Turun kaupunkitutkimusohjelma. Kunnallistieteen päivät Turussa Tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila Turun yliopisto & Turun kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turun kaupunkitutkimusohjelma. Kunnallistieteen päivät Turussa 10.10.2013 Tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila Turun yliopisto & Turun kaupunki"

Transkriptio

1 Turun kaupunkitutkimusohjelma Kunnallistieteen päivät Turussa Tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila Turun yliopisto & Turun kaupunki

2 Turun kaupunkitutkimusohjelma Turun kaupungin, Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen tutkimusohjelma, jossa tehdään kaupunkikehitystä koskevaa monitieteistä akateemista tutkimusta. Ohjelman tavoitteena on tarjota työkaluja kaupungin päätöksentekoon ja kehittää yliopistojen ja kaupunginjohdon välistä tiedonvaihtoa. Tutkimusohjelma on kansainvälisesti uraauurtavaa yhteistyötä. Sen antia käytetään hyväksi akateemisen maailman lisäksi kaupungin päätöksenteossa. Yliopistotutkimuksesta näkökulmia, ideoita ja neuvonantoa (policy advice) kaupungin johtamiseen ja päinvastoin. 1. ohjelmakausi , jatkettu vuoteen ohjelmakausi suunniteltu alkavaksi 2014 Päivitys Turun valmisteilla olevan kaupunkistrategian ja yliopistojen strategisten tavoitteiden mukaisesti ajankohtainen

3 NELJÄ TUTKIMUSTEEMAA Koska tavoitteena on kaupungin elinvoiman lisääminen, tutkimuksen pitää haastaa Turku

4 Kaupunkitutkimusohjelman toteuttamisen kaksi tasoa 1. Tutkimusyhteistyö Tutkimus- ja kehittämishankkeet Keskeistä: projektien suunnittelu niin, että täyttävät molempien tarpeita Tutkimusjohtaja tulkkina erilaisten tiedonintressien välillä 2. Vuorovaikutuksen lisääminen Akkumulatiivinen tieto ja näkemyksellisyys paremmin käyttöön Tiedeviestintä : tutkimustulokset soveltavaan käyttöön tarkoituksenmukaisessa muodossa Sähköinen julkaisusarja Tutkimuskatsauksia: Seminaarit ja asiantuntijakuulemiset Tutkimusyhteistyö osana Turun kaupungin kehitystoimintaa

5 Tutkimushankkeiden rahoittaminen A. Suuret tutkimushankkeet ulkoisella rahoituksella Uuden tiedon luominen Perinteinen tutkimusrahoitus (Suomen Akatemia, Tekes, EU:n puiteohjelmat jne.) Aluekehitysrahoitus (EU:n rakennerahastot, kansalliset ohjelmat) Kaupunki voi osarahoittaa hyödylliseksi katsomiaan hankkeita B. Pienemmät täsmätutkimukset kaupungin tarpeeseen Akkumulatiivinen tietämys käyttöön Täsmätutkimukset tärkeiksi koetuista aiheista. Tilaustutkimusta, jossa kuitenkin huolehditaan akateemisesta otteesta C. Ohjelman oma tutkijastipendien haku Uuden tiedon luominen Tutkimusohjelman oma apurahahaku väitöskirjaa tekeville tai jo väitelleille tutkijoille, 2011 ja 2013 (paraikaa käynnissä) Akateeminen ja sovellettava kiinnostavuus

6 TUTKIMUSKATSAUKSET 2013 (9.10. MENNESSÄ) 8/2013 Kehyskuntiin muuttaneiden asumispreferenssit ja asuinpaikan valintaan vaikuttaneet tekijät Turun kaupunkiseudulla (Antti Vasanen) 7/2013 Kotona Turussa ja Suomessa? Kurdinuorten neuvottelua kuulumisesta ja identiteeteistä (Mari Toivanen) 6a/2013 Mobiiliosallistuminen: uudet kaupunkien suunnitteluun osallistavat sovellukset (Titiana Ertiö) 6b/2013 M-participation: the emergence of participatory planning applications (Titiana Ertiö) 5/2013 Vyöhykkeet visioissa ja käytännöissä: näkökulmia suomalaisiin kehittämisvyöhykkeisiin (Helka Kalliomäki) 4a/2013 Poliittinen osallistuminen ja kuntaliitoksen mahdollisuus Turun seudulla (Krister Lundell) 4b/2013 Political participation in a potential municipal merger in the Turku Region (Krister Lundell) 3/2013 Asumisvalinnat ja kestävä kaupunki (Tanja Ahola) 2/2013 Julkiseen tilaan liittyvät vastuukysymykset kaupunkilaisten omaehtoisessa kulttuuritoiminnassa (Riina Lundman) 1a/2013 Miten julkisia ovat Turun julkiset tilat? (Georgiana Varna) 1b/2013 How public are Turku s public places? (Georgiana Varna)

