Avoimet innovaatioalustat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Avoimet innovaatioalustat"

Transkriptio

1 Turku Smart city seminaari

2 Avoimet innovaatioalustat Kaupunki on alusta innovaatioiden syntymiselle, niiden kehittämiselle ja testaamiselle, innovatiivisille hankinnoille ja hyvistä ratkaisuista kertomiselle. Kaupunki konsernina vastaa rakentamisen, korjaamisen, infran sekä palveluiden järjestämisestä, ja yhdessä yritysten kanssa toteuttaa niitä. Yhteinen intressi on, että yhä suurempi osa ratkaisuista tehdään innovatiivisesti. Näin edistetään kestävää kehitystä, yritysten kasvua ja työpaikkojen syntymistä. Suomen kuusi suurinta kaupunkia tekevät tiivistä yhteistyötä innovaatioalustojen kehittämiseksi,

3 Avoin data Kuntalaisten käyttämiä julkishallinnon palveluja digitalisoidaan monella rintamalla, tämän myötä julkishallinnon tietovarannot kasvavat entisestään. Turku avaa tietovarantojaan innovaatioiden ja sovelluskehityksen alustaksi kohdentaakseen palvelujaan aiempaa paremmin. Tietoraaka-aineen hyödyntäminen sujuvoittaa kuntalaisten arkea ja kunnan oman henkilöstön työtä sekä luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille. Suomen kuusi suurinta kaupunkia ovat löytäneet toimivat yhteistyön mallit avoimen datan saralla, Digitaalinen työpöytä tykyranneke eterveyspalvelut verkkokirjasto etäkokoukset Sähköinen ajanvaraus FÖLI senioriranneke Etätyö Kulunvalvonta opaskartta Itsepalveluportaalit

4 Århus, Copenhagen, Malmö, Stockholm, Göteborg, Umeå, Turku, Jyväskylä, Tampere, Helsinki, Kemi, Oulu, Tallinn, Tartu, Narva, Rakvere, Riga, Kaunas, Vilnius, Klaideda, Gdansk, Gdynia, Lubeck, Rostock, Kiel, Hamburg Älykkäiden kaupunkien verkostot ja rahoitus EU 2020 strategia: 11 temaattiset tavoitteet Tutkimus ja innovointi Ilmastonmuutoksen torjunta Työllisyys ja liikkuvuus Tieto- ja viestintätekniikka Ympäristö ja luonnonvarojen käytön tehokkuus Sosiaalinen osallisuus Pk-yritysten kilpailukyky Kestävä liikenne Koulutuksen parantaminen Vähähiilinen talous Julkishallinnon kehittäminen Union of the Baltic Cities, Eurocities, Energy Cities, Kansalliset älykkäät kaupunki-verkostot, European Innovation Partnership on Smart Cities and Communities (EIP-SCC), UN ECE, Smart City Clusters, World Business Council for Sustainable Development

5 Älykkäiden kaupunkien verkostot ja rahoitus EU:n koheesiopolitiikka kaudeksi /3 EU:n budjetista Muut EU:n politiikat, maatalous, tutkimus, ulkoiset jne. 730,2 mrd. euroa EU:n kauden kokonaistalousarvio mrd. euroa 67,5% 32,5% Kaudelle sovituilla uudistuksilla maksimoidaan saatavilla olevan EU:n rahoituksen vaikutus. Koheesiopolitiikan rahoitus 351,8 mrd. euroa Kasvu

6 Skanssi Turun Skanssiin suunnitellaan ja rakennetaan uusi innovatiivinen älykäs kaupunginosa asukkaalle. Energiaratkaisut tukevat uusiutuvien energioiden käyttöä alueella. Koulu- ja päiväkotitilat suunnitellaan monikäyttöisiksi ja myös yritysten tarpeet huomioiviksi. Skanssin puistot toimivat aktiivisena oppimisympäristönä kaiken ikäisille. Hulevesien käsittely lisää elinympäristön viihtyisyyttä ja biodiversiteettiä. Alueelle kehitetään yhteiskäyttöautojen järjestelmiä ja sähköisen joukkoliikenteen toimintaedellytykset optimoidaan. Skanssin sidosryhmätyöskentelyä kehitetään kuuden suurimman kaupungin kanssa,

