiraliiton kasvattajapäivät 19-20.01.2008 Lahdessa Keijo Kodis Sakanpaimenkoiran rakenneja ominaisuusarviointi Talentsichtung Valintaperusteet. Molekyyligenetiikka DNA Genotyyppi Sukulaiset

Lisätiedot

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus) 1 Koiran nimi Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Uros Narttu Väri Onko koirasi Koirasi suhtautuminen ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka

Lisätiedot

Suomen Kennelliiton lausuntopyyntö Kennelliiton yleisestä jalostusstrategiasta

Suomen Kennelliiton lausuntopyyntö Kennelliiton yleisestä jalostusstrategiasta Suomen Keeshond ry 06.04.2010 Yhteyshenkilö Outi Hälli Rantatie 13 M 13300 Hämeenlinna outi.halli@helsinki.fi 0400-803312 Suomen Kennelliitto ry Hanna Bragge Kamreerintie 8 02770 Espoo hanna.bragge@kennelliitto.fi

Lisätiedot

Terveyskysely 2009 yhteenveto

Terveyskysely 2009 yhteenveto Terveyskysely 2009 yhteenveto Kyselyyn osallistui yhteensä 36 cirnecoa (syntymävuodet 1996-2009) 20,7 % Suomessa rekisteröidyistä cirnecoista (174) 33 % elossa olevista vuosina 1997-2009 syntyneistä cirnecoista

Lisätiedot

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY Taustatiedot Sukupuoli uros narttu Ikä Jos koira on jo kuollut, ikä ja kuolinsyy (jos tiedossa) Säkäkorkeus (cm) Paino (kg) Terveys Millainen on koirasi yleinen

Lisätiedot

1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot:

1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot: Skotlanninterrierikerhon terveyskysely 2015 1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot: 2. PAINO Koiran paino (kg): 3. TERVEYDENTILA

Lisätiedot

KORATKISSOJEN TERVEYSKYSELY

KORATKISSOJEN TERVEYSKYSELY KORATKISSOJEN TERVEYSKYSELY Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa suomalaisten koratkissojen terveystilannetta mahdollisimman laajasti. Täytäthän jokaisesta kissastasi oman lomakkeen! Lomakkeen voit

Lisätiedot

MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön)

MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön) MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki 24.03.2011 SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön) Käsittelen ja tarkastelen tässä kirjoituksessani jalostustoimikunnan

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Katariina ja Jarno Nummela KOIRAN NIMI Naavan Senna FI28276/09 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014 SIHTEERIT

Lisätiedot

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistys jakaa vuosittain kiertopalkinnon Vuoden voitokkaimmalle bulldoggille, veteraanille, pennulle ja kasvattajalle

Lisätiedot

Sukulaisuussuhteesta sukusiitokseen

Sukulaisuussuhteesta sukusiitokseen Sukulaisuussuhteesta sukusiitokseen MMM, tutkija Katariina Mäki Kotieläintieteen laitos/kotieläinten jalostustiede Helsingin yliopisto Rotumääritelmät kuvaavat tarkasti, millainen jalostukseen käytetyn

Lisätiedot

Havannalaiset ry:n terveyskysely

Havannalaiset ry:n terveyskysely Havannalaiset ry:n terveyskysely Jalostustoimikunta kartoittaa terveyskyselyn avulla havannankoirien terveystilannetta Suomessa. Kyselyn avulla kerätään tietoa erityisesti sellaisista sairauksista ja vioista,

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

SITOUMUSKASVATTAJASYSTEEMI Lähettäjä hepen - 09.12.04 08:05

SITOUMUSKASVATTAJASYSTEEMI Lähettäjä hepen - 09.12.04 08:05 SITOUMUSKASVATTAJASYSTEEMI Lähettäjä hepen - 09.12.04 08:05 Lähetin alla olevan kirjeen ALMA ry:n hallitukselle, jonka piti käsitellä se lokakuun kokouksessa. Hallitus ei ole vastannut kirjeeseen, muuta

Lisätiedot

Tuomarikoulutus tiibetinmastiffit

Tuomarikoulutus tiibetinmastiffit Tuomarikoulutus tiibetinmastiffit Kuvamateriaali Paula Kangassalon arkistot ja Marja Talvitien Elena Suomelan sekä yhdistyksen arkistot Materiaalin tarkoitus on kertoa tärkeitä yksityiskohtia ja rodun

Lisätiedot

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti:

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti: KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien jalostuksen ohjaus. Yhdistys järjestää

Lisätiedot

Amerikancockerspanieleiden jalostuksen tavoiteohjelma.

Amerikancockerspanieleiden jalostuksen tavoiteohjelma. 1 Amerikancockerspanieleiden jalostuksen tavoiteohjelma. Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 31.3.2007. Hyväksytty Suomen Kennelliitossa 22.8.2007. Päivitys hyväksytty SKL:ssa 7.12.2011. 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

ENGLANNINSETTEREIDEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA 2016 2020

ENGLANNINSETTEREIDEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA 2016 2020 ENGLANNINSETTEREIDEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA 2016 2020 Kanakoirakerho Hönshundssektionen ry Englanninsettereiden jaostoimikunta Hyväksytty rotua harrastavan yhdistyksen yleiskokouksessa [pp.kk.vuosi]

Lisätiedot

Jalostuksen tavoiteohjelma 2016-2020 Suursnautseri

Jalostuksen tavoiteohjelma 2016-2020 Suursnautseri Jalostuksen tavoiteohjelma 6- Suursnautseri Hyväksytty rotujärjestön yleiskokouksessa 7.3.5 SKL:n jalostustieteellinen toimikunta hyväksynyt [pp.kk.vuosi] Sisällys. YHTEENVETO... 3. RODUN TAUSTA... 4 3.

Lisätiedot

WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005

WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005 WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005 Hyvä whippetin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 1985 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

OHJE SYDÄNSAIRAUKSIEN VASTUSTAMISESTA

OHJE SYDÄNSAIRAUKSIEN VASTUSTAMISESTA OHJE SYDÄNSAIRAUKSIEN VASTUSTAMISESTA Kennelliiton hallituksen 21.11.2014 hyväksymä, voimaan 1.6.2015. Tämä ohje täydentää Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamissääntöä (valtuusto 30.11.2008)

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Kimmo Pljo KOIRAN NIMI Nirppu PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi SYNTYMÄAIKA

Lisätiedot

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA Kaikki koiran perimät geenit sisältyvät 39 erilliseen kromosomipariin. Geenejä arvellaan

Lisätiedot

Jalostuksen tavoiteohjelma 2016-2020 Suursnautseri

Jalostuksen tavoiteohjelma 2016-2020 Suursnautseri Jalostuksen tavoiteohjelma 6- Suursnautseri Hyväksytty rotujärjestön yleiskokouksessa 7.3.5 SKL:n jalostustieteellinen toimikunta hyväksynyt [6.6.5] Sisällys. YHTEENVETO... 3. RODUN TAUSTA... 4 3. JÄRJESTÖORGANISAATIO

Lisätiedot