7 TUTKIJASTIPENDIT 2011 (1/2) 1. Pol.Dr. Henrik Serup Christensen: Participatory Initiatives at the Local Level in Finland (Osallistuvan demokratian mallien soveltaminen Suomessa paikallistasolla) 2. VTM Maija Karjalainen: Kunnallisten kansanäänestysten ja kansalaisaloitteiden rooli demokratiassa 3. FM Riina Lundman: Julkisen kaupunkitilan väliaikaiset kulttuurikäytöt osana luovaa kaupunkikehitystä ja kansalaislähtöistä kulttuuritoimintaa 4. Pol.M. Johan Meriluoto: Möjligheter och barriarer för IT-politik i kommunerna (Kuntien IT-politiikan mahdollisuudet ja haasteet) 5. VTM Titiana Moldovan: Smartcitizen: A new paradigm for participatory designs in urban planning (Mobiilisovellusten käyttö kaupunkilaisten näkemysten keräämiseksi kaupunkisuunnitteluun liittyen) 6. VTM Jarkko Rasinkangas: Etnisen segregaation dynamiikka ja seuraukset Turussa

8 TUTKIJASTIPENDIT 2011 (2/2) 7. VTT Arttu Saarinen: Missä asuvat onnellisimmat turkulaiset ja mitkä tekijät selittävät onnellisuutta? 8. M.Sc. Mari Toivanen: Kuulumisen monet kasvot - turkulaisten kurdinuorten identiteettineuvotteluja 9. PhD Georgiana Varna: Analysis of the regenerated waterfront of the river Aura in Turku with the Star model of publicness (Turun keskustan / Aurajoen varren julkisten tilojen kehittäminen soveltaen hakijan väitöskirjassaan kehittämää julkisten tilojen arviointimallia) 10. FM Antti Vasanen: Turun kehyskuntiin muuttaneiden asumispreferenssit ja niiden vaikutus asuinpaikan valintaan 11. YTM Veera Viitanen: Nuorten asunnottomien kokemukset asunnottomuuteen johtaneista tekijöistä sekä tarjotusta ja vastaanotetusta tuesta 12. KT Tuomas Zacheus: Maahanmuuttajien liikunta ja sen käytäntöjen kehittäminen Turussa.

9 TUTKIJASTIPENDIT 2013 HAUN TEEMAT 1. Kaupunkien rooli muuttuvassa maailmassa 2. Alueellinen vetovoima ja kilpailukyky 3. Houkutteleva kaupunkiasuminen 4. Kulttuuriympäristöt kaupunkikehittämisen voimavarana 5. Kaupunginosien hyvinvointierojen kaventaminen 6. Terveys- ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisy 7. Maahanmuuttajien työvoimapotentiaali 8. Kaupunkilaisten aktiivisuus ja osallisuus

10 Valmisteilla: Teknillisten yliopistojen kaupunkisuunnittelun tutkimus mukaan ohjelmaan TY:n ja ÅA:n rinnalle Teknillisten yliopistojen arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun tutkimuksen kytkeminen osaksi Turun kaupunkitutkimusohjelmaa Tutkimusyhteistyösopimukset ainakin Aallon arkkitehtiosaston ja TTY:n kanssa Tutkimusyhteistyön lisääminen myös paikallisten yliopistojen ja teknillisten yliopistojen välillä; yhteisprojektit -> Vahvistaa kaupunkikehittämisen tutkimusta ja t&k&iyhteistyön mahdollisuuksia Turussa

11 Kaupunkisuunnittelun tutkimuksen sisällöllisiksi aihe-alueiksi alustavasti nostetut teemat keskustan kehittäminen ja paikkojen intensiteetin lisääminen keskustan liiketaloudellisesti kannattavan toiminnan edellytykset asumisen uudet mahdollisuudet, mallit ja typologiat entisten teollisuus- ja varastointialueiden (brownfield) uudistamiseen mallit, mahdollisuudet ja taktiikat kaupunkiseudun rakenteen uudistaminen kestävää kehitystä toteuttava yhdyskuntasuunnittelu uusien teknologioiden hyödyntäminen yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa digitaalinen kaupunki ja älykkäät ratkaisut (Smart City). Kaikkiin sisältyy oleellisia sosio-kulttuurisia ja policy-ulottuvuuksia -> monitieteinen lähestyminen suotavaa (ja monilta osin jo olemassa olevaa) Alleviivaa tärkeyttä hakea näkökulmia eri oppialojen näkemyksiä yhdistellen

12 Kansainvälistä tunnustusta Turun kaupunkitutkimusohjelma nostettu esiin yhtenä onnistuneena kaupungin ja yliopistotutkimuksen yhteistyömuotona (knowledge brokerage) McGuinness D (2012) Knowledge brokerage in action in European Cities. Key insights from five successful knowledge brokerage initiatives. Freiburg: Informed Cities. ge_mcguinness.pdf Tulossa myös kirja Informed Cities Mikä knowledge brokerage? Promoting the importance of knowledge sharing and transfer in order to break down the barriers that impede interaction, collaboration, and healthy communication. (McGuinness, 2012) [Knowledge] brokering focuses on identifying and bringing together people interested in an issue, people who can help each other develop evidence-based solutions. It helps build relationships and networks for sharing existing research and ideas and stimulating new work. (CHSRF, 2003)