7 Ostoskeskus Palvelut yhteiskäyttöautot Jäähdytys ja lämmitys Aurinkovoimala Liikekiinteistö Kiinteistöt: lämmitys jäähdytys Energiantuotanto Ja varastointi Automatiikka monitorointi Maalämpöratkaisuja lämpöakkuna Lämmönvaihdin SKANSSI Lähilämpö, C Sekä Lähikylmä Päiväkoti Aurinkokeräimiä Lämpöakku Koulu malliratkaisut Aurinkokeräimiä Puiston tuotto ja kulutus Kaukolämpö, C Energiaverkot Kaksisuuntainen matalalämpöinen kaukolämpöverkko Älykäs sähköverkko Liikekiinteistö Info- ja palvelupisteverkosto Yhteiskäyttöautot ja pyörät Sähköautojen lataus Infonäyttötaulu Puistosuunnitelma Hulevedet Oppimisympäristö Ympäristötaide

8 Kiertotalous Kiertotalous on talouden uusi malli, jossa materiaalit kiertävät ja tuotteille luodaan lisäarvoa palveluilla sekä älykkyydellä. Turun seudulla on paljon mahdollisuuksia teeman suhteen. Erityisiä vahvuuksiamme ovat yritysten, kuntien ja opiskelijoiden yhteistyömuodot, innovaatioympäristöjen kehittäminen ja teollisten symbioosien suomalainen FISStietokanta yritysten ylijäämämateriaalista ja materiaalitarpeista.

9 Kiitos!

Kaksisuuntaista lämpökauppaa Turun Skanssin alueelle

Kaksisuuntaista lämpökauppaa Turun Skanssin alueelle Kaksisuuntaista lämpökauppaa Turun Skanssin alueelle Lyytikäinen Lotta Konsernipalvelut / Oy Turku Energia Åbo Energi Ab Kohti resurssiviisasta yhdyskuntaa, Tampere 27.10.2016 Oy Turku Energia Åbo Energi

Lisätiedot

CORESMA 2012 Wanha Satama 8.2.2012. Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki

CORESMA 2012 Wanha Satama 8.2.2012. Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki CORESMA 2012 Wanha Satama 8.2.2012 Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki Smart City Fiksu kaupunki All Bright! Kaupunkien fiksuuteen vetovoimaan vaikuttaa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.

Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05. Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.2014 Pekka Malinen Sisältö 1. Tausta 2. Visio 3. Toimenpideohjelma 4. Kehityspolut

Lisätiedot

Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012

Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012 Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012 Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki, kaupunkikehitys Smart City Fiksu kaupunki All Bright! Kaupunkien

Lisätiedot

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo 1.11.2017 Saara Nuotio-Coulon Turun ja Varsinais- Suomen Eurooppatoimiston perusfaktat Perustettu vuonna 1998 Taustatahot:

Lisätiedot

Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur)

Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur) Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur) HUSin tutkimusrahoitus - osana potilaskohtaista kuntalaskutusta 28 000 000 70 000 000 TKI-rahoitus

Lisätiedot

Turun Skanssin alueen kaksisuuntainen kaukolämpöratkaisu

Turun Skanssin alueen kaksisuuntainen kaukolämpöratkaisu Turun Skanssin alueen kaksisuuntainen kaukolämpöratkaisu Lyytikäinen Lotta, Jari Kuivanen Lämpö / Oy Turku Energia Åbo Energi Ab Kaukolämpöpäivät 25.8.2016 Skanssin energiahanke Alueen rakentamisessa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Turku, 16.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia

Lisätiedot

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit Biotalous kestävät energiaratkaisut Anne Pesola Kehitysjohtaja, projektipäällikkö Kannuksen kaupunki 1. Biotalouden ja teollisuuden sivutuotevirrat uusien tuotteiden

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

INKA ja hankinnat 3.3.2015

INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA:n tavoitteet Vetovoimaiset hubit Kansainvälinen taso: EU miten saamme hubeista kansainvälisiä kärkiä? INKA luo osaamispohjaisia uusia yrityksiä ja uudistaa yritysten liiketoimintaa

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Lähtökohdat, Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma ja rahoitus Mari Kuparinen 25.3.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 (HALKE 23.3.2012) Yksi

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

Key facts PLEEC. Rahoitus. Kumppanit. Kesto. Planning for energy efficient cities. EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma

Key facts PLEEC. Rahoitus. Kumppanit. Kesto. Planning for energy efficient cities. EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Key facts PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria 13:sta Euroopan maasta 6 keskikokoista kaupunkia, 9 yliopistoa, 3 yritystä Kesto 36

Lisätiedot

TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi

TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Palvelevan joukkoliikennejärjestelmän tarpeet digitaalisille palveluille ja reaaliaikaiselle informaatiolle TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi HSL TransSmart yhteistyö Älykäs

Lisätiedot

INKA-ohjelman ja 6Aika-kaupunkien yhteishaku yrityksille älykkäiden kaupunkien haasteista

INKA-ohjelman ja 6Aika-kaupunkien yhteishaku yrityksille älykkäiden kaupunkien haasteista INKA-ohjelman ja 6Aika-kaupunkien yhteishaku yrityksille älykkäiden kaupunkien haasteista Onko yritykselläsi uusi innovaatio, joka soveltuu kaupunkiympäristöihin? Tarvitseeko yrityksesi tuote-/palvelupilotointia?

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Onnistutaan yhdessä. Lähiöstrategian työpaja Helsinki 10.2.2015 Aino Ukkola

Onnistutaan yhdessä. Lähiöstrategian työpaja Helsinki 10.2.2015 Aino Ukkola Onnistutaan yhdessä Lähiöstrategian työpaja Helsinki 10.2.2015 Aino Ukkola Kaupunkiseutu on innovaatioalusta (Urban Lab), jossa erilaisin ohjelmien (mm. 6Aika) tukemana kehitetään kaupunkia, asukkaiden,

Lisätiedot

Koheesiopolitiikka EU:n tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä 2021+

Koheesiopolitiikka EU:n tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä 2021+ Koheesiopolitiikka EU:n tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä 2021+ Ajankohtaista EU-rahoituksesta näkymiä tulevaan ohjelmakauteen ja hankkeiden vaikuttavuuteen 9.5.2018 Neuvotteleva virkamies Petri

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

ÄLYKÄS KAJAANI 6.5.2015. Anna-Kaisa Valkama Program Director Oy Merinova Ab

ÄLYKÄS KAJAANI 6.5.2015. Anna-Kaisa Valkama Program Director Oy Merinova Ab ÄLYKÄS KAJAANI 6.5.2015 Anna-Kaisa Valkama Program Director Oy Merinova Ab Esityksen sisältö EnergyVaasa tästä on kyse Vaasan valinnat Kestävät energiaratkaisut INKA kasvun tukena Case Wasa Station EnergyVaasa

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Kiertotalouden ratkaisut

Kiertotalouden ratkaisut Kiertotalouden ratkaisut ja niiden huomiointi Turun kaupungin kaavoituksessa TAINA RIEKKINEN KIERTOTALOUS KAAVOITUKSESSA JA MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUSSA 7.5.2019 12-16 FORUM MARINUM, SEMINAARILUOKKA LINNANKATU

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus 20.11.2018 EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus MYR 19.11.2018 Satu Vehreävesa aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020 Rahoituskehys 2014-2020 (milj. EUR vuoden 2011