13 Kiitos Sampo Ruoppila Turun yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos Turun kaupunki, Kaupunkikehitysryhmä Seuraa julkaisuja

CORESMA 2012 Wanha Satama 8.2.2012. Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki

CORESMA 2012 Wanha Satama 8.2.2012. Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki CORESMA 2012 Wanha Satama 8.2.2012 Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki Smart City Fiksu kaupunki All Bright! Kaupunkien fiksuuteen vetovoimaan vaikuttaa

Lisätiedot

Kestävä kehitys, vastuullisuus. Työryhmän kokous 26.10

Kestävä kehitys, vastuullisuus. Työryhmän kokous 26.10 Kestävä kehitys, vastuullisuus Työryhmän kokous 26.10 Agenda Kooste haastattelukierrokselta (toimitetaan myöhemmin) Toimintasuunnitelma 2016, alustava ehdotus Raportti 2016 muoto ja sisältö, alustava ehdotus

Lisätiedot

Vuoden 2019 toimintasuunnitelman esittely WHO Healthy Cities tavoitteet kaudella

Vuoden 2019 toimintasuunnitelman esittely WHO Healthy Cities tavoitteet kaudella Vuoden 2019 toimintasuunnitelman esittely WHO Healthy Cities tavoitteet kaudella 2019 2023 12.4.2019 Sanna Ahonen, Terve Kunta -verkoston koordinaattori, THL 1 TERVE KUNTA -VERKOSTON PÄÄTEEMAT VUOSINA

Lisätiedot

Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010. Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille

Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010. Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010 Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille LiikuTe Neuvottelukunta 02 03 2010 Vuoden 2010 lähtöruutu 1. Edetään vuosien 2007 2009 kokemusten pohjalta 2. Tapahtumia toukokuussa

Lisätiedot

Etninen segregaatio. Lyhyt katsaus tutkimustietoon Suomesta

Etninen segregaatio. Lyhyt katsaus tutkimustietoon Suomesta Etninen segregaatio Lyhyt katsaus tutkimustietoon Suomesta Timo Kauppinen 12.9.2016 On karttatietoa sekä tietoa segregaation tasoista, jonkin verran tietoa ajallisesta kehityksestä Jonkinlaista tietoa

Lisätiedot

Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012

Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012 Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012 Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki, kaupunkikehitys Smart City Fiksu kaupunki All Bright! Kaupunkien

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Sarianna Sipilä Gerontologian tutkimuskeskus, terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen tmk

Sarianna Sipilä Gerontologian tutkimuskeskus, terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen tmk Konsensuskokous 2012 "Kohti parempaa vanhuutta" Vanhuusikää koskevan tutkimuksen tulevaisuus Sarianna Sipilä Gerontologian tutkimuskeskus, terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Suomen Akatemia,

Lisätiedot

Turun kaupunki Turun yliopisto Åbo Akademi

Turun kaupunki Turun yliopisto Åbo Akademi Turun kaupunki Turun yliopisto Åbo Akademi Turun kaupunkitutkimusohjelma 2014 2017 Sisällys Tiivistelmä... 3 1. Johdanto... 3 2. Tavoitteet... 4 3. Turun strategian ohjelmallistaminen tutkimusaiheiksi...

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence JA CHALLENGE 18.-19.4.2013 Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence 12.11.2014 Challenges of the City of Turku What kind of city you would

Lisätiedot

Urban Agenda älykkäille kaupungeille

Urban Agenda älykkäille kaupungeille Urban Agenda älykkäille kaupungeille Kasvupotentiaalia digitaalisesta muutoksesta 25.4.2017 Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala Kaupungit ovat Euroopan kasvun vetureita Kaupunkiasioita käsitellyt epävirallinen

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen

Lisätiedot

Turun kaupunkikehityksen suunnat Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja

Turun kaupunkikehityksen suunnat Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja Turun kaupunkikehityksen suunnat Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja 19.3.2019 Lundén Architecture Company Turku kasvaa Vuoteen 2050 mennessä turkulaisia on 250 000 270 000 250 000 230 000 210 000

Lisätiedot

Alueidenkäytön. suunnittelun ja. elinkeinopolitiikan. yhteistyö. Sari Hirvonen-Kantola Tutkijatohtori Oulun yliopisto

Alueidenkäytön. suunnittelun ja. elinkeinopolitiikan. yhteistyö. Sari Hirvonen-Kantola Tutkijatohtori Oulun yliopisto Alueidenkäytön suunnittelun ja elinkeinopolitiikan yhteistyö Sari Hirvonen-Kantola Tutkijatohtori 30.8.2017 2 ( Vantaan kaupungin mittausosasto 2013, julkaistu tekijänoikeuksien haltijan luvalla). Kunnissa

Lisätiedot

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku Asuinalueiden kehittämishanke 2013-2015 Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku 3.6.2013 Katariina Hilke 1 Turun hanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet

Lisätiedot

Creative Norden. We bring culture back to business

Creative Norden. We bring culture back to business Creative Norden We bring culture back to business Miksi luovalla taloudella on väliä? Teollisen yhteiskunnan murtuessa aineettomaan arvonluontiin liittyvät kilpailukykytekijät korostuvat. Myös ihmisten

Lisätiedot

Indoor Environment 2011-2015

Indoor Environment 2011-2015 Indoor Environment 2011-2015 18.4.2013 Risto Kosonen Ohjelma on investointinäkökulmasta edennyt pääosin suunnitelman mukaisesti Työpaketti Kumulatiiviset kustannukset 1.5.2011 31.8.2012 Kumulatiiviset

Lisätiedot

Turun kaupunkitutkimusohjelma Sisällys

Turun kaupunkitutkimusohjelma Sisällys Turun kaupunkitutkimusohjelma 2014 2017 Sisällys Esipuhe... 2 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusohjelman tavoitteet... 5 3. Turun strategian ohjelmallistaminen tutkimusaiheiksi... 6 4. Aihepiirit... 8 4.1 Kilpailukyky

Lisätiedot

Tutkimus kestävän yhdyskunnan mahdollistajana. 3/2009, ohjelman koordinaattori

Tutkimus kestävän yhdyskunnan mahdollistajana. 3/2009, ohjelman koordinaattori Tutkimus kestävän yhdyskunnan mahdollistajana Suomen kestävän ä kehityksen toimikunnan kokous ous 3/2009, 7.10.2009 ohjelman koordinaattori Mikko Nousiainen, Pöyry Esityksen rakenne 1. Kestävä yhdyskunta

Lisätiedot

Baltic Urban Lab ( )

Baltic Urban Lab ( ) Integrated Planning and Partnership Model for Brownfield Regeneration Baltic Urban Lab (2016 2018) Kokemuksia hankkeen brownfield-piloteista MUTKU-päivät 14. 16.3.2018, Oulu Johanna Aaltonen & Sami Tantarimäki

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Verkkokoulutus ja uuden oppimiskulttuurin luominen. TieVie-kouluttajakoulutus Helsinki Pirjo Ståhle

Verkkokoulutus ja uuden oppimiskulttuurin luominen. TieVie-kouluttajakoulutus Helsinki Pirjo Ståhle Verkkokoulutus ja uuden oppimiskulttuurin luominen TieVie-kouluttajakoulutus Helsinki 8.11.2002 Pirjo Ståhle Organisaation tieto- ja toimintaympäristöt Suhteet avoin tiedonvaihto mekaaninen orgaaninen

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Stadin HYTE. Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Stadin Hyte video

Stadin HYTE. Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Stadin Hyte video Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Stadin HYTE Valtuustoseminaari 31.1.2019 Stina Högnabba, erikoistutkija, Kaupunginkanslia, Kaupunkitutkimus ja -tilastot Tarja Saarinen, erityissuunnittelija,

Lisätiedot

Smart City -ratkaisut

Smart City -ratkaisut Smart City ratkaisut Kaupungin rakennuskannan energialaskenta Pekka Tuominen Senior Scientist Pekka.Tuominen@vtt.fi +358407345580 06/10/2017 1 KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT MUUT PÄÄSTÖT ENERGIA EKOSYSTEEMIVAIKUTUKSET

Lisätiedot

Uusia tuotteita tutkimuksen ja kehityksen kautta. Päättäjien metsäakatemia Majvik Niklas von Weymarn Ohjelmapäällikkö, Metsäklusteri Oy

Uusia tuotteita tutkimuksen ja kehityksen kautta. Päättäjien metsäakatemia Majvik Niklas von Weymarn Ohjelmapäällikkö, Metsäklusteri Oy Uusia tuotteita tutkimuksen ja kehityksen kautta Päättäjien metsäakatemia Majvik 15.9.2010 Niklas von Weymarn Ohjelmapäällikkö, Metsäklusteri Oy Maailmalla tapahtuu.. Perinteinen puunjalostus paperiksi

Lisätiedot

Social and Regional Economic Impacts of Use of Bioenergy and Energy Wood Harvesting in Suomussalmi

Social and Regional Economic Impacts of Use of Bioenergy and Energy Wood Harvesting in Suomussalmi Social and Regional Economic Impacts of Use of Bioenergy and Energy Wood Harvesting in Suomussalmi Green Cities and Settlements 18.2.2014 Ville Manninen Writers Project group Sirpa Korhonen, Anna Mari

Lisätiedot

Avoimet innovaatioalustat

Avoimet innovaatioalustat Turku Smart city seminaari 18.9.2015 Avoimet innovaatioalustat Kaupunki on alusta innovaatioiden syntymiselle, niiden kehittämiselle ja testaamiselle, innovatiivisille hankinnoille ja hyvistä ratkaisuista

Lisätiedot

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa Tilanne 19.6.2012 Suomen avainluvut 7. puiteohjelmassa Varmistunut rahoitus 558 M Suomalaisille osallistujille varmistunut rahoitus. Osallistumiset 1 687 Suomalaisten osallistumisten