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Avoimen datan ja APIen tuoreet kuulumiset. 10.6.2015 Avointa kaupunkia rakentamassa Projektipäällikkö Tanja Lahti Helsingin kaupungin tietokeskus

Avoimen datan ja APIen tuoreet kuulumiset. 10.6.2015 Avointa kaupunkia rakentamassa Projektipäällikkö Tanja Lahti Helsingin kaupungin tietokeskus Avoimen datan ja APIen tuoreet kuulumiset 10.6.2015 Avointa kaupunkia rakentamassa Projektipäällikkö Tanja Lahti Helsingin kaupungin tietokeskus Datan avaaminen Helsingissä arkipäivää HRI jatkaa työtään

Lisätiedot

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka

Lisätiedot

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Web: www.cyberfinland.fi

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Web: www.cyberfinland.fi - ai miten niin? Kyberturvallisuus - miksi ihmeessä? Kyberrikollisuus Kyberrikollisuudessa vuotuisesti liikkuvan rahan määrä on ylittänyt huumausainerikollisuudessa vuotuisesti liikkuvan rahan määrän.

Lisätiedot

Komission kiertotalouspaketti - vaikutukset kuntiin

Komission kiertotalouspaketti - vaikutukset kuntiin Komission kiertotalouspaketti - vaikutukset kuntiin Henrik Rainio, Kuntatalous Tuulia Innala, Alueet ja yhdyskunnat Kuntamarkkinat 15.9.2016 Mitä on kiertotalous? Kiertotaloudessa resurssit säilytetään

Lisätiedot

Urban Agenda älykkäille kaupungeille

Urban Agenda älykkäille kaupungeille Urban Agenda älykkäille kaupungeille Kasvupotentiaalia digitaalisesta muutoksesta 25.4.2017 Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala Kaupungit ovat Euroopan kasvun vetureita Kaupunkiasioita käsitellyt epävirallinen

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus 27.10.2016 Tampereen kaupungin innovaatiopolitiikka Tampere on kaupunkistrategiansa ja elinvoimasuunnitelman mukaisesti lähtenyt voimakkaasti uudistamaan elinkeino-,

Lisätiedot

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

Etelä-Suomen kehityskäytävät - kansainvälisen saavutettavuuden näkökulmasta. Olli Keinänen, johtava asiantuntija Uudenmaan liitto 10. 6.

Etelä-Suomen kehityskäytävät - kansainvälisen saavutettavuuden näkökulmasta. Olli Keinänen, johtava asiantuntija Uudenmaan liitto 10. 6. Etelä-Suomen kehityskäytävät - kansainvälisen saavutettavuuden näkökulmasta Olli Keinänen, johtava asiantuntija Uudenmaan liitto 10. 6. 2015 Helsingin seutu viiden kehityskäytävän risteyksessä Työmatkapendelöinti

Lisätiedot

EU ja energiatehokkuus

EU ja energiatehokkuus EU ja energiatehokkuus Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin jäsen EU lainsäädäntö? Energiatehokkuusdirektiivi Voimaan 4.12.2012 Kattaa energian tuotannon ja käytön, yksityisellä ja julkisella sektorilla

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Botnia-Atlantica 2014-2020

Botnia-Atlantica 2014-2020 Botnia-Atlantica 2014-2020 Norja: Ruotsi: Suomi: Nordland Västerbotten Västernorrland Nordanstigin kunta Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Toteutusorganisaatio Seurantakomitea Hallintoviranomainen

Lisätiedot

6Aika-strategian esittely

6Aika-strategian esittely 6Aika-strategian esittely Toukokuu 2014 Suurimpien kaupunkien kestävän kehittämisen strategia Uuden EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden 2014 2020 yhtenä painopisteenä kestävä kaupunkikehittäminen. Toteutus