Lisätiedot

World Alliance for Low Carbon Cities. 10. huhtikuuta 2013

World Alliance for Low Carbon Cities. 10. huhtikuuta 2013 World Alliance for Low Carbon Cities 10. huhtikuuta WALCC Finland 10.4. 13.00 Tilaisuuden avaus, Johan Wallin, WALCC 13.10 Mitä yritykset ovat tekemässä? WALCC tilannepäivitys 4-6 yrityspuheenvuoroa +

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä

Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä Terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 18.10.2012 Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä Veikko Kujala ja Leea Järvi, Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen

Lisätiedot

Nordic Conference on Sustainable Development in the Baltic Sea Region, 31 Jan 2 Feb, Turku 2011 www.ratkaisuja2011.fi

Nordic Conference on Sustainable Development in the Baltic Sea Region, 31 Jan 2 Feb, Turku 2011 www.ratkaisuja2011.fi RATKAISUJA lähellä, yhdessä LÖSNINGAR nära, tillsammans SOLUTIONS local, together Nordic Conference on Sustainable Development in the Baltic Sea Region, 31 Jan 2 Feb, Turku 2011 www.ratkaisuja2011.fi Stella

Lisätiedot

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Elina Juntunen, Suomen Akatemia Erasmus Mundus infopäivä 21.11.2011 1 23.11.2011 Muutama sana Akatemian tuesta tutkijaliikkuvuudelle Akatemian strategia ja kansainvälisen

Lisätiedot

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia

Lisätiedot

Asukkaat, teknologiat ja ympäristö:

Asukkaat, teknologiat ja ympäristö: Asukkaat, teknologiat ja ympäristö: jatkuvuuksien merkitys kaupunkisuunnittelussa ASU-LIVE Lahti 23.-24.10.2014 Helena Leino Ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015. Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data

Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015. Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015 Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data Julkisen hallinnon kannattaa muuttua kansalaisyhteiskunnan mukana Visio 1: Kaupunkilaiset ottavat vähitellen itselleen

Lisätiedot

Tulevaisuustyötä ja ennakointia valtioneuvostossa

Tulevaisuustyötä ja ennakointia valtioneuvostossa Tulevaisuustyötä ja ennakointia valtioneuvostossa Erityisasiantuntija Kaisa Oksanen Politiikka-analyysiyksikkö Valtioneuvoston kanslia kaisa.oksanen@vnk.fi Hallituksen tulevaisuustyö Vaikuttava kaksivaiheinen

Lisätiedot

Hiedanranta TAMPERE, FINLAND. Älykäs ja kestävä tulevaisuuden kaupunginosa Smart and sustainable city district of the future

Hiedanranta TAMPERE, FINLAND. Älykäs ja kestävä tulevaisuuden kaupunginosa Smart and sustainable city district of the future TAMPERE, FINLAND Älykäs ja kestävä tulevaisuuden kaupunginosa Smart and sustainable city district of the future Kulttuuritila Kuivaamo 00 1000 Kenneli DIY -skeittihalli 400 Hiedanrannan Paja Kansainvälinen

Lisätiedot

Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur)

Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur) Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur) HUSin tutkimusrahoitus - osana potilaskohtaista kuntalaskutusta 28 000 000 70 000 000 TKI-rahoitus

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet

Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet Maarika Maury Kissconsulting Creative Commons Dreamstime Free Stock Photos KISSCONSULTING Perustettu vuonna 1990 Muutosloikka

Lisätiedot

EU:n tarjoamia mahdollisuuksia

EU:n tarjoamia mahdollisuuksia INTELLIGENT ENERGY MANAGEMENT 22.4.09 EU:n tarjoamia mahdollisuuksia Tia Härkönen, Tekes Eurooppalainen t&k yhteistyö: omalla pienellä panoksella mukaan volyymiltään suureen hankkeeseen kontakteja, verkostoja

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Kaupunginhallitus 26.6.2017 1 21.6.2017 Uusi strategia ja talousarvio 2018 Tampereen uutta strategiaa laaditaan parhaillaan. Strategia ulottuu vuoteen

Lisätiedot

Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat. Mika Aalto

Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat. Mika Aalto Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat Mika Aalto 31.8.2017 Kasvun agenda kasvupolitiikan tukena Kasvupolitiikan tavoitteena on elinkeinoelämän uudistuminen ja kannattava, korkean jalostusarvon

Lisätiedot

STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki

STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki KAUPUNKIA RAKENNETAAN STRATEGIOIDEN JA UNELMIEN AVULLA Kaupunkia ei rakenneta vain materian, vaan myös strategioiden ja unelmien

Lisätiedot

Demokratian merkityksen kokonaisuus

Demokratian merkityksen kokonaisuus Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän

Lisätiedot

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Seuraavaksi aiheena: Mikä? Puiteohjelmien kunniakas historia Miksi? Kenelle Horisontti 2020 sopii? Mitä? Horisontin hankerahoituksen filosofia ja

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

BALTIC URBAN LAB. Integroitujen suunnittelu- ja kumppanuusmallien kehittämistä sekä testaamista brownfield-alueiden uudistamisessa

BALTIC URBAN LAB. Integroitujen suunnittelu- ja kumppanuusmallien kehittämistä sekä testaamista brownfield-alueiden uudistamisessa BALTIC URBAN LAB Integroitujen suunnittelu- ja kumppanuusmallien kehittämistä sekä testaamista brownfield-alueiden uudistamisessa tavoitteena tiivistää kaupunkia sekä kehittää älykästä ja kestävää, sekoitettua

Lisätiedot

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

Agora Center - Monitieteiset projektit

Agora Center - Monitieteiset projektit Agora Center - Monitieteiset projektit Prof. Pasi Tyrväinen Agora Center Jyväskylän yliopisto 22.2.2018 Jyväskylän yliopisto 15 000 opiskelijaa kokonaisrahoitus 211 milj. euroa 152-vuotinen (Seminaari

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä 1 Strateginen tutkimus Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto tutkimuksessa haetaan

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

Päättäjäkysely Liitteet mediatiedotteeseen Siv Sandberg, tutkija, Åbo Akademi

Päättäjäkysely Liitteet mediatiedotteeseen Siv Sandberg, tutkija, Åbo Akademi Päättäjäkysely 2017 Liitteet mediatiedotteeseen 24.5.2017 Siv Sandberg, tutkija, Åbo Akademi ARTTU2 Päättäjätutkimus 2017: Kuntapäättäjien arviot seuraavien asioiden vaikutuksesta oman kunnan toimintaedellytyksiin

Lisätiedot

Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet

Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet 14.6.2017 DataBusiness-kiertue Ari Ylinärä Oulun kaupunki // Konsernihallinto // Tietohallinto Avoimen datan edistäminen 14.6.2017 avoimen datan hanke datatoiveet

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö -tutkimusohjelman. Roadmap. Opetushallitus / VOSE Seminaari 16.6.2011 Erikoistutkija Terttu Vainio.

Rakennettu ympäristö -tutkimusohjelman. Roadmap. Opetushallitus / VOSE Seminaari 16.6.2011 Erikoistutkija Terttu Vainio. Rakennettu ympäristö -tutkimusohjelman Roadmap Opetushallitus / VOSE Seminaari 16.6.2011 Erikoistutkija Terttu Vainio tausta tavoitteita kiinteistö- ja rakennusalalle tutkimusaiheita korostuvia osaamisia

Lisätiedot

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa FM Maija Mäki / maikar@utu.fi Coccyx ry 6.8.2011 Turun yliopisto osana kulttuuripääkaupunkivuotta Ohjelmarungossa yliopiston

Lisätiedot

Tukholma-Pietari kehityskäytävä ( Northern Bridge )

Tukholma-Pietari kehityskäytävä ( Northern Bridge ) Tukholma-Pietari kehityskäytävä ( Northern Bridge ) Kotkan-Haminan seudun kehityskuva 2040 Rakennetaan seudusta kansainvälisesti näkyvä kokonaisuus osana Tukholma Turku Helsinki Kotka Pietari kehityskäytävää.

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS 2015 Palkitsetteko kustannustehokkaasti, johdonmukaisesti ja kannustavasti? Ota selvää Hay Groupin palkkatutkimuksen avulla! Varmista palkitsemisenne kustannustehokkuus, sisäinen

Lisätiedot

Itseorganisoituvat asukasryhmät kaupunkisuunnittelussa

Itseorganisoituvat asukasryhmät kaupunkisuunnittelussa Itseorganisoituvat asukasryhmät kaupunkisuunnittelussa Sirkku Wallin Tutkija YTK/ Maankäyttötieteiden laitos Aalto yliopisto Maunulan kesäseminaari 7.6.2013 Mitä itseorganisoituminen on? Osallistuvaa ja

Lisätiedot

Ajankohtaista ARTTU2- tutkimusohjelmasta

Ajankohtaista ARTTU2- tutkimusohjelmasta Ajankohtaista ARTTU2- tutkimusohjelmasta ARTTU Kuntaseminaari 25.5.2016 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö ARTTU2 ohjelmapäällikkö Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen -yksikkö Tänä vuonna valmistuneita

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Terve Kunta -verkosto 19.9.2019 Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Kuopio 2030 Hyvän elämän pääkaupunki Terveyttä Elinvoimaa Arjen rikkautta Lupa

Lisätiedot

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit Biotalous kestävät energiaratkaisut Anne Pesola Kehitysjohtaja, projektipäällikkö Kannuksen kaupunki 1. Biotalouden ja teollisuuden sivutuotevirrat uusien tuotteiden

Lisätiedot

Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä. public-procurement

Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä.   public-procurement Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä https://ec.europa.eu/futurium/en/ public-procurement Julkiset hankinnat liittyvät moneen Konsortio Lähtökohdat ja tavoitteet Every

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseutu yhteistyön edelläkävijä, seutujohtaja Päivi Nurminen, Tampereen kaupunkiseutu