Lisätiedot

HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT Lähtökohdat keskustelun ja ideoinnin pohjaksi

HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT Lähtökohdat keskustelun ja ideoinnin pohjaksi HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT Lähtökohdat keskustelun ja ideoinnin pohjaksi 6.6.2014 Infotilaisuus, Oulu Sari Luostarinen, Ville Meloni Timo Nousiainen, Outi Rouru ja Juha Sirviö Painopistealueet 1. haku

Lisätiedot

TRANSSMART ÄLYKKÄIDEN LIIKENNEPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Helsinki 10.10.2013, Matti Roine, johtava tutkija, VTT

TRANSSMART ÄLYKKÄIDEN LIIKENNEPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Helsinki 10.10.2013, Matti Roine, johtava tutkija, VTT TRANSSMART ÄLYKKÄIDEN LIIKENNEPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Helsinki 10.10.2013, Matti Roine, johtava tutkija, VTT ÄLYKÄS JA VÄHÄHIILISTÄ ENERGIAA KÄYTTÄVÄ LIIKENNE VTT:N LIIKENTEEN KÄRKIOHJELMA 2013 - Liikenteen

Lisätiedot

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Nvm Sirpa Karjalainen Maa- ja metsätalousministeriö CAP valmistelut vuonna 2013 Irlannin puheenjohtajuuskauden tavoiteaikataulu 24. 25.6. Maatalouden ministerineuvosto,

Lisätiedot

Tampere Fiksu kaupunki

Tampere Fiksu kaupunki Tampere Fiksu kaupunki Ytimessä energia- ja ekotehokkuus 5.2.2014 Jari Jokinen Tampereen kaupunki Sisältö Ekotehokkuus kaupunkitasolla Energiaratkaisut kaupunkitasolla INKA ja referenssiympäristöt X.X.2012

Lisätiedot

CANEMUREn konkreettiset toimet. Laura Saikku, Suomen ympäristökeskus SYKE, Kuntien keinot hiilineutraaliin kiertotalouteen

CANEMUREn konkreettiset toimet. Laura Saikku, Suomen ympäristökeskus SYKE, Kuntien keinot hiilineutraaliin kiertotalouteen CANEMUREn konkreettiset Laura Saikku, Suomen ympäristökeskus SYKE, 23.5.2019 Kuntien keinot hiilineutraaliin kiertotalouteen CANEMURE Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia projektin kesto: 2018-2024,

Lisätiedot

Kestävän vihreän kasvun palvelut

Kestävän vihreän kasvun palvelut Helsingin seudun ilmastoseminaari,12.2.2015 Pörssitalo, Helsinki Kestävän vihreän kasvun palvelut Helsinki Region EcoHUB Irma Karjalainen Tulosaluejohtaja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Tarvitaan

Lisätiedot

Future Smart City. Tulevaisuuden kunta ekosysteemin ja alustatalouden keskiössä. Juha Ruokari. Huhtikuu 2018

Future Smart City. Tulevaisuuden kunta ekosysteemin ja alustatalouden keskiössä. Juha Ruokari. Huhtikuu 2018 Future Smart City Tulevaisuuden kunta ekosysteemin ja alustatalouden keskiössä Juha Ruokari Huhtikuu 2018 Tulevaisuuden älykäs kunta ja sen mahdollistajat UUDET PALVELUT Hyvinvointi, elinvoima, kilpailukyky

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupunkiekosysteemit Saara Vauramo, kehityspäällikkö, Lahden seudun ympäristöpalvelut, GreenCity -ohjelma Cleantech Avain seminaari

Innovatiiviset kaupunkiekosysteemit Saara Vauramo, kehityspäällikkö, Lahden seudun ympäristöpalvelut, GreenCity -ohjelma Cleantech Avain seminaari Innovatiiviset kaupunkiekosysteemit Saara Vauramo, kehityspäällikkö, Lahden seudun ympäristöpalvelut, GreenCity -ohjelma Cleantech Avain seminaari 13.8.2013 Teollisuusalueista innovaatiokeskittymiin Ennen

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Etelä-Suomen kehityskäytävät ja liikennejärjestelmän kehittämispolku. Olli Keinänen, johtava asiantuntija Uudenmaan liitto 5. 6.

Etelä-Suomen kehityskäytävät ja liikennejärjestelmän kehittämispolku. Olli Keinänen, johtava asiantuntija Uudenmaan liitto 5. 6. Etelä-Suomen kehityskäytävät ja liikennejärjestelmän kehittämispolku Olli Keinänen, johtava asiantuntija Uudenmaan liitto 5. 6. 2015 Helsingin seutu viiden kehityskäytävän risteyksessä Työmatkapendelöinti

Lisätiedot

Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä

Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä Rata 2018 -seminaari, Anna Saarlo 23.1.2018 Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä 1. Mitä tavoittelemme? Tulevaisuuden asemanseutu 2. Miksi? Yhteinen

Lisätiedot

Energia-alan näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kalajokilaakson suurhankeseminaari

Energia-alan näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kalajokilaakson suurhankeseminaari Energia-alan näkymiä Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kalajokilaakson suurhankeseminaari 15.9.2017 Viimeiset 10 vuotta ovat olleet isoa energia-alan muutosta Muutos on ollut politiikkavetoista ja pääajurit

Lisätiedot

JOENSUUN KESTÄVÄN KASVUN AVAIMET HYVÄN ELÄMÄN ELEMENTIT JOENSUUSSA -SEMINAARI

JOENSUUN KESTÄVÄN KASVUN AVAIMET HYVÄN ELÄMÄN ELEMENTIT JOENSUUSSA -SEMINAARI JOENSUUN KESTÄVÄN KASVUN AVAIMET HYVÄN ELÄMÄN ELEMENTIT JOENSUUSSA -SEMINAARI Kari Karjalainen I Kaupunginjohtaja I 12.2.2019 VETOVOIMA TILANNEKUVA Asukasluku ja rakentaminen kasvu-uralla: 2018: Yli 1000

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

Koheesiopolitiikka Johanna Osenius

Koheesiopolitiikka Johanna Osenius Koheesiopolitiikka 2020+ Johanna Osenius 16.8.2018 Rahoituksen jakautuminen 2021-2027 (vuoden 2018 hinnoin, noin mrd ) I. Sisämarkkinat, innovointi ja digitaalitalous 166 II. Yhteenkuuluvuus ja arvot 392

Lisätiedot

SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA

SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö Hallituksen Itämeri-selonteko 2009 Ympäristö - rehevöitymisen vähentäminen - ympäristömyrkyt, merenkulun päästöt,

Lisätiedot

ÄLYKÄS ERIKOISTUMINEN

ÄLYKÄS ERIKOISTUMINEN ÄLYKÄS ERIKOISTUMINEN Satakunnan maakuntaohjelma vs. Aluekehitysjohtaja Katja Laitinen 20.9.2018 Älykäs erikoistuminen - Smart specialisation Euroopan Unionin ohjelmakausi 2014-2020 alueelliseen innovaatiojärjestelmäajatteluun

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Häme-ohjelman toteuttaminen - rahoitus Maakunnan kehittämisraha 2014 = 0,25 M /vuosi Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat 2014-2020 Keskisen Itämeren ohjelma = 122

Lisätiedot

Ajankohtaisia KBBE -ohjelmasta Raimo Pakkanen Tekes

Ajankohtaisia KBBE -ohjelmasta Raimo Pakkanen Tekes Ajankohtaisia KBBE -ohjelmasta 4.9.2012 Raimo Pakkanen Tekes Sisältö EU 7 PO KBBE -ohjelman v. 2013 haku (WP 2013) Suomalaisten menestyminen KBBE -ohjelmassa EU:n Biotalousstrategia Horisontti 2020:n 3