Tampereen kaupunkiseutu yhteistyön edelläkävijä, seutujohtaja Päivi Nurminen, Tampereen kaupunkiseutu MAL: Seudut maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittäjinä 4.5.2011 klo 9.00 12.00 MAL verkosto maankäytön, asumisen ja liikenteen aluelähtöistä kehittämistä. Toiminnan ja tulosten esittelyä, projektipäällikkö

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy Finlandia-talo VTT beyond the obvious 1

Kommenttipuheenvuoro. Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy Finlandia-talo VTT beyond the obvious 1 Kommenttipuheenvuoro Antti Vasara Toimitusjohtaja, VTT Oy 10.12.2018 Finlandia-talo 1 Kysymys #1: Kolme tietä talouskasvuun: Halpa työvoima Valtavat luonnonresurssit Innovaatiot ja osaaminen Mikä näistä

Lisätiedot

Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä. Eeva Hellström,

Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä. Eeva Hellström, Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä Eeva Hellström, 12.5.2016 Vision Europe Summit 2015: Redesigning European Welfare States Ways Forward Sitra Etunimi Sukunimi 0.0.2015 2 Sitra Eeva

Lisätiedot

Suomen Akatemia. Suomen Akatemian rahoitusinstrumentit Kiina-yhteistyöhön. Risto Vilkko 1 ACADEMY OF FINLAND

Suomen Akatemia. Suomen Akatemian rahoitusinstrumentit Kiina-yhteistyöhön. Risto Vilkko 1 ACADEMY OF FINLAND Suomen Akatemia Risto Vilkko Suomen Akatemian rahoitusinstrumentit Kiina-yhteistyöhön 1 ACADEMY OF FINLAND Kansainvälisen toiminnan tavoitteet Akatemia tukee tutkimuksen ja tutkimusympäristöjen laadun

Lisätiedot

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno 2012-2014

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma Dinno 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Yksi kuudesta Tekesin Työelämäinnovaatiotaktivointihankkeessa rahoitetusta julkisen tutkimuksen ohjelmasta

Lisätiedot

Stormwater filtration unit

Stormwater filtration unit Stormwater filtration unit Background, concept and applied design work Olli Hakala 2018 WSP Finland Aalto university Kyttä ym. 2014. Veden äärellä kysely, ENTJUSTESS-hanke. Aalto yliopisto. STORMWATER

Lisätiedot

PYÖRÄILY OSANA HELSINGIN SEUDUN KESTÄVÄÄ KAUPUNKILIIKENNETTÄ

PYÖRÄILY OSANA HELSINGIN SEUDUN KESTÄVÄÄ KAUPUNKILIIKENNETTÄ PYÖRÄILY OSANA HELSINGIN SEUDUN KESTÄVÄÄ KAUPUNKILIIKENNETTÄ UUDET AINEISTOT SUUNNITTELUN TUKENA Henrikki Tenkanen Digital Geography Lab Helsingin yliopisto 29.1.2018 DIGITAL GEOGRAPHY LAB Tuuli Toivonen

Lisätiedot

Taimikonhoidon menetelmien kehittäminen -tutkimushanke. Sauli Valkonen Metla Vantaa

Taimikonhoidon menetelmien kehittäminen -tutkimushanke. Sauli Valkonen Metla Vantaa Taimikonhoidon menetelmien kehittäminen -tutkimushanke Sauli Valkonen Metla Vantaa Tarkoitus Tuottaa tutkimustuloksia ja niiden sovelluksia taimikonhoidon menetelmien kehittämiseksi, jotta sen toteuttamista

Lisätiedot

Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT

Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT 2 Tietoliikenneosaamisen hyödyntäminen ja ylläpito Internetin lisääntyvä käyttö, palveluiden digitalisoituminen

Lisätiedot

Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa?

Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa? Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa? ENERGIA Komiteajäsen: Jukka Leppälahti, Tekes NCP: Arto Kotipelto, Tekes Asiantuntijajäsen: Saila Seppo, Suomen Akatemia Esityksen Sisältö: 1. SET PLAN

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Millainen on viihtyisä kaupunki ja miten sitä mitataan?

Millainen on viihtyisä kaupunki ja miten sitä mitataan? Millainen on viihtyisä kaupunki ja miten sitä mitataan? RATKAISUJA LUONNOSTA LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 2016 Miimu Airaksinen Research professor VTT Technical Research Centre of Finland Kaupungit ovat tärkeitä

Lisätiedot

Kaupunkien ja korkeakoulujen tutkimusyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet

Kaupunkien ja korkeakoulujen tutkimusyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Kaupunkien ja korkeakoulujen tutkimusyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Tiedekulma Fönster 25.1.2019 www.helsinki.fi/kaupunkitutkimus www.helsinki.fi Kaupunkien ja korkeakoulujen tutkimusyhteistyön

Lisätiedot

SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013)

SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013) Raportin toteuttanut: NAG Partners SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013) Euroopan komissio on tilastoinut lokakuun 18. päivään 2012 mennessä 347 hakukierroksen osallistujat.