Lisätiedot

Baltic Urban Lab ( )

Baltic Urban Lab ( ) Integrated Planning and Partnership Model for Brownfield Regeneration Baltic Urban Lab (2016 2018) Kokemuksia hankkeen brownfield-piloteista MUTKU-päivät 14. 16.3.2018, Oulu Johanna Aaltonen & Sami Tantarimäki

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Lähtökohdat, sisältö ja rahoitus Mari Kuparinen 3.6.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 (HALKE 23.3.2012) Yksi valtakunnallinen ohjelma Molemmat rahastot

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

EAKR rahaston tilannekatsaus

EAKR rahaston tilannekatsaus EAKR rahaston tilannekatsaus Riitta Kallström 7.10.2016 Hankehaku 2014 Etelä-Suomen yhteiset teemat: 1. Pohjoinen kasvuvyöhyke innovaatioalustana 2. Biotalouden uudet liiketoimintamahdollisuudet Maakunnalliset

Lisätiedot

Uusimaa innovaatiopolitiikan veturina mita edellyttaä? Markku Markkula, maakuntahallituksen pj

Uusimaa innovaatiopolitiikan veturina mita edellyttaä? Markku Markkula, maakuntahallituksen pj Uusimaa innovaatiopolitiikan veturina mita edellyttaä? Markku Markkula, maakuntahallituksen pj Europe needs forerunner cities and city driven regions. Espoo committed to be one of those. SDG 3 Health SDG

Lisätiedot

Suvilahden energiavarasto / Perttu Lahtinen

Suvilahden energiavarasto / Perttu Lahtinen Suvilahden energiavarasto 24.5.2016 / Perttu Lahtinen Helenin kehitysohjelman tavoitteena on hiilineutraali Helsinki 2050.Tämän saavuttamiseksi kehitämme jatkuvasti uusia teknologioita ja innovaatioita.

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Smart Tampere Tero Blomqvist

Smart Tampere Tero Blomqvist Smart Tampere Tero Blomqvist 26.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28

Lisätiedot

KEHITYSALUSTOJEN MAHDOLLISUUDET YRITYKSILLE JOENSUUN KAUPUNKI

KEHITYSALUSTOJEN MAHDOLLISUUDET YRITYKSILLE JOENSUUN KAUPUNKI KEHITYSALUSTOJEN MAHDOLLISUUDET YRITYKSILLE JOENSUUN KAUPUNKI Sami Ruotsalainen Kehittämispäällikkö 1.11.2018 EUROOPAN METSÄPÄÄKAUPUNKI Uniikki yhdistelmä metsäalan tutkimusta Euroopan metsäinstituutti

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari 21.1.2014

Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari 21.1.2014 Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari 21.1.2014 Linkki esityksiin lähetetään osallistujille seminaarin jälkeen WLAN Sibeliustalo Käyttäjätunnus: Salasana: Vähähiilinen maankäyttö

Lisätiedot

Tampere Grow. Smart. Together.

Tampere Grow. Smart. Together. Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Teija Lahti-Nuuttila, Jarmo Heinonen Tekes Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Lisätiedot

EU-GUGLE European Cities Serving as Green Urban Gates Towards Leadership in Sustainable Energy. Ilari Rautanen- Tampereen kaupunki

EU-GUGLE European Cities Serving as Green Urban Gates Towards Leadership in Sustainable Energy. Ilari Rautanen- Tampereen kaupunki EU-GUGLE European Cities Serving as Green Urban Gates Towards Leadership in Sustainable Energy Ilari Rautanen- Tampereen kaupunki Projekti Lähes nollaenergia rakennusten ja alueiden pilotointihanke Projektin

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Mitä kiertotalous tarkoittaa kunnille?