Lisätiedot

Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar

Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar 23.5.2017 Krista Taipale Head of Internaltional Affairs Helsinki-Uusimaa Regional Council Internationalisation

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelma

Satakunnan maakuntaohjelma Satakunnan maakuntaohjelma 2014-2017 Satakuntaliitto 13.9.2016 Kuvitus Taru Anttila Maakuntaohjelma 2014-2017 Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Ohjelmassa yhteen

Lisätiedot

Missä mennään työpaikkojen liikkumisen ohjauksessa? - ECOMM 2015:n antia. Tytti Viinikainen 1.10.2015

Missä mennään työpaikkojen liikkumisen ohjauksessa? - ECOMM 2015:n antia. Tytti Viinikainen 1.10.2015 Missä mennään työpaikkojen liikkumisen ohjauksessa? - ECOMM 2015:n antia Tytti Viinikainen 1.10.2015 ECOMMissa kolme sessiota työpaikkateemasta Pääteemana, miten saada yritykset/työpaikat kuskin paikalle

Lisätiedot

Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences

Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences EUROPEAN REGIONAL DEVELOPMENT FUND INTERREG IVC 2007-2013 interregional cooperation across Europe Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences Interreg IVC/ Interreg Europe 26 May 2015, Helsinki INTERREG

Lisätiedot

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku 6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016 Infotilaisuus 7.3.2016 Turku Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Anna-Mari Sopenlehto,

Lisätiedot

Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat. Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto

Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat. Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto Esityksen sisältö Ilmastohankkeet CCCRP Julia 2030 HINKU Kokonainen VACCIA ISTO Kuntien ilmastonsuojelukampanja Kuntien

Lisätiedot

Verkkodemokratia Suomen kunnissa

Verkkodemokratia Suomen kunnissa Turun kaupunki Kaupunkitutkimus- ja tietoyksikkö TUTKIMUSKATSAUKSIA 4a/2012 Verkkodemokratia Suomen kunnissa Henrik Serup Christensen Tästä on kyse Internet tarjoaa uusia mahdollisuuksia osallistaa kansalaisia

Lisätiedot

INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA. 26.08.2013 Laura Ahonen

INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA. 26.08.2013 Laura Ahonen INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA Professori Antti Hautamäki Suomeen tulee rakentaa 5-6 maailmanluokan innovaatiokeskittymää. Näiden peitto kattaisi 90% väestöstä! Oulu

Lisätiedot

CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen

CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen 03.06.2009 Antti Koskelin CIO Konecranes Group 2009 Konecranes Plc. All rights Konecranes overview Business Agenda CIO Agenda Mindset for modern CIO Konecranes

Lisätiedot

Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä. LET.OULU.FI Niina Impiö Learning and Educational Technology Research Unit

Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä. LET.OULU.FI Niina Impiö Learning and Educational Technology Research Unit Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä LET.OULU.FI Niina Impiö 14.4.2010 Väitöskirjatutkimuksen tavoite Ymmärtää opettajayhteisöjen yhteisöllistä työskentely- ja toimintakulttuuria. Tutkia

Lisätiedot

OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI

OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI INDEX I. Regional Partnerships Official Partners of the OPEN DAYS 2014 Helsinki-Uusimaa 3 Kymenlaakso 4 Etelä-Karjala 5 Varsinais-Suomi 6 2 I. Regional

Lisätiedot

Ubiikkiteknologia ja sosiaalinen media alueellisessa ja paikallisessa kehittämisessä

Ubiikkiteknologia ja sosiaalinen media alueellisessa ja paikallisessa kehittämisessä Ubiikkiteknologia ja sosiaalinen media alueellisessa ja paikallisessa kehittämisessä tutkija Sirkku Wallin Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus ja koulutuskeskus YTK Aalto yliopisto Digitalisaatiosta elinvoimaa

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Pohjois-Savon maakuntaseminaari 27.9.2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto

Lisätiedot

OSALLISTAVALLA PAIKKATIEDOLLA KANSALAISTEN ARVOT KARTALLE

OSALLISTAVALLA PAIKKATIEDOLLA KANSALAISTEN ARVOT KARTALLE OSALLISTAVALLA PAIKKATIEDOLLA KANSALAISTEN ARVOT KARTALLE Niina Käyhkö & Nora Fagerholm maantieteen osasto, maantieteen ja geologian laitos LOUNAISPAIKKA 10 VUOTTA! JUHLASEMINAARI 20.9.2012 MIKÄ ON SINUN

Lisätiedot

Standardisointi ja standardit tutkimusohjelman työkaluina. SFS-seminaari Matti Lanu VTT Expert Services Oy

Standardisointi ja standardit tutkimusohjelman työkaluina. SFS-seminaari Matti Lanu VTT Expert Services Oy Standardisointi ja standardit tutkimusohjelman työkaluina SFS-seminaari 3.9.2014 Matti Lanu VTT Expert Services Oy SISÄLTÖ Käsitteistä Poliitiikka standardien hyödyntämisestä Standardit tulosten käyttöönotossa

Lisätiedot

Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015

Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015 Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015 Reijo Salonen Johtaja, Lääketutkimus ja kehitys Orion Yliopistot Terveydenhoito Teollisuus Kolme pilaria,

Lisätiedot