Mitä kiertotalous tarkoittaa kunnille? Mitä kiertotalous tarkoittaa kunnille? Erityisasiantuntija Tuulia Innala Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen Helsinki 10.3.2016 Kiertotalous Kiertotaloudessa resurssit säilytetään taloudessa silloinkin,

Lisätiedot

JOENSUUN ILMASTOTYÖSTÄ

JOENSUUN ILMASTOTYÖSTÄ JOENSUUN ILMASTOTYÖSTÄ KOHTI HIILINEUTRAALIA JOENSUUTA 2025 Kari Karjalainen I Kaupunginjohtaja I 4.2.2019 PÄÄMÄÄRÄ Hiilineutraali Joensuu vuoteen 2025 mennessä Yhdessä tehden vähennämme päästöjämme -60

Lisätiedot

EU:n alue- ja rakennepolitiikan alueellinen ohjelmavalmistelu. Kumppanuusvalmistelu alueilla

EU:n alue- ja rakennepolitiikan alueellinen ohjelmavalmistelu. Kumppanuusvalmistelu alueilla EU:n alue- ja rakennepolitiikan 2021-2027 alueellinen ohjelmavalmistelu Kumppanuusvalmistelu alueilla - alustavia EU:n alue- ja näkemyksiä rakennepolitiikan tavoitteista 2021-2027 alueellinen 28.1.2019

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Suunnitelman lähtökohdat Seitsemän maakuntaa Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu,

Lisätiedot

6Aika luo pohjaa kestävälle datapohjaiselle liiketoiminnalle

6Aika luo pohjaa kestävälle datapohjaiselle liiketoiminnalle 6Aika luo pohjaa kestävälle datapohjaiselle liiketoiminnalle Hanna Niemi-Hugaerts @CitySDK_Hanna Kehityspäällikkö Forum Virium Helsinki & 6Aika Avoin data -kärkihankkeen Helsingin osatoteutuksen koordinoija

Lisätiedot

Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori

Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori Viimeiset 10 vuotta ovat olleet isoa muutosta Muutos on ollut politiikkavetoista ja pääajurit ovat

Lisätiedot

KOLMENKULMAN CLEANTECH VISIO ECO INDUSTRIAL PARK

KOLMENKULMAN CLEANTECH VISIO ECO INDUSTRIAL PARK KOLMENKULMAN CLEANTECH VISIO ECO INDUSTRIAL PARK Cleantech kaikkine osa-alueineen on vahvasti kasvava ala Suomessa ja maailmalla Cleantech tarkoittaa teknologiaa ratkaisuja, palveluja, innovaatioita ja

Lisätiedot

Smart Tampere

Smart Tampere Smart Tampere 06.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Vähähiilinen yhteiskunta globaalina tavoitteena Päättäjien metsäakatemia 15.IX 2010

Vähähiilinen yhteiskunta globaalina tavoitteena Päättäjien metsäakatemia 15.IX 2010 Vähähiilinen yhteiskunta globaalina tavoitteena Päättäjien metsäakatemia 15.IX 2010 Aleksi Neuvonen Demos Helsinki www.demos.fi Ilmastonmuutos = ongelma, uhka Ilmastonmuutos = ongelma, uhka Vähähiilinen

Lisätiedot

Team Finland. Pia Salokoski. EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015

Team Finland. Pia Salokoski. EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015 Team Finland Pia Salokoski EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015 Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Kuinka mahdollistamme

Lisätiedot

INKA- Älykäs kaupunki

INKA- Älykäs kaupunki INKA- Älykäs kaupunki Tilannekatsaus Northern Glow 29.8.2014 Matti Matinheikki Älykäs kaupunki teema Tulevaisuuden talot & tilat työpaketti Yritystoiminnan pilottialusta ja palvelutoiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Syksy 2015 talvi 2016 Mari Kuparinen Kasvun mahdollisuudet Toimiva arki Kestävä luonnontalous Avoimet kehitysympäristöt ja älypalvelut Uusiutuva yritystoiminta Ympäristöliiketoiminta

Lisätiedot